Tää ottas nyt kuvia

En käynyt pelloilla eilen, kun tuuli niin kylmällä viimalla. Tänään kävin, oli hyvä kävellä ja oikein hyvän mielen lenkki tehtiinkin. Alkumatkasta paistoi aurinko, mutta tuossa vaiheessa ei enää. Sääennustekin on muuttunut pilvisemmäksi, äsken ripautti muutaman hiutaleen lunta.

 Entisen järvenpohjan lähteikkö oli kiehtova kuten aina. 

Pohjan ammottavista vedentuloaukoista voi päätellä, että vettä on maan allakin ihan kohtuullisesti. En oo ennen nähny noin isoina, lähinnä vain pohjahiekka on siirtyilly ja kuplinu.

Tämä syksyinen ilmiö on ollu tänä talvena tuttu tuolla mejän lähipolullakin. Maankosteus jäätyy pieniksi ylöskohoaviksi pilareiksi, kai sille on joku oma nimityskin, en nyt vaan tiedä taikka muista. 

Tuolla on varmaan jonkun tai joidenkin koti. 

Poseeraustuokio hautausmaan vesikaivon kannella:

Nicki, kato sieki tänne päin!

Hyyvä, hienot koirat, saatte namit!

Njam miam maisk

Kuopus vei lemmikinhoitokeikalle mennessään esikoisenkin työharjoittelupaikalleen, ehdin nähdä Picasson takavalot kun palailin kotiin lenkiltä. Mietinkin siinä aamummalla, että on ne vain niin mukavaa seuraa. Ollaan samanmielisiä ja nauretaan paljon ja paljolti samoille asioille. 

Joku väitti, että Kirkkonummella olis jo korvasieniä näkyny. Täytynee viiä koirankarvaa linnuille.

Kukkuluuruu

No niin, olen taas kaivautunut kuopasta ylös. Puhaltelen tässä reunalla ja kokeilen, joko jalat kantaa.

Hienoja ilmoja on onneksi piisannut. Perhekin on taas koossa, kuopus lainas mun autoa että pääsee viikonloppuna töihin - sillä on erilaisia lemmikinhoitotehtäviä tuolla muutaman kymmenen kilsan päässä. Voi olla, että vaikka mielestäni viihdynkin yksin ja ahdistun jos en saa olla välillä yksin, ihmisten kanssa oleminen saattaa vaikuttaa positiivisesti mielialaan.

Ihan ihmekummia unia oon nähny. Viime yönäki olin menny naimisiin yhen entisen laastarisuhteen kanssa. Kamalaa oli se! Ja musta tuntuu, että oon nähny ennenki samanlaista unta. Se ihminen oli oikeasti itserakas ja matalaälyinen. Muistan, miten naiivisti olin ihmeissäni, että mies voi olla niin uskomattoman tyhmä. Olin kuvitellut, että vain naiset voi olla. Miten sovinistinen olinkaan, ja jotenkin naisia halventavan ilmapiirin aivopesemä. Eikä tyhmyys minua haittaa, jos siihen ei liity tuollainen itserakkaus ja ylpeys, ettei ikinä voi alentua kysymään, jos ei jotain tajua.

Vois mennä pelloille käveleen, ei varmaan oo nyt niin märkää ku on pakkasta.

Pahoittelut pahan mielen purusta

 Ihana auringonpaisteinen pakkaskeli, mutta minua vaan ahistaa ja masentaa. Mikään ei tunnu menevän oikein. Haluaisin karkuun kaikkea tätä arkea ja pinnistelyä. En edes laihdu, vaikka olen pätkäpaastoillut ja muuten elänyt kuten ennenkin. Tunnen itseni niin epäkelvoksi, tarpeettomaksi ja huonoksi. Ja kun tänne avaudun, alan heti pelätä, että jotain menee oikeasti pieleen, jotain kamalaa sattuu ja sitten kaduttaa, kun tuli valitettua ja asiat meni vielä huonommaksi.

Varjoa on hyvä kuvata, siitä ei huomaa että mun painoindeksi on yli 33. Säkillinen mätää paskaa.

Ajattelin, että ulkoilu ja liikkuminen piristää, ja lähdin ennenkuin paastoaikakaan oli loppunut - pakkasin mukaan vähän syötävää siltä varalta, jos voimat loppuu. Ei ne loppunu, tosin ei niitä ollu paljoa jaettavaksi, joten matka taittui hitaasti. Koiratkin vähän väliä käänty mua kattomaan. Ilma oli kyllä ihana ja koirat hauskoja haalareissaan. Onneksi ei tullu ihmisiä vastaan, lukuunottamatta yhtä kouluun kiirehtivää pyöräilijälasta.

