torstai 23. syyskuuta 2021

Lättyjä

Pakkaset tuli. Keräsin sadon talteen, tuli kourallinen porkkanoita, toinen kourallinen sipuleita ja monta muhkeaa ruusupapua. Siirsin myös tulikruunun sisätiloihin kasvilampun alle, luin jostain että se pärjää sisäkasvinakin. Kokeilen. Se kukkii vieläkin, vaikka pienemmin ja värittömämmin kukin kuin kesällä. 

Sitruunapuu on saanut siirtyä lamppunsa alle jo aiemmin. Mun mielestä se ei voi kauhean hyvin, en tiedä olisko pitäny vaihtaa isompaan ruukkuun. Alkaa olla nykyisen ruukunkin kanssa niin iso, etten meinaa jaksaa sitä itse nostaa.

Löysin taas punajuuren kaupasta. Mietin, mitä juureksia vois maha kestää, ja kokeilin pannujuureksena sitä, ja vaikuttaa siltä, että vatsani ei sen syömisestä (kohtuudella) kovin äkäiseksi tule. Sitäpaitsi punajuuri on hyvää. Fenkoliakin paistelin, sekin oli ok, mutta sitä ei meän lähikaupassa oo. Valitettavasti kesäkurpitsan aika alkaa olla ohi.


 Käytiin tiistaina katsomassa (ja kuvaamassa) kun Tammerkoski oli tyhjennetty remonttihommia varten. 


Käveltiin reilu viis kilsaa siellä ja ortoosi teki rakon mun varpaaseen. Laitoin meiliä jalkahoitajalle, että mitä tehään, se pyysi käymään vastaanotolla. Tiistaina on aika. Eilen pidin ortoosittoman päivän sen rakon takia, ja kyllähän se kipeytyi enemmän. Jalka siis, ei rakko. Kävin siellä ylävatsan ultraäänessä ja kun sain "terveen paperit" sieltä niin taas tuli huono omatunto, kun turhaan vaivaan ylityöllistettyä terveydenhoitoa. 

Ei se kyllä ihan siltä vaikuttanu - laboratoriossa kävin ensin verinäytteet antamassa, ja pääsin liki heti kun olin ilmoittautunut ja olin ulkona labrasta jo ennen varattua aikaani. Odottelin sitten aulassa sitä uä-aikaa, ja ilmoittauduin sinnekin reilusti etuajassa ja sama juttu. Heti pääsin (odotustilassa ei ollu ketään muuta, labrassa oli 2 mun lisäksi) ja ulkona ennen varattua aikaa. Taatusti ei niissä kokeissakaan oo mitään ja mie oon ihan terve luulosairas. Hävettää jo valmiiksi. 


Anopilta sain omenasosetta, ja kokeilin eilen ihan omasta päästäni tehä omenasoselättyjä eli korvasin osan nesteestä soseella ja lisäsin sokeria. Kirpakoita hyviä lettusia tuli. Koirat rakasti niitä ja mieskin söi muutaman. Lättyjä joissa on hillo mukana. 


"Valoverho" palaa taas joka ilta. Laitoin sitruunapuun nyt eri ikkunan ääreen kuin ennen, ja siirsin valoverhon pois ettei oksat takerru johtoihin. Syksyn pimeys. 

lauantai 18. syyskuuta 2021

Hermo


Viimeyönä oli taas revontulia tarjolla. En nähny.

 Syksy vyöryy näköjään päälle oikein voimalla sen elähdyttävän lapinreissun jälkeen. Mikään ei onnistu ja kaikki vituttaa. Jalkakipu on estäny kävelyn ja käsikipu kutomisen, olen sitten vaan istunut telkkarin ääressä ja syöny ja lihonu.

Aamulla kun availin silmiäni, meinas mieli mennä taas vatvomaan ikäviä juttuja, niin reippaasti työnsin sellaset pois mielestä ja päätin, että tästä tulee hyvä päivä. Kömmin sängystä kirjan ja vesimukini kanssa, ja kaappasin aamutakin kainaloon, en ruvennu sitä siinä pukeen kun käsissä oli tavaraa. Kippasin veden koirien juomakuppiin niinku usein teen (vintissä on vaan sellanen "hätävesi" jota ei vaihdella kovin usein) mutta vissiin kaadoin liian korkealta, kun se kimposi pohjasta ja loiskui pitkin lattiaa. Varmaan veti kupissaolleet vedetkin mukanaan. Eikuin kuivaamaan, meni aika monta palaa talouspaperia siihen. 

