Vuoden viimeinen

Lehdissä kerrottiin, kuinka vuodenvaihdetta vietetään selkeässä säässä pikkupakkasessa, enkä ollut uskoa korviani kun herätessäni rankkasade ropisi kattoon. Yleensä se on mulle mukava ääni, nyt se oli vähän niinkuin pettymys. Pimeydessä näkyy, miten joulukuusen valot heiluu, eli tuuleekin jonkin verran. Toivottavasti ei enää illalla, ettei tuuli vie raketteja ihmisten päälle.

Vein eilen miehen ja kuopuksen junalle, menivät katsomaan Turmion Kätilöitä ja jäivät yöksi Omenahotelliin. Jäin siis taas keikkaleskeksi yönseudun ajaksi. Olin ajatellut, että käyn kaupasta hakemassa jotain hyvää samalla, mutta ensinnäkin tili on tyhjähkö ja olo oli raskas ja väsyny, semmonen, että ajelin saman tien takaisin kotiin. Söin ja menin sohvalle torkkumaan. Sitten jumituin koneelle. Olishan sitä jotain muutakin voinut tehdä, mutta toisaalta eipä mua kukaan ollu komentelemassa mihinkään. Vain koira huomautteli nukkumaanmenoajasta. No, kävin mie ilman seljettyä kävelyllä, oli huikaisevan paljon tähtiä ja kuunsirppi taivaalla. Myöhemmin illalla pakastui, siksikin se vesisateen lotina aamulla yllätti ja harmitti. Koiria ei kiinnosta mennä ulos, ne tietää että siellä sataa.

Joogasin ennen nukkumaanmenoa, ja kissaa tehdessä (kontallaan) se jo epäkipeäksi muuttunut revennyt ommel rinnassa kipeytyi uudelleen. Olin jo yhden yön uskaltautunut nukkumaan ilman urheiluliivejä, mutta nyt laitoin taas. Olenkohan mie lihonu jouluna niin, että ompeleet paukkuu sen takia? Paitsi että nehän paukkui jo ennen joulua.

Nyt pyörii pyykkikoneessa taas ysivitonen valkopyykki ja mun päätä särkee. Vaihteeksi. Ajattelin yrittää jonkinlaista päänsärkypäiväkirjaa ruveta pitämään, kun nyt aloitan tuon uuden kalenterikirjan täyttämisen. Huomenna vois tehdä erinäisiä yhteenvetoja kuluneesta vuodesta - mitään tapahtumia en ala muisteleen, en muista enkä oikein välitä muistellakaan, vaikkei tänä vuonna paljon ikävää tapahtunutkaan isän kuoleman lisäksi.

Turvallista ja rauhallista vuodenvaihdetta kaikille lukijoille, ja oikein hyvää alkavaa vuotta!

Lapsuudesta

Eilen illalla oli pakkanen lähellä kymmentä astetta. Kävin pariin otteeseen pihalla koirien kanssa, nuuhkin pakkasilmaa kun se "haisee" erilaiselle. Pakkaselle. Tuli takauma lapsuudesta, sellanen tunnemuisto. Surullinen tunnemuisto. Taas ajattelin, että olen ollut surullinen lapsi. Takauma toisaalta kouluaamusta, kun kävelin aamupimeällä kouluun, ja toisaalta ehkä ilta, kun olen ollu ulkona yksin eikä kotonakaan ole ollu ketään. Kattelen toisten kotoisasti loistavia ikkunoita ja ajattelen, että siellä on ehkä äiti, joka keitti kaakaota lapsille. Mun äiti oli töissä, isä omissa menoissaan ja isosiskot myös.

Toisaalta eilispäivän kimaltavat lumikiteet toi mieleen iloisemman lapsuuden - mulla on ollu ehkä joku rihkamakoru tai roina, jossa on ollu tietynsävyisiä sinisiä lasi"timantteja", joista tykkäsin. Muistan sen aina kun jokin kimaltelee samansävyisenä. Vaaleansininen tai turkoosi. Tietyssä kulmassa aurinkoon nähden ohuesta lumikerroksesta tiellä heijastui ihan kaikkia sateenkaaren värejä.

Isä on myös ollu usein mielessä, ja varmaan tulee olemaankin kun pidän tuota sen takkia. Se vain on niin hyvä näille keleille. Tänäänkin satoi jotain kummallista taivaalta - pakkasta on, mutta ei se ollu lunta, kun se jäi pisaroiksi silmälaseihin, eikä sitä edes nähnyt katulamppuja vasten. Oon sitä mieltä, että säätila vaikuttaa huomattavasti mielialaan, mutta kyllä se on vahvasti muustakin kiinni. Eilen paistoi aurinko, mutta mieli oli harmaa, jalat kipeet ja raskaat ja pää kipee eikä kävelylenkki auringossa piristänyt yhtään. Tänään taas lähdin aamuhämärissä, taivaalta satoi jotain ja tuuli navakasti, mutta jalat oli kevyet ja mielikin parempi.

Nyt en oo yöllä ollu kovin innovatiivinen, mutta viime yönä olin Lontoossa, menossa bussilla johonki Elisabetin linnoista, kun se oli rahapulassaan avannut linnan yleiseen majoituskäyttöön. Ja toisessa unessa mulla oli aika röntgeniin, mutta myöhästyin siitä kerta toisensa jälkeen.

Jouluruuat (lukuunottamatta muun perheen kinkkua, jota on vielä palanen jäljellä) on syöty, ehdotin miehelle josko mentäs tänään jonnekin pizzalle tai muulle ulkoruualle. Kuulosti suostuvaiselta. Sushikin maittais. Kuulemma on sushien myötä lapamadotkin lisääntyneet ihmisillä. Herkullista.

Toin isän jäämistöstä myös yhden lintulaudan, siinä on ollu pähkinämurskaa mutta ihmettelin, kun ei oo tyhjentynyt. Tutkin sitä äsken, ja se on ihan jäässä! Ei lintulautoja oo sovellettu nykyajan talviin, kun vettä sataa alvariinsa. Pitäs olla kouruna joku tiheäsilmäinen verkko tai jotain. Sekin saattas kyllä jäätyä sopivissa olosuhteissa. Nyt se on sulamassa, mutta johan sitä taas jotain märkää sataa, ennusteen mukaan seuraava pakkanen on tiistaina.

Eilen.

Rutiseva ruoto ja muuta kummaa

Nyt on ollu pari päivää oikein miellyttävä ulkoiluilma! Tänään tosin tuuli aika navakasti, mutta kun käveli niin, että harju oli tuulen puolella, ei sitä juuri huomannut.

Eilen illalla käytiin taas Hämeenlinnassa valoja kattomassa, ne nähtävästi syttyi väreille vasta jonkin aikaa pimeän tulon jälkeen. Oltiin tosiaan oltu vaan liian aikaisessa. Nähtiin punainen loimotus, mutta oltiin siinä vaiheessa jo liian kaukana etten saanu kuvia. Mies kuvas droonilla ja kun oltiin siinä rannassa josta tuuli pääsi suoraan kimppuun, sain kaiketi jonkun migreenin siitä viimasta. Yks aste pakkasta, mutta ihan jäätyi kun vähän aikaa paikallaan seisoi.

Kuopus on tehnyt navettaharjoittelunsa nyt, ja on lähdössä poikkiksen luo viikonlopuksi. Tulee kyllä takaisinkin vielä, kun uudenvuodenaatonaattona menevät Tampereelle Turmion Kätilöiden keikalle isänsä kanssa. Sitten sillä alkaakin taas uusi työharjoittelu, tällä kertaa yrityspuolen asioista lemmikkiliikkeessä. Mutta siis varisteluksi menee mulla ja miehellä viikonloppu, ja se on ihan mukavaa.

