tiistai 28. helmikuuta 2017

Kyllä tuntuu

Kyllä tuntuu joka paikassa, että on töitä tehty. Käyttämättömät lihakset vinkuu heti, kun niitä joutuu enempi käytteleen, ja rakkokin tuli peukalonhankaan, mutta kyllä se henkisesti virkisti. Eilen olin kymmenen tuntia putkeen siellä ajelemassa lehmiä sorkkahoitajalle ja ostoeläimiä saapui ja uutta lypsyrobottia viimeisteltiin käyttökuntoon - mieluusti olisin seurannut sitäkin urakkaa, kun ennen robotillakäymättömät lehmät opetettiin robotille ja robottikin piti opettaa niille - sille kun ilmeisesti pitää lehmän erityispiirteet opettaa, jos vaikka on vetimet hieman poikkeuksellisesti - mutta en jaksanut ja kotiväkikin jo kaipaili.

Nyt vain odottelen lomitustoimistosta työsopimusta, että saan lähetettyä sinne rahahakemuksen.

Kuvassa raskaan tehotuotannon uuvuttamat nautaparat kärsimässä :D Siellä on monella eläimellä tapana nukkua kertakaikkiaan ihan reporankana tuolleen, yksi nukkui kielenkärki suusta ulos pistäen ja kuola valuen. Jalka oli valahtanut alemmas sinne, missä sontaraappa kulki, ja eläin havahtui vasta sitten kun raappa kuljetti sorkkaa kauemmas taakse ja se sitten pongahti sieltä normaaliasentoon takaisin. Ja toisena iltana taas ei kukaan nukkunut, oli semmonen hulabaloo kun oli useampi kiimassa ja ajattivat toisiaan ja hyppivät niin, että sai vähän pelätäkin.

Muu maailma ja tekemiset jäi ihan vallan paitsioon koko viikonlopuksi, en jaksanu mitään muuta ku käydä töissä. Sunnuntaina tulin aamunavetalta, nyhjötin lämmittimen eessä lämmittelemässä ja sit siirryin sohvalle nukkumaan, nousin tekemään ruokaa ja syömään ja taas lepäsin, käytin koirat pienellä kävelyllä ja lähdin takaisin töihin. Muuhun ei voimia riittänyt. Ei tahdo riittää vieläkään, ulkona olis nuoskakeli ja vois tehä lumesta jotain kivaa, mutta ei jaksa - kymmenen tunnin seisoskelu ja lehmienajelu tuntuu kyllä vielä kropassa. Kaupassa ja tankkaamassa kävin, kun ensin tarkistin että onko tilillä rahaakaan. Huomenna tulee eläke ja homot saa mennä naimisiin keskenään ♥

torstai 23. helmikuuta 2017

Töitä :)

Ukko-Pekka oli vaihteeksi museoajelemassa täälläpäin, kävin bongaamassa sen ja sain henkilöjunan samaan kuvaan. Ärsytti itse asiassa, kun "sotki" hienon kuvaussession, mutta nuo Sm2-junatkin on kohta museotavaraa. Mies olis halunnu höyryveturin myös kuvata, mutta juna oli aikataulusta niin paljon myöhässä, että ei ehtinyt. Piti mennä töihin.

Ja mie sain kutsun taas navettahommiin. Onkin yli vuosi, kun viimeksi olen siellä töissä ollut. Saan oikein palkkaa lomatoimistosta vai mikä sen paikan nimi nyt onkaan. Pitää kaivaa verokortti esiin.

Tämmösiä pullia tein:
 Taikinaa jäi yli vielä neljään pihviin, ja kyllä sitä olikin... ostin punalappuista jauhelihaa 1400 grammaa ja sitten olin ihan ymmälläni, kun en oo koskaan tehny niin isoa jauhelihataikinaa. Olis varmaan pitäny panna koko pussillinen jauhelihamaustetta. Osa on pakko piilottaa pakkaseen, muuten perhe napsii ne siltään ja sit ei riitä enää ateriaksi. 

Esikoinen lähti vasta tänään poikakaverilleen, vaikka on hiihtoloma, kun niillä on laitettu maalämpöä ja lämmintä vettä ei oo saanu. Mutta se olikin kipee tässä välissä - on vieläki, mutta kuumetta oli vain toissapäivänä. Samalla kun vein sen, hain vävykokelaankin autokoulusta. Ei ollu niin huono keli kuin pelkäsin.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Sulaa hulluutta

Joo, Ylellähän on kaikenlaisia ongelmia. Ei ollenkaan hyvältä kuulosta tuon minun ja meidän kaikkien rahoilla toimivan laitoksen touhut. Niihin sen enempää syventymättä totean vain, että alkavat sortua klikkiotsikointiin sielläkin: "Gluteeniton ruoka aiheuttaa syöpäriskin". Kun lukee muutakin kuin otsikon, saa tietää että gluteenittomuus ei todellakaan aiheuta syöpäriskiä, vaan riisin ja tässä tapauksessa etenkin riisijauhon syöminen. Ei se ole mikään välttämättömyys, jos gluteenitonta syö. Riisissä on arseenia ja sen takia kaikki aasialaiset riutuu syövän kourissa. Eiku.

Toinen, tänäinen otsikko toisessa lehdessä sai minut miettimään, että tulisiko tästä yksi uusi riesa masennusdiagnoosin saajille, kortti pois? Meitähän pidetään muutenkin riskialttiina porukkana sen tähden, että jotkut saavat päähänsä lopettaa elämänsä oman käden kautta. Vaikka kyllä tuossa pannaan lääkäreillekin aikamoinen vastuu - kortin poisotto voi syöstä masentuneen vain syvemmälle suohon, ja toisaalta moniko rekan nokkaan törmääjä on koskaan edes saanut mitään masisdiagnoosia?

Sain tänään painavaa kehoitusta hakeutua hoidon piiriin. Ei mitään varsinaista syytä, sanoipahan vain ei-mua-hoitava (kuinka voisikaan, kun en ole hoidon piirissä?) psykiatri että ei eläkkeelläolo ole syy olla hoidotta. Mutta mitä se hoito sitten olis? Samojen asioiden jauhamista tai toimimattomia ja/tai mulle liian kalliita lääkkeitä. Eihän se ole minua parantanut tai tämän kummemmin hyödyttänyt tähänkään mennessä. Ja potuttaa aina ettiä sitä parkkipaikkaa siellä sumpussa.

