keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Mustikoita ja melkein hirveä tilanne

Meinas taas melankolia tulla, ja lähdin puoliväkisin koirien kanssa metsälenkille. Vaikka pelkäsinkin käärmeitä niin, että taas tömistelin niskan kipeeksi ja matkan heinikkoisella osalla kannoin koiria. Piti piristyä, mutta alkumatkasta itku tuli, kun huomasin että kaatavat mun lempimetsääni. Sen mukavan polun varrelta, mitä usein kuljen kun käyn pienellä lenkillä koirien kanssa ja missä käyn mustikassa. Paskiaiset.

Sitten huomattiin, että osa mustikoista on jo kypsiä, ja koirathan aloitti välittömästi kauhean ahmimisen.

Mieki poimin muovipussiin hiukan, mutta kotona päätin lähteä oikein omalle reissulle sinne. Huomasin, että mustikanpoimintakin voi olla mukavaa toimintaa (niinku laulussa väitetään) kun ottaa mukaan taittojakkaran ja poimii harjulla, jota pyyhkii mukava tuuli. Ei itikoita, paarma pyöri siinä muttei purrut, ainoa purema tuli muurahaiselta, joka oli eksynyt mun kenkään. Istuskelin välillä ihan muuten vain, nautin auringosta ja metsän tuoksusta. Koirien kanssa sitä aina vaan menee, eikä pysähdy kovinkaan pitkäksi aikaa vain olemaan ja aanailemaan. Pari pientä sinistä hilloämpäriä mulla oli mukana, toinen tuli täyteen mutta toiseen ei riittänyt kuin vähän pohjalle. Sitten loppui kypsät. Tai olishan niitä ollu, kun olis etsinyt, mutta pysyttelin tien liepeillä, oli polkupyöräkin mukana ja sillä sitten rulluttelin välillä menemään.

Oli se pyörällä lähtökin kyllä aikamoista... miehän käytän nyt esikoisen vanhaa jopomallista pyörää, ku se sai mummonsa vanhan seitsenvaihteisen. Siinä tahtoo vähän vuotaa takarengas, ja kun se oli taas hieman vailtunut, ajattelin laittaa sen täyteen ennen lähtöä. No, pumpun venttiilikin oli ruvennut falskaamaan, ja kun renkaan venttiili on samanlainen kuin autoissa, niin sehän aukeaa kun siihen laittaa sen pumpun suulakkeen. Mikä tarkoitti sitä, että kaksi kertaa tyhjensin sen renkaan ennenkuin sain siihen hurjasti pumppaamalla sen verran painetta, että sillä pysty lähteen liikkeelle. Mulla oli hirveä hiki jo siinä vaiheessa, kun pääsin pihasta pois, ja kun vielä ensitöikseni jouduin kiipeämään jyrkän ja pitkän mäen, niin olin suhteellisen poikki ja kuumissani mustikkapaikalle saapuessani. Ja sellainenkin asia tuli pantua merkille, että se on melkoisen kätevä kapistus polkupyörässä se seisontatuki. Sen huomaa, kun sitä ei ole...

Takaisin tulin toista kautta; sen tien, jossa pientareet on hädin tuskin niin leveät, että se valkoinen viiva mahtuu asfaltille. Nyt siinä käy aikamoinen rekkaralli, kun sorarekat käy montulla hakemassa tavaraa. Sattui semmonen tilanne, että vastaan tuli toinen pyöräilijä, ja samasta suunnasta rekka, rekan suunnasta katsottuna vasemmalle kääntyvässä mutkassa - jonka jälkeen on vielä oikealle kääntyvä mutka eli huono näkyvyys. Se väisti tietysti sitä omalla puolellaan olevaa pyöräilijää kanttaamalla niin keskelle tietä, että mua jo pelotti siinä toisella puolella, ja ihan melkein samaan aikaan tuli mun takaa samanmoinen täysperävaunurekka soralastissa. Suosiolla heitin itteni alas pyörän päältä, etten ainakaan rekan eteen kaadu. Jos se mun takaa tullut rekka olis ollu muutaman sekunnin aikasemmassa ja osunut kohdalle, kun se toinen kanttas keskellä tietä mutkassa, niin siinä olis voinu käydä huonosti.

En kuitenkaan päätynyt kuolleena ojanpohjalle säälittävine mustikoineni, vaan pääsin kotiin ja kun kävin saunalla pesemässä naaman ja käsivarret, olin kuin uusi. Vielä kun oli tullut postissa Marjaanalta kortti, niin mieli oli jo kummasti parempi!

Kiitos Marjaana!
Nyt pitäs vielä putsata ne mustikat...

Ihan hyvä

Eilinen oli sitten ihan hyvä päivä, vaikka mieli olikin aika matalalla aamusta. Tein koiralenkin silleen, että lähdin jonkin aikaa ennen miehen töistäpääsyä sitä vastaan, ja se poimi meidät kyytiin ja toi kotiin. Ei tarvinnu kävellä samaa tietä takaisin. Se tahtoo olla täällä ongelmana, jos ei metsään halua mennä nyt. Kun oon vähän hysteerinen niiden käärmeiden takia. Tietä pitkin pääsee n. 2,5 km:n lenkin ja toinen onkin sitten jo 7 km. Vähän liian pitkä, etenkin helteellä. Ja toinen samanmittainen menee osin isoa tietä pitkin, siellä rekkojen vierellä ei ole kovin miellyttävää kävellä. Enpä hoksannut juhannuksena käydä siellä kävelemässä, silloin olis varmaan ollu ihan mukavaa.

 Orvokkipadassa ensimmäiset orvokit kukkii. On aina mielenkiintoista nähdä, minkänäköisiä kukkia siellä avautuu.

 Kauppareissun jälkeen mies pani saunalle tulet ja grilliin myös, mukava savun tuoksu kiiri sisälle asti ja toi minut keräämään keskikesäistä kukkakimppua.

 Yleensä tämä kukkapönttö on portailla, mutta nyt ihanan illan kunniaksi se pääsi tuohon siniselle pöydälle.

Potta sai olla äidiltä perintönä olevan, hiljalleen hajoavan parvekekaluston pöydällä. Se on jotain muovintapaista (siis nuo poikki"laudat") joka on tullut hauraaksi, tuoleillakaan ei tohdi juuri istua. Toisesta tuolista irrottelinkin jo istuinosan ja punoin siihen kokeeksi oranssista muovilangasta uuden, mutta onhan se vähän kapea.

Saunottiin, grillattiin hookoon blöötä ja sieniä sipulin ja sulatejuuston kera, syötiin ja juteltiin, hankalistakin asioista. Kamera tuli toki pöydälle miehen mukana, mutta ei esittänyt enää pääosaa. En vain usko, että tuostakaan juttelusta pidemmäksi aikaa mitään hyötyä on. Kaikki unohtuu, mikä ei ole itselle kiinnostavaa. Katsottiin vielä viimeisin jakso Bonesia ennen nukkumaanmenoa. Yhdessä.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kun maailma näytti tältä

Saa nukkua tiistaiaamuna niin pitkään kuin huvittaa, ja lähteä sitten tukkaa kampaamatta (tuubihuivi päähän vaan) koirien kanssa ulos, kun siellä oli niin hieno sumu, jonka läpi aurinko paistoi.
Kuvasta ei näy se hieno kellertävä hehku, mikä valaisi ympäristön. Myös tämän näköistä oli maailmassa aamulla:
Nyt jo paistaa aurinko täydeltä terältä. Oli taas niin huvittavia ennusteita, kun sade liikkui vähän eri lailla, kuin ennustajat ennusti. Koko eilisen aamun piti sataa ainakin siitä kasista lähtien, jolloin ensimmäisen kerran FMI:n säätä vilkaisin. Join pari tuntia aamukahviani siinä, ja lähdin kaikessa rauhassa lenkille, takaisintultua puuhailin pihalla ja kirjoitin siellä yhden kirjeenkin, ja vasta kun tuli nälkä puolen päivän maissa, tulin sisälle. Tässä kuva ruuastani:
Sieni-sipulimunakas. Laittaa näköjään väkisin pystyyn vaakakuvat. Vasta noin kello kolmetoista alkoi sade. Sen piti kestää tänäiselle puolille päivin, mutta kuten näkyi, aamu oli sumuinen, mutta poutainen. En moiti sitä, ettei sada :)

Sitä moitin, että pitkin yötä särki päätä, särkee vieläkin ja hartiat on jotenkin inhottavan kipeesti jumissa. Kaikenlaista pitäis tehdä mutta ei oo yhtään motivaatiota. Sitten kun on motivaatiota - jos sellaista nyt sattuisi tapahtumaan joskus - muttei muuten pysty, harmittaa, kun en "silloin tehnyt, kun olis ollu aikaa ja mahdollisuus".

Eilen vähän huoletti, kun en ollu kuullu aikoihin mitään lapsista, puhelimiin ei vastattu tai niihin ei saatu yhteyttä tai soitti varattua ja katkes, mutta viimein illalla sain yhteyden ja kuulin, että ovat Norjassa. Eikä siellä ole kuulemma paljoa hyttysiä, vaikka on lämmin. Saatoin sitten mennä levollisin mielin nukkumaan.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Asioita, jotka auttaa jaksamaan elämää

Pitkästä aikaa hyvin nukutun yön (mitä nyt parin tunnin unien jälkeen piti nousta hakeen migreenilääke - mutta en jäänyt valvomaan!) jälkeen on hyvä pohtia niitä hyviäkin asioita, joita tässä mun elämässä on.

Piha

Rakastan tuota pihaa, etenkin kesällä, vaikka siellä onkin paljon rikkaruohoja ja ötököitä. Vaikka eilen ruohoa leikatessani ne ötökät yritti ängetä kaikkiin pään aukkoihin, vaikka poltin jalkani nokkosissa ja vaikka sain rakot peukaloihin ja hiki tippui silmälaseihin. Nyt on sitten siistimmän näköstä taas hetken. Sitäpaitsi pääsin melkein heti urakan hoidettuani saunaan, jonka mies kiirehti laittamaan lämpiämään, kun huomasi minun käynnistävän leikkurin.

Aamukahvi

Kun ei käy töissä, on aikaa venyttää aamukahvituokiota pitkään, ja keittää vaikka uuden pannullisen. Juoda kahvi vaikka pihalla, kun semmonen on. Harmi vain, että ei voi syödä pullaa sen kans...

Koirat

Itsestäänselvästi.

Oma koti

Vaikka tuleekin niin kalliiksi tässä asua, mutta niin kauan kuin on mies maksamassa sähkölaskun, vakuutukset, likakaivon tyhjennyksen 4x vuodessa ja muut enemmän ja vähemmän yllättävät menot, niin onhan tässä hyvä asua. Pieni, mutta rakas. Eikä se kai ilmaista ole missään, asuminen. Suomessa ainakaan. Yksin en pystyisi maksamaan kuluja.

