maanantai 31. lokakuuta 2016

Kaikkee sitä tuleekin

Meni hyvä sunnuntai ihan hukkaan, enkä oo tainnu oikein vieläkään toipua ennalleni. Mahakipu kasvoi päivän mittaan kamalaksi, ensin aattelin että se on vaan joku mahatautipöpö, mutta vaikka oksetti, ei silti tullu mitään ja sitten se levisi selän puolellekin. Kattelin netistä, että pitäs sellasen kohdalla lähtee lääkäriin, mutta just kun olin näpyttelemässä päivystävän sairaanhoitajan numeroa, mies tuli kaupasta ja jätin soittamisen kun en halunnu ihmisten kuullen. Toi tullessaan kuopuksenkin, ja se kai näki että voin huonosti ja tarjoutui auttamaan ruuanlaitossa ♥ paistoi jauhelihan ja teki valmiskastikepussista sille soosin. Makaroonit oli eilisiä.

Sit mun naama meni valkeaksi ja aloin hikoilla noroina, totesin että ei oo oikea homma, kävin vasta lämpiämässä olevassa saunassa pesulla ja valmistauduin sinne päivystykseen lähtöön. Ja sitten ykskaks, kuin olis kaasuliekki käännetty pienelle, se mahakipu lakkas. Merkillinen homma. Sitten tulikin kylmä ja uupumus. Sähköhuopakaan ei meinannu mua lämmittää kuin pinnasta. Tänäänkin vielä on omituisen hutera olo. Ei se kai mikään sappikohtauskaan voinu olla, ku se niin hiipien alkoi ihan tavallisen kahvi/leipä -aamiaisen jälkeen, ja paljon muuta en sit syönykään koko päivänä. Vähän ab-jogurttia. Että vaikuttaa voimien puolesta tämäkin päivä menevän hukkaan.

Sain siskolta kvinoa-paketin, kun sillä ei ollukaan ollu sille käyttöä ja kun sanotaan sen olevan hyvää just jos koittaa vehnättömällä olla. Meinasin, että nyt teen siitä aamu(päivä)puuron ettei vaan vatsa taas äidy kipeeksi. Se pitää huuhtoa (kvinoa, ei toivottavasti vatsaa) kunnolla kuumalla vedellä, mutta kun humautin niitä lävikköön, niin osahan tuli saman tien läpi, ja kun vettä lorottaa sinne niin tulee loputkin. Kenellä on niin pienireikäinen lävikkö, että voi huuhtoa tuollaista kvinoaa? Laitoin ne sit lautaselle (ja siivoilin tiskipöytää ja -allasta kvinoapalleroista) ja huuhtelin siinä, ja kaavin sit lautaselta kattilaan. Sottasta ja turhauttavaa touhua. Suutuin jo koko kvinoalle, saa nähdä suostunko edes maistamaan siinä mitään hyvää.

Tämän näköstä tuli (vaikka kuva kääntyikin taas väärään asentoon) ja ihan syötävää, kun panin kookosmaitoa joukkoon. Kamalan täyttävää, kahdesta pienestä kauhallisesta tuli ähky.

Eilen etsiskelin niitä mun edellisiä silmälasien kehyksiä, että olisko ne vielä siinä kunnossa, että pystyis laittaan uudet linssit niihin. Halvatkin kehykset on kuitenkin kalliit - paitsi ne 19 euron, jotka ei sit sovi yhtään. Mallailin erimuotoisia laseja täällä. Oman rajoitteensa tekee sekin, että pitää olla monitehot.

Hutera olo ollu ja väsyttäny, nyt tuli niin kummallinen ja huimaava olo, että pitää varmaan mennä pitkäkseen.

Ai niin se kuva piti laittaa näistä kaikista kehyksistä, mitkä löysin... ei oo ne mukana, mitä varsinaisesti etin, ku olivat eri paikassa.

lauantai 29. lokakuuta 2016

Särkyä ja säryn (ehkä) syitä

Kävin näöntarkastuksessa - sielläkin särki päätä - ja löytyi lasien ja näön välistä semmonen epäsuhta, joka optikon mukaan voi kyllä aiheuttaa päänsärkyä. Sitä en tiedä, miten se hajataitteisuus on nyt yhtäkkiä muuttunut. Taisin ihmetellä sen muuttumista viimeksi silloin, kun sain nuo lasit; ehkä se olikin virhemittaus silloin?

No, ei mulla oo varaa ostaa uusia laseja. Onhan niillä jotain tarjouksia siellä, ja jos ostais ihan halvimmat (naarmuuntuvat, paksut ja heijastuksia aiheuttavat) linssit niin vois selvitä vähälläkin. Mietin myös vanhojen kehysten uusiokäyttöä... ei näiden, näistä on maali kulunut ja korvan yläpuolelle tuleva muoviosa on pitänyt liimatakin, kun se oli haljennut ja aina hiukset meni sinne rakoon.

Mutta pakkohan ne on ostaa, jos ne auttaa tähän päänsärkyyn. Kohta pari viikkoa on käytännössä joka päivä särkenyt. Oon yrittänyt välillä pärjätä ilman lääkkeitä, ettei tulis särkylääkepäänsärkyä vielä päälle.

Ja tämä väsymys. Miten voi ihminen olla näin väsynyt? Toisinaan tuntuu, ettei jaksa liikkua. Kädetkin painaa tonnin. Jos ei pari vuotta sitten olis mitattu kilpirauhasarvoja ja ne normaaleiksi todettu, olisin taipuvainen epäilemään sitä. Palelukin sopis kuvioon. Sähköhuopa on käytössä melkein joka ilta.

Tosin viime yökin meni taas harakoille. Väsytti, mutta uni ei tullut, ja kun tuli, kesti vain hetken. Kun mies tuli nukkumaan, se alkoi kuorsata aina kun käännyin unensaantiasentooni. Muissa asennoissa kun olin, se ei kuorsannut. Tosin en kovin kauaa sitä kuunnellutkaan, lähdin sohvalle nukkumaan, mutta silti vielä puoli neljältä katselin kelloa.

Miehän en pysty nukahtamaan kuin vasemmalla kyljellä tai mahallaan, vasen poski patjaa (joskus tyynynkulmaa) vasten. Jos oon oikealla kyljellä mun nenässä jotain laskostuu silleen, että tiehyet ahtautuu ja nenä alkaa pitää niin ihme tuhinoita ja vinkunoita, etten voi kuunnella sitä. Selällään havahdun oman kuorsaukseni alkamiseen joka kerta. Paitsi joskus, kun olen ihan kuolemanväsynyt.

Vasen olkapää taas alkaa olla välillä niin kipeä, että sekin ainoa asento alkaa olla tukala. Kohta en varmaan nuku enää.

Kirjoitin jokin aika sitten sairaasta harakasta, ja mietin että ei kannata ruokkia tuosta laatalta nyt vähään aikaan. Ei oo sairasta harakkaa näkyny enää, mutta yksi auringonkukansiemensatsi ei kelvannu linnuille automaatista syötäväksi, ja haisi se minunki nokkaan kauheesti hiirenpissalle. No, roiskaisin siemenet siihen pihatielle sateen huuhdeltavaksi ja laitoin paremman hajuiset siemenet tilalle. Tulos:

Hirmuisesti punatulkkuja ja vihervarpusia! Niille kyllä kelpas hajuisat siemenet. Punatulkut on kyllä tuuttailleet lähipuissa, vaan ei oo tulleet pihalle.

Oon kuskaillu kuopusta junia kuvaamassa. Yksi Vectronkin nähtiin kovaa huristelemassa. Tänään kävin koirien kanssa kävelyllä aseman nurkilla sillävälin, kun tyttö kuvaili - olin juuri hohhaillut, että pitäs mennä niiden kanssa, mutta kun ei tunnu olevan yhtään voimia, ja sitten tyttö sanoi, että pari mielenkiintoista junaa menis, lähtisinkö käyttään sitä radan varrella. Se oli se tarvittava boosti, aattelin että saa koiratkin hieman muuta haisteltavaa kuin nämä tavanomaiset naapurikoirien viestit. Kuulin kaukaa, kun toinen junista soitti torvea; jotkut kuskit morjenstaa näitä junabongareita. Mejän tyttökin usein on tuossa paikassa kuvaamassa, on varmaan tuttu näky kuskeille, jotka siinä enempi ajelee. Tukanvärikin sillä on aika erikoinen, sen muistaa varmaan vielä paremmin.

