maanantai 28. toukokuuta 2018

Huono muisti on älyn merkki

...sanoo tällanen tutkimus. Joo, mun muisti vaan ei tosiaan osaa säilöä niitä relevantteja asioita, säilöö kyllä kummallista tietoa sen sijaan. Toisaalta ehkä mun aivoilla on eri mielipide siitä, mikä on tärkeää. Lääkärinajan muistaminen ei ole tärkeää, mutta sen sijaan talitiaisen ja peltohatikan tieteellisen nimen muistaminen on.

Tulin hieman ankealle mielelle, kateellisuuden ja mustasukkaisuuden ja sensellaisen takia, kun luin suosituksen eräästä kirjasta. Kirjailijan nimi oli tuttu ja sehän se olikin - bitch joka yritti reilu 20 vuotta sitten vampata mun tuoreen aviomiehen. Se oli silloin 18-vuotias, mie olin 28 ja varmaan sen parikymmentä kiloa lihavampikin kuin se (ainainen itseinhon ja -häpeän aihe) ja se oli vissiin melko vähästä kiinni, ettei mies olis vaihtanu. Jälkeenpäin kuulin mieheltä.

Vaikka tietysti mun elämä vain olis sillon menny erilailla, olisin ehkä löytäny jonkun muun ja ties vaikka olisin nyt vielä työelämässä mukana, ehkä en olis niin masentunu, ehkä asuisin jossain muualla kuin pölyisessä, ahtaassa mummonmökissä. Jossitellahan aina voi, vaikkei se kannatakaan. Se koko touhu silloin oli vain niin törkeää, että jos en olis tottunu siihen että minua voi kohdella miten vain eikä mulla ole mitään arvoa, olisin itse lähtenyt. Yksi syy, mikä mua piti siinä, oli se, kun tiesin monen sukulaisen ja tuttavan ajatelleen mejän naimisiinmenosta, että ei kestä kauaa... en voinu luovuttaa kun tiesin, että sitä odotetaan ja siitä ollaan sitten vahingoniloisia. Mieshän oli naimisiin mennessään vasta 21, ja jos joku pitää horoskooppeja tosiperustaisina, niin vaa'asta jossain sanottiin, että se menee liian nuorena naimisiin ja sit sillä on sivusuhteita eikä se osaa päättää kahdesta vaihtoehdosta.

No, se valitsi minut ja nyt ollaan tässä. Ihan mukavaahan meillä on. Mietin, miettiikö mies, että olis saanu rikkaamman akan, jos olis vaihtanu... Tosin eihän se nyt olis ollu sanottua, että se olis kestäny. Ei se ainakaan myönnä ikinä jossittelevansa minkään asian kanssa, tai miettivänsä mitään. Mutta mua kyllä harmitti sekin, että tuon jutun sille kertoessani tajusin, että se oli kyllä perillä naisen urakehityksestä, oli siis seuraillut sitä nämä vuodet.

Tänään oli jo puoliltapäivin niin lämmin, että koirat meinas hyytyä jo kahden ja puolen kilometrin kohdalla. Ja mie pelkäsin käärmeitä. Epäilyttävissä paikoissa tömistelen niin, että koiratkin kattoo mua että mitä hittoa. Huomenna on vielä helle, sitten viilenee. Menen lukemaan ulos.


18 kommenttia:

  1. Minä en voi sanoa, että muistini on huono, senpä takia kai se älykin puuttuu. :-D
    Just eilen tässä kävi Michaelin veljen tyttö, joka täytti lauantaina 20 vuotta.
    Mietin siinä ääneen, että tapasin Julen ensimmäistä kertaa vajaa 18 vuotta sitten ja muistan ihan elävästi sen, miten hän tarmokkaana marssi kumpparit ja sadetakki päällä sisään "HALLOOOO!" ja astui eteeni tarkastelemaan kovin kiinnostuneena uutta ihmistä, jonka setänsä oli tuonut mukanaan. Siitä se sitten lähti tuo meidän välinen kaveruus.
    Kerroin vielä, että muistan jopa, mitä silloin syötiin (jauhelihavihannespaistosta). Ja samaan syssyyn tuumin, miksi mulla on elefantinmuisti joissakin asioissa ja sitten tärkeämmät asiat eivät pysy mielessä ollenkaan. Tuossakaan hetkessä ei nyt mitään niin tärkeää ollut, että pitäisi vaatetus ja ruoka muistaa. :-D

