torstai 29. syyskuuta 2016

Surkeus

Saako mennä peiton alle möyröttämään koko päiväksi?

Aloitin uuden kutimen eilen, purin, aloitin uudestaan, kudoin puoli kerää ja purin taas. Aloitin uudelleen, ja muutaman kerroksen kudottuani huomasin, että silmukat ei täsmää - on vaikea lanka, silmukat huonosti luettavissa, paksut puikot jotka putoilee löysästä neulomuksesta... sanoin painokkaasti maailmalle, että olen huono ja heitin kutimen pois.

Kurjaa, kun olis intoa ehkä tehdäkin, mutta kun kaikki menee perseelleen koko ajan, tympii oma kädettömyys ja surkeus. Ehkä pitäs ottaa vaan harmaata villalankaa ja virkata ketjusilmukoita, niin vois kokea osaamisen iloa.

Valvoin pitkästä aikaa yöllä, yli kaksi tuntia tällä kertaa. Tuli juotua vettä liikaa illalla ja sit piti nousta vessaan eikä enää uni tullu. Sitten kun se tuli, mies nousi ylös (puoli tuntia sen jälkeen, kun viimeksi katsoin kelloa) ja taas heräsin, mutta onneksi en lopullisesti.

Ehkä kuitenkin ulostaudun, että saan syksyisen puolipäivävaloannokseni...

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Suka ova täs ny

 Tässä ne nyt on, ne Marjaanan viime talvena antamasta langasta tehdyt sukat. Kuopus on mallina, ja tykkäskin sitten niistä niin että piti koko illan... hyvät sukat. Toisen kärkikavennus piti purkaa kaksi kertaa, ennenkuin onnistui - katsoin Pasilan Spin offia niin innokkaasti, etten oikein keskittynyt.

 Tänään pitäs sataa, ja kävinkin sitten koirien kanssa pienellä kävelyllä jo heti aamusta. Oli pilvinen ja harmaa ilma, ja yhtäkkiä taivas vaan repes tuolla lailla. Hirmuinen lieska.

Ja tää kynsi. Miehän jyrsin kynsiäni, oon tehny sitä koko ikäni (kuopuskin teki pienenä, mutta lopetti) ja kynsiaines on pehmeää ja helposti repeävää. Mulla siis ei ole koskaan pitkiä kynsiä. Paitsi nyt tässä yhdessä sormessa; ikinä ei ole ollu kynttä, joka olis kasvanu noin paljon suhteessa tuohon osaan, joka on kiinni sormen ihossa. Otin siitä oikein kuvan muistoksi, kun nyt siihen oli tullu repeämä ja sitä piti lyhentää.

Joo tiedän, että on typerää "kasvattaa" vain yhtä kynttä, kun pitäs olla tasapitkät kynnet käsissä. Samassa kädessä on 2 noin millimetrin pituista ja 2 vielä lyhyempää kynttä. Se haitta tuosta on, että kun painan vasemmanpuoleista shiftiä, painuu myös capslock.

Joogassa oli tuttu ihminen, enkä oikein tiedä, pidänkö sen sielläolosta vai en. Oon tykänny joogasta just siks, kun ei tarvi pitää mitään kontaktia muihin, ja nyt on epämääräisesti sellainen olo, että pitää huomioida tuo tuttu ihminen jotenkin. Haluaisin vain olla omassa kuplassani.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Tyyten sekoamassa?

Eilen lähdin ajamaan autolla kaverin luo, ja jossain vaiheessa hoksasin, että polttoainemittari näyttää ihan omiaan: siinä oli viisi pykälää ja varmasti oli aiemmin vain kolme. Ajattelin, että kauheaa, nyt ei voi siihenkään luottaa, loppuu pian bensa jossain kesken matkan kun se tolleen näyttää. Oikeasti olin käynyt edellisenä päivänä tankkaamassa kolmellakympillä, kyllä sillä sen kolme pykälää ehkä saa siihen kahteen lisää, ja yksi niistä sitäpaitsi lähtikin melko äkkiä. Mittari siis oli ihan oikeassa, minä väärässä. Kesti lähes koko reissun, että uskoin.

