tiistai 29. marraskuuta 2016

Ei mee nyt putkeen

Kehuskelin taannoin käyttäväni Matkahuollon palvelua mieluummin kuin Postin, mutta kyllä ne osaa moheltaa sielläkin. Puntit on aikalailla tasan nyt, kun MH:n pisteet laski aikasen monta pykälää. Aloin nimittäin tänään katsomaan lähetystunnuksista, mitä kuuluu niille kolmelle paketille, jotka laitoin perjantaina Pakettiviikkojen alennuksella menemään: 

Olin siis maksanut netissä ne kaikki - erikseen tietysti - ja saanut jokaiseen ns. aktivointikoodin, jonka olin kirjoittanut tarralapulle samanaikaisesti saadun seurantakoodin kera, ja lappu pakettiin. Varmuuden vuoksi vielä kirjoitin pienesti sen aktivaattorin myös pakettiin, siltä varalta että lippulappuset irtoilee. Sain joka paketista lähetystiedot sähköpostiin, ja ne näytti olevan ookoo. Eikun sinne Matkahuoltoon.

Ensimmäinen paketti (paketti a, joka oli menossa A:lle) sai osoitelappunsa sieltä tulostuneena, ja kuitinkin sain käteeni. Sitä en aiemmin lähettämästäni paketista saanu, kun se paikallisen asiamiehen mies ei osannu koko hommaa ja siinä meni iäisyys - se oli yksi syy, miksi menin toiseen paikkaan lähettään, aattelin että koko ilta sit menee tumpelon ukon kans - mutta kuitista siis näin, kenelle ko. paketti on lähdössä. Toisen kuitin kun sain (paketista b, joka oli menossa B:lle), siinä olikin samat osoitetiedot kuin edellisessä, siis paketissa a. Sama osoite kahdella eri aktivointikoodilla, vaikka omissa tiedoissani (niissä jotka tuli sähköpostiin) oli aivan oikeat osoite- ja puhelinnumerotiedot. B:n paketti siis meinasi lipsahtaa A:lle, mutta kun ehdin siihen väliin huutelemaan, täti korjasi osoite-ja numerotiedot ja sai oikean osoitelapun myös pakettiin b. Harmi vain, että tulin heittäneeksi ne kuitit pois, kun luottavaisena uskoin, että homma menee kuten sen on tarkoitettu menevän. Paketti c meni oikeaan osoitteeseen ja on jo kotona.

No, lähetysseurannasta näin, että paketti a on mennyt jo lauantaina B:n asuinkaupunkiin, merkitty olemaan NOUDETTAVISSA ja B:lle on lähetetty viesti saapuneesta lähetyksestä, siitä väärästä paketista. Onneksi B ei sitä hakenut, koska edelleen seurannasta näkyy, että paketti on jatkanutkin matkaa (jo ennen kuin tekstari oli merkitty lähteneeksi) kohti A:n asuinkaupunkia, on perillä mutta mitään uutta tekstaria ei ole lähetetty kenellekään. A lupasi käydä kysymässä pakettia tänään, mutta ei ole vielä kuulunut mitään. Mielenkiintoista tietää, kumpi paketti siellä on, onko kumpaakaan vai molemmat. 

Nimittäin paketti b:n lähetysseurannassa seisoo vain maininta lauantailta, että "sähköinen ennakkotieto vastaanotettu". Ei mitään muuta. Tämä oli siis se Matkahuollon tädin korjaamin tiedoin lähtemään laitettu. 

Kyllähän se näyttää siltä, että se täti siellä on jotenkin ryssinyt sen koneelleviennin, koska kaikki ainakin mun puolelta oli kunnossa. Tai sitten koneessa tai ohjelmassa oli joku bugi. Toivottavasti kovin moni paketti ei oo menny väärin. Onneksi ei ollu mitään kallisarvoista (uniikkia kylläkin, kun on itetehtyä!) mutta harmittaa tietysti, jos menee hukkaan. Ja harmittaa ku tuli laitettua ne kuitit roskiin. Taas se nähdään, ettei niitä kannata koskaan heittää niitä pois, ennenkuin homma on viimeisen päälle selvä.

Tämän kruunuksi mulle tuli viesti kännykkään, että migreenilääkereseptiäni ei uusittu. Kello oli melkein kolme, ja kun tuohkeissani soitin - oikeesti niin vihainen olin, kun ei saa aikaa lääkärille eikä reseptiä uusita, että soitin muitta mutkitta - mutta automaattihan siellä oli, ja "jos haluat sitä, paina tätä" -pyörityksen jälkeen takaisinsoittolupauksen sijasta tuli tyly "palvelussamme on ruuhkaa, soita myöhemmin uudelleen". Vedin henkeä ja lähdin asioille, aattelin että soitan sit huomenna. Mullahan oli jo kesällä vaikeuksia uusia sitä sumatriptaanireseptiä, ensin sitä mitään puhumatta ei vaan uusittu ja toisella kertaa sain reseptin, mutta vaan 18 kpl:n satsin. Sitä nyt koitin uusia.

Asioilla ollessa mietin tuota asiaa, ja ajattelin, että kun uusimispyyntö on kanta.fin kautta laitettu, niin ehkä siellä on jotain tietoa siitäkin, miksi sitä ei uusittu. Kotiin päästyäni meni katsomaan netistä, ja - SE OLI UUSITTU. Siis tottahan mie olin iloinen, mutta samalla että mitä pottua; uusitaan resepti ja pannaan viesti että ei uusittu?!

No, oikeastaan kruunu oli tämä: lohdukkeeksi päätin leipoa valmiista, kalliista piirakkapohjaseoksesta marjapiirakan, mutta taikina oli ohjeen mukaan tehtynä hirveän löysää, mulla ei ollu tarpeeksi isoa vuokaa ja sitten marjojen alta jäi ihan raa'aksi, vaikka esipaistoinkin niinku käskettiin. Tuli semmonen olo taas, että mitä mie ees mittään yritän ku kaikki tuntuu menevän pieleen.

Veronpalautukset sentään tuli, ja ainakin isäntä tietää mihin ylimääräiset laittaa; sillä hajos autosta turvavyö. Ei oo sitten mitään halpaa lystiä vaihdattaa uusi. Se vaan on jumissa eikä tuu seinästä ulos. Ei hyvällä eikä pahalla.

Niin ja toinen koiran flexitaluttimista meni kans rikki. Se vaan surahti, kun siitä laukes jousi ja se taas ei kelaudu enää sisään. Se ei sentään maksa niin paljon kuin auton turvavyö.

maanantai 28. marraskuuta 2016

Oooooh!

Jatkoa eiliseen kuvasarjaan, mutta tuollaisen loistavan pilkahduksen kera. Ja luntakin tuli eilenillalla nopeesti muutama sentti kovan tuulen kera.

Tili on taas miinuksella, päänsärky kaihertaa, palelee, väsyttää ja nälättää, joten menenkin tästä saman tien pois valittamasta...

(pee äs: jeevlen olkipukki poltettiin taas :D miksei ne tee sitä likomäristä oljista joskus...)

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Hoosiannapäivä

Juhlistin lainarahan avulla viikonloppuani ruislastuilla (joita söin hyvällä omatunnolla, kunnes katsoin valmistusaineluetteloa...) ja sinihome- ja viherhomejuustolla. Ai että tuo viherhomejuusto on hyvää! Lastutkin oli hyviä, mutta turvotti mahaa.

Tämmöstä kehitystä. Kovaa tuulta luvassa - sitä oli ihan riittävästi jo aamulla, kun kävin koirien kans, ja meillä tuntui olevan liian vähän vaatteita siihen tuuleen - ja lunta ja kelivaroitusta ja kaikkee. Ja päänsärkyä. Olin aikonut ottaa migreenilääkkeen vasta nukkumaan mennessä, mutta kun lämmitin taas päästi käryä vaikka lähtikin päälle, iski niin hirvee särky ja oksetus, että oli pakko ottaa jo aiemmin ja vielä kokonainen. Jos nyt on taas alkanu semmonen kahden viikon särkyputki, niin mulla ei kyllä riitä lääkkeet jos ei resepti jo pian uusiudu... ja kyllä on lämmittimet niin migreenin syytekijöitä! Tosin ei kylmässäkään oo kiva olla, eikä rahaa maksaa huikeita sähkölaskuja...

lauantai 26. marraskuuta 2016

Kuusi kuvaa kesästä ja yksi säästä

Sieppasin "Kuusi kuvaa kesästä" -haasteen iloksi tähän harmauteen. Kesällä oli:
Huikaisevan sinistä, kirkasta taivasta
Vihreää :)
Auringonläikkiä, vähän ruskettunutta ihoakin
Valoa!
Lämpimiä iltoja ja auringonlaskuja
Loppukesästä kypsyvää viljaa
Nyt on luvassa aika vaihtelevaa keliä. Vasemmassa laidassa näkyvää auringonpilkahdusta ei kyllä näkynyt, vaikka ennuste lupaili koko keski- ja iltapäiväksi puolipilvistä. Kyllä se käytännössä täyspilvessä oli koko päivän. Tihutti vettäkin. Kolmen päivän sisään pitäs olla taas kympin pakkasetkin. Luulen, että täytyy vielä tänäiltana käydä pyyhkäisemässä loskalumet auton tuulilasilta, jos niitä vielä siinä on, muuten ne jäätyy semmoiseksi klimpiksi, ettei niitä saa irti ku liekinheittimen avulla.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Myötähäpeää

Voi en kestä katsoa Postin alennustilaa! Se oli sentään hyvä työpaikka silloin joskus, hommaan annettiin kunnon koulutus ja mua vähän vanhemmat postimiehet oli joutuneet jopa vannomaan valan. Nyt ne ei enää leimaa postimerkkejä eikä kuljeta lähetyksiä ajallaan ja hukkaileekin niitä, jakelee väärin ja kuulemma ei jakelekaan enää kuin kolmena päivänä viikossa. Sellasta oon epäilly meilläkin jo tapahtuvan, vaikkei siitä ole mitään tiedotusta tullut. Ellei sitten jossain Postisetissä, mikä on kanssa yks pohjanoteeraus.

