Onnellinen kuin orpo Kambodzassa

Aurinko paistaa!
Tili ei ollu menny miinukselle, vaikka on kuun viimeinen päivä, vaan sain ruokaostokset tehtyä :)
Päätä ei särje eikä hartiatkaan oo yhtään jumissa nyt, kun lainasin reissussa olevan tyttären tyynyä.
Koira ei enää ramppaa ulkona, senkin puolesta tuli hyvin nukuttua.

Siksi varmaan onkin elämä taas elämisen arvoisen oloista, kun on saanut hyvät yöunet ja fyysinen olokin on pitkästä aikaa parempi. Juuri sopivasti luin kolumninkin siitä, miten on kamalaa että hyvinvoivissa yhteiskunnissa asuvat valittaa... onhan se niin väärin, mutta ei se sitä vitutusta pois vie, vaikka tietää että jollain muulla on asiat vielä huonommin. Uskon, että Paris Hiltoniakin ottaa välillä pattiin ihan yhtä paljon ku minua tai kamputsealaista. Vaikka eri aiheesta ehkä, ja ehkä meillä on erilaiset mahdollisuudet korjata niitä elämämme epäkohtia.

Masennus on tietysti eri juttu, tieto siitä että jollain on kamalaa vaan huonontaa sitä omaa oloa. Tulee syyllisyys siitä, että mun nyt pitäs olla onnellinen kun tuollakin on tuommosta köyhyyttä ja väkivaltaa ja kauheuksia ja mie se vain kehtaan valittaa ja toivoa kuolemaa. Ja miten se onnellisuus ja kiitollisuus muuttais mitään? Sitä olis ite vaan entistä hyväosaisempi, ja huono-osaisen osa ei muuttuis mihinkään. No valitusten kuuntelijat pääsis vähemmällä valituksen kuuntelulla, mut ehkä joutuis sit kuunteleen onnellisia hehkutuksia kyllästymiseen asti. Ja kun se onnellisuus vaan ei käskien tule. Kiitollisuutta nyt voi kokea ihan järjellä aateltuna, mutta onni ei tuu silleen. Tai sitten onnellisuuden määritelmää pitää muuttaa, jos sitä voi olla onnellinen vain päättämällä olla.

Mun ennustus meni pieleen, kuulemma olikin vähemmän hylättyjä ääniä ku ennen, jonkun uutisen mukaan - ite kyllä katoin, että niitä oli enemmän kuin 2012 vaaleissa. Mutta ihan miten vain. Mulle oli kyllä yllätys, että Niinistö pääsi kerrasta ilman toista kierrosta. Onhan se perinne, että istuva presidentti valitaan, jos se on ehdolla, mutta että noin isolla äänivyöryllä. Ja Huhtasaaren/Väyrysen kannattajat uhos että kaikki äänestää sitä/sitä, kun niiden kaikki tutut aikoi sitä äänestää... nyt on sit salaliitto- ja vaalivilppiöyhötykset menossa, kun oma kupla meni rikki eikä sitä kestetä. On se niin kätevää kun kaikki, mikä ei sovi omaan pirtaan, voi suoralta kädeltä tuomita valehteluksi, valtamedian huijaukseksi, salaliitoksi jne. eikä tarvi sen kummemmin ajatella mitään.

Tänään vois olla mahiksia nähdä pieni jämä kuunpimennystä. Elämme toivossa. Vielä ainakin on pilvipeite repaleinen, ei peitä koko taivasta.

Tragedia

Ei ihan mun eiliset toiveet toteutuneet, kun haaveilin ettei tarttis viideltä nousta koiraa käyttään pihalla. Kello viiden lisäksi piti käyttää sitä ulkona klo 0.23, klo 2, klo 3, klo 7 ja vielä 9.30, jonka jälkeen nousin ylös ja lakkasin laskemasta. Ripuli. Onneksi heräilin kun se meni alakertaan ja kun kuulin, että se raapaisee ovea eikä mene esim. juomaan, niin nousin ylös. Parka raukkanen.

Aamun aikana on tikli tai urpiainen saanu surmansa traagisesti mejän pihalla. Tällasia höyheniä on laajalla alueella pihalla. Toivottavasti ei ollu tikli, niitä on niin vähän urpiaisiin verrattuna. Pihabongaukseenkaan en pystynyt edes laskeen, kun niitä oli niin paljon ja ne lehahteli koko ajan eestaas, osa kahahti välillä ilmaan ja sit putoili sieltä puusta takas syömään ja nousi puuhun ja tuli alas. Pyöreesti kolmekymmentä arvioin niitä olevan. Ekaa kertaa sain pihabongauslistalleni variksenkin, sattui lentään siitä yli. Kaikki linnut saa merkata, mitä näkyy, vaikkei ne oliskaan syömässä.

Intouduin kunnon äidin ja vaimon askareisiin; korjaamaan vaatteita. Meillä on sellanen kaappi, mihin perhe työntää korjattavat vaatekappaleet, ja mie niitä joskus sitten sieltä puhdetyönä korjailen. Nyt sain viimein laitettua miehen farkkuihin uudet napit, ne on odottanu siellä aika kauan... mahtaneeko enää sopia mahan kohdalta päällekään. Hirveä homma irrottaa niitä painonappien jämiä, yhden irrotin ja loput sai jäädä silleen ja ompelin napin vain viereen. Ne oli jotenkin kai liimattukin kiinni, jotain ainakin oli kankaan ja metallin välissä. Napit oli siis irronneet niin, että vain se metallinen tappi oli jäänyt. Monestihan ne napit irtoaa niin, että koko höskä tulee reiästään pois, mutta näistä oli vaan ne nappiosat irti. Yritin laittaa hienoa metallista painonappia, mutta eihän siitä mitään tullut, vääntyi vinoon ja meni lommoille. Oikee kätevä emäntä. No, perinteisiä nappeja sentään osaan ommella. Tuli pieni hyvä mieli kun sai jotain tehtyä.

Nyt kokeilen, saanko uuniin tulia.

Sain. Vaikka ei ollu sisällä klapeja kuivumassa, piti liiteristä hakea.

Vaihteeksi menoisa maanantai

Kahtena aamuna on koira halunnut puoli viiden - viiden maissa ulos. Edellinen yö meni osittain sohvalla, johtuen mellastavasta hiirestä, joka oli löytänyt koiranruokasäkin. Aiemmin se ei ole hiirille kelvannut, mutta kun tänä aamuna loukku kävi (ei ollu enää säkkiä ni piti kai ettiä muuta) niin johan olikin iso ja paksu hiiren mölli! Söi varmaan kaiken mikä syötäväksi kelpasi. En varmaan ikinä oo nähny niin isoa metsähiirtä ja ei, se ei ollu rotta. Vein linnuille, hävisi salamavauhtia.

Kuopuksella oli psykiatrin aika, vein sen sinne ja sit apteekkiin hakeen lisää lääkettä ja kaupassa käytiin ja kotiin laittaan ruokaa ja kun tyär oli syöny ni vein sen kahdeksi kouluun. Otin koirat mukaan ja koululta nappasin kyytiin esikoisen, jonka vein sinne sen "työmaalle" missä se on koiravahtina, se otti koirat ja mie omat ja käytiin kävelyllä. Eihän se nyt ihan mutkattomasti alkuun sujunut, mutta ihan ookoo lopulta. No tuo mejän toinen koira vihaa maailmaa, ihmisiä ja muita koiria, se ei digannu kovin kovasti siitä hommasta, mutta sieti.

Tällasessa maisemassa mentiin. Taas oli ihana ilma! Tällasta vois talvi olla. Ei liukasta, ei märkää, ei liian kylmää. Vähän tuppas lumi paakkuuntumaan koirien jalkakarvoihin.

Illalla kävin vielä toisen pienemmän lenkin, josko ei tarttis huomenaamulla nousta sianpierun aikaan koiran takia. Saapa nähä.

Oodi keväälle pimeässä

No ei ollu päänsärytön päivä eilen, eikä tänäänkään. Sentään sain sen eilenaamulla häipymään ennen reissua, pääsin koirien kans vähän pidemmällä aamulenkillä käymään, että jaksavat olla. En viitsinyt niitä mukaan ottaa, kun semmonen kauhea vesi- ja räntäkeli, kastuvat vaan jos ulkona käyttää ja sit takapenkkiläinenkin kastuu märistä koirista. Eikä ne niin viihdy autossa muutenkaan.

Loviisan, ts. Lapinjärven autot oli pommeja, turhaan ajettiin sinne asti kattoon. Toinen ei ees lähteny käyntiin ensin. Sit onneksi löyty läheltä Orimattilasta hyvä, josta tuli kaupat. Siinä autokaupan vieressä oli sellanen vanha tiilirakennus, jossa oli käsityöpuoteja, Maria Drockilan kynttiläpaja ja Riitta Väisäsen rättikauppa (joku Speden naisten keskittymä?) ja menin sinne siksi aikaa, kun muut suoritti auton tutkailua, koeajoja ja kauppojen hierontaa. Olis ollu niin paljon kateltavaa, mutta muuan puukäsitöiden tekijä alkoi esitelmöimään mulle joka tavarasta liittaan laattaan ja pilkuntarkkaan, että mun vähä aika meni sit sitä esitelmöintiä kuunnellessa, miten lintulaudat kuuluu rakentaa ja mitä erityisyyksiä näissä on ja mitä varten tämä ja tuo nippeli on. Toki monet oli tosi fiksuja innovaatioita, siitä se vissiin innostuki ku mie kehuin että enpä missään oo tätä ja tätäkään nähny, että hyviä keksintöjä.

