maanantai 18. joulukuuta 2017

Ääliöitä

Reissut on nyt reissattu, ja jotenkin ihan kamalan äkkiä meni viikonloppu. Lahjat on annettu ja saatu muttei aukaistu, joulusiivousta ei ole tehty eikä varmaan tehdäkään, mitään ruokia ei oo ees aateltu vielä, mutta lunta on. Toistaiseksi.

Kamera oli mukana reissussa, lumiset maisemat  (pyrytti alkuun) oli upeat, mutta kun tyhjensin kameran niin siellä oli tasan yksi kuva. Tämä:
Pizzeriasta, josta mies haki vakipizzansa, mikä sen on saatava vähintään kerran Keski-Suomen reissulla. Valkoisia nastoja pistelty puiseen karhupatsaaseen.

Isän sädehoidot on lopetettu ja uusi lääke aloitettu, ja siinä on kauheat sivuvaikutukset. Suukin saattaa mennä ihan haavoille ja kynnet irrota. Siskojen kanssa mietittiin, että onhan se eri asia miettiä sitä kun se ei ole omakohtainen, mutta me ei ehkä ite tuossa tilanteessa käytettäis tuollaista lääkettä. Mutta isä on niin elämänhaluinen ja optimistinen, luottaa täysillä lääketieteeseen ja on valmis koettelemuksiin, vaikka ne huonontaiskin sen viimeisten vuosien elämänlaatua. Hoito-ohjeessa lukee, että hoitoa jatketaan niin kauan kuin ihminen kestää (!) tai kunnes syöpä lähtee taas etenemään. Se ei onneksi ole etäpesäkkeitä helposti lähettelevää sorttia, mutta parantaahan sitä ei voi, eikä leikata.

Aamulla yritin lähteä viemään tyttöä junalle, auto näytti olevan aika jäässä joten laitoin sen hyvissä ajoin lämpiämään. Ovet oli ihan umpijäässä, ei millään auenneet! Sulateltiin ja riuhdottiin niitä, ja yhtäkkiä tyttö kysyi "onko nää ovet ees auki?" No eihän ne ollu. Olin reissuun lähtiessä pannu visusti lukkoon, enkä muistanu... olihan toki lukkokin jäässä, mutta se sentään sulateltaessa aukesi. Kyllä nauratti ja harmittikin oma typeryys. Ei sit enää ehtiny junalle, ja tyttö sanoi ettei se kouluunmeno tänään oo niin tarpeellinen, kun on liikkaa ja jotain sellasta, mikä ei ollu niin tärkeetä. Jäi sit kotiin.

Ääliöistä puheenollen, tapasin söpön koiran taluttajineen viime viikolla epätavallisessa paikassa, ilahduin ja höpöttelin sille. Sattu oleen puhelin kädessä muusta syystä, niin omistaja tokaisi tylysti "ei ole kuvattavissa!" Hölmistyin moisesta tylyydestä - tylyt ihmiset saa minut aina mykistyyn, kun en voi käsittää miks ihmiset on toisille niin epäkohteliaita, ku ite koitan olla ystävällinen kaikille. Vaikka ihmisiä inhoankin, niin en anna sen näkyä. Sanoin jotain että se on suloinen, niin vielä piti sen akan tokasta "ei ole SE, on HÄN!" No ehkä mun ääneen saattoi tihkua hieman halveksuntaa, kun sanoin "ai se on HÄN?!" Onneksi meni sit jo pois. Lupaan sanoa jos joskus ne nään, että "jaa tässä on SE hän-koira!" (ja se hän-koiran koppava emäntä). Voi nuttu minkälaisten pössien kans joutuu täällä maapallolla elämään. Kyllä mieki koiriani rakastan ja arvostan, mutta ne on meillä kuitenkin koiria. Ei mitään hänejä.

Piti olla aurinkoista tänään, mutta ei olekaan.


