Älytöntä touhua

 Jatkoa pankkifarssiin, toivottavasti viimeinen osa. Koska rahat ei vaikuttanu siirtyneen, saati että tilin lopetus olis lähteny eteenpäin, näin vaivaa ja lähdin "omaan" pankkiini kauemmas. Tai meinasin lähteä, mutta kassapalveluiden aikaa oli supistettu kahteen päivään viikossa, enkä kumpanakaan niistä päässyt ennenkuin tällä viikolla. Katsoin saisiko soittoaikaa aiemmin, niin ensimmäinen vapaa soittoaika oli vasta tämän kuun viimeisenä päivänä. Eikun paikan päälle sitten. 

No, menin silleen puolivälissä aukioloaikaa, jotten olisi siinä aamuruuhkassa. Piti jonottaa ulkona! Siellä huonojalkaiset raihnaiset mummot ja papat rollaattoreineen kiltisti seisoi kadulla jonossa. Onneksi ei satanut. Mietin että antaisin paikkani takanani olevalle mummolle, mutta totesin että se olis epäreilua muita, vielä taaempana olevia mummeleita ajatellen. Oli huono omatunto. 

Kassaneiti hoiti kiltisti mun asian, ei ymmärtäny miksi se oli jääny hoitamatta toisessa konttorissa kokonaan. Jopa siirto. Viereisellä kassalla oli takanani jonottanut mummeli, joka sen jonotuksensa jälkeen ei saanut edes jättää laskuja maksupalveluun, kun "käytäntö oli muuttunut". Ne piti jättää postin kuljetettavaksi! Ja mummo sano että ei postille voi mitään antaa, ja ihan samaa mieltä olen. Mummon olis pitäny siis ottaa kassaherran tarjoamat kuoret, laittaa laskut kuoreen ja rollaattoroida viemään kuori jonnekin kirjelaatikkoon. Vaikka oli jo sisällä pankissa! 

Uskomatonta touhua. Olen todella tyytyväinen siihen, että lopetin tilin mokomassa pankissa. 

Tänään on satanut oikein reippaasti koko päivän. Koirat ei olis millään lähteny ulos, puin niille sateenkestävät vaatteet ja kiskoin puoliväkisin pissilenkille. Äkkiä takaisin. Nyt illansuussa toiselle. Ja koronarokotustodistuksen latasin puhelimeen.

Huomenna ehkä sama homma sateen osalta. Ja mulla on se lääkärinaika. 

Orvokkipataan on tullut kehäkukkia :) 

Tuulta ja tyrniä

 Niin se sitten rysähti kerralla syksy sen helleputken päätteeksi. Ei juuri ollut sellasia normi kesäpäiviä. Enkä muista yhtään kesää, jolloin olis ollu sääennusteessa näin  monta salamaa ihan turhan panttina, viimeksi eilen. 

Ulkona on niin kylmä, että hanskat pitää kohta kaivaa talvisäilöstä. Kävin kiertämässä kanttarellipaikat - ei mitään. Valevahveroita sen sijaan oli hurjasti, ja isoja, en tiedä oliko ne edes niitä kun olivat niin muhkeita. 

Muitakin tunnistamattomia sienikäisiä löytyi. Yhden kerran olen bongannut kanttarelleja, ja se tapahtui Reposaaressa viikonloppuna. 

Siellä oli taas ihanaa, vaikka kelit ei tälläkään kertaa suosineet.

Mutta se on otettava, mikä annetaan, mitä tulee säihin.

Merikohokin mie sieltä löysin, tai itse asiassa Mäntykallon aallonmurtajalta. Siellä oli myös tuhottomasti tyrnimarjoja, joita söin. Harvinaisen paljon niitäkin oli, ja harvinaisen hyviä. 