En muista, milloin se oli, kun Posti päätti "parantaa palveluitaan" laittamalla kaksi eri kirjeluokkaa, joille sit laitettiin eriväriset laatikot ja eri hinta. Nyt, kun ovat todenneet, etteivät saa aikatauluja pitämään ja vieläpä vähentävät jakelupäiviä, tuovatkin uuden hienon palvelun "yksinkertaistamalla kirjeiden lähetyksen" kun yhdistävät 1. ja 2. -luokat yhdeksi 1-2 arkipäivässä kulkevaksi postiksi. Kakkosluokan merkkejä ei enää ensvuonna myydä. Kandee nyt ostaa kakkosen ikimerkkejä varastoon, niillä ikimerkeillä kirje kulkee aina. Ja hinnat kumminkin nousee, kun tälleen hienosti "parannetaan palveluja".

Ulkoilutetaan vanhuksia, haravoidaan, luodaan lunta, kuskataan aterioita, mutta vähennetään sen tekemistä, mitä varten Posti on ja mistä ihmiset maksaa Postille korkeita hintoja ja saa silti huonoa palvelua.

Vähän niinku Suomen hallitus: "Leikataan 50%! - - - Saatiin läpi hieno parannusesitys, leikataankin vain 20%! Kyllä me tehtiin nyt hyvä teko, ollaan niin köyhien puolella!"


Matkahuollolla oli nyt Pakettiviikot, no, vielä kaksi päivää, netissä valmiiksi maksamalla saa lähettää 10 kiloon asti neljällä ja puolella eurolla. No, ei ne näköjään enää ole postissakaan niin sikahintaisia ku oli joskus, kun heti jos paksuus oli yli 3 cm sai maksaa ittensä kipeeksi... mutta joo, äänestän jaloillani ja lähetän kilpailevalla yrityksellä. Tosin sehän ei ainakaan paranna Postin palveluita, että vähenevät asiakkaat vähenee entisestään. Ehkä lähetän vielä sitäkin kautta :)

Tänään oli joku ostamispäivä, ja samalla äläosta-päivä. Käytiin ostamassa vaan tarpeellista, toinen tyttö lähti junalla yhteen paikkaan ja toisen vein autolla toiseen paikkaan. Kyllä oli neljän maissa kaupungista pois tullessa aivan sikamainen ruuhka! Nyt ollaan miehen kans kaksin viikonloppu.
Tässä hieman draamaa iltapäivältä. Oravalaudan luukku oli jäätynyt kiinni, orava koittaa epätoivoisesti sitä saada auki ja samalla pitää toisen loitolla herkkupaikasta. Onneksi hoksasin, ja koirien kans ulos mennessäni kävin irrottamassa kannen. Tai siis päästin sen jäästä irti. Ainakin toinen oli paikalla vielä, kun tultiin takaisin pikku lenkiltä.

Alle kuukausi jouluun

En kestä miten tää aika kuluu niin äkkiä. Tai toisissa asioissa ei kulu äkkiä, mutta jos on kyse omasta jaksamisesta ja ehtimisestä, se kyllä kuluu! Erehdyn ajattelemaan, että "no, aikaa on kaksi viikkoa/viikko/kuukausi" enkä stressaa, ja äkkiä onkin toukokuu. Tai siis se hetki, kun hommien pitäs olla jo, ja mie vaan "en ole stressannu asialla" ja kaikki on levällään.

No, eilenillalla sain edes osan niistä hommista pakettiin, mitkä tällä viikolla piti saada - tuli vähän vastoinkäymisiäkin matkalla - ja hip hei, taas on ollu pää kipee kaks päivää. Ja tänään on sovittu menoakin, en voi vain ladata päätä ja mahaa täyteen lääkemyrkkyjä ja maata reporankana. Äsken kyllä tunnin kävin makaamassa, oli niin huono olo ja paleli. Kaksi peittoa oli päällä ja mulla oli vielä fleecepusakka, ja silti vilunväreet hytisytti. Mittarin mukaan ei kuitenkaan ole kuumetta. Päähän sattuu ja mikään ei auta ja sumatriptaania en voi ottaa kun on lähtö edessä; eikä sekään kyllä auttanut eilen aamuvarhaisella, kun särky oli jo alkanut. Ehkä se on jännityspäänsärkyä kireistä hartioista? (Edit: auttoi hiukan, kun vetäsin kunnon hartiajumpat)

En oo kyllä aivan kunnossa. Eilen keskellä päivää käsitöitä tehdessä tuli tosi omituinen olo, irrallinen, epätodellinen, sellanen mikä saattaa olla just ennen pyörtymistä, just ennen kuin silmissä mustenee ja korvista katoaa äänet. Ajattelin, että se johtuu siitä kun oli nälkä ja verensokerit ehkä matalalla, mutta ei syöminen auttanu ja leipäkin maistui suussa kummalta. Makealta. Ehkä se oli se sulatejuusto mikä maistui kummalle. Outo olo jatkui iltaan asti, onneksi vähän lievempänä, ja siihen liittyi se päänsärky. Mutta taas tullaan ajatukseen, että mitä joku sairaanhoitaja sanoo, jos masennus- ja riippuvuusdiagnoosin saanut eläkeläinen soittaa ja sanoo että "mulla on kummallinen olo"? Riippuvainen luonnehäiriöhän just kaipaa huomiota, esim. lääkärin hoivaa ja huolenpitoa, jos on vaikka pipi sormessa. Tunnistan kyllä oireen itsessäni, ja usein mietin tännekin kirjoitellessani, että onko tämä nyt vaan huomion kerjäämistä... ja onko nyt lääkärinajan pyytäminenkin vaan huomion kerjäämistä ja oman sairaudentunnon kasvua itseään isommaksi. Analysoin siis jo valmiiksi itse käyttäytymistäni mahdollisen kuulijan ja lukijan silmin, ja usein suodatan asioita analyysin pohjalta.

No, se eilinen olo nyt kuitenkin oli niin kauhee, etten uskaltanu lähtee autolla hakeen tyttöä junaseisakkeelta, kun on se koulukin siinä ja kaikkee. Kyllä tämänkin olon kans saa olla tarkkana ajaessa, ja on varmaan aika pimee jo kotiintullessakin.

Vaikka on nyt maassa kevyt lumihuntu vähän aikaa, ennenkuin taas sulaa pois.
Suolaa oli laitettu tuohon tielle, huomasin aamulla kun sen yli kävelin koirien kanssa.

Laitan nyt sitten vielä kuvan herkusta, joita tyttö eilen teki. Se on nyt näistä innostunut :)
Ei vaan vieläkään saanu kuorrutteesta sellasta, että se olis koossa pysyny. Ja joku kommentoi ohjeen alla, että liian kovaa tuli. Ei meillä vaan. Tosin ei tainnut tyttö kovin tarkkaan ohjettakaan seurata... siitä tuli vähän sanomista by äitinsä.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Ajan vietteeksi

Tänään oli hyvä jooga. Muuten oli aamu kyllä huono. Oli tarkoitus avata kone vaan muutamia pikkuasioita varten - esimerkiksi hoitaa tyttären kahden tunnin poissaolomerkinnät, jotka ope oli laittanu, vaikka illalla kirjoitin sille viestin, että tytöllä on terveydenhoitajalle meno, ja tyttö itse oli antanut th:n kirjoittaman lapun opettajalle tuplatunnin toisella osuudella tullessaan. Silti pätkäisi punaiset merkit kummallekin tunnille.

Th:n kanssa jutteli migreenistä, kun olin laittanu sille viestiä ja kertonu koulun ongelmista ja siitäkin, että jos se saa lääkäriltä jotain reseptiä, niin pyytää myös pahoinvointiin.

Niin, jäin sitten vähän niinkuin koukkuun tällaseen piirustusohjelmaan:  https://quickdraw.withgoogle.com/#

ja sitten välillä suutun sille. Esimerkiksi kun se käski piirtää talon, ja mie piirsin:
Ei tunnistanu sitä, sen mielestä mun talo muistutti lähinnä kirahvia:
Power outlet olis kyllä ollu semmonen sana, mitä en olis osannu piirtääkään... mutta että juna? Mun taloni muistuttaa junaa?? No, ohjelma perusti tunnistuksensa tämännäköisiin piirustuksiin

 joten ihmekö tuo, ettei taloa tunnistanut... sama homma oli lehmän kanssa, jota en tosin 20 sekunnissa saanut tuon valmiimmaksi. Ohjelman mielestä lehmäni muistutti lepakkoa :) ehkä se se muistuttaakin...
Vaikea on hiirellä huiskia, joku tabletin näyttö vois olla parempi niin vois sormella piirtää. Hauska ajanvieteohjelma! Ja mullaku kuluu muutenkin aikaa tässä liikaa. Piti tehdä käsitöitä nytkin. Menen tekemään.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Lohtukermakahvia

Sellaista kokeilin äsken, kun sattui olemaan toisesta jutusta kevytkermaa jäljellä. Otin vielä pakastimesta pullan kaveriksi. Pulla ainakin lohduttaa :)

Se terveyskeskuksen takaisinsoitto eilen tuli jonkin verran luvattua aiemmin, mutta kuten arvasin, ei ollut muuta tarjota kuin päivystykseen menoa. Tytär valitsi jäädä mieluummin kotiin kuin mennä päivystyspolille tuntikausia jonottamaan niiden n. 50 muun perään, jotka luultavasti myös oli sinne lähetetty. Kun ei kerran oksettanutkaan ja päänsärky oli silloin iltapäivällä jo hieman helpottanut.

Oli pamahtanut tili yli neljäkymppiä miinukselle (Danskella näkyy korttiostot joskus monen päivän viiveellä, ehtii ylittää tilinsä moneen kertaan eikä koskaan voi luottaa siihen saldoon, mikä näkyy) ja mitä lie vielä tulossa... perjantaina tulee lapsilisä (n. 95€)  kuopuksesta, mutta siitä lähtee saman tien kulutusluoton lyhennys joka syö siitä 35 euroa ja tuo miinushan olis syöny sit melkeen kaiken lopun. Ei olis ollu iloa. Piti siis siirtää kulutusluottotililtä taas rahaa tavan elämiseen... ei ole kestävää finanssipolitiikkaa tällainen. En ole moneen kuukauteen saanut säästötilille laitettua - itse asiassa laitoin alkukuusta sinne just sen 40 mutta nythän se on sitten sen verran miinuksella. Tai oli. Otin pankilta lainaa jotta sain maksettua pankille tilinylitykseni :(

Eikä siinä kaikki; mies sai tietää, että todennäköisesti parin vuoden sisään lähtee työpaikka alta. Huono tuuri sillä noiden mieluisten työpaikkojen kanssa, kun edellinen lähti Heinävedelle ja tämä loppuu. Ei siinä olis mitään, jos olis firman vakiporukkaa, mutta kun on ollut vakituisena vuokrafirman kautta, niin sehän on vaan sumeilematon hommien lopetus ilman mitään järjestelyitä.

