Taajuuskorjaimelle tarvetta?

Hienosti hyrähti auto käyntiin aamulla, mutta olikin sitä lämmitetty melkoisen kauan. Ajelin vähän ylimääräistä lenkkiä, että kunnolla moottori lämpeni sitä puolentoista tunnin joogan aikaista paikallaanoloa varten. Kävin vielä kaupassa, tuli mielitekoja ja ostin rahkaa, kermaa ja banaaneja ja muutakin, mitä ei oikeestaan olis välttämättä tarvinnu. Muttaku rahaa vielä oli - ihme kyllä - ja huomenna tulee lisää. Ja meneekin kyllä sitten taas.

Se pankin e-laskusysteemi vaan ei toimi näköjään, vaikka tein ohjeiden mukaan uuden sopimuksen. Olkoon, pystyn mie sen itsekin maksamaan, kunhan vaan siirrän toiselle tilille talteen sen tarvittavan rahamäärän. Voi kun sais velat pois niin ei olis aina sitä tuskaa rahojen riittävyydestä! Mies kuittaa mun huolen toisinaan sanomalla, että onhan muillakin velkaa ja enemmänkin kuin meillä - mutta niillä onkin sitten ehkä kalliimpi omakotitalo alla ja paremmat tulot, ei se velkamäärä ole sinällään vertailukelpoinen. Eikä tässä mökissä se rahanmeno siihen loppunu, kyllä sitä tulee vielä menemään. Eri asia sitten, missä vaiheessa on pakko luopua ja myydä kun ei oo varaa ylläpitää. Juu tää on tää mun ikuisuusahistus.

Puhelin tässä yks päivä kuopuksen kans, meillä tuntuu olevan samanlainen ongelma ystävystymisen kanssa. Ei vaan tahdo löytyä sellasia ihmisiä, joiden kanssa pystyis oleen rennosti oma itsensä. Joiden kanssa tulis yhteistä juttua, olis se yhteinen aaltopituus. Sitten jos satun löytämään sellaisen ihmisen, sillä on jo niin paljon kavereita (ehkei se yhteinen taajuus sit ookaan niin yhteinen? tai sit sille ei oo väliä vaikka kaverit on eri pituuksilla) etten koe sopivani enää joukkoon, en tuppaudu seuraan. Eipä mulla nyt enää nykypäivänä oo tilaisuuksia harjoitellakaan tutustumista tai ystävystymistä, mutta mikäli muistan niin melkein kaikki ihmiset on pinnallisia, tyhmiä, kaksinaamaisia, hörhöjä tai sitten niiden kiinnostuksen kohteet vaan on ihan erit kuin mulla. Samaan ihmiseen sopii toki useampikin määre. Mietin, minkälaisena mahtaa ne pitää sit mua. Hörhönä? Jollain lailla omituisena ja pöljänä ainakin. No töissä lähimmät työkaverit piti jossain määrin ainakin tietoviisaana, kyselivät aina multa jos tuli joku outo termi tai asia eteen. Tietysti joku työpaikka kokoaa yhteen hyvin eriluonteisia ihmisiä, esim. joogaharrastajilla voisi periaatteessa olla yhtenevämpi sielunmaailma. Periaatteessa. Voisi. Ehkä. Mutta eipä siellä juuri voi rupatella.

Oikeestaan on hyvä, että se koirien leikkausaika peruuntui, tai siis lykkääntyi, nyt on tosi kylmä. Äsken laitoin tunniksi petroolilämmittimen pöhiseen, mittari näytti 15 astetta ja vartti sammutuksen jälkeen hytistää taas. Eikä ulkona sentään oo ees kahtakymmentä pakkasastetta. Täytyykin laittaa pyykkikone pyörimään, että on liikennettä vesiputkissa. Eilen Inarissa oli 10 astetta lämpimämpää kuin meillä, napapyörre on nyrjähtänyt raiteiltaan koska pohjoisessa on merivedet lämmenny ilmastonmuutoksen takia. Mutta eräät ei sitä lämpenemistä ymmärrä, väittävät että kun minulla nyt juuri tässä kohtaa maapalloa on kylmä, niin ilmastonmuutosta ei ole olemassa. Viis siitä että se kylmyys on jostain poissa, niinku esimerkiksi nyt Grönlannista, jonka eteläkärki on muuten Helsingin korkeudella. Pohjoisessa kun lumi ja ikijää sulaa, siirtyy huima määrä suolatonta vettä mereen ja sekoittaa merivirrat - kun Golfvirta lakkaa tuomasta Norjan rannikolle lämpöä, tulee meille Siperian kelit ja kyllä; se johtuu ilmaston lämpenemisestä, vaikka tuntuu kuinka kylmältä.

Nyt ryhdyin taas saarnaamaan. Anteeksi. En ole kuullut että kukaan teistä olisi ilmastonmuutosdenialisti, ja se on kuulemma tutkittu juttu, että denialistien päätä ei edes saa saarnaamisella käännettyä, sellanen vaan juurruttaa sen entistä tiukemmin omaan monttuunsa. Kognitiivinen dissonanssi jyllää ja omaa ajatusta pönkittävät asiat poimitaan tietovirrasta, mutta hylätään merkityksettömänä kaikki se tieto, joka ei tunnu mukavalta. Tiedän sen kokemuksesta, että on vaikea ottaa vastaan omia ajatuksia mitätöivää tietoa, ja muuttaa omaa mielipidettä.

Siitä olen kyllä melko varma, että koirien mielipide napapyörteen nyrjähtämisestä on vahvasti negatiivissävytteinen.

Häälynää ikkunassa

Sattuneesta syystä vilkaisin blogin tilastoja, ja huomasin, että reilusti eniten on katsottu sitä tekstiä, jossa oli kyrillisillä kirjaimilla otsikko. Jotenkin ei yllätä. Myös englanninkieliset otsikot toisinaan kerää huomiota. Voin kuvitella lukijan pettymyksen, kun on postauksen avannut...

Piti sitten perua se eläinlääkäriaika, siirrettiin se huhtikuulle että on koiran juoksu varmasti ohi. Ja lämpimämpääkin - mies etenkin oli huolissaan, miten koirat leikkauksen jälkeen pysyy lämpimänä matkalla ja kotonakin, kun on niin kylmää. Lattiathan meillä on kylmät, ja anestesiasta heräileviä koiria ei voi pitää missään kovin ylhäällä (niinku sohvalla), ettei putoa jos yhtäkkiä lähtee hoiperteleen jonnekin. Mutta mie olisin käyttäny sitä ihanan blogikaverin lähettämää sähköhuopaa sitten...

Eilen meillä vieraili viisi pyrstötiaista. Siitä ja hömötiaisesta sain "pinnat" kun niitä ei oo tänä vuonna näkynyt - tai mie en oo sattunu olemaan katsomassa.

Perjantaina huomasin possunsuikalepaketin vanhentuneen ja vein linnuille. Yleensä ne on menny kuin kuumille kiville, mutta nyt vain yksi harakka kävi osan hakemassa ja sitten paistatteli pulleana auringossa. Naakat kävi tsekkaamassa, mutta liekö nähneet minut ikkunassa - vaikka koitin olla hiljaa paikallani - eivätkä uskaltautuneet apajille, tai sitten eivät välittäneet.

Kuvassa vain osa, niitä liihotti siinä välillä liki parikymmentä. Kyräilivät aikansa ja lähtivät pois. Kyllähän ne jäiset palat sieltä lähti jossain vaiheessa. Ihmettelen kyllä, mihin harakat on hävinny, kun ei ollu ku yks.