Olihan se kivaakin kuunnella meren kohinaa ja sateen ropinaa. Uni tuli hyvin. Yhtenä yönä heräsin ja kuulin jyrinää, luulin ukkoseksi mutta se olikin meri, joka jyrisi. Tai aallot. Sitten kun tuuli laantui ja aurinko alkoi paistaa. piti lähteä jo pois. 

Siikarannassa oli jotku pikkuautoilijoiden kokoontumisajot. Pönäkät keski-ikäiset miehet leikki kauko-ohjattavilla autoilla; hauska harrastus varmaan, mutta jotku tais ottaa sen vähän liian vakavasti. 

Maha on rauhoittunut kummasti, kun oon syöny joka aamu Losecin. Ja huomasin että päänsäryt on vähentyny huomattavasti sen jälkeen, kun sain tuon toisen verenpainelääkkeen. Ehkä tämä tästä. Kunnes tulee taas seuraavat vaivat, mistä ruikuttaa. 

Kotona taas

Semmonen kolmen yön virkistävä reissu siskoja tapaamassa samalla, kun mies ja kuopus kävi musiikkia kuuntelemassa. Toivottavasti ei koronaa saamassa kuitenkaan. Mukava oli rupatella rakkaiden ihmisten kanssa ja tietysti koiria oli ihana taas nähdä :)

Siskon tekonivelkoipi on vielä kipeä, ja kun toinenkaan koipi ei ole kunnossa niin yhteiset lenkit jäi vähän lyhyiksi, mutta kyllä me meän koirien kans käytiin sitten pidemmälläkin. Sateli välillä tosi rankasti, mutta väliajat oli ihania kävelyilmoja. Ukkostakin sinne lupailtiin, mutta kuulin vain yhtenä yönä pari kovaa jyrinää.

Tältä näyttää hylätty kerrostalo. Ulospäin ihan tavallisen näköinen 70-luvun neukkukuutio, mutta sisältä ilmeisesti niin homeessa ja pilalla, että on tyhjennetty. Kaiketi kaupungin vuokratalo. Sen päädyssä vieraili paloautot ja ambulanssit, liekö joku kiivennyt luvatta jonnekin sinne hillumaan. 

Kotona oli satanut sitten aika reippaasti, vain yksi katonlappeen alla ollut papu oli kastelun tarpeessa. Kehäkukat on niin hienosti ryhtyneet kukkimaan, kun on satanut! Samoin samettikukat ja jopa nuo rääpäleet zinniat. 

Auringonkukat on monin paikoin jo täydessä kukassa, mutta mun yksilöt vasta suunnittelee kukintaa.

Tänäänkin piti ihan hirveesti sataa, mutta sadetutka on tyhjä ja sateen alkaminenkin koko ajan lykkääntyy. Ukkosta illalla, enpä usko. En muista, että olis minään kesänä näin paljon ennusteltu meille ukkosia, jotka on jääneet saapumatta. Vissiin kerran on ollu niin lähellä, että on voinu sanoa että ukkostaa.

Aamulla oli surkea fiilis, ihmiset tyhmiä ja maailma ankea, mutta reipastuin kun kävin lenkillä. Hieno lenkki-ilma taas! Löysin tällaset:

Mulla on taas omituinen tunne, että jotain on tapahtumassa. En siis perusta tunnetta näihin löytöihini :) mutta viikonlopusta lähtien on se ollut. Yleensä nämä tuntemukset ei johda mihinkään, mutta nyt jos jotain tapahtuukin, niin voin sanoa että "tiesin että jotain tapahtuu". 

 

Syyyksyyyyy

 Äää kesä loppuu. On jo niin syksyisiä päiviä. Surumielinen pajulinnun syksylaulu, syksyiset tiaisten äänet, lähtöä suunnittelevien kurkien huudot ja koulubussi. Niin se taas meni ettei paljoo huomannut. Kyllä syksykin on ihan kiva näin alussa, mutta haikeaa on silti.

Rescueorvokki on palkinnut pelastajansa komealla kukinnalla koko meilläoloaikansa! 

