Pelottavaa

Eilen päätin nujertaa ahistusta kunnon kävelylenkillä maisemiin, joissa ei ihan just oo oltu. Jonkinlainen polkukin sinne meni, joten valitsin vaan suunnan ja ajattelin, että kun siinä kerran ihmiset on kulkeneet, niin kyllä se johonkin vie.

 Meni sinnetänne mettässä, kengät oli välillä täynnä lunta (oli lyhytvartiset nastakengät) kun satuin astumaan harhaan, ja edellisen kulkijankin jäljet oli aika vanhat. Lopulta huomasin, ettei ne oo ihmisenkään, vaan hirven. Alkuun oli kyllä ihan ihmisen saappaanjälkiäkin.

Kauriinjälkiä oli enemmän, mutta niistä nyt ei oo mitään apua polun tallaamisessa. Sitten kun polku vei aika märän ja syvän näköisen ojan yli ja näytti siltä, että se menee paikkaan, minne en halua, kattelin Simply Walkingista reittiäni, että mihin oon harhautunut ja miten pääsen pois. Aika helposti loppujen lopuksi, jonkinlainen poluntapainenkin meni ettei umpihankea tarvinnu tarpoa. Kätevä tollanen sovellus, muuten olisin joutunu käveleen koko matkan samaa polkua takaisin.

Paljon oli puita taas kasassa ja kaadettuna mettässä, ja niinpä mun tulopolkuni päälle oli ilmaantunut tollanen puunkorjuukone.

Se oli käynnissä, kopin ikkunoissa oli foliot niin ettei nähnyt, oliko siellä kuskia, ja pelkäsin ihan hirveästi mennä siitä ohi. Nappasin koirat tiukasti kainaloon, että jos se siitä liikkeelle lähtee ja ajaa mun yli, niin sitten mennään yhessä. Lähti liikkeelle vasta, kun olin parin-kolmenkymmenen metrin päässä. Hyi. Tietysti olisin voinu kahlata umpihangesta ojassa, mutta kaipa mukavuudenhalu meni pelonkin yli. Kengät oli kyllä jo muutenkin märät. Polun ulkopuolella ei lyhytvartisilla kengillä oikein voinu kävellä, polku sentään vähän kannatteli.

Oltiin aika poikki ja tympiintyneitä reissuun, mutta kyllä se hommansa hoiti. Koirat etenkin oli pottuuntuneita, ei niistä kai oo kovin kivaa hypellä mun perässä jalanjäljestä toiseen. Loppupäivä olikin suht rauhallinen.

Paitsi mulla ja miehellä - käytiin toiveikkaana kopteri muassamme katsomassa, paistaisko laskeva aurinko yhen järven jäälle, mikä on ollu miehen kiikarissa, ja jostain syystä mies ajoi semmoseen paikkaan, että auto jäi jumiin. Ei lapioo ei mitään, jaloilla kaavittiin ja potkittiin lunta ja jäätä renkaiden alta, mie työnsin ja mies sai lopulta keploteltua auton irti. Eikä aurinkokaan paistanu, meni pilveen. Ihan tyhmä reissu. Sitten vielä mie koitin saada edes jonkinlaista tunnustusta siitä, että oli hyvä kun tulin mukaan (en ensin meinannu tulla, eikä miehellä itellä ollu ees puhelinta mukana) kun olis joskus kiva saada tietää olevansa hyvä ja tärkeä, niin se kehtas sanoa, että ei sitä tiedä olisko hän sitten ajanu tuohon. Ihanku se olis mun vika, että se ajoi siihen! Sanottakoon, että ehdotin autolle parkkipaikkaa siinä lähistöllä, mutta se oli muka liian kaukana - vaikka kopterillahan lennähtää helposti vaikka kilometrin päähän asemapaikasta. Sinne ei olis jääty kiinni. Mut ei auta ku ite ittiään koittaa kehua ja hyvänä pitää. Muut sitä ei mun puolesta tee. No koirat on ilosia minun seurasta.

Viime  yönäki heräsin valvomaan puolen yön jälkeen, tunnin päästä nousin ylös hakeen särkylääkettä ja söin samalla vähän maustamatonta jogurttia, ku nälkäkin kurni ja on hyvä että mahassa on muutakin kuin särkylääke. Lueskelin tuossa sohvalla sitten jonkin aikaa, ja jossain vaiheessa koiratkin päätti tulla kattoon, missä viivyin, ja voi miten onnellinen varsinki tuo "äitin vauva" oli, ku löysi minut :) häntä pyöri niin että sillä olis kohta lentoon lähteny.

Ajattelin, etten varmaan jaksa lähteä joogaan, kun en nukkunu tarpeeksi, mutta lähdin silti. Niin olis tehny vaan mieli jäädä sinne makaamaan, kun piti ylös nousta seisaallaan tehtäviä asanoita varten. Kuopus haluaa tulla käymään kotona, ja lupasin hakee sen tuosta seisakkeelta. Ja pyykkikone jyllää. Pää on sumuinen, kaupassa kävin ostamassa makkarakeittotarvikkeita, ja olis tehny mieli jotain hyvää mutten löytäny mitään ja pää oli tyhjä enkä osannu ees tuorekurkkua ja kermaviiliä ostaa, että olis saanu salaatin. Seisoin vaan siellä kaupassa pöljänä, välillä vaihdoin käytävää ja ihmettelin taas.

 Hiiri onkalonsa edustalla.

Kun Marjaanalla kerran on rotta nimeltä Viki, niin mieki annoin tälle hiirelle nimeksi Pirkko. Vaikka se onkin yks mejän koiran lempinimistä, muodossa Pieru-Pirkko... sitten pohdittiin esikoisen kanssa, että sillä todennäköisesti on puolisokin, tai se voi olla poika, joten toinen vaihtoehto on sitten esikoisen antama nimi Markku. Eli tuossa on sitten Markku tai Pirkko.

Asgårdelin ruusuja

Kolmetoista. Vaikkei olekaan vielä pääsiäinen, niin tein silkkipaperista tikun nokkaan kukkia. Tikut on maljakossa vedessä oottamassa, että kukkien varsiin tulis lehtiä. Muuta en olekaan saanut aikaiseksi. Kaikki ahistaa. Oleminen, kutominen, jopa lukeminen, vaikka on hyvä kirja - Fred Vargasin kirja, jota en muista lukeneeni, Ikimetsän sydän. Vargas kirjoittaa jotenkin niin mukavasti, ei tule tarvetta hyppiä osien yli, vaikka koko ajan ei tapahtuiskaan.

Ainoa, mikä ei ahista, on koiran silittäminen. Sitä on tullu nyt paljon harrastettua. Ja tietty ulkoilu tekee aina  hyvää. Olis mulla sitä ahistukseenauttavaa (kuulemma) lääkettäkin, en tiedä onko siinä enää päiväystä jäljellä, mutta se väsyttää niin tautisesti, että en haluu sitäkään. Jos vois nukkua pari päivää, niin siinä tapauksessa.

On kevät ja kaikki on hyvin ja silti mie oon tämmönen ja hukkaan vähän jäljelläolevan elämäni.

Halokin siellä

Eilen paistoi komiasti, ja kun lämpeni alle kymmenen asteen, käytiin pieni lenkki tytön ja koirien kans. Toinen koira painatti ilosena pitkin peltoa, toinen ei...

Se oli koko ajan kantapäässä kiinni. Jos pysähdyin niin hyppeli vasten ja vinkui. Kannoinkin osan matkaa, en tiiä mikä sillä oli. Ei se ihan noin perskärpänen yleensä oo.

