Rokotettu

Kävin tässä yks päivä tankkaamassa kylmäasemalla, kun vielä oli tilillä rahaa. Maksoin kortilla, laitoin maksimimääräksi 60 euroa ja eikun tankkaileen. Tankki oli viimeistä viivaa vaille tyhjä, se kuus kymppiä humahtaa silloin helposti eikä yleensä riitäkään näillä hinnoilla. Ihmettelin sitten, kun mittari alkoi hidastaa ihan liian aikaisin, sitten pysähtyi lopullisesti kun euroja mittarissa oli 39,50. Wtf??! Mikä summa tuollainen on pysähtyä, kun tankki ei ole lähelläkään täynnä? Eikä se edes pysähtynyt silleen, niinku tankin tullessa täyteen (naksahtamalla kerrasta poikki) vaan tosiaan hidasti ensin, niinkuin se tekee jos on tankannut tietyllä summalla ja se tulee täyteen. En tajua. Mutta niin kauan kun ottaa tililtä vain sen verran, mitä on tankattukin, niin ihan sama. Kyllä sillä vajaallakin tankillisella taas ajaa jonkun matkaa. Sitäpaitsi olipahan sitten parikymppiä enemmän rahaa tilillä.

Oli viimeinen jooga tälle vuodelle, ja koska edellinen jäi väliin eläinlääkärireissun takia, halusin mennä sinne vaikka päätä särkikin. Ai hiisi että jollain oli taas vahvan tuoksuista jotain - luulen, että se oli sitä yhtä halpaa Lidlin ihovoidetta, jota mieki vahingossa ostin kun se kaupassa nuuhkaistessa tuoksui ihan hyvälle mutta kun sitä laittaa iholle, se tuoksuu niin hirveän vahvalle, kitkerälle ja karvaalle, että en pysty käyttämään. Migreenissä aina ne tuoksut niin kovin ottaa nenään. Ja päähän. Söin erinäisen arsenaalin särkylääkkeitä ja sitten väsytti ihan sikana, mutta piti olla skarppina kun lääkärin piti soittaa kuopuksen asioista. Ei se ollu saanu kiinni sitä psykiatria, jonka hoidossa kuopus nyt virallisesti on, ku seki on joku hiton osto- tai vuokralääkäri. Laittoi kuitenkin migreenin kohtauslääkettä sentään, että saadaan tytölle sitä sitten kun tulee rahaa.

Meillä on kuistilla kolme ikkunaruutua pihatielle päin, ja oon haaveillu niihin samanlaisia valojuttuja. Elävää tulta siellä ei voi pitää, kun sitä pitää aina jonkun vahtia edes jollain lailla, sähköpistoketta siellä ei ole (harmi kun ei tullut ajateltua sitä sillon, kun uusia sähköjä vedeltiin tähän taloon) joten patteritoimisia sitten. Ja mieluiten ajastimella, ettei tarvi alvariinsa ostaa uusia paristoja kun unohtuu päälle päiväkausiksi. Olisin tykänny sellasista minikyntteliköistä - oon varmaan nähny niitä jossain kuistin somisteena - mutta ainoot sellaset, mitä löysin, oli kalliita ja ei niissä mitään ajastinta ollu. Ostin sit neljän pakkauksen tällasia kuusia.

Melkein jo meinasin ostaa hämäräkytkimellä varustetut hautakynttilät tuohon, mutta ei nekään halpoja ollu ja onhan se nyt vähän outoa jos hautakynttilöitä ikkunalla pitää... tosin niistä mitä sormeilin, sai sen valkoisen lieriön kyllä irrotettua. Ne olis kuiten ollu ulkokäyttöön, kun kaikki mitä katoin, oli sisäkäyttöön ja lämmittämätön kuisti on kyllä enemmän ulko- kuin sisätila. Mutta katotaan miten käy.

Hirveen pitkä aika oli sinne mun lääkäriaikaan, mutta tänään se sitten oli. Menin ajoissa, kun en oo ennen tuolla käynyt lääkärin vastaanotolla, ja parkkipaikan etsiminenkin on toisinaan haasteellista. Sen verran oon siinä rakennuksessa käynyt, että sen tiesin. Onnistuin älyttömän hienosti kerralla peruuttamaan parkkiruutuun, vaikka viereinen auto oli tosi lähellä viivaa! Ja mua vielä katsottiin, kun takana oli tulossa toinen auto. Onneksi se antoi mulle tilaa peruuttaa.

Sit kun sitä aikaa oli ja siellä oli menossa influenssarokotukset, ja huutelivat rokotettavia, niin käväsin hakemassa rokotuksenkin. Luulin, että se maksaa kun ei oo riskiryhmää (lehdessä sanottiin että vaan riskiryhmäläiset saa ilmaiseksi) mutta ei se mitään maksanu, tai sanoivat ainakin niin. Voi tietty tulla joku toimenpidemaksu perässä. Viimeisiä rokotuspäiviä kuulemma yhen papan mukaan, ehkä ne haluu jakaa kaikki rokoteannokset pois pilaantumasta.

Parinkin papan kans juttelin siellä, tulin ihan hyvälle mielelle niiden jutuista.

Esikoinen pääsi koulusta ja hain sen mukaan ja käytiin Hesessä, sit se jäi ostoksille ku mie menin palaveeraamaan kuopuksen asioista koululle. Kuopuksella on sitten pidennetty joululoma, ku koulutuskokeilu loppuu ja seuraava homma on vasta ensvuonna. On tää tällasta. Lääkäri määräs mulle kuulontutkimuksen.

Konstit on monet, sanoi akka...

...kun tukalla koiran tassuja kuivaili. Itse asiassa sanoin ensin että "kerta se on ensimmäinenkin". Sattui letin häntä livahtamaan pyyhkeen ja tassun väliin ja ennenkuin huomasinkaan, sillä oli kuivattu koiran tassua. Onneksi pesin ne tassut ensin. Vaikka samapa tuo, vaikka olis letti vähän aikaa kurassa ja liejussa, kun tänään on saunapäivä.

Tukkaa ei olekaan leikattu taas aikoihin - lukuunottamatta etutukkaa, jota aika ajoin kynsisaksilla nyrhin lyhyemmäksi - ja kampaajallahan mie oon käyny viimeksi... en muista millon. Useita vuosia siitä on. Kyllä ne latvat jo vyötärön alapuolelle ylettyy, jos suoraksi vetää. Enkä ole enää värjännytkään vuosiin, odotan sitä kaunista harmaata tukkaa tässä nyt sitten. Ei taida yhdessä yössä tulla. Nautitaan sillävälin sit harmaattomasta luonnollisenvärisestä tukasta.

Olen tyytyväinen siihen, että olen päässyt melkein joka päivä käymään kävelyllä. Tällaisilla sadekeleillä oon sovittanu sen hetkiin, jolloin sateen todennäköisyys on mahdollisimman pieni (no oli yks päivä, että se oli kai 90% koko päivän) ja kyttään sadetutkasta oikeaa hetkeä. Niin tänäänkin. Aamupuolella olis kuitenkin paras aika. Itestä niin väliä, mutta koirien pitäs päästä liikkumaan. Vaikka ei ne sitä itse tiedä, välillä ne ei suostu edes ovesta ulos meneen, niinku sillon lumimyräkällä.