Tänään suunnittelin, että käyn koirien kanssa lenkillä tuolla kyläkeskuksessa samalla, kun käyn kaupassa. Katsoin kelloa, että puoli kaksi - esikoinen pääsee kohta koulusta, nyt se joutuu kaiveleen vara-avaimen kun en ehdi kotiin ennenkuin se tulee. Oikeasti kello oli noin 11.30, mikä tarkoitti mun mielessä puolta kahta...

Kylillä sitten mietin, että mihin parkkeeraisin auton, kun on viikonloppu, ja kun aattelin mennä kuntopolulle niin järkeilin, että sinne parkkikselle ei kannata mennä, kun siellä voi olla vaikka joku tapahtuma tai muuten enemmän autoja, kun on kerran viikonloppu ja hieno ilma. Sain kävellä polulla ihan issessein, ja ihmettelin, missä ihmiset on, kun on viikonloppu ja aurinko paistaa. Siis sujuvasti mietin tätä melkein siihen perään, kun olin pohtinut lapsen koulustatuloaikaa! Kaupasta tultuani ihmettelin, että miten kirjastosta tulee porukkaa, eihän se ole viikonloppuna auki, ja tajusin että tiistaihan nyt on. En käsitä, mistä keksin sen viikonlopun, kun kuitenkin olen yksin kotona ja ruokaakin aion laittaa kotiin palaaville. Aika inhottavaa tajuta olevansa ihan sekaisin. Onneksi en ollu miehen kans puheissa, se olis taas nauranu ittensä tärviölle.

Meinasin, että kannatan hieman sitä kylän toistakin kauppaa; K-marketiksi muuttunutta Valintataloa. Ovenpielessä oli Plussa-tarjouksia (mulla ei oo +-korttia) mutta oli siinä sitten jauhelihatarjous, kun aattelin tänään tehä pottuja ja jauhelihasoosia. Menin sisään, otin korin ja yhytin hedelmälaarista mehukkaan näköisiä satsumia. Napsin pari pussiin ja rupesin etsimään punnitusnumeroa. Ei ollut. Ei sitten missään. Jätin pussin sitten siihen ja lähdin etsimään sitä jauhelihaa. No sitä ei ollut. Oli kyllä vieressä jotain Pirkka-jauhelihaa.

Ja punalappuista kanaa. Vein korin pois ja häivyin ääsmarkettiin. Siellä sentään oli mitä tartti, ja punnitusnumerotkin asianmukaisesti. 

maanantai 26. syyskuuta 2016

Sumua joesta

Aamukävelymaisema
No niin. Katsottu käytännössä koko päivä sohvallamakaavaa ketoaineenhajuista miestä, joka sentään lämmitti saunan illalla. Mutta ei se onneksi ole tavallista. Siis että päivän vaan makaa. Ei jaksanu (tai ollu ajokunnossa) että olis käyny ostamassa edes evästarpeita tälle päivälle. Mie kävin kuopuksen kans hakemassa esikoisen poikakaverin luota ja mentiin yhdessä kirppikselle, jossa mie tosin en ehtiny katella juuri mitään kun yhytin kaverin, jonka kanssa oli paljon asiaa... :)

Kuopus oli aamulla pahoinvoiva, jäi kotiin ja nukkuu vuorostaan tuossa sohvalla. Minunkin tekis mieli mennä nukkumaan, mutta laitoinkin pyykkikoneen pyörimään.

Nyt on muuten komeita vaahteroita tuolla kylillä. Mejän vaahteran lehdet on niin kuivia käppyröitä, ettei niistä saa edes lehtikransseja. Sienet on kuulemma myös kuivia käppyröitä. Sais vähän sataa, mutta puoliväliin viikkoa on ennusteeseen merkattu hieman sadettakin.

On vähän ankeaa.


sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Mieliositus

Junassa matkalla Helsinkiin kolme pissistä keskusteli, ja joku mainitsi, että kun siellä Helsingissä, heidän brunssillemenoaan häiritsemässä oli joku "mieliositus" - en ole ihan varma, oliko sana juuri näin, mutta jotain omituista kuitenkin - eivät osanneet edes sanoa sanaa mielenosoitus. Joku toinen kysy, että mikä mieliositus, mutta kukaan ei tiennyt. Ei ole paljon kuplansa ulkopuolelta asioita seuranneet.

