Laulu

Otin videon aamukävelyltä, siinä kuuluu se lintu, jota en saanu identifioitua. Älkää välittäkö kameran tarkennuksesta... se käy useinkin hitaalla ja on ihan metsässä, kuten olen maininnut. Ääni kuuluu ja se on pääasia. Lintu ei laulakaan "tuu tuu" vaan "tu tu". Ei sitä aina voi muistaa niin tarkkaan, minkälaista linnunlaulua on kuullut...

Näköjään nyt on menossa joku aikaisen heräämisen kausi - taas heräsin puoli kuudelta. Näin kamalaa painajaista kuopuksesta, ja ensimmäinen selkeä ajatus herättyäni oli, että en halua enää yhtään nukkua. Nousin siis ylös. Aurinko oli just noussut ja ehti pilkistää taivaanrannan pilvivyön yläpuolelta, ennenkuin sain vaatteet päälle. Ulkona oli kylmää ja hieman kuuraista. Ja kumman paljon liikennettä... ahkerat ihmiset on jo ennen kuutta työn ja liikkumisen touhussa näköjään. Rekkakuskit ainakin.

Ja amerikkalaisen unelman kotomaassa opettaja on saanu potkut, kun sanoi sanan "vagina" ihan asiallisessa kontekstissa. Koulun "politiikka" kun ei salli minkäänlaista puhetta ihmisen lisääntymisterveydestä. Vaikka tämän Suomenkin politiikka on mitä on nykypäivänä, niin oon sentään iloinen, ettei mun tarvi asua Yhdysvalloissa! Kaksinaismoralistiset, ahdasmieliset ja outojen päähänpinttymien vaivaamat aikuiset kasvattaa samanlaisia lapsia. Tai tappaa niitä, kuten tässä tapauksessa.

Ihana auringonpaiste oli sillon puoli kuudelta, ennusteessa silkkaa aurinkoa puolille päivin, mutta nyt on taivas täysin pilvessä.

Hävytön

No niin, sen siitä sai kun söi tomaattia paljon - eilenillalla oli kitalaki ihan kipee ja haavoilla. En mie allerginen ole, mutta jonkinlaista herkistymistä lienee tomaatin lisäksi esimerkiksi banaanin ja kiivin kohdalla. Kahta kiiviä ei oikeastaan voi syödä ilman, että suu tulee kipeeksi.

Tänään on sitten taas soppapäivä. Ei salaattia ainakaan vielä.

Princekin sitten otti ja kuoli tuossa muutama päivä sitten. Salaliittoteoreetikoiden parissa on kuohuntaa asian tiimoilta; Prince kun oli kemikaalivanoihin uskovia. En varsinaisesti ollut mikään Prince-fani, mutta kuuluihan sen musiikki vahvasti siihen 80-lukuun, jolloin elin nuoruuttani ja musiikki oli tärkeää. Jokunen hyvä biisi pääsi hitiksi asti, ja nyt kun katsoin Ylen Areenasta konserttiohjelman vuodelta 1987, mietin että näin vanhempana tuo musiikki olis enemmän iskeny.

Mutta ne Princen kengät! Ei hyvää päivää. Miten kukaan voi tanssia ja hyppiä ja pyörähdellä semmoset korkokengät jalassa?!

Kuva ryövätty googlen kuvahausta. Oma kuva, joka on napattu telkkarin ruudulta puhelimella on melkolailla huonompi, mutta laitan tähän...

Otin sen tytölle, joka oli ulkona, mutta jota kiinnosti ennen ulosmenoa, että minkälaiset korkokengät tuolla oikein on... ei niitä järin paljon näytetty, vilaus sillon tällön, mutta ei erityisesti yritetty peitelläkään.

Pojot pojalle, että on kanttia ylipäätään ihan reiluilla koroilla kulkea, eikä millään piilokoroilla, ja hatunnosto etenkin sille sujuvuudelle, millä se niitä käytti. No ei sekään varmaan luonnonlahjakkuus ollu syntyessään, lienee monta harjoittelutuntia takana, mutta silti. Mie varmaan kaatuisin heti tuommoset kengät jalassa... jo pelkästä korkeanpaikankammosta.

Mutta hei! Nyt paistaa aurinko! Ainakin välillä. Eikä sada! Hurraa! Ennen kuutta vielä kuulin rankkasateen äänen, ja unet karisi, kun olin kuulevinani "plip, plip" -ääntä niinku vettä olis tippunu sisään (meillähän sillon joskus tuli kovalla sateella vesi sisälle piipun juuresta, ennen kattoremonttia). Paikansin äänen miehen nenään - luultavasti, koska se ehti loppua ennen lopullista varmistusta - mutta helpotuksesta huolimatta uni ei enää tullut. Nousin siis ylös aamuhommiin.

Nuorempi tyär ehti olla tunnin koulussa, kun hain sen pois (samalla kun vein vanhemman) ja mentiin psykologille. Kyllä se nyt jo kotonakin toisinaan puhua pulputtaa, etenkin koiranpennuista... jos vaan löytyis pieni kiinanharjakoirauros tai joku muu pieni, vaikka chihuahua, niin meille varmaan tulis pennut. Tai ainakin yritys. Ei se nyt just oo niin kiihkeästi sitä puhunu, mutta annas olla kun koirille tulee juoksut... ei, eihän siinä järkeä ole. Mutta eihän kaikkia asioita aina tarvi järjen kautta aatella, kai? Maailma on kylmä ja tylsä paikka, jos aina on vaan järkevä.

Meidän pihan laitamilla laulelee lintu, jota en ole saanut tunnistettua laulun perusteella. Niin kova ja huilumainen on sen ääni, ettei se voi olla mikään ihan pikkuinen, eli on rastaan-kottaraisen kokoluokkaa, ja huutelee hävyttömiä. Niinku "vit vit vit - tuu tuu" Muuntelee säettä, mutta ei viserrä niinku laulurastas, ääni on enempi musta-tai kulorastaan kuuloinen, mutta laulu ihan erilaista kuin ainakin mustarastaalla. Kulorastas ei oo niin tuttu, en tiedä vaikka olis se. Aamulla oli kovasti äänessä, samoin tässä yhtenä iltana alkuillasta, ku tarkenin itsekin olla ulkona. Menenpä kuulosteleen, laulaako se nyt...

Pyyli

Tänään on 30 vuotta siitä kamalasta sernopyylistä. Ylen puolella pääsee kuunteleen säteilymittarin rakutusta eri paikoissa ja Iltasanomissa on tämmönen video, joka on kyllä aika kauhea, vaikkei säteilyä näekään. Sepä siinä onkin, tietämättömät ihmiset ei osaa varoa kun mitään ei näy. Joku juttu oli, mitä en nyt enää löytäny, missä kerrottiin että vanhat ihmiset on muuttanu takaisin, vaikkei sais, ja joku iivani siellä selitti, että "ei tunnu missään, säteilyä pelätään turhaan, se on sataprosenttisesti haitatonta terveydelle". Kas kummaa, ettei muut oo huomannu sitä haitattomuutta! Nyt onneksi iivani kerto, niin muutkin voi lakata pelkäämästä mokomaa.

Edit: löytyi. "- En minä huomaa mitään säteilyä. Ei säteilyä ylipäätään pitäisi pelätä. Se on 100-prosenttisesti vaaratonta terveydelle."

Mutta oikeesti, eläimetkin asuu siellä ja pärjää hyvin säteilystä huolimatta. Jos ihminen ei olis niin pitkäikäinen, ei haitat varmaan oliskaan niin suuria ison, mutta ei-kuolettavan säteilyn alueella. Siksi kai vanhukset noilla alueilla pärjääkin niin hyvin, kun niiden keho ei enää uusiudu kuten nuorilla, ja DNAn muutokset ei ehdi aiheuttaa ongelmia. Tai niin suuria ongelmia kuin lapsilla ja nuorilla. [Mutu]

Kelistä. Voi jestas.

Aamun ennuste

Ei siinä tosiaan mitään, jos on vähän vilpoisaa, voi laittaa paksummin päälle. Mutta kun sitten vielä tuulee kylmästi! Pitää panna toppavaatteet ja sen päälle tuulipuku. Mutta kun vielä sataakin! Toppapuku, tuulipuku ja vielä sadepuku? No, ehkä se pitäs tuulta sen verran. Vaan onpa ikävää.

