Viimisiä viiään

 Nyt on joulu ohi ja Hannes-myrskykin. Meillä katkes yöllä sähköt kolme kertaa (Verisuren ilmoituksen mukaan ainakin) mutta taas vasta pahimman myrskyn mentyä ohi. Se on hassua, niin käy usein kun on myrskyä - sähköt pysyy hyvin läpi myrskyn, mutta alkaa katkeilla sen jälkeen. En usko että se tänne on kovin kummoisesti iskenyt, eilen illalla oli jotain oksia tippunu pyörätielle, kun kävin koiria käyttämässä iltakävelyllä.

 Jouluna oli tytöt täällä, kuten ovat aina olleet, syötiin hyvin mutta ei ylen määrin - suklaata on kyllä ylen määrin - ja tunnelma oli lämmin ja mukava. Sain lahjaksi sen mitä toivoin; ihka ensimmäisen oman läppärin!

 Kun se, mitä olen käyttänyt, on vanha ja vähän resukin, ja siihen ei olis saanu Windows 11:tä ladattua ja sitten kävi silleen ikävästi, että mulla oli vieressä vesimuki, jonka luulin tyhjentäneeni, ja kun lähdin viemään sitä pois niin se ei ollukaan tyhjä ja vettä loiskahti näppikselle. Nopean nurinkäännön ja kuivauksen jälkeen vahingot rajoittuivat space- ja backspace -näppäimiin sekä enteriin. Myöhemmin myös alarivin kirjaimet alko temppuileen. Kirjoittaminen sillä oli siis suhteellisen haasteellista, sanojen väli piti kopioida jostain, kirjoittaa asia putkeen ja liittää sitten spacet sinne sanojen väliin. Kummasti muuten alko huomata, että joku facebook-kommentti on oikeastaan ihan turha, kun sen kirjoittaminen oli työlästä. 

 Joulun jälkeen oli joulukukat alennuksessa, ostin hetken mielijohteesta amarylliksen parilla eurolla. Se oli kymmensenttinen alku, nyt 15 ja nyt mulla on sitten taas uus ruukkukasvi johon kiinnyn ja sitten oon pulassa sen kans. 

 Niin joo, miehelle tuli autokuume ku tytär joutu ostaan entisen tilalle sellasen, jolla pääsee kulkemaankin, joten käytiin sitten hakemassa Salosta mulle "kauppakassi" eli Pikkukippo. Pieni kolmiovinen sitikka. Nyt pääsen taas liikkumaan ilman, että pitää anoa autonkäyttölupaa tai kuskausta.

 Nyt ulos koirien kanssa ja sitten Puuiloon ostamaan taas lisää linnuille siemeniä. Hyvää loppuvuotta kaikille!

 Kyllähän nuo varovaisesti lähti kasvamaan. Vettä kuluu, en tiedä imeekö tuo savipurkki sitä vai kasvit, mutta multa näyttää olevan taas kuivana.

Ja virallinen kylmän ajan aloitus on peruttu. Kun kerrankin sain vietyä kesäkamppeet vintille ajoissa, jouduin kaiveleen niitä sieltä takaisin kun lenkillä läkähtyy paksussa palttoossa ja talvikengät on kurakelissä liiottelua. Joulujuttuja kaivelin esille, kierrätän kalenterin ku löysin viime vuonna hyvän, ja vanhat tutut lasten päiväkodissa askartelemat tontut ja enkelit laitoin ikkunaan. Monta pakettia on jo kääritty ja rahatkin loppui marraskuussa kun luulin kai olevani heti rikas, kun sain sen lainan maksettua. Nostin luottotililtäkin parisataa, mutta ne meni kuopuksen avustukseksi kun sen autoa pitää taas korjata että saa katsastettua.

Sillä kun pitenee työmatka vuodenvaihteen jälkeen monikymmenkertaiseksi niin olis hyvä olla auto ikävien kelien varalta. Joku päätti, että kaupungineläinlääkäri ei saa kilpailla yksityisten eläinlääkäriäasemien kanssa verorahojen tuella. Raukkaparka Evidensia joutui kärsimään kun ihmiset pystyi hoidattaan koiriensa hampaat maksamatta ittiään kipiäksi isolle kansainväliselle eläinlääkäriketjulle, ja valtuustossa lienee nykypäivän köyhätkyykkyyn-meininki. Johti tyttären työpaikanvaihdokseen kun se on just hammashoitoihin ikään kuin erikoistunut.

Mummokoira päätti nyt 13½-vuotiaana, että saunomiset on saunottu. Se on AINA tähän mennessä tullu meän kans saunaan (paitsi ei tietenkään esim. leikkauksen jälkeen yms.) mutta ensin se tuli levottomaksi siellä ja nyt se ei enää edes tule. Ehkä sillä tulee huono olo siellä, kun sillähän on se sydämen vajaatoiminta. Tosin suurempi ongelma se tuntui olevan miehelle, joka ei ottanut uskoakseen, että koira ei halua saunaan, se intti että kyllä se haluaa. Mutta kun se tänäänkin jäi vain sohvalle niin oli miehenkin uskottava.  

 Tänään oli eka päivä vähään aikaan, että oli sateetonta ja pääsi lenkille. Melkein pilkahti aurinkokin. 

Olen kohtuuttoman iloinen

 Blogia pidempään lukeneet saattaa muistaa, kun kymmenkunta vuotta sitten kävi ilmi, että meidän 2000-luvun alussa suoritettu katon pellitys oli tehty väärin, ja katto oli lahonnut ja suorastaan mädäntynyt. Minä olin siitä jo huomautellut että jotain on vialla, mies ei välittänyt huomautuksista ennenkuin tuli talvi ja pahemmin mädäntynyt talon pääty höyrysi pakkasessa. Kyselin Apotiltakin silloin mielipidettä, ammattilainen kun on. Viimein mies kurkisti ilmanvaihtoaukosta ja totesi, että pellin alta on osittain romahtanut ja haju on kamala. Kumma ettei sisäpuolella näkynyt eikä haissut mikään, eikä edes niitä muurahaisia näkynyt, jotka oli tehneet pesän lahoihin kattorakenteisiin. 

Kyseltiin katonkorjaustarjouksia ja saatiin, ja otettiin tietysti halvin. Sekin oli liikaa meille, oli pakko ruinata isältä lainaa, jonka se sit anto kymppitonnin ennakkoperintönä. Kun kattoa alettiin repiä auki, paljastui totaalinen tuho ja sopimus piti tehdä uusiksi tuplaten isommalla hinnalla. Onneksi firmalla oli tarjota rahoituskanava, muuten olis jouduttu kodittomiksi. Lainaahan me ei oltais saatu mistään, kun mies on ottanut joutavia lainoja niin että ei enempää saanut, ja minä eläkeläisenä vielä vähemmän. 

Eilen maksoin siitä katosta viimeisen erän pois. En koskaan ennen ole odottanut laskua, mutta nyt odotin että saan tietää paljonko se viimeinen erä korkoineen ym. on. Se maksu on kuitenkin syönyt mun tuloista ainakin neljäsosan joka kuukausi, ja nyt tunnen oloni ihan rikkaaksi kun mulla yhtäkkiä on kolmesataa enemmän käytössä joka kuukausi. Tosin historia on opettanut, että silloin kun on rahaa, tulee myös menoja. Jos ei tule niin säästän ensi syksyn mahdollista pohjoisenreissua varten. Asuntoauto on alustavasti varattuna jo, mikäli saadaan tarpeeksi rahaa kokoon. 

--------------------------------------------------------------------------------------------

Eilen oli myös eka päivä, tai ilta, kun kaivelin paksumman takin päälle. Kylmä aika on siis virallisesti alkanut. Sisällä olen jo kauan hiihdellyt villasukat jalassa, mutta eilen etsin myös huopatohvelit jalkaani. 

Ja oudon kevyt oli lenkillä käydä. Usein mun jalat painaa tonnin ja joskus sykekin on niin korkealla, että älykello luulee mun treenaavan vaikka vain hissukseen tallustelen. Harvinaista, mutta kivaa päästä liikkumaan rivakasti ilman että kuolee heti. 

Anoppi toi miehen synttäreille yli kk sitten jonku maksaruohon kukkia, ja ne on vieläkin kukassa. Hämmästyksekseni huomasin jokin aika sitten, että ne on tehneet juuria ja jopa uusia alkuja. Kun alut oli tarpeeksi isoja, katkaisin ne pois ja istutin multaan, nyt toivotaan parasta vaikka aika onkin huono kasvien kasvattamiselle.

Esikoisen Netflix-tiliä oon hyväksikäyttänyt ja katsonut sieltä Housen vanhoja jaksoja. Sit se tarjos mulle katsottavaksi The Good Doctor-sarjaa, josta en tienny aiemmin mitään. Se on aika pöljä (esim. keskustelivat päistään kiinni olevien kaksosten erottamisesta, kun niillä oli "yhteinen alaonttolaskimo", ja mieki tiiän että alaonttolaskimo ei oo päässä)(saatto olla kyllä käännösvirhekin) mutta oon sitäkin katellu samalla kun kudon. House tahtoo olla välillä vähän ahistava, mutta se on sarja jota mies kattoo mun kans - meillä on tosi vähän mitään mitä yhessä tykättäs kattoa. Areenasta oon kattonu Ellisin ja Lynleyn jaksot. Siellä ei nyt oo oikein mitään mulle.

Olen kohtuuttoman iloinen - tai olin ainakin eilen - siitä katon loppuun maksamisesta, mutta muuten kyllä väsyttää ja kaikki on tyhmää. 

Isä

 Seitsemäs isänpäivä, kun ei ole tarvinnut korttia lähettää ja vaivaannuttavaa puhelua soittaa. Meidän isä oli semmonen joka ei puhunu mitään jos ei ollu asiaa, vastaili lyhyesti jos jotain kysyi. "Mitä sitä tyhyjää lääryämään" oli sen motto. Hyvin harvoin sen sai jotain juttelemaan, vanhempana kyllä muisteli muinaisia kysyttäessä. Ennen kuin sen kuulo huononi niin, että kaikenlainen smalltalk jäi pois. Haastattelin sitä muun muassa ajoista, jolloin se oli merimiehenä, ja sain kuulla hurjia tarinoita kuinka ne myrskyssä oli vieneet redillä olevalle laivalle ruokaa ku oli päiväkausia semmonen myräkkä ettei millään ollu päässy liikkeelle. Paitsi urheat nuoret poijjaat lähti pikkupaatilla sankaritekoja tekemään. 

