Aina oppii uutta

Olen alkanu tosiaan nauttia joogasta erilailla ja enemmän, kuin ennen. Se on varmaan toisinaan mun viikon kohokohta. Ehkä siihen on syynä se, että meidän ryhmä on pieni ja sympaattinen - isommassa ryhmässä on enemmän epätasaisuutta, hälinää, läheisyyttä, levottomuutta. Vaarana tosin on, että se yhdistetään toisen päiväryhmän kanssa, ja se ei sitten olekaan enää niin kivaa.

Tiistaina pidin ihan vaan sisäpäivän, oli niin inhottava ilma. Ei näyttäny koiria vaivaavan, etteivät päässeet pihaa pidemmälle. Mulla kyllä vaikutti niin, että tuli pääkipu, tosin se saattoi johtua hartioistakin - ne on olleet tässä viime päivinä aivan tolkuttoman jumissa. Oon jumpannu ja hieronu niin, että on ihan arat lihakset, mutta jumia vaan riittää.

Lunta on nyt meilläkin pikkuisen, mutta tänään sataa välillä ihan silkkaa vettä, välillä räntää. Lämpöasteita oli auton mittarissa yks, kun taas kävin autolla kävelemässä :) Pakko yrittää jotenkin motivoida ittiään, vaikka sitten erilaisilla kävelymaastoilla, vaikka tuo vesiräntäsade on toki samanlaista joka paikassa - onneksi osui suht heikon sateen alue kohdalle. Huomiseen asti riittää sitä.

Sainpa viimein luettua sen Homo Sapiens-kirjan (Luotu liikkumaan - miten muuttamamme maailma muuttaa meitä tjsp.) ja olipa pitkäveteinen ja samaa jankkaava. Opin siitä, että pitkän elämän salaisuus on käveleminen. Tai siis terveyden. Tai en ehkä oppinutkaan... ja että yli puolelle keisarileikatuista lapsista tulee astma. Ja että ihmisten keskimääräinen pituus lyheni selvästi, kun siirryttiin metsästäjä-keräilijöistä maanviljelyyn.

Mutta hämmästyttävin asia selvis mulle tänään: lehmien lantaa käytetään lehmien parsikuivikkeena! Hyi olkoon! Mutta niin ne vain tekee; puristaa nesteen pois jätöksistä, kompostoi ja kaiketi jotenkin kuivaavat, ja levittävät takaisin lehmien alle. Luin tutkimustuloksia siitä ja sen bakteeripitoisuudesta. Jotenkin ajatuksena vaan etova...

 Meillä on ollu iso varasto LV-pyykinpesuainetta, ja nyt se varasto loppui. Ostin tarjouksesta kolme pulloa nestemäistä "tavallista" pesuainetta (meillä ei oo käytetty sellasia, ku esikoisen iho on oireillu muista kuin herkän ihon pesuaineista, nyt se ei enää oireile) ja järkytyin siitä hajusteen määrästä. Kuuluisiko sen lisäksi vielä laittaa huuhteluainetta, jossa vasta onkin vahva tuoksu? Sitä tukehduttavaa hajujen sekamelskaa sitten. Ei kiitos. Täytynee palata hajuttomien pariin, jos se vain suinkin kukkarolle sopii. Sekin kummastuttaa, kun astianpesukoneaineissa pitää olla vahvat hajusteet. Kuka niitä siellä tiskikoneessa haistelee?

Loppuun vielä koirakuva, joka ei olekaan mikään söpöilykuva. Piti olla, mutta päättivät sitten molemmat alkaa ravistelemaan juuri sillä hetkellä. Se on kumma, miten ne usein ravistelee samanaikaisesti.

Hetken lunta, vai liekö se unta...

 Nautin, kun Keski-Suomessa oli lunta ja vähän pakkastakin! Ensimmäisenä aamuna aamulenkillä näytti kuvan mukaiselta. Ei harmautta, mustuutta ja märkyyttä ♥

Oli ihana viikonloppu muutenkin, mutta täällä etelässä oli se mustuus ja märkyys taas vastassa, kun eilen tultiin. Yöllä satoi kyllä lunta tännekin, ja tänäaamunakin sain nauttia lumisateen katselusta. Ja pikkulintujen, jotka tuli syömään. Pihabongaus oli nyt viikonloppuna, mutta tällä kertaa se jäi mulla väliin.

Ja ensyönä sitten sataa taas vettä, että lyhytaikainen ilo on tämä lumi. Viimevuonna oli kauheasti lunta tähän aikaan.

Eilen näin siilin kipittävän tien yli. Tammikuussa. Siili.

Kantokyky koetteella

No niin, ilosena sillon tiistaina lähettiin kävelylle, mutta reilun kilsan jälkeen kuopus meni oudon näköiseksi ja istahti puunrungolle (onneksi sellainen oli, ainoa siellä märässä maastossa). Sanoi, että heikottaa eikä näe kunnolla. Sitten sen silmät alkoi kääntyillä ja se sano, että silmissä menee jotain outoja juttuja, ei osannu selittää kunnolla mutta ei voinu mitään sille, että silmät liikku niiden mukana. Ja pääkin. Tarjosin sille välipalakeksiä taskustani, se vaan tuijotti sitä ja näpläs ja ihmetteli, että mikä tää on. Myöhemmin sanoi, että yritti lukea kääreestä, mutta ei ymmärtänyt lukemaansa. Sitten se hetken päästä lyyhistyi siihen rungon päälle ja sanoi, että oksettaa. Varmaan parikymmentä minuuttia siinä oltiin, ennenkuin kohtaus meni ohi siinä määrin, että se pystyi kävelemään takaisin autolle. Näköhäiriöt jatkui sillonkin, se ei esimerkiksi erottanu kumpi mejän koirista on kumpi. Näki kyllä muttei tajunnut näkemäänsä. Esimerkiksi käveli kohti isoa lätäkköä kuin aikoisi kävellä sinne, vasta sen reunalla pysähtyi ja lähti väistämään.