Vehnättömyys, joskaan ei gluteenittomuus aiheuttaa myös lisähommia nyt, kun mies koittaa olla kanssa vehnättömällä, kun sillä se allergia todettiin. Luomuruispaloja se töissä nyt syö vehnäsämpylien tilalla, ja kotona haluaa potturuokaa. Potut, mitä nyt ostettiin, on näköjään jauhoisia (ei huomattu kaupassa) ja hajoaa keitettäessä ja niissä on huonoja seassa. Pitäs siis kuoria ja paloitella ja höyrykypsentää, mikä tietää mulle töitä. Muusijauho olis niin kätevää, mutta mies ei syö muusia. Gluteeniton pasta olis kätevää, mutta mies ei syö semmosta. Riisiä se nyt tänään sai ennen iltavuoroon lähtöä, se nyt jollain lailla kelpaa potun puuttuessa.

Ja otsikon mukainen taivastelu pyöri mulla mielessä, kun tulin lähteneeksi metsätielle lenkilläni, eikä sattunut liukuesteitä mukaan. Vain jänis oli siinä kulkenut aiemmin, ja kun lunta oli satanut, niin ei tietenkään tiennyt, miten liukasta siellä alla oli. No, jäätähän se enimmäkseen tuollainen tie on niiden taannoisten plussakelien jälkeen. Tuossa näkyvässä kohdassa sentän reunoilla ja keskellä oli rouheampaa, mutta "metsemmässä" oli ihan kauheaa. Pari kirosanaakin multa karkas, kun selkä niksahteli ja jalat venähteli - ihan sentään en kaatuillut. Reunoja pitkin lyhyillä askelilla menin, mutta jossain kohtaa oli pakko kiepata takaisin, kun näytti menevän aina vain vaarallisemmaksi. Se tiesi sitten aiottua pidempää lenkkiä ja kotiin päästyäni olin aika puhki. Toinen koirakin taisi olla.

Flunssa on tarttunut esikoiseenkin. Lomalla sairastaa, ja ylihuomenna haluais poikakaverille ja yrittää epätoivoisesti häätää pöpöjä...

lauantai 18. helmikuuta 2017

Merkillisyyksiä

Elämän rajallisuus tuntui taas olevan jotenkin pinnalla. Huomasin aika ajoin tarkastelevani ulkoportaita tai autoa tai mitä tahansa kuin olisi viimeinen kerta kun näen sen. Tai viimeisiä. Tyyliin hienot portaat, nekään ei ole itsestäänselvyys. Tämäkään hetki ei tule enää ikinä takaisin. Lapset kasvaa ja lähtee, ihmiset ympäriltä kuolee ja itsekin kuolee. Kuin ajatuksiani kruunaamaan kuolikin pari ihmistä, ei läheisiä, mutta toinen oli läheinen 30 vuotta sitten, toinen oli läheiseni läheinen. Ikäänkuin ulkokehältä. Loppuvuodesta kuoli meilikaveri ja vertaistuki muutaman vuoden takaa. Oli kaatunut pahasti kotonaan ja kuoli sairaalassa parin viikon päästä. Minua 14 vuotta vanhempi. Toiset kaksi edellistä sukupolvea, aivoverenvuoto ja sydänleikkaus, joka oli liian suuri rasitus.

Tämä näytti sydämeltä, kun kuvasin sitä, mutta etenkin pikkukuvassa onkin pienipäisen kukon siluetti.

Pääsin taas päivän levättyäni koiralenkille, käytiin metsässä, josta löytyi yllätys:
Sipulia. Iso kasa ihan siistin näköistä sipulia. Lähistöllä oli kyllä kesällä sipulipelto, johon oli vedetty muovia ja sen reikiin istutettu nätisti sipulit, mutta myöhemmin siellä rehotti rikkaruohot, eli sitä ei kai oikein huollettu ja korjuukin näytti tapahtuneen vähän huolimattomasti... ehkä nää on ne sipulit. Hiukan merkillistä tuhlausta kyllä minun mielestä. Ehkä sipuloissa oli jotain vikaa sitten, tiedä häntä.

Tätäkään en oikein ymmärtänyt. Oravako lie ollut asialla vai ihminen.

Perjantaina oli kaikki paikat jään peitossa, oli yöllä satanut alijäähtynyttä vettä.
Onneksi ei kovin aikaisin tarvinnut lähteä autoilemaan, olis ollu melkoinen homma jyystää laseista tuo jää pois. Luonto hoiti sen lämpimällä ilmalla ja vedellä kyllä sitten itsekseen pois.

Koulubussi oli puoli tuntia myöhässä ja sittenkään se ei päässyt yhtä jyrkkää mäkeä tuolla kylän toisella laidalla ja joutui menemään toista kautta koululle, vein sitten kuopuksen autolla. Seuraava bussi ei ollut kuin parikymmentä minuuttia myöhässä, tuli vastaan kotimatkallani niin kiireissään että meinasi viedä mun autosta etukulmankin mennessään. Piti väistää lumipolanteen päälle, ja pari talvea sitten samanlaisessa tilanteessa lähti auto niin pahasti heittelehtimään, että ehti iskeä kauhu tälläkin kertaa... onneksi pysy auto hanskassa ja oli hiljainen vauhti risteysalueella. Mutta pikkutiet oli tosiaan kirkkaassa puolen sentin - sentin paksuisessa jäässä. Ja pyörätiet, säälitti kattoo ku lapset yritti pysyä pystyssä kouluun mennessään.

Yskä taitaa olla jo pahimmat hetkensä ohittanut. Vai uskaltaneeko toivoa...

torstai 16. helmikuuta 2017

Rööpetteri ja muuretteri

Eilen tuli takapakkia flunssan kanssa, ehkä se koiralenkki oli vähän liian pitkä äkkiseltään. Reidetkin oli niin kipeet, kuin olis tehny pitkän vuoristovaelluksen, ja käsivarret myös, vaikka niillä nyt en mitään tehnyt. Reidet sentään joutuu tätä ruhoa kuletteleen paikasta toiseen. Yskä oli kertakaikkiaan kamala, tuntu että tyrä tulee ja peräpukamat puhkeaa, mutta tänään tuntuu olevan taas (koputan puuta) parempi päivä. Siitä huolimatta, että heräsin aamulla ennen kuutta repivään päänsärkyyn, kuten kahtena edellisenäkin aamuna - aiemmin oon ottanu vaan migreenilääkkeen ja jatkanu nukkumista, tänäaamuna päätin kokeilla ylösnousua, ja heti tuntui paremmalta. Kumma homma sekin. Nyt ei särje ollenkaan, vaikken oo ottanu mitään särkylääkettä. Muistaakseni. Unta olisin kyllä huolinut hiukan enemmän.