Kun kuolema lähestyi, niin sitä oli selvästi tultu hakemaan; se puhui kahdelle veljekselle ja sisko kuuli sen sanovan niille muun muassa että hän taitaa kuolla tähän syöpään. Ei se olis halunnu kuolla. Viimeisenä yönä ku olin sen kans siellä sairaalahuoneessa, se katto mua niin onnellisen näköisenä kuin olis nähny vähintään enkelin, mietin mitähän se näki.

Mun lapsuusmuistoissa se usein korjailee autoa ja mie ihmettelen sen välineitä, pyöräilen pihalla paksurenkaisella pienellä pyörällä. Kerran se osu vahingossa akun napaan jollain ja sieltä tuli kipinäsuihku.  Sit isällä oli tapana joutoaikana (ja huonolla ilmalla?) käveleskellä huushollia ees taas ja mie sain olla sylissä samalla. 

Joskus pääsin sen mukana suunnistusmatkoille pitkin maakuntaa, urheiluseuran bussilla matkustettiin koko porukalla. Kerran oli iso porotokka keskellä tietä räkkää paossa, ja pari miestä meni husuttaan ne pois että bussi pääsi eteenpäin, ja porot täytti tien heti kun bussi meni ohi ja takana tulevat saksalaiset kuplavolkkarillaan (sarvet katolla) jäi sinne tokan keskelle jumiin. Isä oli kova suunnistaja ja hiihtäjä, palkintojakin sillä oli vaikka muille jakaa. 

Nyt lähden viemään lasteni isää syömään isänpäiväruokaa Papa's Smokeryyn. On siinä vähän jotain samaa kuin omassa isässäni, semmosta äkkiväärää ja "my way or highway"-tyyliä...

Päivä vain ja hetki kerrallansa

 Se on taas tätä mäejjaksa-aikaa. Eilen onneksi osuin lähtemään lenkille juuri, kun aurinko pilkisti ja tuuli puhalsi taivaansinen näkyviin. Sitten pilvistyikin heti, mutta kyllä tämä niljaisa ällösyksykin näyttää kauniilta täällä maalla, kun aurinko paistaa.

Tänään ei paistanut, mutta ehdin sentään ennen sadetta. Menin kunnon metsään, imin silmilläni sammalikon vihreyttä, kaarnan kauneutta, aistin metsän rauhaa ja tuulenvireen raikkautta. Latasin akkuja niin paljon kuin pystyin ennenkuin polku taas samoili hakkuuaukolle. 

Kunta kyseli asukkaiden mieluisista virkistäytymismetsistä, laitoin vakipolkuni sinne ja kun sai vapaamuotoisesti ilmaista asioita, kirjoitin siitä että kun kaikki metsät kaatuu. Siinä ei paljon virkistyskäyttöä ajatella. Eipä se mitään auta, yksityiset kaataa kun tulee pikkurahasta puute. 

Kesän jäljiltä innostuin vähän kutomaankin, esikoinen tilasi säärystimet (ei ne oo vissiin ku vasta kolmannet tai neljännet, mitkä oon sille kutonu) ja kuopus villasukat, ku entiset on kävelty puhki.

Se lemmon komeetta

 Syksyä pukkaa. Viimeisetkin pihakukat paleltui (no lankaköynnös sinnittelee vielä) ja harmitti chian puolesta, kun se oli kasvanut niin komeaksi isoksi puskaksi paksuine varsineen. Olishan sen voinu sisään tuoda, mutta olis vaatinut valoa ja tilaa. Sen vie sitruunapuu, joka ei kyllä voi oikein hyvin. Saa nähdä miten sen kahdeskymmenesneljäs talvi menee. 

 Väsyäkin pukkaa, vaikka oon syöny rautaa ja D-vitamiinia ja muitaki vitamiineja, ja oli hemoglobiinikin taannoin verenluovutuksessa ihan kohtuullinen 139. Tytär lienee perinyt mummoltaan kovan hempan, sillä on aina 145. Ihan miehen lukemat. 

 Eilen illalla unohdin ottaa melatoniinin, ja sitten ei tullu uni, ja kun tuli niin kesti vaan vähän aikaa. Valvoin jostain puoli kahdesta puoli kuuteen. En menny sänkyyn pyörimään että mies saa nukkua, ja se taas ei osannu nukkua ku me ei oltu vieressä. Mie ja Jesperi - jolla on muuten tänään nimipäivä. 

Lemmon-komeettaa koittanut tiirailla, pari iltaa sitten vietin hyvän tovin pihalla näpit jäässä yrittäen saada sitä kaukoputkeen, mutta ei se vain näkynyt. Mies sai sen näkymään pitkällä valotusajalla ihan just sieltä missä sen pitikin olla. Ja toisena iltana se kävi ottamassa kuvan kun Lemmonin ja revontulet sai samaan otokseen. Taas kaipailin asuinpaikkaa, missä näkis enemmän taivasta. Toki sitä näkee, jos taivaltaa jonnekin keskelle peltoa, mutta siinä on aina se taivaltamisen vaiva. Jotku revontuletkin näkyy ja ei näy niin niitä pitäs sit ootella ja värjötellä kylmässä. 

 Saispa sen ison lottovoiton ni vois ostaa/rakennuttaa mökin meren rannalla. 

Sannan koekeittiöstä päivää

Appelsiinisoppa

4 aplaria

sokeria

perunajauhoja

Pese appelsiinit kuumalla vedellä ja astianpesuaineella. Ainakin ne pari, joista kuorit keltaisen osan kiehumaan vesitilkkaan siksi aikaa kun työstät loppuja. 

Kuori tarkkaan valkoinen osa pois, suolista eli poista siemenet ja kovat kalvonosat ja se valkoinen sieltä sisältä, paloittele kulhoon. Kaada kuorivesi siivilän läpi appelsiininpaloille, kippaa kuoret roskiin ja appelsiininpalat vesineen kattilaan. Lisää vettä ja tarvittaessa sokeria ehkä puoli viiva täys desilitra. Keitä vartti- puol tuntia ja suurusta pottujauhoilla.

Ei näistä Coopin napa-appelsiineista paljon muuhun olekaan, ei ainakaan sivistyneesti syötäväksi.

Tää on niin hyvää että söisin vaikka koko kattilallisen kerralla, jos vain maha vetäis! Ja mikä ihana tuoksu pitkin huushollia...

Intelligent designer

 Otsikon kuvitteellinen olento tuli taas mieleen tänäaamuna, kun yhtäkkiä kurkunkansi unohti miten toimitaan vettä juodessa, ja tuloksena sain sitten yskiskellä hyvän tovin. Miksi on laitettu hengitys- ja vedenkaatoreiät vierekkäin ja siihen vaan joku hutera luukku estämään väärään putkeen menemistä? 

Silmät on edelleen eri paria ja päätä/silmiäkin särkee, mutta onneksi lääke tehoaa. 

Mies vaihtoi 30 vuoden varastohommat konttorirottailuun, joten siltä jäi kasa oransseja työpaitoja käyttämättömäksi. Päätin kierrättää niitä koiran sisähaalareiksi, mummokoira kun tahtoo nykyään olla hieman kylmissään sisälläkin. Helpommin sanottu kuin tehty!

Aloitin ekan haalarin jo päiväkausia sitten, hienosti kiinnitin lahkeetkin (tosin toisen nurja puoli ulospäin, mutta niin tapahtuu joka kerta, en jaksa enää välittää) ja sitten katoin että ei hele... laitoin ne väärään kohtaan. Motivaatio loppui sitten siihen, jatkuakseen eilen. Aloitin uuden haalarin ihan alusta, ja kun katoin sitä aiempaa räpöstystä niin huomasin, että lahkeet on ihan oikeassa paikassa, mutta sivukappaleet on ommeltu väärin päin mahakappaleeseen. Etupuoli taakse. Ei siinä mitään, mutta tein saman virheen toisenkin haalarin kanssa! Lisäksi ompelukone sylttäs vähän väliä kankaan sinne ohjainlevyn alle, millon oli lanka huonosti tai ties mikä pölyhitu väärässä paikassa niin kone ei voinu ommella millään. Kirosin ja raivosin ja pottuilin koneelle ja itselleni (miten voi olla että suht normaalijärkinen ihminen ei pysty lyömään yhtä hiton haalaria kokoon?!) ja yllätys yllätys; sain aikaiseksi haalarin!

Toinenkin on melkein valmis (ei tosin vielä sovitettu) mutta sitä täytyy vähän tuunata johtuen siitä että takaosan tarvittavat kappaleet sattuu oleen nyt etuosassa. Ehkäpä samanlainen erhe on sattunut sillekin, joka on suunnitellut henki- ja ruokareiän samaan aukkoon. 

Nystagmusta

 Tässä yks päivä oltiin menossa kauppaan ja esikoinen sano että "mä nyt laitan vaan tällasen pummihupparin ku mennään vaan lähikauppaan". Nauroin pummihupparille että mikäs se semmonen on, ja tarkemmin katsoen huomasin sen olevan mun huppari! Vasta 35 vuotta vanha eikä siinä oo reikiäkään kuin pari! No vähän kuluneet hihansuut ja pinttyneet... järkytyin moisesta nimikkeestä. En oo todellakaan mikään kertakäyttömuodin käyttäjä...

Mulle tuli loman aikana ikävä silmävaiva, silmät ei jotenki pelanneet yhteen, oli kohdistamisvaikeuksia ja pää tuntu oudolta sen takia, oikein välillä tuli huono olo ja huimas. Lisäksi vasen silmä alko nykiä inhottavasti ja häiritsevästi. Pari viikkoa sitä kattelin ja kärsin ja mietin pitääkö sen kans mennä optikolle, silmälääkärille vai tavan lääkärille; onko vika näössä, silmissä vai päässä. Päätin alottaa optikolta, kuvailin vaivani ja kun siellä oli sattumalta silmälääkärikin paikalla niin se konsultoi sitäkin. Silmälääkäri sano että tavan lääkärille jos siihen liittyy huimausta ja pahaa oloakin. Näöntarkastuksessa oli uutena löydöksenä vain lievä piilokarsastus. 