Aamulla (jolloin on otettu yo. kuvakaappaus Ilmatieteenlaitoksen sivulta) ajattelin, että kun klo 13 on vain 30% sademahdollisuus, niin vois olla ehkä päivän ainoa hyvä tilaisuus vähemmässä sateessa ulkoiluun. Mutta pöh, nyt ennuste näyttää tältä:

Keskipäivän ennuste

Sateettomat hetket on poistunu, pisarat tuplattu, lämpötila puolitettu. Mutta huomenna iltapäivällä sitten...

En nyt muista, miten päin se ruma sananlasku iltaruskosta menikään vai oliko se aamurusko, mutta eilen illalla oli komia ruskotus:

Ja yhtenä iltana oli kuu hiukan pilvien takana, otin siitä huvikseni kuvan kaikista tehokkaimmalla zoomilla mitä pokkarista lähti, ja eikö oo ihan selvästi lintuja yöpuulla noissa puissa mun ja kuun välissä? Naakkoja voisivat olla. Kävin myöhemmin päivänvalossa katsomassa, olisko jotain männävuotisia lehtiä roikkumassa, mutta ei oo. Ihan puhtaita oksia vain. 

Ja helkkari, kohta lopetan tämän kevyen ruuan kuurin! Ei mitään hyötyä! Jos kevyt ruokavalio ei vaikuta painoon niin miten ei-kevyt sitten ei lihota mua enempää? Mun pitäs olla jo järkyttävä valas. Ja on tuolla maailmalla sentään paljon muakin isompia ihmisiä vielä toistaiseksi. 

Salaatti on nyt varsin tomaattipitoista, kun anoppi toi avustuskassin, jossa oli ainakin kilo tomaatteja, ellei enemmänkin, ja meillä oli omiakin reilun salaatillisen verran... sitten oli paprikaa, kun en oo saanu sanotuksi, että meillä ei kukaan syö paprikaa. Mies saattais ruuassa syyä, mutta sitten sitä ruokaa ei muut söis. Ja amerikansalaattia, just kun olin oikein täyttäny varastot... mutta eipähän lopu kesken heti. 

Tekee mieli pullaa! Lättyjä! Kermavaahtoa! Suklaata!

Kummitus

Hyvin vaihtelevaa keliä. Ja blogger käänsi kivasti ton kuvankin kyljelleen, mutta eipä haittaa.

Siinä on vaihtelevasti paistavan auringon heitttämät varjot porkkanannaateista, jotka kasvaa porkkanankannoista, jotka on laitettu märkään multaan.

Tässä kuva oluttölkin heittämästä heijastuksesta. Alkoholiton olut, huomattakoon. Sekin varmaan huomataan, ettei mulla oo mitään järkevää tekemistä/kuvaamista? :)

Ulkona on anteeks vaan ihan helvetin kalseaa. Tuulee luihin ja ytimiin, pitäs olla vallan jotku talvikamppeet päällä. Mulla on vielä pitkät kalsarit ja polvisukat ja silti palelee. En tohtinu ees salaattia tehdä ruuaksi, kun aattelin että jäädyn jos syön sellasta. Iltapäivälle luvattu hieman lämpimämpää ja hieman vähemmän sadepilviä, lykkään kävelyreissun sinne. Tai onhan se jo nyt pikkuisen iltapäivä... Viime yönä satoi rankasti, useamman kerran herätessäni kuulin sadeveden ääntä katolta. Oli kelivaroitus, ennustettu räntäsadetta ja ehdin jo iltavuorossaolevaa miestäni pyytää viemään tyttö aamulla kouluun paremmilla kesärenkaillaan, mutta jo siitä sateen äänestä arvasin, että ei tuu räntänä. Ei kuuden jälkeen ainakaan ollu mitään maassa, kun nousin ylös. Koirat patisti ylös; niillä oli hätä kun eivät illalla siihen sateeseen lähteneet asioitaan toimittaan. 

Tytär - se toinen - lähti tosiaan lauantaina aamupäivällä kaverinsa kanssa Helsinkiin, eikä oo sen jälkeen näkynyt. Olivat kävelleet keskustasta Lintsille asti - se oli lauantaina ekaa päivää auki - ja käyneet ainakin vuoristoradassa ajelemassa, ja sitten se oli menny kaverille peräti kahdeksi yöksi. On mulla nyt ollut rauhaisaa. Rauhassa saanu olla väsyny. Vähän poutahetkinä tehny pihalla jotain. 

Samainen tytär muuten noin viikko sitten tuli sisään pyöräilemästä ja hämmästyi kovin, kun näki minut sisällä. Se oli nähny isänsä, joka ajoi vastaan (meni käymään lähikaupalla) ja sen kyydissä punatakkisen naisen, joka vilkutti kauheasti. Takapenkillä, vaikka auton penkit oli kaadettu kun kyydissä oli vielä renkaat vaihtotyön jäljiltä. Myöhemmin illalla kun kerrottiin miehelle asia, niin sitä ihan puistatti kauhusta, sanoi että olisitte voineet jättää kertomatta. Tyttö ajatteli nähneensä minut, ja mie ajattelin mun äitiä, joka oli pyöriny mulla paljon mielessä, ja aina nähdessäni punatakkisen mummelin tuolla kylällä olin näkevinäin äidin. Sillä oli punainen talvitakki. 

Tällä tytöllä taitaa muutenkin olla semmonen näkemisen ja kokemisen "lahja" tai "taito", mitä ei kaikilla oo. 

Ja mun täytynee kuitenkin vielä viedä yksi talipallo tuonne telineeseen, kun siinä käy noita syöjiä. Punarintakin, en muista ennen nähneeni punarintaa talipalloa nokkimassa. Tiaisia ja pikkuvarpusia käy siinä myös. Tyhjentynyttä maapähkinäautomaattia käyvät kans kattelemassa, mutta pähkinöitä tuskin enää ostan. Siellä on pohjalla niitä pieniä muruja vielä, mitä lie pähkinänalkioita, joita on siellä pähkinänpuolikkaiden välissä toisessa päässä, siksi en oo ottanu vehjettä vielä pois. Kai se tämä kylmyys jähmettää ötökät, ettei ruokaa löydy luonnosta niin helposti. 

Eilen haravoidessa näin yhden maakiitäjän, että kyllä ne öttiäiset hereillä on. Mieki haluaisin olla, en tajua tätä väsymystä. Toissailtana otin melatoniinitabletin, kun en halunnut edellisen yön toisintoa, ja eilen mietin, voiko se väsyttää vielä seuraavana päivänäkin. Mutta tänäänkin väsyttää, vaikkein eilenillalla ottanu melatoniinia. En edes sitä inkivääriolutta saunan päälle. Pitäs olla mielekästä tekemistä, ja onkin sitä, mutta kun se ei vain tunnu  mielekkäältä. Pöh. 

Mutta kirja on pysynyt taas kädessä. Läckbergin Merenneitoa en jaksanut, mutta Maigretin kootut kertomukset on mukavia pikku novelleja, joita jaksaa. Oon Simenonin Maigret-kirjat lukenu jo moneen kertaan, mutta nämä on mulle uusia. Se 30-luvun Pariisin nuhjuinen ilmapiiri on kiehtova.

Sushia

Koirat makoilee epämääräisessä pyyhe-viltti-ym. kasassa, mutta niillä on uudet kesäpaidat päällä. Teki mieli virkata, ja mitä muuta virkkaisin kuin koirille puseroita. Tuli ihan hyvät, ehkä vähän kiristää lahkeenreunat rinnan kohdalla. Tänään onkin Koiran päivä.

Rasti seinään; mies ehdotti eilen ulkona syömistä! Miehän olin tietenki mielissäni. Käytiin taas siellä sushipaikassa, missä saa kaikkee ja mie söin sushia ja nigiriä, ja paahdettua porsasta hapanimeläsoosissa ja nautaa soosissa, missä oli punaista currya ja kookosta. Nam. Painon mittaamisen jätin eilen (ja tänäänkin) aamulla väliin, ku olin niin tympiintynyt, mutta päivällä käväsin vaa'alla ja sepä näyttikin yhtäkkiä kilon pudonneen. No, eiköhän tullu mässäillessä takaisin kun ostin kaupasta vielä jätskin jälkkäriksi.