Anoppi oli soittanu miehelle, ku olin jo lähteny, että ettekai te ole menossa sinne, kun on väkivaltaiseksi odotettu. Sitähän ne natsit ja rasistit haluaakin, että ihmiset pelkäis niiden väkivaltaa ja jäis kotiin. Pelolla ja hakatuksitulemisen uhalla ne haluaa hallita, niinku koulukiusaajat konsanaan. Mutta jos ihminen ei ole sellaiselta turvassa 15 tuhannen ihmisen seassa, niin missä sitten?

Toki poliisi meitä puhutteli, mutta toisen asian tiimoilta. Näyn jopa yhdessä Poliisin twiitissä. Hurja anarkistieläkeläinen! :D Seurattiin sivusta sitä ihmisoikeuksien polkemista kannattavan ryhmittymän pikkuruista kulkuetta. Poliisitkin nauroi niitä, eikä se kulkueen "äänitorvi" tehny mielipuolisen kuuloisella rääkymisellään asiaa yhtään vähemmän naurettavaksi. Melkein ihan sääliksi kävi.


Peli poikki
Aito avioliitto
Illalla vein miehen luokkakokoukseensa, jossa aikoi olla vain jonkin aikaa, käyttää rahaa muutaman kympin (kun sitä ei tosiaan nyt paljoa ole) mutta kun puolenyön lähestyessä kyselin, joko haen sen pois, niin kielsi ja tuli taksilla viiden aikaan aamulla... "muutama kymppi" my ass... ehdotin, että jättää kortit kotiin ja ottaa vain käteisenä sen muutaman kympin mukaansa, niin haen sen pois kun rahat loppuu, mutta eihän se käynyt. Hauskanpito ensisijassa.

torstai 22. syyskuuta 2016

Unohtui

Niitä kuvia piti. Oli niitä enemmänkin kuin ne, jotka aamummalla laitoin... unohdin vain laittaa loputkin. Mihin lie ajatus karannu kesken kaiken taas.
Melkein vielä kesä

Jo syksy

Kromosomikrassinsiemenet
Kävin siellä anoppilassa, sillä on kauniin pastellinsävyisiä krasseja ja nyysin muutaman siemenen siltä. No, luvan kanssa kyllä. Sillä niitä riittää, ja aikoo suurimman osan ottaa talteen enskesää varten.

Mie lähen saunaan.

Syyskuun 22.

Myöhäisherännäinen

Ojaan karannut hanhikki

Kehä- ja auringonkukat
Jahas, aurinko teki tepposet tuon alimman kuvan kans, auringonkukat ei ees näy. Koirat kyllä näkyy. Ja mun varjo.

Niin että laitoin taas kuvia :) oli niin ihana aurinkoinen päivä käydä kävelyllä, etenkin kun ennuste lupaili pilvistä niin se oli erityisen mukavaa. Mittarissa oli hikiseen kymmenen astetta, ni puin koirillekin pusakat, mutta puolivälissä matkaa toinen jo alkoi läähättää ja piti riisua. Toinenkin tuli siihen sen näkösenä, että riisu multakin, ja tuntui tyytyväiseltä ilman. Itse pidin vaatteet päälläni.

Käytin kuopusta fysioterapiassa sen murtuneen, leikatun, kipsatun ja kuukauden ilman kipsiä olleen vinoonmenevän jalan takia. Musta oli outoa jo alunalkaen, kun ne ei sairaalassa kiinnittäneet huomiota siihen, että varpaat kääntyy sisäänpäin, ja vaikka tyttö ajatuksen kanssa kävellessään osaa kyllä kääntää jalan oikeaan asentoon, niin yleensä se kävelee sillä "väärin". Nyt tuli kinesioteippi ja kahden viikon päähän kontrolli. Onneksi saatiin uusi aika tuohon lähiterveyskeskukseen, kun tänäinen fyte oli siellä vihaamassani sumpussa. Se lussukuminen auto oli edelleenkin siinä parkkipaikalla, eikä tietenkään yhtään tyhjää paikkaa ollu - ihmiset on hädissään parkkeerannu tosi typeriin paikkoihin mihin sattuu, mie vein auton kauemmas ja tukin taas toisen paikan liian pientä parkkista. Tuo on tehty jollain hevoskärryillä ajettavaksi tuo kaupunki, eikä ole niistä ajoista kummentunu.

