Iloa

Värikäs vaate, parempi mieli?
Masennuksen kourissa tuskaillessani olen monesti miettinyt, että olis edes joskus pientä manianpoikasta, ettei elämä olis ainaista itkua ja hammastenkiristystä - vaikka tiedänkin, ettei se maniakaan mikään kadehdittava asia ole - ja nyt jo mietin, olenko saanut sen mitä haikailin. Oon ollu tässä viime päivinä niin puhtia täynnä, hääräilly pihalla ja jopa välillä vähän sisälläkin; pyykkilaatikot ei oo kuukausiin ollu näin tyhjiä. Paljon olis vieläkin tekemistä, ei vain aika ja voimat riitä. En edes inhoa ihmisiä niin paljon, kuin yleensä. Kirjoitusripuli kipulikin lienee sitä, ja välillä on niin kiire kirjoittaa että virheitä tulee kauheasti. Onneksi on tuo delete-nappula.

Tänään trimmeröin rikkaruohoja "oikeiden" kasvien ympäriltä, teippailin uskollista ratsuani Pabloa - sillä on pieni helmaongelma, joka pitää koota teipillä aika ajoin - ja sitä ennen "pesin" sen. Meni n. 10 litraa vettä, eli lähes kuivapesu :) mutta onpahan näkyvimmät pintykset poissa, ja linnunkakat. Mejän tienoon rastailla on aika ajoin tilanne päällä ja auto osuu toisinaan tulilinjalle. Pyykkiä pesty ja tiskikonekin täynnä puhtaita, mutta märkiä astioita.

Ja minä, joka en pidä juhlista, oon innolla suunnitellut viikonlopun kahvikestejä, ajattelin kokeilla tehdä jopa pienen voileipäkakun, en oo ikinä ennen tehnyt. Pienen siksi, koska aikuisvieraita on tulossa tasan kaksi. Vaikka kyllähän vävykokelaistakin toinen on jo 19, eli ihan aikuisiin lukeutuva... mutta sen tulo ei oo vielä varmaa. On siis mun ja tyttären synttärikahvit samalla kertaa. 69-vuotissynttärit :) Kakusta tulee oranssi! Ostin jo sokerimassan sitä varten. Ei tiiä mimmonen helle on, joten kermakakku pitää peitellä jollain varmuuden vuoksi. Ei kyllä toistaiseksi ole luvattu kuin vähän yli kahtakymmentä.

Sain jo postissa lahjan; sydämen á la Cara! ♥
Kiitos!

Lääkärin piti soittaa jo alkuviikosta, mutta ei ollu laittanu itelleen ylös ja soitti tänä aamuna. On se kiltti ja huolehtivainen! Seuraaviin verikokeisiin meen sit aikaisintaan kahden viikon kuluttua.

Kommentit

  1. Tuohan kuulostaa hyvältä. Nauti hyvistä päivistä, jospa ne siitä nauttiessa vielä lisääntyy..
    Ja onnittelut! Pistäisin jotain pientä ohikulkeissani, mutta just nyt ei voi..juunou ;)
    Toivotaan, että juhlat ja kakku on mukavat ja makoisat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pistäydy ite kahvilla! Sunnuntaina ip on toivottavasti jotain pöydässä...

      Poista
  2. Onnittelut jo etukäteen ja kivoja synttäreitä <3

    VastaaPoista
  3. Meni hetki ennenku tajusin, et kuva on kaks eri otosta. Vaikkei kumpikaan oo Otosta :) Värikästä sen olla pittää! Mukava, et jaksat tehä kaikenlaista.
    Kauniin sydämen oot saanu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehtävä on täyttä häkää, niin kauan kuin tätä kestää :)

      Poista
  4. Oletpas jaksanutkin tehdä paljon kaikkea, hyvä sinä!

    Paljon onnea etukäteen ja mukavia synttärijuhlia!

    VastaaPoista
  5. Höh, missä mä oikein oon ollu, täällä on vaikka kuinka monta päivitystä, joita en oo nähny!!!

    VastaaPoista
  6. Onnea, onnea teille kumpaisellekin synttärisankarille!! Mitä ihmettä siä tuolla maanisuudella tarkoitat?? Olisitkohan vaan jo toipumassa kesän tulon ja valon lisääntymisen myötä?! Ainakin toivon niin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Niin, sitä mietin just tänään saman vaivan kanssa painivalle kaverille, että oonko jo unohtanu, mitä on olla normaali ja kyvykäs iloitsemaan pienistä asioista, että luulen sen olevan jonkinlainen vikatila... toivottavasti asia on niin, enkä putoakaan korkealta :)

      Poista
  7. Ihanaa syntymäpäivää! Lähetän täältä teille sateenkaaren värisiä ilonhippuja !

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

как мило!

:´´(

Ai niin, otsikko unohtui