Alas mennessäni pidin sitä vesimukia vahingossa niin, että siitä loput vedet valui aamutakille, joka kastui. En siis noudattanut normiaamuista toimintaa aamutakki päälle ja koirat pihalle, vaan heitin märän takin tuolille ja menin vessaan. Koira kyllä raapi ovea, mutta niin se tekee aina, kun olen vessassa. Mies kun tuli alakertaan, löysi kakat ja pissat jostain alkovista tai olkkarista. Laitoin kahvin valmiiksi keittimeen ja lähdin takaisin sänkyyn, ajattelin että kokeilen nousta paremmalla jalalla uudestaan. Jossain siinä välissä ehdin kyllä punnita itseni ja todeta lihoneeni. 

Koirat on jotenkin nyt olleet hermoillekäyviä, syöneet liian alas unohdettuja syötäviä - patikkaevääksi ostettuja myslipatukoita, tyttären tuliaissuklaat - ja koen olevani huono ja laiminlyövä koiranomistaja. Se aamuinen juttu oli viimeinen korsi silläerää. Mikä paska emäntä ei koiria päästä ees pihalle ku niillon hätä??!! Tosin normaalisti se koira osaa pyytää ulos, nyt sillä ei näyttänyt olevan mikään kiire ennenkuin sitten, kun itse istuin pytyllä. 

Paska läski ihminen. 

Tänään lähdin vaan ortoosi jalassa lenkille, toinen oli jätettävä kotiin kun se ei pysynyt paikallaan kun jalka oli kengässä. Kaks tuntia vaeltelin mettissä, ja lähtiessä kirosin naapurin pärräävine autonromuineen (ajelee peltoautoilla pellollaan) alimpaan helvettiin. Hirvittävä melusaaste. Oikein todella otti hermoon. Jos huono tuuri käy ja vanhat merkit paikkansa pitää, sitä joutuu kuuntelemaan iltamyöhälläkin.

Lenkki piristi, mutta jalka... no senhän voi arvata. 

Niin, jalkahoitaja teki mulle varvasortoosit molempiin jalkoihin, toivoin sitä vaikka toinen ei olekaan vielä kipeä. Yhtä vääntynyt sekin on. Sitten se kylvetti, hioi ja rasvas jalat, ja leikkas kynnet. Tuntuihan se mukavalta, mutta tuli toki hintoihinsa kun ortoosit maksoi 22 euroa kappale. Arvostan kyllä korkealle jalkahoitajan työtä, mutta ihmettelen miten ortoosit oli niin kalliit. 


Ne on lisäksi tehty jalat lepoasennossa, missä mun varpaat kääntyy ylöspäin. Näkee noista jalkapöydän päällä olevista lipareista, ne kipristyy eikä oo ihoa vasten. Eivät oikein istu muulloin kuin varpaat kippurassa. Pitääkö ostaa korkokengät?

tiistai 14. syyskuuta 2021

Ruskaretkellä

Olemme palautuneet yli viikon ja yli kolmen tuhannen kilometrin reissusta pohjoiseen. Käsivarressa oli aivan kertakaikkisen upea ruska! Ihan nappiajoitus muutenkin, koska tänään siellä on sitten satanut lunta. Ei olis ollu kiva patikoida lumisohjossa. 

Nukuttiin yksi yö Ylitorniolla, ja piipahdettiin Aavasaksalla lähtiessä. Mie oon syntyny ja kasvanu Rovaniemellä, missä oli yleinen juhannusriento mennä Aavasaksalle katsoon yötöntä yötä, enkä ikinä ollu siellä käynyt. No nyt on korjattu sekin puute. 
Nöyrä petäjä Aavasaksan Vanhan polun varrella. 


Ihan ekana iltapäivänä, kun saavuttiin, kotiuduttiin vaan äkkiä mökkiin ja suunnattiin heti Tsahkaljärvelle. Hieno ilma oli, aurinko paistoi ja oli leppeä ilmanala.

Kakkospäivänä kiivettiin Saanalle. Minäkin! Virhe. Oli paikat kipeenä sitten monta päivää. Mutta onpahan Saana huiputettu kerran elämässä. Kukaan muu ei puuskuttanu niinku mie sitä rinnettä kiivetessä, mutta niin vain raahasin kolmekymmentä liikakiloani rikkinäisten polvien varassa sinne ylös. 


