lauantai 30. joulukuuta 2017

Valoa pimeyteen

 Ihana aurinko välähti pari kertaa, kun ulkoilin aljojeni kera. Nytkin näyttää paistavan jossain tuolla mäen ja metsän takana. Ihan mahtavaa! Aamullisen sääennusteen mukaan piti mennä pakkasen puolelle jo iltapäivällä, rakensin ulkotulelle jonkinlaisen lumikehän, mutta se varmaan ehtii romahtaa kun ennuste onkin muuttunut lämpimämmäksi. Tiede korjaa itseään, etenkin ilmatiede...
Sinistä taivasta! ♥ Pari naakkaakin näkyy, jos tarkkaan katsoo.


Lenkillä näin viiden korpin parven lennossa, ja perässä vielä kiirehti pari yksittäistä. Tykkään kun täällä on korppeja. Ei niitäkään jokapaikassa oo. Huono myyrävuosi nyt kyllä on, että pöllöjen huhuilua en odota juuri tänä keväänä kuulevani.

Lapioin sohjoa pihatieltä, ja siihen pysähtyi mies vaihtaan pari kohteliasta sanaa mun kans. Se on semmonen mies, jonka olen nähny tästä kävelevän ohi tän vajaan kahdenkymmenen vuoden aikana aikasen monesti, alkuun sillä oli musta tukka ja viikset, nyt ne on jo ihan harmaat. Kerran näin sen kaupassa. Nyt kuulin ekaa kertaa sen äänen. Oon epäsosiaalinen misantrooppi, mutta silti minusta on näin vanhemmiten mukavaa, kun joku pysähtyy juttusille. Ehken olekaan misantrooppi, ainakaan ihan koko aikaa. Vain silloin kun olen saanut ihmisistä tarpeekseni?

Mies on töissä, tytär samaten (se on pestattu erään perheen elukkavahdiksi) ja mie täälä kotona yksin viiksiä nypin ja koneella nyhjään. Tuulilasinpeitettä korjailen - siinä alkaa olla enempi jumalateippiä kuin alkuperäistä juttua. Lelu.

perjantai 29. joulukuuta 2017

Very nice perjantice

Not.

Sadetutkassa ei näy taukoa, joten on kai vain yritettävä pukeutua säänmukaisesti (ei mulla semmosia vaatteita oo, niitä myydään vaan Partioaitassa hirmuiseen hintaan) ja työntyä sateeseen jossain vaiheessa päivää. Koirille kyllä ostin Lidlistä superhalvat, vuoratut ja ilmeisesti jossain määrin sateenpitävät manttelit - siitä taas näki, miten paljon merkki ja myyntipaikka tuo lisää koiran vaatteen hintaan. Ihan sama vaate on täällä tuplahinnalla, ja vastaavanlaiset merkkituotteet on kymmenen kertaa kalliimpia. Ja kun on kaksi koiraa, on oltava kaksi vaatettakin.

Ensimmäisen lapsen pitäisi palautua miehelästä tänään, ja taidan nakittaa hakureissun (mikäli tyttö ei saa muuta kyytiä) isällensä, koska keli on paska. Huonossa kunnossa kuulemma tuo miehen työmatkatiekin, joka on kuitenkin hoitoluokituksessa korkeammalla kuin tyttären miehelän tie. Tässä on mainio sivu, josta näkee missä luokassa mikäkin tie on. Jopa osa pyöräteistä. Huomasin, että meillä pyörätie on kiireellisemmässä luokassa, samoin on merkitty linja-autopysäkit. Kyllä täällä aurataankin pyörätiet nopeesti, joskus ennen autoteitäkin (ja sitten aura heittää moskat pyörätielle) ja se oli asia jota aikanaan kovin arvostin, kun lasten kanssa jalkaisin kuljin. Ainakin kerran kyllä tein matkaa yli kymmensenttisessä lumessa lastenvaunuja työntäen ja pulkkaa vetäen, lapsi kummassakin. Oi niitä aikoja.

Kello on kohta 12, vois vaihtaa yöpaidan päiväpaitaan...

torstai 28. joulukuuta 2017

No jo nyt on

Italiapostauksessa kerroin unesta, ja en ollut ihan varma oliko äitikin siellä, mutta kahtena yönä sen jälkeen se on mun unissani ollut. Pitkästä aikaa. Outoa. Viimeöisessä unessa se jopa oli ihan ookoo, eikä sairas, sekaisin tai juovuksissa, kuten useimmiten. Oltiin menossa Pekka Haavistoa tapaamaan, mutta satoi taas. Ja ukkostikin. Nousin  ylös jo viiden jälkeen, kun ei pystynyt nukkumaan. Jotenkin on joka aamu niin inhottava olo, ettei huvita viipyä sängyssä, vaikka tietäis nukkuneensa liian vähän. Päätä jomottaa, olkapäihin sattuu jne. Usein vielä niitä kurjia ajatuksia pyörii päässä.

Miehellä on ollu vähän huonoa onnea työpaikoissa - vaikka niin varmaan monella muullakin, kun viime vuosina on ollu mylläkkää ja luotettavana pidetytkin työpaikat on kadonneet ja vähentyneet. Kun oltiin vielä samassa työpaikassa, se myytiin ja uusi omistaja lupaili ettei irtisanomisia tule, mutta tulihan niitä toki sittemmin. Mies lähti kyllä muusta syystä ihan ite, tämä oli vain omakohtainen kokemus siitä, miten on luottamista herrojen puheisiin. Yks työpaikka muutti Itä-Suomeen kälyiselle pikkupaikkakunnalle, toinen lopetettiin ja nyt tämä nykyinen myytiin ulkomaalaiselle toimijalle. Voi tapahtua mitä vaan, ja kun se on niitä viimemmäksi tulleita, niin mahdollisten irtisanomisten tullessa se on tietysti ensimmäisenä jonossa. Että jos murehtia haluaa, niin aiheet ei lopu.

Sain vähän joululahjarahaa (no paljon näissä rahoissa!) ja kävin ostamassa itelleni alennusmyynnistä korvikset, kun entiset on jo ihan kuluneet ja himmenneet ja eripariakin sitäpaitsi. Oli tarkoitus maksaa niillä seteleillä, mutta jotenkin automaattisesti maksoin kortilla, ja nyt sit ei ollu rahaa maksaa lapsen junalippua. Ei se kyllä tulekaan vasta kuin ensi vuonna, mutta on hyvä ostaa liput ajoissa, että saa paikan. Kamala äiti, tuhlaa rahansa itseensä niin ettei lapsille enää jää. Kyllä olen monta kertaa jo ehtinyt tuntea huonoa omatuntoa näistäkin, vaikka kuinka uskottelen olevani niiden arvoinen.
Kyllä se lapsikin lippunsa sai, kun siirsin sen omalta tililtä itelleni ja maksoin siitä. En oo varma olisinko voinu maksutilanteessa valita suoraan lapsen tilin, mutta nyt meni näin. 

Porkkanalaatikkoa on vielä vähän, kinkkua myös. Kyllä mie ne vielä syön pois, ennenku pilalle menevät. Kinkkua on hyvä säilyttää kuistilla, kun ei oo liian kylmä että jäätyis. Harakat on saanu joululimppua.


tiistai 26. joulukuuta 2017

Italiaan

Voi, näin niin ihanaa unta, jossa olin muuttanut Italiaan! Upeat näkymät korkealta, merikin näkyi jostain ja tuoksui tuulessa, siellä oli siskot myös eikä haitannut, vaikka satoi välillä... huokaus. Tosin painajaismaiseksi se hieman meni lopussa, kun olinkin koulussa ja yritin pukea ja vaatteet ei menny päälle ja kello kävi.

Eilen tyttäret meni kumpikin poikakaverinsa hoteisiin ja me miehen kans anoppilaan syömään. Anopista tulee vanhemmiten yhä kovaäänisempi, se sekaantuu yhä enemmän asioihin, mitkä ei sille kuulu ja epäilee yhä enemmän ettei me osata hoitaa omia asioitamme. Ehkei osatakaan, mutta ne ei silti kuulu anopille. Mutta antoi se rahaa joululahjaksi. Mie tein tuliaisiksi sille kaksi hienoa piparikuusta, joihin vatkasin elämäni ensimmäisen valkuais-tomusokeripikeerin, ja ihan turhaan - unohdin ne kotiin.
Pipareille liian iso reikä pursotuspussissa

Itse sain tuliaisina migreenin siitä huutamisesta. Miksei voi puhua normaalilla äänellä, miksi pitää huutaa? Se on perustellut sitä sillä, että on työssään tottunu puhuun huonokuuloisille vanhuksille, mutta ei se oo töissä käyny enää vuosiin eikä me olla huonokuuloisia vanhuksia. Tosin migreenihän mulla taitaa nyt muutenkin olla joka päivä. No aattona ei ollu.

Koirat on toistaiseksi säästyny ripulilta, mutta varovasti niille mitään on annettukaan - jäniksenkorvia lukuunottamatta. Ne on onnellisia pienestä murusesta kinkkua tai kalkkunaa ja lusikallisesta porkkanalaatikkoa. Ja siitä, että saa olla sylissä tai kainalossa.

maanantai 25. joulukuuta 2017

Äiti kiljuu vessassa

No niin, olihan sitä taas siinä. Kun ei keksi muita lahjatoiveita (kohtuuhintaisia) kuin sukat, niin aattona voi saada kymmenen paria sukkia... yhdet kudotut, viidet ohuet ja neljät paksummat nilkkasukat. Ei tarvi nyt säästellä niitä läpinäkyviksi hiutuneita :)

Saunan siivousta toki toivoin myös, mutta sitä en saanu. Sentään apua hommaan, yhessä miehen kanssa siivottiin ja itse asiassa se oli oikein mukavaa. Siivous. Merkillistä. Ja aattona oli mukava mennä puhtaaseen saunaan. Kyllähän puhtaus ja siisteys on aina tyydyttävää, jos siihen ei ole liikaa tottunu.

Vaihteeksi paistoin ite pienen kinkun, kun tykkään harmaasuolatusta (ja paiston tuoksusta) mutta kun kaksi muuta kinkunsyöjää diggaa enempi palvikinkusta, niin sitäkin piti olla pieni pala. Sit ostin vielä kalkkunarullankin, kun halvalla sain, ja siitäkin veistin muutaman siivun joulupöytään, loput pakkaseen. Iso paketti graavilohta oli jääkaapissa menny pilalle, mutta onneksi ostin vielä pienen paketin limegraavattua, se oli hyvää. Itsetehty valkosipulisilakka on nam. Itsetehdyt piparit ruissihtijauhoista on nam. Eivät ole silleen liisterimäisiä suussa niinkuin gluteenittomista jauhoista tehdyt.



 Aattoaamuna heräsin neljän jälkeen, kun kuopus tuli nukkumaan. Hirveen vaikee oli saada uudestaan unta, vaikka luin ja pidin piikkimattoa selän alla. Mies kaljoissaan nukkui sohvalla, niin sain kaikessa rauhassa pitää valoja ja kalistella piikkejä.

En olis halunnu enää aattona kauppaan, mutta kun sinne jouduin niin oli jotenkin niin leppoisaa sielläkin. Ei ollu tungosta, ei kiire minnekään, kukaan ei hätyyttänyt. Sen jälkeen lähdin koirien kans lenkille ja oli tuulesta huolimatta tosi ihanaa.

Kaikkea kun paljon suunnittelee, niin joku pakostakin aina unohtuu. Piti laittaa ennen saunaanmenoa ulos tulia saunassakävijöiden iloksi, mutta oli muuta tekemistä niin, että se jäi. Normaalisti meen ekana, nyt vikana, ja muistin vasta sitten. No, ei niitä kukaan kaivannut.

Koirien paketeissa oli jäniksenkorvia. Nyt jännätään meneekö niillä maha sekaisin.

Mulla oli kyllä onnellisin jouluaatto aikoihin! Kiitos ihanan perheeni. Ja ehkä masennuslääkkeenkin jossain määrin. Oikein ihmettelin itteeni, ku laittelin jouluateriaa ja kaikki meni niin hienosti ja sujuvasti (paitsi että unohdin ne tulet, jotain sitten saunatakkisillani laitoin, mutta saunakengillä ei voinu kovin hankeen kävellä lyhtyjä lataamaan) enkä stressannu ollenkaan. Myöhemmin mietin luonteelleni ominaisesti, että onko tämä joku joutsenlaulu, viimeinen onnellinen joulu ja tästä lähtien kaikki on paskaa. Mutta on mulla ollu ennenkin onnellisia jouluja, ja silti tuli tämä :)

Hiukan kaipasin niitä jouluja, kun lapset oli pieniä ja yhdessä laulettiin joululauluja. Nyt mie koitin pienesti laulaa En etsi valtaa, loistoa illalla vessassa tukkaa harjatessani, niin keittiöstä kuului lopetuskomento, sitten olkkarista kysymys mitä pitää lopettaa, ja keittiöstä toteamus "No kun äiti kiljuu vessassa".

