sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Koski

Epähuomiossa latasin kuvat jo tänne, vaikka mun oli tarkoitus tehdä niistä ennen/jälkeen -parit, eikä niitä enää pysty poistamaan tuolta verkkoalbumista, joten laitan nyt sitten ihan omina kuvinaan nämä.
On siis pakkasen ja lumen aikana ja nyt suojakelin jyllättyä jotakuinkin samat paikat kuvattu.
 Yllä siis Nukarinkoski pakkasen aikana ja alla tilanne näihin aikoihin. 

 Tässä taas kuvapari kohdasta, jossa sillan yläpuolella oleva vesi syöksyy jään alle kauheaan syöveriin pulpahtaakseen sillan toisella puolella ulos. Yläpuolella pakkasen aikaan, alapuolella nyt.
Niin, ihan oikein, vaikka vois kuvitella toisin päin. Ilmeisesti lämpimän ilman johdosta vesi on löytänyt tiensä jään alla, eikä sen enää tarvi pärskyä pinnalla. Kyllä tuolta kolosta kumisi veden ääni, siellä se edelleenkin kulkee vaikkei sitä näy.

 Hieman toisesta kohtaa, yllä pakkasessa, alla suojakelissä. Jälkiä paljon :)


Tämmöstä nyt, on väsy joka ei poistunut ulkoilullakaan. Söin liikaa ja väsyttää vielä enemmän. Ei huvita mikään. Mutta se on ihanaa, ettei se mahatauti ilmeisesti vielä tarttunut. Mahataudillisen lomitetun emännän tytär on kyllä kuopuksen paras kaveri, että sitä kautta se saattaa vielä tulla...

Pihakin on bongattu. Onneksi ei ollu Pihabongausta sillon, kun oli kova pakkanen - lintuja oli niin paljon ja ne oli niin vikkeliä, ettei niitä olis saanu lasketuksi. Mutta nyt huomasin, että kun on useampi ruokapaikka, niin ei pystykään laskemaan kuin osan, kun ei näe niitä muita. Ja muutenkin ne vaan hakee jonkun pähkinän ja lentää katvealueelle puuhun tai puskaan syömään sitä rauhassa. Eli paljon enemmän lintuja oli, mitä sain laskettua ja merkkasin sinne ilmoituskaavakkeeseen, mutta kun ei saa merkitä kuin sen määrän, mikä on yhdellä kertaa näkyvissä. Aamukävelyllä näin ~40 -päisen naakkaparven, mutta sehän hajos aamulentonsa jälkeen pikkujoukoiksi, jotka syöksähteli mustina liidokkeina sinnetänne. En tiedä mikä niitä niin lennätytti ympäriinsä. Ruokapöytää ne ei ehtineet tutkimaan, mutta merkkasin yhdeksän bongatuksi.

lauantai 30. tammikuuta 2016

Villi

Käytiin katsomassa taas Nukarinkoskea, miltä se näytti suojakelien jälkeen. Romahdellut oli jääkansi ja vesi alhaalla. Saukon ja minkin jälkiä oli, ja jälkimmäisen näin kurkkivankin sieltä jäälohkareiden seasta. Hirveellä tsuumauksella sain jonkinlaisen otoksen siitä.

 Ilveskin oli jossain vaiheessa tallustellut siellä, vaikka asutustakin on ympärillä. Siellä ei kande pitää kissoja vapaana... vaikka eihän missään. Niin, luulen että tuo on ilveksen jälki, en tosiaankaan ole ekspertti ja olihan tuo jo aika vanhakin. Jäljet äkkiä "sulaa" kun on plussakeli, mutta on tuossa luonteenomainen kantapään ja karvojen jälkikin.
Mahaa kipristää nyt kyllä, ei tee mieli syödä niitä juustonaksujakaan, vaikka ostin. Puolikkaan suklaalevyn kyllä vedin, semmosen satarammasen, kuopus söi toisen puolikkaan. Tai melkein... mutta enpä totisesti ihmettelis, jos pitäs yöllä nousta yrjöään. Tai sitten se on psykosomaattista, kun pelkään ja ennakoin saavani sen mahataudin.

Palelenkin. Mies - joka oli tosi viluinen ennenkuin lopetti tupakanpolton (tai se itse sanoo, ettei lopettanut: ei vain polta enää) - sanoikin tänään että musta on tullu kummallisen paleleva nykyään. Kun tosiaan joskus käytin koiriakin aamupisulenkillä teepaitasillani, vaikka oli neljä astetta pakkasta ja aina tuntui olevan kuuma... nyt ei tahdo tarjeta huoneenlämpötilassakaan, saati ulkona. Vaikka sielläkin on lämpöasteita ja mulla kunnolla päällä eikä vain teepaitaa. Kilpirauhasarvot on mitattu mun mielestä parisen vuotta sitten, ja ne oli ookoo - sehän voi aiheuttaa palelua, jos ne on pielessä. Ja laihuus sekä syömättömyys, mutta niistäkään mulla ei oo kyse.

Puhelin

Ruusut alkaa päästä vapauteen jään sisältä.

Mutta onneksi on kahden päivän työputki takana, onneksi en lupautunut sen pidempään... huomasin että olen tosi herkästi hermostuva ja kirosanoja päästelevä, ja silloin on aika pitää taukoa. Etenkin, kun elävien olentojen kanssa tekee töitä. Olen oppinut, että tämä tauti oireilee mm. raivokohtauksina. 

Toisen taudin ehkä sain mukaani sieltä... miehän paikkasin lomittajaa, joka sairastui mahatautiin, ja myös tilan emäntä (joka kävi navetalla hoitamassa ne asiat, joita minä en pystynyt kun en osaa sitä tietokonelypsyä ja piti olla tarkkana, että antibioottimaidot menee oikeaan osoitteeseen eli viemäriin) oksensi toissayön. Eli on mahdollista, että minä oksennan ensiyön tai sitä seuraavan. Eilen jo mietin, että jos ostaisin ison pussin juustonaksuja ja vetäisin sen ja sitten tulis mahatauti, niin tulis inho juustonaksuja kohtaan eikä tarttis niitä enää ikinä syödä. Ehkä vois vielä vuorotella suklaan kanssa, niin mulla ei olis enää mitään paheita kun inhoaisin suklaatakin. Onneksi en ostanut, kun ei se vielä tullut. 

Ennen seiskaa herättyäni läksin heti koirien kanssa pienelle aamukävelylle, kun ei ne raukat ole saaneet liikuntaakaan. Ensin oli pakkasia liikaa, sitten kun oli hyvät ilmat, niin mie olin töissä enkä jaksanu lenkkeillä, sitten tuli vesisateet ja työtäkin taas ja väsyä. Tänään oli tuulista, mutta muuten hyvä ilma. Ja onneksi tulin katsoneeksi ulos ja lämpömittariin ennen lähtöä, ja älysin laittaa liukuesteet kenkiin. Silti liukastelin jo pihalla ja kirosin, että mitä hiton liukuesteitä nämä tämmöset on, kun ei estä liukumista - olin laittanu toisen niin, että nastat olikin kenkään päin :) eihän se ihme ole, että luistaa! Mutta käännöksen jälkeen olikin hyvä rouskutella menemään. Päivällä pidemmälle. 

