Ihmeellinen toukokuu

Johtuu vissiin uudesta GDPR:stä, ettei tuu enää sähköpostiin ilmoituksia kommenteista... olin ihan suruissani eilen, kun kukaan ei ollut kommentoinut mitään, mutta kun menin katsomaan niin siellähän oli monta kommenttia :)

Tytöillä loppui  koulu. Kysyin kuopukselta, miltä tuntuu kun koulu loppui ja loma alkoi, niin se sanoi että ei miltään. Kun ei ollu päättäjäisiä eikä mitään sellasta hypetystä, kuten peruskoulussa, niin ei ollu mitään jännitettävää ja viimeinen tunti oli vaan ihan normaali tunti. No, tänään vien sen neljänkymmenen kilometrin päähän vaihtoalueelle, josta se nousee toiseen autoon joka vie sen poikakaverin kotikonnuille. Poika on tietty mukana.

Tankkasin autoa toissapäivänä ihan sitä reissua silmälläpitäen, ja onneksi tankkasin vaikka mittarin mukaan piti olla vielä puoli tankkia - tein varauksen neljään kymppiin ja ajattelin, että kepeesti tulee tankki sillä täyteen ja jääkin vielä, mutta ei. Sinne hulahti kaikki ja aattelin, että no jopa oli kallista bensaa, kun neljällä kympillä ei puolta tankillista saa, mutta ajoon lähtiessä huomasin, ettei mittari ollu noussu ku yhden pykälän! Siellä on varmaan anturi jumissa. Tankki oli siis varmaan liki tyhjä, vaikka näytti puolta - olis pian jääty tienposkeen tyhjän tankin kanssa, jos en olis "varmuuden vuoksi" ryhtyny tankkaamaan.

Joululahjaksi saamani lahjakortti meni eilen, kun ostin kolme kartiotuijaa paikkaamaan tuota aukkoa, minkä viime kesänä kaadetut puut jätti. Ne näytti hurjan isoilta kaupassa, mutta ei ne sitten kuoppaan laitettuna olekaan isoja. Kuulemma kasvaa jopa puoli metriä vuodessa, että eiköhän ne jossain vaiheessa ala peittää näkymää tuohon tielle.

Mutta olipahan homma kaivaa kuopat, kun maa on täynnä käsivarren paksuisia koivunjuuria! Miehellä meni hermo ja se haki moottorisahan jolla päräytti viimeisen kuopan kolme juurta. Sanoi, että uusi ketju maksaa viistoista euroa, sen on valmis tarvittaessa investoimaan ettei tarvi nyhrätä. Kuuma oli, hiki valui ja hyttyset söi. Mua ainakin, vaikka olin enempi neuvonantajan roolissa, vanhasta lapiosta katkes varsi jo alkuvaiheessa. Vähän tavan multaa, rodomultaa ja maata päälle, ja vettä muutama ämpärillinen, ja nyt toivotaan että juurtuisivat siihen. Ne on tarkoituksella hieman kuopassa, kun maa viettää ja kastellessa lähtee vedet huilaamaan jokilaaksoa kohti, jos ei oo yhtään reunaa estämässä.

Räkättirastaat ilmeisesti tarkkaili mun hommia, koska kun tulin pois multaa lapioimasta, niin ne oli heti paikalla katsastamassa, oliko maanmuokkaus nostanu matoja pinnalle :) Sama homma kun ajelin taannoin niitä vuohenputkia matalaksi, niin oli rastas tutkailemassa mitä lehtien alta paljastui. Ei ne tyhmiä oo.

Omenankukkakuva, ettei toi mun kuva näy ekana...
Voi argh, tässä välissä tein tilauksen Dermosililta, kun siellä on hyvä ja halpa deodorantti ja aloe geeli, ja kyllä meinas jo hermostua, kun koko ajan oli lomakkeessa jotain väärin täytettynä, ja sitten kun sen täytti niin sitten olikin taas salasana täyttämättä, kun se hävis joka kerta kun joutui uudelleen jotain tekemään. Ja postinumeroa väitti koko ajan vääräksi, piti laittaa naapurikylän postinumero. Tuota mie ihmettelen noissa automaattihommissa, että miks ne ei hyväksy kaikkia olemassaolevia postinumeroita. Ja toisekseen mitä sillä osoitteella enää nykypäivänä tekee, kun lasku maksetaan verkkopankissa jo tilauksen yhteydessä ja lähetys tulee pakettiautomaattiin...

Jaa niin se vaatekuva.
Ja sama jonkinlaisen fuksian ja vaaleanpunaisen sekoituksena. Ei tarvi mitään huivia tai kaulakoruakaan kun on tuollainen kaulus. Mikään hellevaate se ei kyllä taia olla.

Tuossa olkkarin (ja keittiönkin) ikkunan takana on linnunlaulupuu, pidän ikkunaa rakosellaan että kuulen sen. Laulurastas siinä lurittelee, välillä se antoi paikkansa punakylkirastaalle.

Oon jopa hieman ruskettunut. Siinä määrin, että dekolteehen ja naamaan piti laitella aurinkorasvaa, kun alkoi ottaa jo liikaa aurinkoa, vaikken muuta ku vähän pihalla puuhastelin. On tämä ihmeellinen toukokuu!

Kommentit

  1. Tuon kirjainyhdistelmän seurauksena on ainakin tullut miljoona s-postia kun tietoturvaplaaplaaplaa...
    Kunhan nyt ei vaaan koivu ottaisi nokkiinsa "juurihoidosta"... .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaadettu viime kesänä, en usko että enää enempää pahoittaa mieltään...

      On niitä viestejä tullu, en oo jaksanu perehtyä vaikka varmaan pitäs. Enimmäkseen tyyliin "tällasta ja tällasta mut sun ei tarvi tehä mitään".

      Poista
  2. On kyllä ollut aikamoinen toukokuu. Parempi kuin kaksi edellistä kesää yhteensä.

    Mäkin olin eilen ihan maani myynyt, että kukaan ei oo käynyt, kun ktoin s-postista kommentteja mutta blogista niitä sitten kuitenkin löytyi. Koitin asetuksia rukata mutta ei kyllä onnistunut aamuaivoilla.

    Ai niin, ja kiva tunika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En miekään löytäny ratkaisua, kun siellä asetuksissa on edelleen se "kommentit sähköpostiin" voimassa, vaan ei tule.

      Poista
  3. Tietosuojapykälä on pistänyt liikettä ja viestejä on tullut joka hiivatin sovelluksesta.

    Kauniin sininen vaate, hyvä!

    Meilläkin on puille yms kuoppien kaivaminen aina iso urakka, meillä on kiviä. Joka kerta kaivaessa löytyy muutama isompi. Viimeksi jouduttiin taljalla vetämään suurin kivi, ei pystynyt nostamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli meilläkin yhdessä kuopassa niin iso kivi, ettei sitä olis saanu ylös, mutta se jäi kuitenkin sen verran sivuun että arvelin ettei se niin kauheasti haittaa. Kasvaahan ne puut luonnossaki juuret millon missäki kivenkolossa.

      Melkeen enempi tykkään tuosta sinisestä kans :)

      Poista
  4. Onpa kiva tunika, oikein hyvä väri sulle <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

как мило!

:´´(

Kukkia ja perhosia