Viime yönä nukuin aika levottomasti, koirakin halus ulos viiden aikaan aamulla. Tai ei se varsinaisesti ulos halunnu, mutta yleensä se, että se menee alakertaan ilman mua, on merkki siitä että maha on löysällä. Kun näin joulun maissa on tullu annettua jotain makupalojakin, niin ei se mikään ihme olis ollu... tällä kertaa kuitenkin vain pikkuhätä. Nukuin loppuaamun koiranunta, aina kääntyessä ruoto rutisi aivan järjettömästi, vanhuusko senkin on pannut rutisemaan. Näin unta, että ideoin pieniin tiloihin soveltuvan puolikkaan joulukuusen, joka laitetaan seinään tai nurkkaan. Kun ei sillä kuusen takapuolella muutenkaan mitään tehdä, koristeetkaan ei sieltä näy. Ja toinen keksintö oli turvavaljaat joilla pystyi kuljettamaan hartioilla istuvaa lasta niin, ettei se missään tapauksessa pudonnut sieltä. Olin tosi innovatiivinen unissani :)

Tähän vielä esimerkki siitä, miten koirat samanlaisuudestaan huolimatta on erilaisia; jättävät ihan erilaiset jäljetkin lumeen.

Tyyni, vieno yö.

Taas piti lähtee jouluaattoajelulle, kun mies oli kuullut että Hämeenlinnassa on valoja, jotka se sitten halusi kuvata. Ne oli kyllä nyt sitten vaan yksivärisen valkoiset, vaihtuvat kuulemma 15 tunnin välein ja nyt sitten sattui tämmöset tylsät ja valjut. Mutta hieno tyyni vieno Vanajavesi!

Monesti oon katellu ohimennessäni junasta linnaa, mutta nyt kattelin linnalta junaa. Sekin näytti hämärässä hienolta valopötköltä.

Ja hämeenlinnalaisille on tehty oikein tekojää kirkon viereen! Siellä lapset sai luistella ennen jouluaaton ruokaa ja lahjojen aukaisua. Tai missä järjestyksessä kukanenkin niitä hommia tekee, voi olla lahjaluistimet jo jalassa. Ajatelkaa, että nykyään ei jouluna ees pääse ilman tekojäätä luisteleen, kun ei ole kunnon talvea...

Tosi muhkea joulukuusi siinä jökötti. Aika tukeva jalka saa olla moisella puulla, ettei kaadu.




Ja tänäaamuna oli lunta!

Oli ihana herätä aura-auton jyrinään. Tai olisin mie voinu vielä vähän aikaa nukkuaki, muttei sitten uni enää tullu kun siinä jyrryytettiin. Lähdin vielä aamuhämärissä koirien kanssa katsomaan hautausmaan kynttilöitä, oli tosi hiljaista! Vain lumen narina kengänpohjien alla. Paitsi sitten kun tultiin kirkon kohdalle, alkoi kellot kolista joulukirkon päättymisen merkiksi ja kirkosta purkautui lauma kälättäviä eukkoja. Vissiin oli niin paljon sanottavaa, joka oli patoutunut kun oli pitänyt hiljaa istua kirkon penkissä, ja sitten se piti oikein kovalla saada sanottua. Ihmeen vähän näytti olevan kirkkokansaa, parikymmentä autoa näkyi parkkipaikalla. Ehkä osa oli ollut jo yöllä, sillonki oli hartaus.

Ei ollu sinappisilakat hyviä, oli etikkasilakoita. Heitin pois, säästin sen pienen purkillisen vielä, johon laitoin vähän vähäetikkaisempaa lientä. Muuten ruoka oli hyvää, perunalaatikko onnistui hyvin ja jopa mies söi sitä ja kehui. Se ei oo mikään perunalaatikon syöjä. Tänään mennäänkin sitten anopin lihapatojen ääreen, jahka kuopus kotiutuu navetasta ja saa vaatteet vaihdettua.

Ei mee niinku...

Tänä jouluna ei olla sen varassa, tuoko pukki suklaata vai ei!

Kävin esikoisen kanssa jouluostoksilla, oli hyvä mieli ja mukavaa. Ei mulla itellä oikeestaan ollu ku vähän ruokaostoksia tehtävänä, mutta tytöllä niitä lahjajuttuja. Ja ostin mie lisää suklaata :) ensvuonna onkin taas kova homma laihdutella.

Eilenaamulla ylös noustessani tuntu semmonen repäisy oikeassa rinnassa leikkausarven kohdalla. Ja sellanen lämmin levisi sinne. Epäilen, että siellä repesi jotain, on se vähän erimuotoinenkin, mutta kun se ei ole mustaksikaan mennyt, niin kärsin vain. Kipuja oli viime yönäkin niin, että valvoin. Valvoin kyllä taas ajatusteni ja nälänkin takia, mutta loppuyöstä kipulääkkeen vaikutus väheni. Kaksi kertaa heräsin painajaiseen ja viiden jälkeen sitten nousin ylös kun en halunnut enää kolmatta painajaista.

Illalla olin laittanu silakkafileet etikkaliemeen muhimaan, ja aamulla ryhdyin niitä nylkemään ja mausteliemeen laittamaan. Johon ropsahti kaksi rkl etikkaa yhden sijasta, saa nähdä voiko niitä edes syödä. Olis ehkä pitäny ostaa joku sinappisilakkapurkki varuilta, jos omatekemiä ei saa syötyä.

Aamupäiväunien jälkeen keitin 2 kiloa pottuja perunalaatikkoa varten, pusersin ne siivilän läpi (no esikoinen kyllä teki suurimman osan puserrushommasta) ja kun ei tietenkään ehtiny kaikkia kuumana kuoria/siivilöidä, ne meni kummallisen liisterimäisiksi jäähtyessään. En oo tienny, että perunakin voi olla kuin purkkaa! Venyvää ja tahmeaa. Ja vaikka laitoin vettäkin sekaan, se imeltymään mennyt pottumössö oli kuin vaivattu pullataikinapallo. Saa siitäkin nähdä, tuleeko syötävää vai meneekö roskiin. Meinasin jo masentua, kun mikään ei onnistu, mutta päätin sitten ottaa löysin rantein ja totesin, että ei ole joulu pilalla, jos joku on vähän epätäydellistä. Eihän ulkonakaan ole lunta, miks mun sit pitäs olla virheetön.

Yksi niistä mun painajaisista oli myöhästymisuni, mihin liittyi radioaktiivinen räjähdys ja se, että oli kiire enkä saanut kengännauhojani solmittua. Kädet ei vaan totelleet, nauhoja oli liikaa kun niitä yritti solmia, ja se tuntuu näin jälkeenpäin heijastavan mun pelkoja siitä, että mulla on joku neurologinen vika kun arkiasiat ei aina tahdo oikein hoitua. Semmoset näpräämistä vaativat ainakaan. Ja tavarat putoilee. Ja tietysti unohtuilee, se nyt on ollu mulla lähes aina. Ja sitten se, että kaupassa en yhtäkkiä muistanut, miten kortilla maksetaan, kotona en yhtäkkiä osannut käyttää tietokoneen näppäinyhdistelmiä.

Mutta tiiättekö. Meen päikkäreille. Tuli mitä tuli.

No onhan se kiva

Aaah, huomenna on talvipäivänseisaus, eikä oo talvesta tietookaan! Talvi on vain kalenterissa. Vettä ja sumua on tänäänkin. Taudit leviää kun pöpöt ei kuole pakkasessa. Luen juuri kirjaa "Tauteja luonnosta" ja luulen, että me ollaan hävitty tää sota. Tai eihän se mitään sotaa ole, luonnon kiertokulkua ja toimintaa, ei sen kummempaa. Prionit on kaikkein viheliäisimpiä.

Kuopus on tätilässä ja luulin, että esikoinenkin menee miehelään, mutta ne tuliki miehensä kans meille viime yöksi, kun meiltä pääsee helposti isolle kylälle. Menivät syömään ja shoppailemaan ja niin mekin tehtiin tahoillamme. En kyllä ostanu ku pattereita jouluvaloihin, ja ruokaa. Jouluvalot on tämän pimeyden pelastus!