Tietokone

jolla pääsee yhteyksiin teidän ihanien ja tsemppaavien ihmisten kanssa, jonne voi purkaa pahaa oloa ja lukea tietoa asioista ja unelmistakin. Ja tietysti blogeja. Mutta sen olen huomannut, että kun itsellä on kurjaa, ei jaksa lukea (teko)pirteitä "katsokaa-miten-hienoa-meillä-on" "kaikki-on-mahtavaa" "onni-on-vaan-itsestä-kiinni" -kirjoituksia. Oma kurjuus tuntuu vain entistä syvemmältä.
Mutta hyvistä asioistahan mun piti nyt kirjoittaa.

Lapset

Etenkin nyt, kun ne on kaukana, ne tuntuu entistäkin rakkaammilta :)

Terveys

Kroppa on toistaiseksi aika terve. Päästä en nyt sano mitään.

Kesä

Kun ei ole sääskiä meillä paljon (muualla kuulostaa olevan) eikä liian kuuma, on mukavaa kun on kesä. Ei tarvi pukea erikseen ulosmennessä, ei tarvi koiriakaan pukea, voi lenkillä pysähtyä istuskelemaan milloin vain jonnekin kivelle - jos se ei ole märkä ja jos siinä ei kipitä kauheasti muurahaisia. Miksiköhän niiden pitää aina kiipeillä kivillä? Eihän niille oo siellä mitään.

Auto

jolla pääsee tarvittaessa jonnekin. Olis vain vielä äiti tai joku kaveri, jonka luo vois mennä sillon ku kotona ei kestä olla... ensi juhannukseksi keksin kyllä jotain muuta, sellaista missä tuo mies ei ole mukana. Joka vuosi sen juomisen takia tavalla tai toisella vituttaa koko typerä juhannus. Millon kutsutaan meille joku ryyppäämään ilman, että multa kysytään, tai itse lähdetään jonnekin. Ei siinä mitään, jos ne lähdötkin olis etukäteen suunniteltuja, mutta jos on ensin kotona puhunu kuinka grillataan ja muuta, ja sit päättääkin että haluaa mieluummin pussikaljalle kaupunkiin jonku muun kans, niin kyllä se harmittaa.
Mutta niistä hyvistä asioistahan piti. Miten se aina lipsahtaa.

Käsityöt

Joskus mieltä piristää, kun saa jonkin kivan idean ja onnistuu toteuttamaan sen. Tämä viimeisin (tai niitä on kaksi, yksi kummallekin) tuli ihan siitä, kun tytär sanoi, että haluaa nimikkokoiralleen vaaleanpunaisen mekon. Luultavasti tarkoitti ihan kankaista versiota, mutta joutessani virkkasin sitten koirille tällaset:
Toisesta tuli vähän kapeampi, mutta se näyttikin sitten kutittavan koiraa. Ehkä seuraavaksi alan väkertää jonkinlaista boleroa itelleni. Niitä ei enää kaupoissa taida olla, kun ne on menny pois muodista. Sitäpaitsi mun tili on miinuksella, ei kaupasta mitään ostellakaan muutamaan päivään.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Juhannus, osa kolme

Löytyihän sitä jotain kaunista tästäkin juhannusviikonlopusta. Perhosen toukka lupiinissa. Muuten sanon kyllä että voi patti mikä juhannus. Puolikselle esittämäni väite, että lauantai on se pahin päivä piti ainakin mun kohdalla paikkansa.


lauantai 25. kesäkuuta 2016

Juhannus, osa kaksi

Olisin halunnu laittaa jonkun kauniin maalaisromanttisen juhannuskuvan tähän, mutta kun siellä näyttää tuolta niin minkä sille mahtaa. Sataa tihutti hiljakseen, kun käytiin koirien kans pienellä aamukävelyllä, ja vaikka tähän asti onkin ollut aika perusviikonlopun ruuhka, oli tänään hiljaista. Lintuja lukuunottamatta - kyllä nekin sentään vielä laulaa, vaikka arvelin, että juhannukseen mennessä hiljenevät. Kantatiellä meni äänestä päätellen pari kolme autoa ja takaisin tullessa nähtiin yksi hölkkääjä ja yksi auto. Ja sentään käveltiin tuossa tiellä, missä yleensä kulkee koko ajan autoja, mutta harvemmin siinä lenkkeillään kun ei oo pyörätietä ja piennar paikoitellen niin kapea, ettei edes koko viiva mahdu asfaltille. Mutta on sentään viivat :)

Yleensä mulla on juhannussaunassa vihta, mutta nyt en jaksanu tehdä. Ja yleensä panostan portaiden koristeluun esim. koivuilla tai jollain, mutten jaksanut sitäkään. Se tavan kukkakimppu siinä on. No, ainakin saa viettää rauhassa aamua, kun mies nukkuu rapulassa. Paitsi että taitaa just heräillä.

Eilen istuin kyllä luvattoman kauan koneella, keräsin itelleni sellasta hyväntuulisen musiikin soittolistaa youtubeen. Vaikka tykkäänkin raskaasta musiikista, jätin ne nyt kokonaan pois ja valkkasin vain sellasia iloisia ja kepeitä kappaleita. 34 siinä nyt on. Kolusin muinaisia hittilistoja ja bongasin sieltä hyvää vanhaa musaa. Monesti, kun kaipaa jotain mielialaa kohottavaa musaa, ei muista yhtään mitään hyvää biisiä, ja noita hittilistoja selatessa löytyy sellasia kappaleita, joista joskus on ollu kovinkin innoissaan ja sitten ne on täysin unohtuneet.

Raskaalle musiikille ja funkille täytynee rakentaa oma listansa niitä päiviä varten, kun tarve on sellaiselle musalle. On tuossa nyt vähän soul- ja funkbiisejäkin, mutta jos meinaan soittaa tuota listaa toisten kuullen niin ei parane kovin äärimmäistä musaa laittaa.

Oli meillä ihan ookoo ilta, vaikka mies olikin aika juovuksissa, mutta onneksi hyväntuulinen. Soittelin listaa kerätessäni sille aina välillä toivemusaa. Tästä pöytäkoneesta kun hajos lopullisesti kuulokkeet, eikä oo saatu uusia... mies sanoo ettei häntä haittaa jos kuuntelen, mutta tiedän sen sitten "kiristävän" mua sillä, että "soitithan sinäkin musiikkia" kun haluaa kuunnella jotain hirveää. Sillä on parempi toleranssi huonolle musalle ku mulla, mutta se myös toisinaan jättää huomioimatta mun allergisuuden sille.

Lapset on jo Pulkkilan yläpuolella menossa. Poikkeavat Ylitorniolla pari yötä olemassa ennen Norjaan menoa.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Juhannus

Kuva vaan kääntyy kyljelleen, vaikka oon sen jo kaks kertaa poistanut Picasastakin ja ladannut kolmannella kerralla cropatun version. En tiedä, mikä bloggerilla patittaa tuossa, että pitää noin laittaa, mutta eiköhän asia siitä selviä; kävin jättämässä talvisaappaat sorakuopan lampeen. Ei me sinnemennessä tiedetty, että siellä oli yleisemminkin koirien uimakäytössä oleva lampi, mutta kun viisi muutakin koiraa siellä ui, niin kastelin mejänki koirat. Uimaan ne ei vapaaehtoisesti lähde, vaikka olisi kuumakin - niinkuin tänään oli pilvisyydestä huolimatta - mutta hetkeksi helpotti kastelu. Pieni vesipullo oli toki mukana, mutta iso vesi on aina parempi. Äkkiähän koirat kyllä kuivuu, kun niillä ei ole turkkia, mikä säilyttäis märkyyden. Mun housut oli paljon kauemmin märät... toinen koira kun käveli mun luo sinne lampeen ja nosti etutassut mua vasten. Mutta ei se mitään, vilvoitti mukavasti.

Grillikausikin avattiin, tosin hieman vaisusti... epäilen, että grillinlämmittäjällä oli ajatukset enempi uudessa lelussa (kamera, kuinkas muutenkaan) kuin grillin lämmityksessä. Ei oikein edes herkkusienet kypsyny, sipulista puhumattakaan. Makkaranpalani söin puolilämpimänä. En valittanu. Silti sain kuulla taas, että "pitääkö siitäKIN nyt taas suuttua" (kun kyseli miksi lähdin sisälle ja sanoin, että on tylsää seuraa semmonen, joka näpyttää vaan puhelinta ja kameraa ja mitä siinä nyt muuta olikin, mutta en kuitenkaan suuttunut ollut) ja kun kysyin, mistä muusta oon suuttunu, kun piti sanoa -kin, mutta selitystä ei ymmärtänyt kukaan ja sitten siitä ei enää saanut puhuakaan. Silleenhän sitä pärjätään, kun ei puhuta eikä selitellä. Jutellaan kamerasta ja kuvista ja kuvaamisesta. :/

Ilmatieteen laitos sanoo "...lauantaipäivän aikana olosuhteet voivat olla otolliset voimakkaiden ukkospilvien syntymiselle maan etelä- ja keskiosissa sekä Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaan länsiosissa." Mutta, yllätys yllätys: "Ennusteeseen liittyy edelleen epävarmuutta." Kuka olisi arvannut?

torstai 23. kesäkuuta 2016

:´´(

Tuli itku kun halasin lapsia asemalla, ja itkin koko ajomatkan kotiin. En tiedä, miksi. Onhan ne ennenkin lähteneet. Jotenkin tuntuu niin hirvittävän yksinäiseltä, vaikken oikeesti oo yksin. Onneksi mulla ei ole taipumusta toteutuneisiin ennakkoaavistuksiin ja pelkoihin.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Surkeutta

Olo on surullinen ja äsken vähän itkinkin ajatusta, että lapset lähtee huomenna Norjanreissulleen ja mie joudun taas jäämään tänne tuon äijän kans. Sillä piti olla juhannuspäivä töitä, mutta työnantaja ei ollu ottanu huomioon muita osatekijöitä, joten ei olekaan, ja niinpä saan katsoa sitä kaljottelua sen normijuhannusmäärän eli kolme päivää. Haluaisin pois. Luultavasti itkin samalla jotain muuta kuin lasten reissua.

Ei ollu kaksinen hääpäiväkään, mutta ei siitä tässä sen enempää. Joutavaa. Arvatkaa muuten, sainko purkkikukan taas? Vaikka toukokuussa esitin toiveen, että ei enää ruukkukukkia tähän talouteen, kun ei oikein mahdu. "Kyllä se mahtuu sen toisen viereen." Joo. Olisin ehkä vaan halunnu pitää siinä jotain muuta.
Onhan se hieno, varmaan oli kallis. 

