Jouluvalot ja "tonttuovi"

Tän verran on meillä jouluvaloja tällä hetkellä. Ja tietysti se verkko keittiön ikkunassa haittaamassa sisälletirkistelijöitä. Sain tuon puisen lyhdyn joululahjaksi viime vuonna, ja suhtaudun hieman neuroottisesti ajatukseen elävästä tulesta puisen jutun sisällä, joten se saa olla sisusutuslyhtynä sähkövalon kera. Viime talvena siellä oli led-tuikku.

Syysloman jälkeinen arki alkoi, oon tällä viikolla herännyt aikaisin joka aamu, vaikkei mun mihinkään töihin tai kouluun tarvi lähteäkään. Mieskin palasi töihin saikulta, mutta vuorolistan mukaan on taas huominen vapaata. Kaljaa on kulunut...

Maailman meno irtisanomislakeineen ja muineen ahdistaa taas niin, etten viitsi edes uutisia lukea. Eihän ne työelämän kurjennukset mua enää koske, mutta meillä on kaksi nuorta kasvamassa sinne, enkä oikein muuta pysty kuin pakottamaan ne opiskelemaan. Esikoisellekin, joka on kaksi koulua keskeyttänyt, sanoin että nyt pitäs sitten jo käydä joku koulu loppuunkin. Lupasi. On se ihan viihtyny kyllä noissa kokkihommissa, vaikka tarjoilupuolelle aikoo sitten keskittyäkin. Mitä hieman ihmettelin, kun sekään ei ihmisistä välitä. Töitähän sillä alalla tuntuu riittävän. Kuopuksen opiskelualalla ei niinkään, mutta pääasia tällä hetkellä on, että se tykkää olla siellä. Näyttöviikko on, ja toistaiseksi on läpi mennyt... tänään sillä kyllä on taas päänsärkypäivä, saa nähdä miten sujuu.

Tänäaamuna piti sataa lunta ja räntää, mutta eipä oo kohdalle osunut. Käsi saattais kestää jo pajun punonnan - kesti joogankin - mutta säät ei enää ole suotuisat. Ei oo semmosta lämmintä sisätilaa, jossa punoa, saunakamarin puuhellaakaan ei voi enää käyttää ja siellä on muutenkin ihan liikaa kamaa. Ollapa askarteluhuone!

Riistakamera on bongannut uuden kissan. Naapurin Perakin on pyörinyt harva se yö mejän pihalla, mutta sen lisäksi joku tummempi otus on tallentunut muistiin. Olishan se hienoa, jos kamera kuvais joskus oikean villieläimen, mutta kissoihin on tyydyttävä :) Ja omiin koiriin. No harakan se on kuvannut toisinaan, onhan sekin villieläin.

Listasin eilen linnunruokintapaikalla käyneitä, kaksitoista sain kasaan, sisältäen oravan. Niitä on näkynyt kaksi, toinen on kesyhkö, varmaan menneen kesän poikasia. Turhaan huolehdin, että orava ei pääse syömään, kun tein sen ruokintahäkin, mutta hyvin se sinne menee :)
Ainakin tämä kesympi ja pienempi. 

Tikka sinne on myös änkenyt itsensä, mutta toistaiseksi naakkoja ei ole saatu kiinni itse teosta. Niitähän tuon vain on tarkoitus estää ahmimasta kaikkea ruokaa, mutta on ne muita tarjoomuksia käyny syömässä.

Tässä vielä se tonttuovi:
Merkillinen pieni ikkuna maan tasalla, jossa on ovenkahva ulkopuolella. Ihan kuin olis tarkoitus mennä sisälle kuin ovesta, mutta ei tuosta kukaan mahdu. Lapsi korkeintaan. Olis hauska tietää, mikä tuonkin tarkoitus on. 

Kommentit

  1. Vara-ulos-sisäänkäyntiovi :)
    Täällä jatkuu pilviset päivät, ilmeisesti Oukulla alkavat lumettamaan, kun on pakkasen puolella päivälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varasisäänkäynti :D
      Ei oo lunta täällä näkyny, vaikka niin kovasti sitä ennusteessa tarjosivat. Ei kyllä niin väliäkään, on vielä autossakin kesärenkaat.

      Poista
  2. Tuo tyttäresi päänsärky voi olla osin sitäkin, että kun jännittää ja hermoilee opiskelua, niin hartiat jännittyy ja se tuo säryn kun veri ei kierrä.

    Meillä on myös alkanut kulkea lisää kissoja pihassa. Kyttäävät lintuja, jätettiin joihinkin omenapuihin omppuja ja maassakin on jokunen. Mustarastaita on kymmeniä niitä syömässä ja kissat käy niiden takia. Saavat minulta äkkilähdön. Voi olla, että yöllä niitä on enemmänkin, mutta ei ole riistakameraa, enkä kissojen takia osta :)

    En ole aloittanut vielä lintujen ruokintaa, tänään katson kauapsta mitä on tarjolla, jos kohta aloitan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stressi saattaa olla, illalla oli erinäisiä hermostuttavia tapahtumia...
      Vilske käy kyllä ruokinnalla, niin aina tähän aikaan. Talvemmalla yleensä hiljenee.

      Poista
  3. Meille tuli lumi maahan tänään, tosin illalla varmaan on jo poissa, sen verran räntäiseksi näyttää menevän.

    Tuosta tonttuovesta mahtuisi kuitenkin isompi tonttu kun mun ovesta - ja onneks ei sentään oikeesti vielä ollut oikea ovi sulla... Valot kyllä vähän piristää.

    Mua ahistaa uutiset just nyt kans ja kommentit varsinkin. Pitää varmaan taas pitää jonkunnäkönen uutispaasto?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentit aiheuttaa syöpää!
      Mulle ei tuu "oikeeta" tonttuovea ikinä :) ei mahu minnekään, jokapaikka täynnä roinaa enkä haluu yhtään lisää...

      Poista
    2. Ääkkkääk, en lukenut Marjaana sun kommenttia kuin lumeen asti :D

      Poista
  4. Mulle tuli eilin saapuneen Ihana-lehden myötä valtava hinku tehdä tonttuovellisia joulukortteja. Olisi ihana askarrella oikein kunnolliset kortit pitkästä aikaa kaikille. Kun vain ehtis..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Pitäs varmaan ruveta askarteleen jo. Mulla olis aikaa mutta ei inspistä. Miten olis vaihtokauppa?

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

как мило!

Elämäni risukasassa

Kukkia ja perhosia