Popcorni kasvattaa tähkän alkuja :) saa nähdä kuinka pitkälle ehtii ennenku paleltuu.

Tulikruunu sensijaan tekee jo tuollaisia hassuja marjoja. Vihreitä, jotka muuttuu mustiksi. Mielenkiinnolla seuraan niitäkin, poksahtaako ne vai putoaa ja mitä niiden sisältä paljastuu...

Ja tuolla jossain kahden ja kolmen metrin korkeudessa olis pavun palkoja! Onpahan pahimmalta hallalta turvassa, ja kaikelta muultakin joka maanpinnalla kulkee. 

Juttelin täälläkin siitä, että siirsin rahat pois Osuuspankin tililtä ja lopetin sen, tai virkailija laittoi valtuutuksen menemään mun omaan pankkiin. Tai ainakin sen uuden tilin avaamisesta. Siitä on nyt kaksi viikkoa, tapahtui viime kuussa. Nyt tuli Osuuspankilta kirje, jossa ne ihan pokkana laskuttaa tilinhoitomaksun ja sanoo, että tilillä on 6.8. se sama summa, minkä siirrätin pois jo viime kuussa! Varoittavat jo ennakkoon syyskuussa veloitettavasta hoitomaksusta. Ihan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Merkillinen pankki, mutta siskot sanoo saavansa kumpikin edesmenneen omaisen nimellä postia kyseisestä pankista, että siellä ollaan kyllä tosi sitkeitä pitämään jopa kuolleet asiakkaat. 

Viime postauksessa mainitsemani mahakipu kesti kolmatta vuorokautta, ennenkuin saattoi sanoa sen menneen jotakuinkin ohi. Vieläkin siellä tuntuu sellanen painava kivi, ikävä olo. Ja närästää, yks yö heräsin siihen poltteeseen neljän maissa (siis tyhjä maha) ja oli pakko ottaa Reduflux, vaikka se on kamalan kuiva liisteritabletti joka tarttuu hampaisiin, kun se pitää "pureskella hyvin". Mutta siinä ei oo sokeria. Soitin eilen tk:n kiirettömän hoidon ajanvaraukseen eikä sieltä oo soitettu takasin, mahtanevatko soittaakaan kun ei aikoja kai vieläkään saa. Oli kyllä lähellä etten lähteny päivystykseen sen mahani kanssa. Voiskohan mulla olla sappikiviä sen refluksin lisäksi?

Aamulla sääennusteessa oli neljä salamaa, mutta ne hävis kymmeneen mennessä sieltä. Oikein mukava ilma oli käydä kävelyllä :) 

Nyt voi taas olla tälleen.

Kaikki hyvin

 Mua on vaivannut jo pari päivää sellanen outo fiilis, niinkuin joutuisin tekemään jotain itselleni vastenmielistä, vaikka syytä siihen ei ole. Monestikaan en löydä syytä näille oudoille tuntemuksilleni, vaikka yritän pohtia MIKSI tunnen niinkuin tunnen. Dialektisessa käyttäytymisterapiassa neuvottiin miettimään, mistä negatiiviset tunteet tulee (tai miksei positiivisetkin, myöhempää käyttöä varten) ja usein niiden alkuperä löytyykin, mutta sitten on näitä outoja. Jotenkin tuntuu, että niiden juuret on lapsuudessa asti, muistan ainakin tunteneeni samanlaisia jo silloin. Jotain... ällöttävää, kiellettyä. En tiedä.

Fyysinen kuvotus on puolitoista vuorokautta ollut siinä mukana, olen kärsinyt aika inhottavasta ylävatsakivusta pahoinvointeineen. Juuri nyt se ei ole kovin paha, vaikka join pari kuppia kahvia - kahvi on välttämätöntä, kofeiininpuutospäänsärkyä ei kaivata ollenkaan tähän mahakivun päälle. Muuten ei oo paljoo uskaltanu syödä, koska syömisen jälkeen kipu pahenee ja tulee hiki ja voimaton olo. 