Kävin sitten itse poimimassa itselleni mieluisan kimpun, joka näkyy tuossakin. Laitan tähän isompana:
Tykkään tuosta pinkkikukkaisesta orjan- tai koiranruususta, mikä lieneekään... niin herkän kauniit hennot kukat. Ja onneksi en tuota mataraa ottanu ku yhden; se tuoksuu tosi vahvasti. Illalla lätkin pasianssia siinä vieressä, ja nenä meinas vähän tukkoon mennä luultavasti kimpun takia. Tai tuoksun.

Ahdisti siinämäärin, ettei nukuttanut, ja uhrasinkin sitten säästelemistäni nukahtamislääkkeistä puolikkaan, että saa jotenkin nukuttua. Alkaa olla näitä huonoja öitä taas ihan tarpeeksi plakkarissa, ja tänään on sovittu että mennään (minä ja vielä epävarma lukumäärä lapsia) käymään kaverin luona kahvilla. Koirat taitaa jäädä kotiin, kun siellä on kissoja eikä nämä oikein ymmärrä sellasia.

Pyykkikone pyörittää jo toista satsia, että saa lapsille matkavaatetta. Luultavasti jää taas pyykkäämättä ne kuopuksen housut, joiden pyykkäämättömyydestä se minua toisinaan moittii - mutta en voi pyykätä, jos ne ei ole likapyykissä. Lojuu millon missäkin, mutta yleensä ovat päällä. Voi olla että kasvavat kiinni jossain vaiheessa. Kyllähän nuo nuoret tiedetään - housuja on kaapissa niin että ulos pursuaa, mutta niitä ei voi käyttää kun ne on kauheita ja niissä näyttää läskiltä ja ainoat, mitä voi käyttää, on päällä. Ja jokaiset niistä pursuavista housuista on joskus ollu hyvät tai jopa mieluisat.

Maanantaiseen postaukseen liittyen huomasin, ettei siitä mun hääpuvusta ole kunnon kuvaa otettu sillon kun häät oli. Aina on vain osa minusta näkyvissä tai sitten kimppu edessä. Komea kimppu se oli. Ja niistä paikallaolijoista - joita oli me mukaanlukien neljäkymmentä, vai oliko 38, niillä nurkilla kuitenkin - on kuollut jo ainakin kuusi, ja kolme ns. ennen aikojaan. Kaksi syöpään ja yksi viinaan. Kaikkien vaiheista en edes tiedä, vaikkois enempikin. Kyllähän sitä 20 vuodessa kuolla ehtii vaikka mihin. Mejän häissä oli vietnamilainen, unkarilainen, kääpiö, kuokkavieraita, känniääliöitä ja skotlanninhirvikoiria. 

Oispa rahaa, jättäsin tän kaiken pariksi viikoksi. Tai pidemmäksikin aikaa.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Hääpäivänä

Heräsin kärttyisenä, kun koirat tahtoi ulos ja mie olisin tahtonu nukkua seitsemältä vielä, kun taas puoli yötä valvoin. Jostain syystä heräsin keskellä yötä outoon ääneen, joka kuulosti kimakalta laululta, mutta ei sitä sitten enää kuulunut kun havahduin kuuntelemaan. Korvat tekee kepposia. Tai ehkä se oli taas miehen nenä, joka vihelsi, tai mun oma nenä. Kyllä sekin sitä tekee, etenkin jos olen oikealla kyljelläni - mun nenässä täytyy olla joku rakenteellinen poikkeavuus, kun vasemmalla kyljellä ollessa ilma kulkee hyvin ja ääneti, mutta oikealle kun käännyn, niin alkaa vihellys ja pihinä. Ja selällään ollessa taas alan kuorsata niin, että havahdun itse siihen. Jäljelle jää vain vasen kylki, ei ole ihme että olkapäätä välillä kimoilee.

Nukkumisesta kun kerran aloitin, niin jatkanpa sitten aiheesta - kaikkihan tietää sellasia unikirjoja, joissa on unenselityksiä aakkosjärjestyksessä eri aiheista. Aamu, aamutakki, aamutossu... että voi hakea selityksen, mitä tarkoittaa kun näkee aamutossusta unta. Esimerkiksi. Yhtä luotettavia siis kuin horoskooppikirjat, ja yhtä hauskoja selattavia. Joku sellainen (varmaan moni muukin) on kertonut, että kissa tarkoittaa unessa naisellisuutta, seksuaalisuutta ja mitä kaikkee. Villiä ja vapaata. Näin pari yötä takaperin unta, missä mies aikoi pettää minua (se on toistuva teema aina silloin, kun meillä ns. menee hyvin) ja ajoin tapahtumapaikalta kiukkuisesti kaasutellen pois - miehen autolla. Tien varrella lojui kuolleita kissoja, ja eläviäkin näkyi, mutta ne oli surkeita, hylättyjä, sairaita ja likaisia.

Tosin siihen varmaan vaikuttaa sekin, että kuopuksella on nyt vaihteeksi kissakuume...

Asiasta leipomiseen. Löysin taannoin hyvän ohjeen, jolla sai ihania gluteenittomia sämpyliä.
Esimerkiksi kaupassa myytävät sämpylät ja leivät on järkiään kitkeriä ja tiiviitä, nää oli ihania kuohkeita sämpyliä. Oon tehny niitä kolme satsia, ja tämä viimeisin, vaikka oli ihan sama ohje, epäonnistui surkeasti. No on ne ihan syötäviä, mutta ihme lättyjä tuli. Enkä tajua, mitä tein väärin - paitsi että käytin lähdevettä pullosta ja lisäsin vähän maitoa, kun oli se boilerin remontti just ja vedet poikki. Eilen tein kakkupohjan sillä ihastusta herättäneellä mokkapalareseptillä, jolla yleensä tulee hyvin ei-gluteenittoman oloista, kuohkeaa pohjaa - tuli tiivistä tinttaa. Mikä hitto nyt on? Enkö osaa enää leipoa sitäkään vähää, vai onko uuni rikki vai tähdet väärässä asennossa? No, uunikin vois tietysti olla rikki, kun boilerikin oli ja tiskikone piti vaihtaa ja jääkaappikin pitäs vaihtaa ja mikrokin piti ihme rätinää eilen, puski käryä ja siihen tuli mustia jälkiä. Ehkä kokeilen ompelukonetta, sekin voi olla rikki. Ja silitysrauta. Ja imuri. Mun leipomakyky nyt ainakin on.


maanantai 20. kesäkuuta 2016

20 vuotta sikana...

... mutta kas kummaa; hääpuku mahtuu yhä :) olin ihan varma, ettei mee mahan kohalta kiinni, ja rinnan kohdalta meni vain siksi, kun oli tehty isommille ryntäille aikanaan. Tiukkahan se oli, ei käy kieltäminen, mutta onhan kilojakin yli kymmenen enemmän kuin naimisiin mennessä. Kuva miehen ottama.

Kun tuo puku on ollu käytössä oli juhannusaatto 21.6. ja niin kylmää kai ollut silloin, että muistan, kun luonnokukkia ei tahtonut löytyä.

Vuosi sitten tähän aikaan syreenit kukki kauneimmillaan, nythän ne on jo pari viikkoa sitten kukkineet täällä.

Hääpäiväksi teen gluteenittoman täytekakun. Päälleajatellut kirsikat meni jo muihin suihin, mutta eipä sillä väliä. Keksin jotain muuta.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Nurinaa, pelkoa ja huonoutta

No joo... tuli sitä vettä vähän, olis ehkä tullu sadevesitynnyrikin täyteen, jos en olis toiveikkaana välillä lappanu ämpärillä toiseen tynnyriin muutaman litran. Mutta mahtipontisista ennustuksista huolimatta aika latteaa. Tein oikein tutkimusta, miten hyvin ennustukset pitää paikkansa, sori että spämmään nyt näitä kuvia tänne, vaikkei ketään kiinnostakaan.
Tästä lähdettiin edellisiltana

Puolillepäivin, ennen ennusteen päivitystä

Oli kerätty salamat pois ja pantu ne pareittain illalle.

Ennusteeseen lisättiin rajun ukkosen varoitus iltapäivällä.

Toki menin nukkumaan ennen kymmentä, mutta jos jossain vaiheessa olisi ollut rajua ukkosta, voitte olla varmoja, että olisin herännyt siihen. Herään ohiajavan moponkin ääneen, joskus jopa sateeseen.

Nyt ennustellaan juhannussäätä; joko sataa tai paistaa. Semmostahan se on, kuten joku meteorologi jossain lehden jutussa sanoi: jos sade osuu kohdalle, niin sitten sataa. Ennusteetkin joko pitää paikkansa tai sitten ei, sään näkee kun katsoo ikkunasta ulos. Aamun ennusteessa oli kello yhdeksälle vesipisara, ja ulkona näytti tältä:

Jossain joku leikkasi ruohoa.

No, tää on tätä Suomen kesää.

Mutta rahat on huvennu taas johonkin. Nyt, kun esikoinen täytti 17, ei saa enää lastenlippua junaan - onneksi on syksyyn asti opiskelijakortti voimassa, sitten ei enää oo kun ei sitä valmentavaa oppilaitosta lasketa kai opiskeluksi - eikä siitä makseta enää lapsilisää, mikä haukkaa mun "tuloista" vajaan satasen. Yhdet junaliput Keski-Suomeen tytöille ostin, ja maksoin polttoainekuluja lankomiehen tilille niiden tulevaa Norjanreissua varten. Toiset junaliput sitten vielä pitäs ostaa, ellei niitä viedä sinne, mistä reissu alkaa. Eikä sekään ilmaista ole. Saati että tohtisin yksin lähteä niitä autolla viemään. Matkalla on kaupunkiajoa ja moottoritieajoa, joita vihaan. Ehkä vois löytyä joku reitti, mikä menis pikkuteitä pitkin, mutta se taas tekis kolmetuntisesta ajosta vielä kauemmin kestävän. Jyväskylää lienee aika mahdoton kiertää pikkuteitä pitkin, ja Jämsän kautta tullessa piti kääntyä jostain ihme kohdasta, missä navinkin kanssa on ajettu pari kertaa harhaan. ( No jaa... kun valkkasin välietapiksi Petäjäveden, niin löytyi vain vajaan tunnin pidempi versio, joka näyttäs menevän pikkuteitä pitkin... sitähän ei sit tiedä, mitä haiveitä siellä oikeesti on, ja taajamien läpi kiemurtelevia monen käännöksen reittejä) Sitä täytyy nyt vielä miettiä ja laskeskella. Tiedän kyllä, kuka vastustaa suunnitelmaa että minä veisin lapset...