Tyttö menee muuten TETtiin ensi viikoksi, sai junia sivuavasta paikasta hommia. Mies hoiti sille ja sen kaverille sen paikan. On vaan naapurikunnan puolella, niin joudutaan ite maksaan matkat, koulu maksaa vain kunnan sisällä tapahtuvan liikkumisen - miten naurettavaa, eihän täällä edes juuri busseja kulje! Hyvähän niitä matkoja on tarjota maksettavaksi, kun monikaan ei voi käyttää. Ei oo kovin montaa mahdollista tettipaikkaa bussireittien varrella sopiviin aikoihin. Tai ylipäätään, kun kaikki yritykset lopettaa.

Mistä mieleen: sanoin miehelle, että jos lopettaa kaljanjuonnin kokonaan, lupaan lopettaa suklaansyönnin kokonaan - tyttö siihen sanoi, että hyvä luvata, kun ei sitä kuitenkaan tarvi lunastaa kun ei isi kuitenkaan lopeta. Mutta lopettaisin kyllä, jos sillä saisin toisen kaljottelun loppumaan - tietysti silleen, ettei se vaihtais sitä esim. siideriin tai muuhun alkoholiin. Mutta eipä sitä toisen lopettamisia voi päättää.

Risukasat pihalta on hoidettu pois :)

torstai 27. lokakuuta 2016

Taas unohtui otsikko

Nyt kai on se virallinen ensilumi sitten tullut, tai lähtee kyllä kohta pois, kun on luvattu rankkasadetta moneksi tunniksi. Itse asiassa sen piti alkaakin jo yli tunti sitten, mutta kuten usein sanottu, ei ne ennusteet taho pitää paikkaansa.

Eilen käytin kuopusta sumpussa onnistuneesti, kun sain jopa hyvän parkkipaikan, ja sen jälkeen ajoin keskustaan ja isolle kaupalle, jossa tavattiin esikoinen. Hyvä minä, reipas minä. Sitten vielä käytiin kirpputorilla, kun esikoinen halusi lämpimän talvitakin - löytyi, hinta 50 senttiä. !

Kotona tein äkkiä jauhelihasoosin edellispäiväisen simpukkamakaronin kaveriksi, ja söin siinä samalla seisaaltaan omaa pöperöäni - vihannes-kanajauhelihasoppaa, jonne kokeeksi heitin muutaman perunasuurimon (laitetaanhan soppiin joskus riisiä ja makarooniakin) mutta se ei ollu oikein hyvä, ilmankos ei löydy netistäkään yhtään ohjetta perunasuurimokeitolle :) limaisia ylläreitä ne oli - ja sitten rynnistin koirien kanssa lenkille, kun vielä oli valoisaa. Ja mikä yllättävä ihanuus; aurinko paistoi hetken ennen laskemistaan! Oi miten oli ihana kävelyretki! Koirilla tosin hieman liian vähän vaatetta, ja mullakin näpit paleli. Tässä muutama kännykkäkameralla otettu kuva:


Kyllä taas imin kauneutta silmilläni, oikein epätoivon vimmalla. Varsinkin kun tietää, että kohta on taas harmaata ja märkää.

Mulle tulee sähköpostiin Ilmatieteenlaitoksen tiedotteita, ja tänään tuli tieto, että satelliitti- ja maanpintahavainnoin on tutkittu, että Helsingin ilmanlaatu paranee viikonloppuisin, kun on vähemmän autoliikennettä ja osa teollisuudestakin hiljenee. Tarviiko tuollaistakin itsestäänselvyyttä oikein satelliiteilla tutkia?

Ja taas on valkoinen heteromies (ja nainen) loukkaantuneet, kun "vitsin" kohde on loukkaantunut "vitsistä". Sananvapaus uhattuna! Kyllä minusta välillä tuntuu, että mennään liiallisuuksiin loukkaantumisessa - esimerkiksi se Lidlin maitokampanja oli sentään hyväntahtoista vitsailua - mutta kun joku A. V. vääntää siitä twitteriin mukahauskan kakkapökäleen, niin mauttomuuden raja on ylitetty. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen tyyppi, joka on irtisanottu huonostiharkittujen twiittausten takia. Ollaan muka hämmästyneitä, että kuinka herkkänahkaisia nyt ovat, kun vitsistä loukkaantuvat, mutta eipä niillä välttämättä ole kokemusta vitsin kohteena olemisesta. Ei ehkä naurattais enää, jos joku vitsailis vaikka epileptikoista tai keliaakikoista tai likinäköisyydestä tuolla tavalla, ja vitsi sattuiskin omalle kohdalle.

Sitäpaitsi liikaa selityksiä. "Vitsivitsi" ja sitten "koe, kun kopioin homoystävältä tekstin" mutta kuitenkin kysyttäessä vahvistaa, että joo, meille ei homoja töihin oteta ja kyseistä "homoystävää" ei löydy. Syrjiminen työnhaussa on yksiselitteisesti laitonta, siinä ei ole vitsailulle sijaa.

Suosittelen, että siihen twitteriin laitetaan sellanen "tämä on sitten vitsi" -merkki, jonka voi laittaa jo julkaistessa jutun yhteyteen, niin ei tarvi sitten jälkeenpäin selitellä.


maanantai 24. lokakuuta 2016

Säikähdys

Tänään on sitten se eräiden kauan odottama Volbeatin konsertti, ja mies meinaa nyt sit ajaa autolla ihan Hartwall Areenalle asti. Sitä ei vieraat paikat ja liikenne pelota :) Keräilee vielä matkan varrelta kyytiin pari pimua lisää. Niiden pimujen omaakin porukkaa lähtee, mutta ovat ilmeisesti aikoneet yhdistää konsertin ryyppäämiseen...

Eilen lueskelin päänsärystä asiaa, ja jossain luki, että maksimissaan 5 päivää sais syödä peräjälkeen käsikauppalääkkeitä särkyyn. Eilenkin tuli vähän ennen puolipäivää särky, jota ensin luulin jännityspäänsäryksi ja jumppasin hartioita ja lähdin lenkille ajatellen, että se liikkuessa ja raittiissa ilmassa hellittää, mutta mitä turhia; paheni vain. Otin sitten ibumax-paramax-satsin, mutta sekään ei auttanu ja oli pakko ottaa migreenilääke. En vain saa aikaiseksi soittaa lääkärinaikaa... ei se säryttömällä hetkellä tunnu aiheelliselta, ja toisaalta en usko, että lääkäri a) välittää pienistä päänsäryistä - kaikillahan särkee päätä joskus b) pystyy sille mitään tekemään. Migreenilääke on tepsivä, tosin vahvasti sivuoireita tuottava, mutta niinhän ne vissiin kaikki. Jotain fysioterapiaa kireisiin hartioihin? Sitäkin varten pitäisi taas ajaa sinne sumppuun, mitä vihaan. Täällä ei ole fysioterapeutin vastaanottoa enää kuin kerran kuussa. Kohta ne varmaan lakkauttaa koko terveyskeskuksen.

Ihan "Siwa-kunta" tämä ei vielä ole, mutta varmaan kohta. Toisaalla oli aiheesta keskustelua, ja puhuttiin että ison kasvukeskuksen lähellä oleminen saattaakin elinvoimaisuuden lisäämisen sijasta kuivattaa kunnan nukkumalähiöksi, josta käydään töissä ja ostoksilla isolla paikkakunnalla. Mietiskelin tätä omaa asuinpaikkaani, että kun tänne muutin vuonna 1998, oli viiden kilometrin säteellä vielä huoltoasema, hammashoitola, pankki, lounaskahvila, yhdistetty sivukirjasto/asiamiesposti/kelan palvelupiste/lahjatavaraliike ja kolme alakoulua. Nyt ei ole enää, mutta uusi koulu on rakennettu, liian pieni jo syntyessään.