Taivas oli hienon hahtuvapilviparven peittämä, kun eilen lenkiltä palasin. Sitä ennen oli ihan pilvetöntä, kuten alhaalla olevasta keväisennäköisestä metsäkuvasta ilmenee.
Lieneenkö toinen mejän koirista - se ahmatti - syöny jotain sopimatonta vai onko erinäisistä suklaan ja korvatulppien ahmimiskerroista menny maha jotenkin rikki, kun se on ollu taas sekaisin. Koiran maha, ei koira sinänsä. Sen sekaisempi kuin normaalisti :) Haissut pari päivää ja tänäaamuna ripuloi monta kasaa pihalle - olin taas tyytyväinen siihen, että on oma piha! Ei ehkä olis ehtinyt, jos olis pitäny kerrostalon kuudennesta kerroksesta tulla ulos asialle, ja vielä pukeutua säällisesti ensin. Monta lapiollista kakkalunta kävin heittelemässä pihalta pois äsken, samalla kun lisäsin autoon öljyä ja lasinpesunestettä.

Naakat istui saunan yläpuolella puun oksilla, mulkoili minua ihan selvästi loukkaantuneena ja kiroili mulle. Kyllä ne minut katalaksi piipun verkottajaksi tunnistaa, se on selvä. Mietin, miten voisin korvata pesäpaikan menetyksen - joku toisesta päästä tukittu putkenpätkä roikkumaan katon lipan alle?  Lankuista neliskanttinen valehormi? Niitä mietiskellessäni muistin, että joku - ehkä harmaasieppo tai muu pieni pikkulintu - oli tehnyt pesän jonain kesänä vanhan lasten pyörän koriin, ja huvikseni laittelin pari pyöränkoria sopiviin paikkoihin valmiiksi kevättä varten, jos vaikka joku tekis pesän. Vaikka se mustarastas, nyt kun niitä nuoria koiraitakin tässä pyörii. Meille olis ihan tervetullut semmoinen pesijä. Tosin ehkä ne ei naakasta niin naapurina pidä, että josko sille ei sitten tekohormia...

Kyllä siellä jo keväältä tuntuu! Ja tuoksuikin semmonen sulan maan tuoksu jossain kohtaa. Leikkasin maljakkoon vähän oksiakin, kun oli melkein pääsiäisfiilis.

Lidlin siemenpuuro on nyt mun suosikkiaamiainen. Ei se niin kovin puuroiseksi mene keitettäessä, mutta tykkään kun hampailla on pureksittavaa ja täysjyvähiutaleet isoja.
Tässä on heitetty vähän kuivattuja marjoja sekaan. Nam.

Ai niin, otsikko on Pengerkosken partaalla - kirjan murresanastoa. Punajuuri ja porkkana, kuten kaikki ruotsinkielestä hajulla olevat hoksaakin. Kirjassa oli surkeat kartat, lähinnä jotain käsinpiirrettyjä raapustuksia, eivätkö lie raaskinu maksaa käyttöoikeuksista. En siis päässyt selvyyteen, mikä se ystävällisen tuntuinen autiotalo on, mitä sillon vuosi sitten kuvailtiin. Olen saanut lukuintoni jumiin sen kirjan kanssa. 

tiistai 14. helmikuuta 2017

Katolla

Pari viikkoa sitten puhuin miehelle, että pitäs saunan piipun päälle laittaa verkko, ettei naakat enää pesis siinä. Kun sellanen jouduttaa piipun rapistumista. Kysyin, laitanko minä vai laittaako hän. Lupasi laittaa.

Tänään huomasin naakkojen istuksivan piipulla ja kuljettelevan risuja, ja kävin laittamassa sen verkon sinne. Pelotti ihan hirveästi, kun lähdin kiipeämään huteranoloisia metallitikkaita ja varsinkin se lapetikkaiden ja pystytikkaiden välimaasto on hankala, mutta sanoin vain itelleni että homma on nyt hoidettava eikä siitä mihinkään pääse. Katse vain tiukasti tikkaisiin ja käsiin ja menoksi. Ja lujasti kiinni ja katolla nojasin koko ajan piippuun, etten horjahda mihinkään, kun ei tuo tasapaino ole mikään hyvä. Ei todellakaan ole. Puhelimella napsin muutaman kuvan katsomatta yhtään mitä kuvaan, ettei ala huimata. Pari ihan hienoakin otosta, mutta tuo ylläoleva on vain todistekuva :) Hyvin huomaa, missä menee mejän ja naapurin tontin raja, meillä on risusta ja rähjästä, sillä siistiä.

Ajattelin yrittää pitkästä aikaa lenkille, mutta eiköhän tullu migreeni. Oli toki pää kipee jo eilisestä lähtien, mutta auringossa oleilu teki siitä migreenin. Pitää käydä apteekista ostamassa lisää sumatriptaania tänään. Muuten ei ole ihan yhtä voimaton olo kuin on jonkun päivän tässä ollut.

Kuopuksella on loppukuusta koulussa joku virkistyspäivä ja virkistysrahat, 13 euroa, piti olla tänään mukana. Eikä ollu. Piti sit ajaa sinne viemään tytölle ja sen kaverille (kun ei sekään ollu muistanu) rahat, että pääsevät Heurekaan virkistymään. Ei, nyt kun tarkistin, se olikin "talviliikuntapäivä". Erikoista liikuntaa on kyllä. Rikkaiden kakarat menee lasketteleen, hinnat: "hissilippu 14e, suksisetti 15e / twintip 20e, lauta ja monot 20e, kypärä 2e, bussi 5e" ja tyyten rahattomien lapset saa jäädä koululle. "Työpajoja". Varmaan laskettelevat matikanlaskuja sitten vaan.

Kumma juttu tässä mun flunssassa on se, kun ei oo ollu nälkä. Sanoinkin miehelle eilen, että mun täytyy olla vakavasti sairas. Vasta illalla oli ikäänkuin nälän tunnetta... toki mie jotain puoliväkisin söin, kun syömättömyys nyt ei ainakaan sitä oloa paranna ja kun piti särkylääkkeitä popsia ja vitamiinejakin taisin syyä. Ja kahvia juua.
Marjaana on my mind :)
Jotain tyyppejä heiluu nurkilla maanmittarin välineistöltä näyttävien laitteiden kanssa. En ehtiny syöksähtää pihalle kyseleen "mitä te teettä" kun hävisivät niin äkkiä. Näin ne aiemmin kauempana ojassa rymyämässä.