Viikonloppuna olis Hesassa se Peli poikki! -miekkari, jonnemenoa oon miettiny, mutta mies sanoo "ethän sä sinne oo menossa, voi olla väkivaltaista"... pelolla ja väkivallallahan paskiaiset haluaakin hallita, ja pelko tuntuu olevan suurta. Jokunen nettituttu on ehkä menossa, en mie yksin sinne haluaiskaan. Osittain samaan aikaan kokoontuu Aito Avioliitto -yhdistyksen kulkue, molemmat kulkee saman reitin mutta päinvastaiseen suuntaan, ja ihan varmasti yhdistys julkaisee väenpaljoudesta (siis PP-kulkueen väenpaljoudesta) kuvia omana väkenään :P ne ei yksinkertaisesti pysty olemaan käyttämättä tilaisuutta hyödykseen, kun niiden kulkuehan ei saa montaa tyyppiä kasaan. Edellinenkin kulkue jätettiin kulkematta, kun oli liian vähän väkeä.

Uuninlämmityspäivä. Sämpyliä ja lasagnea, joista jälkimmäinen ei kylläkään itse tehtyä. Sitte aattelin, että vois käydä anoppilassa, ostin anopille kukkia joista tein asetelman koriin, kun ei tullu sitä tuliaista ostettua...


keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Luiskahdus arjen uraan

Aamusumu ja aurinko
No niin, nyt ei tuu enää postauksiin tuhottomia määriä kuvia. Oli muuten vaikeaa valita mitä laittaa matkakertomukseen ja mitä jättää pois...

Maanantaina hain esikoisen kaupungista koulusta, tiistaina käytin kuopusta psykologilla ja samalla hain esikoisen - että vihaan kaupungissa autoilua! - ja tänään oli jooga. Parilta ekalta kerralta oon ollu pois, ja kylläpä teki hyvää. Olen kuin puupökkelö juntturassa kesän jäljiltä. Että arki on alkanut.

Eilen siellä psykologikäynnillä ei löytynyt parkkipaikkaa siitä tk:n kyljestä - kukahan mahtaa hallinnoida tuollaista parkkialuetta, tk itse vai kaupunki vai mikä instanssi? Voisin valittaa siitä, että muutenkin ahtaalla parkkipaikalla pidetään pitkäaikaisparkissa täysin ulkopuolisia ajoneuvoja
(eilen siellä näkyi olevan lussukuminen auto, joka ei varmasti ollu ajossa) ja ehdottaa, että siihen tulisi esim. kahden tunnin kiekkoparkki. Tuskin sen enempää kenelläkään menee paikassa, jossa ei ole päivystystä eikä tarvitse jonotella eikä suoriteta operatiivisia toimenpiteitä. No työterveyshuoltoa ja jotain geriatriaa siellä on. Jouduin sitten ajelemaan ihan muualle parkkiin jätettyäni tytön sinne ovelle. Kiitin onneani, ettei mulla itellä ollu mitään aikaa sinne varattuna.

Pääsin eilenaamulla myös koirien kanssa lenkille aamutuimaan. Otin kylmää kahvijuomaa pulloon ja tein aamiaisleivän mukaan ja läksin vajaan kahden tunnin kävelylle. Herran jestas, miten oli koirien tassut ravassa, kun oli kaste maassa, metsässä polut mustalla mullalla, sitten vielä hiekkatien pölyt niihin märkiin kurakarvoihin päälle... hain saunasta ämpärillä vettä (oli edes hivenen lämpimämpää kuin sadevesi) ja huuhtelin tassut pihalla. Ei tykänny koirat, mutta millonka ne nyt pesusta tykkäis.

Tänään on lenkki vasta edessä. Aurinko paistaa.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Matkalla 12.-16.9.2016

12.9. Tuulisen ja sateenropinaisen yön jälkeen piti haikein mielin ruveta lähteen etelää kohti. Mies söi aamiaisen keskuksessa, täytettiin ja tyhjennettiin erinäisiä tankkeja autosta, tiskattiin ja kirjoitettiin pari korttia ja sitten lähdettiin.
Iiton palsasuo
Iiton palsasuota käytiin katsomassa ohimennen, Pellossa tankattiin naftaa ja Torniossa käytiin Lidlissä, mutta melkolailla yhtä soittoa mies ajeli yli 600 km Pudasjärven Hirvisuolle asti, jonne P-paikalle jäätiin yöksi. Mie olisin "saanu" ajaa, mutta olo oli tosi väsynyt ja päänsärkyinen, enkä uskaltanut kun niitä porojakin ruukas hypellä tielle ja olis pitäny olla terävässä ajokunnossa.