Mutta siitä puhelimesta mun piti. Taannoin dna:n asiakaspalvelija lähestyi mua jokavuotiseen tapaansa, kun mulla on ollu semmonen määräaikainen puhelinliittymä siinä mielessä, että sen hinnoittelu on ollu voimassa aina vuoden kerrallaan. Se on muuttunu moneen kertaan erinimiseksi, joku Onni se nyt viimemmäksi oli. Nyt kuulemma eivät enää myy semmosia liittymiä, joihin ei kuulu netinkäyttöoikeus, joten sen mielestä mun oli aika päivittää puhelinkin nykyaikaan. Niin se sitten myi mulle halpismallin älykännykän. Hyvä etten itkua vääntäny, kun pitää luopua tuosta ihanasta vanhasta sinisestä, vaikka ei se niin kovin vanha edes ole. Mutta kun kerran sain uuden sim-kortinkin, niin vanha jäi vanhaan puhelimeen ja se on ihan entisellään, ei kuollutkaan :) Paitsi että eihän sillä tietenkään voi soittaa tai tekstailla, mutta muistutukset toimii - ja siinä tarkoituksessahan se tärkein mulle on ollukin. En ole vielä katsonut, minkälainen muistutustoiminto tuossa uudessa on. Se mua harmittaa, kun tuosta puhelimesta ei voi siirtää kuvia muutaku bluetoothilla (ei ole mitään paikkaa johdolle) ja se ei toimi ilmeisestikään. Ei saa millään laitteella yhteyttä siihen. Ainoa mikä toimi, oli lähettää siitä kuva toiseen puhelimeen, jolta sai ladattua koneelle, mutta nythän sitäkään ei voi enää tehdä. Muutamia mukavia lehmäkuvia siellä oli. Tai on. 

Omanlaisensa ihmettely oli siinä liittymänvaihdossakin; aktivoin sen netin kautta ja sen piti silleen käydä nopeastikin, vaan useampi päivä siinä vierähti. Sitten tuli viesti, että vanha lakkaa ja uusi otetaan käyttöön klo 15.33. Todella eksakti aika. No, neljän maissa katsoin, eikä ollu siirtyny. Illalla viimein oli mykistyny vanha puhelin (joo, piti sitten pitää molemmat puhelimet mukana töissä varmuuden vuoksi...) ja kun uudelleenkäynnistin uuden puhelimen, tuli siihen liittymä voimaan. Ensin (kun ei noin vain tullut käyttöön) tietysti ihmettelin, että joo, nyt ei voi kummallakaan soittaa :) No, tuli viesti, että kohta saat viesteillä asetukset puhelimeesi, tallenna ne. Eikä mitään enää sen jälkeen. Miksi lähettää tuollainen viesti, jos ei kuitenkaan tule mitään asetuksia?

Eilen videoin puhelimella, kun maitovasikka ihmetteli vesiastiaa, johon vaihdoin veden ja laitoin lämpimänhaaleaa vettä. En kyllä ole vielä sisäistänyt sitä mallia, että kaikki maailman asiat pitää filmata, ja ehdin aikani ihastelemaan sitä ihan vain omin silmin, ennenkuin älysin älykännykkäni kaivaa käteen. Ja sittenkin kesti aikansa, ennenkuin älysin panna kameran valon päälle.

En oikein vielä osaa kunnon kuvia ottaa, tässä yksi harjoituskuva ilman salamaa hämärässä sisällä:
Toinen koira tuli photobomberiksi siihen alareunaan :)

Edit: ruutukaappaus vasikan vedenlutrausvideosta:

...sillä on kirjava kieli :)

torstai 28. tammikuuta 2016

Keli

Niin, eihän mun ollu tarkoitus mollata oikeasti herkkiä, oon vaan niin kyllästynyt niihin, jotka on muotiherkkiä ja pilaavat typeryydellään niiden oikeasti kärsivienkin maineen, niin että kun nyt on - pitkällisen yrityksen jälkeen - annettu sairauskoodi ympäristöyliherkille, niin siellä on sitten samassa kategoriassa homealtistuneet ja ne mustan värin nanopartikkeleille herkistyneet. No en mie oikeasti tiedä, onko sellaisille herkistyneitä, mutta oikeasti sairaat ja luulosairaat on pantu siis saman sairausnumeron alle, ja se on minusta erittäin väärin. Ne on juuri ne luulosairaat, jotka aiheuttaa sen, että kaiken maailman markkusainiot dissaa oikeitakin yliherkkyyksiä.

Gluteiiniyliherkkyys on myös muotia nykyisin, ja siksi gluteenittomien tuotteiden myynti on kasvanut, ja esim. kahviloissa ja ravintoloissa gluteenittomia annoksia kysellään enemmän kuin ennen. Olen kuullut/lukenut jonkun keliaakikon valittavan, kun seisovasta pöydästä häviää muiden suihin gluteenittomat vaihtoehdot ja niille, jotka oikeasti sellaisia tarttis, ei sitten jää. Mie en koe olevani yliherkkä vehnälle, mulla todennäköisesti on jonkinlaista ärtyvän suolen oireyhtymää vain. Täysjyvävehnää nimittäin pystyn jonkin verran syömään ilman oireita.

Joogaopistolle ilmoittautuessa kysyttiin ruokavalioista, mutta en kehdannut siihenkään laittaa, että gluteeniton. Kysyn sitten siellä tarvittaessa, mutta eihän ne nyt muutenkaan mitään valkoista vehnää suosi ruuassa. Ituja ja kaalilaatikkoa...

Mutta keliakian sijasta kirjoitankin keliasiasta. Nyt on ollut suojakeliä niin kauan, että ne tamppaantuneet (auraamattomat) lumet on jääksimuuttumisensa jälkeen muuttuneet niin pehmeiksi, että eivät pikkutiellä kestä auton painoa. Mie sain taas töitä ja se tila on sellasen harjun takana niin, että kun sieltä haluaa pois, pitää kiivetä jyrkkä mäki. Sinne on onneksi useampi reitti, ja nyt tullessani valitsin sen, mitä emäntä sanoi loivemmaksi, ja olihan se ehkä vähän... mutta ihan lopussa oli tiukka käännös ja pieni mutta jyrkkä mäentöppyrä siinä terävän kulman muodostavassa käännöksessä. Kovaa ei olis edes päässyt kulkemaan, kun pyörät suti lähes koko ajan; kakkosella suditin menemään hissun kissun mahdollisimman tasaisella pienellä kaasulla ja siinä mutkassa - kun auton nokkakin nousi niin ylös että tie hävisi hetkeksi näkyvistä - olin satavarma, että nyt karkaa käsistä eikä ainakaan sillä vauhdilla ja sutimisella pääse siitä mäestä yli. Ehdin jo miettiä, että saanko autoa ojasta ite vai pitääkö soittaa joku apuun, mutta niin vain sitkeä uuttera Picassoni selvitti senkin!

Muutenkin kun on näitä maalaisteitä pitänyt ajella niin tuntuu kuin niskat kramppais kun joutuu niin kamalan skarppina olemaan koko ajan. Pää jäykkänä.

Jäädytysjutut on mennyttä, tein mie tuon lyhdyn ja poltin siinä yhden ulkotulen, kun olihan se tehtävä kun niin paljon olin nähnyt vaivaa.
Ilman salamaa
Salaman kera
Halusin ottaa salamallakin, kun tuo yksi on hauskasti kaksivärinen. Sillä oli joku tarinakin, en vain enää muista mikä. 




Pitäs irrotella nuo tyhmät narut pois kertomasta menetetystä kunniasta. Pajupallo sentään on siinä vielä.


keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Pakko

Nyt on pakko avautua. Johonkin. Ja minnekäs muualle kuin tänne, anteeksipyyntöni tarjoan jo valmiiksi, jos loukkaan jonkun tunteita.

Kävin joogassa pitkästä aikaa, edellinen käynti oli joulukuun alkupuolella. Tai joskus. Monta viikkoa sitten joka tapauksessa. Kaksi tämän vuoden ekaa kertaa jäi välistä flunssan takia, mietin nytkin sinnemenoa kun aamulla niin yskitti, mutta menin kuitenkin, eikä onneksi siellä yskittänyt. Kälätys oli melkoinen, ja aloituskin viivästyi sen takia - joku jopa vetosi kellon "kulkevan omia teitään" ja sillä varjolla haahuili siellä, vaikka kello oli ihan oikeassa. Sitten kun viimein päästiin aloittamaan, niin alkajaisiksi ohjaaja esitti "erään ryhmäläisen toiveen" että matkapuhelimet laitettaisi ns. lentotilaan, että säteilyherkät ei häiriintyis.