Aamulla heräsin päänsärkyisenä taas. Sijaitsin sänkyyn nähden diagonaalisesti, luultavasti siksi kun koirat pakkautuu jalkoihin nukkumaan enkä saa laitettua jalkojani niinkuin hyvä olis. Miehen noustua voi ottaa sen puolen käyttöön ja nähtävästi olin sitten ottanut. Yölliset palelu/hikivaihtelut on muuten lieventyneet, johtuneeko tuosta lääkkeestä. Enää ei tarvi lapata ensin monia peittoja päälle ja sitten jossain vaiheessa hikisenä lapata niitä pois.

Ahistaa vähän nuo ennustetut pakkaset. Sähkölasku on jättimäinen, petroolia kuluu ja arveluttaa auton jaksaminen. Pitäs ettiä se viimasuoja että sais sen laitettua keulaan, mutta ei mieskään muista yhtään missä se voi olla, vaikka se siivos syksyllä autotalliakin. Ei se auta ku koluta kaikki paikat.

Haaveideni orsi ja Paola

Karu päänsärky tuli taas yöllä. Helpotti piikkimatolla ilman tyynyä, mutta kuuden jälkeen luovutin ja nousin ylös. Ihme pää ja niska, kun ei pitemmän päälle tykkää mistään tyynystä. Eilenaamulla nukuin kuin porsas puoli yhdeksään asti sen jälkeen, kun otin miehen tyynyn lainaan. Taannoinhan omin esikoisen tyynyröykkiöstä yhden itselleni, kun kertakaikkiaan aina tuli pää kipeeksi omalla tyynyllä ja sillä ei, mutta nyt sekään ei ole hyvä. Hartiat on kyllä aivan kauheassa jumissa myös, aloitin aamuni jumpalla.

Ja särkylääkkeellä ja kahvinkeitolla ja koirienpissityksellä. Ulkona oli todella kylmissäänolevalta näyttävä mustarastas, se lehahti pieneen kuuseen kun tultiin ulos, enkä halunnu sitä pelotella laittamalla pähkinöitä siihen laatalle sen kuusen juurelle, niinku yleensä aamulla teen. Siinä laatalla se kyllä värjötteli myöhemmin, kun katsoin ikkunasta. Säälittää niin kovin ja haluaisin auttaa, mutta konstit on melko vähäiset.

Oon haaveillu sellasesta talvimökistä linnuille - katon alla pitkä orsi jonka sisällä tai yläpuolella menis pieni lämmityskaapeli. Verkko ympärillä niin, ettei haukat ja pöllöt sinne pääse. Tai kissat. No kärppää ei verkko estä, se pääsee sinne minne talitinttikin. Huomaatteko muuten että yo. kuvassa on kaksi talitiaistakin?

Oon haaveillu myös siitä muutosta Italiaan, ja nyt löysin sen paikankin, minne tahdon muuttaa: reilun viidentoista tuhannen asukkaan Paola.

Kattokaa nyt; siellä kulkee mies kahden koiran kanssa ja taluttaa vuohta!

Tuonne haluan. Ehkä pääsen seuraavassa elämässä. Siellä näyttää syksykin olevan kaunis ja aurinkoinen. Vuorenrinteistä päätellen kyllä välillä sataa rankasti, ja säätiedotuksesta päätellen etenkin näihin aikoihin. Mutta päivä on kuitenkin yli 11 tuntia pitkä, ja tuo ylempikin kuva on otettu tammikuussa. Siellä on linnanrauniot ja luostarikin. Tai joku semmonen.

Sipulinkukka

Nyt se sitten kukkii tälleen. Paria vartta lukuunottamatta kaikki on kuivuneet (vaiheita täällä ja täällä) ja tuokin näyttää siltä ettei se siementää ehdi ennen nuukahtamista. Kaikenlaista sitä tulee joutessaan kasvateltua ja ihmeteltyä.

Näin viime yönä unta, että synnytin lapsen. Ihan yksin jossain taloyhtiön saunan takkahuoneentapaisessa. Johtuu luultavasti siitä, että kattelin tällasia kuvia eilen. Ihanaa se oli silti, johtui mistä hyvänsä :) taloyhtiö oli jonkinlainen soluasuntomuotoinen, opiskelijoille tai muille. Se ei selvinnyt, miksi sellaisessa asuin. Lapsikin unohtui jonnekin, yhtäkkiä muistin sen ja lähdin etsimään, ja se oli hyvässä hoidossa jollain muulla. Tyttölapsi.

Sain imuroitua. Tänään aion pukea koirille taas vaatetta ja viedä ne ulos, kun on luvattu että lämpenee alle kymmenen pakkasasteen. Viimeksi niillä kenkiä käytettyäni huomasin, että toisen koiran "peukalonkynnet" oli hanganneet kipeen näköiset nirhaumat viereiseen varpaaseen. En taida ainakaan etujalkoihin enää kenkiä laittaa. Toisaalta senkin oon huomannu, että sukat, mitä meillä on, on enimmäkseen tehty isommalle koiralle (sille jonka kieli tarttu metallikynnykseen) ja on vähän liian herkät putoileen. Ei voi nauttia ulkoilusta kun pitää koko ajan nyhtää koiran sukkia paikalleen kun ne on irtoomassa. Ja teen makkarasopan, johan siinä on suunnitelmaa yhelle päivälle. Tulia vois poltella uunissa myös.

Eilen vedin taas kauhean pitkät päikkärit. Jotenkin ei meinaa tulla nukkumisesta loppua ollenkaan, kun antaa itelleen siihen luvan. Ja jos alkaa lukea kirjaa - hyvääkin - niin alkaa nukuttaa melkein heti, vaikkei alkaessaan olis ees väsyny. No, enskuussa on unitutkimus, jossa selviää minkälaatuista mun yöuni on. Hassua miten kaikki vähätkin menot tuppaa oleen aina keskiviikkona, jolloin mulla on myös jooga. Kuulontutkimus oli ja eläinlääkäri oli, ja jälkimmäiselle päivälle tarjottiin ekaksi unitutkimusaikaakin. Tosin toinenkin koira osoittaa nyt juoksun merkkejä, että saattaapi sterilointiaika lykkääntyä taas kuukaudella tai jotain sinnepäin. No, pääseepähän joogaan. Tällä viikolla olisin päässyt hyvin sinne joogaileen, mutta talvilomalla ei järjestetä. Oon tainnu selittää näitäkin asioita jo ennen, mutta kun on huono muisti ja vähän asiaa niin ne tulee kerrottua usiasti. Niin me vanhukset ruukataan tehä ;)

Irrationaalisia pelkotiloja on tullu taas; pelkään että miehelle sattuu jotain tai se sairastuu. Vähän samanlaisia oli sillon ku lapset oli pieniä. Lasten puolesta pelkäämistä ei voi edes ajatella, pelot ryöstäytyy heti valloilleen jos ei vaikka puhelimeen heti vastata, tai viestiin.

Lemon tree 17 vee

Sitruunapuuni täyttää tänä keväänä 17 vuotta, jos olen laskuissa pysynyt. Voi se olla kuusitoistakin, jompikumpi. Nyt kun on ollut aurinkoisia päiviä, olen rontannut puuta ympäri keittiötä sen mukaan, mihin osuu auringon säteet, että saa valoa - aika painava se ruukkuineen on. Oma lamppuhan sillä on talven ollut, mutta siitä ei tule valoa kuin latvaan, ja alemmat lehdet tahtoo kellastua ja tippua talven aikana. Joskus, ennenkuin älysin laittaa sille apuvalon, se pudotti kaikki lehdet talvella. Nyt se on pärjännyt ihmeen hyvin, luultavasti siksi, kun lämmitysjärjestelmämuutosten takia keittiö on ollut viileämpi kuin aiemmin.