Lääkärille sainkin sit ajan heti soittoa seuraavalle päivälle ja testien jälkeen se lähetti neuron päivystykseen aivoverenkiertohäiriöepäilyllä, siellä tt-kuvattiin pää laskimotukosepäilyllä, ja arvaatte varmaan, ettei mitään löytyny. Vaiva jatkuu ehkä hissukseen lieventyen, ainakaan ei oo enää joka päivä pää kipee. Ehkä silmät tottuu siihen nykimiseen ja pyörimiseen. 

Tällasen sain sieltä muistoksi, hoitaja aiko pistää siihen kanyylin mutta siellä olikin laskimoläppä vastassa. Nyt reilun viikon päästä on vielä melkeen saman näköinen. 

Ruma syksy on tullu. Oon jo muutamia kourallisia pähkinöitä laittanu pihalle, on ne siitä hävinneet jonkun suihin. Nokkiin. 

Tänään vietetään miehen 51-vuotispäiviä, alan kohta koristeleen kakkua. 

10 000 kotiloa ja reissut

 Meille on tullut näköjään perinteeksi syksyn lomareissut. Kesällä käydään korkeintaan Reposaaressa, mutta syksyllä sitten jossain ihan muualla. Tosin tällä kertaa käytiin myös Reposaaressa, majoittumassa muutama päivä siinä rakkaassa seiskamökissä Siikaranta Campingissa. Monilla se on vain yöpymispaikka ohikulkumatkalla (tosin ei se oo missään "matkan varrella") mutta meille se on lomakohde. 

Tällä kertaa säät suosi ja helli meitä niin että se oli aivan uskomatonta! Liki hellelukemiin ylsi, oli tyyntä ja ihan kesä. Aurinko paistoi joko täysillä tai sitten ohuen pilviharson läpi, mökin terassilla istuttiin ja nautittiin, koiratkin - mummokoira vaan on nykyään vilukoira, tarttee lämmikettä melkeen aina. Sen jälkeen kun ne rakensi siihen kunnon pation aitoineen, on ollu mahdollista pitää koiria irti, kun laittaa lehtikompostiritilöitä sopivasti aukkokohtiin. Jäi pois se narujen kanssa pelaaminen, kun ne oli aina koiran kinttujen ympärillä tai solmussa. 

Tyrnit oli kypsiä ja kirpeitä, Rantakioskin kanasalaatti ihan paras kanasalaatti mitä oon missään syöny ja elämä oli ihanaa muutaman päivän. Lähtöpäivänä satoi, sen jälkeen on kotona satanut ja aikoo sataa jatkossakin hamaan tulevaisuuteen asti. Eipähän lopu kaivosta vesi. 

Viikonlopun kotoilun jälkeen lähdettiin Ruovedelle, majoituttiin kivaan mökkiin Kankijärven rannalle reilun puolen kilsan päässä Helvetin Portilta. 

 Käytiin se hienoksi mainittu Helvetinkolu tsekkaamassa.

Tollanen rako kalliossa, ei paljo mikään. Sinnehän ei saanu enää mennä "turvallisuussyistä", vaikka mitään ei oo koskaan sattunu. Sit toisella kertaa patikoitiin jotain polkua pitkin jonkin matkaa, eikä siellä ollu ku risusta tavallista mettää. Tylsin kansallispuisto missä oon käyny, ja vissiin mummokoirankin mielestä kun se kieltäytyi lähtemästä toista kertaa. Piti kantaa pussissa melkeen koko reissu. 

Ruoveden taajama oli hieno paikka, paljon vanhoja rakennuksia ja Kantakrouvissa erinomainen lounas. 

Satoi aika paljon, sadeviitta oli tarpeen. Mökissä oli mukava olla, siellä oli komea liuskekiviuuni jota mies lämmitteli joka päivä. 

Ruovedeltä ajeltiin Tuurin kyläkaupalle, yövyttiin hotellissa. Olipa pompöösi paikka! Kultaa ja timangeja joka paikassa, niitä hiton hevosenkenkiä ja yksisarvisia ja jopa uskomattoman mauton valkoinen enkeli sisääntuloaulassa. Sain ponnistella pitääkseni naaman peruslukemilla. Miehen mielestä oli hienoa. Itse kauppahan oli vaan tavan kauppa, mutta iso. Sitä samaa tavaraa mitä joka paikassa muuallakin, mutta kalliilla. Se hyvä puoli siinä oli, että koirat sai istua kärryissä tavarapuolella. 

Me etsittiin miehen kans sopivia kenkiä, ei löytyny Keskisen kaupasta eikä Nahkapaikasta kummallekaan. Kaupasta etsin teemukia siivilällä, ei ollu semmostakaan. Ostin siskolle synttärilahjaksi lyhdyn (lyhtyvalikoima sai multakin kiitoksia) ja itelle lehmätyynyn sekä 7 kerää lankaa kympillä. Muotioutletista parkkiksen toiselta puolen housut ja bolerontapaisen 15 eurolla. Eipä tarvi mokomassa kaupassa toiste käydä. Eikä siellä Helvetinkolulla. 

Lehtokotiloita tuli sitten kesän aikana kerättyä yli kymmenentuhatta. Tarkkaa määrää en tiedä, kun tuli niitä paljon myös liiskattua lehtien väliin ja kengän alle - sanotaan että ne syö kuolleita lajitovereitaan, mutta en sellaista huomannut tapahtuvan meidän pihalla. Koirankakassa niitä kyllä oli. 

Glutei maximi

 Mulle on tullu tavaksi herätä puolenyön ja kahden välillä, toisinaan tulee uni uudestaan ja toisinaan ei. Viime yönä ei tullut, kävin alakerrassa ja tiirailin josko olis Perseidejä näkynyt kun ikkuna sopivaan suuntaan näyttää, mut ei näkyny niitäkään. Oli ehkä jotain harsopilviäkin, ja pimeänpelkoinen (?) naapurusto häikii ulkovaloillaan läpi yön. Ja niillä on hoitokoira, joka räkyttää ulkona ollessaan Koko Ajan. Käyttivät sitä puoli kahden maissa yöllä ulkona, en ollu uskoa korviani ku siihen aikaan alko kuulua se piukutus. Kuuluu siis tonne vinttiin sisälle asti. 

Tänään on luvattu ukkosta, mutta syönpä viimeiset suklaakeksini jos sellanen tulee lähellekään. Taas on usein ollu salamia ennusteessa, mutta ei oo yleensä edes satanut. Yhtenä päivänä katoin sadetutkaa että punainen sadealue salamineen lähestyy, ja hain kiireellä puolikuivat pyykit narulta sisään - sadealue jakaantui kahtia, me jäätiin väliin ja ukkonenkin taukosi meän kohalla jatkuakseen sitten parinkymmenen kilsan jälkeen taas. On tää ihme paikka.

Kaveri maalaa kiviä ja on FinStones- porukkaa, ja houkutellu minuaki maalaamaan. Pari kiveä oon sutinu, mutta kyllä mie oon niin huono siinä. Hävettää omat kötöstykset ku näkee miten hienoja muut tekee. 

(tämä on siis netistä)

 En oo vielä saanu lakattua, saati vietyä mihinkään. Nakkaan jonneki metikköön. Sitäpaitsi kivet on monesti niin hienoja ihan ittelläänki, ei raaskis maalata.

Eilen oli hyvä päivä pitkästä aikaa, tästä päivästä ei vielä tiedä ennenkuin saan tämän väsymyksen pois. 

Elokuun kosteat yöt

 Pihalla on vilskettä; sisiliskoja, sammakoita, vaskitsa, kyitä... 

Muut menettelee, mutta koirien takia me katotaan niitä kyitä vähän viistoon. Tein joku aika sitten sisiliskoille lämmittelypaikan orvokkipadan viereen, mutta nyt siihen onkin ruvennut asettumaan käärmeitä. Iso käärme ja vauvakyy. 

Kuvassa isokyy. Otin sitten hommakseni raivata nuo oksat ja ranganpätkät tuosta pois ja trimmeröin vielä kasvillisuuden lyhyeksi. Orvokkipadan takana oli muutakin puurojua, mm. vanha laho linnunpöntön puolikas, ja siellähän se pöntössä piileksi se vauvakyy. Hyvän piilon oli löytännä. Odotin että luikertelee pois (hetken kyllä tuijotti minua tuimasti ennen kuin häipyi) ja tuhosin hyvän käärmeenpesän. Vähän kyllä pelotti että jos en huomaa ja iskee käteen hanskan läpi, ja sitten kun arkana touhusin niin yhtäkkiä viereisestä vaahterantyngästä putosi kaarnanpalanen viereen (se puu kaadettiin joku vuosi sitten ja nyt siitä parimetrisestä tyngästä tippuu kaarnat) ja säikähdin kamalasti. Ehkä kuvittelin että sieltä se käärme nyt tiputtautuu mun niskaan...

Hellejakso tuli vietettyä lähinnä sisätiloissa, koirien lenkitys typistyi minimiin. Pari kertaa uimassa kävin. Pari yötä sitten osui ukkonen kohalle. Valvoin salamia ihaillen, sain jopa videolle ku niitä räpsy koko ajan. 

Kulttuuria harrastin yhden kesäteatterireissun verran. 

Puutarhakuulumisia sen verran että eka kesäkurpitsa kypsyi - maistui niin pahalle että heitin roskiin. Juuri mikään siemenestä kylvetty ei oo kasvanu peukalonmittaa isommaksi paitsi ruusupapu ja krassi. Kotiloita kerätty vajaat kuusi tuhatta, mutta ei se missään näy. 

Yksi ilonaihe on metsänätkelmä, se on alkanu viihtyä ja kasvaa hopeasalavan juurella. Ihana kasvi!  

No onhan se kivaa

 Olis kiva olla ulkona, mutta kuumuus saa pahalle päälle ja ne lentoperkeleet saa jo raivon partaalle. Mua on syöty ihan urakalla taas tänä kesänä, luulen että olen alkanut jo kärsiä harhoista, koska ihan selvästi välillä joku puree/pistää mutta siinä kohdassa ei näy mitään; ei ees polttiaista, joka sentään on vaikea nähdä.