Tänäaamuna oli sitten - yllätys yllätys - migreeni. Kyllä voin sanoa että potutti. Onneksi meni lääkkeellä ohi ja taas on parempi mieli.

Verenluovutuksen jälkeen ei kuulemma niin särje päätä, mutta mun verenluovutushan meni pipariksi perjantaina, ja ihan oman mokan takia. Kysyttiin, millon oon aloittanu tän masislääkityksen, ja sanoin vahingossa marraskuun lopussa, vaikka sehän alko jo syyskuun lopussa. Tuloksena oli pakit, kun olin yli tunnin ootellu vuoroani. Tajusin vasta pitkästi pois käveltyäni, että miehän sanoin ihan väärin siellä. Kyllä voin sanoa että potutti!!! Ja hävetti mennä pois ku kaikki näki että sain pakit. Ku oikeesti en ois saanu.

Kysyin syytä, miksi uusien lääkkeiden kohdalla on kuukauden luovutuskielto, niin sain selitykseksi jotain sellaista, että seurataan tehoaako se lääke ja onko siitä apua - mitä hittoa se niille kuuluu, tehoaako mun masislääke? Miten se vaikuttaa mun verenluovutuskykyyn, kun lääke sinällään ei siihen vaikuta? Kuka sen mittaa ja millä tavalla, onko siitä mulle apua vai ei? Kyllä on monta turhaa luovutusestettä niillä siellä. Nyt sentään aletaan hiukan löysätä kantasolurekisterin osalta miesten välisen seksin luovutusestettä, verenluovutus on edelleen homomiehiltä kielletty HI- virukseen vedoten, vaikka sitä on ihan yhtälailla heteroillakin nykyisin. Äijät tuo sitä seksilomiltaan Thaimaasta ja Venäjältä ja lahjoittavat vaimoilleen, mutta ilmeisesti sellanen HIV on sallittu, vain miesten välisessä kontaktissa tarttunut on hyi hyi. Ja huumeruiskusta tarttunut kuuluu siihen sarjaan myös.

Tänään lapset sitten jo lennähtävätkin sydänkäpystensä luo, toinen peräti noin 170 kilometrin päähän. Vanhat varikset jää tänne kahdestaan, ehkä käyvät kahden vielä vanhemman variksen luona syömässä jonain päivänä. Pehmeää laskua pesän tyhjenemiseen.

perjantai 22. joulukuuta 2017

Joulukukka

Meidän joulun sipuli"kukka" :) 

Luulin että sipulit on loppu, ostin uuden pussin ja oon käyttäny sitä - sen vähän mitä nyt käytän - ja sillävälin laatikon nurkkaan unohtunut sipuli alkoi työntää vartta. Löydettyäni sen lykkäsin lasiin, missä on tilkka vettä pohjalla, kasvakoon siinä vartta sen minkä tahtoo. On se minusta ihan nätti. Ehkei olis tarvinnu vettäkään yhtään.

Joulu vois jo tulla niin pääsis siitäkin.

Tällanen ihana tarina pelastetusta kissasta on omiaan joulunodotustarinaksi!

torstai 21. joulukuuta 2017

Tarvii Tuomaan joulun tuomaan

No niin, lapset on joululomalla ja saattaa olla isäntäkin juuri päättyneen työpäivänsä jälkeen. Nuorempi vävykokelas vielä huomenna joutuu meneen. Ekaa kertaa ikinä oli tänään molemmat vävykokelaat samaan aikaan mejän katon alla! Olis pitäny kyllä ottaa kuva, vaan tuskin olisivat suostuneet ryhmäpotrettiin :)

Järkyttävä migreeni ollu. Yöllä alkoi, otin klo 02.42 ekan lääkkeen, joka ei auttanu, mutta sain hiukan nukuttua ja otin seuraavan sitten seitsemän jälkeen. Ei auttanu sekään. Yritin nukkua mutta nuorempi vävykokelas tykitti viestejä puhelimeen, kun hänen sydänkäpysensä eli meidän kuopus oli niinikään migreenissä, eikä jaksanut/pystynyt/halunnut katsoakaan puhelimeen päin ja poika oli huolissaan. Se on kyllä vähän liian riippuvainen. No se tuli sit tänne ku pääsi koulusta ajoissa, ja sitten mun piti siinä kunnossa vielä lähteä viemään kuopusta (joka oli kans huonossa kunnossa, oksensikin, mutta kuulemma migreenilääkesuihke hiukan auttoi) psykologille. En varmaan ollu kovin luotettava kuski kolmio- ja muiden lääkkeiden jälkeen, mutta särky onneksi oli jo siinä vaiheessa lähtenyt. En tiedä lähtikö omia aikojaan vai sen ibuprofeeni-parasetamolikombon myötä. Aika sekasin oon ollu, sanat hukassa ja suu tarjoaa vääriä sanoja, tavarat putoo käsistä ja asiat unohtuu entistäkin tehokkaammin. Aamummalla olin hiukan huolissani ku vasen puoli naamaa tuntui erilaiselta ja silmäluomi ikäänkuin roikkui silmän päällä, mutta ku peilistä katoin ja käskin esikoistaki kattomaan, niin mulla vaan oli se puoli jotenkin turvoksissa. Epäilin jo halvausta. Nukun vasen puoli sänkyyn päin, liekö siksi turvonnut. Kovasti oon tarkkaillu vasemmanpuoleisten raajojen toimintaa varmuuden vuoksi...

Vielä tuntuu liian kirkkaalta tämä kirjoituspohja, alkaa uudelleen sattua päähän. Laitan loppuun kuvan meän uusista pihakuusen valoista:
Kas, se ei ees kääntyny kylelleen, niinku ootin. Vaihtaa hitaasti väriä punaisesta siniseen, siihen saa kyllä nopeemmankin rytmin, mutta mie en tykkää välkkeestä (ja ohiajavat autoilijat luulis että täällä on poliisi) mutta vaihtuva väri oli perheen toive. Saa siihen pysyvävaloisen tilankin, silloin palaa molemmat yhtäaikaa ja valo on violetti.

Hei, se on talvipäivänseisaus muuten! Kohta alkaa päivä piteneen ♥

tiistai 19. joulukuuta 2017

Arg! Arg!

Näinhän siinä tietysti kävi, kun joulukorttilistaa karsin, että tulee sitten tukuittain kortteja ihmisiltä, joille en oo ite lähettäny. Mutta vielähän sitä ehtii. Kiitos kaikille teille, jotka ootte laittanu mulle kortin! ♥

Hirveen fiksu idea ei muuten oo lämmittää nokista uunia samaan aikaan kun ripustaa vaaleanharmaata pyykkiä...

Eilen vähän siivosin - imuroin ja tuuletin sohvasta kaiken minkä sai ulos kannettua ja tuon vaahtomuovityynyistä kyhätyn rahintapaisen tyynyt myös. Tamppasin ja annoin olla jonkin aikaa, kauemminkin olis voinu vaan aloin vaan pelätä että kastuvat, kun ilma lämpeni. Osa vähän kastuikin. Ja mitään ei huomaa, vaikka kovasti huhkin ja ihan väsyinkin siinä.  Sohvakin on ihan yhtä pölyisen hajuinen. Turhauttavaa. Pyykkäsin ja nyt jyystää astianpesukone keittiössä, tulet on pönttöuunissa ja kristallikruunusta on pölyt ja hämähäkinverkot hinkattu pois. Vihaan sitä hommaa kun rätti on aina kristallien koukuissa jumissa ja käsien ylhäälläpito puuduttaa. Joku kuulemma irrottelee ne ja laittaa tiskikoneeseen; irrottelussa ja paikalleenlaitossa vasta kauhea ja pottumainen homma on! Mutta nyt inhoan vähemmän tuota lampunvarjostinta, kun se ei ole samea, pölyinen ja seittinen.

Että vähän kerrallaan ja loput nakitan muille tai jätän silleen.
Koiraparat vaan makoili riisutun sohvan pohjalla...
Tänään taas tuli verta korvasta, oon kai raapinu yöllä kun muistan, että kutitti. Vielä ei oo tullu kutsua kuulontutkimukseen, minkä se lääkäri mulle lupas. Hirvee vinkuna ollu taas korvissa, eilen analysoin sitä ja lähinnä sitä ääntä vois olla se, kun märällä sormella pyörittää ohuen juomalasin reunaa ja lasi alkaa ujeltaa. Mutta paljon korkeampi, niin korkea ääni, että jos se kuuluis mun pään ulkopuolelta, en kuulis sitä. Visuaalisesti se ääni muistuttaa ikkunaruutuja, joissa on terävät reunat, niinku lasissa tuppaa olemaan. Ne kulkee säteittäisesti mun takaraivon takaa sivulle ja jatkaa matkaa viistosti oikealle ja vasemmalle. Oikealle vähän vähemmän, koska usein siinä korvassa kuuluva jyskyttävä tinnitus vaimentaa ujellusta. Vois piirtää sen joskus ihan huvikseen.

Talviomena
Ihmeen hyvän näköisenä säilyny yksi harvoista viime syksynä puihin tulleista ompuista. Vaikka on jäätyny ja sulanu moneen kertaan.

Lumiukko on menny kumaraan - tosin akrobaattisesti takaviistoon - mutta eiköhän me saaha tänä talvena vielä uusi aikaseksi. Tiesittäkö muuten, että ne punasteariiniset ulkotulet menee homeeseen, jos niitä säilyttää pitempään? Löyty kuistilta keväällä ku siivottiin. Jouluna vois kokkeilla, miten pallaa hommeinen ulukotuli.

maanantai 18. joulukuuta 2017

Ääliöitä

Reissut on nyt reissattu, ja jotenkin ihan kamalan äkkiä meni viikonloppu. Lahjat on annettu ja saatu muttei aukaistu, joulusiivousta ei ole tehty eikä varmaan tehdäkään, mitään ruokia ei oo ees aateltu vielä, mutta lunta on. Toistaiseksi.

Kamera oli mukana reissussa, lumiset maisemat  (pyrytti alkuun) oli upeat, mutta kun tyhjensin kameran niin siellä oli tasan yksi kuva. Tämä:
Pizzeriasta, josta mies haki vakipizzansa, mikä sen on saatava vähintään kerran Keski-Suomen reissulla. Valkoisia nastoja pistelty puiseen karhupatsaaseen.

Isän sädehoidot on lopetettu ja uusi lääke aloitettu, ja siinä on kauheat sivuvaikutukset. Suukin saattaa mennä ihan haavoille ja kynnet irrota. Siskojen kanssa mietittiin, että onhan se eri asia miettiä sitä kun se ei ole omakohtainen, mutta me ei ehkä ite tuossa tilanteessa käytettäis tuollaista lääkettä. Mutta isä on niin elämänhaluinen ja optimistinen, luottaa täysillä lääketieteeseen ja on valmis koettelemuksiin, vaikka ne huonontaiskin sen viimeisten vuosien elämänlaatua. Hoito-ohjeessa lukee, että hoitoa jatketaan niin kauan kuin ihminen kestää (!) tai kunnes syöpä lähtee taas etenemään. Se ei onneksi ole etäpesäkkeitä helposti lähettelevää sorttia, mutta parantaahan sitä ei voi, eikä leikata.

Aamulla yritin lähteä viemään tyttöä junalle, auto näytti olevan aika jäässä joten laitoin sen hyvissä ajoin lämpiämään. Ovet oli ihan umpijäässä, ei millään auenneet! Sulateltiin ja riuhdottiin niitä, ja yhtäkkiä tyttö kysyi "onko nää ovet ees auki?" No eihän ne ollu. Olin reissuun lähtiessä pannu visusti lukkoon, enkä muistanu... olihan toki lukkokin jäässä, mutta se sentään sulateltaessa aukesi. Kyllä nauratti ja harmittikin oma typeryys. Ei sit enää ehtiny junalle, ja tyttö sanoi ettei se kouluunmeno tänään oo niin tarpeellinen, kun on liikkaa ja jotain sellasta, mikä ei ollu niin tärkeetä. Jäi sit kotiin.