Ja kun vaivoista kerran puhun, niin verenpaineseurannan tulokset lähetin tänään; ne on nyt reilusti tavoitearvon alapuolella, keskiarvo 121/83. Aamupaineet edelleen korkeammalla kuin iltapaineet. 

Sadetta on saatu, tuskinpa noita sadevesiä enää paljoo kasteluun tarvitaankaan. Mutta hyvä kun sataa. Istutin meidän hääpäiväpuunkin, ihan sopivasti kun nyt sitä ei tarvi kaivovedellä kastella. Satelusta huolimatta oon ämpärillisen sillon tällön kaatanu sen juurelle. Siinä samassa purkissa, ihan salavan rungon juurella kasvaa joku erikoinen koivu, tai mongolianvaahtera tai joku. En oo nypänny pois, kasvakoon siinä kaupanpäällisenä. 

Mahtavia ulkoiluilmoja ollut, ollaan tehty koirien kans hyviä lenkkejä. Paitsi että välillä pitää kantaa sydänvikaista. Ja perhosia on tosiaan paljon!

Heinäsirkkojakin, vaikken niiden siritystä kuule (joitain matalaäänisiä lukuunottamatta) niin toistaiseksi vielä näen niiden hyppelevän sinnetänne. 

Uutiset on kurjia ja sosiaalinen media masentava, maha kipee ja haluisin ryömiä taas jonnekin pesään. Kunpa vois sammuttaa itsensä välillä. Lähden kyllä jossain vaiheessa lenkille piristymään, kunhan ensin kerään rohkeutta syödä jotain ja sitten kuulostelen, iskeekö voimattomuus vai uskaltaako lähteä. Vois kokeilla kaurapuuroa.

                                                           Sananjalkametsä

                                                            Kirkkomäki

Yhtenä päivänä innostuin leipomaan, sain aikaiseksi ihan oikeannäköisiä pullia. Ja ihan pullan makuisiakin, ihme kyllä. 

Samalla uuninlämmityksellä tein vähän kotitekoista mysliäkin, mutta se ei ollut oikein hyvää. 

Siihen piti laittaa ohjeen mukaan puoli desiä rypsiöljyä ja puoli desiä hunajaa ennen uunissa paahtamista, mutta eihän joku hunaja - vaikka onkin juoksevaa - leviä tasaisesti, ainakaan jos mielii pitää kauraryynit ryyneinä eikä jauhoksi sekoitettuna. Eikä se rasvakaan. Tuloksena kökköjä, jotka maistui öljylle tai palaneelle hunajalle. Seuraavan satsin teen ilman niitä. Jos saan edes aikaiseksi. Mutta kun itse tekee niin saa mitä haluaa, eikä jättimäisiä rusina- ja taatelikönttejä kuten markkinoiden tällä hetkellä parhaassa kaupan myslissä on. Joskus ainakin. 

Puolet meidän perheestä oli menossa Rock in the City-festareille Poriin, mutta se peruttiin. Mennään sitten ihan vaan lomailemaan sinne. Samat liput käy kuulemma samoille festareille Jyväskylään, ja mieskin sai akkreditoinnin siirrettyä sinne, nyt jännätään perutaanko sekin. Jyväskylä on leviämisvaiheessa... no, mie lomailen joka tapauksessa, kävi miten kävi. Ja mies menee kuvaamaan jotain instabeibeä.

Kyselinkin siltä, että jos henkilökuvaus on niin hieno juttu, niin miksi niiden kuvattavien pitää olla nimenomaan kauniita naisia, ni ei kuulemma pidä, mutta ei se kuitenkaan muita halua kuvata. No mie sain kuvasarjan itestäni, kun pyysin monta kertaa. Ei ihan semmosia kuin olisin halunnu, mutta oli siinä pari hyvää. Mun ja kuvaajan intressit ei oikein kohdanneet.