 Tykkään kovasti tästä "pöytäkuusesta", sypressistä johon laitoin nappivalot. Se olis ollu mainio pöytäkoriste pelkältään, ja kynttilät oheen, mutta anoppi sitten lahjoitti tuollaisen kukka-asetelman, jonka hyasintti tuossa kurkistaakin. Nyt en tiiä mihin sen panisin.

Huomasin vasta äsken tätä kuvaa pienentäessäni, että katulamppu osui just tuonne sydämen keskelle :) ja kukkaruukussa olevan led-tuikun ensimmäisessä heijastumassa näkyy ulkona oleva lyhtykin. Ja pöydällä oleva punainen kynttiläkin heijastuu.

Paljon valoa pimeydessä! Joulukuusi ja valojono ulkona, porot ja Taiga-lyhty sisällä. Sammuttelen katto- ym. valot ja nautin näistä valopilkuista.

Vähän on ollu semmosta pientä kitkaa, koen että mun toiveiden ja mielipiteiden yli on jälleen kävelty ja silti oletetaan, että olisin iloinen ja myöntyväinen oma itseni aina vaan. Kysellään mikä mua vaivaa, kun en jaksa ollakaan sellainen. Haluaisin toki olla, mutta aina ei pysty.

Tämä Vauva-palstan Tykkäätkö jouluruuvista -ketju kyllä nauratti.

Ja sekin ilahdutti, kun junassa oli konduktöörit jakanu karkkia :)

Sydämetöntä

 Nytpä on tullu käytyä sitten Espoon Sellossakin, ikinä ennen en oo ollu. Hirveästi oli ihmisiä. Toiveikkaasti kävin Karkkitorilla, mutta siellä ei ollut mitään hyvää. Siksi oltiin Espoossa, kun mies myi vanhan drooninsa ja vietiin se ostajan edustajalle sinne.

Ollaan siivottu viikonloppuna oikein urakalla. Esikoinen siihen meät yllytti, alkoi puhua jo viikolla, että millon oltais kaikki paikalla ja siivottas, että vois saman tien joka rojusta kysyä, onko tämä jollekin tärkeä vai pannaanko roskiin tai kiertoon. Ei auttanu, vaikka kerroin ikiaikaisesta Marttojen ohjeesta, että joulusiivouksessa siivotaan kaapit vain, jos vietetään joulu niissä. Roskapussi toisensa jälkeen täyttyi, mutta tuntuu ettei kaapit kuitenkaan tyhjene. Ja niitä vielä riittää, vinttiin ei vielä edes menty.

Nukuin hyvin, mutta heräsin päänsärkyisenä viiden jälkeen siihen, kun koira näki unta ja viuksahteli unissaan. Tällä kertaa särky ei hälvennyt ylösnoustessa vaan paheni, ja otin ibuprofeeni-parasetamolisatsin ja menin seitsemän maissa uudelleen nukkumaan. Särky kyllä vähäksi aikaa hellitti, mutta lääkkeistä ehkä tuli se kamala uupumus. Hyvä että jaksoin parin kilometrin lenkin raahautua, jalat painoi tonnin ja pieni ylämäki läkähdytti.

 Hienot sumut oli. Aroniapensaat notkuu marjoista edelleen, niille käy huonosti jos tulee lunta kun ovat luokilla jo valmiiksi. Sieltä, mistä rastaat on niitä syöneet, on oksat noussu parempaan asentoon, mutta tosi paljon on jääny marjoja. Naakat niitä ei syö näköjään, niitä kyllä parveilee mutta ne halajaa kai parempaa muonaa. Ei ne paljonkaan meän pihalle enää tuu, mutta harakat kyllä pitää silmällä jos vien jotain herkkuja tarjolle. Tänäänkin panin uunilihan tulemaan, ja siitä perattua läskiä vähän vein roskiksen päälle (ja mies vei eilenillalla liskuun jääneen hiiren) ja heti ne siitä haettiin.

 Pelto somasti vihertää ja on joulukuun kuudestoista. Jossain voi olla talvi, mutta ei meillä. On vain tämä jatkuva harmaa ankea syksy.

Lidlistä ostettu neljän kynttilän kiva sarja, ja yhdessä kynttilässä oli vain parin sentin mittainen sydän. Se sammui ja kun luulin että se on vain jotenkin taittunut ja koversin sen ympärystää "pelastaakseni" sen, niin jäi vain pieni langannysä käteen. Outoa. Mutta laitan talteen; oon vaihteeksi säästänyt kynttilänjämiä, saattaa olla että sulatan ne ja laitan uudeksi kynttiläksi. Löytyi siivotessa sydänlankaakin :)

Muistan, kun isosiskot joskus teki sellasia pitkiä kynttilöitä niin, että sukkapuikkoon oli sidottu sydänlankaa, ja ne aina kastettiin sulaan steariiniin, annettiin jähmettyä ja taas kastettiin uusi kerros. Niistä tuli hienoja, vähän muhkuraisia ylöspäin kapenevia kynttilöitä.

Tällä kylällä oli joulumarkkinat, ostin sitruuna-porkkanahilloa nam, ja hevosenkengästä taotun, avonaisen sydämen muotoisen ovikoristeen, johon sai taotun naulankin kaupan päälle. Ja kun oltiin saatu sitä roinaa pois, niin mies osti lisää tilalle... Sellasen valotaulun, missä on mettää ja poroja. Ovikoriste sentään on ulkona, ja hillon voi syödä, mutta ääh...

Nastaa

Oli taannoin oikein tulvavaroituksia Ilmatieteen laitoksen sivulla, kun tuli sitä vettä. Kävin kurkkaamassa tuon meidän pienen jokipahasen, ja kyllähän sielläkin virtaama oli lisääntynyt. Useimmiten vettä liruu vain noiden kantikkaitten kivien keskeltä ja reunoilta, harvemmin tulee noin yli.

Tällä reissulla sattui hämmentävä asia; koira alkoi yhtäkkiä vinkua ja hyppiä mua vasten, ja tuijotti kiinteästi silmiin. Kun melkein samaan aikaan tuntu rinnassa semmonen outo kipu, ajattelin heti että nyt on koiralla joku aisti, jolla se huomaa mun saavan sydärin tässä ja koittaa siitä mulle ilmottaa... No, vaihdettiin siinä sitten suuntaa, kipukin häipyi ja koira oli taas normaali itsensä. Tulin siihen tulokseen, että se ei vaan halunnu kävellä siihen suuntaan ja siksi töni mua ja oli outo. Oon varmaan liikaa lueskellu "sankarikoirien" edesottamuksia. Onhan niitä olemassa avustajakoiria, jotka ilmottaa tulevasta sairaskohtauksesta avustettavalleen, tai liian alhaisesta verensokerista tms. Mutta sitten kun mulle lähtö tulee, niin mikä sen parempi hetki olis ku koirien kanssa ulkoillessa. Lähtis ns. saappaat jalassa ja todennäköisesti aika hyvällä mielellä.

Oon ostanu Lidlin pähkinämysliä aina silloin tällöin, ja nyt paheksun, kun siinä on rusinat (ja jotku taatelit mitkälie) lisääntyneet niin, että joskus lautaselta tulee syötyä lähinnä rusinamaitoa. En vihaa rusinoita, mutta liika on aina liikaa, ja pullaan niitä ei sais tunkee ollenkaan. Ostin joku päivä vahingossa kaupasta pussillisen Mummelipullia, ja ne olikin rusinapullia. Yyh.

Mies on pyytäny ja saanu facebook-kaverikseen tuon naapurin hullun muijan, ja mie en oikein tykkää asiasta. Menneisyydessä on liikaa kaikenlaista. Koiran puremisia, sutinoita miehen kans ja semmosta. Onneksi sitä ei juurikaan näy missään, paitsi autolla ajamassa ohi - missä lie koiransakin lenkittää, ei ainakaan kotikulmilla. Joo, olen pitkävihainen. Tai en oo ees vihainen, oon ollu sille hyvin kohtelias mutta en pidä siitä yhtään.