Ääliöistä puheenollen, tapasin söpön koiran taluttajineen viime viikolla epätavallisessa paikassa, ilahduin ja höpöttelin sille. Sattu oleen puhelin kädessä muusta syystä, niin omistaja tokaisi tylysti "ei ole kuvattavissa!" Hölmistyin moisesta tylyydestä - tylyt ihmiset saa minut aina mykistyyn, kun en voi käsittää miks ihmiset on toisille niin epäkohteliaita, ku ite koitan olla ystävällinen kaikille. Vaikka ihmisiä inhoankin, niin en anna sen näkyä. Sanoin jotain että se on suloinen, niin vielä piti sen akan tokasta "ei ole SE, on HÄN!" No ehkä mun ääneen saattoi tihkua hieman halveksuntaa, kun sanoin "ai se on HÄN?!" Onneksi meni sit jo pois. Lupaan sanoa jos joskus ne nään, että "jaa tässä on SE hän-koira!" (ja se hän-koiran koppava emäntä). Voi nuttu minkälaisten pössien kans joutuu täällä maapallolla elämään. Kyllä mieki koiriani rakastan ja arvostan, mutta ne on meillä kuitenkin koiria. Ei mitään hänejä.

Piti olla aurinkoista tänään, mutta ei olekaan.


keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Työ tekijänsä näköinen

Rillit vaan puuttuu.

Talven eka lumiukko, oon aina vaan kattonu sääennustetta että kohta sataa vettä, sulaa kumminkin, enkä oo tehny. Nyt tein, kun en uskonu ennustetta. Piti sattaa roilottaa ihan kahen pisaran verran vettä iltapäivällä, mutta lumena se tuli - tämänkin ukon naamalla on nyt lumihuntu. Mutta kerrankin oli oikeita hiiliä mistä tehä silmät ja napit :)

Ihan sikapainavaa oli lumi, kun iltapäivällä kolasin! Mutta sitä oli niin paljon, että piti tehä isännän autolle paikka ja varmuuden vuoksi pihatienkin putsasin, jos vaikka omaa autoakin pitää käyttää joskus. Tänään piti vielä lumitöiden jälkeen satanut lumi lapioida portin edestä, ja kyllähän oli pottumaista lunta! Ei irronnu lapiosta kuin kopauttamalla. Turhauttavaa ja hikistä hommaa. Onneksi tänään menivät isänsä kyydillä, tyttäret, toinen kouluun ja toinen kuraattorille. Mun auto saa olla lumikinoksen sisällä vielä. Siellä kirjastossa kyllä pitäs käydä, toisesta mun lainakirjasta on jo varauksiakin. 

Piti illalla kuitenkin käydä ravistelemassa erinäisistä pensaista lumia pois, kun painuivat luokille.

Nyt sosekeiton
Jouluinen bataattisosekeitto :D
jämät naamariin ja baanalle, on hieno ilma! 
(Mun sosekeitot on aina puuroa viimeistään seuraavana päivänä...)

tiistai 12. joulukuuta 2017

Arkiongelmia

Näin unessa tosi kauniita jäämuodostelmia järven tai meren rannalla, mutta kamera - vaikka oli taskussa - oli aivan lumessa eikä toiminut. Aika usein toistuva painajaisentapainen, että näen jotain erikoista, ihmeellistä ja kaunista, enkä saa taltioitua sitä jälkipolville.

Jonkinlainen lumimyräkkä pitäs oleman, mutta kun tutkakuvaa katsoo, niin jännästi sukkuloi rankimmat sateet taas mejän sivuitse. Ajattelin pitää sisäpäivän, mitä nyt tytön vein junalle. Pyykkikone myllyttää, on likavaatelaatikot taas luvattoman täynnä ja pitäs koittaa saada tyhjemmäksi. Kyllähän sitä pyykkikone pesee niin paljon kuin pestäväksi laittaa, mutta kun muuta kuivausmahdollisuutta ei oikein ole kuin täällä pienen mökin sisällä, niin ei pysty kovin tiuhaan pesukonetta pyörittään. Meillä on kaksi pyykkitelinettä, ja kun koko perhe on kotona niin ne on aina tiellä. Teline ei voi olla uunin edessä jos sitä lämmitetään, telkkarin edessä jos sitä katsotaan (esikoinen katsoo hyvin paljon telkkaria) alkovissa jos siellä on peti (kuopus ruukaa nukkua siellä) keittiössä jos siellä laitetaan ruokaa... ja muita paikkoja ei oikein ole. Saunalle voi viiä mutta kun se on kylmä niin ei ne siellä juuri kuivu.

Viime aikoina on GoogleMaps alkanu esitteleen paikkoja. Aiemmin, kun sen on avannut, se on laittanut aloituspaikaksi Helsingin, tän mejän seudun tai isomman kuvan Suomesta. Nykyään se heittelee eri paikkakunnille, Mikkeli ja Savonlinna on ollu tuossa aiemmin ja nyt se avaa kartan aina Ylitornion Kaulinrantaan. Onkohan ne alkanu myydä "mainostilaa"? :) toki minusta on hauska pähkäillä, mikä paikkakunta nyt on kyseessä, mutta jos on kiire ja kone hidas niin ärsyttää kun joutuu kelaamaan kauas ja sitten lähelle. Tämä pöytäkonekin saa välillä ihme hitauskohtauksia ja läppäri toki on ihan oma lukunsa.

Nyt sitä luntakin vähän pyryttelee, jäis vaan maahan eikä sulais pois! Mutta sulaahan se; illaksi on luvattu jo vesisadetta, jopa rankkaa sellaista.
Possupukukoirat

maanantai 11. joulukuuta 2017

Eerie hum

Eerie hum on se ääni, jota maapallo kuulemma pitää. Aavemaista hurinaa. Eerie hum oli jotenkin taas sellanen sanapari, joka soitti kieliä mun sanoista tykkäävässä aivon osassa, ja jäi pyörimään päähän.

Kyykkäämisestä on ollu puhetta siellä ja täällä, tai en tiedä onko tuo edes oikea sana sille, siitä tulee kyykkä mieleen. Videoita pyllähtelevistä ihmisistä, jotka ei pysty meneen kyykkyyn kaatumatta. Se on outoa. Miten voi menettää kyvyn mennä kyykkyyn? Ymmärrän, ettei se välttämättä onnistu, jos on pukeutunut tiukkoihin housuihin, mutta noin muuten. Mulla tuo kipeytynyt jalka on silleen jäykkä, että sellaisessa "lepokyykyssä" sen kantapää ei ole aikoihin yltänyt lattiaan, mutta kun oon sitä pari päivää venytellyt, niin nyt se meni. Oli aika hienon tuntuista, kun aikani siinä kyykyssä kökötettyäni alkoi koko jalkapohja painua lattiaa vasten. En vielä ole ihan menetetty tapaus ja pökkelö, vaikka liikkua kyllä pitäs paljon enemmän.

Eilen vasta järkyttävän liukasta olikin! Jalka oli parempi joten menin koirien kans metsään, siellä ei ollu liukasta. Koirat haisteli kiinnostuneena metsäkauriin jälkiä, ja saattoivatpa saada jossain vaiheessa jonkinlaisen näköhavainnonkin käytöksestä päätellen. Sen verran oli jossain kohtaa polulla lunta, että jäljet näkyi, mutta tiuhempi metsä on lumeton.

Ollaan tässä suunniteltu Keski-Suomen reissua, on vaan ahdistavaa kun niin monta asiaa pitäs hoitaa yhellä reissulla, ja tykkäisin vaan olla ja kävellä järvenrannassa. Toisaalta en kyllä kestäis sitäkään, jos kaikki meille tulis hoitaan tapaamisvelvoitteita. Hui. Mieluummin kuitenkin menen sinne. Miten sellaset ihmiset kestää, joilla on iso suku, johon pitää pitää yhteyttä? Joka joulu kauhea ralli viemään se hajusintti joka sukulaiselle ja jatkuvasti ovi käy kun niitä tuodaan itelle. Yks ihminen näky ostavan eilen kaupasta 12 suklaabanaanirasiaa... toivottavasti hänen lapsenlapsensa pitävät suklaabanaaneista. Toivottavasti kukaan ei keksi lahjoa mua suklaabanaaneilla. Ikinä. En oo koskaan ymmärtäny vaahtokarkkien ideaa, saati banaaniesanssin makuisten. Suklaan tuhlaamista laittaa sitä vaahtobanaanien päälle.

Tosin nyt on kyllä tapahtunut sellainenkin ihme, että olen ostanut suklaata, joka on pahaa. Luulin, ettei pahaa suklaata olekaan. On sitä, Lidlin kermasuklaa. Luulin ostavani erityisen hyvää suklaata, kun oli oikein kermasta tehtyä, mutta onpa karvaan makuista. Kuten myös Lidlistä ostettu suklaan(ja pöh!)makuinen glögi. Suklaata on häivähdys jälkimaussa, mutta niin parkkisen karvasta on, ettei sitä huvikseen juo.

Eilen rapsuttelin koiria ja kiinnitin huomiota toisen koiran mikrosiruun, joka on aina ollu aika pinnassa ja nyt tuntui olevan vielä pinnemmassa. Tuleekohan se kohta ulos nahasta?

Siihen pystyy ihan tarttumaan ulkopuolelta. Kyllä se toisellakin koiralla tuntuu, mutta ei se oo ollenkaan noin lähellä ihoa.

Entisellä koirallahan se siru lähti vaeltamaan, oli rinnassa sillon ku koira lopetettiin. Kasvattaja suuttui meille siitä sirun sijainnistakin, sekin oli mejän vika jotenkin, vaikka eihän se nyt kamala asia oo, jos siru vaeltaa, niinhän ne joskus tekee. Samoin koiran epilepsia oli mejän vika, ja kuulemma yritettiin sabotoida hänen kasvatustoimintaansa. Koirahan oli päästään vialla jo sillon ku ostettiin, kasvattaja luultavasti tiesi asian ja sen takia oli sitten puolustus- ja hyökkäyskannalla jokaisesta asiasta. Vaikka vastuullisen kasvattajan kuuluisi olla pennunostajan tukena, niin tämä kieltäytyi lopulta yhteydenpidosta kokonaan. Ei ollu puhtaat jauhot sillä pussissa.

Näin eroottissävyistä unta, joka oli kuitenkin lopulta vain inhottava. Mutta siinä oli taas uusi koti, joka oli puutteistaan huolimatta ihan kiva ja valoisa. Olispa rahaa että vois hommata semmosen kodin. Menenkin laittamaan loton vetämään.

lauantai 9. joulukuuta 2017

Entschuldigen Sie für meine Deutsch

Ach, scheiße että ihmiset on tyhmiä! Jotkut, ei kaikki. Mutta välillä mun usko ihmiskunnan tulevaisuuteen on tosi heikoilla. Tuhoutuuhan se toki ennemmin tai myöhemmin, mutta nähtävästi ennemmin.

Kauhea jalankulkukeli ulkona, mutta mitään varoituksia ei tällä kertaa ole annettu Ilmatieteen laitokselta, joka sentään varoittelee kaikenlaisesta aina. Eilen illalla ja tänä aamuna meinasin vetää lipat kun olin koirien kanssa tallustelemassa, kun yhtään ei tiedä onko märän näköinen asfaltti märkää vai jäässä, eikä pimeässä tietenkään näe senkään vertaa. Paikoitellen vaan märkää ja paikoitellen jäässä. Vaikka on lämpöasteita. Lumiaurat on työntäny lumen ja loskan mukana kaiken hiekoitussepelinkin pois.

Katsoin eilen uuden sarjan aloitusjakson, Durrellin perhe. Odotukseni olivat korkealla, olenhan lukenut Gerald Durrellin kirjat moneen kertaan läpi ja tykkään niistä kovasti. Olisihan se pitänyt arvata, että painotukset on aivan erilaiset ns. normaaleille ihmisille tarkoitetussa televisiosarjassa, kuin kirjoissa, jotka on kirjoittanut eläimistä innostunut ihminen eläimistä innostuneille lukijoille. Petytti, tylsän tuntuinen sarja on se.

