Yllätysreissu ja sateen kaipuuta

 Pitkän kylmän kevään päätteeksi tuli helle, ja kaikki kukkii nyt nopeutetulla aikataululla. Kattelin just äsken lenkillä, että aronian ja suomenpihlajan kukatkin alkaa jo lakastua, vaikka on vielä toukokuu. Samoin mäkitervakon, vaikka senkin kukinta-aika on normaalisti vasta myöhemmin kesällä. Riittääkö perhosille kukkia enää loppukesästä, kun kaikki kukkii jo nyt?

Enkä oo koskaan ollu toukokuussa näin ruskea kuin nyt olen.

Oon jo käyny kertaalleen lähteestä hakemassa vettä kukkien kastelua varten, kauhea homma mutta kannatti kyllä. En millään raaskis kaivovettä kaataa maahan, kun siitä ei tiedä miten sitä edes normikäyttöön riittää. Sadetta ei oo tänne saatu, aina välillä sääennusteessa niitä on, mutta ei sit käytännössä kuitenkaan. Kaikki menee kahta puolta ohi, niinkuin aina ennenkin. Ukkosta joku päivä kuulu kauempaa, mutta sekin meni satamaan muualle. Oon yrittäny sitä sadetta taikoa tänne kastelemalla kukkia, ripustamalla pyykkiä ulos, ja meillä on kasa tuoreita halkojakin kuivumassa pihalla, mut ei oo auttanu.

Synttärit oli, ja kun mies sai kipeen selän takia saikkua ni lähdettiin ihan ekstempore Reposaareen, kun se meidän vakimökki Siikarannassa oli vapaana. Saatiin vähän alennustakin kun ollaan kanta-asiakkaita ja toukokuu on vielä vähän niinkuin sesongin ulkopuolella. Laitoin pienen kuvatömpsäyksen tuonne Kuveja ja muuta sälää -sivulle, etten täytä niillä tätä osastoa. On niin vaikea valita vain muutamaa kuvaa!

Tein kaarnaveneen Siikarannan kalliolammikkoon 

Ketunleipäpuunrunko Siikarannan metsässä

Ollaan käyty siellä vähintään kerran joka kesä jo toistakymmentä vuotta. Jostain 2010/-11 lähtien, ja aina sinne vaan on yhtä ihana mennä. Tai ainakin melkein. Onhan se muuttunut alkuajoista, on tullu tuulimyllyjä näkymään, uusia mökkejä leirintäalueelle, vuonna 2016 oli maalattu meän vakimökin ihanat puunväriset seinät valkoisiksi, ja yks kerrossänky siinä vaihdettiin parisängyksi, viime kesäksi oli rakennettu vakimökkiin terassi (hieman pilaamaan maisemaa) ja ne oli möyriny niitä rannan kiviäkin uuteen järjestykseen, en tiedä miksi. Se oli suojeltua aluetta, nykyään se suojelumerkintä on kartasta hävinny. Ja kyhmyjoutsenia ei alkuun ollu, nyt niitä on kauheasti. Parhaimmillaan laskin näkyvillä 18 joutsenta. Välillä ne vähän kinasteleekin. 

Joutsenia

Sitten siellä pyöri monikymmenpäinen parvi nuoria, vielä pesimättömiä telkkiä. Haahkoja, joilla oli 9 poikasta. Koskeloita. Mandariinisorsiakin siellä Reposaaren kylän puolella, sain sellaisesta vähän harvinaisemman pinnan lintulistalleni.

Koirat ei ota rennosti ennenkuin olen "kotona"

Reposaaren puolelta

Sääennusteen mukaan siellä piti olla jotain 13-14 astetta, mutta en uskonu ja pakkasin mekon mukaan. Onneksi, koska siellä oli ihan helle! Pitkiä housuja ei tarvinnu kertaakaan, capreilla mentiin. Yhtenä iltana oli ihan tyyni meri, unenomainen fiilis kun katteli merelle jonka tyynellä pinnalla kellui joutsenia ja telkkiä. Ja hiljaisena seisovia tuulimyllyjä.