Kuopus tuli navetalta, sanoi että tiet on peilijäässä ja portaillakin on liukasta. Siispä laitan nastakengät jalkaan kun lähden lenkille. Nyt.

Messuilemassa ja triplailemassa

On se hassua, että heti kun auto on muualla kuopuksen käytössä, mulla olis muka asiaa johonkin, mutta kun se on tuossa pihalla, niin ei huvita lähtee yhtään mihinkään. Nyt tyär on työssäoppimassa navetassa, toivottavasti ei taas saa kryptosporidoosia sieltä.

Oltiin viikonloppuna Koiramessuilla käymässä, ja tullessa vähän Triplassakin seikkailtiin. Löysin miehelle paidan joululahjaksi, sellasen persoonallisemman, miehen itsensä näköisen.

Olin ihan poikki jo sen jälkeen, mutta lupauduin viemään vielä tytön poikakaverilleen. Pojan piti muuttaa nyt viikonloppuna, mutta muuttoauto kuulemma levis tien päälle joten ei muutettukaan. Hirveä ilmakin jäädä tielle auton kans - joulukuinen kaatosade. Illallakin oli vielä sateista, just sellasta inhottavaa tihkua, että auton tihkukytkin oli liian hidas, mutta se seuraava nopeus taas jyysti liki kuivaa tuulilasia. Ja pimeää! Väsyneet silmät ei tahtonu jaksaa, mutta onnettomuuksitta selvisin.

Käytiin tänään aamukävelylläkin pimeässä, koirilla oli vilkkuvat kaulakoristeet. Keksin että käyn hakemassa metsästä samalla reissulla sen metsänomistajan pari viikkoa sitten katkaiseman kuusennäreen latvan ja laitan sen tuohon ulos joulukuuseksi. Löytyi, vaikka oli aika hämärää, enkä ihan tarkkaan muistanu missä kohtaa polun vartta se oli... sitten aloin miettiä, että nyt jos joku näkee, se luulee mun varastaneen kuusen, vaikka on ihan laillinen mettäroska. Mistä satunnainen ohikulkija sen tietäis. No, ei kukaan sattunu tuleen just sillon vastaan, en joutunu selitteleen. Onhan tuo vähän harvaoksainen ja latvakasvustakin puolet oli katkennu, mutta onpahan kuusi. Ripustin siihen valosarjan, tulis vaan vielä vähän lunta niin näyttäs jouluselta.

Eilen kyllä tuli lunta, pyrytti kovasti ja maassa oli illalla monta senttiä. Yöllä satoi taas lujasti vettä, ja aamulla ei ollu lumesta tietoakaan. Sääennusteet vaihtuu tiuhaan, mutta mitään kovin kaksista keliä ei oo luvassa, kovaa tuultakin näyttäs olevan.

Nyt vois keittää aamupuuron.

Kynttilöitä poltellessa

Mukavan kamala tihkusadeilma ulkona, oikein mainio keli polttaa kynttilöitä sisällä lämpimässä ja kuivassa. Ihanaa, kun on oma koti, jossa on ehjä katto päällä ja lämpöä sisällä! Käytiin me koirien kans pienellä lenkillä metsässä, ihan tarpeen oli nastakengät, jotka laitoin. Nyt on metsäpoluilla paljon sitä jäätyvän maan aiheuttamaa pullistelua, kun maasta nousee jääpuikkoja.

Vähän väliä rapsahti jalka kuoren läpi useitakin senttejä, sai olla varovainen. Hevosella oli joku menny, voin kuvitella miten ikävältä tuollainen tuntuu hevosen kavion sisäkaarella.

Mutta mukavan raikas tuulonen puhalteli eilen ja tänään. Sade ja rähmäkeli on lisääntyny sääennusteessa, onneksi en ihan uskonukaan siihen, että tää niin äkkiä ohi menis.

Tänään ei tarvi ainakaan päivällä mennä minnekään, kun kuopus lainas autoa ja lähti jonnekin kauas kaveriaan tapaamaan. Muuten olis taas esikoinen ollu kyytiä vailla, nyt joutuu pyöräileen.

Miehen työpaikalla on ollu joku tietokoneen päivitys, ja kävi niinku manasin; ei se ruvennukaan kunnolla toimimaan (ei ne koskaan) ja hommat kasaantu ja nyt ne on ihan pulassa siellä. Itsenäisyyspäivän ja lauantain joutuu oleen töissä ja se on muutenki paiskinu nyt niin paljon töitä, että pelkään jo sen jaksamisen puolesta. Rahaahan se toki tietää, mutta mitä iloa rahasta on, jos terveys menee? No, voi maksaa lääkärilaskuja vähän matkaa...

Körsy pajusydän oli niin ruma, että otin sen pois ja sulloin valoketjun tuonne loisteleen. Patterikotelo oli teipillä seinässä kiinni ja tuli kolisten alas vähän aikaa sitten, säikähdin ihan kamalasti. Nyt se on nastalla varmistettu, ei ihan niin helposti putoa.

Jos asiat sujuu sujuvasti, molemmat tyttäret saa pitää valmistujaiset ensi vuonna. Ovat tehneet jo etukäteen joitain juttuja ja kuopuskin käyttää "joululomansa" työssäoppimisjakson lyhentämiseen navetassa. Olen ylpeä ahkerista lapsistani, etenkin kun kummallakin oli vaikeuksia ihan riittämiin siinä peruskoulun jälkeen. Muuta en vaadi (tosin eihän mulla enää mitään vaatimista oliskaan, kun ovat täysi-ikäisiä ja oppivelvollisuuden suorittaneita) kuin sen yhden todistuksen jostain ammatista, ja sitten saavat elää miten haluavat. No, jos kotona asuvat, niin ehkä sillon vielä vähän jotain vaaditaan :)

Tänään en ole ahminut. Heräsin neljän jälkeen joskus, oli pää kipee eikä huvittanu enää nukkua, ku olin nähny jo kaks painajaista, että mun lompakko varastettiin - aamukahvin kanssa söin pullan ja piparin kylläkin. Ja sitten migreenilääkkeen ja se teki niin huonon olon, että menin takaisin sänkyyn ja nukahdinkin. Päänsärky lähti onneksi :) ja aamiaiseksi mysliä ja jugurttia ennen lenkillemenoa, lounaaksi munavoileipää. Päivällisestä ei tietoa, muille on lasagnea ja jotain semmosta mutta miehän en sitä syö. Koska vehnäpasta. Ehkä keksin jotain. Pitäs välillä tehdä salaattiakin, tai edes jotain terveellistä.

Elähdyttävää itsenäisyyspäivää kaikille! 

Varsinainen perijätär

Onko teille käyny koskaan niin (ku kirjoissa) että naimattomalta ja lapsettomalta sukulaiselta, jota ei edes tunne, tulla pätkähtää perintö? Mulle kävi niin. Tosin meitä on 14 ihmistä jakamassa muutamaa tonnia, mutta perintö kuin perintö! Ja kyllä mie sedän olemassaolon tiesin, ja sen kuolemastakin kuulin, mutta en osannu aatella että mieki oon sen perillinen. Perinnönjakokirjasta selvis sekin, että äiti ei puhunu höpöjä ku sano mun isänpuolen mummolla olleen aviottoman lapsen. Suurin osa siitä sisarusparvesta on kuollu nyt parin vuoden sisällä, isän ja sen siskon kuoleman välillä ei ollu ku pari kuukautta. Se Ruotsissa asunut evakkoon jääny velikin oli ruotsintanu nimensä ja saanu yhen tytön, ja kuollu viime vuonna.

Kuopuksen piti tänään lainata autoa, mutta se menikin isänsä kyydillä aamulla, joten sain ite käyttää autoa vuoden viimeisessä joogassa käydessäni. Siellä oli pitkä loppurentoutus, ja yks sun toinen alko nukkuun. Ite en voi niin paljoa rentoutua, koska kuorsaan heti. Se on kyllä viheliäinen vaiva. Oon kateellinen ihmisille, jotka osaa nukkua kuorsaamatta...