Vaadin, että lähdetään päivystykseen, vaikka tyttö ite oli epäileväinen, että ei ne välitä. On ollu vähän sellasia kokemuksia, että helposti pannaan paniikkihäiriön kontolle, kun sellainen tiedoissa näkyy. Sain sen kuitenkin mukaani, kun sillä oli kohtauksen jälkeenkin outo olo, ja päivystyksessäkin ottivat tosissaan ja laittoivat tarkkailuhuoneen sängylle. Verenpaine ja verikokeet ok, lääkäri päätti hoitaa migreenikohtauksena - oli ollu päänsärkyä aamusta lähtien, ja se paheni kohtauksen aikana ja sen jälkeen.

Ketorinia lihakseen ja Parasetamolia suoneen, mutta ei se mitään auttanut. Lääkäri oli ymmällään. En viitsinyt puuttua kun se väitti että sydänfilmikin oli ok, koska ei semmosta otettu. Koin, että eivät tykänneet, kun puhuin jotain, vaikka tyttö itse oli pyytänyt mua puhumaan kun hän itse ei oikein mitään muistanut siitä kohtauksestakaan. Muisti sen, kun näköhäiriöt alkoi. Mun mielestä sen silmät näytti sillon jotenkin samalta, kuin erään epilepsiakohtauksen saaneen henkilön, mutta lääkäri oli sitä mieltä, että ei epäillä aivoperäistä tapahtumaa.

Jäin miettimään, miten ne sulki sen pois, ettei oo aivoperäinen. En sillä, että kyseenalaistaisin lääkärin ammattitaidon, vaan ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää. Kyllähän se ainakin pupillit testas valolla.

Mutta siihenhän se kaunis päivä sitten meni, neljä tuntia oltiin päivystyksessä ja oli pimeää, kun tultiin pois. Mutta kuten tytär totesi, on hyvä kun me ollaan opittu tää odottelu sairaaloissa :) sen jalan kanssa on istuttu tunti jos toinenkin.

Siellä ollessa kuulin verhojen takaa väkisinkin potilaiden selostuksia, hoitohenkilökunta puhui hiljaa mutta asiakkaat kailotti asiansa väliin hyvinkin kuuluvasti. Totesin, että melko vähästä ne ihmiset päivystykseen tulee, yksikin oli kokenut että verenpaine on korkealla, ja sen sijaan että olisi mennyt itsemittauspisteelle, oli tullut päivystykseen. Syykin selvisi; se alkoi lääkärille selostaan muita vaivojaan ja lääkityksiään ja kyseleen niistä. Kyllä varmasti joskus turhauttaa päivystyslääkäriä tuollaiset.

Tämän kuvan otin siinä, kun odottelin tyttären tokeentumista. On tammikuu ja heinät viheriöi. Puussa kasvavat heinät.

Tänäaamuna heräsin taas pääkipuun, tai pitkin yötä heräilin, mutta se ei ollu niin paha että olis estäny nukkumasta, joten en lähtenyt hakemaan lääkettä. Ikävää, kun näyttää olevan perinnöllistä tämä taipumus päänsärkyihin. Migreenilääkettä ei voi ottaa, kun se aiheuttaa ajokyvyttömyyttä, ja pitää lähteä käyttään autoa katsastuksessa. Sitä varten täytyy ensin käydä hätävaratilillä nostamassa rahaa, kun tilillä ei ole kuin hiluja... oon eläny niin täysin yli varojeni jo joulukuussa, että tämän kuun himmailu rahankäytössä ei riittäny kattamaan sitä. En oo ostanu mitään tarpeetonta (paitsi ehkä vähän suklaata) mutta silti ei riitä. Tosin eläkkeestä meni parisataa heti lainan maksuun... laitettiin kuopuksen joululahjarahat mun tilille panoautomaatilla (automaatti ei huoli s-tilin korttia) ja maksoin ne sitten eläkepäivänä kuopuksen tilille.

Katsastus on kuitenkin sellanen asia, jota ei voi lykätä enää. Ja jos etujousi on poikki tai menossa poikki, niin sehän hylätään, mutta sitten on kuukausi aikaa korjata sentään.

Toissayönä satoi lunta. Kun oikein tarkkaan katsoo.

Ei hyvä

Tänä aamuna herätessä ja portaita alas kävellessä tuntui, kuin minut olis hakattu. En kyllä tiedä, miltä sellainen tuntuu, kun ei mua onneksi oo koskaan hakattu, mutta selkä ja pallea/ylävatsa ja jalat oli ja on kipeet omituisesti. Eilinen oli kyllä kamala päivä, kärvistelin päänsäryssä ja käsikauppalääkkeiden aiheuttamassa väsymyksessä ja huuruissa iltapäivään, ennenkuin totesin että on pakko ottaa murunen migreenilääkettä. Loppupäivä menikin sitten sen haittavaikutuksista kärsiessä. Tai kyllä se onneksi iltaan mennessä helpotti, mutta pilalla oli koko päivä. Menkatkin kyllä alkoi, olen ollu huomaavinani että siihen ajankohtaan liittyy ehkä migreeni. Täytyy seurata nyt, kun on se päänsärkypäiväkirjakin.