    Hyvän valinnan uskon miehesi tehneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se varmaan ihan tyytymätön ole ollu, kun tuossa vielä pyörii.
      Mejän kuopus on kans semmonen, että se muistaa ihan hassun tarkasti jotku asiat, mutta unohtaa hyvin nopeasti sen, että piti tyhjentää tiskikone :)

      Poista
  2. Kuulun ei-jossittelijoihin, paskaako sitä miettimään kun valinta on jo tehty, elämä menee eteen- ei taaksepäin. Jos alkaa jossitttelemaan niin siinähän olet suossa, se ei lopu ikinä.
    Mut se täytyy myöntää et vähän kirpaisee kun samanikäisten edesottamuksista lukee ja ovat saavuttaneet kaikenlaista.....mut sekin vain vähän, kateus on ihan paska tauti=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no, mie oon samanikäinen enkä oo saavuttanu mitään - tai no, kaks uutta ihmistä oon tehny. Siinä se. Sie et välttämättä ees tiiä vaikka olisit niitä alulle saattanutkin.
      Jossittelu voi olla myös ajatusleikkiä, ei sen tarvi olla aina murheellista.

      Poista
  3. Minä en jossittele. Elämä on mennyt näin ja ukko löytyi aikoinaan työn kautta, mistäs muualta kun olin aina töissä (kaksikin ammattia) tai matkoilla maailman merillä. Monet asiat olisi voineet mennä toisin, mutta olisko paremmin, sitä ei voi tietää.
    Äiti sanoi vielä eläessään, että kattele sieltä rahtilavoilta joku komea kapteeni ittelles. Äiti itsehän oli keittiömestarina töissä laivoilla nuoruudessaan ja löysi sitten oman upseerinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun en vois kuvitella jossittelevan, sie teet niinku on tehtävä ja piste.
      Vai kapteeni sinun olis pitäny ottaa! Aina merillä ja sussu joka satamassa.

      Harvalla kai sitä on silleen mahdollisuuttakaan "valita" puolisoaan - tulee vastaan jos tulee.

      Poista
  4. Mä yhdyn edellisiin siinä, että jossittelu ei kyllä pitemmän päälle kannata. Ihan on tekemistä tässä elossa ilman sitäkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta voi se olla joskus hauskaakin. Olen eläny elämäni sillä ajatuksella, että tekemättä jättämistä katuu kuitenkin enemmän, kuin tehtyä. Sillä mielellä muutin aikanaan Helsingistäkin Lapinjärvelle, vaikka järkevämpää kai olis ollu jäädä sinne, kun kerran oli jalansijan sieltä saanut.

      Poista
  5. Oon itseni kohdalla huomannut että liika miettiminen lisää vaan tuskaa. Menneiltä ei mitään voi ja eteenpäin katsominen saa aikaan muutosta, ainakin toisissa asioissa, jos niin haluaa tai pystyy.
    Mä kuljin viikonloppuna kepin kanssa ja sohin sillä edestäni puskota just luikeroiden pelossa. Näytin varmaan fiksulta, tosin eipä tuolla väliä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä inhoan tätä kännykommentointia kun aina tulee vihreitä!!! ;)

      Poista
    2. Heh, aattelin sua kun tömistelin :)

      Poista
  6. Se on kyllä hurjaa kun rupeaa miettimään niitä "vaihtoehtoisia todellisuuksia". Mutta mulla se loppuu usein lyhyeen kun ajattelen, että sitten ei ois just näitä poikia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Toisaalta sit olis ehkä jotku muut yhtä rakkaat.