Kylmää on ulkona. Oon laittanu muutaman jääkoristeenkin. Jäädytin yhden pyöreän levyn käytöstä poistetussa kattilassa, ja kun irrotuksen nopeuttamiseksi pyöritin sitä lämmittimen eessä niin koira uteliaana tuli siihen ja lipaisi ja sitten ponkaisi säikähtäneenä kauas - varmaan oli niin kylmä metalli että kieli meinas tarttua kiinni. Kerranhan yhden koiran kieli tarttu mejän ulkosaunan metallikynnykseen... siinä se ulisi kieli kiinni kynnyksessä, kunnes mies kaatoi kauhasta vettä niin että suli irti. Ei ne ihmislapset ole ainoita pöljiä sen suhteen :)

Kaunis maailma

Voi kun osaisi piirtää ja maalata sen mitä haluaa! Sen, mitä ei valokuvaan saa. Taivas on välillä niin hieno auringonnousun tai -laskun aikaan, eikä se näytä kuvassa ollenkaan samalta. Ei kameralla saa niitä valoja ja sävyjä oikein.

Reposaari -16

Joulun aikaan mietin, että haluaisin maalata kuviksi likinäköisen ihmisen näkemän maailman. Siksi se tuli joulun aikaan mieleen, kun kattelin jouluvaloja ilman silmälaseja ja ajattelin, että ne näyttää samalta kuin silloin lapsena, ennenkuin sain silmälasit. Ja tietysti myöhemminkin, kun on katsonut ilman laseja, mutta lapsena luulin - tietysti - että maailma ON sellainen miltä se näytti, valotkin oli paljon kauniimmat, sellaiset tähtimäiset ja sumureunaiset. Moni asia on kauniimpi, kun sitä ei näe tarkasti. Ja elämä on helpompaa kun sitä ei ajattele tarkasti.

Tänään on niin kylmä, että saa nähdä jaksanko mie laiska paska pukea koirille sukkia ja käyttää niitä kävelyllä. Ilman ne ei tarkene kuin piipahtaa, mutta on se jumalatoin homma josta ei tykkää koirat enkä mie. Sukkien pukeminen siis. Kenkien pukeminen on vähän helpompaa, mutta ne ei lämmitä yhtä hyvin. Eikä me tykätä niidenkään pukemisesta. Mieluiten nuo tuntuu makaavan lämmittimen edessä, ei tunnu olevan mitään tarvetta ulkoiluun.

Ilahduttavasti kommentteja tuli edelliseen postaukseen musiikista! Ilmeisesti se on monen mieltä lähellä. Hesarissa oli joku aika sitten joku maksumuurin takana oleva juttu, joka oli otsikoitu että teini-iän musiikkimieltymykset seuraa aikuisuuteen. Onhan se totta, että senaikaiseen musiikkiin jää tietynlainen vahvempi suhde, mutta kyllä mie oon niin paljon hyvää musiikkia löytäny aikuisenakin.

Vaan kyllähän ne 70- ja 80-luvun hitit kolahtaa vieläkin. Teini olin kyllä vasta kasarin syntikkabuumin ilmiintyessä, mutta isosiskot kuunteli jo 70-luvulla hienoa musaa, mikä on jääny mun mieleen. Sitä äänitettiin mankka vasten radiota ja käskettiin pikkusiskon olla hiljaa äänityksen ajan, ja aina mie tahoin unohtaa olla hiljaa. Kerran tarttui nauhalle avonaisesta ikkunasta kuulunut ukkosenjyrinä, sopivasti Gary Glitterin biisin aikana. Ehkä pisimpään, lapsuudesta asti, on mun suosikkilistalla ollut Procol Harumin Pandoras Box. Kasarille mahtui vielä aikuisempana CCR, Moody Blues (jota olin kyllä kuullut jo siskojen soittoaikaan), Dire Straits, erinäiset bluesbändit ja klassinen musiikki.

Pikkulinnut säästää energiaa, niitä ei paljoa näy. Rasvajuttuja on kyllä käyty syömässä.

Piristystä mielelle

Kyllä mie sen tiiän, että musiikilla on voimakas vaikutus mun mielialaan - hyvä musiikki vaikuttaa melkein kuin alkoholinaukku. Huono musiikki taas helposti aiheuttaa ärtymyksen ja pahantuulisuuden. Voi olla että kuopus on osittain perinyt tän musiikillisen erityisherkkyyden, esimerkiksi me molemmat ollaan allergisia Haloo Helsingille, tai sen laulajalle. Miksi, sitä en osaa sanoa. Musiikkihan sinällään ei ole mitään ihmeellistä, mutta siitä vain kummasti ärsyyntyy. Olen onnekas, kun meidän lapset tykkää hyvästä musiikista, vaikka nykypäivänähän nuoriso käyttää paljolti kuulokkeita. Toisinaan kuunnellaan kaiuttimesta niiden mielimusaa ja se on hyvinkin mun maun mukaista. Näin vanhemmiten olen tullut avarakorvaisemmaksi erilaisia musiikkityylejä kohtaan, ja tytärten kautta olen löytänyt monta hyvää uutta bändiä. Kyllä nykyisinkin osataan tehdä kunnon musiikkia, vaikka välillä tuntui että vain jotain kauheaa rappia tuli joka tuutista.

Sitä musiikin terapoivaa vaikutusta vain on vaikea käyttää hyödyksi, kun ei keksi mitään mielekästä kuuntelemista kun on synkkä olo. Ei edes halua yrittää. Nyt mulla alkoi pyöriä Hozierin Take me to church päässä, ja ajattelin yrittää siitä eroon soittamalla sen. Se loppui just kun olin ripustamassa pyykkiä, ja youtube ryhtyi soitteleen kysymättä sen perään kaikenlaista hyvää musaa ja mieli piristyi ihan huomattavasti. Imagine Dragonsia. Satuin katsoon pätkän jotain videota, ja olihan ne ihan silmällekin ilo. Kevyitä jalkoja ja pitkää tukkaakin.

Aamulla hipoi mittari kahtakymmentä pakkasastetta, tein linnuille rasvapähkinäjutskia (jotka varmaan naakat syö taas suihinsa), ei oikeen menny niinku strömsössä eikä ees niinku ite suunnittelin, mutta onpahan jotain. Käyn ripustamassa, ovat sit iltapäiväruuan aikaan tarjolla. Aurinko paistaa hienosti, se oli noustessaan punainen ja kylmän näköinen.

Napsin pari kuvaa ennenkuin näpit jäätyi tyystin. Siihen ei kauaa menny tuossa pakkasessa.

 Pajukranssi on upotettuna tuohon sisälle.

Raaskin yön yli mietittyäni ostaa silikonisia muffinssivuokia Lidlistä, kun meillä kumminkin niitä muffineja sillon tällön tehdään, ja pikapullia. Ovat ihan käteviä linnunrasvamötiköiden teossakin.

Koirat tiesi jo heti aamulla, että ulkona on kylmä, kun niitä ei yhtään kiinnostanu ku aloin veteleen ulkokamppeita päälle että käytän niitä pihalla. Normaalisti ne on heti kärkkymässä mukaan. Ei nytkään, kun vein nuo linnunjutut ulos. Tiukasti pysyttelevät sohvalla, neulehaalarit päällä. Ymmärrän kyllä, että ne kuulee sateen äänen (sillon sama juttu) mutta miten ne tietää pakkasen, kun täällä sisällä kuitenkin on aina lämmin?

Olenko rasisti?

Nimittäin on alkanut entistäkin enemmän ottaa pattiin kun naakat tulee isona parvena ja ahmii pikkulinnuille tarkoitetut pähkinät kitaansa, repii rasvapötkötkin palasiksi ja syö. Ei ennen ole talvehtinut kuin ehkä pari kolme naakkaparia, nyt niitä on usean kymmenen parvi. Ei köyhän eläkeläisen rahat riitä semmosen haaskalintuparven ruokkimiseen. Ei minua haittaa oravat, tikat, harakat tai närhet, niin kauan ku eivät tule kerralla kaikki seutukunnan yksilöt. Ei haittais naakatkaan, jos niitä tulis vaan muutama. Muttaku taivaan pimentävä, mustana lepattava parvi.