Siis oikeesti. Asiaa on paljon tutkittu ja "Toistaiseksi ainoa varmasti tunnettu mekanismi, jolla matkapuhelimien säteily vaikuttaa eläviin kudoksiin, on lämpeneminen."* Sekin edellyttää puhelimen lähellä (esim. taskussa tai korvalla) oloa. Eikä toistaiseksi ole ihmistutkimuksissakaan saatu todennettua oireilun ja kännykkäsäteilyn yhteyttä. Siis sehän on radioaaltoja. Niitä kulkee ihan koko ajan joka puolella meidän ympärillä, ihan taatusti ainakin niissä paikoissa, missä radion saa kuulumaan.
(*Wikipedia)

Kun minä silloin aikanaan sille ohjaajalle kirjelmöitsin siitä paikkaongelmasta, kun tietyt ihmiset osoittaa mieltään, jos heidän paikalleen sattuu alustansa asettamaan, vaikkei mitään paikkoja oikeasti voi varata, niin ohjaaja (toki sanoi seuraavalla kerralla asiasta, mutta) esitti mulle, että "meidän pitää opetella sietämään toisenlaisuutta" tai jotain sinnepäin, ei se nyt just noin menny mutta ajatus oli se, että mun olis vain pitäny nousta asian yläpuolelle. Nähtävästi sama ei koske säteilyhörhöjä.

Mietin vähän, kuka se niistä järkevänoloisista mummoista olis, mutta se paljastuikin toiseksi niistä kahdesta mua nuoremmasta ihmisestä, ketkä siellä käy. Eikä sillä ollu tähän mennessä ollu mitään ongelmaa kännyköiden kans. Se paljasti itsensä sillä, että heti joogan päätyttyä kysyi innoissaan, että huomasiko kukaan eroa. Kyllä joku kuului myöntelevänkin, ja kovin positiiviset kokemukset oli porukalla. En viitsinyt rikkoa harmoniaa kysymällä, huomasiko kukaan, että mun puhelin oli ihan normaalisti päällä, vaikka äänettömällä.

En todellakaan ala temppuilemaan tuollaisen takia - jos kyse olis jostain OIKEASTA harmista, vaikka koira-allergiasta, voisin vaihtaa ryhmää tai käyttää aina vastapestyjä vaatteita etten aiheuta oireita, tuoksuja en juuri käytäkään ja muita eläimiä ei ole. Se on jo liikaa, että joku alkaa vaatia joogaryhmää käyttäytymään mielensä mukaan.

Taidan viedä seuraavalla kerralla alumiinifoliota sinne, että halukkaat voi kietasta siitä hatun itelleen.
Tai jos kertoisin, että olen allerginen mustalle värille, että siitä irtoaa ilmaan nanohiukkasia, jotka aiheuttaa mulle huonon olon, että voisitteko joogaa varten pukeutua toisenvärisiin vaatteisiin? Ei sellaisesta mitään todisteita ole, mutta luin intternetistä että niin voi olla, ja ihan selvästi itsessäni olen huomannut oirehdintaa! Sen täytyy olla musta väri, se ei voi olla mikään muu! Paitsi ehkä tummansininen. Sinapinkeltainen on vain rumaa, älkää panko sen väristäkään päälle, kun se sattuu silmiin.

Tai sitten vain olen hiljaa ja annan hörhöillekin jooganautinnon, kun ne kokee olonsa hyväksi luullessaan, että huoneen kännykät on lentotilassa.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Raha

Sen verran kylmenee kämppä aina lämmityskertojen välillä, että koiria viluttaa. Usein menevät heti lämmittimen eteen, kun sen laittaa päälle. Ja jostain syystä usein myös silloin, kun alkaa olla jo kuuma ja aattelee, että laitanpa lämppärin pois - siinä onkin koira edessä lämmittelemässä, eikä sitten raaskikaan sammuttaa.

Pakkasta ei kyllä enää ole, että sen puoleen... lintulaudaltakaan ei vähene ruoka ollenkaan niin kovaa vauhtia enää. Ja olen kyllä ollut kuulevinani joissakin sinitiaisen äänissä kevään sävelen :)

Säiden haltijan kyllä täytyy olla nainen, kun menee nämä kelit ääripäästä toiseen. Ensin on joulu, joka on yhtä lämmin kuin edeltänyt juhannus, sitten tulee helvetilliset pakkaset. Sitten sataa vettä. Oli muuten pikkuisen inhoittavaa ajella, kun kävin viemässä tytön kouluun. Annoin rahaa, että tulee bussilla kotiin, oli se niin stressaava matka... eikä siinä ajokelin huonoudessa ollu vielä tarpeeksi, kun alkoi moottorihäiriön valokin vilkkua kojelaudassa. Ajoin linja-autopysäkille ja sammutin auton, ja kun käynnistin uudelleen, ei ollu enää ylimääräisiä valoja. Joku ruiskutus- tai pakokaasunpuhdistushäiriö, joka ehkä sitten meni ohi.

Laitoin meneen lomituspalveluun tuntilistani (odotettavissa ensikuun puoliväliin muutama kymppi ylimääräistä rahaa) ja työverokorttini, jonka prosenttimäärää korotin yhdellä yksiköllä. Ostin vähän enemmän postimerkkejäkin, kun nousee postimaksut taas enskuussa. Oli kirjastossakin noussut kopiohinnat 100% siitä, kun edellisen kerran kopioitsin... nyt piti siitä verokortista ottaa kopsut, vaikka vahingossa sitten lähetinkin sen alkuperäisen... Vähän ärsytti, kun oli kiire, ja kirjastontäti ei suostunu ottaan mun rahaa ennenkuin olin kopioinut, ja sitten kun olin asian hoitanut ja oli maksun aika, ei ollukaan ketään tiskillä ja jonoakin oli kertynyt.  Ja mulla kiire kotiin laittaan ruokaa ennenkuin taas pitää olla menossa. Jätin sitten ne rahat vaan siihen tiskille ja huikkasin mennessäni tädille että jätin ne siihen.

Kirjastosta mieleen; kun palautin edellisen kerran kirjoja, oli kauhea hässäkkä siellä ja ihan sikana palautettuja kirjoja, ja sitten yksi Aku Ankan Jumbo oli meillä muka palauttamatta ja siitä tuli sähköpostiin muistutus. Yritettiin etsiä sitä kaikista mahdollisista ja mahdottomista paikoista, autoistakin, eikä löydetty, ja lopulta mun piti netissä uusia sen laina. Olin kyllä melko varma, että se oli siinä kassissa, mutta kun sitten käytiin kirjastossa muutaman päivän päästä katsomassa, sitä kirjaa ei ollu siellä. Päättelin siis, että sen on oltava meillä. Mulla oli hitonmoinen huoli siitä ja melkein jo tilasin kaupasta uuden, kun aattelin että se on korvattava kun me ollaan se hukattu, mutta kun sitten kävin netin kautta katsomassa niitä lainojani, sitä ei enää ollukaan siellä. Se siis oli kuin olikin viety kirjastoon, mutta hyllytetty palauttamatta, ja ilmeisesti joku oli sen halunnu lainata ja siinä vaiheessa siellä korjattu asia. On se hyvä, että pystyy netistä katsoon omat lainat! Ja uusimaankin tarvittaessa.

