Kysely

Marjaanalta "yhdellä sanalla" -haaste, vai voiko sanoa haasteeksi jos ei haasteta vaan annetaan vapaus tehdä tai olla tekemättä?

1. Missä kännykkäsi on? Emt
2. Puolisosi? Töissä
3. Hiuksesi? Nutturalla
4. Äitisi? Tuhkana
5. Isäsi? Kotonaan
6. Suosikkisi? Hukassa
7. Unesi viime yöltä? Runsaita
8. Mielijuomasi? Kahvi
9. Unelmasi? EuroJackpotvoitto
10. Missä huoneessa olet? Olohuoneessa
11. Harrastuksesi? Lukeminen
12. Pelkosi? Tulevaisuus
13. Missä haluat olla kuuden vuoden päästä? Täällä
14. Missä olit viime yönä? Unessa
15. Jotain, mitä sinä et ole? Laiha
16. Muffinsit? Hmmm?
17. Toivelistalla? Elämänilo
18. Paikka, jossa kasvoit? Suoalue
19. Mitä teit viimeksi? Salaattia
20. Mitä sinulla on ylläsi? Lämmintä
21. Televisiosi? Mikä?
22. Lemmikkisi? Sohvalla
23. Ystävät? On
24. Elämäsi? Rauhallista
25. Mielialasi? Matala
26. Ikävöitkö jotakuta? Aina
27. Auto? Harmaa
28. Jotain, mitäs sinulla ei ole ylläsi? Balettipuku
29. Lempikauppasi? Halpa
30. Lempivärisi? Oranssi
31. Milloin nauroit viimeksi? Tänään
32. Milloin viimeksi itkit? Tänään
33. Kuka on tärkein läheisesi? Perhe
34. Paikka, jonne menet uudelleen ja uudelleen? Vessa
35. Henkilö, joka s-postittaa säännöllisesti? --Jaha??
36. Lempiruokapaikkasi? Itämainen


Tänään sitten hojksia tekemään...

Eiku

Enpä ole ennen nähnyt tällaista lämpökäyrää, mikä kulkee taaksepäin. Neljältä on mittari päättäny että eiku kolmelta olikin kylmempää :) Kaikkee se turha ja typerä ajan eestaas vekslaaminen teettää. Mieki heräsin tuolloin neljän maissa, enkä yhtään ymmärtäny että mun olis sillon pitäny nousta käänteleen kaikki manuaalisti käännettävät kellot. Mie tyhmä vaan luin kirjan loppuun ja nukuin uudestaan.

Ajattelin, että siitä kirjasta (Seppo Jokisen Rahtari) riittäis lukemista pidemmäksikin aikaa - sitä lestakirjaa luin sentään aika kauan ja aattelin että en nyt oo niin lukutuulella - mutta se olikin taattua Jokista ja niin hyvä, että luin vuorokaudessa alusta loppuun. Meillä kun on nyt kirjastot kiinni kun ne vaihtaa jotain järjestelmää... ja eihän ne järjestelmät ikinä toimi ensalkuun. Pitää pitää tarkkaa lukua palautetuista kirjoista. Isommissa kirjastoissa on se hyvä puoli, että niistä saa kuitin jos palauttaa automaattiin ja voi tarkistaa heti, menikö kaikki, mutta täällä kun se hoidetaan ihmistyövoimalla niin aina välillä sattuu, ettei joku kirja mee järjestelmään ja tulee karhuja ja huomautuksia turhasta.

Ei onneksi lähteny vielä kaikki lumet! Jos ennuste pitää paikkansa, ne lähtee vasta ensviikonloppuna. Tuulee kyllä kovaa.

Eilen oli ahdistava ja stressaava päivä. Oon huomannu, että sellasina päivinä jos en tuijota tietokonetta niin istun sohvalla ja tuijotan kattolamppua. Joskus seison ikkunan eessa ja tuijotan ulos. Kun ei pysty mihinkään alkamaan ja kuitenkin jossain on oltava niin sitten möllötän vaan. Pieniä ajatuksia jonkin asian tekemisestä aina välillä on, mutta ne jää ajatuksiksi. Tänään on pakko käydä ainakin auto tankkaamassa, muuten sillä ei enää kauaa kuskata lapsia seisakkeen ja kodin välillä. Ostin Lidlistä sellasen tuulilasipeitteen, ettei tarttis aamuisin raapata, mutta se on vähän liian pieni Picasson isoon tuulilasiin eikä ovien väliin tarkoitetut sivulärpäkkeet tahdo yltää ovien väliin, kun autossa on semmoset pienet sivuikkunatkin. Eilen se oli tuulessa taittunu yläreunasta. Aika joutava kapistus. Ehkä kumminkin parempi kuin se entinen eteisen matto, mikä mulla siinä joskus on ollu.

Pöö!

Menee se näinkin

Tykkään kun on valoisaa. Kuva on otettu aamummalla, jolloin ei ollut vielä ihan valjennut, mutta nyt kun ei enää sada, on niin mukavan kirkasta. Varsinkin kun ei päätä särje :)

Koirien possupukujen testikävelytys suoritettiin eilen - hyvin pysyi päällä, mitä nyt alkuun piti usein ravistella, kuten kuvassakin näkyy. Ei ollu pyöräteitä aurattu (iltapäivällä kolmen maissa aurattiin) joten pienten koirien matkanteko ei vaikuttanut olevan kovin mielekästä. Hajutkin oli peittyneet lumeen. Toinen koira pyrki vaan autotielle, kun se oli aurattu ja siellä olis ollu helpompi kulkee...