Ja sillähän on niitä velkoja (paljolti kai kuvaustarvikkeiden ynnämuun asian liepeillä olevan maksamiseen otettuja) joiden maksuun sen tarttee saada kunnon palkkaa. Optimistina ei ole suonut juuri ajatuksia sille, että tilanteet voi muuttua. Toistaiseksi ne asiat onkin kyllä järjestyneet, mutta ei tämä tämmöinen mitään turvallisuudentunnetta lisää. Vähissä on senkin käyttörahat nyt, Visalla pitää tankata autokin.

Eilen sain sentään pienen ilonkipinän siitä, että onnistuin työntäytymään lenkille koirien kanssa, vaikka oli kertakaikkiaan vaikeaa ja inhottavaa ja epämiellyttävää. Tuuli raikkaasti eikä tihuttanut vettäkään niinku nyt, oli ihan mukava ilma. Olin tyytyväinen itseeni, ja mukava siellä oli kävellä... vaikka rumaahan kaikki nyt on. Keksin ruveta haaveilemaan eräästä talosta, jossa sijaintinsa puolesta vois olla kiva asua. Se on puolen kilometrin mittaisen tien päässä, pellon ja metsän rajalla, siellä monesti näkee kauriiden jälkiä, ilves on siellä myös liikkunut ja pöllö huutelee kevättalvisin. Olisi sopivan kaukana muista, mutta ei kuitenkaan ihan eristyksissä. Itikoita siellä tosin saattas olla.

Yöllä näin unta, että miesmuotoinen tappajarobotti yritti saada minua hengiltä. En tiedä miksi. Mie vaan kävelin tietä pitkin kaikessa rauhassa, syli täynnä petivaatteita.

Ikkunasta näkyy tällaista:
Vihreän ympyrän sisällä on kanto, joka näkyy harakan taustalla täällä. Kymmenen päivää väliä, ja lunta on enää madonjalan verran. Paitsi tuossa kohdassa, mihin katolta on liukunut lunta.

maanantai 21. marraskuuta 2016

No voi sun...

Lapsella on taas migreeni. Miranax ei auta. Soitin tk:n hoitajalle vasta puoli kymmenen maissa, koska odotettiin lääkkeen vaikutusta - "57 puhelua jonossa, vastaamme puheluusi mahdollisimman pian." Ikinä ei oo ollu tämmöstäkään tilannetta. Otin perustellusti takaisinsoiton, joka laskelmien mukaan tulee vartin yli kaksi iltapäivällä. No arvatkaapa, onko yhtään lääkärinaikaa enää jäljellä... kyllä mä sanon, että huonolla mallilla on terveydenhoito täällä nykyisin. Jälleen yksi syy muuttaa pois. Vaikka tuskinpa se köyhille sen parempaa on muuallakaan.

Ja mistä tietää, missä määrin tauti on keksittyä, kun se on jo toisena maanantaina peräkkäin? Mies epäili sitä, mutta mie en usko, niin pahoinvoivan oloinen tyttö taas oli ja pyysikin pahoinvointilääkettä. Mitä täytyy pyytää myös reseptille, jos joskus lääkärin kanssa pääsee asioimaan.

Nyt tuntuu ettei jaksa mitään. Yhtään mitään.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Pohdintoja ja yleistä surkeutta

Luin sattumalta Suomen Kuvalehden vanhan jutun ilmastonmuutoksesta, ja se pani miettimään. Paljonko pienellä Suomella oikeasti on mahdollisuuksia muuttaa Yhtään Mitään, mikä koskee globaalia ilmastoa? Niin kauan, kun Kiina, USA, Intia ja muut vastaavat viis veisaa siitä ja tekee vain omiaan, koska raha. ”Meidän maa voi romahtaa muiden mukana 35 vuoden päästä, jos me emme tee juuri nyt aivan valtavia muutoksia koko yhteiskunnassa.” Ai niinku muut romahtais, mutta Suomi jäis, kun täällä olis tehty muutoksia? Aivan valtavatkaan muutokset Suomessa ei auta - ei vaikka kuoltais kaikki just nyt eikä enää kulutettais luonnonvaroja yhtään eikä saastutettais enempää, mitä mätänemisessä tulee. En tiedä, kumpi on kamalampaa; tuollainen kauhukuvien maalailu vai tietoisuus siitä, että ei pysty oikeasti tekemään mitään estääkseen niitä toteutumasta.

Samasta osoitteesta löytyi myös linkki yhtä vanhaan juttuun, jossa tulevaisuudentutkija ihmetteli, mikä ihmisiä pelottaa siinä, jos työtä on vähemmän. Että markkinatalous, joka ei pyöri ilman että ihmisillä on rahaa kulutukseen, huolehtii kyllä siitä, että ihmisillä on rahaa. No, ehkä siinä tapauksessa, että kulutukseksi lasketaan asuminen ja välttämättömyydet, kuten ruoka. Ja koska robotit tekee kaikki työt (no siitäkin on varoiteltu jo kymmeniä vuosia) niin köyhille jää työpaikkoja vain myyntityössä. Kun yritetään saada sitä robottien tekemää roinaa myytyä sille rikkaalle kansanosalle, jolla on jo kaikkea yllin kyllin. Ihmistenhoidossakin ehkä riittää työtä, mikäli sitäkin ei ajeta alas ja työnnetä omaisten kontolle, mistä on jo vahvoja merkkejä näkyvissä.

Täkäläinen "hyvinvointikuntayhtymä" juuri ajoi vanhusten hyvinvointia lopettamalla vanhainkodin. Se on kuulemma hyvä asia siksi, kun vanhusten on parempi asua omassa kotonaan. Parannetaan sitten vain kotihoitoa - paitsi että se tehdään vain puheissa. Käyntikertoja ehkä lisätään, mutta aikaa hoitaa ei anneta yhtään enempää. Onhan se tekniikka nähty esimerkiksi siivojilla; työalaa lisätään, mutta aikaa ei. Eikä tietenkään palkkaa. Kaikki, mikä menee ylitöiksi, tehdään omalla ajalla, koska joku on jossain laskenut, että kaiken ehtii tehdä siinä ajassa.

En sitten saanu paikkaa lääkärillemenojonossa. Ei nää mun ongelmat kai sit oo niin tärkeitä. Eikä olekaan moneen muuhun verrattuna. Pikkujuttuja. Migreenilääkkeet riittää vielä jonkin aikaa kun panee puoliksi ja saahan sen reseptin uusittua kanta.fi:n kautta. Uusinkin nyt saman tien. 

Joo, olen mie näköjään siellä "jonokirjalla", tosin ei se hoitaja puhunut muuta kuin tän viikon perjantaista, mutta tuosta höpinästä voisin päätellä, että se on jatkuvampikin jono. Silti minua tympii se, että joutuu vaivansa selittään jollekin hoitajalle, kun lääkäri olis se taho. Saman tien voisivat laittaa nettiin jonku palstan, minne vois kirjottaa vaivansa ja lääkäri lukis ja päättäis, tarviiko hoitoa/tutkimuksia vai ei. Unohdin sille hoitajalle siitäkin puhua, että voisko sitä saada jonkinlaista estolääkitystä migreeniin, kun tiedän esimerkiksi stressitilanteen laukaisevan sen. Olen hyvä stressaantumaan. 

Eilenkin tuli ihan selvä ahdistus/stressi/verenpaineennousutilanne niinkin typerässä asiassa kuin telkkarin kattelu. Poldarkin viimeisin jakso. Ei hitto, pitääkö mun lopettaa senkin seuraaminen? Sama juttu oli "Kotiin takaisin"- sarjan kanssa, sitähän mie en alkanu ees kattoon enää sitten, kun se tauon jälkeen alkoi. Ei pystyny, kun eläydyin ja ahdistuin liikaa. Yksien pahuus ja toisten epätoivo. Mutta eilen tosiaan alkoi sydän hakata ja korvissa humisi ja se sydämenlyöntitinnitus paukkui korvassa vielä useamman tunnin jälkeen, kun menin nukkumaan. Ei semmonenkaan normaalia ole. Psykosomaattista oireilua telkkarin katselusta! Kohta alan varmaan saada paniikkikohtauksia kun pitää keittää kahvia tai käydä vessassa.

Orvokin nuppu vielä niin terhakkaana. Meinaakohan se aueta jouluksi? No, pakkasta on lupa odotella viikon päästä taas. Tänään satoi ankeaa räntää ja mulla mieliala menee ihan luvattoman alas ja itkettää ja tunnen itteni niin huonoksi ja paskaksi akaksi. Yritin tehdä käsityötä mutta sekin meni plörinäksi kun toinen lanka oli vääränlaista. Rahat on lähes loppu ja vasta perjantaina tulee lisää. Jotain piristävää pitäs keksiä, mutta mitä sekin vois sitten olla. Käsityöt kusee ja ulkoilu harmaassa hämäryydessä ja kylmässä vesisateessa ei tunnu yhtään semmoselta, mikä piristäis. Toki sitä vois olla hetken onnellinen, kun sieltä tulis takaisin sisään lämpimään...

lauantai 19. marraskuuta 2016

Ei inhorealistisia kuvia tällä kertaa :)

Uuh, hyvinvointini on vaakalaudalla kun olen syönyt yhtä sun toista ja makaronilaatikkoakin, missä on vehnämakaroonia. Tänään päätin pitää uuninlämmityspäivän, ja ensin sieltä putkahti ihan liian hyvää makaroonilaatikkoa (siellä välissä on cheddarsulatejuustoa ja nesteessä mm. sipulikermaa, mutta ei koko purkkia kun se on liian vahvan makuista) jota söin kun tytöltä jäi lautaselle. Sillä on vieläkin mahalaukku pieni sen päivän paaston jäljiltä. Ei kai ole halunnut sitä venyttääkään...