Eilinen oli tosiaan haipakkaa, eestaas menoa ja nopeaa ruuanlaittoakin jossain välissä. Tiesin, että kuopuksella on nälkä, kun se ei kuitenkaan ole koulussa syönyt, ja otin sille ruokarasian mukaan kun lähdin hakeen hammaslääkäriin. Hotkaisi ruuan siinä muutaman minuutin automatkalla, pesi hampaat ja meni reippaasti paikkuuseen. Meillähän oli tosi tiukka aikataulu, kun tunnin välein oli ajat hammaslääkärille ja psykologille, mutta tyttö pääsi lääkärille muutaman minuutin aikaisemmin, ja homma oli valmis viisi minuuttia yli varatun kellonajan. Käsittämättömän nopeaa on hampaan paikkaus nykypäivänä! Siinä ajassa (ehkä yhteensä n. 10 min) puudutus, sen vaikutuksen odotus, poraus, paikkaus ja kovetus. Ei mitään syöntirajoituksiakaan. Ennen vanhaan jyrryytettiin hirveän kauan ja tumpattiin sitä paikka-ainetta monta kerrosta ja vielä piti olla kaksi tuntia syömättä sen jälkeen. No, meillähän ei ollu mitään hätää sitten ehtiä sinne psykologille. Joka puolestaan oli vartin myöhässä.

En sitten ehtinyt kovin paljon tankkaamaan, kun menin verenluovutukseen, ja se kostautui. Sain (jouduin) maata siellä vaikka kuinka kauan, kun naama oli kuulemma valkoinen ja olokin heiveröinen. Mutta onpahan homma hoidettu. Kolme tekstarikutsua olen joutunu ohittaan tänä vuonna, oli migreeniä ja flunssaa, ja omatunto alkoi kolkutella jo kovaa. Vaikka kyse on vapaaehtoisuudesta, niin mulle se kutsu on sama kuin käsky.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Kolhu

Mistähän lie merkkinä se, että mulle on ruvennu tuleen kamalasti kirjoitusvirheitä... kirjoitan yleensä sokkona kymmensormijärjestelmällä, en nyt huippusihteerin vauhdilla mutta hyvin oon pärjänny (etenkin kun nykyään ei enää tarvi työn puolestakaan mitään näppistä käyttää) mutta nyt on alkanu hävitä sormien ja käsien koordinaatiokyky. En oo siihen sen tarkemmin perehtyny, mutta huomaan, että toinen käsi hidastelee eikä saa merkkejään painettua tai todennäköisemmin toinen yli-innokkaana painelee kirjaimia, jotka on vasta myöhemmin tulossa. Deletenappi on ahkerassa käytössä, sikäli kun itse huomaan virheen... livahtaa niitä seulan ohikin. Just äskenkin, kun kirjoitin Marjaanalle kommenttia. Piti kirjoittaa "maailma on" mutta toinen käsi oli maailman lopussa jo "on"-sanassa ja tuli ylimääräinen ännä sinne. Nämä yhdistettynä siihen n/t -ongelmaan, joka on aina ollut (esim. yritän kirjoittaa olen niin tulee olet tai päinvastoin) niin kohta mun kirjoitusajasta suurin osa menee deletoimiseen.

Työtapaturma

Aamulla herätessä huomas kyllä töissä olleensa. Tosin se hartia- ja käsikipu saattoi johtua siitäkin, kun eilen liukastuin saunan lauteilta alas tullessani ja takerruin henkeni kaupalla lauteiden kaiteeseen. Silloin kiinnitin huomiota vain jalan kipuun, kun se kolahti, mutta ehkä käsikin jotenkin revähti, kun joutui yhtäkkiä kannatteleen koko ruhoa. Muuten olisin kaatunut kiukaaseen, en tiedä olisko muuten niin kouristuksenomaisesti tarrannutkaan siihen kaiteeseen, jos sitä pelkoa ei olis ollu. En tiedä mitä ainetta pitäs käyttää märissä tiloissa liukkaaksi muuttuvan puun puhdistukseen, kun etenkin lauteiden alin porras on aina vain liukas, vaikka sitä kuinka jynssäis. Kloriittikaan ei auta. Joku hapan pesuaine ehkä?

Tänään mulla on psykiatrisella hoitajalla käynti, sitten tulen kotiin hakemaan tytön ja vien sen kouluun, sitten menen kotiin ja taas kohta haen toisen tytön ja vien sen hammaslääkärille ja sieltä pikapikaa psykologille kaupunkiin - tunti väliä niillä ajoilla, mutta oon informoinu sitä ihmistä, että saattaa olla että tullaan vähän myöhässä, mutta tulossa kuitenkin ollaan. En ajoissa huomannut että ne ajat on liian lähekkäin. Liikaa kaikkea.



sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Pari

Sain taas tänään ripustettua pari jäädytysjuttua, jotka on olleet ties kuinka kauan jo valmiina, mutta muotissa kiinni. Kertakäyttömuovijuoma-astiassa. Mikähän sitä kuvais parhaiten, ehkä "lasi" mutta ei lasi voi olla muovia, sehän on lasia. Suomenkielessä on tässäkin kohtaa aukko. Puuttuu kuvaava luonteva sana... juoma-astia ei ole kovin notkea, vaikka kertookin, mitä sillä kuuluu tehdä. Mutta eihän mun siitä pitänyt jaaritella vaan tuosta pariskunnasta, jotka pitää toisiaan kädestä. Ja joku väkivaltaisen näköinen tyyppi astalo kädessään hyppää niiden kimppuun ylemmästä raidasta. Liekö triangelidraama meneillään?
Laitoin siis värivettä, annoin jäätyä, laitoin toisen väristä vettä ja annoin jäätyä ja toistin. Tuppas silti reunaa myöten värit meneen vähän toisen reviirille maagisia kuvioita muodostellen. 

Sitten se toinen blingblingjäädytys - samaiseen silikonivuokaan ihan vaan vettä ja hileitä ja kun ne jääty niin lisää vettä. Olis kannattanu jättää lisäämättä, tuli kuplia ja harmautta ja muuta ikävää. Mutta hauskan näköinen tuokin on. Kesällä sitten on noita kiiltäviä palasia pitkin pihaa...


Kahden päivän työrupeama on ohitse. Väsyin totaalisesti. Eilen vedin pitkät päikkärit, tänään olin ihan hirveän väsynyt ja piti lähtee kaupassa käymään ja ruoka laittaa ja ehdin vain torkahtaa ennen kuin piti taas lähteä. Työ sinänsä on kyllä ihan mukavaa - paitsi vasikoiden juotto. Isossa ryhmäkarsinassa on viisi juotettavaa (vain koska ei ole tarpeeksi pantoja niille, että voisivat käydä juoma-automaatilla itsenäisesti - pantojen ostosta vastaava henkilö ei pidä asiaa ongelmana, koska ei itse koskaan juota vasikoita) ja on ihan hirvee homma saada pidettyä tuttisankon tutti oikean vasikan suussa ja hätistää muita pois. Etenkin, jos ja kun juottaa kahta kerralla, ettei maito ehdi jäähtyä. Kaksi vasikkaa tulossa lisää ihan piakkoin, lehmä ja hieho vuorotellen viuhtoo hännällään poikimakarsinassa sen näköisenä. Olin jo varma, että tänäaamuna on vasikka, kun oli niin tuskainen meno eilen, mutta eipä vain.

Huomenna on monta menoa, mutta onneksi ei aikaista lähtöä...

perjantai 22. tammikuuta 2016

Ihra

Tässä näitä ruusun tai useampia sisältäviä jääklimppejä. Toiseen on lirahtanut hieman punajuuriväriäkin. Useassa erässä jäädytetty, ensin pohja niin, että ruusut jää kiinni, sitten päälle lisää vettä.

