lauantai 27. toukokuuta 2017

Tulin vain kertomaan, että...


  • Kirjopikarililja otti spurtin ja kukkii
  • Tänään on juhlat ja banoffeen lisäksi suunnitellut mokkapalat meni pilalle
  • Ahdistaa
  • Migreeni uhkailee
  • Selkä on kipee
  • Pää on tyhjä ja pitäs valmistella juhlia
  • Joogaretriitin vetäjä tuli kipeeksi
  • Eilen juoksi hirvi auton edestä
  • Piti kajota säästöihin kun rahat loppuu
  • Sisko tuli koirien kans käymään
Nyt lähden hakemaan muutaman tuomenoksan ja istuttamaan tuliaiskukan ja yritän jaksaa iltaan asti.

torstai 25. toukokuuta 2017

Sunny afternoon

Eilen oli mukava iltapäivä. Mies pääsi tuntia aikaisemmin töistä (on tehny melkeen kaks viikkoa putkeen töitä) ja suunnattiin lintulätäköille. Yli kolme tuntia hengailtiin, ja siltikään mies ei saanu oikein mitään kuvia. Ei ollu sen mielestä lintuja, mikä tarkoittaa sitä, että ei päässyt tarpeeksi lähelle mitään, mistä olis saanu kunnon kuvia. Lintujahan siellä kyllä riitti, pikkulokkeja oli paljon ja ne oli äänekkäitä. Joutsenella oli pesä, ja se näytti olevan yksin, mutta kun olin kiikaroimassa jotain lintuja, niin yhtäkkiä kiikarinäkymän etualan ruovikosta nousi joutsenen pää tähyilemään. Kaveri oli siellä lepäämässä omasta haudontavuorostaan. Sain mie sieltä monta uutta rastia listaani (joka on ollu hyllyllä pitkän aikaa, ei jotenkin oo huvittanu ku on ollu kylmää eikä kevät oo edistynyt ja sitten tulikin tuo siivousurakka) ja nyt puuttuu sadasta enää seitsemän.

Esikoinen on toipunut hammasremontistaan aika hyvin, ei tullut mustelmaakaan naamaan. Kylmää piti syödä, mutta koska sillä oli synttäreihinsä asti herkkulakko päällä, se vaan ei syöny jäätelöä, vaikka kehotettiin. Jääräpäisyydestä on joskus hyötyä :)

Googlasin kylmien keittojen ohjeita ja bongasin purjo-bataattisosekeiton, josta esikoinen ei kyllä tykännyt (söi silti paremman puutteessa) mutta me kuopuksen kanssa ihastuttiin siihen niin, että tein toisenkin kerran. En yleensä pidä purjosta, mutta soseena tuossa sopassa tuo mukavan sipulinmaun.

Säästä vielä sen verran, että eiliselle iltapäivällekin oli sääkartassa pisara melkein joka tunnille, ja Yhtään Ainoaa sadepisaraa ei tullut. Yksi tumma pilvi ajelehti ohi, mutta suurin osa oli aurinkoista. Tuolla lintulavalla hieman tuuli, mutta teepaitasillaan pärjäs - mullaki oli huppari ja jopa sadeviitta varmuuden vuoksi mukana. Mutta viitan päällä oli sit hyvä istahtaa savikkoon, kun selkä väsyi seisoskeluun. Taisin vähän päivettyäkin siellä.

Kävelyllä tuolla kauempana kylällä bongasin tällasen, ja sopivasti kun mies oli kysellyt synttärilahjatoiveita, niin sainkin omani <3
Ei se ihan samanlainen oo, mutta vähän edullisempi ja eri värinen. Riippukeinu hyttysverkon sisällä - jotain tällasta olin haaveillut, kun tykkäsin riippumatossa olla mutta aina hyttyset söi, maton läpikin alapuolelta. Nyt ainakin isommat pysyy loitolla, tuollahan voi kuumina öinä vaikka nukkua. Hieman on ehkä suunnittelu jääny puolitiehen tuon itse makaamispaikan suhteen - sinne on tämmösen köntysmäisen mamman vaikea asettua ja nousta pois, kun pitää astua tuon putken yli eikä mistään oikein saa tukea, ja se on vähän liikaa notkolla kun siinä makaa - mutta aivan loistava juttu silti! Ja tukeva runko on, ei tarvi pelätä kestääkö. Maksimikilomäärää ei tosin oo mainittu missään...

maanantai 22. toukokuuta 2017

Villi luonto

Tällanen kaunotar hiippaili täällä keskellä päivää. Mikä lie säikäyttänyt liikkeelle, ja mihin lie menossa. Ei se erityisen paniikissa näyttänyt olevan, mutta yksin ja hieman eksyksissä kyllä. Luulin ensin, että joku iso irtokoira, en oo ennen sorkkaeläimiä ikkunasta katellu... paitsi sillon vuosia sitten ne kaksi hirveä meni, mutta ne oli kyllä paniikissa.

Ja sääennuste kyllä on muuttunut hieman myötämielisemmäksi mejän juhlia silmälläpitäen, mutta häilyy edelleen. Vieraista en sit tiiä, ketä tulee ja tuleeko. Tytön liki kaksimetrinen poikakaveri vielä pidemmän pikkuveljensä kera, ja nuorinkin veljessarjasta ehkä tulee, mutta se ei oo vielä ihan niin pitkä... tänne, missä lyhyemmätkin jo teloo päänsä kulkiessaan. Ei me syyttä haluttu ulkoilmajuhlia, pihalla on katto korkeella :) Stressaan varmaan taas turhasta, ja mies kans...

Ollaan siivottu kaatopaikka, joka sijaitsi mejän kuistilla. En älynny ottaa ennen- kuvaa, kun se oli todella hirveä. Ja nyt se on ihana, varsinkin aamu- ja ilta-auringossa, kun paistaa sinne sisään. On se lattia vähän vino ja maalit hilseilee ja lattiaan ovimaton molemmille puolille pinttyny jotain, en tiedä mitä, joka ei lähde pesussa, mutta silti se on ihana. Ja kyllä me sitä monta päivää siivottiinkin. Kävin aamukahviani juomassa siellä tänään. Mies on monta päivää tuuppinut meitä (ollaan esikoisen kanssa täällä päivät kotosalla) "raivaamaan" täällä sisälläkin, ja mie en ainakaan osaa. Osaan tyhjentää kaatopaikan kuistilta, kun on paikka minne sitä tyhjentää, osaan pestä seinät, lattiat, katot ja ikkunat, mutta en osaa siivota sisällä kun en tiedä toisten (tai omistakaan) tavaroista, onko ne roskia vai mitä niille tekis.

Mun siivous on sitä, että pyörin ympyrää joku roina kädessä enkä tiedä mitä sille tekisin. Esikoinen osaa paremmin, ja mieshän taas on sellanen että se tuuppii kaiken tavaran umpimähkään jonnekin kaappiin tai laatikkoon, ja vaikka sillä keinoin saakin nopeasti siistiä, se on sellasta sarjakuvasiisteyttä; kun avaa kaapin, tavarat vyöryy päälle. Melkein. Tai sit jos tarttee jotain, joutuu purkamaan kaapin jos toisenkin, että edes pääsee katsomaan, onko se kaivattu tavara siellä. Jos ei ole, niin latoo sit vaan tavaran takaisin ja siirtyy seuraavalle kaapille. Sen sijaan, että ottais sen jutun siitä, missä sitä on pidetty, mutta missä se ei saa olla jos "raivataan" paikat. Onhan se tietysti totta, että se vitamiinipurkki kaikkine pöydälläpidettävine kavereineen tuo epäsiisteyden vaikutelmaa.

Kyllä on kasvu ottanut spurtin tuolla pihalla, kun on ollu lämmintä. Tänään piti sataakin, vaan ei oo näkyny ja sitten pisaratkin hävis sääennusteesta. Mukava kävelylenkki koirien kanssa, linnut laulaa niin ihanasti - nyt on vuoden paras aika! Ainoo että pelottaa käärmeet mettässä...

perjantai 19. toukokuuta 2017

Vaan 25 astetta...

Just kommentoin toisaalle, että meille on luvattu 26 astetta lämmintä tänään, mutta sehän olikin "vain" 25.
Sitten kun aiotut synttärijuhlat pitäs viettää viikon päästä, on luvassa tämänkaltaista keliä:
Että se niistä pihajuhlista sitten. Jos ennusteet sitten sattus paikkansa pitämään tällä kertaa.

Pyykkäsin lakanapyykkiä ja vein ulos kuivumaan, mutta välillä on niin kovia tuulenpuuskia, että näyttää kuin pyykit tempautuisivat irti hetkenä minä hyvänsä, ja lähtisivät lentoon. Kuistia on siivoiltu ja saunakamaria kävin katsomassa - hiiret oli tehny pesän lasten vanhoihin pehmoleluihin, ja lelusäkissä oli ihan järkyttävä haju. Kippasin ne pihalle, ja ne lemuaa siinä pitkälle. Kauheasti olis kamaa kaatikselle vietävänä, tai sit jos joku haluis. Oon vaan saanu lukee niin paljon huonoja kokemuksia nettikirppiksistä... huuto.netissä mies myi kyllä ihan menestyksellisesti kamaa joskus, mutta ei se oo juuri suostunu sit mitään muuta sinne laittaan, vaikka sillä olis valmis ja hyvää mainetta kerännyt tili.