Mun matkanmittaussovellus lakkas mittaamasta matkaa (aikaa ja kaloreita se silti mittas?) joten poistin sen ja latasin tilalle sen vanhan Simply Walkingin, mikä oli aiemminkin. Omat huonot puolensa siinäkin, mutta se sentään toimii.

Luin Elly Griffithsin viimeisimmän oikein hitaasti, pätkän kerrallaan. Kiltti kirjastontäti varas mulle jo sen tulevankin kirjan, jahka se ehtii ilmestyä. Nyt on Ilkka Taipaleen Mielisairaalassa aloitettu. Tulet uuniin laitettu, kerrankin kun on pakkasta useampi aste. En mie usko, että minun elämä siellä meren rannassa tai erämaamökissä olis sen kummempaa, kun tämä vaiva kulkee aina mukana...

Hokkishokki

Taas sataa. Ihanku sitä vettä ei olis tarpeeksi jo tullu, ojat on ihan täynnä ja pelloilla seisoo. Keväinen räntäsade. On ollu pari päivää niin epäjärkevä kevätfiilis, ja nytkin tuntuu siltä kuin olis tyyliin pääsiäinen. On helmikuu! Talven tulemisen mahdollisuus pienenee kyllä päivä päivältä, ja liekö ikinä ollu tällasta, että syksy suppilovahverolöytöineen vaihtuu kevään kiuruksi pellolla ihan muutaman viikon sisällä. Ilman talvea siinä välissä.

Kallioimarre

Tyttäret on muualla ja miehellä tänään vapaa, tuntuu ihan lomalta.

Kävin siellä omalla reissullani XXL-kaupassa siskojen vanavedessä, kun ne etsiskeli itselleen mitä etsikään, ja löysin sieltä tosi hyvät kenkiinlaitettavat jäähokit.

Nuilla pääsee kyllä vaikka kuinka iljanteista rinnettä! Mutta koska en tarvinnut niitä (on jo irtonastat sekä nastakengät) ja hinta oli neljä kymppiä, niin jäivät kauppaan. Mutta pätevän näköiset. Nypläsin noita pariinkin otteeeseen, jostain verkkokaupasta olis tosin saanu puolella xxl:n "pakkomyynti"hinnoista. On moitittu markkinointitempuksi tuota "pakkotyhjennystä", hinnat on kuulemma liki samat ja kamalan kalliit kuin normimyynnissäkin. Mua eivät huijaa ostamaan kenkähokkeja neljälläkympillä, vaikka kuinka väitettäs että nyt on pakko saada kaupaksi. Joku ohut tuulitakinrepale kakssataa!

Jossain hehkutettiin tuota Sofia Jirauta, jolla on downin syndrooma ja joka tekee mallinhommia. Hienoa tietysti, mutta jotenkin tuosta tuli mieleen taas se, että kunhan olet kaunis, niin kaikki muu annetaan anteeksi - etenkin jos tuot positiivista näkyvyyttä ja sitä rahaa. Toivottavasti sillä on hyvät edunvalvojat ja se saa hommasta iloa.

Mie sain joululahjaksi pelikortit, ja oon siitä lähtien melkein joka päivä pelannut muutaman kierroksen pasianssia. Eilen googletin koneeltakin pasianssin, ja nyt voin sanoa, että olen peliriippuvainen... pelasin 26 peliä ennenkuin sain läpi. Se on niin paljon nopeempaa koneella, kun se sekottaa ja jakaa kortit. Eikä tuu vedettyä sitä "helpotettua", mitä ite pelaan jos ei normaalilla mene läpi.

Olen ehkä myös susheihin addiktoitunut. Harva se päivä tekee mieli. Tai just niitä nigiripötköjä, joiden päällä on kalanpala. Niitä saa Prismasta, jos sattuu ettei joku oo jo vieny kaikkia. Onneksi olen köyhä maalainen, enkä joka päivä käy siellä...

Tyhjästä päästä kärsii koko

Räntäsateessa kävelyllä alkoi mun loma. Lähdin muka vähillä matkatavaroilla, mutta jännästi se kevytkin laukku alkoi painaa ensimmäisen kilometrin jälkeen...

Keski-Suomessa satoi ensin lunta, oikein ihanaa nuoskalunta, sitten se muuttui rännäksi ja lopulta vedeksi, joka sulatti lumet pois. Toisenkin siskon uusi kämppä oli kiva, nyt koko suku asuu siellä reilun kilometrin säteellä toisistaan.