Olof Palme maalaili skenariota liivate/hilejäädytyksestä, mie kokeilin maissijauhosuurustuksella, mutta jäi harmaaksi.
Ihan hauskan näköinen se kyllä on noinkin, mutta ihmettelen, miksi sitten kastike, jonka suurustan maissijauholla, jää kirkkaaksi niin, että jos haluaa siitä sakeamman näköistä, pitää laittaa kermaa. Vai vatkasinko vain liikaa ja se tuli kuplaiseksi, ja olisko se pitäny jäähdyttää hitaasti sisällä eikä viedä höyryävänä kuistille... Seuraava hilejäädytys on tulossa kyllä. Toisenlainen.

Löysin Lidlistä niin hyvän maksapateen, että sitä on ostettava lisää! Hintakaan ei ole hurja. Vähän vierastan niitä kökköjä siellä seassa, mutta nehän voi pudotella lattialle, jos ehtivät sinne asti ennenkuin ahne koira nappaa suuhunsa. Oululaisen jälkiuunipalalle sitä ja juustoa... oi nam.

Äsken kun kävin viemässä tytön lukioonsa, hain mennessä Matkahuollosta sen Varustelekan paketin, missä oli ne tyttären housut. Kauhisteli, että kauhean isot ja leveät, mutta pisti reppuun ja kaiketi aikoi kokeilla koulun vessassa, miltä ne näyttää. Mitään ei ole kyllä kuulunut sen koommin...

Tullessa sitten hain kaupasta jauhelihaa ja samalla ostin uunilihan, jonka läskin viilsin irti ja vein linnuille. Ei oikein kelepaa, enempi ovat noiden mun tekemien munkinpaistorasva-pähkinäköntsien kimpussa. Kattelin, että ovat kaivertaneet sitä rasvaa pähkinöiden ympäriltä niin, että pähkinät vaan jää töröttään (kaipa nekin on kuitenkin joku jossain vaiheessa syönyt) joten ajattelin, että mitä turhia kursaileen, ja palastelin pelkkää rasvaa tarjolle. Katotaan, meneekö. Kyllähän tiput vähän pällistelee ja kattoo yhellä silmällä ku on epätavallisen näköstä tarjottavaa, mutta käy se kaupaksikin rohkeammille. Ja närhelle tietty.

Pakkasta oli tosiaan aamulla kolmisenkymmentä, sisälläkin vileetä. Onneksi on lämmittimet, tosin toinen on taas tyhjä. Tyhjeni eilen aamulla, sanoin töihinlähtöä tekevälle miehelle, että jos se löysää säiliöstä korkin, voin kyllä täyttää sen. Se sanoi, että samalla jos hän sen löysää, hän voi vähän täyttääkin. Laittoi siis "tilkan", mutta ei täyttänyt sitä sitten myöhemminkään kunnolla, ja nyt se on sitten tyhjä.

Täytynee lähteä etsiskelemään soveliasta villapaitaa navettakäyttöön...

edit: kyllä läski kelepaa :) jonoakin syntyy.

torstai 21. tammikuuta 2016

Vero

Onhan se kaunistakin, pakkasella. Kuolemankaunista. Meillä on kyllä yllättävän paljon pikkulintuja tänä talvena vielä tähän aikaan, ehkä siihen on syynä pähkinätarjoilun lisääntyminen aiempiin verrattuna, ja onhan noita lämmittelypesiäkin siellä täällä. Ja ruokapaikkoja useampia, ei tarvi jonottaa eikä niin paljon pelätä ylempänä arvoasteikossa olevia. No, niitä tali- ja sinitiaisia ne enimmäkseen on, ei mitään erikoisia. Yksi mustarastas tässä vielä pyörii, syö niitä muserrettuja pähkinöitä ja kuorittua auringonkukansiementä tuosta laatalta. Maasta on nyt vaikea syödä pudonneita, kun on niin höttöinen hanki. Minusta on kyllä käsittämätöntä, miten voi tuollainen pieni höyhenpallo pysyä hengissä näin kylmällä!

Mutta muusta kuin talviruokinnasta on kiinni se, että töyhtötiainen on nykyään uhanalainen.
Nimittäin tehometsätaloudesta. Mutta eihän ne metsänkasvattajat siitä välitä, pääasia että itse hyötyvät.

Mutta asiasta toiseen niin auto meni läpi katsastuksesta ilman mitään huomautuksiakaan! Ihme, vaikka se ruutu niin herjaa. Mies oli mukana (nainen katsastus"miehenä", ei oo ennen mun auton kohalle sattunu) ja mietti, mahtoiko se vikakoodeja edes katsoa. Tosi nopeasti ainakin oli katsastettu. Mutta mikäpäs siinä, seuraavaa isompaa vikaa odotellessa...

Synttärikakku tytölle ei ollut oikein minkään makuinen - koostumus kyllä ihan hyvä, mutta olis vaatinu vahvemman makuista kostuketta, täytettä ja päällystä. Seuraavalla kerralla tietää. Mutta vanhempi tyttö sanoi yök, näyttää ihan sämpylältä, en syö. Ja vähän niinku sämpylältähän tuo maistui. Onneksi ei käynyt vieraita, tänään tulee tytön kummitäti, mutta ostin pullaa sille tarjottavaksi. Tai jotain vadelmajogurttitäytepötköä. En taida kehdata sämpyläkakkua tarjota.
Moni kakku päältä ka... mmm... kakku. Ei tullu  mitään koristeitakaan hommattua, mutta hopeapallosia löytyi yksi purkinpohjallinen. Ja suklaakonvehteja lapsen lahjapaketista.

Olin päivän etuajassa, luulin eilen että on torstai ja tänäaamuna että on perjantai. En ees tullu laittaneeksi autoa lämmitykseen, kun luulin että vasta kahdeksitoista on meno... onneksi bussit kulkee. Kasiluokkalainen on isänsä työpaikalla TETissä tänään ja huomenna. Hyvin se isä on lapsensa hyvinvoinnista huolehtinu, eväät ja lämpimät vaatteet ja silleen. Saapa nähdä, mitä tyttö on ollu mieltä työnteosta... aiemmin ollu vain taksvärkissä kaverinsa äidin navetalla. Siellä missä mieki oon töissä välillä ollu. Menen muuten taas viikonloppuna, toivottavasti tarkenen ja toivottavasti sääennusteet pitää paikkansa ja lämpötila tosiaan nousee jopa alle 10 pakkasasteeseen.

Tuli taas tekstarilla kysymys (eilen) että voinko tehdä tällä viikolla lomitusta. Työttömiä riittää, ja eläkeläisiä pyydetään (niin, melkein "tullaan kotoa hakemaan"!) töihin... toisaalta eipä kukaan työtön lähtiskään tekeen kahta päivää, kaikki se paperisota ja byrokratiarumba mokoman takia. Kuitenkaan ei ole täyspäiväselle työntekijälle töitä. Enkähän miekään oo käyny ku tuossa yhessä navetassa... mutta nyt oon saanu oikein oman verokortin palkalle, vähän asiallisemmalla veroprosentilla eli 22,5 ja tulorajakin oli tuplattu. En tiedä miksi. Uskallankohan luottaa siihen? Vaikka mistä sen tietää, tuleeko niitä töitä tehtyäkään.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Kakku

Merkillinen migreeni. Oikean silmän yläpuolella. Tulee takaisin kun lääkkeen vaikutus lakkaa. Onneksi kuitenkin lähtee välillä... en tiedä, miten kävisi jos ottaisin tuplasti sen annoksen millä se pois lähtee, että pysyiskö sitten poissa. Nyt ei (lääkkeen haittavaikutusten takia) pysty, pitää ajaa hakemaan lapsi koulusta ja sitten ajaa sairaalalle käyttään sitä psykologilla ja sit ajaa kotiin ja tänään on vielä auton katsastusaikakin puoli neljältä. Saa nähdä mitä katsastussetä sanoo siitä sivutörmäyssuojasta, kun auton näyttö herjaa että "RE-ARM IMPACT SENSOR". Ja joskus sammuttaessa vilauttaa latausvaloa piipahduksen kera. Impact sensorille näkyy olevan englanninkielisiä korjausohjeita (liittyen siihen rotansyömään punaiseen painikkeeseen moottoritilassa, mitä ihmettelin blogissakin joskus) netissä, mutta en taida viitsiä näin just ennen katsastusta alkaa ropaileen - katotaan jos se saa jotain noottia. Sitäpaitsi helvetillinen pakkanenkin taas. Aina on kauhea pakkanen, kun käytän autoa katsastuksessa. Miksi se pitää aina jättää viime tippaan tammikuun pakkasille???