Kohta pitää viedä tytär viisaudenhampaan poistoon, ja meitä kumpaakin jännittää...

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Ehkä se siitä

Viime vuonna tähän aikaan tulppaanit jo aukes, kirjopikarililjat oli täydessä kukassa, kotkansiivet jo puolimetrisiä ja piha vihreä. Otin eilen kuvia innoissani, kun piha niin kovasti jo vihertää!
Kuinka säälittävää. Kirjopikarililjat on toki nousseet, mutta vielä kaukana kukkimisesta.

Ja pitäisi tehdä kukkapenkki, poistaa hiukan sitä syysleimua, joka on levinnyt ja josta en oikein tykkää edes, mutta ala nyt sitten kaiveleen ku niitä vähiä kevättähtiä kasvaa juuri siinä...
En raaski. Ja eka käenrieskakin on kukassa mejän pihalla
Muualla toki jo keltaisenaan, missä on suotuisammat kasvupaikat. Yllättävistä paikoista mejän pihalla olen tavannut myös sinivuokkoa. 

Hurjaan tilanteeseen jouduttiin taannoin, kun tässä kylällä on muuan (oikeesti ihan kiltti) narttukoira, jolla on mejän koirien kanssa se viha-rakkaussuhde, josta oon saattanu mainita ennenkin. Nyt kun satuttiin lenkillä liki, meni siltä talutin poikki ja se singahti mejän koirien kimppuun. Hirveä rähinä, toisen ehti tyttö siepata syliin mutta toista mie en kerinnyt kun siinä paniikissa meni flexi lukkoon niin että naru jäi pitkäksi, ja kun koira sitä kiskoo niin lukkoa ei pysty vapauttaan. Se sai siis jokusen naarmun siinä hötäkässä, joku saattoi tulla siitä narustakin mutta polvessa ja mahassa oli luultavasti hampaantekemät jäljet. Ei mitään verenvuodatusta, mutta semmosta mitä koirat nyt on sitten nuoleskelleet, molemmat sen yhden koiran naarmuja. Onneksi ei se irtipäässyt ollut tosissaan, tai sitten se vaan hämmentyi kun ennen on vain joutunut tyytymään narussa sinkoiluun ja yhtäkkiä pääsikin kontaktiin.

Tämä kuva on otettu tasan vuosi sitten. Nyt näiden tulppaanien alut on noin kymmensenttisiä. 

Nyt salaatintekoon. On se ehkä vähän vaikuttanu elopainoon, kun on korvannut osan aterioista salaatilla. Lidlissä on 85 senttiä semmonen mozzarellamötikkä, josta riittää kahteen salaattiin piristystä. Mutta nyt on ollu hankalaa, kun sitä pähkinäsekoitusta ei enää saa, mitä oon tykänny laittaa. Kurpitsansiemenet on vähän ankeita.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Kesäkumit

Nyt ne on alla. Molemmissa autoissa. Mulla ihan iskemättömät, vasta ostetut, jotka mies osti omilla rahoillaan ja vielä ei ole suostunut kertomaan, paljonko maksan niistä sille. Totesi vain, että eihän sulla niin kauheesti sitä rahaa oo. Ne on ajaessa niin hiljaiset, että kuulee ajoviiman viuhinan. Mutta jarrut rahisee sitten entistä kovemman kuuloisesti. Tööttiäkin ihmeteltiin, joku johtokosketushärö siellä on, koska sieltä kuuluu pieni "yh" kun paukauttaa kovaa siihen nappiin. Normipainalluksella ei kuulu mitään.

Käki kuului. Sain vetää ruksin kun sattumalta nyt muistin. Olisko niitä lintuja nyt joku 82 tai 83 siinä listalla ruksattuna. Pikkutyllin luulen nähneeni eilen, mutta en oo varma ja tytön ottamasta kuvastakaan ei pystynyt täysin varmistamaan. Mutta jos se sata nyt yhestä jää kiinni niin uskon, että se oli pikkutylli. Paitsi tietysti sitten sitä ei voi laskea, jos pääsen ruksaamaan pikkutyllin muutenkin.

Sata lintulajia -somessa satuin mainitsemaan, etten erota iso- ja pikkukuovia, mutta ruksasin kuovin kun näin sellaisen, niin joku into-orni tuli selittään että "sulla on nyt vaan pinna kuovilinnusta" ja seli seli niinkuin se ei kelpais, mutta ihan turhaa saivartelua - jos en erota noita kahta, ja mulla on yksi ruksi kuovista, niin miehän en sitten ruksaa enää muuta kuovia, kun en tunnista. Kyllä minusta yhdeksi lintulajiksi sadan listalla käy kuovi, oli sitten kumpi vain, kun siinä kerätään ne sata lajia eikä minkään lintupinnojen kanssa pelata. Äänestähän sen kuitenkin tunnistaa, isokuovi huutaa joka kesä tuossa lähipellolla. Tai siis pelkkä kuovi nykyisin. Muuttavat nimiä niin ettei perässä pysy.

Anoppi oli tehny vehnättömän kakun ja mie olin ilonen. Muutenkin olin varmaan vähän omituisenkin iloinen siellä käydessä. Itseänikin ihmetytti. Vitsailin ja nauroin ja höpötin. Mutta se niiden koira on kyllä, voi hyvänen aika kun se pitäs lopettaa mutta kun sillä on kuulemma niitä hyviä päiviä. Se hoiperteli, jalat vapisi, ei meinannut pystyä menemään makuulleen (painoi ensin kantapäät lattiaan ja siitä hitaasti ojensi etujalat ja jäi kuulosteleen mun mielestä kipeen oloisesti) ja kun se tuli mua tervehtiin, se poispäin siirtyessään törmäs aukinaiseen autonoveen. Ojennettua kättä se ei nähnyt, vasta herkun haju sai sen kuonon hakeutuun kohti. Haukkui miestä, vaikka tunsi sen kyllä hyvin. Eipä sillä, haukkuu mejänki koirat välillä tuota miestä.

Ja toinen koira alkoi uikuttaa kun kuuntelin Luontoportista turkinkyyhkyn ääntä. Oli jotenkin ihan hädissään. Mitähän lie siinä äänessä kuuli.

Riistakamera on ihan pöljä. Ei kuvaa ku sen edessä liikkuu ja kuvaa kun kukaan/mikään ei siinä liiku. Varmaan jotenkin huono paikka.

lauantai 13. toukokuuta 2017

Pallurat

Rapskut on vasta tämmösiä. Varmuuden vuoksi peittelin ne takaisin kuivien lehtien alle, kun on ollu niitä reippaita yöpakkasia - vaikka kyllähän raparperi pienet pakkaset kestää. Niiden takia ehkä ei oo sit tuon enempää kasvaneetkaan.

Ihana aurinkoinen päivä! Lähdin kävelylle ekaa kertaa niin, ettei koirilla ollu vaatteita. Niille on tullu aikamoiset rusketusrajat, mutta niitä oli vaikea saada kuvattua niin, että ko. rajat näkyiskin.
 Yritelmiä.
Kyllähän tuo raja äkkiä häipyy, kun ruskettuvat, mutta maltillisesti nyt ensin ettei pala. Ihmisillä rusketusrajat on yleensä niin, että peppu on valkoinen ja muu ruskettunut, koirilla päin vastoin :P

Mie oon saanu olla ihan itekseni koko lauantain; mies on töissä, tyttö poikakaverin luona ja toinen kans kaverillaan. Pari uutta lintua bongasin listalle - pajulinnut oli tulleet ja ruvenneet laulamaan, ja metsässä koppelo rämähti lentoon läheltä niin, että säikähdin hitosti. Monta hyvää kirjaa luettavana ja yksi kirje pitäisi kirjoittaa ennen ruuanlaittoa. Yritin vihjaista miehelle, että meillä on sit vaan tällasta ruokaa, "ellei syödä muualla", se sano että ruoka on ok ja sitten alko kyseleen että no pitäisikö sitä sitten syödä ulkona. Pitäisikö. Sanoin, että jos ruoka on kerran ok eikä akuuttia tarvetta ole niin miksi pitäisi. Oli kuulemma äitinsä kysynyt, syödäänkö me siellä kun huomenna käydään ja vaihdetaan samalla renkaatkin autoihin, niin oli kieltäytynyt. Kyllähän se akka kotona ruokaa laittaa, pitäisikö se muka johonkin syömään viedä tai antaa jonkun muun tehä sille ruokaa? Poltan sen kalapuikot.

Huomenna on äitienpäivä. Yritän olla ajattelematta koko asiaa, ainakaan en odota mitään.

Ilon aihe tänään oli se, että sain vaeltaa koirien kanssa ilman, että oli koko ajan joko hiki tai vilu, ja kun pihalla käpsehtiessäni totesin, että piha on tärkeimmistä paikoista siivottu. Kyllä se mieltä piristää, kun ei oo rumaa ja roskaista, ainakin jos huomaa ajatella asiaa. Mieshän sen on suurimmaksi osaksi haravoinut.