Lumet ei oo vielä sulaneet, vaikka lämmintä on ollu. Tieltä kyllä on sulanu, ja hirveää ajaa kun aurinko kilottaa märästä tiestä. Kuten tänään on todettu, tekee migreenin.


sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Tykkään

Ai että tykkään näistä aamuista, kun saan ihan rauhassa lipittää kahvia ja roilata netissä! Ei ole kiire mihinkään, kotityöt saa odottaa aikaa kun muut ovat heränneet, ettei kolina herätä ennen aikojaan. Katselen lintuja kahvia hakiessani, vaikka vähänlaisesti niitä nyt on. Pakkanen laskee niin niillä ei ole niin suuri energiantarve.
Tässä vielä yhtenä aamuna nappaamani kuva, josta vasta konella katsoessani löysin talitiaisen, jonka siipisulkien läpi valo kajastaa.

(Ai niin; mun piti tänne laittaa semmonen huomio, että jos mulla ei olis autoa, se mun mammografiareissu olis kestäny 5-6 tuntia riippuen siitä, kuinka nopeasti olisin tuon vaadittavan 6 kilometriä kävellyt...)

lauantai 11. helmikuuta 2017

Muistihäiriöitä ja mitäs muuta nyt olikaan...?

Pitäis tehdä salaattia, ennenkuin ainekset vanhentuu, mutta flunssaisena ei yhtään tee mieli syödä salaattia! Mieluummin jotain lämmintä. Ja kun täällä olohuoneessa on lämmitin päällä, jo pelkästään keittiöön meneminen paleltaa. Silppua siinä sitten jääkaappikylmiä kasviksia ja sitten syö kipeen kurkun kautta kylmää muonaa. Ei.

Yskä herätti minut jälleen kolmen tunnin unien jälkeen, kun aamulla viiden jälkeen sain unenpäästä kiinni. Huonoksi ja vähäksi jäi nukkuminen, mutta näillä mennään. 

Eilen oli taas pelottava derealisaatiokokemus, kun tultiin sieltä reissulta, missä se sumukin yllätti. Onneksi en ollut auton ratissa, olis voinu olla vaikeuksia tietää, mihin ajaa... tai kyllä mie varmaan sen tiesin, mutta kaikki näytti taas niin vieraalta. Tutut talot matkan varrella näytti ihan oudoilta. Sellaisina hetkinä tuntuu, kuin putoaisin todellisuudesta, eläisin unessa tai muuta vastaavaa. Kuulemma voi liittyä migreeniin, ja mullahan oli aiemmin päivällä sitä. Oli kyllä jo ohi mennyt. Muistihäiriöt jotenkin myös limittyy näihin. Jos ajattelis, että se elämä, mitä ihminen elää, olis semmonen lankakerä, joka keriytyy muistiin (joka sitten pudottelee siitä aikanaan pois ne asiat, joita ei katso olevan tarkoituksellista säilyttää pitkäkestoisessa muistissa) niin mulla se lanka kulkee vain pään läpi eikä keriydy mihinkään. Tai korkeintaan pieni kieppi on tallessa. Etenkin pikkuasiat, omat ja muiden sanomiset ja rutiininomaiset toimet (kauppakassin purku tai tiskikoneen tyhjentäminen) joihin ei sen kummemmin kiinnitä huomiota, häviää välillä ihan sekunneissa. Jos joku keskeyttää puheeni (esim. huutaa mulle jotain viereisestä huoneesta) saatan ihan täydellisesti hetkessä unohtaa asian, mistä olin puhumassa. Tai olen nostanut kauppakassista purkkapussin johonkin, mutta mulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa edes siitä, että olisin sellaisen nähnyt, saati kädessä pitänyt. Yhtenä aamuna avasin tietokoneen, mutta en vieläkään usko että tein sen, kun ei mulla ollu asiaakaan sille. Mutta mies sanoi, että avasin. Silti sen mielestä ei vielä ole aihetta huoleen. 

Aiemmin syytin (ja terveydenhuoltoihmisetkin niin teki) elämäni hektisyyttä, ruuhkavuodet yms., mutta ei enää voi olla se syynä. Mikä mua tässä nyt enää stressais, niin että muisti menee? Toisaalta pidänkin jollain lailla siitä, että pää on tyhjä. Sittenpähän ei ole mitään murehdittavaakaan. Haluaisin silti sen kytkimen, millä sen ajattelun saisi takaisin päälle... Lääkitys vois auttaa, mutta kun en oikein usko niihinkään. Ja vihaan niitä sivuoireita eikä mulla ole rahaakaan semmoisia ostaa. Siis puhun nyt masennuslääkkeistä, sehän se mulla diagnoosi on ja jos menen valittaan vaikka lääkärille - jos sattuis, että antaisivat ajan mokoman syyn takia - niin ei mitään edes tutkittaisi, koska masiksen piikkiinhän nämä oireet sopii vallan mainiosti. Ja nyt mulla on jo siellä merkintä, että "väkisin halus mammografiaan eikä sitten ollu kuin yksi pieni kysta" :) 

Sairaalassakin oli muuten tutun näköisiä ihmisiä, mutta en saanut päähäni ketä ja mistä ne oli tuttuja. Eivät tervehtineet, joten ei ne sit varmaan oikeesti tuttuja ollu. Ite yleensä hymyilen vaan tutunnäköisille, että en vaikuttais tylyltä tai epäkohteliaalta vaikken tiedäkään tervehtiäkö vai ei. Usein ne sit tervehtii ja voin tervehtiä takaisin. Ehkä nekin aattelee, että "onkohan tuo tuttu kun se kattoo silmiin ja hymyilee, tervehdin varmuuden vuoksi, kukahan se oikeen oli..." Ne voi olla kaupan tai muun yleisen jutun työntekijöitä tai vaikka lehden kuvasta tuttuja, mutta en mie muista. Mulla nyt on aina ollu vaikeuksia yhdistää naama ja nimi. 

Taidan kokeilla, pystynkö yskimättä levähtään tuossa sohvalla. Jos laittas paljon tyynyjä pään alle. Ei tästä päivästä taida mitään kuitenkaan tulla tällä päällä.

