Virus

No minut se ainakin valloitti, se flunssapöpö. Illalla oli lämpöä ja aivastutti ja nyt on koko pää tukossa. Toisen puolen poski- ja otsaonteloa pakottaa. Suurin osa poskiontelontulehduksista menee itekseen ohi, mutta onhan tää inhaa. Ei voi ees olla peiton alla sängyssä potemassa, kun olo on hankala eikä henki kulje sitäkään vähää kumollaan ollessa. 

Mutta eipä multa mitään tänä viikonloppuna odotetakaan, esikoinen on siellä missä melkein aina viikonloppuisin ja mies menee sinne kuvausreissulleen, voi olla että kuopus menee mukaan mutta ainakin se menee illalla kattoon jotain kaverinsa sählypeliä. Saan kaikessa rauhassa sääliä itteeni yksin kotona, ja koiria kun eivät pääse lenkille. 

Tänä talvena mulle on muotoutunu sellanen rutiini, että illalla, kun käytän koiria viimeisen kerran pihalla, katon lintulaudan tilanteen ja lisään siemeniä, jos tarvii. Talipalloja, jos tarvii. Aamulla, kun käytän niitä aamuasioilla, laittelen sit pähkinöitä tarjolle vähintään yhteen paikkaan. Tällä viikolla huomasin, että aamut alkaa valjeta jo aiemmin. Tai sit oon ollu tavallista myöhempään liikkeellä... kohta ehtii jo linnut paikalle ennen mua. Vaikka kyllähän ne aikaisimmat on jo pimeän aikaan syömässä, ne alempiarvoiset jotka ajetaan pois lintulaudalta kun muut tulee.

Niin se lääkärikin soitti, oli epäileväinen ettei muka voi olla semmoset kuulontutkimustulokset. Ja niin huolellinen kun se hoitaja oli, moneen kertaan sen rajapinnan kävi läpi että ei varmasti ollu epäselvää, missä asti alenema meni. Ei tehdä mitään sille. Otin uudelleen puheeksi nukkumisen ja kuorsaamisen, se aiko laittaa seuraavaksi lähetteen unitutkimukseen, jossa oon jo kertaalleen 6 vuotta sitten ollut. Muistan olleeni, mutta en muista millon - tiedän että minusta on kuva niissä remeleissä, mutta en löytäny sitä ku etsin. Ite olisin tykänny enempi siitä, että se olis laittanu mulle lähetteen korva-, nenä- ja kurkkulääkärille. Nyt saa oottaa taas ties kuin monta kuukautta sitä tutkimusta eikä asiat etene mihinkään sillä välin, eikä se ylimääräinen kudos mun kurkussa ainakaan vähene. 

Kommentit

  1. Väsähtäneet koirulit :) Mikä siinä tutkimuksessa oli lekurin mielestä outoa?
    Paranemisia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se kun yksi hertsialue oli huonompi kuin sitä korkeamman äänen alue. Sehän on täysin mahdollista, että ne korvan aistinsolut on yhdestä kohtaa tuhoutunu, mutta ei toisesta...

      Kiitos!

      Poista
  2. Kyllä nyt jo huomaa aamullakin, että päivä on pidentynyt, suorastaan hämmästyin kun nostin makuuhuoneen pimennysverhon ylös vähän normaalia aikaisemmin ja oli valoisaa.
    Paranemisista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tänä aamuna nousin jo viideltä, hyvin ehti käydä ulkona ennen valkenemista...

      Poista
  3. Outo tutti kun aivas, taivastutti on sen sijaan laatumerkki..hihihii. Hymyilytytti? Tuttu Tytti.
    Koirat empatisoi, emäntä kipeä, myö maassa.
    Ei voi halata ettei flunssa tartu mut silitys selälle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nenää raavitutti kans. Kiitos silistä! (silmät katsoi tuon väkisin että kiitos sillistä; piti monta kertaa kattoa että mitä siinä lukee)

      Poista
  4. Mikä oli outoa tuloksissa?
    Toivottavasti paranee tauti jo, ei niitä täällä kaivata ihmisiä kiusaamassa!
    Terkkuja lähinurkilta :)
    Miten muuten se kuvauskeikka meni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No että muka ei voi olla yhdellä äänialueella semmonen alenema, jos sitä korkeamman äänialueen kuulee paremmin. Kuvauskeikasta en oo kuullu juuri mitään, kuvia oon nähny eikä ne kyllä oo kovin kaksisia. Seuraava mallipimu kutsuikin sitten kotiinsa... taas piti vähän keskustella luottamuksesta ja sen puutteesta.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

как мило!

:´´(

Kukkia ja perhosia