Tänä aamuna mua puri reidestä joku, joka jätti kaksi täydellistä ympyrää jälkeensä, kuin kupin pohjan jäljet pöydässä. Kutisi hitosti, mutta meni ohi. Äsken kun korjasin pihatuolin kangasta, nautapaarma puri nilkasta ja kortisonivoiteesta huolimatta ärsyttää kovin. Yhtenä iltana jouduin kutinan takia ottaan Histecin ja sitten nukuin seuraavankin päivän. Se vaikuttaa minuun sillä tavalla. 

Lehtokotiloita on kerätty nyt noin neljätuhatta. Vielä riittää, ja ku mies osti uuden ruohoraivurin (kun ei ollu oikeanlaista, vaikka niitä on kolme jo ennestään) ja kokeili sitä, niin suojapellillä oli heti kymmenen kotiloa. 

Viime postauksessa olin viemässä Jesperiä mätsäriin, ja kyllä me sit sinne päästiinkin. Oli kiva kokemus, paitsi että ainoo sijotus oli sininen nauha. Jesperin pariksi osui täydessä näyttelytällingissä oleva valkoinen kääpiövillakoira, eihän mejän mössykällä ollu mitään mahiksia. Mut nähtiin paljon koiria, muun muassa itäeuroopanpaimenkoira, jota en oo ennen nähny. Oli harmaan seefferin näkönen. Uljas. Eikä saatu mitään tarttuvia tauteja, vaikka siellä ei ollukaan rokotuspakkoa. 

Reposaaren Siikarannassa käytiin taas. Kuopus oli ekasta tilistään heti varannu ma-pe mökin sieltä, mie tarjouduin jakamaan kustannuksia ja seuraksi, ja sitten myös esikoinen liittyi seuraan. Meillä oli siis tyttöjen reissu, kolme ihmistä ja neljä koiraa.

Oli varattu ihan perus leirintämökki, mutta kun siellä oli muurahaisia ni mejät upgreidattiin suihkulliseen mökkiin. Oli hieno! 

Kelitkin muuttui varsin kesäisiksi juuri kun oltiin siellä. Käytiin koirarannalla ja samoiltiin mettissä ja rannoilla. Oli ihanaa kun sain käydä kävelemässä koirien kanssa ja ilman, ilman että joku halus muuttaa mun suunnitelmia tai tuppautua mukaan. Kukaan ei juonut kaljaa iltakaudet - ainakaan mejän mökissä. Tytöt kävi myöhäisillä iltaretkillä kun mie nukuin koirien kains.

Vierusmökeissä naapurit vaihtui tiuhaan, ja nauratti aatella mitä ne miettii ku meillä on niin tuhottomasti koiria, vaihtuva kokoelma terassilla. 

DNAn puhelinmyyjä soitti niinku aina näihin aikoihin, ja mie en just ehtiny puhuun sen kans, soitti seuraavana päivänä enkä ollu puhelimen vieressä vastaamassa, ni ei oo nyt enää soittanu. Mun liittymätarjous vanhenee 10.8. ja nyt oon aatellu että vaihan liittymää. Tuo aina vaan nousee vaikkei toki ole tarjouksena kalllis, parikymppiä kuussa, mutta Telia tarjos 17e/kk ja MOIlla on 15 euron kuukausitarjous, tosin siinä on rajoitettu netin käyttö 8Gt:uun. Ja kuinka ollakaan, facebookin algoritmit huomas mun kattelevan liittymiä ja laitto jonku vanhan MTV:n uutisen, että operaattorit rahastaa vanhoja vakiasiakkaita ja tarjoaa uusille parempia sopimuksia. 

Ihan samoin tekee mm. vartiointiliikkeet, meillä on Verisuren järjestelmä ja kun mies kyllästyi jatkuvasti nousevaan hintaan ja kysy tarjouksen muualta, niin yhtäkkiä putoski hinta melkeen puoleen. Eli ihanhan se on rahastusta vain. Tänään käyn kysymässä Elisan myymälästä, esikoisella on niiltä liittymä kampanjatarjouksena 7e kuussa. En oota tietenkään samanmoista, se oli vaan sellanen kalastelutarjous sillon monta kuukautta sitten, enkä jotenki muutenkaan usko, että sieltä parempaa irtoo. 

Perjantaina kävin ekaa kertaa uimassa tälle kesälle. Jo se oli aikakin heittää talviturkki. 

 

Mustikoita kesäkuussa

 Enpä muista että olisin koskaan maistellut kypsiä mustikoita kesäkuussa, mutta niin vain eilen tein. 

Lähdin metsään ahdistusta parantelemaan ja noppimaan mahdollisia kanttarelleja. Löytyi niitäkin, vaikka joku oli paikat käyny viikonloppuna putsaamassa. Muitakin sieniä jo kasvaa, ihan outoa että näin aikaisin, mutta onhan sitä vettä riittänyt. Amppelikukat raiskaantuu liian märässä. 

Lehtokotilot menestyy. Tällä hetkellä olen surmannut noin 2036 kotiloa. "Noin" siksi koska välillä olen seonnut laskuissa, olenko kerännyt sata- vai kakssataaviiskytkuus. 

Kesä on parhaimmillaan ja mie vaan oon alamaissa. Mitään ei jaksa eikä halua, eli sitä tavallista mörrimöykkykautta. Huomenna aattelin viedä Jesperin Match Showhun, jos onnistun. 

Luin myös karjanhoidon historiasta kertovan kirjan, sekin sai minut surulliseksi kun niin paljon eläimiä kuoli nälkään ja huonoon kohteluun. Siellä oli mm. kuva lonkkaluusta, johon sijoiltaan mennyt reisiluu oli kaivertanut uuden kolon itselleen. Mikä tuska on eläimellä ollut!

Huivin neuloin ja nyt virkkaan kesähattua. Viikonloppuna kävin jalkahoidossa.

 

Kuulumisia sateen takaa

 Ihan on kuin lapsuuden kesä! Kylmää ja märkää :) Mut hyvä kun ei ole mitään kuivaa hellettä viikkotolkulla niinku joskus. Kaivossakin riittää vesi. Lämpöennätyksiä on tehtailtu viime aikoina, nyt on niissäkin ansaittu tauko. 

Lehtokotiloita oon kerännyt. Ne liikuksii näkyvillä märillä keleillä, ja on helppoja poimia. Tai no helppoja ja helppoja, kun poimija on köntys jonka niskat kipeytyy semmosesta kumartelukurkottelusta ja puskissa on nokkosia. Parin viikon sisällä oon keränny reilusti toista tuhatta kotiloa, ja nyt kun kävin niin sain saaliikseni "vain" yhdeksisenkymmentä. Ehkä keräilylläni on ollut jotain vaikutusta, tai sitten olen toiminut evoluution käsikassarana ja jäljellä on ne, jotka suosii lehtien alapuolia ja muita hyviä piiloja. 

Aiemmin laitoin kiehuvaa vettä astiaan ja nakoin kotilot sinne, mutta ku pelkäsin että vesi jäähtyy liian nopeasti ja kotilot kärsii, aloin kerätä niitä kuiviltaan ja vasta sitten hulauttaa kiehuvan veden niiden niskaan. Ei oo mullakaan sitten niin oksettava kotilosopan haju nokassa kun kerään. 

Amppelikukat kuolee ku sataa niin paljon. Sit mulla on sellanen monen metrin mittainen ruukkukasvi; keväällä laitoin isoon ulkoruukkuun multaa ja punoin köynnöstuen suoraa siihen niin, että tukikepit oli ihan ruukun pohjaan asti ja sitten punoin siihen osaan joka oli ruukun yläpuolella. No en osannu arvata, että ne pajut juurtuu niin hyvin, ne kasvaa siinä ja pukkaa uutta oksaa ja lehteä vaikka kuinka paljon. 

Kuva on melkein kolmen viikon takaa, se on nyt paljon lehtevämpi. Kasvaahan siinä krassia ja taisin ruusupapuakin laittaa, saa nähdä jaksaako ne vai viekö paju kaiken voiman. 

Olen oppinut tekemään reikäneuletta. Tai en ole varma, jonkinlaisia isompia silmukoita sillä tekniikalla tulee. Ensin tein joka kerrokseen, mutta siitä tuli suunnikkaan muotoinen pussi, joten nyt kudon pari normikerrosta joka reikäkerroksen väliin. Kun sisko antoi mulle itsekutomansa hienon puuvillatunikan, ja siinä on iso kaula-aukko ja vaikka vaate on lämmin niin niskaa palelee sitten. Sain ne ylijääneet 5 kerää lankaa niin teen sitten reikäneulehuivia kaulan suojaksi. Mukava välillä kutoa, ja Areenassakin on uusi kausi Syyttäjää, mitä katsoa samalla.

Rantahiekkaa ja jotain muuta

 Kesä on jo pitkällä, ja ensimmäinen Siikarannan reissukin tehtynä. Vilpoisaahan siellä oli, ja jonkin verran sääskiäkin, isoja sellaisia. Mutta ainahan siellä on ihanaa käydä! Myrsky oli kaatanut puita ihan hiljattain, metsä oli aika rujon näköinen.

Porissakin käytiin käveleskelemässä, mie toivoin näkeväni mustavariksen, mutta näinkin räyskän. Elämänpinna! Olen miettinyt, miten sen erottaa tiirasta kun sen mahdollisesti joskus näkee, mutta erehtymisen vaaraa ei totisesti ollut, niin iso se oli. 

Koirarannalla tavattiin toisia kiinanharjakoiria, ja meän vanha mummokoira oli aikasen ärhäkkä ensalkuun, mutta kun muut ei siitä säikähtäny niin sitten se köpötteli muina mummoina siellä porukan mukana.

Pihalle tuli keväällä lehtiruusukkeita, joita arvuuttelin ja säästelin trimmeröinniltä. Yhestä tuli suolaheinä, yhestä lienee tulossa sormustinkukka ja yks paljastui valkoiseksi illakoksi.

Ihana kukka, ja suloisen tuoksuinen! Kannatti säästää. On se suolaheinäkin kaunis, mutta tää oli iloinen yllätys. Mistä lienee kulkeutunut meidän pihalle. Mutta tulihan siihen lähelle yllättäen viime kesänä se sormustinkukkakin. 

Rahanmenoa; vanhan talon vanhat viemäriputket(kin) kaipailis uusimista. Tukoksen avaamiseen tarvittiin jo ihan ammattiputkimiestä, ja seuraavaksi tullaan kuvaamaan putki että onko se jo ihan toivoton tapaus vai vieläkö voitas vähän aikaa mennä niillä. 

