maanantai 26. kesäkuuta 2017

Repsahtaneet uikkarit

Outoa unta työpaikalta. En osannut enää käyttää kahvikonetta, kun olin ollut kauan poissa. Sit siellä oli rivissä käärmeitä, joista yksi söi ihmistä.

Lapset on nyt reissussa. Kuopus kyseli asemalaiturilla, että eihän mulla oo nyt sellasta oloa, että tapahtuu jotain kamalaa... ku sillon viime kesänä saattelin niitä itku silmässä junaan kun oli tunne, että ei sais päästää, että jotain ikävää tapahtuu, ja sitten kuopuksen jalka meni rikki. Vieläkin sitä korjataan, ja siitä on jo melkein vuosi kun se sattui. En mie sitä aavisteluani ite muistanukaan, mutta kuopus muistaa. Se muistaa ihmeellisiä asioita pitkän ajan takaa ja niiden tarkkoja päivämääriä.

Alun peri oli tarkoitus, että ne on siellä vain muutaman päivän, kun esikoinenkin suunnitteli tulevansa Prideen mejän kans, mutta siskolle tulikin tilaisuus Yyterin reissuun, ja sinnehän mejän lapset innosta kiljuen menee, jos vaan pääsevät. Kuopuksella ei ollu yhtään kunnon uimapukua - se ei uinu yhtään koko viime kesänä ja vanhat uikkarit on repsahtaneet valkokarvaisiksi löpsyköiksi. Itse se ei pitänyt sitä ongelmana, mutta käytiin kumminkin ostamassa koon 36 musta kokouimapuku Lidlistä, kympin maksoi. Ehdotin kyllä semmosta lahkeellista triathlon-asua, mutta ei huolinu :D on se siedättynyt ihon näyttämiseen kun on kulkenut kirppikseltä ostetuissa farkkushortseissa. Nyt piti saada ehdottomasti sellaiset. Jokunen aika sitten piti olla pitkähihaisia ja pitkälahkeisia ja mustia kaikkien vaatteiden. Poolokauluskin mielellään.

Koirat löysi kesän ekat metsämansikat. 

Pieniä, mutta rankkoja paikallisia sadekuuroja ollut tänään. Rakheitaki puothautti. Tutkasta päätellen ukkonen on jyrynnyt siellä täällä... paitsi ettei täällä. Siellä vaan. Parempi ehkä niin, olis saattanu pelottaa yksin kotona, jos olis tullu kova ukonilma. Kymmenen päivän ennusteessa on tasan yksi päivä, jolle ei ole ennustettu sadetta. Sekin toki ehtii muuttua.

14 kommenttia:

  1. Meillä kans tuli rakeita ja vettä tosi voimalla. Onneks olin sisällä silloin! Täällä ei tainnut kunnolla jyrähdellä, varuiks nyin töpselit seinistä ennen iltavuoroa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy näköjään ruveta ottamaan sellanen taas tavaksi, kun on lähdössä kotoa vähänkään kauemmas. Oon tottunu yhdistään ukkoset helteisiin, mutta näköjään toimintaa tulee ilman sitä yhtälöäkin.

      Poista
  2. Täällä jyrähteli sen verran, että hain pyykit sisälle, mutta ei sieltä sitten mitään tullutkaan. Vaan onhan sitä vettä saatukin jo. Mulla on äidin vanha juoru ulkona, ei sekään ehkä ihan vesikasvi ole :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin naapuri näytti ripustaneen uhkarohkeasti pyykit ulos... saattaa olla, että kuivuminen kestää jonkin aikaa...

      Poista
  3. Vois kuivahtaa välillä, kun joka päivä tulee vettä!

    VastaaPoista
  4. Kyllä tämä veden tulo jo saisi tauota, alkaa jo riittää. Ukkonenkin on jyrähdellyt muutaman kerran.

    Minä olen uimapuku-hamsteri, pakosta. Uin ja juoksen vedessä niin paljon kesät talvet, että uikkareita pitää olla lukuisia. Nuo triathlon-uikkarit ovat vesijuoksussa mainioita, niitäkin minulla on kaksi, tavallisia sitten noin puoli tusinaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no tuo oli kuulemma liian pieni (kumma, kun kuopuksen yläkroppa ei oo mikään iso, ja samankokoiset housut menee hyvin) ja nyt se valittaa siellä kuinka on läski ja kuinka pitäs laihduttaa. Esikoiselta tuli hyvin tympääntyneitä viestejä asiasta.

      Uimapuvuttomuus on seurausta siitä kuopuksen kehonkuvaongelmasta, se ei halunnu moisia (ja viime kesähän meni jalkaa potiessa muutenkin) ja kuka nyt väkisin uikkaria ostaa ihmiselle, joka ei sitä halua...
      Eikä välttämättä edes ole mitään uimapukukelejä.

      Poista
  5. Järkyltä tuntui ihan oikeesti tulla tänne kylmään Suomeen kun ehti jo vähän tottua n. 30 asteen helteeseen. Minä tykkään semmosesta, vaikken suorassa auringonpaisteessa halua ollakaan.

    Uimassakin kävin, pitkästä aikaa, oli se ihanaa, vaikka pitikin ostaa reilusti isompi uimapuku kuin entinen ;D

    Ihanaa kun pääset taas Prideen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kaikkeen tottuu. Nyt on mukavan lämmin, jos vaan on enemmän kuin 15 astetta eikä tuule kovin kylmästi. Hellekesinä sellaseen jäätyis.

      Prideen mennään, jos on hyvä ilma. Ja jos jaksaa lähteä.

      Poista
  6. Hyi millaista unta olet nähnyt. Käärmeet on aivan hirveitä, mutta toisinaan minäkin näen niitä unissa.
    Mukava, että lapset pääsi reissuun siskosi kanssa. Meillä ei ole juuri koskaan ollut sellaisia läheisiä, joiden matkaan omat lapset olisivat päässeet. Mutta aika kotikissoja ovat olleetkin. Mieluummin kotona kuin muualla. Hauskat nuo teidän koirat kun syövät mansikoita. Meidän Ekalle ei kelpaa. Mulla on ollut yleensä parhaat lomakelit meidän virastossa, joten toivotaan, että taika pitää ja ensi viikosta eteenpäin on parempi keli. Peukut pystyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei miehen kans juuri reissata (ainakaan lapsille mieluisissa paikoissa) niin on onni, että on tuollainen lapseton sisko, joka "lainaa" lapsia silloin tällöin ihan mielellään. Sen mies harrastaa leijasurffausta pitkin Suomen rannikkoa, joten rantalomalle pääsee siinä sivussa.
      Pidetään peukkuja!

      Poista
  7. Ihana uni :D :D käärme, joka söi ihmistä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä ilmentää ko. työpaikan mentaliteettia hyvinkin.

      Poista