tiistai 14. syyskuuta 2021

Ruskaretkellä

Olemme palautuneet yli viikon ja yli kolmen tuhannen kilometrin reissusta pohjoiseen. Käsivarressa oli aivan kertakaikkisen upea ruska! Ihan nappiajoitus muutenkin, koska tänään siellä on sitten satanut lunta. Ei olis ollu kiva patikoida lumisohjossa. 

Nukuttiin yksi yö Ylitorniolla, ja piipahdettiin Aavasaksalla lähtiessä. Mie oon syntyny ja kasvanu Rovaniemellä, missä oli yleinen juhannusriento mennä Aavasaksalle katsoon yötöntä yötä, enkä ikinä ollu siellä käynyt. No nyt on korjattu sekin puute. 
Nöyrä petäjä Aavasaksan Vanhan polun varrella. 


Ihan ekana iltapäivänä, kun saavuttiin, kotiuduttiin vaan äkkiä mökkiin ja suunnattiin heti Tsahkaljärvelle. Hieno ilma oli, aurinko paistoi ja oli leppeä ilmanala.

Kakkospäivänä kiivettiin Saanalle. Minäkin! Virhe. Oli paikat kipeenä sitten monta päivää. Mutta onpahan Saana huiputettu kerran elämässä. Kukaan muu ei puuskuttanu niinku mie sitä rinnettä kiivetessä, mutta niin vain raahasin kolmekymmentä liikakiloani rikkinäisten polvien varassa sinne ylös. 


Oli mennessä upeat näkymät, mutta enimmäkseen tuli tuijoteltua sitä edessäkohoavaa kivikkoa ja mietittyä, mihin uskaltais jalkansa laittaa. Takaisintullessa alkoikin sitten sataa, mikä toi oman haasteensa liukkauden muodossa. Voi rutto miten olin naattina urakan jälkeen! Hirveästi oli porukkaa taas, mutta väkijoukko harveni huomattavasti sen "base camp"in jälkeen, moni ei noussut sitä grillipaikkaa ylemmäs. Uudet hienot kiviportaat oli rakennettu eri paikkaan kuin entiset puuportaat, ja oli lähinnä kiviharkkoja, joiden takus oli täytetty hiekalla. Kalliit ja eikä todellakaan huoltovapaat, kun hiekka valuu pois. 

Minua kiinnosti eniten se tosiseikka, että Saanan alaosa on vanhaa Fennoskandian kilpeä (vanhimpia maan pinnalla näkyviä kiviaineksia koko maailmassa), jotain 3000 miljoonaa vuotta vanhaa, ja sen päälle on Kölivuoristo ruttaantuessaan työntänyt uudempaa kiveä ehkä 400 miljoonaa vuotta sitten. Ja en todellakaan tiedä noita asioita noin vain, kaikki vuodet piti tarkistaa netistä. En oo koskaan oikein saanut pidettyä vuosilukuja muistissa, saati vuosimiljoonia. Prekambriset, arkeeiset, proterotsooiset ja muut eonit ja epookit on mulle suloista sekamelskaa. Mut joo, kauhean kauan aikaa sitten on Saanalla rytissyt.

Saanan jälkeen ajeltiin autolla Norjan puolelle katteleen, kun kerran satoi ja jalat oli muusina. Muutama kilometri rajalta oli poliisi pysäyttämässä ja kysymässä koronapassia ja henkkaria. Sivumennen sanoen Suomen puolen tullissa ei edes näkynyt ketään, saati että olisivat kyselleet tulijoilta rokotuksia tai testailleet niitä. Kaikki sai tulla Suomeen ihan vapaasti, sairaat ja terveet ja kissat ja koirat. Käytiin Yykeänperällä eli Skibotnissa. 


Vesiputoukset Norjassa on niin kivoja! Ja Suomeen verrattuna siellä oli paljon taajemmassa asutusta, siistiä, ei rapistuneita autioita taloja joiden pihalla autonromuja ja muuta romua niinkuin Suomessa. Huomaa kyllä, että täällä ollaan köyhempiä. Yleisiä vessoja oli, sellasia bajamajoja, vähän siellä täällä ja ne oli siistejä ja niissä oli vessapaperia ja käsidesiä. Ja puhelinkoppejakin näin. 

Kolmospäivänä ajeltiin vähän pidemmälle, kierrettiin se vuono ja käytiin toisella puolella Yykeänmuotkassa, Lyngseidet norjannimeltään. Mennessä löydettiin kiva ranta, mistä kuopuksen kanssa kerättiin ihania kiviä 😊 kiviä pitää olla. Ruskaa ei Norjassa ollut, siellä oli vehreää ja rehevää kuin etelä-Suomessa. Golfvirta lämmittää vielä.

Sateli taas, mutta onneksi sade taukosi kivirannallakävelyn ajaksi. Huippujakaan ei oikein nähty kun pilvet oli paikoitellen matalalla. Tai me korkealla.

