perjantai 27. lokakuuta 2017

Menee se näinkin

Tykkään kun on valoisaa. Kuva on otettu aamummalla, jolloin ei ollut vielä ihan valjennut, mutta nyt kun ei enää sada, on niin mukavan kirkasta. Varsinkin kun ei päätä särje :)


Koirien possupukujen testikävelytys suoritettiin eilen - hyvin pysyi päällä, mitä nyt alkuun piti usein ravistella, kuten kuvassakin näkyy. Ei ollu pyöräteitä aurattu (iltapäivällä kolmen maissa aurattiin) joten pienten koirien matkanteko ei vaikuttanut olevan kovin mielekästä. Hajutkin oli peittyneet lumeen. Toinen koira pyrki vaan autotielle, kun se oli aurattu ja siellä olis ollu helpompi kulkee...

Lapsilisistä meni heti puolet, kun kävin kaupassa. Katkaisin vanhan porrasharjan varrenkin - se varmaan rasittui kun koko ajan piti olla rappuja putsaamassa, kun niissä kulki - ja sitruunapuun valo sanoi sopimuksen irti pari päivää sitten. Onnekseni löysin sopivan lampun alekorista. Ja ostin sitten ne juustokakuntekovehkeetkin :)

Prismassa oli jotain meneillään (jouluun valmistautuminen?) ja siellä oli paljon nuoria ja muita hantlankareina. Yritettiin etsiä hintaa yhdelle tuotteelle, kun hinnantarkistus sanoi "virheellinen skoodi" ja hyllynreunassa ei näkynyt samaa skoodia ku tuotteessa, ni menin kysyyn  joltain vähän aikuisemman näköiseltä apua. Se sanoi hoonosoomella että kysy joltain vakituiselta työntekijältä, mie kysyin mistä mie tunnistan kuka on vakituinen, kun kaikilla ei-vakituisillakin on työpaikan vihreä pusero päällä... se tuli sit ite kaiveleen sen hinnan jostain siitä hyllynreunalistan sisältä. Kiittelin vuolaasti. Musta alkaa tulla kärttynen vanha akka kun asiat on konstikkaampia kuin pitäs.

Kauhea onnettomuus se Raaseporin tasoristeyskolari! Kuskilla on jo nuorena ihmisenä monta kuollutta tunnollaan, ei varmaan ikinä toivu. Kuten ei toivu kuolleiden läheisetkään tietenkään. Ne radanylitykset on semmosia, raiteilla harvoin mikään kulkee, mutta sitten kun sattuukin kulkemaan samaan aikaan, on jälki tuhoisaa. Niitä ei miellä vaarallisiksi paikoiksi (nimimerkillä lapsena rataa jalkaisin ylittäessä ajatuksissaan melkein junan alle jäänyt) mutta kuitenkin niiden kohdalla pitäis aina muistaa olla valppaana. Myös ns. vartioiduissa, koska joskus voi käydä niin, ettei turvalaitteet toimikaan.

Mies komensi aamulla mua tekeen lumitöitä (no sanoi, että "jos ehdit"...) ja putsailin sitten saunapolun ja muita paikkoja. Laitoin virrat yläkuvan kuusessa oleviin valoihin ja viritin valoletkun vaihteeksi varaston seinään. Aattelin, että se valaisee siinä kulkua kivasti. Tai rumasti. On vaikea saada tuollaista kippurassa säilytettyä juttua nätisti asettumaan. Sitten laitoin myös lintulaudan ja sinne siemeniä - en vaan tajua, mihin lintujen ruokahalu on hävinny. Ennen lumentuloa niitä kävi talipalloilla paljon, ja nyt eilenripustettua pähkinärasvatankoakaan ei ole kuin pikkuisen natusteltu. Tikka siinä eilen oli talipallojen kimpussa, ja kyllä ne linnut ääntelee ympärillä, syömään vaan eivät tule. Tai no, punatulkut lähinnä ääntelee, ja nehän ei tuu syömään ku erikoistapauksissa. Meillä ainakaan.