Lähetin sillon alkuviikosta siskolle sen synttäripaketin, ja vähän aloin ihmetellä, kun ei se kuitannu sitä mitenkään. Piti jo kysellä, onko se saanukaan sitä, oli kuulemma vielä Matkahuollossa. Että se siitä nopeasta kuljetuksesta, kun ei hae pakettia sitten pois. Oli vain ihmetelly, kun ei ollu tilannu mitään.

Tyärtä pitää lähtee hakeen poikakaverilta. On tympiintyny huutaviin "kakaroihin" eli pojan siskon lapsiin... vaikka ne "kakarat" kuulemma kovasti tykkää mejän tytöstä. Ei se anna niiden tietää, kuinka inhoaa niitä ♥ Toinen tyär on vielä yhen yön kaverillaan, menee sieltä suoraa kouluun.

Kukkii

Kevätlinnunsilmä

Näsiä

Aamukuurainen ainokainen lumikello, joka on tänä keväänä noussut. En tiedä onko myyrä syönyt vai talvi tappanut, vai ovatko muut vain niin paljon myöhässä tähän verrattuna. Yksi krookus kukkii talon eteläseinustalla.

Tässä välissä käväsin koirien kans pienellä kävelyllä lähimaastossa, ja bongasin kevättaskuruohon naapurin seinustalta.

Tummia pilviä häälyi ympärillä ja välillä ripsi vettäkin, ja kun oli ennustettukin sadetta, niin en tohtinut kauas lähteä... sopivasti kun reitin valitsee, niin tässä pystyy sellasen kahden ja puolen kilometrin lenkin tekemään ilman, että on kotoa kauempana kuin ehkä 700 metrin päässä. Tarvittaessa monesta kohtaa pääsee aika äkkiä kotiin, jos alkaa taivaalta tulla akkoja äkeet selässään. Tai kauhea räntämyrsky.

Ei kyllä tosiaan taas oo meillä pitäny ennusteet ollenkaan, yhtään ei oo voinu suunnitella asioitaan sen mukaan. Tosin eilen oli niin vaihteleva keli, että keskimäärin ehkä pitikin paikkansa, paitsi ettei tullut sitä rankkasadetta, mitä piti olla lähes koko päivän.

Tytöt on omilla teillään ja mies kuvaamassa, mie pistin uuden tiskikoneen päälle ensimmäistä kertaa. On se ehkä hiukan äänekkäämpi kuin vanha, mutta vanhassahan oli sellanen levy edessä, kun oli "naamioitu" samanlaiseksi kuin muu kaapisto. Integroitu hienosti sanottuna. Se levy varmaan hiljensi aika paljon louskutusta. Mutta hitto; ohjelma kestää kolme ja puoli tuntia! Tunnin enemmän kuin edellisellä, ja sekin oli minusta paljon. Meillä kun ei jätetä koneita yksin toimimaan kun lähdetään pois kotoa (no mie joskus joudun, kun en tuu aatelleeksi) niin se on pitkä aika ootella, jos on jonnekin meno. Saa siihen jonkun vario speed - ohjelman, joka puolittaa ajan, mutta se taas vie sitten saman verran enempi energiaa ja vettä.

Jaa, se näyttää rukanneen tuota kuluvaa aikaa (käsikirjan mukaan se muokkaa ohjelmaa astioiden likaisuuden perusteella) vartin lyhyemmäksi.

Oon nukkunu huonosti ja väsyttää sekä mieli on matalalla. Mies herätti minut yöllä nukkumaan tullessaan ja sai mut niin kiukkuseksi, että tulin alakertaan lukemaan Maigretin koottuja kertomuksia.

Syy kiukulle oli se, kun känniläinen kyseli mun mielipidettä (keskellä yötä, kesken mun unien!) suunnitteilla olleesta vakuutuksesta ja hoki että vakuutustarjoukseen on merkitty minun henki- ja tapaturmavakuutus, ja sen mielestä se oli selvä juttu että se myönnetään, kun siinä kerran se tarjous on, eikä muka mitään terveysselvityksiä tarvi. Kun ei kukaan ollu sellasesta puhunu.

Mie taas tiedän, että tuollaisiin kuuluu aina se terveysselvitys, ja tiedän myös sen, että kun laitan siihen diagnoosini, on selvää ettei mulle myönnetä minkäänlaista vakuutusta. Ei ainakaan henkivakuutusta. Herra kaljapää oli eri mieltä, jankutti vaan sitä yhtä ja samaa. Vastaväitteet kyllä hiljeni nyt aamupäivällä, kun luin netistä hieman ohjeita. Ihmetteli vain, että kumma kun eivät puhuneet semmosesta, mutta sehän on niin itsestäänselvä asia. Ja lukee ehdoissa, jos viitsii lukea. Aikoi kyllä kysyä asiaa, mutta selvähän se on. Toki vakuutusyhtiö mielellään ottaa neljännesvuosittain vakuutusmaksun vaikka minkälaisesta vakuutuksesta, mutta jos jotain sattuu ja korvata pitäs, niin mitään ei korvaa koska masennus. Masentuneet on yhteiskunnan turhaa sakkaa ja täysin käyttökelvotonta mihinkään. Paitsi ehkä maksamaan. Joku kuningaskuluttajan juttu löytyi, missä ihmiselle ei ollu korvattu edes poskiontelontulehduksen hoitoa, koska se oli käyny psykoterapeutin vastaanotolla. Oli joku hoitokuluvakuutus se. Irtisanottiin, koska masennus ja siitä johtuu poskiontelontulehduksesta lähtien kaikki vakuutusyhtiön mielestä.

Mies tyypilliseen tapaansa käänsi asian sitten niin, että mun mielestä kaikki vakuutukset on ihan turhia ja niistä ei koskaan korvata mitään... !!  ...??

Salaatti

Se dunne, kun väännät salaattia ties monettako päivää, eikä paino putoa mihinkään.

Ei vaines, hyvää salaattia tuli. Vaikka tosiaan, se paino hutkahti sillon alussa pari kolme kiloa siihen samaan, missä se on ollu nyt aikasen kauan (ennen tuota noususuhdannetta, joka aiheutti painonhallintakohtauksen) eikä liiku enää. No ylempänä kävi kilon verran välillä, mutta siitä ei putoa.

Tosi tylsää rajoittaa syömisiään, kun siitä ei tule mitään palkintoa...

Heräsin aamulla uneen, että tuli kauhea vesivahinko ja katosta tippui vettä olohuoneeseen. Se nyt vielä puuttuis. Halkokuorma tuli eilen - kun myyjä oli ensin kaks kertaa lykännyt sovittua tuomista - ja rontattiin ne isännän kans sisätiloihin. Mies teki kyllä suurimman työn, mutta sain mieki selkäni kipeeksi ja olon raadoksi, ja  uni maittoi. Maittais muuten nytkin - kävin melkein tunnin lenkillä koirien kans uusissa maisemissa. Tuolta isommalta kylältä löytyi taas ihan käymätöntä seutua, löytyi vinoja mökkejä

 ja muuten outoja rakennuksia (mihinkähän tarkoitukseen tämä on tehty?)

 ja sellanen talo, jonka haluaisin :) Siitä en ottanu kuvaa, mutta näin jo talon vieressä olevan pellon minilehmien laidunlohkoina ja aitan kesävieraiden käytössä. Sitten vois kutsua oikein vieraitakin, kun olis kunnon paikka majoittaa niitä. Ainoa haittapuoli oli radan läheisyys, mutta kaipa siihen tottuis.

Kurjaa keliä luvassa ja nyt on pari aurinkoista tuntia, pakko mennä ulos, vaikka väsyttää. Nyt olis ollu hyvä niitä puita rontata sisälle, eilen ei ollu, ku tuli vettä ja räntää. Puitakin oli vähemmän, mistä oli maksettu, ja oli ostettu kuusta ja koivua ja maksettu niistä, niin oli varmaan kokonainen ison haavan runko pätkitty sinne sekaan muka kuuseksi. Varmaan kuvitteli, ettei me eroteta puulajeja, varsinkin kun siitä haavasta oli kuori irronnut, joku ylivuotinen tuulenkaato niinku tuntu olevan muutkin puut, toukankaivertamia. Ei siinä muuten mitään, mutta hinta on haavalla pienempi kuin kuusella. Kyllä mies reklamoi, mutta saatu alennus oli sen verran pieni, että toista kertaa ei varmaan tuolta osteta. Homeisiakin olivat.