Kuopus tuli mun perässä myöhemmin, oli unohtanut toiset housunsa matkasta ja pipo katosi junassa, piti käydä ostoksilla sitten. Mie vastustin menestyksekkäästi turhien asioiden ostamista (ostin vain muille tuliaisia ja kuopukselle tarpeellista) mutta torstaisen linja-automatkan kärsimyksen pakottamana ostin itelleni bluetooth-nappikuulokkeet. Jouduin nimittäin melkein puolitoista tuntia kuuntelemaan väkisin kauheaa suomalaista iskelmämusiikkia! Juuri sitä, mitä vähiten jaksan. Hyi olkoon. No, ne tuli tarpeeseen paluumatkalla, taas oli jotain kauheaa jollotusta. Ehkä olis kuitenkin pitäny ostaa johdolliset kuulokkeet, kun eihän noissa akku kestä kuin 3 tuntia. Mutta kyllä se tuolle matkalle riitti, onneksi. Imagine Dragonsia Olli Hermanin sijaan.

Olin kyllä onnellinen kotiinpaluusta! Ja koiratki oli. Ja tänään oli ihana käydä "omilla poluilla" kävelyllä, siivoilin vähän pihaa ja katkoin tuota meidän "vaahtera-aitaa" osittain lyhyemmäksi. Vein pyykkiä ulos tuuleen kuivumaan (en kyllä tiedä, miten hyvin siellä varsinaisesti kuivuvat) ja vähän vessaakin siivosin. Siellä huomas mun poissaolon :)

Turhien asioiden ostamisesta vielä sen verran, että kauhistuin huomatessani, että mulla on peräti neljä fleecepusakkaa, sellasta vetoketjullista takkia. Toki niitä toisinaan käyttää tyttäretkin, ja toki kaksi niistä on peräisin 90-luvun alkupuolelta (ellei kauempaakin) mutta kuka tarvii neljää fleecetakkia? Lisäksi mulla on kaksi collegehupparia, mutta ne on myös sieltä 90-luvulta. Kestäviä vaatteita metallivetoketjuilla oikein. Mikromuovia irtoilee, mutta onpahan ainakin tullut käyttöikää vaatteelle.

Pelkoja

Häslingit on häslätty ja matka alkaa tänään. Kolme junaa ja yksi bussi. Voi olla, että viisitoista vuotta sitten olen ollut hieman epäluotettavampi, mutta kun oon kuitenkin siivosti elänyt jo vuosikausia, niin voishan sen jo unohtaa.

Eilen kävin ekaa kertaa elämässäni kirjaston Novellikoukussa. Oli ihan kivaa. Mutta kyllä se on melkoinen urakka lukea ääneen 20 minuuttia yhtä soittoa... itellä kuivui suu jo kuunnellessa. Ja huomasin, miten vähän oon pimeessä ajellu kaupungissa. Oikein pelotti! Koko ajan olin varma, että jostain pimeästä loukosta syöksähtää joku jalankulkija tai pyöräilijä alle. Ja kaupungin ulkopuolella sai pelätä peuroja. Elikkä kauriita.

Aamulla heräsin viiden maissa pelkäämään, että juna on myöhässä ja jatkoyhteys ei odota. Mutta jotenkin ne usein tietää niistä jatkavista matkustajistakin, ehkä jatkolippuasiat on jollain tietokoneella näkyvissä - ite kuullut ainakin että "odotetaan matkustajia saapuvasta junasta" tjsp. Uni ei enää tullu vaikka väsyttiki. Kävin sitten pienellä lenkillä koirien kans, ulkona on reilun sentin kerros märkää lunta. Oli hauskan näköistä, kun koskemattomalle valkoiselle lumelle jäi mustia koiranjälkiä. Oli siellä kyllä jo kävellyt yksi kyläläinen kolmen kelpiensä kanssa. Oletan, että ne oli ne, kun en tiedä kenelläkään muulla olevan kolmea keskikokoista koiraa. Hyvin koulutettuja ne.

Hauskaa viikonloppua itse kullekin ♥

Valenttiininpostia

Oi, kyllä nyt on ollu postilaatikossa kivaakin! Kiitos te kortin lähettäneet ♥♥♥ ja hyvää ystävänpäivää näin etukäteen, en mie sitä kuitenkaan muista sitten ku se on...

