Surusta raskas

Pitihän se arvata, että itku tulee siitäkin, kun vanha rakas kotikoivu kaadettiin. Sen juurella on tullut kuitenkin asuttua liki 20 vuotta. Ja puiden kaato itkettää muutenkin, vaikkei olis edes "oma". Tosin ei se tuokaan ollut oma, vaan kunnan. Siinä mielessä helppo juttu, että sieltä tuli koneet ja monta miestä sahoineen, oksat ja roskat hoidettiin pois ja me saatiin puut vaikkei nyt ihan ilmaiseksi. Ja onhan niissä toki hommaa, ei ne valmiina klapeina ole...

Nyt on sisällä tosi valoisaa ja rinnassa suru. Täytyy varmaan hommata joku rullaverho ainakin toiseen keittiönikkunaan, kun muutenkin ohikulkijat tänne toljottaa ja nyt näkeekin. Suoraa tiskipöydälle ja hellalle.

Kommentit

  1. Kiintyyhän sitä puihinki ja niillä on pitkä kasvukausi, ennenkö saa suojaksi! Antaahan se koivu lämpöä talvella.

    VastaaPoista
  2. Kyllä puihin tulee tunneside kun niitä vuosikausia katselee. En voi ajatellakaan, että näitä meidän suuria mäntyjä kaadettaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En miekään olis tuota halunnu nurin, mutta talon terveyden takia piti. Menee aikansa ennenkuin silmä tottuu näkymään ja tähän valon paljouteen.

      Poista
  3. Hirvittävän iso muutos tuo on näköalaan - ja tietenkin siihen näkyvyyteenkin, ei ihme, jos tuntuu haikealle ja vaikealle <3

    Olen joskus kertonut, että yksi ystävä asui Ruoholahden telakan vieressä ja oli varsin hurjaa, kun vuosia rakenteilla oleva jättiluksusISOristeilijä sitten eräänä päivänä valmistui ja seilasi matkoihinsa. Niin kuin olisi vastapäinen kerrostalo kadonnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se, kun koivun lisäksi lähti monirunkoinen pihlajakin siitä vierestä. Kyllä moni työmatkalainen tänään ihmettelee, että mitä hittoa on tapahtunut, kun koko tämä risteys näyttää nyt ihan erilaiselta.

      Poista
  4. Minusta noi hakkuut on ihan kauheita. Tarkoitan nyt lähinnä täällä meillä miehen perikunnan mökin takana olevaa metsää. Se hakattiin ihan maan tasalle viime syksynä ja voi kauhee miten järkyttävän näköinen se on. Meille ei jäänyt kuin muutama kuusi siihen näkösuojaksi. Joka kerta meinaa itku päästä kun sinne mennään. No omiaanhan ovat hakanneet, mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan ne kauheita. Meidän tonttikin on talousmetsän vieressä...

      Poista
  5. Ymmärrän. Mutta kun se nyt on realiteetti, niin ajattele mitä hyviä puolia asiassa voi olla. Valoisuus voi olla kivakin, varsinkin jos olet masentunut. Keksi jotkut kivat verhot siihen. Vaikka ikkunan alaosaan. Ja saako ikkunan 'päälle´mitään kasvia joka kiipeilisi ja roikuttelisi lehtiään silleen kivasti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koen vähän ongelmaksi sen, että keittiössä on kaksi ikkunaa, ja kumpaankin pitäisi sitten hommata samanlaiset verhot, muuten silmä sairastaa. Ja se on sitten tuplahinta myös... standardimittaiset valmisverhot ei käy. Ja tuon toisen ikkunan takana on tie taloa ylempänä eli se kaipaisi enemmän yläosaan verhoa, kun taas toisen ikkunan takana tie on alempana, alaosa suojais siinä paremmin.

      Mulla oli tuossa ikkunan edessä iso ja näkymääpeittävä juoru roikkumassa, mutta se joutui jossain vaiheessa pois kun roskitti ja oli ränsistynyt. Ihan äkkiä ei saa uutta kasvatettua :) mutta ehkäpä siihen jotain kukkaa voisi harkita, kiitos ideasta!

      Poista
  6. Kyllä tuo puiden kaato aina on surullista. Mekin kaadettiin mökin pihasta sellainen koivu, joka oli istutettu kun mammani oli pieni eli oli yli 100 vuotta vanha. Pakkohan se oli kaataa, kun oli laho, ettei tullut isoa vahinkoa, mutta surullista silti. Nyt mietin kannon päälle kynttilälyhtyä, joka aina valaisisi mamman tavoin mun oloani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuossakin jo osa oli vähän pehminnyt, ja kun katkoivat tien puolelta siitä juuret taannoin niin eihän se siinä kauaa olis hyvänä jaksanu... saa nähdä alkaako kanto versoa. Ainakin vuohenputket ryöhähtää kasvuun, kun saavat valoa ja ravinteita.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

как мило!

:´´(

Kukkia ja perhosia