Lapsilisistä meni heti puolet, kun kävin kaupassa. Katkaisin vanhan porrasharjan varrenkin - se varmaan rasittui kun koko ajan piti olla rappuja putsaamassa, kun niissä kulki - ja sitruunapuun valo sanoi sopimuksen irti pari päivää sitten. Onnekseni löysin sopivan lampun alekorista. Ja ostin sitten ne juustokakuntekovehkeetkin :)

Prismassa oli jotain meneillään (jouluun valmistautuminen?) ja siellä oli paljon nuoria ja muita hantlankareina. Yritettiin etsiä hintaa yhdelle tuotteelle, kun hinnantarkistus sanoi "virheellinen skoodi" ja hyllynreunassa ei näkynyt samaa skoodia ku tuotteessa, ni menin kysyyn  joltain vähän aikuisemman näköiseltä apua. Se sanoi hoonosoomella että kysy joltain vakituiselta työntekijältä, mie kysyin mistä mie tunnistan kuka on vakituinen, kun kaikilla ei-vakituisillakin on työpaikan vihreä pusero päällä... se tuli sit ite kaiveleen sen hinnan jostain siitä hyllynreunalistan sisältä. Kiittelin vuolaasti. Musta alkaa tulla kärttynen vanha akka kun asiat on konstikkaampia kuin pitäs.

Kauhea onnettomuus se Raaseporin tasoristeyskolari! Kuskilla on jo nuorena ihmisenä monta kuollutta tunnollaan, ei varmaan ikinä toivu. Kuten ei toivu kuolleiden läheisetkään tietenkään. Ne radanylitykset on semmosia, raiteilla harvoin mikään kulkee, mutta sitten kun sattuukin kulkemaan samaan aikaan, on jälki tuhoisaa. Niitä ei miellä vaarallisiksi paikoiksi (nimimerkillä lapsena rataa jalkaisin ylittäessä ajatuksissaan melkein junan alle jäänyt) mutta kuitenkin niiden kohdalla pitäis aina muistaa olla valppaana. Myös ns. vartioiduissa, koska joskus voi käydä niin, ettei turvalaitteet toimikaan.

Mies komensi aamulla mua tekeen lumitöitä (no sanoi, että "jos ehdit"...) ja putsailin sitten saunapolun ja muita paikkoja. Laitoin virrat yläkuvan kuusessa oleviin valoihin ja viritin valoletkun vaihteeksi varaston seinään. Aattelin, että se valaisee siinä kulkua kivasti. Tai rumasti. On vaikea saada tuollaista kippurassa säilytettyä juttua nätisti asettumaan. Sitten laitoin myös lintulaudan ja sinne siemeniä - en vaan tajua, mihin lintujen ruokahalu on hävinny. Ennen lumentuloa niitä kävi talipalloilla paljon, ja nyt eilenripustettua pähkinärasvatankoakaan ei ole kuin pikkuisen natusteltu. Tikka siinä eilen oli talipallojen kimpussa, ja kyllä ne linnut ääntelee ympärillä, syömään vaan eivät tule. Tai no, punatulkut lähinnä ääntelee, ja nehän ei tuu syömään ku erikoistapauksissa. Meillä ainakaan.

Aamulla laitoin vahingossa tyttären deodoranttia, kun oli samanmuotoinen puteli omani vieressä, ja nyt haisen ihan häiritsevälle. Totaalisen väärä tuoksu mulle.

Tytöillä on vapaapäivä koulusta, toinen poikakaverillaan ja toinenkin meni treffeille. Ei tässä mitään, viihdyn kyllä yksinäni. Kohta ruokaa ja jälkkäriksi korkkaan sen juustokakun. Vadelmatuorejuustosta.

Pelkoja ja ihmetyksiä

Joskus olen iloinnut maan valkenemisestakin, mutta nyt ei tunnu miltään. Ehkä osasyy on se, kun tiedän että se tulee siitä sulamaan viimeistään viikonloppuna, kun on luvassa rankkoja vesisateita sunnuntaina. Vähän aattelin, että nyt pitää äkkiä ruveta tekeen joulukortteja, kun vielä saa fiilistellä lumen keskellä, mutta mua ei yhtään huvita. Yhen paketin oon kyllä jo käärinyt.

No onhan se valkeaa, mutta vähän ankean näköistä. Keli oli aamulla sellainen, että oli hyvä, kun on jo ne talvirenkaat alla! Kesärenkailla olis saanu suditella ja pelätä, ja talvirenkaillakin liikenneympyrässä lähti auto sivuittain. Lisää lunta tulee koko ajan, ennusteessa luvattu aamuyölle asti jatkuvaa lumisadetta. Pelottaa että tuo laho ja sieniä kasvava vaahtera rojahtaa lumen painosta mun auton päälle, mutta ei oikein muutakaan paikkaa sille autolle ole. No periaatteessa vois ajaa keskemmällekin pihaa nyt kun maa on jäässä ja lumen peitossa. Täytyy kattoa mitä voi tehä. Taloa ei kyllä voi siirtää vaahteran alta...

Tietyllä tapaa oli kyllä jännää eilen valmistautua lumimyräkkään, nostella tuoleja sisään ja purkaa kesäjuttuja suojaan kovasti puhaltelevassa tuulessa. Nyt vasta tuli kaadettua vesitynnyritkin, yksi oli nähtävästi mennyt rikki kun olikin tyhjä. Onhan sitä pakkasta ollut, ehkä se oli jäätynyt sitten rikki, vaikkei kovin paksua jääkerrosta ollutkaan tullut. Paksumpiakin noissa tynnyreissä on ollut.

Meillä nyt ei kukaan oikein jaksa haravoida, mutta mihin tän hevoskastanjan lehtien kans tulevaisuudessa joutuu, kun jokainen "lehti" on itse asiassa 5-7 lehteä kepin nokassa? :D Ja liian lähellähän se taloa on, en tajua miks sen tohon istutin. Siksi kun pelkäsin, että se unohtuu sivummalle nokkosten ja muiden rikkaruohojen sekaan eikä siitä tuu pidettyä huolta... enää ei oo siitä vaaraa.