Esikoisen Hesanreissu meni hyvin ja hienosti, turhaan me täällä hermoiltiin. Kuopus lupas hakee sen aamuyöllä junalta, mutta sit se oliki väsyny ja mie taas olin pirtee, valvonu yhdestä asti ja miehelläkin oli herätys vähän väliä yöllä, että se oli tilanteen tasalla. Ai kuinka niin ollaan ylihuolehtivaisia??! Hysteerisiä suorastaan. Eli mie sen sitten hain sieltä asemalta. Onneksi samaan aikaan kurvas vartijoiden autokin siihen, varmaan just siks ku ns. viimeinen juoppojuna tuli asemalle. Tuumasinkin tytöille, että tulin oikein vartijoiden kanssa sua hakemaan.

Sit kävin kaverin luona syömässä jätskiä ja mutakakkua, kuin en olisi laihdutuskuuria ajatellutkaan.

Tänään pitäs ilman seljetä aurinkoiseksi, saa nähdä. Onhan se kiva, että edes aurinkoa, kun ei pakkasta eikä lunta. Viikonlopuksi on suunnitteilla reissu vähän pohjoisemmas, jonne vielä vähän aikaa sitten luvattiin lunta, mutta ei luvata enää. Pientä pakkasta kuiten.

En jotenkin jaksa ollenkaan nyt. Onneksi kuopus on täällä mun kaverina ja ehdotti että ajetaan autolla kävelyreissulle jonnekin vähän kauemmas. Sit vois ehkä käydä kirjastossakin.

Aamupimiässä

Justiin eilen kirjoitin, että nukun kauhean pitkiä yöunia, ja nyt sitten - kun miehelläkin on vapaapäivä eikä sen aamuinen liikuksiminen olis häirinny - herään puoli viideltä enkä saa enää unta. No, osasyynä siihen olikin se, että mies kuorsas vaikka yritin töniä sitä eri asentoonkin. Sitten se omia aikojaan kääntyi minuun päin ja tuli oikein lähelle, siinä sitten hönki vanhan kaljan lemua mun naamalle... ei huvittanu siinä enää oleilla. Nousin ylös keittään kahvia ja laittaan tiskikoneen päälle.

Mun maljakkohyasintin kukka on kuihtunut ja mukula pienentynyt niin, että meinas ruveta putoamaan maljakon pohjalle. Laitoin sinne tuollaisia... mitä ne nyt nimeltään mahtaa olla, punaisia palleroita kumminkin. Turpoavat vedessä isoiksi ja markkeeraavat kasvualustaa. Vähän liikaa laitoin, oli vaikea arvioida paljonko tarvii ku ne on tosi pieniä kuivana.

Ja ärsyttävää taas tämä laihduttaminen - oon monta päivää syöny kevyesti ja harvoin - aamulla mysli, päivällä salaatti ja iltapäivällä joko salaattia lisää tai "oikea" ruoka, jos se on ollu mulle sovelias. Sitten loppuilta syömättä neljästä-viidestä asti. Joskus välipalaksi ruisleipä. Salaatissa on juustoa, kananmunaa tms. ettei ihan pelkkää rehua ole, vaan on ihan ruokaisaa. Paino vaan nousee! Varmaan joulusuklaavarastot siellä jossain muhii ja kasvattaa rasvasoluja. Turhauttavaa, kun ei saa kärvistelystä mitään "palkintoa" edes pienen painonlaskun muodossa. Vitamiineja, rautaa ja Piimaxia lisäksi.

Piimaxia siksi, kun kynnet on menny ihan paperiksi taas. Jännä miten nekin vaihtelee; joskus ihan ihmettelee kovia kynsiä, ja toisinaan sitten ne repeilee ja katkeilee koko ajan. Söin viime vuonna 3kk:n kuurin Piimaxia mutta kynnet oli vain vähän aikaa kunnossa. Mulla kun on paha tapa jyrsiä kynsiäni, niin pienikin epätasaisuus kynnen reunassa laukaisee sen jyrsimisen, ja kohta kynsi onkin nahkaan asti jyrsitty. Välillä on pakko laastaroida sormenpäitä, että ne sais olla edes vähän aikaa rauhassa.

Viilipurkkiin tehty DIY-kynttilä pääsi tuleen. Sydän on jotenkin huonosti, se kaatui ja sammui ja piti kaivaa uudelleen esiin ja saa nyt nähdä, onko se ollenkaan polttokelponen.

Lauantaina tytär menee kattoon konsertoivaa idoliaan Helsinkiin, se pääsee tapaamaan sitä ja odottaa sitä kovasti. On se kyllä ainaki kerran sen jo tavannutkin, ja ylläpitää Suomen fanisivustoa. Kyllä se on niin erilaista nykyisin tuo idolien palvontakin, siinä oikein otetaan kontaktia ja ne julkkiksetkin ottaa kontaktia faneihinsa. Eipä tullut mieleenkään, että lapsena/nuorena olis edes kirjeellä saanut yhteyden Brian Setzeriin tai Simon LeBoniin, koska kaikki "yhteydenpito" tapahtui ainoastaan musiikkikustantamon kautta. No mie sain aikanaan The Boppersin nimmarit, mutta en mie sitä ees fanittanu. Ja sit käsivarteen Suurlähettiläiden Jusu Pöyhösen nimmarin. Sitä kyllä fanitin.