Ja vanhan talon vanhat oviaukot! Ostin uuden hyttysverkon meän ulko-oveen, ja voi onneton miten hankalaa sitä on sovitella oviaukkoon, joka ei ole säännöllisen suorakulmion muotoinen. Emmätajuu miten se oikein on vinksallaan, yhen kulman ja reunan ku saa nätisti niin toisesta kinnaa tai lerpattaa. Yhellä hetkellä näyttää ku alaosasta pitäs leikata pois kymmenen senttiä ja toisella hetkellä vain viis tai ei yhtään. Jos olisin tehny niinku ohjeissa eli mitannu oven ja leikannu verkon ensin ja sitten vasta sovitellu oveen, niin takuulla olis saanu lähtee uuden ostoon. 

Vein miehen ja tytön junalle, ne lähti Helsinki City Festivaliin ja mie sain onnellisena jäädä tänne tekeen mitä huvittaa. Nyt teen kanasalaatin ja sit meen trimmeröimään tai ehkä päikkäreille tai lenkille. Saa nähdä.

Metsässä

 

Taas on lähdössä metsää, toivottavasti nyt eivät pesintäaikaan kaada! Tuo on polun varrella, jonka ympäriltä on viime vuosien aikana kaadettu kaikki metsät, vain tuo pläntti oli jäljellä ja kohta ei ole sitäkään. Osassa kasvaa parimetristä vitikkoa. 

Onneksi on vielä kaunista metsää jäljelläkin.

Sitä ei tiedä kauanko tuokaan saa olla, metsäosuuden tuolla päässä oli tukkipinoja. Etsiskelin sieltä kiven istuimeksi ja söin eväät - juustosämpylä ja kaakaota mulle, puruluut ja vettä koirille. Ötökät on heränneet toden teolla nyt, oli kangasperhosiakin liikkeellä. Ja siinä kivellä istuessa meni joku haapsiainen housuihinkin. Niin rankka reissu oli, että nukuin puolentoista tunnin päikkärit sohvalla sen jälkeen.

Viimeiset linnunruuat on nyt tarjoiltu, häkissä on vielä sellanen kevätruokamakkara. Naakat ja harakkakin on kehittyneet todella taitaviksi makkaravarkaiksi, ens talveksi täytyy vissiin kehittää joku makkarakomero noille talipötköille, ettei niitä häkin ulkopuolelta käsin (nokin) syödä. Nyt laitoin ton viimeisen niin, että siinä on cd-levy yläpäässä, ettei sitä voi nokkia vaikka sen nostaiskin narusta ylös, ja se on myös alaosasta kiinni "orressa" ettei se liiku juuri sivusuunnassakaan. Ja ehkä vähän levyn välkyntäkin pelottaa. Pikkulintuja ei näy häirittevän. Isot määrät on lintuja vielä tässä, ihmettelen kun on punatulkkunaaraitakin - eikö niiden pitäs olla hautomassa tähän aikaan?

Kävin viikonloppuna lapsuudenajan lempiyhtyeeni Matchboxin keikalla, eturivissä tietty. Papat jaksaa, vaikka selvästi basistin soitin painoi kovasti sen hinteliä hartioita. 

Nyt pitäs kevään sitten muuttua vähän keväisemmäksi säiden osalta, saa nähdä.

Linnut ja Loopit ja vähän risuja

 

Risuaita alkaa olla melko valmis, tai ainakin soveliaat risut on kerätty aika isolta alalta, loppuja haalin jo kauempaa. Monta hikipisaraa on vuodatettu, mieheltä en ole sen jälkeen apuja kysellyt, kun kerran pyysin sitä heilutteleen rautakankea mut ei se halunnu ku sillä oli kädet kipeet. Muutama oikea aidantolppa ostettiin ihan kaupasta, loput oon ite sahannu rangoista. 

Viikonloppuna oli Tornien taisto ja Bongaa päivä pihalla, me ei joudettu pihalla tönöttään vaan käytiin kattomassa lintuja muualla, missä niitä on enemmän kuin omalla pihalla. Komeasti kaksi merikotkaakin nähtiin. Ensin paniikissa lentäviä hanhia iso parvi, ja kun seurailtiin niitä niin löydettiin pellolta kotka ja toinen liiteli sen yläpuolella. Saalista oli saanut, mut ei se hanhelta näyttänyt, oli pienempi. Suokukkoja näkyi ja joku muukin kahlaaja, jota en tunnistanut kun ne on niin saman näköisiä mun silmään. 

Esikoinen meni puoliskonsa kanssa ulkomaille Innan ja Alexandra Stanin yhteiskonserttia kattomaan, ja jännitin koko eilisillan niiden matkaa. Lentokone oli myöhässä, ja KFC-pikaruokalan parkkipaikalla oli haikara. On se niin erilaista tuolla isossa maailmassa. Reissu on puoliskon ensimmäinen lentomatka ja muutenkin pidemmälle ulkomaille suuntautunut. 

Niiden koira on nyt sit täällä mun hoidossa, ja se on koko ajan valppaana ja odottaa omia ihmisiään. On se kumminkin jo alkanut tottua täälläoloon ettei niin paljon stressaa, ja syökin. Eilen illalla istuttiin saunan lauteilla kaikki rivissä, 2 ihmistä ja 3 koiraa. Kaikkien lenkitykset mie oon muutenkin hoitanut jo viikon verran, kun tyttö on ollu tosi kipee, kuume ollu päiväkausia yli 38 ja välillä yli 39kin. Ei influenssaa eikä nieluviljelystäkään löytyny mitään bakteereita. Onneksi se kuitenkin jossain määrin toipui reissuun lähtöön mennessä. 

Hommasin Loop -merkkiset korvatulpat, kalliit oli mutta onpahan hyvätkin! Korvat tuli ensalkuun kipeeksi kun ei oo tottunu, mutta kyllä nukuin hyvin! En heränny mihinkään koirien tassutteluihin ja nuolemisiin, miehen herätysääniin tai ohimeneviin mopoihin. Koiran satunnainen haukahduskaan ei säikäyttänyt henkihieveriin, kuten käy jos oon ehtinyt nukahtaa. Kuulin sen kyllä, mutta jatkoin vaan unia. Suosittelen.

Kaikki hyvin. Paitsi tuolla koiralla, joka ikävöi.

Kyllä nyt on rankaa

 Mihinkähän tää nyt johtaa ku on näin lämmintä, tuleeko taas lumimyrsky ja tuhoaa aikaisin aloitetut pesinnät... ripustin yhen uuden linnunpöntön ja otin pois yhen vanhan lahonneen. 

 Naapurin mettän omistajat on raivaillu mettäänsä ja ihan meän takia yks niistä (oikein ihana tähtisilmäinen mies, en ollu sitä ennen tavannu ku se asuu kauempana) raivuroi ton pihlaja-, raita- ja vaahteratiheikön tuosta meän tontin vierestä, ja tilas sähköyhtiön miehet raivaamaan ne puut, joiden oksat on kietoutunu meän sähköjohtoon. Samalla voisivat tsekata sen tolpan kunnon, kun sitä on vuosikaudet tikka nakuttanut. 

 Sain luvan käyttää ne kaikki kaadetut puut sieltä, se kaataja jopa karsi ja pinosi mulle niitä isompia rankoja, jota mie sitten raahasin pihalle.

 Nyt siellä on paljon nurin enempi vähempi suoraa riukua ja rankaa, oon laittanu alulle risuaidan niistä. Etualalla niitä isompia pihalleraahaamiani.

 Totesin vain, että käsivoimat ei enää nykyään riitä rautakangen ja lekan heilutteluun, ja tolppien pystytys oli pikkusen hankalaa. Vähän kyselin josko mies olis halukas autteleen, mut se vaan mutisi että on varmaan maa vielä jäässä... no ei oo, mut ei se kuunnellu. Ehkä mun käsivoimat siitä hiljalleen kasvaa.

 Muutenkin tuli eilen meltottua pihalla puu- ja risuhommissa oksasahan ja -leikkureiden sekä oksasilppurin kanssa. Talvella lumi katkaisi lahovikaisen koivun, joka jäi konkeloon; muutama päivä sitten rojautettiin se alas tuohon kunnan maalle tien viereen ja nyt kävin pienimässä sen sillä moottorisahapelkurin akkukäyttöisellä oksasahalla, mikä oli ihan kätevä siihen. Ja oksat silppusin silppurilla. Kyllä tekniikka on hienoa.

 Tänään aattelin sitten pitää lepopäivän, sääennusteessakin oli sadetta mut mitään ei satanu ja tuli sitten käveltyä aika pitkä, mutta kertakaikkisen ihana lenkki koirien kans ja oon taas poikki.

 Yritin kuvailla kaikenlaisia kevätasioita siellä lenkillä, mutta se oli tällasta:

Leskenlehtiesiintymä

Mustikansilmut

Tupasvilla tms.

 Että liiankin hyvin on onnistunut Jesperin harjoituttaminen poseeraamaan kameran edessä lenkillä, se tulee siihen istumaan heti. Ellei sit satu oleen jotain kiintoisampaa jossain. 

 Tosi hiljasta jotenki oli, ei tuullut eikä kulkenut ketään muita, linnut vaan lauloi ja sammakot kurnutti. 

 Mummokoira sai tikit pois, haava oli hiukan auki kun yks tikki oli eläinlääkärin sanoin "leikannut läpi". Mutta kyllä se siitä paranee. Vuotihan se haava koko sen 10 päivää tikkienpoistoon asti, yhen vuorokauden ehti olla ilman laastarilappua siinä välissä ja sit se taas sai raapaistua sen auki. 

 Lintuja on listalla nyt 44, tänään bongasin pyyn, laulurastaan, peukaloisen ja kuovin. Pyystä näköhavainto, muista ääni. 