Isommalta kylältä on hävinnyt kaksi kauppaa ja yksi pankki, kukkakauppa, kultasepänliike, lasiliike, monta kampaamoa (ajan saatossa niin kampaamoita kuin kukkakauppojakin on yrittänyt aloittaa, mutta on joutunut häipymään), posti ja Kela. Terveyskeskuksessa ei ole enää lääkärin vastaanottoa, ei psykiatrisen hoitajan vastaanottoa, en tiedä mitä kaikkea sieltä on siirretty pois. Se on selvää, että kun olen vanha ja raihnainen, on pakko viimeistään muuttaa pois. Täällä ei selviä kuin autolliset ihmiset.

Autolla ajaminen arveluttaa minua jo näinkin "nuorena"... Oon ollu jo ennenkin sitä mieltä, että jalankulkijoiden turvallisuutta ei lisätä sillä, että opetetaan ne menemään tien yli, kun auto pysähtyy kohdalle. Pienet lapset on onneksi ainakin täälläpäin aika hyvin opetettu siihen, että niille pitää oikeasti antaa merkki, ne ei luota siihen, että auto hiljentää ennen suojatietä, ja se on hyvä asia.

Tänään vein tytön koululle, ja takaisin tullessa oli tilanne, että vasemmalle kääntyvä auto odotti mun menoa ohi ennen kääntymistään. Siinä kohdalla on mäki niin, että odottava auto oli ylämäessä, ja silleen takakenossa olevan auton valot suuntautuu tien sijasta vastaantulijoihin. Hämärässä se on vastaantulijalle melkein samanlaista, kuin toisella olisi pitkät päällä.  Häikäisi ihan sikana, en tahtonut nähdä edes tietä joten hiljensin jo muutenkin hiljaista vauhtiani, ja yhtäkkiä sen toisen auton valoissa näkyi ihminen. Ei mikään pieni lapsi, vaan pitkä nuori mies. Paniikkijarrutus. Voin uskoa että sen toisen auton ajajakin ehti kauhistua, toivon että kunnolla säikähti myös se nuori mies, jonka auton alle jäänti oli tosi pienestä kiinni.

Kyllä mie sen  ymmärrän, ettei jalankulkija tajua, ettei autoilija välttämättä näe sitä vaikka se itse näkee auton, mutta sitä minä en ymmärrä, että risteyksessä, jossa ei ole edes suojatietä, tullaan polulta tielle lompsimaan, vaikka nähdään varsin selvästi, että auto tulee!!! Ainoa, minkä selitykseksi keksin, on että se ääliö kuvitteli pysähtyneen auton nyt antavan HÄNELLE tietä.

Kaikkien jalankulkijoiden pitäisi kokeilla auton ratissa olemista pimeällä, miten paskamaista on kun ei näe. Valo ei auta, jos se osoittaa pimeydessä suoraan silmiin.

Ensin tuli pelästys ja sitten suuttumus. En osannut varautua, että on niin pöljiä jalankulkijoita. Joku vuosi sitten siinä kylällä jäi yksi nuori mies auton alle, kun lähti bussin takaa ylittämään tietä kattomatta, että tuleeko autoja. Siinähän saa autoilijakin aina rapsut, koska ihmisten päälle ei saa ajaa vaikka ne ite hyppäis auton eteen.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Musiikkia korvassa

Menin eilenillalla mielestäni väsyneenä nukkumaan jo yhdeksän jälkeen, mutta uni ei tullut. Alakerrasta kuului elämisen ääniä, puhelimen plingahduksia ja vessanoven paiskinaa, että jos hieman torkahdinkin, niin havahduin aina niihin. Sitten tytöt tuli nukkumaan, ja sen myötä elämisen äänetkin vaimeni (pientä hihitystä lukuunottamatta) ja nukahdin. Heräsin puhelimen soittoääneen. Tai herätysääneen. Sen tapaista musiikkia se oli, ja ihmettelin, kenen puhelin soi ja miksi se ei pane sitä pois päältä. Sitten kun kunnolla jo heräsinkin siihen, se loppui, ja mulle valkeni hieman karmivasti, että se ei ollut oikea ääni, vaan kuului mun korvista. Tai pään sisältä, mistä lie.

Joskus äiti kertoi kuulleensa keskellä yötä klassista musiikkia korvissaan muutamia minuutteja, ja kun myöhemmin aivoinfarktia tutkiessa havaittiin, että sillä on ollu ennenkin ainakin yksi infarkti, mietin oliko sillä musiikilla ja infarktilla joku yhteys. Ja aloin pelätä, että nyt mullakin on joku infarkti. Päätäkin on särkenyt tosiaan monta päivää, yöllä en edes huomannut sitä ajatella... ehkä onneksi, niin en niin panikoinut. Koska jos se tulee niin se tulee. Yöllähän asiat tuntuu isommilta.

Meillä käy harakka, jolla on ehkä salmonella, kun se on niin sairaan näköinen. Säälittävän näköisesti yritti nyppiä pähkinöiden jäljiltä jääneitä pieniä hitusia lähes makuullaan tuossa laattakivellä. Kävin viemässä vielä yhden vanhan sämpylän sinne, niin huomasin että se oli kakannut siihen oudon vaahtokakan... koitin siivota sitä pois, ettei tarttuis muihin. Tuollainen taso on huono ruokintapaikka just tautien leviämisen takia. Täytynee laittaa muita systeemejä ja välttää tasoruokintaa ainakin niin kauan, kun sairaita näkyy.

Viime talvenahan, kun satoi vettä ja oli lämmintä, mejän oravalaudassa olevat pähkinät homehtui ja junttaantui tiukkaan sinne säiliöön. Keväällä laitoin sen vain syrjään että "tyhjennän ja pesen sitten joskus" mutta se joskus tuli vasta nyt syksyllä. Ja ihmetys: joku oli tyhjentänyt ne homeiset pähkinät sieltä kesän aikana. Yäk. No, mulle jäi sitten vaan pesu, helpompaa niin. Nyt oon katellu, mihin sen pistäisin, että olis oraville hyvä paikka ja kuitenkin tykkäisin, että se näkyis ikkunasta. Niitä on mukava seurata. Mies on suunnitellut laittavansa jonkinlaisen kelo-oksan sopivaan paikkaan, että kuvaisi lintuja sitten siinä, mutta ei se oo saanu aikaseksi hakea keloa, vaikka oon kertonu paikkoja, missä oon hyviä niitä nähnyt metsäreissuillani.

Kävin tänäaamuna pimeän aikaan koiria kävelyttämässä, oli lempeää kun ei nähnyt rumuutta ympärillä. Hiukan tuntui naamalla jotain sateen tapaista - sitähän ne ennusti, mutta kivasti meni taas oikeelta ja vasemmalta ohi sateet tutkan mukaan. Katsotaan osuuko iltapäivän kuurot kohdalle.

lauantai 22. lokakuuta 2016

Puhistusapu, ahistuspupu

Tilhiä
Eilen oli viides päivä peräjälkeen, että särki päätä, toki lääkkeillä sen sai välillä pois mutta silti. Ja kolmas päivä peräjälkeen, että näin kauriita. Toissapäivänä ne näkyi autosta tien yli juoksemassa, eilen kävelin koirien kans kun pari singahti sadan metrin päässä tien yli ja koirat sekos. Nämä saattoi olla niitä samoja, joiden peräpeilit näin keskiviikkona, kun oltiin aika lähellä sitä paikkaa.

On lauantai, mutta tuntuu ihan arkipäivältä, kun mies lähti töihin. Saa pitää sitten tiistain vapaata, kun maanantaina ne menee Volbeatia katsomaan Helsinkiin kuopuksen kanssa. Mulla on kyllä pieni aavistus, ettei mies oikein ymmärrä kauanko siinä menee - juttelin sen kanssa siitä niiden kyytimisestä junalle ja sanoin, että soita sit noin tuntia ennen kun junan pitäis olla asemalla, että herään kunnolla ennen ajoonlähtöä. Se ihmetteli että "heräät?" - ilmeisesti sen mielestä sinne mennään ja kuunnellaan pari tuntia bändiä ja lähdetään tyyliin kymmeneltä kotiin. Sentään kaksi lämmittelybändiäkin, ellei kolme, jossain oli sellainenkin tieto.