Edellisestä puuttumaan jääneet

Kello ei oo mitään, mutta heräsin yskimään enkä viittiny jäädä sänkyyn muitakin herättään sillä köhimiselläni. Illalla piti ottaa nenäsuihke kun veti nenänkin tukkoon, ja nyt sen suihkeen vaikutus tuntuu lakanneen. Ei oo kivaa tällanen.

Tässä muutama kuva, kun en eilen päässyt kuvittamaan jaaritelmaani:

Taivas oli tässä kohtaa kirkas, mutta tuon edessä näkyvän mäen takana ilma muuttui kertaheitolla.
Tämä ei ole edes sitä pahinta sumua vielä. Sitten pukkas hämärääkin jo.

Säälittävästä ketusta ei ole kuvaa, parempi vain niin. Oli päivällä hienot kuurat puissa, mutta se migreeni esti minua niitä ihastelemasta. Otin kuvia niistäkin ennen pimeään vetäytymistä.

Ja "appelsiinijäädyke" päivänvalossa:

Lisäksi muutama kukka, jotka ehdin jäädyttää ennenkuin muotti sanoi sopimuksensa irti:
No ei kovin hyvin näy. Sitäpaitsi mulle tulee kylmä tässä, vaikka vaatetin itseni ihan huolellisesti ennen tähän istumista... tässä vieressä ikkunalaudalla oleva, ikkunaan nojaava lämpömittari näyttää 11 astetta plussaa... aika harva on tämä talo. Äkkiä jäähtyy kun lämmitin ei ole päällä, mutta en mie nyt itteni takia viitti ruveta lämmittään. Mieskin on herännyt siihen, että se mejän lämmitysainevarasto hupenee, ja niinku se sitä tuhlaili kuistinkin lämmitykseen, kun sai halvalla... nyt ei enää saa.


perjantai 10. helmikuuta 2017

Hilipatipippan

Joskus ammoin esitelevisiollisella kaudella oli suomalainen sketsisarja, jossa varmaankin esiintyi Ritva Valkama, Pentti Siimes, Leo Lastumäki ja/tai muita, ja siinä joskus laulettiin tuota "hilipatipippan"-laulua. Se on mulle jääny mieleen, muuta juuri ei. En ole koskaan välittänyt sketsisarjoista, ehkä Kummelia lukuunottamatta, mutta joskus jotain hyvää niissäkin on ollut. Esimerkiksi Velipuolikuun tai vastaavan vierihoitojuttu, kun kanoiksi pukeutuneet hahmot vieritti munia ja se oli vierihoitoa. (Katsoin youtubesta; se oli Tabu se sarja, ja se vierihoitopätkä oli aivan sairaan tylsä. Mitähän mie olen siinä joskus nauranut??) No, jostain tänään tuli hilipatipippan mieleen, ja rallatin sitä ja nuoriso oli että mitä ihmettä. Mikä sille tuli.

Niin, flunssa siirtyi sitten miehestä minuun. Mieshän haki sen sieltä lääkärikeskuksesta kun sitä ihottumaa kävi siellä hoidattamassa useampaan otteeseen, ja nyt mulla on erittäin ikävä yskä, ja unohdin käydä apteekista yskänlääkettä. Miehän unohan melkeen kaiken. Saa nähdä miten ensyö menee. Eilinen oli kurja päivä, tänään oli onneksi vähän helpompaa kun piti sinne mammografiaankin mennä. Ei löytynyt kuin yksi kysta, että sen puoleen ei tartte nyt olla huolissaan. Juuri siitä kohtaa onkin ollut kipee. Se kyhmy, jonka itse havainnoin, on hävinnyt - oli luultavasti kysta, jonka puhkaisin jatkuvalla puristelulla...

Flunssa oli tosin siedettävämpi, mutta päänsärky olikin sitten toinen juttu. Migreenilääkettä kitusiin heti kun kotiuduin - sitä ennen ei voinu ottaa koska lääkkeen sivuvaikutukset vaikuttaa ajokykyyn hetkellisesti enemmän kuin kipu, jos se ei ole ihan hirvittävä.

Tekivät miehelle allergiatestejäkin siellä, ja tänään tuli tulokset. Se on allerginen koiralle (!), vehnälle, soijalle, kananmunalle ja muutamille siitepölyille. No meillähän vanhempi tyttö on munalle, soijalle ja koiralle myös. Perinnöllistä selkeästi. Mutta nuo ruoka-aineet ei kyllä miehelle aiheuta vatsaoireita kuten tytölle (no kurkussa sillä ekana tuntuu, mutta jos silti syö niin sitten menee maha sekaisin ja kipeeksi) mutta ilmeisesti se jotenkin sitten ihossa näkyy. Miehen ruokavaliosta suurin osa taitaa olla vehnää, etenkin arkisin kun syö aamiaiseksi ja töissä lounaaksi yhteensä 5 Lidlin vehnäsämpylää ja välipalaksi Lidlin pasteijoita tai viimeaikoina lihapiirakan. Ja meillä on usein ruuaksi pastaa.

Tänään kun oltiin reissun päällä, tapahtui karmiva juttu. Ensin oli kirkas ilma (kuvattiin kuutakin matkan varrella) ja ihan ykskaks humahti paksu sumu. Ihan yllättäen. Ensin vaan näytti siltä että pilvi menee kuun eteen, ja sitten oltiinkin hernerokkasumussa. Tuli ihan semmonen lopunajan fiilis, melkein odotti että avaruusalus laskeutuu kohta niinku Independence day- leffassa tai jotain muuta tapahtuu. Sitä korosti vielä se, että eräässä hieman selkeämmässä kohdassa näkyi jo kaukaa, kun joku juoksi pellolla kohden tietä. Näytti koiralta, jolla oli talutin perässä, mutta se olikin kettu, jolta kaiketi kapi oli pudottanut karvat hännästä niin, että oli vain pieni tupsu sen kaljun rangan päässä... näytti kaukaa narulta. Mie ja tytöt surtiin kovasti kettua. Mulle tuli mieleen, että kapin olemassaolo on yksi todiste siitä, että jumalaa ei ole. Mikään jumala ei voi olla niin ilkeä ja julma, että antaa viattomille ja synnittömille luontokappaleille sellaisen kiusan, että ensin se tekee hulluksi kutinallaan ja sitten tappaa kylmyyteen ainakin näissä oloissa.

