maanantai 9. lokakuuta 2017

Liika on liikaa...

Kyllä en meinannut jaksaa tuota kolmea päivää... perjantaiaamuna mua odotti pitkä lista asioista, jotka piti tietää, muun muassa yksi vasikka, joka oli sairastunut. Se ihanan pirteä ja kaunis sonnivasikka. Sehän makasi henkitoreissaan, soitin emännän apuun ja se pulttipyssyllä lopetti sen ja mie itkin. Nytkin tulee itku kun kirjoitan. Kaikkee muutakin vastoinkäymistä oli, ja nyt oli työn tekemisen ilo kaukana. Sen tietää siitä, kun alan kiroilla, enkä vain mielessäni. Niin täynnä kaikenlaista, mutta kun on vaitiolovelvollisuus, ei pysty kenellekään purkamaan mieltä. Sitten se tänpäiväinen lomittajakin oli sairastunut ja kysyi, josko tekisin vielä tämänkin päivän, mutta mun oli pakko karaista hyvä luontoni ja sanoa, että en jaksa. En fyysisesti enkä etenkään henkisesti.

Mielettömän hienot ruskavärit on luonnossa, enkä ole päässyt edes kuvaamaan. En ole jaksanut liikkua mihinkään työn lisäksi. Nukkunut päikkäreitä ja tehnyt ruokaa ja käynyt töissä, siinä kaikki. Työmatkalla ihastellut tummaa kuusikkoa vasten loistavista lehtipuiden väreistä. Matkalla on yksi mäennyppylä, mistä näkee kauas, ja se näkymä on joskus ihan huikea. Mutta ei siinä pysty pysähtymään kuvauksen ajaksi.

Hupaisan yksityiskohdan huomasin, kun sama cd-levy pyöri auton soittimessa, niin se jotenkin stemmas mun ajaman matkan kanssa, että välillä ihan muutaman sadan metrin tarkkuudella sama kappale soi useamman kerran. Tiedän etenkin siitä, kun laulan mukana, niin huomaan laulavani samaa kohtaa laulussa samassa tienmutkassa.


Ostin ikkunaan valoverkon, aattelin että se vähän hämää ettei näkyis iltapimeällä tuolta korkeammalla olevalta tieltä meille sisään, ja taitaa toimia. Ja tuo sitäpaitsi kodikasta valoa keittiöön.

Mietin ensin, onko se kauhean ärsyttävää valoisan aikaan, kun tollanen vihreä johtoverkko roikkuu ikkunassa, mutta ei se ainakaan mua häiritse.

Se kappa, jonka ostin kirppikseltä, ei riittänytkään - niinku vähän pelkäsin - tuohon olkkarin ikkunaan. Yksin se oli liian lyhyt ja kaksin ruman ja körsyn näköinen, ja pimensi liikaa. Paneeliverhoina jos olis käyttänyt, olis pitänyt lyhentää, enkä jaksanu ruveta. Kaivoin jostain valoverhon ja sen lisäksi - kun sekään ei riittäny koko ikkunan leveyteen eikä niitä oo ku yks - ison huivin. Kevyitä verhoja suositaan kesäaikaan, mutta mie tykkään saada sen vähäisen valon hyväksikäytettyä nimenomaan talvella. Ainakin nyt. Joskus tykkään kyllä pimeästä. Onhan tuossa rullaverho, jos haluaa pimeyttä.

Iltapäivällä on pari tuntia sellasta, ettei ehkä niin kovin sada. Jos vaikka veis koiria lenkille.

Jestas miten sitä voikin olla tukossa ja väsynyt.

9 kommenttia:

  1. Hieno valoverkko! Voimia ja jaksamista sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pimeellä se on ihan kivan näkönen ulkoakin :) Kiitos voimista!

      Poista
  2. Voi vasikkaa ja sinua <3

    Valoverkko on hauska :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä että osasit kieltäytyä!

    Nyt kyllä tarvii kaiken mahdollisen liikenevän ja ylimääräisenkin valon. Mulla on alkanut valohoito ja muutenkin pitää koittaa valosan aikana vähän edes kurkistaa ulos. Jos sitä paremmin jaksais?

    Lepäile sä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäs, vaan en saanu taaskaan aikaseksi. Jumiuduin kattoon vaihteeksi telkkaria, on jääny paljon sarjojakattomatta töissäkäynnin takia. Murdochin mysteeritkin jatkuu :)

      Vaikea oli sanoa ei, kun toinen oli kipeeks tullu...

      Poista
  4. Kova urakka sinulla on ollut. Hyvä, että sait sanottua EI.

    Mietin heti tuota valoverkkoa, että se sopisi meillä piharakennuksessa kuistille, valaisimia puutarhaakin. Mistä ostit sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän naurattiki, ku sairaseläkeläinen tuuraa sairaslomalaisia, ja työttömiä on kuulemma pilvin pimein...

      Hong Kongista ostin, siellä oli tuollaisia pienempiäkin. 1mx2m, tosin noin venyttämättömänä kapeampi tietty.

      Poista