Laitoin uuniin laatikoita paistumaan ja kaupasta kokeeksi ostamani gluteenittoman valkosipulivoipatongin, pakasteen. Ei ollu halpa, ja voi miten on mautonta. En usko, että gluteenittomasta ei vois saada hyvääkin, jos haluais! Leipä on kuin pumpulia ja rasvaa on kamalasti, mutta valkosipulin makua vain häivähdys. En suosittele. No, koirat syö mielellään, näköjään.

Ja tänään on jo kolmas päivä peräkkäin, että sääennusteessa on merkittynä auringonpilkahdus, mutta juuri silloin on meidän kohdalla taivaanpimentävä sadepilvi ja sataa. Nyt se kyllä on menossa jo pois, seuraavan sateen tieltä. Ei ees pitäny sataa. Mie katoin vaan aamulla tiedotteen ja sitten yllätyin, kun kesken lenkin alkoi sataa raskaita, isoja, kylmiä pisaroita. Hyi. Onneksi päästiin oikaisemaan kotiin.

Eilinen "jalkapallo"kin liiskaantui kävellessä, kyllä se tuntuu mutta ei enää häiritse. Eilen tuntui vähän ilkeeltä kävellä, varsinkin kun aatteli, miten se mollukka on puhjennut tai levinnyt sinne läskikerrosten väliin lullumaan. Yh.

Esikoisen piti kotiutua eilen, mutta perheen lapsenlapsi oli yrjötaudissa, se oli tarttunut tytön "anopikkeelle" ja tyttö itsekin oksensi. Se siis vaan käväsi tuomassa pyykkiä ja hakemassa puhdasta vaatetta ja lähti takaisin. Kun se lähti, niin pyyhin kloriitilla kaikki paikat, mihin se oli koskenu :) No se on tulossa huomenna taas takas, jos ei mahatauti äidy pahemmaksi, ja mie pelkään sitä tautipöpöä kuin ruttoa. Mahatautia kamalampi on vain oksennusmigreeni. Meinasin sitten, että siirrän junalipun jo huomiseksi, mutta mies ei sitten yhtään tykkää. Sen mielestä on "kummallista" että mie silleen siirtelen, kun oli jo päivä sovittu. Sen päähän ei mahdu yhtä aikaa mun lähdön aikaistuminen ja mahataudin välttely-yritys, vaan siinä täytyy nyt olla jotain epäilyttävää. Mutta on mullakin jotain ihmisoikeuksia tässä maailmassa, vaikka melko turha olenkin.

Ulkona on oikeesti ihan kuin kevät. Varsinkin nyt, kun lumet suli ja tiellä kulki puro.

Vääntöä.

Kyllä ei kannata näköjään näytellä Mielensäpahoittajaa. Ihana Antti Litja sai aivoinfarktin ja nyt on Juha Muje kuollut.

Sunnuntaina velloin itsekin oikein kunnolla pohjamudissa mieli pahana. Mielialalääkitys on nyt tapissa mutta mahdollisia hyötyjä odotellaan vielä. Mie en kyllä oikein usko sen voimaan, kun muutenkin mieliala on aaltoliikkeessä. Pohjalta on suunta ylöspäin joka tapauksessa, niin on elämä mulle opettanut.

Eilen esikoinen käytti koirat ulkona narussa, kun eivät muuten olis pihalle edes menneet kun koko ajan satoi kaatamalla. Mie jätin suosiolla homman sille, kun jouduin ajeleen päivän aikana yli 150 kilometriä ja rahaakin meni melkein yhtä monta euroa. Ostin ruokaa kuopukselle asuntolaan ja esikoiselle mukaan kun se meni poikakaverille, tankkasin auton ja ostin siihen uudet sulat. Toinen vetelee viimeisiään ja olen huomannu, että on hyvä olla varallakin yksi sulka, jos rämähtää hajalle kesken matkan. Toiset hajoilee, mutta nämä Valeot, mitkä nyt ostin Motonetistä, on kyllä ollu hyviä.

Sisko puhui jo kuukausi sitten, että voisin tulla vähän pidemmälle lomalle arjesta sitten, kun tytöillä on koulusta lomaa. Nyt kun aloin siitä miehelle puhua, niin eihän se sille sopinu. Sitten kun lupasin ottaa (esiliinaksi) puoliksi vastentahtoisen kuopuksen (ja koirat) niin se lientyi antamaan periksi. No, ostin liput ni kuopus muistikin, että sillä on juuri silloin joku kissanhoitohomma. Eli nyt se ei tulekaan samaa matkaa, koittaa saada liput vaihdettua toiseen ajankohtaan. Ja koiratkin jää kotiin, esikoinen lupasi niitä hoitaa maanantain. Alunperinhän mie olin suunnitellu ja puhunu kuopuksen kans, että se olis kotona koiravahtina, että olisin voinu olla vähän pitempään, mutta homma meni nyt näin. Lyhytkin lomanen on parempi kuin ei mitään.