Ja olin juonu jo melkein kaiken aamukahvin tänään, ennenkuin muistin että mullahan on PULLAA! Eilen itseni yllätin ja leivoin 2 pellillistä sekä pullaa että sämpyliä, vehnättömänä ja munattomana, niin esikoinenkin voi syyä ja söikin yhen pullan. No eihän ne enää tänään niin hyviä oo, kuivuvat ennätysnopeasti tuollaiset gluteenittomista jauhoista leivotut. Siinä sivussa valmistui ranskanpottuja lisukkeineen, mutta ne teki niin hyvin kauppansa että kokki ite jäi ilman. Oli kumminkin vain iloinen, että perhe syö ♥ Kokki söi sämpylää ja jäätelöä.

Tuolla kuralammikoissa kahlatessa ajattelin, että pitkäkarvaiset koirat kantaa näinä aikoina hurjat määrät hiekkaa sisään. Muistelin meidän Oskua, joka totisesti kantoi hiekkaa sisään, vaikka oli vain puolipitkäkarvainen...

Vuonna 1999 meillä ja 2004 uudessa kodissaan

Mutta oli se kyllä ihana koira. Nykypäivänä ei enää onneksi edellytetä allergisen lapsen tapauksessa koirien poistamista kodista, mutta eihän me silloin muuta uskallettu tehdä, kun lääkäri uhkaili astman puhkeamisella ja kaikella kamalalla, jos ei luovuta koirista.

Parin, kolmen tunnin päästä pitäisi sitten alkaa taas lumisade. Keitän parsakaali-perunasoppaa, laitan sinne homejuustonmurusia ja syön lumisaetta katellessani. Saatan kyllä syyä jo aikasemmin.

Tänne jäätiin.

Kuvan näköistä oli eilen kun kävin lenkillä, mutta eipä oo enää kun vettä lotisee. Maassa on vielä litimärkää loskalunta, mutta eiköhän sekin kyytiä saa näillä keleillä. Koirille tarttui jalkakarvoihin lumipalloja. Ja ne löysi loppuunkalutut linnunjäänteet, tai osan sellaisista. Hyvä hajuaisti se on noillakin, lähtivät määrätietoisesti vetämään ykskaks pois polulta varvikkoon, ja sieltä mättäältä löytyi sitten pitkiä mustia sulkia ja luita.

Kaverin luona oli mukava käydä, rupateltiin vissiin kolme tuntia. Siellä aina viihtyy ja oli ihan mielettömän hyvää juustokakkuakin. Ihan mua varten tehty :)

Tänäaamuna mun ei tarvinnu lähtee viemään tyttöjä junalle, kun mies vei töihin mennessään. Jäin sohvalle puoli-istumaan, koirat makas mun mahan päällä. Ne on tottunu siihen, että mie vien tytöt, ja nykyään ne ei paljoo eväänsä liikauta kun tietävät, että tuun kohta takasin. Nyt muiden lähdettyä sanoin ääneen "Tänne me nyt sit jäätiin." niin koirat ihankuin hämmästyneinä, silmät suurina nosti päänsä ja tuijotti mua. Tuli mieleen, että aattelikohan ne jääneensä yksin kuten yleensä tuossa tilanteessa, ja sitten yllättyivät ku mie olinki siinä. Ite ainaki olin ihan mielissäni kun ei tarvinnu lähtee mihinkään. Päivällä kyllä pitää käydä tankkaamassa auto ja asioilla.

Näin toissayönä taas painajaismaista unta entisestä työpaikastani. Raahasin painavaa taakkaa enkä tiennyt minne se pitää viedä tai mihin munkaan pitää mennä. Onneksi ei tarvi olla siellä enää! Tuollaistahan se just viimeiset ajat oli, kun olin heittopussina. Ikinä ei tiennyt, mihin menee ja mitä tekee, kun töihin meni. Se kusipäinen pomo on sentään pantu viimein esimieskurssille, kuulemma, mutta ei siellä osastolla kukaan vieläkään viihdy. En yhtään ihmettele. Kyylää ja nillittää turhasta ja käyttää esimiesasemaansa hyväkseen naisia saadakseen - siellä kun niitä lyhytaikaisissa työsuhteissa olevia nuoria naisia riittää. En tiedä tekeekö vielä sitä samaa, kun alkaa kuitenkin olla jo keski-ikäinen, mutta eipä tuo ikääntyminen ole setämiehiä ennenkään estänyt nuoria tyttöjä vikittelemästä.

Byäh. Keksinpä itelleni jotain mukavampaa ajattelemista.

Ihme nimeltä siivousinspiraatio

Yöllä olin kuulevinani vesisateen ropinaa katolla, ja yllätyin aamulla, kun olikin maa valkoisena. Ja lisää valkoista sataa. Piristää maisemaa edes hetkeksi. Pikkulinnut parveilee ruokintapaikalla. Harakkakin; on se sentään tehokas rasvatangon syöjä. Hirveitä paloja haukkailee. Ostin sellasen vähän halvemman kuin pähkinärasvatanko, siinä ei oo metalliverkkoa ympärillä ja harakkakin pääsee sitä hyvin syömään. Jossain kaupassa oli vielä halvempia tankoja, mutta kun katsoin valmistusaineita ja ensimmäisenä listassa oli vehnäjauho, niin jätin ostamatta... talvilinnut ei mitään vehnäjauhoja tarvi, silkkaa mahantäytettä ilman energiaa. Ilmankos oli halpaa.

On ollu varsin rauhallinen viikonloppu; mies on töissä ja lapset muualla. Eilen tosin sain perin harvinaisen siivousinspiraation - imuroin ja pesin lattiat. Imuroin myös telkkarintakusen - sinne jää nurkka, jonka lattia on täynnä johtoja - ja viimeinkin päätin siivota myös pöytäkoneen pömpelin ympärystän. Sähkölaitteet kun kerää sitä pölyä ihan valtavasti, ja tuota kohtaa ei ole siivottu herranaikoihin.

Vanhan koneen jäähdytys ei enää oikein pelaa, ja mies osti siihen pienen pöytätuulettimen apulaitteeksi aiemmin. Sanoin, että pitäs imuroida se kolo ennenkuin sinne panee tuulettimen pöllyttään niitä pölyjä, mutta ei se mua kuunnellut. Sitten yskittiinkin hetken aikaa. Niin paljon se pöly siellä pyörii, että tuulettimen ritiläänkin sitä tarttuu. No, nyt on vähän vähemmän. Hirvee hiki tuli kun kaks tuntia ährästin, mutta missään se ei näy! Pölyä on erinäisillä tasoilla vähemmän, mutta kun esim. keittiön pöytään ei ole koskettu, niin ei näytä siivotulta. Ja sohva on sotkuisen näköinen kokoelma tyynyjä ja peittoja ja koiran- sekä nuorison vaatteita.