Tänäaamuna herättivät kjakkati kjakkati -huudollaan. Ihan hyvä että herättivät, kello oli jo melkeen puoli yhdeksän. Tosin yöllä tuli taas valvottua. Miehellä on kova nuha ja sillä oli eilen nenä ihan tukossa ja se sitä manas. Ehdotin avaavaa nenäsuihketta - ei hän tykkää siitä. Ehdotin Duactia, ja sellaisen se sitten melkein jo otti, mutta sitten luki netistä, että sitä ei suositella alkoholin kanssa (mitä lääkettä nyt suositeltais?) ja alkoi pelätä saavansa välittömästi maksavaurion, jos syö lääkkeen kun oli juonut jo kaksi kaljaa. Vei lääkkeen pois ja haki uuden kaljan. Hieman esitelmöin aiheesta "voi aiheuttaa joillakin yhteisvaikutuksia" versus "alkoholin on todettu aiheuttavan syöpää". Etenkin kun se mahdollinen yhteisvaikutus ei olis ollu ees mikään maksavaurio vaan pelkkä lääkkeen vaikutuksen vahvistuminen.

No tuloksena tietysti se, että se korisee ja kurluttaa siinä vieressä kun yritän nukkua. Meni hermo ja tuuttasin nukkuvalle miehelle nenäsuihketta... aukeni edes toinen rööri että mieki sain lopulta unen päästä kiinni. Ku miehän olin taas jo ehtiny nukkua ennenkuin se tuli sänkyyn, heräsin siihen ja sitten en saanu sellasessa ääniefektimaailmassa enää unta.

Eilen käytiin Lohjalla. Vähän niinku ex tempore. Mies halusi kuvata Kässän talon, jonka torni on vino, mutta juuri tasan siinä, mistä se olis halunnu sen kuvata, oli auto parkissa. Ei siis onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla.

Mutta sitten kun sillä suunnalla oltiin, niin käytiin kuvaamassa Paavolan tammi myös, siellä oltiin viimeksi kuvaamassa elokuussa 2016, kuopus muisti. Oli nytkin mukana poikakaverinsa kans.

Minusta tuo oli jotenkin vaikuttavampi nyt kuin kesällä. 

Lapset lähtee tänään Keski-Suomeen, mun ei tarvi pitkään aikaan huolehtia koululaisten kuljetuksista ja siitä meneekö juna ajallaan ja ehtiikö sillä kouluun vai pitääkö kuskattavat viedä koululle asti. Tiiän kyllä, että loman loputtua ihmettelen, että miten se niin nopeesti meni...

Kaikenlaista sohlaamista

 Kattokaa, blogisti on ottanut pitkästä aikaa valokuvia! Enimmäkseen vanhoja otoksia ollu viime aikoina, sun muita kuvituskuvia. Jotenkin tykkäsin tuosta asetelmasta, kun kasasin bataattikeiton ainekset leikkuulaudalle ennen niiden pilkkomista kattilaan. Bataatti on hienon värinen möykky. Jos mun vatsavaivat johtuu ärtyvästä suolesta niin bataatti olis rajoitettavien kasvisten joukossa ja sipuli peräti vältettävä.

 Sopan sain tehtyä kun oottelin kaupunkireissua, mutta mitään muuta en. Hienosti oli suunniteltu, että poimin sitten kaksi lastani ja yhden lainalapsen (vävykokelas) ennenkuin lähden kaupungilta kotiin, mutta sit ne haluskin muuhun kauppaan kuin Lidliin, kun Lidlin nuudelit on pahoja ja pitää olla Mamanuudelia ja sitä tiettyä paahtoleipää ja ties mitä. Sit yks lapsi unohti mitä oli sovittu ja oli kävelly asemalle ku olin sitä koululla hakemassa ja sit toisten kans sovittiin että kävelevät kaupalle, minne se aseman lapsikin tuli, ja kaupalla tuli selväksi että kuopus oli unohtanut ostaa uusia sarjalippuja eli kaupasta piti ajaa taas asemalle ennenkuin päästiin kotimatkalle.

 Mt-hoitaja sano edellisellä kerralla, että viiminen kerta olis tää, mutta nyt se kuitenki laittoi mulle uuden ajan, tällä kertaa lyhyemmän ajan päähän. Psykiatristakin puhui ("me olemme saaneet tänne psykiatrin"!) mutta mie arvelin, että semmonen vain tyrkyttää lissää lääkettä tai toista lääkettä tai sanoo "on tullut markkinoille tällanen uusi lääke" joka maksaa omaisuuden kuussa ku sillä ei oo Kela-korvaustakaan vielä. Tuttu juttu. Aivan turhaa kaikki.

 Ostin kaupasta ystävänpäivän kunniaksi gluteenittomien muffinien tekotarpeet. Tuollainen valkosuklainen kuorrutepussi oli jo ennestään, mutta en osannu käyttää sitä. Ohessa epätaidonnäyte.

 Ehkä olis pitäny lämmittää se hieman notkeammaksi. Itse en pidä valkosuklaasta, mutta kuopus tykkää. Valkosuklaahan ei ole edes suklaata, sen enempää kuin kahvimaito kahvinmakuista maitoa.

 Anteeksi kaikille kun en oo jaksanu niin toivotella yp:vää - se on täällä blogistaniassa ja muualla somestaniassa semmosta, että jokainen toivottaa omalla sivullaan kaikille hyvää päivää, sitten kaikki vastaa siihen että hyvää päivää sinullekin - ja ovat myös omalla sivullaan toivottaneet kaikille hyvää päivää, johon sitten kaikki on vastanneet hyvää päivää sinullekin. Sitten vielä toivotellaan irrallisille hyvän päivän toivottelijoille hyvää päivää. Se alkaa tuntua jo velvollisuudelta, sitten miettii että olenkohan nyt varmasti toivottanut tuolle ja sillekin, loukkaantuuko se jos unohdin... ja mie oon muutenkin sellanen joka ei suuremmin välitä mistään päivistä. Sit jos välitän ja teen vaikka muffinsseja, saan syödä itse kaiken. Anteeksi; muffineja.

 No nyt se perheen kolmas mahdollinen syöjä on kipee, tuli töistä kesken kotiin ja nukkua tuhisee tuossa sohvalla kuumeisena ja räkäisenä, vuorostaan. Vähän epäreilua minusta, kun se on paiskinu töitä pitkää päivää ja tehny perjantain sisään - niillä on sellanen systeemi tuossa vuorossa - niin pomo vaan sano että "sullahan on huominen muutenkin vapaa". Kyllähän sisääntehdyt tunnit pitäs hyväksi lukea, vaikka tuleekin kipeeksi. Ei sairasloman pitäs niitä jo tehtyjä tunteja vähentää. Sitä vaan on sit altavastaajan asemassa, jos alkaa ryttyillä tuollaisessa asiassa, missä pomo on eri mieltä.

 Ja mikä niitä kuvattavaksi tyrkyttäytyviä naisia vaivaa? Seuraava oli kutsumassa kotiinsa. Siinäkään ei herra kuvaajan mielestä ollu mitään kummallista. Piti keskustella muutamista asioista sitten, saa nähdä täytyykö sama keskustelu käydä jokaisen ekshibitionistin ja narsissin kohdalla erikseen.

 Mun flunssa alkaa talttua, mutta jo toisena aamuna se on ajanu mut viiden jälkeen ylös, kun päähän on sattunu. Tohtori Google sanoi, että jos kipeiden onteloiden kohdalta turpoaa, pitää mennä lääkäriin, ja aamulla naama tuntu oudolta ja peiliin kattoessani näytti kyllä kuin otsaontelon kohdalla olis ollu tyyny, mutta se oli vaan normaalia aamumuodottomuutta naamassa. Laskeutui normaalin minun naaman näköiseksi minuuteissa, eikä oo aamun jälkeen ees särkeny.