Ihanat aurinkoiset päivät on nyt taas vähäksi aikaa ohi. Kura lentää teillä ja lumi hupenee.

Tuli tyhjyys kun Navettasuora360 loppui. Vielä se järjesti jänniä hetkiä loppupuolella, kun ummessaolevien ja muiden välillä oleva portti aukes ja eläimet sekoittu. Jotku umpilaiset juoksi siellä riemuisasti edestakaisin, ja umpipuolella riekku kiimaiset lehmät välillä päällekkäin.

Syön kuin sika. Nyt jo. Ja joulu on vasta tulossa. En tajua miks mulla on koko ajan nälkä. Jos ihmisen suolisto vaatii sen muutaman tunnin lepoajan yöllä (tai kerran vuorokaudessa) niin miksi hiiessä se silti lähettää nälkäsignaaleja pitkin yötä? Ja sitten ei saa unta ku mahaan sattuu ja joutuu valvoon sen takia. Tosi älykästä suunnittelua.

Lisää tätä!

Valoisuutta!

Sopiva pikku pakkanenkin oli, kädet kyllä jäätyi kun ripustelin pihalle jouluvaloja. En oo viittiny niitä vesisateessa laitella, ja hienommalta näyttääkin lunta vasten. Ja hermo meinas mennä ku sormet oli jäässä ja valojohto sen tuhannen solmussa, vaikka niin nätisti olin laittanut keväällä ne kasaan ja sitonut rautalangalla että pysyy siististi. Nyt on sitten semmonen turhautumiskasa puun oksassa, kun länttäsin loput siihen.

Sisällekin virittelin tollaset patterivalot vanhaan sekuhäntä pajusydämeen, mikä on kuistin ikkunalla ollu vuosia. Sehän oli jo löystyny ja vääntyny, enkä löytäny sievempää korjausnauhaa siihen hätään. On vielä sinitarralla ikkunassa kiinni, kun tahtoi kääntyä koko ajan :)

Oon katellu Ylen Navettasuora360 -livelähetystä. Eipä oo tullu vaan töllötettyä koskaan (ainakaan kovin pitkää aikaa) tekemättä itse jotain, ja nyt jo ihan ahdistikin kun lehmä olis tarvinnu hieman apua poikimisessa eikä ketään ollu navetalla. Pöljä lehmä, makuulla ponnisteli ja kun näki sieltä peräpäästä vasikan etujalkojen heiluvan, luuli että siellä se on ja nousi ylös etsimään sitä. Ja se roikku vielä sen perästä!

 Lehmä etti että missä missä vasikka, joka koitti sanoa että täällä mä oon. Lisäksi tuo on niin harottavatissinen tuo lehmä, että sitä ei Lelyn lypsyrobotti lypsä sitten millään. Oon kattonu, että niillä on tänään menny 50 minuuttia miestyöaikaa kun sitä on koitettu lypsää. Nyt jos olis ollu kunnossa se lypsyrobotin kamera (joka kuulemma toimitti liian huonolaatuista kuvaa, mikä lie sit oikea syy) niin olis saanu myötäturhautua. Se on teurasjonossa. Lehmä siis, robotista ei saa lihoja. Mutta ei vaan kannata pitää lehmää, jota robotti ei saa lypsettyä ja ihminen joutuu joka päivä sitä auttaan.

Muistan ku ite joskus 80-luvulla uskoin, että ikinä ei tuu lypsyrobotti korvaamaan lypsäjää just sen takia, ku osa lehmistä on neljäntuulentissejä, mutta enpä arvannu, että raa'asti vain pannaan pois sellaset ja jalostetaan utarerakenne (ja muukin lehmän rakenne) robottilypsyyn sopivaksi. Eihän ne kaikki sovellu siihen nytkään, ainakaan jos keskiside repsahtaa jossain vaiheessa. Se on teurasauto vaan sitten, vaikka olis kuinka "hyvä lehmä".

Pitkästä aikaa varistellaan miehen kans kahden. Ne taitaa loppua ne esikoisen kotiviikonloput, kun sen poikakaveri ei kokenu yliopistoelämää itelleen sopivaksi ja miettii asiaa uusiksi. Tulee välillä kotiin.

Kylmää ja märkää

Tämä tällanen juuri nollan yläpuolella oleva ilmamassa on kaikkein kylmintä lauhaa ilmaa! Räntää sataa, kylmä märkä tuuli pureutuu luihin ja ytimiin. Heti kun lämpötila laskee alle nollan, lämpenee. Samoin lumipeite lämmittää. Eikä aivot tajuaa silmien kautta, että lumi=talvi=kylmä, ja säätää elimistön talviasentoon.

Reissu oli kiva. Muuttaminen on toki raskasta, mutta se kun siellä sitten saa järjestellä ja mallailla tauluja seiniin ja istua kahvikupin ääressä pohtimassa siirrettäskö vielä huonekaluja toiseen asentoon. Makuuhuoneeseen tuli hieno kuvatapetti keväisestä vihreänhämärästä lehtimetsästä. Yöt oli hiljaisia, ei kuulunu naapurien mölyjä. Päätä mulla särki joka aamu sielläki.

Heti perjantaina oli joulukadun avajaiset, tai jouluvalojen sytyttäjäiset, tai mitkä lienikään. Kävin yksin siellä kuulemassa sopivan lyhyet puheet ja pari kaunista joululaulua, ja sitten oli kohokohtana hieno ilotulitus. Kylmä tuli, mutta sitten pääsi lämpimään suihkuun :) mikä luksus ja autuus!

Tapasin myös hurmaavan mäyrispennun.

Purske

Paljon on asioita, jotka "pitäs tehdä" ja ne vain aina jää. Sitten tulee näitä päiviä, joilloin iskee toimintapurske ja yhtä sun toista tapahtuu. Kaikki ei tänään ihan onnistunutkaan, mutta tulipa touhuttua. Uskaltauduin laittamaan jopa valkopyykkiä koneeseen, 95 asteeseen. Saa nähdä mitä sieltä tulee... mutta oon niin kyllästyny valkoisiin lakanoihin ja pyyhkeisiin jotka on heti harmaita. Josko edes nämä säilyis vähän valkoisempina. Mejän koneessa ei ole mahdollisuutta valita esim. 70 tai 80 astetta, se on kuuskymmentä tai ysiviis. Tai matalampi.

Ostin ekalla Lapinreissulla tyynyn, joka on ollu mun lähes jokaöinen kaveri siitä lähtien. Oli vain liian kiree, piti purkaa vähän täytettä pois sillon joskus... nyt se oli lössähtänyt ja kaipas niitä poistettuja täytteitä, otin jo kesällä esiin sen pussukan, jossa ne oli, että laitan takas tyynyn sisälle. No, ei ne varmaan ihan puolta vuotta oottanu mun toimia, mutta nyt ne on siellä. Lakanat vaihdettu, orkideat kylvyssä, reissukassi pakattu, tiskikone tyhjennetty, pitkä lenkki tehty ja linnunruokahuolto hoidettu. Ja tusattu sellasta, mikä ei sit onnistunukaan. Keittiössä haisee ällöttävä kuuman kumin haju, kun pesukoneen tiivisteet lämpenee.

Yöllä oli päänsärky, en ottanu siihen mitään ja se hävis itekseen. Niiden kanssa on arpapeliä, tuleeko joku kauhea migreenikohtaus vai meneekö kipu ohi nuin vain. Monestikohan oon ottanu sen migreenilääkkeenkin turhaan, aamulla vain luulen, että se auttoi, kun kipu loppuu, vaikka se olis voinu loppua muutenkin.

Luulen, että nyt loppui virta. Purskeissa on se huono puoli. 

Mielenpahoittaja

Luin uusimman (?) Mielensäpahoittaja -kirjan, NYT, ja pahoitin mieleni - kyllä ei ollut hauska. Pari kohtaa oli vähän hauskoja. Ehkä aihepiiri oli mulle vieras, tai mielenkiinnoton.