Oli tarkoitus lähteä sitten lenkille, kun sääennusteessa oli puolipilvinen kohta iltapäivällä, mutta niin vain kävi että siivouksesta uupuneena nukuin täysiä kaks tuntia sohvalla, sen kauniin ilman ohi. Sillä kaunista se oli kuulemma ollut. No, kyllä se nukkuminenkin mukavaa oli, ja varmaan tarpeen kun sitä niin paljon riitti ja vielä yöksikin hyvin. Tosin lääkkeellä voi olla oma vaikutuksensa unentarpeen lisääntymiseen, mutta ilman sitä en varmaan olis kyllä siivonnutkaan.

Huvittavana yksityiskohtana imuria pois laittaessani huomasin hämähäkin kovaa kipittämässä keittiön lattian poikki - lienen häirinny sen elämää siivoamalla nurkkia ja oli lähtenyt evakkoon. Pyydystin paperille ja karistin tuonne tietsikan takana olevaan nurkkaan, missä saa olla rauhassa. Ulos en raski sisähämähäkkejä enää talvella laittaa, paleltuvat.

Mustasta perjantaista sen verran, että oon haaveillu uudesta näppiksestä jo pitkän aikaa, kun tää vanha näyttää tältä:

Likainen (itse asiassa tässä kuvassa näyttää ihan hirveen likaiselta ja homeiselta!) ja kulunut - jos ei muista missä kirjaimet on, niin on vaikea kirjoittaakaan, sisko ei osannu - ja kovaa meteliäkin pitää kirjoittaessa. Haaveena on ollu hiljaisempi ja sellanen, missä on taustavalo. Sellanen oli sit Black Friday-tarjouksessa Powerissa, niiden nettisivun mukaan. Satasen näppis melkein puoleen hintaan. Ei ollu tilattavissa verkkokaupasta, mutta lähimyymälässä piti oleman. Eikun sinne, samalla kun vein kuopuksen kouluun kun junalla ei ois ehtiny.

No, näppishyllyllä ei näkyny sitä - en tietenkään ollu pannu merkkiä ja mallia muistiin, mutta ei minkäänlaista lappua että mikään näppis olis ollu tarjouksessa. Kattelin, olisko näkyny asiakaspalvelijoita - hyvin vähän, ja niillekin kaikille pitkä jono. Kattelin, olisko näkyny jotain keskitettyä tarjousläjää, mihin olis laitettu perjantaitarjoukset - ei näkyny. Ainoa, perjantaitarjous mikä silmään osui matkalla ulos, oli "isot kodinkoneet -20%". Ulko-oven isoja mainosplakaatteja lukuunottamatta. Power on kyllä ihan onneton kauppa, sinne ei kannata mennä jos ei tiedä tasan tarkkaan mitä haluaa ostaa. Palvelua sieltä ei saa. Syksylläkin mentiin sit Giganttiin ostaan se tabletti tytölle, kun Powerin kaikki asiakaspalvelijat oli vissiin kesälomalla. Nytkin kävin Gigantissa, heti ovella oli nainen kysymässä mitä oon ostamassa ja ohjas oikealle osastolle, jossa nuori mies esitteli kaikki mun tarvetta vastaavat tuotteet. Tosin ne oli sitten niin kalliita, etten heti pystynyt tekemään päätöstä. Mutta kehuin niiden asiakaspalvelua.

Toinen ärsyttävä asia tuli, kun maksoin pari postipakettia netissä. Meillähän on tulostin ollu pois käytöstä kuukausia, kun siitä loppui muste ja se tekee tuhruista jälkeä. Nyt sitten pitikin tulostaa osoitekortti (tai hakea postista kooditarra = sama vaikka olis sit vieny sen paketin postiin ja maksanu siellä), vaikka ensin olin lukevinani, että riittää jos käsin kirjoittaa paketin päälle. Toiseen, isompaan, pakettiautomaattiin vietävään ne tiedot riittikin kun oli Helposti-koodi, mutta siihen pienempään, joka laitetaan kirjelaatikkoon, piti tulostaa se kortti. No, kokeilin ja hyvin tulosti, musta väri ei vielä ollu loppu. Mutta väärän. Ne molemmat osoitekortit kun oli siinä peräkkäin (ja se näytti ekana sen korttia tarvitsemattoman), vaikka klikkasin vaan sen toisen paketin tietoja, ja sit kun esikatselukuva oli niin pieni niin en huomannu ja tulostin väärän.

Ei siinä mitään, mutta kun tulostin teki lakon sen jälkeen! Kauhea painiskelu sen kans ja lopulta piti pyytää parempi puoliskokin apuun, ennenkuin sai tulostettua sen toisenkin. Puuuh. Ajattelin, että nää "helpot" systeemit sitten onkin vaikeita. Mutta tosiaan mejän nykyinen postin asiamies on siinä suunnassa, mihin ei enää oikein ole asiaa, ja kaupungissa se muutti hienosta paikasta kauppakeskuksessa semmoseen typerään sumppuun, mihin ei viitti auton kanssa mennä ja aina ei jaksa kävelläkään toiselta puolelta kaupunkia. Laiska paska. Vissiin oli kauppakeskuksessa liian kova vuokra. Sieltä kyllä häviää hissukseen muutkin kaupat, ei taida riittää asiakkaita.

Nyt vien koirat lenkille valkeuden teille ja sen jälkeen lähden käymään ainoan kaverini luona. Tai ainoan, jonka luona voin käydä.

Tokkurassa

Koirat kävi eilen hammaskiven poistossa, ja varsinkin toinen oli ihan poissa pelistä melkein koko päivän. Vasta illalla seitsemän maissa uskalsin viedä ne kävelylle, ja sitten kyllä virtaa riitti. Jännä miten erilailla ne heräsi anestesiasta, toinen kimposi istualleen jo eläinlääkärillä, ehkä kolme varttia ekan lääkeannoksen saamisesta (tosin silmät seisoi päässä eikä se tainnu tajuta paljon mitään mistään)

mutta toinen nukkui täysiä kolme tuntia. No kyllä mie tietysti tarkistelin vähän väliä, että on hengissä ja reagoi, ja pudotin pari pisaraa vettä sen kuivalle kielelle. Ymmärrän kyllä, miksi se oli vedetty siihen sivuun (ettei tuki hengitystä) mutta säälitti. Toisella kerralla se sitten jo veti kielen suuhun ja maiskutteli.

Sain olla paikalla kun toista hoidettiin (ei kuulemma koirat tykkää laitteen äänestä ni lueskelin jonottavan koiran kans odotushuoneessa) ja olihan se mielenkiintoista, paitsi että tuntui omistakin hampaista paikat irtoovan siinä "poran" ääntä kuunnellessa. Juttelin eläinlääkärin kans rescuekoirista ja mm. kolistiiniresistenssistä, mikä hiljattain venäläisiltä rescuekoirilta löytyi tarkistuksessa - kun tietää, miten vähän niitä testaillaan, niin kuinkahan moni koira niitä resistenttejä pöpöjä on tänne tuonutkaan - tai oikeastaan kuuntelin sen luentoa :) se oli niistä samaa mieltä ku mieki. Joillakin ihmisillä on tarve pelastaa kaikkea, ja sitten ne on pulassa niiden kans ja laittaa kiertoon. Ja kun se ei helpota sitä lähtömaan ongelmaa yhtään, tekee vaan tilaa seuraavalle. Koirien kanssa ihmiset tulee sitäpaitsi niin helposti huijatuksi...