Loppuajasta mun päätä särkikin kyllä lähestulkoon joka päivä, mietin mahtoiko autossa olla jotain sellasta, mikä sitä aiheutti. Aamuisin heräsin monesti särkyisenä. Tuuletuslävet oli kuitenkin auki (siellä mun petipaikan alla; ilmankos paleli välillä) että olis luullu ainakin ilman vaihtuvan. Ulkoillessa kuitenkin helpotti.

13.9. Aamulla kävin koirien kanssa kurkistamassa sitä Hirvisuota. Yöllä oli ollu pakkanen, kevyt kuura oli ruohoissa ja sumu viipyili auringonpaisteessa. Myöhemmin mentiin miehen kanssa kunnolla, kuopus jäi autoon ku sitä ei jaksanu suo kiinnostaa. Laitoin aiemmista suokäynneistä viisastuneena kumisaappaat jalkaan... Suolla kulki pitkospuut pienen lenkin ja polku piipahti metsänreunan lintutornilla.
Hirvisuo
Juuri ennen reunalle pääsyä olikin pitkospuilla kohta, jossa tarvittiin kumppareita. Puille oli aseteltu uppoavaan kohtaan palikoita, joilla kai oli tarkoitus tasapainoilla, mutta miehen iso jalka (45) lipesi ja upposi polvea myöten suohon. Kuten muistamme, sillä ei ollu niitä vaihtokenkiä tai -housuja. Oli kuulemma kylmää suovettä.

No, kun uuden puhelimen takia piti tulomatkalla poiketa Rovaniemelle, niin uusien housujen ja kenkien takia piti lähteä sitten Ouluun. Ei sielläkään ollu alunperin tarkoitus käydä, ja etenkin kun ne housut ja kengät piti ostaa kalliilla jostain retkeilytarvikkeisiin erikoistuneesta paikasta, niin kallis reissuhan siitäkin tuli. Mainittakoon tässä kohtaa, että kun Lapissa yritin puhua miehelle, että hänen äidilleen voisi ostaa jotain tuliaisia, niin hän tiuskaisi "ei ainakaan täältä!" ja sitten ne jäi ostamatta. Anoppi sentään oli esikoisen tukena ja turvana täällä ja kuskas sitä kauppaan. Oli tehny ruokaakin, vaikka sitä ei ollu pyydetty. Tyär osaa kyllä ite laittaa ruokaa... mutta joo, tässä nähdään tietyt prioriteetit taas.

Oulusta ajettiin Muhokselle Liimanninkoskelle. Nämä kaksi paikkaa on niitä, joista oli kuvapalveluun kuvia toivottu. Koskellemenevän polun alkupäässä, parkkipaikan ympärillä oli hauska lammashaka, jossa lampaat tuli heti katsomaan, ketä parkkikselle putkahti.
Koskelle piti mennä tuon haan läpi. Se on saattanu kyllä jonkun menon torpata, jos pelkää kulkea lammaslauman keskellä... sillä seuraamaanhan ne lähti. Tosin hieman kauempana pysytellen, koska lauman matriarkka kävi tutustumassa sylissämmeoleviin puna-asuisiin karvapäihin, ja niitä nuuhkaistuaan polkaisi etujalalla lujaa maahan ilmeisesti sen merkiksi, että "nämä ovat petoja, pysykää kaukana!" Hyvin sitä kaikki totteli, eka polkaisusta singahtivat kauemmaksi ja pakkautuivat tiiviiksi laumaksi.
Pakatut lampaat
Seuralainen
Matriarkka saatteli meitä petojen kantajia hyvin lähellä kulkien, mutta takaisin kun tultiin niin ei meistä enää kukaan välittänyt.