Nyt luen Viveca Stenin Huonossa seurassa, ja ahdistaa lukea kun siinä on perheväkivaltaa. Hyvä kirjailija, ankea aihe. En oo alkua pidemmälle päässyt.

Kuopus tuli viimeyöksi kotiin, vein sen aamulla koululle ja samalla oli tarkoitus ajaa toisen paikkakunnan kautta ja käydä yhdessä tietyssä kaupassa, mutta mie vaan posottelin risteyksen ohi ajatuksissani. En muista enää edes kääntyä, kun ajan... kohta olen kuin se pariskunta jossain Karpon ohjelmassa, jotka ei muistanu mihin ne oli menossa ja ajoi ja ajoi eteenpäin satoja kilometrejä ja kävi vaan välillä tankkaamassa.

Olin kyllä väsynytkin - just kun mainostin, että ei ole väsyä näkynyt. Jotenkin eilinen päivä ja tämä aamu oli vaikeita kaikella lailla. Mietin taas, että voi kun pääsis pois. Koulureissulta tultuani ryömin sänkyyn koirat kainalossa ja ajattelin, että nyt ei kukaan tarvi mua muutamaan tuntiin, saan olla ihan rauhassa tässä. Pienet torkut siinä otin.

Mutta viime yönä näin unta lentämisestä! En ole kymmeniin vuosiin nähnyt, ja ne aiemmat lentämiset oli sellasta "uimalentoa" metrin korkeudella maasta. Nyt luulen saaneeni univaikutteita miehen kopterikuvaamisesta, olin kuin drooni, joka ampaisi pystysuoraan ylös ja korkealle. Lensin upean keltaisen viljapellon yllä ja seurailin kuusikon keskellä kulkevaa tietä. Sitten autoin jotain naista auttamaan jalkansa loukannutta fasaania. Eikä mulla ollu paitaa kun olisin menny kauppaan ostaan sille fasaanille pähkinöitä tms. Yritin pukea, mutta vaate oli liian pieni. Niin aina.

 Sukat. Uusia en oo saanu vielä alotettua. Ehkä kudon sitten niitä kodittomille, että on jotain tekemistä käsillä. Pajuakaan en oo saanu pätkittyä. Olen saamaton.

 Joku on kirjottanu jokaiseen kiiviin jotta "Luomu". On sitä siinäki ollu hommaa! Paljonkohan siitä on maksettu? Onkohan palkka laitettu kilohintaan?

Lentokoneet teki taivaalle Pietarinristin. Ei se tietenkään näy kuvassa kunnolla, mutta luonnossa se oli kuin mikäkin lopunaikojen merkki mun yläpuolella.

Onneksi mulla on viikonvaihteessa siskon luona lomanen, tai muuttoavuksi mie sinne meen mutta lomaa se on silti. Ikävä on, että se muuttaa pois sieltä rannalta, mutta eiköpähän siellä uudessakin paikassa löydy kivoja kävelyreittejä. Mut oon kyllä loman tarpeessa. Irtioton.

Turbonegroleskenä

Eilisilta meni sitten ihan yöhön asti taas "minäsuhdeajalla" (termi Susannalta) kun mies oli kuopuksen kanssa Helsingissä Turbonegron keikalla. Kuvista päätellen hienoa oli ollut. Mie kuuntelin youtubesta pari biisiä ja nyhjötin koneella koko illan, niin että hartiat on nyt jumissa. Mutta siitä muualla.

Olis vähän tehny kyllä mieli mennä mukaan, mutta en jaksanut vaivautua sinne Helsinkiin asti tungeksimaan pienelle klubille kännisten sekaan. Ja näinhän mie bändin jo kesän Rockfestissä. Joka - festivaali - myytiin kuulemma Neloselle ja sen myötä irtisanoivat useamman vuoden sopimuksen Hyvinkään kanssa ja siirtävät festit Tampereelle, jollekin pienelle rantakaistaleelle. Ei parkkitilaa, ei leirintäaluetta, tilaa murto-osa Hyvinkään lentokentästä, ei rannekemaksua = jonot pahenee.

Pilasivat sitten senkin. Eipä sillä, että olisin Tampereelle asti lähtenytkään, liian pitkä matka tulla kotiin ja liian kallista yöpyä maksullisissa paikoissa. Eikä mua niin joku Iron Maiden kiinnosta.

Yksitoikkoinen sää, mutta onneksi ei sada. Pääsee uloskin. Vähän kutkuttais käydä keräämässä pajua ja punoa jotain, kun vielä jotenkuten tarkenis pihalla punoakin, kun panis tarpeeksi vaatetta. Ja kävis välillä lämmittelemässä tarvittaessa. Saa nähdä saanko aikaiseksi. Sain kumminkin ne pitsineulevartiset sukat tehtyä! Kuvaa en tähän hätään saa, kun unohdin puhelimen vinttiin ja kuva on siinä. Sukat olis kyllä täällä alhaalla. Yleensä en ota puhelinta sängyn viereen - toisin kuin mies, aina, vaikkei sillä olis edes herätystä - mutta nyt oli poikkeus kun porukkani vaelsi pahassa maailmassa, ja aina voi jotain sattua ja mun apua tarvita. No eipä oo juuri tarvinneet, mitä nyt kerran piti hakee kuopus kyläpaikasta, kun kaveri vietiin sairaalaan.

Sillon ennen Lapinreissua olin sitä mieltä, että tilaan sen lääkärinajan reissun jälkeen, mutta mulla ei ole ollu enää sitä sairaanhirveetä väsymystä eikä paljo muitakaan oireita - no aina tietty johonkin koskee, mutta ei edes kuumia aaltoja kuin hyvin satunnaisesti öisin. Joten se on nyt taas jäänyt, en mie oikeen voi valittaa lääkärille, että "oli sitä ja tätä, mut just nyt ei oo, mut ehkä tulee taas joskus". Masennuskin on tästä viheliäisestä vuodenajasta huolimatta ihan hallussa. Mitä nyt välillä oon maissa ja kieriskelen merkityksettömyyden tunteissa, mutta sellanen on aika normaalia. Sitäpaitsi mies otti eilen oikein kunnon karhunhalaukseen ja kerto, ettei mun pidä sureksia. Tai jotain. Se ei yleensä oma-aloitteisesti halaa, ja muutenkin sen halaukset on vähän valjuja. Piristi :) Kyllä se aina välillä yrittää.

Pikkujoululeskenä

Niin, ei ole mulla enää mitään pikkujouluja, joihin jättää menemättä... tai käy syömässä vaan ruuan. Ruuan se meinas mieskin vain syyä, mutta se oli sit nakitettu kuvaushommiinkin ja siellä on kovat bileet, niin sillä on nyt hyvä tekosyy jäädä sinne pidemmäksikin aikaa :) Olin unohtanu että sillä on ne, ja ilosena oottanu "parisuhdeaikaa" ku esikoinenkin lähti reissuun ja kuopus on poikakaverillaan huomiseen asti. No, se meän parisuhdeaika tuppaa oleen ruutuaikaa enimmäkseen, että tuskin jäin paitsi mistään merkillisestä.

Kävin aikani kuluksi kirppiksellä, kaipaan semmosia helposti jalkaansujautettavia toppasaappaita (niinku oli ne mun vanhat punaset, jotka hajos) tai vastaavia, mutta ne mitä löyty oli pieniä. Joku myi ihka aitoja lapikkaitakin. Myös yhdet vinkkelit (5€) bongasin, olisin ostanu mutta pohjakumi oli kulunut puhki.

Sitten laitoin pyykit koneeseen ja paistoin pizzan ja pannarin. Hyvä ruoka, parempi mieli?

Mistä tuli mieleen, että sepelvaltimotauti tulee pessimistille. Että hyvästi sitten, rintaa onkin puristanut kummasti tänään. Mutta kun esikoinen sanoi, että siinä on hyvä syy jatkaa herkkulakkoa, niin totesin että sitten mie vasta pessimistiseksi äidyn, kun ei enää mitään hyvääkään saa syödä...