Jäi sitten maholliset ostot tekemättä ku loppu aika, auton ostajat tuli hakeen mut pois ja käytiin kattoon Tönnönkoski sekä etsittiin ruokapaikka. Kaveri tarjos ruuat työpalkaksi, vaikka mie kyllä tarjouduin maksamaan omani ku olin vaan seuraneitinä. Vaikka rouva olenkin.

Tönnö oli kyltin mukaan Vuoden kylä 2013. Se suotakoon, kun sille on tuommonen nimikin pantu. Ja koski oli hieno, paikallinen myllynhoitaja sanoi, että ei monestikaan ole tammikuussa tuollaista vesimäärää.

Mylly oli tosiaan toiminnassa, mutta ei sitä koski enää pyörittänyt, vaan ihan sähköllä toimi. Sieltä olis voinu ostaa 25 kilon säkillisen jauhoja. Huh. Kutisi jo ajatellakin jauhosäkkiä... inhosin kouluaikaan olla myllyhommissa, kun se tikkuinen jauhonpöly meni vaatteiden sisään ja keuhkoihin ja kylmäkin aina oli.

Eilen vietin illalla aimo tovin telkkarin ääressä Areenan sarjoja katsomassa. Ehdin kattoon Hiljaisen todistajan tuplajakson ennenku se eka ehti hävitä, ja sit Ykkösen iltapäiväsarjasta tuplajakson, joku kantria ja rikoksia, se on ihan hyvä kyllä. Piristävä poikkeus, uusiseelantilainen dekkarisarja.

Ääni on sitten kannettu kekoon tänään. Saapa nähä kuka tulee toiseksi kisassa. Ennustan, että ennätysmäärä hylättyjä ääniä tulee näissä vaaleissa. Joku muukin yllätys saattaa olla tiedossa. Tytär oli nyt ensimmäistä kertaa äänestämässä, historiallinen päivä sille. Enpä miekään kyllä muista ekaa kertaani äänestämässä. Helsingissä se on tapahtunut, sen muistan sentään. Ensimmäisissä presidentinvaaleissa ainakin äänestin Mauno Koivistoa. Ihan vaan siksi, kun se oli mun isän näköinen.

Just juteltiin sieltä äänestämästä tultua, että miten heppoisin perustein sitä moni ihminen äänestää jotakuta johonkin. Harvempi varmaan perehtyy puolueettomasti jokaisen ehdokkaan ajatusmaailmaan ennen äänestystä, kyllä se päätös tulee paljolti tunnepohjalta. Rakkaudesta puolueeseen tai muusta sellaisesta. Onneksi nykyään on edes vaalikoneita, tosin niidenkin perehtyminen on pintaraapaisu. Tosin mie sain joka vaalikoneesta tulokseksi sen, mitä olin aatelluki äänestäväni.

Mukava ilma siellä. Ei tullukaan niin lämmintä ku aiemmin ennustettiin. Eilen aamulla, vielä pimeällä, lauloi talitintit keväisesti. Tuli muutenkin ihan kevätfiilis kun lumet oli sulanu ja kävelin sellasella märällä pehmenneellä hiekkatiellä ja linnut lauloi. Iltapäivällä satuin oleen pihalla, kun pimeni, ja jäin ihan tarkoituksella seuraamaan miten kuistin ikkunalle laitetut led-kuuset syttyy ajastimella. Ne ei syttyny siinä järjestyksessä, missä olin ne laittanut, mutta melkolailla samaan aikaan kuitenkin.

Just another day in migraine.

Ja taas yksi särkypäivä. Ja kun en enää erota, mikä on migreeniä ja mikä ei. Vois ottaa kerrasta oikean lääkkeen, eikä aina niitä kaikkia kun se eka ei tehoa. Meneillään on noidankehä, jossa päänsärky aiheuttaa hartioiden kiristymistä ja eilenillalla (vai olikse toissa-) huomasin, että otsakin menee kurttuun ja tuntuu että koko naamakin on kireällä. Ja se taas aiheuttaa lisää särkyä, mutta toisenlaista.

Jumppakuminauhan kera tein hartioille liikettä, ja ehkä se jotenkin auttoi. Pitäskö vielä kasvojumppa vetästä...

Sori kun aina valitan, mutta ei mulla oikein ole mitään muutakaan kanavaa valitukselleni. Ja valituksen sisällä pitäminen tekee entistä sairaammaksi. Ulkonakaan ei oo kivaa kun kaikki paikat on kaljamalla, en luota liukuesteisiinkään kengissä tarpeeksi, että voisin rennosti kävellä. Mutta eipähän ainakaan sada. Kai. Ennenku huomenna.

Kuopus sai joululahjaksi akryylivärisarjan, ja tässä päivänä muutamana tekaisi tällaisen. Ihastuin siihen kovasti, nuo siniset värit on upeita! Ei ne niin kuvassa hohdakaan, kuin luonnossa.

Huomenna jatketaan viikko sitten aloitettua autonmetsästystä kaverille, jonka vanha kaara vetelee viimeisiään, mittaritkaan ei enää toimi ja se ei kuulemma uskalla ees pestä autoa, ettei ruosteiset pellit rapise pois :) Mies on ollu sille apuna, sehän kyllä tykkää katella autoja netistä ja käydä niitä koeajamassa, pelkään vaan että sille tulee autokuume... ilmeisesti Loviisassa on joku auto, mitä aikonevat käydä katsomassa. Toivon, että mulla on huomenna päänsärytön päivä.

Ja se pihabongauskin olis ja sunnuntaina äänestys. Miten musta tuntuu, että presidentinvaalit on paljon suuremman mielenkiinnon aiheena ihmisillä, kuin ne vaalit, joissa valitaan niitä OIKEASTI päättäviä ihmisiä, joilla on sitä valtaa mejän asioihin? Jotkut touhottaa, että kohta asiat kääntyy mallilleen ja tulee eri meininki kun se oma ehdokas pääsee presidentiksi - kun se on kuitenkin lähinnä vain valtion keulakuva. Eihän sillä valtaa ole paljon mihinkään.

Esikoinen on työkeikalla, se on palkattuna kissojen ja koirien (yht. 6kpl) hoitajana eräässä perheessä, kun isäntäväki on lomareissulla. Asuu siellä niillä ja käy sieltä koulussa. Sen piti saada kotoa jotain tavaroita sinne, joten tulikin koulusta tänne, hain sen junalta, käytin kotona ja vein sinne paikkaan.

Juuri muuta en sit oo saanu tehtyä, oon koittanu vaan eri keinoin parantaa päänsärkyä. Ibuprofeenia ja parasetamolia ja piikkimattoa ja nukkumista ja ulkoilua ja sumatriptaania ja hartiajumppaa... sen tiedän, että nukkuminen ei tee hyvää. Jäykistää hartioita entisestään. Piikkimatto ja jumppa on hyvä.

Kuopus meni esittään poikakaveriaan mun siskolle, ovat viikonlopun siellä. Sisko oli liukastunut ja saanut kuusi tikkiä polveensa! Onneksi ei luita murtunut. Näinä päivinä on taatusti murtunut yheltä jos toiseltakin luita.

Mulla ei ollu mitään asiaa, mutta niin vaan tuli taas tekstiä. Kumma, joskus sitä vaan tulee. Ihan niinku ennen vanhaan.

Jännän äärellä

Niin olen elämääni kyllästynyt, että laitoin eilen ruokaan listeriamaissia. Enkä ees kuumentanu sitä varmaan tarpeeksi. Nyt odottelen mahatautia ja verenmyrkytystä. Viime yönä tuli jo kamala päänsärky mihin ei tehonnu migreenilääkekään, vaikka oli just niinku migreeni, toisella puolen päätä. Puoli viiden maissa miehen noustessa kävin hakemassa parasetamoli-ibuprofeenisatsin, mutta sekään ei kunnolla auttanu. En voinu sitten muutakaan kuin kärsiä. Kuopuksen junalle vietyäni tuli vielä auton perään joku pitkien valojen kera ajellen, ja pää meinas haljeta kun silmät ei kestäny valoa muutenkaan. Nyt on jo hieman helpompi olo.

Järkyttävä ilma oli aamulla, vaikka siihen toki osasi varautua jo ennusteen perusteella, ja ropinan. Koirat ei suostunu käymään aamupissillä. Tiet oli jokena, välissä suvantokohtia isoina lätäköinä. Junalle tuotiin muitakin, seisakkeen parkkipaikalla oli ruuhka. Vai voikohan kahta parkkiruutua (joista toinen invapaikka) sanoa parkkipaikaksikaan...