Riistakameraa en taas ymmärrä. Se lataa tulemaan kuvia välillä kauheasti, mutta nyt kun tahallani kävelin siitä edestä, niin ei reagoinut. Eihän tuommosesta mitään tuu.

torstai 11. toukokuuta 2017

Sori

Monta päivää väsynyt, haluton, "hanskat tiskiin"-meininki. Onneksi sentään aurinko välillä pilkahtaa piristämään, olis kamalaa jos aina vain olis pilvistä ja räntäsadetta. Oli tarkoitus, että ennen tämänpäiväisen sadealueen saapumista lähden käymään lenkillä koirien kanssa, mutta ajattelemattomuuksissani laitoin tiskikoneen päälle - jostain syystä mieskin katsoi asiakseen huomauttaa, että niin voisi tehdä, mutta eipä ollut itse sitä tehnyt, vaikka oli ollut hereillä jo niin kauan, että lyhyempi ohjelma olis ehtiny porskuttaa läpi. Mutta nyt on kone päällä ja sitä pitää vahtia, ettei syty tuleen tai laske alleen. Ja kun se on valmis, onkin sadealue jo päällä. (edit. se tuli kaksi tuntia etuajassa muutenkin) Ei toimi kunnolla kone, nyt oli edellisen kerran pesuaineet vielä lokerossa, joka ei ollut auennut. Astioiden puhtaudessa ei tosin ollut normaalista poikkeavaa, eli ilmeisesti joskus voisi hyvin pestä ilman pesuainetta, kun laittaisi ecoa kuumemman ohjelman.

Aivan luokattoman huonosti olen ulkoillut, ja se saattaa olla osasyy väsymykseen ja kaikkeen tämmöseen ankeuteen. Hermostun helposti, kaikki pikkujututkin kiukuttaa, ja kun eilen mieskin oli ilmeisen samanlainen, saatiin parikin kinaa aikaiseksi ihan turhasta. Sellanen fiilis oli, että jos olisin juomaan kykenevä, olisin taas ostanu pari siideriä. Tässä tilanteessa ostin levyn salmiakkisuklaata ja söin sen melkein kaikki! Suklaa auttaa, mutta kyllä sen syömisestä tulee sitten läskimorkkiskin. Ja musta on tullu semmonen, että en pysty lopettamaan, kun aloitan, ja pitää sit syödä liikaa... tiedän kyllä, että joillekin se on ihan normi, että levy syödään kerralla, mutta mulle on ollu normina ehkä rivin tai parin syöminen päivässä. Tuo salmiakkisuklaa on pahasti koukuttavaa. Salmiakki muutenkin tuntuu maistuvan nykyään erityisen hyvälle - onkohan mulla joku puutostila? Ammoniumkloridinpuutos? Googletin salmiakin, ja sain paljon uutta tietoa. Esimerkiksi, että salmiakin verenpainetta kohottava vaikutus johtuu lakritsiuutteesta, eli lakritsi on se paha siinä. Voi olla sikiöllekin vaarallista. Onneksi en ole raskaana 😏

Ostin kuitenkin vielä kilon pussillisen pähkinöitä linnuille, mutta enimmäkseen näyttää orava ja naakat käyttävän hyödyksi - toki siihen heti tuli sinitiainen ja viherpeippokin tutkimaan tuliaisiani, mutta eivät näyttäneet järin innostuneilta. Huojentavaa tietää, että ajoittaisesta pakkasestakin (viime yönä viisi astetta) huolimatta ötököitä riittää. Ja kuulemma sammakonkudut on jäätyneet pilalle, mikä ei ole huojentavaa ollenkaan.

Ärsyttää se, että ilmastonmuutosdenialistit on heti pilkkaamassa ilmastonmuutoksen olemattomuudella, kun on tällanen kylmempi jakso, mutta en kuullut heidän kuorossa myöntelevän sen olemassaoloakaan viime toukokuussa, kun keskilämpötilat oli jopa viisi astetta normaalia korkeammalla. Tyyliin "koska nyt on kylmä, ilmaston lämpeneminen on valetta".

Junat ei kulkeneet, piti kuskata kyytiläisiä perille asti. Onneksi on Julia, mistä näkee onko juna lähtenyt vai peruttu, ajallaan vai myöhässä. Muutenhan tietoa ei saa kuin laiturin kuulutuksista. Bussithan siinä sitten vian pysyväisluontoisuuden selvittyä suhas eestaas, mutta eihän niillä ehdi, jos on johonkin kouluun menossa. Tyttö tuli bussilla kotiin eilen, ja sanoi, että kuski ei edes käynyt asemalla, kun laiturilla ei seisonu ketään. Siellä sivummassa kyllä. Tottakai jos tietää, että bussikyyti korvaa junan, seisoo siellä minne bussi tulee, eikä laiturilla!

Jaloleinikit olis jo innokkaita pääsemään ulos multiin, samoin krassit:


 Unikot sen sijaan...
Pussillisesta siemeniä on tullut kaksi alkua, ja nekin ihan eri näköiset. Jompikumpi lienee rikkaruoho. Onneksi en äänetänyt moista puoluetta, joka jakaa itämättömiä siemeniä.

Viime viikolla, muistaakseni, käytiin kuvaamassa harvinaisen, erittäin uhanalaisen hämeenkylmänkukan kukkiminen. Luulin tuota kasvia pieneksi, mutta kukkahan on pienen tulppaanin kokoinen! Ja muotoinenkin supussa ollessaan. Varsi oli toistaiseksi lyhyt.
Kaunishan se on. Se on valittu Kanta-Hämeen maakuntakasviksi, mutta luulenpa, että sellaisella valinnalla on haluttu vain tavoitella erikoisuutta... jotenkin tuntuu typerältä valita maakuntakasviksi sellainen kukka, jota valtaosa maakunnan asukkaista ei ole ikinä edes nähnyt.

Mitäs vielä on tapahtunut. Ai niin, kakku on tapahtunut!
Tein tytölle pienen pääsykokeeseenosallistumistäytekakun, kun se niin hienosti niissä kokeissa kävi vaikka joutui aivan tuskallisen kauas omalta mukavuusalueeltaan. Ja selvisi! Suuria odotuksia ei kai kukaan meistä ole ladannut tuloksille, mutta pääasia on, että meni sinne ja teki mitä piti. Normaalille ihmiselle se lienee jännittävä mutta ihan iisi, kuopukselle se oli todella iso ja stressaava asia. Nam, hyvä gluteeniton kakku.

maanantai 8. toukokuuta 2017

Pöh!

Muistatteko ne sipulit, joita talvella kuvasin? No, linkistä näkee, jos ei muista. Taas oli kipattu lisää, näitä oli selvästi varastoitukin jossain ihan asiallisesti, kun vain jokunen on itänyt. Ihmettelin taas. Mutta jokainenhan tekee omille sipuleilleen mitä tykkää.

Kaksi astetta lämmintä oli tänä aamuna. Voi jestas. Kirjosieppo tuli viikonloppuna tilskuttaan ja sieppaamaan tinteiltä pesäpönttöjä, ja toivottavasti syömään pois niitä sääskiä. Tyttö sanoi kuulleensa käen kukkuvan. Niin ne linnut tulee, vaikkei kesä tunnu tulevan.

Sama tyttö sanoi viikko sitten lumiseen aikaan nähneensä "jonkun elukan jäljet" pihalla, juuri ja juuri riistakameran ulottumattomissa, tai reagoimattomissa. Naulasin varaston seinään uuden paikan kameralle ja suuntasin sen enemmän sinne missä on aidassa sellainen "livahduspaikka" mahdollisille villieläimille, ja kamera sekosi ihan. Se alkoi kuvata minuutin - kahden välein, vaikkei mitään näkynyt. Tuuli vähän heilutti oksia ja kasveja. Ei se aiemminkaan niin herkästi niihin reagoinut, enkä totisesti mitään säätöjä muutellut herkemmiksi. Oli pakko panna kamera kiinni kun sähköpostiin tuli tunnissa kymmeniä kuvia. Tuuli ei ole tänään ainakaan laantunut, että näinköhän on kannattaa laittaa takaisin päällekään.

Tänään olis tarkoitus lähteä kuopuksen kanssa junalla kaupunkiin katsomaan se paikka, minne sen täytyy huomenna mennä niihin pääsykokeisiin. Mies sen autolla itse pääsykoepäivänä vie, mutta varmistan, että tietää mihin rakennukseen suuntaa sitten. Olisi kiva, kun pääsisi sinne, olisi minun mielestäni parempi vaihtoehto kuin se ykkösvaihtoehto, minkä oli yhteishakuun laittanut. Itse toki päätöksen tekee, koska sitten joutuu sen kanssa elämään, mutta uskon, että helpommin eläisi tämän kanssa. Siitäkin huolimatta olen sitä mieltä, että työn löytämisen mahdollisuus olisi ykkösvaihtoehdossa (hotelli- ja ravintola-ala) noin 90% parempi kuin tässä... mutta aika näyttää.

Stressi ja ahdistus reissaamisesta junalla on murto-osa siitä, jos joutuisin itse ajamaan. Junalla siksi, kun päästään miehen kyydillä takaisin kotiin. Ja siksi, että jos pääsee sinne kouluun ja jos haluaa siellä käydä ja jos menee junalla, niin osaa sitten paremmin suunnistaa. Katsoin itsekin kartasta, mikä on lyhyin reitti - vaikka on entinen kotikaupunkini, niin ei sitä välttämättä osaa ajatella, mikä on se järkevin reitti, kun päässä oleva reitistö ei välttämättä ole ihan yksi yhteen todellisuuden kanssa. Esimerkiksi osasin Helsingissä kyllä suunnistaa jos oli mentävä jonnekin tiettyyn paikkaan, mutta kun nyt katson karttaa, ne paikat on "väärissä kohdissa". Se, mikä mielessä saattoi olla ihan suora reitti aasta beehen, onkin kartalla kiemurainen kuin mikä.