Ja mie oon niin saamaton äiti. En yhtään ole tsempannut tuota vanhempaa tyttöä etsimään edes kesätöitä. Kun tuntuu, että mikään sitä ei kiinnosta ja se kokee, ettei se kumminkaan osaa mitään. Ja täältä maalta on ihan helkatin vaikee käydä töissä missään, jos ei ole autoa. Ja varsinkaan, jos ei viitsi oikein pyöräilläkään. No siinä olen ollu kyllä "saava", että oon kuskaillu sitä niin, että se ei enää viitsi omin voimin mennä minnekään. Huono ja laiska äiti. En osaa olla hyvä. Olen lukenut Timo Parvelan "Murrosikäisen käyttöohje" -kirjan, mutta ei siinä olekaan mitään ohjeita. Tutunkuuloisia tilanteita vain.

Oma mieliala on nyt vähän parempi, mutta masennus vaanii koko ajan. Kunpa vois olla ajattelematta tätä kaikkea! Onhan se hienoa olla avaramielinen ja seurata maailman menoa, mutta kun se menee niin ytimiin asti... kuinka voi ylläpitää tulevaisuudentoivoa, motivaatiota elämän parantamiseen, ajatella elämällä olevan jotain merkitystä, kun tietää olevansa vain yksi pieni ja tyhmä organismi avaruudessa kiitävän kivipallon pinnalla? Kun tietää elävänsä - siltä välillä tuntuu - itseäkin tyhmempien, ahneempien, ymmärtämättömämpien, omahyväisempien ja ajattelemattomampien organismien (joita itse ihmisiksi kutsuvat) ylläpitämässä yhteiskunnassa, joka kaikkien merkkien perusteella ajautuu juurikin noiden organismien ääliömäisyyden takia tuhoon. Kivinen pallo jatkaa eteenpäin kyllä senkin jälkeen. Ihmislaji on vain käymässä täällä, kuten moni muukin jo hävinnyt laji, mutta kuvittelee olevansa jotain suurta ja pysyvää; luomakunnan kruunu. Siitä on nöyryys kaukana.

Pidän itseäni pienissä ympyröissä elävänä, mutta silti niihin on joskus vaikea keskittyä, kun tällaiset globaalit ja universaaliset ajatukset masentaa. Miksi yrittää mitään, kun kaikki voi hajota hetkessä? Miksei voi olla tyytyväinen ja vaikka sitten onnellinenkin, kun se kaikki on vielä koossa, ja nauttia siitä? Miksi pitää pelätä pahinta melkein koko ajan? Miksei voi olla uskovainen, joilla on se uskon vaaleanpunainen harso tämän kaiken todellisuuden edessä? (Jopa utopiaan asti joillakin...) Mieli on kyllä ollu avoinna Jeesukselle, Trimūrtille, Jahvelle, Allahille ja ties mille, mutta ei oo näkyny ketään tyrkyllä. Se kun on asia, jonka on tultava ulkopuolelta. Tai sisäpuolelta tai jostain, mutta sitä ei voi itse vain päättää. Että alanpa nyt buddhalaiseksi ja rupean uskomaan siihen filosofiaan. Tai käännynpä tästä helluntailaiseksi. Tästä oli puhetta psykiatrisen hoitajan kanssa, ja se tuntui vähän yllättyneeltä siitä, että mun mielestä niin ei voi tehdä, tai se on teeskentelyä. Pitää oikeasti uskoa, eikä vain olla uskovinaan. Eihän se muuten tuo mitään helpotusta. Placebokaan ei auta, jos ei siihen usko. Toisaalta "uskovissa" voi olla paljonkin niitä, jotka helvettiinjoutumisen pelossa on uskovinaan - vai voiko Helvettiin uskoa, jos ei usko Jumalaan? Tai koska ympäristö edellyttää niin.

Niin, pitäs vissiin olla jotain tekemistä ja ns. muuta ajateltavaa.

torstai 16. kesäkuuta 2016

Sade :)

No nyt sataa! Ja ihan kunnolla, kerrankin kuten on ennustettu. Kyllä mie eilen katoin että on maa niin veden tarpeessa, luonnolle on helpotus tämä. Sääkartassa on muuten yhdeksän salamaa... tykkään kyllä katsella ja kuunnella ukkosta, mutta yksin ollessa se tahtoo vähän pelottaa. Myrskyvaroitus.com sanoo että on heikko ennustettavuus, kun eri säämallit näyttää niin eri tuloksia kovasta ukkosesta täysin ukkosettomaan, eli on täysin mahdollista ettei tule yhtään niistä yhdeksälle tunnille laitetusta salamasta huolimatta. Sadetutkasta kun katsoo, niin ukkoskuurojen salamointi loppuu kun ne tulee Suomeen. Yöllä näin kyllä unta, että salama iski tuohon lähelläolevaan kirkkoon.

Tänä aamuna heräsin ennen puolta neljää. Molemmat koirat oli levottomia, ja toinen sitten oksensi enkä mie kuullu mitään, vaikka olin hereillä. Kyllä ne sitten on nukkunu, mun sylissäkin nyt pää kainalossa niin, etten voi käyttää kuin toista kättä kirjoittamiseen.
Huomasin vasta kuvanoton jälkeen, että paita on auki, piti rajata otosta reilusti...

Illalla kävin koirien kans tavallista pidemmän iltalenkin, kun ajattelin että tänään sataa ja niitä on vaikea saada sateella lähtemään ulos. Oli tosi mukava keli, ilma oli kuin linnunmaitoa. Jossain pellonreunalla olisin voinut viivähtää pidempäänkin, mutta koirilla oli täysi hönkä päällä rusakkoa jäljestäessään, ja ties mitä muita jälkiä siellä meni, kun haisteltavaa tuntui riittävän. Ja selvästi koirilla napsahti päässä, kun ehtivät saada näköhavainnon poishölköttävästä rusakosta. Varmaan olisivat perään lähteneet, jos olisivat olleet irti. Mejän mettäpuudelit. Susia marakatin vaatteissa.

Lasten piti tulla tänään, mutta tulo onkin lykkääntynyt huomiseksi kummallakin. Ei se mua haittaa, viihdyn oikein hyvin toistaiseksi.

Boileri menee vaihtoon sitten kokonaan, ei riitä pelkän venttiilin asennus. Samanlaisia boilereita ei enää saa (vaikkei tuo montaa vuotta vanha ole) joten kiinnikkeetkin pitää uusia ja homma onkin isompi ja kalliimpi. Ja jääkaappikin pitäs uusia. Sen muovinen sisäpinta on haljennu, ja kun se on niitä malleja joissa on "poistoreikä" jollekin ihme vedelle, mitä sinne takaseinään aina välillä tulee, niin poistoreiän joskus tukkeutuessa vesi valuukin pohjalle ja siitä halkeamasta ties minne eristeisiin. Siis jääkaapin kuoren sisälle. Seitsemän vuotta vanhat kodinkoneet selvästikin on jo eläkeläisiä, tiskikone meni rikki ja jääppi vetää viimeisiään, molemmat asennettu keittiöremontin yhteydessä 7 v. sitten. Uuni toimii vielä hyvin, mutta liesi on kenkkuillut jo jonkin aikaa. Tää on tätä. Maailma ei tuu koskaan valmiiksi, eikä koti.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Värejä ja toukkia

Keltamaite. Miten noin punaisesta nupusta tulee noin keltainen kukka?
 Laitan tähän alkuun kauniin kukkakuvan, ettei toukka hyppää heti silmille. Kuva on otettu Vesilahdella sunnuntain reissulla. Löydettiin sieltä hauska pieni grillivaunu just, kun alkoi olla nälkä. Otin salaattikebabin, kun hampsoissa ja semmosissa on valkoista vehnää, mutta kylläpä oli rasvaista kebablihaa siinä. Suurin osa jäi syömättä. Lillui öljyssä. Miksi siihen sitä öljyä pitää kaataa, hyvän lihan päälle? Mutta nälkä lähti. Alun alkaen pysähdyttiin siinä siksi, kun mies halusi kuvata sen vaaleanpunaiseksi maalatun traktorin, joka mainosti kesätoria siinä. Torista ei kyllä näkynyt muuta kuin mainos. Ilmeisesti eivät ajattele, että matkailijoiden takia kannattaisi viikonloppuna vaivautua. Arkenahan ne matkustajat kulkee, eikä viikonloppuna. Eiku...

Muutenkin ihmettelen tätä suomimeininkiä - jutut on kiinni tai talviaukioloajoilla auki kesäviikonloppuina niin kesäkuun alussa kuin elokuussakin, ja kuitenkin lomalaisia ja matkustajia olis. Etenkin elokuussa ulkomaalaisiakin matkustelee, etelämpänähän elokuu on se varsinainen lomakuukausi. Mutta ei. Kesä-Suomi on avoinna vain heinäkuun. Piste.

Sitten asiaan. Eilen kävin lenkillä ja touhuilin pihalla aamupäivällä, ja kun ennen kaupungillelähtöä söin leipää, tuli näkökenttään etutukassa roikkuva oksanpätkä. Joku vaisto käski odottaa hetken, ennenkuin nappaan roskan sormiini, ja sehän alkoikin kipristellä. Toukka! Äkkiä kuva!

Niin, tulin ensimmäisenä ajatelleeksi selfien ottamista :D No pakostakin selfie, kun se oli melkein naamalla. Eikös niitä sellasissa vaarallisissa tilanteissa tykätä ottaa? Toukka naamalla ON vaarallinen tilanne! Sit se pudota ropsahti puhelimen päälle kesken kuvaussession.

Mittariperhosen toukka
Sain mie itestäni yhen kierosilmäisen otoksen puhelimella kuvatuksi, mutta eihän tuo rakkine ymmärtäny tarkentaa toukkaan vaan tarkensi minuun. Vaikka koitin sille sitä toukkaa osottaa. Kävin viskaamassa ulos. Toukan. Puhelinta en vielä viskannu, vaikka se huono onkin. Tosin ei toukkakaan siksi ulos lentäny, että olis huono ollut.

 Jos olin aamulla sinisävyinen piposta jalkineisiin asti, niin päivällä värit oli tällaset.
On taas kausi, että pitää olla väriä päällä. Elämä tuntuu paljon mukavammalta niin. Ihmiset kyllä kattoo julkisella paikalla, mutta eilen ei oikeestaan pahalla näyttäny kattovan. Ja kun yleensä myyjät sanoo "hei" niin eilen kahdessa eri kaupassa myyjä sanoi mulle "päivää"!! Kasvoinko mie yhdessä yössä vanhemmaksi rouvashenkilöksi, jolle sanotaan hein sijasta päivää? (No tottapuhuen viime saunakäynnin jälkeen löysin itsestäni pari harmaata karvaa. Ei päästä.)