Liimanninkoskella on myös lehtojensuojelualue, mutta jos Saanalla vastaava oli tunturikoivikkoa, niin täällä "lehto" oli aika havupuuvoittoista...
Liimanninkosken lehtojensuojelualue
Suojelu on siis ilmeisen epäonnistunut, koska havupuut suorittaa menestyksellistä invaasiota. Lammaslaidun liittyi jotenkin siihen suojeluun myös, mutta itse en kyllä laittaisi lampaita suojelemaan lehtipuustoa...
Liimanninkoski ite
Koski oli tämmönen, no, koski, mutta kaikkien jo koettujen koskien jälkeen aika onneton. Puhumattakaan vedestä! Niiden kirkkaiden tunturivesien jälkeen tämä oli aika ällöttävä joki.
Muhosjoki
Iso heinäsirkka
Tällanen sirkka mönki siellä asuntoauton varjossa, kun parkkikselle takaisin saavuttiin. Siinä on kuopuksen sormet vieressä, hyvinkin paksuimmalta kohdalta pienen sormen paksuinen ja häntä mukaanlukien sormen mittainen. Ikinä en oo nähny noin isoa heinäsirkkaa! Olin ihan saletti, että se on  hepokatti, mutta kyllä se heinäsirkka on.

Poikettiin vielä Pyhäkosken voimalaitoksella ja Uljuan tekoaltaalla ja sittenpä reissu oikeastaan oli jo ohi. Siskon luo mentiin pariksi yöksi siirtymään lomamoodista kotiinmenomoodiin. Kuopus jäi sinne kolmeksi yöksi ja tuli eilen kotiin sekin.

No, kyllä me miehen kanssa itse asiassa ajeltiin Puumalan kautta, yövyttiin 15.-16. päivien välinen yö Joutsijärven vieressä P-paikalla (jonka joku oli käsittänyt Paskallakäyntipaikaksi) ja käytiin katsomassa Rakokivet. Pelottava kiviröykkiö mäjellä.
Puumalan Rakokivet
Koirat kivenraossa
Mutta hieno reissu se oli, voisin lähteä joskus uudestaankin. Rahaahan se vaatii ja jossain määrin istumalihaksia. Sekä hermoja... mutta hyvä suunnitelma oli tuo mejän, että käytiin Kiutakönkäät ja Myllykosket sun muut kattomassa ennen pohjoiseen menoa, eikä vasta sen jälkeen, koska kyllä ehdoton huippukohta oli Saana. Sen jälkeen ne muut ei olis saaneet kyllä niillekuuluvaa kunnioitusta ja ihastusta osakseen.



Luontoa Lapissa


Pallas-hotellin viereisessä ojassa oli pienenpieni sammakko, jota en olis huomannukaan ellei se olis mun jalan alta hypännyt veteen:
Eihän sitä tahdo edes silmällä erottaa, vaikka mun kenkäkin siinä vieressä isona möllöttää. 
Tässä siis suurennos:



Tähtirikko:

Vaivaiskoivu:

Ruohokanukka:

Kultarikko, luulisin... tätä ei monessa paikassa näekään:

Tätä pilkisti joistain kivenkoloista Saanajärven rannalla, jäi arvoitukseksi mikä se vois olla. Koristeellinen yhtäkaikki:

Riekonmarjan lehdet hehkui punaisena:

Luonnon oma asetelma:

Kissankello, saattaapa olla ihan tunturikissankello:
 Kissankellot kukki siellä kovasti, samoin ne jo nähdyt kurjenkanervat. Jotain väinönputken tapaista oli Saanajärven rannalla. Yhden metsäkurjenpolven kukan bongasin, huopaohdakkeita, voikukkia pari, samoin voikukan näköisiä keltanoita joiden lajista en sen enempää osaa sanoa. Niittyleinikkiä, harakankelloa, puna-apilaa ja olihan niitä kukkia, ihmisen liepeillä oli nähtävästi siemenestä levinnyttä orvokkia porraspielissä ym. vaikka lumi voi tulla millä hetkellä hyvänsä.