Oli mennessä upeat näkymät, mutta enimmäkseen tuli tuijoteltua sitä edessäkohoavaa kivikkoa ja mietittyä, mihin uskaltais jalkansa laittaa. Takaisintullessa alkoikin sitten sataa, mikä toi oman haasteensa liukkauden muodossa. Voi rutto miten olin naattina urakan jälkeen! Hirveästi oli porukkaa taas, mutta väkijoukko harveni huomattavasti sen "base camp"in jälkeen, moni ei noussut sitä grillipaikkaa ylemmäs. Uudet hienot kiviportaat oli rakennettu eri paikkaan kuin entiset puuportaat, ja oli lähinnä kiviharkkoja, joiden takus oli täytetty hiekalla. Kalliit ja eikä todellakaan huoltovapaat, kun hiekka valuu pois. 

Minua kiinnosti eniten se tosiseikka, että Saanan alaosa on vanhaa Fennoskandian kilpeä (vanhimpia maan pinnalla näkyviä kiviaineksia koko maailmassa), jotain 3000 miljoonaa vuotta vanhaa, ja sen päälle on Kölivuoristo ruttaantuessaan työntänyt uudempaa kiveä ehkä 400 miljoonaa vuotta sitten. Ja en todellakaan tiedä noita asioita noin vain, kaikki vuodet piti tarkistaa netistä. En oo koskaan oikein saanut pidettyä vuosilukuja muistissa, saati vuosimiljoonia. Prekambriset, arkeeiset, proterotsooiset ja muut eonit ja epookit on mulle suloista sekamelskaa. Mut joo, kauhean kauan aikaa sitten on Saanalla rytissyt.

Saanan jälkeen ajeltiin autolla Norjan puolelle katteleen, kun kerran satoi ja jalat oli muusina. Muutama kilometri rajalta oli poliisi pysäyttämässä ja kysymässä koronapassia ja henkkaria. Sivumennen sanoen Suomen puolen tullissa ei edes näkynyt ketään, saati että olisivat kyselleet tulijoilta rokotuksia tai testailleet niitä. Kaikki sai tulla Suomeen ihan vapaasti, sairaat ja terveet ja kissat ja koirat. Käytiin Yykeänperällä eli Skibotnissa. 


Vesiputoukset Norjassa on niin kivoja! Ja Suomeen verrattuna siellä oli paljon taajemmassa asutusta, siistiä, ei rapistuneita autioita taloja joiden pihalla autonromuja ja muuta romua niinkuin Suomessa. Huomaa kyllä, että täällä ollaan köyhempiä. Yleisiä vessoja oli, sellasia bajamajoja, vähän siellä täällä ja ne oli siistejä ja niissä oli vessapaperia ja käsidesiä. Ja puhelinkoppejakin näin. 

Kolmospäivänä ajeltiin vähän pidemmälle, kierrettiin se vuono ja käytiin toisella puolella Yykeänmuotkassa, Lyngseidet norjannimeltään. Mennessä löydettiin kiva ranta, mistä kuopuksen kanssa kerättiin ihania kiviä 😊 kiviä pitää olla. Ruskaa ei Norjassa ollut, siellä oli vehreää ja rehevää kuin etelä-Suomessa. Golfvirta lämmittää vielä.

Sateli taas, mutta onneksi sade taukosi kivirannallakävelyn ajaksi. Huippujakaan ei oikein nähty kun pilvet oli paikoitellen matalalla. Tai me korkealla.

Tätä en ottanut mukaan, mutta kuvasin, kun oli niin hauskasti levä asettunut siihen kasvamaan. Vesi oli tosi kirkasta ja turkoosinsinistä 💗

Takaisin kun lähdettiin, niin meni tunneli kiinni nenän edestä. Ukko tuli sieltä ja huitoi että seis. Eihän me mitään ymmärretty kun ne norjaa polotti, mutta katoin netistä haulla "Pollfjelltunnelen stängd" ja löysin uutisen, että siellä oli tapahtunut trafikkuhell. Ooteltiin jonku aikaa, mutta kun rekka ja jokunen muukin auto kääntyi takaisinpäin, päätettiin mekin mennä Lyngseidetiin takaisin ja hurauttaa sieltä färjalla vuonon yli Olderdaleniin. Sieltä oli vähän pidempi ajomatka, mutta päästiin ainakin mökille saman vuorokauden aikana - tunnelissa oli juuttunu rekka ja rikkonu tunnelin kattoakin, se oli sitten ollu vuorokauden kiinni. Siinä sitä olis ollu oottamista ilman eväitä. Onneksi oli lautta. 