 Ilves oli siellä menny, ja jänekset ja peurat. Kovalla hangella ei tietenkään tuoreet jäljet näy, paitsi jos sattui oleen puuterilunta jossain kohtaa. Ilves oli oudosti hyppiny niinku jättikokoinen jänis, mutta lyhyillä loikilla. Vähän epätyypillisesti. Mun uusi kenkäkin pääsi kuvaan mittakaavana, tänään se jo hankas akillesjänteen rikki.

 Lähteistä tulee vettä koko ajan, ja sitä virtaa ojissa pakkasellakin. 

Tässä on pienen mökin pihassa iso, pakkasen kukittama lähdelampi. Mie tykkäisin ku olis tuommonen mökki. Siellä istuisin auringossa ja kattelisin jäneksiä ja peuroja. Ja vaikka sitä ilvestä, ja kerran tuolla oon nähny sudenkin jäljet. Tai sitten tosi ison irtokoiran.

Tämmösiä hassuja syviä onkaloreikiä oli siellä täällä. Mitä lie myyrien kurkistusaukkoja, joissakin näky kakkapipanoitakin.

Tarkistin linnunpönttöjen kiinnitykset... ne pitäs tarkistaa joka vuosi, mutta mulla on ollu tässä nyt väliä ja niinpä yks resu, joka joutais jo poiskin, oli juuttunu niin lujasti puun kylkeen, ettei enää irronnu. No, paikkasin sitä parhaani mukaan jos sinne joku vaikka vielä pesänsä laittaa (en kyllä oikein usko, no ehkä ampiainen), ei se ainakaan hevillä putoa :) Sit ostin Biltemasta pari uutta joista toisen asensin heti illalla.

Tänäaamuna oli sairaan kipee pää pitkästä aikaa. On se kipee ollu, mut ei niin kipee. Oli äsken pakko ottaa migreenilääke, kun ei siihen kipuun auttanu särkylääke, syöminen, juominen, ulkoilu eikä nukkuminen. Ulkona ollessa (800mg ibuprofeeniannoksen jälkeen) ei sattunu niin paljoa, mutta kotiin tultua se taas alkoi. Käytiin koirien kans aika pitkä lenkki pellonreunoja pitkin, kun vielä hanki kantoi.

 Löytyi hirven jälkiä ja jätöksiä, joita koirat tutki ja mie kuvasin. Oli tosi ihana kävellä siellä, olisin voinu vaikka miten tallustella mutta en uskaltanu silti kauas vaeltaa, kun se väsy sit iskee yhtäkkiä. Ja tosiaan se kenkäkin alkoi hiertää.

Tämä se kyllä keksi tutkittavaa ja haisteltavaa ja kipitteli sinne tänne, toisen ollessa lähinnä taas mun kannoilla. Tulin pellolta sellasen umpihankipätkän kautta tielle, ja yhtäkkiä siinä pätkällä ei sitten enää hanki kantanutkaan. Tuskien taival. Liekö sää yhtäkkiä lämmennyt niin vai oliko se jotenkin muuten lämmin paikka. Nythän siellä on taas jo plussan puolella.

Mulla on ollu niin synkkiä mietteitä taas, etten ees tänne viitti kirjottaa. Havahduin siihen eilen illalla, kun rinnasta puristi inhottavasti ja mie vaan aattelin että jee, sydänkohtaus, ei tarvi aamulla enää herätä. Ei tämmönen oo asiallista, pitäs saada elämään jotain sisältöä näiden liian pikkuisten ympyröiden sijaan. Kun ei se ollukaan sydänkohtaus, varmaan taas sappi kenkkuili. Ei tässä mun elämässä mitään vialla oo, vika on vaan mun korvien välissä.

Toisenlaisia jännityksiä

Tänään oli se odottamani ensimmäinen kunnon hankikantopäivä, että kesti minutkin! Tallusteltiin tunti pitkin mettiä koirien kans, ne kyllästy ennen minua. Kertaalleen lähtivät jonkun elukan peräänkin, tosin vain muutaman metrin juoksivat. Jäljistä päätellen hanki kesti kauriinkin jollain lailla. Liukasta ei hangella ollu, mutta aina välillä hupsahti jalka läpi aurinkopaikoissa, ja taas sai hiukan jännittää kävelyä.

Tää kuva on muokattu, kun koirat kävi erikseen tuossa kuvausalueella, mutta eivät osuneet yhtä aikaa... tein sitten omin päin pieniä yhdistelyjä.

Aurinko lämmitti pakkasenkiristämää ihoa poskissa ja kilotti silmiin niin että ihan sattu päähän. Mutta ihanaa. Ostin eilen krassinsiemeniä ja multaa, tosin luulen että laitan krassit talouspaperille, jos meinaan niitä syödäkin. Ostin myös puolella hinnalla taas uudet talvisaappaat... ne punaiset vanhanajan toppasaappaat oli jo ostettaessa niin vanhat, että nyt jo ratkeilee liitoksistaan. Tai liima ja muut valmistusaineet antaa periksi. Tosi hyvät saappaat ne on ollu kyllä! Ei enää nykyään tehä niin hyviä. Nuo mitkä ostin on kyllä ainakin tarpeeksi leveät, ne on ku räpylät. Mahtuu sukkia tarvittaessa, riittää vartta ja teräkin on kai vedenpitävä. Ainoo huono puoli, minkä oon tähän mennessä huomannu, on väri. Sitä ei ole.

Tyttäret tulee tänään kotiin. Ainakin toinen lähtee taas huomenna toisaalle, toisesta en tiiä onko sen poikakaveri lomilla vai ei. Mie nukun nykyään kellon ympäri, jos en sitten valvo yöllä. Luulis jo hellittävän, jos se johtuu flunssasta. Ihan mahotonta nukkumista.

Jeskamandeera

Mikä tuuli! Taaskaan ei oo varoteltu mua lehtien palstoilla. Katson kyllä välillä Ilmatieteenlaitoksen sääennustetta, mutta nykyään siellä on varoitukset erikseen pienen, vaatimattoman linkin takana, niin ei niitä aina muista. Ennen niistä huomautettiin paikallissääsivulla, nyt pitää ihan itse hoksata käydä katsomassa.

Koska lämpötila oli aamun jälkeen hupsahtanut vauhdikkaasti useamman asteen nollan alapuolelle, tuli sade kuitenkin lumena, joten eikun lenkille. Kyllä mie tuulesta tykkään, ei siinä mitään. Hieno kävelyilma. Tiet edelleen jäässä, ilman nastakenkiä ei olis päässy. Nytkin sitä jännittää jalkoja erilailla, vaikka onkin nastat, ei silti voi huolettoman rennosti astella. Metsäänkin yritettiin, mutta ei ollu polku - tai lähinnä jonkun jalanjäljet - vielä jäätyny tarpeeksi. Ei auttanu ku kiertää se sama lenkki, mitä nyt on viikkokaudet tahkottu, kun ei muualla pääse kulkemaan. Hyvä lenkki se on.

Valvoin taas yöllä, nousin keittään hunajavettä ja lueskelin hetken olkkarin sohvalla. Koirat halus herätä jo seiskan jälkeen, käytin niitä pihalla ja join kahvia ja söin puolikkaan pullan, mutta sit piti mennä takas nukkuun. Ei kertakaikkiaan jaksanu. Onneksi oli siihen mahdollisuus ♥  Liki puolille päivin kun nukuin niin jaksoin sinne lenkille. Näin aamupuolella ihme unia, olin joku siivooja/vanhustenhoitaja, ja tuli paloharjoitus ja mun piti yks lähes jalaton mummo saada sieltä huoneestaan pois. Loppujen lopuksi lähdettiin jonnekin puistoon vaeltaan sen kans, löydettiin venäläinen kahvila ja mentiin sinne kahville. 