20 kommenttia:

  1. Olipas tosiaan aika pössi se koiranomistaja. Yleensä kun ne on ihan mukavia ihmisiä mun tapaamat olleet.

    Meillä kyllä kissa on hän, valitettavasti. (tai riippuu vähän kenen kanssa puhun)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ette kumminkaan oikaise, jos joku sanoo "se"? :D

      Poista
    2. Mä olen tuollaisten palikka-omistajien takia oppinut puhumaan jotenkin neutraalisti, en käytä "hän" enkä "se". Anteeksi Puskissa, mutta meille opetettiin koulussa, että eläimistä käytetään "se" ja ihmisistä "hän" :)
      Mutta toisaalta, eihän se minulta oo pois, jos lemmikkejä puhutellaan "hän".
      Mutta se on, jos käyttäydytään huonosti, mutta vielä enemmän se on pois vastapuolelta: menettävät yleensä hienoja ihmisiä ja mahdollisia ystäviä ;)
      Miten se Forrest Gump sanoikaan: "Typeryys ihmisen tyhmentää" - minusta viisaasti sanottu.

      Poista
    3. Ai Pöllölläkin on kokemuksia palikoista :)
      Onhan sekin tietysti aika surullista, jos ihminen on niin pahoinvoiva, ettei pysty ottamaan ystävällisiä sanoja vastaan.

      Poista
    4. Pöllöseni, minä käytän sekä eläimistä että ihmisistä se-sanaa ja hän-sanaa :P Ei haittaa :D

      RH:lle, se on kyllä tosi.

      Poista
  2. Söin ekat jouluruuat, porkkanalaatikko ja rosollia, en kyllä ymmärrä miksi moisten eväiden takia pitäisi stressata, kinkunpalasen hoidan perjantainen, muuta en näistä suomalaista kaipaa, laatikot jotain ihme pula-ajan perinneruokia mitkä maisttuu ihmeellisille/pahoille/ ei millekään.
    Minähän en ole pitkään aikaan enää puhunut koiranulkoiluttajille, puhun suoraan sille koiralle! En siis katso ihmisiä silmiin vaan tuijotan koiraa ja höpötän jotain tyyliin: -kyyyllä olet kaunis, iiihana koira, koirrra, koirrra, hauhau vuh! Pikkuisen hauskoja reaktioita tulee, hihihiiii, koirat ei korvaansa yleensä lotkauta;D
    Piristykseksi?! vähän mukailtua J.Karjalaista: Hän, Hän oli nimi lehmän, muttei enää ole Hän, pantiin sian kanssa purkkiin"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meiltäki on yks kerrallaan pudonnu pois pahat ruuat. Ostetaan/tehdään vaan sitä mitä tykätään syyä. Ja sitäki melko vähän, kun ei päiväkausia mässätä.

      Poista
    2. Ja sille koirallehan mieki puhuin, ennenku omistaja rupes äyskimään.

      Poista
    3. Mä aina unohdan et olen liki kaks metriä ja hyvästi toista sataa kiloo, siinä kukaan yleensä mitään äyski;DD

      Poista
  3. Voi hän sentään... mulla olis kyllä hermo mennyt kans. Tai siis itsekseni olisin äimistellyt, mut on kans kasvatettu niin, ettei toisille ihmisille ilkeillä - ei edes takaisin, vaikka olis kuin kusipää.

    Just tuossa kuopuksen kanssa katottiin, että päivän pituus on aika tarkalleen 5h ja minuutti kerrallaan se sitten torstain jälkeen rupeaa pitenemään. Ei kyllä kauheesti oo silti aurinkoa luvassa, enempi sellaista harmaata pilvistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukuussa ruukaa olla pilvistä normaalistkin, saati nyt kun aurinkoa ei oo pitkään aikaan kauheesti näkyny, kesälläkään. Just luin asiasta, kun etsin tietoa Geminideistä, niiden huippu tahtoo jäädä usein pilvien peittoon kuulemma.