Sämpyliä, joihin taisi ropsahtaa tuplamäärä sokeria mutta ei se haittaa, ja pullia (valmispullajauhepussista) joista tein täytettyjä solmupullia ja nyt uunissa on punajuurilaatikoita, joiden punajuuret on kiehuneet koko sen ajan, kun tein muita uunijuttuja. Oli tarkoitus tehdä myös näkkäriä, kun semmonen näkkärisiemenpussi osu kaupassa käteen, mutta siihen tarttikin mm. 300g jauhoja, eikä mulla ollu gluteenittomana semmosia tarpeeksi. Jäi sitten toiseen kertaan. Säilyyhän ne.

Jämälankasukat on valmiit, ja hieman kadun mustien kärkien tekemistä - joku muu väri olis ollu kivempi. Kyllä niitä olis löytyny, ku olisin vaan viitsiny nousta sohvalta ja käydä kaivelemassa lankoja. Mutta onpahan nyt tuommoiset.

Ja te kaikki, jotka inhoatte syyliä, skipatkaa nyt. Mulla on syylä. No sehän on tarttuva "tauti" ja melkein kaikilla niitä on ainakin jalkapohjissa, mutta niitä ei ees huomaa ennenku ne alkaa vaivata. Mun syylä on ollu vuosia, voin sanoa että kaksinumeroisen määrän vuosia se on tuossa sormen kyljessä ollut, eikä siitä ole mitään haittaa ollut. Onpahan ollu osa minua. Nyt se on alkanu kasvaa ja häiritä ja se vahingoittuukin aika ajoin, ja oon koittanu sitä pariin otteeseen Verruxinilla hävittää, mutta se ei meinaa lähteä. Kyllä se kipee välillä on, eilenillalla kimoili niin, että mietin toimieni järkevyyttä, mutta kyllä mie nyt tällä kertaa kunnolla yritän. Ehkä pitäs ostaa uusi lääke, tuossa on jo päiväys menny. Sitä jäädytyssettiä en osta, on ihan hiton kallis ja kun meillä kaikkee muuta siitä setistä olis jäljellä, mutta se kylmetysaine on loppunu. Eihän se riitä mihinkään siinä.

Ei vaan oo rahaa ostaa nyt oikein mitään taaskaan. Pari ylimääräistä ostosta (ne kengät, silmälasien käsiraha) niin loppuu rahat viikkoa ennen lapsilisäpäivää.

Mies lähti pikkujouluihin, mulla on rauhallinen koti-ilta ja kohta otan käsityön ja alan katsoon viikolla tullutta Poldarkin osaa.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Nopeusnäyttöjen vaaroja

Tuli sieltä Lindorffilta jo laskukin, on ne nopeita kun on laskun lähettämisestä kyse. Nissenin nainen soitti uudelleen ja sanoi, että asia on hoidettu sinne suuntaan, ja pitäisi tulla uusi lasku. Pahoitteli kauniisti, ja hyvin hoiti homman.

Ei ne sitten ihan sileeksi vetäneet sitä kaunista metsää. Rumaksi kuitenkin. Aika erikoista minusta tuollainen metsänhoito, että jätetään tosi harvakseltaan jokunen puu sinne... seuraava isompi myräkkä sitten varmaan kaataa loput. Niinhän siinä usein käy, ja tuo on muutenkin sellasen mäen päällä, että sieltä joka kerta kaatuu puita kun myrskyää.

Sitten semmonen juttu, mikä on ollu mielen päällä jo jonkin aikaa. Aamuisin usein heitän tytön junalle, ja sinnemennessä ajelen koulun ohi. Sen koulun, joka ihan välttämättä piti rakentaa pienelle tontille vilkkaan kauttakulkuväylän varteen, vaikka varmasti olis ollu lääniä läheisillä pelloilla ihan nokko. Tässä ainakin lasten turvallisuus jäi toiseksi muiden seikkojen rinnalla. Ajoaikani sattuu juuri siihen aikaan, kun pikku piltit kiiruhtaa yhdeksäksi kouluun, joten tarkkana pitää olla.

No, on sitten jo jonkin aikaa ollut sellanen ajonopeusnäyttö siinä koulun kohdalla, suojatien liepeillä. Minusta on ihan hullua laittaa tuollainen autoilijan huomiota hajauttava juttu koulun suojatien viereen! Luulis, että juuri siinä kohtaa pitäs olla mahdollisimman vähän mitään häiriöitä, että autoilijan huomio kohdistuis niihin tietä ylittäviin lapsiin. Ei siihen, mitä nopeusnäyttö näyttää. Käsi pystyyn, autolevat lukijat, kuka katsoo nopeusnäyttötaulua, jos sellainen tien vieressä on! Ja ehkä vielä vertaa sitä auton mittarin näyttämään nopeuteen. Ja juuri sillon saattaa singahtaa se myöhästymistä pelkäävä nassikka sieltä lähiöstä tielle.

Niin, en kai kirjoittaisi tästä, jollei olis omalle kohdalle sattunut hieman säikäyttävä tilanne justiin tuon asian takia. Se on jonkinlainen automaatio se taulun katsominen, vaikka loppujen lopuksi sillä ei ole mitään väliä, mitä siellä näkyy, kun itse tietää ajavansa alle rajoituksen.

Tyttö teki suklaamuffineja tässä yks päivä :D mua nauratti kovin, ja sain kuittailua kakkahuumorista. 

Hyviä oli, parempia miltä raakoina näytti, maistoin vaikka onkin vehnäisiä. Tuli kuorrutuskin sitten päälle. Ikinä ei ne kuorrutteet onnistu niinku kuvissa, en tiedä miten ne sokeri-tuorejuusto-rasva-ym. mössöt muka saadaan niin kiinteiksi, että voi pursottaa kuvioita. Kerran oon kyllä vain itse yrittänyt, mutta eipä ne onnistunu tytölläkään, vaikka teki kaksi eri satsia. Vähän semmonen berliininmunkinpäällyste niihin sitten tuli. 

Vein äsken vanhaa leipää harakoille, niillä on kyllä hyvä viestintäjärjestelmä. Kun ripustelin paloja puuhun, kuului räkätystä jostain kaukaa, mutta jahka olin sisälle tullut, oli piha täynnä harakoita. No kuusi niitä tässä pyörii, kaikki oli varmaan osingoilla. Kiivas piilottelu sitten ympäriinsä. Varmaan kiva sit semmosta multasta märkää leipämössöä syyä... ja koirat välillä käy niillä kätköillä myös, jos sattuu että ovat mejän pihalle piilotelleet.

Siivota pitäs. Imuroida ainakin. Ulkona sataa vettä.

torstai 17. marraskuuta 2016

Tilastoja, huijausyrityksiä ja minäminää.

Tässä pyörii ainakin yksi töyhtötiainen, ja yritin kuvata sitä pari päivää sitten. Kyllä oli vaikeaa! Sillä on aina niin vauhti päällä, ja tietenkään kun ikkunan läpi kuvaa, ei voi pitää salamaakaan - eipä sillä, että se noin kauas vaikuttaisikaan.
Sain mie siitä sitten pari vähän tarkempaakin kuvaa...
Laatuhan ei tosiaan ole kaksinen; hämärää, tavan pokkari, zoomi, likainen ikkuna jne. 
Joku joskus kysy, onko mulla luonnonkihara tukka, enkä osannu vastata ku yleensä kieputan ne märkänä sellasille sykkyröille, ja oon aatellu että satunnainen "kiharuus" johtuu siitä ku tukka kuivuu sykkyröillä. Mutta tältä se näyttää vapaasti kuivuttuaan. Olin menossa nukkumaan enkä ruvennut sen kummemmin kikkailemaan kuvanoton kanssa, ei ihan koko tukka mahtunut kuvaankaan, mutta onhan se vähän laineilla. Värikin tuossa aika ookoo, vaikka just valitin miten ankean värinen se on, pölyisen spurguinen. Kuva hämää. Pitäis laittaa hennaväri päähän, kun vain olis sopiva paikka hennaushommille (=suihkuunpääsymahdollisuus) ja joutoaikaa se kolme tuntia.
Sataa vettä hyi. Lumet on vähentyneet jo selvästi eilisestä. Jolloin kävelyllä huomasin, että mun viime keväänä ostamani toppasaappaat on rikki. Onneksi ostin alennusmyynnistä, kyllä olis ottanu pattiin kun olis maksanu täyden hinnan (muistaakseni ovh kumminkin jonkin verran) ja muutaman kilometrin jälkeen kengät näyttää tältä:
Ja muutenkin huonot; vähänkin lämpimämmällä talvikelillä jalan lämpö tunkee ulos tuosta kangasosasta, sulattaa lumen kengän päältä ja vesi imeytyy kenkään -> sukat kastuu.
Eilen kävin samalla, kun hain uudet rillit, erään kenkäkaupan lopettajaisissa, ja ostin uudet toppasaappaat (so what- merkkiset, mutta ilmeisesti sooo last season, ettei netistä löytynyt kuvaa) ja tyttärelle jonkinlaiset saappaat ku se niistä tykkää ja kahdet on pitäny heittää pois - reilu 3 kymppiä meni. Sanoin tytölle, että ne on sit joululahja. Tuskin nekään kauaa kestää, mutta ei ollu paha hinta ku viitisentoista euroa maksoi.

Jotenkin tuntuu vaan pöljältä kauhistella kenkien hintoja, kun nehän ON kalliita ja toiset pitää halpoina semmosia, joihin mulla ei ole edes varaa. Tai ainakaan en ostaisi sillä hintaa. Kotitalousmuodosta riippuen keskimäärin ihmisillä vaatemenot on 500-1000 nurkissa per vuosi, ja luulenpa itse olevani tilastojen alapuolella... tietysti tämän kotitalouden menoja nostaa se, että pitää ostaa lapsille, mutta ei niillekään kyllä kovin suurilla summilla ostella. Noita kenkiä ja alusvaatteita lukuunottamatta tuolla eilisellä lenkillä mun kaikki vaatteet oli monia vuosia vanhoja, takki jopa ilmaiseksi saatu nron 50 miesten takki. Hyvä mettäkävelytakki.

Ja kyllä mie ostan ns. heräteostoksia, kun tulee hyvällä alennuksella oleva vaate vastaan. Lapsille nyt en nykyään (no ne kengät ostin eilen) koska niiden vaatemaku on mysteeri. Joku mun mielestä niiden maun mukainen vaate ei sit ookaan niiden mielestä cool. Omaa makuani mun on ihan turha enää tyrkyttää :)
Viimeksi kun rymysin varastossa linnunsiemenhakureissulla ja kaadoin vahingossa siemenastian pitkin poikin, jätin oven auki että linnut (ja valitettavasti erinäiset jyrsijät myös) pääsee syömään sieltä niitä, mitä en saanut siivottua pois. Kun menin laittamaan ovea kiinni, niin kattoon ripustamani ämpäri heilui hurjasti ja koirat haisteli kiihtyneenä, toinen jopa oikein vinkui. Ilmeisesti orava oli ollu siellä ja jätti hajut jälkeensä poiskaratessaan. Ikkunan yksi ruutu on rikki, sieltä varmaan kirmasi ulos.