Tätä en ottanut mukaan, mutta kuvasin, kun oli niin hauskasti levä asettunut siihen kasvamaan. Vesi oli tosi kirkasta ja turkoosinsinistä 💗

Takaisin kun lähdettiin, niin meni tunneli kiinni nenän edestä. Ukko tuli sieltä ja huitoi että seis. Eihän me mitään ymmärretty kun ne norjaa polotti, mutta katoin netistä haulla "Pollfjelltunnelen stängd" ja löysin uutisen, että siellä oli tapahtunut trafikkuhell. Ooteltiin jonku aikaa, mutta kun rekka ja jokunen muukin auto kääntyi takaisinpäin, päätettiin mekin mennä Lyngseidetiin takaisin ja hurauttaa sieltä färjalla vuonon yli Olderdaleniin. Sieltä oli vähän pidempi ajomatka, mutta päästiin ainakin mökille saman vuorokauden aikana - tunnelissa oli juuttunu rekka ja rikkonu tunnelin kattoakin, se oli sitten ollu vuorokauden kiinni. Siinä sitä olis ollu oottamista ilman eväitä. Onneksi oli lautta. 

Seuraavana päivänä lähdettiin sitten miehen unelmaa toteuttamaan ja ajamaan Senjan saarelle Norjaan, 230 kilsan päähän Kilpisjärveltä. Piti olla hieno ilma, viikon hienoin, mutta niin vaan taas satoi melkein kaatamalla melkein koko ajan. Sinnillä mies vaan kiipesi Hestenin rinteelle kuvaamaan Seglaa, joka onneksi sen verran näyttäytyi että sitä sai kuvattua. Siinä vesisateessa, mutaista sateen liukastamaa jyrkkä kivistä rinnettä pitkin. Me kuopuksen ja koirien kans vaan käytiin Fjordgårdin kylänraitilla kävelemässä. 


Sinnekin oli pari tunnelia, joista toinen oli tosi ahdas ja pimeä ja pelottava.


Siellä ei edes vastaantulevan auton kanssa mahtunut ohittamaan, jos ei ollut levennystä. Onneksi ei ollut paljoa kulkijoitakaan. Senjan saarelle meni Gisundbrua, hirvittävän korkealla käyvä silta. En tiedä oliko se yhtään vähemmän pelottava.


Kyllä me vähän nähtiin hienoja maisemiakin, vaikka tosiaan pilviä oli nyt vielä enemmän ja vielä matalammalla. 


Nää panoraamakuvat ei oo kauheen järkeviä, mutta en muuten saanu mahtumaan yhteen kuvaan tuota komeaa sateenkaarta, mikä nähtiin sitten kotimatkalla. Sade alkoi taukoilla ja aurinko pilkahdella, ja se teki hienoja näkymiä. Hirvikin seisoi tienpenkalla ja odotti, että se kuvataan. Poroja ei Norjan puolella näkynyt.

Oltiin nälissämme ja ehdittiin Kilpishalliin ostoksille 10 minuuttia ennen sulkemisaikaa, että melko tipalle veti. 

Päivä numero viisi pyhitettiin Mallan luonnonpuistolle. Mulla oli Saanan valloituksessa kipeytynyt vaivaisenluu vasemmassa jalassa, ja se alkoi särkylääkkeestä huolimatta kipuilla rankasti, enkä tohtinut sen kanssa laskeutua jyrkkää mäkeä Kitsiputoukselle. Alas olis ehkä vielä mennyt, mutta ylös en enää olis päässyt. Käännyin korsulta takaisin. 

Se värien ilotulitus oli kertakaikkisen upeaa, en oo edes tajunnut, miten moninaisissa väreissä voi syksyinen koivukin hehkua!


Keltaista, oranssia, ruskeaa, vihreää, viininpunaista, kirkkaanpunaista... täällä etelässä ne vaan muuttuu vihreästä keltaiseksi ja se siitä. Puhumattakaan maaruskasta, josta esimerkki tuolla ensimmäisessä kuvassa. 

Viimeisenä patikointipäivänä mun lempparireissu; Saanan ympärikävely. Ja nimenomaan vastapäivään, vaikka reitti muka kiertää myötäpäivään. Onneksi oli kuivahkoa, kun kaikki pitkospuut oli purettu ja uusia ei ollu laitettu, ja lisäksi vielä päivätupa oli purettu. En löytänyt selityksiä, vaikka kai näille toimenpiteille joku syy varmaan on. Luulis että luonnonsuojelualueella olis tärkeää, että saadaan ihmiset käyttämään vain yhtä reittiä yhä uusien polkujen tekemisen sijasta, mutta eihän ne suostu mudakossa kahlaamaan, jos kuivempi reittimahdollisuus olis vähän sivummassa. Pitkospuut olis siihen mainio ratkaisu. 

Mallan puistossakin oli paikoitellen yhdeksän eri polkua vieretysten, ja lisää muodostumassa koko ajan reunoille - sitä en ymmärrä, miksi kuivassa rinteessä niin pitää tehdä. 

 
Minkälainen ihmislauma tarvii tuollaisen valtatien?