      Poista
  4. Syöpälääkkeet on aikamoisia myrkkyjä!
    Mulle kans tuli vähän outo olo, kun kiskan täti oli niin tympiänä... en toivotellu ainakaan jouluja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kumma, kun jo vuosia on saanu lukee "mullistavista" syöpälääkkeistä, jotka kuljettaa sen myrkyn terveiden solujen ohi syöpäkasvaimeen suitsait kuka minkäkin keppihevosen avulla, mutta aina vaan on käytössä ne samat vanhat sairaaksitekevät lääkkeet, jotka tappaa terveitä osia siinä kuin syöpääkin. Jos edes tehoavat siihen syöpään.

      Poista
  5. Voi koira parka. Hihnan toisessaa päässä oli melkoinen otus, SE ihminen siis.

    Helpommalla toivoisi isäsi pääsevän, mutta syöpä on joskus pirullinen tauti. Siihenhän omakin isäni kuoli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koira oli aika apaattinen. Ehkä se tajusi tilanteensa? :)
      Syöpä on. Onneksi isältä huomattiin se ajoissa, vaikkei sitä pystynykään leikkaamaan. Kaverilla on imusolmukesyöpä, jota ei juuri edes hoideta. Kuulemma katsellaan vaan, että tapahtuuko jotain.

      Poista
  6. Sympatiat sulle, oma isäukko kuoli syöpään jo silloin kun olin pikkupenska mutta sen jälkeen syöpä on vienyt sukua isosti, sekä mutsin että isän puolelta ja multakin otettiin tässä reilu kuukausi sitten 6 pulloo verta ja kaikki syöpämarkkerit kun etsitään vikaa miksei ruoka pysy sisällä. Syöpää ei kuitenkaan ollut *koputtaa puuta* mistä tietysti hiton iloinen koska se on niin veemäinen tauti ettei toista. Toivon tosissani että lääketiede löytää keinot se tappamiseen koska se vie liian monia ihmisiä ennenaikaiseen hautaan.

    Taisi olla akalla huono päivä koska yleensä koiranomistajat ovat ekstroverttejä ja mukavaa porukkaa, koirista puhuminenhan hakkaa säästä puhumisen mennen tullen :D

    Sulle haluan toivottaa mahdollisimman mukavaa joulun odotusta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ♥
      Tunnen monta introverttiä koiranomistajaa, itseni mukaan lukien, ja koiranomistajien joukossa on kyllä paljon mulkkuja - siihen joukkoon en kyllä itseäni lue, mutta kokemusta on.

      Poista
    2. Onpas yleistä näinkin pieni otos ja... Mutsi lähti kans syövän matkaan, sanon näin koska jo pari-kolme vuotta aiemmin oli ollut puhetta kuolemasta ja mutsi tuumas että alkais olla aika valmista kauraa, eli mielenkiintoisen elämän ja tuumi et nyt on kaikki tarpeellinen nähty. Taisi olla kohdunkaulan syöpä, aluksi vain 5% "paha" sit puoli vuotta myöhemmin 95%, sai siis hyvän syyn poistua takavasemmalle. Itse luultavasti tekisin niin että kun saisin diagnoosin ja alkaisi pahentua niin yhden suunnan lippu damiin ja viis kapulaa. Arvokas elämä ei ole kitumista ja kipua. Kaikki meistä ei arvosta elämää yli kaiken, itse olen nähnyt terveyskeskuksessa tapauksen jossa mies, jotain kahdeksankymmentä, vaipoissa, koko ajan sikiöasennossa, korisi ja örisi, siinä kommunikointi, ei mitään yhteyttä maailmaan, pitivät väkisellä hengissä, ei kiitos. Suhtautumiseeni vaikuttaa osittain sekin paljon että ei ole lapsia.

      Poista
    3. Mun äiti sairasti ensin kohdun kaulaosan syövän, sit kohtusyövän, sit rintasyövän ja kun se uusi, niin tk:ssa tahallaan vetkutettiin mammografiaa että ehti levitä. Tädiltä on leikattu keuhkosyöpä, yksi rintasyöpä ja se on uusinut nyt, eikä se aio ottaa siihen enää rankkoja hoitoja. Elää minkä elää. Siskolla ollut kaksi rintasyöpää.

      Että kyllä niitä riittää... kun ikä pitenee, syövilläkin on enemmän aikaa kehittyä.

      Poista