Vuoden unet

 Oon tunnetusti sellanen unien pähkäilijä, mietin mistä unet kertoo ja mistä ne kumpuaa. Joskus niiden yhteys on selvä esim. edellispäivänä nähtyyn elokuvaan tai luettuun tai koettuun asiaan, mutta usein ne jättää ymmälleen. Niinku taannoin se uni jossa esiintyi sekä Irwin että Hector. Kumpikaan ei kuulu millään tavalla mun arkeen ja elämään, mutta samassa unessa oli myös kaakaoautomaatti, joka selvästikin liittyi edellispäiväiseen käyntiini huoltsikan kahviossa. 

Tosi usein näen unia koulusta, joko oon myöhästymässä, en tiedä mihin luokkaan pitää mennä ja mikä tunti on eka ja missä kohtaa viikkoa/lukujärjestystä ollaan menossa ja mulla on aina edellispäivän kirjat repussa. Usein on myös päättäjäispäivä ja joku pukukaappi/huone pitäs tyhjentää ja tavaraa on niin hirveästi etten millään pysty niitä kaikkia kuljettamaan mukanani. Ja ne lisääntyy sitä mukaa kun niitä kasaa. 

Merkkasin loppuunkuluvana vuonna kalenteriin usein toistuvia aiheita, mikäli vain muistin. Sitä liiallista tavaramäärää oli 13 unessa. Ylivoimaisesti eniten näin työunia siitä työstä, mistä eläköidyin, 28 kertaa. Seuraavaksi eniten mummolasta, 17. Jaetulla neljännellä sijalla 12 unella on ranta ja vessa. 

Liian tavaramäärän arvelen indikoivan henkistä taakkaa, mitä kannan mukanani aivan turhaan. Vaan kun ei se kysy lupaa. 

Mun lempiuni ehdottomasti on se rantauni, missä on lähestulkoon pimeä hiekkaranta, vesi on mustaa mutta lämmintä ja mukavaa, ja jossain lähistöllä on ihmisiä jotka kuulen, mutta en oikeastaan näe kuin varjohahmoina. Ilmiselvä kohtu. Mikä vois olla sen turvallisempi ja lämpimämpi pimeä paikka, jossa kuulee ääniä muttei näe niiden aiheuttajaa?

Viime yönä näin unta, että ehdin kuin ehdinkin lukea vielä pari kirjaa tälle vuodelle :) mut kirjasto ei valitettavasti aukea kuin vasta ensi vuonna. 

Merkkasin kalenteriin tällaistakin

Seuraavaa lumikaaosta odotellessa...

 Tänä talvena on jo kolmesti satanu massoittain lunta ja sit sulanu pois. Meän pihalla sitä toki on, mutta vettä roilotti oikein totisesti viime yönä, ja aamulla oli pihalla jäätynyt lammikko. Onneks mies ehti tehdä hiukan ojaa että edes osa vedestä valui pois.

Tänään on hieno ilma, tosin aurinko jo kohta laskee. Kävin pitkästä aikaa kunnon lenkillä, sekin homma on viime päivinä jäänyt. En ole jaksanut edes matkoja panna ylös, ja hävettikin niiden vähyys. Laskin kuitenkin 11 kuukauden kävelyt yhteen ja 948km niitä tuli, ihan kiitettävästi ilman joulukuutakin. Siihen jos vielä ynnäis hiihdon ja pyöräilyn, niin tulis joku 170km lisää.

Lintuja oon bongannu satayks ja kirjoja lukenu 74, tuskin ehdin huomenna enää enempää lukea vaikka tänään kirjastoon pääsiskin. 

Mullahan oli tossa jonkin aikaa autokin käytössä, kun mies osti itelleen synttärilahjaksi Opel Amperan, mutta ilmeisesti ennakkoaavistus sai sen pitämään silti vanhan auton (joka oli siis mulla sitten käytössä) koskapa nyt Ampera on rikki tossa pihalla ja oottaa pääsyä pajalle. 300-400 maksaa jo pelkästään se, että ne tutkii mikä vika siinä on. Vanhan auton vioista olis jo sillä hintaa saanu osan korjattua. Äiä on iteppäinen ko muuli, ei sille auta sanua mittään ko se saa jonku pään. 

Seuraavaksi se haluaa täyssähköauton, mie oon sitä vastaan mutta eihän se multa lupia kysele. 

