Pakkasen puolella kohta

Yritin soittaa sinne mielenterveyspuljuun puhelinajan puitteissa, mutta kun alkoi hälyttään ni kauhistuin, että onko mulla niille mitään sanomistakaan, alanko taas heti itkeen, mistä mie niille puhun, mitä sanon, mitä ne kysyy ja osaanko vastata... no onneksi eivät sitten vastanneetkaan puhelimeen. Olenpahan ainakin yrittänyt hakea apua.

Hiton kylmä ja harmaa päivä taas, vaikka piti olla puolipilvistä. Sain sentään pyykit koneeseen pyörimään, eilen jo mies päivitteli, kun ei ole puhtaita ohuempia työpaitoja. En sano, että opettele ite pyykkäämään, ainakaan sen urakan jälkeen, minkä se eilen teki tuossa pihalla puutavaran kanssa. Mie en kyllä ymmärrä sitäkään, että kun tarjoudun apuun - sanon, että tehdään yhdessä se sahaushomma, sano vaan millon ni tuun kaveriksi - niin ei puhu mitään, menee vaan ja sit saha huutaa pihalla. Tämä on toistunut niin monta kertaa, mie sitten ehkä huomaan että se on jotain tekemässä ja vedän työvaatetta päälle ja kumppareita jalkaan ja juoksen paikalle. Eikä mun apu aina kelpaakaan, eilenkin se nyki jätelavalta käyttökelpoista pressua, minkä remppamiehet oli sinne laittanu (sillä oli peitetty katto kun se oli auki) ja tulin apuun, niin autoin vissiin väärin kun hääti pois. Nyt eilen sitten en edes mennyt apuun vaikka kuulin sen sahan, kun kerran olin useampaan otteeseen tarjoutunu avuksi ja pyytäny kertomaan - ei liene liikaa vaadittu? - ja sitten se oli pahalla päällä kun en tullu apuun. Hikeennyin ja sanoin siitä sanomisesta, että en ole mikään ajatustenlukija. Jos ei saa suutaan sen vertaa auki niin saa tehä itekseen.

Maanantaina viimeksi rynnistin oma-aloitteisesti apuun kun piti purkaa koiria varten pystytettyä aitaa kun oli puhe tiistaina niiden kaatajien tulla. No, onneksi sit viritettiin se jollain lailla pienempänä pystyyn, että voi koirat olla vapaana pihalla, kun ne kai tuleekin aikaisintaan ensi viikolla kaateleen. Ilmeisesti tarviivat siihen jonkun koneen, jonka kuljetus on sit oma hommansa.

En edes halua ajatella, mutta tuo pihlajakin on ollu mulle tärkeä, ilon aihe kukkiessaan ja kantaessaan marjoja, linnunpöntön paikkana, linnunruokajuttujen ripustuspaikkana ja näkösuojanakin. Ja siitäkin täytyy luopua. Saati sen takana oleva koivu, jonka lehvästö on tuonut suojaa ja etenkin keväällä lehtien puhjetessa ollut niin ihana... mutta vuosi sitten - vai onko siitä jo kaksi? - kaivelivat kaapelin sen juurelle ja katkoivat puolet juurista. Sen lähtölaskenta alkoi silloin. Täytyy vain ajatella sitä jonkin uuden alkuna. Joku muu saa sitten valoa ja ravinteita ja ehkä se näkösuojakin siitä taas kehittyy, kun ei raivata kaikkia vaahteranalkuja pois...

