Etelänmatkailua

 Kyllähän se kevät nyt kovasti keikkuu tullessaan, ei oikein tiedä tehdäkö sitä kevättä vesisateella vai paikatako talven aukkoja lumisateella. 

Miehellä oli vapaa perjantai, niin käytettiin se Espoossa etsimällä kuningaskalastajaa. Mie näin, mies ei. Hieno elämänpinna! Lintu hohti just niin koruna kuin on sanottukin. Isompi se oli, kuin luulin. Upea! Vilahduksessa se lensi pois, en ehtinyt edes miettiä kuvan ottamista.

Sitten siellä Soukanlahden rannalla oli mukava lähes luonnontilaiseksi jätetty metsikkö, jossa käveleskelin, kunhan ensin vein väsähtäneet ja kyllästyneet koirat autoon lepäileen.

Ei ne oikeen tykänny siitä, että lähin yksin, mutta menin kuitenkin. Nyt kun oon käyny yksinlenkeillä viime aikoina, niin oon huomannu, että ihan turhaan oon haaveksinu kumppanista, jonka kanssa käydä metsäkävelyillä ja ihmetellä luontoa ja kaikkee. Yksin on paras. Voi muuttaa suunnitelmia lennossa ja mennä mihin huvittaa, ei tarvi kysellä kenenkään mielipidettä. Istua kivelle kun se houkuttelee, kuunnella puun kyljestä kun tikka nakuttaa latvuksessa, seisoa hiljaisuudessa maisemaa katsellen niin kauan kuin se viehättää. Sikäli kun tätä taustahälyä voi hiljaisuudeksi sanoa, Espoossa sitä ei kyllä ollut.

Kanoja oli! Yllätyin totaalisesti, mutta tosi hieno aitaus niillä oli tuolla kahden rakennuksen välissä. Oikein hyvävointisen ja hyvinhoidetun näköisiä kanasia ja kukkonen. 💕 Toivottavasti tämän kuvan julkaiseminen ei ole kotirauhan häirintää, tai kanalarauhan. Kyllä ne ainakin ihmisiin ja autoihin tuossa on tottuneet.

Kävästiin vielä kiertämässä Suomenojan lintuallas, kun hoodeilla oltiin (oli vielä jäässä ja hiljainen), ja mie pääsin käymään Kallen Pajassa josta ostin puukiipijän pöntön. Hienoja pönttöjä ja monenlaisille linnuille ja eläimille, mutta vähän karsastin kun ne oli kaikki vaneria. Ei se oo paras mahollinen linnunpöntöntekomateriaali, siinä ei lintujen kynnet pidä ja poikaset kuolee pönttöön kun eivät pääse pois. Lepakonpöntöissä oli karhennus, en kattonu oliko niissä muissa pöntöissä. Puukiipijän pöntön yksi seinä täytyy olla puunkylki, niin siinä kyllä pääsevät kulkemaan.

Siellä oli myös hauskoja keppiin kiinnitettyjä minipönttöjä koristeeksi, mutta en raskinut ostaa kun sen pienemmänkin hinnalla sai jo oikean linnunpöntön. 

Häiriöitä, uupumusta ja linnunlaulua

 

Viikonloppuna käytiin miehen kans Vantaankoskella. Mies väittää, että olen ollut siellä hänen kanssaan myös viime vuonna loppiaisen nurkilla, enkä minä muista mitään. Täysin outo ja uusi paikka mulle. Mun päiväkirja (ja blogi) mainitsee kyllä sen viikonlopun retkiä, mutta ei mitään Vantaankoskesta, yleensä kyllä merkkaan kaikki käymäni paikat ja joskus senkin, jos mies käy yksinään. Nyt ei mitään. EI MITÄÄN. 

Kevään eka telkkäni just sukeltamassa

Ja minä mietin, olenko todella niin muistamaton, vai kaasuvalottaako mies mua. Mitä enemmän mietin, sitä epävarmemmaksi tulen ja alan ehkä muistaa jotain hämärästi tai sitten kehittelen valemuistoja, koska mulle kerrotaan että olen ollut siellä. Vielä voisin katsoa puhelimelta ladatut kuvat siltä ajalta, löytyykö mitään.

Tokihan mun muisti on surkea. Lisäksi olen alkanut selvästikin kärsiä behavioraalisesta unihäiriöstä. Jotain mun pääkopassa on vissiin meneillään. 

Mutta herkutta oon melkein ollu, tallinnansuklaat on vielä kaapissa, ne 2/3. On mukavaa, kun ei ole morkkista mässytyksestä. Kieltäymyksestä tulee sitäpaitsi (valheellinen) laiha olo, joka kyllä pirstoutuu kun käy puntarilla. En siis ole käynytkään. 

Vettä sataa vaihteeksi. Ehdin onneksi paarustaa pienen kävelylenkin koirien kans - niillä on tänäaamuna ollu taas mahat kipeenä. Tai se yksi maha per koira. Nyt ne voi jo paremmin ja on syöneetkin. 

Väsyttäny taas koko päivän, lenkilläki tuntu etten jaksa pientä mäennyppylää kiivetä. Mut ei mulla oo ketään kelle valittaa, ni valitan tänne. Mies tekee ns. pitkää vuoroa töissä ja aikoo olla viikonlopunkin inventoimassa, joten sille ei kehtaa sanoa mitään väsymyksestä.