Heräsin taas ennen kuutta. Luultavasti siihen, ku mies lähti töihin. Olin meän käymien keskustelujen perusteella siinä luulossa, että se ei mene tänä viikonloppuna töihin. Mun olis kuulemma pitäny ymmärtää sen perusteella, miten se reagoi eilen saamaansa tekstiviestiin (että töitä on tarjolla myös sunnuntaiksi) ja kuinka se lähti aikaisin nukkumaan, että se on aikeissa mennäkin töihin. Myönsi kyllä, että olishan sen voinut tietysti sanoakin. Samapa tuo, viihdyn kyllä yksinkin. Esikoinen tulee jo tänään viikonloppureissultaan, kun poikakaveri menee jonnekin yön-yli-synttäreille, mutta kuopus on taas Turuus.

Ja uusi vaivakin on; tuli Helsingissä, ilotulituspaikalta pois kävellessä jalkapohjaan kipu, joka ei menny pois niinku ennen on tehny. Ehkä plantaarifaskiitti tai jotain. Oli illalla inhottavan kipee, mutta onneksi tänä aamuna jo parempi - vaikka plantaarifaskiitin kuuluis olla nimenomaan aamulla kipee. Oon venytelly sitä. Pitkiä lenkkejä tällä jalalla on turha ajatella nyt, tosin vettäkin kuulostaa ropisevan, tuuli heittää sitä ikkunaan. Onneksi käytiin jo vähän ulkoilemassa, sillä pärjää jonkin aikaa.

Kaivelin yhtä lipaston laatikkoa muuatta asiaa etsiessäni, ja löysin tyttären pitsimyssyn 18 ja puolen vuoden takaa :) Kyllä se oli pieni! Muistan, kun sen virkannut ihminen kertoi käyttäneensä nuken päätä sovitukseen... silti se vähän pyöri vauvan päässä ainakin vielä ristiäisten aikaan.
Kuopus sai pitää samaa pipoa, sille se istu vähän paremmin. Syntyihän se reilun kilon isompanakin. On nykyään viitisen senttiä esikoista pidempi (toista senttiä minuakin pidempi), mutta ohuthan se on kuin mikä.

Mieki oon näköjään onnistunu puottaan vähän painoani, jäätelön ja suklaan syönnistä huolimatta. Tässä iässä vaan tahtoo tulla sitten sitä roikkuvaa nahkaa ja erinäisiä pusseja, jos enempi laihtuu... vaan eipä sitä enää kauniimmaksi tule, rumemmaksi aina vain.

torstai 7. joulukuuta 2017

Kerran elämässä- asia


Lähdin sitten sinne Helsinkiin, ja kyllä se kannatti! Mies halusi ajoissa, että ehditään etsiä kunnollinen paikka ilotulituskuvauksiin ja kuvata muitakin juttuja, ja oltiin kaupungissa kaks ja puoli tuntia ennen ilotulituksen alkua. Siellä oli hirveästi poliiseja eikä sataa lipputankoa päässyt kuvaamaan lähempää, paljon sinisiä valoja (myös poliisiautoissa ja -veneessä) ja valaistuja rakennuksia ja ihmisiä, hyvin paljon ihmisiä. 
Sinisävyisiä rakennuksia
Rasittaa vähemmän mahdollisia lukijoita/katselijoita, kun on usiampi kuva klimpissä. 

Olin varsin suopealla päällä näin misantroopiksi, ja selvisin tungoksessa ihan hyvin. Edes junassa en tullut kovin murhanhimoiseksi, mutta siitä myöhemmin. Ilotulitus oli hieno, mies sai monta upeaa kuvaa raketeista mutta miehän en niitä voi tähän laittaa, ja lähmälinssisellä pokkarilla otetusta videosta kuvakaapatut otokset on pikselisiä ja muutenkin kehnoja. Kuvia en viitsinyt sillä edes yrittää ottaa, se ei osaa pimeässä tarkentaa edes pimeäasetuksilla. 

Ostin Tuomaan markkinoilta ohrakarjalanpiirakoita, oli hirmu hyviä lämpimänä, kun kylmässä nälkäisenä söi :) Espan puistossa oli sitten Mantan markkinat, mutta siellä ei tainnu olla monikaan koju auki. Toki Tuomaankin puolella suurin osa oli kiinni, sehän on selvä. Eihän nyt itsenäisyyspäivänä sovi rahaa tehdä, kun massoittain ihmisiä on liikkeellä. Sillon pitää istua telkkarin ääressä kattomassa, kun ihmiset kättelee ja polkee toistensa laahuksia. 

Esplanadin puisto
Paikoitellen efekti oli sama kuin Pride-kulkueen aikaan - vellova ihmismassa, hitaasti eteneviä autoja sen seassa ja poliiseja joka nurkalla. Paitsi että nyt oli kylmä ja jossain jopa lunta! Käytiin Löylyn terassilla kattelemassa...
Tästä kuvasta tykkään. Kesä ja talvi samassa.

 ...ja pyörittiin siellä täällä. Hyvissä ajoin tälläydyttiin Kauppatorin rantaan hollille, kun saatiin vinkki tulen suunnasta. Tulituksen piti alkaa kymmeneltä, mutta se alkoi vartin myöhässä (tosin yks englantia puhuva ihminen lähistöllä selitti toisille, että ilmoituksessa luki sen alkavan "around ten" eikä tarkalleen - muutenkin siellä kuuli enemmän erilaisia vieraita kieliä kuin suomea) ja kun alettiin jo tuskastua, alkoi kuulua musiikkia ja mulla nousi ihan karvat pystyyn. Tajusin yhtäkkiä sen tuskastumisen ja palelun sijasta, että oon nyt osa jotain suurta ja hienoa, jonkalaista tuskin ikinä tuun kokemaan. Siniseksi valaistut talot, kuu taivaalla, musta vesi ja se musiikki. Elämys. Liikutus. Jotain sellaista. Sitten alkoi pauke. Laitan kumminkin tähän koosteen surkeista otoksistani:
Alin oikealla näytti sydämeltä. Liekö tarkoituskin?
Koska se juttu alkoi myöhässä, me myöhästyttiin junasta - ei olis tarvittu ku viis minuuttia enemmän aikaa ni oltas hyvin keritty. Sitten piti ootella tunti, mies tarjos mulle alholittoman glögin ja sit se jonotti Heseen loppuajan. Justiin ehti syödä ruokansa ennenku piti junalle lähtee. Mie söin vaan niitä ohrapiirakoitani. 

Miehelle ei jääny aikaa nukkua ku kolme tuntia ja risat (vaikka pyysi esimieheltä luvan tulla tuntia myöhemmin töihin) joten se olis toivonu saavansa vaikka vähän torkahtaa junamatkalla, mutta samassa vaunuosastossa oli pari rasittavaa kännistä eukkoa, jotka soitti Finlandia-hymniä jota yrittivät laulaa vaikkeivät osanneet sanoja muutaku "oi Suomi katso, sinun päiväs koittaa" ja sit jotain mölinää välillä ku osu tutumpi sana kohalle. Ja sit moittivat muita, kun muut oli "niin suomalaisia" etteivät alkaneet laulaa mukana. Maamme-lauluakin yrittivät. Hitto, jos suomalainen ei saa olla suomalainen väsyneenä, yöjunassa, itsenäisyyspäivän vaihtuessa seuraavaan, niin milloin ja missä sitten? Olisko mejän pitäny muuttua italialaisiksi Suomen satavuotispäivänä? Sitten ne vielä vaihtoi paikkaa miehen taakse ja porilaisten marssin tahtiin hakkasivat kengällä lattiaan ja kun alkuun pääsivät niin hakkasivat seuraavankin kappaleen. Ja joivat, vaikka se nyt ainaki on kiellettyä junassa. Toivon, että niillä jyskytti porilaisten marssi tänäaamuna kallossa. Vaihdettiin jossain kohtaa vaunuosastoa, niinku moni muukin. Mies sanoi aamulla, että tuntuu, kuin ei olisi nukkunut yhtään. 

Mutta hieno reissu, oli hyvä että tuli lähdettyä! Sillävälin tänne kotiin oli tullut tähänastisen talven kirein pakkanen. Auton takaluukku ei menny enää kiinni, kun mies sinne perään kameran jalustan nakkasi.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Otava pään päällä

Kuvalla ei ole mitään tekemistä tän hetken kanssa, otettu vuosi sitten kun eihän vielä oo niiden kynttilöiden aika. Nyt oon ekaa kertaa elämässäni ostanu oikein sinivalkoiset kynttilät. Yhteen ikkunaan ne ja kahteen muuhun sitten ledikynttilät, ettei syty talo tuleen. Periaatteessa vois jotku ledtuikut käydä teippaamassa vintin ikkunoihinkin. Onhan nyt kumminkin erityispäivä.

Pari vuotta sitten olin itsenäisyyspäivänä navettatöissä enkä ollu kotona polttelemassa kynttilöitä, mutta oon kyllä aina ruukannu panna ainakin yhteen ikkunaan sellaset. Rovaniemellä asuessa kävin kattomassa Kemijoki Oy:n taloa, kun joka ikisessä ikkunassa paloi 2 kynttilää. Ja niitä oli monta. Ikkunoita. Kynttilöitä vielä tuplamäärä. Sillon kakarana en omia vielä sytytelly, en muista että meillä kotona olis millään lailla koskaan juhlittu itsenäisyyspäivää. Sentään äidin isäkin haavoittui sodassa. Isän isästä en tiedä, mutta isän äiti kuoli sota-aikana keuhkotuberkuloosiin.

Päänsärky ajoi tänäkin aamuna minut sängystä jo seiskan jälkeen, vaikka valvoin aika pitkään illalla. Mies ja kuopus ja kuopuksen poikakaveri oli Helsingissä kattomassa Eckerö Linen ilotulitusta - kuvaaminen ei kuulemma onnistunut, oli "paska ilma" ja muuta. No, mie en oikein osannu ruveta nukkuun kun tiesin, että ne sieltä tulee jossain vaiheessa. En tajua mitä vois tehä, ettei olis aina pää kipee. Hierojalle? Sauvakävely vois olla hyvä, mutta siitä taas olkanivelet ei taitais tykätä. Ja koirien kans sellanen on muutenkin vaikeaa, ilman koiriahan mie en taas liikkeelle lähde. Uiminen taas pitäisi opetella ensin, ennenkuin siitä olisi hartioille hyötyä.

Tänäaamuna panin kahvit tulemaan ja lähdin, oli ihana raikas ilma, kuu ja tähdet välillä näkyi. Otava oli pään yläpuolella. Illalla sataneessa lumessa ei ollut paljonkaan jälkiä, mutta jäniksiä näky olleen liikkeellä.

Eilinen meni vähän hukkaan migreenin takia - se ja sen lääkkeet väsytti ja oksetti puoli päivää, nukuin pari tuntia todella sikeästi ja oli vaikea herätä. Toisen tyttären poikakaveri haki sen niille ja toinen tuli hiukan myöhemmin omansa kanssa meille, onneksi oli ruokaa tarpeeksi laitettuna. Hävettää jos ex tempore joku vieras tulee syömään, kun mun ruuat on usein aika surkeita. Tyyliin spagettia ja kalapuikkoja siltään, kun soosit tahtoo jäädä syömättä. Ja usein teen ruokaa just sen verran, että kaikille riittää muttei useammalle. Nyt sattui olemaan kun toinen tytöistä lähti ja broilerinfileitä oli paketissa viisi.

Olisin silti ehkä voinut lähteä sinne Helsinginreissulle, mutta mies halusi käydä kuvaamassa myös Tuomiokirkon juhlavalaistuksessa, ja halus lähteä ajoissa. Mejän koirat ei oo tottunu oleen yksin kovin kauaa (max. 6 h) ja kun ei olis kukaan jääny kotiin niin mie sitten jäin. Olisin varmaan lähtenyt kaikesta huolimatta, jos olisin todella halunnut, mutta huono olo ja väsymys kallisti vaa'an kotiinjäännin puolelle. Koirien mukanaraahaaminen olis ollu koiristakin ikävää (en tiedä saako HSL:n busseissa koiria kuljetellakaan) siellä räntäsateessa ja kylmässä ne ei olis tykänny seisoskella. Juuri ja juuri sietävät, jos kävellään koko ajan, mutta paikoilleen ei kärsi jäädä. Yhden koiran vielä olis voinu laukkuun panna, mutta ei oo kahdenmentävää koiralaukkua :) Kävin sitten pienellä iltakävelyllä ja katoin telkkaria, josta ei kyllä tullu juuri mitään katottavaa. The Joulukalenteristakin missasin puolet, kun muistin että se alkaa seittemältä mutta alkoikin jo viittä vaille tai jotain.