Seuraavana päivänä lähdettiin sitten miehen unelmaa toteuttamaan ja ajamaan Senjan saarelle Norjaan, 230 kilsan päähän Kilpisjärveltä. Piti olla hieno ilma, viikon hienoin, mutta niin vaan taas satoi melkein kaatamalla melkein koko ajan. Sinnillä mies vaan kiipesi Hestenin rinteelle kuvaamaan Seglaa, joka onneksi sen verran näyttäytyi että sitä sai kuvattua. Siinä vesisateessa, mutaista sateen liukastamaa jyrkkä kivistä rinnettä pitkin. Me kuopuksen ja koirien kans vaan käytiin Fjordgårdin kylänraitilla kävelemässä. 


Sinnekin oli pari tunnelia, joista toinen oli tosi ahdas ja pimeä ja pelottava.


Siellä ei edes vastaantulevan auton kanssa mahtunut ohittamaan, jos ei ollut levennystä. Onneksi ei ollut paljoa kulkijoitakaan. Senjan saarelle meni Gisundbrua, hirvittävän korkealla käyvä silta. En tiedä oliko se yhtään vähemmän pelottava.


Kyllä me vähän nähtiin hienoja maisemiakin, vaikka tosiaan pilviä oli nyt vielä enemmän ja vielä matalammalla. 


Nää panoraamakuvat ei oo kauheen järkeviä, mutta en muuten saanu mahtumaan yhteen kuvaan tuota komeaa sateenkaarta, mikä nähtiin sitten kotimatkalla. Sade alkoi taukoilla ja aurinko pilkahdella, ja se teki hienoja näkymiä. Hirvikin seisoi tienpenkalla ja odotti, että se kuvataan. Poroja ei Norjan puolella näkynyt.

Oltiin nälissämme ja ehdittiin Kilpishalliin ostoksille 10 minuuttia ennen sulkemisaikaa, että melko tipalle veti. 

Päivä numero viisi pyhitettiin Mallan luonnonpuistolle. Mulla oli Saanan valloituksessa kipeytynyt vaivaisenluu vasemmassa jalassa, ja se alkoi särkylääkkeestä huolimatta kipuilla rankasti, enkä tohtinut sen kanssa laskeutua jyrkkää mäkeä Kitsiputoukselle. Alas olis ehkä vielä mennyt, mutta ylös en enää olis päässyt. Käännyin korsulta takaisin. 

Se värien ilotulitus oli kertakaikkisen upeaa, en oo edes tajunnut, miten moninaisissa väreissä voi syksyinen koivukin hehkua!


Keltaista, oranssia, ruskeaa, vihreää, viininpunaista, kirkkaanpunaista... täällä etelässä ne vaan muuttuu vihreästä keltaiseksi ja se siitä. Puhumattakaan maaruskasta, josta esimerkki tuolla ensimmäisessä kuvassa. 

Viimeisenä patikointipäivänä mun lempparireissu; Saanan ympärikävely. Ja nimenomaan vastapäivään, vaikka reitti muka kiertää myötäpäivään. Onneksi oli kuivahkoa, kun kaikki pitkospuut oli purettu ja uusia ei ollu laitettu, ja lisäksi vielä päivätupa oli purettu. En löytänyt selityksiä, vaikka kai näille toimenpiteille joku syy varmaan on. Luulis että luonnonsuojelualueella olis tärkeää, että saadaan ihmiset käyttämään vain yhtä reittiä yhä uusien polkujen tekemisen sijasta, mutta eihän ne suostu mudakossa kahlaamaan, jos kuivempi reittimahdollisuus olis vähän sivummassa. Pitkospuut olis siihen mainio ratkaisu. 

Mallan puistossakin oli paikoitellen yhdeksän eri polkua vieretysten, ja lisää muodostumassa koko ajan reunoille - sitä en ymmärrä, miksi kuivassa rinteessä niin pitää tehdä. 

 
Minkälainen ihmislauma tarvii tuollaisen valtatien?

