tiistai 20. helmikuuta 2018

Kaunis maailma

Voi kun osaisi piirtää ja maalata sen mitä haluaa! Sen, mitä ei valokuvaan saa. Taivas on välillä niin hieno auringonnousun tai -laskun aikaan, eikä se näytä kuvassa ollenkaan samalta. Ei kameralla saa niitä valoja ja sävyjä oikein.

Reposaari -16


Joulun aikaan mietin, että haluaisin maalata kuviksi likinäköisen ihmisen näkemän maailman. Siksi se tuli joulun aikaan mieleen, kun kattelin jouluvaloja ilman silmälaseja ja ajattelin, että ne näyttää samalta kuin silloin lapsena, ennenkuin sain silmälasit. Ja tietysti myöhemminkin, kun on katsonut ilman laseja, mutta lapsena luulin - tietysti - että maailma ON sellainen miltä se näytti, valotkin oli paljon kauniimmat, sellaiset tähtimäiset ja sumureunaiset. Moni asia on kauniimpi, kun sitä ei näe tarkasti. Ja elämä on helpompaa kun sitä ei ajattele tarkasti.

Tänään on niin kylmä, että saa nähdä jaksanko mie laiska paska pukea koirille sukkia ja käyttää niitä kävelyllä. Ilman ne ei tarkene kuin piipahtaa, mutta on se jumalatoin homma josta ei tykkää koirat enkä mie. Sukkien pukeminen siis. Kenkien pukeminen on vähän helpompaa, mutta ne ei lämmitä yhtä hyvin. Eikä me tykätä niidenkään pukemisesta. Mieluiten nuo tuntuu makaavan lämmittimen edessä, ei tunnu olevan mitään tarvetta ulkoiluun.

Ilahduttavasti kommentteja tuli edelliseen postaukseen musiikista! Ilmeisesti se on monen mieltä lähellä. Hesarissa oli joku aika sitten joku maksumuurin takana oleva juttu, joka oli otsikoitu että teini-iän musiikkimieltymykset seuraa aikuisuuteen. Onhan se totta, että senaikaiseen musiikkiin jää tietynlainen vahvempi suhde, mutta kyllä mie oon niin paljon hyvää musiikkia löytäny aikuisenakin.

Vaan kyllähän ne 70- ja 80-luvun hitit kolahtaa vieläkin. Teini olin kyllä vasta kasarin syntikkabuumin ilmiintyessä, mutta isosiskot kuunteli jo 70-luvulla hienoa musaa, mikä on jääny mun mieleen. Sitä äänitettiin mankka vasten radiota ja käskettiin pikkusiskon olla hiljaa äänityksen ajan, ja aina mie tahoin unohtaa olla hiljaa. Kerran tarttui nauhalle avonaisesta ikkunasta kuulunut ukkosenjyrinä, sopivasti Gary Glitterin biisin aikana. Ehkä pisimpään, lapsuudesta asti, on mun suosikkilistalla ollut Procol Harumin Pandoras Box. Kasarille mahtui vielä aikuisempana CCR, Moody Blues (jota olin kyllä kuullut jo siskojen soittoaikaan), Dire Straits, erinäiset bluesbändit ja klassinen musiikki.

Pikkulinnut säästää energiaa, niitä ei paljoa näy. Rasvajuttuja on kyllä käyty syömässä.

16 kommenttia:

  1. Mä en pysty kuuntelemaan sitä musiikkia ollenkaan, mitä teininä kuuntelin (oli huono maku ;-)
    - mutta toisaalta en kyllä juuri kuuntele musaa nykyään. Kun esikoinen syntyi, musiikki hävisi mun elämästä. Iltaisin halusin vaan olla hiljaisuudessa ja haluan edelleen. Musta on tullut ääniherkkä. Äiti ei kestä kakofoniaa enkä mäkään yhtään, tai siis sitä, jos vaikka autossa on radio päällä ja sitten kuopus laittaa puhelimesta jonkun videon tms äänellisen siihen kaveriksi. Äääh


    Mutta upeeta on ulkona, kuopus kuvas vähän puhelimella. Mulla ei ollu, taaskaan, kameraa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se musiikki palaa ajanoloon? Kyllä mieki mieluummin hiljaisuudessa oon, niinku edellisessä selitin niin on vaikeaa terapoitua musiikilla, kun ei halua oikein mitään kuunnella. Se on vähän sama lenkillelähdön kanssa; alku aina hankalaa, vaikka tietää että siitä vois saada iloa.