 Piti tilata tytöille lomareissuun liput lauantai-illaksi, olinkin tilannut ne sunnuntaiksi. Hyvä minä. Mutta ei niillä tuntunu olevan mitään sitä vastaan. Musta ei oo nykyään mitään asiaa hoitamaan, ees junalippuja en osaa ostaa oikein...

Jurnuti

Nyt tulee The Day After Tomorrow! "Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen uusimmassa kuukausiennusteessa on Suomen alueella nähtävissä tavanomaista kylmempiä lämpötiloja helmikuun viimeiseltä viikolta ainakin maaliskuun puoliväliin saakka. Pitkiin ennusteisiin liittyy kuitenkin aina merkittävää epävarmuutta." t: Ilmatieteenlaitos.

Pitää tehä linnuille ainaki kunnon rasvapähkinäpötköjä. Toisaalta kaupastakin saa vissiin aika hyviä, jos ostaa niitä kalliimpia missei oo jauhoja. Toisaalta en tiedä onko mulla enää rahaakaan tilillä. Ehkä pitää kuitenkin priorisoida ja ruokkia perhe ensisijassa. Miksei mistään enää saa tavallista sian läskiä? Jos saakin, niin kovaan hintaan, vaikka se on lähinnä jätettä. 

Ahdistaa henkisesti ja fyysisesti. Jälkimmäisen takia en viittiny mennä joogaankaan, lienee liian aikaista kun pienikin ponnistus rasittaa kohtuuttomasti. Tänään on viimeinen mielenhoitajan aika. Sinne sumppuun pitää taas ajaa ja vielä kahteen kertaan, kun haen tytön sieltä myöhemmin pois. Mikään ei ole erityisen huonosti, ja silti elämä tuntuu niin raskaalta taas. Ja taas tätä tyhjän valitusta. Tekisin sille kyllä jotain, jos osaisin. Yritän ainakin olla kuormittamatta lähiympäristöäni sillä. 

Viiden jälkeen tänään piti nousta ylös, kun päätä särki niin julmetusti eikä migreenilääke auttanut, vaikka taas tuntui ihan migreeniltä se. Tupla-annos ibuprofeenia auttoi. Ensimmäisen kerran mies joutui jo lähtemään sohvalle mun kuorsauksen takia. Eipä mua auta siinä tilanteessa edes töniä, kun kuorsaan kaikissa asennoissa. Ja nyt on vielä räkää ja tukkoisuutta lisäksi. Ja miehellä pitkä vuoro, tekee kymmenen ja puolen tunnin päiviä - onneksi sentään on perjantai vapaa. 

Ihmettelen kyllä tätä mielialalääkettä, miks se tekee aina tätä että ensin tuntuu tehoavan hienosti ja sitten vaikutus palaa lähelle nollaa? Placebovaikutus? Hehkutin niin kovasti tätä sillon syksyllä, että olinpa tyhmä kun olin niin kauan ilman lääkettä, mutta olin unohtanut että näinhän näiden kanssa käy joka kerta. En mie ihan tyhjästä ollu vetässy sitä ajatusta, ettei lääkkeet tehoa. Pitäskö sit niinku aina lopettaa ja pitää tauko ja sit alottaa taas ja saada pieni boosti? Niistä ei kuitenkaan tuu yhtä pahat laskut ku amfetamiinista - ei sillä että olisin kokeillut, mutta muuten vain tiedän. Tietolähteeni ampui haulikolla päänsä tohjoksi sittemmin. Olis vaan niin kiva joko a) jaksaa tätä elämää niinku normaali ihminen tai b) päästä lepäämään. C) saada niin paljon rahaa että voisi turvata perheen elämän ja ostaa itelle Lapista erämaamökki, jonne sais mennä lepäämään aina ku siltä tuntuu ilman, että tarvis kärsiä huonoa omatuntoa. D) semmoset lääkkeet, että vois ees yönsä nukkua heräämättä päänsärkyyn ja joutumatta nousemaan sianpierun aikaan vain siksi, ettei pysty enää makaamaan. No niin, taas kaadan sitä turhaa valitusta tänne. 

Mies sanoi aamulla että tekisit jotain kivaa, mutta kun mikään ei ole kivaa. Kuuluu taudinkuvaan. 

Kuva ei kuulu tautiin eikä juttuun mitenkään

Laksiaistiitsai

Kylläpä viirus nyt kurittaapi. Väsyttää koko ajan ja oikea puoli päästä on kipee. Korva ja ontelot ja silmä ainakin. Sais ruveta meneen ohikin jo.

Lauantai-sunnuntaiyönä oli kuopuksen poikakaverikin yötä, kun ne oli kattomassa sitä peliä täällä ja pojalla olis ollu pitkä matka "kotiinsa". Hieman pitkin hampain myönnyin siihen, kun tämmösestä erakosta on muutenkin niin vaikeaa jos on vieraita, saati yötä, saati sillon ku on niin kipee ettei jaksa mitään tehdä. Jotenkin ei haluais, että kukaan vieras kattoo mua sairastamassa, räkäsenä ja kurjana. Sunnuntai-maanantaiyönä jäi hiiri loukkuun kitumaan niin, että miehen piti keskellä yötä lähteä lopettamaan sitä. Voi niitä kun ne tänne sisälle tunkee...

Esikoinenkin sanoi eilen aamulla olevansa kipeän oloinen, mutta ei se sit enää päivemmällä ollu, vaikka jäi kotiin. Tais olla lorvikatarri.

Näin unta museojunista, joita yritin kuvata, mutta en saanu puhelimen kameraa toimimaan ja sit ne oliki muuttunu hevosiksi, joista yhtä jouduin sitten taluttamaan. Tyypillistä unille, ettei puhelin toimi tai sitä ei löydy. Ennen en kyllä kuvaamisesta oo unta nähny, oon vaan yrittäny soittaa yksykskakkoseen tai miehelle, enkä oo onnistunu. Yhtäkkiä tuota unta muistellessa muistin, että näin toistakin hevosunta. Jos joku unikirjan omistava haluaa tulkita, niin eka hevonen oli sellanen "tavallinen", kiiltäväkarvainen tummanruskea mustaharjainen lämminveriheppa, jonka kanssa olin ystävä ja halailin ja se omalla tavallaan halaili takaisin. Se oli lämmin ja turvallinen ja luja. Toinen, talutettava heppa oli vähän pidempikarvainen harmaa. Hieman pelkäsin sitä, niinkuin yleensä normielämässä pelkään hevosia.

Sit mun unessa vieraili myös "niksauttaja" joka korjas kiputilan mun selästä, sen toinen nimi oli Carson (Tex Willeristä) ja se oli ilmeisesti romani tai puoliksi sellainen. Tai sit maahanmuuttajataustainen. Se söi nakkeja.

Tänään kun vein aikaisempaa kouluunmenijää junalle, ei ollu enää pimeä puoli kahdeksan maissa. Täytys melkeen rukata ajastimella kulkevia valoja, palavat jo/vielä valoisalla. Kevät!? Ahistaa. Nostin lääkkeen annostusta, näinköhän se on taas tätä, että ensin tuntuu vaikuttavan, sit ei enää toivottua vaikutusta tule vaikka kuinka nostais annosta, sit on viekkarit kun purkaa turhaa lääkitystä pois.

Myöhempää kouluunmenijää viedessä huomasi, että on laskiaistiistai; lapsivaellus kohti pulkkamäkeä oli kohtuullinen. Nopeesti laskin 50-60 lasta menossa ja osa perillä - luultavasti melkoinen ruuhka tiedossa, kun ei se mikään kovin iso mäki oo. Mäkiä riittää, mutta pulkkamäeksi soveltuvia ei. Puita ja kiviä liikaa.

En jaksa. Meen nukkumaan.

