sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Kaljakoski

Käytiin taas Nukarinkoskella, yllä kuvapari samasta kohdasta, jossa pari vuotta sitten oli hyydetulva ja paksu jääkerros ja nyt näyttää tuolta. Vesi saa kulkea ihan rauhassa omassa uomassaan.
Ruman ruskeaa se vesi kyllä oli, vaikkei sameaa. Ei tekis mieli uida tuollaisessa. Ei tosin muutenkaan ollu uimahaluja :) pelkäsin kyllä, että mies putoaa koskeen, kun se taiteili jäisillä kivillä kameransa kanssa. Koiria pelotti kaiketi se veden kohina, ja toinen pelkää kulkea tuollaisilla laudoista tehdyillä kulkuteillä. On kai joskus säikähtänyt heiluvaa laituria. Useimmiten se kyllä perässä tulee ja kehun aina kovasti.

Pannukakkujäätä


Koiran kehumisesta tuli mieleen kun eläinlääkäri sanoi viimeksi hammaskiven poistossa ollessamme, että ei tarttis ku tuolta toiselta pestä ja siltäkin pelkät kulmahampaat. Kun meillä on ikävästi jääny unohduksiin koirien hammashuolto, minusta tuntui niin kamalalta tökkiä koiran suuhun jollain hammasharjalla ja venyttää huulia että yltää niihin ainoisiin takahampaisiin - kun kuulin ettei tarvi kuin kulmahampaat, niin oon alkanu joka ilta peseen ne samalla kuin omanikin. Siis ei samalla harjalla sentään. No, koira oppi nopeesti rutiinin, tulee vapaaehtoisesti syliin hammaspesulle eikä oo moksiskaan. Kehuin aina vuolaasti siitä hommasta, niin toinekin koira, jonka hampaita ei kuulemma ees tarvis pestä, alkoi haluamaan myös hammaspesua! Sillä ei ole kuin kolme kulmahammastakaan, oon sit pessy siltäkin ja kehunut kans. Kaikkea sitä saa nähdä, kun vanhaksi elää - kuten koiran, joka tahtoo että sen hampaat pestään.

On ärsyttävää, kun pihakoivussa aterioi lintuparvi, enkä saa tunnistettua niitä! Ne on niin korkealla, oksat on eessä, kiikarit heikot ja keittiön ikkuna likainen, ettei saa selvää onko ne urpiaisia vai ei. Vaaleat vatsat vaan näkyy, ja se että nokan ympärystä on tumma. En voi sitä kirjata ylös uutena lajina, jos en ole varma. Pitäs nähdä punainen päälaki edes vilaukselta. Mutta mukavaa, että nyt käy paljon lintuja syömässä. Anoppi ei syötä tänä talvena lintuja, mutta oli sit ostanu jouluksi jonku linnunmakkaran, jonka ripusti ulos ja oli pettynyt, kun kukaan ei tullutkaan syömään. Suuttui ja haki makkaransa pois. Ei se sit ymmärrä, ettei linnuilla oo varaa haeskella ruokaa sieltä, missä sitä ei aiemminkaan ole ollut, kun on muutenkin niin lyhyt valoisa aika, joka pitää käyttää tarkasti syömiseen.

Linnut on yksi asia, joita kerään vuoden alussa aloittamaani päiväkirjaan. Sinne tulee myös luetut opukset ja päänsäryt ja säätiedot ja käveltyjä matkoja. En oo vielä tullu ladanneeksi sovellusta, joka mittaa matkan - haluaisin jonkun sellaisen, joka näyttäis kartalla kuljetun matkan - ihan siksi, että joskus mettässä vaeltaessani tietäisin, missä olen ollut. Olen mittaillut jälkikäteen Kansalaisen karttapaikan kartoista, mutta jos ei tiiä missä asti on mettässä harhaillessa käynyt, se on vähän vaikeaa. Eihän siellä jokainen kinttupolku näy. Ilmaisissa sovelluksissa on valinnanvaraa, en vain osaa valita... Tuossa puhelimessa oli ensalkuun askelmittari, sit se hävis, sit se tuli takas ja hävis uudestaan. Tämä tapahtui ennenkuin hoksasin, mistä niitä sovelluksia poistetaan, että en kyllä ole itse tahallani poistanut. Samalla lailla pyytämättä siihen alkoi yhtäkkiä tupsahdella mainoksia, ne sentään sain pois ihan ite. Mielelläni olisin sen askelmittarinkin pitänyt.

Sain luettua loppuun sen kirjan lintujen viisaudesta, ja siinä puhuttiin kuinka tutkijoita helposti syytetään antropomorfismista jos ne väittää eläimen kokevan inhimillisiä tunteita tai muuta, ja nyt kun luen tuota Eläinten salattua elämää, siinä nimenomaan sovitellaan ihmistunteita eläimiin. Mainittiin myös se nidopallium, mikä lintuviisauskirjassakin (lateraalinen magnosellulaarinen nidopalliumin tumake!) mutta puhuttiin saarekkeista.

Pitäs lähtee lenkille, mutta yhtä kutsuva ajatus on mennä aamupäiväunille...

8 kommenttia:

  1. Meillä urpiaiset käy aina parvina, mutta tosi satunnaisesti. Jonain vuonna tulee ja toisina sitten ei. Mut se on sentään helppo tunnistaa (no ei mahast ;-) kun mulle tuppaa kaikki muut paitsi tali- ja sinitiainen olemaan outoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on tosi ärsyttävän tunnusmerkitön, jos ei nää sitä punaista päätä! Ainakin alhaalta päin katsottuna. Noilla on kyllä samanlainen lovipyrstökin kuin urpiaisilla.

      Poista
  2. Veden ruskea väri johtuu yleensä veden korkeasta humuspitoisuudesta. Meillä on tuolla metsäpurolla aika ruskeaa vesi siksi, että se laskee suolta. Järveenkin se vie sitä vettä, mutta se on tutkittu, ja siinä voi uida, ei ole kuin näöltään epämiellyttävä, muuten puhdasta. Lopukesällä käyn kyllä kotona suihkussa uintireissun jälkeen.

    Oppisikohan koirat vielä itse pesemäänkin hampaansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan oppis, jos kehittäs niille semmosen apuvälineen että se olis teknisesti mahdollista :)

      Nyt on niin kauheasti hulevesiä Vantaanjoessakin, varmasti on humusta mukana. En olis ihmetelly sameuttakaan.

      Poista
  3. Kaikkeen me koiraeläimet suostutaan kun ollaan silirapskipeitä;D
    tvstä tuli Kissojen salattu elämä, oli tosi hyvä dokkari, näkyisköhän vielä areenassa, jos niin suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan nähneeni tuon Areenan listalla, mutta en oo kattonu jostain syystä. Yleensä katon kyllä eläindokkarit. Muut luonto-ohjelmat (avara luonto esim.) tahtoo nykyään olla niin teennäisiä tarinoineen, etten tahdo jaksaa katsoa kun jännitystä tiivistetään että saako se kotka nyt sen kyyhkysen saaliikseen vai ei.

      Poista
  4. Voi niitä söpösiä karvakorvia :) Mukavaa, että ne tykkää hampaittenharjauksesta, ei tarvi väkisin yrittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no, luulen ettei ne siitä niin tykkää, mutta sallivat kun se tekee mut niin iloiseksi...

      Poista