 Mustapavut! Ostin Urtekramin luomumustapapuja, ja koitin saada niitä kasvamaan. Aina ne mätäni tai homehtu, sitten valitin asiakaspalveluun ja sain ohjeet huuhdella ne ensin 65-asteisessa vedessä ja sitten kylmässä vedessä jne jne. Laitoin ne oikein idätyspurkkiin, verkko siihen suulle ja astiakaappiin, ja huuhtelin vähän väliä mutta saivat sitten kuivua välillä. Itihän ne sitten - 3 papua noin viidestäkymmenestä. Meleko surkia itävyys, ja sehän kertoo ravinteiden säilymisestä kans se, miten siemen itää. Jotenkin kuvittelisin, ettei mustapapujen kasvattajatkaan huuhtele papuja ja säilytä niitä ilmavassa paikassa itämässä, kun kylvävät niitä...  epäluulot kyseisiä papuja kohtaan kyllä jäi. 

 Mun puhelin alko prakaan ja tytär anto sit mulle oman vanhan puhelimensa, joka oli kylläkin uudempi ku mun. Kamera ei kyllä oo kaksinen, kuten ehkä huomaa. Enkä oikein osaa käyttääkään koko puhelinta vielä, se on OnePlus ja aiemmin mulla oli Huawei. Ja se "korjaa" mun kirjoitusta salavihkaa, että jos en oo tarkkana niin tulee kirjoitettua kryptisiä viestejä. 

Fläspäkki

 Kuuntelin tässä yks ilta nuoruuden musiikkia, jota en ole paljoa aikuisena kuunnellut. Tuli sellanen tunneflashback, tunsin yhtäkkiä sitä samaa tunnetta, mitä silloin joskus teininä ja nuorena aikuisena. Vaikea kuvailla, mutta se oli positiivinen, iloinen, innokas ja siinä oli elämänhalua. Kun maailmassa oli vielä kaikenlaista kivaa ja ennenkokematonta, kun tunteet vastakkaista sukupuolta kohtaan heräili, oli ihastuksia sinne ja tänne ja yllättävä hymy saattoi saada ajatukset heittämään iloisesti häränpyllyä. 

Jäin miettimään, että jos olis tämä älli päässä ollut silloin, mitä olisin tehnyt toisin. Erilaisia valintoja, olisin ottanut elämän ja koulun vakavammin, asettanut päämääriä sensijaan, että elin vain päivästä toiseen ja yritin päästä mahdollisimman helpolla. Ja pakenin ikäviä asioita musiikkiin ja kirjoittamiseen. Olisin ollut itsevarmempikin tietysti. Tuli vähän haikea olo.

Ei se silti välttämättä olis minua parempaan paikkaan auttanut, olisin ehkä saanut parempia töitä kun olisin kouluttautunut, mutta olisko se elämä silti ollut sen ihanampaa? No, töistä olis saattanu nauttia, mutta olisko se estänyt masennuksen pahenemisen? Olisko mulla nyt tämmöstä rakasta perhettä? Päädyin mietiskelyssäni siihen, että näin on hyvä, ja näin se nyt joka tapauksessa meni. Paljon huonommin olis voinu mennä. 

Nähtiin eilen merikotka. Kuvassa kuitenkin koira. Mitäs muutakaan.

Patti ja pinsa

 Mummokoira pääsi tänään eroon kainalopatistaan. Pyysin eläinlääkäriä säästämään patin mulle halkaistuna, että näen mitä siellä on. Ei ollu rasvapatti, oli ruskeaa ontelokudosta josta valui ruskeaa töhnää. En halunnu patologin tutkimusta, aattelin että jos on syöpä niin kyllä se ilmoittelee itsestään sitten joskus, ei eletä missään syöpäpelossa ja sytostaattilääkkeissä vaan mennään niin kauan kuin vointia riittää. 

Tillin tallin kirkkaassa paisteessa

Tottakai olen googlannut ja se saattaa hyvinkin olla mastsolukasvain, mutta ei ajatella sitä.

Onneksi tyttären auto taas vaihteeksi toimii, se on mua joutunu kuskaileen ja käytti siellä eläinlääkärilläki ja tarjos teetä kämpillään, kun odoteltiin leikkauksen loppumista. Toinen vaihtoehto olis ollu nousta ennen viittä, viedä mies töihin ja sitten käydä eläinlääkärillä ja sitten joko jättää toipilas kotiin tai ottaa se mukaan ja hakea mies töistä. Ja oon vielä aika puolikuntoinen. Nyt vedeltiin makiat päikkärit täällä tyttären kanssa. 

Tiistainahan se joutu viemään mut häthätää päivystykseen kun tuli taas niin paha mahakipu, ei oo niin pahaa ollukaan. Tuli aaltoina semmosia pahoinvointi-pyörrytyskohtauksia, ja mie konttasin täällä kun en pysyny pystyssä. Mittasin verenpaineen ja se oli 90/57, ei ihme että pyörrytti. Ja selkään asti sattui. 

Päivystyksessä jouduin kaks kertaa soittaan kelloa että auttakaa nyt helvetissä kun on hirveä kipu, mutta siellä oli kaiketi just joku vuoronvaihto ja ainahan niillä on kiire. Sain kanyylin kautta kaks lääkeannosta ja olkavarteen yhden, ja sitten se kipu taittui muutamaksi tunniksi.

Hyvin olisivat voineet päästää mut siinä vaiheessa jo kotiin, mutta siirsivät isompaan sairaalaan ja siellä piti oottaa kuus tuntia täysin turhaa ultraäänitutkimusta. Toisaalta jos multa on maha tutkittu 2 vuotta (?) sitten niin eihän se takaa etteikö olis nyt voinu olla sappikiviä, ei kumminkaan ollu.

Vähän aloin siellä jo pitkästyä, kädet oli täynnä verenpainemansettia, laastaria, kanyylia, EKG-lätkää ja saturaatiomittarikin oli, selällään vaan siinä maata eikä saanu liikkua mihinkään ite. Onneksi päästivät yöllä pois, kelataksilla hurautin kotiin.

Jos tämä episodi jotain mulle opetti niin sen, että mun perhe rakastaa minua ja välittää minusta. Molemmat tyttäret singahti apuun heti - toinen mun kulkemisesta huolehtiin ja toinen koirien hoidosta täällä kotona - ja miestä piti ihan hillitä ettei se lähteny ajaan sinne sairaalalle. Sanoin meän yhteisessä viestiryhmässä että minua ihan hävettää ku joskus pidän itseäni niin turhana kapistuksena tässä maailmassa... kyllä mie näille tärkeimmille merkitsen jotain.

Mietin, että kirjotan loppukaneetiksi että lähden viemään koiria iltapissalle, ja tuli mieleen ku kauppoihin on tullu joku tuote jonka nimi on Pinsa. Kun mie sanon monesti että "vien koirat pinsalle" tai että "tulipa pitkä pinsa". Ja isompi hätä on sit "kanki". Tää on peruja vanhemman tyttären vaiheesta, jolloin se korvas random sanoissa toisen tuplakonsonantin ännällä. Itse se ei muista niin puhuneensa, mutta mulle ne tarttu eikä irti lähe :)

No nyt se iski

 Itse tekemäni nokkostinktuura loppui, ja nyt onkin sitten flunssa. No, ainakin kova nuha. Yö meni hikoillessa ja kakoessa kutittavaa kurkkua. Ja nieleskellessä, tuntu että korvia lukuunottamatta pään joka aukosta tunkee ruumiinnesteet ulos. 

Ens kesänä teen tinktuuraa enemmän. 

Peippo lauloi eilen aamulla ja punarinta illalla. Lintulistalla on 34 lajia, on lämmin päivä ja saattais bongata lisääkin jos vain olisi voimia ulkoilla, mutta ei tässä kunnossa.

Puolitoista viikkoa sitten sisään tuodut norjanangervon oksat kukkii.

On siis kevät

 

Pitkin talvea meidän pihalla on kuulunut sellanen tikkamainen lyhyt vihellys tai huikkaus, vähän kuin käpytikan mutta huilumaisempi, melodisempi. Oon veikkaillut harmaapäätikkaa ja palokärkeä, mutta aina kun tihrustelin sinne huikkailun suuntaan, siellä ei joko näkyny mitään tai sitten sieltä lensi harakka. Ajattelin, että sattumaa. Mutta se sama sattuma toistui, ja tänään sitten näin huikkaavan linnun ihan omin silmin - se ON harakka. 

Pari päivää sitten lenkillä säikytin lentoon viisipäisen närhiparven, josta osa lensi mun reitin varrelle sadan metrin päähän pieneen männikköön. Siellä ne piti jännää hiljaista kujerrusta ja tilskutusta, jos en olis nähny että puussa on kolme närheä kurkkuhöyhenet viserryksen tahtiin liikkuen, en olis uskonu. Olisin epäilly joksikin käpylinnuksi. Ei tuollaisia ääniä missään lintujen äänisovelluksessa kuule esimerkkiääninä. Myös talitiaisella on paljon isompi repertuaari kuin se ti ja tyy ja hälytysääni.

Taas lehdessä meuhkattiin takatalvesta. Haloo, nyt on kevättalvi. Kevät keikkuen tulevi, ei jokainen kylmä jakso ole takatalvi vaan tavan kevättalvea.

Näin unta, että olin Reposaaressa vaeltelemassa, ja itikat söi mun kaulaa ja raavin. Aamulla vessassa huomasin, että on raapimajälkiä kaulassa, oli varmaan oikeesti kutittanu. Kutinat on nyt olleet enimmäkseen siedettäviä, mutta olis kiva löytää rasva, joka auttas siihen. Normi perusvoiteet vaan tuntuu lisäävän sitä kutinaa. Ja mitä tulee lääkärin pakeilla käymiseen - tyttärellä on polvet olleet tosi kipeet, ne on kuvattukin (ainakin toinen) mutta mitään vikaa ei kuvasta löydy -> mitään ei tehdä. Nyt ku se tuskissaan soitti niin sai lääkärin soittoajan kolmen viikon päähän. Ja se on oikeasti kipee, sillä on oikea vaiva. 

Vois vaikka pitää terveydenhuoltoasioita kärjessä, kun etsii kunnallis- ja aluevaaliehdokkaita. Se vaan että ei esim. lääkäriys näytä auttavan ihmistä ymmärtämään terveydenhuollon ongelmia, jos ei sitä hommaa vakituisesti harjoita ja silloinkin vain lääkärin näkökulmasta. Ei potilaan.