Meän vanha sohvanrohjo meni tyttärelle ku sillä oli vaan sellanen kahenistuttava, ja anoppi anto meille tuollaisen. Vuodevaatelaatikko on jo siirretty keskemmälle, jos jonku silmä sairastaa :) Onhan se kovempi ja kapeampi kuin vanha mutta siistimpi ja siinä on tosiaan se säilytystila laatikossa. 

Se oli meillä jo jonkin aikaa osina saunakamarissa, ja kun mies oli vanhaa sohvaa viemässä ja muissa muuttopuuhissa, kannoin osat vesisateessa sisälle ja kokosin sohvan. Ajattelin, että saan sen helpommin ite ku miehen kans, joka aina niin monimutkaisesti aattelee asioita. Olihan se vähän raskas homma näillä olemattomilla lihaksille, mutta oli se sen arvoista.

Sain siitä ihan mukavan olopaikan kun laitoin vähän pehmikkeitä ja vedin hieman leveämmäksi niin että selkänojapatja putos sinne koloon. Ja paljon tyynyjä!

Tein nuo vaaleanpunaiset tyynynpäälliset Rustan viltistä, ja Jesperi auttoi minua makaamalla taitellun viltin päällä niin että sain leikattua reunat suht suoriksi ilman, että viltti liukui vinoon. 

Tänään se auttoi minua riisumaan joulukuusen - ei kyllä ollu tarkoitus vielä riisua, mutta kun Jesperi riemuitsi ja ravisteli leluaan ja sitten mun tossua, ja ilmeisesti tossu sitten lensi ja kaatoi kuusen ja koristeista suurin osa levis ympäriinsä. Muovikuusi siis. Mie ripustin pari kuusen girlandia ja valosarjan alkovin verhotankoon, se saa nyt markkeerata joulukuusta loppuajan. Kuusen vein kuistille, josko se kulkeutuis saunakamariin siitä. 

Päivän pituus tänään 5 tuntia 44 minuuttia. Ulkona näyttää ihan keväältä.

Hiiriä ja ihmisiä

 

Ankeaa, kun ei yhtään oo joulufiilistä ja joulu on viikon päästä. Torttuja on kyllä tullut syötyä. Oon ollu aivan hirveän saamaton ja väsynyt, nukun pitkiä yöunia ja päikkäreitä. Viime yönä näin taas unta, että nukuin vaikka missä enkä millään jaksanut herätä. Hyvä että jaksan koirat hoitaa.

On menny into mitata lenkkimatkojakin, ostin kyllä uuden päiväkirjan mutta voi olla, etten enää viitsi laskea kuljettuja kilometrejä. Mikään ei huvita. Aattelin aiemmin että kun mulla on se älykello joka mittaa askeleet, niin voisin laittaa ne ylös, mutta kun tuli tää kutinavaiva niin ei pysty sitä kelloakaan käyttämään vaikka olen virkannut siihen rannekkeen alle laput ettei silikoniranneke ota ihoon kiinni. Hyvä että vaatteita pystyy käyttään, kun niissäkin tuntuu aina olevan joku nyppy, tikku, karva, leivänmuru tai joku muu hiivatin riesa joka häiritsee.

Tytär on välillä täällä kotona ja välillä kihlattunsa kotona, ja edellisellä kerralla kun se oli pidempään poissa, oli hiiret pissannu ja kakannu sen sänkyyn. Kaks tyynyä ja petauspatja pilalla. Paremman tyynyn pesin koneessa, toivon että pissanhaju lähti. Meillähän on vintissä hiirenloukku aina viritettynä semmosen hiirten kulkuväylän vieressä, mutta ei ollu auttanu syötin vaihtokaan, rapina kuulu mutta kukaan ei jääny loukkuun. Nyt laitettiin 3 erilaista loukkua sinne huoneeseen sängyn ympärille, tuo giljotti, perinteinen lisku ja SuperCat. Tyär meni olkkarin sohvalle nukkuun. Ennen puoliyötä lasahti SuperCat, hiiri jäi kitumaan ja tyär lopetti sen ulkona. Kahen maissa poksahti lisku, taas jäi kitumaan (vaikka oli ihan hyvin kurkun kohdalta kiinni) ja mie kävin pihalla nasauttamassa lapiolla poikki. Siihen loppui rapinat, mutta tuhotyö oli jo tehty. Luulin sillon viikonloppuna että hiiri oli jääny loukkuun (en ollu vielä käyny kattomassa) mut ei se ollukaan, en tiiä mihin kolinaan heräsin.