Räntää on luvattu. Tulin laittaneeksi pyykkikoneen päälle, enkä voi jättää sitä mylläämään itekseen, ja nyt olis viimeiset hetket lenkittää koirat ennen sadealueen saapumista. Kertaalleen jo panin koneen tauolle kun kävin heittämässä tytön asemalle, ja periaatteessa voisin sen tehdä koirien lenkityksen takiakin, mutta tuntuu hankalalta. Viivästyy valmiiksitulo ja sit pitää taas olla menossa toisaalle. Kaikenlaiset normaalille ihmiselle tavallisen iisit asiat tuntuu välillä niin ärsyttävän vaikealta.

Mulla kun on tuo muisti niin heikko, että pitää tehdä asia heti, kun se mieleen tulee, jos se ei saa unohtua, niin olen huomannut, että sekin tuo sellasta ihme sekavuutta elämään. Koko ajan on jotain kesken, kun on muistanut jotain mikä piti tehdä ja sen tehtyään sitten unohtanut, mitä alunperin oli tekemässä. Ei ne kaikki niin tärkeitä ole, onpahan vain asioita, jotka haluan tarkistaa/tehdä/laittaa roskiin/viedä paikoilleen tai jotain. Ja sellasta, että aattelen ottavani kirjan ja lukevani, ja sitten kun oon ottanu mukavan asennon ja koirat on kerääntyneet syliin (kuten aina, kun istun sohvalle) niin tulee mieleen, että tosiaan, koirilta piti leikata kynnet, tiskikone piti tyhjentää/täyttää, pyykit piti kerätä kun uudet on koneessa tulossa ripustettavaksi, tai ripustaa kun tyhjensin pyykkikoneen mutta ennen ripustamista tuli mieleen jotain, mikä piti tehdä ja märät pyykit makaa korissa... Joskus pitäs vaan mieli tyhjentää kokonaan. Samanlaista se on tietokoneella ollessakin, monta sivua on auki kun kaikkee pitäs tehdä yhtä aikaa. Tälläkin hetkellä on seitsemän välilehteä auki.

Mutta piha on melkein haravoitu, sieltä mikä on tärkeintä ainakin. Puita kaadettu enemmän kuin olisin halunnutkaan... kyyneleet valui silmistä eilen, kun karsin runkoja ja pinosin oksia silppuriinmenoa varten. Alaston olo kun tieltä näkee tänne nyt paremmin, mutta on siinä pieniä vaahterantaimia jo kasvamassa.

Räntäsade alkoi. Jostain joskus oon kuullut, että keväällä ei sais panna mitään maahan kasvamaan ennen toukokuun kymmenettä päivää, vaikka olis kuin lämmintä, mutta nyt näyttää siltä, ettei kannata vielä kymmenes päiväkään laittaa.

Tasan vuosi sitten oli hellepäivä, tai ainakin melkein-helle. Ja äitienpäivä.

lauantai 6. toukokuuta 2017

Joojoo kevät

Nyt on riittänyt ahdistusta taas. Eikä mene ohikaan kokonaan sillä, että se aiheuttaja (mun mielestä) menee pois. Vaikka eilen selvisin jopa keskustassa ajelusta ja parkkipaikankin löysin, niin illalla vieläkin puristi jotenkin. Tulee ajatuksia, jotka kielii pahasta olosta, vaikka mieliala sinänsä ei mitenkään erityisen matalalla olekaan. Itse asiassa olen välillä melkein onnellinen. Ei se ole masennusta semmonen. Silti kaikki pikkuasiatkin taas kasvaa isoiksi ja murehdin ja ahdistun niistä.

Eilen oli mukava pieni metsälenkki, paitsi että sarvijaakko ilmaantui jostain kaulaan (!) ja taisi vähän nipistääkin. Hädissään, luuli puuhun menevänsä ja meniki mun kaulaan. Kyllä mieki vähän säikähin, ku semmonen koppiainen oli kaulassa ja heitin sen kauas, sitten vasta menin katsomaan mikä se oli. Siellähän on sitä metsää raiskattu, ja Wikipedian mukaan sarvijaakko "elää vain hyvin heikkokuntoisissa tai kuolleissa männyissä". On siis vähän niinkuin puiden raadonsyöjä. Puun raadot on enimmäkseen kuskattu pois, mutta niiden jäseniä toki lojuu siellä vielä.

Kävin verenluovutuksessa, ja hemoglobiini oli pudonnut 15 pykälää edellisestä. Se on aika paljon, lieneekö syynä kevennetty ja paljon kasvisruokaa sisältävä ruokavalio. Ohjeistettiin syömään rautaa ja annettiin sitä mukaankin. Mutta ihmeen vähän huippas luovutuksen jälkeen nyt.

Ja niin, sääski pisti eilenillalla, kun istuin pihalla pajua punomassa. Sääsket kyllä tulee, vaikka kevät ei tahdo tulla! Pihalle ei noussut yhtään mun istuttamista sinisistä ja keltaisista krookuksista tahi sahrameista, mitä nimeä nyt kukanenkin käyttää. Vain valkoisia ja vaalean violetteja nousi. Scillat toki, ja se vanha sinilila krookus, mikä on ollu takapihalla niin kauan kuin tässä on asuttu, mutta ei niitä mitä pari vuotta sitten istutin. Saapa nähdä tuleeko yhtään tulppaaneja. Kirjopikarililjat on kyllä nousseet.
Körsy pajuväkästys ja ainoot krookukset


Tyhjensin riistakameran muistikortin, ei ollu ku naakka, harakka, orava ja mustarastas. Yksi yökuva, jossa ei näkyny mun silmään mitään. Lumien sulettua rumaa ja epäsiistiä. Ja paju on jo silmuilla, enää ei kande ees miettiä sen keräämistä. Ellei aio kuoria sitä. Voi, kyllä mie kuoritustakin punoisin, ja vaikka kuorisinkin itse, jos vain joku keräis... mun selkä ei vaan kertakaikkiaan kestä sitä pajun keräämistä.

Taas tuulee. Meen silti pihalle. Mies teki eilen kovasti taas pihatöitä ja mie vaan nyhjötin pajujeni ääressä kiroillen.

torstai 4. toukokuuta 2017

Kukkia ja mehiläisiä, muun muassa


Blogger kääntelee kuvia taas omin lupinensa miten sattuu, mutta kaipa näistä saa käsityksen, mitä näin reissullani tänään, kun koirien kanssa mannuilla könysin.
Ilma on kaunis, mutta tuulee avoimilla paikoilla tosi kylmästi. Tuuleton aurinkoinen paikka saa hien pintaan, tuulinen aurinko ok jos korviin ei tuule, jos on varjoisa tuulinen paikka niin palelee. Kylällä viljelijä jo kylvää ja peittelee kylvöksiä harsoilla. Meillä on noussu krassit

ja jaloleinikit
mutta vaalimainoksena jaetut unikonsiemenet ei osoita elonmerkkejä. Joku jakoi vaalimainoksena kuminansiemeniäkin, ja vaikka yleensä pidän kuminan tuoksusta, se oli niin vahva ja jotenkin tosi karvas haju, että ruokaan en ainakaan mokomaa pistä. Saattaa olla, että kylvän pihalle kesemmällä. Täällähän on paljon kuminapeltoja, on kaiketi kannattava bisnes. Ehkä en tuolla pussillisella vielä pääse kovin suureksi kuminantuottajaksi. 

Kuminasta tulee aina mieleen anekdootti parinkymmenen vuoden takaa, kun kysyin mieheltä - silloiselta tuoreelta poikaystävältäni - että tykkääkö se kuminasta. Aioin leipoa sämpylöitä ja sitä varten kysyin, kun siihen aikaan oli tapana ripsauttaa kuminaa tai anista sämpylätaikinaan. Mies vastasi jotenkin silleen, että mikä ettei, kunhan ei keskellä yötä. Sai nauramaan. Ja tässä ollaan. 

Punoin pitkästä aikaa vähän pajusta, ihan kotipihalta kerätystä vain. Yhden linnun lämmittelypesän sain niistä, ja matalan "leipäkorin" - johon en kyllä leipiäni laittais, reunoilta saattas läpi pudota - mutta saattaa se kesän mennä vaikka kauniiden kivien alustana jossain. Körsyhän se on, kun ei ollu kamalasti valinnanvaraa pajuissa ja muutenkin vähän soveltelin tekniikoita. Vielä olis muutama iso pajunsoiro johonkin tarkoitukseen. Tökin maahankin niitä juurtumaan, ja nypin pois vanhoja, juurtumattomia pajupistokkaita. 

Jotain outoa oli tapahtunut meidän pistokkaasta muutama vuosi sitten kasvatetulle pienelle terijoensalavalle. Se oli juurenniskasta poikki. Kuin joku olisi sivaltanut lapionterällä tai jtn. Mulle tuli mieleen naapuri, joka aika ajoin luvan kanssa kaataa puita mejän tonttien rajalta, kun ne "varjostaa heidän pihaansa". Siis niilläkin on sitä pihaa kyllä siellä kauempana paljon, mutta auringon pitäisi kai paistaa joka kolkkaan. Ei se varjo aina pahasta ole. Jahka tuo talousmetsä tuosta kaadetaan niin riittää varmasti paahdetta heillekin ihan nokko. Mutta sitä nyppii varmasti ne isot terijoensalavat siinä mejän tontin päädyssä, kun kaikki muut puut alkaa olla siitä jo nurin... mutta mitäs seisoivat rivissä toljottamassa meille. Ei tykätty ja istutettiin puita näköesteeksi, pistokkaasta vielä lisääkin. Mutta joku elukka ehkä järsiny, tai talven tuhoja. Ei luulis lumenkaan kyllä painaneen, kun ei sitä juuri talven aikana edes tullut. Onko taas vähän sekavaa horinaa mulla? 