No, sovittiin että vuoden alussa varailen aikaa sterilointiin.

Nyt alkaa tuntua siltä, että lääke tehoaa tai sitten muuten vain olo on parempi. Välillä. Tulee sellasia hyvän olon hetkiä, tuikkauksia, eikä pelkästään ahdistuspaniikkituikkauksia. Esimerkiksi tänään kun tulin viemästä tyttöjä junalle ja laittelin porttia kiinni, ja ajattelin että mun ei tarvi mennä nyt mihinkään vaan keitän aamukahvin ja laitan kynttilän palamaan. Tosin vain hetki sen jälkeen tuli masistuikkaus ja tarpeettomuuden sekä turhuuden tunne. Huono omatunto kun tuhlaan elämäni joutenoloon, en paiski töitä aamusta iltaan ja harrasta vuorikiipeilyä ja benji-hyppyjä vapaa-aikanani. Noin kärjistetysti, en tietenkään oikeasti ajattele, että sellasia harrastaa pitäisi :) Mutta huomionarvoista tosiaan, että tunnen välillä jonkinlaista iloa esimerkiksi siististä tiskipöydästä. Saattaa tulla jopa sellasia luovuuspuuskan esioireita, inspiraation tunnetta, tosin vielä ilman sitä inspiraatiota. Kuitenkin olo, että "jotain voisi tehdä". Näitä ei ole ollut kuukausiin. Ehkei vuosiin.

Sen verran mun kyllä pitäs tehä, että veisin paketin Matkahuoltoon. Ei vaan oo menoa Matkahuoltopaikkakunnille ainakaan sellaseen aikaan, että ne ois auki. Ihan älytöntä, että kaupungissa menee MH kiinni viideltä! Näinä aikoina. Bussit kulkee vuorokauden ympäri, mutta pakettien huolinta lakkaa klo 17. Täällä maalla sentään on tunnin myöhempään asiamies auki, mutta nyt kun lapset ei enää oo sielläpäin koulussa, ei tuu käytyä. Pakko mennä viimeistään ylihuomenna.

Jaa. Pyykkikone tuli valmiiksi. Onhan minusta jotain hyötyä, kun voin pestä pyykkiä...

Ei itketä maanantaina

Sovelsin vähän vanhan laulun sanoja, kun rallattelin auton takapenkillä vinkuville koirille, ja tietysti siitä tuli sitten korvamato. Mä niin arvasin. Pitää kuunnella jotain muuta musiikkia. Aamulla kuuntelin Vivaldia ja koira katto kaiuttimeen pää kallellaan, kun viulu vinkui.

Olen saanut aikaiseksi. Huomasin sattumalta jääkaapin oveen laittamani muistutuksen "käy pankissa" ja ensiharmistuksen jälkeen totesin, että siinä samallahan mie voin hoitaa kaikkee muutakin. Käytin koiria päiväkävelyllä (kurja sää vissiin aiheutti sen, ettei sielläkään, "keskustassa", nähty ku yks jalankulkija, kaks pyöräilijää ja yks pyörällisellä potkukelkalla huristeleva pappa), ostin joulukorttimerkkejä ja täydensin eiliseltä jääneitä kauppaostoksia sekä kävin kirjastossa. Nyt sain salaattiini tomaattia, saan myöhemmin tehtyä hyvän sopan ja on lukemistakin taas.

Saa nyt nähdä, tallonko jonkun varpaille kun pyysin soittoajan tk-lääkärille kuopuksen asioissa, kun se lääkäri laittoi jo syyskuussa lähetteen psykiatrikäyntiä varten, eikä vieläkään ole tarjottu muutaku hoitoneuvottelu ja sekin vasta ensi vuonna ja vasta hätyyttämisen jälkeen. Sen lääkärin piti soittaa vasta iltapäivällä, mutta soittikin jo aamummalla ja lupas soittaa sinne nuopsylle ja kysyä, miksei ne oo laittanu tytölle ees mitään lääkitystä. Kaiken maailman liitännäisongelmat pitäs kuulemma psykologin kans hoitaa - testata onko keskittymishäiriötä esim. - mutta mites hoidat kun tyttö ite ei niistä puhu. Tai jos puhuukin niin sitä ei huomioida millään lailla. Ja jos mie alan semmosia vielä tän kaiken päälle hössöttään niin nehän antaa pian mulle sen diagnoosin. Hysteerinen helikopterimamma, F99,4. Mutta kyllähän tytölle täytyy apua yrittää saada.

Välillä tekee niin mieli pullaa! Ihanan pehmeää tuoretta pullaa kahvin kans... ei vehnättömästä pullasta ikinä saa semmosta. Moilasella on gluteenittomia rahkamunkkeja, jotka on kyllä hyviä, mutta ne on munkkeja, ja niistä jää rasvan maku kitalakeen. Voisivat paistaa ne vaan pikkupulliksi, ostaisin usiammin vaikka ovatkin suhteessa melko arvokkaita. En kuitenkaan jaksa itse ruveta leipomaan perhelipullia. Monesti oon suunnitellut kyllä, mutta aina voipunut jo ajatuksesta.

Oon ollu tänään kyllä niin toimelias moneen muuhun päivään verrattuna, että taputtelen täällä itteeni toverillisesti. Pyykitkin pyörii koneessa ja nyt kun on kerran merkkejä, niin taidan kirjoitella muutaman joulukortinkin. Kumminkin jossain vaiheessa tulee se nyykähdys.

Surullinen sunnuntai

Yöllä heräilin kuuntelemaan sateen ropinaa, mutta se ei entiseen tapaan rauhoittanutkaan, vaan mielessä pyöri ikävät asiat - menneet mokat ja typeryydet - ja aamulla jostain syystä, ehkä jonkin unen takia, mietin, miten lapseni kuvailisivat lapsuuttaan. Ja se johti tietysti siihen, että aloinkin itse kuvailla omaa lapsuuttani kuvitteelliselle kysyjälle ja siitä fiiliksestä ei sitten ole päässyt irti. Mun lasten lapsuudessa on kuitenkin ollut läsnäolevia aikuisia, jotka on kuunnellu ja ottanu todesta ja jopa tehny asioiden eteen jotain. Niitä ei ole jätetty selviämään yksin.

Tänään tai viimeistään huomenna pitäisi tulla taas maailmanloppu. Tulis vaan. Ei haittais yhtään.

Tänään on myös itsemurhan tehneiden muistopäivä. Isän isä, isän pitkäaikainen naisystävä ja yksi mulle tärkeä ihminen (jota en kyllä ikinä livenä tavannut) on tehneet itsemurhan. Itsellä se on ollut lähellä pari kertaa. Suunnitelma on hiottu, mutta tuskin ikinä sitä käytän. Siksihän hoitoakin olen yrittänyt hakea, mutta niin huonosti on ainakin täällä, että jos tosissaan olis suisidaalinen ihminen, niin kyllä kolmessa kuukaudessa lääkärinaikaa ootellessa ehtis tekeen mitä vaan. Ehkä se on tarkoituskin, niin on vähemmän hoidettavia jonossa.