Tänäaamuna yllätyin, kun ihan yhtäkkiä tästä tuolista lähtiessäni oli jalan alla möykky. Ensin luulin, että astuin jonku koiran lelun päälle, mutta kun se seuras jalan mukana, niin sit luulin että sukassa on jotain kiinni, mutta ei; se oli mun jalkapohjassa. Pikkuvarpaan puolelta päkiä oli pullistunut valkoiseksi ja tunnottomaksi. Niinku olis pumpulipallo sukassa. Omituista, en löytäny tri Googleltakaan apua. Ei se tosiaan kipee oo, mutta epämukavan tuntunen, ja käveleminen ei tunnu yhtään kivalta. Joku nestekertymä vissiin yhtäkkiä siellä. No, kyllä Google löysi vastaavan tapaisia, mutta ne liittyi diabetekseen, kilpirauhasen vajaatoimintaan ja ääreisverenkiertohäiriöihin, eikä mulla tietääkseni ole semmosia. Paitsi kyllä usein kantapäitä palelee, kun menen sohvalle istumaan niin että jalatkin on sohvalla.

En kyllä enää osta Axan myslejä, ne on aina pettymys. Tämänkin pussissa annettiin ymmärtää, että on kookospähkinää ja muita pähkinöitä, niin lähinnä rusinaa ja kauraryyniä, ei kookosta kuin rippunen ja pähkinätkin homeisen ja pahan makuisia. Ei oo Lidlin pähkinämyslin voittanutta!

Kuva ei liity.

Uimalasittomuuksinensakaankohan

Ihana aurinkoinen päivä! Mutta voi, mikä tuuli! Hyytää ytimiä myöten ja saa silmät vuotamaan solkenaan. Olin hukannut silmienkuivausliinanikin - se tahtoo aina pudota kun otan hanskan taskusta - ja kaipasin uimalaseja. Tai laskettelulaseja.

Näinä päivinä kaipaan myös pihaa, jossa vois istuskella auringossa. Mieluiten tuulettomassa paikassa. Menee vielä varmaan viikkoja, ennenkuin meidän pihalla voi auringosta nauttia, mutta kyllä sekin aika tulee. Toivottavasti paistaa aurinko jatkossakin aina sillon tällön.

Ennen vanhaan tykkäsin katsoa postin, kun saattoi tulla joku kiva kirje tai kortti mullekin, mutta nykyään tulee vain laskuja ja mainoksia tavaroista, joihin ei ole varaa. Tulin vaan aatelleeksi kun äsken kotiin tullessani tsekkasin laatikon. Siirryttiin ainoon kirjekaverinkin kanssa sähköpostiin, kun posti oli lakossa. Ja muutenkin on niin epävarma. Mutta nykyään onkin paljon kivempi katsoa sähköpostia :)

Aamulla oli mittarissa 11 astetta pakkasta, mutta maanantaiksi on taas luvassa 5 astetta lämmintä ja vesisadetta. Täytyy nauttia näistä mukavista ilmoista nyt sitten oikein olan takaa. Olen tuuletellut asioita, kun ei ole oikein koko talvena ollu tuuletuspakkasia. Ainakaan pölypunkeista eroon pääsemisestä ei ole ollu toiveitakaan. Vaikka väitettiinhän joku aika sitten, ettei niitä enää oo, mutta varmasti tämmösessä kosteahkossa puutalossa viihtyy nekin. Siinäpähän ne mennee.Yhtenä päivänä ronttasin sohvan kaiken päällisen ulos, yhdeksän tyynyä ja kaksi vilttiä sekä sohvanpäälliskangas. Oli raikasta sitten.

Nyt on vaihteeksi sellasta luettavaa, mikä melkein koukuttaa jatkamaankin lukemista: Elly Griffithsin arkeologia/rikossarja. Edellisessä kirjassa mie vaan melkeen heti arvasin murhaajan, tai mulla oli kaksi ehdokasta ja se oli se ensimmäiseksi epäilemäni. Niin monissa juonissa se syyllinen löytyy päähenkilön lähipiiristä, jos ei peräti luotetusta. Lainasin heti kerralla kolme sarjan ensimmäistä kirjaa, kun sattui olemaan paikalla, nyt on toinen menossa.