Tänäänkin muuten oksettaa. Voi johtua kyllä mielialalääkkeestäkin, koska migreenilääkettä en oo ottanu ja särkykin tuntuu olevan ns. tavallista. Tai sitten mulla on joku haimasyöpä.

maanantai 4. joulukuuta 2017

Ooh!

Aamulla kuuden maissa kun kävin koirien kans pikkulenkin, näkyi superkuu ja äsken muutaman minuutin aurinko! Ja siinä välissä satoi lunta ohuen kerroksen, mikä kuvassakin näkyy. Nyt auringonpuoleinen taivaanranta onkin taas pilvessä.

Toisella lapsella alkoi joululoma, mutta se pitää viedä psykologille ja matikan tukiopetukseen vielä. Ja kuraattorillakin se ennen joulua tulee käymään ainakin kertaalleen. Ei saanut jatkaa koulutuskokeilua ja toisessa paikassa, mihin sen piti mennä, tehdään vaan jotain joulujuhlaa joten koulutuskokeilu ei onnistu.

En tiedä, johtuuko lääkityksestä (oon muuten tainnu unohtaa parina aamuna syödä lääkkeen, menen heti...) mutta mua ei stressaa ja rassaa tuo lasten koulunkäynnin epäonnistuminen enää niin paljoa. Aiemmin syksyllä se ahdisti ihan kybällä. Satasella.

No, nyt vien yhen psykalle ja haen toisen koulusta (opettajilla on joku OAJ:n mielenilmaus eli laiton lakko) ja käyn kaupassa. Piti itse asiassa ostaa sille joululahja, mutta en nyt sitten taida kun se on mukana...

Aurinko pilkahtaa taas, taidan lähtee koirien kans taas ulos, ennenkuin pitää kynniytyä sinne kaupunkireissulle.

lauantai 2. joulukuuta 2017

Suola- ja umpikurkkua

Tänään ei oo ollu pää kipee!! Jippiaijee! Eikä oo satanut vettä. Vasta ensyönä pitäs sataa.

Vein perheen kaupungille, jossa menivät kuka minnekin (osa Helsinkiin katsoon illan ilotulitusta) ja itse menin Prismaan ajatuksena, että ostan jotain herkkuruokaa itelleni. En keksiny mitään. Valmiiksi grillattujen hyllyssä oli vaan kokonaisia broilereita ja yksi rasiallinen läskisen näköistä nyhtöpossua ja itsepalvelusalaattivyöhykkeen antimet näytti ankeilta. No, ostin pari tomaattia ja salaatinkerän, ja sammiosta suolakurkun. Salaattia en olekaan tehnyt pitkään aikaan, ja se nyt kyllä on hyvää eikä ees lihota. Jälkiruoka lihotti sit senkin eestä, mutta se oli jo valmiina kotona.

Olin aatellu, että kattelen muutenkin siellä kaupassa, mutta siellä oli niin hirveästi porukkaa, että alkoi tulla ahdistus ja piti vaan päästä pois. Ei huvittanu muihinkaan kauppoihin mennä. Meen sit joskus viikolla keskellä päivää, jos ei olis niin paljon muitakin.

Lidlin hyvä salmiakkisuklaa on muutettu erilaiseksi! Luulin, että vaan pakkaus on muuttunut, mutta ei se oo samaa. Jotenkin kovempaa ja huonompaa se suklaaosa ja salmiakki miedompaa ja jauhoisempaa ja siinä on outo sivumaku. No, eipä tartte sitäkään sit niin usein ostella. Vielä kun lakkaisivat valmistamasta mitään suklaata, jäätelöä ja kuohukermaa, niin mun taistelut olis helpompia tässä maailmassa. Ai niin;  juustonaksujakaan ei tarttis tehä eikä myyä. Vain jotain pahoja paprikasipsejä kun niitä ei voi syyä. Riimiä pukkaa.

Lääkärillä puhuin siitä, kun kurkku on kasvamassa umpeen - no, hammaslääkärin tuolissa viimeksi tuntui, että jos en jännitä kurkkua, niin jokin tukkii sen, ja nukahtaessa usein havahdun omaan kuorsaukseeni, samoin joogassa selinmakuulla jos rentoutuu, niin tuntuu että alkaa kuorsata vaikkei ees nuku, en siis varsinaisesti sanonut että kurkku kasvaa umpeen - ja etukäteen epäilin, että heti sanotaan että laihduta niin lakkaat kuorsaamasta. Mutta ei, se sano etten näytä silleen ylipainoiselta, että se vaikuttas siihen. Ite tiiän, että kun olin kymmenen kiloa painavampi, en tälleen korissu ja ollu tukehtumassa. Se on tullu nyt viime vuosina vasta.Tosin ei se lääkäri kyllä tienny mitään muutakaan siihen sanoa, ahdistusta ehdotti, mutta en kyllä yhdy ajatukseen. Sillonhan se tulis muulloin kuin rentoutuessa ennen nukahtamista.

Lenkillä tarttui lumi koirien tassukarvoihin, kauheat paakut kertyi vähän väliä. Enpä muistanut tuotakaan talveen liittyvää aspektia.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Paholainen sukassani?

Sain valmiiksi viikkokausia nyhertämäni sukat, ja siitä tyytyväisenä yritin ottaa niistä jonkinlaista kuvaa, että pääsisin tänne leuhkiin aikaansaannoksellani. Sukkaan ilmestyi mustat "silmät" muistuttamaan, että ylpeys on synti!
Jahas, taas se kääntyi kylelleen. On tää ihme systeemi. Mutta tosiaan, mitään mustaa sukissa ei ollu eikä ole, otin useemman kuvan ja muissakaan ei näy. Suurennettuani kuvaa se näytti ihan siltä, kuin lanka olisi mustaa - ei niin että siinä olis joku roska edessä vaan se musta on neuloutuneena sinne muun värin sekaan. Enpä hoksannu ottaa siitä sitä suurennosta talteen ennenkuin pienensin kuvan.

Enkä jaksa taas tätä päänsärkyä! Monta päivää särkeny. Tiistai-iltana taisi alkaa, ke ja to oon ottanu migreenilääkettä mutta jälleen tänäaamuna särky palasi. Otin pienen annoksen migreenilääkettä ja sisuuntuneena lähdin lenkille, ettei mee taas yks päivä pilalle päänsäryn takia. Jonkinlaista uhmaa, että särky ei hallitsis elämää... ulkona oli hirveä ilma varsinkin paikoissa, missä viima siinä lentävine jäämuruineen pääsi kunnolla tuivertamaan. Lenkin aikana särky vaihtui toiselle puolelle päätä. No hurraa. Mutta oli ilo katsoa koiraa, joka riemuissaan juoksi kun sai hetken olla vapaana. Kiersin sen takia vähän pidemmän lenkin, mitä olin ajatellut, että saa juosta kun kerran haluaa.

torstai 30. marraskuuta 2017

Rokotettu

Kävin tässä yks päivä tankkaamassa kylmäasemalla, kun vielä oli tilillä rahaa. Maksoin kortilla, laitoin maksimimääräksi 60 euroa ja eikun tankkaileen. Tankki oli viimeistä viivaa vaille tyhjä, se kuus kymppiä humahtaa silloin helposti eikä yleensä riitäkään näillä hinnoilla. Ihmettelin sitten, kun mittari alkoi hidastaa ihan liian aikaisin, sitten pysähtyi lopullisesti kun euroja mittarissa oli 39,50. Wtf??! Mikä summa tuollainen on pysähtyä, kun tankki ei ole lähelläkään täynnä? Eikä se edes pysähtynyt silleen, niinku tankin tullessa täyteen (naksahtamalla kerrasta poikki) vaan tosiaan hidasti ensin, niinkuin se tekee jos on tankannut tietyllä summalla ja se tulee täyteen. En tajua. Mutta niin kauan kun ottaa tililtä vain sen verran, mitä on tankattukin, niin ihan sama. Kyllä sillä vajaallakin tankillisella taas ajaa jonkun matkaa. Sitäpaitsi olipahan sitten parikymppiä enemmän rahaa tilillä.

Oli viimeinen jooga tälle vuodelle, ja koska edellinen jäi väliin eläinlääkärireissun takia, halusin mennä sinne vaikka päätä särkikin. Ai hiisi että jollain oli taas vahvan tuoksuista jotain - luulen, että se oli sitä yhtä halpaa Lidlin ihovoidetta, jota mieki vahingossa ostin kun se kaupassa nuuhkaistessa tuoksui ihan hyvälle mutta kun sitä laittaa iholle, se tuoksuu niin hirveän vahvalle, kitkerälle ja karvaalle, että en pysty käyttämään. Migreenissä aina ne tuoksut niin kovin ottaa nenään. Ja päähän. Söin erinäisen arsenaalin särkylääkkeitä ja sitten väsytti ihan sikana, mutta piti olla skarppina kun lääkärin piti soittaa kuopuksen asioista. Ei se ollu saanu kiinni sitä psykiatria, jonka hoidossa kuopus nyt virallisesti on, ku seki on joku hiton osto- tai vuokralääkäri. Laittoi kuitenkin migreenin kohtauslääkettä sentään, että saadaan tytölle sitä sitten kun tulee rahaa.

Meillä on kuistilla kolme ikkunaruutua pihatielle päin, ja oon haaveillu niihin samanlaisia valojuttuja. Elävää tulta siellä ei voi pitää, kun sitä pitää aina jonkun vahtia edes jollain lailla, sähköpistoketta siellä ei ole (harmi kun ei tullut ajateltua sitä sillon, kun uusia sähköjä vedeltiin tähän taloon) joten patteritoimisia sitten. Ja mieluiten ajastimella, ettei tarvi alvariinsa ostaa uusia paristoja kun unohtuu päälle päiväkausiksi. Olisin tykänny sellasista minikyntteliköistä - oon varmaan nähny niitä jossain kuistin somisteena - mutta ainoot sellaset, mitä löysin, oli kalliita ja ei niissä mitään ajastinta ollu. Ostin sit neljän pakkauksen tällasia kuusia.
Melkein jo meinasin ostaa hämäräkytkimellä varustetut hautakynttilät tuohon, mutta ei nekään halpoja ollu ja onhan se nyt vähän outoa jos hautakynttilöitä ikkunalla pitää... tosin niistä mitä sormeilin, sai sen valkoisen lieriön kyllä irrotettua. Ne olis kuiten ollu ulkokäyttöön, kun kaikki mitä katoin, oli sisäkäyttöön ja lämmittämätön kuisti on kyllä enemmän ulko- kuin sisätila. Mutta katotaan miten käy.

Hirveen pitkä aika oli sinne mun lääkäriaikaan, mutta tänään se sitten oli. Menin ajoissa, kun en oo ennen tuolla käynyt lääkärin vastaanotolla, ja parkkipaikan etsiminenkin on toisinaan haasteellista. Sen verran oon siinä rakennuksessa käynyt, että sen tiesin. Onnistuin älyttömän hienosti kerralla peruuttamaan parkkiruutuun, vaikka viereinen auto oli tosi lähellä viivaa! Ja mua vielä katsottiin, kun takana oli tulossa toinen auto. Onneksi se antoi mulle tilaa peruuttaa.

Sit kun sitä aikaa oli ja siellä oli menossa influenssarokotukset, ja huutelivat rokotettavia, niin käväsin hakemassa rokotuksenkin. Luulin, että se maksaa kun ei oo riskiryhmää (lehdessä sanottiin että vaan riskiryhmäläiset saa ilmaiseksi) mutta ei se mitään maksanu, tai sanoivat ainakin niin. Voi tietty tulla joku toimenpidemaksu perässä. Viimeisiä rokotuspäiviä kuulemma yhen papan mukaan, ehkä ne haluu jakaa kaikki rokoteannokset pois pilaantumasta.

Parinkin papan kans juttelin siellä, tulin ihan hyvälle mielelle niiden jutuista.

Esikoinen pääsi koulusta ja hain sen mukaan ja käytiin Hesessä, sit se jäi ostoksille ku mie menin palaveeraamaan kuopuksen asioista koululle. Kuopuksella on sitten pidennetty joululoma, ku koulutuskokeilu loppuu ja seuraava homma on vasta ensvuonna. On tää tällasta. Lääkäri määräs mulle kuulontutkimuksen.


tiistai 28. marraskuuta 2017

Konstit on monet, sanoi akka...