Vaan eiköpähän tuolla riitä hommaa ilman puitakin. Nokko.

Väsymys

Ei oo ees mitenkään erityisen matala ilmanpaine, ja silti väsyttää jo monetta päivää putkeen. Tai tulee semmosia väsytyskohtauksia, että ainoo mitä tuntuu jaksavan, on mennä nukkumaan. Just nyt on sellanen, kun kävin koirien kans kävelyllä ja puuhastelin pihalla ja sitten tulin sisälle ja söin. Osasyy voi olla viimeyön valvominenkin, kun koirat oli levottomia ja syykin selvis, kun hiiri meni loukkuun ja teutaroi ja huusi siellä niin, että miehen piti käydä lopettamassa eläin. Oli hirveää.

Toissapäivänä viidestä lähtien oli väsy, mutta kun aloin rakennella MyHeritageen sukupuuta, niin innostuin niin, että väsymys karisi. Pari serkkuakin näkyi rakennelleen puita, mutta jotta vois niitä yhdistellä, niin pitäis maksaa... toisen serkun kautta hiukan viestiteltiinkin mm. sukuaiheesta, ja se tiesi kertoa, että mun osuus meidän isovanhempien kuolinpesästä on kolmasosa neljän hehtaarin kuudesosasta :) mun laskutaito ei riitä laskemaan, montako neliötä surkeaa jänkämaata se osuus todellisuudessa on... mutta joo, sain mie sinne yli 90 ihmisen sukupuun rustattua. Ihan hauskaa touhua. (edit: tässä ohessa keskustelin siskoni kanssa syntymäpäivämääristä ja nyt on sukupuussa 106 jäsentä)

Eilen piti vaihtaa renkaat anoppilassa, mutta ensin mun piti käydä kuopuksen kans nuopsyllä, ja sitten lähti anoppi ja apike viemään koiraansa neljänkymmenen kilometrin päähän kynnenleikkuuseen, vissiin eläinlääkärille. Musta on käsittämätöntä, että ihmiset ei osaa leikata oman koiransa kynsiä. Joka tapauksessa se oli jo lähempänä seitsemää, kun tulivat takaisin, mulla oli väsytyskohtaus ja isäntä onneksi sitä mieltä, että ei enää lähdetä kun silläkin oli aamulla aikainen nousu töihin ja niissä renkaanvaihtohommissa usein tulee jotain odottamatonta (onko se odottamatonta, jos tietää että sitä usein tulee?) eikä se suju niinku pitäs. Tänään EHKÄ uusi yritys, tosin sunnuntaiksi luvattu halkokuorma tuleekin vasta tänään, ja toivoa sopii että ehditään kotiin ennen sitä.

Toivoa sopii myös, ettei ihan hirveästi sada justiin sillon, kun renkaita vaihdetaan. Tai kun puut tulee.

Pakkasin äsken siskolle punomani kolme "linnunpesää" liiteristä löytämääni laatikkoon, siskolla on kyllä jo huomenna synttärit mutta ajatus lienee tärkein. Laitan rohjon matkahuollon mukaan tänään. Postia en kannata, rikkovat kuitenkin ja toimittavat perille vasta ensviikolla.

Sitruunapuu on saanut vapaan kasvatuksen viime aikoina, ja on ryöpsähtänyt lampun yli reilusti. Kohta tulee katto vastaan. Vähän se on epäesteettisen näkönen kasvustoineen. Huomaa vieressä keltaisessa purkissa taaperoikäinen sitruunapuu. Ja toisella puolella näkyy se mukava sähköinen oksasaha kaiken roinan seassa :)

Rikki on

Se tiskikone. Ei ollu tukosta, oli joku muu vika. Mies taisi tilata jo uuden Gigantin verkkokaupasta, kun oli tarjous että saa kotiinkuljetuksen samaan hintaan. Tai jotain. En tiedä. Sen tiedän, että se on taas pelannu netissä... niitä velkarahoja. Se on sama kuin panis rahat suoraa roskiin. Kiva sitten maksella hetken iloa ties kuinka monta kuukautta. Perkele. Ei meinaan ole ensimmäinen kerta, kun on laittanut velkarahaa haisemaan nettikasinossa. Jopa meidän yhteistä velkaa.

Mutta vaahtera on nurin, paljolti jopa siivottukin eilen. Oksasilppuri (velkarahalla ostettu) lauloi eilen ja teki katetta pensaiden juurelle.

Mie käyttelin oksasahaa, joka tuli kaupan päälle silppuriostosta, ja se on hyvä korvike sille alligaattorinleukasahalle. Kestikin ihan hyvin, vaikka oli akkukäyttöinen. Oli ihan mukavaa pitkästä aikaa tehdä hommia yhdessä. Uni tuli hyvin ja aikaisin, siis mulla. Mies rentoutuikin yöaikaan sitten hieman kyseenalaisemmin, kuten yllä on mainittu. Kalja oli jutussa mukana, eli voipi olla että sille tulee itelleenkin yllätyksenä, paljonko on rahaa mennyt. Toivottavasti ei.

Illalla jo vähän ripsi vettä, yöllä oli ihan satanut maanpinnan märäksi. Kävin äkkiä pikakävelyllä koirien kans, ku on sadetta tulossa enemmänkin. Ja meille puukuorma. Sen kuorman tulo oli yksi syy, miksi tuota puuta piti raivata illalla pois, kun liiteri on tuossa punaisessa tönössä ja tie sinne jäi kaatuvan puun alle. Sateella vain ei ole mitään järkeä kuljetella puita liiteriin... kuorma on tulossa iltapäivällä kuulemma, ja mies nukkuu krapulaansa. Tuli nukkumaan joskus aamulla.

Tässä koneella ollessa on mukava pitää tuota tuuletusikkunan sisäluukkua auki; kuuluu linnunlaulua sisälle, mutta ei tule kovin kylmä. Se taannoin haukan  hyökkäyksen kohteeksi joutunut harakkakin on selvinnyt, tai sitten sen kaveri on löytänyt tosi äkkiä uuden puolison.

Mun pitäs nyt keksiä itelleni jotain piristävää ja ahdistustapoistavaa... Hesassa olis jotku Eläinystäväni-messut, mutta maksaa hitosti. Tosin olis samassa yhteydessä kädentaitomessutkin. Voispa vain ryömiä jonnekin koloon ja jäädä sinne.

Läskiä

Oikeesti nyt pitäs saada se lippu taas, jos ei korkeelle niin ainakin maasta ylös. Kaunis kevät on ulkona ja mie vaan körmötän.

Oon tainnu kirjottaa nää samat jorinat jo viime keväänä. Nähtävästi mulle on tullu tavaksi tällanen kevätmöyrötys. Pahalla päällä oon ja kilahdan pikkujutuista. Jopa koirille, ja se on jo aikamoista. Tässä yhtenä päivänä yritin pukea niitä että lähtisin pienelle kävelylle ennenkuin pitää jättää ne keskenään kotiin ja lähteä jonnekin, ja koira rimpuili ja piti jalkaa kippurassa ettei sitä saanu lahkeeseen, niin paiskasin haalarit lattiaan ja sanoin ruman sanan. Koirat jäi ulkoiluttamatta.

Normikeväinen luonnon heräilyn kuvaaminenkin on jäänyt. Yhden leskenlehden kuvan otin kännykällä. Eilisen lenkin ainoa kuva on tässä:

Taitaakin kertoa olennaisen mun elämästä tällä hetkellä. Hylätyt rauniot kuivassa erämaassa.