Tytön kaverin äiti kyseli multa, tulisko tyttö sen kaverinsa kanssa asumaan kaupunkiin (ko. kaverin koulumatkat hankaloituu kun tulee talvi eikä mopolla enää pääse - vanhemmat tekee töitä kotona mutta eivät kuskaa sitä asemalle, sen pitää sit kävellä se 5 km suuntaansa) kun jollain sen tutulla olis siellä joutilas kämppä. Eihän meillä ole rahaa maksella vuokria, etenkin kun sen vuokra on ilmeisesti 900 euroa kuussa... opiskelijakämpän saa (jos sattuu saamaan, kun sekään ei ole niin sanottua) alle kolmanneksella tuosta summasta, en tiedä minkälaista lukaalia siellä joku näille kuustoistiaille tarjoaa asunnoksi. En kysellyt sen tarkemmin, kun ei kuitenkaan ole mahdollisuutta. Haluja varmasti olisi, ja mejän tyttöjen nukkuma- ja heräysrutiinit on niin erilaisia, että niiden on vaikea sen puolesta nukkua samassa huoneessa. Kyseisellä ihmisellä on puhelimessa autocorr, joten sen viestit on välillä aika kryptisiä, mutta jostain "täysistä tuista" se puhui. Ihmettelin mitä tukia ne nyt sais, kun ne ei saa edes opintorahaa vielä, eikä asumislisää saa jos ei oo mitään tuloja millä elää. Käytännössä 16-vuotiaalla pitää olla omaa rahaa, millä se elää (ilmeisesti jonkinlainen opintolaina on mahdollinen) jotta se vois asua itsekseen. Muistelen kyllä itse saaneeni opintorahaa heti peruskoulun jälkeen. Tosin eihän mulla mitään vanhempien kotiakaan enää silloin ollut, missä olisin asunut.

Vaikka meillä olis rahaakin maksaa tyttären asumiskuluja, niin miettisin kyllä kaksi kertaa sitä kaverikämpässä asumista...

Anoppi on ollu riesa. Toki se maksoi sen tarkastajan käynnit, joka tuota kattoa tutki ja sen kattofirman kanssa teki yhteistyötä ja varmisteli, että tulee kunnolla tehtyä, mutta ilmeisesti kokee, että se sitten oikeuttaa häntä sekaantumaan ihan kaikkiin mejän raha- ja muihin asioihin. Tietää niin paljon paremmin miten meidän asiat pitäs hoitaa ja millä tavalla rahat käyttää, soittaa välillä monta kertaa päivässä meille kummallekin niin että ei viitsitä aina vastatakaan. Näistä puunkaatoasioistakin hänellä on vankka mielipide, ja me tehdään kaikki väärin, kun hänen miehensä tekisi toisin, ja se olisi sitten se oikea tapa miten meidän se kuuluisi tehdä.

Tottakai olen kiitollinen rahallisesta avusta ja tiedoista ja kokemuksesta, mutta vähän vois antaa tilaa hengittää ja tehdä omia ratkaisuja.

Antti Rinne on sanonut sanan "synnytystalkoot" ja nyt kukaan ei kuuntele, mitä sillä oikeasti on asiaa. Sanna Marin suomensi asian: "Sdp haluaa maksuttoman päivähoidon, uudistaa perhevapaat ja parantaa perheiden toimeentuloa." ja vaikka se nyt on utopiaa, niin ajatus on hyvä. Sitten tulee kelkastapudonnut Rinne möläytteleen synnytystalkoista. No, onpahan lehdillä jotain kirjoiteltavaa, mutta nyt ne takertuu vain siihen yhteen sanaan.

Täällä on kylmä. Sisälläkin. Vaikka mittari näyttää sentään 19 astetta. Mulla on paksu bolero ja villasukat, ja palelee.

[edit: ei palele enää, kun heittelin alkovin yläkaapista videokasetit roskapussiin, pyyhin puolitoista hyllyä ja siirsin sinne tavaraa, mikä ei muualle liinavaatekaappiin tahtonut mahtua. Kiipesin keittiöjakkaralle, otin tavarat syliin, laskeuduin alas, siirsin keittiöjakkaraa ja työnsin liukuovet toiseen laitaan, kiipesin keittiöjakkaralle ja ladoin tavarat hyllylle ja laskeuduin alas keittiöjakkaralta, siirsin sitä ja liukuovia ja kiipesin noutamaan uuden sylillisen. Muutaman kerran.]