Mikrobiomidieetistäni on unohtuneet pavut, mutta hedelmiä syön joka päivä. Pitääkin tänään ettiskellä kaupasta niitä papuja ja jotain muutakin kasvia, ja hapankaaliakin pitää ostaa lisää. Mies mieltyi yhtäkkiä siihen kanssa, se sanoi luulleensa että se on kauheaa (no, haiseehan se pahalle) mutta sehän onkin hyvää. Suosittelin sille kimchiä kokeiltavaksi, kun se on tulisen ystävä.

Kevään ikävä sivuvaikutus on pörisevät mopot ja moottoripyörät. 

Post Scriptum: tein Ylen vaalikoneen, kukaan ehdokas ei ollut samaa mieltä kanssani, ja henkinen kotikuntani on sen mukaan Pello. Muutan sinne ja sitten elän kuin Pellossa.

Kuukiurusta

 Eilen kävin pitkän kävelyreissun pitkin mettiä ja peltoja (pelto oli jäässä, en muuten olis lähteny sinne käveleen) ja kuulin kiurun. Taisin nähdäkin. Mummokoirakin jaksoi melkein koko matkan kävellä, viimeisen kilometrin taittoi pussissa. 

Jesperi on ajeltu kesäkarvaan.

Viikset jätin. Ihan vain koska minusta on hauskaa kun koiralla on viikset. Sellaset snautseriviikset. Jo aiemmin ajelin sen varpaat paljaaksi, kun lumi ja kura tarttui niihin, näytti niinku sillä olis ollu housut joista pilkistää tassut.

Lueskelin toisten blogeja, mutta en osaa enää oikein kommentoidakaan. Kevät on tullut muuallekin kuin meille, ja se on kyllä ihanaa. Marraskuussa tuntui, että se ei ikinä tule, mutta nyt vähän kauhistuttaa miten aikasin se kuitenkin tuli. Viikonloppuna nähtiin sitruunaperhonenkin, ja on vasta maaliskuu.

Hienoja tähtitaivaita on ollut, niitä oon ihastellut koiria iltapissillä käyttäessäni. Oon jopa opetellut kolmen uuden tähden nimen; Alnitak, Alnilam ja Mintaka, Orionin vyön kolme tähteä. Seurannut Marsin ja Jupiterin matkaa taivaalla.

Meillä on ihan jumalattomasti naakkoja. Taivaan pimentävä parvi tulee joka aamu heti, kun oon käyny täyttämässä linnunruokapaikan. Aina siellä maassa jotain on, ja ne syö kaiken pois. Ei jää muuttomatkalta palaaville peipoille mitään. Tosin yks peippo on talvehtinut täällä, sillä on jalka kipee ja siitä tunnistan. En oo kyllä nyt vähään aikaan nähny sitä tässä, mutta kun ei oo lunta niin se varmaan löytää muualtakin ruokaa. Ainakin kaksi eri lehtopöllöä huhuili tossa talvemmalla tässä lähellä. Myyriä näyttäs olleen ainakin talvella, jäljistä päätellen. Ja yksi tyhmänrohkea hiiri käy kanssa linnunruokapaikan alla keskellä päivääkin. Yleensä ne vilahtelee nopeesti ulos ja sisään kolostaan, tämä ihan rennosti chillailee eikä sillä oo kiire mihinkään. 

Ihmistä aina väsyttää, ja kuitenkin se tänäaamunakin heräsi viideltä eikä löytänyt kunnon asentoa. Jonkulainen sisäinen stressi tuntuu olevan kanssa. Ja sunnuntaina oli taas semmonen päivä, että sydän hakkas niin että älykellokin luuli mun treenaavan :D ei se tienny, että mie vaan raahustin hitaasti kävellen mäkeä ylös. 

Vähän oli kriisinpoikastakin taas parisuhteessa, etin jo asuntoa. Löysin hauskan ja halvan yksiön kirkon yläkerrasta! Ai siellä sais olla rauhassa, ei olis seinänaapurit kiljumassa ja ryskäämässä. Mut ei ne varmaan ateistia ottas sinne, jolla on nytteki päällä The Satanic Templen verkkokaupasta ostettu paita. Kriisistä kyllä selvittiin eikä tarvinnu muuttaa. Mut hyvä tietää että mun lompakollekin sopivia asuntoja on olemassa, vaikkei ihan tässä nurkilla. 

Olin ilahtunut kun Cleevesin uusin tuli (olin varannu sen kirjastosta) mutta se oli pettymys, kun tarina on sama kuin juuri katsotussa teeveesarjassa. On tylsää kun tietää, kuka seuraavaksi kuolee ja kuka on syyllinen. 

Joskus on toisin

Naistenpäivänruusu!

Mies on pari kolme viime vuotta muistanut naistenpäivänä, kiitos naispuolisten työkavereiden. Olen vähän hämmentynyt, mutta onhan se kiva saada huomionosoituksia joskus. Tällä kertaa sain itse valita minkä kukkasen haluan.

Oli viikonloppuna lämmintä ja aurinkoista, käytiin pelloilla kattelemassa olisko joutsenia tai töyhtöhyyppiä, ja sain molemmat listalleni. Epäilen kyllä että ainakin hyypät häipyy etelämmäs vielä tällä viikolla, sen verran ikävää keliä luvassa. Ne on kyllä huvittavia otuksia ku ne vaan seistä kököttää jähmettyneenä. 

Löysin Netflixistä dokumentteja yllättäen. Luulin että siellä on vaan leffoja ja sarjoja. No, katoin dokumentin suoliston toiminnasta ja mikrobiasioista, ja aattelin että oon tehny ihan väärin ku oon alkanu karttaa ruoka-aineita, jotka tekee mahan kipeeksi. Päätin ruveta siedättään, ja muutenkin syömään vähän monipuolisemmin eri kasveja - niin kauan kuin jaksan, nyt on hyvä kausi mutta tulee niitäkin kausia, jolloin ei jaksa miettiä moisia. Mutta josko mun mikrobiomi siitä vähän monipuolistuis.

Ostin siis pari pikkupurkkia papuja, jotka kumosin ruokiin jatkeeksi, eli vain muutama papu päivässä. Sitten vebab-lastuja (vaikka onkin prosessoitua, niitä pitäs välttää) joissa on herneproteiinia, vähän toiseen ruokaan sekaan. 

 

Ostin myös hedelmiä, joita en ole juuri syönyt sellaisenaan, mutta onhan nuo vähän kalliita - granaattiomena ja passion yhteensä yli 2 euroa. Aplareita on menny päivittäin, ja joskus viinirypäleitä, ne on helppoja. Passionissa ei ollu syötävää ku pari lusikallista tollasta limahöttöä ja granaattiomenan syöminen oli yhenlaista sirkusta. Siemenet lenteli mut onneksi koira söi ne karanneet. En kyl tiiä onko ne sille terveellisiä. Muistan joskus pentuna yrittäneeni syödä granaattiomenaa, mut se oli pahaa ku en ymmärtäny että siitä syödään vaan siemenet. 

Dokumentissa tehtiin smoothie 60 eri kasvista, mietin löytyykö meillä ees kaupasta niin monta... ohjelmassa kehotettiin syömään 20 eri kasvia päivässä, se kuulostaa kauhean isolta määrältä mutta kun aloin ite laskea montaako eri kasvia söin päivässä, niin sain 16. Suurin osa toki myslissä. Pähkinät laskin yhdeksi, jos neki olis eritelly niin olis siitä tullu yli 20.

Mummokoira joutuu leikkaukseen, sillä on ollu jo vuosia pyöreä rasvapatti joka on nyt alkanut kasvaa ja muuttua ja ärtyä. Nipsaistaan pois siitä kiusaamasta enskuun alussa. Tytär vahtinee anestesiaa siellä, on koira hyvissä käsissä. Jos ei herää niin ei oo ainakaan hoitajan vika - sydänvikaisen koiran anestesia on aina vähän riskipeliä. 

Luin pari Sofie Sarenbrantin kirjaa. Mie haluan, että kirjassa on hyvä loppu, paha saa palkkansa jne. Sarjan ekassa kirjassa niin ei tapahtunut, jäi vähän tympeä maku suuhun, mutta kun kirjoittaja kuitenkin kirjoittaa hyvin ja säilyttää mielenkiinnon niin menin ja lainasin toisen osan. Siitä jäi niin paskan maku suuhun että saa jäädä moinen kirjailija. Mitä järkeä on tappaa päähenkilöt ja päästää murhaaja pälkähästä? Ei mitään! Tulin niin pahalle päälle kun illalla luin kirjan loppuun, etten saanu untakaan. 

Se on sinänsä outoa, koska miehän nykyään nukun. Ja nukun ja nukkuisin vieläki enemmän jos ei pitäs koiria hoitaa ja lenkittää. 9 tunnin yöunet ja 2,5 tunnin päikkärit menee helposti. Nyt on tämmöstä, joskus on toisin. 

Kannabiskoukussa?

 No onko vähän raflaava klikkiotsikko... mutta hoksasin tuossa joku aika sitten, että käytän hamppua lähes joka päivä! Rouheena tosin; sämpylöissä, puurossa, myslin seassa... tosin sitä tilatessani luulin sen olevan rouheisempaa rouhetta, mutta sehän on ihan jauhoa. Mutta kyllä se kuluu. Rumaksi se kyllä tekee sämpylän ja puuron. 

Mummun Tyttö oli hoidossa pari yötä, se on kyllä mussukka. Nyt, kolmivuotispäivänsä lähestyessä se on hieman rauhoittunutkin aiemmasta, ei enää pomppaa jalkeille heti kun nousen tuolista, eikä muutenkaan rieku niin paljoa. Hiukan oli ensin sutinaa, kun Tyttö tuoksahti varmaan vielä vastaloppuneelle juoksulle, ja Jesperi oli ihan intopiukkana. 

Ostin mustapapuja lähinnä tyttärelle, kun se päätti vähän ketoilla, mut eihän se saa niitäkään syödä. Vain vihreät pavut kelpaa dieettiin kuulemma. Mitä väliä sillä on, minkä värisiä papuja syö?! No, mulla oli itsekäs tarkoituskin; halusin laittaa niitä kasvamaan. Nyt oon idättänyt niitä jo 5 päivää eikä mitään tapahdu, alkaa vain lemahtaa mädälle. Luomupapuja vielä, kauanko niissä kestää vai onko ne jotenki viallisia tai käsiteltyjä, ettei idä? Liotin ensin yön yli ja sitten laitoin märkien talouspapereiden väliin. No, aikaahan mulla on ja sitä tulee kellosta lisää. Ja papuja pussissa riittää kans. 