Kamala ja poikkeuksellinen riita oli eilen kuopuksen kanssa, syömisestä tällä kertaa. Se ei oo kotona syöny kunnon ruokaa koko viikolla, ja aamiaisetkin on sitä ja tätä tai ei mitään. Kun ei kuulemma ehdi. Ja kun tulee kotiin illalla (haluu jäädä kaupungille koulun jälkeen, kun kotona ei oo mitään tekemistä) niin on muka aina syöny ja täynnä. Anorektikon tekosyitä syömättömyydelle. Sanoo itteensä läskiksi ja on ohut kuin pajunvitsa. Ruumiinkuvan vääristymä on vahva.

Tottakai pitäs yrittää keskustella asiallisesti ja kiihkotta, mutta ken on murrosikäisen kanssa keskustellut aiheesta, joka ei murkkua miellytä, tietää kyllä minkälaiseksi asiat tahtoo eskaloitua. Mieluummin kuitenkin otan tämänkin asian esille ennenkuin on liian myöhäistä puuttua. Terveystarkastuksessakin oli kiinnitetty huomiota laskeneeseen painoon ja hoitaja aikoi pyytää keväämmällä uudelleenpunnitukseen. Kirjoitin tänä aamuna huolestani ko. terveydenhoitajallekin, tiedän että tyttö on kaunistellut syömisiään kun niistä on kysytty. Ihan niinkuin mieskin on kaunistellut juomisiaan työterveyshoitajalle...

Tein kattoremontin osamaksuerästä e-laskun, mutta pankki ei oo sitä maksanut eräpäivänä, joka oli toissapäivänä. Soittaminen ei tänään(kään) onnistu, mutta löysin verkkopankista viestinlähetysmahdollisuuden, en sit tiiä kauanko kestää että lukevat ja vastaavat... oon kytänny koko aamun, vastaako ne. Jos ei ala vastausta kuulua, pitää maksaa paperilasku ihan ite. E-laskuksi laitoin sen just siksi, ettei tarttis kytätä tiliä koko ajan, että onhan siellä varmasti se summa, mikä sit pitää maksaa kun lasku tulee. Nytkin on tili miinuksella, että helposti ne eurot sieltä karkaa. Viimeinen lapsilisä tulee tässä kuussa, jatkossa on sit tili miinuksella jo näihin aikoihin ja viikko vielä siihen, että tulee taas rahaa. Aina niitä yllättäviä menojakin kuitenkin siunaantuu. Tai yllättäviä ja yllättäviä - ei katsastusmaksu oo mikään yllätys. Eikä varsinaisesti auton remonttiin menevä rahakaan ole tuon ikäisessä autossa yllätys. Tulot ei vaan riitä.

Hain apteekista vielä yhden paketin 20mg:n tabletteja, nostin annosta 30mg:aan ja odottelen, josko sillä olis vaikutusta väsymykseen ja muuhun. B-vitamiiniakin Lidlistä ostin, kun vain muistais syyä. Ruokahaluun tuo lääkkeen nosto on varmaan ainakin vaikuttanut, ei oo nälkä. Ehkä se on hyvä asia, niin ainakin siltä osin rahaa säästyy :)

Kazastuxessa

Jotkut asiat ei muutu. Niinku lumisade; se on samanlaista kuin lapsuudessa. Eilen illalla katselin pihavalossa yksittäisenä leijailevia hiutaleita, ja tuli takauma jostain vuosien takaa. Tunnetila. Ei ollenkaan hyvä sellainen, vaan se pikkutyttö on katsellut pakkaspäivän iltana hiutaleita ahdistuneena ja pahoilla mielin. Kyllä mie varmaan joskus olin lapsena onnellinenkin, liian monet muistikuvat vain on onnettomia. Jos muistelen, milloin olin onnellinen, niin silmiin nousee näkymiä mummolasta kesäisenä päivänä. Sauna. Pajulinnun laulu. Koivunlehtien havina tuulessa.

Nyt kesätuuli on haaveissa vain ja ulkona on viheliäinen sää. Juna oli taas aamulla liikaa myöhässä ja jouduin viemään lapsen kouluun asti - tuuli töni autoa ja lennätti pieniä lumipyörremyrskyjä tien yli niin, että säikyin tuleeko sieltä joku elukka penkan yli. Jänis istui tiellä vissiin torkkumassa.

Kumma väsymys ollu monta päivää. Ensin panin sen kovan touhuilun ja menemisen piikkiin, mutta nyt oon ollu pari päivää ihan tekemättömänä ja silti väsyttää. Kävin äsken nukkumassa tunnin, ja se meni niin äkkiä etten uskonu korviani, ku esikoinen huuteli herätystä. Mietin, miksi herätä, ihan hyvin olisin voinu vielä nukkua. Vähän niinku tyttären paidan tekstissä: "I have no idea, why I'm out of bed". Nousin kumminkin. Täytyy jossain vaiheessa tehdä ruokaa ja käyttää koiria jonkulaisella kävelyllä. Tuskin nekään hirveemmin tuolla viihtyy, tuuli heittää lunta silmiin ja nokkaan ja palelee. Mutta kyllä ne kuitenkin aina mukaan lähtee. Ja parempi tämä kuitenkin on, kuin se luvattu vesisade.

Lumityöt jätän suosiolla miehelle, joka viimeinkin sai linkonsa kaivettua naftaliinista ja ostettua siihen bensaa. Tai mie sen ostin, ku mies unohti lompakkonsa matkasta ku käytiin käyttämässä mun autoa katsastuksessa. Ei menny läpi, etujarrulevyt liian ohuet. Esitin kyllä mielipiteitäni levyistä viime kesänä, kun ne palat uusittiin, mutta turhaan... nyt sit ku mies kyseli Auto-Jerrystä tarjouksia, ne vaihtais sekä levyt että palat, kun suositus on sellanen että molemmat kerralla, mutta kun ei tarttis ku levyt. No, joka tapauksessa homma siirtyy nyt enskuun puolelle, ei tässä kuussa oo rahaa. Mulla ainakaan.

Siskon koirilla on kennelyskä, toivottavasti kuopus ei tuo meille niitä viruksia kun se käy siellä viikonloppuna... sielläpäin on eläinlääkärin mukaan hengitystieinfektiovirusepidemia. Vau, tuossahan olis hieno sana hirsipuun pelaamiseen! Asia itsessään ei ole kyllä kiva, kuulin puhelimen kauttakin miten koira köhi siellä. On helposti tarttuvaa sellainen. Rokottaminen sitä vastaan vaikeaa, koska eri viruksia on niin monia - ihan niinku ihmisen influenssassakin.

Taas yksi matalapainemaanantai

Anopille sattui vahinko pakastimen kanssa, ja se toi sulanutta tavaraa meillekin. Hirvenlihaa paistettuina viipaleina ja paistettuna sekä raakana jauhelihana. Vihanneksia, joissa kyllä oli hernettä ja kaalia. Mulla meni eilinen päivä lähestulkoon keittiössä kun tein puolitoista pellillistä hirvenlihapullia (sekotin vähän nautasikaa joukkoon) ja jauheliha-perunasoselaatikon ja niistä viipaleista toisenlaisen laatikon ja vihanneksista keiton. Pulliakin vielä pyöräytin kaks pellillistä. Melko tiltissä oli emäntä sen jälkeen.

Tuntuu että oon tänäänkin. Heräsin 05.42 painajaiseen, jossa koira jäi matkasta kun lähdettiin autolla meneen. Väsyttää ja nenä on edelleen epäkunnossa ja onteloitakin pakottaa. Ja ohimoita.

Ensviikonloppuna olis Pihabongauskin taas. Kattelin jo paikkaa missä istua sen tunnin, nyt ei voi keittiön ikkunan ääressä olla kun lintujen ruokintapaikka on muuttanut. Pitää mennä kuistille kököttään. On vaan luvattu suojasäätä, saa nähdä tuleeko kukaan syömään.

Sibirisk pichta

Kuva unhoittui edellisestä postauksesta, mutta tämähän on varsin sopiva hyvän yön kuva näin illalla postattavaksi.

Tämä pihtakuusi kaksine latvoineen kertoo tarinaa kahdesta pikkutytöstä, sisaruksista, jotka alle kouluikäisinä tai vähän vanhempina leikkivät kuusen juurella talviaikaan. Toinen, innokas puissakiipeilijä, sai päähänsä kiivetä pieneen kuuseen, jonka latva ei sitten kestänytkään lapsen painoa vaan katkesi. Ennen lasten syntymää kuusen latva ylsi lasten äitiä vyötärön korkeudelle, tänään - nuoremman pikkutytön täyttäessä 17 vuotta - tämä pihta kahden uuden latvansa kera on katuvalopylvästä korkeampi.

Niin se aika kuluu ja puut pitenee.