 Mutta siitä Saanan kiertämisestähän minun piti selittää. Saanajärven puolella on sellanen "hylly" polun ja tunturinrinteen välissä, minne ei polulta näe, ja koirat veti vainua sieltäpäin ja kiskoi sinne. Arvasin, että siellä menee poroja. Saanan pohjoispäässä niitä sitten alkoi näkyä koirillekin, niitä vain tuli ja tuli, iso hajanainen tokka menossa samaan suuntaan. Mies niitä olisi halunnut kuvata, mutta koirat tais pelottaa liikaa poroja, joten kun edempänä kävellessä hoksasin niitä polulla, peruutin takaisin ja elehdin miehelle että poroja on tuolla. Menin koirien kans kivenjuureen tuulensuojaan odottaan, että mies saa kuvansa otettua. 

Porot alkoi valua meitä kohti hissukseen, ja tietysti koirat ne sitten huomas ja alkoi pitää ääniä. Porot ihmetteli ensin aikansa, mutta sitten ne rynnisti siitä mun ja miehen välistä läheltä ohi ja koirat sekos täysin. Ne ensin haukkui ja sitten ulvoi kurkku suorana mun sylissä. Yhtä poroa ihan selvästi huvitti, kun se seisahtui meitä tuijottamaan verisine sarvineen. Isoilla hirvailla oli jo paljaat kiiltävät sarvet, mutta joillakin vasta verinahka irtoili. 

Saana etelänpuolen juurelta. 

Nämä aamiaiset! 💕 Joka aamu vedettiin maha täyteen Retkeilykeskuksen aamiaispöydästä, sillä pärjäs pitkään. Patikkapäivän jälkeen sitten joku sapuska, jolla pärjäs illan.


Yllätyin siitä, että polvet kutakuinkin kesti patikoinnit, mutta tuo vaivaisenluu sitten möksähti. Onhan se ollut aika ajoin vähän kipee, mutta nyt se tuli tosi kipeeksi. Pahimmillaan kuin olisi nivel sijoiltaan (ja tavallaanhan se vähän onkin) tai koko ajan olisi suonenveto. Pisti irvistelemään kävellessä, ja hiukan se kyllä haittasi sitä iloa, mitä hienoissa maisemissa kävely tuotti. Särkylääkkeiden teho siihen oli aika huono. Täytynee viedä se jollekin jalkahoitajalle, jos vaikka sais siihen ortoosin tai muuta apua. 

Kivaa oli reissussa mutta kivaa on tulla kotiinkin.

10 kommenttia:

  1. Upeita kuvia ja ihania tunnelmia jaoit myös kirjoitettuna, melkein näin sen draaman koirien ja poro(je)n välillä.
    Hattua nostan sun "kiipeilyille", mulla saman verran liikakiloja (jos et liioittele) ja kuolisin varmaan enne puolta väliä ;-) Puuh!

    Kiva kun oot takas♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva olla :) enkä liioittele. Varmaan tuli patikoinnista huolimatta lisääkin kiloja, kun syötiin niin hyvin ja napostelin kaikenlaisia herkkuja...

      Poista
  2. Mahtava matkakertomus!

    Upeat kuvat myös, joista innostuin aivan erityisesti kuvista nro 3 ja 6. Valo ja asettelu olivat niiiiiin kohdillaan! 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvostan ammattilaisen kehuja :) valo oli mitä oli, synkeitä pilviä, harmautta ja sadetta. Tuo Tsahkaljärven vene on kyllä jo vähän klisee, kaikki on sen kuvanneet ja mieki kaks kertaa.

      Poista
  3. Hieno reissu teillä, paljon nähtävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siellä nähtävää, ja myös hirveästi ihmisiä...

      Poista
  4. Hyvä RH!! Saana on valloitettu!
    On niin ihania maisemia, ruskaa ja kivikkoa. Mikähän siihen on tosiaan syynä, etteivät saa rakennettua rappusia, pitkospuita ja muita väyliä. Kuitenki on niin herkkää maastoa laukata laumoittain, ihmistenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan raha. Tai sen puute. Mieluummin otetaan pois kuin korjataan ja pidetään huolta, että ovat turvallisia.

      Poista
  5. Wau, mikä matka! Ja matkakertomus, kiitos! Voin vain kuvitella värien -ja kaiken muun- upeuden. Varmasti niin niin niin paljon kauniimpaa kun täällä etelässä.
    Hattua nostan sun sinnikkyydelle kiipeilyjenkin suhteen. Vaan nyt on tosiaan nähty, koettu ja ylitetty itsensä monessa jutussa.
    Kotonakin kiva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin ollu sinnikkäämpi jos tuo vaivasenluu ei ois innostunu. Nyt oon menossa jalkahoitajalle kattoon, voiko sille tehdä jotain helpottavaa...

      Poista

Lättyjä

Pakkaset tuli. Keräsin sadon talteen, tuli kourallinen porkkanoita, toinen kourallinen sipuleita ja monta muhkeaa ruusupapua. Siirsin myös t...