Aloin kutoa koiralle petiä, lähinnä autoon, semmosta missä on reunat että ei liu'u mutkissa. Oli tarkoitus saada se valmiiksi perjantaihin mennessä, mutta kädet ja hartiat kipuilee niin ettei voi kutoa kovin pitkiä aikoja. Oon tehny vastaliikkeitäkin kuminauhan ja käsipainojen kans, mutta jumit ja kivut on ja pysyy. Olis mulla tuossa joululahjaksi saatu lahjakorttikin hierontaan, mutta kulkeminen on hankalaa kun ei ole autoa. On niin tylsää olla riippuvainen toisen henkilön kuskaamisesta tai auton lainaamisesta. 

Lehtopöllö on nyt ollu hiljaa tai menny muualle huuteleen.

Mä haluun

 Haluaminen on halpaa, sano. Mutta kun kattelin myytäviä kämppiä Porin Pihlavassa, niin halvin yksiö lähtis seitsemällä tuhannella eurolla. Kolmion sais kun panis kuus tonnia lisää pottiin. Ei puutu ku rahaa. Ja ne halvat on kaikki 70-luvulla rakennetuissa kerrostaloissa...

 Siinä olis pyöräily- tai kävelymatkan päässä paljon luontopolkuja, merta, kallioita, hiekkarantaa ja järvikin vieressä. Mutta siellä olis sitten vielä vähemmän lunta kuin täällä, ja enemmän ihmisiä. Täällä on ihan hyvä asua. Kaikkeehan sitä aina voi haluta, mut kaikkee ei voi saada.

 Vaihdoin tänään joululiinan pois keittiön pöydältä. Eikö se oo jo aika? Ruuneperin päiväkin meni. Pesin kaks koneellista pyykkiä ja tyhjensin sekä täyttelin taas tiskikonetta. Meillä on nykyään pörssisähkö ni täytyy takoa sillonku rauta on kuumaa ja sähkö halpaa. Keitin myös ison kattilallisen makkarasoppaa. Ei sillä, että sähkö olis huomenna niin kallista ettei vois ruokaa tehä, mutta tämä oli miehen toivomus; saada syödä kaks päivää makkarakeittoa. Voi olla että riittää pidemmällekin.

 Mun kasvattamasta pentueesta on jäljellä enää kaksi, tämä meän mummo ja siskon koira. Yksi sisarus menehtyi tällä viikolla, ja itkin vaikken ollu ees nähny sitä ku pentuna. Sydän ei enää jaksanut, sillähän todettiin ensimmäisenä se vajaatoiminta näistä.

 Siskon koiralla todettiin se sama vika vasta tällä viikolla, mutta sillä on hampaat tosi huonossa kunnossa. Tytär kävi siellä, ja kun se on jo aika kokenut parodontiittisten koiransuiden katsoja, hätyytti siskon välittömästi varaamaan aikaa hammashoitoon koiralle. Eläinlääkärillä on kahden kuukauden jonot hammashoitoon, mutta tämä sai viikon päähän hätäajan. Toivotaan että se selviää siitä, vaarana on leukaluun murtuma ja sitähän sisko ei ala hoitaan, Suomessa on vaan yks paikka joka niitä hoitoja tekee, ja se maksaa monta tonnia. Kyseessä on kuitenkin liki 13-vuotias seurakoira, ei mikään nuori sankarikoira tai näyttelytähti. Mutta helpompi koiran on olla ilman hampaita kuin mätien hampaiden kanssa.

 Ihmettelen sitä eläinlääkäriä kyllä siellä, koira kumminki käy parin vuoden välein rokotukset ottamassa niin eikö se tee sitä normi yleistarkastusta ollenkaan. Yhen edesmenneen koiran sydänvika meni tosi pahaksi vaikka sen sivuäänen kuulee paljon ennen kuin oireita ilmenee, mutta ell ei maininnu mitään. Ja näiden hampaiden kuntokin näkyy heti kun suuhun kurkkaa. Mut ehkä se ei vaivaudu.

 On muuten aika kätevää, kun on "suhteita" eläinlääkärille nyt :) kun käytiin hakemassa mummolle Librela-piikki, päästiin etuajassa vastaanotolle ja tytär vielä pisti sen. Ja sitte tietty se, että saa ilmaiseksi vaikka messengerillä eläinhoidollisia neuvoja ja on helpompi saada itelle parhaiten sopiva käyntiaikakin.

 Lehtopöllö huhuilee iltaisin tuossa lähimetsikössä, se on mukavaa.

Vitamiinia ja jäätä

 Asioin verkkoapteekissa ja samalla sitten tilasin D-vitamiiniakin. Vertailin hintoja ja totesin, että on halvempi ostaa 2x60 kpl kuin 1x120 kpl, ja ostin siis kaksi purkkia. Ilmeisesti on jollain matematiikalla halvempaa käyttää saman määrän pakkaamiseen kaksi purkkia yhden sijasta, se nimittäin oli aivan liian iso tuolle kapselimäärälle! 

Yhdistin purkkien sisällön, eikä se vieläkään ole edes kunnolla puolillaan. En kyllä laskenu oliko tuossa kourallisessa 60 kapselia, näyttää paljon vähemmältä. Nyt ne on yhdistetty vanhojen jämien kans niin ei voi laskeakaan. 

Olihan (osittain on vieläkin) melko vinkeä keli, kun sileän jään päälle satoi pakkaslunta. Moniko lie katkonut luitaan kaatuillessaan. 

Kai ne yritti hiekottaakin paikoitellen, mutta kun ilman lämpötila keikkui nollan molemmin puolin, penkoista valui vettä tielle ja jäätyi siihen hiekan päälle. 

Tämä kuva on mun eiliseltä *hyvin varovaiselta* iltakävelyltä. Onneksi olin jollain lailla pannut jo merkille missä on hiekkaa ja missä jäätä, ja kun ihan keskellä käveli niin säästyi reunajäiden petollisuudelta. Yhdessä mäessä oikein sudin ja aattelin jo etten pääse mäkeä ylös, vaikka oli nastatkin jalassa. Lumi siinä nastojen ja jään välissä oli niin paksu, ettei nastat oikeen purreet. Nyt onkin suojakeli, ja jää on tullut hieman tahmeammaksi. Eiköhän se siitä ku vettä sataa, joko sulaa jääkin pois tai sitten siitä tulee entistä liukkaampi. Suunnittelin vähän jo vuorikiipeilijän teräshokkiketjujen ostoa, mut kuinkahan äkkiä ne tylsyy kun joka paikka ei kuitenkaan ole jään peitossa? Pitääkö sit olla koko ajan asentamassa ja irrottamassa...

"Äly"

 

Linnut on jättäneet aronian- ja koiranheiden marjat talvivaraksi. Ja tänään tuulee aivan sikana, on kuulemma föhn-tuuli: se on tullut mereltä, satanut kosteuden Kölivuoriston rinteille ja tulee nyt kuivana ja lämpimänä meille. 

Kuuntelin yöllä valvoessani jatkuvaa tuulen kohinaa, mikä kuului vinttiin. Tasaisesti koko ajan kohisi, ei puuskittain niinku yleensä kun on tuulista. Irtotavarat liukuu pitkin jäistä pihaa.

Valvoin pitkiä aikoja, mutta älykellon unimittauksen mukaan olen herännyt vain kaksi kertaa ja valvonut yhteensä 5min. Kyllähän sitä monesti luulee valvoneensa, vaikka on nukahdellut, mutta näyttää siltä että tuo kello rekisteröi valvomisen vain, jos painan näytön auki kelloa katsoakseni. Se luulee mun nukkuvan kun makaan paikoillani, vaikka tiedän taas kamppailleeni häiritsevien ajatusteni kanssa. Niiden poishäätö vaatii aktiivisuutta, ja mukavien ajatusten tai kuvitelmien paikallesaaminen myös. Ja niskan sekä hartioiden rentoutus, miten sitä muka yrittääkin nukahtaa niskat jännittyneenä ja ihmettelee sitten miksei uni tule. 

 

Vaikka älykello luuleekin mun nukkuvan vaikka oon valveilla, niin huonoja arvosanoja se mun yöunille antaa. Kaikenlaisilla taudeilla uhkaa. Lisäksi se laskee askeleita vähemmän kuin niitä on, kun puhelimen laskurissa on aina enemmän vaikka se ei oo ees aina mulla taskussa kun askellan. Kun se on kuitenkin yhdistetty puhelimen liikuntasovellukseen, niin se ilmoittaa kaks eri kertaa jos olen saavuttanut tavoitteeni, ku ensin se tulee täyteen puhelimella ja vasta sitten kellolla. En oo nyt matkoja pannu ylös, askelmääriä kyllä.

Vähäksi on askeleetkin jääneet, eilen kävelin pitkästä aikaa lähestulkoon normimäärän. Nastakengillä toki; nuo säännöllisehkösti auratut pyörätiet on lähinnä sulat, mutta kun on plusasteita niin lumi sulaa, valuu siihen tielle ja jäätyy jos sattuu käymään pakkasen puolella. On aika hämäävän näköistä kun hiekkatien päällä on kirkas jää, jonka läpi hiekka näkyy niinku ei oliskaan jäässä. Plus sitten tietenki pienemmät tiet on ihan sileellä jäällä.

Jahka kevät etenee sen verran että olen vähän varmempi ajaja, pitää Jesperi viedä kastroitavaksi. Se on ihan mahdoton tuon mummokoiran kimpussa, ilmeisesti taas on joku narttu juoksullaan kylällä. Täällä on ainakin 5 todennäköisesti leikkaamatonta narttua, ja kauempaa kävelyttävät koiria tässä kanssa ja niistähän mie en tiiä mittään. Se oli aivan hyväkäytöksinen poikakoira syksyyn asti, ja siellä Kilpisjärven reissulla alko himoitsemaan mummokoiraa. Siitä lähtien on ollu hankalia kausia. Säälittää ku vanhus vaan haluais olla rauhassa ja yks pöljä sitä vaanii joka käänteessä ja on selässä heti kun vaan pääsee. 

Kudonnassa on jämälangoista koiran paita ja luennassa Suomen varhaisposti.