 Mutta siitä Saanan kiertämisestähän minun piti selittää. Saanajärven puolella on sellanen "hylly" polun ja tunturinrinteen välissä, minne ei polulta näe, ja koirat veti vainua sieltäpäin ja kiskoi sinne. Arvasin, että siellä menee poroja. Saanan pohjoispäässä niitä sitten alkoi näkyä koirillekin, niitä vain tuli ja tuli, iso hajanainen tokka menossa samaan suuntaan. Mies niitä olisi halunnut kuvata, mutta koirat tais pelottaa liikaa poroja, joten kun edempänä kävellessä hoksasin niitä polulla, peruutin takaisin ja elehdin miehelle että poroja on tuolla. Menin koirien kans kivenjuureen tuulensuojaan odottaan, että mies saa kuvansa otettua. 

Porot alkoi valua meitä kohti hissukseen, ja tietysti koirat ne sitten huomas ja alkoi pitää ääniä. Porot ihmetteli ensin aikansa, mutta sitten ne rynnisti siitä mun ja miehen välistä läheltä ohi ja koirat sekos täysin. Ne ensin haukkui ja sitten ulvoi kurkku suorana mun sylissä. Yhtä poroa ihan selvästi huvitti, kun se seisahtui meitä tuijottamaan verisine sarvineen. Isoilla hirvailla oli jo paljaat kiiltävät sarvet, mutta joillakin vasta verinahka irtoili. 

Saana etelänpuolen juurelta. 

Nämä aamiaiset! 💕 Joka aamu vedettiin maha täyteen Retkeilykeskuksen aamiaispöydästä, sillä pärjäs pitkään. Patikkapäivän jälkeen sitten joku sapuska, jolla pärjäs illan.


Yllätyin siitä, että polvet kutakuinkin kesti patikoinnit, mutta tuo vaivaisenluu sitten möksähti. Onhan se ollut aika ajoin vähän kipee, mutta nyt se tuli tosi kipeeksi. Pahimmillaan kuin olisi nivel sijoiltaan (ja tavallaanhan se vähän onkin) tai koko ajan olisi suonenveto. Pisti irvistelemään kävellessä, ja hiukan se kyllä haittasi sitä iloa, mitä hienoissa maisemissa kävely tuotti. Särkylääkkeiden teho siihen oli aika huono. Täytynee viedä se jollekin jalkahoitajalle, jos vaikka sais siihen ortoosin tai muuta apua. 

Kivaa oli reissussa mutta kivaa on tulla kotiinkin.

keskiviikko 25. elokuuta 2021

Älytöntä touhua

 Jatkoa pankkifarssiin, toivottavasti viimeinen osa. Koska rahat ei vaikuttanu siirtyneen, saati että tilin lopetus olis lähteny eteenpäin, näin vaivaa ja lähdin "omaan" pankkiini kauemmas. Tai meinasin lähteä, mutta kassapalveluiden aikaa oli supistettu kahteen päivään viikossa, enkä kumpanakaan niistä päässyt ennenkuin tällä viikolla. Katsoin saisiko soittoaikaa aiemmin, niin ensimmäinen vapaa soittoaika oli vasta tämän kuun viimeisenä päivänä. Eikun paikan päälle sitten. 

No, menin silleen puolivälissä aukioloaikaa, jotten olisi siinä aamuruuhkassa. Piti jonottaa ulkona! Siellä huonojalkaiset raihnaiset mummot ja papat rollaattoreineen kiltisti seisoi kadulla jonossa. Onneksi ei satanut. Mietin että antaisin paikkani takanani olevalle mummolle, mutta totesin että se olis epäreilua muita, vielä taaempana olevia mummeleita ajatellen. Oli huono omatunto. 

Kassaneiti hoiti kiltisti mun asian, ei ymmärtäny miksi se oli jääny hoitamatta toisessa konttorissa kokonaan. Jopa siirto. Viereisellä kassalla oli takanani jonottanut mummeli, joka sen jonotuksensa jälkeen ei saanut edes jättää laskuja maksupalveluun, kun "käytäntö oli muuttunut". Ne piti jättää postin kuljetettavaksi! Ja mummo sano että ei postille voi mitään antaa, ja ihan samaa mieltä olen. Mummon olis pitäny siis ottaa kassaherran tarjoamat kuoret, laittaa laskut kuoreen ja rollaattoroida viemään kuori jonnekin kirjelaatikkoon. Vaikka oli jo sisällä pankissa! 

Uskomatonta touhua. Olen todella tyytyväinen siihen, että lopetin tilin mokomassa pankissa. 