Tänään oli kyllä pakkokin hieman skarpata, tiskikone nimittäin lorautti lattialle. Huomasin lammikon, ja kun revin kaapiston sokkelit irti, näin että tiskikoneen pohjasta tippuu vesi. Toivottavasti ei ole tiputellut kovin kauaa - lastulevysokkeli kyllä kertoi vähän muuta. Tänään tulee apike katsomaan, voisko sille jotain tehdä (esim. avata tukos poistoputkesta) vai pitääkö ostaa uusi. Ja sitä varten mun piti siivota allaskaappi... sitä ei olekaan ihan hetkeen kunnolla tyhjennetty ja siivottu. Se on siis samalla roskiskaappi, ja roskis tulee ulos kiskoilla liukuen. Ne kiskot on ihan  hirveät puhdistaa! Imurin kapeakaan suulake ei ime roskia sieltä välistä, ne on jollain tikulla ronkittava sieltä. 20 muovikassia löytyi. Ja 41 vesivärisivellintä. 41! Koska kuopus ei enää juuri maalaile (nyt tuli mieleen, että lisää pensseleitä taitaa olla vessassa, koska niitä käytetään nykyään enempi naaman maalailuun), pakkasin värit ja siveltimet ja vesikupit pussiin ja vein vinttiin. Kaksi sivellintä meni roskiin ja yksi on pudonnut putkiston taakse jumiin. Lisäksi löytyi muutamia kymmeniä käytettyjä hammasharjoja... joskus oon sanonu, että on hyvä pitää sellasia siltä varalta, että täytyy jynssätä jotain pientä tai ahdasta tai putsata hopeakoruja tai polkupyörän kettinkejä tai... mutta en tarkoittanut sillä, että KAIKKI hammasharjat pitää säästää! Täytynee ohjeistaa perhe uudelleen.

Sen lisäksi tänään on uunipäivä. Eilen tein pataleipätaikinan ja tänään paistoin sen.

Pakollinen kuvatodiste pataleivästä. Hyvää se oli, maistoin äsken. Ehti tullakin nälkä. Kesken siivouksen hoksasin, että tässä lähistöllä ollut yleisötapahtuma oli loppumassa, ja mun oli tarkoitus käydä siellä koirien kans, että ne sais vähän tuntumaa siihen, että täällä liikkuu ihmisiäkin. Ja jopa koiria. Äkkiä vain toinen paita päälle ja ryönäsillä siivoushousuilla läksin niitä kävelyttään sinne. Kyllähän ne vöyhkäs, mutta näkivätpähän elämää.

Uunipäivä tuli siksi, kun ostin eilen kokonaisen porsaan niskan. Se oli tarjouksessa, ja vasta myöhemmin älysin ihmetellä, miten mun ostokset niin vähän maksoi, kun lihankin olis pitäny maksaa toista kymppiä... siihen oli vahingossa laitettu viivakooditarra, jossa paino oli 150 grammaa! Tuli halvaksi. No arvatkaa lähdenkö isoon markettiin selvittään asiaa?! Jos olis tuo lähikauppa, niin mun omatunto ei varmaan antais periksi, mutta ison marketin kassavirrassa tuon vertanen ei merkitse mitään. Mun lompakossa se kyllä merkitsee. Kolmisen tuntia on muhinut uunissa, vielä pari niin on hyvää nyhtöpossua. Eikä todellakaan bbq-kastiketta.

Löysin tien

Aika raamatulliselta kuulostava otsikko. Mutta tie näytti tältä:

Luultavasti bongasin kultarinnan ja ainakin kaulushaikaran äänen tunnistin. Kurjet huusi, pari joutsenta näin, ja hauskan pariskunnan taivaalla:

Yksinäinen kurki jostain tuli, ja siinä kaarrellessaan ja korkeutta ottaessaan sai seurakseen ilmeisesti jonkin lokin. Siinä ne yhessä sitten pyöri taivaalla välillä lähempänä, välillä kauempana toisistaan.

Kävin jo eilen tuolla samalla tiellä, mutta kun ei ollut aikaa kävellä sitä loppuun asti, niin kävin tänään uudestaan. Eilen kuulin harmaapäätikan.

Kesämökkejä ihmisillä oli tuossa tien varressa, siinä oli järvi ja pienempi lätäkkö jonka rannalle mökkejään olivat rakentaneet. Vanhan aution maalaistalon pihalle oli rakennettu moderni lättänä kesämökki, ja vanhat laidunaidan tolpat oli vielä osittain pystyssä tien vierellä. Olisin toivonut voivani kurkistaa menneisyyteen, vaikkapa 50 vuotta taaksepäin, ja nähdä minkä näköstä siellä sillon on ollut...

Radalla on vielä toistaiseksi liikennettä jonkin verran, vaikka VR vähensikin vuoroja (juuri niitä, joita koululaiset ja työssäkävijät tarttis) ja mie en välttämättä tykkäis mökkeillä noin lähellä rataa. Mutta kaipa kaikkeen tottuu. Yksi juna meni sen tunnin aikana, mitä tallustelin tuolla. Monesti illalla myöhään jyristää pitkät tavarajunat.

En oikein luota tuohon mun vaakaan... se sekoili ensin niin että numerot vaan vilisti ja sitten näytti että jo pari kiloa olis eilisestä punnituksesta lähteny. No salaatti on hyvä diureetti (kahvi myös) ja kyllä mie vessassa oon ravannutkin, mutta olisko ollu vaan suolaisen ruuan tekemää turvotusta enin osa? Ja olin kuitenkin jo syönyt aamiaisen ja lounaankin ennen kuin kävin vaa'alla. Mutta älkää huoliko: olen edelleenkin "merkittävästi ylipainoinen" ja normaalipainoon on matkaa 17,4 kg. Tavoite on päästä edes lievään ylipainoon.

Murdoch on palannut! Lähettivät niitä vanhoja jaksoja joita en Areenasta katsonut, ja yhtäkkiä olikin tullu uusia :) Tyydyttävää, kuten sir Henry Merrivale ruukasi sanoa. Ja Bones jatkuu myös uusilla jaksoilla, siinä oli jostain syystä tauko kesken yhdennentoista tuotantokauden esittämisen. Nyt on mullakin taas jotain katsottavaa, eikä tartte vanhoja Poirotteja kattoa. Ihania nekin tosin on.

Tuli kyllä ihan mielenkiintoinen dokumentti tuberkuloosista, oli vaan amerikkalaisesta näkökulmasta vallan. Mun toinen mummo kuoli siihen vuonna 1942, rintatautiin sen sanottiin kuolleen. Ei se kyllä ollu mummo vielä sillon. Nuorin lapsi ei ollu montaakaan vuotta... jäi sitten sotalapseksi Ruotsiin kun siellä lapsia käytettiin turvassa, ja pesueen isä hylkäs lapsensa ja muutti jonkun toisen naisen luo toiseen kaupunkiin.

Historialliselle mielellä kun olin, niin kerron tänäaamuna lapsilleni anekdootin äitinsä elämästä lapsena, kun kaupassakin (Osuuskauppa Lapinmaa) käytiin niin, että palautuspullot annettiin kaupantädille - ei ollu mitään automaatteja - ja ostoksetkin saneltiin sille tädille, niin se haki maidot takahuoneen kylmäkaapista ja tavarat hyllystä ja latoi ne siihen tiskille, ite ei tarvinnu ku seistä siinä ja komennella. "Reiluu" totes kuopus :). Osaiskohan ihmiset ollenkaan enää asioida kaupassa, jossa olis palvelu?

Sahhuuta

Vielä ei niin tunnu, mutta varmasti jossain vaiheessa on lihakset kipeet. Olin eilen "pihakuntosalilla" ja tein rintalihaksia oikein urakalla, kun raivaussaksilla pätkin ne romahtaneen vaahteranhaaran oksat polttokokoon. Kaikki n. 3 senttiset ja ohuemmat, mihin ne sakset puri. Mies on innostunut kans vähän tekeen pihahommia ♥ ja kun kiittelin sitä siitä, niin se sano että pitää vähän niitäkin, kun kesän aikana tulee luultavasti taas oltua "muutama" päivä kuvaamassa. On se niin tehokas kyllä, kun se pihaakin siivoaa - rappujen edustalla oli kanistereita ja kaikkee mahdollista ja nyt se on ihan tyhjä ja siisti. Haravoitukin. Ja kun kesällä tulee täyteen vuosi tupakoimattomuutta, niin tohti jo viedä natsapurkitkin pois...

Oli mulla itellä kyllä hieman huono omatunto, kun en loppupäivästä sitten enää ollu siellä pihalla sen kans (tosin siellä haisikin niin pahalle, kun se poltti niitä tuoreita oksia) vaikka olin jo ihan poikki sen oksasouvin jäleltä. Sitä kun ei ole tottunut fyysiseen työhön, niin vähäkin rasittaa kovasti. Mutta tänään taas... kunhan tuo ilma tuosta vähän paranee. Hirmu mustat pilvet pohjoisessa ja osin tässäkin päällä, synkeän näköistä. Ennusteessa ei yhtään sadetta, mutta sadetutkassa näkyy iso sadealue, joka viistää meitä pohjoisen kautta ohimennessään. Kirkastuvaa on luvattu, ja mulla on pyykkikoneessa sohvanpäällinen, jonka toivon saavani ulos kuivumaan. Ei se sisälle mahtuiskaan.