Mulla on jo pari päivää ollu sellanen fiilis, että olis kiva laittaa jotain kasvamaan multaan. Se on tää valo. Pääsiäisvalo. Katkaisin toissaviikolla raidan varaston seinustalta, kun kasvoi jo ränniin kiinni, vois napsia siitä oksien päät maljakkoon.

Vesipisarat jäätyneet neulegraffitiin

Yksi koiranpaita on valmistunut, toinen tulossa rinnan kohdalla. Vähän niinkuin kesken loppuu kerästä lanka. Aikaa kyllä olis, mutta jaksaminen on surkeaa. Mitenkähän kauan tuo mies jaksaa katella tämmöstä saamatonta akkaa. Nyt lähen ainaki ne lakanat vaihtaan, viimeinkin.

Käsittämätöntä

Nyt on ollu taas paljon uutisointia katolisen kirkon (ja muidenkin lahkojen)  jutuista, lasten hyväksikäytöstä etenkin, mutta myös nunnista seksiorjina ja muusta kamalasta. Näin äitinä en kertakaikkiaan voi ymmärtää, miten sokeita, kuuroja ja vähäjärkisiä sellaiset äidit on, jotka luottavat lapsensa ko. kirkon helmaan! Mistä niitä hyväksikäytettäviä lapsia aina vain riittää, jos ei äidit ja isät ole täysiä ääliöitä ja uskonsa sokaisemia? Tähän joku ehkä tarjoais whataboutismina, että onhan niitä petoja muuallakin, mutta jos mistä tahansa muusta - vaikka koulusta tai päiväkodista - tulis tuollaisia uutisia, niin se toiminta hyvin nopeasti ajettais alas. Ei kukaan enää veisi lastaan sellaiseen paikkaan. Katolinen kirkko senkun porskuttaa ja kardinaalit keekoilee hassuissa hatuissaan ja kultaiset kepit käsissään ja on niin hurskasta, niin hurskasta.

Meidän ulkoministerikin kuuluu samaan poppooseen, mölyää kyllä kuvitteellisesta pahasta, mitä homouden hyväksyminen tekee lapsille mutta on hyvin hiljaa siitä, mitä katoliset papit tekee lapsille. On niin olevinaan pro-life mitä tulee syntymättömiin lapsiin, muttei välitä enää niistä, jotka on jo syntyneet. Uskomatonta kaksinaamaisuutta, mutta niinhän se koko jumalatouhu on. Kauniilla, mutta mitäänsanomattomilla korulauseilla rakkaudesta, armosta ja totuudesta peitetään sitä sontakasaa. Sitä sitten pitäisi muiden kunnioittaa. Kiitos ja anteeksi. Toivottavasti eri mieltä olevat ei hylkää mua tän vihanpurkauksen takia.

Olen niin helpottunut, että olen saanut omat lapseni suht vaurioitta täysi-ikäiseksi, ainakin luulen niin. Ongelmia on matkan varrella ollut, mutta ei niistä näytä jääneen ikuisia traumoja. Olen yrittänyt opettaa heitä olemaan kriittisiä tarvittaessa, että ainakaan ei helposti lankeais huijareiden pauloihin. Ettei usko heti kaikkea, mitä sanotaan. Ovat muuten palauttaneet tätä neuvoa mulle takaisinkin joskus, kun luin jotain hätkähdyttävää juttua tohkeissani niille ääneen :) muistutus on toisinaan tarpeen.

Ne on nyt lomareissulla tätilässä. Toiset menee etelän rantalomille, toiset lasketteleen ja mejän nuoret menee tädin luo ulkoiluttaan sen koiria... ja vaikka ovatkin täysi-ikäisiä, mie maksan niiden matkat ja ruokarahaakin annoin mukaan.

Osallistuin valokuvakilpailuun, oli lehessä sellanen "hienoin viherkasvini" -kisa. En odota saavani palkintoa (lahjakortti Plantageniin - tiesittekö muuten, että Plantagen on Norjassa Plantasjen? Ja Lipsil- huulirasvassa lukee Lypsyl) mutta se oli muuten vain mukavaa. Nyt olen osallistuva kansalainen.

En kattonu eilen sääennustetta, ja olin sitten aamulla pettynyt, kun olikin harmaa rämpsykeli. Toki valo on kevään valoa, mutta märkyyttä ja harmautta ja sadetta... olin niin suunnitellut, että meen pitkälle kävelyllä raikkaassa säässä, mutta en sitten mee. Hyi. Vois etsiä tähän piristykseksi jonkun kesäisen kuvan...

Viherludevauva valikoitui tällä kertaa kesäkuvaksi. "Nymfi" lienee parempi nimitys kuin "vauva", mutta onhan tuo söpö pallero.

Lenkillä uhkarohkeasti

Uskaltauduin ulos. En tiedä oliko se kauhean viisasta vielä, mutta ilma oli vain liian hieno! Ja tytär lähti kyläilyreissulle toisen koiran kans, niin lievitin jäljellejääneen ikävääkin sillä lenkillä. Tuuli ei onneksi ollu enää niin kova, vaikka kyllä se paikoitellen ihan hyvästi puhalsi vieläkin. Oli korvaläpät ja huppu ja kolme lämpöastetta, ja nyt ainakin korva on kipee ja palelee...

Taivaalla oli hauskoja höytyväpilviä. Se sinisyys oli taas niin huikaiseva. 

 Tie oli jäässä, paikoitellen ihan sileällä, vedenpeittämällä jäällä, mutta onneksi oli nastakengät. Ei mulla ollu hätäpäivää, eikä koirallakaan - niin kauan kuin käveli neljällä jalalla. Sillä on tapana pompottaa takapäätä vaan yhen jalan varassa, ja sillon luiskahti nurin.

 Kevätojia! Taannoin oli lapsuusmuistopuhetta ojista, kyllä mie niistä tykkään kovasti vieläkin :) Nyt en vaan enää koe vastustamatonta tarvetta mennä niihin.

Takaisin pihalle päästyämme onneksi huomasin autossa ollessa, että oravat oli syömässä. Tai toinen. Niitä kateltuani totesin, että ne on pari - toinen piti vahtia linnunpöntön katolla kun toinen söi siemenautomaatista. Vähän huonosti näkyy mutta jos tarkkaan katsoo niin huomaa:

Osan aikaa vahti tuijotti minua tiukasti, mutta ehti se myös sukia itseään, rapsutella ja kirputtaa. Koira oli takapenkillä niin kärsivällisenä, ei puhua pukahtanut vaan odotti mun kans pitkän aikaa, että orava sai syötyä ja sitten ne meni pienen piirileikin jälkeen matkoihinsa peräkanaa. Toinen, kyläilyvuorossa oleva koira ei olis kyllä totisesti jaksanu hiljaa odottaa.

Mies rynnii paikasta toiseen kuvauskopterin kanssa.

Pullaton perjantai

Taas on hieno ilma, enkä mie vieläkään oo ulkoilukunnossa. No, tulee niitä ilimoja vielä. Ja onhan siellä melkomoinen tuuli - ihmettelen, miten tuollainen puhuri on päässytkin syntymään ilman, että lehdistö ja meteorologit varoittelee myrskystä. Nyt varoittelee vaan jalankulkusäästä, ja kyllä mie jo tuohon pihalle hiekoitusmursketta heittelin. Jotenkin ihanan keväisen näköistä, tie kimaltelee jäisenä auringossa ja räystäät tippuu. Linnut laulaa ja ajattaa toisiaan.