Tänään paistoi aurinko! Ei satanu! Kävin kylällä kävelemässä samalla, kun tyär oli salilla, oli oikein mukava kävelykeli. Ehtikin katketa jo pariin otteeseen se hyvä pitkä putki jokapäiväistä lenkkeilyä, kun oli sadetta ja tytöt hoiti koiranlenkityksen. Kuopuksellaki on hyvä sadeasu, mulla ei...  eilen kyllä menin tihkusateessa lenkin, vaikka koiria ei olis millään huvittanu, ne hilautu mun perässä vastentahtoisesti. Paitsi sitten ku tultiin siihen kohtaan, missä asuu se tietty narttu, sillon löyty äkkiä energiaa. Ja toinen koira tapasi rakkaan poikakoiraystävänsä. Toinen yritti purra sitä. Siis toisen poikakoiraystävää. Pöhkö. Tyhmänrohkea.

Puolipilvistä

Mutta ei siitä oo mitään iloa, kun se puolikas pilvi on levittäytynyt maan pinnalle sumuksi. Yöllä sentään satoi jonkinlaisen valkoisen härmäkerroksen maahan - oli kiva nähdä mitä elukoita on liikkunut. Kettua, kissaa, kaurista, jänistä, varista...

Tähän kuvaan on osunu moni. Vieressä oli joku ihmeellinen kieriskelypaikka, jota koirat kovasti haisteli, epäilin kissaa kun nehän joskus huvikseen kierii millon missäkin. 

Nämä hellyttävät jäniksen kantapään jäljet oli niin ilahduttavat...

Lenkiltä kotiin palattuani huomasin tutun tuoksahduksen pihalla - likakaivo on ihan kantta myöten täynnä! Yäk. Ei oo taas isäntä hoitanu hommiaan, ihmetteli vaan että "miten se näin äkkiä on täyttyny". No, nyt tulee sitten kiireellisyysmaksuinen tyhjennys, onneksi lupasivat tänään hakea pois.

Perjantaina mulle soitettiin deeänaalta, "asiakasneuvoja" oli hän, ei mikään puhelinmyyjä :) mutta koitti myydä puhelinta. Sitten kun en huolinut, niin uutta liittymää. No, mun vanha liittymä loppuu ja luulin, että mun on sitten otettava se mitä se tarjos, ja lupasin, mutta kotona katoin omadna-sivulta, että ei se ihan niin menny. Peruin koko jutun, mutta en enää voinu saada sitä vanhaa liittymää kun niitä ei enää myydä (itse asiassa en löytäny dna:n sivuilta sitäkään liittymää, mikä mulle myytiin; sekin löytyi netistä listalta "dna:n myynnistä poistuneet liittymät"??) mutta sain järkevämmän, mulle sopivamman liittymän. Jos olisin ottanu sen, minkä se häiskä mulle möi, olis puhelinlaskut tuplaantuneet saman tien, vaikken ois soittanu yhtään. Nytkin ne vähän nousee, mutta vaan pari euroa kuussa.

Se perjantainen häiskä puhu mun päälle, vääristeli mun tietoja (esim. väitti mun puhuvan keskimäärin 6min päivässä, vaikka en siis soita ku tosi harvoin) ja laitto sanoja mun suuhun. Huono asiakaspalvelija. Varmaan kuitenkin ihan hyvä myyjä. Puhuu pyörryksiin ja saa epäröimään. Eilen sieltä sit soitti mun peruutusilmoituksen perusteella joku asiallisempi ihminen. Ilmaisin tyytyväisyyteni hänelle.

Ja eilen menin kumminkin sinne verenluovutukseen, kun olo oli pienten päikkäreitten jälkeen jo ihan mainio. Mutta hb oli vaivaiset 126! Mihin mun rauta on hävinny? Pykälä pienemmäksi niin en olis saanu enää luovuttaa. Kehotti syömään rautaa ja pitämään puolen vuoden tauon ennen seuraavaa verenluovutusta. Vaikka kuinka tulis kutsuja.

Tänään klo 13 tulee kuluneeksi tasan 7 vuotta äidin kuolemasta. Sillon oli tuulinen maanantai.

Hyi Suomen loppuvuotta!

 Perjantaina oli talvi. 

Nyt on taas syksy.

Hyi miten ankeaa. Just se eniten vihaamani aika vuodesta. Jos olisin rikas, mulla olis se mökki Lapissa ja olisin siellä. Tai sitten Sardiniassa. 

Oli sitten mun elämäni ensimmäinen isätön isänpäivä. Toki ajattelin isää, mutta ei se orpous nyt niin kamalaa ollu. Onhan se ollu jo niin kauan pois mun jokapäiväisestä elämästä, noin niinkuin fyysisesti, että ei sen olemattomuutta edes silleen tajua. Kun se on aina ollut olemassa jossain kaukana. Tytöt osti mun vinkistä parturilahjakortin isälleen, se oli kovin mielissään. Ja lapset mielissään siitä kun isi ilahtu. Muutoin ei juhlisteltu mitenkään. 

Tänään olis ajomatkan päässä verenluovutus, ja oon saanu siihen jo kaksi kutsua - toisen tänään - mutta en vain ole tarpeeksi hyvässä kunnossa sinne mennäkseni. Koko yön särki päätä, otin migreenilääkkeenkin kahden maissa ja se hieman vaimensi kipua että sain nukuttua, mutta ei poistanu. Viikonloppuna särki vasenta ohimoa, mutta eilenillalla vaihtui oikealle puolelle. Sitten kun aamulla nousin ylös, se yhtäkkiä lähes poistui. Kuitenkin lenkillä se taas tuntui. Ei voi mennä luovuttaan jos särkee päätä tai on lääkkeissä. Ja mua stressaa kun mua kutsutaan ja haluaisin mennä, mutta en voi. 

Viikonloppuna oli taas myrsky vesilasissa, kun apulaisoikeusasiamies muistutti, että koulun yhteistä joulujuhlaa ei saa järjestää joulukirkon yhteydessä, ja jopa fiksuksi kuvitellut poliitikot alkoi märistä että ei saa enää lapset käydä joulukirkossa yhyy. Jo on kummaksi maailma mennyt. Kamala kiire vain myötäillä sitä, mitä luulee kansan tahtovan, viis faktoista. Kyllä laista ollaan niin hyvin olevinaan perillä, kun puhe on kannabiksen käytön rangaistavuuden poistosta, mutta sitten ei yhtään tiedetä mitä laki sanoo, kun tulee kyse koulujen joulujuhlasta. Perinteiden perään itketään, mutta ei meillä ainakaan koulussa ollut ikinä joulukirkkoa. Kirkossa käytiin omalla ajalla ja kuusijuhlat hoidettiin koulun juhlasalissa asianmukaisesti. Tuntuu, että tämä "perinne" on aika vasta ilmaantunut. 

Olen nimittäin kyllä omien lapsieni joulujuhlassa ollut kirkossa. Siellä kiersi oikein kolehtikin, seurakunta kaiketi halusi ottaa kaiken irti siitä, kun kirkko kerrankin oli täynnä. Sama tietysti kauniiden joululaulujen aikana. Enpä olekaan käynyt enää niitä kuuntelemassa, en jaksa sitä jeesustelua mikä siihen oheen tulee. 

Toinen myrsky vesilasissa on Päivi Räsäsen tikunnokkaan nosto. Ymmärrän vielä sen, että tutkitaan onko joku twiitti asiallinen, mutta että kaivellaan jotain vuosien takaisia hihhulikirjoituksia - eiköhän niitä sellasia riitä, jos tonkimaan halutaan ruveta. 

 Tänään oli harmaa ja sumuinen metsä, olihan siellä ihan kiva kävellä mutta jotenkin ei piristänyt niinku monesti tekee. Ei tullu semmosta ulkoilun iloa. Koiratkaan ei oikein tuntunu diggaavan märästä, kylmästä syksyisestä metsästä. Metsäkone näkyy kaatavan puita metsäkauriiden lymymetsästä, saa nähdä muuttavatko jonnekin muualle.