Löysin tällasen sarjakuvan, tai siis sarjakuvablogin, on erittäin osuvia monet näistä. Kirjoittaja/piirtäjä selkeästi tietää, mistä on kyse...



torstai 20. lokakuuta 2016

Kun pitää kiirettä, ei jouda miettimään

Mikähän on semmonen lintu, joka pimeällä lentää ja sanoo "Riäkh! Riäkh!" hieman niinkuin lokin ja korpin ääntä sekoittaen? Sellainen kaarteli meidän pihan yläpuolella eilen illalla, kun käytin koiria iltapisulla. Meni välillä vähän kauemmas ja taas tuli talon ylle. Eihän pimeällä lennä ku pöllöt, jos ei oo pakko. Ja muuttolintuparvet tietysti kans, mutta ei se mikään hanhi ollu. Karmivaa.

Tänään on ollu uuninlämmityspäivä, tein sämpyliä ja kristallipullia ja kaveri kävi rupattelemassa ja tyär sai postista uuden kameransa, jonka ostamiseen meni sen kaikki rahat eikä riittäneetkään... isäänsä tullut. Sitten piti käydä pari kertaa junia bongaamassa uuden kameran kera ja kaupassakin käytiin ja sitten en ehtiny/jaksanu lähtee lenkille kun piti ruveta saunaa lämmittään ja sinne puita sekä vesiä kantamaan. Nyt saunan jälkeen en tarkene. Miten voikin olla kalseaa tuolla ulkona! Sitten sinne vielä märän tukan kans... ei, meen vaan huomenna taas pidemmän lenkin niiden kanssa.


Kuvituskuva kymmenen vuoden takaa metsästä, jota ei ole enää vuosiin ollut. Vaikka maalla asutaankin, niin aina kuuluu jotain auton hurinaa tai sahan pärinää jostain, paitsi tuolla ei kuulunut. Sammalikko söi kaikki äänet. Hieno paikka.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Karkaavien kauriiden pomppivat peräpeilit

Ihana aurinkoinen päivä! Ihana! Varsinkin kun se tuli yllätyksenä, olin valmistautunut pilvisyyteen... Yöllä oli ollut pakkasta, aamulla mittari näytti viittä astetta. Lenkillä näin kolme poisjuoksevaa kaurista - tai just ne peräpeilit. Kuulemma ne on "luotu" siksi että muutkin lauman jäsenet huomais pakenevat kanssaeläjänsä ja yhtyis pakoon, mutta en varmaan miekään (ihmispeto kahden koiraeläinpedon kera) olis huomannu niiden siirtymistä pois hakkuuaukiolta jos ei silmiin olis sattunu ne peräpeilit. Kannattaako herättää huomiota niin kauasnäkyvillä asioilla?

Huomenna tulee kaveri iltapäiväkahville, ajattelin ostaa sellasen pulla- ja munkkiaineseospussin ja tehdä pullaa. Jos se vaikka onnistuis, kun itse räveltää mahdollisimman vähän.


Pahasti näyttää taas siltä, että jälleen yksi ulkoilumetsäni vedetään sileäksi.

Hieno metsä

Jokainen hakkuu lisää mun poismuuttohaluja. Kohta pitää oikeasti lähteä autolla jonnekin kauemmas, että pääsee metsään polkua pitkin kulkemaan. Joka paikka alkaa olla kynnettyä raiskiota, joka parissa vuodessa alkaa kasvaa vitelikkoa. No, ne kauriit varmaan viihtyy, ja hirvet. En tiedä miten mun lopun viihtyvyyden käy, kun tuo tontinviereinen metsä menee nurin... kyllä sen kokoista puuta kasvavia metsiä on jo kaadettu lähistöltä, että ei se suuri yllätys olis vaikka moto tulis siihenkin.

Ja kun alun positiivisesta yrityksestä huolimatta nyt kuitenkin sorruin murehtimaan, niin tänään oli kova paini masennusmörön kanssa. Toistaiseksi heitin sen nurkkaan, kun mulla oli aseina aurinko, ulkoilu, ajatus kaverin kahvilletulosta ja se, että sairaalaan uudestaan joutuneelle siskolle on nyt alkaneet antibiootit tepsimään. Sillä haava tulehtui eikä ensin purru mikään ja mie jo täällä itkin ja pelkäsin sairaalabakteeria, ja mörkö meinas ihan niskan päälle päästä. 

Nyt lähden hakemaan tyttöä kaveriltaan ja heitän tuon kaverinkin samalla junaseisakkeelle, kun se on lähdössä matkalle. Pieni apu kiireisille vanhemmilleen sekin.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Grits ain't groceries

Tämä koira oli kipeä viime yönä. Olin ehtinyt nukahtaa (ja sekin oli, kun murisi unissaan) mutta havahduin siihen, kun koira vaihtaa koko ajan paikkaa eikä sillä ole hyvä missään. Nuoli mahaansa välillä. Lähdin sen kans alakertaan, pötköteltiin sohvalla ja luulin sen mahan jo asettuneen, ku koira yhtäkki kimposi jaloilleen (oli mun mahan päällä) ja alkoi yökkiä. Ehdin kiidättää sen keittiöön paljaalle lattialle, mutta en ehtinyt laittaa sanomalehteä alle kun se laatoitti ison annoksen, varmaan koko mahalaukun tyhjäksi. Sitten se olikin ohi ja saatiin nukutuksi. Vinttiin en enää lähtenyt, varmuuden vuoksi.

Vähän se on väsynyt ollut tänään. Kuten minäkin. Vedin pitkät päikkärit ja mullakin on maha kipeä. Ollu pitkin päivää. Ja pää. Siis kipee. Epäilen, että näössä on sen verran vikaa, että sekin tekee pääkipua, kun lueskelen tietsikan ruudulta. On pitänyt himmentää ruudun kirkkautta, se auttaa vähän.

Ja olkapää! Herran jestas. Aloitin sen vanhan käsijumpan nyt tosissani uudestaan, ei tule mitään kun sohvalta noustessa käteen varaten sattuu niin, että pitää ihan ääneen älistä. Jotkut liikkeet vain joutuu jättämään tekemättä, kun ei pysty. Esimerkiksi on siinä ja siinä, että auton etupenkiltä voin laittaa tavaraa takapenkille. Hyvin varovaisesti.

No niin, riittää sairaskertomus.

Olohuone oli tänään niin kansoitettu, etten mahtunut tänne, joten vetäydyin vinttiin kutomaan ja kuuntelemaan rahisevia vinyylilevyjä. Kattelin siinä arsenaalini läpi, ja mietin että jotkut niistä voi olla jo jonkun euron arvoisiakin. Eppu Normaalia ja Nirvanaa lähinnä aattelin. Olin yllättynyt, mitä kaikkea sitä on tullut ostettua :) ja miksi lukumäärällisesti suurin osa klassisesta on Herbert von Karajanin kapellimestaroimaa? Ehkä sitä on ollu alennusmyynnissä tai sitä on paljon levytetty sillon 90-luvulla. Kuuntelin Herbie Hancockia, Hot Shotsia ja Matt Biancoa. Ja sitten lenkille.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Gloria Vanderbiltin dominoivasti periytyvä nenä

Myöhäinen ajankohta, mutta rustaanpa pienen postauksen ennen nukkumaanmenoa. Näin viikonloppuna minunkin tulee valvottua myöhempään usein, kun muutkin valvoo. Ensviikko onkin miehellä iltavuoro ja tytöillä syysloma, että aikaisia nousuja ei ole tiedossakaan ihan heti.


Tällaset lehdellä koristellut saappaat oli esikoisen kävelylenkin jäljiltä eteisessä, halusin ottaa kuvan kun tuo lehti oli niin kivasti siinä. Vaahteranlehdet on kauniita. Jotain on vielä puussakin, mutta kyllä se aika alkaa olla ohi ja enin osa puista on kaljuja. 