Tämä päivä meni ensin miehen heräämistä odotellessa, sitten siivotessa ja kaverin kassa kahvitellessa, sitten käytiinkin muutaman kymmenen kilometrin autoreissu katsomassa kaverille uutta autoa. Ei ostanut, kun moottori vinkui oudosti. Mahdollisia vikoja useampi, yksi niistä varsin fataali moottoria ajatellen. Tulipahan käytyä.

Autonkorjausepisodi

Olihan päivä eilen. Onneksi en jaksanut kirjoittaa.

Mun auto pitäs katsastaa tässä kuussa, ja huomattiin vaan ykskaks, että se tyytti on vieläkin korjaamatta. Miks seki on niin tärkee olevinaan, mutta kuinka usein sitäkään loppujen lopuksi oikeasti tarvii (paitsi osottamaan mieltä muille kuskeille) ja mitä se hyödyttää vaaratilanteessa, jos joku on vaikka pakittamassa päin ja sillä on radio päällä - ei se sitä tööttäystä ees kuule.

No, mies osti uuden töötin kun arvelivat, että vanha on jotenkin tukossa, se oli joku 16 euroa. Eilen mies vei tytön junaseisakkeelle töihin mennessään, mutta juna olikin peruttu ja mie sit lämmittään autoa että haen sen sieltä ja vien kouluun. Laitoin jo pihassa auton valot päälle silleen, että ei tarvi sit pimeellä tiellä niitä roplata. Pitkät meni päälle ihan normaalisti, mutta kun toisen auton tullessa vastaan laitoin ne pois, menikin kaikki valot. Pikkusen oli hämärähköä hetken aikaa. Sain kyllä lähivalot päälle, mutta kaukovalot ei pysyny, onneksi takaisin tullessa oli jo sen verran valoisaa, ettei ne niin välttämättömiä ollu. Myöhemmin sit kokeilin, niin toimi taas ihan hyvin, että aloin epäillä vaan sohlanneeni sen valokatkaisijan kanssa.

Mies oli jo menossa ostamaan uuden "viiksen" (mun autossa äänimerkki on valojen kans samassa viiksessä, siks aateltiin että se vika on siinä) autoon, se olis ollu sitten jo paljon kalliimpi. Siirsin jo rahatkin sen tilille, ennenkuin lähdin apikkeelle autoani  näyttämään. Hirveä homma päästä käsiksi siihen tööttiin, se oli puskurin takana ja puskurin irrottamisessa vasta homma olis ollu, joten mie vaan väänsin sorkkaraudalla puskurin muovia rakoselleen, että apike pääsi jollain lailla ropaamaan niitä töötin johtoja. Sinne ei tullukaan virtaa, ja vasta siinä vaiheessa - 2h äherryksen jälkeen - apike aukaisi ratissa kiinni olevan viiksen sisälmykset, ja siellä oli jonkun johtokimpun liitin löysällä. Kun se painoi sen kiinni, virta kulki. Eli jos sen olis heti ekaksi avannut, ei ehkä olis tarvinnu ku työntää liitin pistokkeeseen ja homma olis hoitunu sillä. Ja nyt oli vanhan töötin johdot jo irti. Ja kun oli uusi töötti hankittuna (apike sanoi, että noissa autoissa tööttivikaa on) niin se sit laitettiin kiinni, mikä oli sitten oma operaationsa uusine johtoineen, laattaliittimien, ryöstäjien, pulttien sun muiden etsimisineen ja uusien reikien poraamisineen ym ym. Vajaan kympin pakkasessa. Viis tuntia. Pyörin enimmäkseen siinä vieressä apuna ja seurana, onneksi välillä pääsi autotalliin lämmitteleen.

Mut eipä tarvinnu ostaa uutta kallista viiksivaraosaa (mikähän sen oikea nimi on?) ja nyt on toimiva töötti. Ja kiitollisuudenvelka.

Ennen sinne lähtöä tosiaan vein kuopuksen kouluun ja esikoista käytin kaupassa ja lennosta toimitin sen poikakaverinsa kyytiin. Sit koiria lenkille, ja just ku olin lähdössä, huomasin että niiden ruokakupit on tyhjät. Aattelin täyttää niitä (oli jo ulkovaatteet ja -kengät) ni nostaessani kuppeja tiskipöydälle astuin vahingossa vesikupin reunan päälle, ja se pyörähti ympäri, vesi velloi pitkin keittiön lattiaa ja eikun luuttuamaan. Kenkäkin taisi vähän kastua. Ja kirosanoja päästä. Kun viimein pääsin täyttämään ne kupit, niin toinen lipes kädestä ja nappuloita lenteli pöydälle ja lattialle. Siinä vaiheessa totesin, että nyt riitti ja lähin meneen. Aattelin että kyllä ne koirat lattialtakin nappulat saa syötyä. Mies oli vaan ihmetelly kotiin tultuaan, että mitä on mahtanut tapahtua :)

Olin kuulkaa tyytyväinen ja onnellinen illalla kotiin päästyäni. Vähän telkkarin katselua ja sitten sänkyyn piikkimaton päälle lueskeleen hetkeksi. Ei tarvinnu unta houkutella.  Olin taas heränny viiden jälkeen aamulla, tänään sentään nukuin yli kuuteen.

Ei vieläkään

Olipa kauhea herätys aamulla puoli viisi, kun aura-auto ajoi hirveällä rysähdyksellä kiveykseen tässä vieressä. Meni aura rikki, sen piti jättää auraukset siihen ja lähtee vaihtamaan. Mietin, kuinka väsyny seki kuskiraukka oli, oliko ajanu koko yön vai oliko heränny kolmelta auraamaan... ei oo hääviä hommaa lumiaurakuskin työ.

Mun eilinen päivä ei ollu häävi kanskaan, vaihtelevan kokoinen päänsärky ja ihme heikotus. Pyykkikoneen täyttäminenkin sai sydämen hakkaamaan kauheasti. Liekö alkuviikkoinen verenluovutus jotenkin aiheuttanut tavallista heikomman olon. Nukuinkin monta tuntia keskellä päivää, ei ole mun tapaista sellanen. Vieläkään ei ole kovin vahva olo.

Lunta tulee ihan kivasti. Monta kertaa saanu harjata rappuset tänäaamuna. Kävin koirien kanssa oikein talutinkävelyn puoli kuudelta, kun halusin katella miltä maailma näyttää eilisen jälkeen.

Vuoden ensimmäinen joogatunti sai jäädä väliin, kun kuopuksella oli migreeni ettei se päässy kasiin kouluun, ja kumminkin sen piti aamupäivällä olla siellä kun oli kuraattorin aika. Sai sovittua hieman vähemmän stressaavia järjestelyitä loppuviikon tunneille. Hienosti se on alkanu hoitaan ite asioitaan.

Näin taas tappo- tai ainakin vahingoitusunia. Joko minua yritettiin tappaa tai mie kävin ahdistelijoitteni kimppuun puukko kummassakin kädessä. Mistähän mun alitajunta nyt koittaa mulle kertoa. Voi olla, että taas niistä katsomistani ohjelmista. Huvittava yksityiskohta muuten oli se, että mua uhattiin aseella siinä unessa, mutta mie vaan puristelin peilin eessä näppyjä naamasta. Ei kiinnostanu tuunko ammutuksi vai en.

Eilisen päänsäryn takia oli ajatus, että illalla ottaisin migreenilääkkeen, mutta just nukkumaan mennessä ei tuntunutkaan niin kipeeltä enkä ottanu ja nyt se sit on edelleen jäljellä. Kaihertaa vasemman korvan takana.

Huonompia päiviä tarvii, että hyvät erottuu.

 En tiedä vaikuttaako lääkkeen unohtaminen näin nopeasti, mutta samalla lailla viime viikonloppuna, kun unohdin sunnuntailääkkeen (mikähän siinä on, että aina sunnuntai?) niin oli maanantai ankea. Vai onko se luonteenomaista maanantaipäiville? Tai aamuhan nyt vasta on. Kahvikin on pahaa, jopa tämä tuore vastakeitetty. Yleensähän mun aamun eka kupillinen on jo pari tuntia pannussa painunutta, mutta nyt uusi kahvikin maistuu pahalle. Eikä oo pullaakaan! Ja kaupoissa on jo laskiaispullia - ollu jonkin aikaa - ja ne on kyllä semmosia jotka mua himottaa. Himosin mie jouluna torttujakin, mutta en kuitenkaan ostanut, nyt kyllä tekis mieli tehdä laskiaispullia.

Joka vuosi jossain kinataan siitä, kumpi on oikea laskiaspulla: mantelimassa- vai hillotäytteinen, mutta mulle kelpaa molemmat tai vaikka ilman kumpaakin, kunhan on paljon kermavaahtoa. Nutellatäytteinen on kans hyvää, mutta se on kuulemma "nutellahuorausta" :D

Homekoiraa voisin kyllä kans käyttää täällä kämpässä. Ne öiset/aamuiset päänsäryt ja verijuovainen räkä ja sen paljous. Tänäaamuna lähetin miehelle viestissä kuvan ja kauhistelin, miten voi naisihmisen nenästä tulla tällanen. Sitten perään että ihanaa, että mulla on ihminen, jolle voin lähettää sellasen kuvan ja päivitellä asiaa, koska kenellekään muulle en totisesti voi! Sivistymätöntä ja ällöttävää.

