Aamuyöllä

 Heräsin yöllä unesta, jossa olin sairaalassa mahatutkimuksessa, ja siellä käskettiin tehdä "liikuntakartoitus". Unessa menin vessaan ja sit heräsin siihen, kun oli vessahätä. No en sit enää saanu unta, sattui joka paikkaan - tai ei ihan joka paikkaan mutta joku iskiaksen kuuloinen veto oli toisessa jalassa ja sen lonkka ei tykännyt sillä kyljellä olosta, kaularanka kimoili enkä tiedä säteilikö kipu sieltä olkapäihin ja olkavarsiin vai oliko ne erilliset kivut. Luultavasti oli. 

Koirat nukku makiasti mun molemmin puolin, enkä raaskinut niitä häiritä, ajattelin vaan että josko se uni vaikka tulis. Sitten mietin että ei helkkari, kärvistelen tässä tuskissani vain sen takia, etten häiritse koiria, onko siinäkään mitään järkeä?! Pari tuntia siinä jo kippuroinut. Nousin siis ylös ottaan kunnon doussin särkylääkettä ja nyt tässä oottelen että ne vaikuttas. Koirat tuli hetken päästä mun seuraksi. 

Ne on sentään selvinneet jo taudista. Kirjoitin loppuviikosta mesen oman perheen ryhmään uutisen, kun tuli kiinteä kakka... että kuinka onnellinen sitä voi ihminen ollakaan koiran kakkapökäleestä! Se mahatauti oli kyllä mahdoton rumba, mutta selvittiin. 

Sillon kun sitä ekana sairastunutta, sydänvikaista yksilöä käytettiin siellä eläinsairaalassa, niin sen verikokeet näytti huonoja valkosoluarvoja. Neutrofiilit oli alle viiterajan ja muut valkosolut alarajoilla, vaikka crp oli sata eli tulehdus kyllä oli. Valkosoluja olis pitäny olla paljon. Se merkkaa sitä, että koiran vastustuskyky on normaalia alempi, mikä ei ole kyllä kiva homma. Laihtunutkin se on, ja muuttunut luisevaksi. Selkäranka tuntuu sormissa koko matkalta ja rintalasta on terävä. Toinen koira pärjäs ilman antibiootteja, sillä on varmaan parempi kunto. 

Eilen oli niin ihana ilma, lähdin aamupäivällä pienelle kävelylle, josta tulikin sitten yli viiden kilometrin lenkki. Ei ollu edes koiran kantopussia mukana, mutta onneksi se jaksoi kotiin asti. Raikasta ja kuuraista, oli ollut yöllä pakkasta. Niin viileä päivä, että varjopaikoista kuura ei sulanutkaan. 

Uskon asioita

Tämä on poikkeuksellinen kirjoitus multa, normisti multa tulee epämääräistä tekstillistä ölinää ja tajunnanvirtaa mutta tätä asiaa oon pohdiskellut jo useamman viikon ja jutussa mainittu keskustelu etiäisistä sai minut kirjottamaan mietiskelyni julki, vaikka ne saattaa olla vähän leimallisiakin mietteitä. Asiaan:

Moni varmaan tietää, että olen ns. tiedeuskovainen. < kyseessä on mahdollisesti uskovaisten lanseeraama termi, kun he väittävät että tiedeusko on samanlainen uskonto kuin heidänkin jumaluskontonsa, ja sehän on ihan hauska termi kuvaamaan tieteeseen perustuvaa maailmankatsomusta. Käyttäkäämme siis sitä.

Kuitenkin - kuten varmaan kaikilla - mullakin on tietyissä asioissa uskonpuute; en aivan täysin allekirjoita väitettä, että joku asia on olemassa ja totta vasta, kun se on tieteellisesti todistettu. Mittareilla, kaksoissokkotesteillä, vertaisarvioituna tutkimuksena. Monet tiedeuskovaiset nauravat paskaista naurua, jos koittaa sanoa että kaikki asiat ei ole noilla keinoin tutkittavissa. 

Kuten uskovaisetkin "tietävät", että on olemassa se, mihin he uskovat, minäkin "tiedän" että on asioita, joita ei voi mitata eikä punnita eikä kaksoissokkouttaa. Aloin pohtia asiaa, kun luin taannoin keskustelua ns. etiäisistä, jotka on etenkin pohjoisessa ihan normielämään kuuluva juttu jota tuskin kukaan kyseenalaistaa. Mullekin ne on, oli varsinkin lapsuusvuosina ihan tuttu ilmiö, yleensä esiintyi ulko-oven käymisenä jonkin aikaa ennen kuin sieltä oikeasti tuli joku. Meillä lapsuuskodissa oli hyvin persoonallisen kuuloinen ovi, se ei vaan kolahtanut vaan sillä oli ensin avatessa palautusjousen venymisestä johtuva ääni ja sitten lukkokielestä tuleva omanlaisensa loksahdus. Toisilla voi olla toisilla aisteilla havaitut etiäiset, mulla se on ollu yleensä ääni.