Oravat ajatti toisiaan männyn ympäri... aattelin ensin, että kihlapari, mutta sitten toinen lähti meneen ja toinen ajatti sitä takaa vain ruokapaikalle asti jääden itse syömään. Ilmeisen tyytyväisenä toisen pois ajamiseen.

Kyllä tuolla pihalla jo tulppaaninalut pilkistelee reippaasti, ei ole myyrät syöny ihan kaikkea.

Oon haaveillu minikokoisesta moottorisahasta, tai sähkösahasta, jota uskaltaisin itsekin käyttää. Käsisaha on isommassa hommassa liian työläs ja tavan moottorisaha on painava ja pelkään, että se osuu jalkaan tai kimmahtaa naamalle - tuho on nopea ja paha. Mies ei halua niitä rankoja tehdä grilli- tai saunapuiksi, mie voisin. Tällanen saha vois olla hyvä, vähän turvallisempi tämmösen tumpulan kourissa.

Tämä päivä on kyllä semmonen, että mitään vähänkään vaarallista ei varmaan kannata tehdä. Tai tarkkuutta vaativaa, tai ylipäätään mitään erityistä. Niitä päiviä, jolloin kaikki meinaa mennä mönkään; tavarat putoilee ja kaatuilee ja edes oikeaa kahvimäärää ei tahdo saada suodattimeen.

Pari päivää oon ollu salaattilinjalla osittain, kun alkoi tuntua siltä, että on painoa tullut lisää. Äsken kävin vaa'alla, ja tunne oli oikea: kolmisen kiloa oli tullu lisää sitten viime punnituksen, muutama viikko sitten. En ihmettele, kun on ollu niin makeannälkä ja hyvännälkä, suolasennälkä ja rasvasennälkä. Ihastuin suuresti Lidlin tomaatti-parmesaanipestoon, se on maissipastan ja tonnikalan kera tosi hyvää... leivälle oon ostanu mätitahnaa ja maksapateeta, ja ne on niin hyviä (kermajuuston kera) ruisleivällä, että niitä syö ihan vain koska niitä on. Ei siksi että olis nälkä. Viikonloppuna söin pussillisen juustonaksuja. Leipomuksia tehny ja syöny ku muut ei syö. Tänään meinaan tehdä sopan - salaatti on muuten hyvää, mutta vaikka olis maha täynnä sitä, niin miettii että mitähän sitä söis. Ehkä lämmin keitto tuo paremmin kylläisyydentunnetta...

Unohdan

Oon taas alkanu unohteleen asioita. Sellaisia, mitä en ehkä ennen... niinkuin autossa turvavyön laittaminen. Kävin viikonloppuna hakeen tytöt kylältä, niin yhtäkkiä vaan siinä niitä odotellessani tajusin, ettei mulla oo turvavyötä. Ei mitään hajua, olinko kenties pysähdyttyäni ja auton sammutettuani jostain syystä avannut sen, vai olinko ajanut koko matkan ilman. Siis miehän laitan turvavyön AINA. Bussissakin, jos siellä sellanen on.
Lisääntyvässä määrin on myös sitä, että miljoona hommaa on kesken; tiedättehän sen, että kun laittaa pyykkiä koneeseen ja huomaa, että lapsen housuntaskussa on roskaa, jota lähtee viemään roskikseen, jonka huomaa olevan niin täysi, että se pitää vaihtaa uuteen, ja kun vie täyden pussin eteiseen oven eteen, huomaa kauhean hiekkakasan tulleen jonkun kengistä, ja aattelee äkkiä imuroivansa sen, mutta kun on hakemassa imuria, huomaa taas jotain muuta, ja sitten on pyykkikoneen lataus kesken, roskakaappi auki odottamassa uutta pussia, hiekkakasa lattialla ja mitä vielä... ja saattaa ihan hyvin olla, että itse istun tyytyväisenä sohvalla rapsuttamassa koiraa enkä muista minkään olevan kesken.

Tai tietsikalla, mikä on kyllä aikamoinen aikasyöppö. Ei mulla kyllä ajasta puutetta ole, sen puoleen, mutta voishan sitä tehä jotain järkevämpääkin. Vaikka siivota.

Kävin tänään koirien kanssa heittämässä pienen lenkin tuolla keskustaajamassa, että sai koiratkin haistella vähän erilaisia hajuja. Ja oli toiveissa, että olis vähän vastaantulijoitakin, siis ihmisiä, ehkä jopa koiria, mutta aika ei ollut oikea. Olis pitäny olla liikkeellä pari kolme tuntia aiemmin, kun oli koirien aamupissitysaika ja ihmisten töihinmenoaika. No nähtiin sentään pari pyöräilijää ja jalankulkijaa.

Kyllä olis tylsää ja yksinäistä ilman näitä!

Ja siellä kävellessäni aattelin, että jos tulee tuttu vastaan ja kysyy "mitä kuuluu" niin en ois osannu kertoa mitään. Olis pitäny vastata kliseisesti "ei mitään". Elämä on just sellasta tylsää, mikä on sitä parasta arkea. No jotain pikkuharmeja on ja lapsista välillä isompiakin, mutta enimmäkseen ihanan arkista. Aina ei vain huomaa ajatella sitä, miten mukava on vaikka aamulla keittää kahvia ja sitä juodessa lukea uutisia. Vaikka eipä se kurjalla mielellä ollessa auta, vaikka kuinka osais ajatella että onpas kivaa. Niin paljon asioita, jotka on hyvin, mutta valitettavasti ajatuksissa enemmän huomiota saa aina ne asiat, jotka ei ole hyvin. Niinhän se on uutisissakin; ikävät tapahtumat saa enemmän palstatilaa kuin kivat. Kivat ei saa tilaa, koska kivuuden ajatellaan olevan se asioiden oikea tola. Kivaa pitäskin aina olla, ja jos on, niin se ei ole mikään mainittava seikka. Se on, kun ei olekaan enää kivaa. Pysyykö näissä mun pohdinnoissa enää kukaan kyydissä?

Jännä juttu muuten, kun luin yhtä vanhaa blogia, ja löysin sieltä oman kommenttini vuosien takaa. En meinannut tajuta sitä! Miten mie oon niin fiksuja (?) asioita joskus kirjoitellut? Olenko dementoitunut, kun en tunnista enää omia tekstejäni omikseni enkä ymmärrä, mitä olen ajanut takaa? Tai hämärästi tajuan. Pää on tyhjentynyt, mielenkiinto sammunut, ajatuskulku hidastunut. Pitää vissiin ruveta opiskeleen jotain tai tekeen sanaristikoita... tosin teenhän mie niitäkin joskus. Ainakin kerran kuussa yhen.

Aamussa

Eilinen meni tylsästi melkein kokonaan tietsikalla... yritin etsiä erästä tekstinpätkää satojen joukosta - itse asiassa tuhansien - varmaan kuus tuntia (ei putkeen kuitenkaan) sitä löytämättä, joten tämän päivän aloitin lähtemällä lenkille vallan ennen aamiaistakin. Tein leivän taskuun siltä varalta, että tulee nälkä ja verensokerit laskee ennen kuin pääsen kotiin. Oli ennustettu pilvetöntä, mutta koko maisema oli paksussa pilvessä eli sumua riitti. 

Näkyvyys oli melko heikko. Vasta puoli tuntia kotiinpaluun jälkeen alkoi sumu hälvetä.

Ja taas tuli vastaan näitä:

Eli taas lähtee metsä. 

Hyvästi sitten.

Ei mullakaan olis ongelmia tuhota metsänomistajan henkireikämaisemaa ja lenkkiympäristöä, niin kauan kuin ne on jotkut muut kuin mun maisemat ja lenkkipolut. Tuollakin on ollut aina niin idyllistä. Ja kuitenkin se on silleen hoitamatonta, että korjatun puun rahallinen arvo lienee melko mitätön.

[edit: nyt valehtelin. Kyllä mulla oikeesti olis ongelmia mainitun asian kanssa...]

Aamuvarhain oli ollut hiukan pakkasta, ja maasta oli noussu tällasia jääkukkia:

Yleensä noita näkee syksyllä.