Hyvä punontapajun keruuaika olis nyt, mutta nuo kelit... Aamulla käytiin junabongarin kanssa kuvaamassa Emma, ja kädet jäätyi sillä reissulla, vaikka oli hanskatkin. Sitten miehen kanssa tehtiin pihalla vähän pensaidenkaatohommia, vaikka paras aika oliskin siihen keväällä. Tiedän, että sillon ei kuitenkaan mitään tehdä, ja pensaat saa rehottaa ensi kesänkin, jos asiaan ei puututa. Jos tulee kovasti lunta talvella, ne vaan katkeilee taas. Ja kun muutenkin mies aikoi liiketunnistinlampun edestä katkoa syreeniä, niin sama sitten kaadella vanhempia runkoja kokonaan pois. Ja niitä pieniä alkuja, joita ryömii salaa pitkin ja poikin ja kohta olis koko piha yhtä syreenikköä, jos ei karaisis mieltä ja raivais pois. Mutta on se valkoinen syreeni kyllä alkukesällä niin ihana...

Asiasta ihan muualle; mulla on semmonen kumma juttu, että joskus tulee vastaan lehdessä tai netissä jotkut kasvot, joihin "tarttuu", jää tuijottamaan, jopa ihastuu - useimmiten miesten, mutta joskus naistenkin - ja tänään viimeksi tuli vastaan tämä mies. Ei yllättänyt tieto, että on gay. Väittävät, että kaikki komeat ja hyvinpukeutuvat miehet on :) en tiedä siitä, ei ole kokemusta. Komeus on katsojan silmässä, enkä tunne yhtään homoa. Tunnen ihmisiä, joiden intiimielämä ei ole mun asiani, paitsi tietysti oman aviomieheni sellainen. Sille kyllä naiset kelpaa. 

Ja taas siirrytään asiasta toiseen; en muista kirjoitinko tänne vai jonnekin muualle, että luin (olikohan birdlifen sivulta) että jos sinitiaiset ja mustarastaat alkaa pyöriä pihassa syksyllä, alkaa olla ruoka vähissä metsässä. Meillä niitäkin lintuja on riittäny, ja satunnaiset pähkinäkouralliset ja leivänpalat on hävinneet viimeistä pikkumurua myöten niin tarkkaan, että päädyin laittamaan yhden pienen siemenautomaatin linnuille jo nyt, vaikkei maa olekaan vielä jäässä tai lumessa. Hyvin on kelvannu, joka päivä saa täyttää. Itse asiassa oon iltaisin koiria iltapisulla käyttäessäni täyttänyt, on sitten aikaisille linnuille mato... eikun siemenet valmiina. 

perjantai 14. lokakuuta 2016

Kriisi?

Mietin eilenillalla unta odotellessani, että jos ollaan vielä naimisissa ens juhannuksena (kiire tulee jos meinaa erota ennen) niin mies on ollu puolet elämästään naimisissa mun kans. Sitten mietin, että sellanen etappi (siis puolet elämästä naimisissa) tulis mulle eteen vasta 56-vuotiaana, ja sitten totesin, että eihän siihen ole enää kuin pari vuotta, niin olen viisikymppinen. Mulle tulee varmasti jonkinlainen viidenkympin kriisi - en olekaan juuri ikäkriisejä kokenut. Tietääkseni. Miten voi sama ihminen välillä toivoa kuolevansa pois ja kuitenkin välillä miettiä, miten elämää on ihan liian vähän jäljellä, että siihen voisi mahduttaa kaiken, minkä haluaisi? Ei mulla kyllä niitä kuolematoiveita oo just viime aikoina ollut, mutta pahin syksy on vasta edessä. Eikä oo mitään hoitokontaktia mihinkään...

Ja miten voi tuntua nollan nurkilla pyörivä, tihkusumuinen ilma niin kylmältä?! Uskokaa tai älkää; pistin toppahousut collegehousujen päälle, kun lähdin ulos koirien kans. Ei tullut edes kovin kuuma, oikeastaan oli ihan sopivasti päällä, enkä kuitenkaan normaalia hitaammin taivalta tehnyt. Ei tosin kovin pitkällä käyty.


torstai 13. lokakuuta 2016

Lunta

Sen kerran, kun jätin pyykit ulos yön ajaksi, alkoi aamulla sataa lunta! Sain ravistella lumia pois kun keräsin rääsyjäni pois narulta. Sade alkoi seitsemän jälkeen ja jatkui vielä, kun puoli yhdeltätoista lähdettiin kuopuksen kanssa sairaalalle ajeleen.

Niin, tytöllä on taas kyynärsauvat. Pari kuukautta jo oli ilman, mutta nyt kipeytyi niin, ettei aamulla kävelemään päässyt. Konttaili ympäriinsä. Syyskuussa oli miehelle sanottu kirurgian polille soittaessa, että ensiapuun, jos kipeytyy liikaa, ja fysioterapeutti taas sanoi, että kir. pkl on osoite, jos kipeytyy. En sitten oikein tiennyt, mihin olisin soittanut, soitin terveyskeskuksen hoitajalle, joka antoi lääkärin ajan päivystyksestä. Verinäytteet mahdollisen tulehduksen löytämiseksi ja rtg, ja me oltiin vähän yli tunnin kuluttua jo ulkona! Annoin lääkärille palautetta, se oli mielissään kun välillä nopeaksikin kehutaan. Varmasti saavat kuulla päivystyksessä ihan tarpeeksi valitusta, kuinka on joutunut pitkään odottamaan kun muutakin tekemistä olisi.

Ylitin itseni, kun parkkeerasin tiukkaan paikkaan kaksi kertaa ja tulin pois kerran (ekalla kerralla oli naapurit vaihtuneet ja helpompi tulla pois) ja tosiaan kävin apuvälinelainaamosta hakemassa ne kepit.

Ite oon tänään ihmetellyt pistävää kipua leuankärjen oikealla puolella ja henkitorven oikealla puolella, jossain kilpirauhasen ja solisluun välimaastossa ehkä. Kipu menee itse asiassa siitä samasta "reiästä" sisään, mistä henkitorvikin kohti keuhkoja. Leuassa tuntuu koko ajan, kurkussa vaan  yskäistessä, haukotellessa tai tunnustellessa. Yhtäkkiä vain hoksasin että on kosketusarka. Omituista. Eipä oo tällastakaan ennen ollu.

Ostin Lidlistä gluteenittoman leivän ainekset, ja paistoin sitä vahingossa puolitoista tuntia tunnin sijasta. Unohtui. Unohdin myös ostaa kaupasta sen, mitä kuopus pyysi. Sitten kun mies halusi eilistä spagettia ruuan oheen keitetyn riisin sijasta, ei löytynyt astiaa, vaikka vähän aikaisemmin olin laittanu siitä kuopukselle, ja Ihan Varmasti laitoin takaisin jääkaappiin. Ei sitä ollu missään. Paitsi mikrossa.

Tälleenhän se dementia alkaa. Maitopurkki löytyy kohta tiskikoneesta ja kengät jääkaapista. Itse kyllä syytän yllättävää ja pasmatsekoittavaa sairaala- ym. reissua, joka sai ajatukset normaaliakin enemmän raiteiltaan. Ja tavallaanhan se sopii mun muunkin muistamattomuuden pirtaan...

tiistai 11. lokakuuta 2016

Sametinpehmeä yö

Valvoin taas. Tällä kertaa yö ei ollut ilkeä ja täynnä pahoja ajatuksia, vaan ihan lempeä. Pimeä. Välillä ohiajava kuorma- tai muu auto valaisi ajovaloillaan seinää, ja mietin, mitähän se on kuskaamassa ja minne, onko vasta lähtenyt ajoon vai onko jo menossa kotiin päin. Koirat tuhisi lämpiminä pötköinä molemmin puolin ja ajatukset ajelehti seesteisinä. Ainakin sen jälkeen, kun olin palannut sänkyyn. Olin hieman harmistunut kun toinen koira nousi ylös ja lähti portaikkoon - ajattelin, että sillä on ulos hätä, kun illalla vaan tönkivät linnunruokintapaikalta mahdollisesti pudonneita leivänmuruja eivätkä pissineet. Siksi jäinkin valvomaan, kun piti käydä niiden kanssa alakerrassa, mutta ei ne sit kumpikaan halunnu ulos. Tiesin, että jos meen saman tien takaisin, tulee hiki sängyssä, joten jäin hetkeksi lukemaan erästä blogia, joka on mulla "kesken".