Eilenillalla käytiin kaupassa, ja ihmeteltiin kun kaupan iso parkkipaikka oli aivan täynnä autoja, piti ihan kierrellä pari rundia ennenkuin paikka löytyi. Sitten älysin, että lähellä on koulu ja siellä tietty vanhojentanssijuttuja. Siinä voi kaupan ihmiset sitten ihmetellä, kun parkkis on aivan täynnä autoja, mutta asiakkaita ei yhtään, kun ne ei saa autoaan kaupan pihaan ja menevät muualle. Helpostihan sitä aattelee, että tuohon voin laittaa autoni siksi aikaa, mutta kun sata muutakin ajattelee samoin... ei ehkä kauppiaskaan oikein tykkää.

Aamulla oli komia rusko taivaalla. Tuohon pysähty autokin ottaan kuvaa. Tai en ainakaan keksi muuta syytä, miks se olis siihen muutamaksi sekunniksi pysähtyny. Tyttö sanoi, että Snäpissä on monta kuvaa just samasta rusotuksesta. Piti viedä kaupunkiin asti, kun juna oli 20 minuuttia myöhässä. Ajattelin että kävisin jostain hakeen jotain uunituoretta hyvää aamukahvin kanssa, mutta en jaksanu, ja nyt on sit tehny mieli PULLAA. Vaikka tuskin mie sitä ees maistaisin. Kahvi kyllä maistui - pahalle.

Miehellä on vapaapäivä, se lähti vaihdattaan auton pakoputkea ja samalla hakee toisen tytön asuntolalta viikonlopun ja hiihtoloman viettoon ja toisenkin lupasi koulusta noutaa. Esikoinen pääsee kahden viikon pakollisen eron jälkeen taas poikakaveria moikkaan. On ne ennenkin saattanu pari viikkoa olla näkemättä toisiaan, mutta nyt, kun poika on armeijassa niin tuntuu se ikävä olevan kovempi. Ja kuopus on alottanu autokoulun, tekee nyt niitä verkon teoriajuttuja. Niin se on aika muuttunu, autokouluakin käydään nykyisin verkossa. Ja ajetaan simulaattorilla.

Löysin lukemattoman Seppo Jokisen kirjastosta. Se se jaksaa kirjoittaa mukaansatempaavia kirjoja vieläkin, vaikka se on niitä jo paljon tehnytkin. Aiemmin kun puhuin siitä Denise Rudbergistä, ja totesin kommentoijan arvion köykäisyydestä oikeaksi, niin oon nyt lukenut ne kolme muutakin kirjaa, jotka löysin - sarjan viidettä osaa en oo vielä nähny eikä oo niin kiire sen kans. Onhan se kaunokirjallisessa mielessä ihan hyvää kamaa, mutta dekkarillisessa mielessä ei. Juurikaan ei oo panostettu siihen rikostapaukseen, että lukijakin saisi miettiä kuka on syyllinen. Yhtäkkiä vaan murhaaja tunnustaa poliisille, vaikkei tarttis. Tai todetaan, että tappaja on joku palkkamurhaaja, joka on jo paennut ulkomaille. Tai yhtäkkiä tärkeä todiste löytyy ja pidätys tehdään viidellä viimeisellä sivulla, ja siihen asti koko kirjan ajan on vain haahuiltu, kyselty tyhmiä ja selattu papereita. Ja kirjoissa juodaan kauheasti koko ajan, ja päähenkilö vetää pikkusikareita joka välissä. Hyi.

Kuumemittarit on epäluotettavia. Tein testin, että mittasin lämmön suusta - 37,4 - sitten saman tien sammutin ja laitoin uudelleen päälle ja mittasin toiselta puolelta kieltä - 37,1. Eilen kokeilin kahdella mittarilla kainalosta, ja taas tismalleen samat lämmöt, tosin tietysti eri mittareissa. En kokeillu uudelleen, että olisin nähnyt, oliko ero mittareissa vai onko mun toinen ruumiinpuolisko 0,3 astetta kylmempi kuin toinen. Jos olis ees kuumetta että sais olla kokonaan pois pelistä. Yritin ehottaa miehelle, että kävis Honkkarista ohimennessään ostamassa kolme varjostussäkkiä meän kartiotuijille, ku ovat euron kappale, mutta se vaan alko kyseleen, että enkö mie jaksa lähtee ostaan. Joo, jos se ite jaksaa 39 kuumeessa pudotella lumia katolta, niin ei se tarkoita, että mie jaksaisin kuumeettomassa flunssassa yhtään mitään. Sydän hakkaa ja happi loppuu jo ihan mitään tekemättömänäkin. Eikä oikein ees välitä. Tänä aamuna harjasin tukan ja tein uuden letin, edellinen oli ainaki kaks vuorokautta päässä, pipon vain vedin peitoksi jos ihmisten ilmoille piti mennä.

Päivittelyä

Käsityöpäivitys. Tossut tehty, aloitin jo ennen joulua ostamastani paksusta langasta koiranpaitaa. Kyllähän ne vanhat reissussa rähjääntyy aina sen verran, että joskus on hyvä olla jotain vähän siistimpääkin päällepantavaa. Aina ei ihan värit mätsää eri asusteissa (esim. haalarit + villapaita) mutta viis me siitä.

Tautipäivitys. Nuha on karu, voimat vähissä. Koirakin halus kävelyllä kääntyä aikaisemmin takaisin, katto vaan mua huuli rullalla risteyksessä. Ei se yleensä niin tee. Muutenkin ne käänty useasti kattoon mua sen reilun puolen kilsan kakkakävelyraahustuksessa, en tiiä pidinkö outoja ääniä vai tajusko ne, että en oo kunnossa. Omituista kyllä ruokahalukin on kadoksissa. Kyllä kai kun ei voi oikein syödäkään suu kiinni, kun ei nenässä ilma kulje. En haluais sitä nenäsuihketta käyttää kuin yöksi, kun se tosiaan kuivattaa limakalvot tyystin eikä sekään oo kiva. Kaapissa olis miehen Duacteja, mutta a) ne on reseptilääkkeitä ja b) sit ei ainakaan voi käyttää enää nenäsuihketta, jos nokka tukkeentuu joka tapauksessa. Hermo menee.

Ilmastopäivitys: Keskimääräinen lumensyvyys Suomessa on pienentynyt laajoilla alueilla vuosina 1961 - 2014. Ettäs tiiätte, vaikka hukuttekin lumeen nyt.

Pihapäivitys: Orava syömässä pähkinöitä.

Yhtenä yönä

Herään, kun koira tallustelee sängyssä, etsii paikkaa. Nenää kirvelee. Käännän kylkeä. Toivon, että koira pian löytäisi paikkansa. Ei löydä, tulee kaivamaan tassulla minua, pyytää apua. Työnnän sen "väärälle puolelle" peiton alle, se ryömii siellä jalkopäähän. Ahdasta, toinenkin koira on siellä, makaa kuin kivi paikallaan. Kuumaa ja ahdasta. Uni kaikkoaa liian kauas. Käännyn selälleni ja ujutan toisen jalan pois peiton alta, ihana viileys! Mitä kello on? Kurkistan miehen yli, 2:19. Voi ei, vielä pitkä aika... ja ehkä kolme tuntia unta vasta takana.