Mutta jäätymistä tapahtuu runsain mitoin nopeasti kyllä. Tämän ruusun kanssa kokeilin sitä, että panin sen varsi edellä veteen, sitten jätin haarukan tönöttämään kukkaan ajatuksena, että se painais kukan veden alle ja saisin sen sitten irti lämmittämällä sitä vähän. No, se oli sitten painanut kukan ihan reunaan kiinni, ja kun irrotin haarukkaa, lohkesi palanen jäätäkin kukan yläpuolelta pois.

Aiemmin jäädytin kukkia niin, että ne oli varsi  ylöspäin, ja varren kiinnitin langalla tölkin suulle niin, ettei nouse ylös. Neulalla lanka läpi kartongista, ruusunvarresta ja taas kartongista toisella puolella, ja solmuun. Siinä on taas se huono puoli, että kukka pyrkii koko ajan pinnalle eli on sitten kumarassa. Varmaan kinostaa kauheesti kaikkia.

Mutta on mulla semmonenkin homma tässä tekeillä, että uunissa on munaton ja vähävehnäinen kakkupohja. Tytöllä on synttärit. Vieraita ei lie tulossa, mutta olishan tuota hyvä vähän siivoillakin paikkoja. Ainakin kakkutaikina oli hyvää, toivottavasti kakkukin...

Tämmöisiä pullistuksia tulee maitopurkkijäädytyksiin. Kyllähän se näkyy tuo punajuurivärikin vetäytyvän tuonne keskelle, reunat on ihan kirkasta jäätä...

Säröilevät vallan kaikki
Ihan tuolla vasemmassa reunassa näkyy se kaikista rumin, niin paksua punajuuriväriä, ettei ole reunatkaan kirkkaat. Mutta päiväkausien jäätymisestä huolimatta se ei ollukaan täysin jäässä, vaan sen pinnalla oli ihan juoksevaa vettä - punaista vettä tietysti, ja nyt sitä on mun toppatakissa eikä se ikinä lähde pois.

Mutta onneksi löysin ihan puolivahingossa itelleni halvan hyvän toppapuvun "ihmisten ilmoilla liikkumiseen", kun oltiin etsimässä tytölle housuja. Vasta kaupassa kuulin (ja näin kännykän näytöltä) minkälaisia housuja se etsii - reisitaskuhousuja - ja olisin voinu jättää koko kauppareissun väliin, kun tiesin, ettei semmoisia kaupoissa ole näinä päivinä. Onneks en jättäny, sain toppapuvun. Varustelekasta sitten tilasin ne housut sille. Toivottavasti on tyytyväinen... mie kyllä pelkään - mitä tyttökin vähän aanaili - että ne näyttää hyvältä vain hoikkien, pitkäjalkaisten ja kapealanteisten tyttöjen päällä. Hoikkahan tyttökin on, mutta ehkä sillä on vähän muodokas lantio niihin housuihin. Tai sitten se on tyrmäävän hyvännäköinen niissä. Saa nähdä.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Voima

Ihanasta sateenkaarilangasta ei aivan riittänyt sekä sukkiin että lapasiin :(
Tuon verran toisen kärjestä ja peukalot jäi puuttumaan, just kun olisin saanut raidatkin osapuilleen kohdakkain.

On ollu taas matalapainetta, niin lapsen takia kuin kai muutenkin... ehkä se, etten ole saanut aikaiseksi lähteä lenkille pitkään aikaan, on vaikuttanu mielialaan huonontavasti. Yksi syy on se, ettei saa koiria mukaan (nurkissa pyöritty vähän, kun ne on kunnolla puettu ja kengätkin jalassa - on muuten  huvittavan näköiset jälkijonot...) ja toinen se, kun on ollu tätä flunssaa ja pakkasilma sattuu kurkkuun ja keuhkoihin. Ei millään tee mieli hengitellä sitä sen enempää kuin on pakko.

Eilenillalla jo miehelle puhuin, että taitaa olla tauti talttumassa, mutta tänäaamuna oli taas jo kurja olo ja kaupassa jonottaessa tuntui, etten saa henkeä. Siitä taas ei tiedä, vaikka olis johtunu jonkinlaisesta paniikki/ahdistusjutusta, kun sydänkin pakkaa nakuttaan normaalia kovempaa. Ihmettelen vain, miten voi tulla ahdistuksen fyysisiä oireita ilman henkisiä? Tai tietysti ne henkisetkin vanhasta muistista sitten tulee, kun sydän hakkaa ja kädet vapisee jne., mutta minusta tuntuu, että fyysiset tulee ensin. Ennen ne henkiset on tullu ensin.

Huomenna ainakin pidän tietsikkaa kiinni enemmän kuin tänään. Ottaa sekin päähän, kun jämähdän tähän istumaan ja selaamaan jotain feissarimokia tuntikausiksi. "Vielä yks. Eiku vielä yks. No vielä yks ja sitten lopetan. Paitsi että yhen vielä katon. Toi olikin tylsä, yks hyvä pitää vielä löytää." Hyvä kirjakin on kuitenkin kesken - itse asiassa kaksi, toinen on sänkylukemisena, oma kirja, jota en vain ole tullut lukeneeksi aiemmin. Ja Koiramme-lehti on myös kesken. Ja noihin lapasiin pitää saada toinen kärki ja peukalot. Jäädytettyjä juttuja on jo paljon, mutta en oo saanu niitä vain purkeista pois päiväkausiin.

Mutta sanokaas te muut, jotka olette jäädytelleet maitopurkkiin, käykö teille näin:
?

On mulla ennenkin repeilleet sauman kohdasta vähän, mutta tämä on eka näin traagisesti revennyt. Jäällä on melkoinen voima. Eipä sillä, että maitopurkin kartonki niin kovin vahva vastavoima oliskaan, mutta silti. Tuoneeko punajuurivesi lisäpuhtia? Myös ne ruusupurkit oli kaikki revenneet vähän.

Loppukevennykseksi helkkarinmoinen porkkana:
Tyttö kyseli, onko meillä pikkuporkkanoita, mie porkkanapussia kaiveltuani sanoin että ei, mutta tämmönen löytyy. Ei saanut ihailijoita, vaikka kädestä käteen kulki :)

lauantai 16. tammikuuta 2016

Aamu

Venyin pitkään sängyssä ja mietin untani, josta heräsin. Siinä oli mm. pitkä, varmaan kilsan mittainen kylmävesiuima-allas, jossa oli tasaisin välimatkoin vaaleanpunaisia, soikeita lämminvesialtaita sitä varten, että niissä lämmitellään matkan varrella.

Alakertaan tultuani huomasin, että molemmista lämmittimistä oli tankki tyhjä, joten laitoin vain paljon vaatetta ja puin koiratkin. Ulkona -19, sisällä keittiön ikkunan vieressä (patterin yläpuolella ikkunalaudalla) 17 astetta ja olkkarin ikkunalla 10 astetta. Sitruunapuulle laitoin valon, koirien kanssa pihallakäynti, sitten koirien vanha juomavesi sitruunapuun juurelle ja kuppiin uusi vesi sekä toisiin kuppeihin ruoka koirille. Kahvinkeittimen lataus. Tiskikoneen tyhjennys ja täyttö ja päällelaitto.