Mutta pe-la oli flunssankuuloinen olo, otin ibumaxin, od:n vitamiineja ja huuhtelin nenää muutaman kerran, niin meni olo taas ohi. Jaksoinhan mie sinne kaljakoskireissullekin lauantaina olosta huolimatta... mies meni vielä sunnuntainakin, mie jäin kotiin pyykkäämään mieluummin.

Koirakin huolettaa. Mun piti viedä ne tässä kuussa steriloitavaksi, mutta nyt näyttää kuin toisella olis juoksu alkanu, vaikkei vielä olis aika. Kohtutulehdusmörkö tietysti kummittelee, mutta oirekuva ei oikein sovi siihenkään. Vähän vaisu se kyllä välillä on, mutta sitä se juoksukin toisinaan tekee.

Kuvan huono laatu johtuu siitä, että se on napattu Whatsapp-keskusteluun ja sieltä siirretty. Mutta tuon näkönen se eilen oli melkeen koko päivän. Niinku olis jotain vailla ja hämmentynyt.

Kaljakoski

Käytiin taas Nukarinkoskella, yllä kuvapari samasta kohdasta, jossa pari vuotta sitten oli hyydetulva ja paksu jääkerros ja nyt näyttää tuolta. Vesi saa kulkea ihan rauhassa omassa uomassaan.

Ruman ruskeaa se vesi kyllä oli, vaikkei sameaa. Ei tekis mieli uida tuollaisessa. Ei tosin muutenkaan ollu uimahaluja :) pelkäsin kyllä, että mies putoaa koskeen, kun se taiteili jäisillä kivillä kameransa kanssa. Koiria pelotti kaiketi se veden kohina, ja toinen pelkää kulkea tuollaisilla laudoista tehdyillä kulkuteillä. On kai joskus säikähtänyt heiluvaa laituria. Useimmiten se kyllä perässä tulee ja kehun aina kovasti.

Pannukakkujäätä

Koiran kehumisesta tuli mieleen kun eläinlääkäri sanoi viimeksi hammaskiven poistossa ollessamme, että ei tarttis ku tuolta toiselta pestä ja siltäkin pelkät kulmahampaat. Kun meillä on ikävästi jääny unohduksiin koirien hammashuolto, minusta tuntui niin kamalalta tökkiä koiran suuhun jollain hammasharjalla ja venyttää huulia että yltää niihin ainoisiin takahampaisiin - kun kuulin ettei tarvi kuin kulmahampaat, niin oon alkanu joka ilta peseen ne samalla kuin omanikin. Siis ei samalla harjalla sentään. No, koira oppi nopeesti rutiinin, tulee vapaaehtoisesti syliin hammaspesulle eikä oo moksiskaan. Kehuin aina vuolaasti siitä hommasta, niin toinekin koira, jonka hampaita ei kuulemma ees tarvis pestä, alkoi haluamaan myös hammaspesua! Sillä ei ole kuin kolme kulmahammastakaan, oon sit pessy siltäkin ja kehunut kans. Kaikkea sitä saa nähdä, kun vanhaksi elää - kuten koiran, joka tahtoo että sen hampaat pestään.

On ärsyttävää, kun pihakoivussa aterioi lintuparvi, enkä saa tunnistettua niitä! Ne on niin korkealla, oksat on eessä, kiikarit heikot ja keittiön ikkuna likainen, ettei saa selvää onko ne urpiaisia vai ei. Vaaleat vatsat vaan näkyy, ja se että nokan ympärystä on tumma. En voi sitä kirjata ylös uutena lajina, jos en ole varma. Pitäs nähdä punainen päälaki edes vilaukselta. Mutta mukavaa, että nyt käy paljon lintuja syömässä. Anoppi ei syötä tänä talvena lintuja, mutta oli sit ostanu jouluksi jonku linnunmakkaran, jonka ripusti ulos ja oli pettynyt, kun kukaan ei tullutkaan syömään. Suuttui ja haki makkaransa pois. Ei se sit ymmärrä, ettei linnuilla oo varaa haeskella ruokaa sieltä, missä sitä ei aiemminkaan ole ollut, kun on muutenkin niin lyhyt valoisa aika, joka pitää käyttää tarkasti syömiseen.

Linnut on yksi asia, joita kerään vuoden alussa aloittamaani päiväkirjaan. Sinne tulee myös luetut opukset ja päänsäryt ja säätiedot ja käveltyjä matkoja. En oo vielä tullu ladanneeksi sovellusta, joka mittaa matkan - haluaisin jonkun sellaisen, joka näyttäis kartalla kuljetun matkan - ihan siksi, että joskus mettässä vaeltaessani tietäisin, missä olen ollut. Olen mittaillut jälkikäteen Kansalaisen karttapaikan kartoista, mutta jos ei tiiä missä asti on mettässä harhaillessa käynyt, se on vähän vaikeaa. Eihän siellä jokainen kinttupolku näy. Ilmaisissa sovelluksissa on valinnanvaraa, en vain osaa valita... Tuossa puhelimessa oli ensalkuun askelmittari, sit se hävis, sit se tuli takas ja hävis uudestaan. Tämä tapahtui ennenkuin hoksasin, mistä niitä sovelluksia poistetaan, että en kyllä ole itse tahallani poistanut. Samalla lailla pyytämättä siihen alkoi yhtäkkiä tupsahdella mainoksia, ne sentään sain pois ihan ite. Mielelläni olisin sen askelmittarinkin pitänyt.

Sain luettua loppuun sen kirjan lintujen viisaudesta, ja siinä puhuttiin kuinka tutkijoita helposti syytetään antropomorfismista jos ne väittää eläimen kokevan inhimillisiä tunteita tai muuta, ja nyt kun luen tuota Eläinten salattua elämää, siinä nimenomaan sovitellaan ihmistunteita eläimiin. Mainittiin myös se nidopallium, mikä lintuviisauskirjassakin (lateraalinen magnosellulaarinen nidopalliumin tumake!) mutta puhuttiin saarekkeista.

Pitäs lähtee lenkille, mutta yhtä kutsuva ajatus on mennä aamupäiväunille...

Varistelua

Nyt on löytynyt uudissana kuvaamaan mun ja miehen kaksinoloa kun jälkikasvu on muualla, kiitos Marjaanan! Kun elo on yhtä harvasanaista kuin runossa kahdesta vanhasta, vanhasta variksesta. Siinä runossa ei kyllä ole kyse pariskunnasta (tai mistä sen tietää, ei ne ainakaan yhessä asu) mutta vanhoja variksia me ollaan.

Aamulla kävin pitkällä lenkillä päivän valjetessa. Oli pakkasta ainaki seittemän astetta, piti pukea koirille kengät että tarkenivat pidemmän reissun. Kyllä ne nytkin puoli kilsaa ennen kotia alko kulkeen mun lähellä vähän onnettoman ja palelevan näköisenä. Lohduksi kannoin niitä vähän matkaa. Ylämäkeen, lääh puuh ja hiki oli muutenkin.

Elukoita vissiin kulki siellä metsässä, toinen varsinkin kovasti hakeutui polunpenkalle kuuntelemaan korvat pystyssä. Toinenkin kyllä kuulosteli. Tuollaisissa tilanteissa mietin, että olis se kiva, kun olis sellanen superkuulo kuin koirallakin. Ja hajuaisti, että tietäs kuka on kulkenu edellä, mikä eläin on puikahtanut polun yli. Mutta jos saisin valita yhden superaistin, niin kyllä se olis näkö.

Kävin Vallilan kirjastossa! Ikinä ennen en oo käyny. Miksi olisinkaan sinne asti eksynyt. Esikoinen halus mut eskorteeraamaan (lähinnä avustamaan kulkemisessa kun se ei oikein tienny miten sinne mennään) kun se kävi Mäkelänkadulla hakemassa tatuoinnin, ja mie siinä kattelin, että missä kuluttaisin sen ajan. Ilahduin suuresti kun löysin kirjaston! Sinnehän toki asettauduin, puliukkojen ja kotoutuskurssilaisten sekaan. Löysin Fingerpori-kirjan, jonka kanssa mukavasti se puolisen tuntia kului. Vessassa olisin voinu käydä, mutta siihen inva/naistenvessaan just lukittautui joku asunnoton pesulle, niin en ehtiny ku metrolipussa oli vielä sen verran aikaa, että ripeästi kulkien päästiin vielä samalla lipulla.

Kirjastossa pitäs olla suht hiljaa, ja kaks kertaa pärähti puhelin soimaan (ja yleensä mulle ei juuri soitella...), soittoäänenä tämän kappaleen kertosäe Zedge-versiona. Kovaa! Jää muuten usein mulle miellyttäväksi korvamadoksi aina kun puhelin on soinut :)

Helsinginreissussa kyllä olis ollu rasittavaa, jos se hajuaisti olis ollu se superaisti. Siellä junassa ja kirjastossakin haisi niin vanha ja uusi viina, ja ihmisjoukossa kaikenlaiset hajut. Junan vessasta puhumattakaan, joku oli jättäny paskat pönttöön.