Pasaaneja nähty

Olipa hyvä, että heräsin eilen ajoissa ja kävin koirien kans pienellä aamulenkillä, kun loppupäivän pitelikin kiirettä autolla ajellessa. Piti tyttäriä kuskailla sinne ja tänne toistasataa kilsaa - tai oli siinä mukana mun joogareissukin. Olin siitä ajamisesta jo poikki, en olis enää jaksanu lenkille lähteä.

Tänäaamuna vielä piti viedä tyär koululle ja kävin samalla kaupoilla. Piti vetelehtiä ja ootella, ku olin niin aikasin liikkeellä ja luvannu toimittaa asian, jonka pääsi toimittamaan vasta kun myymälä aukes. Olis kai sieltä löytyny joku kahvio, missä istua kahvilla osan aikaa, mutta hengailin vaan jalkani väsyneiksi. Yritin etsiä kaunista mieluista kynttilää, kun entinen näyttää kuluvan ennen joulua jo pois, mutta en löytäny semmosta, jonka kohalla olis tullu ajatus että tuopa olis sopiva ja hyvä.

Tuoksukynttiläkin loppui, mutta mulla on niitä Bolsiuksen tuoksuvahoja, joille oon keksiny käyttötavan - noita varsinaisia kynttilälyhtyjä, missä niitä sulatellaan, en oo missään nähny. Kummallista, että noita palasia on kuitenkin myynnissä. Voisko ne olla sit vaan kaupassa laitettu eri paikkaan? Olis pitäny ehkä ettiä kynttiläkuppihyllyltä, olinpa taas pöljä. No, laitoin tuollaisen palasen tyhjään tuikun metallikuppiin ja sen tuoksulyhdyn kuppiin. Siinä on totisesti tuoksua kerrakseen! En ehkä kestä. Laitoin sen liesituulettimen alle, toivottavasti ei leimahda tuleen. Hyvä tuoksu kyllä, mutta turhan vahva.

Mettässä oli tänään paljon näitä maasta nousevia jääpuikkoja polulla. Aiheuttaa minussa joko valokuvaamis- tai tallomispakkoa. Rouskis rouskis.

Naapurikaupungissa oli vähän niinku talvi. Liikenneympyrät oli liukkaita. Kuopus ei halunnu harjoitella liukkaan kelin ajoa... Aiemmin oli sääennusteessa meillekin lumisadetta huomiseksi, mutta nyt se on poissa ja siirrytään suoraa vesisateisiin huomenillalla, ja sitä jatkuu sitten koko viikonlopun. Plääh. ( Itse asiassa nyt sataa jotain pientä lumihitua...)

Eilen kävi viisi fasaania vierailulla. Vaelsivat aidan takaa ohi ja napsivat linnuilta pudonneita ruuanmurusia. Koira murisi kummallisesti matalalla äänellä lyhyitä murinoita, ei varmaan oikein ollu varma mitä ne otukset ulkona oli.

Esikoinen sanoi pienenä ähvän peeksi, joten fasaani oli pasaani. Farkut oli parkut. Suffeli oli Suppeli.

Neurootikon tunnustukset

En osaa pukeutua näillä säillä. Eilen oli viis astetta pakkasta, aika kova ja kylmä pohjoistuuli ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Ensin jäätyi naama ja kädet, sitten tuli armoton hiki selkään jo kilometrin kävelyn jälkeen. Hiukan helpotti takaisin tullessa, kun aurinko paistoi naamaan ja tuuli kävi selkään - sen minkä kävi, se nimittäin tuulahteli vain silloin tällöin. Ihanaa oli aurinkokylvyssä, vaikka se paiste onkin niin raakaa ja kovaa tähän aikaan.

Tänään ei ees aurinko paista, pakkasta on enemmän ja silti tuli kuuma. Kuitenkin lähtiessä on kylmä; mistä sitä voi tietää, jatkuuko palelu vai tuleeko kuuma? Joku sano edellisellä lapinreissulla miehelle, että sillon on sopivat patikkavaatteet, kun ekan 15 minuutin aikana on kylmä (sitä se nyt on toistanut ja ohjenuoranaan pitänyt) mutta on sekin, jos melkeen puolet lenkistä pitää palella.

Oon kyllä hirmu tyytyväinen ollu itteeni, että lenkittömiä päiviä ei oo ollu pitkään aikaan! Mie vaan meen, en yhtään jää arpomaan, menisinkö vai en, ja suunnittelemaan sen kummemmin. Eilen tosin ehdin jo vähän suunnitella että kun vien kuopuksen koululle, meen sinne suuntaan ulkoilureitille, mutta tuli muutos suunnitelmiin kun tyttö kysyikin koko autoa lainaksi kun sen kaveri tartti tavarankuskausapua.

Mun hieno itseväsätty lyhty sitten tilttas, tai lamppu paloi, mikä ei kyllä ollut ihme kun se oli ainaki 15 vuotta vanha. Nyt pitäs sit värkätä jotain muuta sen tilalle, se oli kuitenkin niin mukava himmeä pihavalo siinä. Niin, yksi vaihtoehto olis tietysti vaihtaa lamppu ehjään, mutta oli se muutenkin jo ränsistyny.

Koira ei oo enää haissu ketoosille ja pitsisukka meni purkuun, aloitin uuden toisenlaisesta langasta ja paksummilla puikoilla ja huomasin, että olin lukenut ohjetta väärin :) kuinkas muutenkaan. Miehän EN osaa ohjeista kutoa tai virkata. Nyt oon jo kantalappua tekemässä.

Eilen siinä kutoessani katsoin telkkaria, oli Areenassa dokumentti Duran Duranista, sehän oli mun lemppari joskus ennenkuin höyrähdin heviin. Vaikka ei mua haitannu tykätä duraneista ja hevistä yhtä aikaa, ja rockabillystä ja klassisestakin. Ja lopulta jopa epuista. Mutta piti sanomani, että näin sitten viime yönä unta että duranin pojat tuli meille yöksi jostain syystä :) sitten olisin mieluusti menny niitä saatteleen ku ne oli lähdössä, mutta taas olinkin töissä ja pomo käski tehdä töitä sen sijaan. Miksi kummassa mie vaan nään näitä työunia? Montako vuotta mie nyt jo oon ollu eläkkeellä, kuus? Viis? Jotain. Mutta laiskottelun pelko elää vissiin vahvana. Se näky siinä vapaaehtoistyössäkin, missä kävin jonkin aikaa... olisin voinu ja saanu vaikka koko päivän vaan leikkiä kissanpentujen kans, mutta mie uurastin hiki hatussa ja yritin tehdä kaiken. Ja syyllistin itteeni, jos en ehtiny tai osannu kaikkee. Ihan hullua ja neuroottista.

Kotityöt taas on asia erikseen, ne ei oo sellasta työtä, jota uurastaisin hiki hatussa. Ehkä pitäs yrittää kanavoida neuroosia siihen? Olis hienoo ku olis aina puhdasta ja siistiä :) Näppis on kyllä nyt aika siistin näköinen, kun roiskasin siihen aamulla kahvit ja sen tähden putsasin sitä sitten oikein kunnolla. Eipä oo enää pölyä eikä tahroja. Ja tuntuu toimivankin. Lähetin lämpimän ajatuksen entiselle vävykandidaatille, joka antoi meille laatunäppiksen, joka ei kahvintilkasta möksähdä.

Ja tilasin netistä mainoksen uhrina sohvanpäällisen, joka tuli eilen. Entinen oli riekaleina. Uusi on ohutta trikoota, joten se on todennäköisesti hyvin pian myös reikäinen riekale. Tuskin käyttöön tarkoitettu, pelkäksi silmänlumeeksi ja sisustusasiaksi.

Taidan lähtee pihalle kieputteleen valoketjua johonkin. Perjantaina pitäs tulla luntakin, mutta sitten viikonloppu on plussaa ja vesisadetta.