Virus

No minut se ainakin valloitti, se flunssapöpö. Illalla oli lämpöä ja aivastutti ja nyt on koko pää tukossa. Toisen puolen poski- ja otsaonteloa pakottaa. Suurin osa poskiontelontulehduksista menee itekseen ohi, mutta onhan tää inhaa. Ei voi ees olla peiton alla sängyssä potemassa, kun olo on hankala eikä henki kulje sitäkään vähää kumollaan ollessa. 

Mutta eipä multa mitään tänä viikonloppuna odotetakaan, esikoinen on siellä missä melkein aina viikonloppuisin ja mies menee sinne kuvausreissulleen, voi olla että kuopus menee mukaan mutta ainakin se menee illalla kattoon jotain kaverinsa sählypeliä. Saan kaikessa rauhassa sääliä itteeni yksin kotona, ja koiria kun eivät pääse lenkille. 

Tänä talvena mulle on muotoutunu sellanen rutiini, että illalla, kun käytän koiria viimeisen kerran pihalla, katon lintulaudan tilanteen ja lisään siemeniä, jos tarvii. Talipalloja, jos tarvii. Aamulla, kun käytän niitä aamuasioilla, laittelen sit pähkinöitä tarjolle vähintään yhteen paikkaan. Tällä viikolla huomasin, että aamut alkaa valjeta jo aiemmin. Tai sit oon ollu tavallista myöhempään liikkeellä... kohta ehtii jo linnut paikalle ennen mua. Vaikka kyllähän ne aikaisimmat on jo pimeän aikaan syömässä, ne alempiarvoiset jotka ajetaan pois lintulaudalta kun muut tulee.

Niin se lääkärikin soitti, oli epäileväinen ettei muka voi olla semmoset kuulontutkimustulokset. Ja niin huolellinen kun se hoitaja oli, moneen kertaan sen rajapinnan kävi läpi että ei varmasti ollu epäselvää, missä asti alenema meni. Ei tehdä mitään sille. Otin uudelleen puheeksi nukkumisen ja kuorsaamisen, se aiko laittaa seuraavaksi lähetteen unitutkimukseen, jossa oon jo kertaalleen 6 vuotta sitten ollut. Muistan olleeni, mutta en muista millon - tiedän että minusta on kuva niissä remeleissä, mutta en löytäny sitä ku etsin. Ite olisin tykänny enempi siitä, että se olis laittanu mulle lähetteen korva-, nenä- ja kurkkulääkärille. Nyt saa oottaa taas ties kuin monta kuukautta sitä tutkimusta eikä asiat etene mihinkään sillä välin, eikä se ylimääräinen kudos mun kurkussa ainakaan vähene. 

Kalvakka otus

Kuulo on tutkittu, onneksi tinnitus oli lähestulkoon poissa silloin. Muuten tulokset olis ollu vielä huonommat. Nytkin oli selvä alenema. Yllättävän raskasta oli kököttää siellä kopissa hiljaa paikallaan, kun pään kääntäminenkin kuului kuulokkeissa kahinana ja niskan narinana, hyvä että hengittää uskalsi. Remonttimiehet pöristi poraa välillä ja hoitaja ryskäsi sen nappulapöytänsä kanssa välillä niin, että koppikin heilui. En tiedä miks sen piti niin riehua. Mutta mukava hoitaja oli. Puhelias. Ja sillä oli mulle aikaa. Ja antoi jo valmiiksi lääkärin soittoajan, mun ei tarvi sitä ite hoitaa.

Kuopus on flunssassa, oli yli 38 illalla kuumetta. Surkean kuuloinen pikkuinen. Se ei oo usein noin kipee. Saa nähdä miten äkäinen pöpö se onkaan ja valloittaako koko perheen.

Heräsin viideltä ilosella päällä ja valmiina tarttumaan toimeen, mutta taas se voima karisi pois ennen kuin pääsi alkuun. Ei oikein voi alkaa imuroida kun puolet perheestä nukkuu, kuopuskin niin huonosti nukkunut flunssansa takia niin ei viitsi sitä turhaan herättää. Eilisestä saakka mun ylävatsa on ollu kipee, liekö se sappi taas. Herätessä ok, mutta kahvin jälkeen taas kipee. Mutta eipä oo ollu nyt pää kipee, se on onni!

Tällä viikolla mies hätisti mejän jääkaapista ulos tällasen hämpin:

Jääkaapista! Se oli varmaan tullu kaupasta joittenki vihannesten mukana, en ymmärrä miten se muuten olis jääppiin joutunu. Ei mikkään pieni otus. Toivottavasti ei mikään myrkkyhämähäkki tai valloittajasellainen, koska nyt se sit hiippailee jossain täällä nurkissa. Eihän me voitu sitä uloskaan viiä, pakkaseen, toisaalta hämähäkki jääkaapissakaan ei oo kiva ajatus. Parempi nurkissa vain.

Miksei kukaan huomauttanut

...että olen pöljä. (Tarkemmin ajatellen on mulle niin sanottu, mutta ei tän asian takia...) Yhdeksän vuotta - no, ehkä kahdeksan ja puoli - oon ähissy sellasen pulman kanssa, että astiakaappi on tiskikoneen kohdalla, ja aina tiskikonetta tyhjentäessä on vaikea laittaa astioita sinne, kun just kohdalla ammottaa se avonainen luukku. Varsinkin korkeammille hyllyille vaikeaa yltää laittamaan astioita.

Viime viikonloppuna yhtäkkiä älysin, että meillä on täsmälleen samanlainen kaappi siinä kaapiston toisessa reunassa, mutta siinä oli kuivatavaroita. Kahvia, sokeria, kauraryynejä yms. Meillä ehkä oli ennen keittiöremonttia se järjestys sellanen, ja jatkoin vaan samaan malliin. Hitsit, vuosikausia oon ärsyyntynyt asiasta, joka olis ollu niin helposti korjattavissa! Nyt sain sen homman aikaiseksi, samalla kävin kuivakaapin tavaroiden päiväykset läpi. Saa nähdä kuinka monesti joutuu aukoon väärää kaappia mukia hakiessaan...

On muuten hirveä rumba Nousiaisissa sen veden kanssa. Ei Äänekoskella ollut tuollaista kloorausmeininkiä ja huuhtelua ja vedenlaskua, vaikka sielläkin likavettä livahti juomaveteen, joku ameebakin siellä vissiin uiskenteli. Kloorille allergiset ei kiitä.

Tänään taas tuli väsymys, eilinen oli väliä ettei tehny mieli mennä nukkuun päikkäreitä. Jossain oli tutkittu, että rikkonaiset yöunet, heräily ja päiväunien tarve voi olla merkki varhaisesta Alzheimerin taudista. Sekin vielä lisäksi siihen tautirepertuaariin, mikä "voi olla".

Nukkumisen sijasta lähdin ulos, koiratkin jollain lailla tarkeni kaksinkertaisilla vaatteilla ilman sukkia ja kenkiä pienen lenkin... takaisin tullessa kyllä jo piti välillä kantaa. Kummia jäämöykkyjä tuli jalkapohjiin niille, ja varpaat oli ihan punaiset. Ehkä lenkki oli pienuudesta huolimatta vähän liian pitkä. Eilen illalla puin niille sukat, tein puolijuoksua sellasen puolen kilsan kakkalenkin niiden kans, oli kamalan inhan kylmä ja sen lisäksi vielä viima. Sit mun piti kävellä uudelleen yksin se sama lenkki lampun kans ja etsiä matkalle pudonneet sukat...

Eikä ees väsymys lähteny ku hetkeksi. Ihan kuin olis unihiekkaa silmissä. Ja kummallisen nopeesti hengästyin, kyllä mie nyt normaalisti oon jaksanu nuo mäet kiivetä ilman, että ihan voimat lähtee ja keuhkot pakahtuu. Pitäskö tautirepertuaariin laittaa myös sydämen vajaatoiminta?

