perjantai 27. toukokuuta 2016

Pisaroita, valvomista ja rikkaruohoja.

Nyt on jo kaksi yötä menny silleen, että oon valvonu. Edellisyönä en saanut unta pitkään aikaan, ja heräsin parin tunnin unen jälkeen uudelleen valvomaan. Koirat oli levottomia, saattoi olla jano eikä ne jostain syystä taida tohtia mennä keittiöön juomaan, vaikka reitti olis selvä. Tosin hieman pimeä. Nyt laitoin yläkertaankin juomakupin, täytyy vaan varoa, ettei loiskuta sitä ja muistaa vaihtaa vettäkin siihen...

Viime yönä heräsin yhden jälkeen koirien levottomuuteen, mies kuorsasi, oli kuuma. Vähän ennen kolmea nousin keittämään teetä, joka ei yhtään unettanut. Avasin ikkunan, kuuntelin sateen ropinaa ja lintujen aamulaulua villasukat jalassa, kirjoitin pari kirjettä ja join sitä teetä. Puoli viiden jälkeen menin takaisin sänkyyn, kun mies oli noussut ylös, ja voi kuinka makealta uni maistuikaan silloin! Edes lähistöllä möyrynnyt kaivinkone ei häirinnyt pahasti.

Ja vettä on tullut sadevesisaaviin ehkä kahden kastelukannullisen verran, ei edes "linturappusiin" asti. Oltiin just sadealueen reunalla, ne rankat sateet meni pohjoispuolelta ohitse. Asiasta puhuttaessa sanoin miehelle em. asian, kun olin katsonut sen sadetutkasta, ja ärsytti kun se alkoi puhua että mutta kun ei hänen työpaikallaankaan satanu - niin, kun se on vielä etelämmässä. Kyllä joskus tosiaan tuntuu, että se ei kuuntele tai ymmärrä, mitä puhun.

Hienoja pisaroita on ulkona nyt. Niitä tulee sellasessa ohuessa tihkusateessa, mitä nyt on ollu.
Mun kuivakkokasvipaikassa on orvokit saanu rehottaa, en oo raaskinu niitä kitkeä pois, vaikka ne on muka rikkaruohoja. Nyt ne kukkii ihanasti isona puskana siellä, kun ovat saaneet olla rauhassa. Sama koskee suikeroalpia - sekin on kauhea leviämään ja tukkii ittensä joka paikkaan, jos ei kitke pois, mutta minusta se on kauniskukkainen sirosti kasvava kasvi, en nypi pois muutaku yhestä kukkapenkistä. Ja yritän siirtää toiseen paikkaan kasvamaan. No onhan esim. vuohenputkikin komean rehevä ja kauniskukkainen, mutta sen lasken jo rikkaruohoksi. Parempi silti se kuin nokkonen.

Silputtiin niitä oksia katemateriaaliksi pensaiden ym. juurelle, mutta ilmeisesti rikkaruohot olis kuitenkin pitäny ensin poistaa alta, koska ne puskee läpi. Ainakin nokkonen ja vuohenputki. Eli se ja sama. Paksu kerros kuitenkin laitettiin, toistakymmentä senttiä.

Mies meinaa viikonloppuna käydä taas Espoon Suomenojalla, ennenkuin se kasvaa totaalisesti umpeen, ja kyseli minua mukaan. Vähän arveluttaa, jaksanko olla siellä taas monta tuntia... ja onko siellä enää mitään lintujakaan. Paitsi niitä naurulokkeja. Mutta olishan siinä merikin vieressä, jonka rannalla vois kävellä.

4 kommenttia:

  1. Kyllä se sade todella meni juuri sen verran teidän pohjoispuolelta, että meille tuli tynnyrit täyteen.
    Ollaan käytetty noita kuorikatteita, mutta kyllä ne rikkaruohot ensin kannattaa kitkeä. Vuohenputki puskee kyllä läpi marjapensaissa, mutta ei mahda mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, laitettiin katetta sen verran aikaisin keväällä, ettei ollut vielä mitä kitkeä, mutta juurethan siellä maan alla voi hyvin ja puski reipasta nokkosta. Vuohenputkesta tosiaan puhumattakaan...

      Poista
  2. Että mies on pahempi kuin kaivinkone ;-)

    Minä koitan "siementää" aina orvokit, mutta jostain syystä ne ei lähde meidän pihalla. Ei sitten millään!

    Täälläkään ei satanut, mutta niinhän ne lupasivat. Oli mökillä suunnittelu- ja virkistyspäivä ja ihan hyvä ettei tullutkaan vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä se kaivurikin hieman häiritsis, jos se siinä vieressä möyryäis :D

      Poista