Nyt taitaa olla niin mustat mietteet, että on ehkä parempi, kun keksin kirjoittamisen sijaan jotain muuta puuhaa... kattelen vaikka sadetta.

Viiskymmentä tulossa

Jouluun on 36 päivää ja mun viisikymmenvuotispäivään 184 päivää.

VIISIKYMMENTÄ! En ole koskaan edes ajatellut sitä, että täyttäisin viisikymmentä - paitsi sen verran, kun joskus jotkut kyseli että eikö me sitä poikaa tehdä ja blabla niin oon aatellu ja kai sanonutkin, että lapset pitää saada ripille ennen äidin viiskymppisiä. Siis mun pitää saada omat lapseni, toisten lapsista ja viiskymppisistä mulla ei ole mielipidettä, jaksaminen on erilainen jokaisella. Oman jaksamiseni laita on usein hieman huonosti, eikä lasta voi jättää hoitamatta sellasina päivinä, kun ei jaksais.

Jokin aika sitten muistelin sitä kauheaa aikaa, kun lapset oli pieniä ja mie masentunu, ja pelkäsin että tuun vielä raskaaksi vaikka oli kierukkakin...  sterilisaatiokaan ei sitä pelkoa tosin poistanut kokonaan, onhan niitä tapauksia, että luonto on korjannut ihmisen tekemät värkkien rikkomiset ja raskaus saa alkunsa steriloinnista huolimatta. Ehkä sellaiset on nykyaikana jo saatu minimoitua, on tullut klipsejä ja sensemmoisia. Multa vaan otettiin johtimen keskeltä pätkä pois ja poltettiin kiinni. Ja nukuin suunnilleen koko sen ajan, minkä olin sairaalassa. Muistan sen kauhean väsymyksen, mikä mulla usein silloin oli. Siitä huolimatta piti hoitaa työt ja lapset ja ruuat ja pyykit. Siinä mielessä nyt on aivan hirveän paljon helpompaa, vaikka murheet ei tietenkään oo loppuneet vaan muuttuneet. Vakavammiksi, tosin vähitellen ne alkaa olla enemmän lasten itsensä hoidettavissa.

Oon koittanu kuopuksellekin sanoa, että sen pitäs itse pyytää itselleen apua kun sillä niitä kontakteja on, ei enää kohta voi äiti puhua puolesta. Pitäs ottaa sitä vastuuta itselle. Ei voi vaan todeta, että no, sitä ei kiinnostanut niin en puhunut ongelmistani.

Kun tuo päivälaskuri mulla tuossa nyt auki oli, katsoin samalla että on tasan 200 päivää Rockfestin avajaiskonserttiin, siellä on Ozzy Osbourne. Mies vähän puoliväkisin ostatti mulla sinne lipun, kun se on kerrankin niin lähellä, että pääsee suht helposti kotiin omaan sänkyyn nukkumaan. Neljän päivän lipun. Ei siellä mulle kuitenkaan niin paljoa kuunneltavaa oo, vaikka onhan ne livekeikat aina hienoja vaikkei bändiä niin fanittaiskaan.

Paitsi Mambaa en lähteny katsomaan, kun joskus vuosia sitten pyydettiin. Sitä en kestä ees livenä.

Lähdin aamulenkille kameran kans vähän ennen auringonnousua, kun näytti olevan niin lupaavan näköinen pilvenrako taivaanrannalla, mutta pilvethän tukki sen ennenkuin aurinko ehti nousta. Sen verran hämärää oli, ettei kamera pysynyt koirien liikkeissä mukana, kun koitin niitä kuvata niiden nuuhkutellessa villielukoiden jälkiä. Luulen. Uskalsin pitää hetken irti, kun ei näkynyt ketään missään. Paitsi musta kissa. Koirat ei onneks nähny sitä ja olivat muutenkin jo kiinni siinä vaiheessa. Toinen kun kiipes syliin ni totesin, että se ei vissiin halua enää juoksennella. Ja toinen tulee kun toista panee kiinni taluttimeen. Jos ei mielenkiintoisempaa satu just oleen.

Siksikin lähdin aikaisin, kun oli luvattu sadetta koko päiväksi, ja onhan se välillä ropsautellut. Sain lainata miehen autoa, kun vein kuopuksen junalle aamupäivällä - en oo saanu moneen vuoteen ajaa sillä :) Onhan se pehmeä ja sen kytkin on niin mukavan helppo.

Pienentyy mun ympär' elon piiri

Leinon Nocturne on yks lempparirunoistani, ja joskus olen ajatellut että olis hyvä värssy kuolinilmoitukseen siinä... mutta nykyisellään en suunnittele kuolinilmoitustani, en halua sellaista. Haluan että minut vaan unohdetaan, kun läheiset unohtaa.

Tuota runoa mietin tänään lenkillä, rivi "onpa kädessäni onnen kulta" pätee minuun, mutta en vain saa siitä kiinni. Kullasta. Pudotan sen kädestäni ja kurottelen jotain muuta. Jotain jota ei ehkä ole edes olemassa. Kuuta kuusen latvasta. Kuvajaista vedestä. Varjoa sumun seasta. Sitten itken ja ruikutan, kun menetän vähänikin ja suren, kun en osannut olla onnellinen siitä, mitä oli.

Onni vaan ei tule käskien, eikä järki siinä auta. Se on korvien välissä, ja sen puute on korvien välissä. Onnellisuudettomuus. Se tietoisuus siitä, että kaikki on ihan ok ja tän kaiken voi menettää minä hetkenä hyvänsä lisää vain pelkoa siitä, että kohta se tapahtuu. Kohta kaikki on huonosti. Kohta tämänhetkiset huonot asiat on pikkujuttuja sen todellisen huonostiolon rinnalla. Joku muu voisi elää täysillä just siks.

Sain soitettua eläinlääkärille. Kun uusittiin koirien rokotuksia, se katto näiden suuhun ja totes, että tänä vuonna pitäs poistaa hammaskivi, ja nyt varasin siihen ajan. Tyhmänä unohdin joogan ja se nyt sitten peruuntuu eläinlääkärissäkäynnin takia. Kyselin lääkärin mielipidettä sterilisaatiosta, se sanoi että kiinanharjakoirille tulee usein sydänläppävikoja vanhemmiten, että jos ei halua riskiä kohtutulehduksesta - mikä usein tulee vanheneville nartuille ja on sitten hengenvaarallinen tila -> sikakallis päivystysleikkaus kun iskee - ne kannattas leikkuuttaa viimeistään tän ikäisenä. Onhan mulla "koiranhoitorahasto" tavallaan, mutta voin sanoa että kyllä kirpaisee. Mutta kirpaisee vähemmän hoitaa homma kaupungineläinlääkärillä virka-aikana, kuin viikonloppuyönä jossain päivystävällä eläinlääkäriasemalla kumpikin vuorollaan. Eikä tartte ainakaan sitä pelätä ja kytätä koko ajan. Koirallahan kohdun seinämä paksuuntuu joka juoksusta aina enemmän, se ei huuhtoudu välillä pois niinkuin ihmisellä. Sinne jos pöpöt pääsee temmeltämään, tulee ongelmia.