Pelottavia kelejä on luvattu. Noin niinkuin autoilijan kannalta. Mulla on huomenna se kuulontutkimus vihdostaviimen, menee joogavuoro taas siinä. Samoin kuin loppukuusta eläinlääkäriajan takia - sainpa sen sterilointiajankin vihdostaviimen tilattua. Tottakai sopiva aika sattui keskiviikkoaamupäiväksi. Kuulontutkimusaika tuntia ennen joogan alkamista, periaatteessa voisin ehtiä jos siinä ei mee kauaa, ja eläinlääkäriaika on vartti joogan loppumisen jälkeen, siinä jo tekee vähän liian tiukkaa. Toivottavasti toinenkin koira ei lykkää juoksuaikaa just tähän väliin sitten.

Sipuli kukkii :)

Koskee

Kirpakkaa keliä, vaan onpahan aurinkoa! Käytiin eilen taas Nukarinkoskella ja hieman alempana saman joen Myllykoskella.

Kolme siltaa, kuvattuna neljänneltä, museosillalta. Taaimmaisella, isolla ja hirmu korkealla sillalla kulkee Siippoontie. Vasemmalla rannassa on myllyn raunioita, tuossa on myllyjä ollut 1500-luvulta viime vuosisadalle asti. Koskikaraa yritin bongata, mutta en nähnyt edes jälkiä, liekö liian paljon nopeaa vettä linnulle. Mies sanoi kyllä nähneensä tuolla koskikaran näköisen linnun lennossa. Saukon jälkiä näkyi Nukarilla, mutta ei ihan tuoreita nekään.

Tässä se on liukunut mahallaan veteen. Minkin tuoreempia jälkiä oli kyllä.

Polkuja.
Ihmiset on kulkeneet kieli keskellä suuta ja jalat keskellä pitkoksia, hauskat lumireunat jääny.

Tämä päivä ei ole ollut paras mahdollinen so far, yölläkin valvoin tuntikaupalla ja pyörittelin mielessäni asioita. Tai enimmäkseen nimenomaan yhtä asiaa, ja olin vuoroin närkästynyt ja vuoroin tunsin syyllisyyttä ja mietin, ylireagoinko. Mutta tietäjät tietää mun luottamuspulan miestä kohtaan, ja siihen kai harmini perustuukin. Se ei ole henkilökuvausta opiskellut eikä harjoitellut, mutta on liittynyt sellaseen fb-ryhmään, missä yhdistyvät mallinpuutteessa olevat kuvaajat ja itsestään ilmaiseksi kuvia haluavat naiset. Tähän mennessä ei oo natsannu aikataulut että olis päässyt kuvaamaan, mutta nyt sitten Hesassa olis mahis. Ihan ookoo tähän asti. Sitten eilen kävi ilmi, että kyseinen nainen ilmeisesti haluaa itsestään kuvia ammeessa, hyvin vähissä vaatteissa jos vaatteissa ensinkään. Kahdestaan kuvaajan kanssa hotellihuoneessa.

Olen ehkä kauhea tiukkapipo, mutta minusta se ei kuulostanut ihan asialliselta meiningiltä. Kysyin mieheltä, että pystyykö se ajattelemaan niin päin, että minä olisin vastaavassa tilanteessa jonkun miehen kanssa, se sanoi vaan että "ethän sinä kuvaa". Minkälainen nainen pyytää ihan random äijän hotellihuoneeseensa kuvaamaan itseään? Stalkkasin vähän sen kuvia, ja se näyttää tykkäävän poseerata paljon ihoa näkyvissä. Lisäksi niitä ammekuvia on jo otettukin, miksi sellainen sessio pitäisi uusia uuden kuvaajan kanssa? Etenkin kun mies on korostanut, että haluaisi ottaa nimenomaan kasvokuvia. Minusta on omituista, mutta sanokaa jos teidän mielestä ei oo.

Mulla ei oo mitään sitä vastaan, että se kuvaa malleja esim. kauppakeskuksessa tms. julkisilla paikoilla (niinku se mulle aiemmin selittikin) mutta hotellihuone, amme ja alastomuus alkaa olla liikaa. Kerroin että minusta se ei ole oikea homma sellanen, mutta jos se on sen mielestä okei niin minkä mie sille voin. Paitsi tunkea mukaan?

No, saa nähdä, miten homma etenee.

Vein aamulla tytön kouluun, sillä alkaa uusi koulutuskokeilu. Toivottavasti löytää oman alansa siitä! Edellinenkin koulutuskokeilu oli alana ookoo, mutta opettaja kuulosti suoraan sanottuna vähän hullulta. Huusi ettei välitunnilla saa halailla ja uhkas kaikenlaisilla rangaistuksilla, joihin sillä ei oo ees valtaa. Otti silmätikuksi, vaikka tyttö on kiltti ja hiljainen. 

Kirjaston kirjoilla oli palautuspäivä, ja uskaltauduin sinne ison kylän isoon kirjastoon. Enpä muista, milloin viimeksi olisin jonottanut kirjaston eessä ovien avaamista :) sit autoin (tyhmänä ensin väärin) sellasta iäkästä cp-vammaista herraa palauttamaan kirjoja automaattiin, kun tiskin takana ei ollu ketään henkilökuntaa. Ei ollut yhtään kiitollinen hän, mutta en sitä kyllä odottanutkaan. Hienoa, että on niin omatoiminen, että käy yksin kirjastossa.

Kahtena päivänä nukkunu päikkärit, eilen vedin kolme (!) tuntia unta palloon. Mies tuli jo kysyyn, onko kaikki hyvin. Mutta usein on taas mielessä, että vois vaikka kuolla. Pitäs vissiin titrata lääkeannosta, tosin just täytin dosetin vanhalla annoksella. Tuli muuten mieleen, etten syöny tänpäivästä annosta, laitoin sen vaan dosettiin... meen heittään pillerit hetulaan.

Mähnää ja töhnää ravintolassa

No yksi huoli vähemmän; autolla oli klo 13 aika korjaamolle, ja klo 14.08 mulla oli jo hyväksytyt katsastuspaperit kädessä. Sit kävin vielä kaupassa ja sai huokasta menemisten puolesta. Paitsi että ei, kun esikoista piti kyytsätä vielä, mutta sen hoiti mies, mie olin vaan viihdyttäjänä mukana... Ja kaverin auto oli meillä myynnin ajan säilytyksessä, sen osti ja haki joku vähemmistökansalainen pois.

Illalla kun päästiin kotiin sieltä vientireissusta, laitoin koirat taluttimeen ja läksin kävelylle, ja jotenkin yhtäkkiä nautin ihan suunnattomasti siitä, että pääsin ihanassa talvisäässä reippaileen. Nautin nauttimisestakin :) Viime vuosina sitä on ollu niin vähän. Lähtiessä tuntui siltä, kuin olisin voinut kävellä maailman ääriin, mutta ilo loppu siinä reilun parin kilometrin kohdalla, kun en ollut syönyt vähään aikaan ja verensokerit humahti alas. Onneksi olin jo tulossa takaisin, ettei tarvinnu soittaa miehelle että tuu hakeen mut... Silmissä siinteli jo sopanjämät, joiden tiesin mua oottavan kotona, sen voimalla jaksoin.

Tänään mies vei mut syömään, kokeiltiin semmosta paikkaa missä ei oo ennen käyty - tai jos on niin tositosi monta vuotta sitten. Otin metsästäjänleikkeen, mutta siinä oli vääränlainen kastike, joka vahvalla maullaan peitti kaikki muut maut. Yleensä niissä on sellanen miedompi kermapohjainen soosi. Mieskin pettyi pizzaansa, siinä oli vain paljon juustoa ja tosi vähän mitään listalla luetelluista täytteistä.