Uusilla rilleillä näkee kyllä ihan hyvin, mutta kun hajataittoa on korjattu, meinasin ensalkuun horjua kun "kaatoi" oikealle. Piti oikein miehen kädestä pidellä. Sit oon huomannu sen, että siristän jotenkin, kun poskilihat on aina kireellä. Toivottavasti silmät pian tottuis...  mutta pimeässä taitaa näkyä paremmin.

Se osamaksu olikin sitten kinkkisempi juttu: sieltä tulee kuulemma lasku koko hinnalle, ja sitten mun ite pitää ottaa yhteyttä laskuttajaan (olikohan Lindorff) ja pyytää että laittavat erinä. Lasku kuulosti hieman isommalta kuin se, mistä oli sovittu, mutta vasta äsken huomasin verrata saamaani kuittia tilaukseen, ja siitä näkyy, että luvattu alennus linsseistä oli jätetty huomiotta. Joku tarjous oli, että kahdet yksien hinnalla, ja kun en sitä käyttänyt, sain 25 euroa alennusta linsseistä. Laitoin saman tien sähköpostia menemään sinne. Muutenkin oli outo täti siinä kassalla - väänteli noita nenänvarteen tulevia talloja pihdeillä ja siinä samalla lähmi linssit sormenjälkisiksi, ja sitten kun pyysin että pyyhkis ne puhtaaksi, arveli että joo, kotelosta tullut "tomua"...

tiistai 15. marraskuuta 2016

Päivystyksessä

Illan puolella täyttyi puoli vuorokautta tytön oksentelua ja pääkipua, ja kun vaiva ei osoittanut mitään laantumisen merkkejä, eikä edes suussaliukenevat raemuotoiset särkylääkkeet pysyneet sisällä, tai auttaneet, lähdin viemään sitä päivystykseen puoli kahdeksan jälkeen. Päästiin heti tarkkailuhuoneeseen (siitäkö se johtuu, ettei oksentelevia potilaita koskaan näy odotushuoneissa?) jossa oli toinenkin samoista oireista kärsivä tyttö.

Reilun tunnin odottelun jälkeen meidät kävi hakemassa vanhempi herralääkäri, hieman hoono soomi, mutta kovasti se puhui. Migreeniksi se sen diagnosoi ja antoi meille reseptin Miranaxiin, ja määräs tytölle Voltaren-piikin pyllyyn. Just muuten luin ohjetta, siinä sanottiin "Voltaren-injektioneste/infuusiokonsentraattia ei tule antaa lapsille eikä alle 18-vuotiaille nuorille." Hienoo. Toivottavasti lapsi on vielä hengissä... Eikä älytty pyytää pahoinvointilääkettä, sit se oksensi kotipihaan kun tultiin takas. Söi kuitenkin pari haukkaisua banaanista ja jo puoli mukia mehua ennen nukkumaanmenoa.

Superkuukin oli, mutta ei mitään näkynyt. Pilviä. Puolen päivän tienoilla oli vähän aikaa lupaavasti puolipilvistä, mutta se meni ohi. Nyt kuulemma vettä sataa, vaikka on pakkasta.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Tää on niin tätä

Soitin viimein sinne sairaanhoitajalle että josko sitä lääkärinaikaa, kun on se möykkykin ja mahavaivaa ja päävaivaa, enkä saanut aikaa. Ei ollu kiireettömiä aikoja siinä kolmen viikon jaksossa, mikä on käytettävissä. Perjantaina käyvät kuulemma läpi lääkärin kanssa jonottavien listaa, ja päättävät kuka saa aikoja, kuka ei. Soittavat kuulemma sitten. Hirveen tarkkaan mun piti selvittää asioitani ja oireitani hoitajalle, joka kirjas niitä sitten sinne ylös, liki 15 minuuttia kesti puhelu. Hitonko väliä silläkään on, kummalla puolella se möykky on? Voi, kun olis rahaa niin menisin yksityiselle... mutta ei tullu lotostakaan mitään. Ja jos siellä ruvetaan asioita tutkimaan tarkemmin, niin sellaseenhan mulla ei sit ainakaan olis varaa, vaikka justiin ehkä lääkärikäynnin hinnan saisinkin kokoon. Ja sitten taas jos ei mitään tutkittavaa löydy, on sama vaikken kävis koko lääkärillä.

Molemmat tyttäret on kipeenä, toisella on migreeni ja toinen muuten vaan kipeen oloinen. Annoin jäädä nukkumaan, paitsi migreeninen tuskin nukkuu kun sen päähän sattuu ja oksettaa. Vein sille särkylääkettä ja vettä sängyn viereen, mutta en tiedä pystyikö se niitä edes syömään. Turha syödä lääkkeitä, jos oksentaa ne saman tien pois.

Mies sai mun tekemät sukat isänpäivälahjaksi, ja nyt on jämälankasukat puikoilla. Punnitsin oikein langanloput ja jaoin ne osapuilleen samanpainoisiksi keriksi, että tulee samanlevyinen osa kumpaankin sukkaan. On yllättävää, miten pitkästi saa sukanvartta kudottua 14 grammalla lankaa :) mutta sain mie aikaiseksi tämmösen merkillisyyden kesken kutomisen:
Nuolen kohdasta lanka sukeltaakin yhtäkkiä kerän sisälle, ja kerän pinnalla suikertaa irtonainen langanpää. Piti purkaa koko kerä että pääsi jatkamaan kutomista.

Areenasta loppui katsottava, kirjaston kirjat on luettu, nettiä ei jaksa selata, niin sukankudonta se on. Niin kauan kun kirjasto aukeaa.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Kuin pensasmustikan lehti pakkasessa


Tämä on järjestyksessä 222. postaus tässä blogissa. Sivun katseluja on tähän mennessä tullut 21245. Aika monesti on käyty näitäkin raapustuksia vilkaisemassa.
Tänään vein kynttilän hautausmaan muistokivelle, klo 13 tuli neljä vuotta äidin kuolemasta. Hyi se oli kamalaa katottavaa, mutta nyt mua ei enää niin paljon itketä sen ajatteleminen. Ei ole syövälläkään paljon itsesuojeluvaistoa, kun tappaa kantajansa ja elättäjänsä.

Oon kattonu sarjaa "Sairauksien keisari" joka kertoo syövästä, tänään katsoin kolme jaksoa putkeen kun oli tuossa jonkin aikaa taukoa telkkarinkatselusta, ja ohjelmassa tuli esille se siskoakin riivaava HER2-syöpätyyppi. Kuulosti kamalalta.

Muuten olenkin vain mököttänyt. Liekö se mun luonnevian syytä (sen F60.7:n) että jotain menee aina välillä rikki toisen takia. Vaikka järki tietää, osaa odottaa eikä edes ylläty. Ja ehkä vain vaadin liikaa; mikä minä olen vaatimaan, kun en itsekään ole kovin kummoinen? Lähelläkään täydellistä. Ehkä pitäs elää yksin tämmösen.

Siivouspartio työssään, siivoilemassa tiaisilta pudonneita pähkinöitä syömäpuun juurella. Tuon verran on lunta. Harakanjalan verran. Ehkä huomenna jaksan enemmän.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Heräsin tähän kylmään aamuun, nyt palelen

Nyt se kaunis metsä on sitten kaadettu. Tuntuu siltä, että paikallinen maanomistaja on äityny panemaan puiksi kaiken liikenevän metsänsä. Niin surullista. Niin ruman näköistä.
Aamulla paistoi aurinko hetken aikaa, mutta en voinu mennä kameran kans ulos kuvaan kimmeltävää hankea, kun orava oli syömässä enkä halunnut ajaa sitä karkusalle. Kateltiin sitten koiran kanssa aurinkoa sisältä. Kuvan alareunassa näkyy koiran pää, mihin aurinko paistaa. Pesin molemmat koirat eilen, ja nyt sädehtii tukka valossa. Koiralla siis. Se olikin hieman kanakeitossa aiemmin, ainakin korvakarvat... ja jalkakarvat takussa, kun juoksuhousuja on pitäny pitää jalassa,  nyt on onneksi sekin ohi. Toisen koiran juoksua odotellessa...

En meinannu saada taas nukutuksi. Tämä sädehtivätukkainen koira sai jonkun ihme niiskutuskohtauksen illalla, ja puoliunisena luulin sen oksentavan ja kimposin istualleni. Toinen koira sydämistyi (tai säikähti tai luuli että nyt noustaan ylös) ja lähti alakertaan. Aattelin, että tuleepahan kohta ylös tai nukkuu siellä alhaalla, mutta ei me toisen koiran kans osattu kuitenkaan ruveta oikein nukkuun... sitten kun kuului ääniä portaikosta ja vieruskoirakin murisi sinne, näytin taskulampulla valoa että näkee sänkyynpalaaja tulla, mutta äänet loppui ja ketään ei tullut. Lähdin sitten katsomaan, niin täällä se koira vaan korissa makas, portaikossa liikku taas joku muu otus. Ollapa se riistakamera, asentaisin sen vintin portaikkoon! Kävin vessassa ja koirakin tuli koristaan sinne vessaan, tutisi mun sylissä ja piti semmosta ääntä, jota ei voinu tulkita kuin selostukseksi siitä, kuinka hän oli ihan yksin täällä alakerrassa ja pelotti ja kylmäkin tuli. Yyh, yhy-yhy-y-y.

Silti meni pitkän aikaa, ennenkuin uni tuli, luin kirjaakin keskellä yötä kun en jaksanu töniä kuorsaavaa miestäkään koko aikaa.

Omenoita olis vielä. Kylmäsäilöttyjä.

Linnuille kelepaa ruoka näin kovalla pakkasella. Ihmettelin, kun normaalisti kaura ei käy kaupaksi, mutta nyt on menny kuorittu kaura viimeistä murua myöten, vaikkei mitään keltasirkkuja oo näkyny mailla eikä halmeilla. Harakat syö ne! Mikäs siinä. Ehkä niillä on ruoka vähissä, kun kaurakin kelpaa. Pähkinöitä oon piilotellu moneen paikkaan, kun pikkulinnut pyrähdellessään löytää niitä ja pääsee vaikeampiinkin paikkoihin, ettei kaikki mee harakoitten kupuun ja piiloteltavaksi pitkin kylää.