Fasaaneja

On pari asiaa, jotka ei ihan sulavasti sovi yhteen pätkäpaaston kanssa: öiset ja aamuiset päänsäryt, kun pitäisi ottaa lääkettä, mutta sitä ei saisi ottaa tyhjään mahaan, ja syödä ei saisi mitään kaloripitoista. 

Jooga. Sinne mennessä paasto venyy 17-tuntiseksi, koska se alkaa ennenkuin paasto loppuu. Tänään ekan kerran menin syömättä, ja olipa kaupan kautta kotiin tullessa ihan "vetku olo" niinku kotopuolessa sanottiin. Tuntu, ettei jalat ala ollenkaan kantaa. Tosi vastentahtoista oli lenkillelähtö, mutta olihan siellä ulkona kivaa, kun aurinkokin paistoi. Ei paista enää.

Koira esitti mulle ehdotuksia mun aamiaismaksamakkaran jakamiseksi, kun se tiesi että se on leikkuulaudalla. Ei päästy kompromissiin, joten laitoin makkaran takaisin jääkaappiin. Oikeasti noilla menee maha heti ruikulille maksamakkarasta. Ja monesta muustakin. On hyvä koira, kun se aina hälyttää ruuasta - ei jää tähteet kovin pitkäksi aikaa levälleen, vaan ne tulee laitettua kylmään. No, makarooni joskus jää. Tuosta tulis varmaan hyvä ruokakoira Tulliin. Ja mun siskon paksummasta koirasta, voi jestas että se haistaa pienen syötävän murusenkin! Ja kaivaa sen esiin.

Tein pizzan. Ihan hyvää, mutta pohja jäi raa'aksi ja piti panna takas uuniin, vaikka oli jo paloiteltu. Saa nähdä meneekö gluteeniton pohja kaupaksi muulle pizzasyövälle perheelle... 

Linnuilla on kovasti kevättä rinnassa. Ajattavat toisiaan ruokintapaikalla ja laulelevat sulosti. Harmaapäätikan huutokin on kuulunut jo tammikuussa. Fasaaneja on näkyny enemmän kuin aikoihin, naaraita tosin vain, mutta kuuluu se kukkokin kääkättävän kauempana. 

Flamingoja

Korvamatokatsaus: Eilenaamulla Laila Kinnusen Soittajapoika (wtf?) ja tänäaamuna Green Dayn kappale, jossa sentään on jotain järkeä, kun mies on sitä kuunnellut viime päivinä. En jaksanu etsiä sen nimeä nyt tähän. Aina soi päässä jotain.

Meidän nurkille on tulossa oravanpoikia jossain vaiheessa. Niin iloisesti yksi pariskunta juoksentelee peräkkäin ja välillä pysähtyy syömään ja taas menee. Oletan, että kyseessä on pari eikä taistelupari, kun ne kerran sopuisasti välillä syökin.

Oli pakkasta jotain ykstoista tai kakstoista aamulla! Laitoin linnuille uuden talipötkön, kun edellinen taas menee kiireenvilkkaa - harakka on ruvennu nostaan sen häkin päällä seisten narusta ylemmäs ja nokkii suihinsa. Tämän uudemman laitoin sen verran pitkän ja jäykän sähköjohdon päähän, ettei se niin helposti sitä nosta. On sillä muutakin ruokaa syötävänä. Nyt sais sen jäälyhdyn tehtyä, mutta en oo saanu aikaseksi.

Tein vähän pakon edessä sellasen tavallaan niinku uudenvuodenlupauksen, etten osta mitään ns. turhaa. Esim. kaikki kivat kevätesikot ja sipulikukkaruukut on jääny kauppaan, vaikka oon niitä nyplännyt. Eilen tuli pitkästä aikaa rahaa tilille, ja kävin kaupasta hakemassa salaattitarvikkeita ja tytölle pyörään soittokellon ja niitä linnuntalipötköjä ym. tarpeellista. Melkein sorruin turhaan ostokseen, mutta kun tuli vastaan näin ihanan näkönen tunika tai mikälie mekkole:

Kokeilin XL-kokoa, se oli onneksi liian suuri ja muutenkin ruma mun päällä, niin en sortunu. Mutta ihan olis ollu mun vaatteen värinen ja kuosinen. Flamingoja!