Keräsin leinikkejä pihalta maljakkoon, ja huomasin että siellä kasvaa tuollainen kerrottu versiokin. Yhden raskin ottaa siitä puskasta... oon mie outo, ku säälin rikkaruohojakin niin, etten raaski niitä kerätä! Mutta eihän tuolla mejänkään pihalla kukkis muut ku akileija ja tuliunikko, jos kaikki rikkaruohoiksi mielletyt kasvit poistettais! Itse asiassa akileijakin villinä muotona on rikkaruoho. No joku koristetatar on röyhyjään availlu niiden lisäksi. Tulppaanit on jo kuihtuneet ja mikään muu ei oo vielä auennu. Ei unikotkaan, joita vielä jokunen tuolla ruohottuneella takapihalla kasvaa.

Eikä muuten viime kesänä kylvetty akileijakaan kuki. Eikä toissasyksynä siirretty juhannusruusu. [Edit. on siinä kukkia!] Krassitkaan ei tahdo itää. On tää nyt surkeeta. Onneksi on rikkaruohoja. Voikukkia, koiranputkia, leinikeitä, lemmikeitä, tädykkeitä, lupiineita...

Anoppi meinaa miehensä kanssa tulla käymään tänään, apike vilkasee tuota mejän boilerin venttiiliä. Se kun päästää ylivuotoputkesta lorisemalla vettä, eli se on nyt pidetty poissa päältä ja hanaa kiinni jos ei oo tarvittu kuumaa vettä välttämättä. Mies osti uuden venttiilin, mutta se ei siltään käy, pitäs olla jotain lisäosia, ja niiden tarvetta apike nyt kartoittaa. Leipasin siis hyväksi todettuja mokkapaloja, tosin katsoin eri ohjetta mitä piti, ja tuli aika vaaleita. Ihan käypäsiä ne kuitenkin on. Puolet paan taas pakkaseen.

Mutta likakaivot on tänään tyhjennetty :) yksi levottomuudenaihe poissa. Ja huom: mun ei tarvinnu tällä kertaa mainita asiasta miehelle kertaakaan ♥ Muutenkin tuntuu, että kun lapset on poissa niin me ollaan paremmin sovussa... luultavasti koska itse olen levollisempi eikä kimmahtelun aiheita edes tule. Tätä sopii miettiä!

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Aamulla varhain kun aurinko nousi...


Meni yö taas huonosti. Oli korvatulpatkin mutta silti en saanu kunnolla nukuttua... tai osittain niiden takiakin valvoin. Ei se tottumattoman olo ole kovin rento sellaisten kanssa, ja kun sieltä kuuluu läpi miehen nukkumaäänet kuitenkin. Sitä jää sitten kuulostelemaan, että kuuluuko ne ja millon se taas korahtaa kovaan ääneen. Piikkimatonkin otin käyttöön, se on yleensä aika hyvä unilääke - tehos kyllä, mutta eihän siinä voi koko yötä nukkua, ja kun laitoin sen pois niin heräsin taas liian hyvin ja jäin valvomaan. Vaihdoin lastenhuoneen puolelle, mutta sielläkään ei tullu uni. En tiedä, miksen osaa siellä oikein nukkua. Oma sänky on se paras paikka... paitsi silloin, kun siellä on liikaa melua.

Luovutin kahden maissa noin viiden tunnin yrittämisen jälkeen. Pelasin pasianssia tunnin verran - elin toivossa, että se uni alkais kuitenkin tulla, kun en tuijottele mitään ruutuakaan, mutta ei. Auringonnousu vaikutti lupaavalta kun taivas oli komean punainen, mutta kun kiipesin harjulle koirien kans, se olikin aika pliisu.


video
Tulipahan tehtyä pieni aamukävely vaille kolme aamulla. Jotain lintuja vielä lauleleekin, vaikka eilen totesin, että sen kylmän jakson tultua ei oo enää laulaneet entiseen malliin. Taitaa olla kiirus poikasten ruokkimisessa.

Ajattelin mennä vielä vähän nukkumaan, en kuitenkaan jaksa koko päivää näillä unilla...

Sininen mie ja punaset koirat



maanantai 13. kesäkuuta 2016

... mukavampaa reissulta kotia palata...

Palautuminen on vielä kesken, mutta koton olla. 
Perjantaina autosta kuvattu maisema, josta vois kuvitella olevan lämmintäkin, vois olla vaikka helle. Auton mittari näytti ulkolämpötilaksi kuitenkin 11-12 astetta. Keski-Suomessa oli myös itikoita, joita ei hetkauttanut kylmä sää.

Perjantai-illaksi oli myös sääennusteessa rankkaa sadetta luvassa, mutta kun eilen tultiin, katselin jo tienvierustojen nuutunutta kasvustoa että ei varmaan oo satanu yhtään, eikä ainakaan sadevesitynnyriin ollu mitään tullu. Sama siitepölyn ja pudonneiden omenankukan terälehtien sotkema tilkka siellä oli, kuin lähtiessäkin. Olis vaan pitäny lappaa sitä varastoon enemmänkin silloin, kun sitä tuli yli laitojen... mie vaan niin helposti tuudittaudun kuvitelmaan, että olemassaoleva tilanne jatkuu vain. Tai että sääennusteessa luvatut sateet myös tulevat.

Tulomatka oli pitkä, kun käytiin viemässä kuopus "kesätöihin" kissavahdiksi kaverinsa kanssa tuon kaverin tädille, kun ne meni reissuun. Lauantai-iltana reittiä tutkaillessa huomasin, että ajetaan ihan Rantiksen vierestä, ja sittenhän me kävästiin siellä ihanaa pihaa ihastelemassa ja muutenkin kierrettiin koko kartano (harmitti vain, kun en yhtään kuvaakaan ottanu muistoksi) ja eikun kiireellä etiäppäin. Reissun jälkeen vielä vietiin esikoinen poikakaverilleen, ja kun jätettiin siksi aikaa koirat kotiin, niin ne vissiin oli luullu että ne hylättiin ikuisiksi ajoiksi, kun kiljuivat kotiin palattuamme normaalia enemmän. Sain toisen houkuteltua jopa ulvomaan vähän :) musta se on niin hupaisaa kun tuollainen pieni koira ulisee kuono taivasta kohti. Ei ne yleensä mun kuullen koskaan ulvo.
Reissukoirat

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Postinkantajan hommissa

No niin, onnistuin saamaan sateenropsauksen meille, kun jätin pyykit yöksi ulos. Sängyssäollessa kuunneltiin sateen ropinaa - sitä tuli hetken ihan reilusti, mutta kun aamulla katsoin mittauspisteiden saalista sääasemilta, niin ei ollu mitattu mitään. Siis erittäin paikallinen. Mutta toivossa eletään...

Sängyssä en voinu taaskaan olla, siirryin lastenhuoneen puolelle, vaikken sitten saanu sielläkään unta kun jotenkin en tahdo osata siellä nukkua. Kummitukset ei mua häirinneet mutta joku muu häiritsi. Yöllä heräilin päänsärkyisenä, mutta koska se ei vaikuttanut migreeniltä, en lähtenyt hakemaan lääkettä. Aamulla oli otsa ja nenäontelot tosi kipeet, ja kaikin puolin kurja olo - netistä luin, että otsa/nenäkipu voi olla allergiaoireita, ja särkylääkkeen sijasta kokeilinkin ottaa yhden Kestinen. Puoli tuntia sen jälkeen oli olo paljon parempi, vaikkei kyllä ihan hyvä vieläkään. Nenähuuhtelun jäljiltäkin on dokka dukos. Ja tänään pitäs lähteä sinne Keski-Suomeen...


No, peiton alla kirja kädessä vähän aikaa, niin jaksoi lähteä hommiin. Leikkasin ruohon suurimmaksi osaksi, kanniskelin pätkimättömiä rankoja kasaan ja keräsin pyykit pois narulta, niin alkoikin jo ripsiä vettä. Toivottavasti sitä rankkaa sadetta sitten tulee kans, kun on luvattu. Mun päivänsini ehti kärsiä kuivuutta hieman liikaa, en tiedä jaksaako se siitä enää virkistyä... jotenkin, kun oli niin kylmä ilma, niin ei tullu aateltua että pitäs kukkia kastella, vaikka tuulihan haihduttaa hyvin tehokkaasti. On se tuulikin tosiaan kyllä saattanu sitä sineä riepotella niin, että siitä on osa katkennut... siihen ei auta vaikka kuinka kastelis.

En tiedä miksi, mutta reissuunlähtö tuntuu vastenmieliseltä. Haluaisin jäädä vain kotiin.



torstai 9. kesäkuuta 2016

Mana

Kyllähän se tuulee. Nyt on jo laantumassa aamuiseen verrattuna. Pihalla muovituolit vähän siirtyneet ja aurinkovarjo singahtanut nurmikolle - oli se kiinni, mutta ilmavirta lie päässyt sen verran sinne alle että oli nostanut paikoiltaan. Sitruunapuu oli kaatunut, mutta ei näkyviä vaurioita. Nostin sen kellarin rappusiin, on vähän suojassa siellä. Nukuin yöllä sen vajaan neljä tuntia sohvalla ja siirryin sänkyyn, kun mies nousi ylös. 

Manaan sadetta meille; vein pyykit kuivumaan ulos. Lupaavasti onkin jo pimentynyt taivas. Aamummalla kävin täyttämässä roskapöntön, kun tänään on tyhjennyspäivä. Kerrankin muistin! Sain sullottua sinne roskaa pois nurkista pyörimästä parin ylimääräisen pussillisen verran. Kitkin myös nokkosia, hyvä kitkeä kun ei hyttyset kiusaa... tästä koneelta kun ulos katsoo, on iso nokkonen ollu tuossa ikkunan takana jo pitkään ärsyttämässä mua. Nyt ei enää oo. 
 Myös tällainen loistava kukka on ollut ikkunan takana, nyt näkyy jo olevan lakastumassa. Nimensä veroinen, tulikellukka. Tuo yksi jäi tuonne kun siirtelin joutomaaksi käyneestä kukkapenkistä tulikellukat turvaan joku vuosi sitten. Sitkeesti se siellä aina kukkii.
 Orkideassa on nyt neljätoista kukkaa, kolme isoa nuppua (joista yksi näkyy ruvenneen tänään aukeamaan) ja kolme alkukohtaa valmiina työntämään lisää kukkavartta. En ole raaskinut ulos viedä, kun on ollu vähän huonoja kelejä. Ja se on tuossa niin kaunis, ei sitä ulkona kukaan kato ja ränsistyy siellä luonnon armoilla äkkiä.
Koiralla on tapana "kirputtaa" etuhampaillaan tuon pusakan hihoja niin, että ne on jo menny reikäisiksi. Äskenkin se kirputti, ja kun sanoin että "elä viitti purra hihoja, menee rikki" niin se katto mua tuon näkösenä. "Mitä, minäkö? En oo purru!"

Hauskasti tuo susityyny kattelee tuolla takana.