Mielitekoja

No, miehän oon tavallaan vähän väliä laihdutuskuurilla, ku paino pyrkii ylöspäin. Ainahan se kuulemma meillä läskeillä pyrkii vähintäänkin siihen maksimiin, missä se on kerran ollu. Nyt joulun mässäysten jälkeen pitää taas olla kurissa ja nuhteessa... ja kyllä mahassa on parempi olokin kun ei syö torttuja ja pipareita sun muuta vehnäisää.

Moni uskoo, että keho vaatii sitä, mistä on puute, ja siksi tulee mielitekoja vaikka tomaatteihin tai pähkinöihin tai kalaan, yhtäkkiä vaan pitää saada just niitä tai jotain muuta ja paljon. Että niissä on jotain, mistä omassa kehossa on puute. Lykopeenin, seleenin, omegahapon tai jonku muun. No, mie oon todennu, että sillä logiikalla mun kehosta puuttuu rasvaa - nimenomaan maitorasvaa - sokeria, kaakaota ja suolaa.

Laihduttajien avuksi tarkoitetuissa neuvoissa puhutaan paljon siitä, miten saada näläntunne vältettyä, mutta mulla ei oo ongelmia sen kans, voisin olla nälässä vaikka vuorokauden ympäri, ainakin jos ei heikottais. Mutta se mieliteko. Se on ihan hulluutta. Se on paljon vaikeampaa kestää kuin joku tyhjänä kurniva vatsa. Etenkin jos syö kevyen lounaan, vaikka sitä salaattia mitä nyt oon syöny, niin sen jälkeen tulee aivan kestämätön "jälkiruoan" himo. Ostinkin eilen kreikkalaisen uuniomenajogurtin tän päivän jälkkäriksi, jos siitä vaikka olis apua. Mutta niinkin olen kuullut väitettävän, että makeanhimo laantuu, jos saa pienen makean jälkiruuan aina aterian päätteeksi.

Mun ikäinen kaveri (ylipainoa vähän enemmän ku mulla) kertoi just olleensa sokerirasituksessa, sille tehdään niitä vähän väliä kun "odotetaan" diabetesta. Liekö sillä nyt se uusi muotisairaus esidiabetes. Mietin vaan sitä, että ei multa mitään sokereita ja verenpaineita tiedä, kun en niitä ikinä missään mittauta. Voin olla vaikka hengenvaarassa, enkä tiiä mittään, porskutan vaan meneen ja kuukahdan sitten johonkin aivoinfarktiin. Vähäkalorisella dieetillä pysyis terveempänä, mutta se hiton mieliteko!! Ainoa, mikä sen selättää, on tarpeeksi mielenkiintoinen tekeminen, mutta mistäs sellasen keksis joka päivälle. Nytkin olisin lähtenyt lenkille, mutta taas yks perhanan sadealue on tulossa päälle. Ei vesisateessa nauti koiratkaan. Eikä sitä koko päivää jaksa kävelläkään, vaikka olis hyväkin ilma.

Eilen olis ollu jooga. Oon tottunu siihen, että jos tyär tarvii kyytiä, ehdin viedä sen ja hyvin vielä joogaankin. Mutta! Nyt se meneekin sinne työharjoitteluun ja myöhemmällä junalla, ja olin ihan pöllämystynyt aamulla ku olin just heränny, katoin kelloa ja totesin, että juuri ja juuri kerkeis joogaan, kun just nyt lähtis. Olishan sitä voinu sopia aiemmin, että tyttö menee omin nokkineen junalle, mutta oli hirveä kaatosade ja tytön kuitenkin pitää olla siistinä asiakaspalvelutyössä, eikä tukka naamaan liimautuneena.

Muutenkin oon nukkunu hirmuisia määriä joulun jälkeen. Viime yönäki 11 tuntia, ja muinakin öinä varmaan sen kymmenen. Ja iltapäivällä kolmen-viiden aikaan iskee väsymyskohtaus, vois mennä vaikka sillon taas nukkuun. Liikaahan se on, mutta olen iloinen kun en kärsi unettomuudesta! Ja kun nukkuu, ei ole kärsimässä syömismieliteoista...

Ja ihmetyttää, mikä mahtaa olla vikana mun linnunruuaksi ostamassani pähkinämurskassa. Hyvän näköstä ja siistiä ja PÄHKINÄÄ mikä yleensä menee aina ensimmäiseksi, niin nyt ei mene. Edes harakat ei syö kuin pitkin hampain. Eiku eihän niillä oo hampaita. Oravakin syö mieluummin auringonkukansiemeniä.

Nastat tarpeen

Pari päivää on ollu kuvan kaltainen jalankulkukeli. Eilen menin ison osan matkasta mettässä, joten pärjäsin saappailla, mutta tänään olin viisas ja laitoin nastakengät. Oli enemmän kuin tarpeen! Kyllä hiekkatietki oli jäässä, mutta mettään ei ollu tullu tuollaista sileää kirkasta jääkerrosta.

Lätäköihin kyllä oli tullu jääkerros jos toinenkin, päällekkäin kun edellinen ei ehdi sulaa kun vesi tulee taas päälle ja jäätyy.