Nenää kirvelee kovin, se on haittapuoli tukkoisuutta avaavassa nenäsuihkeessa. Hapuilen öljysuihkeen sängyn vierestä, se suihkaisee vaisusti pari kertaa ja jää pumppaamaan tyhjää. Loppui sitten sekin juuri kun olis tarvinnut. Suutakin kuivaa.

Sormeilen toisella kädellä lattiallalojuvaa piikkimattoa, kuin nikotinisti savukeaskia tai suklaaholisti konvehtirasiaa. Pitäisiköhän...? Se kyllä usein auttaa, mutta mies voi herätä kalinaan, ja koirat saattaa äityä taas tallusteleen. Yritän toimia hiljaa. Kun nousen istumaan, huomaan että kivenä makaava koira on mun lisäviltin mutkassa ihan uppeluksissa. Lämmin varmaan on, mutta tuskin kovin mukavaa. Kieputtelen siltä pään vapaaksi, se pyristelee kokonaan ulos rullastaan ja ravistelee. Hilaan piikkimaton selän alle ja asetun sille, koira tulee myös peiton alle, lämpimänä ja pehmoisena liukuu kylkeä pitkin jalan kohdalle.

Nyt on hyvä. Onhan? Nyt miettimään mukavia asioita, niin uni tulee takaisin. Mies kuorsaa. Hyvä että kuorsaa, ilma kulkee jotenkin. Onpahan elossa. Hetikohta ajatus valuu mitä jos- tasolle miettimään, että jos ei oliskaan. Mitä jos se kuolee, mitä jos se jättää, mitä jos... on vaikea saada ajatuksia aisoihin, kun ei ole oikein mitään kiinnekohtaa. Paitsi oma hengitys, koirien hengitys, miehen hengitys... Sitten tulee nälkä. Maha kurnii. Mies kääntää kylkeä, kääntyy minuun päin. Kuorsaus loppuu, mutta nuhanenä alkaa pihistä, tuhista ja kurluttaa. Se on hyrisevää kuorsausta häiritsevämpää, joka hengenvedon jälkeen jää odottamaan, minkälaista ääntä tällä kertaa tulee.

Nälkä. Nenänkirvelyä, vaikka yritän hengittää hitaasti nenän kautta ulos, jos keuhkoista tuleva kosteus vähän auttaisi. Pihinää ja kurlutusta. Ei tule mitään. Hapuilen yöpaidan lattialta, yritän saada sitä oikein päin käänneltyä. Mies havahtuu. Jähmetyn. Mies jatkaa unihengitystä, minä yöpaidan pukemista. Nappaan toisen koiran kainaloon, ettei se hääläis mua odotellen ja häiritsis nukkuvaa, ja hiivin alakertaan.

Vettä kattilaan ja tulelle. Hunajaa lusikallinen kuppiin ja kiehuvaa vettä päälle, hengitän höyryä ja juon, kun on hieman jäähtynyt. Auttaa. Nenää ei kirvele, mutta räkä alkaa vuotaa ja limakalvotkin turpoaa taas. Aina jompikumpi. Lataan kahvinkeittimen valmiiksi odottamaan miehen heräämistä.

Pakka moloja

Eipä tarvinnu lähteä joogaan, nenä on tukossa muutenkin, saati jos on kumarassa. Iskiashermo eilen vähän kimoili, ja illalla tein joogaliikkeitä sen helpottamiseksi ja samalla muutakin. Alaspäin katsovassa koirassa meni koko pää ihan tukkoon. Muuten vointi olis ollukin ihan jaksavainen, mutta en viitsiny lähtee sinne tuhiseen ja puhkuun. 

Eilen pääsi vähän pidemmälle lenkille, kun oli hyvä ilma, ja kuopus oli käymässä kotona ja lähti mukaan. Meillä oli mukava kävelyreissu. Muutenkin kotona oli heti enemmän naurua kun se oli käymässä. Osin flunssaista räkänaurua. Toivottavasti kuopus ei saanut flunssaa, kun ensi viikolla on hiihtolomakin. Joulun jälkeisen lomanhan se vietti kryptosporidoosin kourissa kokonaisen viikon. 

Naurun aiheet vaan on vuosien saatossa vaihtuneet, nyt ne on tällasia.... XD

Hanget on pikkusen vailtuneet, osa lampuista palannu lumen yläpuolelle, mutta juuri tälläkin hetkellä sataa lisää. Ja linnut iloisesti hyppelee puussa ikkunan ulkopuolella. Vein pähkinöitä ja vähän vanhoja leivänjämiäkin närhien iloksi. Ja harakoiden. Naakkojakin on nyt näkynyt, mutta vaikka niitä iso parvi täällä kylällä pyöriikin, pihalla niistä ei oo ollu riesaa. Kyllä ne tarjottuja leipiä ja pähkinöitä käy välillä napsimassa silleen sivistyneesti. Naapurin piipussa näky yhtenä päivänä pariskunta istumassa, ja toinen odotti vuoroaan katonharjalla. Täytys käydä tarkistaan, onko mejän piipussa verkko vielä paikallaan.

"Luonnossa on reikiä keväisin", loihe lausumaan hassu eksäni. Jonka kanssa varmaan olisin vieläkin (ellei joku muu olis vieny mun paikkaa) jos se ei olis pilannu sillä viinalla kaikkea. Hyvä mies, viisas ja huumorintajuinen, ei mustasukkainen eikä väkivaltainen, ja tunnollinen. Paitsi kun viina vei, sillon ei oltu köyhiä eikä kipeitä. Toisaalta mun unet, joissa se esiintyy, on ahdistavia. Niissä on se alkoholismin tuoma epävarmuus ja turvattomuus läsnä. 

Unista puheenollen, olin taas viime yönä muuttanut uuteen asuntoon. Se oli täynnä edellisen asukkaan kukkia. Hurjasti kukkivia kukkia. Opuntiakaktus oli ainoa jonka tunnistin. Yö meni aika hyvin, kun muistin ottaa tujun annoksen särkylääkettä ennen nukkumaanmenoa, ja suhautin vielä nenäsuihkettakin.

Aamulla, ennen lumisateen tuloa, oli taivaanrannassa oranssi valojuova violetin pilven alla. Oli hieno. Kuva tosin huono, ikkunan läpi otettu. 

Tein eilen kuopuksen kotonakäynnin kunniaksi (aina löytyy syy juhlaan!) gluteenittomia mokkapaloja, ekaa kertaa sillä ohjeella, ja jestas että tuli murenevaa. Ei sitä saanu siisteinä paloina ollenkaan, se on ihan kuppi ja lusikka -tavaraa. Kuorrutuksen levittäminenkin oli tuhraamista, kun pohja tarttui levitettävään kuorrutteeseen ja jos yritti vähänkin korjailla jälkeä, tuli vain enemmän tuhoa. Onneksi en ollu tekemässä millekään vieraille tarjottavaksi. Kuopukselle pakkasin mukaan silleen, että painoin rasialla jäljen, jota pitkin leikkasin saksilla leivinpapereineen päivineen rasian muotoisen palan, ja toisen siihen päälle niin että paperi jäi väliin. Hyväähän se toki on, mutta en taida toiste tehdä.