Kaikenlaista sain tehtyä tänään. Yllättävää. Tiskikoneen tyhjennystä, tk:n takaisinsoittopalveluun soittamista (ei oo vielä soitettu takaisin), se eläinlääkärille soitto, pitkä lenkki koirien kans kun aurinkokin pilkisteli, joulukorttitehdas pyöri hetken aikaa... eikä päätäkään ole särkenyt. Kuopus on saanut hoitoneuvotteluajan ensi vuodelle. Vasta. Mutta kai se on parempi sekin kuin ei mitään. On sillä vaikeaa ollu tänäänkin... Esikoinen on ollu koko viikon kotona flunssassa.

Pienet on muna siat - no niin, piti kirjoittaa mun asiat, mutta tuo mulle tyypillinen lyöntivirhe sai mut nauraan niin että jätän sen muidenkin iloksi. Oon joskus täälläkin valittanut, että käsien koordinaatio ei oo synkassa, toinen lyö jo seuraavan kirjaimen ennenkuin toinen on ehtinyt painaa välilyöntiä. Munasiat on kyllä yhdyssana. Pienet munasiat. Ja pienenee vaan elon piiri. Siinäkin vaanii menetyksen vaara - jos ne pienet piirit murenee, ei jää mitään.

Kuvituskuva

Tympeä veeärrä

Taas piti tehdä rautateiden hommat ja viedä lapsi kouluun, että kerkesi. Kaikenlaisia ehtoja ne kyllä asiakkaille latelee, mutta itse eivät täytä niitä vähiäkään, mitä niiden toiminnalle on. Kuten että juna kulkisi niinkuin on määrätty. Ehkä tuo yhden sentin lumikerros oli nyt kalustolle liikaa. (No Juliasta kun katsoo, niin syynä on ollut "Liikenteenhoitojärjestelmät: Ratainfran laiteviat, vaihde" eli nähtävästi oli liikaa. Lumi tukkinut vaihteen XD)

Aamukahvi on peräpohjalaiseen tyyliin: leipäjuustoa palasina seassa. Ei vaan oo tuo keittimen kahvi ehkä tarpeeksi kuumaa pehmentämään juustoa.

Ei riittänyt, että kuopus kipuilee koulun ja väärinvalitun alan kanssa, nyt esikoinenkin totesi että ei halua enää tuota koulua. Työssäoppiminen päiväkodissa ei maita. Olen paska kasvattaja, nyt siitä lepsusta toiminnasta kerätään satoa. Kirjoitin tähän pitkän pätkän, mutta poistin... ihan kaikkee tarvi tännekään laittaa.

No, lunta on sentään se yksi sentti. Eilen just ääneen sanoin, että tulis edes ohut kerros, että näkis vähän paremmin - toiveeni toteutui :) tosin näissä lämpöasteissa se kyllä lähtee äkkiä pois.

Viime yön unessa menin yleiseen vessaan, joka oli tarkoitettu joutsenille, ja pelkäsin, että niitä tulee sinne nokkimaan mut hengiltä kun olin kehdannut mennä niiden vessaan.

Ennustuksia, vaikutuksia ja saavutuksia

No ei luvata enää kuivempaa ja kylmempää. Eilen piti olla poutaa, ja ihan koko päivän tihutti vettä. Illalla olikin sitten sääennusteet muuttunu sateisempaan suuntaan.

Eilen ku tultiin hakemasta esikoista, kattelin miten seisoo vesi pelloilla ja ojat on täynnä. Maa ei jaksa vetää, vaikkei se nyt enää jäässäkään ole. Hyvin upposi lyhtypidikkeet maahan, kun viikonloppuna niitä tökin pari kappaletta pimeää yötä valaisemaan. Vaikka eihän ne valaise, pieni liekki saa pimeyden näyttämään vaan pimeämmältä.

On taas ollu päänsärkyä joka päivä. Lääkkeen (jota syön vieläkin vain puolikasta) sivuvaikutuksissa yleisenä on kyllä se, mutta en muista että olis aiemmin ollu... vai liekö se ollu aina mun kaverina niin, että en oo ajatellu sen johtuvan lääkkeestä. Ei oo hääviä, että yhden lääkkeen sivuvaikutuksiin täytyy ottaa kolmea eri lääkettä... ja kaikki aiheuttaa väsymystä, eli luultavasti en jaksa lähteä lenkille vaan menen nukkumaan jossain vaiheessa päivää. Ennakoin sitä väsymystä pyykkäämällä ja imuroimalla, kun en kuitenkaan jaksa myöhemmin mitään tehdä. Ai niin, suunnittelin vielä suht isotöisen ruuan tälle päivälle... hmp.

Sitäpaitsi ulkona on rumaa.

Mutta sain imuroitua! Hyvä minä! Mies onneksi muistutti ilmalämpöpumpun suodattimien imuroinnista myös. Sen aika oli itse asiassa se, mikä pakotti ottaan imurin käteen, mutta ehdin jo unohtaa kun meinasin tehdä sen viimeiseksi. Ja pyykitkin on jo ripustettuna. Riittää mulle hyvin tän päivän saavutuksiksi. Tukankin harjasin.

Venyvä naama

Pitkän aikaa on ollu sellanen olo (ja peilikuva) että mun naama on alkanut oikeasti roikkua. Nahka on valahtanut sentin pari alemmas, luomet roikkuu silmillä ja kun kasvot rentoina avaa suun, näkyy alahampaat. Ne ei oo ennen tolleen näkyny. Mulla on kasvot sitä mallia, että nuorena on korkeat poskipäät ja vanhana tulee bulldogiksi. Poskiluut on alkanu tuntua ihon alla selkeästi. En oikeastaan ihmettele, miksi kauneusjulkimot vanhetessaan ottaa niitä poskitäytteitäkin. Rasva alkaa totella fysiikan lakeja ja painua maata kohden. Ja muuttaa sisäelimiin. 

Soitin isälle aamulla, se oli ihanan pirteän kuuloinen. Sen syöpäkasvain on isontunut, joten lopettivat sen kamalan Iressa-lääkityksen ja siirtyivät sädehoitamaan, ja lääkkeen sivuvaikutusten loputtua on isänkin olo kohentunut. Onhan se varmaan rankkaa sekin, että pitää päivittäin liki sata kilsaa matkustaa sen sädehoidon takia.

Joulukorttitehdasta oon koittanu pitää, mutta vähän huonolla menestyksellä. Ideoita on vähänlaisesti ja nekään ei toimi. Täytyy vaan matkia muita. 

Sään ennustetaan kuivuvan ja kylmenevän, mutta kyllä sitä sadetta taas saatiinkin. Aamulla heräilin pariin otteeseen että joko nousisin, mutta sateen ropina tuuditti takaisin uneen - nukuin peräti yhdeksään asti ja se on aika harvinaista. En ollu keittämässä isänpäiväkahveja... kakun olisin tehnyt, mutta sitä ei haluttu. Olkoon ilman sitten. Ei se syöny sitä miestenviikon kakkuakaan.

Siskokset torkkuu

Freedom

"Lapsivapaa" viikonloppu! Lainausmerkeissä koska eihän ne enää varsinaisesti lapsia oo, toinen jo täysi-ikäinenkin... kumpikin on poikakaverinsa hoteissa. Vaikka on isänpäiväviikonloppu, mutta eihän meillä oo koskaan jaksettu näitä päiviä niin juhlistaa.