Etiäiset ON olemassa, mutta eihän niitä voi mitata. Ne tulee jos tulee, eikä jokaisen ihmisen edellä tule etiäinen, eikä jokainen kolaus ole etiäinen. Ei niitä voi tilata tutkimusta varten. 

Sama homma telepatian kanssa. Se tulee tai ei tule. Ihan naurettavaa tehdä koeolosuhteita, jossa joku tuijottaa vihreää lappua ja sermin takana toinen koittaa arvata, minkä väristä lappua se tuijottaa. Eihän se oo telepatiaa. 

Mistä tullaan taas siihen, että mikä on "oikea" etiäinen, ja mikä on "oikeaa" telepatiaa. Mulla on oma mielipiteeni, jonkun toisen mielestä etiäinen on sitä, että "naisvieras on tulossa, jos nenän vasenta puolta kutittaa, miesvieras, jos oikeaa puolta kutittaa" tai on jotain muita vastaavia ennuskutituksia tai -merkkejä. Tuollaiset on mun mielestä vaan niitä vanhan kansan keksimiä höpöjuttuja. Mun äidillä oli niitä useita, kuten että jos teki uuden leivän ennenkuin oli syönyt edellisen loppuun, on tulossa vieraita. Tai jos vasenta kättä kutitti, se tiesi rahaa, mutta jos oikeaa niin rahan menoa. Mutta ei äitikään niitä etiäisiin sekoittanut. 

Telepatia on ehkä epäselvempi juttu. Hyvin usein tuli puhelinsoitto ihmiseltä, jolle oli ajatellut soittaa (tämä oli lähinnä aikana, jolloin ei ollut meseä ja wappia) mutta yleensä kyseessä oli ihminen, jota muutenkin ajatteli usein. Eikä se joka kerta soittanut. Mulla on ollu yks erittäin selvä telepaattinen kokemus, johon en sen syvemmin nyt paneudu, mutta sen takia olen vakuuttunut että telepatiaakin ON. 

Sitten uskoni siihen että on jotain toisia tasoja, ulottuvuuksia, universumeja tai millä nimellä niitä sit voiskaan kutsua, osittain limittäin tämän näkyvän maailman kanssa on kans erittäin ristiriidassa tiedeuskovien ajatusten kanssa. Aikanaan osallistuin keskusteluun kummituksista, jossa eräs ihminen pilkkasi minua ja sanoi että hänen hörhötutkansa viisari osoittaa punaista, kun esitin että ehkäpä jotain voi olla, mille ei ole vielä tutkimusvälineistöä. Ei se kuitenkaan enää sanonut mitään, kun muotoilin kysymykseni näin: Mikä aiheuttaa sen, että eri ihmiset eri aikoina toisistaan tietämättä näkee/kuulee saman hallusinaation samassa paikassa? Mun mielessä oli lähinnä jotkut Harmaat Rouvat jotka haahuilevat tietyissä rakennuksissa. Mutta ei niitäkään voi tutkia, koska ne joko tulee tai ei, näkyy tai ei. Niille ei voi antaa lomaketta täytettäväksi ja pyytää tulemaan tutkimukseen. Ja milläpä tutkit? Ja kuka kehittäisi tutkimusvälineistöä asiassa, jota kaikki merkittävät tiedehenkilöt pitää mummojen houreina?

Välillä tällasta.

 Veristä limaa, kirkasta limaa, veriripulia ja vesiripulia. Reilun kuudensadan euron kieppi sunnuntaikorvauksella päivystävässä eläinsairaalassa tiputuksessa ja antibioottia sekä muita lääkkeitä hakemassa. Vuoronperään ja yhtä aikaa kumpikin koira mahataudissa, nyt on menossa viides sairastupapäivä, mutta kyllä tästä selvitään. 

Kuinka paljon enemmän mahtaa koirat ymmärtää näistäkin asioista, kuin ihmiset... kun toinen sairastui, terve karttoi sitä. Tiesikö se, että se on tarttuvaa? Kun sitten eka sairastuja oli parempi ja toinen sairastui, niin eka ei väistynyt sairaan viereltä - tiesikö se, ettei enää voi tarttua, kun on jo sairastanut? Eihän ne voi semmoista tietää. Ihmettelin vain erilaista käytöstä. Ja pelkäsin, että nyt on tauti kuolemaksi ku kaveri karttaa vaikka normaalisti ovat melkein aina vieretysten. 

Ennen taudin eskaloitumista ehdittiin käydä viikonloppuna nauttimassa syksyisestä luonnosta.

Porinaa

 Löysin kaupan juureshyllyltä uuden tuttavuuden; keltajuuri. Niitä tuolla kattilassa nyt porisee, kaivelin kaapeista kaveriksi sitä sun tätä - pottua ja porkkanaa, sipulia, nokkosta, korvasientä - ja saattaa olla että paisthautan kanajauhelihaakin sinne. Oikee romusoppa. Saa nähdä tuleeko siitä syötävää. 