Luen tällä hetkellä kirjaa "Usko, toivo ja raskaus" (vanhoilislestadiolaista perhe-elämää) ja ymmärrän hyvin, miksi ko. lahkossakin pidetään tervettä järkeä sielunvihollisen juonena ja sen käyttöä pahana, kuten muissakin vastaavissa. Esimerkiksi ehkäisy on murhaan verrattava synti - paitsi joissakin tapauksissa. Jos nainen ehkäisee edes varmojen päivien laskemisella, se saa kärsiä helvetissä jatkuvaa lasten synnyttämistä. Siitä ei kuitenkaan ole tietoa, mitä mies saa kärsiä. Saa siittää niitä syntymättömiä lapsia? Ei kuulosta kauhealta rangaistukselta. Jumala on varannut joka naiselle ne lapset jo etukäteen, mitkä sen pitää synnyttää, odottelevat taivaassa. Sitten kuitenkin livahtavat sinne helvettiin kiusaamaan sitä naista, jos se ei niitä kaikkia synnytä. Kuulemma ei millään lailla saa puuttua siihen Jumalan luomistyöhön, vaan pitää tyytyä sen tahtoon - paitsi siinä tapauksessa ei tarvi tyytyä, jos ei saakaan lapsia luonnollisella tavalla. Siinä kohtaa saakin puuttua luomistyöhön, kun hedelmöityshoidot on sallittuja. Ei minkäänlaista logiikkaa, mutta ei saa kyseenalaistaa koska hirveintä mitä voi tapahtua, on uskon menettäminen koska sitten joutuu helvettiin ihan varmasti. Lapset pelkää tulijärveä ja itkien pyytävät syntejään anteeksi joka ilta. No ei kaikki. Varmaan se on turvapaikkakin - tosin näennäinen - kun voi ajatella olevansa valittu, mutta mikä hirveä määrä aivan turhaa pelkoa!

Onneksi en syntynyt uskovaiseen kotiin. Pelkoja ja ahdistuksia on ollut ihan muutenkin tarpeeksi. Nyt menee vähän paremmin - ei itketä koko ajan - mutta ei tahdo jaksaa vieläkään mitään. Esim. harjata tukkaa. Eilinen letti on nytkin vielä päässä. Ruokahalu on palannut :) kaikenlaisia mielitekoja tullut, esim. juustokakun teko, mutta sitten oon aina muistanut, että ei olekaan rahaa. Autoveron maksaminen ja tyttären koulukirjojen tilaaminen keikautti budjetin niin, että jos en olis saanu vähän käteistä taannoisista ylimääräisistä navettahommista, olis pitäny kajota säästöihin. Nyt nipin napin selvisin, mutta ei puhettakaan salaattitarvikkeiden ostosta tai muusta ylellisyydestä. Eilen laskin, että on varaa ostaa linnuille rasvatanko, pari pakettia talipalloja oon ostanu kun alle eurolla sai, ja niillä ne on nyt saanu selvitä. Täytynee kohtapuoliin viritellä lintulauta. Tänään tuli lapsilisä, voi ostaa linnuillekin ruokaa. Kyllähän se syksy kohta taas palaa ja ne saa luonnostakin ruokaa.

Kylmyys

Taas on ollu päiväkausia pää kipee. Tänään otin jo migreenilääkkeen palasen - täyttä puolikasta en uskaltanut, kun pitäs olla toimintakykyinen nyt iltapäivällä ja illansuussa.

Eilen otin särkylääkkeen ja menin sänkyyn vaatteet päällä, mutta havahduin torkahduksesta siihen, kun kylmät väreet meni. Siis mua ihan oikeesti paleli peiton alla. No, nousin ylös kun ajattelin, että ei siihen päänsärkyyn torkutkaan auttanu, ja menin sohvalle lukemaan. Ei silmät siitä tykänny, panin ne kiinni ja nukahdin sitten siihen, peiton alle toki. Nukuin kolme (3!!) tuntia! No ehkä vähän vajaan. Monesti havahduin mm. omaan kuorsaukseeni, mutta en vain jaksanut nousta. Unta vain riitti ja riitti. Vasta kun tytär ilmoitti olevansa tulossa seuraavalla junalla, sain aukaistua silmäni kunnolla. Onneksi ei ollut mitään ruuanlaittoja, kun edellispäiväistä oli jäljellä. Lenkille pääsin vasta pimeällä, kun silmät ei kestäny auringonvaloa, eikä ne kestä tänäänkään. Vaikkei meillä ole edes lunta.

Tänään kai mennään vaihtamaan renkaat. Anoppilassa on se autotalli ja apikkeen kunnon työkalut, joilla me yleensä on käyty vaihtamassa, mutta siellä oli riitaa ja eron uhkaa ilmassa, luultiin ettei sinne uskalla mennä mutta kuulemma voi mennä. Eron uhka on jälleen kerran väistymässä. Ei vanha ihminen jaksa alkaa erorumbaa, vaikka sen mieli välillä tekis.

Meillä on jo nyt kylmä, vaikkei oo pakkastakaan kuin muutama aste. Alakerran patterithan on pois päältä kokonaan, ja lattiatasossa on joku 16 astetta lämmintä kun ilmalämpöpumppu on säädetty kahteenkymmeneen, ja se mittaa lämpötilan jostain itsensä vierestä. Tällä mallilla ei ilmeisesti ole kaukosäätimessä sitä mittaria, niinkuin joissakin on. Mulla on paksut collegehousut, pörrösukat ja villatohvelit. Teepaidan päällä lämmin bolero ja saunatakki, päässä pipo. Käsineitä olen harkinnut, tai kynsikkäitä. Tiedän, että jos pukis päälle ja menis ulos tekeen vaikka muutaman klapin, tulis lämmin, mutta tuntuu hirveältä ajatuskin. Tietty pitäs olla aurinkolasitkin päänsäryn takia. Hirvittää myös ajatus siitä renkaanvaihtourakasta (no mieshän suurimman työn tekee, mie oon vaan assistenttina) ulkona kylmässä. Ei sinne itse talliin mahdu, siellä on kaikenlaista muuta askaretta ja hommaa talon isännällä kesken. Puhumattakaan miten hirvittää ajatus tosipakkasista...

Laitoin pönttöuuniin tulet, vaikka mies sitä illalla lämmitti ja arveli, ettei ennen tän päivän iltaa kannata lämmittää. Mutta kun palelee!

Takaumia ja unikäärmeitä

Tänään loppuu lopullisesti loma, kun loppuosa perheestä palautuu. Mieli on ollu nyt hiukan parempi kuin alkuviikolla. Ehkä mie jaksan taas vähän matkaa.