(Kuvat on osin huonolaatuisia, kun ei kamera aina oo oikein tarkentanut ja sitä ei tahdo nähdä kameran ruudulta, etenkään kun olosuhteet ei oo ollu joka hetki optimaaliset)

Matkalla 10.-11.9.2016

10.9. Toinen matkaviikko alkoi.
Saanan huipulla pyöri pilviä, mutta sinne aikoivat mies ja kuopus suunnata. Vuorta valloittamaan. Lähtö oli vain vähän kankeaa, epäilen että johtui osittain siitä, että mies oli löytänyt edellisenä päivänä Alkon ja ostanut väkevää, ja sitä naukkaillut iltasella. Itse en halunnut lähteä könyämään sinne, kun ei sieltä olisi minnekään edes nähnyt - pilven sisällä ollut Taivaskero riitti minulle. Kartasta katsoin, että Saanan ympäri kiertää polku, joka kulkee osittain lehtojensuojelualueella ja sitten Saanajärven rantaa, ja päätin lähteä koirien kanssa sinne patikoimaan. Lainasin mieheltä repun (niin, eväsreppu multa jäi pakkaamatta mukaan matkalle) kun se oli ostanu itelleen kalliin hienon vaellusrepun jostain Pallakselta. Sen omat kahden viikon kamat mahtui reppuun, jonka tyhjensin ja lainasin. Pakkasin eväät ja vesipullon ja koirille villapaidat ja läksin.

Siitä sitten vain taipaleelle
Heti leirintäalueen nurkalla oli ensimmäinen tunturipuro. Tuollainen aitaus puron vieressä on, ja kartassa lukee "kaivo", joten luulen Retkeilykeskuksen käyttöveden tulevan sieltä. Paine ainakin vaihteli kivasti hanoissa...
 Saanalta valui aika paljon vettä, pitkoksia ei ollut läheskään kaikissa märissä paikoissa mikä oli siksikin surku, kun on kyse luonnonsuojelualueesta ja sitten ihmiset kiertää niitä märkiä paikkoja ja tulee aikamoinen määrä erilaisia polkuja kauaskin reitiltä.
Märkä polku
Rinteen tunturikoivikko oli kuin oma maailmansa, känkkyräisiä ja kärsivän näköisiä puita.
Saanan lehtojensuojelualuetta

Kiven oma pikku lampi
Isoja kivenlohkareita kuin heiteltynä, osan ympärillä tuollainen vesilontto.

Katajaa kasvoi myös koivujen lomassa, tässä hauska maahiskivi katajasarvet päässään:
Nyrpeä kivinaama
Mun mielikuvituksen tuo ainakin pani liikkeelle :)

Polulla kulkiessa en jotenkin huomannut, että se nousi koko ajan rinteessä korkeammalle - toki kuuma tuli ja piti ensin riisua college takin alta reppuun ja sitten pudottaa takkikin vyötärölle - mutta suojelualueen päästä päähän se nousi peräti 85 metriä. Ainakin kartan korkeuskäyrien mukaan laskettuna. Silti siitä oli vielä matkaa puurajalle useampi kymmenen metriä, ja kyllähän reitti senkin rajan ylitti. Välillä mentiin korkeammalle, välillä taas alemmas. Kengät hieman kastuivat, vaikka nuo ei niin kovin vettäpelkäävät kengät olekaan.

Saanan huippu pysytteli pilven sisässä koko reissun ajan.
Näillä kohdin lienee se masto, vaan eipä näy

Koivikon loppuosassa lymyili sitten poroja, ja koirat kävi tosi kuumana niiden perään. Välillä piti toinen kuumakaisa napata kainaloon, ettei katko koipiaan kun veuhkas siellä louhikossa niin pitkällä, kuin flexi riitti.

Kauniit porot kauniissa ruskamaisemassa
Saana ja maaruska

Saanajärven päivätupa
Saanajärven ranta tuntui loputtoman pitkältä, kun tämä päivätupa näkyi jo kauas ja haaveksin sinnepääsystä, eväidensyönnistä tuulensuojassa ja huussissakäynnistä. Sitä aatteli, että kohta pääsen sinne, ja aina sitä matkaa vain tuntui olevan yhtä paljon kuin silloin, kun ajatteli että kohta. Järven toisesta päästä kun oli matkaa kuitenkin parisen kilometriä. Loppuosassa oli vielä lohkareikkoa ja tuo etualalla näkyvä puro ylitettävänä. Puron yli kannoin koirat, en halunnu että ne mulahtaa sinne kylmään veteen.
Tontut
Kämpällä puin koirille villapaidat ettei ala tutina, kun lakataan liikkumasta (tulia en viitsiny kamiinaan sytyttää mejän pikavierailun takia) ja ne sai hepulin. Yhtäkkiä kun pääsivät irralleen isoon tilaan viikon asuntoautoelämän ja kytkettynäolon ja pitkän patikoinnin jälkeen... hauskaa näytti olevan.