Lähdin tänään vähän arpomalla meneen toiveena, että kartassanäkyvän ojan yli menis joku sillantapainen... no meni kyllä, mutta en arvannu lähtee ylittään :)

Kyllä siitä oikein polku kulki, että selvästi joku/jotku käytti sitä kulkureittinään. Kävelin kiltisti puronvartta isommalle tielle.

Olivat siistineet tätä yhtä rapakkoa, ja tehneet sen ympäri jonkinlaisen polun. Kävelin aika pitkästi.

Oon huomannu, että mun kävelymatkat on vähän pidentyneet entisestä. Sen näki hyvin ku ynnäilin niitä vuoden kulkemisia. Toisaalta pitkät matkat ikäänkuin "oikeuttaa" sitten rokulipäiviin, mutta jotenki ei oikein huvita pitää sellaisia. Ehkä oon hiukan vähän niinku riippuvainen? Olisinpa! Kyllähän sitä kävelis jos vain kroppa kestäis. Ja yks mikä ärsyttää niin pissahätä. Metsässä voi aina käydä puskapissillä, mutta jossain tuollaisessa asutuskeskuksessa ei niin vain mennäkään. Jos jossain kaupassa onkin vessa, niin en kyllä jätä koiria ulos keskenään jonkun varastettavaksi. Pittää vissiin hommata katetri.

Lukeminen ei kyllä oo ottanu tulta alleen. Mulla on kaksi kirjaa kesken, mutta kumpikaan ei ole niin kiinnostava, että veisi mukanaan.

Lenkillä tuulitakissa tammikuussa

 Voi jeeveli näitä kelejä. Tänän oli vielä ihana päivä, huominenkin menettelee vaikkei aurinko enää paistakaan, mutta sunnuntaina sataa (aina). Maanantai ja tiistain aamupuoli ok, sitten alkaa sataa ja sataa keskiviikonkin. Vettä. Torstai ja perjantai taas ok, sitten taas kaks päivää sataa vettä. Hyvällä onnella saattaa tulla luntakin yksi hiutale. No, eipähän pääse tylsistyyn, ja hyvähän se on, että välillä paistaakin eikä aina vaan vettä sada. Mutta lunta kyllä kaipaan. Silleen kohtuullisesti, ei silleen niinku Sodankylässä on.

 Tällaisia "luontoelämyksiä" taas. Tuonkin lampareen rannat on merkitty arvokkaiksi luontokohteiksi, mutta kukas siitä piittais. Ja tien alkupäässä möyri mettäkone kaatamassa puita.

 Vielä onneksi on jossain puitakin.

 Oja oli raidallisessa jäässä. 

Ei näytä tammikuulta

Pesin pyykkiä ja lämmitin uunia, lenkin jälkeen oli kyllä lämmin mutta nyt ei enää oo. Vaikka uunin kylki on. Pakkasta on kuutisen astetta ulkona.

Kaksi tuntia reipas

Oi ihana auringonpaiste! Tällä kertaa en tuhlannut sitä steariinin sulatteluun, vaan pakkasin eväät ja koirat mukaan ja lähdin etsimään pientä luonnonsuojelualuetta, jonka piti oleman tuon kallion päällä. Olin suunnitellut, että etsin sieltä mukavan paisteisen paikan, jossa syön eväät, mutta tuonne kiivetessäni (kun piti vähentää vaatetta kun tuli kuuma) hoksasin, että reppu jäi matkasta. Ei sitten levähdetty, vaan paahdettiin täysiä koko kaksi tuntia, minkä retki kesti. No ei täysiä, mutta kyllä oli välillä niin hiki, että oli rillitkin huurussa.

Sammaltoukka

Kauheaa ryteikköä, jossa ei mennyt kuin jotain kauriiden polkuja, ja välillä oli niin märkääkin, että tavan kengät olis kastunu jo alkumatkasta. Onneksi älysin laittaa loskarit, vaikkei ne niin hyvät vaelluskengät olekaan. Itse asiassa tosi kurjat, kun nauhatkin takertui välillä oksiin. Kyllä kävi mielessä, että käännynkö takas, mutta en enää kehdannut. Toiveissa oli, että löytyis takaisinpäin hivenen helpompi reitti, niinkuin sitten löytyikin.

Luonnonsuojelualue oli kyllä pettymys.

Tuossa näkyy tuo valkopäinen tolppa rajan merkkinä, siitä alamäkeen piti olla suojeltua, mutta niin vain on kaadeltu puita merkin edestäkin. Kyllä metsänomistajat ja -raiskaajat osaa.

Takaisin tullessa äkkäsin hiusjäätä tuollaisessa kepukassa, en muista että olisin ennen nähnyt muuta kuin kuvissa. Syksyisin joskus "uutisoidaan" iltapäivälehdissä, kuinka joku random kulkija oli nähnyt tällasta. Pitäskö mun nyt soittaa lehdistö paikalle?

Nyt me ollaan koirien kanssa ihan reporankana sitten. Saattaa olla, että palkitsen itseni tortulla. Etenkin kun ruokana on eilistä kuivaa tonnikalasalaattia. Note to self: kun laitat salaattiin riisiä, niin kippaa silloin tonnikala öljyineen päivineen (no ei ihan kaikkea!) sekaan, ettei oo niinku sahajauhoa söis.

Aika huvittavaa muuten: näin viimeyönä unta, jossa potkaisin, ja sitten heräsin siihen kun potkaisin oikeasti ja kajautin varpaat kattoon! :D Siis miehän nukun sellasen viiston katonlappeen alla, hyvin yltää potkia kattoa. No, oli ahdistava uni, hyvä että loppui.