Ulkona laulaa tiaiset, viherpeipot, puukiipijä, mustarastas ja välillä harmaapäätikkakin. 

Tuotantokausi

 

Näitä on jo metrin mittainen pätkä 90 senttiä leveää... juttua. Lisää tulee. Sormet on laastaroitu kun puikot kuluttaa ihon. 

Katsoin 2 tuotantokautta Imma Tatarannia melkein pötköön, ihanaa italiankieltä ja ihanat maisemat ja miljööt, vaikka muuten ei niin erikoinen olekaan. Paitsi että mukavaa vaihtelua. Mies innostu mun kanssa katsomaan Scott&Bailey-sarjaa, se tulee aamulla kymmeneltä ja nyt en voi katsoa sitä ennenkuin mies tulee töistä ja on myös katsomassa. Hei meillä on yhteinen harrastus! :D (edit: joo se loppuikin jo, viides tuotantokausi oli vain kolmen jakson mittainen. Hei meillei oo enää yhteistä harrastusta...)

Sain varattua lääkärinajankin, ja nyt tuntuu, että ihan turhasta kuitenkin taas. On oikeastikin sairaita ja mie vien niiden ajat...

Tallinnassa oli ihan kivaa, mitä nyt ilmat oli vähän ikävät välillä. Räntää tuli vaakasuorassa ja tuuli niin että meinas vaatteet lähtee päältä. Käytiin ostamassa alkoholijuomia (mies) ja tuliaisia (minä) ja ostin mie itellenikin jotain, nimittäin kalimban. Tunnetaan myös karimba - ja mbira -nimillä. 

Ostopaikkana Universumi-kauppa, mistä löyty kaikkea hienoa ympäri maailman. 

Viime viikonloppuna tytär, vävy ja Mummun Poika kävi kyläilemässä, oli mukavaa. Käytiin syömässä sushipaikassa ähkyt ja sit nukuttiin päikkärit. Tai kaikki muut nukku, mie katoin Tatarannia ja kudoin.

 

Aurinko on välillä paistellu keväisesti, jopa meidän pihalta löytyy välillä auringonläikkä, missä istua naaman harmautta poistamassa. Yks päivä kävin pitkällä sauvalenkillä, ja oli hupaisaa kun ketään muita kulkijoita ei ollu ku yks nainen, ja me molemmat käveltiin sama tienpätkä edestakaisin ja tultiin lähestulkoon samassa kohdassa toisiamme vastaan.

Olisin menny hiihtään, mut ei ne taaskaan oo vetäny latuja meille asti. No nythän taisi ladut mennäkin pilalle, kun eilen satoi vettä välillä ihan kaatamalla. Maanantai-iltana tuli lumimyrsky ja tiistaina vesimyrsky. Onneksi tiet suli sen verran, että tänään pääsin joogaan - edellinen jäi välistä ku miehellä oli lääkärinaika päivällä, enkä muutenkaan olis siinä kelissä halunnut ajella. 

Entisellä, omalla autolla oli rennompaa ajaa huonolla kelillä, kun sen tunsi ja tiesi, miten se reagoi mihinkin ja kuinka sitä piti ohjailla hankalissa paikoissa, mutta tuosta autosta mulla on niin vähän kokemusta. Se tahtoo olla köykäinen loskassa, lumipöperössä ja jäällä. 

Kuopus pääsi jatko-opiskelupaikkaan sisään, olemme kaikki iloisia siitä.

Tänä aurinkoisena perjantaina

 Ainoa kummipoikani täyttää tänään 24 vuotta ja samana vuonna syntynyt esikoiseni viettää seurustelusuhteensa 10-vuotispäivää. Alottivat seiskaluokalla ja nyt asuvat yhdessä. 

Huomenna olis tiedossa päiväretki Tallinnaan, ja on luvattu lumipyryä. Mutta se on otettava mitä annetaan, kun on säästä kyse. Eikä mulle Tallinnanristeilyjäkään joka päivälle tarjota. Kuopus on luvannut tulla koirienhoitajaksi.

Kerroin viime postauksessa langanloppujen hävitystyöstäni, tämän olen nyt saanut aikaiseksi:

Kuin räsymattoja

Huomaan käyttäneeni iloiset ja nätit värit heti alussa, ja jäljellä on vain synkeitä sävyjä. Ostin siis yhden kerän violetinpunaista ihan vaan varalta, jos alkaa näyttää liian ankealta niin voin laittaa iloisia raitoja. Ajattelin niitä paksujakin lankoja kokeilla tehdä omaksi kaistaleekseen. 

Onneksi sentään kutomiseen on energiaa. Vähän oon lukenutkin, ja telkkarista on löytyny katottavaa. Lisäksi tänäänkin on ulkona aivan ihana keli, olin koirien kanssa ensin lenkillä ja sitten istuin vielä pihalla auringossa hetken, kun sattui olemaan vähän aikaa paisteinen kohta. Ne on todella kortilla vielä tähän aikaan keväästä meidän varjoisalla pihamaalla. 

Olen saanut maaliskuulle jo yhden lintuhavainnonkin, kun pari pyrstötiaista käväisi ohimennen. Puukiipijälle oon työnnelly kuusen kaarnanrakoihin jauhomatoja, kyllä se niitä sieltä noppii ja taitaa tikkakin käydä osingoilla. Mustarastaan laulun kuulin eilen illalla.