Tänään on satanut oikein reippaasti koko päivän. Koirat ei olis millään lähteny ulos, puin niille sateenkestävät vaatteet ja kiskoin puoliväkisin pissilenkille. Äkkiä takaisin. Nyt illansuussa toiselle. Ja koronarokotustodistuksen latasin puhelimeen.

Huomenna ehkä sama homma sateen osalta. Ja mulla on se lääkärinaika. 


Orvokkipataan on tullut kehäkukkia :) 

maanantai 23. elokuuta 2021

Tuulta ja tyrniä


 Niin se sitten rysähti kerralla syksy sen helleputken päätteeksi. Ei juuri ollut sellasia normi kesäpäiviä. Enkä muista yhtään kesää, jolloin olis ollu sääennusteessa näin  monta salamaa ihan turhan panttina, viimeksi eilen. 

Ulkona on niin kylmä, että hanskat pitää kohta kaivaa talvisäilöstä. Kävin kiertämässä kanttarellipaikat - ei mitään. Valevahveroita sen sijaan oli hurjasti, ja isoja, en tiedä oliko ne edes niitä kun olivat niin muhkeita. 


Muitakin tunnistamattomia sienikäisiä löytyi. Yhden kerran olen bongannut kanttarelleja, ja se tapahtui Reposaaressa viikonloppuna. 


Siellä oli taas ihanaa, vaikka kelit ei tälläkään kertaa suosineet.

Mutta se on otettava, mikä annetaan, mitä tulee säihin.


Merikohokin mie sieltä löysin, tai itse asiassa Mäntykallon aallonmurtajalta. Siellä oli myös tuhottomasti tyrnimarjoja, joita söin. Harvinaisen paljon niitäkin oli, ja harvinaisen hyviä. 


Olihan se kivaakin kuunnella meren kohinaa ja sateen ropinaa. Uni tuli hyvin. Yhtenä yönä heräsin ja kuulin jyrinää, luulin ukkoseksi mutta se olikin meri, joka jyrisi. Tai aallot. Sitten kun tuuli laantui ja aurinko alkoi paistaa. piti lähteä jo pois. 

Siikarannassa oli jotku pikkuautoilijoiden kokoontumisajot. Pönäkät keski-ikäiset miehet leikki kauko-ohjattavilla autoilla; hauska harrastus varmaan, mutta jotku tais ottaa sen vähän liian vakavasti. 

Maha on rauhoittunut kummasti, kun oon syöny joka aamu Losecin. Ja huomasin että päänsäryt on vähentyny huomattavasti sen jälkeen, kun sain tuon toisen verenpainelääkkeen. Ehkä tämä tästä. Kunnes tulee taas seuraavat vaivat, mistä ruikuttaa. 

tiistai 17. elokuuta 2021

Kotona taas

Semmonen kolmen yön virkistävä reissu siskoja tapaamassa samalla, kun mies ja kuopus kävi musiikkia kuuntelemassa. Toivottavasti ei koronaa saamassa kuitenkaan. Mukava oli rupatella rakkaiden ihmisten kanssa ja tietysti koiria oli ihana taas nähdä :)

Siskon tekonivelkoipi on vielä kipeä, ja kun toinenkaan koipi ei ole kunnossa niin yhteiset lenkit jäi vähän lyhyiksi, mutta kyllä me meän koirien kans käytiin sitten pidemmälläkin. Sateli välillä tosi rankasti, mutta väliajat oli ihania kävelyilmoja. Ukkostakin sinne lupailtiin, mutta kuulin vain yhtenä yönä pari kovaa jyrinää.

Tältä näyttää hylätty kerrostalo. Ulospäin ihan tavallisen näköinen 70-luvun neukkukuutio, mutta sisältä ilmeisesti niin homeessa ja pilalla, että on tyhjennetty. Kaiketi kaupungin vuokratalo. Sen päädyssä vieraili paloautot ja ambulanssit, liekö joku kiivennyt luvatta jonnekin sinne hillumaan. 

Kotona oli satanut sitten aika reippaasti, vain yksi katonlappeen alla ollut papu oli kastelun tarpeessa. Kehäkukat on niin hienosti ryhtyneet kukkimaan, kun on satanut! Samoin samettikukat ja jopa nuo rääpäleet zinniat. 