Ikävä takauma tuli, kun muuan henkilö muisteli vuotta 1978 ja itse mietin, mitä mulle on tapahtunut tuolloin. Isä ja äiti eros, isä muutti ns. pikkupuolelle asumaan (meillä oli erillisenä, mutta samalla sisäänkäynnillä ja yhteisvessalla huone ja keittiö, joissa toisinaan asui alivuokralaisia) ja muistan, kuinka koulun alettua innoissani esittelin sille uusia kirjoja, etenkin biologian kirjaa siellä. Sitten eräänä sunnuntaina tulin viikonlopun vietosta mummolasta ja menin isän luo, niin se ei enää asunukaan siellä, vaan tätini kahden poikansa kanssa. Oli muutot tapahtuneet kun olin pois. Pettymys oli kauhea, eikä kukaan lohduttanut. Korkeintaan naureskelivat, kun luulin löytäväni isäni sieltä. Sinä lukuvuonna lintsasin paljon, ja jälkeenpäin aateltuna luulen, että iso osasyy löytyi kotioloista.

Sain koirien villahaalarit kudottua. En olis ikinä uskonu, että saan niitä tänä talvena valmiiksi, saati ennen joulua! Oli yksinkertaiset (itse keksityllä ohjeella) ja kun kudin oli mukana automatkoilla ja aina sohvan vieressä niin, että telkkaria katsellessa tuli muutama kerros tehtyä, niin eteni ihmeen hyvin. No, viimeiset lahkeet oli kyllä vähän pakkopullaa, kun ajattelin että melkein valmiit, pakko tehdä, ei voi jättää kesken. Toki mulla oli lasten poissaollessa aikaa telkkarinkatseluunkin ihan erilailla kuin normaalisti.

Ne on joustinneuletta, eli pystyy pukemaan peppua varten jätetystä aukosta kuin neljähihaisen villapaidan. Käytännön toimivuus täytyy sitten testata, kun haalarit tulee varsinaiseen käyttöön.

Näin inhottavia unia. Mitätöintiä ja hylkäämistä jonkinlaisessa työyhteisössä, tilanne jossa piti väistää takanatulevaa vihreää autoa pientareelle, joka oli täynnä kiemuralla lepääviä käärmeitä ja joku niistä sitten purikin ja jalka meni mustankirjavaksi. Tiedän kyllä, että käärme on kaikissa unikirjoissa fallossymboli, mutta mihinkään metoo-kampanjaan multa ei tuu mitään pöyristyttäviä anekdootteja - kun on aina ollu syrjäänvetäytyvä ruma läski niin ei oo ollu ongelmia sellasten asioiden kanssa. Tässä unessa näen käärmeet kyllä vain tietynlaisena umpikujana. Teit niin tai näin, on aina huono valinta. Suo siellä, vetelä täällä.

Tuota em. ongelmattomuutta ajattelin, niin voi olla että olen vain oppinut siihen, että minua saa kohdella miten huvittaa, eikä mulla ole oikeutta pahoittaa siitä mieltäni tai sanoa siihen mitään. Ja se läheisriippuvuus, kun toisten mieliksi tekee kaikenlaista ihan omasta halustaan.

Pakkasta.

The light of my life

Loma loppui. Eilen tuli esikoistytär kotiin, kun ei kestänyt poikakaverin siskon lapsia, jotka huusi aamuseiskasta lähtien - niillä oli koulua, ja olivat mummolassa kun äitinsä oli synnärillä. Tekemässä lisää huutavia kakaroita. Tytöllä itselläänkin on vauvakuume, toivottavasti nyt saa hillittyä sen...

Tuli kyllä jonkinlainen stressi heti mulle, vaikkei tämän tyttären kanssa yhteiselo olekaan yhtään hankalaa - paitsi että hän linnoittautuu sohvalle katsomaan televisiota etten minä nyt enää saa katsoa Murdochiani ja Vera Stanhopeani silloin kuin haluan. Tosin Areena ei jostain syystä näytäkään Stanhopesta kuin joka toisen jakson - läppäriltäkään ei näy mutta tästä pöytäkoneelta sentään sain katsottua toisen niistä pihdatuista jaksoista. Toista en ole vielä kokeillut katsoa.

Eilen tuli sellanen muistutuslasku, mistä en ole saanut aiemmin mitään laskua. Liekö taas kannettu  naapuriin, joka ei ole tuonut sitä oikeaan osoitteeseen tai pannu takas postin kuljetettavaksi - eihän sillä toki ole siihen velvollisuuttakaan. Varsinaisesti. Ja vitosen muistutuslisää, en tiedä onko se niin suuri raha, että ottaisin härkää sarvista ja soittaisin laskuttajalle. Katson asiaa myöhemmin. (edit. oli tullu sähköpostilasku, joka varmaan oli menny roskiin huomaamatta. Nyt tunnen oloni typeräksi.) Mutta postin kulku on niin epävarmaa, että kauhulla aattelen sitäkin, kun ne aikoi terveyskeskuksesta lähettää mahdollisen lääkärinajan postitse... mitä sitten, jos se menee naapuriin ja/tai häviää, en pääse lääkärille ja lisäksi saan kauheat sakkomaksut käyttämättä jääneestä lääkärinajasta? Tämmöseksi on Suomessa tilanne mennyt.

On omituista, ettei huvita syödä. Mie sentään oon aina tykänny syömisestä. Eilenaamullakin lähdin kuvaamaan auringonnousua, ja tuli käveltyä melkein 3 ja puoli kilsaa aamiaisetta, sisältäen mm. yhden 30 metrin nousun 170 metrin matkalla. Eikä mokoma auringonnousu edes ollu kovin kummoinen, ainakaan enää sieltä mäen päältä kun se jäikin metsän taakse, en osannut arvioida.

Nälkä oli ja voimat meni, kotiin päästyäni puoliväkisin söin yhden leivän. No, suklaa kyllä maittaa... oireet on samantapaiset, kuin 26 vuotta sitten karmeassa työpaikassa, missä loppui jaksaminen; söin vain päänsärkylääkkeitä ja makeaa, pari kertaa päivässä leivän, että jaksoin tehdä töitä navetassa. Nyt ei ole edes töitä. Sillon mulla kyllä paino putosi kahdeksan kiloa parissa kuukaudessa, nyt toivon ettei tämä olo kestä niin kauaa. Eilen tein pizzapiirakan pakastimen anneista (jotain lihaa ja kanttarelleja) ja sitä kyllä sai hyvin syötyä, että en mie täälä nälissäni ole. Painoindeksilaskurin mukaan mulla on vielä 16,4 ylimääräistä kiloa, joten ei hätää.