Kova tuuli käy, meinaan kokeilla koirienlenkitystä vasta iltapäivällä, kun pikkusen lämpenee. Aurinkokin lämmittää jo, kun sopivasti osuu. Ja kun suostuu paistamaan... Laitoin sitruunapuunkin aurinkokylpyyn.

On se niin iso rohjo, ettei sitä niin vaan enää siirrellä, ei tahdo mahtua oviaukosta ja on niin painava, ettei sitä kantaessa kamalasti voi kyyristellä. Punkkien seitit näkyi auringonvalossa mainiosti, keräilin niitä pois ja tutkiskelin, ei näyttäny olevan liikettä. Oon joskus aiemmin huomatessani oikein suurennuslasilla kattonu niitä, ne vaikuttaa tosiaan kuolleilta. Mikä lie tappanu. Hirmu vaikeaa oliskaan ruveta täällä sisällä sitä mäntysuoparuiskuttaan, ei se mahdu vessaankaan enää. Oon miettiny, naksauttaisinko puolivälistä poikki keväällä. Saattas olla helpompi käsitellä... koon lisäksi siinä on parhaimmillaan nelisenttisiä teräviä piikkejä. Silti oon siihen kiintynyt.

Vilakkaa. Uuniin tulet.

Tänäaamuna loskaa

Tänäaamuna herätessä korvamatona Ismo Alangon Taiteilijaelämää. En varmasti ole kuullut sitä aikoihin eikä kuulu mun lempimusiikkiin. Mistä ihmeestä aivo kaivaa näitä biisejä?

Ja totesin, että olen laiska vastuunpakoilija. Huono ihminen. Asuisin mielelläni maatilalla elukoiden keskellä, jos ne olis jonkun muun eikä mun olis pakko niitä joka päivä hoitaa ja huolehtia. Käveleskelisin mielelläni bernhardinkoiran kanssa, jos sen omistais joku muu ja saisin vaan olla sen kans. Paul Stanley onnistui mulle ainakin saamaan alemmuudentunteen ja tyytymättömyyden omaan saamattomuuteeni, kun se korosti kuinka HÄN on tehnyt kovasti töitä ja päässyt sillä siihen asemaan. Minä olen ollut laiska, kunnianhimoton paska enkä ole päässyt mihinkään.

Toisaalta illalla aattelin, että olen onnekas, kun mulla on tällanen elämä. Ulkona sade ropisi kattoon, sisällä oli lämmintä ja mukavaa, koirat tuhisi kyljessä ja perhe oli lähellä. Paitsi esikoinen, joka meni hautajaisten jälkeen poikakaverille. Sitten kyllä aloin miettiä, että mun pitäs tehdä jotain enemmän, kun kerran kaikki on hyvin. Suursiivota ja konmarittaa ja heittää rojua pois ja ja ja. Olla hyödyksi. Ansaita olemassaoloni tai mennä pois.

Kysyin yhtenä päivänä mieheltä, tulisko sille ikävä, jos muuttaisin sinne missä siskot asuu. Se suuttui. Ei ilmeisesti tulis ikävä, vaan vihaisuus. Käsitin, että suuttumus tuli siitä, kun kehtasin hypoteettisesti ajatella tekeväni jotain, mihin hän ei kuulu. Koska mehän ollaan yksikkö, emmekä toisistamme erillisiä ihmisiä?

Oon nyt koittanu vähentää iltasyömisiä, ja huomasin että pitkien yöunien takia mulle saattas sopia "pätkäpaasto". Ruokaa vain klo 10-18. En yleensä harrasta mitään dieettejä, mutta entinen laihdutuskeino (ruuasta suuri osa salaatiksi) ei oikein tunnu enää tässä iässä tehoavan. En tiedä tehoaako pätkäpaastokaan, mutta kun mun ruokarytmi nyt muutenkin on melkein sen mukainen, niin ei se ota jos ei annakaan. Tai ehkä tuo sanonta pitäs laittaa tässä tapauksessa muotoon "ei se anna jos ei otakaan". Kiloja.

Tällä viikolla oli yksi lenkitön päivä, kun satoi niin rumasti koko päivän, ja heti tuli lisää painoa. Kaipa sitä sitten syö senkin ajan, minkä normipäivänä on lenkillä. Tänäänkin on tosi rumaa päivää luvattu, katoin aamulla sadetutkaa ja kun oli just sellanen vähäsateisempi kohta tulossa, lähdin saman tien koirien kanssa käymään jonkulaisen lenkin. Onpahan sekin sitten hoidettu. Paikoitellen tosi paksu kerros loskaa.