Tullako vai eikö tulla

On se merkillistä, että kämpässä on kaksi pärskivää ja yskivää ihmistä, joista toinen on vieläkin kuumeessa aika ajoin, olleet kipeenä torstaista lähtien, ja mulla on vaan lievä nuha. Ja korva naksuu, ja tietysti on se väsy. Hengenahdistus. Omituisesti oon monena päivänä nukkunu jopa kymmeneen - ehkä sillä paikkaantuu huono unen laatu. Oon kyllä syönyt vitamiineja ja huuhdellut nenää, vaikka ensinmainitun tehosta flunssan ehkäisyssä ei olekaan mitään näyttöä. Ehkä mulla on sitten juuri tälle viirukselle jotain vasta-aineita jo varastossa, tai sitten se vasta itää.

Luin jostain, että Fox Newsin hostaaja ei pese käsiään, kun ei usko virusten olemassaoloon. Koska ei näe niitä. Hm. Suosittelen kokeilemaan vaikka kaksi viikkoa lämpimässä seisseen veden juomista, että tuleeko mahatauti vai ei. Ja se ei varmaan sit suostu ehkäiseenkään, koska ei näe siittiöitä eikä kuppaspirokeettoja niin eihän niitä sillon ole olemassakaan. Hyi yök.

Mies kokeili eilen töihin menoa, vaikka sanoin että ei saa eikä kannata. Oli komennettu kotiin aamupäivällä. Tänään jäi suosiolla kotiin. Tyttärellä on kolme päivää saikkua. Toinen tytär ei tullu kotiin koko viikonloppuna, ku sanoin että täältä todennäköisesti saa flunssan.

Tuli pakkanen takaisin! Aurinkokin pilkahtaa. Jo sitä lämmintä vesisadetta tulikin monta päivää. Lumi suli jonkin verran, mutta on sitä vielä jäljelläkin. Saattaa olla nyt se hankikeli, joka kantaa koirat - toivottavasti eivät keksi juosta pois pihalta.

Ensimmäinen narsissinnuppu suunnittelee aukeamista. 

Hupaisia lapsuusmuistoja

Sairastupa päivittää. Toisella kuume laskussa, toisella nousussa. Yskää ja nuhaa. Mulla ei mitään. Vielä. Ulkona on jälleen ilma, joka ei ilahduta, joten ostin keväisen kukka-asetelman Lidlistä, vaikka hinta vähän kirpaisikin. Tuli siinä jatkokäyttöön soveltuva lasikulho kyllä mukana, ja mun silmä tykkää.

Hyvää kuvaa ei kyllä saanu

Nuo perhoset (2kpl) nypin irti, ei se minusta niitä kaipaa. Ja sekin on huvittavaa, että kun roskia laitetaan kukka-asetelmaan, niistä tuleekin "somisteita". Jonkun neulasettoman kuusenoksanpätkän siivosin siitä töröttämästä, se ei ollu soma. Mutta ehkä liiterinlattian roskat viehättää kaupunkilaisia, joilla ei ole liiteriä.

Toinen mitä oon katellu niin on erilaiset tuoksusekoitukset ja muut koristetarkoitukseen myydyt roinat, joissa on kaikenlaisia puun ja kuoren palasia ja siemenkotia, jotka on jossain etelässä roskaa ja suomalaisen silmään eksoottisia ja kallisarvoisia. Hyvää bisnestä jollekin.

Kylläpä olin tänään iloinen siitä, että tuli ostettua ne elämäni kalleimmat itsemaksetut kengät viime keväänä! Ne missä on nastat.

Ei tuolla olis iliman pärijänny. Jännä miten kuvassa näyttää alamäeltä, vaikka siinä on ylämäki, jonka tosin tulin just alas. Ja ihan jaloillani. Kenkien mukana oli varoitus, että ne ei sataprosenttisen varmasti estä kaatumista :D vähän niinkuin amerikan malliin, kaikesta maalaisjärjellä tajuttavastakin pitää varoittaa, kun aina löytyy se pösilö, jolla ei oo maalaisjärkeä.

Niinku ei mullakaan lapsena ollu: sain uuden kurahousut, ja heti menin ja kahlasin vyötäröitä myöten vesiojaan. Kuvittelin, että se on suunnilleen sukelluspuku. On siinä kotiväki ollu turhautunu, ku lapsella on kamppeet märkänä vaikka on uudet hyvät kurahousut... en kyllä muista kastuinko vai pitikö veden paine housut niin tiiviisti etten kastunutkaan. Muistan vain sen, miltä tuntui seisoa siellä ojassa. Ojat veti mua puoleensa lapsena vissiin ylen määrin. Anekdoottina kuulin monta kertaa kerrottavan, että kun olin ollu räpimässä jossain ojassa, yks kylän mummeli oli huutanu mulle "tule pois sieltä ojasta, tai saat nuhan!" ja mie olin vastannu lakonisesti "mulla on jo".

Eilen pudotettiin lumia taas varaston katon mettän puolelta, mie en usko että meillä pitää paikkansa se lumensyvyysväite, että olis 40-60 senttiä lunta. Tai sitten mun jalat on maksimissaan 60 senttiä sisäsyrjästä mitattuna. Sen urakan jälkeen olin märkä ja niin väsynyt, että kaaduin taas sänkyyn ja nukuin ties kuinka kauan. Toki siihen väsymykseen oli osallisena se migreenilääke ja kaikki muutkin särkylääkkeet mitä epätoivoissani olin popsinut menemään. Nyt taitaa luonto hoitaa loput lumet katolta...

/ kele

Lumeen en oo vielä kyllästynyt, mutta päänsärkyyn olen. Totaalisesti. Eilinen oli väliä, yöllä taas alkoi. Hellitti kun nousin ylös, mutta heti kun oikaisin takaisin sänkyyn lukemaan (hyvä kirjakin olis) niin se alkoi entistä hurjempana. Kaadoin lääkekaapista kaikkea mahdollista suuhun ja hakkasin nyrkeillä päätäni. Potutti ja ketutti veellä ja iillä.

Esikoinen ja mies on kipeitä. Jälkimmäisellä oli yli 39 kuumettakin, toivottavasti ei ole influenssaa. Silti se reuhtoi sen lumenpudottimen kanssa, mie olin apuna mutta piti jo sitten komentaa kovalla äänellä, että lopetti että päästiin saunaan ja saatiin mies lepäämään. Oli se kyllä sitten saunan jälkeen ihan naattikin, ei jaksanu ees pukea eikä tulla sänkyyn. Nukkui sohvalla ja hikoili sohvan ja viltit miehenhajuisiksi.

Mie reuhdoin selkäni kipeeksi. Olkapääkivun takia nukkuminen on huonoa, nyt vielä selkäkin haittas. Mutta toimeliaan ja väsyttävän päivän jälkeen uni voitti joka tapauksessa. Tein nimittäin kolmeen otteeseen lumitöitä - mies oli aikonu ne tehdä lingolla töiden jälkeen, mutta mie kolasin kun kuulostelin jo päivällä, että se on kipee. Aamulla piti kolata, että pääsi pihasta pois, hierojalta ja kaupasta tullessa piti kolata, että pääsi takas pihaan, ja sit vielä myöhemmin saunapolku. Hiton painavaa lunta. Jos olisin tienny joutuvani ne tekemään joka tapauksessa, olisin kolannu sillon, kun lumi oli vielä kevyttä pakkaslunta.