Näin pitkästä aikaa unia viimeisimmästä työpaikasta. Kaikki oli suurta (tai mie pieni) enkä tienny minne mennä ja mitä tehdä.

Ulkona on pakkasta ja sumua.

Elämäni valo tänäaamuna riistakamerassa. Sillä on ihan uusi työtakki kunnon heijastimilla. On jännä minusta se, että vaikka riistakamerassa ei ole (ihmissilmälle) näkyvää salamaa, se kuitenkin kameraan heijastuu noin näkyvänä.

Näkyykö valo, jos sitä ei kukaan katso?

Paras tapa viettää sadepäivää on pistää villapaita päälle ja ottaa sohvalla hyvä asento ison pehmolelun vieressä. Vois kuvitella.

Sateen piti alkaa eilen illalla ja loppua tänä aamuna, mutta se alkoi eilen päivällä ja tänhetkisen ennusteen mukaan loppuu tänään päivällä. Eilen oli poutaista, kävin metsässäkin kun kaveri pyysi sienestysseuraksi. Löytyi suppiksia ja ihmeen uusia kanttarellejakin vielä. Oli mukava parituntinen metsässä, ja kahviteltiinkin vielä meillä. Illansuussa tehtiin miehen kanssa puuhommia. Jahka tuo maailma vähän kuivuu, niin pääsee klapikoneenkin kanssa hommiin.

Toin sitruunapuun sisälle. Se on aika huonossa jamassa, kattoremontin tuoksinassa sille oli käyny köpelösti - jäljistä päätellen se oli lentänyt "pää edellä" maahan, remppamiehet oli sen ilmeisesti nostaneet takas pystyyn niin etten ensin ees huomannu asiaa, mutta ihan vinossa se nyt tossa ruukussaan on. Hankala sovittaa tuohon keittiön tasolle lamppunsa alle. Leikkelin siitä rikkimenneitä osia pois ja nipsin uudiskasvustakin huiput. Mitä niitä versoja kasvattaan talvea vasten, kun ne kuitenkin kuolee valon puutteeseen. Lamppu ei millään pysty valaiseen joka kohtaa, kun se ylhäältä päin loistaa. Ihmettelen kyllä, miksi se oli kuistin hämärässäkin alkanut niitä alkuja kasvatteleen, miksi se aina syksyllä tekee uusia versoja ja kesällä ulkona sitten jumiutuu vaan oleen. Liekö kesät täällä sille liian kylmiä. Mennyt kesä ainakin. Muuttasko Afrikkaan? Koirille se ei oo (toukkavaroitus!) kovin kiva paikka kyllä...

Kaupoissa on kaikenlaisia kivoja aurinkokennolamppuja, mutta ehtiikö semmoset ees latautua lyhyen, hämärän päivän aikana? Sillon kun on valoa, tulee pimeä niin myöhään, ettei niitä lamppuja oo kukaan enää sillon kattomassa ku kaikki nukkuu, ja sitten kun tulee aikaisin pimeä, ei enää riitä päivälläkään valoa. Mie oon pitäny aika ajoin portinpielessä lyhdyssä kynttilää, on mukavaa kun elävä tuli palaa pimeydessä, mutta eipä niitä tulia kukaan oo siellä katsomassa.

Aurinko paistoi hetken risukasaan

Kyllä kuulkaa säällä on vaikutusta elämänhaluun! Vaikka puut onkin kauniissa ruskavärissä olleet, niin pilvinen sadesää on vienyt niiden viehätyksestä ison osan pois.

Eilen sain pitkästä aikaa itteni liikkeelle vähän pidemmälle, ja kyllähän se ilahdutti. Tai ainakin paransi mieltä niin, ettei koko ajan itkettänyt. Riidoissa erottiin kuopuksen kans ja mulla oli niin sanoinkuvaamattoman paha olo sen ihmisen takia, onneksi pääsi nauttimaan sinisestä taivaasta, auringonpaisteesta ja kauneista väreistä.

Oranssimaljakas pellonpientareella

Pari yötä sitten oli yksi pakkasyö, ja se teki lopun mun päivänsinen kukkimisyrityksestä.

Halla otti nupuilta nirrin. Nyt olis kyllä riittäny taas lämmintä, mutta olis kannattanu tuonkin kasvin miettiä sitä kukintaa hieman aiemmin kesällä. Miksi mie aina ostelen/kasvattelen näitä kukkasia, kun ne useimmiten tuottaa vaan pettymyksen? Jotain sipuleita nytkin tekis mieli tyrkkiä maahan, sit niistä ehkä puolet kukkii kesällä ja seuraavana kesänä ei enää juuri kuki. Ihan turhaa kaikki. Vois vetää asfaltin koko pihaan, jos olis varaa.

Mutta nyt on lomaa, mun ei tarvi singahdella minnekään. Aamupimeällä kävin koirien kanssa kävelyllä, ja vähän aikaa ihmettelin, miksen oo pitkään aikaan käynyt kun se on usein ihan kivaa - varsinkin näin viikonloppuna, kun on tosi hiljaista - mutta muistin että melkein joka aamu on satanu. Tai ei oo ehtiny ku on pitäny lähtee viemään jotakuta junalle. Ja olinhan mie töissäkin joskus. En laittanut muita valoja tuon "valoverhon" lisäksi, mutta tuikkuja sytyttelin ja yhen kynttilän. Tosin tuollahan tuo kynttilä yksin keittiössä palelee, vois vaikka sammuttaa kun enää ei ole pimeääkään. Hämärää vain. Sadetta odotellessa.