...kun tukalla koiran tassuja kuivaili. Itse asiassa sanoin ensin että "kerta se on ensimmäinenkin". Sattui letin häntä livahtamaan pyyhkeen ja tassun väliin ja ennenkuin huomasinkaan, sillä oli kuivattu koiran tassua. Onneksi pesin ne tassut ensin. Vaikka samapa tuo, vaikka olis letti vähän aikaa kurassa ja liejussa, kun tänään on saunapäivä.

Tukkaa ei olekaan leikattu taas aikoihin - lukuunottamatta etutukkaa, jota aika ajoin kynsisaksilla nyrhin lyhyemmäksi - ja kampaajallahan mie oon käyny viimeksi... en muista millon. Useita vuosia siitä on. Kyllä ne latvat jo vyötärön alapuolelle ylettyy, jos suoraksi vetää. Enkä ole enää värjännytkään vuosiin, odotan sitä kaunista harmaata tukkaa tässä nyt sitten. Ei taida yhdessä yössä tulla. Nautitaan sillävälin sit harmaattomasta luonnollisenvärisestä tukasta.

Olen tyytyväinen siihen, että olen päässyt melkein joka päivä käymään kävelyllä. Tällaisilla sadekeleillä oon sovittanu sen hetkiin, jolloin sateen todennäköisyys on mahdollisimman pieni (no oli yks päivä, että se oli kai 90% koko päivän) ja kyttään sadetutkasta oikeaa hetkeä. Niin tänäänkin. Aamupuolella olis kuitenkin paras aika. Itestä niin väliä, mutta koirien pitäs päästä liikkumaan. Vaikka ei ne sitä itse tiedä, välillä ne ei suostu edes ovesta ulos meneen, niinku sillon lumimyräkällä.

Ja olin juonu jo melkein kaiken aamukahvin tänään, ennenkuin muistin että mullahan on PULLAA! Eilen itseni yllätin ja leivoin 2 pellillistä sekä pullaa että sämpyliä, vehnättömänä ja munattomana, niin esikoinenkin voi syyä ja söikin yhen pullan. No eihän ne enää tänään niin hyviä oo, kuivuvat ennätysnopeasti tuollaiset gluteenittomista jauhoista leivotut. Siinä sivussa valmistui ranskanpottuja lisukkeineen, mutta ne teki niin hyvin kauppansa että kokki ite jäi ilman. Oli kumminkin vain iloinen, että perhe syö ♥ Kokki söi sämpylää ja jäätelöä.

Tuolla kuralammikoissa kahlatessa ajattelin, että pitkäkarvaiset koirat kantaa näinä aikoina hurjat määrät hiekkaa sisään. Muistelin meidän Oskua, joka totisesti kantoi hiekkaa sisään, vaikka oli vain puolipitkäkarvainen...
Vuonna 1999 meillä ja 2004 uudessa kodissaan
Mutta oli se kyllä ihana koira. Nykypäivänä ei enää onneksi edellytetä allergisen lapsen tapauksessa koirien poistamista kodista, mutta eihän me silloin muuta uskallettu tehdä, kun lääkäri uhkaili astman puhkeamisella ja kaikella kamalalla, jos ei luovuta koirista.

Parin, kolmen tunnin päästä pitäisi sitten alkaa taas lumisade. Keitän parsakaali-perunasoppaa, laitan sinne homejuustonmurusia ja syön lumisaetta katellessani. Saatan kyllä syyä jo aikasemmin.



maanantai 27. marraskuuta 2017

Tänne jäätiin.

Kuvan näköistä oli eilen kun kävin lenkillä, mutta eipä oo enää kun vettä lotisee. Maassa on vielä litimärkää loskalunta, mutta eiköhän sekin kyytiä saa näillä keleillä. Koirille tarttui jalkakarvoihin lumipalloja. Ja ne löysi loppuunkalutut linnunjäänteet, tai osan sellaisista. Hyvä hajuaisti se on noillakin, lähtivät määrätietoisesti vetämään ykskaks pois polulta varvikkoon, ja sieltä mättäältä löytyi sitten pitkiä mustia sulkia ja luita.

Kaverin luona oli mukava käydä, rupateltiin vissiin kolme tuntia. Siellä aina viihtyy ja oli ihan mielettömän hyvää juustokakkuakin. Ihan mua varten tehty :)

Tänäaamuna mun ei tarvinnu lähtee viemään tyttöjä junalle, kun mies vei töihin mennessään. Jäin sohvalle puoli-istumaan, koirat makas mun mahan päällä. Ne on tottunu siihen, että mie vien tytöt, ja nykyään ne ei paljoo eväänsä liikauta kun tietävät, että tuun kohta takasin. Nyt muiden lähdettyä sanoin ääneen "Tänne me nyt sit jäätiin." niin koirat ihankuin hämmästyneinä, silmät suurina nosti päänsä ja tuijotti mua. Tuli mieleen, että aattelikohan ne jääneensä yksin kuten yleensä tuossa tilanteessa, ja sitten yllättyivät ku mie olinki siinä. Ite ainaki olin ihan mielissäni kun ei tarvinnu lähtee mihinkään. Päivällä kyllä pitää käydä tankkaamassa auto ja asioilla.

Näin toissayönä taas painajaismaista unta entisestä työpaikastani. Raahasin painavaa taakkaa enkä tiennyt minne se pitää viedä tai mihin munkaan pitää mennä. Onneksi ei tarvi olla siellä enää! Tuollaistahan se just viimeiset ajat oli, kun olin heittopussina. Ikinä ei tiennyt, mihin menee ja mitä tekee, kun töihin meni. Se kusipäinen pomo on sentään pantu viimein esimieskurssille, kuulemma, mutta ei siellä osastolla kukaan vieläkään viihdy. En yhtään ihmettele. Kyylää ja nillittää turhasta ja käyttää esimiesasemaansa hyväkseen naisia saadakseen - siellä kun niitä lyhytaikaisissa työsuhteissa olevia nuoria naisia riittää. En tiedä tekeekö vielä sitä samaa, kun alkaa kuitenkin olla jo keski-ikäinen, mutta eipä tuo ikääntyminen ole setämiehiä ennenkään estänyt nuoria tyttöjä vikittelemästä.

Byäh. Keksinpä itelleni jotain mukavampaa ajattelemista.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Ihme nimeltä siivousinspiraatio

Yöllä olin kuulevinani vesisateen ropinaa katolla, ja yllätyin aamulla, kun olikin maa valkoisena. Ja lisää valkoista sataa. Piristää maisemaa edes hetkeksi. Pikkulinnut parveilee ruokintapaikalla. Harakkakin; on se sentään tehokas rasvatangon syöjä. Hirveitä paloja haukkailee. Ostin sellasen vähän halvemman kuin pähkinärasvatanko, siinä ei oo metalliverkkoa ympärillä ja harakkakin pääsee sitä hyvin syömään. Jossain kaupassa oli vielä halvempia tankoja, mutta kun katsoin valmistusaineita ja ensimmäisenä listassa oli vehnäjauho, niin jätin ostamatta... talvilinnut ei mitään vehnäjauhoja tarvi, silkkaa mahantäytettä ilman energiaa. Ilmankos oli halpaa.

On ollu varsin rauhallinen viikonloppu; mies on töissä ja lapset muualla. Eilen tosin sain perin harvinaisen siivousinspiraation - imuroin ja pesin lattiat. Imuroin myös telkkarintakusen - sinne jää nurkka, jonka lattia on täynnä johtoja - ja viimeinkin päätin siivota myös pöytäkoneen pömpelin ympärystän. Sähkölaitteet kun kerää sitä pölyä ihan valtavasti, ja tuota kohtaa ei ole siivottu herranaikoihin.

Vanhan koneen jäähdytys ei enää oikein pelaa, ja mies osti siihen pienen pöytätuulettimen apulaitteeksi aiemmin. Sanoin, että pitäs imuroida se kolo ennenkuin sinne panee tuulettimen pöllyttään niitä pölyjä, mutta ei se mua kuunnellut. Sitten yskittiinkin hetken aikaa. Niin paljon se pöly siellä pyörii, että tuulettimen ritiläänkin sitä tarttuu. No, nyt on vähän vähemmän. Hirvee hiki tuli kun kaks tuntia ährästin, mutta missään se ei näy! Pölyä on erinäisillä tasoilla vähemmän, mutta kun esim. keittiön pöytään ei ole koskettu, niin ei näytä siivotulta. Ja sohva on sotkuisen näköinen kokoelma tyynyjä ja peittoja ja koiran- sekä nuorison vaatteita.

Oli tarkoitus lähteä sitten lenkille, kun sääennusteessa oli puolipilvinen kohta iltapäivällä, mutta niin vain kävi että siivouksesta uupuneena nukuin täysiä kaks tuntia sohvalla, sen kauniin ilman ohi. Sillä kaunista se oli kuulemma ollut. No, kyllä se nukkuminenkin mukavaa oli, ja varmaan tarpeen kun sitä niin paljon riitti ja vielä yöksikin hyvin. Tosin lääkkeellä voi olla oma vaikutuksensa unentarpeen lisääntymiseen, mutta ilman sitä en varmaan olis kyllä siivonnutkaan.

Huvittavana yksityiskohtana imuria pois laittaessani huomasin hämähäkin kovaa kipittämässä keittiön lattian poikki - lienen häirinny sen elämää siivoamalla nurkkia ja oli lähtenyt evakkoon. Pyydystin paperille ja karistin tuonne tietsikan takana olevaan nurkkaan, missä saa olla rauhassa. Ulos en raski sisähämähäkkejä enää talvella laittaa, paleltuvat.

Mustasta perjantaista sen verran, että oon haaveillu uudesta näppiksestä jo pitkän aikaa, kun tää vanha näyttää tältä:
Likainen (itse asiassa tässä kuvassa näyttää ihan hirveen likaiselta ja homeiselta!) ja kulunut - jos ei muista missä kirjaimet on, niin on vaikea kirjoittaakaan, sisko ei osannu - ja kovaa meteliäkin pitää kirjoittaessa. Haaveena on ollu hiljaisempi ja sellanen, missä on taustavalo. Sellanen oli sit Black Friday-tarjouksessa Powerissa, niiden nettisivun mukaan. Satasen näppis melkein puoleen hintaan. Ei ollu tilattavissa verkkokaupasta, mutta lähimyymälässä piti oleman. Eikun sinne, samalla kun vein kuopuksen kouluun kun junalla ei ois ehtiny.

No, näppishyllyllä ei näkyny sitä - en tietenkään ollu pannu merkkiä ja mallia muistiin, mutta ei minkäänlaista lappua että mikään näppis olis ollu tarjouksessa. Kattelin, olisko näkyny asiakaspalvelijoita - hyvin vähän, ja niillekin kaikille pitkä jono. Kattelin, olisko näkyny jotain keskitettyä tarjousläjää, mihin olis laitettu perjantaitarjoukset - ei näkyny. Ainoa, perjantaitarjous mikä silmään osui matkalla ulos, oli "isot kodinkoneet -20%". Ulko-oven isoja mainosplakaatteja lukuunottamatta. Power on kyllä ihan onneton kauppa, sinne ei kannata mennä jos ei tiedä tasan tarkkaan mitä haluaa ostaa. Palvelua sieltä ei saa. Syksylläkin mentiin sit Giganttiin ostaan se tabletti tytölle, kun Powerin kaikki asiakaspalvelijat oli vissiin kesälomalla. Nytkin kävin Gigantissa, heti ovella oli nainen kysymässä mitä oon ostamassa ja ohjas oikealle osastolle, jossa nuori mies esitteli kaikki mun tarvetta vastaavat tuotteet. Tosin ne oli sitten niin kalliita, etten heti pystynyt tekemään päätöstä. Mutta kehuin niiden asiakaspalvelua.

Toinen ärsyttävä asia tuli, kun maksoin pari postipakettia netissä. Meillähän on tulostin ollu pois käytöstä kuukausia, kun siitä loppui muste ja se tekee tuhruista jälkeä. Nyt sitten pitikin tulostaa osoitekortti (tai hakea postista kooditarra = sama vaikka olis sit vieny sen paketin postiin ja maksanu siellä), vaikka ensin olin lukevinani, että riittää jos käsin kirjoittaa paketin päälle. Toiseen, isompaan, pakettiautomaattiin vietävään ne tiedot riittikin kun oli Helposti-koodi, mutta siihen pienempään, joka laitetaan kirjelaatikkoon, piti tulostaa se kortti. No, kokeilin ja hyvin tulosti, musta väri ei vielä ollu loppu. Mutta väärän. Ne molemmat osoitekortit kun oli siinä peräkkäin (ja se näytti ekana sen korttia tarvitsemattoman), vaikka klikkasin vaan sen toisen paketin tietoja, ja sit kun esikatselukuva oli niin pieni niin en huomannu ja tulostin väärän.