Puhuin aiemmin siitä, kun seinästä kuuluu rapinaa. Eilen huomasi toinen koirista, että kuistille unohtuneeseen rotanloukkuun oli jäänyt otus:

Joo, meillä ei oo kuistia siivottu aikoihin, ainakaan lipaston alta, ja ne rottainvaasion aikaiset loukut oli siellä edelleen viritettynä. Hirveä homeinen matoinen syötti, ja siitä tämä hiirulainen oli sitten ollut kiinnostunut... tai mikä lie. Äkkiä ja tehokkaasti oli kyllä henki lähtenyt, kun loukku on rotalle tarkoitettu. Ja äkkiä meni parempiin suihin, kun vein roskiksen kannelle, vaikka oli ihan päivä eikä lintujen ruoka-aikakaan. Onneksi koira huomas ja osoitti, ennenkuin raato alkoi mädätä.

Pari päivää sitten kuopus oli yksin kotona, kun se oli saanu katsella ikkunasta tragediaa; haukka oli saanu saaliikseen harakan, joka huusi hädissään haukan painaessa sitä maata vasten, ja toinen harakka  oli tullu ja hyökänny haukan kimppuun niin, että se oli häirittynä joutunu luopuun saaliistaan. On sen harakan täytyny aika kovat vauriot saada, haukan kynnet on melkoiset aseet. 

Nyt taidan mennä pihalle hommiin, kun aurinkokin kerran suvaitsee paistaa.

Vaahtera

On niin ankean värisiä nämä muut kuvat, että laitan tähän alkuun kauniin ruusun Huovilan puistosta :)

Luin just lehdestä jonkun puutarhurin neuvoja, ettei sais vielä haravoida, kun nurmikko menee rikki. Mutta eihän meillä sitä nurmikkoa juuri edes ole, sammalikkoa ja muuta ryönää ja näin keväällä ihan paljasta multaakin. Joten hyvällä omatunnolla haravoin hiukan eilenkin. Ja mieskin haravoi! Ilmeisesti hieman hermostui, kun puhui jonnekin lähtemisestä ja minä kysyin "entäs se vaahtera" kun ajat sitten on pitänyt sillekin tehdä jotain.

Kun lumi suli, näkyi tuho, minkä se oli tehnyt mahonialle (muun muassa) ja esitin toiveen, että edes sen mahonian olisi saanut pinteestä pois. Otti tosiaan kai vähän nokkiinsa, pisti moottorisahan käyntiin ja uhosi kaatavansa sen puun - edes poistamatta kanittavaa katkennutta isoa haaraa ensin. Moottorisahan laippakaan ei yllä rungon läpi asti. Sain sitten sen verran hillittyä että päästettiin vaan mahonia vapauteen. Muutenkin tuntui taas, että mikään, mitä sanoin ei ollut relevanttia. Olin jo muutenkin pahalla päällä ja se vain paheni. Mietin, alkaako mun hormoonikierukan vaikutus vähetä silleen, että PMSsät puskee läpi, mutta edellisestä raivotilasta ei oo ku kolme viikkoa. Mutta kyllähän ne alkavassa menopaussissa saattaa muuttuakin, kierrot. Lyhetä tai pidetä.

Rastaan pesä. Näkyy kuvassa vähän huonosti, mutta rakentaja oli näköjään kieputtanu narua pesän ympärille :) ilmankos onkin hyvin pysynyt useamman vuoden, kun on narulla kiinni...

Lehtokurppakin näkyi/kuului lentävän illalla, ekan kerran tälle keväälle sen näin. Kulorastaan kuulin myös ekan kerran. Tosin ihan varma en ole, erotanko sen mustarastaasta, mutta musta ei ole koko keväänä laulanut tässä. Ihan kaukana vain. Kuten aina.

Tikka kävi koputtelemassa tuota toista vaahteraa, joka pitäisi kanssa kaataa, on osittain laho. Surku sekin, iso vanha rakas puu, mutta kun laho iskee niin se on menoa, ja puu on jo nyt pudotellut lumikuorman alla ja kovalla tuulella isoja oksia. On vaarallinen. Mutta uusia vaahteroita kasvaa ihan hirveästi, vaikka oon koittanu niitä alkuja joka kevät nyppiä pois.

Eilen kuulostelin, että joku rouskuttaa seinän välissä. Olin kuullu jo pari kertaa aiemminkin. Menin katsomaan ulkopuolelta, ja niinhän sieltä ulkoverhouksen alareunasta pursusi viljanroskaa ja muuta semmosta, siellä on joko pesä tai ruokavarasto. Havaitsin myös myyränkekojen sokkelin vieressä lisääntyneen ja kasvaneen. Mikä sen myyrän ajaa talon alla kaiveleen? Tai seinän vieressä siis. Vai käykö sille vaan aina niin, että kun sokkeli tulee maan alla vastaan, ei oikein muuta voi kuin kaivaa ylöspäin tai sivulle? Yhtä perunapeltoa ja monttua sokkelinvierusta.

Ei sekään voi olla hyvästä. En jaksa tätä, kun tuntuu että pitää kaikesta huolehtia ite. Jos ei muulla lailla niin potkia toista tekemään, kun se ei ite saa alettua.

Syksylle se suunnittelee Lapin reissua, vuokratulla matkailuautolla. Koko perhe. Koulujen jo alettua. Esikoinen sanoutui irti heti, kuopus oli iloisesti tulossa, ettei tarvi käydä koulua. Olin ensin ihan mukana, mutta sitten aloin miettiä, että jos reissu kestää yli viikon  niinku olis tarkoitus, niin se on aika paljon aikaa olla pois koulusta. Opiskella itekseen jotain matematiikkaa, josta ei ymmärrä kukaan mitään että vois auttaa. Ja miten esikoinen yksin pärjää, koulussa ja  kaupassa käy ja saunan lämmittää, miten? Kulkemiset on ongelma täällä maalla, junavuorojakin on vähennetty, ja vaikka tyttö kiukaaseen osaakin laittaa tulet, niin ei ne aina tahdo oikein syttyä. Aika paljon sälytetään niskaan sille. Tosin sen ikäisenä minä jo asuin omillani, mutta pääsin sentään suihkuun ja olin julkisten kulkuvälineiden ulottuvissa.

Viimeyönä valvoin parisen tuntia ja stressasin kaikkea siihen reissuun liittyvää. Rahaa, koulua, lapsen yksinoloa, mitä jos tulee porokolari tai toisen omistama auto muuten hajoaa, mitä jos joku meistä eksyy tunturiin eikä siellä ole matkapuhelinkenttää, miten jaksan päiväkausia vaan sitä toisen valokuvaamista - se on se perimmäinen syy lähteä... miksen voi vain iloita? Viis veisata siitä, mitä ehkä mahdollisesti voisi sattua?

Sen aika

Nimittäin pajunpunonnan. Vähän huonosti on kyllä pajua täällä tienpientareilla, kesällä ja syksyllä kalusivat ne niin puhtaiksi. Ja viitseliäisyyttäkin puuttuu. Pihalta oon keränny ja vähän radanvarrelta. Tänään vietin ihmeen paljon ulkona, oli lämmin ja haravoimaankin pystyi kovassa tuulessa, kun lehdet oli märkiä. No en haravoinu kuin tosi pienen pläntin... 3/8 tai 2/8 viime keväänä istuttamistani pajuista on heittänyt henkensä. Keltapaju ei oo näköjään kovin vahva lähtemään pistokkaasta - siitähän kuoli alun alkaenkin suurin osa, kun tein sitä aidannetta. Kymmenennen linnunpöntön ripustin.

Lahdentakaisissa luontokameroissa ei oo tänä vuonna sitä töönekurgia l. mustahaikaraa, jota oli niin hauska seurata. Tai siis niitä oli hauska seurata. On siellä merikotka ja hirvikamera ja mäyränpesän ulkopuolella oleva kamera, hallihylkeitäkin näin tänään rannalla köllöttelemässä. Siis kameran kautta tietysti.

Sitruunaperhonen näkyili, kun oltiin lenkillä. Tää on paras otos siitä :)

Postia hakiessani meidän ja naapureiden postilaatikot yllätti ulkonäöllään:

Siinä olikin joku käynyt vähän siivoamassa katua, vaikka luulin sen jo siivotun. Tai jotain. Tältä kuvittelen näyttävän siinä sanonnassa "rapatessa roiskuu". Ihan oli kuin rapninkia olis roiskittu. No, vettä satoi sitten illemmalla ihan kunnolla, ehkä se vähän liotti noita rapoja. Ainaki mun auto näyttää taas melkein puhtaalta!