Koirille piti panna vaatetta ku oli niin kylmä. Ulkona ei ainakaan olis tarjennu, eikä täällä sisälläkään mikään kovin lämmin ole.

Nautin niin siitä, ettei tarvi olla menossa minnekään! Ei oo pakko käynnistää autoa minkään asian takia, ja mitään sellasta ei ole, että omaksi ilokseni ajelisin jonnekin. Paitsi ehkä koirien kanssa lenkille jonnekin vähän eri paikkaan.

Just eilen puhelin miehelle, että ei ole ollut sellaista intoa retkeillä koirien kans, kuin oli viime keväänä. Totesin asiaa mietittyäni, että siihen on syynä varmaankin se, että olen ollut kiinni tyttären koulukyydityksissä. Ei ole voinut lähteä silloin, kun itselle sopii, vaan on pitänyt ensin kuskata lapsi kouluun ja sitten määrittää lenkki sen mukaan, että on ajoissa hakemassa sitä poiskin koulusta. Edelliskeväänä se kulki itsekseen koulubussilla. On niin helppo sanoa, että "mee lenkille sitten, kun sulla on aikaa" kun sitten ei ehkä ole enää sellaista motivaatiota. Ja koulukuljetuksen jälkeen usein on ruuanlaittoa ja muutakin puuhaa. Aamut ja aamupäivät olis mulle niitä parhaimpia aikoja. Kevyt aamiainen, evästä ja vesipullo mukaan ja menoksi. Tänäänkin pitää odottaa, että ilma vähän selkenis... ei sillä, että uskoisin sitä vettä meille tulevan (taas paistaa, eikä synkkä pilvi laskenut yhtään vettä) mutta sinne saattaa tulla, mihin lähden. Piti olla pilvistä ja sataakin hieman nyt ennen puolipäivää...

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Tänä yönä... onni suosii - nukkujaa?

Melkoinen "sykloni" pyörii sääkartan mukaan pohjoisessa, mutta täällä ei ole mitään. Ihmiset ihmettelee, että "piti tulla myrsky" kun Iltalehdessa (tms) luki niin, mutta eihän sitä tänne etelään olekaan luvattu, vaan Keski-Suomeen ja siitä pohjoisemmas. Sitä se on kun luetaan vain otsikot. Mutta niinhän mie itekki monesti teen.

Viimeinen psykiatrisen hoitajan aika oli. Hirmuisen hyvä hoitaja, paras mitä mulla on tähän mennessä ollu, ja se käytännössä pakotetaan eläkkeelle. Ei olis halunnu lähtee, mutta ikärasismia ja painostusta harjoitetaan. Ei tietoa jatkajastakaan. Sanoi, että jo pidemmän aikaa on ollu ilmapiirissä "no eikö se jo ymmärrä lähteä" -asennetta, vaikka suoraan ei olekaan sanottu. Sanoin sille kyllä itselleenkin, että on paras. Parhaiten sanoittaa mun ajatuksia, mitä itse en saa sanoiksi. Ehkä. Samalla reissulla sain uusintaan sen mun migreenilääkereseptinkin, kun se ei puhelimitse onnistunut.

Mies meni nukkumaan jo pari tuntia sitten, mie en lähe sinne kuunteleen sitä korinaa ja rohinaa ja pyöriskeleen hereillä sängyssä. Iski suunnaton väsy syömisen jälkeen joskus viiden maissa, ja torkahdin sohvalle istualtaan, koira kainalossa ja toinen mahan päällä kerällä. Sen takia ei nyt sitten ehkä väsytä. Enkä edes halua nukkumaan.

Torkahduksen ansiosta jaksoin kyllä sitten käydä kävelylläkin, tuulessa ja tuiskussa. No ei siellä tuiskunnu. Antti Tuiskun Lahden-konsertin kyllä katsoin Areenasta äsken ihan vain sillä, että näkisin lapsestani vilauksen. Näin montakin, tosin useimmiten vain päälaen.
Siellä se lapseni on ♥

Edelleenkään en ole A. Tuiskun musiikin ystävä (no, on sillä ihan kuunneltavia ja jopa tarttuviakin nykyisissä kappaleissa, kun se pääsi sen ultrataiteellisuuden yli) mutta fanitan tyyppiä itseään. Se on elänyt unelmaansa todeksi ja pärjännytkin sillä. Ja sitäpaitsi on ilo silmälle, tanssii hyvin ja panostaa siihen esitykseensä eikä vaan heitä lonkalta jotain. Ja vaikuttaahan se tietenki, että on kotikylän poikia :)

Tein sänpyliä. Onnistu hyvin. Eikä oo kirjoitusvirhe, lapsen tapa kirjoittaa/puhua vain tarttuu. Ihanan kuohkeita anopin lahjoittamista vaaleista gluteenittomista jauhoista tehtyjä. Auringonkukansiemeniä ja cashewpähkinämuruja taikinassa. Kyllä se vain kannattaa laittaa sitä hiivaa reilusti enemmän, mitä ohjeessa on, niin ei tuu niin tiivistä. Kiertoilmalla kypsensin, tuli rapea ruskea pintakin jopa - ehdin jo pelätä, että paloi - kun yleensä ne jää hailakoiksi. 

Siksi kiertoilmalla, kun tuli vähän kiire... sänpylät nousi kohisten ja piti tehdä täytettyjä herkkusieniä ja ranskanpottujakin siinä samalla. Lapset kun ei oo nyt kotona, niin voi syödä vähän erikoisempaakin, ainakin jos latoo miehelle annoksen lautaselle asti ja toimittaa nokan eteen... se kehui niitä sieniä (sisällä sipulia ja tuorejuustoa ja broilerinfileekuutioita ja hieman chiliä) että tosi hyviä, vaikka ensin oli ulkomuotoa hieman karsastanut. Sanoin, että siksi laitoinkin suoraa lautaselle, koska muuten olis vain ylenkatsonu mun sieniä ja kaivellu vanhoja tähteitä kaapista - myönsi, että niin luultavasti olis tehny. Kyllä mie sitä jo jonku verran tunnen. Se on tosi ennakkoluuloinen syömisten suhteen.

Nyt sillä on useampi viikko pidempää työmatkaa osan viikosta, kun käy Helsingissä töissä. En ymmärrä, miksei niillä siellä päässä ole työvoimaa, että täältä maaseudulta pitää yhden äijän käydä siellä hommissa. Eipä siinä mitään, sehän ei harmittele autolla-ajoa varsinkaan, kun kilometrikorvaukset ja päivärahat sataa laariin. 

En tiedä, nukkuisinko täällä alakerran sohvalla vai menisinkö lasten huoneeseen, jos ja kun petikumppani korisee. Siellä lasten kammarissa kun tahtoo kummitella usein, kun nukun siellä. En vieläkään haluais nukkumaan, tuntuu että särkykin hiipii hartioista päähän ja naamaan, pitänee ottaa puolikas migreenilääke. Kohta ne loppuu. Se potilastoimiston ihminen sanoi, että tulee tekstari sitten, kun resepti on uusittu ja sitä pääsee hakeen. 

Melkein puoliyö. Onneksi ei ole synkkä eikä edes myrskyinen. Pikkuisen enemmän tuulee kuin normiyönä, jolloin yleensä aika seisoo, nukkuu tuuliviiri

Edit: tais olla vaan hetkellinen tauko, koska nyt, puolisen tuntia myöhemmin, puhuroi kunnolla...

Säästä ja puhelimesta

Alan oikeasti epäillä salaliittoa kohta. Meille luvattiin koko aamuksi sadetta ja kolmeksi tunniksi ukkosta - heräsin auringonpaisteeseen, vaikka piti jo ukkostaa. Satoi sitten myöhemmin hetken. Ei kuulunut ainuttakaan jyrinää, muutaku kuorma-autoista kuoppaisella tiellä. Sadetutkassa näkyy, miten leveä sadenauha kapenee mitättömäksi just meidän kohdalla, ukkoset vetätyy pohjoiseen ja etelään. Kävin katsomassa pihalla; sadevesitynnyriin on tullut taas ehkä pari kannullista vettä, kukkapenkissä mullan pinta on hädin tuskin kastunut. Kun sormella pyyhkäisee, on heti rutikuiva multa vastassa.

Näin unta, että työpaikalta pomot mulle soitteli, että oonko tulossa, ja olivat vihaisia, kun en tiennyt että piti olla tulossa. Kun kuulemma siivooja oli laittanu mun työpuhelimeen (!) muistutuksen. Selkeesti nyt vaivaa se, kun hommasin junaliput ja olikin kaikella muotoa väärä aika. Pitäs olla kai semmonen "katotaan sitä sitten" -vetkuttelija, niin ei tulis tehtyä tämmösiä mokia. Sitten vaan jäis hommat tekemättä, liput ostamatta, ei oliskaan enää junissa istumapaikkoja ainakaan vierekkäin ja taas olis minun vika kaikki.

Vien tänään lapset junalle, joutuvat sinne myrskyn silmään kun täällä etelässä saamme nauttia rauhallisista poutapäivistä kukkia kastellen. No ei sinnekään enää näytä ennuste lupaavan niin kauheaa myrskyä kuin vielä pari päivää sitten.

Ja tuo mun puhelin menee vaan kummallisemmaksi. Kerroinko mie siitä, kun yhtenä päivänä soitin miehelle, puhelu katkes, sit sieltä kuulu kummaa hälinää, joka taas loppu, ja ku viimein sain laitettua "valon" päälle ruudulle, näin että puhelin soittaa omia aikojaan esikoiselle? Lokista näin, että se oli siinä välissä soittanu kuopukselle. Itsekseen! Siitä se häly, kun tyttö oli junassa. Oli se vastannu ja sanonu haloo, mutta just sillä hetkellä olin vissiin yrittäny kattoa puhelinta, miksi ei kuulu mitään, ja panin takas korvalle kun kaiuttimesta kuului sitä hälinää. Ja huusin haloota, mutta tyttö ei kai kuullu sielläpäässä mitään. Aivan kuin puhelin olisi käynyt läpi soitettuja puheluita ja soitellut itse niihin järjestyksessä. Minä soitin vain miehelle.

Tänään mies soitti mulle, ja kaksi kertaa se katkesi enkä kuullut miehen ääntä, se kyllä kuuli minut. Vasta kolmannella kerralla pysyi linja päällä. Pitelin sillon puhelinta naaman eessä ja painelin virtanapista valoa, että näin mitä tapahtuu. Täytyy tosiaan panna näitä juttuja ylös ja ottaa muistilappuna mukaan, että voi valittaa kaupassa.