Ei siinä mitään, mutta kun tulostin teki lakon sen jälkeen! Kauhea painiskelu sen kans ja lopulta piti pyytää parempi puoliskokin apuun, ennenkuin sai tulostettua sen toisenkin. Puuuh. Ajattelin, että nää "helpot" systeemit sitten onkin vaikeita. Mutta tosiaan mejän nykyinen postin asiamies on siinä suunnassa, mihin ei enää oikein ole asiaa, ja kaupungissa se muutti hienosta paikasta kauppakeskuksessa semmoseen typerään sumppuun, mihin ei viitti auton kanssa mennä ja aina ei jaksa kävelläkään toiselta puolelta kaupunkia. Laiska paska. Vissiin oli kauppakeskuksessa liian kova vuokra. Sieltä kyllä häviää hissukseen muutkin kaupat, ei taida riittää asiakkaita.

Nyt vien koirat lenkille valkeuden teille ja sen jälkeen lähden käymään ainoan kaverini luona. Tai ainoan, jonka luona voin käydä.


torstai 23. marraskuuta 2017

Tokkurassa

Koirat kävi eilen hammaskiven poistossa, ja varsinkin toinen oli ihan poissa pelistä melkein koko päivän. Vasta illalla seitsemän maissa uskalsin viedä ne kävelylle, ja sitten kyllä virtaa riitti. Jännä miten erilailla ne heräsi anestesiasta, toinen kimposi istualleen jo eläinlääkärillä, ehkä kolme varttia ekan lääkeannoksen saamisesta (tosin silmät seisoi päässä eikä se tainnu tajuta paljon mitään mistään)

mutta toinen nukkui täysiä kolme tuntia. No kyllä mie tietysti tarkistelin vähän väliä, että on hengissä ja reagoi, ja pudotin pari pisaraa vettä sen kuivalle kielelle. Ymmärrän kyllä, miksi se oli vedetty siihen sivuun (ettei tuki hengitystä) mutta säälitti. Toisella kerralla se sitten jo veti kielen suuhun ja maiskutteli.

Sain olla paikalla kun toista hoidettiin (ei kuulemma koirat tykkää laitteen äänestä ni lueskelin jonottavan koiran kans odotushuoneessa) ja olihan se mielenkiintoista, paitsi että tuntui omistakin hampaista paikat irtoovan siinä "poran" ääntä kuunnellessa. Juttelin eläinlääkärin kans rescuekoirista ja mm. kolistiiniresistenssistä, mikä hiljattain venäläisiltä rescuekoirilta löytyi tarkistuksessa - kun tietää, miten vähän niitä testaillaan, niin kuinkahan moni koira niitä resistenttejä pöpöjä on tänne tuonutkaan - tai oikeastaan kuuntelin sen luentoa :) se oli niistä samaa mieltä ku mieki. Joillakin ihmisillä on tarve pelastaa kaikkea, ja sitten ne on pulassa niiden kans ja laittaa kiertoon. Ja kun se ei helpota sitä lähtömaan ongelmaa yhtään, tekee vaan tilaa seuraavalle. Koirien kanssa ihmiset tulee sitäpaitsi niin helposti huijatuksi...

No, sovittiin että vuoden alussa varailen aikaa sterilointiin.

Nyt alkaa tuntua siltä, että lääke tehoaa tai sitten muuten vain olo on parempi. Välillä. Tulee sellasia hyvän olon hetkiä, tuikkauksia, eikä pelkästään ahdistuspaniikkituikkauksia. Esimerkiksi tänään kun tulin viemästä tyttöjä junalle ja laittelin porttia kiinni, ja ajattelin että mun ei tarvi mennä nyt mihinkään vaan keitän aamukahvin ja laitan kynttilän palamaan. Tosin vain hetki sen jälkeen tuli masistuikkaus ja tarpeettomuuden sekä turhuuden tunne. Huono omatunto kun tuhlaan elämäni joutenoloon, en paiski töitä aamusta iltaan ja harrasta vuorikiipeilyä ja benji-hyppyjä vapaa-aikanani. Noin kärjistetysti, en tietenkään oikeasti ajattele, että sellasia harrastaa pitäisi :) Mutta huomionarvoista tosiaan, että tunnen välillä jonkinlaista iloa esimerkiksi siististä tiskipöydästä. Saattaa tulla jopa sellasia luovuuspuuskan esioireita, inspiraation tunnetta, tosin vielä ilman sitä inspiraatiota. Kuitenkin olo, että "jotain voisi tehdä". Näitä ei ole ollut kuukausiin. Ehkei vuosiin.

Sen verran mun kyllä pitäs tehä, että veisin paketin Matkahuoltoon. Ei vaan oo menoa Matkahuoltopaikkakunnille ainakaan sellaseen aikaan, että ne ois auki. Ihan älytöntä, että kaupungissa menee MH kiinni viideltä! Näinä aikoina. Bussit kulkee vuorokauden ympäri, mutta pakettien huolinta lakkaa klo 17. Täällä maalla sentään on tunnin myöhempään asiamies auki, mutta nyt kun lapset ei enää oo sielläpäin koulussa, ei tuu käytyä. Pakko mennä viimeistään ylihuomenna.

Jaa. Pyykkikone tuli valmiiksi. Onhan minusta jotain hyötyä, kun voin pestä pyykkiä...

maanantai 20. marraskuuta 2017

Ei itketä maanantaina

Sovelsin vähän vanhan laulun sanoja, kun rallattelin auton takapenkillä vinkuville koirille, ja tietysti siitä tuli sitten korvamato. Mä niin arvasin. Pitää kuunnella jotain muuta musiikkia. Aamulla kuuntelin Vivaldia ja koira katto kaiuttimeen pää kallellaan, kun viulu vinkui.

Olen saanut aikaiseksi. Huomasin sattumalta jääkaapin oveen laittamani muistutuksen "käy pankissa" ja ensiharmistuksen jälkeen totesin, että siinä samallahan mie voin hoitaa kaikkee muutakin. Käytin koiria päiväkävelyllä (kurja sää vissiin aiheutti sen, ettei sielläkään, "keskustassa", nähty ku yks jalankulkija, kaks pyöräilijää ja yks pyörällisellä potkukelkalla huristeleva pappa), ostin joulukorttimerkkejä ja täydensin eiliseltä jääneitä kauppaostoksia sekä kävin kirjastossa. Nyt sain salaattiini tomaattia, saan myöhemmin tehtyä hyvän sopan ja on lukemistakin taas.

Saa nyt nähdä, tallonko jonkun varpaille kun pyysin soittoajan tk-lääkärille kuopuksen asioissa, kun se lääkäri laittoi jo syyskuussa lähetteen psykiatrikäyntiä varten, eikä vieläkään ole tarjottu muutaku hoitoneuvottelu ja sekin vasta ensi vuonna ja vasta hätyyttämisen jälkeen. Sen lääkärin piti soittaa vasta iltapäivällä, mutta soittikin jo aamummalla ja lupas soittaa sinne nuopsylle ja kysyä, miksei ne oo laittanu tytölle ees mitään lääkitystä. Kaiken maailman liitännäisongelmat pitäs kuulemma psykologin kans hoitaa - testata onko keskittymishäiriötä esim. - mutta mites hoidat kun tyttö ite ei niistä puhu. Tai jos puhuukin niin sitä ei huomioida millään lailla. Ja jos mie alan semmosia vielä tän kaiken päälle hössöttään niin nehän antaa pian mulle sen diagnoosin. Hysteerinen helikopterimamma, F99,4. Mutta kyllähän tytölle täytyy apua yrittää saada.

Välillä tekee niin mieli pullaa! Ihanan pehmeää tuoretta pullaa kahvin kans... ei vehnättömästä pullasta ikinä saa semmosta. Moilasella on gluteenittomia rahkamunkkeja, jotka on kyllä hyviä, mutta ne on munkkeja, ja niistä jää rasvan maku kitalakeen. Voisivat paistaa ne vaan pikkupulliksi, ostaisin usiammin vaikka ovatkin suhteessa melko arvokkaita. En kuitenkaan jaksa itse ruveta leipomaan perhelipullia. Monesti oon suunnitellut kyllä, mutta aina voipunut jo ajatuksesta.

Oon ollu tänään kyllä niin toimelias moneen muuhun päivään verrattuna, että taputtelen täällä itteeni toverillisesti. Pyykitkin pyörii koneessa ja nyt kun on kerran merkkejä, niin taidan kirjoitella muutaman joulukortinkin. Kumminkin jossain vaiheessa tulee se nyykähdys.


sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Surullinen sunnuntai

Yöllä heräilin kuuntelemaan sateen ropinaa, mutta se ei entiseen tapaan rauhoittanutkaan, vaan mielessä pyöri ikävät asiat - menneet mokat ja typeryydet - ja aamulla jostain syystä, ehkä jonkin unen takia, mietin, miten lapseni kuvailisivat lapsuuttaan. Ja se johti tietysti siihen, että aloinkin itse kuvailla omaa lapsuuttani kuvitteelliselle kysyjälle ja siitä fiiliksestä ei sitten ole päässyt irti. Mun lasten lapsuudessa on kuitenkin ollut läsnäolevia aikuisia, jotka on kuunnellu ja ottanu todesta ja jopa tehny asioiden eteen jotain. Niitä ei ole jätetty selviämään yksin.

Tänään tai viimeistään huomenna pitäisi tulla taas maailmanloppu. Tulis vaan. Ei haittais yhtään.

Tänään on myös itsemurhan tehneiden muistopäivä. Isän isä, isän pitkäaikainen naisystävä ja yksi mulle tärkeä ihminen (jota en kyllä ikinä livenä tavannut) on tehneet itsemurhan. Itsellä se on ollut lähellä pari kertaa. Suunnitelma on hiottu, mutta tuskin ikinä sitä käytän. Siksihän hoitoakin olen yrittänyt hakea, mutta niin huonosti on ainakin täällä, että jos tosissaan olis suisidaalinen ihminen, niin kyllä kolmessa kuukaudessa lääkärinaikaa ootellessa ehtis tekeen mitä vaan. Ehkä se on tarkoituskin, niin on vähemmän hoidettavia jonossa.

Nyt taitaa olla niin mustat mietteet, että on ehkä parempi, kun keksin kirjoittamisen sijaan jotain muuta puuhaa... kattelen vaikka sadetta.

lauantai 18. marraskuuta 2017

Viiskymmentä tulossa

Jouluun on 36 päivää ja mun viisikymmenvuotispäivään 184 päivää.

VIISIKYMMENTÄ! En ole koskaan edes ajatellut sitä, että täyttäisin viisikymmentä - paitsi sen verran, kun joskus jotkut kyseli että eikö me sitä poikaa tehdä ja blabla niin oon aatellu ja kai sanonutkin, että lapset pitää saada ripille ennen äidin viiskymppisiä. Siis mun pitää saada omat lapseni, toisten lapsista ja viiskymppisistä mulla ei ole mielipidettä, jaksaminen on erilainen jokaisella. Oman jaksamiseni laita on usein hieman huonosti, eikä lasta voi jättää hoitamatta sellasina päivinä, kun ei jaksais.

Jokin aika sitten muistelin sitä kauheaa aikaa, kun lapset oli pieniä ja mie masentunu, ja pelkäsin että tuun vielä raskaaksi vaikka oli kierukkakin...  sterilisaatiokaan ei sitä pelkoa tosin poistanut kokonaan, onhan niitä tapauksia, että luonto on korjannut ihmisen tekemät värkkien rikkomiset ja raskaus saa alkunsa steriloinnista huolimatta. Ehkä sellaiset on nykyaikana jo saatu minimoitua, on tullut klipsejä ja sensemmoisia. Multa vaan otettiin johtimen keskeltä pätkä pois ja poltettiin kiinni. Ja nukuin suunnilleen koko sen ajan, minkä olin sairaalassa. Muistan sen kauhean väsymyksen, mikä mulla usein silloin oli. Siitä huolimatta piti hoitaa työt ja lapset ja ruuat ja pyykit. Siinä mielessä nyt on aivan hirveän paljon helpompaa, vaikka murheet ei tietenkään oo loppuneet vaan muuttuneet. Vakavammiksi, tosin vähitellen ne alkaa olla enemmän lasten itsensä hoidettavissa.