Marttakerhoa lääkkeeksi masennukseen

Niin, oikeasti mulle ehdotettiin tuollaista eilisellä käynnillä, jota olin niin suurin toivein odottanut kuusi viikkoa. Ihminen taistelee jaksaakseen elää ja sille tarjotaan marttakerhoa. Muutenkin tuntui siltä kuin rekkakuski olis pantu henkilöautokouluun.
"Selviätkö kuitenkin tämän syksyn?" No siksi haen apua, kun en koe selviäväni! Mitä varten se luuli mun siellä olevan?
"Haluatko tulla uudestaan?" Juuei, kyllä mie paranin tällä yhellä käynnillä. Not. Ei ole paras mahdollinen ihminen mulle, mutta pakko tyytyä siihen, mitä on. Toki vois pyytää vaihtoa, mutta montako kertaa siellä pitäs sitten vaihtaa että sattuis ns. sopiva, ja onko sellaista edes siellä tarjolla... Tilanne oli niin vaikea mulle, että en siinä kohdassa edes oikein ymmärtänyt, miksi se täti marttakerhosta puhuu, enkä nyt varmaan muutenkaan olis pystyny ilmaisemaan närkästystäni asian johdosta. Yritin keskustella sivistyneesti. Ehkä olen oppinut liian hyvälle ja semmoseksi, että minut otetaan tosissaan, kun oon siellä psykiatrisen puolella asioinut vuosikausia, että tällanen kevyt vastaanotto tuntuu omituiselta. Varmaan se siellä kuitenkin on ihan normaalia.

Aamulla oli kuopuksen asioissa käytävä samassa talossa, eri kerroksessa, uuden tukihenkilön luona. Sekään ei oikein vakuuttanut, teennäinen liian nuori nainen. Sellanen silmät suurina henkäilevä pimu, joka käytti sanoja "tottakai" "ei tietenkään" "tietysti" huutomerkkien kera. Plääh. Mutta eipä niilläkään ole sen kummempaa tarjolla. Kummasti on siinä henkilökunnan taulussa naamat vähentyneet.

Syysloma. Omaa aikaa tiedossa, onneksi.

Lähtemisiä

Menipä taas yö harakoille. Tykkäsin kyllä kuunnella sateen ropinaa, mutta olisin mieluusti nukkunutkin. Ropinan lisäksi kuului miehen yskinää ja sitten kun yskä loppui, kuorsausta. Yöllä iski nälkä, ja huomasin etten ollu syöny lounaan jälkeen ku pari pikapullaa. Leivoin kun uuni joka tapauksessa lämpisi paistovalmista lasagnea tehdessä.

Tällä kertaa kelpaskin ruoka, vävyehdokas oli käymässä kun kuopus oli aamulla niin kovassa migreenissä, ettei se voinu kouluun lähteä, ja niille tuntuu oleva elämää tärkeämpi asia nähdä joka välissä, on maailmanloppu jos yks päivä jää välistä. Olen hieman huolissani vävykandidaatin pakkomielteisyyttä lähestyvästä suhteesta kuopukseen, mutta olen ymmärtänyt, että sellainen on aspergeriluonteelle tyypillistä. Kunpa vain ei sydämiä särkyis.

Joskus mietiskelin täällä sitä, miten kuopukselle on kertynytkin kaikenlaisia oireistoja, ja se itse on epäillyt jonkinlaista ADHD:takin. En ihmettelisi, onhan se ihan just sellanen kuin tässä jutussa kerrotaan. Kuin olis mejän tytöstä kirjoitettu. Ja eilen tuli muuten ilmoitus, että on saanut erityisoppilaan nimityksen, ja sen oheen oli liitetty valitusohjeet. Niinkuin olis joku tuomio tai rangaistus! Miksi ihmeessä siitä pitäisi valittaa? Mitä se hyödyttäis edes? Jos lapsi on erityis-, niin ei se muuksi valittamalla muutu.

Tänään pitää taas viedä sitä psykologille, kun ei oo tullu käveltyä sen kanssa sitä reittiä koululta nuopsylle eikä se osaa (puhelimen mapsin kanssa varmaan osais vaikka väittääkin toista) ja viimeksi kun mies sitä kuskasi, se vei jotain ihan ihme reittiä mitä ei ainakaan kannata kävellen mennä.

En jaksais mitään. Haluaisin vaan olla. Mitään tekemättä, minnekään menemättä, mitään ajattelematta. Esikoinenkin piti aamulla viedä koululle asti, kun juna oli niin myöhässä taas ettei se olis sillä ehtiny.

Siltä reissulta kun palasin, ei satanut - hallelujaa! - ja sieppasin vaan koirat kotoa taluttimeen ja kävelylle. Etenkään toinen ei arvostanut asiaa. Tutisi ja jarrutteli ja korvakin oli nurinpäin, mutta unohti mököttää sitten kun tuli kiintoisia hajuja eteen.

Tämä

Oon antanu näille otuksille putsattavaksi kermapurkin usein, jos meillä semmosta on käytetty johonkin, ja nyt ne reagoi jo siihen ääneen, mikä tulee kun avatusta tetrasta repäisee sen lopunkin yläosan auki. Aattelin tehä parista pikapullasta laskiaispullaketta, ja käytin siihen miehen synttärikakusta jääneen kerman, ja avatessani purkkia puoliksileikkaamista varten (puolikas per koira) niin ne jo singahti olohuoneen sohvalta keittiöön kärkkymään. Oppivaisia otuksia, mitä syömisiin ja etenkin herkkuihin tulee.

Pitää lähtee. Yäk. En haluis.

Liika on liikaa...

Kyllä en meinannut jaksaa tuota kolmea päivää... perjantaiaamuna mua odotti pitkä lista asioista, jotka piti tietää, muun muassa yksi vasikka, joka oli sairastunut. Se ihanan pirteä ja kaunis sonnivasikka. Sehän makasi henkitoreissaan, soitin emännän apuun ja se pulttipyssyllä lopetti sen ja mie itkin. Nytkin tulee itku kun kirjoitan. Kaikkee muutakin vastoinkäymistä oli, ja nyt oli työn tekemisen ilo kaukana. Sen tietää siitä, kun alan kiroilla, enkä vain mielessäni. Niin täynnä kaikenlaista, mutta kun on vaitiolovelvollisuus, ei pysty kenellekään purkamaan mieltä. Sitten se tänpäiväinen lomittajakin oli sairastunut ja kysyi, josko tekisin vielä tämänkin päivän, mutta mun oli pakko karaista hyvä luontoni ja sanoa, että en jaksa. En fyysisesti enkä etenkään henkisesti.