Siellä pääkaupungissa kyllä näkee niin laidasta laitaan ihmisiä, on kauniita ja hienosti pukeutuneita nuoria, hulmuavahiuksisia tyttöjä ja kadulla istuvia, itkeviä humalaisia alkoholisteja. Edellisistä voi tulla jälkimmäisiä, mutta jälkimmäisistä tuskin edellisiä. Niin paljon hukattuja ihmiselämiä. Vaikka mikä mie oon puhumaan... kaipa jokainen ihminen parhaansa mukaan yrittää luovia elämänsä läpi.

Oli mt-hoitajan aika, toiseksi viimeinen kuulemma. Jos ei mitään takapakkia tule.

Injektio ja inversio

Unia taas paljon. Tai ehkä se, että herään usein yöllä unen päätteeksi ja mietin sitten valveilla niitä unia, saa ne jäämään mieleen. Ainakin parina yönä oon nähny unta leikkivistä ketuista. Viime yönä oli kammottava uni, jossa tapoin ainakin yhden ihmisen (tosin ei se ehkä kuollu kun se puhui) ja se oli kamalaa mutta mun oli se tehtävä kun sellainen suunnitelma oli tehty ja krääh. En tiedä kuka sen suunnitelman oli tehnyt ja siihen velvoitti. Ja miksi juuri ne ihmiset. Oon vissiin liikaa seurannut sivusilmällä, kun muut perheenjäsenet katsoo elokuvia. Sitten herättyäni jäin miettimään klassista kysymystä "voisinko oikeasti tappaa" kun ajatus ruiskuneulan tökkäämisestäkin toiseen ihmiseen tuntuu pelottavalta. Olen mie lehmille ja vasikoille antanu antibioottia injektiona ja itelleni Klexaneruiskeen, mutta hui. Toiselle ihmiselle. Mutta tarpeeksi tiukalle ajettuna varmaan pystyisin itseäni ja rakkaitani puolustaakseni vaikka tappamaan.

Se on sitten inversiotilanne Suomessa, yksi suuri pilvi makaa maan tasalla. Maan pinnalla kylmää ja ylempänä lämmintä, esimerkiksi Saanalla on nyt 5,7 astetta pakkasta, kun sen juurella Kilpisjärven kyläkeskuksessa 9,2 astetta. Kyllä oli eilenkin sumua, ja katulamppujen valossa näkyi, kun jäähileet kimalteli sumussa. Tänään metsä on taas kuin lyijykynäpiirros.

Uudella puhelimella tulee hienoja kuvia. Kun vaan oppisin käyttämään, on niin paljon kaikkia vaihtoehtoja - etenkin käyttöohjeessa, puhelimesta niitä samoja ei useinkaan löydy - että on vaikea muistaa ulkoa eri toimintoja. Se puhelin oli ihan ylläripylläri lahja mieheltä. Ihan vaan sanoi käyvänsä dna-kaupassa sen kummemmin selittelemättä, ku mie menin ruokakauppaan. Kassan jälkeen tarjosi apua kassinkantoon ja antoi vaihtarina oman kassinsa, ja kun kysyin mitä siinä on, se sano että "sun uusi puhelin". Olin äimänä. Toki mun vanha puhelin oli ihan tukossa, koko ajan herjas ettei päivityksiä voi tehdä, ellen poista niitä kahta sovellusta, jotka oon siihen ladannut ja joita käytän. Laite on täynnä kaikenmaailman joutavia sovelluksia, joita ei voi poistaa vaikken niitä käytä, kun ovat järjestelmäsovelluksia, ja sitten se vaan täyttyy kaikesta ekskrementistä jota mie en sinne edes haluais. Mutta olisin mie sen kanssa vielä pärjännyt jotenkuten. Osamaksulla se tuonkin osti, mutta onhan se söpöä että mulle osti ♥

Eilen näin peräti kaksi ruumisautoa, joista toinen oli valkoinen. Ikinä ennen en oo nähny valkoista ruumisautoa. Eri aikaan sentään olivat liikkeellä, ei täällä nyt mitään massakuolemia kai oo ollu.

Tänään huomasin, että lumi oli painanu aitaverkon alas tuolla yhdessä tontinkulmassa, koirat olis eilenkin päässeet ohikulkevan koiran kimppuun (oli se, mille ne aina rähjää hirveästi) jos olisivat juosseet sinne. Yleensä juoksevatkin, nyt tulivat mun luo kun kutsuin ja vein sisälle. On meinaan koirankantava hanki. Kyhäsin irtoaidanpätkästä jonkinlaisen hätävara-aidan siihen, täytyy pitää silmällä että pysyy pystyssä. Kesällä panna siihen korkeampi verkko ja kunnon tolpat. Jos elää.

Minkä sille voi ja pitääkö edes voida?

Tykkään kun Lidlissä myydään 30% alennuksella tuotteita, joissa on vielä päiviä jäljellä ennen viimeistä käyttöpäivää. Viimeksi ostin jotain hyvää leikkelettä, mitä en raaskis muuten ostaa, ja usein ostan lihoja pakkaseen. Oma ruokavalio on kyllä huono, teen ruokaa toisille (nytkin on iso kattilallinen makaronipataa) ja sitten en viitsi itselleni tehdä. Kun ei se makaroni mulle sovi, tuntuu että gluteeniton maissipastakin aiheuttaa vatsanväänteitä. Mutta kyllä mie joskus syön hyvää vaikka tiedänkin sen tekevän mahan ikävän tuntuiseksi...

Tänään on 17 vuotta siitä, kun oli kuopuksen laskettu aika ja mie olin ihan epätoivoinen, möhömahainen valas ja toivoin niin hartaasti, että vauva olis jo päättänyt syntyä. Olis tullu kiva syntymäaikakin henkilötunnukseen, 100101. Mutta ei, siellä se viihtyi seuraavaan kivaan syntymäaikaan asti.

Erikoista, että mejän pihapiirissä on tän talven viihtynyt tikliparvi. On niitä ennenkin 4-6 silloin tällöin näyttäytynyt, mutta nyt on enemmän, ja tosi kivan kuuloisesti visertelevät aina kun pihalla käyn, ihan vaikuttavat omaksi ilokseen laulelevan. Nämä on nyt päättäneet kai talvehtia mejän pihalla. Mukavaa. Varistelen kukkapataan niille siemeniä, mustarastaatkin siinä käyvät.

Vein esikoisen junalle tuossa vähän aiemmin - se meni tunnollisesti kouluun vaikkei sillä ole kuin puolitoista tuntia liikuntaa tänään. Kyllä mejän molemmat tytöt on ongelmistaan ja ahdistuksistaan ja motivaatiopuutoksistaan huolimatta aina kouluun menny, eikä jääny kotiin lintsaamaan niinku moni muu vastaavassa tilanteessa. En sitä muuten tietäiskään, mutta kun on paljon ollu erilaisia keskusteluja opettajien, opojen ja kuraattorien kanssa, ja niiden puheesta oon niin päätelly. Kovin ovat pitäneet hyvänä säännöllistä kouluunmenoa.

Vaikka nyt onkin mieli parempi, enkä möyri niissä kurjissa asioissa entiseen tapaan, niin syyttelen kyllä itteeni siitä, että lapsilla ei ole tulevaisuudenuskoa. Niinku oon ennenkin sanonut, niin huono tsemppari on sellainen ihminen, joka ei itsekään näe tulevaisuudessa mitään valoisaa. Tai vakuuttaa toiselle, että elämä on elämisen arvoista, kun itsekin mieluusti vain kuolis pois. Elämä on vain hometta avaruudessa kiitävän kivipallon pinnalla. No nämä ajatukseni olen tietysti pitänyt itselläni, mutta sitten ei olekaan oikein mitään sanottavaa.

Ja kirjoitankin aina vaan samat vanhat jutut. Sori. Mutta pidän tästä downshiftaamisesta, en kaipaa yhtään menoa ja meininkiä, isoja ympyröitä ja kauheaa määrää sosiaalisia kontakteja. Muutama rakas ihminen lähipiirissä, että saa vähän kokea olevansa tarpeellinen ja hyväksytty. Ja koirat, tietenkin.

Lateraalinen magnosellulaarinen nidopalliumin tumake

Onko teillä bloggerin kirjoittajilla, kommentoijilla ja "tilinomistajilla" ollu hitautta kommentin julkaisussa ja muissa bloggertoiminnoissa? Epäilin, että tää kone vaan on hidas, mutta ei samaa ole sitten muilla sivustoilla havaittavissa. Olen huomannut olevani kärsimätön ihminen, kun hommat ei pelaa. No, jo ajat sitten.