Lähden kohta psyk. hoitajalle, saattaa olla viimeinen kerta :(

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Unia ja painajaismaista tosielämää

On olo, että pitää kertoa tämä uni. Se on valkoisella mielen hyllyllä koko ajan näkyvissä, tuntuu että se pitää nostaa sieltä ja laittaa tänne. Tyttövauva, jonka joku paloasemalla työskentelevistä naisista oli saanut, ja sitä oli pidetty syntymästään lähtien paloaseman vessan lattialla. Hoidettu aina ohimennen, kuka milloinkin. Surin sitä, että vauvan pitää olla siellä ilman kunnon ihmiskontakteja, ja sylittelin sitä... sitten jouduin tekemään muuta, ja annoin tytön tätini syliin (täti on normielämässä liki satavuotias ja liki kuuro) mutta hän ei sitten pitänytkään kiinni lapsesta, vaan se pudota mätkähti lattialle. Olin vihainen tädille, ja sanoin että montakohan kertaa se on minutkin lattialle pudottanut, kun olin pieni, kun ei osaa pitää kiinni. Suunnittelin että hommaan jostain kirppikseltä edes pomppukeinun sille lapselle, että voi olla ihmisten seurassa eikä aina siellä vessassa. Herättyäni mulla oli hetkellisesti kovin ikävä lasten vauva-aikoja... miten ihana olis ottaa vauva syliin rintaa ja olkapäätä vasten!

Pitäis soittaa terveyskeskukseen ja uusia resepti, kun migreenilääkeresepti on näköjään menny vanhaksi jo ajat sitten. Se vain on näköjään mahdotonta tuolla **tun älykännykällä. Siellä tk:ssa kun on se takaisinsoittoautomaatti - puhelu menee automaattiin, joka käskee painaa yks tai painaa kaks asiasta riippuen. Tuo mun puhelin on alkanu semmoseksi, että heti kun vihreästä luurista painaa soittamisen alkaneeksi, niin ruutu pimenee. Virtanapista sen saa valaistumaan ehkä sekunniksi, ja se taas pimenee. Edes puhelun loppuminen ei enää valaise ruutua, pitää erikseen painaa virtanapista ruutu esiin, että voi painaa punaista luuria. No, kun sitten soittaa tuollaiseen automaattiin, niin ensin pitää valaista ruutu, että saa valituksi esiin numerot. Pimenee. Painetaan virtanapista valo ja nopeesti ehkä valitaan se numero. Paitsi että nyt unohdin, mitä se sanoi, kun kumpikaan numeroista ei ollu reseptin uusimista varten. Ruutu pimenee. Sitten ehtii mennä ohi koko homma, luurista kuluu "et valinnut kumpaakaan, puhelu ohjautuu jonoon". "Vastaamme puheluusi mahdollisimman pian". Yritän jatkuvasti pimenevästä ruudusta etsiä kohtaa, josta pääsisin sinne, missä on se punainen luuri, jota voisin painaa puhelun lopettamiseksi. Sitä ei enää löydy, eikä sitä ehdi etsiäkään, koska ruutu pimenee jatkuvasti. Ainoa, minkä löydän, on vihreä luuri, jota painamalla voisin soittaa miehelleni. Yritän "vetää" sinne tänne siltä varalta, että puhelu on "ylhäällä" tai "alhaalla", painaa "edellistä", mutta ei. Ruutu vain pimenee joka välissä ja puhelu on päällä, automaatti hokee koko ajan "vastaamme puheluusi mahdollisimman pian" ja mie en pysty katkaseen puhelua. Kuin painajaisunesta!!! Lopulta muutaman pimennyksen katkomana saan poikkastua virran puhelimesta, ja toivon että puhelu edes sillä katkeaa.

En missään vaiheessa ole laittanut puhelimeen mitään "virransäästöasetusta", joka pimentelee ruutua joka välissä puhelun kestäessä, en myöskään löydä asetuksista kohtaa, josta sellaisen voisi laittaa tai ottaa pois. Siis onhan siellä se varsinainen virransäästö, mutta se on asetettu 30 sekuntiin. Muutenkin tuo puhelin on sanalla sanoen paska. Onhan siinä se etu, että voi vaihtaa niitä ilmaisia viestejä, mutta se onkin tasan ainoa etu. Siinäkin se heittää mut välillä ulos koko mesestä kesken viestinkirjoituksen, ja usein turhautuneena siitä, kun pitkä ja vaivalloisesti (nakkisormilla hitaasti kirjoitettu, miljoona virhettä tehtynä ja korjattuna) aikaansaatu viesti katoaa, tyydyn soittamaan, ja siinä vaiheessahan se ainoakin etu ilmaisista viesteistä lakkaa olemasta. Ei ole kunnollista muistutustoimintoa, ei ilmoita tulleista viesteistä välttämättä ollenkaan ja joskus piippailee, vaikkei mitään viestiä ole tullutkaan.

Sitten mokasin täydellisesti yhden nuopsyn järjestämän jutun tytölle. Menin varaamaan junaliput Keski-Suomen reissua varten YHTÄÄN MIETTIMÄTTÄ että oliko sille päivälle jotain muuta! Kyllä mie jo aattelin aiemmin, että on todella vaikeaa muistaa, kun kesäloman ajalle on jotain järjestetty, kun ajatus on, että kun ei ole koulua, ei ole mitään menoa minnekään. Että potkin itteeni! Lipunmyyntiä ei ole enää lähimaillakaan, kun VR lopetti niitä, että vois mennä selvittään; puhelimitse en ala sitä hoitamaan ainakaan tuolla rakkineella.

Ja nyt sitten siskokin soitti, että torstai oliskin käyny paremmin sille. No, onneksi esikoinen on sentään sitä mieltä, että keskiviikko on se paras päivä mennä sinne.

Hermostuttaa, harmittaa, itkettää ja päässä tuntuu stressisärky.

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Auringonnousu 03.55

Ruisrääkkä huuteli, samoin töyhtöhyypät, olivat ensalkuun vähän huolissaan kun hiippailin pellonpientareella. Hirveästi muitakin lintuja oli äänessä, ja puskassa rymisi luultavasti supikoira. Näinkin sen siellä, mutta oli aika hämärä risukko että olisin tunnistanut varmasti - näin kuitenkin lumen aikaan tuolla supin jälkiä, joten  uskon sen majailevan siellä eikä esimerkiksi mäyrän.

Niin, heräsin taas kahden maissa miettimään syntyjä syviä. Näin eilen kaupassa miehen, jonka luulen olleen samassa työpaikassa mun kans 80-luvun loppupuolella. Se ei tuntenu mua, mutta yön pimeydessä mun mieleen tuli sitten kaikenlaisia vanhojen muisteluita, jotka jäi valvottaan. Lisäksi kuulin jotain rapistelua, ja ne tahtoo aina havahduttaa minut liian hereille, kun alan niitä kuunteleen. Sitten kun koitin hiljaa hiippailla alakertaan, mieskin heräsi eikä enää nukahtanu kun en tullutkaan takaisin viereen. Sillä on kumminkin töihin meno edessä, olis se kyllä voinu vielä vähän nukkua...

Käytin sitten tilaisuuden hyväkseni ja menin katsomaan auringonnousun.

Eilen kiersin pihaa ja kuvasin kaikki kukat. Tai en jokaista kukkaa, mutta jokaisen lajin... mukana koosteessa ei ole mansikka, aitovirna vai mikä se lienee eikä kahta vanhaa, perinteistä syreeniä, kun kuvat oli epätarkkoja. Mutta tässä:

No joo, näyttää kielokin pudonneen pois... järjestelin uusiksi niin se on sitten unohtunut. Pitää sekin tänne laittaa, kun minusta se on niin kaunis:

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Sadepilvien Bermudan kolmio

Hip hurraa, aamulla on satanut! Tosin kuulemma vain 0,3mm, mutta kuitenkin. Tänään on kylmää ja tuulista. Kävin koirien kanssa käveyllä ja niin näytti tekevän muutkin kylän koiranomistajat. Viisi muuta koiraa ja kolme ulkoiluttajaa nähtiin, ja se on enemmän kuin moneen kuukauteen. Hyvä keli ulkoilla ja ulkoiluttaa, ei tule hiki. Pikkuisen yli 10 astetta näytti mittari, mietin jo paitojen pukemista koirille mutta vein ne sitten kuitenkin alasti ulos. Hyvin ne tarkeni.

Toissapäivänä kattelin syntymäkaupunkini Rovaniemen näkymiä Google Mapsista, ja tuli nostalginen olo. Toisaalta en kyllä muistanut enää, miltä koulumatkani varrella näytti silloin, kun yläastetta kävin, mutta kaipa se on ollut aikalailla saman näköinen. Eeron kahvio näytti tyhjennetyn, vaikka kyltti oli vielä paikoillaan. Luultavasti Rovaniemen ensimmäisen pizzerian La Stallan kohdalla näytti olevan nytkin (tai kuva-auton ajamisen hetkellä) pizzeria. Asuttiin jonkin aikaa siinä viereisessä talossa. La Stallan alku"salaateissa" (s.o. kaaliraasteessa) oli joku mauste, mikä teki niistä parhaita mitä oon maistanu. Etikkaa ja jotain. Ja näkyypä se koulukin siellä katunäkymässä vielä olevan, vaikka oon kuullu huhuja, että se purettais pois. Mihin ne koululaiset on hävinneet, kun kouluja lopetetaan isosta kaupungista? Rakennetaanko sinnekin jotain isoja, jo valmistuessaan liian pieniä koulukeskuksia, jonne ahdetaan kaikki lapset 50 kilometrin säteellä, niinkuin täällä maallakin? (No ei ehkä niin kaukaa; ei kai tämä kuntakaan oo niin iso...)

Itse asiassa asuin maalaiskunnassa ensimmäiset 12 vuottani, mutta ei niistäkään ajoista ole montaa muistikuvaa. Ne seudut on kyllä totaalisesti muuttuneet, ei edes silloista kotitaloani tunnista samaksi.

Asiasta ihan ilman aasinsiltaa toiseen: olen lukenut tietääkseni kaikki Rex Stoutin Nero Wolfe -dekkarit, jotkut useampaankin kertaan, ja nyt hämmästyksekseni näin Yle Areenassa italialaisen filmatisoinnin kyseisen etsivän seikkailuista. Sijoittuen ihan Italiaan, italialaisine näyttelijöineen. Piristävän erilaista! Umpiamerikkalainen umpi-italialaiseksi ihan sujuvasti. Hiukan Wolfesta oli ehkä tehty sympaattisempi kuin esikuvastaan (IMO), mutta orkideat ja keltainen pyjama oli asiaankuuluvasti mukana. Ja oluet korkkien säästämisineen. Mukava oli seurata ainakin ensimmäistä jaksoa (tulee sarjana useampi elokuvan mittainen jakso) kun tyyli oli niin erilainen kuin monissa amerikkalaisissa jutuissa, missä kaavana on takaa-ajoja, tappeluita, vaarallisia tilanteita joista sankari selviytyy täpärästi ja lopussa odottaa naisen rakkaus tai muu palkinto. Positiivinen yllätys tämä. Tulen katsomaan loputkin jaksot, jos vain muistan.

