Kriisi?

Ei niinkään mikään ikäkriisi, mutta ajankulumiskriisi. Silloin hevonkakkarellisieniretkelläni vaan mietin siinä tutussa metsässä, miten kaikki muuttuu koko ajan, vaikkei sitä niin huomaa siinä hetkessä. Se kanto, jonka ympärillä usein on ollu sieniä, ei kohta enää erotu kuntasta, kun on niin lahonnut. Ne kuusennäreet, joiden juurella kasvoi kanttarelleja (ennenkuin kaadettiin metsää niin, että aurinko kuivatti paikan) onkin jo isoja kuusia. Yhtäkkiä. Se tuulessa konkeloon kaatunut mänty - ei sitä enää olekaan. Se on pudonnut maahan keloksi. Polku, jolta näki supan toiselle laidalle on nykyisin piikkisen männikön seassa.

Mäenhaluu! Haluun että kaikki kivat asiat pysyy ennallaan. Vähän niinku esikoinen pienenä, kun sille kerrottiin hampaiden vaihtumisesta; se sano "Mä en haluu, mä lähen karkuun!" Sekin pikkuinen on nyt aikuinen. Ehkä pitäisi itsekin muuttua kun maailma muuttuu, mutta kun pysyn samana. Peilistä vaan katsoo joku roikkuvanaamainen timosoini, joka mie en ole.

Kuopus tuli kotiin yhdeksi yöksi ♥ Käytiin koko kotonaoleva perhe järvenrannalla kuvailemassa, auringonlaskua haaveiltiin, mutta oli liikaa pilviä kovin hienoon laskuun. Ihan kivoja hämykuvia kuitenkin saattoi tulla.



Tätä toista kuvaa vähän Lightroomilla käsittelin, kun puhelimessa ja Onedrivessa näytti tarpeeksi pimeältä ettei naamat erotu, mutta koneelle siirrettynä muuttuikin paljon valoisammaksi.
Laitoin sitten vähän sinistäkin lisää saman tien. Mökeillä oli porukkaa, ja mikä oli ollessa kun oli viimeinen lämmin elokuun ilta, semmonen loiske ja polske vaan kuului kun ihmiset kävi iltauinnilla. Ajatella, että jotkut saa oikeasti viettää aikaa tuollaisten hienojen vesien äärellä! Toisaalta onhan meilläkin hieno piha, mutta eipä siellä tuu aikaa vietettyä kuin lämpiminä hyttysettöminä päivinä. Hyvin alkanut grillauskesäkin kypsähti siihen, kun maasto kuivui eikä enää uskaltanu pitää grillissä tulia.

Ja sain rahaa! Voi että tuntu kivalta kun pystyi kaupassa käymään ruokaostoksilla pelkäämättä, että kortilla ei olekaan katetta. Kolmen viikonlopun palkka. Siirsin heti kummallekin lapselle osan. Niin harvoin on varaa antaa niille rahaa. Ja anoppi ihmetteli, miksi opintorahaa maksetaan, kun koulu on ilmainen...

Yöt alkaa olla jo vähän vilakoita pelkän pussilakanan ja parin viltin alla. Viime yönäkin etsiskelin sitä toista vilttiä, ennenku tajusin että se on jo mun päällä. Ja sitten kumminkin tulee lämpöaaltoja, että saa heittää ne vähätkin peitot pois. Näin unta, että mies oli minua pettäny jonku espanjalaisen kanssa, ja vielä jatkounen siihen, jossa se myönsi asian. Oli halunnut sen jonkun Niinan tilalle. Mun alitajunta varmaan syöttää tämmöstä kun mies on ollu jotenkin niin kylmä ja etäinen viime päivinä. Ja myönnän, että minua ärsyttää kun se koko ajan vilkuilee puhelinta ja sättää sielä jonku kans. On kuitenkin kokemusta siitä, ettei se oo aina ollu ihan viatontakaan, niin vanhat epäluulot välillä nostaa päätään, vaikka oon koittanu olla välittämättä. Uniin ne sit kuitenkin näköjään tulee.

Ja koira tais polttaa kielensä mun aamukahvissa. Ihme kahvisieppo, ei malta oottaa että jäähtyy.

Googlettelin tuossa yhtä juttua, ja törmäsin erääseen tutunkuuloiseen blogiin. Siellä oli aivan vieraannäköisiä kommentteja, jotka olin itse kirjoittanut kymmenen vuotta sitten. Ehkä olen sittenkin muuttunut myös itse, eikä vain maailma ympärilläni? En ainakaan paremmaksi. Mutta sekin blogi oli vain yhtäkkiä loppunut aika synkeissä tunnelmissa, mitä lie tapahtunut. Sellasesta jää hyvin ikävä epätietoinen olo - älkää te kirjoittajat ainakaan lopettako blogia kertomatta että se loppuu! Muuten sitä jää miettiin, että kuoliko se vai mikä tuli.

Lähen pienelle aamukävelylle tuonne sumuun. Ei siellä kylmä ole, nelisentoista astetta näyttää mittari. Illalla jo näkyi nousevan hienot sumut.

Kommentit

  1. Mä ilmoitan kyllä - paitsi jos kuolema korjaa yllättäen. Apua!

    Mut joo, hassu kahvikoira sulla, yhteinen aamukahvikupillinen ;-) Oppiskohan se parista kerrasta jos kieli palaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihme otus ku se juo kahvia. Tai jois jos antais. Ja kaljaa ja melkeen mitä vaan.

      Poista
    2. Eikä, kaljaa?!?

      Hassu koira ;-)

      Poista
    3. Varmaan kaikkee mitä ihmisetki. Paitsi ei popcornia.

      Poista
  2. Kyllä paikat muuttuu, tässä kylän ympärillä juuri tänä kesänä on tullut mieleen miten erilaista oli silloin -89 kun tänne muutimme. Puita on kaadettu ja toisaalla on kasvanut talojen pihoja umpeen aitojen taakse.
    Muutos noin muuten on aina uusi mahdollisuus vaikka joskus kriiseineenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no ainakin huomaa sen, ettei se avohakkuu olekaan lopullinen tuho, vaikka ei siellä vesaikossa mikään kiva oo kävellä, mutta ainakin on puita kasvamassa ja jälkipolville on siinä sitten vähän aikaa metsä. Mustikat ja puolukat ja sienetkin kasvaa takaisin, kunnes taas puusato korjataan.

      Muutos on mahdollisuus, mie vaan oon semmonen jäkittäjä ja vanhan perään itkijä.

      Poista
  3. Koko elämä on muutosta, ihmisetkin muuttuu ja vanhenee! Suurin osa muutosta on sellaista mihin ei voi vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja suurin osa on niin vähittäisiä ja hitaita, ettei niitä pane merkille. Ihmisten vanhenemisesta tuli mieleen se, mikä liittyi olennaisesti tuohon mun ajankulun tajuamiseen; kylällä asuu yks mies - tai on ainakin asunut - joka oli semmonen romu- ja halkokauppias, sen tunnisti kun se ajeli aina kylänraittia ees taas vanhalla pakulla, ja tajusin sen kotitalon ohi kävellessäni, ettei se oo enää aikoihin ajellu. Ja talon pihaltakin oli ne rojukasat hävinny, ei pakuja vaan siisti pikkuauto talon eessä. Se on vanhentunu, ehkä sairastunu tai kuollu.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

как мило!

:´´(

Kukkia ja perhosia