Muitten asioita

Mulla on ikävä tapa omia toisilta tunnetilat. Töissäkin se oli ongelma, kun ahdistuin siitä, että toisia kiusataan, ja sittemminhän sain tuta sitä itsekin. Kiusaamista.

Kuopus on eronnut poikakaveristaan samaan aikaan kun sisko on eroamassa avomiehestään ja olen selvästi alamaissa niiden takia. Äiti suree, kun lapsi suree. Näin jopa unta, että minut jätettiin - jättäjä oli kasvoton (en koskaan nähnyt ko. kuopuksen poikakaveria) ja siskojen kanssa olin jossain museossa käymässä, ja siellä otin sormukseni pois. Ajattelin, että joku varmaan luulee että otan sen siksi pois, kun yritän iskeä museon lippukassan komeaa miestä... otin kuvankin sormestani, jossa oli valkoinen uurre sormuksen kohdalla, ja lähetin sen sitten läheisen ihmisen sijasta vahingossa jonkun puolitutun miehen työpuhelimeen, ja kauhistuin. Monesti mun puhelimet on unissa sellasia lehtisiä, ja viesti pitää kirjoittaa poimimalla tarvittavat kirjaimet sieltä tekstin joukosta.

Herätessä mulla soi päässä Hectorin kappale, jossa se kysyy "kuinka siis voit edes väittää, sä että yksinäinen oot?"

Luen parhaillaan Paul Stanleyn (KISS-yhtyeen nokkamies) kirjaa Backstage-passi, jossa se kertoo oman näkemyksensä oikeasta ja hyvästä elämästä. Kliseisiä totuuksia siitä, kuinka ei pidä olla kusipää, ja kuinka hän on hyvä isä jne. Etuoikeutetun, rikkaan ja ylimielisen ihmisen ylhäältä sanelemia köykäisiä elämänohjeita. Sellaisen ihmisen, jonka ei tarvise murehtia mistä saa vuokrarahat, jonka ei tarvitse hukkua kotitöihin kun voi palkata jonkun muun tekemään kaikki ikävät jutut, jonka ei tarvi käydä töissä jos ei halua vaan voi keskittyä lapsiin tai elämysten hankkimiseen tai mihin tahansa, mikä sattuu kiinnostamaan. Lienee helppo keskittyä filosofoimaan kun ei tarvitse huolehtia ikävästä arjesta.

Mies lähti töihin, vaikka on lauantai. Se vaan aina menee, kun on töitä... mutta se juttelikin tuossa pari päivää sitten, että kun joustaa itse, niin saa tarvittaessa joustoa työpaikan taholtakin. Oli kuulemma joku jo vinoillu sille, että se on enemmän perjantaipäiviä vapaalla, kuin töissä... Kuopus lienee tuulettamassa erosurua, sanoi eilen menevänsä kaverin luo. Esikoisen poikakaverilla on isoisän hautajaiset tänään, esikoinen on kotona kun ei halunnut mennä. Siksi kun sitten itkettää kuulemma, ja se on noloa. Kummallista; kyllähän hautajaisissa kuuluukin itkeä. Minäkin itkin entisen apikkeen hautajaisissa, vaikken ollu tavannu sitä ku kerran, enkä varmasti surrut sen ihmisen poismenoa. Papinhan kuuluu tehdä tilaisuudesta sellainen, että kaikki itkee, suntiota myöten.

 Oravan jäljet. Meillä on siis lunta! Ja aika kesy orava, joka käy syömässä lintujen apajilla.

 Naapurin kissan jäljet. Ei ole Pera käynyt pitkiin aikoihin kuvauttamassa ittiään mejän riistakameraan, liekö se enää hengissäkään. On se kyllä välillä ennenkin katoillut. Epäilen, että tämä on joku muu kuin Pera, joka nämä jäljet on jättänyt.

Koirat niin nätisti vierekkäin taas poseeraa. On ne semmoset mamman mussukat. Tänä aamunakin oikein nautin pehmeästä, lämpimästä koirasta paljasta selkääni vasten, ja kuuntelin sen hengitystä. Näiden sisko oli ollu hengenvaarassa märkäkohdun takia pari päivää sitten, mutta onneksi pääsi ajoissa hoitoon ja leikkaukseen. Kyllä ne vanhat narttukoirat on hyvä steriloida ennaltaehkäisevästi, tämä siskokin kuitenkin tehnyt pari pentuetta, ettei sekään suojele märkäkohdulta.

Son helemikuu. Eikä talavia ole vieläkhän tullu.