Joskus seurasin harakan touhuja, kun olin laittanu syömättä jäänyttä leipää tarjolle, oli vielä lumetonta sillon. Se piilotti kiireesti niitä leivänpaloja ihan lähelle, muutaman metrin päähän lehtien alle, ja ilmeisesti sitten hetikohta haki ne pois, parempaan piiloon. Ikäänkuin sillä olis ollu kiire saada ne pois näkyviltä, ettei kukaan muu huomaa...

Tällä viikolla on näkynyt pari harvinaista vierasta, töyhtö- ja pyrstötiainen.

torstai 10. marraskuuta 2016

Hyvä minä

Taas oon saanu taputella itteeni, kun viimeinkin sain ruvetuksi toimeen tuon vintin siivoamisessa. Jestas, että sitä onkin saamaton... mutta pontimena oli eilinen keskustelu esikoisen kans, kun se sano yhdestä patjasta, että kompuroi siihen kulkiessaan. Mie tuumin sille, että sekin asia on usein mun mielessä silloin, kun olen itse siellä yläkerrassa - käytännössä siis illalla nukkumaan mennessä, aamulla könyän pimeessä pois ja harvemmin siihen aikaan aattelen paljon mitään - mutta unohtuu kun olen alakerrassa.

Meillä siis nukutaan vintissä, joka on remontoitu kylmästä tilasta lämpimäksi. Matalaa tilaa, joten sängyissä ei ole jalkoja ja kun ne on siinä matalan katonlappeen alla, mahtuu hyvin nukkumaan ja osin istumaankin sängyssä. Tosin mulla nyt vanhemmiten on tullu välillä hankalaksi ylösnousu lattiatasolta...

Joku aika sitten tuskastuin siihen, kun mulla ei ollu tilaa levittäytyä sänkyyn (pienet koiratkin vie välillä ison tilan!) ja hommasin ylimääräisen patjan siihen sängyn ja seinän väliin. Ei putoillu enää koirat lattialle ja mie sain tarvittaessa jaloille enemmän tilaa, jos sattui että mun "jalkatilassa" oli muita nukkujia. Se oli hyvä systeemi, vaikkei ollukaan ihan nukkumapatjan tasolla.

Kun olen tässä miettinyt siihen siivousurakkaan ryhtymistä (jostain kesästä lähtien) niin on tullut mieleen sekin, kun eristeiden vähyyden vuoksi ulkoseinät on aika kylmät - kovilla pakkasilla on joskus vinttikomerossa jäätyny villapaita seinään kiinni - ja kylmyys kerää kosteutta. Epäilykset kävi toteen, kun nyt purin sen systeemin; seinässä oli hometta ja patja märkä siitä kohdasta. Patja sai lähdöt, seinä ja lattia märän kohdalta kloriittipesun ja jatkossa sitten vain koirat muksahtelee lattialle ja minä ehkä kans. Eipä ole kummoinen pudotus. Toivottavasti rakenteet kuivuu...

Just eilen miehelle puhuin, että on taas semmonen olo, kuin olis flunssa tulossa, ja myös siitä, että sellainen on kuulemma homealtistusoire. Flunssantulo-olo, joka menee ohi ilman, että flunssaa tulee. Mutta mullahan on ollu sellasta jo vuosia.

Nyt odottelen, että pöly laskeutuu, ja käyn vähän kosteen pyyhkeen kanssa vielä loppusilaamassa pinnat ja lattian. No onhan se lattiakin pinta. Sehän just on. Ja nyt muistin, että taisin unohtaa kumminkin sen rullaverhon imuroida... verhotangon imuroin ja sitten huomasin, että ne kattopalkit pitää kans. No, pyyhin sillä kosteella sitten siitäkin. Oon aika poikki, se oli yllättävän rankka homma runkopatjojen nosteluineen ja kääntelyineen, ja kun sitä romua on niin paljon ni sen kaiken väleistä ja takusista ja alta imurointi. Mun lankavarastokin on siellä, onneksi ovat muovilaatikoissa sentään. Hyi mikä pölyvarasto olis langat ilman laatikkoa ympärillä.

Uuniakin lämmitän. Kohta. Ellen putoo ennen sitä. Miten sitä on joskus jaksanu käydä töissä ja vielä hoitaa nää kaikki asiat sen päälle??
Koira toi lampaansa näytille.
Ei liity asiaan mitenkään.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Mustia pyyhkeitä

Semmosia kaipaisin. Kun on kaksi meikkaavaa naisihmistä talossa, ei kauaa ehdi ihastelemaan puhtaita käsipyyhkeitä vessassa, kun niissä on jo mustia tahroja jotka ei lähde pesussakaan. On kyllä meikinputsausaineita, vanulappuja, kasvopyyhkeitä jne, mutta ei se auta. "Hups, oho, unohdin!"

Mustia pyyhkeitä antaisin amerikkalaisista noin 200 miljoonalle, vai moniko siellä nyt "väärin" äänesti, jos asia kuuluis mulle. Toivottavasti se ei kuulu, näy, tunnu eikä haise mulle tulevaisuudessa tai ikinä mitenkään. Onhan meillä itselläkin eduskunnassa monta pientä trumppia, joita sanotaan perussuomalaisiksi. Demokratia toimii.

Se hyväksyminen. Sitä pitää nyt vaan harrastaa yhden jos toisen, tässäkin asiassa. Plarasin dkt-kurssin lappuja, ja siellä oli tiivistetysti ahdingonsietokykyjen osiossa näin:
Todellisuuden radikaali hyväksyntä
+Radikaali hyväksyntä
   -Todellisuus on juuri sellainen kuin se on.
   -Kaikella on syynsä.
   -Elämä voi olla elämisen arvoista, vaikka se onkin ajoittain tuskaista.

   -Vapautuakseen kärsimyksestä, täytyy olla valmis hyväksymään kaikki, mitä on. Älä taistele sitä vastaan, mikä on.
   -Hyväksyminen on ainoa tie ulos helvetistä.
   -Tuska luo kärsimystä vain silloin, kun kieltäydyt hyväksymästä tuskaa.
   -Päätös tämän hetken sietämisestä on hyväksymistä.
   -Jonkun hyväksyminen ei ole sama asia kuin arvioida se hyväksi.

Noita kirjoittaessani muistan niin hyvin sen huoneen, tuolit, ikkunat... ohjaajatkin, mutta monia muita ihmisiä en. Ja muistan sen, miten kapinoitiin näitä ylläolevia sanojakin vastaan. Kuten "tuska luo kärsimystä vain...jne". Osan noiden monisteiden kökköydestä selittää se, että ne on paljolti englannista käännettyjä, eikä vastaavia sanoja aina ole.

Tein parsakaalisosekeittoa, ja keitin vahingossa kaalit kuiviin ja ne vähän ehkä paloikin. Soppa maistuu nyt samalle, kun uunissa gratinoitu parsakaali, eli ihan hyvää mun mielestä, mutta kuopus ei tykkää. Tein kuitenkin kanakeittoa muille, ja senkin kanssa meinas käydä samalla lailla - laitoin tulelle, mutta unohdin sitten käydä laittamassa levyä pienemmälle. Täällä olkkarissa vaan nuuhkin, että kylläpäs tuoksuu hyvälle, ja vasta kun kuopus tuli koulusta, älysin että se porisee levyllä täysillä. Tai potut ja sipulit siellä vasta oli. Liemessä. Sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti. Vai sanotaanko se kuvaannollisesti? Kauheaa, kun ei osaa omaa äidinkieltään!

Ulkona on liukasta, ainakin autoilla. Laitan auton lämpiään, että pääsen taas...

tiistai 8. marraskuuta 2016

Kulmikas isä

Mun ja isän välit ei oo koskaan olleet kovin luottamukselliset ja läheiset - isä on ollu äkkipikainen ja saattanut suuttua hirveästi pikkuasioista, eikä kaikista asioista ole sopinut edes puhua. Silti se on ollut aina sanansa mittainen, vrt. äiti joka kännipäissään lupaili kaikenlaista mutta ei sitten pitänytkään lupauksiaan.

Nyt kun isä on vanhentunut ja sairastunut, se ei ole enää niin kulmikas, mutta voi miten hyvältä tuntui äsken puhelimessa kuulla välähdys siitä entisestä tulisielusta, kun tuli puheeksi nykyajan työelämä, jossa työläisen pitäs ilmaiseksi tehdä töitä. Ärräpäät pärähteli kun kapitalistia paheksuttiin :) Syöpähoidot tekee isän olon luultavasti huonommaksi kuin syöpä yksinään tekisi, mutta ehkä se pelkää  kuitenkin kuolemista sen verran, ettei se halua jättää lääkitystä.

Ja kun tässä primääriperheen sairauksista rupesin puhuun, niin siskon syöpä on todettu ärhäkäksi tapaukseksi, solumyrkytys alkaa ylihuomenna ja uusimisprosentti 50%. Ei tosin enää uusi rinnassa, koska niitä ei ole.

Koitan olla ajattelematta ikäviä asioita, vaikka totean ne olemassaoleviksi. En siis kiellä, mutta en voi sanoa myöskään hyväksyväni. Suomen kieli on taas puutteellinen, koska "hyväksyä" -sana sisältää määreen "hyvä", mutta vaikka hyväksyy tosiasiat, ei välttämättä pidä niitä hyvinä. Ne on pakko niellä, kun ne kurkusta alas tungetaan, mutta ei ne hyviä oo.

Eilen taputtelin itteeni taas olkapäille, kun uskaltauduin ajamaan kaupunkiin, kun vein esikoisen allekirjoittamaan TOP-sopimuksen (työssäoppimisjuttuja) ja siitä sitten hienosti ajoin kaupungin läpi toiselle puolelle, missä kävin vähän joululahjaostoksilla ja kattelemassa asioita. Puolihymy naamalla kuuntelin kenkieni kopsetta käytävillä enkä edes ihmisiä paljoa vihannut, mutta sitten näin itseni kuvajaisen heijastuvan kaupan pimeästä lasiseinästä, ja näytin ihan äidiltäni.