Kommentit

  1. Juu ei ole ihan helppoa noiden nuorten muuttaa omilleen. Alle 20-vuotiaalta otetaan vanhempien tulot huomioon opintotukea maksettaessa, vaikka asuisi omillaan. Ja on kyllä mielettömän kallis kämppä kahdelle nuorelle. En taitaisi minäkään omaani päästää, jos olisi tuon ikäinen. Siinä vielä sakissa tyhmyys tiivistyy.
    Ja anopit vain nyt saisi laittaa saunan taakse....ovat merkillisesti aina puuttumassa elämään. Tosin omani on nyt vallan jättänyt yhteydenpidon viime joulun jälkeen. Hiukan loukkaannuimme kun pojat saivat jokainen lahjaksi 2 mikrokuituliinaa, eikä mitään muuta. ??? Sitten hän oli odottanut, että kutsun heidät 50-vuotiskahville, kun keväällä täytin, mutta totesin miehelleni, että en kutsu, kun hän kutsui äitinsä ja siskonsa omille päivilleen eivätkä silloin tulleet, niin en minä kutsu. Minusta olisi ollut väärin, jos olisivat tulleet minun päivilleni eikä oman pojan ja veljen. Tästä anopista riittäisi kerrottavaa kirjan verran. Ja apua häneltä ei saisi ikinä!
    Tilaa nyt ihmeessä aika sinne mielenterveyteen, jos koko ajan itkettää. Nehän ovat sitä varten.
    Mukavaa loppuviikkoa kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Anoppisi kuulostaa vauva-palstan keskusteluiden anopilta :) ja hieman ehkä vanhuudenhöperöltä.

      Yritän saada tilattua, olen vain taipuvainen saamaan soittopaniikin ja sitten mistään ei tuu mitään. Ja se aikaansaaminen on vaikeaa. Mieluiten menisin henkilökohtaisesti jonnekin luukulle tai tilaisin ajan netistä, mutta ei, puhelin on ainoa millä sen voi tehdä.

      Poista
    2. Mä inhoon puhelimessa puhumista ja asioiden hoitamista kans ihan yli kaiken. Mutta sitten kun olen puhunut ja nimen omaan purskahtanut itkuun, olen saanut terveyspuolelta ihan parasta palvelua...

      <3

      Poista
    3. No viimeks ku itketti puhelimessa, en saanu ees sitä lääkärinaikaa...

      Poista
  2. Älä suotta huolehdi siitä, osaatko sanoa mitään tai oikeita asioita, kun soitat. He ovat ammattilaisia, ja osaavat kysyä oikeita kysymyksiä. Niihin sitten vaan vastailee siltä pohjalta miltä sinusta tuntuu. Siis sinusta, ei mitään, mitä ajattelet että pitäisi tuntua. Joo, tiedän, se on vaikeaa mutta ensimmäisen kerran jälkeen alkaa olla helpompaa. Olen itsekin aina huolissani siitä, sanonko oikeita asioita, mutta sitten onneksi muista, että ei sellaisia ole. Ja hämmästyn aina sitä, miten ne osaavatkin lähteä purkamaan sitä sotkuvyyhtiä (miltä se omasta mielestä tuntuu).
    Itkeäkin saa, minulla menee joskus sitä "arvokasta aikaa hukkaan" sellaiseen, ja tuntuu etten saa mitään järkevää sanottua, mutta sehän on vain yksi tapa, millä sen olonsa saa näkyväksi. Ei ne sanat aina ole ainoa keino ilmaista itseään. Rohkeutta, kun alkuun pääsee, niin kyllä ne asiat sitten jotenkin etenee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihaan itkemistä! Vielä enemmän vihaan puhelimella soittamista. Ja tavallaan kyllä tiedän, mitä sanon, ja seuraavalla kerralla kun rohkaistun soittamaan, voi olla jopa kirjoitettuna muistilapulla asia. Nää soittamisjutut vaan sujuu helpoiten, kun ei yhtään ehdi miettiä (eikä lappuja kirjoitella) vaan tempasee puhelimen käteen ja näpyttelee numeron, kun asia tulee mieleen. Kiitos ymmärtävistä sanoistasi!