Ei nyt mitään eroajatuksia ole, mutta silti olen lueskellut mm, muutamia eroblogeja. Vaikka se on ehkä jonkinlaista sosiaalipornoa ja tirkistelyä, niin kyllä se avaa silmiä näkemään oman tilanteen erilailla, kun lukee toisten elämästä kertovia tarinoita. Toki silloin, kun meillä se eropaperi oli pöydällä, oli asiatkin vähän toisin, eikä eroaikeessa ollut kyse vain minun tunteista ja olosta, vaan mieskin käyttäytyi huonosti. Nyt se on toistaiseksi ollut kiltisti, ja olen kyllä kehunutkin sitä sen takia. Positiivisen käytöksen vahvistamista. Meillä on ollu ihan mukavaa yhdessäoloa.

Viikonloppuna, kun oltiin siellä reissussa, se ihan vaan tyttären iloksi ajoi ylimääräisen 70 kilometriä, ja on vajaan parin viikon päästä menossa saman tytön kanssa Volbeatin konserttiin Helsinkiin. Eilen, kun istuin auton kyydissä ja ihailin kauniita ilta-aurinkoisia maisemia, ajattelin, että tämäkin ilo olis poissa, jos yksin joutuis ajeleen kauppareissut. Tosin ei sekään ole hyvä, että mie oon alkanu kammoksumaan ajamista. Sillon pitäs ajaa vain entistä enemmän.

Muuan tuttu, joka on RekkuRescuen hommissa, ehdotteli mulle että ottaisin sijaiskotiin pari kotia vailla olevaa kiinanharjakoiraa, kun nykyinen sijaishoitaja syystä tai toisesta ei oikein pystyis... se tiesi, että mulla niitä on ennestäänkin. Ikävä vaan, että ovat narttuja, luulen ettei meidän koirat sulata sellasia. Et satu tietämään ketään, kenellä olisi kahden ikäneidon kokoinen kolo elämässä? Tokihan mie ottaisin kaikki maailman ihanat pikkukoirat, mutta käytännössä se ei ole ihan mahdollista...

Aamulla pilkahti masennus, ajattelin että nyt lähden äkkiä ulos lenkille, niin se häipyy, mutta en voinutkaan - olin ehtiny laittaa tiskikoneen päälle ja sitähän meillä ei jätetä päälle jos ei ketään oo kotona. Se jyrskyttää kolme ja puoli tuntia sitä eco-ohjelmaansa, mutta kyllä se jo alkaa olla lopuillaan ja kohta pääsen. Tiski- ja pyykkikoneet kummasti sitoo mut tänne neljän seinän sisään tuntikausiksi! Usein se paras lenkillelähtöfiilis siinä sitten kuihtuukin.

Sunnuntaina just (auton ikkunasta kauniita maisemia, keltaisia lehtiä sinistä taivasta vasten ja muuta hienoa katsellessani) mietin sitä, kun ankea syksy on tulossa niin pitää jokaiseen mahdolliseen kauniiseen ja ilahduttavaan asiaan henkisesti oikein pureutua, ripustautua, kietoutua ja sukeltaa, että paha masennus pysyisi mahdollisimman kauan poissa. Hienoihin maisemiin, hyvään ilmaan (nyt on vaan pilvistä, mutta ei sentään sada), pehmeään lenkkipolkuun ja keuhkojahuuhtovaan hengästykseen. Kivoihin koiriin. Harrastaa mindfullnessia. Jos ei ole muuta kivaa, niin voi sitten vaikka sanoa itse kauniita sanoja rakkaalle ihmiselle.

Koiran takaa paistaa aurinko ja panee sen karvat sädehtimään.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Taas puoli päivää liesussa

 Susannan blogissa oli taannoin hurmaavia kuvia Pälkäneen rauniokirkosta, Pyhän Mikaelin kirkosta, ja syötin silloin miehelle ajatuksen siellä käynnistä. Tänään oli sitten sen mielestä hyvä päivä käydä, ja eikun mentiin koirat ja puolet lapsista mukanamme. Hieno paikka, en oo tiennykään, että meillä Suomessakin on tuollaisia kirkon raunioita. Tuntuu, että täällä on haluttu siivota kaikki roinakasat pois, ja säästää vain ehjät, jos niitäkään. Kyllähän tuonkin 1400-luvulla rakennetun kirkon historiaan mahtuu yhtä sun toista, on sitä yritetty hajottaakin. Ja itsekin se on yrittänyt hajota, kun vanha hautausmaa alla on kai liikkunut vanhojen vainajien siellä lahotessa.  Pyhä Mikael oli muuten "sielujen punnitsija, saatanan voittaja ja lasten suojelija".
 Kiintoisin asia minusta oli tämä tiilitehtaalla yli viisisataa vuotta sitten kävelleen koiran tassun jälki ovensuun tiilessä. Siitäkin ovat koittaneet saada jotain merkityksiä, vaikka sehän on vain koiran jälki. Silloin ei taidettu juuri koirien kynsiä leikata.

Ikinä ennen en oo nähny ruusukaalipeltoa, mutta nyt sekin on nähty :) Olihan erikoisen näköinen.
Osassa oli lehdet riivittynä, osassa ne oli jäljellä.
Aika paljon tulee biomassaa hävikiksi, jos noista käytetään vain ruusukaalipallerot syötäväksi. Isot lehdet ja paksut varret jää, mutta ehkä ne menee eläinten rehuksi. Osa oli kasvanu kyllä jo ylikin, ison miehen nyrkin kokoiseksi.

Kun kerran "lähellä" oltiin, niin käytiin Tampereen Viinikassa että tytär sai nähdä pari junaa. Dr 14 eli Seepra siellä teki vaihtotöitä. 60-70 -luvuilla äitin ammattinimikekin oli viinikassa. Hehe. Pimiä jo oli, kun kotiin tultiin. Mukava reissu, näkyi auton ikkunasta paljon joutsenia, pari peuraakin. Ja lehemiä :)

perjantai 7. lokakuuta 2016

Kaikenmaailman lepakoita

Ostin eilen pitkästä aikaa saunajuomaksi Lidlin päärynäsiiderin. Ja kyllä se olikin hyvää! Join tölkistä puolitoista lasillista, eli ehkä korkeintaan puolet siitä puolen litran tölkillisestä (mulla on semmonen hyvä kansi, joka laitetaan avattuun tölkkiin niin se ei väljähdy, vaikka olis seuraavaan päivään jääkaapissa) ja heräsin ennen puolta yötä pirulliseen päänsärkyyn. Nyt ei ole epäilystäkään, etteikö se olis sen siideritilkan aiheuttamaa. Tänään meni viemäristä alas loput, on tältä akalta semmoset nyt juotu.

Liekö migreenilääkkeen vaikutusta, mutta näin ihan hirveän todentuntuisia unia. Olin kätilönä, ja ikävästi heräsin kesken unen kun koira nousi ravistelemaan itteään... heräämisen jälkeen mun kädet ihan muisti sen vauvan painon, unessa synnyttäjä oli seisaallaan ja lapsi vähän erikoisen punakka mutta terve ja elinvoimainen. Toinen uni oli suutelua jonkun miehen kans, mutta ilmeisesti sisäinen sensorini pysäytti filmikelan ennenkuin selvis, mihin homma johtaa.

Kävin reippaasti koirien kanssa pitkällä lenkillä ja nautin siitä, kun sain puuskuttaa mäkiä ylös. Kyllä se on mukavaa, kun täällä on korkeuseroja (joskus kun on jo lähtiessä väsyny, toivois kyllä että olis pelkkää tasasta) niin saa oikein kunnolla hien pintaan ja hengästyy. Tekee hyvää elimistölle. Vaikka välillä kyllä tuntui että keuhkot repeää niinku lepakolla tuulivoimalan vieressä... (mää vaan en yhtään ihmettele, että huuhaauskovaiset vaan lisääntyy, kun tuollaisillekin jutuille annetaan näkyvyyttä moisessa määrin...)

Pieni salaattilounas ja nyt kahvia. Tänäinen ruoka on jo eilen tehtynä, kun uunissa laitoin riisiä ja kanaa. Loppupäivän voiskin vaikka kutoa - purin nimittäin sen teelmäni noin neljännen tai viidennen kerran ja taas pitäs alottaa alusta.


torstai 6. lokakuuta 2016

Epäluotettavaa asiakaspalvelua

Minusta on tullu kummallinen vilukissa. Kun muutamia vuosia sitten käytin koiria aamupissikävelyllä teepaitasillani neljän asteen pakkasessa, en tahdo enää tarjeta viiden lämpöasteen ulkotilassa millään. Puhumattakaan ainaisesta hikihannasta, joka ei nykyään sisälläkään löydä tarpeeksi vaatetta ylleen, että olis hyvä. Ennen aina kitisin, kun mies lämmitti lämmittimellä mielestäni liian kuumaksi kämpän, ja nyt kiellän sitä sammuttamasta lämmitintä.