Söin eväitä ja lueskelin tupakansion ohjeita hätätapauksessa. Siellä luki "Matkapuhelinverkkoon saa mahdollisesti yhteyden tuvan takaa nousevan Jehkas-tunturin rinteeltä" - tosi lohdullista, jos sattuu oleen jalka poikki tai muuta vastaavaa.

Kuivan purouoman partaalla, Mallat näkyy taivaanrannassa
Tuvalta loppumatka olikin aika kuivaa ja kivistä. Kuivia purouomia ylitettiin, ja tässä kohtaa alkoi olla vastaantulijoitakin. Tuvalle asti mennessä vain yksi pariskunta oli tullut siellä lehtojensuojelualueella vastaan. Ihan viimeinen kilometri oli samalla reitillä kuin Saanallemeno, ja siellähän sitä sakkia kyllä riitti.
Saanan portaat näkyy jo
Viisi ja puoli tuntia sain reissuun menemään, ja nautin! Huomaan olevani paljon kärttyisempi, jos joudun muiden mukana kulkemaan - tahdon kulkea omia polkujani. Huomasin sen itse asiassa siellä Pallaksella, kun menin omia menojani sinne kuruun muiden jatkaessa Laukukerolle, oli heti paljon parempi olo. Retkeilykeskukselle tultuani menin saunomaan ja sitten taas syötiin hyvää ruokaa, kuopus otti pelkät ranskalaiset ja mies sen saman pizzan, mie buffetista kaikkee hyvää ruokaa ja salaattia ihan ähkyyn asti. Mutta oli pakko vielä pieni annos persikkarahkaa syödä jälkkäriksikin...

11.9. Koirat ja kuopus piti vapaapäivän vaeltelusta, minä ja mies käveltiin uudelleen Saanan ympäri. Minä siksi, kun se oli vaan niin hieno reitti, mies siksi, kun oli mun ottamia kuvia kamerasta katellu ja totes, että on hienoja maisemia ja halus kuvata. Ostettiin siis jälleen yksi yöpyminen leirintäalueella ja patikoitiin. Tällä kertaa Saana ei ollutkaan pilvessä; jos olisi tiennyt, olisi miehen kannattanut tehdä reissut toisin päin.

No nyt näkyi mastokin
Olihan se tavallaan helpompaa kävellä ilman koiria, kun ei tarvinnut "pelätä" poroja ja muutenkin pystyi keskittymään muuhun paremmin. Otin ihan tuhottomasti kuvia Saanasta, kun se näkyi nyt hyvin ja oli kertakaikkiaan niin sykähdyttävä... mutta eihän se uljaus ja koko kuvissa näy.
Saana
Lähtiessä oli ihan melkein tyyntä, mutta kun poikettiin kodalla syömässä eväät - miehän en ollu edellisenä päivänä sinne menny, tuli kilsan pidempi matka nyt - niin nousi yhtäkkiä kova tuuli. Vähän pelättiin, että alkaako sataa, kun oli semmoista vähän ennusteessa väläytelty, mutta ehdittiin hyvin autolle ennen sateen alkamista.
Puro
Nyt saatoin paremmin kuvata tätä puroakin, mikä päivätuvan vieressä laskee Saanajärveen, kun ei tarvinnut koiria nostella.
Porot Saanan rinteellä
Ja poroja, kun ei tarvinnut riehuvia koiria pidellä :) Mutta kyllä mun täytyy sanoa, että viimeiset kilometrit oli mulle aika rankkoja, en olis kieltäytyny kyydistä... yli 20 kilsaa kahdessa päivässä ei vielä ihan nikottelematta taittunu. Ehkä, jos olis harjoitellu vielä hiukan - mutta rahat ja aika lähestyi vääjäämättä loppua, vaikka tuolla olisi mielellään taivaltanut vielä monta päivää.

En jaksanut edes saunoa enkä lähteä syömään, pupelsin jotain polentaa ja tonnikalaa autossa sillävälin, kun mies saunoi ja kävi kaljalla sekä syömässä keskuksessa. Ja se rankka sadekin alkoi. Asuntoauton katto piti aikamoista meteliä.