Ei tää lopu ikinä

Hyi mikä itseinhon täyttämä päivä taas. Kelikin herättää inhoa, sekä minussa että koirissa. Kävin lenkin aamuhämärässä, ettei tarvi katella tuota märkää tihkusumua yhtään enempää kuin on pakko.

Eilen oli esikoinen vaihteeksi kotona, käytiin kaupoilla kun sen piti ostaa työpaitoja tänään alkavaa harjoittelujaksoa varten. Sitten se teki kauniita torttuja!

Nuo pallerot on mun tekemiä, leikkasin yhden levyn kahdeksaan osaan ja tein "pullatorttuja". Eilen oli myös nuoskalunta, tekaisin nopeen lumiukon.

Nyt se on tuolla pihalla jo kaatumaisillaan, ei ihme kun on viis astetta lämmintä. Pthyi. Netissä muisteltiin vuoden 1999 paukkupakkasia tämän vastapainoksi, ootin sillon esikoista ja talvi on hyvin jäänyt mieleen. Oli lunta ja pakkasta ja kasvava vatsa.

Flunssan oireet onneksi meni pois aiheuttamatta tautia. Oma immuunipuolustus toimi.

Valoa pimeyteen

Tammikuun apatiaa voi helpottaa luonnollisin keinoin, sanoi otsikko Ylen uutisissa. Tykkään noista kuvajutuista, joissa rullataan alaspäin ja tekstit tulee ja jatkaa matkaansa. Ajattelin, että josko löytyis mullekin oiva ohje apatian nirvimiseen, mutta kyllä oli taas semmosta tekemällä tehtyä hömppää. Tämäkin:

Tuossa "pöytäasetelmassa" ei ole niin mitään lähimetsästä haettua, ellei sinne ole levinnyt pihasta kasvamaan töyhtöangervo. Oikeasti metsässä ei juuri ole mitään talventörröttäjiä, ei täällä ainakaan. No, ei ole luntakaan, että kyllä mustikan- ja puolukanvarpuja sais, jos niiden keräämiseen ei tarttis maanomistajan lupaa. Apatia olis lievempää, jos olis lunta. Pakkasta on tänään ollu muutama aste. Olis ollu hieno ulkoilukeli, mutta mun päivä meni hissukseen steariinia tuikun päällä sulatellessa ja sitä muotteihin sydänlangan kanssa laitellessa.

Laitoin tuoksuvahaakin osaan sekaan. Jos se sitten tuoksuis. Sellanenhan ei muuten sitten kulu ollenkaan mihinkään, jos sitä vaan kynttilän päällä lämmittää ja silleen tuoksuttelee. Tuo euron satsi, mikä mulla on, kestää varmaan mun loppuelämän. Jos en laita niitä mukaan kun teen kynttilöitä. Voi se tietysti olla, että tuoksuvaikutus vuosien mittaan hälvenee noissakin.

Lux Helsinki oli pettymys. Eka kohde oli Tuomiokirkko, jonka seinään heijastettiin jotain hyvin sekavia kuvia, en saanu niistä tolkkua. Olihan se toki vaikuttava näky pimeydessä.

Kakkoskohde oli sisäpihalla, ja sinne piti jonottaa varmaan yli puoli tuntia. Jos olisin tienny, mihin jonotan, niin olisin kääntynyt pois niin kauan kuin se oli mahdollista. Se oli "silta", jossa roikku punaisessa valossa kylpeviä naruja, joiden läpi piti kävellä. Pidin kättä suun ja nenän edessä koko matkan, voi vain kuvitella mikä rään ja kuolan määrä niissä ihmisten naamoja pyyhkivissä naruissa loppuaikana on, ja sen mukana kirjo kaikenmoisia flunssa-, influenssa- ja mahatautipöpöjä. Hyi olkoon!

Sitten oli sisäpihaesitys, jossa oli jyrinää ja punaista valoa. Lyhtypuisto, löysin lyhdyn jossa oli lehmä.

Hieno tulitornado, se oli ehkä paras, vaikuttavin. Joku pieni pöllö puussa. Tokoinrannan venelaituriin oli suunniteltu valoteos, jonka piti heijastua tyynestä vedestä (nurinpäin oleva teksti MAGIC MIRROR IN MY HAND) mutta vesihän ei ollu tyyni kun tuuli puhuroi niin kovasti. Se oli siis aika typerä sekin, kun ei toiminu halutulla tavalla. Kaupunginteatteri eri väreillä valaistuna ja jotain musiikkia. Joku interaktiivinen juttu, johon mahtu parikymmentä ihmistä kerralla. No, tulihan käveltyä yli viis kilsaa siellä ihmismeressä, ja mulla oli heti aamulla jotain flunssanoireita. Tiedän, että itämisaika on niin pitkä, ettei sieltä mahdollisesti tarttuneet voinu vielä oireilla.

Menomatkalla juna joutu pysähtyyn matkalle oottaan ambulanssia, ku joku oli saanu sairaskohtauksen, mutta tulomatkalla vaan joku etelämaalainen kälätti koko ajan handsfreehen.