Täytyy mennä ostaan tytölle vesivärit pääsykoetta varten. Enkä tiedä, onko sillä kunnon puuvärejäkään. Kutsussa oli ennakkotehtävä, joka piti palauttaa 2.5. mennessä ja sitten luki erikseen lihavoituna "Ilmoittautuminen pääsykokeeseen 02.05.2017 mennessä." Oltiin epävarmoja, että pitääkö nyt sitten erikseen ilmoittautua vielä johonkin, kun ei siinä paperissa mainittu miten ilmoittaudutaan, tai edes kenelle ja opinto-ohjaaja ei vastannut ku tyttö asiaa sähköpostitse kysyi. Selvisi sitten, että se ennakkotehtävän palauttaminen on ilmoittautuminen. Olisiko voinut jättää sen lihavoidun ilmoittautumisasian pois, tai laittaa sen esimerkiksi muotoon "Ennakkotehtävän palauttamalla ilmoittaudut pääsykokeeseen."? Tai "Ennakkotehtävän palauttaminen ajoissa on edellytys pääsykokeeseen osallistumiselle."? Toivoisin kovin, että tyttö pääsisi ja lähtisi tuolle alalle mieluummin, kuin sille toiselle valitsemalleen, jolle sillä ei mielestäni ole edellytyksiä alkuunkaan - jo valinnaisaineet oli sitä ajatellen ihan väärät. Medianomikouluhomman jätti suosiolla sikseen jo tässä vaiheessa, koska sinne vaadittiin sitä sosiaalisuutta ja ne pääsykokeet vasta olikin vaikean kuuloiset paniikkihäiriöön taipuvaiselle sosiaalisten tilanteiden pelkääjälle. 

Loppuun vielä muutama maistiainen Ähtäristä:
Karhun vuoden vanha pentu

Ahmapari

Ilves

Susia

tiistai 2. toukokuuta 2017

Kotona taas

 Reissu tehty, voimat menny ja ihan mukavaa oli, etenkin nuorisolla. Kun se nuoriso oli miitissään Haapamäellä, me vanhukset käytiin pandojen tuloon valmistautuvassa Ähtärin eläinpuistossa.
Eläintieteen tuntemus kyllä tuntui olevan vähän niin ja näin, ainakin kun kylttejä vertasi nähtyihin eläimiin :)
Karhun erauspennut oli hyvin virkeitä ja riekkuivat ilahduttavasti. Emo sensijaan oli vielä talviunien jäljiltä varsin nuuduksissa...
Sellainen olo mullakin on, vaikka nukuin hyvin yöni. Täytyy silti mennä pihalle hommiin, kun kerran on tällanen hieno ilma. Tosin tuulee niin, että haravointi ei kannata kuin myötätuuleen...

torstai 27. huhtikuuta 2017

Eilistä

 Illalla alkaneen lumisateen jälkeinen aamu näytti tältä, kun aurinko kurkkasi pilvenraosta noustessaan. Oli aika erikoinen efekti. Linnutkin oli hiljaa, mitä en yhtään ihmettele. Niitäkin vitutti kun tommonen lumimäärä tuli ja sentään monilla jo munat pesässä.

Illalla sain myös viestiä, että navetalla kaivattais siivousapua, kun vieraita oli tulossa ja paikat vähän sekaisin. Kuusi tuntia jynssäsin paikkoja lypsyrätillä ja piilottelin erinäisiä tavaroita kaappeihin, kun enhän mie, vieras ihminen, tienny missä mitäkin pidetään ja mihin ne kuuluis - miehän en oo mikään siivooja tyypiltäni, en oo koskaan sitä hommaa oppinu muutaku just noin, että olemassaolevat tavarat vaan sullotaan laatikoihin ja kaappeihin tai järjestetään nätisti riviin. Ja pestään tasot, ovet ja sellaset. Ja navetan pinnoille tulee äkkiä semmonen ruskea pölykerros. Mutta onhan se paljon helpompaa ja suoraviivaisempaa kuin oman kodin siivous :)

Loppupäivän olinkin sitten taas ihan pois pelistä, tuli migreenikin. Edellispäivä oli taas sellanen superstressipäivä, ja luulen että migreeni oli tulossa jo sen päätteeksi, mutta sain lääkittyä sen hiljaiseksi siksi aikaa, että kävin hommissa. Ja tänään on taas ihan uusi tinnitus korvassa, kummallinen humina. Alkoi aamulla ja paheni niin, että on pidettävä kuulokkeissa musiikkia, kun häiritsee muuten. Ja päänsärky jatkuu, toki.

Esikoinen on flunssassa taas. Kuumettakin oikein. Kuopus oli pari päivää pois koulusta alkuviikolla kurkkukivun ja oksentamisen takia. Saa nähdä tarttuuko tauti, viikonloppuna olis menoa kauemmaksikin.

Kävin sen verran koirien kanssa iltakävelyllä, että pääsin ihaileen näsiän kukintaa. Se on sitten ihmeellinen pensas! Kukkii noin ihanasti vaikka on käytännössä ihan talvi, lumet vaan sulaa välillä pois. Toinen kukassa oleva samalla suunnalla on tämä:
Kevätlinnunsilmä. Sekin jaksaa kukkia, vaikka lumen alle välillä jääkin. Ja mie vissiin jaksan sen joka kevät käydä kuvaamassa ja laittaa kuvan tänne :)

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Talven viimeinen lumiukko?

Juu ei ollu norovirus, vaikka oksentamista tapahtui eilenaamullakin. Sen lisäksi on kurkkukipua, ja eilenillalla oli lämpö vähän koholla. Ihme tauti. En sitten tänään alkanu ajaan sitä kouluun. Niin reippaasti kävi viime viikonkin siellä koulussa ilman yhtäkään paniikkikohtausta, vaikka turvahenkilö ei ollu kaverina.

Yhteishaun takia tuli pari pääsykoevaatimuspaperiakin, mikä stressaa tyttöä kans. "En tule pääsemään mihinkään" se hokee. Ja miksi jolleki media-alallekin vaaditaan sosiaalisuutta? Miksei ihminen kelpaa sellaisena kuin on? Hyvin voi pärjätä alalla epäsosiaalisempikin tapaus. Ei anneta edes mahdollisuutta. Ja kuvataidealalle tarttee vissiin olla taiteilijantarvikkeet valmiina jo pääsykokeeseen mennessä, hirveä arsenaali omasta takaa mukana. Ostoksille tässä pitää lähteä.

Ulkona sataa lunta. Ilmatieteen laitos sanoo, että niihin olis varauduttava. "Keskiviikkona ajokeli huononee maan itäosissa lumi- ja räntäsateiden takia. Sateet lisäävät onnettomuusriskiä etenkin jos joukossa on autoilijoita, joilla alla on jo kesärenkaat." Ja monellahan on jo, toki, kun laki niin määrää. Eipä sitä voinu ennustaa näin kylmää jaksoa, jos ajoissa vaihtoi renkaat. Ja sen verran iso operaatio se on, että ei voi vaan aamulla katsoa ikkunasta että jaa, maa on valkoinen, vaihdankin talvirenkaat takaisin ennenkuin lähden töihin.

Aamuyöllä heräsin murehtiin tytön koulunkäyntiä tuon paniikin, ihmispelon ja muun pelon takia, ja elämää muutenkin. Murheet kasvoi taas kokoansa isommiksi, ja kun mies nousi (vasta kasiin meno töihin, ja heräsi puoli viideltä!) niin otin kirjan ja aloin lukeen, että sain ajatukset muualle. Mulla on menossa Heikki S. Vuorisen Tauti(n)en historia, ja se on hurjan mielenkiintoinen, mutta sitä pitää lukea ajatuksella. Ja jatkuvasti pitäs käydä googlettelemassa asioita. Mulle oli uusi juttu mm. se, että kovin moni sairaus on ikäänkuin tarttunut eläimistä sen jälkeen, kun ihminen kesytti kotieläimiä, hieman muuntuneessa muodossa vain. No, tuberkuloosin yhteyden nautoihin tiesin.

Huomaa tukka!
Tällasen lumiukon tein sillon, kun viimeksi satoi lunta enemmän. Siitä on vielä jäljellä pieni pallo ja vähän toista, ja nyt näyttää siltä että kohta voi taas tehä lumiukon. Mutta toivottavasti tuo nyt jäi viimeiseksi tälle keväälle. Lumiukosta metrin verran taakse oikealle kukkii nyt lumikello.

Nähtävästi se juustokakku ei ikuisiksi ajoiksi torpannu mun laihdutusyrityksiä, nyt oon siinä mikä on ollu paino, kun tissileikkauksen jälkeen tuli viitisen kiloa takaisin. Olisin iloinen, jos olis 10 kiloa vähemmän, mutta tiedän ettei se siinä pysyis. Ylöspäin kun tahtoo aina mennä. Ei oo kuitenkaan siellä asti, missä se enimmillään on ollu.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Ei tule kesää

Aamulla kun heräsin, oli maa valkoisena ja lisää höytäili. 