Sadetutka näyttää taas sadealueita, jotka kulkee meidän ohi molemmilta puolilta. Onko täällä jonkun uuden innovaation - sateenkarkoituskoneen - koealue?

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Nyt se on ohi!

Kouluvuosi. Olen käynyt koululla kerran pari päivässä joka arkipäivä, ja nyt saan heittää sen homman vähäksi aikaa pois! En tiedä, miten esikoinen kulkee ensi vuonna, varmaan kuljettelen sitä silloinkin, mutta eri paikkaan...

Yleensä mies on ostanut kukkaset kummallekin tytölle, ja on otettu poseerauskuvia, mutta nyt ei. Oli kiire kuvaamaan. Ensin käytiin nuoremman tytön päättäjäisissä yhdessä ja sitten vein lukion päättäjäisiin toisen, kun miehellä oli muuta puuhaa. En tohtinut jäädä lakituksia seuraamaan, menin kotiin tekeen ruokaa sillävälin. Kuopus sai ihan hyvän todistuksen, puolet numeroista oli ysejä. Kemiakin! Nyt se on kaverinsa kans siellä Lahdessa ja esikoisen vein poikakaverilleen. On rauha ja hiljaisuus.

Kukista vielä sen verran - en muista, kerroinko täällä, että kauniisti esitin miehelle pyynnön ennen merkkipäiviä, että jos ostaa kukkia, niin ei tois ruukkukukkia (joita se on aina ostanu, ja joita ei oikein mahtuis, etenkään monivuotisia), ja perustelinkin sen mielestäni hyvin. No, ei tullu sitten minkäänlaisia kukkia sen enempää äitien- kuin syntymäpäivänäkään. Eipä tullu kyllä ylimääräisiä ruukkujakaan nurkkiin pyörimään.

Päättäjäisissä kattelin niitä suloisia nuoria ihmisiä, kun melkein jokainen (varsinkin tytöistä) on käyttänyt aamulla paljon aikaa näyttääkseen tänään erityisen hyvältä, ja silti ne on kaikki kuin samasta parista-kolmesta muotista... kaunista massaa. Ihanaa, että joillakin on se oma tyylinsä, jota uskaltaa pitää valtavirrasta poiketen! No, meidän tyttö oli ainoa sen värisillä hiuksilla varustettu, mitä nyt ehdin näkemään. Yhdellä tytöllä on aina, oli juhla tai arki, se sama hurmaava nuttura melkein otsalla. Oli hauskaa bongailla lasten muinaisia päiväkotikavereita - eräskin maihinnousukengissä rompusteleva parimetrinen kalju jätkä, jonka syntymäpäivilläkin esikoinen on ollut noin 11 vuotta sitten. Niin se aika kuluu.

Tänään aion panna elämän risaiseksi, kun lapset ei oo kotona; sipsejä ja Lidlin rommikolan. Ostin viikolla yhden tölkin maistiaiseksi, ja se oli äitelää mutta hyvää. Muidenkin mielestä, koska ei ollu kuulemma ku yks tölkki enää jäljellä... mies on kauppa-asioilla. Migreenikohtaus oli viime yönä, toivotaan ettei tule ensi yönä...

Tosiaan, se sade. Sitä ei tullut, yllätys yllätys. Alueet meni ohi oikeelta ja vasemmalta, mutta kohdalle ei osunu yksikään... nyt on kuitenkin kylmä. Yleensä helteen jälkeen tulee komea ukkossade, jonka jälkeen sitten ilma viilenee, mutta nyt ilma viileni ilman näytöstä.

Kuvituskuvaksi viimekuinen myöhäinen omenankukan nuppu. Melbassa osa kukista valmistui myöhemmin kuin muut, ja ilahduttaa vielä sen jälkeen, kun muut kukat on jo kuihtuneet.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Pakko pettää

Heh, taas vähän niinkuin klikkiotsikko. Mutta lupasin itselleni, että en enää valita sääennusteista, mutta nyt on pakko pettää se lupaus ja valittaa, kun niin harmittaa! Tai ei oikeestaan enää, mutta eilen harmitti.  Toisaalta, johan mie olen sen todennu moneen kertaan, että ne ennusteet joko pitää paikkansa tai sitten ei, ja se siitä. Pitäs jo tietää, että on turha varautua mihinkään sateeseen, kun sitä ei ehkä tulekaan. Piti olla kovasti sadetta ja tältä näytti:


Laitoin pyykitkin enimmäkseen sisälle kuivumaan, kun ennusteessa oli kahdestatoista eteenpäin sadepisara. Kolmelta piti alkaa ukkonen. Koko päivä oli ylläolevan näköistä. Älkää huomatko paksuja jalkoja siinä.

Mistä ne näitä sadealueita repii ennusteisiin?
No, sen verran epäileviä oltiin kyllä, että lähdettiin kävelylle puolilta päivin. Tai pummattiin mieheltä kyyti, kun se lähti töihin - pudotti meidät neljän kilometrin päähän kotoa, ja käveltiin sieltä. Saatiin osittain erilaista maisemaa katella vaihteeksi. Koirilla oli kuuma, suurin osa mukana olleesta vedestä valeltiin niiden selkään, ja mie aattelin että kohta joku vastaantulija ihmettelee, että onko noilla koirilla noin kauhee hiki... mutta ei ollu vastaantulijoita. Vaikka sentään taajamassakin käveltiin. Vain autoilijoita, ja jokunen pyöräilijä.

Eilen kattelin, että seuraava sade on tiedossa vasta viikon päästä, mutta tänään ennusteeseen onkin ilmaantunut kahdesta eteenpäin osin rankkaakin sadetta, kuuteen asti. Arvalla heittävät, että jos ei eilen satanu niin kokeillaan sataisko tänään. Taidan silti kastella kukkaset. Myrskyvaroitus.com sanoo "Ehdollisesti epävakaan keskitroposfäärin myötä ukkosilla saattaa olla käytettävissä hieman enemmän energiaa kuin torstaina, joskin mallien välillä on ollut suuriakin eroavaisuuksia rajakerroksen kosteuden suhteen. Silti ukkosia on odotettavissa iltapäivällä ja alkuillasta maan etelä- ja itäosassa."

Mutta tänään olen hyvällä mielellä siksi, kun sain imuroitua! Ja pölyjäkin pyyhin. On ihana panna läpiveto tähän tunkkaiseen kämppään, vaikka kyllä oviverhosta huolimatta jotain pörriäisiä sisällekin meinaa tupata. Kuopuksen paras kaveri on jo pari kertaa tällä viikolla ollu meillä käymässä, ja ensyöksi se on jäämässä ihan yökylään, kun saunakamarissa tarkenee jo nukkua. Saavat siellä kikatella kenenkään häiritsemättä ja häiriintymättä. Menevät sitten meiltä päättäjäisiin ja sitten lähtevät kaksissa naisin Lahteen YleX Pop -tapahtumaan. Koska Antti Tuisku.

Ja kuopuksella on nyt violetti tukka. On kyllä hieno!

PS. Kymmenentuhannen kurkkauksen raja häämöttää tässä blogissa :) (klo 20.25 9999!)

PS 2. Minkälainen luettavuus tällä blogipohjalla ja -fontilla on teidän mielestä? Ku mun silmissä on alkanu vilistää ja välillä näen huonosti, vaikka aikaisemmin tykkäsin että hyvin näkyy. On iskeny joku näkövaiva sen jälkeen vissiin... mutta pohtinut, pitäiskö jotain tehdä tekstille tai taustalle...

torstai 2. kesäkuuta 2016

Upeat rusketusrajat! Katso kuvat!

Mustasilmäsusanna kukkii, mutta amppelin reunan takana piilossa
Eilenaamulla heräsin migreeniin, mutta onneksi mies on iltavuorossa ja hoiti lapsen kuljetuksen kokeeseen ja pois. Otin vain puolikkaan lääkkeen ja silti olin ihan tokkurassa ja väsynyt loppupäivän - kunhan ensin nukuin sen pari tuntia aamulla. Meni ihan häneksi koko päivä. No sain mie sen kuolleen onnenpensaan kaivettua pois maasta. Vähän kitkin rikkaruohoja. Mutta ihana ilma istua varjossa syömässä jäätelöä!

Tänään heräsinkin viideltä. En olis kyllä vielä halunnu, mutta mahavaivaisen koiran suolisto piti niin kovia ja huolestuttavia ääniä, että arvelin sen joka tapauksessa herättävän mut kohta viemään sitä ulos. Vein sen jo ennenkuin halusi, mutta tavarahan tulee sillonkuin tulee, eikä käskien. Oli osin normaalia, mutta häntänä taas sitä maksanväristä limaa lusikallinen. Keitin taas riisiä sille. Ehkä se eilen annettu dentaflexin viipaleenpuolikas oli liikaa...  ne on niin kalliita mutta just hyvän sitkeitä purtavia koiralle, että hampaat puhdistuu - ostan aina yhden isolle koiralle tarkoitetun ja viipaloin sen pienemmiksi annoksiksi. Muissakin puruluissa harrastan sitä, että ostan halvemmalla kilohinnalla ison koiran luun, jonka pienin sitten palasiksi, kahteen tai kolmeen osaan per palikka. Jos niihin vain sakset tai veitsi pystyy. Kuitenkin on hyvä olla purtavaa, kun kertyy sitä hammaskiveä. Noiden koirien hampaista kyllä näkee, kumpi tykkää pureksia tavan vuotapuruluitakin silloin tällöin, kumpi ei. Pureksijan hampaat on paremmassa kunnossa.

Aamun valo oli niin hieno, että otin kuvia kukkivasta syreenistä:
Näyttää jotenkin epätodelliselta, kun valo tulee sivulta. 

Tänään pitää lähteä ajoissa lenkille koirien kans, kun on lupailtu epävakaista iltapäivälle. 30-50% mahdollisuus ukkosellekin. Itä-Suomessa on jo salamoinutkin tänäaamuna. Eilen en migreenin ja sen (hoidon) jälkikaikuna jaksanu lähteä ollenkaan, paitsi illalla pienelle kävelylle. Lähtisin jo nyt, mutta lupasin tytölle ottaa sen mukaan, ja sillä vielä unta riittää...

Nyt muuten joku sosiaalitoimiston guru on keksinyt sen, miksi poikalapsella pitää olla miehen malli eli isä: jonkun pitää opettaa se kuseksimaan puskiin ja nurkkiin! Mie ku luulin, että se on epämiellyttävä tapa, josta olisi syytä päästä eroon. Nyt vielä jäin miettimään, mitä sen miehen mallin sitten tyttölapselle pitää opettaa...

Ai niin, melkein unohdin. Mulla on rusketusrajat!