Aamulla laitoin vahingossa tyttären deodoranttia, kun oli samanmuotoinen puteli omani vieressä, ja nyt haisen ihan häiritsevälle. Totaalisen väärä tuoksu mulle.

Tytöillä on vapaapäivä koulusta, toinen poikakaverillaan ja toinenkin meni treffeille. Ei tässä mitään, viihdyn kyllä yksinäni. Kohta ruokaa ja jälkkäriksi korkkaan sen juustokakun. Vadelmatuorejuustosta.


10 kommenttia:

  1. Koirat on kuin marjat lumella :)

    Linnut on ilmeisesti täällä syömässä. On mustarastaita, pikkuvarpusia, kuusitiasia ja tavallisia tinttejä. Lisäksi pari närheä ja harakkaa, jotka häädin pois kun rohmuavat niin paljon.

    Prismassa näytti olevan tänään joulun tavaroita laittamassa esille porukkaa täälläkin, suklaarasioita on kymmeniä metrejä.

    Olihan se hirveä onnettomuus ja iltalehdet saivat taas revitellä, kaupassa näin toisen otsikot ja käänsin pääni pois. Haaskat mokomat jututtavat vaikka ketä onnettomuuden lähellä ollutta.

    Aurattu oli meilläkin, hyvin pääsin kauppaan, mutta matkan varrella oli useita autoja ojassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ihmeen hyvin pysyny autot tiellä. Ilmeisesti tarpeeksi moni on ehtiny vaihtaa.
      Ja ne haaskalinnut on tosiaan asialla... "pikkuveljen kummin serkku kävi samaa varuskuntaa, olin siis melkein itsekin onnettomuudessa!"

      Poista
  2. Ihana kakku, slurps. Olen koittanut olla vähemmällä syömisellä ja ilman herkkuja, joten tuo sai kyllä ihan ylimaallisen kuolanerityksen aikaan ;-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi vaan vähän littanaksi, mulla on vaan kaksi vuokaa, toinen liian iso ja toinen liian pieni...

      Poista
  3. Ei lunta ja pakkasta. Vaadin loskakelit takaisin, nimim. aamulla yövuoron jälkeen ikkunoita rapsutellut ja lunta pölistellyt raihnainen vanhus. Oli vielä niin liukasta, että linkitkin (suomeksi bussit)luisui pysäkkien ohi. Tuli muutama vaaratilanne aamuruuhkassa. Huomenna helpottaa, kun on luvattu vesisadetta :)

    Herkullisen näköinen juustokakku. Kuola alkoi tippua muillakin kuin Marjaanalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei meillä ihan niin liukasta ollu. Loskakelit tulee kyllä :)
      Kakun pohja on suklaakaurakeksiä, siksi näyttää niin tummalta.

      Poista
  4. Nams :) Täältä on sulanu yön aikaan ne vähäset lumet poies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sulaa parhaillaan... nelisen astetta lämmintä ja vettä sataa.

      Poista
  5. Täälä ei linnuille kelpaa ne keltaverkkoiset talipallot. Jos ei ole vihreäverkkoisia, niin joko menevät naapuriin tai kuolevat nälkään. Onko ne realbirdin ne keltaverkkoiset? Enää en niihin rahojani tuhlaa.
    Kyllä muuten ihanasti valaisi tuo lumipeite. Ei olisi tarvinnut välttämättä ulkovalojakaan laittaa. Laitoin silti, kun täälä liikkuu taas susia :/ Nyt on lumet taas suurimmaksi osaksi sulanu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreäverkkoisia on nämä, ei ehkä parhaita mahdollisia mutta kelpaavat. Mulla on kans muistikuva, että keltaverkkoisissa oli joku vika.

      Joutsenia olis pitäny tänäviikonloppuna bongata, mutta ei nekään kai tykkää lumesta eikä ne sitäpaitsi näy valkoisilla pelloilla niinku sulan maan aikana...

      Poista