Olisin laittanut kuvia, mutta mies ei suostu vaihtaan konetta ja kuvat on toisella koneella ja osin vielä kamerassakin. Ja puhelimessa. Mutta laitan sit kertomuksen kuvat erikseen joku toinen kerta :)

Mulla on ihan viskibassoääni nyt, kun yskiminen ja kurkkukipu on madaltanut äänen. Autossa (yksin, omassa autossani, sairaalalta palatessa) lauloin ja oli hupaisaa kun ääniala oli ihan erilainen kuin normaalisti. Tyttö sanoi että pelottavan kuuloinen ääni. Autossa (miehen autossa, perheen kanssa matkustaessani) se oli kuulokkeitten läpi kuullut mun puhetta, ja luullut että radio on auki kun niin vieraan kuuloinen ääni oli. Melko lyhyt flunssa oli miehellä, toivottavasti jää mullakin lyhyeksi.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Ihmeparantuminen

Aamulla herätessä oli pää kipee. Oikea puoli ja poskiluut. Otin ibuprofeenia, sitten parasetamolia ja vielä yhden ibuprofeenin ennen joogaa, ja särky äityi joogassa ihan sen kuuloiseksi, että päätin jo ottaa kotiin päästyäni migreenilääkkeen, vaikka se sitten pilaiskin taas loppupäivän. Ja yhtäkkiä, reilun tunnin joogaamisen jälkeen ylösalaisin -asennosta palatessa ei ollutkaan pää kipee! En tosin kokonaan nurin kääntynyt, kun en luota tuohon sököön olkapäähäni, mutta nyrkit ristiselän alla ja jalat ylhäällä olin. Toki se kipu vielä tuikkii aika ajoin enkä ihmettele, vaikka joutuisinkin sitä lääkitseen vielä tän päivän aikana, mutta olipahan ihana tunne huomata ykskaks, että särky hävis.

Pakkanenkin laski sen verran, että käytin viisitoista minuuttia koirien ja itseni pukemiseen ja kävin puolen tunnin kävelyllä. Mulla oli muuta menoa niin ettei ollu enempää aikaa, mutta pidemmälläkin olis koirien puolesta varmaan voinu käydä, mustatakkiselle tuli välillä aurinkoisessa paikassa jopa hieman kuuma. Touhotti niin kovasti. Kamera ei ollu tänään mukana, mutta tässä kuva eiliseltä:

Ei ole paljoa lunta, mutta aurinkoa riitti eilen ja tänään. Ja pakkasta. Oon tehny pari jäälyhtyä, kolmas tulossa, ja jotain muitakin juttuja jäädyttänyt. Vaikka viime talvena sanoin, että ei enää.

Tällasta piristystä, tosin pimeällä kuvattu ja kamerahan ei pimeellä tarkenna. Linnuille ostin rasvaa ja meinaan tehdä rasvapähkinäjuttuja. Jahka saan aikaiseksi. Siitähän se mulla usein on kiinni...

Kauhistuttaa ajatellakin, että mies vaihtaa työpaikkaa ja luultavasti joutuu vuorotöihin - muunlaisia hommia on vähän oloisesti tarjolla - ja se taas tietää sitä, että mie joudun sitten saunaakin lämmitteleen niinä viikkoina, ku se on töissä. Eihän se lämpimänä vuodenaikana haittaa (ainakaan jos ei sada) mutta näinä aikoina on pahnamaista semmonen. Oon miettiny että mies vois sitten niinä päivinä tehä ruuan :) Tosin onhan meillä jo liki aikuinen tytär, panin sen just äsken tekeen ruokaa, vaikka se koitti sanoa että "sä teet parempaa"...

Miehen auton akku oli tyhjentynyt yön aikana luultavasti sen lämmitysvirityksen takia, minkä ne apikkeen kans rakensi tässä hiljattain siihen suodatinkoteloon. Kun se vuotaa kovalla pakkasella naftaa ihan holisemalla, ennenkuin lämpenee, ja hyvin se systeemi asiansa ajaa muuten, mutta akun tyhjensi yön aikana. Ja mie ehin senkin jo ennakoimaan, tai epäilin kestääkö akku (lämmitys vie virtaa kuulemma puolikkaan lampun verran) kun pakkasilla ne tahtoo olla muutenkin kovilla, mutta eihän sillä ole väliä mitä akka sanoo. Pikemminkin sellainen koetaan yllytykseksi.

Näinä aikoina kuulen, onko akku jälleen tyhjä ja pitääkö lähteä hakemaan sitä töistä. Ylihuomenna mun kyllä pitää päästä mammografiaan, että sillon mulla pitäs olla auto käytössä.

Tähän loppuun vielä lämmittelevät koirat. 

maanantai 6. helmikuuta 2017

Päivä pilalla

Tällanen kajo aamulla.

Oon seurannu somekohua aiheesta "lapsi uhrataan homoille ja pedofiileille, lastensuojeluilmoitus!!!" ja olen pöyristynyt siitä, miten julmia ihmiset on, vaikka kohteena on nuori ihminen, joka ei ole tehnyt kenellekään mitään pahaa. Voisin vaikka lyödä vetoa, että tästä uutisesta ei tule likimainkaan samantapaista, vaikka kyseessä on OIKEASTI hyväksikäytetyt lapset ja nuoret. Niin se kaksinaismoralismi kukkii. Kristillinen kansanedustaja ihmettelee, miksi kristityn ihmisten ajatellaan olevan "räjähtänyt aivoton tyyppi" - kannattaisko katsoa peiliin ja sinne oman näppiksen tuottamaan kirjoitukseen ja miettiä, olisiko luonnehdinnassa oikeasti jotain perää. Anteeksi kaikki täysjärkiset, kristilliseksi itsensä identifioivat mahdolliset lukijat, mutta hyvin näkyvä osa sitä kristillisyyttä tuntuu olevan tällä hetkellä ilkeää, pahantahtoista ja tuomitsevaa. Niin ilkeää, että oli jo pakko lopettaa lukeminen ja alkaa itse kirjoittaa. Toki joukossa on taatusti paljon niitäkin, jotka ei uskosta perusta, en millään voi vierittää tuota paskantuottamista yksinomaan tietyn uskonnollisuuden edustajien syyksi. Mutta kuten joku osuvasti siellä sanoi, "kuka suojelisi poikaa "suojelijoilta"?"