Mies vähän paheksui kuopuksen menoa, että ei oo sopivaa, mutta mulle kelpas kyllä kahdenkeskinen viikonloppu. En tiedä, miksi esikoisen lähes jokaviikonloppuinen olo poikakaverinsa kotona on ok, on ollu aina ok, mutta kuopuksen meno poikakaverinsa kera pojan mummolle (jolle kuulemma sopii tytön tulo) hieman useammin ei sitten oliskaan sopivaa. Miksi pitäs väkisin pitää kotona tyttöä, joka vihaa kotonaoloa ja tylsistyy kuoliaaksi kun ei ole mitään tekemistä? (Mun niskaan se sit sen ärtymyksensä kaataa) Ja toinen saa mennä vapaasti - se, joka ei tylsisty kotona kun tykkää lukea ja katsoa telkkaria ym. Kun ei se syy isänpäiväkään ole.

Mt-hoitajakäynti oli ehkä vähän parempi kuin edellinen. Martoista ei enää puhuttu. Omaa aikaa suositteli, mutta oon sitä miettinyt, että ehkä se tekee mulle hyvää, että on joku asia, vaikkapa tyttöjen kuskaaminen junalle, mikä pakottaa laittamaan aamulla vaatteet päälle ja tuo jonkinlaista tarkoitusta elämään. Läheisriippuvaiselle kun se elämän tarkoitus löytyy muiden kautta, siitä miten itse voi olla hyödyllinen toisille. Väärin ehkä, mutta niitä syvällä olevia käyttäytymis- ja ajattelumalleja on ihan pirun vaikea muuttaa, ja niitä vastaan toimiminen ahdistaa ja tulee syyllinen olo jos aattelee vaan itteään eikä auta muita vain siksi, että "mun ei tartte" vaikka helposti voisin. Kun ei ole muutakaan. Olen itse itselleni vain välttämätön pakko, enkä tiedä mikä minua ilahduttais, joku sellanen mitä mieluummin tekisin sillä "omalla ajallani". Mullahan ON sitä omaa aikaa päivät pitkät, ja tuhlaan sen vain nököttämällä koneella tai muuten vaan hohhailemalla. Odottamalla sitä aikaa, kun minua taas joku muu tarvii.

Ehdotti, että asettaisin itselleni joka ilta jonkin tavoitteen seuraavalle päivälle, ja sitten olisin iloinen, kun olen tavoitteeni saavuttanut. No, asetin heti illalla tavoitteekseni imuroida perjantaina. Sitten muutin sen eläinlääkärille soittamiseksi ja ajan varaamiseksi sieltä. Feilasin molemmat.

Tein sentään salaattia itelleni kevyeksi lounaaksi.

Siinä kävi tälleen:

 Lempiveitseni hajosi. Kuva kääntyi taas oikealle kyljelleen, mutta en jaksa sen kans tapella, asia käy selväksi vaikka koira näyttääkin olevan pää alaspäin. Se on aina kaverina salaatinteossa, siltä varalta että jotain hyvää putoaa lattialle. Jäävuorisalaatin kitkerä kantapala on jostain syystä koirien suuri suosikki.

Lupasin miehelle isänpäiväaterian valitsemallaan tavalla, se halus pyttipannun grilliltä. Käytiin se hakemassa samalla kun vietiin esikoinen omaan viikonloppusijoituspaikkaansa. Siitä olin iloinen, että sain lähdettyä illalla vielä kävelylle koirien kans. Nekin oli iloisia. Jonkin matkan päässä olevat hevoset oli vielä ulkona aitauksissaan, vaikka oli ihan pimeää, ja yksi oli tosi hermotunut. Hölkkäs pää ylhäällä portin edessä, hirnui ja hörisi, ja kun käveltiin tietä pitkin ohi, se sai ihme laukkatilaukkakohtauksen ihanku olis säikähtäny meitä. Koitin jutella sille että ollaan ihan tuttuja kulkijoita, ei tartte pelätä.

Tänään heräsin sateen ääniä kuunteleen, mutta ehdin aamukävelylle sopivaan kohtaan, kun oli sadealueiden väli. Kohta on tiedossa rankempaakin sadetta. Ei haittaa. Kävin kirjastossa ja nyt on taas luettavaakin. Ja sukankudontaa. Sitä imuroimista.

Juhlan aiheita

Onpa ollu hilijasta täälä. Harvoin mulla näin pitkiä välejä on tullu. Ei vain ole ollu mitään tännesopivaa mielen päällä. Ei oo lastenhuollostakaan soiteltu eikä viestejä lähetelty.

Sain ihanan paketin!

No se nyt halus kääntää ton taas kyljelleen, olkoon sitten. Mutta joogasta vähän ryytyneenä tullessani noudin paketin, ja mikä ilahdus kun siellä oli lankojen lisäksi suklaata! :) Söin heti pari palaa. On vielä sitä sorttia, minkä saan meillä pitää ihan ite, ei tule muita jaolle. Nam.

Eilen leivoin kakun (kuvassa myös Halloween-kukkakimppu, joita kaupassa myytiin lähes nimelliseen hintaan sunnuntaina). Kyllä sen tekemiselle aina syy löytyy - miesten viikko, Marie Curien syntymäpäivä... kuopuksen ja sen poikakaverin ekasta kontaktista tasan vuosi. Samalla tein makaroonilaatikon ja yritin leipoa yhellä uudella ohjeella leipää. Epäonnistui täysin. Sentään kelpaa linnuille. Harakalle ainakin. Laitoin siihen kvinoaa ehkä puoli desiä, ja se kyllä kruunasi epäonnistumisen; koko leipä haisee muoville ja maistuu samalle mille haiseekin. Mie vain en tykkää kvinoasta. Heitin roskiin loppupaketin. Oon kokeillu sitä salaatissa ja lisukkeena ja kookosmaitojutussa, eikä se vain ole hyvää millään lailla. No siinä kookosmaidossa sen söi, kun kookos peitti maun. Ehkä en huuhdellut tarpeeksi kun pistin leipätaikinaan?

Olis niin tehny mieli vaaleaa leipää... kaupan leivät on niin kitkeriä, Prisman paistopisteeltä löysin joku aika sitten mielettömän hyviä vehnättömiä sämpylöitä, mutta niitä ei oo enää ollu ja mietin, onko ees mahdollista tehdä niin kuohkeita ja maukkaita sämpyliä ilman vehnää... epäilin, että vahingossa pantu väärä lappu. Ja kalliitakin ne oli, melkein euron kappale kun kilohinnalla myytiin. Ei oo varaa vakituiseen syödä semmosia... Tavan kaurajauhoista tehdyt leivät on tiiviitä lättyjä. Viimeksi ostamani oli vielä pahojakin. Jotenkin vanhan makuisia jo uutena.

Kuopus angstasi taas tänään, lähetti toistakymmentä ahdistunutta ja syyttelevää ja itsesäälistä viestiä. Olin just lähdössä joogaan, kun se alkoi, ja tyynesti lykkäsin loppujen lukemisen joogan jälkeen. Ne vaikuttaa minuunkin niin ahdistavasti, että olisin joogassa vaan miettiny niitä jos olisin lukenu. Oli hyvä jooga.