      Poista
  3. Kannatan sitä soittamista minäkin. Ymmärrän sen vaikeuden mutta ihan selvästi jotain apua tarvisit. Vaikka vihaat itkemistä niin kyllä se kuitenkin on puhdistavaa ja siellä vastaanotolla voi itkeä niin paljon kuin siltä tuntuu. Siitähän näkevät, että voit huonosti ja tarvit apua.

    Tuosta yhdessä tekemisestä vielä sen verran, että kyllä se meilläkin on ollut hakusessa mutta olen sitä niin kauan takonut miehen päähän, että yhdessä tehdään isommat urakat, nyt on jo muistanut sanoa. Puut on hyvä esimerkki. Mies sahaa ja minä käytin sitä klapikonetta. Jos ei sun ukko muista/halua sanoa, niin ei pidä sitten valittaa, että tekee yksin.

    Koita jaksaa, kyllä se keskusteluapu aina joskus voi auttaakin, vaikka turhalta tuntuu. Minä käyn vieläkin 3 kertaa vuodessa psykiatrilla, aina varataan seuraava aika valmiiksi. Säästeään sitten muussa, mutta siihen on rahaa oltava.

    Voimia ystäväiseni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei se itku arjessa nyt niin päällä ole, mutta heti jos liikuttuu jostain tai muistaa ikäviä ja raskaita asioita. Ja aina, jos pitää puhua omista ongelmista.

      Kohta on puuta pienittävänä, kun saadaan sopuhintaan tuo koivu...

      Poista
    2. Täällä saisi klapikoneen lainaksi.

      Poista
    3. Ihan tosi? Täytyy ehdottaa miehelle.

      Poista
  4. Nyt pikkasen hipaisi tämän anopin tunteisiin.
    Kirjoitus ei ole kenellekään erikseen tarkoitettu, vaan yleisesti.
    Ei me anopit nyt NIIN hirveitä olla, että saunan taakse..,mutta mikä ettei, voishan sinne viedä mukana myös muutaman miniämenkin :)Itse olen kahden miniämen anoppi ja en puutu heidän perheiden asioihin, kun vain silloin, kun pyydetään.
    Autamme ukin kanssa, jos pystymme. Apu on joko rahallista tai perhe-elämän auttamista, lastenhoitoa yms.ei se rahallinen apu aina ole itsestään selvää, ei tämän päivän eläkkeet ole kummosia. Nuorena onneksi ymmärsimme tuon asian. Minua ei ole koskaan moitittu, oma anoppini oli minua kohtaan hyvä, mutta asiallinen. Ei myöskään tuppautunut asioihimme. Apua saimme aina, kun vain tarvitsimme. Rahallista apua emme koskaan häneltä pyytäneet. Hänen luonaan käydessämme, saimme kotiin tuotavaksi milloin juustoa, milloin jugurttia, kun heillä oli suuri lypsykarja ja tilasivat tuotteita meijeristä suoraan. Ihania aikoja. Nyt meidän anopit ovat mullan alla, mutta kauniissa muistoissamme.
    hyvää alkanutta syksyä ja jaksamisia!
    - kahden miniämen anoppi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se tarkoita, että jos jollekin osuu outo anoppi tai miniä, niin kaikki ne on semmosia. Oli mullakin edellinen anoppikandidaatti tosi ihana, yhteen väliin läheisempi kuin oma juopotteleva välinpitämätön äiti. Lämminsydäminen vaikka suorasanainen. Itse aion neuvoa vain, jos neuvoja pyydetään - hyviä aikomuksia, saa nähdä pystynkö pitämään :)

      Poista
  5. Mulla on joskus samanlaisia vinkeitä, kun miehelläs :) Mitä anoppiis tulee, niin mieli tekis olla samanlainen pariinki suuntaan :) Potuttaa vaan!
    Jaksamisia sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että yksin riuhdot, ja salaa toivot, että toinen tulis apuun? :) En myönnä mitään, mutta joskus on tullut sitäkin tehtyä... tuleehan siitä joskus hyvä fiilis, että sainpahan yksin senkin hoidettua.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

как мило!

Elämäni risukasassa

Kukkia ja perhosia