Lukemistoni lisäksi myös mahakipu pilasi päiväni eilen. Ei pystynyt mitään tekemään, kun se, minkä olen itse diagnosoinut sappikivikohtaukseksi, saapui jälleen ja teki minut toimintakyvyttömäksi. Harmitti, kun en päässyt lenkillekään, kun kohta on taas kovat pakkaset eikä koirat tarkene. Piti laittaa lapset asialle. Kumma miten se taas tuli sunnuntaina, vaikka mun syömiset ja juomiset ei poikkea sunnuntaisin mitenkään arjesta. Usein se myös lähtee syömällä, nyt ei lähtenyt vaikka vähän yritin syödäkin. Sitten kun lähti (n. 7 tunnin kärvistelyn jälkeen), tuli tilalle niin kauhea nälkä, että söin ja sorruin suklaaseenkin jälkkäriksi. Se kai aiheutti sen, että kipu alkoi uudestaan ja kesti pitkälle yöhön. Yökin meni pilalle. Kaikki on pilalla :) Mutta olishan vielä voinut olla vaikka migreeni! Pitää olla iloinen, ettei sitä sentään ollut. Oli edellisyönä. Siitä tulikin mieleeni, että pitää pyytää reseptiä uusittavaksi. 


Viikonloppuna päästin koirat ovesta pihalle, oli satanut lunta ja portaille jäi lakaisun jälkeen pieniä valkoisia tassunjälkiä ♥ Oli viimeyönäkin satanut, satoi aamulla edelleen kun kävin aamukävelyllä. Nyt paistaa aurinko, mutta pakkanen on kiristynyt ja tuulee aika kovaa. Kummallista kyllä, miten tänä talvena on pakkasella tuullut niin usein. Vai tuntuuko minusta vain siltä. 


Orava yritti saada syötyä rasvatankoa verkon läpi. Niilläkin (oravilla, ei rasvatangoilla) on kevättä jo rinnassa, kun niin ajattavat toisiaan takaa. Tiaisetkin välillä riitelee. Useampia mustarastaita oli pitkästä aikaa tänäaamuna tässä, säksätys kuului ikkunan läpi joten saattaapa niilläkin olla vaikeuksia kestää toistensa läsnäoloa. Monta ruskeanokkaista koirastakin vielä pyörii niiden porukoissa, vaikka tuskin erotan sellaista naaraasta. Enempi kuitenkin taitaa olla koiraiden heiniä se Suomessa talvehtiminen. 

perjantai 3. helmikuuta 2017

Runosuonenpullistuma

Herätys tuli vähän ennen kuutta, kun mies kauhistui, ettei oo herätys soinut. Sellanen ei oo ollenkaan tuolle miehelle tyypillistä, ettei olis asianmukaisesti herätys aamulla ja etenkään myöhästyminen. Ei se nytkään myöhästynyt, oli puoli tuntia aikaa ja mie tein sen eväät ja aamiaissämpylän ja keitin kahvit silläaikaa kun se teki muita aamutoimia. Ehti jopa istahtaa ja ryystää pari mukia kahvia. Autossa lähti lämmitys automaattisesti, siitä ei tarvinnu huolehtia. Mutta puoli tuntia on puolitoista tuntia vähemmän, mitä se normaalisti käyttää aamuunsa aikaa...

Kyllä mieki monesti havahdun siihen, kun mies lähtee, että ei mun aamuherätykseni ollu paljoa normaalista poikkeava, mutta olihan se aika vauhdikas. Ja oon sitten jo tähän mennessä käyttäny koirat, vieny tytön junalle ja kutonu monta senttiä tuota ihanaa sukkaa:
Sain langan joululahjaksi, ja kun se on melko ohutta, aattelin että silmukkamäärää pitää sitten hieman lisätä. Ja kun vasta opettelen kutomisen niksejä, kokeilin aloittaa kärjestä tällä kertaa ja jouduin kaksi kertaa purkamaan, kun aina tuli liian iso. Toisella kertaa purin aika paljonkin. Zen-mieltä tarvii siinä, kun valmistuvan sukan ilo vaihtuu purkamisen harmiksi... Olen myös harjoitellut uutta tapaa lisätä silmukoita.

Tietysti vois katsoa netistä ohjeita, mutta aina ohjeen lanka on jotain muuta, kuin itsellä käytössä oleva, ja heti siinä joutuu soveltaan. Sitten kun ei tekniikoita osaa niin ne ohjeet on hepreaa. Punomossa tosin on ohjeita ihan aloittelijoillekin, mutta ne on sitten taas niin alakoululaismeininkiä ("matto kännykkätelineeseen", "kananmunansuoja") ja sitten oon vaan niin kantikas mieleltäni, että järki ei tahdo taipua edes niihin rautalangallavääntämisiin, mitä tekniikoiden opetus on.

Esikoinen katteli eilen jotain 80-lukuisia kuvia netistä, ja kysyi olinko mieki sillon sellasen näkönen... sillonhan oli aika hassuja hiuksia. Tosin minusta vieläkin semmonen pöyheä pehko on hieno, mutta se johtuu vain siitä, että elin nuoruuteni parhaat vuodet pöyheäpehkoisena aikana. Koitin kaivella jotain vanhoja kuvia, mutta eipä niitä paljon oo. Oli mulla joskus sellanen kampaajalla tehty muodikas leikkaus, mutta siitäkään ei oo juuri kuvia. Tällasen löysin:
Sori se on hämärä ja epäselväkin, alkuperäinen otos on jo epätarkka ja sit ku kameralla valokuvasta ottaa kuvan ni onhan se vähän tollasta. Kondomimainos hyppää ekana silmille, mutta siinä olen mie rakkaissa punaisissa pillifarkuissani Koskikadulla Rovaniemellä ehkä vuoden 1984 keväällä. Toton kahvila ja pullapuoti oli kai tuossa taustalla ovi auki. Nykypäivän nuoret ei muuten pidä paitaa housuissa, mutta 80-luvulla jopa villapaidan helmat tungettiin housunvyötärön alle.

Samasta kohtaa en saanut googlemapsin kuvaa kaapattua, koska Koskikatu on tuosta kohtaa nykyään kävelykatuna, mutta vähän kauempaa kuvaajan selän takaa katsottuna mapsin kuva näyttää Koskikatua tällaisena:
No, taivas näyttää samanlaiselta. Niin se maailma muuttuu ja kaipa mieki oon vähän muuttunu noista ajoista. Vanhaa minua vaan ei voi purkaa ja rakentaa uutta tilalle.