Joulukortteja oon hissukseen tehnyt, laitoin pienimuotoisen askartelupaikan, jossa kortintekokamat on sievästi ja välillä käyn siinä jotain liimailemassa. Viime jouluna vähän sitä nappiteemaa kokeilin, ja sillä on nyt menty ensalkuun, vähän muunneltuna tosin. Joskus mietin, tuleeko ne mun räpöstykset edes ehjinä perille - aika noloa, jos napit tai muut koristukset on kirjekuoren pohjalla kun kortti on vastaanottajalla.

Kurkussa on kaktus ja muutenkin vähän ontto olo, mutta mentävä on taas. Sinne sumppuun vieläpä, kuopusta viemään.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Sananvapaudesta ja masennuksesta

Muuan perussuomalainen äijä on saamassa huutia rasistisesta möläytyksestään, ja moni muu samanmielinen on saanut jo aiemmin, mutta siitä ei ole mediassa pauhattu kun eivät ole olleet julkkiksia. Ja sitten vingutaan, että sananvapautta ei muka sillon olekaan, kun tyhmistä sanomisista rangaistaan. Ennustetaan, että ennakkosensuuri tulee kohta ja ajatuspoliisikin.

Mikä siinä on, että tietynlaisilla ihmisillä ei enää somen myötä tunnu toimivan itsekritiikki ollenkaan omien sanomisiensa kanssa? Varsinkin kun nimettömänä pääsee huuteleen, niin ei ole mitään luonnollisia estoja enää, annetaan tappouhkauksia ja nimitellään vaikka minkälaisilla termeillä. Sanoilla, joita tuskin suustaan viitsisi päästää. Ei enää käsitetä, mikä on sopivaa ja mikä ei, ja kuvitellaan että toisten pitää sietää vaikka minkälaiset oksennukset itseltä, mutta jos joku vastaa samanlaisella oksella, se onkin sananvapauden rajoittamista. Ikään kuin se vapaus olisi vain itsellä, mutta ei muilla. Ikään kuin se vapaus suojaisi kritiikiltäkin, saati rangaistuksilta.

Sanan- ja mielipiteenvapaus. Toisinaan herää kyse, kokeeko esimerkiksi sukupuolineutraalia avioliittolakia tai Opetushallituksen tasa-arvo-opasta vastustavat bloggaajat ja muut julkisesti kirjoittelevat oman mielipiteensä niin erinomaiseksi, erityiseksi ja älykkääksi, että se on uudelleen ja uudelleen julkistettava kaiken kansan luettavaksi? Sitä yritetään sitten epätoivoisesti vielä naamioida vakavastiotettavaksi kannanotoksi - jollain valheellisilla anekdooteilla tai tieteellisillä tutkimuksilla, jotka ei liity edes asiaan - koska niiden oikeat vaikuttimet on niin alhaiset ja ahdasmieliset.

En yhtään ihmettelisi, vaikka suuri osa ihmisistä pitäisikin avioliittoa vain miehen ja naisen välisenä, mutta antavat silti toisten ihmisten elää omaa elämäänsä yrittämättä pakottaa heitä elämään ja ajattelemaan kuten itse elävät ja ajattelevat. Tai haluavat että pojat on poikia ja tytöt tyttöjä, mutta luottavat asioista päättäviin tahoihin ja varhais- sekä koulukasvatuksen asianmukaisuuteen. Ja sitten on näitä, jotka mutuun ja keksittyihin kauhukuviin perustuen ajattelevat tietävänsä asiat paremmin, kuin niihin perehtyneet lukuisat asiantuntijat, ja avoimesti kyseenalaistavat joidenkin ihmisryhmien ihmisoikeudet.

Ihan toiseen asiaan liittyi se blogi, joka sai minut miettimään, miksi itse kirjoitan. Eihän mulla mitään asiaa ole, saatika sellaista, mikä pitäisi saada toisten tietoon. No, se kirjoittamisen terapeuttisuus taitaa mulla olla se suurin vaikutin, ja se että ylipäätään tykkään kirjoittaa. Ja onhan tämä toisaalta jonkinlainen päiväkirjakin, tosin sellaisen voisi pitää ihan itselläänkin. Ja onkin mulla niitä, käsinkirjoitettuja. Niitä vaan ei voi selata otsikoista, jos muistelee jotain tapahtumaa että oliko se vuonna 2012 vai 2011. Ei, on sitten pakko lukee kaikki ne ekskreetit, jos meinaa saada palautettua mieleen sen yhden asian. (Opin hiljattain uuden sivistyssanan!)

En oikeastaan halua lukea omia juttujani. Vanhoissa on niin paljon tuskaa ja masennusta, ja toisaalta jos ja kun on ollu onnellisia hetkiä, mie suren sitä kun ne on menny eikä niitä enää ikinä saa takaisin. Oon semmonen vanhojen asioiden märehtijä, murehtija ja toisaalta suren kun niitä ei enää oo. Jossittelen ja mietin, miksi en tehny sitä ja tätä sillon ja tällön. Tiedän, se on täysin turhaa ja sitäpaitsi todella rasittavaa, mutta en voi sille mitään. Olen kyseenalaistanutkin oman tapani säilöä "muistoja", esim. lasten kirjoittamia lappusia, kun sitten myöhemmin kuitenkin itken niiden äärellä. Ehkä joskus heitän kaiken pois. Viimeistään sitten, kun muutan tästä talosta. On minunkin kaikki lapsuusmuistot hävitetty, enkä kärsi siitä. Ei ole kuin Jaska-nalle jäljellä.

Olen yrittänyt keskittyä siihen, mitä on nyt. Tällä hetkellä. Elää sen mindfullnessilla. Aika usein jää yritykseksi. Nyt eletään jo marraskuuta, ja ehkä nyt uskallan jo sanoa, että verrattuna moneen menneeseen syksyyn, mun mieliala on paremmassa jamassa. Ei toki voi puhua mistään elämänilosta tai jaksamisesta, mutta ahdistus, paha olo ja se musta pilvi pään päällä on ollu ihmeen vähäistä. Olen puuttunut pieniinkin oireisiin vastaiskulla, mennyt kävelylle, katsellut puita ja jos vain on ollut sinistä taivasta näkyvillä, niin sitä. Silitellyt koiria ja katsonut niitä silmiin. No, toinen ei juuri halua katsoa silmiin, toinen usein ihan hakee katsetta. Olen lukenut. Pakolliset ikävät asiat olen runnonut läpi ja kehunut itseäni jälkeenpäin. Jättänyt huomiotta sellaisia ikävyyksiä, jotka on voinut jättää huomiotta.

En usko, että nämä asiat olis auttanu, jos se masis ja ahis olis tosissaan halunnu hyökätä päälle, mutta ainakaan en ole luovuttanut ja katsonut vierestä mitääntekemättömänä, kun se tulee, tai ajatellut, että tulee se kumminkin, minkä minä sille voin.




lauantai 5. marraskuuta 2016

Pähkinöinä

Orava löysi viimeinkin omalle ruoka-apajalleen.
Piti kokeilla erilaisia lähestymistapoja.
Yrittää kiivetä sisäänkin.
Tämä oli käytännöllisin tyyli.
Sitten katolle syömään.

Sain nukkua yön ihanan rauhassa, kun mies möksähti ja nukkui sohvalla, tai sammui sinne. Peräti yhdeksään asti nukuin, se on aika harvinaista. Piti kyllä teeskennellä nukkuvaa, ettei koira innostu... kyllä se sit alkaa nukkuun uudelleen, jos vaan en huomioi sitä, mutta havahduttaa tehokkaasti unesta semmonen pieni ympäriinsä tallusteleva, häntää iloisesti huiskuttava koira.

Unia, kummia unia näin. Esimerkiksi että mies poltti meidän talon joidenkin vakuutusrahojen toivossa. Siellä me liekehtivässä talossa vaan tyynesti etsiskeltiin jotain tärkeitä asioita, mitä pitää pelastaa palolta. Kuopuskin oli vielä pieni ja tuli yövaatteisillaan vintistä ihmettelemään.

Täällä pitäs kohta olla puolipilvistä, mutta iso lumisadealue on päällä eikä näytä aikomustakaan häipyä. Ei siinä mitään, ei lunta vielä paljon minkään vertaa ole. Huvitti aamulla, kun "tein lumityöt" eli lakaisin portaat ja vähän polkua. Voi miten olis kiva, jos lumi ei enää sulais ennen kevättä!

Kävin tilaamassa ne rillit. Ei kannattanu vanhoihin hyviin sankoihin laitattaa uusia linssejä; siitä olisivat ottaneet satasen lisämaksun!!! Mihin työhön perustuu moinen lisämaksu? Vitutuslisä, sanon minä. Piti sitten ostaa jotkut halvat rimpulakehykset niihin kalliisiin moniteholinsseihin. Sain sentään osamaksulla, käsirahan sain ite määritellä. Ottaa pattiin kun on niin köyhä. Vaikkei globaalisti aatellen ole lähelläkään köyhää.

perjantai 4. marraskuuta 2016

Möykkyistä eloa

Hullu talitintti. Lentelee ympäri jasmiketta pysähtyen aina sekunnin murto-osaksi johonkin oksalle ja taas lennähtää eteenpäin. Ei sen perässä oikeasti mitään oo, lieneekö syönyt jotain hallusinogeeniä. Onkohan ne mun pähkinät terveellisiä...?

Alku se on tuokin blogipostaukselle. Tilanne sattui vain just kun laitoin sormet näppikselle että alan kirjoittaa jotain, ja sitten se nähty tilanne siirtyi tähän. Mutta olen ollut tiukka tänään; kieltäydyin kummankin lapsen kuskaamisesta. Ujo joutui menemään bussilla (jolla se ei oo kulkenu ennen ja jonka reitistä meillä ei ollut varmaa tietoa) ja se teki sille taatusti hyvää; mennä bussilla omatoimisesti ja etsiä paikkansa jopa vieraan ihmisen vierestä mutta kuitenkin niin, että siellä ei ole ketään sen koululaisia tuijottamassa ja huutelemassa tai jotain. Hyvin se pärjäs. Toisen panin käveleen asemalle. Mulla kun on ollu lasten suhteen se ongelma, että en osaa kieltäytyä ku ne pyytää esim. kyytiä.

Eilen oli tosiaan hieman erikoinen päivä kun ei kumpikaan lähtenyt aamulla mihinkään, joten käytiin sitten bongaamassa junia. Lähdin kuskaamaan, kun pyydettiin...
Meni taas Vectron.