Lumenpudotushommia varten piti lapioida polun kohdalle levennys, johon pinottiin kuormalavoja, ja niiden päältä justiin ylti vähän hilaamaan sitä pudottajaa katolla. Ei edes harjalle asti. Sitten taas uusi kolo kinokseen, lavojen siirto, ja uusi pätkä kattoa. Ei oo helppoa. Varasto kun on entinen navettarakennus, eli se on kaksikerroksinen ja vielä rinteessä, ja alarinteen puolelta pudoteltiin. Pudotusvehjes on ihan hiivatin painava nostaa sinne ylös. Kyllähän se "opetusvideoissa" sujuu mallikkaasti, kun on tilaa pihalla ja rakennuksetkin matalampia. Ylärinteen puolelta ei oo vielä kokeiltu, mutta siellä ei ole ongelmana kuin puut, risut ja paksu lumihanki.

Onneksi tänään ei tarvi lähtee ajeleen mihinkään, aika liukasta voi olla kun on lämpöasteita ja tiet pakkautuneessa lumessa. Mutta kyllä jotkut tuolla tien päällä on ihan yltiövarovaisia, suolatulla jäättömällä tiellä ei tunnu kuudenkympin alueella pääsevän neljääkymppiä kovempaa. Että joku tolokku siinäki pitäs olla. Kelin mukaan ajaminen ei tarkoita että ajetaan kävelyvauhtia joka paikassa. Yksi tällainen ajeli edessä ja lähti siitä isolle tielle, mie jäin risteykseen odottamaan ku näin että rekka tulee. Joutui meinaan rekkakuski sitten seisoon jarrulla, kun sillä oli se vähintään kahdeksankymppiä vauhtia ja eteen ilmestyi sellanen köpöttelijä. Hengenvaaralliseksi semmonenkin saattaa käydä, kun rekan jalkoihin jää.

Nyt ei potuta enää niin paljon, kun sai vähän pärpättää tänne ♥ pääkin saattaa ehkä olla vähän parempi. Tai vähemmän kipee edes.

Kuvituskuvaksi vanha otos joltain muinaiselta keväältä...

Että semmonen boikotti

Johan oli taas unien puolesta vilkas yö! Työnsin mummoa lumessa ja hurjaa vauhtia mäkeäkin alas, tapasin Miehen Joka Ensimmäisenä Ikinä On Mua Kosinut (terveisiä vaan A., jos satut lukeen - taas olit mun unissa) ja istuin ravintolapöydässä kahden valtavan lihavan, pahanhajuisen naisen kanssa. Jännää, että unessa voi haistaa, vaikka nenä ei edes toimi nukkuessa, että vois syyttää koirien ilmavaivoja. No, sainpahan ainakin vähän nukuttua vaihteeksi, eikä päätäkään särje! Vielä.

Lyhyeksi yö kyllä jäi. Mies on kyylännyt lumenpudotinta, kun nehän on kaupoista loppu ja ne, mitä tulee, menee heti. Huomasi eilen kuuden maissa, että Lahden Kärkkäiselle on tullut viisi, ja kysyi lähdenkö seuraksi hakemaan sellaista. Ei kuulemma olis viittiny yksin lähtee ajaan niin pitkää matkaa. No, mulla jo siinteli sänky mielessä, mutta lähdin kuitenkin, ja oltiin me sitten yhdeksän maissa jo kotona. Periaatteessa boikotoin Kärkkäistä - hyvähän se on boikotoida, kun niitä ei ihan nurkilla ees oo - mutta tämän kerran... ja löyty sieltä kuopukselle vitosella kunnon Jobmanin työhousut, esim. navettaan. Sit kokeilin mielenkiintoisen näköistä Saksanhirvivoidetta, ja haisin hyttysmyrkylle koko loppumatkan. Murmelivoidettakin olis ollu, en kokeillu enää sitä. Huh. Olihan se melekosen iso halli, mutta ei siellä mitään halpaa ollu kyllä, vaikka edullisen ostamisen paikkana ittiään mainostavat. No ne housut sai halvalla, ku olivat jotain näytekappaleita. 

Pyryttää muuten taas lunta. Iltapäivälle luvattu nollakeliä. Lumiukkoja ilmaantuu taas lapsiperheiden ja meidän pihalle...

Sotkarapukakkaa

Minä lumitöissä

Myhm. Juutuin sitten lumeenkin. Olin ilonen joogasta tullessani, kun huomasin, että aura-auto oli tökkinyt meän risteystä vähän avarammaksi, ja hurautin autolla huolettomasti perä eellä vähän liian läheltä kinosta, ja renkaat jäi jauhamaan tyhjää sinne. Ei muuta ku lapio pihalta ja taas hommiin - vaikka joogaohjaaja nimenomaan sanoi, että malttakaa pitää tauko ennen kun alatte rehkiä. En mie kehannu sitä autoa siihen kinokseenkaan jättää... samalla lapioitsin sen aurausvallinkin, jonka joku seuraava aurakuski oli siihen jo tyrkännyt. Osittain sen takia renkaat jäikin jauhaan tyhjää, kun siinä oli se aurausmuhju alla.

Olin jo lähtiessä väsyny (yöunet kärsi sekä alussa että lopussa ja päänsärkykin on aina seuranamme) ja kun joogaan mennään suhteellisen tyhjällä mahalla vielä, niin nälkäkin oli. Sitten kun raadoin lapiohommissa, kaaduin saman tien sohvalle, kun pääsin sisään. En ees jaksanu syödä. Reilun tunnin torkahduksen jälkeen tuli häly hakemaan tyttöä koululta ku sillä oli maha kipee - oli huonovointinen jo aamulla - ja ku mulla oli muutenkin asiaa kirjastoon niin kävin samalla siellä. Nopeesti vaan muutama vanha sulhaspiirakka ääntä kohti ja menoksi. Varovaisesti sai kyllä ajella ja pälyillä kaupungilla koko ajan, kun ne vallit on niin korkeet että ainakin lapsi jää helposti huomaamatta. Ja aurinko kilotti vielä silmiin ja heijastui mitä kummallisimmista paikoista. Pääkipu sai siitä hyvin tulta alleen.

Huono omatunto, kun auringonpaisteesta pitäs olla onnellinen! Menee taas monta päivää ellei viikkoa, ennenkuin se taas näkyy. Mutta minkä sille tekee, ei pysty kun ei pysty. On se sisältä kattoenkin kaunista.

Eilen oli se kauan odotettu ortopedi kuopuksella. Kyllä se pätevän tuntunen oli, mutta vaikutti siltä kuin olis ollu jossain aineissa... ei tahtonu saada lauseita loppuun asti ja silmät oli puoliummessa - saatto se toki olla luonnostaankin sellanen. Tuntui, että mie olin sille kiusankappale kysymyksineni. Mutta onneksi oli suomenkielinen, toisin kuin vieressä vastaanottanut lääkäri...

Nyt ensin kuitenkin kokeillaan ortopedista pohjallista, ja tällä hetkellä odotellaan sairaalalta päin tietoa, saako sen sitä kautta ja kuinka kalliiksi se tulee (yli satasen ainakin). Jos se ei toimi ja kivut jatkuu, kokeillaan pistoshoitoa. Viimeinen mahdollisuus on luuduttaa vene- ja telaluu yhteen, joka sitten vaikuttaa nilkan liikkeeseen ja kävelyyn ja kaikkeen, voi olla jopa kivuliaampi kuin nyt ja joka tapauksessa tietää kipsin pitämistä 8-10 viikkoa. Ja menee omasta pussista, niitä ei korvata. Että se niistä suomalaisista maksuttomista leikkauksista. En tiedä miksei korvata, kun vaiva ei kuitenkaan ole mikään kosmeettinen vaan ihan oikeasti elämää haittaava ja lisäksi synnynnäinen. Niitä korvataan vain alle 15-vuotiaille, ja niissä ekoissa rtg-kuvissa, mitkä otettiin kolme vuotta sitten, näkyy jo se luusilta, se on vain äityny siinä murtumatapahtumassa kipeeksi. Kummaa, ettei sitä muka huomattu aiemmin, kun tyttö kumminkin siinä kohtaa valitti sitä kipua. Sanottiin vaan että se on leikkauskipua joka menee ohi. Kukaan ei vaivautunut katsomaan enää niitä kuvia, että olisko niissä kumminkin jotain. Ei edes se lääkäri, joka sanoi, että ko. kipukohdassa ei ole mitään sellaista, mikä voisi kipeytyä.

