Pahaa ja hyvää

Toisaalla eräässä blogissa oli puhetta välttelystä. Meillä pershäröisillä kun on tällasia omia selviytymiskeinojamme, joiden avulla seilataan elämän karikoissa. Vaihtelevalla menestyksellä. Yksi esimerkki on ylivoimaiselta tuntuvien tunteiden, tilanteiden tai ihmistenkin välttely. Tästä sain kimmokkeen tarkastella omia dissosiatiivisuuksiani ja niitä tilanteita, joissa mulle tulee tunteita, joista pitää päästä äkkiä eroon ajattelemalla kaikenlaista muuta. Eli välttelemällä. Se käy niin automaattisesti, että sitä ei monestikaan edes pane merkille, mutta nyt kun panin, niin niitähän on tosiaan monta kertaa päivässä. 

Välttelisin varmaan niitä tilanteitakin, missä ikävät tunteet ilmaantuu, mutta ne tulee millon sattuu. Tänään esimerkiksi koiralenkillä. En saanut kiinni siitä, mikä sen laukaisi - siinä oli vieressä talo, jossa on usein äkäinen koira pihalla, mutta nyt taisivat olla reissussa. Sumuinen ilma, männyistä tippui vettä. Tällä kertaa en tosiaan edes työntänyt sitä pois aktiivisesti, mutta se hetken kuluttua hälveni itsekseen. Joku asia sen kai nosti vain pintaan. Hyvin monesti tuollaisina hetkinä mulle tulee mieleen lapsena koettu yksinäisyys ja ahdistus ja se, että on pakko tehdä jotain, mitä ei haluaisi. Mihinkään tapahtumaan en sitä muistoa pysty liittämään, se on lähinnä vain se tunne. 

Toinen hetki oli se, kun kävin vessassa samaan aikaan kun mies oli siellä, oli ajanut partansa ja siivoili konetta ja irtokarvoja pois. Pahoinvoinnin sekainen häpeä. Voi liittyä siihen, kun mulla oli lapsena ja pitkälle aikuisuuteen ns. ujo rakko, paruresis. En vaan voinu pissata toisten ollessa kuuloetäisyydellä, ja sen takia sitten pikkulapsena toisinaan pissasin housuun, vaikka olisin ns. käynyt vessassa. Mutta kun ei saanu mitään ulos, vaikka oli hätä. Ei mua kukaan ymmärtäny, eikä meillä saanu oikein puhuakaan mistään pissa-, kakka- tai muista navanalusasioista. Ja isä aina huusi vahingon takia, kammoksun vieläkin huutavia ihmisiä. Ehkä se partakarvahomma yhdistettynä vessa-asioihin toi traumaattisia tunnemuistoja. Harvoin näitä kuitenkaan pystyy tälleen jäljittään. 

Aina ei voi jäädä ihmettelemäänkään, vaikka tänään koiralenkillä pystyi. Usein välttely pitää ottaa käyttöön esim. kotoa lähtiessä - ei voi antautua vellomaan tunteessa, jos pitää laittautua matkaan. Vaikka tekis mieli mennä peiton alle piiloon. Mutta eihän sekään auta, maailma tulee perässä sinnekin.

Rakettialoite sai sitten sen 50 tuhatta allekirjoitusta. Kuulemma nopeasti alkoi nimiä tulla, kun rakettien myynti aloitettiin ja se räjäyttely alkoi myös ihan saman tien. Eli kiitti teille itsekkäät minähaluanräjäyttääNYT - tyypit :) Ensimmäinen etappi saavutettu, mutta sitähän ei tiiä miten eduskunta siihen suhtautuu. Ruotsissa ja Norjassahan on jo tiukemmat ilotulitelait. 

Mun lukuinto loppui. Tai on mulla yks vuosia sitten aloittamani kirja, jota olen loppuun lueskellut illalla ennen nukahtamista. Nukahtamisen yrittämistä. Sen välissä oli jomman kumman lapsen askartelema kirjanmerkkikin, jossa lukee Seppo Jokinen :) muistan, että siihen aikaan kahlasin läpi Jokisen tuotantoa, kun sen hienon merkin sain... mutta siis en saa kuuttakymmentä kirjaa listalleni. Oon kyllä jättäny merkkaamatta joitain sarjakuva-albumeita sille, että on niitä oikeasti yli sen. On vain vähän siinä ja siinä, voiko niitä laskea kirjoiksi...

Kommentit

  1. Mä ehkä laskisin ne albumitkin kirjoiksi? Mulla on nyt mennyt aikamoiseen tahtiin kirjoja kun kuopus on poissa, mutta mä luenkin höpöhöpöä. Viime yönäkin piti yks saada loppuun ja kello oli puoli neljä kun saamutin valot. Tänään tulee aikasin uni.

    Musta sä hienosti tunnistat ja analysoit noita tunteita ja tuntemuksia ja taustoja. Musta tuntuu, että suurin osa vaan elää ja on omien ongelmiensa kanssa ilman että oikein edes tiedostaa miks asiat on niin vaikeita (vaikka parisuhteet, ylipäätään ihmisten kanssa oleminen, sosiaalisuus tms). Eikö sitä sanota, että tiedostaminen on jo puoli voittoa, tai musta se ainakin on.

    Eikä sen tarvi johtaa mihinkään muuhun kun ehkä itseymmärrykseen ja sellaseen lempeyteen itseä kohtaan, ehkä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei niin. Psykoterapiakaan ei saanu niitä esille ja käsittelyyn, mutta jos vaan hyväksyis että saissea löytyy ja vois elää sen kans sovussa.