Itse asiassa toinen samanlainen oli junan toisessakin päässä mittausvaunun perässä. Testiajojahan nämä on vielä, Vectronit tulee varsinaisesti käyttöliikenteeseen vasta ensi vuonna. Onko siitä muuten ollu puhetta, että näille perille tulee takaisin ainakin osa niistä VR:n poistamista junavuoroista? Se on hieno juttu. Pitää välillä kehuakin, eikä aina moittia :)

Otin vähän talventörröttäjäkuviakin, kun niin kaunis lumitausta oli. Näitä kuvia varmaan on nyt joka puolella paljon, kuten joka syksy lumen tullessa...
 Junabongarikin siellä

 Taivas oli tumman siniharmaa


Nyt kun on lunta, näin myös kuinka hiiri/hiiret oli kipitelleet sen laatikon päällä ja ympärillä, missä on ennen säilytetty niitä linnunsiemensäkkejä ja muita ruokia. Koskahan hiirulaiset tulee sisälle... laitoin hiljattain uudet syötit vintin loukkuihin sitä ajatellen. Kuistillekin vois laittaa.

Eilenillalla tunsin rinnassa kyhmyn, kun olin selälläni sängyssä. Mullahan on nyt 3 ja puoli vuotta siitä leikkauksesta, ja arpikudos on möykkyistä ja muuttuvaistakin se on ollut. Olen opetellut tunnistamaan muotoja ja eilen sitten panin merkille, että on ylimääräistä. Ihan rintakehän pinnassa lähellä rintalastaa, arven vieressä, siellä missä niitä möykkyjä on ennenkin ollut. Pieni nappula siellä tuntui sisällä, mutta vaikea sanoa onko se ollut siellä ennen. Aamulla se "ylimäärä" oli pienempi, kuin olis joku turvotus laskenut yön aikana. Tekis mieli tunnustella koko ajan, mutta jos sitä koko ajan painelee, niin eihän sitä sitten huomaa jos se kasvaa. Hysteerisyyteen en ala, mutta täytyy tarkkailla. No illalla tietysti mietin syövänkin mahdollisuutta, ja ynnäilin mm. viime aikojen väsymystä siihen, mutta ei nyt hätiköidä. Vielä sain nukuttua yöni. Tosin otin melatoniinin varmuuden vuoksi.

Yöllä heräsin kyllä miehen puhelimen plingplongiin, kun se oli unohtanu ottaa siitä äänet pois, ja sitten koiran nuolemisesta hoksasin, että sillä (koiralla) ei oo suojahousuja jalassa, oli jotenkin saanut ne riisuttua. Tai ne joskus putoo itekseenkin. No, kuumeinen etsintä, joka ei johtanut tulokseen, mutta mies löysi onneksi ne, mitkä olin aiemmin koiralta vaihtanut pois, kun se ei tahtonut sopeutua niihin... nyt oli kai useamman päivän housujenkäytön jälkeen niin tottunut, ettei enää häirinny kireemmät pöksyt. Saatiin ruveta uudelleen nukkuun kaikki, eikä tarvinnu lähteä alakerrasta hakemaan housuja koiralle.

Olishan se kyllä kätevää, kun koirat olis steriloitu. Aiemmin niillä sentään oli osapuilleen samaan aikaan juoksu, nyt joutuu sitä housurumbaa pyörittään neljä kertaa vuodessa pari viikkoa kerrallaan. Enemmänkin. Ja joka kerta ainakin yhdesti käy niin, että unohtaa riisua koiralta housut, kun päästää sen pissalle...
Paita ja housut

Eilen muuten paistoin pipareita. Ekat tänä jouluna. Monta päivää teki mieli, niin piti ostaa kallis gluteeniton taikina... mutta kyllä taas huomasin, että se vehnättömyys on mulle ihan hyvästä, kun erehdyin syömään hiukan vehnäisiä juttuja. Aina välillä tuntuu, että pitää hävetä sitä että syö gluteenitonta, kun se on leimattu muotijutuksi ja keliaakikot valittaa, että ei-keliaakikot syö kahviloiden gluteenittomat jutut niin ettei heille jää syötävää. Mulle kelpais kyllä gluteenillinenkin, jos siinä ei olis (valkoista) vehnää, mutta harvoinpa mitään mainostetaan vehnättömänä. Kahviloissa ainakaan. Kaupassa sentään voi lukea sisällysluettelon. Tai mikä se ruuassa nyt onkaan. Kirjassa on sisällysluettelo.

torstai 3. marraskuuta 2016

Valoa pimeyteen

Tänään orava kävi sentään jo vajaan puolen metrin päässä laudastaan. Näinköhän ehtii taas pähkinät homeentua siellä ennenku niitä kukaan syö. Tiaiset säälittää, ku ne kyllä söis, mutta eivät pääse niihin käsiksi. Nokiksi. Sitten taas jos laitan pähkinöitä tarjolle, harakat syö ne. Niitä oli eilen viisi tai kuusi kappaletta tuossa pihalla, kun esikoinen välttämättä halus tarjota pähkinöitä ja vanhaa paahtista.

Mulla on ollu se voimallinen ja aktiivinen masiksentorjunta meneillään, ja eilisen pidin tietokoneen kiinni. Säätiedotuksen vilkaisin puhelimesta, mutta kaikki muu sai olla, koska huomasin pahoittavani mieleni pikkuasioista. Siispä suljin ne pois elämästäni yhden päivän ajaksi ja toivon, että ne menee ohi kun en itse palaa niihin. Lueskelin venetsialaisesta poliisikomisariosta ja pötköttelin sohvalla, kävin tyttären kanssa kaupoilla ja tein mielestäni hyviä ostoksia - kuudentoista euron ulkovalosarja kuudella eurolla. Piristää mieltä, kun näkee sen ikkunasta. Täällähän katuvalot sammutetaan puoliltaöin, ja tytön kaverin äiti joskus sanoi, että ne mejän ulkovalot on hänestäkin kivat, kun tulee vuorotöistä yöllä kotiin. Nyt ne on ollu poissa, kun katkaisin ne vahingossa keväällä. Menevät todella haperoiksi sään vaikutuksesta ne ohuet johdot. Noita uusia asentaessani oioin vähän sitä isossa lyhdyssä olevan valosarjan johtoa, ja naps se irtos muuntajasta. Yksi uusi, yksi roskiin siis.

Mukavaa oli myös, kun sain tankata kuudellakympillä, tankki tuli melkein täyteen ja oli ilo katsella polttoainemittarin lukemaa auton kojetaulussa. Niin vähillä on joutunu meneen viime aikoina.

Lumikaaos jäi täällä vajaaseen senttiin, mutta onneksi viime yönä oli tullut hitunen lisää. Ei niin, että maa kokonaan olis valkeana, mutta onpahan vähän siistimpää ja näkee pimeällä ajaessakin hiukan paremmin. Kävin aamulla koirien kans kävelemässä kuuden jälkeen, minusta on kiva kävellä vastasataneessa lumessa. Oli jo beaglenomistaja käynyt lenkkinsä ennen meitä, ja irrallaan kulkeneiden elukoiden jälkiä näkyi myös. Saattoi olla ketunkin jäljet.

Toisella tytöllä ei ole tänään koulua, ja toinen on siellä tetissä. Siellä on tänään joku lastenjuttu, joka kestää iltaan, joten vasta iltapäivällä menee sinne. Kuulemma pitää olla maskeerattuna halloweenrekvisiittana :) tylsempikin tettipaikka olis voinu olla!

tiistai 1. marraskuuta 2016

Lumikaaosta odotellessa

Kiitos teille mieltälämmittävästä huolenpidosta sen mun oudon mahajutun tiimoilta, olo on nyt ihan okei mutta jos se uusii, lähden kyllä sitten etsiin hoitoa. Eilen väsytti karmeasti ja jouduin nakittaan koiralenkinkin esikoiselle, mutta tänään jo reippaana ulkoilin. Aurinkokin pilkahti pilvien raosta, ensin aattelin että nyt äkkiä ulos, kun paistaa, mutta sit totesin, että mulla menee se kymmenen minuuttia koirien ja itteni pukemisessa ynnä muussa, että paistaahan se aurinko sisällekin. Istuin sitten tässä ja annoin auringon paistaa naamalle. Jostain luin kaamosmasennukseen liittyen, että valon pitää tulla nimenomaan silmien kautta, ei riitä että silmät kiinni ottaa aurinkoa. Ei aurinkoon tietenkään tuijottaa saa, mutta kattelee vähän toisaalle sitten. Ei paistanu ees viittä minuuttia.

Iltasanomalehden lööpissä luki, että "Lumikaaos uhkaa". Niinhän se aina. Tuskin yltää edes tänne asti, mutta toki jos Helsinkiin on tulossa lunta, niin se on valtakunnallinen asia.

 On sitä hitustellut jo hiukan :)

 Joku siellä meni, ja mettäpuudelit oli tarkkana.

Laitoin oravalaudankin, kun orava tahtoo nostaa siemenautomaatin kannen aina pois paikoiltaan ja sit se on ihan rempallaan, josko harjoittelis tällä mieluummin. Mutta varmaan turha toivo. Ja oravalautakin vetelee viimeisiään, rakenteesta johtuen seinät leviää ja pleksi putoaa varmaan pois vähänkin ankarammassa käytössä. Katotaan nyt, laitoin siihen vähän jotain ympärille pitämään koossa. Paljon mukavammin se nyt istuu kyllä maisemaan kuin uutena :)
2014

Siitä lumikaaoksesta vielä, että jos se tulee tänne asti, niin en kyllä lähe joogaan aamulla. Muutenkin siellä oli viimeksi taas tympäisevää, kun jälleen kerran menin "väärälle" paikalle ja sitten siihen piti tunkea viereen, vaikka salissa olis ollu paljon tyhjiä paikkoja. Ehkä se olen mie, joka on suvaitsematon, mutta en kyllä pidä siitä, että tungetaan mun syliin vain siksi, että kaverin kans pitää päästä vierekkäin ja pulista sitten koko se alkuaika. Ärsyttää se pulinakin. Mikseivät mee vaikka kahville keskenään hölöttään ne asiansa, ei joogatunti oo seurustelua varten, vaan siellä keskitytään joogaan. Mmmm... suvaitsevaisuutta... hyväksyntää... positiivisuutta... joogamieltä...