Yök x 1000

Kuten otsikosta jo näkee, noro iski sitten. Keskiviikkona kello 0:30. Raahasin torkkupeiton ja pienen tyynyn vessaan (joka on hirmu pieni ja jossa on kenkiä, puhdistusaineputeleita, ämpäri (onneksi) ja kaikkee rompetta) ja makasin kippuralla lattialla ja välillä oksensin. Sitten piti jo ottaa ämpäri syliin ja istua, kun alkoi tulla molemmista päistä. Mutta se niistä inhorealistisista yksityiskohdista. Puoli viiden aikaan isäntä nousi ja hoipuin sohvalle kaikkeni antaneena. Torkuin ja nukuin jonnekin yhdentoista korville ja pitkin päivää, kuume nousi kolmeenkasiin ja palelin. Sitten hikoilin omituisesti eri paikoista, esim.  yläruumiista, ja kun siirsin peiton pois siitä kohtaa niin äkkiä palelinkin ihan horkassa. Ja taas jostain takapuolesta ja lonkista oli kuuma, ja sama juttu. Iltapäivällä viiden maissa halailin pönttöä viimeisen kerran näillä näkymin. Tänäaamuna heräsin sitten pirunmoiseen päänsärkyyn.

Mies oksensi eilen, mutta aikoi muka mennä töihin tänään. Olin vihainen, että eikö se tajua, että se levittää sitä eteenpäin vaan semmosella toiminnalla, että ei ole kyse nyt siitä onko hyvä työntekijä ja marttyyri. Mutta sillä oli sovittuna töitä viikonlopuksikin, harmittaa tietysti jos iso palkanlisä menee sivu suun.

Vadelmamehukeittoa on menny. Onneksi sattui olemaan sellanen kaapissa. Hirveä jano, enkä uskaltanu juoda. Vihaan ja inhoan oksentamista niin paljon.

Koirat on ollu minusta huolissaan, sillon yölläkin raapivat vessan oven takana. Päästin ne sitten jossain vaiheessa sisälle vessaan, toinen totes että ok, hengissä on, ja meni pois, mutta toinen jäi minun kaveriksi vessan lattialle nukkuun. Ja vintissä ovat mun kans nukkuneet. On ne semmoset kaverit.

Mietin jo puolitosissani, että kiellän tyttöä tapaamasta poikakaveriaan kun se on ollu kipee, kun ne kaikki kasarmin lastentaudit näyttää nyt kulkeutuvan meille. Ensin tuli flunssa ja nyt noro.

Kommentit

  1. On se inhottava tauti, huh. Eikä ihme, että päätä särkee, kun ei ole syönyt mitään. Toivottavasti se meni tuolla tyhjennyksellä jo poispäin. Paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi kahvi pysyi sisällä, sen puutekin aiheuttaa äkkiä päänsäryn, kun on addiktio.

      Poista
  2. Toi on niin ka-ma-laa!! Toivottavasti on ohi nyt. Jaksuja!

    VastaaPoista
  3. Joo, intistä tulee kaikki kulkutaudit. Nyt on kyllä noroa muutenkin liikkeellä. Hyvä, että oot jo parempaan päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on toiveita, että poika pääsis pois sieltä, että ehkä säästytään lopuilta!

      Poista
  4. Voi sua, oikein rankimman päälle iskeny! Mulla on kaikki norot ollu paljon lievempiä, jokusen sairastanu, kun se tarttuu niin heleposti.
    Toivottavasti helepottaa päänsärkyski.
    Mie oon lääkinny kaikkia oksentavia perillisiä kokiksella, itelle se ei sovi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei mieskään oksentanu ku kaks kertaa ja nukku puoli vuorokautta. Esikoinen oksensi kymmenen tuntia vähän väliä.

      Poista
  5. Tosiaan toivon, että olisi nyt ohi, ja jomotukset ja kolotuksetkin helpottaisi pian <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

как мило!

:´´(

Kukkia ja perhosia