Jesperi tarkkailee

Meriveden korkeus oli -40, en muista että olis koskaan ollu niin matalalla. Koirarantakin kun on tosi matala jo muutenkin, niin nyt vesi oli karannut kauas. Jesperi ei vissiin ollu koskaan ollu meren rannalla, ku se joi sitä suolavettä, ei muuten oikein digannut vedestä. Ei ole uimarikoira.

Kaikki omenapuut kukki mahtavasti, syksyllä saa taas ihmetellä mihin ne kaikki omenat pannaan.

Hyttysiä on ihan sikana, pihalla ei voi olla ku on joko aivan liian kuuma tai sitten hyttysiä. Kuistilla majailen, ovessa on hyttysverho ja tässä kuulee hyvin lintujen laulun ja on melkein kuin ulkona.

Uimassa oon pari kertaa käyny, toissapäivänä pyöräiltiin ja eilen kävin skuutilla, samalla kun kävin kirjastossa, ennakkoäänestämässä ja fysioterapeutilla. Jotenkin ootin että se olis ollu se sama ku viimeks, ku miehen kans aikaa varatessa puhelimessa juttelin, mutta tämä oliki hirmuisen nuori poika, amisviiksinen. Semmonen suloinen lapsi. Olin ensin ihan jäätyny ku mietin, osaakohan tuo mitään ja kehtaanko ees kertoa mistä kohtaa mun jänteet on kipeet ja kireellä (persauksista alkaa ja akillesjänteeseen välillä säteilee)... mutta kyllä se mielestäni ihan fiksusti sijoitti ongelman piriformis/hamstring -alueelle, ja antoi jumppaohjeet, joita varten tietysti sinne meninkin. Samalla kysyin mitä voi tehdä bursiitille, joka haittaa nukkumista, ja se ohjeisti siihenkin. Kyllä se ihan hommansa osas, vaikka myönsikin että hieman mysteeriksi jäi eksakti vaiva.

Jesperi on tykänny olla, pötköttelee ja juoksentelee pihalla ja syö luita ja leikkii leluilla. Sillä ei edellisessä kodissa vissiin ollu yhtään leluja, ainakaan ei saatu sellasia mukaan sen tavaroissa. Tänä aamunakin se ryntäili ulos ja sisään lehmä suussa.

Paras aika

 

Nyt on taas se paras aika vuodesta! Kaikkialla vaaleanvihreää, kielot on tötteröllä, mansikat ja tuomet kukkii ja linnut laulaa 💗

Koiria ja kukkia

 

Äitienpäivä, takana vilkas viikko. Käytiin Tallinnassa miehen kans, ja sisko sekä tytär ja vävyehdokas oli meillä sillä aikaa koiranhoitajina. Ensin pelättiin, että siskon ärhäkkä harjakoirauros ei tule toimeen meän Yesbergin kans, mutta jälkimmäinen tuntuu olevan niin sulavasti kaikkien koirien kanssa, että ei ollu alun pärinöiden jälkeen mitään ongelmia. Ehkä se on ne ensimmäiset 8 kk elänyt kasvattajan luona koiralaumassa ja oppinut "kielen" hyvin. Pari kertaahan se pääsi karkaamaan aidastakin toisen koiran perään, mutta mitään dramaattista ei tapahtunut. Jesperi väistää eikä tule liian liki eikä uhoa. Mitä nyt siskon koiran kanssa vuorotellen pissi samaan paikkaan ja potkivat maata. 

Tallinnassa oli hieno ilma, mutta kylmä tuuli kuten meillä kotonakin. Mukulaleinikki kukki iloisesti puistoissa. 