Mietin siinä sit että oon tainnu koko muun osan viikkoa olla vallan kasvisruualla. Mitä nyt leivälle oon pannu lauantaimakkaraa ja salamia ja mätitahnaa. Eipä tuotakaan leikettä olis tarvinnu syyä. Eikä tarvi mennä muutenkaan tuonne enää, siellä soi turkkilainen jollotusmusiikki, jota en juuri diggaa, pöydät likaisia (näki että on pyyhitty rätillä jossa on ollu mähnää) ja pöydissä töhnäkorkkisia ketsuppi- ynnä muita soosipulloja. Muistan sen olleen aikanaan suosittu ruokapaikka, nyt oli varmaan taso laskenut.

Kylymä ilima tuli. Olin suunnitellu toista pientä kävelyreissua koirien kans nyt illalla, mutta näinköhän ne tarkenee palttoossakaan...

Tuomiopäivän turskapullat

No niin. Taas on perjantai. Melko yksinäinen viikonloppu edessä; kuopus menee reissulleen poikakaverin synnyinseuduille, esikoinen menee poikakaverilleen, mies menee lauantaina kaverinsa kanssa autokaupoille ja sunnuntaina jotain naista kuvaamaan. Kyllä mie yksin viihdyn, ei siinä mitään. Keksin jotain jos huvittaa.

Oli eilen nuopsyllä sellanen tapaaminen, missä oltiin me vanhemmat, meidän "tukihenkilö" siellä yksikössä sekä tyttö oman psykologinsa kanssa. Vähän myöhässähän se miitinki oli sen puolesta, että kriisit jäi viime vuoden puolelle enimmäkseen. Nyt menee jo taas paljon paremmin. Odotusajat on akuuttiin tilanteeseen ihan liian pitkiä.

Valo on ihana! Se on ihan erivärinenkin kuin syksyllä, ja sitä on enemmän ja se on kirkkaampaa. Vaikka on taivas pilvessä. Monena aamuna vielä hämärän aikaan on kuulunut ikkunan läpi talitiaisen kevätlaulua, se on ilahduttanut. Naakan ryökäleet varastaa vaan niiden eväät.

Autolle on varattu korjausaika tälle päivälle, pitää vaihtaa jarrulevyt ja -palat. Toivottavasti korjaajat ei oo lakossa. Tai ihan sama, ei tuolla oo niin kiire, 22. päivä vasta on takaraja kun pitää viedä uusintakatsastukseen. Muutenkin musta on huvittavaa, miten hallitusta palvova media koittaa saada tuosta mielenosoituksesta ja lakosta jotain kauheaa draamaa - ruoka loppuu, ihmiset ei pääse minnekään, kaikki loppuu ja maailma kaatuu ja siihen on syyllisiä ay-liikkeet. Jos sillä saisi asiat oikeille raiteille, olisin valmis useammankin päivän liikkumattomuuteen ja näkkileivän syöntiin. Toki vanhat ja sairaat ihmiset on asia erikseen, niitä varten täytyy tiettyjen asioiden toimia koko ajan. Hyvähän mun, eläkkeellä olevan möllöttää täällä mökissä vaikka viikko. Mutta hyvin näkee, kenen asialla lehdistö on.

Viheliäinen, vihamielinen vihuri

Huu, olipas ulkona kaamea ilma! Täällä ei vielä satanut edes lunta. Voin kuvitella mitä se sitten on, kun tuo tuuli tunkee joka kolon täyteen lunta ja pommittaa jääpiikeillä poskia. Koirat ei viihtyny pihalla yhtään kauempaa kuin oli pakko, vaikka ne yleensä norkoilee paikalla kun laitan linnuille pähkinöitä, kun aina joku tipahtaa kun liiskaan niitä pienemmäksi.

Nyt ne on tuossa sohvalla tälleen:

Kaukana kavala maailma.

Posti on töpännyt taas siinä määrin, että rahoitusyhtiöltä (jolta piti ottaa lainaa sitä kattoremonttia varten) tuli viesti, että lähetetyt laskut jumittaa jossain postissa, maksakaa tammikuun lasku joulukuun tiedoilla. Mies jo tuossa aiemmin soitti sinne, kun ei ollu laskua tullu, ja sieltä sanottiin, että ei oo muillekaan. Eteläeurooppalainen meininki - jaetaan posti jos ehditään ja jos huvittaa.

Ja hei, mulle on viimeinkin tilastoon tullut yksi hakusana, jolla on blogiin tultu! Ilmeisesti puhun niin tylsistä aiheista, ettei ketään kiinnosta. Se jotakuta kiinnostanut sana oli "muuretteri".

Tänäaamuna oli taas pää kipee ja hartiatkin vähän jumissa. Ei kestäny kauaa se ilo tyynystä.

Marjaanan majassa oli haaste "kolme huonoa", joka ilahdutti minua, ja ajattelin listata, vaikkei se ketään kiinnostakaan :D

1. Kolme huonoa asiaa päivässäni - pannaan se viimeksi kuluneeksi vuorokaudeksi:
   -Päänsärky
   -Sää
   -Oman toheloinnin seuraukset - turhaa sotkua
Nyt oli vähän vaikea, kun eilinen oli paras päivä aikoihin, ja siitä olis saanu ennemminkin hyviä asioita monta...

2. Kolme huonoa asiaa minussa:
   -Laiskuus
   -Läskiys
   -Masennus

3. Kolme huonoa asiaa elämässäni:
   -Rahapula
   -Masennus
   -Fyysiset vaivat

4. Kolme huonoa asiaa viimeksi kuluneen vuoden aikana:
   -Katto-ongelmat
   -Ongelmat teinin kanssa
   -Ne fyysiset vaivat

5. Kolme huonoa asiaa blogissani:
   -Tylsyys - minäminäminää vaan
   -Negatiivisuus ja jatkuva valitus kaikesta
   -Laadunvaihtelut

En sit ees kytänny kuunpimennystä, kun oli pilviä, mutta kun illalla kävin koirien kanssa lenkillä, kuu näkyikin aika ajoin, tosin himmeänä pilviverhon takaa. Sen verran se kai valaisi, että hyvin näki pimeällä osuudellakin kävellä. Oli mulla otsalamppu kyllä varmuuden vuoksi mukana. Jotain siellä kauempana varmaan liikkui, kun koirat haisteli ja kuulosteli.

Olen huomannut olevani riippuvuuksille altis. En niinkään päihteille, mutta nautintoaineille, nimittäin syötäville. Jokin aika sitten oli se Lidlin salmiakkisuklaa - ne onneksi pilas sen muuttamalla toisenlaiseksi, niin eipä tarvi sitä ostaa enää. Nykyään on Maraboun black saltlakrits se paras salmiakkisuklaa. Joskus olin juustoisesta salaatista riippuvainen, nyt se taitaa olla Vaasan Ohut herkku -ruispalat, jota on "pakko" saada. Varsinkin vähän sitkistyneeseen mun hampaat nauttii pureutua. Hassua että purutunnusta voi silleen tykätä.

Tosin suutuntuma on muissakin ruuissa aika tärkeä, esimerkiksi vihaan sitä, jos pehmeäksi tarkoitetussa ruuassa onkin yllättäen jotain kovaa. Keitetyn kananmunan mukaan eksynyt kuorenpala, katkarapuun jäänyt kuorenpala, kypsässä lihassa oleva ruston- tai luunpala. Mulla menee ruokahalut heti. Lapsuudesta muistan sen ällötyksen, mikä tuli kypsennetyn keräkaalin paksun ruodin palasesta, kun se oli limainen ja pahanmakuinen. Söisin kyllä kaaliruokia jos maha ei suuttuis niistä, mutta kaalin pitäs sit olla pieneksi silputtua. Tai ohutta niinku kaalikääryleessä.

Tää on taas niitä first world problemeita, kun Afrikassa on nälänhätä eikä niillä oo ees niitä munankuoria syötäväksi. Tai Pohjois-Koreassa.