Oon koittanu kuopuksellekin sanoa, että sen pitäs itse pyytää itselleen apua kun sillä niitä kontakteja on, ei enää kohta voi äiti puhua puolesta. Pitäs ottaa sitä vastuuta itselle. Ei voi vaan todeta, että no, sitä ei kiinnostanut niin en puhunut ongelmistani.

Kun tuo päivälaskuri mulla tuossa nyt auki oli, katsoin samalla että on tasan 200 päivää Rockfestin avajaiskonserttiin, siellä on Ozzy Osbourne. Mies vähän puoliväkisin ostatti mulla sinne lipun, kun se on kerrankin niin lähellä, että pääsee suht helposti kotiin omaan sänkyyn nukkumaan. Neljän päivän lipun. Ei siellä mulle kuitenkaan niin paljoa kuunneltavaa oo, vaikka onhan ne livekeikat aina hienoja vaikkei bändiä niin fanittaiskaan.

Paitsi Mambaa en lähteny katsomaan, kun joskus vuosia sitten pyydettiin. Sitä en kestä ees livenä.

Lähdin aamulenkille kameran kans vähän ennen auringonnousua, kun näytti olevan niin lupaavan näköinen pilvenrako taivaanrannalla, mutta pilvethän tukki sen ennenkuin aurinko ehti nousta. Sen verran hämärää oli, ettei kamera pysynyt koirien liikkeissä mukana, kun koitin niitä kuvata niiden nuuhkutellessa villielukoiden jälkiä. Luulen. Uskalsin pitää hetken irti, kun ei näkynyt ketään missään. Paitsi musta kissa. Koirat ei onneks nähny sitä ja olivat muutenkin jo kiinni siinä vaiheessa. Toinen kun kiipes syliin ni totesin, että se ei vissiin halua enää juoksennella. Ja toinen tulee kun toista panee kiinni taluttimeen. Jos ei mielenkiintoisempaa satu just oleen.

Siksikin lähdin aikaisin, kun oli luvattu sadetta koko päiväksi, ja onhan se välillä ropsautellut. Sain lainata miehen autoa, kun vein kuopuksen junalle aamupäivällä - en oo saanu moneen vuoteen ajaa sillä :) Onhan se pehmeä ja sen kytkin on niin mukavan helppo.


torstai 16. marraskuuta 2017

Pienentyy mun ympär' elon piiri

Leinon Nocturne on yks lempparirunoistani, ja joskus olen ajatellut että olis hyvä värssy kuolinilmoitukseen siinä... mutta nykyisellään en suunnittele kuolinilmoitustani, en halua sellaista. Haluan että minut vaan unohdetaan, kun läheiset unohtaa.

Tuota runoa mietin tänään lenkillä, rivi "onpa kädessäni onnen kulta" pätee minuun, mutta en vain saa siitä kiinni. Kullasta. Pudotan sen kädestäni ja kurottelen jotain muuta. Jotain jota ei ehkä ole edes olemassa. Kuuta kuusen latvasta. Kuvajaista vedestä. Varjoa sumun seasta. Sitten itken ja ruikutan, kun menetän vähänikin ja suren, kun en osannut olla onnellinen siitä, mitä oli.

Onni vaan ei tule käskien, eikä järki siinä auta. Se on korvien välissä, ja sen puute on korvien välissä. Onnellisuudettomuus. Se tietoisuus siitä, että kaikki on ihan ok ja tän kaiken voi menettää minä hetkenä hyvänsä lisää vain pelkoa siitä, että kohta se tapahtuu. Kohta kaikki on huonosti. Kohta tämänhetkiset huonot asiat on pikkujuttuja sen todellisen huonostiolon rinnalla. Joku muu voisi elää täysillä just siks.

Sain soitettua eläinlääkärille. Kun uusittiin koirien rokotuksia, se katto näiden suuhun ja totes, että tänä vuonna pitäs poistaa hammaskivi, ja nyt varasin siihen ajan. Tyhmänä unohdin joogan ja se nyt sitten peruuntuu eläinlääkärissäkäynnin takia. Kyselin lääkärin mielipidettä sterilisaatiosta, se sanoi että kiinanharjakoirille tulee usein sydänläppävikoja vanhemmiten, että jos ei halua riskiä kohtutulehduksesta - mikä usein tulee vanheneville nartuille ja on sitten hengenvaarallinen tila -> sikakallis päivystysleikkaus kun iskee - ne kannattas leikkuuttaa viimeistään tän ikäisenä. Onhan mulla "koiranhoitorahasto" tavallaan, mutta voin sanoa että kyllä kirpaisee. Mutta kirpaisee vähemmän hoitaa homma kaupungineläinlääkärillä virka-aikana, kuin viikonloppuyönä jossain päivystävällä eläinlääkäriasemalla kumpikin vuorollaan. Eikä tartte ainakaan sitä pelätä ja kytätä koko ajan. Koirallahan kohdun seinämä paksuuntuu joka juoksusta aina enemmän, se ei huuhtoudu välillä pois niinkuin ihmisellä. Sinne jos pöpöt pääsee temmeltämään, tulee ongelmia.

Kaikenlaista sain tehtyä tänään. Yllättävää. Tiskikoneen tyhjennystä, tk:n takaisinsoittopalveluun soittamista (ei oo vielä soitettu takaisin), se eläinlääkärille soitto, pitkä lenkki koirien kans kun aurinkokin pilkisteli, joulukorttitehdas pyöri hetken aikaa... eikä päätäkään ole särkenyt. Kuopus on saanut hoitoneuvotteluajan ensi vuodelle. Vasta. Mutta kai se on parempi sekin kuin ei mitään. On sillä vaikeaa ollu tänäänkin... Esikoinen on ollu koko viikon kotona flunssassa.

Pienet on muna siat - no niin, piti kirjoittaa mun asiat, mutta tuo mulle tyypillinen lyöntivirhe sai mut nauraan niin että jätän sen muidenkin iloksi. Oon joskus täälläkin valittanut, että käsien koordinaatio ei oo synkassa, toinen lyö jo seuraavan kirjaimen ennenkuin toinen on ehtinyt painaa välilyöntiä. Munasiat on kyllä yhdyssana. Pienet munasiat. Ja pienenee vaan elon piiri. Siinäkin vaanii menetyksen vaara - jos ne pienet piirit murenee, ei jää mitään.
Kuvituskuva

tiistai 14. marraskuuta 2017

Tympeä veeärrä

Taas piti tehdä rautateiden hommat ja viedä lapsi kouluun, että kerkesi. Kaikenlaisia ehtoja ne kyllä asiakkaille latelee, mutta itse eivät täytä niitä vähiäkään, mitä niiden toiminnalle on. Kuten että juna kulkisi niinkuin on määrätty. Ehkä tuo yhden sentin lumikerros oli nyt kalustolle liikaa. (No Juliasta kun katsoo, niin syynä on ollut "Liikenteenhoitojärjestelmät: Ratainfran laiteviat, vaihde" eli nähtävästi oli liikaa. Lumi tukkinut vaihteen XD)

Aamukahvi on peräpohjalaiseen tyyliin: leipäjuustoa palasina seassa. Ei vaan oo tuo keittimen kahvi ehkä tarpeeksi kuumaa pehmentämään juustoa.

Ei riittänyt, että kuopus kipuilee koulun ja väärinvalitun alan kanssa, nyt esikoinenkin totesi että ei halua enää tuota koulua. Työssäoppiminen päiväkodissa ei maita. Olen paska kasvattaja, nyt siitä lepsusta toiminnasta kerätään satoa. Kirjoitin tähän pitkän pätkän, mutta poistin... ihan kaikkee tarvi tännekään laittaa.

No, lunta on sentään se yksi sentti. Eilen just ääneen sanoin, että tulis edes ohut kerros, että näkis vähän paremmin - toiveeni toteutui :) tosin näissä lämpöasteissa se kyllä lähtee äkkiä pois.

Viime yön unessa menin yleiseen vessaan, joka oli tarkoitettu joutsenille, ja pelkäsin, että niitä tulee sinne nokkimaan mut hengiltä kun olin kehdannut mennä niiden vessaan.


maanantai 13. marraskuuta 2017

Ennustuksia, vaikutuksia ja saavutuksia

No ei luvata enää kuivempaa ja kylmempää. Eilen piti olla poutaa, ja ihan koko päivän tihutti vettä. Illalla olikin sitten sääennusteet muuttunu sateisempaan suuntaan.

Eilen ku tultiin hakemasta esikoista, kattelin miten seisoo vesi pelloilla ja ojat on täynnä. Maa ei jaksa vetää, vaikkei se nyt enää jäässäkään ole. Hyvin upposi lyhtypidikkeet maahan, kun viikonloppuna niitä tökin pari kappaletta pimeää yötä valaisemaan. Vaikka eihän ne valaise, pieni liekki saa pimeyden näyttämään vaan pimeämmältä.

On taas ollu päänsärkyä joka päivä. Lääkkeen (jota syön vieläkin vain puolikasta) sivuvaikutuksissa yleisenä on kyllä se, mutta en muista että olis aiemmin ollu... vai liekö se ollu aina mun kaverina niin, että en oo ajatellu sen johtuvan lääkkeestä. Ei oo hääviä, että yhden lääkkeen sivuvaikutuksiin täytyy ottaa kolmea eri lääkettä... ja kaikki aiheuttaa väsymystä, eli luultavasti en jaksa lähteä lenkille vaan menen nukkumaan jossain vaiheessa päivää. Ennakoin sitä väsymystä pyykkäämällä ja imuroimalla, kun en kuitenkaan jaksa myöhemmin mitään tehdä. Ai niin, suunnittelin vielä suht isotöisen ruuan tälle päivälle... hmp.

Sitäpaitsi ulkona on rumaa.

Mutta sain imuroitua! Hyvä minä! Mies onneksi muistutti ilmalämpöpumpun suodattimien imuroinnista myös. Sen aika oli itse asiassa se, mikä pakotti ottaan imurin käteen, mutta ehdin jo unohtaa kun meinasin tehdä sen viimeiseksi. Ja pyykitkin on jo ripustettuna. Riittää mulle hyvin tän päivän saavutuksiksi. Tukankin harjasin.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Venyvä naama

Pitkän aikaa on ollu sellanen olo (ja peilikuva) että mun naama on alkanut oikeasti roikkua. Nahka on valahtanut sentin pari alemmas, luomet roikkuu silmillä ja kun kasvot rentoina avaa suun, näkyy alahampaat. Ne ei oo ennen tolleen näkyny. Mulla on kasvot sitä mallia, että nuorena on korkeat poskipäät ja vanhana tulee bulldogiksi. Poskiluut on alkanu tuntua ihon alla selkeästi. En oikeastaan ihmettele, miksi kauneusjulkimot vanhetessaan ottaa niitä poskitäytteitäkin. Rasva alkaa totella fysiikan lakeja ja painua maata kohden. Ja muuttaa sisäelimiin. 

Soitin isälle aamulla, se oli ihanan pirteän kuuloinen. Sen syöpäkasvain on isontunut, joten lopettivat sen kamalan Iressa-lääkityksen ja siirtyivät sädehoitamaan, ja lääkkeen sivuvaikutusten loputtua on isänkin olo kohentunut. Onhan se varmaan rankkaa sekin, että pitää päivittäin liki sata kilsaa matkustaa sen sädehoidon takia.

Joulukorttitehdasta oon koittanu pitää, mutta vähän huonolla menestyksellä. Ideoita on vähänlaisesti ja nekään ei toimi. Täytyy vaan matkia muita. 

Sään ennustetaan kuivuvan ja kylmenevän, mutta kyllä sitä sadetta taas saatiinkin. Aamulla heräilin pariin otteeseen että joko nousisin, mutta sateen ropina tuuditti takaisin uneen - nukuin peräti yhdeksään asti ja se on aika harvinaista. En ollu keittämässä isänpäiväkahveja... kakun olisin tehnyt, mutta sitä ei haluttu. Olkoon ilman sitten. Ei se syöny sitä miestenviikon kakkuakaan.

Siskokset torkkuu