Mielettömän hienot ruskavärit on luonnossa, enkä ole päässyt edes kuvaamaan. En ole jaksanut liikkua mihinkään työn lisäksi. Nukkunut päikkäreitä ja tehnyt ruokaa ja käynyt töissä, siinä kaikki. Työmatkalla ihastellut tummaa kuusikkoa vasten loistavista lehtipuiden väreistä. Matkalla on yksi mäennyppylä, mistä näkee kauas, ja se näkymä on joskus ihan huikea. Mutta ei siinä pysty pysähtymään kuvauksen ajaksi.

Hupaisan yksityiskohdan huomasin, kun sama cd-levy pyöri auton soittimessa, niin se jotenkin stemmas mun ajaman matkan kanssa, että välillä ihan muutaman sadan metrin tarkkuudella sama kappale soi useamman kerran. Tiedän etenkin siitä, kun laulan mukana, niin huomaan laulavani samaa kohtaa laulussa samassa tienmutkassa.


Ostin ikkunaan valoverkon, aattelin että se vähän hämää ettei näkyis iltapimeällä tuolta korkeammalla olevalta tieltä meille sisään, ja taitaa toimia. Ja tuo sitäpaitsi kodikasta valoa keittiöön.

Mietin ensin, onko se kauhean ärsyttävää valoisan aikaan, kun tollanen vihreä johtoverkko roikkuu ikkunassa, mutta ei se ainakaan mua häiritse.

Se kappa, jonka ostin kirppikseltä, ei riittänytkään - niinku vähän pelkäsin - tuohon olkkarin ikkunaan. Yksin se oli liian lyhyt ja kaksin ruman ja körsyn näköinen, ja pimensi liikaa. Paneeliverhoina jos olis käyttänyt, olis pitänyt lyhentää, enkä jaksanu ruveta. Kaivoin jostain valoverhon ja sen lisäksi - kun sekään ei riittäny koko ikkunan leveyteen eikä niitä oo ku yks - ison huivin. Kevyitä verhoja suositaan kesäaikaan, mutta mie tykkään saada sen vähäisen valon hyväksikäytettyä nimenomaan talvella. Ainakin nyt. Joskus tykkään kyllä pimeästä. Onhan tuossa rullaverho, jos haluaa pimeyttä.

Iltapäivällä on pari tuntia sellasta, ettei ehkä niin kovin sada. Jos vaikka veis koiria lenkille.

Jestas miten sitä voikin olla tukossa ja väsynyt.

Ahi ahi

Ahistaa ihan sikana. Mutta arvatkaa, onko mulla viikon kipunoinut kurkku nyt sitten ihan hyvä ja kivuton, kun olis se hoitajan aika? ON. Peruin ajan. Olis toki voinut mennä valittaan sille viittä muuta asiaa, mutta eivät tykkää jos menee jonkun muun asian varjolla.

Mietin joogankin jättämistä väliin nyt, kun on niin kauhea olo ja itkettää ja tekis mieli vaan mennä peiton alle, ja kun se kurkkukipu on kai vissiin painunu sit jonkinlaiseksi yskäksi ja on typerää yskiä joogatunnilla. Mutta kai mie sinne meen. Jos se vaikka auttais.

Sitä hiton mt-aikaakin joutuu ootteleen vielä viikon. Ja jännää, miten kaikki kasaantuu; samana päivänä samassa talossa mutta kuuden tunnin välein on sekä mun henk.koht aika että mejän vanhempien tukihenkilön aika nuopsyllä, ja vielä oli tarjolla kuopuksen HOJKSin teko samalle päivälle, mut se sentään siirtyi seuraavalle.

Pitkästä aikaa oli muuten blogin tilastoissa sana, millä oli tultu tänne; istumatikku. Kuulostaa hyvin hankalalta ja epäergonomiselta istumapaikalta...

Urotöitä ja muitakin töitä

Olen tehnyt monta urotekoa tälle päivälle jo nyt. Ensinnäkin, kun vein esikoista junalle, kävi ilmi että juna on niin paljon myöhässä, että se ei sillä ehdi kouluun ajoissa - vein sen siis koululle asti. Ja sellasta reittiä, että keskustassa piti kolme kertaa kääntyä vasemmalle tasa-arvoisessa risteyksessä. Ruuhka-aikaan ne on pirullisia paikkoja, mutta otin riskin kun ei ollut ruuhka-aika, ja selvisin hienosti! Ei edes kädet tärissy eikä sydän hakannut. Hyvä minä.

Sitten soitin verotoimistoon ja ruikutin muutaman satasen lisää tulorajaani, kun oikein lomitustoimistosta kysyttiin mua taas ensviikonlopuksi töihin. Niillä on jo hätä siinä vaiheessa, kun sieltä otetaan yhteyttä. Olihan se puhelu semmosta önk-änk ölö-mölöä, ku oon niin hiton huono selvittään asioitani puhelimitse. Ja kun en saanut mitään selkoa niistä palkkakuiteistani, mitkä olin kyllä hienosti ennen soittamista ottanut siihen hollille. Hävetti. Oon ihan kamalan huono kaikessa, mihin liittyy numerot. Paitsi en ehkä lehmien korvanumeroissa enkä postinumeroissa, mutta niitä ei tarvikaan naittaa keskenään niinku matematiikassa. Mulla on työn verotus pyöree nolla, enkä muistanu oonko pyytäny työnantajaa ottaan siitä kuitenkin vähän enkä hädissäni siinä osannu sanoa miten sen laita on - jos olis rauhassa ensin tutkinu papereita niin olis ehkä jotain selkoa saanutkin.

Seuraava uroteko oli soittaa terveyskeskuksen takaisinsoittopalveluun - no ei se sinänsä, mikäs automaatin kanssa on asioidessa, kun ei tarvi kuin painaa numeroa tai tähteä tai häsää, mutta oman rupeemisensa sekin vaatii. Änkytystä ja önkötystä sitten taas, kun joku sieltä soitti, antoi hoitajalle huomiselle ajan niin että voin käydä näyttään tota kurkkua. Outoa että se onkin niin ruma kun ei muuten oo kipee olo.