Tänään oli tyttärellä hoitoneuvottelu nuopsyllä, oli tosi pätevän ja kivan tuntuinen uusi lääkäri. Edellinen puhuikin niin hiljaa mutisten, ettei tyttö kuullut kysymyksiä eikä uskaltanu kysyä mitä tai pyytää puhuun lujempaa. Nyt siltä tuli juttua ihan eri malliin. Sanoinkin sille jälkeenpäin, että olin ylpeä siitä kun se oli niin reipas ja sai puhuttua asiansa ihan ite. Mie sanoin vain pari välihuomautusta, mutta en ees siihen puuttunu, kun ystävien olemassaolosta kysyttäessä tyttö ei maininnut poikakaveriaan ollenkaan. Ajattelin että eipä oo mun asia. Ja tuli sekin mieleen, että onko niillä menny välit huonoksi, mutta puhelimessa kuulostivat juttelevan ihan entiseen malliin.

Muuten on kyllä menny kuopuksen kans hyvin, se tuli mun kans kauppaankin ja innostui tekemään avokadopastaa. Onnistuttiin löytämään hyvä ja sopivan kypsä avokado, jota se ensin kuvasi ja sitten laittoi sen ruuaksi ja söi.

Ihan syötävää se pasta oli kun maistoin, vaikka omat kokemukseni avokadosta ei oo olleet sellasia, että ihan ostaisin ja söisin. Kaipa kaikki on hyvää, kun panee valkosipulia ja parmesaania tarpeeksi sekaan.

Oon niin ärtynyt ja vihainen mejän maan johdon toimista, että menin ja allekirjoitin sen sopeutumiseläkkeestä luopumisaloitteenkin. Silläkin on nyt aika paljon jo kannatusta, ei tosin viittäkymmentätuhatta. Ainakaan vielä. Tuleehan siinä vähän olo, että on kateellinen ruikuttaja, mutta eipä niille tavallisille potkujen saajillekaan pääsääntöisesti mitään sopeutumisapuja tule. Ei vaikka olis kuinka tiukkaa, ja sen päälle pannaan vielä täysin mahdottomia vaatimuksia. Siellä ne istuu isolla palkalla tekemässä leikkauksia köyhimpien toimeentuloon ja sitten, kun kukaan ei niitä enää äänestä sinne niin niille vielä maksetaan veronmaksajien rahoilla eläkettä ettei niiden ikinä enää tarvi tehdä töitä. Siis jos tarpeeksi monta vuotta istuu eduskunnassa. Kuka muu saa 7 vuoden työstä varhaiseläkkeen, joka kestää vanhuuseläkkeen alkamiseen asti? Voihan tämä olla kateellisen köyhän nillitystä, mutta ei epäreilusta saa oikeudenmukaista sillä, että sanoo "asetu itse ehdolle ja mene sinne päättämään asioista".

Pitäs ostaa koirille sellaset puhallettavat kaulurit ku ne menee kohta sinne sterilointileikkaukseen ja ne tötteröt on niin kauheita. Silti pitää pitää huoli, etteivät "hoida" toinen toistaan nuolemalla haavaa... mutta niin ne kaulurit. Hintahaitari on 16 eurosta lähes kolmeen kymppiin. Kyllä ei kannata ostaa Peten koiratarvikkeesta tai Mustista ja Mirristä. Just puhuin niiden koirantakkien hinnoistakin, sama tuote maksaa niin erilaisia summia paikasta riippuen.

Enkä oo vieläkään saanu palautettua sitä kirjaa. Ja joku sitä oottaa. Se kirjasto vaan ei enää oo matkan varrella niinku ennen.

Kaikki ok.

Onpa se hassua, kun tuntuu niin julmetun kylmältä muutaman asteen pakkanen, kun on tottunut nollakeleihin... tosin onhan tuolla hyytävä tuuli sen lisäksi. Äsken kävin hakemassa kuistilta soppakattilan jääkaappiin, ennenkuin menee umpijäähän, niin hytisin vaikka on muumipukukin päällä. Koiratkin tuntuu tietävän, että ulkona on kylmä, kun ovat vaan tuossa sohvalla peiton alla eikä niillä ole mikään kiire aamupissalle.

Keski-Suomen reissu oli mukava. Mennessä satoi vettä koko matkan, ja takaisintullessa aurinko paistoi matalalta silmiin. Onneksi miehellä on aurinkolasit autossa, eipä olis tullu lähtiessä mieleen, että sellaset olis pitäny ottaa mukaan. Kuopus näki ehkä suden metsänlaidassa. Tarkistin sen paikan kartasta, se oli kyllä semmonen paikka missä todennäköisemmin liikkuu susi kuin sen näköinen koira - nimikin on Viirukorvensuo.

Lainasin ennen joulua kirjastosta useamman kirjan, että on jouluksi lukemista... nyt on sit ollu lukuinto niin kortilla, että pitäs jo palauttaa enkä oo saanu luetuksi ensimmäistäkään. No, ehkei tuollainen tietokirja niin koukuta, kun joku romaani, vaikka ihan mielenkiintoista onkin. Vähän ehkä samoja asioita jankkaavaa tosin. Ja tänään aattelin pitää telkkarinkatselupäivän. Lapsia täytyy vähän kyyditä siinä ohessa.

Sipuli

Pitäskö se jo istuttaa oikeaan multaan ja ruukkuun?

Komiat juuretki sillä jo on. 

Kuopus tuli kotiin mut ei sitä oo paljon näkyny, nukkuukin iltapäivän puolelle. Tänään vein sen psykologikäynnille ja seuraavan kerran se näkyillee illalla. Osa perheestä luultavasti reissaa taas ensviikonloppuna - täysi-ikäistä lasta ei huvita mejän mukaan tulla. Saako semmosta ees sanoa enää lapseksi? Kyllä se mun lapsi on aina.

Ei sitä monestikaan tule ajatelleeksi, että pysyväisluonteisilla asioillakin voi olla loppu. Vai aatteleeko sitä vaikka kyläpaikassa, että tää voi nyt olla viimeinen kerta, kun olen täällä? Tai viimeinen kerta kun näen tuon ihmisen? No, ei tietenkään normaalit ihmiset aattele, jos ei ole sellaista näköpiirissä, odotettavissa tai epäiltävissä. No jostain syystä Joogaopistolla viimeksi ajattelin niin, koska sen paikan viehätys mun silmissä oli vähentynyt huomattavasti, pettymystäkin oli. Mutta jos ajattelis silleen, vois ehkä saada käynneistä enemmän irti. Vaikka tarviiko sitä aina saada kaikkea irti kaikesta...

Sillon kun näin sen italiaunen, kerroin siitä unessa olleelle henkilölle, ja se sano että enneuni. Nyt se ihminen asuu korkeassa paikassa vesistön lähellä - ei tosin meren. Eikä Italiassa. Ja huonekaluthan oli siinä mun unessa hieman kuin muuton jäljiltä sullottuna liian pieneen tilaan. Näin sitä helposti voi unen sovittaa enneunen muottiin, kun vähän veistelee osia pois eikä välitä, että ei ihan osu kohdalleen :)

Mun pitäs kaiketi ottaa dosetti käyttöön, kun en muista oonko syöny lääkkeeni vai en. Joskus muinoin mulla oli semmonen ananasrenkaan näköinen ja -kokoinen, onkohan se vielä tallella... olis kätevä reissussakin, ei tarttis kalisevaa pilleripurkkia kuskata mukana.

Telkkarista tulee taas Doc Martinista uusia jaksoja ♥ Ei olekaan pitkään aikaan tullu oikeen mitään hyvää, mitä säännöllisesti sais kattoa. Pitäskö sitä Holby Cityä yrittää? Haluaisin, että olis enemmän sairaanhoitoa ja vähemmän ihmissuhdekiemuroita.

Korva huutaa taas ilkeästi, mutta hei: tänään ei oo ollu pää kipee! *koputtaa puuta* Usein onkin niin, että kun illalla otan migreenilääkkeen (kuten eilen taas piti) niin seuraava päivä on migreenitön.

Huomenna on vielä lunta ja räntää ja vettä, mutta sitten pitäs hetkeksi taas helpottaa!

как мило!

No nyt jäi ulkotulen lumikehä käyttämättä, kun suunnittelin valaisevani pihaa erilaisilla ulkotulilla ja kynttilöillä uudenvuodenyöksi, mutta ei oltukaan kotona. Mies luki jostain, että Haminassa järjestetään Suomen suurin ilotulitus, ja mie siihen että on vaan vähän kaukana, pitäs melkeen yöpyä samalla reissulla... no, tämä herrahan on yks impulssikimppu ja kohta oli hotellihuone varattuna ja jälleen yksi ex tempore -reissu tiedossa. Olin epäileväinen, että onko meillä rahaa moiseen, mutta kuulemma on. Tai hänellä oli, mun tili oli varmaan taas miinuksella.