Mökkihöperön mietteitä

Ojjoj, tänään olis ollu kvadrantidien maksimi, mutta kun heräsin niin itäinen taivas oli jo kauniin turkoosi eikä mitään olis näkyny. En vaan jaksanu herätä aiemmin tänään, menin nukkumaankin aika myöhään. Nyt ku mieskin on ollu lomilla, on unirytmi siirtyny myöhemmäksi. Työvuosi sillä alkoi kevyesti, kaksi päivää töitä ja kaksi vapaata. Tosin eka työpäivä oli 11 tunnin mittainen ja tokakin 10 tuntia. Ja loppiaisenakin joutuu töihin. Kyllä on herran maksa ollut taas kovilla päiväkausien juomisen kanssa. Tai iltakausien, ei se päiväsaikaan juo.

Kun sitä juomista harmittelin mielessäni tässä yhtenäkin iltana, muistin miten ikävää oli edellisen avopuolison aikana, se kun joi kapakoissa. Aina sai miettiä, millon se tulee ja missä kunnossa ja onko jotain sattunu. Ja rahat meni ja keksi työpaikaltaan kavaltaa omiin menoihinsa, josta jäi ennenpitkää kiinni. Tämä sentään pysyy kotona ja hoitaa maksunsa laillisia teitä. Ja on kiltti kännissäkin, mutta niin se oli se edellinenkin. Enkähän mie itekkään täydellinen ole. Todellakaan.

Hei Susannalla on muuten Matkamessulippuja arvottavana, käykää ottamassa osaa jos messut kiinnostaa! Aikaa on 9.1. asti ja messut on 17.-19.1. Helsingin Messukeskuksessa.

Eilisen vesisateen tauottua ja lämpötilan painuttua nollan alle, satoi lunta. Ehkä kahden hiutaleen paksuisen kerroksen. Tuuli on kaatanut taas joulukuusen, vaikka suurin tuulen voima olikin mäen toisella puolella. Ehdin käydä kävelylenkin aamulla ennen sateen alkua, ja olihan se hurja tuuli. Kävelin lenkin niin päin, että tuulentuivertamassa kohdassa oltiin enimmäkseen selkä tuulta päin, mutta koirat ei tykänny ku pyllyyn tuuli :)

Ostin joulukuun alussa Lidlistä yksittäisen hyasintin mukulan, ja sen kanssa myytiin lasimaljakko, johon kuului laittaa se mukula veteen. Sit siinä oli tollanen tötterö, jonka sai laittaa siihen koristeeksi. Nopeasti se kasvatti juuret sinne veteen.

Näyttää ihan partaiselta tonttu-ukolta :) Ohjeessa sanottiin, että se kukkii noin helmikuussa, mutta tässä kukka kuvattuna toissapäivänä ja eilen:

Sehän kukkii jo ennenkuin lehdet on nousseet! Toisin kuin mun jouluksi ostamat hyasintit, joiden kukkavana ei edes noussut lehtien seasta, vaan kuihtui ja kuivettui mykkyrään sinne sisälle. En tajua, mikä nykyään hyasintteja vaivaa! Ehkä mie kastelen niitä liian vähän? Ku aina varoitellaan, ettei saa liikaa kastella ja että voima on jo siellä mukulassa, ei se ees tartte juuri mitään. On ne ennen minunki hoidossa kunnolla kukkineet. No, tää näyttää kukkivan oikein kauniisti.

Tänään avautuu Lux Helsinki, ollaan menossa joko tänään tai huomenna sinne. Riippuu vähän keleistä. Viime vuonna mies joutui vähän puoliväkisin kiskomaan minut sinne, mutta se oli sitten niin hieno että nyt haluan sinne ihan itsekin. Kaikenlaista jää kokematta kun on tämmönen mökkihöperö, ettei millään viitsis lähteä mihinkään.

Kevyesti keskellä viikkoa

Tadaa, ei oo pää kipee :) Heti on paljon mukavampaa tämä elo.

Kirjastokin aukes, kävin siellä mutta en löytänyt kuin yhden kirjan lainattavaksi. Odotin, että siellä olis ollu hurja ruuhka, kun se on ollu kauan kiinni - sillon on yleensä röykkiöittäin palautuvia kirjoja - mutta ei siellä mitään sellasta ollu. Tytär sai jo muistutuksen yhdestä lainaamastaan kirjasta, vein sen ja tarkkaan seurasin, että myös kirjautuu palautus. Muuten tulee joka päivältä lisää maksua.

Ennen joulua kun siivoiltiin paikkoja, niin heitettiin paljon pulloja, purnukoita ja tuubeja pois vessan hyllyiltä. Silti niitä jäi varmaan viiskymmentä! On hoitoainetta naamalle, kädelle, vartalolle, tukalle, erilaiselle tukalle ja tukan värjäämiseen ja sävytykseen ja ihon puhdistukseen ja voi hyvänen aika. Mie en käytä ku saippuaa, satunnaisesti kasvojenpesuainetta ja kasvovettä, kynsilakan poistoainetta ja ihovoidetta. Korviin öljyä, joka on kyllä jo ajat sitten vanhentunu. Kaikki muut on tyttöjen. Näin tänään siellä pullon, jossa oli sävyttävää tyvisuihketta mustille hiuksille. En ees tienny että semmosiaki on (maalia tukkaan??) eikä ainakaan oo meillä ketään mustatukkasta. Mie oon se tummatukkasin. Ai niin, käytänhän mie deodoranttiakin ehkä pari kertaa viikossa.