No eipähän tarvi haravoida pihaa. Ensi viikonloppuna on ehkä päiviä, ettei sada, mikäli ennusteeseen on luottaminen - lauantai on eka päivä, ettei oo ennustettu sadetta. Potuttaa tämmöset kelit, mutta eihän niille mitään voi.

Kuopus kävi Helsingissä jonkun toisen junaharrastajan kanssa - tai meni sinne ollakseen sen kanssa, palasi sitten ulkomaanmatkalta kotiin tulevan kaverinsa kanssa. Kaveri jostain syystä nakitettiin meille yöksi, liekö kotona ollut jotain erikoista, minkä alta piti saada pois... eikä meillä oo kauheesti ees mitään syötävää. Leipää ja juustoa. Kaurapuuron keitin nyt aamuksi, mutta nuoriso nukkuu vielä ja puuro muhii tosi muhjuksi... saattaa olla aikamoista liimamassaa sitten kun suvaitsevat herätä aamiaiselle. Kaveri valitti, että on huonosti nukkunu koko reissun, ja minua vähän säälittiki ku ei se päässy sit ees omaan sänkyyn nukkuun. Eipä tuo kovin onnettomalta kyllä vaikuta. Suihkuunkaan ei oo päässy ja meillä kun ei oikein voi käydä suihkussa. Sauna lämpiää vasta tänään. 

No niin, nyt kuopus heräs - oksentamaan. Hurraa. Joku norovirus tietenki. Yäk. 




perjantai 21. huhtikuuta 2017

Tuulta ja bataattikanttarellikeittoa

Oli muuten  yllättävän hyvää soppaa kanttarelleista, bataatista ja sipulista. Keitetään ja soseutetaan ja lisätään sulatejuustoa. Mun mielestä se ei edes kaivannut muuta maustetta kuin sen, mitä liemikuutiossa oli.

Nautin, kun ei tarvinnut lähteä iltapäivällä mihinkään ajelemaan. Oon ruukannut hakea esikoisen TOPista ja tällä viikolla myös kuopuksen koulusta - tosin eilen muistin vasta, kun oltiin jo toisen tytön kanssa kotipihaan kääntymässä, että toinenkin piti hakea. Eikun uusi reissu. Eiku se olikin toissapäivänä. Menivät yhdessä junalla kaupunkiin hakemaan esikoiselle nenälävistystä, ja tulivat isänsä kyydillä kotiin.
 Viime postauksessa sanoin, että tulkoon tikat ja harakat syömään pötikkää, ja tulihan ne. Tikat oikein parittain. Koiras piti vahtia kun naaras söi.
Ja joku söi pötkölle toisenkin silmän.

Isossa kaupassa ei ollu enää niitä kevätkesäpötköjä. Oli vain talviruokaa. Mutta eiköhän linnut nyt jo ala pärjätä omillaan, kun ilmat lämpenee.

Käytiin kuopuksen kanssa kuvaamassa Fenniarailin veturi (mie tosin vain ihailin sitä, unohdin kuvata) ja kaupassa jossa kassakone tilttas kun yritin maksaa - piti käynnistää uudelleen ja siinä meni sitten aikaaaa mutta ei meillä ollu mihkään kiire. Mitä nyt koirat autossa ootteli.

Ihan hirveä tuuli oli kyllä sitten siellä avoimella paikalla.

Ukkosta ja juustokakkua

Jopa sattaa vettä! Porissa on ukkostanutkin. Aamulla ehdin tauon aikana vähän käydä koiria pissittämässä minilenkillä, takaisin tullessa alkoi jo tipahdella isompia pisaroita ja hetken kuluttua satoi kaatamalla. Onneksi aiempi sääennuste ei lämpötilan osalta pitänyt paikkaansa, silloin olis satanut lunta...

Niin kylmä tuuli on käynyt, vaikka on aurinkokin välillä paistanut ja sisältä kattoen lämpimältä näyttänyt. Tänään, kun ei enää ollut niin kylmä (vaikka taivas onkin pilvessä) kuului heti uuden muuttolinnun ääniä; laulurastas on palannut. Kylmällä kuulin tosin kaulushaikaran tuolla ison kylän laitamilla, kun vaihteeksi siellä eilen kävin koiria lenkittämässä. Sadan linnun listassa on nyt 64 lajia.

Olisin ostanut vielä yhden kevät/kesäpötkön linnuille, mutta en päässyt isoon kauppaan (lue; en viitsinyt lähteä sinne sen takia ajamaan) ja nappasin lähikaupasta talvipötkön. On kaiketi sen verran kasvispitoista, ettei punarinta enää siihen ole kajonnut, vaikka ahkerasti kesäpötköllä kävikin. Hajotin pötkön vahingossa, kun työnsin istumatikun liian pitkälle, ja sitten siitä tuli hauskan nauravan näköinen, kun linnut nokki sille silmän:
En nyt laittanut verkkoon, syököön tikka ja harakat mielin määrin. Hassua, nyt paistaa aurinko ja sataa yhtä aikaa. Niinkuin M. Alatalon laulussa, jossa sanotaan "taitaa tulla kesä". Jossain vaiheessa vois käydä kattoon, löytyykö näsiän kukkia. Tuolla mäen eteläpuolella yhdessä pihassa kukkii krookukset merenä. Kesemmällä siellä on jotain leimukukkaa merenä. Mie en oo saanu ees esikasvatukseen mitään, mutta niinhän mie taisin joskus sanoakin, että en ikinä enää laita mitään.

Juustokakun tein. Laihdutuskuurissa on se huono puoli, että hyvän nälkä kasvaa kasvamistaan, ja sitten on pakko tehdä jotain tällasta ja pilata kaikki. Ku eihän muut tätä syö. Kuopus söi yhen palan. Mutta tein melkeinpä omasta päästä, ja silti tuli hyvä! Se on poikkeuksellista. Ja äidyin tekeen jopa tuollaisen hyydykepäällisenkin. Oli tarkoitus panna persikanpaloja tuonne täytteeseen, mutta tuli kiire kun ryhdyin tekeen hommaa vähän viime tingassa ennen tiedettyä lähtöä, ja sitten se unohtui enkä olis oikein ehtinykään. Tein sitten tuollaisen ratkaisun.

Sisällä on kylmä. Koitan säästää lämmittimen polttoainetta ja puen vaan vaatetta lisää, kun alkaa palella. Koirillakin on villapaidat, mutta kun ne tuossa uinaili niin viluisen näköisesti, laitoin peittoa lisäksi. Toinen ei vaan tykkää, se tulee aina pois peiton alta ja asettuu siihen päälle, peiton alla olevan siskonsa kylkeen kuitenkin. Sisko taas tykkää olla kuonoa myöten peiton alla...
Niilläkään ei tunnu olevan mitään hinkua minnekään. Tietävät, että ulkona on ankea keli, vaikka aurinko koittaa välillä näkyä pilvien raosta niinku ei olis mitään ankeutta.

Tässä välissä - nyt kun tuli puheeksi - kävin kokoamassa aiemmin talvella ostamani esikasvatuslaatikon, ja hermo meinas mennä siinäkin. Ja ihmettelin, kun en löytänyt krassinsiemeniä - ne oli edelleen siinä kertakäyttömukissa, johon keräsin niitä siltä lautaselta, jolla niitä kuivatin syksyllä. Muki oli vain ajautunut keittiön työtason nurkkaan, kahvinkeittimen ja verhon taakse. Ja kyllä mie talven aikana ainakin kaksi kertaa pyyhin koko työtason... en vain ole älynnyt siirtää siemeniä kaappiin, tokko edes tajunnut että ne on siinä. Mulla on aina ollu semmonen siivoussilmä. Tai ei siivoussilmää ollenkaan. Kyllähän sen täällä näkee, etten osaa järjestellä.

Ja taas satoi, rakeitakin, ja ukkonenkin jyrähti. Nyt putoilee katolta raekasoja, pöts pöts vaan kuuluu kun ne jysähtelee maahan. Kaivelin pakastimesta kanttarelleja ja alan tekeen soppaa.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Mien taho

Perheellä on ongelmia kellä minkäkinlaisia, ja ovat huonolla päällä. Mie en olekaan nyt suvereenisti se synkistelijä. Lähdin heti ennen seiskaa jo kävelylle, ettei tarvi koittaa olla jotain.

Kävin viimeisen kerran sillä nuopsyn vanhempien tukihenkilöllä, ja se lohdutti mua sanomalla, että ei kukaan vanhempi osaa ratkaista kaikkia lapsen ongelmia, eikä sen tarvi sitä tehdäkään. Mutta on niin vaikeaa vetää raja curling- tai helikopterivanhemmuuden ja tavallisen, kannustavan ja välittävän vanhemmuuden välille. Kun ei ole koskaan ollut sellaisen mallia elämässä.


Naakat ei ota uskoakseen, ettei saunan piippuun ole enää menemistä. Vein silloin taannoin verkon, jonka ne sit rikkoi ja jatkoi pesänrakennusta, sitten mies vei lisää verkotusta. Eilen huomasi, että ovat kasanneet keppejä, risuja ja ruohonkorsia siihen verkon päälle. Vei tiiliskiven siihen, mutta ei jostain kumman syystä peittäny sitä reikää sillä kivellä, ja näin kun naakka meni taas nokka täynnä pesäaineksia siihen piipulle, ja pudotti tavaransa sinne. Täyttävät sen hormin ryönällä, vaikkeivät pääse sinne pesimään. Säälittääkin. Jotenkin pitäisi järjestää se sijaispesäkolo niille kahdelle parille...


maanantai 17. huhtikuuta 2017

Puksutusta ja patpatusta

Perjantaiseen tekstiin liittyen löytyi erään eläinlääkäriksi valmistumassa olevan henkilön kirjoituksesta tällainen määritelmä: " Myötätuntouupumus on sisäsyntyinen loppuunpalamista muistuttava sairaus, jossa uupumisen syynä on voimakkaasta empatiakyvystä ja auttamistarpeesta johtuva väsymys."