Oon sanonut sen ennenkin, mutta sanon vieläkin, että se lämmittimien tankkaus on miehen hommaa, koska se kiristää tankin korkit niin kireelle, etten saa niitä auki. Muutenhan tässä ei värjöteltäis.

Tällanen "jäälyhty"

perjantai 15. tammikuuta 2016

Aalto

Usein, kun on vaikka huono olo, migreeni, väsymys, masennus tai mikä tahansa "este", tulen ajatelleeksi, että sata vuotta sitten ei olis voinu jättää hommia tekemättä ja mennä sohvalle peiton alle potemaan. Ei edes ollu sohvia. Ei ollu kaikilla kenkiäkään. Kamala pakkanen ulkona, mutta siellä piti silti käydä, oli kenkiä eli ei. Hoitamassa elukat, huussissa, hakemassa puita... tekemässä puita, jos ei ollu valmiita. Ja jos ei ollu ollenkaan puita, niin jäätyi hengiltä. Ihmeen sitkeitä nämä pohjalaiset on olleet, kun kuitenkin on hengissä säilyneet näihin päiviin.

Luen just kirjaa "Neandertalin ihminen -kadonnut lajitoveri" ja on ne muinaiset ihmisetkin olleet melkoisia sissejä. Tosin ei neandertalilaiset ole lumessa selvinneet, ei ainakaan jos lunta ja pakkasta on ollut viikkokausia joka talvi. Jäännökset, joita on löydetty pohjoisempaa, on olleet peräisin lämpimiltä jaksoilta jääkausien välissä, kun Suomessakin on ollu Keski-Euroopan ilmasto jossain vaiheessa.

Taannoin tuli kolmiosainen dokumentti Suuri ihmisodysseia, jossa aito merentakaiseen tyyliin kehiteltiin suuri ongelma - miten ihminen oli päässyt Afrikasta pois, kun Saharan autiomaa oli edessä - ja sitten ratkaistiin siinä nimenomaisessa ohjelmassa tämä ihmeellinen asia (jonka kuka tahansa asiaa opiskellut näki teennäiseksi probleemaksi). Joidenkin ohjelmantekijöiden (etenkin amerikkalaisten) mielestä pitää vain olla dokumentissakin jokin juoni ja toiminta ja onnellinen lopputulos.

Ei siinä mitään, mutta samaisessa ohjelmassa jätettiin kokonaan selvittämättä, miten oli mahdollista se, että viimein sen Saharan yli päässeet ihmiset tapas Lähi-idässä tai Euroopassa - ihmisiä. Siihen ei millään lailla otettu kantaa, että nekin oli päässeet Afrikasta joskus. Sieltä lähti varhaisia ihmisiä useaan eri otteeseen vaelteleen muualle maailmaan jo ennen sitä viimeisintä aaltoa, jonka jälkeläisiä me kaikki nykyisin täällä elävät ollaan.

No, mun ei flunssassa tarvi lähtee metsästään, keräileen juuria tai polttopuita tai lypsään lehmiä kuuraiseen ja paskaiseen navettaan, käyn vain viemässä pähkinöitä linnuille ja täyttämässä ruokinta-automaatin. Lastenkuskaushommia on, mutta siihenkin on auto; ei tarvi valjastaa hevosta reen eteen ja sillä kulkea kylmässä ja tuiskussa. Aamukyydityksiin ei ole kyllä miehestä apua, vaikka sekin on kotona ollu... iltapäivällä kyllä kuskaa, jos valokuvaamishommiltaan ehtii. Tai muuten hoksaa. Tänään ei muistanut, että tyttö pääsee jo varttia vaille neljä, eikä voinu lähtee hakeen kun autoa ei ollu lämmitetty. Mun autolla oli ajettu neljä tuntia aiemmin, kylmähän sekin jo oli, mutta sillä oli lähdettävä sitten. No, miekään en huomannu ajan kulua, vasta silloin heräsin kun oli jo 10 minuutin sisällä lähtö. Että ei nyt ihan pelkästään miehen vika ollu, enhän miekään muista kaikkea, miksi sen pitäs?

Huisaa

Se vihreä Paimenelle
Kirjoittelin tätä blogia kaikessa hiljaisuudessa ensin, ennen kuin virallisesti siirryin tänne. Kukaan ei käynyt katsomassa, paitsi ehkä ne botit maailmalta, koska ainakin Yhdysvallat oli hieman vihertävä tilastokartassa. Nyt mulla on huimat kolme lukijaa ja sivulla käyty eilisen "julkistuksen" jälkeen yli 150 kertaa :) Vuodatuksessa on yksi hyvä puoli - se etusivu, jolle tulee (tai sitten ei) uudet kirjoitukset. Sieltä kautta kai on jokunen "vieras" käynyt kurkistamassa, ainakin linkin kautta oli moni tullut käymään. Hauska seurata tälleen alussa, kun luvut on pieniä ja ne muistaakin jotenkin. Edellisessä Bloggerin blogissa haamulukijoita oli paljon muinaisilta ajoilta, ja Vuodatuksessahan ei semmoisia listoja ole, eikä tilastoja.

Flunssa on kiusannut nyt viikon verran. Sais oikeesti mennä jo pois. On olo vähän kohentunut, mutta nuha kiusaa - aivastelen pakonomaisesti ja aina kolme kertaa peräkkäin, ja vaikka oon näin kipee niin aina joku sanoo terveydeksi :) Yleensä pystyn estämään aivastuksen ottamalla nenästä kiinni, mutta näitä ei aina voi, ne vain tulee. Ja se on kauheaa jossain kaupassakin, kun koko ajan nenää kutittaa sisältä. Ala nyt aivasteleen hedelmätiskillä sitten, kun nenäliinaakaan ei ehdi saada käteen tarpeeksi nopeasti.

Mun jääruusut ei kyllä nyt onnistu.

Yks on keltaseksi menny ja toiset sameita ja täynnä säröjä, jää osin mureni käsiin. Samoin tuo viimeisin sininen on säröillä.

 Kaikki oli halkaisseet purkkinsa. Liian nopea jäätyminen?

Kokeiluja porkkanankuorilla ja kuivakkailla satsumilla.


Orkidean kukka



torstai 14. tammikuuta 2016

Jää

 Jäätymisen fysiologia tuntuu olevan mielenkiintoinen juttu... kun vain tietäisi, miten se oikeastaan tapahtuu. Mitä tässäkin on tapahtunut?
Tasaisen sininen vesi onkin jäätyessään kuin taidelasimaljakko.

Kuplat ovat liikkuneet ilmeisesti jäätymisen edetessä ulkopinnalta sisäänpäin, ja sinisen värin jäätymispiste lie alhaisempi kuin varsinainen veden jäätymispiste. Sisällä loiskui vielä vapaa vesi, mutta tuosta päältä on kaiketi päässyt pakkanen puraisemaan niin nopeasti, ettei ole väri ehtinyt paeta.

Jäädytyskokeiluja. Sininen sekä vaaleanpunainen on elintarvikevärejä, samaa merkkiä, mutta punainen onkin valunut pohjalle eikä kerääntynyt keskelle kuten sininen. Oranssissa on tuota punaista et-väriä sekä vähän keltaista tuubivesiväriä. Takana näkyvä vihreä on tasaisesti vihreäksi jäätynyt, siinä on sinistä et-väriä ja keltaista tuubia. Tuo ruman värinen on tullut, kun pudotin purkin pohjalle palasen punajuurta :)

Tällä hetkellä on tulossa jääruusuja, kun ostamani ruusut alkavat nuupahdella yksi kerrallaan.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Karma

Ehkä tämän elämän jaksaa raahautua läpi, kun tietää, että sitten se loppuu eikä mitään ole sen jälkeen. Ei samsaraa eikä reinkarnaatiota, ei taivasta eikä helvettiä, pelkkä rauha ja olemattomuus.