Aurauskeppejä on tänne laiteltu tällä viikolla. Ei taatusti ole laittamassa sama mies, joka lumia auraa, kun tökkäsi kepin tuohon pyörätien mutkaan, johon aura aina kasaa lunta. Siinä itseasiassa oli silloin vielä näkyvissäkin lumikasaa, mikä siihen työnnettiin silloin, kun oli sitä lunta. Ja mie kotiin ajaessani ja pihatielle pakittamista suunnitellessani en huomannu, että oli tullu aurauskeppejä, ja ajoin yhen yli että kolina kävi.

Huomenna on mt-hoitaja ja sataa vettä.

Uuvuksissa.

Nuokun taas koneella, etten nukahtaisi ennen aikojaan. Ja mussutan suklaata ja salmiakkia vuoronperään. Tiedän, että jos otan kirjan ja luen, nukahdan. Sama juttu sukankutimen kans. Löyty sateenkaarenväristä lankaa yllättäen, niin aloitin sukat, ja siihen alkuun sekin kypsähti.

Murdochin murhamysteerien viimeinen jakso on katsomatta, ja oon lykännyt sitä kun tiedän, että se on jännä. Katsoin Youtubesta Yannick Bissonin haastattelun, ja se sano niin. Viimeksikin päätösjakso oli niin jännittävä, että mun sydän hakkas tuhatta ja sataa. Saan vielä jonku kohtauksen.

Pari päivää sitten päätin, että nyt olen tarpeeksi vahva katsomaan sen, niin kävi kuten Vera Stanhopen sarjojen tokajaksojen alussa: "Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen." Eikä toisto toimi. Vaikka kuinka myöhemmin yrittäs uudelleen. Verat sain katsottua pöytäkoneella, mutta en oo vielä kokeillu tätä katsoa siitä.
 Ja kyllä se Hotelli Halcyonin päätösjaksokin sai sydämen pumputtaan.

Hei; sain ajan lääkärille. Melkein neljän viikon päähän. Kyllä se kysyi, miten mie voin ja pärjäänkö siihen asti vai pitääkö joku kiireellinen aika laittaa. Lupasin pärjätä.

Kuopus taas... no, en voi yksityisyyksiä loukkaamatta kertoa koko tarinaa, mutta alkoholia on nyt ekan kerran kokeiltu. Muusta en huomannut kuin tuoksusta, käytös oli ihan tavallinen ja sanoi että oli pahaa, oli koittanut estellä toistakin juomasta liikaa, mutta turhaan. Joutui sitten soittaan sille auton. Onneksi oli tolkuissaan, ambulanssimieskin kehui sen toimintaa ja vähän pahoitellen mulle sanoi, että siitäkin kuitenkin täytyy tehdä lastensuojeluilmoitus, alaikäinen kun on ja kuitenkin maistanut.

Yö meni siis enimmäkseen valvoessa, aamulla piti viedä lapset kouluun, kiitos vaan VR. Sitten ajelin uudelleen kaupungille tekemään toisen äidin kanssa rikosilmoitusta (alkoholin välittäminen alaikäiselle) jonka tekoon mua ei sit tarvittukaan. Kotiin päin ajaessa alkoi nukkumattomuus tuntua, ja kun oli reilu 2,5h aikaa, oikaisin sohvalle. Vartin päästä heräsin outoon jyskytykseen, piti nousta katsomaan onko joku ovella, ei ollut. Jyskytyskin loppui. Sain nukahdettua uudelleen, ja vielä piti ehtiä käyttää koiria pissalenkillä (harmitti hukkaan mennyt hieno päivä) ennen kuin lähdin viemään kuopuksen reissukassia (meni poikakaverin kaa sen kotipaikkakunnalle) sille kaupunkiin ja samalla hain esikoisen. Parin päivän sisällä oon ajanu aikasen monta pientä reissua yötä myöten. Kello on nyt seittemän illalla ja voisin nukahtaa istualleni, silmät meinaa välillä mennä ihan kieroon ku ei taho jaksaa suorassa pysyä. Tämä kirjoitelmakin lienee aika hajanainen väsyn takia.

Tiiän kuitenkin sen, että kun nukahdan, herään parin tunnin päästä valvoon. Väsymys ei sitä valvomista poista. Eikä valvominen väsymystä. Ihmettelen, ettei migreeni oo tullu vaikka välillä onkin kutitellu.

Pyhäinpäivän kunniaksi vanha kuva. Uusia askarteluja ei nyt oo tarjolla. Pajutkin jäi keräämättä ku niistä ei ollu vielä lehdetkään pudonnu ennenku lumi tuli. Tosin kyllä se vielä ennen talvea sulaa pois. Nytkin on monena päivänä ennustettu monta plusastetta, ja väliin lämmintä vesisadetta niin kyllä lumi saa kyytiä. Tänäänkin katsoin, kun auringonpaisteessa lumet luhistuili ihan niinku keväällä.

Kyllä mun on pakko vissiin lähtee nukkuun.

arati

Oon niitä pakkoajatuksista kirjoittanutkin joskus. Tänään tuli sellanen, kun joogasalin seinällä näkyi "varatie" -kyltti ekaa ja viimeistä kirjainta lukuunottamatta, jotka oli peitossa. Siis "arati". Mun aivo tiesi kyllä, että siinä lukee varatie, mutta luki sen kuitenkin paratiisi. Sitten oli pakko keksiä sanoja, joihin tuo pätkä sopii, kuten tavaratila, makkaratikku, vaaratiedote... en ees muista niitä kaikkia. Siinä kohtaa olis pitäny pää tyhjentää turhista ajatuksista ja keskittyä hengittämiseen, ja mie keskityin sanojen keksimiseen...  ei menny ihan putkeen. 

Kuopus valitsi yhteishaussa ykkösvaihtoehdoksi alan, joka ei todellakaan ollu sille oikea, ja nyt se on sit vaihtamassa tai menemässä valmaan, ilmeisesti ei ainakaan jatka tuossa, ellei sit saa jostain motivaationkipinää. Hojks on tehty ja koulutuskokeiluun toiselle alalle tyttö lähiaikoina menossa. Hyvä, että ei kuitenkaan oltu sen kanssa umpikujassa, ja kun se on itse oma-aloitteisesti puhunu siitä kuraattorille ja opolle ja ne on sitä yhdessä miettiny ennen kuin on alkanut tulla mitään poissaoloja. Monesti, kun näitä asioita murehdin (ja olen kateellinen ihmisille, jotka on osannu kasvattaa lapsilleen motivaatiota ja innostusta edes jollekin alalle, ja uskoa tulevaisuuteen) niin mietin, että ei tässä olla lähimaillakaan pahimmassa tilanteessa, mikä teinien kanssa voi syntyä. Hyvinhän ne asiat oikeastaan on. Järjestettävissä. Se, että tytöllä itsellään on halu niitä järjestää, on valtavan hyvä asia. 

Hyvä asia on myös se, että lumi ei ole sulanut ja se, että jaksoin joogaan.