Mejän koirien välinen dynamiikka on muuttunu. Toinen koira varsinkin on tullu ärhäkämmäksi, etenkin jos on kyse jostain pienestä puruluun nysästä tai muusta syötävästä. Ne on aiemmin olleetkin niin hyviä kaveruksia, mutta nyt kaks kertaa on pitäny ottaa luu pois, kun on meinannu riita tulla. Yhtenä päivänä toinen koira leikki lelulla, ja kun heitin sen kauemmas jotta se hakis sen, niin toinen lähtikin hakeen ja ärjähti toiselle. Leikki loppu siihen. Sen jälkeen tämä äksykoira käyttäytyi oudosti, liikuskeli hiipien pitkin olohuonetta ja silmäkulmasta pälyili sohvalla olevaa, joka tais pälyillä takaisin. En nähtävästi ymmärrä koiran elekieltä enkä osaa lukea omia koiriani, kun en yhtään ymmärrä mistä nyt on kyse.

Voi tietysti olla että on esim. jotain kipuja - onhan tuolla koiralla maha toisinaan niin kipee, että se vikisee ja etsii turvaa sylistä, kun vatsaa vääntää, mutta se menee aina nopeasti ohi. Kerran kun riisuin sitä, niin normaalisti kohotin sen takapäätä mahan kohdalta, että sain takajalat pois haalarista, niin se ulahti tuskaisesti. Oon vaan pitäny sitä semmosena herkkiksenä, johon sattuu heti kun vähän hipaisee (ja se usein välttääkin koskettelua, oon aatellu että se ei vaan pidä siitä eikä silleen hakeudu fyysiseen kontaktiin kuin toinen)  mutta ehkä sillä on oikeesti joku kipu. Sellainenhan tekee kyllä äreäksi.

Mun päivät tahtoo mennä jotenkin niin sekaisin, jos mun pitää tehdä jotain rutiineista poiketen. Etenkin jos pitää lähtee johonkin. En pysty oikein alottaan mitään tai käymään lenkilläkään, ootan vaan sitä että kello tulee aika. Eilen kävin hakemassa tytön kaupungilta ja käytiin kirpputorilla, ja loppupäivä menikin sitten leipomis- ja ruuanlaittohommissa ja saunomisessa. Tänään lupasin hakea toisen tytön kavereineen koulusta ja viedä ne kuvausreissulle kun omin nokkineen kulkiessaan myöhästyvät sen tietyn junan kuvaamisesta, ja samalla noukin mukaan toisen tytön jota käytän kaupassa, ja ehkä vien sen sitten poikakaverillekin, ellei mies ehdi kotiutua sitä ennen ja tarjoudu kuskaamaan. Se tie sinne on vähän ikävä, en mielelläni talvikeleillä lähde sinne.

Vaikka onhan mun autossa nyt uudet testivoittajarenkaatkin. Ei oo paljon liukkautta huomannu niiden kans, vaikka viikonloppuna oli tuossa kaupunkiin menevän pikkutien varrella kaksikin autoa pöpelikössä. Mies tuntee sen toisen ajajan ja sanoo, että se kaahaa aina, kelillä kuin kelillä. Ei yllättynyt nähdessään ja tunnistaessaan rytätyn auton. Ja toinen oli aivan käsittämättömästi suoralla tiellä ajettu ojaan, tuttu auto sentään oli mutkassa karannut.

Lapsivapaa viikonloppu tiedossa, jos suunnitelmat toteutuu, mutta miehellä taitaa olla flunssa... kävi sen ihottuman takia lääkärikeskuksessa ja sieltä tietenki saanu jonku tavallista vahvemman pöpön - siellähän niitä riittää, kun sairaat kokoontuu köhimään odotushuoneeseen. Sitten kun se tuodaan kotiin ja tyttö käy ehkä toisen pöpön hakemassa kaverinsa äidiltä, niin "saan" mieki sairastaa...

torstai 2. helmikuuta 2017

Rakkautta ja kääretorttua

Tiistain kuvausreissulta Saaren kartanon portaat, joita ei talvikunnossapidetä. Ei siellä ehkä olis saanu asiattomana liikuksia kunnossapidetyilläkään kulkureiteillä, mutta olihan meillä asiaa kun käytiin kuvaamassa. Hieno paikka - harva koulu saa tuollaisessa ympäristössä toimia. Puutarha- ja maatalouden sekä -rakennuksen aloja. Nyt meni vähän sääntöjen vastaisesti tuo viivahommeli, mutta en voinu vastustaa kiusausta, kun kahden sanan alku ja kahden loppu oli sama :)

Hirvihaarassa koskea kuvaamassa, mutta ei siellä oikein nyt ollut mitään. Ei edes koskikaraa, olisin mieluusti saanut yhden ruksin lisää 100 lintua -haasteeseen. Siinä on nyt tasan 20 bongattua lintua. Pitäs vissiin oikein nähdä ne myös, ettei riitä että äänen kuulee... Pari päivää sitten näin (ja varsinkin kuulin) muutaman kilsan päässä kävelyllä ollesseni sen närhenkin, joka ei ole ruokinnalla käynyt koko talvena, ja kyllä se olis taas saattanu höynäyttää minut luulemaan itseään harakaksi, jos en olis nähny omin silmin että närhi on. Kyllä se rääkäisi närhimäisestikin välillä, mutta hassun harakkaisesti räkätti. Joskus närhi on uunottanu minua luulemaan sitä haukaksi viheltelyllään. Ei voi luottaa äänen tunnistukseen, kun matkijanärhi on lähitienoilla. No haukkojahan en edes tunnista.

Nää tulppaanit. Normaalisti ne lerpsahtaa ja pudottaa terälehtensä, nyt ne kirjaimellisesti kuivui pystyyn! Tommostakaan ennen nähnyt.

Ja tiskikonetta rakastan. Se pesi tuon tulppaanimaljankonkin (jonka oon monta kertaa kukkien välillä vaan huuhtassut) niin kirkkaaksi, että piti laittaa sinne valosarja kimalteleen. Tulee semmonen olo, kuin olis kynttilä palamassa, kun on tollanen hässäkkä pöydällä.
Mutta on se jännä, miten hirvittävän äkkiä kertyy likaisia astioita neljän hengen perheessä, vaikka oon koittanu tyhjentää ja täyttää konetta oikeen asiasta tehden viime päivinä. Kun sehän ei kuivaa kunnolla, niin oon oikein pyyheliinan kanssa kuivannut niitä astioita, että oon saanu ne kaappiin. Mutta silti on heti kasat. Vois tietysti auttaa, kun siivoais tiskipöydältä pois kaikki vakituisemmin siinäoleilevat tavarat...

Leivoin suklaakääretortun. Hyvä tuli, vaikka täyte olikin aika mauton.