Kukaanhan ei oikeasti voi sitä tietää, mutta tiedän sen samalla tavalla kuin uskovaiset tietää pääsevänsä taivaaseen. Tällainen tietäminen rauhoittaa meitä kumpaakin omalla tavallaan.


maanantai 11. tammikuuta 2016

Pää

Mulla on ikää kohta 48 vuotta, ja olen tässä jo odotellut tovin, että alkaisi tukka harmaantua. Pidän harmaasta tukasta, vaikka se vanhentaakin niin minusta sellainen kauniisti harmaantunut tukka peittoaa monet värjäykset mennen tullen. Sitäpaitsi jos sellaisen haluaa värjätä, niin väri näkyy paremmin kuin tällaisessa tummanruskeassa pehkossa.

Olenhan vaalentanut ja värjännyt jokusen kerran, mutta edellisestä on jo sen verran aikaa, että melko pitkä pätkä oman väristä ja terveemmän oloistakin hiusta on jo kasvanut. Ei ole niin kulunuttakaan, kun ei enää tarvi pitää joka päivä ponnarilla, kun ei ole töissä.

Sisko syynäsi päätäni reilu viikko sitten ja sanoi, ettei ole montaakaan harmaata hiusta, eli aika turhaa taitaa olla odotella sitä teräksensävyistä lettiä. Lienen tullut isääni, joka alkoi harmaantua vasta kasikymppisenä, vielä nyt 85-vuotiaanakaan ei ole täysin harmaa tukka. Äidillä oli oikeastaan valkoinen jo alle 7-kymppisenä.

Äidistä puheen ollen, vein muistokivelle ruusun, jonka jäädytin maitopurkissa. Siis veteen tietysti, en maitoon, mutta jännä valkoinen pilari oli silti tullut ruusun seuraksi sinne jääklimpin sisään. En tiedä, mistä moinen johtuu - käytin jopa ohjeissa suositeltua keitettyä vettä... liekö se sitten jäätynyt liian nopeasti tai jotain. Miksiköhän keitettyä vettä suositellaan? Onko siinä vähemmän kaasukuplia?

Yömyssyksi 33cl Somersbyn omenasiideriä. Jos saisi nukutuksi, eikä yskisi koko ajan.

torstai 7. tammikuuta 2016

Peite

Auton lasien skrapaaminen on ankeaa puuhaa, etenkin aamulla, kylmissään, kiireisenä. Etenkin kiireisenä. Näkyvyyttä pitäisi saada, ja jos huonosti käy, joutuu raaputtamaan sekä sisä- että ulkopinnan tuulilasista. Ja jos oikein huonosti käy, kuuran laatu on sitä sitkeintä kun on se kovin kiire. Sileäpintaista ja paksua, skraba vaan liukuu sen päällä.

Toki pikaratkaisu on Lasol. Haisee vain aika railakkaasti, mutta tehoaa.

Peitteellä on myös kannattajansa. Olen käyttänyt joskus räsymatonpätkää tuulilasilla - on tarpeeksi painava että pysyy paikallaan - mutta ku se kastuu, niin se on kelvoton. Nyt ostin Lidlistä ison hupun, kun halvalla sai. Ei se ole tuolle autolle nimetty, mutta farmariautolle kuitenkin, ja kyllähän se päälle joten kuten yltää. Jos sen yksin sattuu sinne päälle saamaan. Peilit pitäisi kääntää, antenni ruuvata irti tai ajaa sisään, auto pitäisi pestä ja kuivata ennenkuin peitteen saa laittaa päälle. Hirveä homma valmistella auto peitteen alle laitettavaksi (ainakin ohjeen mukaan) ja kun sillä käy ajelemassa ja se pölyyntyy tai jotain, niin se pitäisi taas pestä pölyttömäksi ennen kuin peitettä taas voi käyttää. Tuulella ei saa käyttää, kun se hakkaa maalipinnan pilalle. Liian kauaa ei saa käyttää, kun se kerää kosteutta ja taas maali on pilalla. En edes muista kaikkia rajoituksia...

Pois ottaminen käy nopeammin, mutta ei sen nopeammin kuin kevyen kuuran raappaaminen lasista. Jään miettimään hupun hyödyllisyyttä. Ehkä se näyttäytyy joskus, kun tulee paljon lunta.

Ylös

Niin, se mielenmaailman valoistuminen tuo sitten negatiivisiakin asioita, kuten tuon aiemmassa mainitun syyllisyydentunnon. Tällä päällä varustetulle ihmiselle ainakin.

Kiitollisuudentunteita on kyllä tullut myös. Osaa olla edes jollain tasolla tyytyväinen siihen, mikä on hyvin, sen sijaan että piehtaroisi siinä, mikä on huonosti. Eräänä iltana sängyssä aloin oikein luetella itselleni, mitä kaikkea on hyvin, alkaen siitä sängystä ja edeten ulospäin. Eilenillalla yritin samaa, mutta nukahdin.

Ihmisiä ihmettelen kyllä yhä. Miksi he ajattelevat, kuten ajattelevat - eivätkä kuten minä ajattelisin samassa tilanteessa :D Esimerkiksi eräs nainen on saanut lapsen miehelle, joka ei sitä halunnut, ja "kostaa" tuolle miehelle etsimällä netistä sen sukulaisia, kavereita ja naisia, joille ilmoittelee miehen tekosesta. Toki ymmärrän katkeruuden ja toisaalta abortinteon kamaluuden, mutta oma päätöshän se oli, ja tiedossa oli miehen mielipide. Ei sitä myötämieliseksi varmaankaan tuollaisella tavalla muuteta. Tekopyhästi puhuu siitä, kuinka lapsella pitäisi olla oikeus miehen sukuun ja suvulla oikeus tietää uudesta jäsenestä. Onhan se niin, mutta kyllä minusta vähempikin riittäisi.

Toinen harmittelee etuuksien maksamisten viivästymistä, kun ruokaan pitäisi saada rahaa, ja samalla käy personal trainerilla. Tosin enhän tiedä, kuka sen PT:n maksaa. Muuan kehuu kuinka hyvää työtä tekee, ja valittaa kun siitä ei makseta tarpeeksi ja velatkin vain kasvaa, ja sitten kyselee, onko kenelläkään kokemusta matkustamisesta rikkaiden etelänkohteeseen, josko vaikka sinne matkan tekisi.

No, voihan olla että itsekin syyllistyn samaan, valitan vaikka siihen ei pitäisi olla syytä. Ho. Sitä vain ei itse näe, kun on liian lähellä. Ja työntää kaiken saman tien nettiin, kun se päähän pälkähtää, ja taas hetken päästä toisen ajatuksen, huomaamatta että niiden välillä on ristiriita.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Ei

Olen päässyt masennuksesta yli sen verran, että suunnittelen asioita. Vessassa istuessa ainakin. Pitäisi saada järkevä varastointijärjestelmä kaikelle sille kamalle, jota roikkuu suihkutangosta epämääräisissä pusseissa, ja kaikelle muullekin roinalle, mitä teinityttöjä kasvattavassa huushollissa sijaitsee. Kiharrus- ja suoristusvehkeitä, pumpulilappuja, monenmoista purnukkaa, suihketta ja tuubia. Hiusharjoja. Huulirasvapuikkoja. Erilaisia värikyniä ja -paletteja sekä tököttejä.

Sitten on huono omatunto, kun taas istuu siinä eikä ole saanut mitään aikaiseksi.

Autossa istuessa tulee ajatuksia kaikenlaisen tekemisestä, mutta niitä ei muista muualla. Ei silloin, kun se tekeminen pitäisi suorittaa. Ja taas autoillessa tulee ajatelleeksi ja soimaa itseään, kun ei ole sitäkään saanut aikaiseksi.

Sängyssä, unta odotellessa, muistaa kaikenlaista, mitä ei tehnytkään.