Mailmala ja kotona

 Viikonloppuna oltiin reissussa, esikoisella oli lauantai koulua mutta me muut käytiin tuultumassa. Sitä tuultahan piisas!
Tällaseen muraaliin törmättiin, kun mies kuvaili kopterilla lähistöllä. Hieno maalaus, mutta ahtaassa paikassa talojen välissä, ei päässy kunnolla kattoon, valon ja varjon rajasta puhumattakaan. Pilvisellä kelillä se olis ollu varmaan parempi. 


Kuopuksen harjoittelupaikka vaikutti kivalta, mutta koira oli huolissaan autossa, että tullaanko me ollenkaan enää takaisin. Ei viitsitty jättää niitä majapaikkaan, kun saattavat ulvoa siellä keskenään. Toinen toistaan yllyttävät.

Tuolloin vielä satoi, mutta illaksi selkeni ja ootettiin innolla luvattuja revontulia, joita ei sitten tullutkaan. Mutta olipahan paljon tähtiä ainakin!

Ja mun kädet oli perjantaisesta huhkimisesta kipeet. Aina jotaki.

Tänään on ollu kans jo aika monenlaista keliä, välillä paistaa ja välillä pyryttää. Aamulla oli pakkasta, onneksi, kun piti käydä niitä tuijien säkkejä taas korjaamassa. Aurinko paistoi komeasti, kun vein kuopusta koululle, mutta kun pääsin kotiin ja vaihdoin pääsiäisenkeltaisen verhon olkkariin, satoikin lunta, ja sakeasti.
Nyt taas paistaa. Aamulla kuulin peipon laulun ekaa kertaa, ja lenkillä ollessa lensi hanhiaura yli.

Kommentit

  1. Tuultahan tosiaan on piisannut! Viikonloppuna olis ollu nätti aurinkoinen ilma vaikka ulkoilla mutta se tuuli.. ei napannut yhtään lähteä. Pitäsi kyllä aktivoitua.

    Mä sain tänään sellasen mittarin kolmeks päiväks joka mittaa aktiivisuuden ja töistä palautumisen, unen laadun jne. Aika hyvä kohta kun on tänään vapaapäivä, sitten on autosta (raha)stressiä ja vaikka mitä. Voi tulla ihan millaset tulokset tahansa. Noo, kunhan ei soita että sydän on niin huonossa kunnossa että kuolet vuoden sisällä jos et tee jotain. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään laitetaan keinosydämiäkin! Maksaa ja aivoja ei kaiketi vielä pystytä korvaamaan...
      Miehellä oli kans viikon sellanen lantiolla öin ja päivin pidettävä aktiivisuusmittari, mutta en tiiä mitä sillä mitattiin. Piti merkata päiväkirjaan millon nukku ja millon heräs ym.

      Poista
    2. Me kans merkataan uni- ja työajat ja vähän vapaa-ajan aktiviteettejakin. Kai tässä on paljolti kyse siitä, että stressaako työ, palautuuko siitä ja miten nukkuu. Ja tietty, et liikkuuko tarpeeks. Haukotus, just otin tunnin päikkärit (oli hieronta pävällä...) ja kohta saunaan. Ei oo ehtiny liikkua ;-)

      Poista
  2. Onpa vaikuttava muraali! Täällä on niin surkia, etten viiti kuvatakkaan. remppasivat vanhan kerrostalon toripuistikossa ja siihen päätyyn maalasivat.

    Eikös muuten maksan siirtoja tehä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehdäänhän niitä, mutta se vaatii sen luovuttajan...
      Piti googlettaa tejän muraali, on se aika synkeä ja erikoinen. Abstrakti.

      Poista
  3. Mua ärsytti sama juttu tuon muraalin kanssa, miksi sen piti olla siellä piilossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan ollu seinistä pulaa. Liekö ahdasmieliset luvanantajat?

      Poista
  4. Vaihtelevaa on ollut ja sehän tietää kevättä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

как мило!

:´´(

Kukkia ja perhosia