Pyykätäkin ehdin. Tässä lasten käytössä olevat housut:

Meleko ykstoikkosta värimaailmaa. Mutta käytännöllistä. Paitsi ei näillä rapakeleillä koirien kans, joita ei ole opetettu olemaan hyppimättä jalkoja vasten. Kivoja tassuprinttejä sitten.

Peipposet niin kovasti laulelee. Kurkiakin kuulin. Eilen nähtiin peura, joutsenia, kurkia ja töyhtöhyyppiä, kun vietiin tytön poikakaveri koulusta kotiin. Siellä niitä elukoita aina näkee, pääsiäisenähän mie näin ketun kun tulin tyttöä viemästä sinne.

Sortunut

“Have you ever noticed when you’re driving,” the comedian George Carlin commented, “that anybody driving slower than you is an idiot, and anyone going faster than you is a maniac?”


En jaksanut kahlata koko juttua läpi, mutta osui kyllä. Tosin tuossa autoilujutussa en kyllä ehkä ihan noin ajattele :) jos joku menee ohi, niin sillä nyt vaan on kiire tai se haluaa ajaa silleen, ettei ketään oo edessä. Ohittajista pöyristyn lähinnä silloin, kun ne kaahottaa ohituskieltoalueella ohi.
Hauska efekti oli, kun kopsasin tekstistä tuon liittämäni pätkän, tuli siihen viereen sellanen puhekupla, jossa se oli ja sanottiin "tweet this quote" ja "share this quote". On se tehty helpoksi, en nyt vaan oo twitterissä.

Viikonloppuna bongasin monta lintua. Perjantain kuvausreissulla eräässä paikassa oikein listasin puhelimeen kaikki niillä jalansijoilla kuulemani/näkemäni linnut - tosin en tajunnut että se pitää jotenkin tallentaa ja se hävisi. Seuraavassa lista, sen voi hypätä yli jos ei kiinnosta:

Kiuru, kurki, kottarainen (mies näki kuovin, en ole varma oliko sen ääni kottaraisen tuottama), kuusitiainen, talitiainen, töyhtöhyyppä, naakka, varis, sepelkyyhky, palokärki. 

Tämses paikas

Toisessa paikassa oli tällanen sortunut hieno hirsitalo, joka pani miettimään, mikä sen oli sortanut - moni vanhemmankin näköinen hirsirakennus on vielä tukevasti pystyssä, ja tällä oli korkea kivijalkakin (tosin oli rinteessä ja tää on alarinteen puolta) että mikään maasta noussut sieni ei tule kai kyseeseen...

Tästä kyllä voi aavistaa, että laho on alkanut lattianrajasta. Vesivahinko? Tupajumi? Mutta että koko talo on rymähtänyt tuolleen...

Lapsiakin siinä on joskus asunut, päätellen tästä mäkiautosta, joka näkyi olevan talon kivijalan alla olevassa tyhjässä tilassa.

Ainakin luulis olleen hyvin tuulettuva alapohja talossa. Jostain syystä osa aukoista oli muurattu tiilillä umpeen. Sitäkin ihmettelin. Kyllä ei google anna tässä maailmassa kaikkeen vastauksia.

Nuorempi tyär kävi dogsitterkurssilla viikonloppuna (jatkuu vielä 2 seuraavanakin) ja sillä on kauhea koiranpentukuume, haluais että teetettäis jommallakummalla mejän koirista pennut. Olishan sellaset ihania, mutta ei siinä oo mitään järkeä. Ei ne oo mitään rotunsa valioyksilöitä, joiden pitäisi ehdottomasti jättää jälkeläisiä - toisaalta ne vaikuttaa kyllä terveiltä (silmät on oikein todistettukin terveiksi) mitä ei monikaan rotunsa ns. valioyksilö ole. Näiden koirien siskollakin on teetetty pennut, vaikka sillä on lasiaisen rappeuma, mitä rodun piirissä pidetään esteenä jalostuskäytölle. Että siinä mielessä. On se ja sen pari pentua kyllä näyttelyssäkin pärjänneet, että ei tämä suku vissiin ihan kauheekaan oo.

Toissayönä otti pattiin, kun tämä masiina herätti mut kolmen maissa. Ymmärrän kyllä periaatteessa, että katuja ja teitä puhdistetaan hiekasta yöllä, kun on vähän liikennettä, mutta sitä en ymmärrä, mikä oikeus niillä on tulla ihmisten talojen viereen noilla välkkyvävaloisilla koneillaan, tyhjäkäynnillä roplottaan toista tuntia niin ettei saa nukkua. Työn määrääjä luultavasti nukkui jossain muualla tyytyväisenä, kun tällaisen hienon jutun keksi, kun eihän maalla asu ketään. Siellähän voi mellastaa yölläkin. Paitsi että tuon ajaja ei kyllä tehny mitään tuolla koneella, antoi sen vain käydä tyhjäkäyntiä. Pari kertaa siirsi sitä muutaman kymmenen metriä. Peruuttelikin vähän silleen että kuulu se kiva PIIP PIIP PIIP -ääni. No, löysin keskeneräisen käsityön ja tein sitä. Mieluummin olisin nukkunut, koska voimat loppui sitten seuraavana päivänä kesken, ja jäi käymättä lenkillä koirien kans. Tänään sitten, on hienompi päiväkin.

Kevättä

Mies oli vapaalla perjantain, ja mehän sitten taas ajeltiin kuvattavaa etsimässä. Jahka tyär oli viety poikakaverinsa kanssa niille; koeviikko alkoi taas, ja on vain pelkkä kokeen teko eikä muuta koko päivänä. 

Keravanjoella oli telkkiä, ainakin kolme koirasta ja oli yksi naaraskin.

En oo ennen nähny niin läheltä telkkäkoiraan soidinta, oli se hauskan näköistä.

Pieni koski samaisessa joessa, olisko osa Niinikoskea. Kartassa se nimi on hieman alemman kivikon kohdalla. Vesi oli korkealla ja koskikarakin siellä vielä hyppeli.

Hanhia ja joutsenia. Iso hanhiparvi tuli paikalle tuossa katsellessa. Se oli niin suuri, että ei pystyny laskeutuunkaan kerralla, vaan peräti kolme kertaa piti ottaa uudestaan ylös ja tehdä kaarros; joka kerta vain osa pääsi laskeutumaan. Joutsenet kattelee kaula pitkänä sitä touhua.

Kytäjärvi näytti tältä:

Mie en olis tuonne kävelemään lähtenyt, vaikka olis vähän maksettukin, ainakaan ilman kelluntapukua, mutta kyllä siellä jotain pilkkijöitä liikkui vieläkin.

Golfkentällä oli hienoja maisemia ja isoja vanhoja puita... 

Löysin muutaman sembramännyn kävyn ja ajattelemattomuuksissani pistin taskuun... no siellä oli myös puhelin ja kamera, ja arvatkaa vaan, oliko ne sitten pihkassa...

Muutenkin jotain outoa puhelimelle tuli - latasin sen täyteen n. klo 15, en soitellut ja pienen karttasession jälkeenkin laitoin automaattipaikannuksen pois, ja ainoa, mikä tietääkseni oli päällä, oli mobiilidata, joka nyt aina hiukan syö virtaa, vaikkei mitään tehdäkään. Okei, lähetin muutaman kuvan messengerin kautta, ja jonkun viestin vaihdoin kuopuksen kans. Aamulla ihmettelin, mitä ääniä puhelin pitää; siinä oli virtaa enää 12% ! Ei millään tuollaisessa käytössä mennä niin vähiin, jos edellisestä latauksesta on 17 tuntia! Sain vinkin käynnistää uudelleen, katsotaan auttaako.

Mutta kesärajoitukset on tullu maantielle. Tuntui ihan mukavalta pistellä satasta tuolla pienellä pätkällä kylälle, minne vein kuopuksen ja kaverinsa dogsitter-kurssille. Kuiva, suora ja tyhjä tie, mikäs siinä on ajellessa. Nyt tietenkin joudun kolariin kun haen tytöt. Tai jotain muuta kauheaa sattuu. Mies on kuvaamassa, kuinkas muuten...