Tekstit

Haikeaa

Kuva
No onpa menny ärsyttäväksi tämäkin; ennen on voinu ladata kuvat bloggeriin ja sitten postauksen edetessä hakea kuva kerrallaan liitettäväksi - nyt ne häviää, jos ei heti liitä kaikkea. Pitää hakee jostain arkistosta, jonka latautuminen kestää ja kestää...

Huonoja öitä takana. Eilen piti raahautua väsyksissä aamulla lenkille, kun oli sadetta tiedossa loppupäiväksi, mutta kylläpä olikin ihana kävely! Menin mettätiellä, missä ei ollu ketään muuta, laulurastaat liverteli eikä ees paarmat tai sääsket kiusannu.

Vanhassa nuotiopohjassa uutta elämää. 
Toinen koira oli paluumatkalla kovin vaisu, en tiedä vaikuttaako siihen se läppävika jo väsyttävästi. Sehän huonontaa verenkiertoa lihaksistoon ja verettömät lihakset ei jaksa. Surku, jos joutuu jo nyt ruveta lyhentelemään lenkkejä...
Ukkonenkin pari kertaa jyrähti, ja kun mulla on muutenkin tapana olla ukkosella tai sen jälkeen väsyny, niin se plus puoliksi valvottu yö tilttas mut kolmeksi tunniksi päikkäreille! 
No, eilenillalla ei sit väsyttä…

Mustikoita ja kanttarelleja

Kuva
On näkynyt taas itämaisen näköisiä ihmisiä ämpäreineen ja autoineen tienpientareella, eli kanttarellit alkaa kypsyä. Mies oli tuohtunut, kun tuossa mutkatiellä, ohituskieltoalueella olivat pyssänneet auton keskelle kaistaa hätävilkut päällä, ja rymysivät ojassa. Siinä kun olis sattunu se sorarekka mutkan takaa tulemaan, joka aina muutenkin kulkee kauheaa vauhtia, niin olis tullut romua. Ei ne paljoo aattele kun on sienen (euron) kuvat silmissä.

Eilen sitten uskaltauduin itsekin metsään, kun oli kivannäköinen ilma. Ei kuuma, mutta aurinkoinen. Ja vähän tuulikin. Kasvillisuus oli märkää mutta äkkiä ne kastumiset kuivuikin. Tässä mejän vieressä on yleensä ollu paljon mustikoita, ei oo tarvinnu pitkälle kävellä kun on saanu piirakka-ainekset, mutta nyt tuossa ei oo juuri mitään. Yksi siellä, toinen täällä.

Vähän kauempana ja ylempänä niitä alkoi näkyä paikoin tosi paljonkin. Osa oli jo kypsiäkin, ja koirat kun hoksas, mitä herkkua kasvaa niin nehän alkoi ahmia. Toinen sai mahansakin kipee…

Tohkeilua

Kuva
Tänään tein sitä jauhelihataikinaa med juustoraaste. Lähituotettua naudan jauhelihaa ja cheddarjuustoa, biffit ainakin tuoksuu käsittämättömän hyvälle. Ainakin nälkäsen nenään.


Orvokit on alkaneet kukkia padassa. Aina on kiva jännätä, minkälaisia sinne tänä vuonna kasvaa. Laitoin pari kaupan keltaviolettia sinne tuomaan uutta verta. Eiku ei kasveilla voi sanoa noin. Uutta geeniperimää? Sekarotuisia orvokkeja.

Ja taas yksi koira tuttavapiiristä lähti. Ei kyy tällä kertaa, vaan syöpä. Halaan täällä omiani hädissäni ajatuksesta, että joudun myös luopumaan jossain vaiheessa. Että nautin täysiä niin kauan kuin ne täällä mun kans on. Puoliksi tosissani kysyin mieheltä, että mitä jos jätän koirat matkasta, kun mennään loppukuusta taas Poriin, niin sehän kauhistui. Mutta en mie taia jättää, ku ollaan kuitenkin viikko siellä, tulis ikävä. Vaikka sielä onki niitä punkkeja. Tosin yhtenä päivänä sain kiinni koirasta ihan kotoperäisenkin punkulan, oltiin käyty tuolla yhen rapakon ympäri kiertämäss…

Ei sitte.

Eipä tullut helteen perään komiaa luonnonnäytelmää. Me kai asutaan niin lintukodossa, että rajuilmat ohittelee puolelta ja toiselta. Sadetta onneksi saatiin.

