maanantai 27. marraskuuta 2017

Tänne jäätiin.

Kuvan näköistä oli eilen kun kävin lenkillä, mutta eipä oo enää kun vettä lotisee. Maassa on vielä litimärkää loskalunta, mutta eiköhän sekin kyytiä saa näillä keleillä. Koirille tarttui jalkakarvoihin lumipalloja. Ja ne löysi loppuunkalutut linnunjäänteet, tai osan sellaisista. Hyvä hajuaisti se on noillakin, lähtivät määrätietoisesti vetämään ykskaks pois polulta varvikkoon, ja sieltä mättäältä löytyi sitten pitkiä mustia sulkia ja luita.

Kaverin luona oli mukava käydä, rupateltiin vissiin kolme tuntia. Siellä aina viihtyy ja oli ihan mielettömän hyvää juustokakkuakin. Ihan mua varten tehty :)

Tänäaamuna mun ei tarvinnu lähtee viemään tyttöjä junalle, kun mies vei töihin mennessään. Jäin sohvalle puoli-istumaan, koirat makas mun mahan päällä. Ne on tottunu siihen, että mie vien tytöt, ja nykyään ne ei paljoo eväänsä liikauta kun tietävät, että tuun kohta takasin. Nyt muiden lähdettyä sanoin ääneen "Tänne me nyt sit jäätiin." niin koirat ihankuin hämmästyneinä, silmät suurina nosti päänsä ja tuijotti mua. Tuli mieleen, että aattelikohan ne jääneensä yksin kuten yleensä tuossa tilanteessa, ja sitten yllättyivät ku mie olinki siinä. Ite ainaki olin ihan mielissäni kun ei tarvinnu lähtee mihinkään. Päivällä kyllä pitää käydä tankkaamassa auto ja asioilla.

Näin toissayönä taas painajaismaista unta entisestä työpaikastani. Raahasin painavaa taakkaa enkä tiennyt minne se pitää viedä tai mihin munkaan pitää mennä. Onneksi ei tarvi olla siellä enää! Tuollaistahan se just viimeiset ajat oli, kun olin heittopussina. Ikinä ei tiennyt, mihin menee ja mitä tekee, kun töihin meni. Se kusipäinen pomo on sentään pantu viimein esimieskurssille, kuulemma, mutta ei siellä osastolla kukaan vieläkään viihdy. En yhtään ihmettele. Kyylää ja nillittää turhasta ja käyttää esimiesasemaansa hyväkseen naisia saadakseen - siellä kun niitä lyhytaikaisissa työsuhteissa olevia nuoria naisia riittää. En tiedä tekeekö vielä sitä samaa, kun alkaa kuitenkin olla jo keski-ikäinen, mutta eipä tuo ikääntyminen ole setämiehiä ennenkään estänyt nuoria tyttöjä vikittelemästä.

Byäh. Keksinpä itelleni jotain mukavampaa ajattelemista.

12 kommenttia:

  1. Mullahan on hitonmoisia univaikeuksia mutta joskus kun nukahdan ja pääsen syvään uneen, niin koen unieni olevan jollain tapaa realistisempia kuin ennen. En tiedä jotuuko se siitä, että olen tosissani treenannut keskittymisharjoituksia (joita ennen pidin täysin humpuukina) nyt parisen kuukautta ja voin väittää että se on aika sykähdyttävää kun kroppa ja ennenkaikkea mieli menee tilaan jota en osaa kuvailla mutta ennen parin tunnin unien jälkeen olin ihan ulalla ja nyt ollaan aivan päinvastaisessa tilanteessa.
    Myönnettäköön että nämä unet ovat sikäli valheellisia että mun zombie - mode on pahentunut ja asioiden unohtamiset ovat käyneet pahemmiksi (ja myös sitä kautta kalliimmiksi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla varmaan on siihen hyvät syytkin, että muisti ei pelaa... mulla on moninkertaiset muistutukset tärkeistä asioista - etenkin niistä, joiden unohtaminen maksaa - mutta silti joskus jostain UNOHTAA laittaa ne muistutukset.

      Keskittymisharjoituksista on moneen asiaan kyllä hyötyä. Se oli yksi asia, mitä dkt-kurssilla muiden ohessa harjoiteltiin. Tytär käy muuten nyt nuorten dkt-kurssia.

      Poista
  2. Eipä oo mukava täälläkään autoilla saatikka istua pelekääjän paikalla :) Liukasta ja nimismiehen kiharoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sinun kuski ei ole niin helposti toisiin autoilijoihin ärtyvä ku mun...

      Poista
  3. Täälläkin oli päivän kaunista nyt taas synkkää ja pimeää. Ethän antanut koirien niitä luita rouskia?
    En nuista työpaikoista voi kommentoida kun olen tehnyt töitä eloni aikana peräti puolitoista vuotta, erinnäisistä syistä jäi työura pätkittäiseksi, suurin syy ysärin lama, valmistuin juuri opistosta kun se alkoi ja kun 42 vuotiaana potkivat eläkkeelle ni mikäs tässä.
    Mulla tuo tietoisuus unista aiheuttaa sen että en muista nähneeni varsinaisia painajaisia kuin ehkä kerran, kaksi koko elämän aikana, olen outo ihminen tässä suhteessa mutta tosi onnellinen moisesta. Hereilläolo saattaa olla joskus sellaista painajaista ettei paremmasta väliä joten uniosaston painajaisettomuus on siunaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie irtisanouduin työpaikasta ilman mitään tietoa uudesta juuri 90-luvun alussa, oli pakko heittäytyä ku muuten olis pää hajonnu. Ja heti löivät kauhean nivaskan haettavia työpaikkoja käteen työkkäristä, enkä suurimpaan osaan voinu hakea kun ei ollu autoa eikä ajokorttia. Kuukauden työttömyyden jälkeen menin sitten juuri tuohon yllämainittuun työpaikkaan, jossa ehdin parikymmentä vuotta puurtaa ennenkuin pistivät lopullisesti eläkkeelle. Ihan kiva työ sinänsä, yleisesti ottaen, mutta johto ja tiedotus tökki kuten hyvin monessa muussakin työpaikassa...

      Koirat ei halunnu ees maistaa luita. Haistelivat lähinnä syöjän jälkiä ja merkkasivat paikan.

      Poista
  4. Vettä sataa ja kura roiskuu. Tällaista on nyt talven (?) tulo täällä.

    Koirilla lienee säännölliset tavat, ja ovat ihmeissään kun niitä muuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirathan kyllä tottuu ja niillä on tarkka sisäinen kello, mutta ku me täällä oloneuvoksina elellään, niin onneksi voidaan mennä ja tulla sillonku huvittaa :) paitsi tietysti normielämässä kiinni olevien perheenjäsenten touhut on säännöllisiä.

      Poista
  5. Aika upean näköinen maisema! Meillä on jo ihan sulanut kaikki pois, eikä se voi olla vaikuttamatta mielialaan.

    Koirat on kyllä yllättävän fiksuja otuksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meilläkin sulanu kaikki. Vettä lotisi yölläkin niin että mieskin heräsi katon rominaan.

      Poista