      Mieki haluaisin lukea höpöhöpöä, mutta en taho löytää mieluista luettavaa!

      Poista
  2. Nuo tuntemukset ovat toisaalta kurjia ja toisaalta hyvä, että tunnistat. Mutta liikaa ei niissä kannata minun mielestäni velloa, antaa tunteiden tulla ja haihtua pois jos pystyy.

    Muistin heti yhden lukiossa olleen tytön, joka tuli luokseni matikan tunnin jälkeen ja kysyi voiko jutella kanssani. Hän ei uskaltanut mennä vessaan kun muut tytöt kiusaavat huonoista alusvaatteita. Olin tosi otettu kun hän uskalsi asian minulle kertoa, en siis ollut pelottava ope sijaisena kun olin. Tytöllä oli kurjaa ja kotiin kulkiessaan oli tullut usein pissat housut. Selvitin asiaa rauhassa terkkarii kanssa. Nykyään tyttö on tutkijana yliopistolla, ihana ihminen.

    Nyt ne pommit alkoi, vaikka just olin omassa blogissa vastannut sulle, että ei ole kuulunut :(


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkistin oman luetun kirjamääräni, nyt on 140 kpl tänä vuonna ja 1-2 tulee vielä.

      Poista
  3. Dissosiatiivisuus ja välttely (mistä puhun) ovat kaksi eri asiaa. Välttely on (enemmän tai vähemmän) tietoista asioiden väistelyä, dissoilu taas on mielen mekanismi, joka on yleensä käsittääkseni trauman seurausta. Silloin, kun olet (ollut) tilanteessa, josta et voi päästä muilla keinoin pois, mieli hoitaa sen noin. Et voi vaan päättää, että nyt otan tässä pienen dissosiaatiokohtauksen, kun en kestä tätä tunnetta.
    Sen sijaan voit päättää, että nyt en ajattele (eli vältän) asiaa x, kun täytyy tehdä jotain muuta. Sitten voi vältellä pakoilevasti, niin että ei mene paikkaan y, kun siellä voi olla henkilö z, jonka kanssa on asioita selvittämättä tai jotain muuta hankalaa.
    Aika iso ero näissä, mutta hyvää pohdintaa!
    Nuo selviytymisstrategiat ovat oma lukunsa. Niissä voi olla hyödyllisiä ja haitallisia, useimmat aikuisetkin osaavat vain ne hiukan haitallisemmat tai sellaiset, jotka pidemmän päälle voivat olla haitallisia (jotka toki usein on lapsuudessa sisäistettyjä). Niillä pääsee vain hetkellisesti yli siitä hankalasta tilanteesta, jossa pitäisi osata sanoa, että tätä en siedä enkä hyväksy, eikä mulle saa tehdä näin. Siinä kohtaa useimmat vetäytyvät tai hyökkäävät, kumpikaan ei ole pidemmän päälle kovin kantava keino :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se dissosioiminen onkin paljon harvinaisempaa, ja mulla se tulee lähinnä derealisaation muodossa. Se on täysin tahdosta riippumatonta.

      Ei tämä välttelykään ole hyvä asia, sitä pitäs käyttää vain hätätapauksessa, mutta on varmaan kans niin syvällä selkäytimessä, että tulee automaattisesti. Pitäs käsitellä ne tunteet ja sitten antaa niiden mennä. Mutta niinkuin kirjoitin sulle kommentissa, pelkään että ne jää päälle.

      Poista
  4. Se on kyllä hurjaa, miten jotkut lapsena ja nuorena koetut asiat tulevat sitten aikuisiällä ihan eri tilanteissa ylös. Valitettavan usein ne ovat niitä traumaattisia asioita.
    Surettaa tuo kertomasi pikkutytön ujopissa. Kun se on jo itsessään ikävä tilanne ja jos pissat tulee sitten housuihin on se vielä ikävämpää ja jos siihen päälle tulee vielä aikuisen ihmisen taholta huutamista, niin ei ole ihme, että se jää jonnekin mielen lokeroihin muhimaan.

    HIenosti osaat kyllä näitä asioita eritellä ja analysoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. MInullakin on ollut ujopissa. Ei lapsena, mutta jossain vaiheessa koulu- ja nuoruusikää kestäen ihan varhaisaikuisuuteen saakka. Inhosin aina vessoja, jotka olivat sekä alhaalta että ylhäältä avoimia. Ja kun rakko oli ääriään myöten täynnä, mutta pissa ei vain tullut, vaikka kuinka ponnisteli. Inhottavat tunne.
      JOssain vaiheessa se on sitten poistunut. Nykyään ei ole enää ongelmaa.

      Poista
    2. No sitten sie ainaki tiiät, mistä puhun. Joku mulle joskus väitti, että kyllähän se tulee kun vain antaa tulla ja vähän ponnistaa. Mutta rakko oli säpissä ja pysyi.

      Mulle on ammatti-ihminen sanonu, että oireisto vastaa jossain määrin seksuaalisesti hyväksikäytetyn ihmisen oireistoa, mutta mie en usko että mie niin tyyten olisin semmosen unohtanu, jos sitä olis ollu. Traumat on unohtunu, tunnemuistot jääny.

      Poista
  5. Jostain se alitajunta työntää tilannemuistoja, suurin osa mullakin negatiivisia. Usein huomaa vellovansa muissakin muistoissa, kirjat on hyvä apu niissä tilanteissa.
    Mie oon kuullu joittenki miesten kertovan armeija ajoistaan, miten ei vain voinu ulostaa siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hirveetä kyllä kans. Mitkähän traumat herkemmille miehille on armeija-ajoista tulleetkaan...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

как мило!

:´´(

Kukkia ja perhosia