Että kaikenlaista sitä on.

Me käytiin Pikku-Jumboa kattomassa, se sahas Tampereen ja Nokian väliä ja me asettauduttiin Tampereen päähän sitä odottamaan.

Tässä vaiheessa, kun se tuli asemalle, mie pääsin aika hyvin kuvaamaan kun porukat oli tuonnempana, mutta myöhemmin pällistelijöitä ja kuvaajia riitti niin, ettei kauempaa pystynyt veturia kuvaamaankaan. Ainakaan tuolta laiturilta, viereiseltä sitten. Kun otin koirat kainaloon ja menin liukuportaisiin vaihtaakseni kuvakulmaa toiselle raiteelle, kuulin takaani sulkimen räpsähdyksiä, ja sitten kun noustiin toisia portaita ylös, kyseinen kuvaaja pyysi kuvauslupaa ja räpsi meistä kuvia edestäpäinkin. Sanoi että on koirat hauskan näkösiä. Kohtelias nuori mies. Paljon oli kuvaajia laiturilla.

Myöhemmin mies ja tyttö kävi kuvaamassa veturia Viinikan ratapihallakin, siellä oli jotain mallikuvauksia oikein meneillään, parista vanhoihin puetusta naisesta mieskin otti kuvia. Ja sellasesta vähän kummallisiin remeleihin ja systeemeihin (mm. pyssykotelo, yltiökrumeluurattu silinteri ja kävelykeppi) sonnustautuneesta naisesta, jolla oli tissivako esillä kureliiveissä. En ymmärrä mikä itu oli sellaisissa vermeissä poseerata vanhan veturin kanssa, ennemminkin kuului jonnekin burleskilavalle tai punaiseen makuuhuoneeseen. Erilaisia vöitäkin oli ainakin kolme, ja yksi vielä näytti olevan kaulan ympärillä. Liikaa kaikenlaista, puolet yksityiskohdista kun olis jättäny pois niin olis ollu hyvä.

Oon taas vähän alamaissa, oli pari ihan hyvää päivää välissä. Jotenkin niin tympii tuo kylmyyskin, vaikka oon aina sanonu että ei tartte olla lämmin kunhan on kuivaa, mutta semmonen viimakin käy vielä kaupan päälle, että ei tarkene. Tosi vaikea pukeutuakaan asianmukaisesti, kun tuulettomassa paisteisessa paikassa tulee heti hiki, ja kun on päinvastainen tilanne, jäätyy. Ja ne vaihtelee. Mies lähti sitkeesti lintuja kuvaamaan. Mie oon saanu pääsiäisen aikana surkeat kaksi uutta lintua sadan linnun listaani, lehtokurpan ja järripeipon. Järrejä ei viime keväänä tässä pysähtynytkään matkallaan pohjoiseen.

Nyt näin unta että mun siskot sotki mun asunnon. Eikä suostuneet siivoamaan.

Aamulla mua olis vielä niin nukuttanut... oon monesti heräilly siinä kuuden jälkeen, mutta nyt oli kello yli 7 ja nukutti vain. Heräsin kylkeä kääntämään ja toinen koira ilmeisesti ylösnousun toiveissa heilutti häntäänsä peiton alla, ja siitä kuului sellanen "pat pat" -ääni, samanlainen kun jos kutsun koiraa tulemaan taputtamalla patjaa kädellä. Silleen sen kai käsitti sitten toinen koira, joka kömpi pois peiton alta ja ilolla tuli. Ja sitten tuli toinenkin. Tallusteli mun päällä ja heilutti häntää... ajattelin, kun juomisen ääniä kuului useamminkin yön aikana, että voi olla pissahätä, ja nousin käyttään ne ulkona. Sitten menin sohvalle ja koirat rauhottui viereen - yli kaksi tuntia vielä nukuin siinä! Kylmäkin tuli, kun oli vain ohut peitto päällä, vaikka koirat lämmittikin.

Taidan pyykätä vielä lisää, vasta yksi koneellinen on valmistunut...

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Eväiden syöntiä ja linnunlaulua

Suurin osa tästä lankalauantaista aikoo olla pilvistä, joten kävin sitten heti aamusta koirien kanssa lenkillä. Otin aamiaisenkin taskuun ja söin sen matkalla. Tämän näköisellä raiskiolla:
Näkipä ainakin kauas. Siitä aina tykkään. Tuulikin oli selän takana olevan kiven takana, koska se oli tosi kylmä. Tuuli siis. Oli varmaan kivikin, en kokeillu. Pari astetta pakkasta mutta auringossa tuli kuuma ja varjossa kylmä.

Hiljaista oli, peippo ja kulorastas vähä lauleli. Ihmisen ääniä kuulin kerran mutta en nähny ketään - jäljet näin, ja koirien käytöksestä päättelin että niillä menijöillä oli myös koira. Ja pari ratsukkoa nähtiin myös, mutta siirryttiin toiselle polulle pois niiden tieltä. Ilma on kaunis, mutta kalsea; torstaina sataneet lumetkaan ei ole kaikki sulaneet.

Mun korvasta vuotaa verta. En tiedä mistä kohtaa sieltä, mutta korvakäytävä on ihan kuivuneessa veressä. Pari päivää se oli märkää verta, ja eilen korvaa särkikin. Sen tiedän, että tärykalvo ei ole puhki, ainakaan ei ilmaa vuoda. Ja tietysti se kutiaa, oon laittanu pumpulipuikolla Bacibact -salvaa. Täytyy odotella että haava paranee ja koittaa huuhtoa sitten.

Nyt salaatintekoon. Vai tekiskö soppaa sen sijaan. Kyllästyttää tämä. Eilen söin kyllä pääsiäisen kunniaksi vähän suklaata.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Aurinkoisena aamuna

Ruumiillinen rasitus toisinaan tuo hyvän unen, niin kävi mulle ainakin viime yönä. Jossain vaiheessa kyllä huomasin, että käsiä särkee, mutta puoli seitsemään asti riitti nukuttavaa. Heräsin siihen, kun koira nuoli käsivartta.

Mutta tulipahan tehtyä hommia. Yksi vasikka oli syntynyt hieholaan ja vissiin saanu joltain tällin alaleukaan, ties vaikka olis luita rikki. Hampaat ainakin heilui. Voi olla että se lopetetaan. Kävin sitä silittelemässä ja peittelin, kun se tärisi lämpölampunkin alla ja vaikka oli saanut kipulääkkeen. Säälin. Siksi minusta varmaan ei olis tullu kovin hyvää emäntää maataloon, kun suren ja säälin niitä eläimiä ihan liikaa. Olisin varmaan romahtanut henkisesti siinä hommassa. Kun kerran vähän muutenkin.

Hieno ilma nyt vielä, päivemmällä pilvistyy. Kävin kevyellä aamulenkillä, pakkasta muutama aste ja varsin hiljaista kylänraitilla. Laitoin lähtiessä kahvin tippumaan, oli mukava ulkoa tultua päästä kahvikupposen ääreen. Painoakin on vähän pudonnut.

Mie en siellä navettahommissa pitäny puhelinta, ku tuossa haalarissa ei ole kunnon taskua, ja mies oli laittanu kysymyksen että haittaako jos saunotaan vasta huomenna - meillä on yleensä torstai ollu saunapäivä. Ei sitten tullut ajatelleeksi, että jos ihminen painaa töitä navetassa paskan keskellä (ja tällä kertaa ihan lapioin sitä ihtiään) se mitä todennäköisimmin haluaa käydä saunassa tai ainakin peseytyä sen jälkeen. No, ei sitten ollu saunaa lämpimänä. Menin paskanhajuisena nukkumaan. Haisen vieläkin, mihinkä se olis lähteny. Pesin tietty vessan lavuaarilla yläkropan tukkaa lukuunottamatta, mutta juuri tukkaanhan se haju jää. Ja jännästi myös silmälaseihin.

Huomenna mies menee töihin vanhaan työpaikkaansa. Tekivät sopimuksen, että se tulee aina silloin tällöin lauantaitöihin. Saapa nähä miten jaksaa, kun uusi työ on aika rankkaa. Puolikuolleena se tällä viikolla on sieltä kotiin tullu. Mutta se raha on niin kiva olla olemassa, kun laskuja pukkaa. Kyllä muakin lämmittää palkkaraha, silloin harvoin kun sitä tulee... Hyvin paljon myös vähentää ahdistusta, mulla kun on tapana murehtia turhiakin, saati aiheellisia. 

Koirien rokotuksetkin vanheni viime kuussa, pitäisi hoitaa ne kuntoon. Ja toisen hampaat, hammaskiveä on kertynyt, kun sille ei oikein puruluut maistu. Samalta koiralta pitäs ottaa myös verinäyte ja lähettää se Hannes Lohen geenitutkimukseen, kun sitä oikein erityisesti on sieltä pyydetty. Sekään ei ole ilmaista, mutta mulla ei ole mitään käsitystä, paljonko se maksaa, eikä täällä ole niiden kanssa yhteistyössä olevia lääkäreitäkään.