Mies tuli toissailtana hössöttäen sisään että onko meillä jotain narua, tule niin sidotaan tuo. Mie että mikä. No tuo yks, tule nyt. En tule ennenku tiiän mitä pitää sitoa. No ei hän tiiä mikä se on, tule ite kattomaan. Menin portaille kattomaan, enkä nähny oikein mitään kummallista. Loppujen lopuksi osoittautui, että iso töyhtöangervopuska oli levinnyt sateessa, ja se piti panna nippuun. Olihan se homma, mutta onnistuttiin yhessä, siellä sateessa, miehellä ollu ees mitään sadekampetta. Mulla oli sentään sadetakki ja kumpparit. Se puska on niin iso, että levinneenä on monta metriä halkaisijaltaan, ihan hyvä oli koota. Saa nähdä tokeneeko se vai oliko varret menny poikki.

Mutta ettei sitten voinu sanoa että kasvi, puska tai jotain, jos ei tienny kasvin nimeä, kun mie koitin kysyä että onko se puu tai pensas (meillä on hankaluuksia…

Sataa

Kuva
Sitä niin kovasti odottaa toukokuuta, ja äkkiä onkin heinäkuu. Semmosta odottelua aina, nytkin on odotettu turhaan ukkosta, tai edes sadetta, ja kun ne alkaa niin odotetaan taas poutaa. Tää on sitä sitku- elämää.

Mutta kyllä mie olen ollu iloinenkin. Iloitsen pihasta etenkin.

 Punainen siankärsämö ja oranssikeltanot. Luulin jo menettäneeni nuo keltanot, kun ne oli vähän huonona viime kesänä johtuen pölleistä, jotka pyöri siinä päällä, eikä ne kukkineet. Tänä kesänä sitten edellisenkin edestä.

 Edelleen odotan tuon väitetyn punakukkaisen maksaruohon osoittavan oireita kukkimisesta, toistaiseksi se vain leviää. Tuota menoa se joutuu muuttamaan hiekkapenkkiin (ed. kuvassa) ja haen vaikka tienpientareelta kangasajuruohoa tilalle. Seittimehitähti yllättäen kukki kyllä kauniisti.

Tämä miksattu potunia tai joku oli tosi kitulias alkuun, mutta nyt se kukkii komiasti. Ilo silmälle.

Lauantaina kävin ekaa kertaa uimassa tälle kesälle. Aamulla seitsemältä oli jo muitakin, vähän nolotti räpiä siel…

Hämmennys

Nyt on pakko purkaa mieltä näistä unista, vaikka oon koittanu välttää niistä kirjoittamista mahdollisen yleisön mukavuutta ajatellen. Olen varmaan maininnut, että näen erounia, jätetyksitulounia, joissa usein nyxä on enempi vähempi exän hahmossa, vaikka erosin siitä exästä jo vuonna -95. Varmaan vähintään kerta viikkoon näen.

Viime yönä minut taas jätettiin - kauppaan itse asiassa, unessa se oli rautakauppa mutta lähinnä rojukaupalta se vaikutti, laseja ja heijastimia ja sisustustarvikkeita. En ees ite tarvinnu sieltä mitään, oottelin vaan että mies ostaa omansa ja joutessani kattelin jotain. Sit aloin ihmetteleen, miten kauan sillä miehellä kestää, ja se oliki jo lähteny. Oltiin vielä liikkeellä jossain toisella paikkakunnalla satojen kilometrien päässä kotoa. Jätti minut sinne. Vaikka olin just lainannu sille omat valkoiset hienot villalapaseni, kun se oli kastellu omat käsineensä ja oli kylmä.

Aiemmin samassa unessa se oli irvaillut mulle, kun ajoin väärään suuntaan, oltiin jossain…

Uusin silmin vanhoin korvin

Kuva
Toisaalla oli puhetta ja jäin miettimään, että onko sekin mielikuvanmuokkausta, kun ensin käytettiin rikkaruohomyrkkyä, sitten rikkakasvien torjunta-ainetta ja nykyisin kasvinsuojeluaineita. Sama asia, mutta nätimpi sana.

Ulkona on hienon näköinen ilma, mutta siellä ei voi olla. Hiukan oon yrittäny varjossa oleilla, mutta sielläkin tulee liian tukala olo, sitäpaitsi kuopuksen kotiinraahaama hirvenpää haisee kauhealle. Se pitäs haudata ja kaivaa ylös sitten kun ötökät on sen putsanneet, mutta mie en kykene kun haisee ja kuopuksella on koira hoidossa, eikä se pääse hautaamishommiin.



Lupiineja hävitin kyllä yhtenä aamuna. Tienvarret oli hienosti niitetty, ja jätetty ne lupiinit! Pälliä touhua. Liekö joku vanhanajan niittäjä, jolle on iskostunu päähän että lupiinit pitää säästää. Vai aatteliko jättää meän pihatien kaunistukseksi. Mene tiedä.


Mun iloitsema hormoonien hyvä vaikutus on lässähtänyt samaan aikaan kun lopetin pätkäpaaston. Nivelkipu, huono uni ja paha mieli on taas takaisin. Ei…