Jonkinlaiseksi muistin uroteoksi voi sanoa sitäkin, että pesin koneellisen pyykkiä. Niin usein huomaan illalla puoli yhdeksältä, että en sitten laittanutkaan sitä konetta päälle ikinä. Pyykkilootat tursuaa... ja jos taas viikonlopuksi menen töihin, on sen muistamisen laita vielä huonommin. Pitäs ehkä kannustaa esikoista pyykkäämään. Kuopus tuskin tuntee kiinnostusta aiheeseen.

Nukuin hyvin! Ja pitkään. Paitsi että neljän maissa heräsin hädissäni, kun unessa hukkasin pankkikorttini ja yritin sitä paniikissa etsiä. Vähän aikaa kesti rauhoittua, ja kun ehdin nukahtaa, soi miehen herätys puolen viiden nurkissa. Vielä sen jälkeen näin ihmeellistä unta kuohuvasta koskesta, jonka poikki kuljin siskoni ja hänen miehensä kulkuvälineestä kiinni pidellen. Mentiin mökille, joka oli Rovaniemen keskustassa pikkuruisessa metsikössä. Pikkuruinen mökki. Mietin siinä unessa, että mulla ei olis mitään paikkaa, mihin mennä, kun kukaan oikeasti tuttu ei siellä asu enää. Oli meinaan puhe nukkua teltassa mökin pihassa (kun mökissä ei ollu ku yks pieni sänky) ja mietin, olenko liian hedonistinen nukkuakseni syyskylmällä teltassa...

Sadetutkan mukaan on tauko sateessa kohta. Ehkä tohdin käydä vähän kävelyllä.

Ai niin; bataattikeitto on tehty ja maistui hyvälle, ja kipee kurkku tykkäsi kuumasta sopasta.

Tekemätön pataattisoppa

Tällaista tautofoniaa tulevalle  yölle. 

Kello on vasta vaille kahdeksan, ja väsyttää niin kuin olis jo nukkumaanmenoaika. Viime yönä nukutti muuten hyvin, mutta paikkoja särki - varsinkin käsivarsia ja olkapäitä. Nousin kuuden jälkeen ja nukuin päikkärit puolen päivän maissa, ja vieläkin on väsyttänyt. Ei vanha jaksa. Ja kurkku ollu monta päivää kipee, tänään katoin valon kanssa sinne ja onhan siellä outoja vaaleita palluroita, mitkä ei kuulu terveeseen kurkkuun, ja toisen puolen imusolmukkeissa on kipeää, mutta ei mulla muita flunssanoireita ole. Vähän enempi limaa kurkussa ja välillä oli tosi kylmä, mutta lämpö oli silloinkin lähinnä alakantissa. Periaatteessa vois olla mahollista että miehen silmätulehdusbakteeri olis pesiytynyt sinne, kun oon laitellu sille niitä tippoja ja rasvoja enkä aina oo muistanu pestä käsiä, ja mullahan on usein sormet suussa. Mutta kun ei ole edes kuumetta.

Koirien kanssa sentään pienen kävelyn tein, satoi koivunlehtiä ja metsässä havunneulasia, oli oikein ihana syystuuli. Vähän liian kylmä ehkä mun makuun. Hieno kaunis ruska on, mitä ei viime syksynä ollu, oliko edellisenäkään.

Iltapäivällä käytiin tyttöjen kanssa kirppiksellä ja suklaaostoksilla, meillä oli niin mukavaa. Mulla ainakin. On niin kivat tytöt. Enimmäkseen. Löysin olkkariin uuden verhokapan. Itse asiassa kaksi samanlaista, kun ne oli parina paneeliverhojen nimellä.

Säilykepäärynöitä, appelsiinijäätelöä ja Lidlin hyvää suklaakastiketta, joka säilyy huoneenlämmössä. Paree säilyttääkin - jos pitää jääkaapissa, ei saa pullosta ulos. Jotain hyvää jälkkäriä piti keksiä, kun en jaksanut kunnon lounasta laittaa vaan pupelsin jotain ruisleipää. Eilen oli bataattikeittoainekset jo hellan vieressäkin, mutta en jaksanut tehdä, tänään en jaksanut nostaa esillekään :) ehkä huomenna?

Kissoja, pimeyttä, verta ja kauhea väsymys

Kuvituskuvaksi viikon takainen kaunis syyssää ja värikäs haapa. Niin harmaata on ulkona, ettei sitä säätä viitsi kuvata. No, meillä on pihalla värikkäitä vaahteranlehtiä, mulla ei oo mikään kiire niitä haravoida ku ne on niin nättejä. Eikä kyllä voimiakaan. 

Caralta törkeästi varastettu idea varsin samannumeroisena pysyttelevästä säästä tältä aamulta ja viime yöltä:

Kellonaika sentään vaihtuu.

Totesin joskus aikaisemmin, että neljä päivää taitaa olla maksimi, minkä jaksan navettatöitä aamuin illoin, ja nyt se näyttää taas siltä. On nimittäin edessä vielä yksi ilta sen kahdeksan työvuoron päälle, ja on tosissaan olo, että en jaksais, en ees kättä nostaa. Toivottavasti joku käy päivän aikana viemässä ees rehua niille lehmäraukoille, niillä oli pöytä ihan tyhjä, ollu jo illasta asti. Aamulla kun menin, oli kaks lehmää karussa ja ne piti ensin ajaa takaisin osastolle, ja pitkin lattioita oli kirkkaanpunasta verta. Mietin jo, löytyykö eläinlääkärin numeroa jostain toimistosta, mutta kumpikaan niistä kahdesta verisestä lehmästä, mitkä löysin, ei vaatinu ku haavasprayta. Löysin lopulta semmoisen. On aika karua pilkkopimeässä ensin ajaa uinuvalle navetalle, ihan yksin maailmassa (no, kaksi kissaa oli mun seurana, annoin niille kuivamuonaa ja lirutin vähän maitoa) ja sitten kun laittaa valot, on verta pitkin poikin. En kyllä tajua, miten se toinen oli saanut hännänpäänsä katki irti poikki. Kipee se varmasti oli. 

Kun nyt tän illan saan pakettiin niin saunon ja jynssään itteni kunnolla ja kaadun petiin.