Monesti on tehnyt mieli kirjoitella tänne, mutta en ole jaksanut. Ja pääkin on usein aivan tyhjä omista ajatuksista - mutta jos sitä ei täytä telkkarilla, puhelimella tai kirjalla niin siellä alkaa pyöriä ikävät ajatukset. Kymmenien vuosien takaiset mokat ja keskustelut, jotka on jääneet käymättä, asiat jotka on jääneet sanomatta, teot jotka on jääneet tekemättä ja yhtälailla ne jotka on käyty, sanottu ja tehty mutta jotenkin väärin.
Metsälenkit piristää, siellä pystyy pitämään sen mielen likapyykkikoneen aisoissa. Luultavasti kuolisin jos en pääsis metsään vähintään joka toinen päivä.
Käpy paloi sen Brintellix-kokeilun kanssa ja lopetin omin nokkineni. Oli kyllä lääkärin kans puhetta siitä että ajetaan se alas ja vaihdetaan agomelatiiniin, mutta en jaksanut ootella lääkärin ohjeita (piti käydä maksa-arvot ensin labrassa tutkituttamassa) vaan pudotin muutaman päivän vähentelyn jälkeen sen kokonaan pois. Ei ole tullut mitään epämiellyttäviä vieroitusoireita, päinvastoin piristyin ja olin pari päivää lähestulkoon maaninen. Soitin musiikkia ja hoilotin mukana ja leivoin ja touhusin. Eikä mieskään ole enää joutunut "kärsimään" mun apaattisuudesta ja puhumattomuudesta.
Innostuin menemään savipajalle savihommia tekemään. Maksaahan se ihan hitosti, ei oo köyhän ihmisen hommaa, mutta oon tarvinnu mieleisiä kukkaruukkuja ja linnuille vesialtaan, ja ne kävin tekemässä. Tai siis ruukut on tehty, allas vielä savimöykkynä. Mukavaa hommaa, mitä nyt mun ideat ei aina oo ihan toteutuskelpoisia, mutta sinnillä oon saanu jotain aikaiseksi. Ei kaunista, mutta mitä siitä. Ite tehty. Dreijaamaan haluaisin oppia, mutta se vaatis sit jonku kalliin kurssin. Ei mulla oo varaa harrastaa kuin niitä metsäkävelyitä.
Kohta pitää taas mennä apteekkiin paperireseptinivaskan kanssa ja ostaa kolmea lääkettä koiralle, eikä sekään oo halpaa lystiä. Mutta meidän vanha mummeli on ansainnut sen, että sen elämä tehdään helpommaksi näin iltaa kohden. 14 vuotta, 5 kuukautta ja 14 päivää ja tänään on sen nimipäiväkin.