Siskon radikaalit mastektomiat sujui hyvin, ja kotiutui jo seuraavana päivänä. Ja mie sain migreenin leikkausta seuraavana yönä. Edellisenäkin yönä oli migreeni, kun olin joutunut päivällä ajaan autolla paikoissa, joissa en haluaisi ajaa ja stressasin etukäteen, sen aikana ja vielä jälkikäteenkin sitä. Näyttää siltä, että stressi laukaisee migreenin. Stressin kehittämisessähän mie oon mestari.

Migreenistä huolimatta lähdin joogaan, ja se oli oikea ratkaisu. Kipu väheni, tosin tuli myöhemmin taas takaisin ja jouduin ottamaan migreenilääkkeen, mutta vasta illalla.

Miehellä oli synttärit, ja keräsin pöydälle kukkakimpun:
Ihan kesäisen kimpun sain aikaiseksi lokakuun luonnonkukista. Isommankin kimpun olis saanu, jos olis raaskinu poimia.

Tässä on päivän hömpät: miksi keski-ikäisen naisen ei pidä leikata lyhyttä tukkaa ja vastine siihen :) En tiedä minkälainen sarkasmikerroin tuossa ensimmäisessä jutussa on, mutta näin pitkätukkaiselle keski-ikäisellekin oli aika karua... varsinkin tuo kuutoskohta. (Tosin kommenttivastauksista vois päätellä, että ihan tosissaan oli noita asioita kirjoittaja itse kohdallaan miettinyt)

Mutta sitä harmaata lettiä ootellessa. Untakin näin, että mun päässä kasvoi valkoinen kuminauha ja mie innoissani esittelin muille, että kattokaa ku mullon harmaa hius.

Viime yönä sensijaan näin unta, että lähdin kiireellä viemään lasta kouluun autolla, ja ajoin kolarin. Tänäaamuna piti lähtee viemään sitä, ja kiire tuli ku se vaan hohhaili sisällä että ai pitääks mun tulla ja oli pakkasta, auton lasit jäässä ja tie myös. Auton lämpömittari heilui nollan molemmin puolin asteen verran, kesärenkaat on huonot, mutta en onneksi ajanu kolaria. Unen muistaminen kyllä tehokkaasti hölläs kaasujalkaa - ehkei se ollu enteeksi tarkoitettu, vaan tarkkana olemiseen kehottava. Niin ja tietenki mie ne lasit raappasin ennen ajoon lähtöä.

Esikoisen koulumatkoista. VR on lopettanut sen ja Matkahuollon yhteisen opiskelijakortin huolimisen, ja nyt pitää liittyä erikseen opiskelijajärjestöön ja maksaa sen jäsenmaksu, että saa opiskelijakortin, joka käy VR:lle. Aikamoista kytkykauppaa, ja kirjoitusvirhe, joka tuohon tuli, oli tällä kertaa oikeassa: Sikamoista. Ja miehelle oli asiakaspalvelussa kerrottu, että kausilippu on edullisin vaihtoehto, mutta kausilippu neljälle viikolle maksaa 51,50 eikä siihen saa opiskelija-alennusta. Sarjalippuun saa, ja se maksaa alennuksen jälkeen 10,40 eli neljässä viikossa 41,60. Yli kympin vähemmän. Kausilipun saa mobiiliversiona puhelimeen; en tiedä, millainen sarjalippu on jos sen ostaa lipunmyynnistä (kun ei täällä lähimailla ole enää sellasta) mutta automaatista ostettuna se on 10 kpl irtonaisia lippuja. Mutta sittenpähän on. Eikä ole asiakaspalveluun luottamista.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Kielteisyyttä ja ahdistusta

Mulla on ikävä sinne pohjoiseen. Aiemmin välkähteli mieleen ja silmien eteen Saanan maisemia, nyt Pallaksen...  voittaispa lotossa paljon rahaa, niin menis lentokoneella sinne lähelle ja sieltä bussilla viikonlopun viettoon hotelliin. Tosin ne ruuat oli siellä aika ykstoikkosia. Lapland hotels -ketjun ravintoloissa samat tylsät hienosteluruuat kautta Lapin.
Pallas-hotelli kuvattuna Taivaskeron rinteeltä pilven rajalta
Huono omatunto taas siitäkin, että olen niin kamalan negatiivinen. Valitan kohtelusta verenluovutuksessa, valitan kartanomarkkinoiden huonosta järjestelystä, vihaan kunnan päättäjiä kun purkivat vanhan ja idyllisen, 30-luvulta peräisin olevan rakennuksen kylältä... siinä oli neuvola ja hammashoitola, ja kun tuli uusi uljas koulurakennus, jonne neuvola siirtyi, niin se aiottiin purkaa. Ymmärsin, että kyläläiset pani hanttiin, ja ehkä olen foliohattuinen hörhö, kun ihmettelen, miten niin sopivasti sattui siellä sitten vesivahinko, että hammashoitolakin lopetettiin - säästöä, kun on yksi hoitola vähemmän kunnassa, ja mukavasti saatiin sanoa että no NYT se ainakin on niin huonokuntoinen, että se pitää purkaa.

Samalla tavalla hivuttamalla saatiin kylän sivukirjastokin lopetetuksi, kun ensin sanottiin että se lopetetaan, kyläläiset pisti adressin että ei saa, niin vähensivät sitten vain kirjoja, niin että sieltä ei enää löytynyt lukemista ja tavallaan ajettiin ihmiset käyttämään muita kirjastoja -> käyttö väheni ja saatiin lopettaa käytön puutteessa. Vituttaa kun meitä viedään kuin pässiä narussa. Juhlapuheissa kehutaan asuinpaikkana ja pidetään tonttimarkkinoita että saatais asukkaita, ja kuitenkin palvelut koko ajan vähenee. Eihän tässä kunnassa ole enää edes lääkärin vastaanottoa terveyskeskuksessa. Se hammaslääkäri vielä löytyy, mutta kuka tietää kuinka kauan. En tiedä, miten esimerkiksi alakoululaisten hammaslääkärikäynnit hoituu, pitääkö niiden vanhempien tulla aina töistä pois viemään lapsi hammaslääkäriin tai suuhygienistille, kun tuolta alakoululta on kuitenkin kymmenkunta kilometriä sinne hammaslääkäriin nyt. Bussivuorot on käytännössä pelkkiä koululaiskyytejä, VR vähensi junavuorot puoleen, kauniit männiköt kaadetaan raiskioiksi... miksi tänne kukaan haluaisi asumaan.

Yöllä oli pakkasta. Vielä aamulla, puoli yhdeksään asti, putosi lämpötila ulkona, ennen kuin aurinko alkoi lämmittää. Ikkunan vieressä sisälämpömittari näyttää kuuttatoista astetta, sisempänä asunnossa 23... jälkimmäisen mittarin epäilen tosin näyttävän vähän omiaan.

Kesällä ei tullut paljon keinussa oleiltua, onneksi:
Keinussa olevan porontaljan mutkaan oli kimalainen tehnyt pesänsä. Kovin aikaisin se ei ole voinut sitä tehdä, koska alkukesästä tuo talja oli vielä koirilla alusena, kun oltiin ulkona, ettei tarvinnu kylmässä maassa istuskella. Istuivat kumminkin. Oli hiirikin siellä taljanmutkassa majaillut ja katkonut karvoja pesänpehmikkeeksi, että taitaapi jo olla roskiskamaa mokoma.