Haminan ja Kotkan väliltä Neuvottomasta (Karhula) löytyi hotelli Leikari, jossa saunallinen huone parvekkeen kera oli 84 euroa yö. Aika edullinen, tosin hotellikin oli melko syrjässä. Eipä ollu meteliä, ei edes rakettien pauketta kovin paljoa. Koiraystävällinen oli myös - ja sen huomasi; koirat haisteli heti mattoa sen oloisesti, että siihen oli edelliset koiravieraat pissineet, kuten myös sängyn kulmaan lie nostettu jalkaa.

Piti rullata matto heti ensitöikseen pois, ja varmuuden vuoksi levitin oman viltin (onneks hoksasin ottaa mukaan) sohvallekin, kun siinäkin tuntui olevan tuoksuja. Mejän pystykorvainen koirayksilö on sellanen, että se kyllä merkkailee paikkoja, jos siltä tuntuu.

Vastaanotossa ei ollut työvuorossa suomenkielistä ihmistä ollenkaan, vain venäjää ja englantia sopi käyttää, mutta selvittiin englannillakin. Yhtään suomea puhuvaa vierasta en bongannut, mutta kaksi pariskuntaa näytti suomalaisilta päällepäin :)

Etsittiin sopivaa paikkaa kuvaamiselle ja löytyikin sellainen, mutta sitten mies kuitenkin h-hetken lähestyessä halusi mennä sinne, mihin suurin osa muutakin porukkaa kokoontui. Valoisan aikaan piti olla liikkeellä, että löytyy hyvä paikka, ja sit se kuitenkin pimeellä päätti mennä ihan muualle. No ihan sama, mun oli kuitenkin tarkoitus pysyä autossa koirien kanssa, vaikka ne nyt ei paukkuarkoja olekaan niin parempi silleen.

Ihan hirveästi oli sakkia! Auto oli parkissa sisäänkävelyväylän vieressä, ja sitä porukkaa vain tuli ja tuli. Parkkipaikalla autoja oli kolmessa rivissä, keskimmäiset oli blokattu silleen, että ne ei olis päässeet pois jos olisivat halunneet. Kyllä siellä yks pipopää seiso auton vieressä kattelemassa sen näköisenä, että pähkäili. Mut ei kai silläkään ollu sit niin kiire.

Me oltiin ajoissa, että saatiin hyvä paikka autolle, mutta poismennessä oli sitten liikenne ihan jumissa vielä isoilla teilläkin. Satunnainen moottoritiellä ajelija saattoi hämmästyä moista. Ilotulitus oli tosi hieno, kesti peräti viisitoista minuuttia ja oli todella monenlaisia raketteja. Ammattitaidolla järjestetty kyllä. Mun kamera oli hukassa ja kun auton ikkunat meni tietty huuruun, nousin kattoon ilotulia auton viereen. Ovi sattui olemaan auki just ku pamahti ekat (kun yritin etsiä sitä kameraa) ja hiukan koirat sitä hätkähti, mutta loppujen lopuksi ne meni maate sinne takapenkille. Kuvia tulista mulla ei siis oo, mutta kuvia ja videoita löytyy kyllä netistä, jos haluaa kattoa. Yksi youtuben video on nimetty ilotulitukseksi 2018, vaikka oltiin kyllä vahvasti vielä edellisen vuoden puolella...

Tulitukset oli jo kuudelta, joten oli siinä hyvää aikaa sitten lämmitellä sauna ja saunoa (tosin olin unohtanu pakata shampoon) ja sitten mies lähti katteleen hotellin ravintolan meininkiä. Kuvauksesta päätellen oli maksullisia naisiakin liikenteessä, bändi soittamassa mutta hiljaista oli. En povaa kovin suurta menestystä ko. hotellille, sen english-speaking receptionistin mukaan se oli ollukin auki vasta pari kuukautta. Jos ei tällasena erikoispyhänäkään oo ku kourallinen ihmisiä ja kolme koiraa (yksi saksanpaimenkoira oli myös) niin kuinka ne selviää arkena...

Koiratkin rauhoittui ja löysivät parhaan paikan pötköttelylleen. Vietin aikaa kutoen, tabletilla nettiä selaten ja jopa telkkaria katsellen. Sieltä tuli joku Kaurismäen leffa kuningatar Kristiinasta, ja se oli ihan katsottava pätkä. Jotain ihan muuta kuin ne, mitä oon tottunu Kaurismäen leffoina pitämään. Mua ei ravintola kiinnostanut, enkä halunnut koiria jättää yksin. Olisin voinu kattoa Helsingin ilotulitusta telkkarista, mutta oli pakko panna äänikin pois kun alkoi tulla Anssi Kelaa ja niitä sen iänikuisia vanhoja hittejä - en oo koskaan tykänny siitä - eivät sitten parempaa keksineet huipennukseksi. Erja Lyytikäinen oli sata kertaa parempi.

Sitten kun alkoi ilotulitus, niin sitä ei ees näytetty ku pätkä ja sit näytettiin jotain hyppiviä ihmisiä. Voi sun saakeli, ihmisiä näkee aina mutta ilotulituksia ei! Menin mieluummin sit parvekkeelle kattoon Karhulan suunnasta näkyviä raketteja. Kaukanahan ne oli ja puitakin edessä, ja hotellin oma ilotulitus nurkan takana niin ettei näkyny ku kipeniä, mutta ei haitannu. Saksanpaimenkoira oli kai yksin huoneessa, haukkui kovasti.

Yö nyt ei menny kovin hyvin mulla ainakaan, valvoin ja patteri päästeli teräviä naksahduksia, ja seitsemältä kun kello soi (miksi ihmeessä olin pannu sen niin aikaisin soimaan, kun aamiainen kesti kuitenkin kymmeneen asti?) niin olis vielä kovasti väsyttäny, mutta eipä se uni kuitenkaan tullu enää, vaikka lykättiin ylösnousua. Lähdin sitten käveleen koirien kans, katoin kartasta reitinkin mutta kumminkin eksyin ja suunnitellun noin yhden kilometrin pissitysreissun sijasta hortoilin kolme. Kun päästiin viimein takaisin hotelliin, tuli käytävällä vastaan nuori nainen, joka sanoi "как мило". Googlen kääntäjään syötin erilaisia asioita, mitä voi koiralle sanoa, ja totesin että se sanoi "kuinka söpö". Mies kävi aamiaisella sillävälin, ja mie kävin sitten kun se oli koirien kans. Enpä oo yhtä hyvää kaurapuuroa syöny varmaan missään!

Aamiaisen jälkeen torkahdettiin ennen paluumatkalle lähtöä. Oli jäytäny pieni päänsärky yöstä lähtien, ja kun kotiin tultua menin päikkäreille, se paheni nukkuessa kamalaksi. Onneksi ehdin ottaa pahoinvointilääkkeen, joten kuten sain sen avulla estettyä oksentamisen niin että migreenilääkekin pysyi sisällä ja ehkä hiukan vaikutti. Ehdotin miehelle, että kokeiltais, auttaako kova lyönti vasaralla ohimoon, mutta ei se suostunu kokeileen. Hyi saasta että oli taas koettelemus. En haluais elää, jos tuollaiset kivut olis jokapäiväisiä. Varsinkin kun niihin liittyy oksetus.

Kuopus palaa yli viikon kestäneeltä reissultaan tänään. Toivottavasti se jaksaa olla kotona, kun on tottunut niin paljon kivempaan ja parempaan niin kauan...

Aloitin pitkästä aikaa päiväkirjan (ihan manuaalisen, tän blogin lisäksi) pidon, kun ostin jo ajat sitten inspiroivan kalenterikirjan ja sormet on syyhynny sen kimppuun. Sitten melkein unohtui aloittaa se, migreenin jälkimainingeissa ennen nukkumaanmenoa vähän jotain raapustin sinne. Yhdelle sivulle aloitin myös lukemieni kirjojen luettelon, ekaksi pääsi nyt luvussa oleva "Viisaat linnut". Ei vaan nyt oo oikein lukufiilistä, ei päänsärkyisenä voi lukea. Eikä sitä kutomisfiilistäkään, työn alla oleva juttu tuntuu tylsältä. Ehkä ne vielä tulee takaisin.

Oon kyllä taas vanhana hypokondrikkona miettinyt, onko mulla joku aivohäiriö, kun koordinaatiossa on ilmennyt ongelmia. Esimerkiksi niinkin yksinkertainen asia kuin laatikon vetäminen auki - mun käsi ei osu siihen vetimeen vaan vain kynsi tökkää siihen. Välillä kun tarkoitus on ottaa vaikkapa tavara hyllyltä, tökkäänkin käteni hyllyn päätylevyyn, tai jos käsi meneekin oikeaan suuntaan, se työntää tavaran nurin sen sijaan, että tarttuisi siihen kiinni. Oon aikasen paljon kamaa pudotellut käsistäni kun ote on ollut huono, ja tosiaan kaadellut niitä. Margariinipaketti ja etenkin voiveitsi on viime päivinä käyny usein lattialla. Viime viikolla poltin rystyseni, kun kohensin hiilihangolla uunin tulia mutta tökkäsinkin käteni kuuman uuninluukun reunaan.

Jopa tuli pitkä ja sekava postaus. Jaksoikohan kukaan lukea loppuun asti...