Mulla on ollu tuo oikee polvi kipee, on tän talven aikana ruvennu kipuileen säännöllisestikin. Eilen se tuli lenkillä ylämäessä niin kipeeksi, että meinasin jo melkein kääntyä takaisin kotiin, mutta alamäessä taas pääsi ihan hyvin kulkemaan. Tuntuu jotenkin pökkelöltä polvesta ja polven molemmin (ylä- ala-) puolin. Saunan jälkeen pyysin miestä kattomaan mun polvitaipeita (kipu on ehkä enempi siellä) ja se arveli toisen taipeen - sen kipeen - pullottavan hiukan. Ihan niinku mieki olin ollu tunnustelevinani.

No, tohtori Google apuun ja sitten vielä haastattelin siskoa, jolla todettiin kesällä jalassa Bakerin kysta. Sen oireet täsmäs siihen, mitä mulla oli ja on. Nyt oon tänään jo kolmesti hautonut kylmällä polvitaivetta, ja sitkeesti kävelin lenkinkin. Ei se patti kuitenkaan mikään kystamainen ole, enemmän pehmeä, mutta ei kai kylmästä lie haittaakaan, varsinkin kun se tuntuu vievän kipua pois. Ei taaskaan tarvinnu huolestua, kun netistä löytyi selityksiä ja apuja :) Sisko suositteli vielä glukosamiiniakin, mutta löysin asiasta tutkittua tietoa, ettei se ole lumelääkettä parempaa.

En kyllä siskolle kertonu, sitä taitaa muutenkin ärsyttää se, kun luotan enempi tietelliseen tutkimukseen kuin mihinkään hörhöbloggareihin. Yhteen väliin se söi kookosöljyä ruokalusikallisen joka aamu, kun se on "niiiin terveellistä" ja kuvitteli tarvitsevansa erityistä magnesiumlisää, kun jossain joku oli kirjoittanut, että magnesium auttaa siihen ja tähän, mitä sillä nyt olikaan. Ja valitti, ettei hänen rahat riitä kaikkiin vitamiineihin, mitä pitää ostaa - kun apteekin edulliset Multivitat ei "kuulemma" imeydy kunnolla, niin joku jossain oli sanonut. Oli pakko ostaa jotain kalliita erikoistuotteita... en tiedä, miksi fiksu ihminen semmoseen hurahtaa. Suuttui, kun kerran yritettiin sille sen miehen kanssa puhua, että ei tarvi uskoa kaikkea, mitä joku sanoo, etenkään jos se vie rahaa liikaa.

Ja kevennystäkin pitää suorittaa, myös polvien takia. Eilen ajattelin alottaa vuoden kevyemmin salaatilla, mutta tomaatti ja kurkku oli menny kitkeräksi, suolakurkkukin loppunut, joten mun salaatti jäi aika köyhäksi. Jäävuorisalaatin sekaan viinirypäleitä, fetajuustoa ja pähkinöitä :) Onneksi oli kermaviiliä kastikkeeksi. Tänään kävin kaupasta tarvikkeita ja voi että oli tonnikalasalaatti hyvää! Vedin sitä monta lautasellista. Yhden lautasellisen maltoin jättää illemmalle.

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Pikaisella silmäyksellä en huomannut yhtään silmävammauutista, ehkä niitä ei ollu. Se olis hyvä. Taloja kyllä on palanut ja semmosta, että juhlittu on. Me käytiin vaan alkuillasta katsomassa yksi ilotulinäytös, loppuilta vietettiin kotona. Leivoin torttuja.

 Sitruunaporkkanahillolla ja uusia muotoja kokeillen. Tuollaisia "pullia" vois tehdä toistekin.

Katoin Areenasta ohjelmia ja kudoin sukat valmiiksi (tuo lanka on ihanaa!)

 aloitin ehkä pääpantaa tai jotain kun lankaa jäi. Pötköä pukkaa.


Tein laskutoimituksia viime vuodesta; lintuja näin 96 eri sorttia, on 3 enemmän kuin edellisvuonna. Kirjoja luin n. 66, on 7 enemmän kuin edellisvuonna. Kilometrejä oon merkannu 927,8, on peräti 200 enemmän kuin edellisvuonna. Kävelypäiviä 299, niitä en edellisenä laskenukaan. Päänsärkypäiväkirjaan tuli merkintä heti vuoden ekana päivänä. Mietin vaan, miten oikein täyttelisin sitä, kun se särky tulee ja menee ja vaihtaa paikkaa päivän mittaan. Nytkin herätessä oli naama kipee, sit se meni pois, sit tuli päälaelle kipu, välillä on ohimoilla asti ja välillä ei. Just nyt on naama, päälaen etuosa ja oikea ohimo kipee. Hetken päästä joku muu paikka tai sit ei mikään paikka.

Kävin hakemassa eilen mielialalääkkeen apteekista, enkä tajunnu että kaikki muutkin ryntää sinne vuoden viimeisenä päivänä hakemaan mahdollisimman paljon lääkkeitä Kelakorvauksen takia, kun omavastuu pätkähtää takaisin vuoden vaihteessa. Kaikki luukut käytössä ja silti jonoa. Täti siellä ihmetteli kun mulla on ollu niin pitkä tauko edellisen ostosta, kun käytän puolikasta annosta. Ei se sit mitään sanonu, vaikka oon omin päin vähentäny. Masisoireitahan mulla on koko ajan, mutta pärjäilen. Mitä nyt voisin kuolla, mutta en aktiivisesti. Kaikki ihmiset nyt vaan ei näe mitään mieltä elämisessä, ja mie satun olemaan niitä. Ei siihen pillerit auta. Sitäpaitsi joskus olen iloinenkin.