      Panin muuten äsken kymmenen kenkää kymmeneen jalkaan ja kävin koirien kanssa ulkoilemassa, nyt voin olla tyytyväinen kun en ollut laiska paska.

      Poista
    2. 10 jalkaa on jo aika saavutus ;-)

      Poista
    3. Pitäsköhän opettaa koirat käveleen kahdella jalalla lenkit?

      Poista
  2. AC/DC:n For those about to rock soi juuri, tiedustelin lippukuntani nyk johtajalta jotta vieläkö järjestävät pääsiäisenä leirä ja tuli mieleen hetki kun kävelen metsäautotietä sinne leiripaikalle ja nousen mäen päälle mistä avautuu näkymä päijänteelle, näkyy kakskyt kilsaa hprisonttiin, kirkas aurinko kultaa maiseman, on tällainen oikea talvi kuin nytkin ja walkmannista pauhaa Evil walks!! Vuosi on jotain..öö..no kasaria=) Se miksi nuo tuon ajan musat toimii vieläkin johtunee siitä että teininä tunnekuohut on voimakkaita ja se musa ikäänkuin kiinnittyy siihen tunteeseen, siksi jotkut aivan jonninjoutavay renkutuksetkin saattaa tuntua hyviltä, se herättää sen tunteen eloon.

    Luin jostain jutusta että 3-5% ihmisitä kärsii sellaisesta vaivasta että ne ei pysty nauttimaan musiikista ollenkaan:O

    Tuosta maalaamisesta, minähän en kans ole piirtäjäihmisiä, en siis saa aikaan mitään näköistä mutta väriä olen kyllä lätkinyt tauluun, se on huitsin kivaa. Abstraktia kun väittää tekevänsä niin voi vaan läträtä niitä värejä mielen mukaan ja tuli sitten millaista tahansa niin se itse tekeminen on jotenkin todella rentouttavaa.Eli ota vaan penseli käteen ja vesivärit ei paljon maksa ja ala vaan tekemään, älä vertaa mihinkään, enemmänkin niin että valitset värin ja pari vetoa paperille, sit toisen värin jne. Jos ei muuta niin se lopputulos kertoo sulle sen miltä tuntuu, joskus voi yllättyä kun tulee valittua tummia värejä että olenkos noin mörkönä. Sitäpaitsi kun tekee niin kehittyy. Itse läträsin aikoinani öljyväreillä, saatoin käyttää sen värin levittämiseen puhdistussientä, lateksihanskaa eli sormin, lapasta, mitä kaikkea nyt oli saatavilla. Joskus sitä väriä kertyi hyvinkin vajaa sentin kerros siihen pohjaan kun aina vaan lisäsi jotain ja lopulta sain jopa myytyä!! 4 taulua, hinta oli aina sama - jokin hopea-esine. Voin kuitenkin tämän perusteella laittaa cv:hen kuvataiteilija;D Yks kaveri opetti mulle tuon tekniikan, tai oikeastaan tavan tehdä niitä: otti muistaakseni vihreän pari sävyä ja keltaista ja sit alkoi haarukalla vaan levittää sitä väriä. Lopputulos telineeseen ja sit vaan tuijoteltiin sitä ja kerrottiin toisillemme mitä siinä taulussa näkyy. Silmähän näkee ja aivot yrittävät kuumeisestri muodostaa jotain tolkullista näkemästään, tämän voi todeta tuijottammalla jotain tahraa pidempään, se alkaa elää ja kuten nuo susupetalin Kasvoja kaikkialla, niin niitä alkaa niitä muotoja näkymään.