Auringonkukat on monin paikoin jo täydessä kukassa, mutta mun yksilöt vasta suunnittelee kukintaa.


Tänäänkin piti ihan hirveesti sataa, mutta sadetutka on tyhjä ja sateen alkaminenkin koko ajan lykkääntyy. Ukkosta illalla, enpä usko. En muista, että olis minään kesänä näin paljon ennusteltu meille ukkosia, jotka on jääneet saapumatta. Vissiin kerran on ollu niin lähellä, että on voinu sanoa että ukkostaa.

Aamulla oli surkea fiilis, ihmiset tyhmiä ja maailma ankea, mutta reipastuin kun kävin lenkillä. Hieno lenkki-ilma taas! Löysin tällaset:

Mulla on taas omituinen tunne, että jotain on tapahtumassa. En siis perusta tunnetta näihin löytöihini :) mutta viikonlopusta lähtien on se ollut. Yleensä nämä tuntemukset ei johda mihinkään, mutta nyt jos jotain tapahtuukin, niin voin sanoa että "tiesin että jotain tapahtuu". 



 

torstai 12. elokuuta 2021

Syyyksyyyyy


 Äää kesä loppuu. On jo niin syksyisiä päiviä. Surumielinen pajulinnun syksylaulu, syksyiset tiaisten äänet, lähtöä suunnittelevien kurkien huudot ja koulubussi. Niin se taas meni ettei paljoo huomannut. Kyllä syksykin on ihan kiva näin alussa, mutta haikeaa on silti.


Rescueorvokki on palkinnut pelastajansa komealla kukinnalla koko meilläoloaikansa! 


Popcorni kasvattaa tähkän alkuja :) saa nähdä kuinka pitkälle ehtii ennenku paleltuu.


Tulikruunu sensijaan tekee jo tuollaisia hassuja marjoja. Vihreitä, jotka muuttuu mustiksi. Mielenkiinnolla seuraan niitäkin, poksahtaako ne vai putoaa ja mitä niiden sisältä paljastuu...


Ja tuolla jossain kahden ja kolmen metrin korkeudessa olis pavun palkoja! Onpahan pahimmalta hallalta turvassa, ja kaikelta muultakin joka maanpinnalla kulkee. 

Juttelin täälläkin siitä, että siirsin rahat pois Osuuspankin tililtä ja lopetin sen, tai virkailija laittoi valtuutuksen menemään mun omaan pankkiin. Tai ainakin sen uuden tilin avaamisesta. Siitä on nyt kaksi viikkoa, tapahtui viime kuussa. Nyt tuli Osuuspankilta kirje, jossa ne ihan pokkana laskuttaa tilinhoitomaksun ja sanoo, että tilillä on 6.8. se sama summa, minkä siirrätin pois jo viime kuussa! Varoittavat jo ennakkoon syyskuussa veloitettavasta hoitomaksusta. Ihan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Merkillinen pankki, mutta siskot sanoo saavansa kumpikin edesmenneen omaisen nimellä postia kyseisestä pankista, että siellä ollaan kyllä tosi sitkeitä pitämään jopa kuolleet asiakkaat. 

Viime postauksessa mainitsemani mahakipu kesti kolmatta vuorokautta, ennenkuin saattoi sanoa sen menneen jotakuinkin ohi. Vieläkin siellä tuntuu sellanen painava kivi, ikävä olo. Ja närästää, yks yö heräsin siihen poltteeseen neljän maissa (siis tyhjä maha) ja oli pakko ottaa Reduflux, vaikka se on kamalan kuiva liisteritabletti joka tarttuu hampaisiin, kun se pitää "pureskella hyvin". Mutta siinä ei oo sokeria. Soitin eilen tk:n kiirettömän hoidon ajanvaraukseen eikä sieltä oo soitettu takasin, mahtanevatko soittaakaan kun ei aikoja kai vieläkään saa. Oli kyllä lähellä etten lähteny päivystykseen sen mahani kanssa. Voiskohan mulla olla sappikiviä sen refluksin lisäksi?

Aamulla sääennusteessa oli neljä salamaa, mutta ne hävis kymmeneen mennessä sieltä. Oikein mukava ilma oli käydä kävelyllä :) 


Nyt voi taas olla tälleen.

Lättyjä

Pakkaset tuli. Keräsin sadon talteen, tuli kourallinen porkkanoita, toinen kourallinen sipuleita ja monta muhkeaa ruusupapua. Siirsin myös t...