Joo. Pitäkää hyvät pääsiäiset!

torstai 13. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen alla jotain

 Orava ihmetteli tänään jasmikkeessa, pitkän aikaa kökötti tuossa ja katteli vaan. Mietin jo, että onko se sairas... kaksi niitä nyt tässä pyörii, sen verran sopuisia ovat, että liekö pariskunta.

Yöllä satoi ensin räntää ja sitten lunta, lumisade jatkui aamupäivälle asti. Ihanhan siellä on talvisen näköistä.

Oli siellä seinustalla kuitenkin pieniä scillanalkuja :)
Ja kuten näkyy, aurinko pilkisteli kun sade loppui. Noita kuvaillessa tuli viesti, että navetta-apua kaipailtais, ja mie olin jo puolen tunnin päästä siitä navetassa. Kohta lähden uudestaan. Rahaahan se tietää ja kirstun pohja paistaa, kun maksoin sen joogaopiston retriitin tässä kuussa ja koitan sinnitellä varatilille kajoamasta. Kun mulla on sellanen intuitio, että ne rahat tulee jossain vaiheessa tarpeeseen.

Jos saan sen Eurojackpotin reilu 80 miljoonaa, minusta tulee varmaan ihan überpihi, koko ajan on tunne että pitää säästää kun kohta tulee joku iso meno ja kaik männee...

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Ha

Eläimiä. Niin lähellä, että pokkarin tsuumilla sai tällasen kuvan.

Purin taannoin riistakameran muistikortin. Samalla tein säätöjä niin, ettei se ota niitä muutenvainkuvia, mitä oli näköjään asetuksissa peräti kolme per vuorokausi. Ja oikaisin kellonajan. Luulin säästäneeni pari kuvaa, josta näkee miten on lumet pihalta sulanu, mutta nyt kun niitä olisin käsitelly ja pannu tänne, niin eipä löytynyt. Olen kai poistanut ne. Laitan sitten tämmösen kuvan:
Kissa.

Luin tänään jostain, että jossain päin englanninkielistä maailmaa olisi 11-vuotias poika tehnyt itsemurhan somekiusaamisen takia. En lukenut juttua, otsikko riitti tuomaan kamalan ahdistuksen ja sitten piti ihan oikein itkeäkin. Toisaalla viisiviikkoinen lapsi oli kuollut aivoverenvuotoon, kun vanhemmat olivat kieltäneet laittamasta K-vitamiinipiikkiä syntymän jälkeen, mutta se ei niin surettanut. Hyvä kun pääsi sellasten vanhempien luota pois, jotka omien naiiviuteen, tietämättömyyteen ja suoranaiseen typeryyteen perustuvien ideologioidensa takia epäävät lapseltaan nykyaikaisen terveydenhuollon. Joka sentään on vähentänyt huimasti kuolleisuutta, tuskaa ja vammautumisia. Olen sitä mieltä, että on aivan sama mitä aikuiset itselleen tekevät tai ovat tekemättä, mutta lapset pitäisi hoitaa asiallisesti, vaikka se joskus vaatiikin neulan pistämistä ihon läpi. Liian helppoa on joidenkin elämä ja historiaa ei lueta, tai ainakaan siitä ei opita mitään. 

Hyi, tulin tuota kirjoittaessani miettineeksi, mikä oli se syöpäsalva, mitä jotkut hullut käyttää ja sit ne syöpyy kauheaksi, googlasin (Cansema) ja tietenki tulin katsoneeksi pari kuvaa ja nyt oksettaa... siinä on varsin hyvä esimerkki vaarallisesta huuhaahoidosta, mihin jotkut lankeaa.

Sitten muihin asioihin. Katsoin Areenalta pari jaksoa sarjasta Arne Dahl - tai joku semmonen sen nimi oli, kirjailijan mukaan. Hyvä sarja oli, mutta jäi heti tauolle... lainasin sitten kirjastosta pari Arne Dahlin dekkaria, mutta eihän niitä jaksa lukea. Miten voi kirjallisuustieteilijä ja kriitikko kirjoittaa niin jonninjoutavaa liibalaabaa?! Ymmärrän, jos joku Patricia Cornwell tai muu todella monta osaa kirjasarjaan kirjoittanut ihminen venyttää ideoidenpuutteessa kirjaa jaarittelemalla niitä näitä, mutta ei luulis sen olevan tällä ongelma. Lainaan pätkän kohdasta, missä tulee kirjaan muutama uusi henkilö, ja näin heitä esitellään:

{Iloiset, mustat kasvot kuvaruudulla toivottivat Jorge Chavezin tervetulleeksi. Toisesta maailmasta. Kirjoituspöydän ääressä istui kaksi tukevaa hahmoa ja kohtasi vainajan katseen. Tai hieman vivahteikkaammin; aiemmin epätavallisen tukeva mies, joka oli huvennut, ja aiemmin hento nainen, jonka ympärysmitta oli väistämättä kasvamaan päin. Toinen kutistui ja toinen turposi. Ja vielä hieman täsmällisemmin: tittelistään luopunut Mr Sweden, jota kerran oli kunnioitettu tittelillä "Ruotsin suurin poliisi", nyttemmin luopunut myös tästä tittelistä, sekä Chavezin oma vaalea vaimo. Tai lakataan jankuttamasta: 
Gunnar Nyberg ja Sara Svenhagen. Ja Winston Modisane. 
Ja yksi heistä oli kuollut. Vajaat kaksikymmentä tuntia sitten. 
Se ei ollut nainen, jota Chavez suuteli kevyesti ja jonka vatsaa hän silitti. Se ei ollut myöskään mies, joka hellittämättä katsettaan Winston Modisanesta sanoi:
    - Kuinka kauan luulette pystyvänne salaamaan tuon? }

Täytynee käydä kirjastossa kohtapuoliin. Tuota toista en ainakaan avaa. 

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Satanen on jo yli puolenvälin

Ei uskois, että tämä näkymä aukeaa alle 3 kilometrin päässä Vuosaaren metroasemalta. Kuusi kilometriä Itiksen metroasemalta. Linnuntietä. Tuossa saaressa oli jollakin mökki, ja kuvaajan selän takana Vuosaaren sataman seinämuuri. Melkoinen kolossi muuten sekin. Leskenlehti löytyi.

Lauantaina käytiin tuolla, ja myös Suomenojan lintualtailla, ja sain kootuksi peräti 13 uutta lintulajia sadan listaan, harmaahaikarankin näin ja sen suomenojalaisen liejukanan. Hieno päivä, jonka päätteeksi hieno yö, kun pyysin miestä nukkumaan sohvalla, että saan nukutuksi edes jollain lailla. Viime yönä en sit taas nukkunukaan kuin ehkä viitisen tuntia katkonaista torkahtelua sohvalla. Sen on huomannut olossa...

Sunnuntaina suunnattiin lähistön ennenkäymättömälle lintutornille - jolla ei sitten tarvitse enää toiste käydäkään, huono oli - ja siellä oli tällanen erikoinen suonreuna. Kuin järvenrantakaislikkoa, mutta suota missä kasvaa oikein puitakin. Täältä bongattiin vain niittykirvinen. Kurki huuteli jossain tosi kaukana. Ajeltiin sitten jonnekin pelloille, missä on ollut lintuja, mutta oli vain naurulokkeja ja joutsenia. Niitä ei nyt etsitty. Vielä yksi uusi paikka käytiin, joka oli ehkä hyvä, mutta vasta parin viikon päästä. Nyt oli vain harakoita. Siellä kuvasin haavankeltajäkälää:
En oikein tiedä, onko tuo hienon vai kauhean näköinen, mutta väri on kyllä lähes täydellinen :)

Lopuksi käytiin miehen vanhalla vakipaikalla, jossa on kyllä enimmäkseen vielä sielläkin jääpeite, mutta oli satojen yksilöiden hanhiparvi lepäämässä, eri lokkeja (jopa selkälokkipariskunta (ruksi listaan) ja nuori lokki, joko selkä- tai harmaalokin viimekesäinen poikanen, joita ei usein tänne eksy kun jäävät joutilaina talvehtimisalueille), telkkiä, nokikanoja, yksi haapanapari (ruksi listaan) ja jostain syystä varistenkin kokoontuminen.

Miehellä oli eväänä pähkinäpussi, jossa oli "mansikanmakuisia hedelmäpaloja".

Saakohan mehusta ja soseesta tehtyä hyytelöä kutsua "hedelmäpaloiksi"? Oikeinhan ne oli mansikan muotoon prässättykin. Minusta tuollaiset on lähinnä karkkeja. Huijausta. Onneks ei ollu mun eväät, mulla oli rehellistä ruisleipää vain.

Luulin tänä vuonna tekeväni enempikin pääsiäiskortteja, reilusti ajoissa aloin niitä suunnitella mutta viikkojen tuloksena neljä surkeaa kortintekelettä! Ei musta vaan oo oikein enää mihinkään. En sitten saanut sellaista läheskään kaikille, joille olisin halunnut tehdä.

Perjantaina ennen sadetta ehdittiin tyttären kanssa ajella koirilta parrat pois. Nyt jo alkaa tottua, mutta on se aina niin hassun näköistä, kun niiden ulkonäkö muuttuu niin radikaalisti. Kun lähtötilanne on ollu jotain tällasta: