tiistai 7. maaliskuuta 2017

Kaikenlaisia liikehtijöitä

Kuopuksen kahvi unohtui jäähtymään kuistille ja jäätyi kauniisti. 

Riistakamera on ollu jonkin aikaa kyttäämässä, kun oli se kettu taas jättänyt jäljet pihalle.
Voi se periaatteessa tietenkin olla ollu myös joku pienehkö koira, mutta pidän sitä epätodennäköisenä. Ei täällä koiria irrallaan juokse varsinkaan öisin. Yöllä - illallasataneen lumen päälle - oli jäljet tulleet, aidan yli metsästä hypänneet, risteilleet pihalla ja menneet toiselta puolelta jostain pois. Toissapäivänä nähtiinkin tuossa reilun kilsan päässä kettu pellolla. Ei kapinen tällä kertaa.

Yhtenä päivänä oltiin pellolla kävelemässä, ja just kun aattelin että koirat voi juosta vähän irrallaan, tuli hiihtäjä! Onneksi koirat totteli mua ja oli namejakin taskussa, ainakin toinen nimittäin kyllä olisi käynyt kiinni sitten, kun hiihtäjä oli lähempänä ja koira onneksi jo kiinni. En voinut ajatella, että joku hiihtää siellä sängen keskellä! Täytyy oikeasti olla jo aika epätoivoinen, kun tällasissa paikoissa hiihtelee: 
Mutta sieltä se pyyhkäs tulemaan ja olihan sillä siihen oikeus. Enempi ku mulla pitää koiria irti. Pitäs vissiin opettaa koirat oikeesti siihen kuonokoppaan, ensinnäkin estäis puremasta jos pääsis tai olis irti kun tulee nopee tilanne (etenkin tuo toinen tahtoo niin ottaa kiinni kaiken mikä liikkuu vähän nopeemmin - juoksijat, hiihtäjät, pyöräilijät, jänikset ja autot) ja toisakseen estäis koiraa syömästä myrkkyjä. On täälläkin joku persenaama ruvennut myrkkysyöttejä jakeleen, oikein ihmisten pihoille tuo. Oli tosin jo jäänyt jonkun valvontakameraankin. 

Nämä pähkinätkään ei kyllä ole enää terveellisiä...
Ei tuo systeemi kyllä oo kauheen hyvä tämmösinä talvina, kun on vähän väliä vesikeliä ja lämpöasteita. En oo vielä saanu sitä tyhjennettyä, mutta taitaa joutua heittään vesilintua mokomalla syöttöastialla. Jäässähän ne nyt on, ei ne irtoa tuosta. Ei irronnu viimetalvenakaan. Ja joku kuitenkin söi ne, tai ainakin kuskas pois, kun olin heittäny pöntön vaan johonkin oottaan toimenpiteitä.

Ehkä talven viimeiset jäädytykset tässä. Se mun taannoinen piristyskimppu jaloleinikkiä lukuunottamatta pääsi jään sisään. Leinikki on tuossa vielä virkeänä, yksinään. Tähän mennessä onkin aina ollu lämpimät loskakelit, kun on kukkakimppu rupsahtanut, ei ole saanut jäädytettyä. 

Täällä maaseudulla kun keskitetään asioita etenkin terveydenhuollon puolella, on osa nuorisopsykiatriastakin isossa kaupungissa useamman kymmenen kilsan päässä. Nyt kuopus pääsi sellaiseen ryhmään, joka kokoontuu siellä nyt keväällä muutamia kertoja, ja käytiin eilen haastattelussa. Tai siis tyttö kävi, minä lueskelin lehteä. Olihan vaikea löytää sinne, mutta helppo reitti kun sen osaa. Tyttö pääsee ihan omin nokkineen junalla kun aikataulutkin mätsää kivasti. Saapahan harjoitella sitä omatoimisuutta.

Meillä oli hiukan aikaa siinä sitten ennen junan lähtöä takaisinpäin, ja pisteltiin aika haipakkaa hampsapaikkaan pikahampsalle, ja yhtä haipakkaa takaisin - oltiin asemalla 3 minuuttia ennen junan lähtöä :) Kiitos vaan puhelimen karttamahdollisuuksille, mistä voi etsiä haluamansa paikan ja sit se näkyy kartassa. Mun puhelin vaan väitti, ettei pysty asentaan mun olinpaikkaa kartalle, vaikka olin kyllä ottanut gps:n käyttöön ja olis pitäny pystyä. Mutta osasinhan mie toki karttaa lukea ilman sitä olinpaikkapallukkaakin. Nyt on rakko jalassa. Myös junalippu oli puhelimessa, ekaa kertaa mulla.

Tänään ei pitäny joutua ajaan minnekään, mutta niin vain piti sit lähtee samainen kuopus viemään kouluun, kun sen kaveri myöhästyi ja tyttö ei uskaltanu mennä bussiin yksin. Taas äiti esti lastaan kehittymästä kun ei pakottanut bussiin väkivalloin.

8 kommenttia:

  1. Minäkään en ole täyttänyt tuota isoa lintujen ravintolaa tänä talvena, kun säät vaihtelee. Siellä menisi sapuskat ihan mössöksi. Vien päivittäin uutta.

    Pellon laitaa täälläkin joutuu hiihtämään jos haluaa jäälle ladulle mennä ilman, että autolla vie sukset. Mies hiihtää sinne 4-5 kertaa viikossa, josksu toki vien autolla.

    Yhden tulppaanikimpun yritin jäädyttää, se mureni käsiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no lintulautakin piti ostaa uusi, kun vanhaan jäätyi siemenet, kun ei vesi valunut pois. Nyt siinä on pussillinen jotain halpis- "ei-kelpaa-kellekään" siemenseosta siltä varalta, että etelästä lentää joku eksoottinen otus joka haluaa niitä syödä :) keväällä viskaan ne maahan, jos vaikka joku hirssi sieltä kasvais...

      Poista
  2. Kiva kylmä kahvi :D

    Kyllä en hiihtäisi tuossa, vähän hullu vissiin tarttis olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai siellä pellolla, missä sänki sojottaa lumen yläpuolella ja jos on kynnetty niin musta multa...

      Tyttö tykkää kahvista mieluummin kylmänä. Ei tosin ihan noin kylmänä :)

      Poista
  3. Meillä esikoinen käyttää karttasovelluksia varsin taitavasti (ei taitais mun Dorossa ees toimia...) ja on kyllä turvallinen olo jä käteviä reissussa. Helsink-Vantaallekin päästiin näppärästi kun se englanninkielinen nainen meitä neuvoi.

    No oli mulla google mapsista reitti tulostettuna - kyllä me vaan ollaan ihan eri sukupolvea ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne tulosteet on meidän sukupolven juttu :D

      Poista
  4. Onpas huonot mahollisuuvet hiihtämiseen, mut jollaki on intoa :) Kauniit ruusut, tais kyllä luvata lauhtuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, plussakeliä on luvassa. Lähtee hiihtelijöiltä nuo vähätkin lumet. Piti tänään sataa koko iltapäivä ja ilta uutta lunta, vaan ei oo hiutaleen hiutaletta näkyny.

      Poista