maanantai 23. toukokuuta 2016

Kukkia, koiria ja koskia

 Se kaikkein aikaisin onemapuu availi kukkiaan eilen!
Alempana oli vielä nupulla, mutta korkeammalla ihan auki.
Tuoksuu ihanalle pihalla nyt. Ja norjanangervokin tuoksuu, tosin kaksi niistä leikattiin alas aiemmin keväällä ja jäljellejääneet ei kaikki voi oikein hyvin.

Viikonloppu meni aika tohinassa; sisko tuli jo torstaina koirinensa, perjantaina vietettiin tyttöjen päivää käymällä pitkällä kävelyllä koirien kanssa ja sitten Hesessä syömässä akkaporukalla, ja illalla trimmattiin koiria. Siskon toinen, se kiltimpi koira oli se, minkä kuopus halusi viedä lauantain Match showhun, missä sen piti käydä dogsitterkurssiin liittyen. Laitoin myös toisen meidän koirista hienoksi, jos esikoinenkin menisi kehään sen kanssa. Ensin aioin mennä itse, mutta paise leuassa äityi niin rumaksi ja sitä piti laastaroida, etten kehdannut esiintyä semmoisella naamalla. Sorbact-kangas kyllä teki ihmeitä, mutta ei sekään leuassa mikään kaunistus ollut. Pääsin kyllä viralliselle valokuvasivulle yhdessä kuvassa, valitettavasti... onneksi edes ilme oli iloinen.

 Liian kauan kesti se homma, olisivat kyllä voineet hieman paremmin limittää niitä juttuja, vaikka ainahan on porukkaa, jotka haluaa lapsi/koira -kisaan ja erikseen vielä näyttelyyn. Ja kyllä ne sitten vähän joutui limittämäänkin, kun tuomariksi lupautunut henkilö ei saapunut ajallaan. Odottelua oli liikaa ja se oli tylsää, vaikka ilmat olikin suosiollisia, ja porukka ei jaksanut olla kovin aurinkoista enää loppupäivästä.
Mejän näyttelytähti oli näin uupunut illalla. Sillä on minusta niin hauska tapa panna kuono tuolleen piiloon nukkuessaan.

Sattui kyllä selkeästi tuomari, joka ei pitänyt pienistä seurakoirista, mutta toki ensimmäinen näyttelykokemus aralla koiralla näkyy käytöksessä, joka ei ole paras mahdollinen ja hylkyyn sitä sitten menee. 

 Ja aatelkaa, että mies päätti noin vain katkaista omenapuusta pari oksaa, kun ne oli tiellä kun kuvaa kirjosieppoa, jonka pesäpönttö on siinä! Katkoo kukkivia omenapuun oksia kuvaamisen takia!!! Kyllä se ei kans tosiaan aattele muuta kuin itseään ja omia tekemisiään :( Kävin sitten ottamassa katkaistusta oksasta pienempiä osasia maljakkoon sisälle ja ulos. Siinäpähän joutuu kohtaamaan brutaaliutensa osoitukset joka kerta ohi kulkiessaan. Mutta ei se mitään ajattele.
Lihansyöjätulppaanit on avautuneet myös. Oikea väriläiskä! 

Sisko lähti eilen, ja me miehen kans käytiin ajelemassa pitkin maakuntaa. Näkyi paljon joutsenia voikukkapellossa; hämmästys oli suuri, kun kävi ilmi että ne syö niitä! Käytiin museoidun pellavankäsittelylaitoksen liepeillä, oli hieno koski ja kaunis maisema. 
 Upea tuo taivas, joka heijastuu melkein tyyneen veteen!
Ihan hyvät kuohut oli koskessakin. Ja rentukoita :)

10 kommenttia:

  1. Melkein sydäri täällä, että joku katkaisee kukkivan omenapuun oksa!!

    Koski on komea ja hieno paikka muutenkin tuo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie olin kans niin vihainen, etten saanu sanaa suustani. Ja kun siskokin oli, niin en viittiny sen enempiä perheriitoja kehitellä...

      Poista
  2. Kauniita kuvia taaskin :) Paljon miinuksia miehelles :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kaunis keli. Ja lapsetkin sanoi - siis nuoriso - että kun olivat pieniä, isänsä kielsi katkomasta elävästä puusta oksia. Mutta on kuulemma eri asia. Tottakai se on eri asia, kun on hänestä kyse.

      Poista
  3. Kauniita kuvia. Tyttöjen päivä kuulostaa mukavalta.

    VastaaPoista
  4. Paras nukkuma-asento tolla koiralla! Just sen näköinen, että kun viimein tästäkin reissusta selvittiin, niin meen nukkuun ja pistän pään pensaaseen, etten varmasti kuule jos yritätte herättää :)

    VastaaPoista
  5. Suloinen taas tuo koiruus. Sä tiedät paljon kasvien nimiä. Pitäisi munkin oppia. Norjan angervo kuulostaa upealle. Lihansyöjätulppaani??? Taitaa tulla kalliiksi niitten ylläpito...heko heko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ei se varmaan oikeesti lihaa syö... mutta täytynee pitää koiria silmällä pihalla ;)

      Poista