      Poista
  7. Muistiin jäävät helpommin sellaiset asiat, joihin liittyy voimakkaita tunnekokemuksia - positiivisia tai negatiivisia. Osin siksi muisti vaikuttaa niin satunnaisen kummalliselta.

    'Menestyminen' näyttää muille erilaiselta kuin itselle. Millä sitä menestymistä mitataan? Ja miten ne asiat sitten ihan oikeasti ovat? Mikä on ollut 'menestymisen' hinta?

    Minun pääkoppani ei varmaankaan olisi kestänyt isoa 'menestystä', joten katson pärjänneeni paljon paremmin ilman moisia menestyksiä. En ole kuuluisa, mutta eipä suuri maailma sitten mahdottomia minulta odotakaan. En ole koskaan ollut sosiaalinen menestystarina, joten en en laskekaan arvoani ystävien määrällä, vaan arvostan jokaista oikeaa ystävääni.

    Terveys ja kunto eivät ole täydellisiä, mutta pärjään kunnollani niissä asioissa, joissa haluankin. Yritän pitää huolta terveydestäni, mutta yritän myös mukauttaa toimintatapojani sitä mukaa, kun huolenpito ei riitä.

    En ole varakas, mutta eipä ole siipeilijöitäkään ;-) Kukaan ei yritä hännystellä minua toisarvoisten seikkojen vuoksi. Jne.

    "Onnellisuus ei ole sitä, että saa, mitä haluaa, vaan sitä, että haluaa sen, mitä saa." En muista kenen sanomaa, mutta viisasta mielestäni.

    Ihanaa toukokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita samansisältöisiä sanontojahan piisaa. Että pitäs olla onnellinen siitä mikä on, eikä haikailla kuuta taivaalta - toisaalta kuitenkin pitäs aina pyrkiä parantamaankin, ei sais jäädä paikoilleen, koska silloin ei ainakaan saavuta mitään. Kyllä ihmistä pitää kunnioittaa, jos se omilla ansioillaan pääsee pitkälle, vaikka se aiheuttaiskin itsessä huonommuuden tunteita.
      Sie kuulostat kyllä hyvin tasapainoiselta.

      Poista
    2. Älä anna vaikutelman hämätä ;-)
      Reagoin tunteella usein ja voimakkaasti. Pyrin tasapainottamaan sitä ajattelemalla analyyttisesti ja hokemalla järjellä miettimiäni asioita itselleni silloin, kun tunnepuoli viestii muuta :-)

      Poista
  8. Huh kun te puhutte taas niin viisaita, tuntuu että putosin kärryiltä jo ajat sitten :( Olen ollut tänään liikaa koneella ja rasittanut noita paria jäljellä olevaa mitä-lie, joita muka aivoiksi kutsutaan (lääkäri mulle kerran näytti kuvan ja sanoi, että kyllä mulla aivot on..)
    Yli kolmekymmentä vuotta olen tuota samaa miestä katsellut - ensimmäinen ajatus silloin 34 vuotta sitten oli, "etten ikinä enää halua nähdä tota jätkää". En keksi mitään mitä olisin elämässäni katunut, mutta tuosta olen onnellinen, että päätin tuon sitten toistekin tavata, sillä jos en olisi tavannut, olisin varmaankin hairahtunut siihen toiseen jolppiin, joka kuulemma olis mut halunnut (mä en onneksi sitä tyhmänä tajunnut!). JOS olisi niin käynyt ja yhdessä vielä oltaisiin, niin ulkoiset puitteet ehkä olisi paremmat, mutta henkisesti olisin varmasti köyhempi - enkä nyt tarkoita tätä mun huikeaa älyäni (huomatkaa sarkasmi ja itseironia..), vaan kaikki se muu mitä meidän välillä on. Kuten pohdiskelua voikukkien kauneudesta ja sen sellaista :)

    Minusta jossittelullakin on joskus aikansa ja paikkansa - kunhan muistaa päättää sen siihen, mitä hyvää niillä tekemillään valinnoilla on sitten loppujen lopuksi saanut. Kaikkien jos -ajatusten ei automaattisesti tarvitse eikä pidä olla negatiivisia.

    VastaaPoista