Parin yön päästä sisko ite lähti viikon reissulle Viroon, ja sen koirat jäi meille hoitoon. Alun perin niiden piti jäädä siskon exän hoitoon (kuten aina ennenkin) mutta kyseinen exä on sairastunut kamalan nopeasti etenevään muistisairauteen eikä pysty enää huolehtimaan edes itsestään. Kunto oli melko hyvä kun sisko matkan varasi muutama kk sitten, mutta jo kuukausi-pari sitten kävi ilmeiseksi, ettei siitä ole koiria hoitamaan. Sairaus todettiin viime kesänä ja nyt ei enää puhe tahdo sujua, ymmärrystä toisten puheelle ei tahdo löytyä, ei hahmota esineitä (esim. jos etsii lompakkoa ja se on pöydällä, ei "näe" sitä, ei tajua että se möykky on se lompakko), lääkkeet ottaa miten sattuu. Kaiken kukkuraksi se oli isänsä omaishoitaja, nyt se on melkein yhtä lailla hoidettavassa tilassa. Jotenkin kauhean surullista, hädin tuskin kuuskymppinen elämänsä kunnossa ollut, toimelias ja urheilullinen mies. 

No anyway, mulla oli siis neljä koiraa täällä. Kotona ja pihalla oleilu oli ihan iisiä - jopa ruokailu yhtä aikaa onnistui, kunhan vähän rajoitti Jesperiä koska se pyrki ahmimaan toisten ruuat. Mutta lenkillä käynti oli sitten asia erikseen...

Usein käytiin vasta illemmalla miehen kanssa lenkittämässä ne, mutta kävin mie yksinkin, ja jollain lailla onnistui kun valitsi metsäpolun tai -tien jossa ei kulkenut muita. Tuossa kuvassa poikakoirat on mun vyössä kiinni (sellasella hevososastolta ostetulla jutulla, en tiiä mikä se on *) lyhyemmillä hihnoilla ja tyttökoirat flexeissä. Mut oli se ku aina jollakulla oli asioita toimitettavana, heinää syötävänä, hajua haisteltavana ja sit piti ootella muiden kans. 

Tilasin niittysiemeniä ja iltahelokin siemeniä. Helokkia jo vähän kylvin, mut voipi olla että en jaksa tehdä tarvittavia pohjatöitä että saisin kymmenen neliön maisemaniityn... eikä meillä ehkä ole tarpeeksi köyhää kasvupaikkaakaan. Mutta katsotaan, mitä tuleman pitää. Puna-apila, mitä tuossa seoksessa on, on ainakin aika kestävä kasvi, saattais pärjätä meänki pihalla. On ollu niin hiton kylmää ja tuulista ettei oo huvittanu juuri pihallakaan touhuta. 

Kirppikseltä ostin pihapöydälle vitosella liinan, ja lopultakin tein ne jo kauan sitten ideoimani painot liinankulmiin. 

On ne vähän hassut mutta ei niiden ollukaan tarkoitus olla mikään käsityönäyttely. Kunhan estävät liinan lentelyä tuulessa. Myöhemmin saatan tehdä reiän keskelle ja lykätä siihen aurinkovarjon, vaikka sen värit ei kyllä yhtään natsaa tuon ruskeasävyisen liinan kanssa. Mutta ei edelleenkään oo mikään näyttely, jos häirittee silmää niin panee silmän kiinni tai kattoo muualle. 

Jesperi istui nätisti äitienpäiväkakkuaamukahveilla. Tuossa kulhon katveessa on siskon kakunpala, koira oli toiveikas sen suhteen mutta totteli kun kielsin. Että kyllä se joskus jotain käskyä osaa totellakin. Ja kyllä se sitten lattialle siitä joutui, ei meillä sentään koirat ruukaa pöydän ääressä sen enempiä istuskella.

Onneks oli likilaskunen kakku ettei ollu paljoo syömistä kun ei ollu syöjiäkään. Parin viikon päästä juhlitaan taas paria synttäpäivää, koirankin. Yhtä juhlaa tämä elämä nyt. 

* etsin netistä ja löysin sille nimen: juoksutusdelta.