Tein kalasoppaa, ja juhlavistin sitä kalliilla pussillisella katkarapuja, mutta ne on pahoja. Silti soppa on hyvää. Kunhan ei osu katkarapu suuhun.

Valot alla hankien

"Ota syliin!"

Eihän tämmöstä voi vastustaa. Sylissä on varmaan vähän lämpimämpikin, kun lattialla on viliposaa.

Viikonloppu meni, siihen kuului ulkona syöminen vaihteeksi koko perheen kera, ruoka oli hyvää mutta annokset oli pienentyneet. Esikoinen menee siihen ravintolaan harjoittelemaan tänä keväänä, ja tarkkaili miten siellä tapahtuu. Jälkiruoat jäi syömättä kun tarjoilija ei käynyt enää pöydässä sen jälkeen, kun oli ruuat tuonut. Toinen kiersi kyselemässä omista pöydistään, miten sujuu mutta tämä miestarjoilija ei. Ehkä sillä oli huono päivä. Maksettiin tiskillä ja lähdettiin. 

Mies oli tilannut lämmityspaneelit vinttiin, ja sillä oli kiire niitä asenteleen ja koekäyttään. Kuulemma säästää sähköä, mutta eiköhän niiden hankintahinnallakin maksa monta sähkölaskua, se erotus tuskin niin suuri on. Mutta lapsella pitää olla aina uusia leluja, ja itehän se ne maksaa. En kyllä taas tiiä millä rahalla. 

Ostin varjoviikunan, kun halvalla sai ja tytär toivoi. On sitten vähän niinkuin tyttären oma pikkupuu. Saa nähdä pysyykö hengissä. Pitäs löytää joku kiva suojaruukku sille.

Lumitöitäkin viikonloppuun kuului, kaikki niitä päivittelee. Eipä oo tosiaan moneen vuoteen näin paljoo ollu. Tuolla tiellä ku kulkee, niin on kuin jossain kanjonissa menis. Joku hesalainen valitti jossain, että "ei oo aurattu vissiin koko talvena ja lumivallit tukkii risteykset niin ettei näe mihinkään"... jos ei oo aurattu ni mistä ne vallit on tullu? Nyt se olis hyvä se lumensulattaja siellä, mutta kun se toimii dieselillä niin eihän se ilmastonystäville kelepaa.

Nuin on menny valot hangen sisään. Eilenillalla oli nuoskakeli hetken aikaa, semmonen pintanuoska, mutta ku olin jo saunassakin käyny niin en ruvennu puhkuun enää mitään lumipalloja pihalla. Kaksi korva- tahi sarvihahmoa tein, mutta kun otin päivänvalossa kuvat, niin eihän niissä erotu mitään. Pelkkää valkoista. Kokeilin Lightroomilla tuoda muotoja esiin, tuli tämmönen:

Huomeniltapäiväksi on taas luvassa nuoskaa, mutta ei varmaan sillonkaan ehi, kun on se kuopuksen kauan odotettu ortopedin aika. Ihmeelliseen aikaan, illalla kuuden jälkeen, ja kun on saunapäivä niin täytyy saunoa ennen sairaalallelähtöä. Vaikuttaa kulkemisiinkin se, että ei oo suihkua... tai on, mutta sitä ei voi käyttää. Varsinkaan nyt, kun painesäiliössäkin on niin vähän painetta, että pumppu käy tosi tiuhaan -> menee helposti pois päältä. Lähe siinä sitten shampoot päässä kellariin laittaan pumppua päälle... kunpa olis joskus varaa remontoida nää asiat kuntoon.

Päänsärky on myös kuulunut loppuviikkoon, viikonloppuun ja kuuluu näköjään alkuviikkoonkin. Sijaitsee oikealla puolella kalloa. Ei oikein mikään auta. Lauantai meni ihan mönkään kun piti ottaa migreeni- ja pahoinvointilääke ja sitten olin ihan tokkurassa ja huonovointinen. Sunnuntaina ahdisti, käytin TIP-taitoja ja kävelin paljasjaloin pihalla. Toimi.

Nykäsen Mattikin sitten otti ja kuoli, viis vuotta mua vanhempi. Mikä lie tullut, sydänkö petti. Ismo Kalliokin on kuollut. Istuin kerran sen vieressä kakskymppisen bussissa.

Lapio ja neula

Tästä tulee hyvä päivä. 

Laitoin vaatteet, joissa tuntuu hyvältä ja nättiä kynsilakkaakin. Ignooraan päänsäryt ja muut. Teen jotain hyvää ruokaa ja käyn pitkällä lenkillä. Ai niin, mutta tänään vissiin tulee UPSilta joku lähetys isännälle, en voikaan kovin kauas lähteä. Arvio saapumisajasta: päivän loppuun mennessä. Marmatin siitä, ettei sen tarkemmin voi sanoa, mies vaan että no onko se nyt niin kauheaa. On se, jos pitää koko päivä olla hälytysvalmiudessa. Hyvähän sen on sanoa, kun ei ite oo täällä oottamassa.

Mutta asennoidutaan sitten silleen, ja toivotaan että tuovat ajoissa. Että ehtis valoisan aikaan lenkille.

Eilinen oli telkkarinkatselupäivä. Ensin kaksi jaksoa Hiljaisia todistajia, sitten Elossa 24h koko sarja. Siinä sivussa valmistui pari koirantossuakin.

Tänään vois ottaa hommaksi tuon vasemmanpuoleisen koiranpuvun muutostyön. Siihen pitää laittaa lisäpätkä, on liian kiree. Eipä se näyttäny koiraa paljoa häiritsevän eilen kävelyllä, mutta mua kyllä. 

Tämänkin asian vois korjata, vaikke se homma mulle niin kuuluiskaan. Sitä kuvittelee, että aurauskepit on merkkinä aurattavan väylän reunoista, mutta meidän aurakuskit vetelee mistä tykkää. Autolla pitäs tuosta kääntyä, mutta väylä on niin ahdas, että aina krahnaa lumi jommalle kummalle puolelle. Miehän sitä mejän ajotietä oon muutenkin kunnossapitänyt, ei muuta ku lapiohommiin taas. Ja seuraavan lumisateen jälkeen uudelleen. Hyvä, kun on kunnon lihastyötäkin välillä! Ettei pelkkiä neulonta- ja ompelutöitä :)

Taas niin omituisia unia näin, mietin mistähän ne oikein kumpuaa. Arjesta ja ajatuksista varmaan, mutta ne muotoutuu alitajunnassa ja unissa kummallisiksi. Taas keräsin kamppeitani jostain pukukaapista, ja taas niitä oli ihan järkyttävän paljon. Se on teema, joka toistuu mun unissa. Oon lähdössä pois töistä/koulusta lopullisesti, mutta tavaraa on liikaa poisvietäväksi. Yritän seuloa vain tärkeimmät, mutta niitäkin kertyy liikaa. En hallitse asiaa. 

No, lapio tai neula kouraan ja eteenpäin!