Väsymys on vähän laantunut, jaksaa tehdäkin välillä jotain. Oon leiponutkin, muun muassa sitä jossain vaiheessa kovasti hehkutettua japanilaista maitoleipää. Siihen tuli hunajaa enkä mie oikeen tykänny. Kyllä sitä söi ja loput pani pakkaseen. 

Muun muassa käärin hopeasalavan kaksinkertaiseen verkkoon. Keräsin kukkaruukut paria lukuunottamatta pois. Mies ajeli nurmikkoa viimisen kerran tälle vuodelle ja piha näyttää melkein siistiltä. 

Mies on muuten ollu lähes juomatta kolmisen viikkoa. Ainoo arkipäivä millon joi kaljaa oli synttäpäivä, ja viime viikonloppuna joi sit jotain väkevämpiä mut ei paljoa. Mieki maistoin vuoden 2019 glögiä, ei ollu enää oikein hyvää :D mut ei siitä mahakaan kipeeksi tullu, vaikka pelkäsin. Mutta hieno homma kuitenkin, sekin ilahduttaa kun sitä vaan muistaa aatella. Mies kun on sitä mieltä, että kyttään hänen juomistaan ni en ees huomannu, että se oli ollu jo kaks viikkoa juomatta sillonku aloin kyseleen, että ootko ollu viikon kuivilla. Se onki sit kuulemma niin, että mie huomaan juomisen, mutten juomattomuutta. Pöh. 

Voi olla että se on alkanu miettiin omaa terveyttään, ja arvella että oudot asiat voi liittyä alkoholinkäyttöön. Pisteet sille siitä; useinhan alkoholistit kieltäytyy ajattelemasta, että terveysongelmat vois mitenkään liittyä juomiseen. 

Juhannusruusu on näteissä väreissä. Jotenkin tänä syksynä on kauniimmat värit kuin monestikaan. Joskus ruska on nimensä mukaisesti ruskeaa, nyt on ollu haavatkin tosi hienossa oranssissa. Täytyy nauttia kun kohta on sitä ruskeaa, mustaa ja rumaa.

Väriä elämään

 Mulla on taas vaihteeksi nukkumisen kanssa ongelmia. Koko päivän väsyttää, mutta sitten kun pitäis illalla nukahtaa, niin ei vaan uni tuu. Väsyttää, vaan ei nukuta. En viittis joka ilta nukahtamislääkettäkään ottaa, pyörin sitten ja valvon. Eilen illalla piti hakee särkylääkettä, kun nivelet särkee. Syksyn kylmänkosteusko lie syynä, mutta pyykkien ripustaminenkin sattuu joka kohtaan käsissä. Lenkillä on välillä vaikeuksia saada koiran valjaat kiinni taluttimeen, kun sormet ei toimi. 

Miten se mahtais olla parempi - mennä nukkumaan joka ilta samaan aikaan, vai mennä nukkumaan vasta sitten kun tuntuu siltä, että nukuttaa oikeesti? Oon tehnyt enimmäkseen tuota ensinmainittua jo senkin takia, että mies herää (se menee tälläkin viikolla kuuteen töihin ja tarvii unta) siihen kun kömmin sinne sen taakse ja koirat tulee ja tallustelee päällä ennenkuin asettuvat nukkumaan. 

Ja vaikka mua nukuttaiskin, niin miehen satunnainen kuorsaaminen (ei oo ees paha) valvottaa ja kun se valvottaa tarpeeksi kauan, ei enää nukutakaan. 

Eihän sillä mun nukkumisella silleen oo väliä, kun ei tarvi käydä töissä, mutta esimerkiksi tänään jouduin skippaamaan joogan kun en jaksanut ajatellakaan ennen viittä heräämistä ja autolla-ajoa, tuskin olisin ollut edes ajokunnossa. Ja ulkona sataa, en lähe sateella ajeleen pyörällä ku muutenkin on ollu taas flunssan oireita. Yskä ja nuha on kyllä koronan jäljiltä muutenkin, mutta sen lisäksi vielä muuta. 

Hienoja ilmoja on pidellyt tähän asti! Oon vaeltanut metsissä tyytyväsenä. Luonto on kaunis. Ainakin vielä. Metsässä se on toki kaunis sittenkin kun muualla on mustaa ja märkää. Koiratkin on jaksaneet ja olleet kunnossa. Mie en monestikaan oo jaksanu, mutta kun sinne mettään vaan menee niin kummasti väsy karisee. Ainakin joskus. Ainakin korvien välistä. 

Väriterapiaa :)

Mies täyttää tänään kunnioitettavat 48 vuotta, lupasin viedä sen syömään valitsemaansa ravintolaan. Nyt jännittää minkä se valitsee. Yhtenä vuonna se valitsi grillin ja makkaraperunat...