    Niin musiikin kuin maalamisen ilot on ennenkaikkea suunnattu itselle ja jos niistä joku muu saa jotain irti niin se on vain bonusta=) Jos kuuntelen One night in san francisco -levyä ja vertaan sitä omaan soittoon niin olen ihan ukko nooa -tasolla, tiedän että en ikinä tule noin hyväksi. Luovutus asenteella olisin siis lopettanut kitaransoiton jo viiden vuoden jälkeen, nyt menossa 35.
    Ainoa mihin voi verrata on oma itse ja voin ylpänä kertoa että soitan viisikymppisen paremmin kuin ikinä uskalsin kuvitellakaan ja olen soittamisesta saanut irti niin paljon iloa, hyötyä, purkanut siihen tunteita pullottamisen sijaan ja jossain vaiheessa sain jopa rahaa siitä että soitin baareissa mikä tietty hyväili itsetuntoa ja se taso sinänsä riitti minulle. Mutta vaikka en olisi ikinä soittanut julkisesti tahi yleensä seurassa niin silti olisin tyytyväinen, se tekeminen itsessään on palkitsevaa.

    Eli ei kun pensseli sannasta ja maalaamaan, s'on hyvää terapiaa ja sellaiseksi ihan virallisestikin tunnustettua toimintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä käynyt kuvataideterapiassa kaksi vuotta. Kyllä niitä teoksia plärätessä tulee kummasti mieleen ne senhetkiset ajatukset ja tunteet. Vois joskus taas plärätä.
      Pointtihan oli siinä, että kun en osaa maalata sitä mitä näen. Haluaisin taltioida sen näkymän, valon leikin ja värien hehkun sellaisena kuin sen itse omilla silmillä näen. Kyllähän kuka vain osaa maalata, jos niin aattelee, mutta ei se tyydytä jos ei saa siitä sitä mitä haluaa. En siis niinkään halua erityisesti maalata, vaan tuoda muillekin nähtäväksi (ja itsellenikin muistoksi) sen mitä itse näen. Taltioida sen jotenkin ja jakaa iloni maailman kauneudesta. Rumuutta kun riittää jokaiselle ihan tarpeeksi muutenkin. Valokuvaus on osa tätä, mutta kun valokuvaan ei saa kaikkea.

      Olis kamalaa, jos ei pystyis nauttimaan musiikista! Toisaalta ehkei se silloin myöskään ärsyttäisi...

      Poista
    2. Katsoin vasta nyt tuota mun kommenttia kokonaisuudessa, kohtuu pitkä kröhöm... sorry, helmasynti, kun intoudun niin alan luennoimaan ajoittain;)

      Poista
    3. Ei haittaa, on imartelevaa että intoudut kommentoimaan <3

      Poista
  3. Onpa hieno kuva, upea suorastaan!
    Olisi hieno osata taltioida se, mitä näkee..Mä piirrä tikku-ukonkin huonommin kun viisivuotias. Sitä lahjaa jaettaessa oon ollut kyllä poissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuossaki kuvassa kamera vääristi värit, ei ollu noin punaista. Mutta onhan se kuvana ihan hieno.

      Poista
  4. Nyt on ollut hienoja auringonnousun värejä, mutta hyrr... niin kylmää, että lenkille menin tänään vasta iltapäivällä. Pakkanen oli vielä silloinkin -10 C.

    Tuossa Reposaaren kuvassa on upea väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään ei sentään ollu niin hyytävä viima kuin parina päivänä on ollu - tai sitten en osunut sen kohdalle.

      Poista
  5. Kaunis kuva! Itekki oon huomannu, miten kaunista on ja sitte on saatava kuva, joka ei näytä miltään, pläähh!

    VastaaPoista
  6. Laitan sulle omia irtobiisisuosikkeja tähän, jospa löytäisit jotain inspiroivaa, tosin mun musa on melankolisesta sielusta johtuen välillä kovin suruisaa;)
    Kashmir - Aftermath, Sheryl Crow - Stron enough, Golden Earring - Radar love, Don McLean - American pie, Live - Dolphin's cry, Eric Burdon - Pretty colours, Argent - Hold your head up, Kemopetrol - Kaikki levyt(laura närhen ent orkka, poikkeus mun kuuntelussa tyylillisesti),Pearl Jam - Bib au ral-levy, Blue oyster Cult - joku livekeikka, ja tän voit soittaa miehelles kun sulta palaa päreet dokaamiseen Evanescense - Call me when you're sober ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun sielu on kyyninen ja nihilistinen, mutta siks just pitää pyrkiä kuunteleen iloista musaa, että tasapaino säilyis. Tsekkaan nuo.

      Poista