Eläke tuli tänään, ja kun maksoin asuntolainan lyhennyksen ja autoveron, jäi viitisensataa. Että sillä mennään taas loppukuu, mitä nyt joku kymppi tulee kuopuksesta lapsilisää ja -korotusta. No on se lapsilisä sentään yli 9 kymppiä. Ja jotta voisin roikkua unelmissa kiinni, laitoin eurojackpotia yhden rivin kolmeksi viikoksi, mihin meni 6 euroa. Voi haaveilla siitä ehjästä jääkaapista, petauspatjasta jonka läpi jouset ei paina, kunnon ulkoilupuvusta, silmälaseista joilla näkee kunnolla, lain kirjaimen täyttävästä jätevesijärjestelmästä... ja vaikka sitten siitä viikonlopusta Pallaksella.

Pitäs kai olla iloinen auringonpaisteesta, syksyn kauniista väreistä, fyysisestä terveydestä... sisko pääsee huomenna syöpäleikkaukseen kiireellisenä, on äkäistä sorttia se syöpä. Siskohan pyysi mua ottamaan ne sen koirat, jos jotain hänelle sattuu (siis kuolee lähinnä) ja mie lupasin, ja kummallista on, että SE huolettaa minua. Tottakai olen peloissani ja huolissani siskon puolesta, olis ihan kamalaa jos se kuolis, mutta samalla pelkään, etten selviä neljän koiran kanssa. Nämä kaksikaan ei ole aina kovin salonkikelpoisia ulkoillessa, mutta se näiden velipoika on tullut aikuistuttuaan ihan raivoksi toisia, etenkin uroskoiria kohtaan, ja on yksinään saman painoinen kuin meidän koirat yhteensä. Eikä kyllä ole ollu mistään sosiaalistamisen puutteesta kyse, aina ennen ollu iloinen ja kiltti koira ja ihmisiä kohtaan kai on vieläkin. Mutta toiset koirat. Tänä syksynä näin sen, miten sen käytös on muuttunu suhteessa toisiin koiriin, ja järkytyin. No, se olis sitten vaan tuplamäärä lenkkejä ja muun perheen valjastaminen myös lenkittämään. Ja mun rahat ei kyllä riitä eläinlääkärireissuihinkaan.

Kaikesta sitä pitää etukäteen ahdistuakin.

lauantai 1. lokakuuta 2016

Tumpelo keittiössä ja tapahtumaa järjestämässä

Eilen oli uuninlämmityspäivä, tein tohinalla lopuksi vielä sämpylätaikinan, mutta yritin sitä ulkomuistista ja laitoin sitten kaksi desiä liikaa vettä ja taikina jäi löysäksi. Jauhoja ei ollu enää kuin ehkä vajaa yksi desilitra. No, heitin vain ne vähät jauhot sinne taikinaan jonka kaadoin leipävuokaan ja lopun vielä limppukakkaraksi toiseen vuokaan. Ja hyvää tuli! Hiiva riitti, suolaa olis voinu ehkä lisätä hieman. Ja kurpitsansiemeniäkin, ehkä.

Kaikenlaista touhusin, muun muassa sen sitruunapuun lyhensin ja lampunpidikettä entrasin pöydällä seisoen, ja mietinkin ääneen että kun olo on hutera verenluovutuksen jälkeen ni ei oo kaikista järkevintä puuhaa sellanen. Ehkä leipominenkin meni siksi mitenkuten kun päässä vaan humisi.

Verenluovutus oli itsekehitelty pakkotilanne, kun oli ehtinyt elo-syyskuun aikana (heti kun se säädetty luovutuskertojen väli oli tullut täyteen) tulla monen monta kutsua. Oon laittanu sinne luvan kutsua noiden molempien lähikaupunkien luovutustilaisuuksiin, eli vähintään yksi tulee sit kummastakin - yleensä on muutaman päivän välein tilaisuus molemmissa paikoissa - ja nyt on mun veriryhmästä ollu pula niin ne on laittanu painokkaita viestejä useammankin. Itse asiassa nyt kun laskin, niin niitä on tullu yhdeksän elokuun puolivälin jälkeen. Vähemmästäkin tulee paniikinomainen pakko mennä, vaikkei oikein ehtiskään. Ja pula näkyy olevan vieläkin :(

Omituinen oli se tilannekin. En ollu ekana jonossa, kun sisäänotto alkoi, mutta täytin nopeiten sen lomakkeen ja sain ekana mennä sinne suoneniskentään. Oudon välinpitämättömiä oli hoitajat, ja ehkä niitä oli tavallista vähemmänkin - lienevätkö jalkautuneet sitten useammalle paikkakunnalle nyt, kun on vähän verta pankissa - kun yleensä on pidetty tosi hyvää huolta ja kyselty joka välissä, onko hyvä olo. Nyt mun verenkeräyslaite sai jonkin aikaa huutaa täyttymishälytystä ja sinne meni yli sen 460g, ennenkuin joku ehti paikalle. Yleensä ovat olleet hollilla jo kun pussi alkaa olla täynnä. Yhden kerran kysyttiin vointia, kun neula otettiin pois. Ei edes sillon, kun jouduin meneen uudelleen pitkäkseni, kun tuntui huonolta, kukaan tullut kysymään mitään. Normaalisti on heti joku ollu paikalla huolehtimassa. Mulla tahtoo olla vähän heikko olo sen jälkeen aina. Jäi vähän semmonen olo, että anteeks ku häiritsin.

Joo ja ne kylämarkkinat. Järjestetään yleisötapahtuma kapean tien päähän, ei laiteta minkäänlaista opastusta parkkipaikalle (jossain joku sellainen kuitenkin oli), hommataan esiintyjä ja kerrotaan tapahtumapalstalla netissä, milloin se aloittaa esiintymisen, laitetaan se laulamaankin jo ennen aikaansa niin, että se aloittaa tauon silloin, kun aikataulun mukaan pitäisi aloittaa esiintyminen. Sitäpaitsi ainoatakaan järjestysmiestä ei missään näkynyt. Myöhemmin kuulin, että parkkipaikalla oli tilaa, mutta sinne ei päässyt ajamaan, koska vastaan tuli poistuvia autoja ja parkkeerattujen takia ei mahtunut molempiin suuntiin yhtä aikaa ajamaan. Jotkut yritti ja joutui tulemaan perä edellä pois. Moni varmaan lähti varsinaisella paikalla käymättä, ja mekin lähdettiin kun en jaksanut odotella milloin se soittaja sen loppusettinsä heittää. Harvoin noin huonosti järjestettyyn kylätapahtumaan on tullut yritettyä. Eipähän tarvi toiste mennä.

Ajeltiin sitten kahville leipomon kahvilaan ja sitten käytiin kattelemassa asuntoautoja (miehen haave on nyt sellanen, kun se sitä autuutta pääsi maistamaan) ja syömässäkin jossain vaiheessa ja tytölle haettiin kotiinviemisiksi pizza. Johan sitä väsyikin. Tässä oon käkkiny ja ootellu nukkumaanmenoaikaa. Hitsit kun olis ollu hyvä päivä pestä pyykkiä tänään, olis kuivunu hyvin ulkona tuulessa. Mutta eipä tullu mieleen...

Puolet pois

 Toin sitruunapuun kuistilta sisään, vaikkei nyt vielä ole pakkasia luvattukaan. Kuistilla se on ollu siitä lähtien, kun oli pari kylmempää yötä välillä... niin iso, korkea ja painava on, ettei huvita ihan koko ajan siirrellä sisään ja ulos. Ruukkuineen jo paljon mua pitempi, kesällä kasvoi kovasti. Välillä tuuli on heittänyt sen nurin, etanat syöneet lehtiä ja joku muukin kummasti rei'ittänyt niitä, mutta reippaan näköinen se nyt vielä on, vaikka oksasaksilla raakasti pienensinkin sitä. Ans kattoo mitä talvi sille taas tekee.
Pitäis ostaa oikea kasvilamppu, joka tuottais oikeanväristä valoa, mutta en tiedä mistä sitä kyselisin. Kodin Terrasta oon kuullu jonkun ostaneen, mutta ei meillä täällä semmoisia ole. Ei ihan viitti sataa kilometriä ajaa yhden lampun takia.

Tänään olis mahdollisesti mielenkiintoinen kokemusasiantuntijan kuulemistilaisuus mt-yhdistyksen tiloissa, kaninäyttely toisaalla, kartanomarkkinat yhtäällä ja hienoa ilmaa luvattu. Nyt en tiedä tulisinko täältä peiton alta pois vai en.