Nuorempi tyär muuttaa kultansa kanssa yhteen asumaan (ei tämä joka asuu nyt meillä) ja meän vanha sohvanrohjo menee sinne ja anoppilasta tulee vanha puusohva meille. Sellanen levitettävä, ei sellanen missä maataan "laatikossa" vaan siinä on patja istuinosan päällä ja taitettu toinen patja selkänojana ja kun levitetään ni sieltä tulee vaan sälepohja sohvan tasalla. Selkänoja avataan siis toiseksi patjaksi. Onhan se taatusti paljon kovempi ja epämukavampi kuin tuo meidän nykyinen, mutta ihana vanha sohva jollasia ei paljoo missään oo, saa vierassängyksi ja miksei siinä voi kotiväkikin olla lokoisasti levitetyllä sohvalla tyynyjen varassa. Kävin jo Jyskistä ostamassa kolme tyynyä ihan sitä varten. 

Samainen tytär pitkän hieromisen jälkeen valmistui nyt unelma-ammattiinsa klinikkaeläinhoitajaksi ja sai saman tien töitäkin. Me olemme erittäin iloisia ja onnellisia koko perhe, tuon alan työpaikka on melkein lottovoitto näinä aikoina. 

Kuikan munat

 Neljän tunnin unien jälkeen huomenta. Olisin voinut mielelläni vielä nukkua, mutta hiiri meni loukkuun ja kolisi, ja koira oli hankalasti keskellä sänkyä niin että oli vaikea löytää sopivaa asentoa. Niin ja vessakin kutsui. No, ehtii sitä. 

Oltiin eilen Peer Güntin keikalla, perushyvää rokkenrollia ja niitä iänikuisen vanhoja hittejä. Volyymit liian kovalla niin pieneen tilaan, ja unohtu ottaa mukaan korvatulpat. Niin huono ajokeli oli, että mies pidättäytyi kaljoittelemasta ja ajoi. Rakas kaunis tyttäreni oli mukana myös.

Tuossa viikko sitten oli myös musiikki-ilta ja parisuhdeviikonloppu, kun käytiin Hotelli Waltikan pikkujouluissa. Varattiin huone ja syötiin hyvin buffetpäivällisellä ja illalla/yöllä oli Portion Boysit lavalla. Oikein suloinen ilmapiiri oli, kännisiä oli toki mutta hyväntuulista porukkaa, kukaan ei räyhännyt eikä mekkaloinut. Paitsi tietysti PB:t, mutta se oli niiden homma. 

Mie en silleen oo niiden fani, vaikka toki livekeikat on hyviä ja niillä on energiaa vaikka muille jakaa. Ja nehän jakoi. Joku niistä kävi antamassa yleisössä läpsyjä ja mieki sain omani. Aamiaisella seurailtiin, tuleeko niitä pahiten juhlamielellä olijoita syömään... 

Jos Linnan juhlissa trendas vihreä väri, niin pikkujouluissa se oli vaate, joka oli pinnoitettu kimaltavilla paljeteilla. 

Lunta tuli toista vuorokautta yhtä soittoa ja jatkuu vielä pitkälle aamupäivään. Yöllä oli nollakeli ja tänään pitäs olla 18 astetta pakkasta. Tuntuu, että kelit on niin kummallisia nykyään, ettei niitä jaksa enää ees päivitellä.

Oon alkanu kutisemaan. Se alkoi jo lokakuussa, käsistä ja sormien väleistä, ja mie tietenki luulin saaneeni sen pahamaineisen syyhyn. Tutkin suurennuslasin kanssa että löytyykö käytäviä ja punkkeja, mut ei niitä ikinä tullu. Jalatkin alkoi kutista. Yöllä jos vaikka käy vessassa, takaisin sänkyyn tultua alkaa kutittaa jalkapohjia (etenkin niitä kohtia, jotka ottaa portaissa kulkiessa enimmän painon vastaan) ja kämmeniä (etenkin oikeaa, joka avaa ovet jne.) Yhtäkkiä saattaa alkaa käsivarsi tai peukalontyvi tai joku sormenväli kutista, se ei oo ees sellasta mikä olis aina samassa kohtaa niinku jossain ihottumassa. 

Oon vaihtanu saippuan Sebamedin pesuaineeseen, ostanut antiseptista ihovoidetta, kortisoniakin, mut tää on ihan mysteeri. En pysty enää käyttämään kelloakaan, ja jopa vaatteet välillä kutittaa ja raapii. Pyykinpesuaine on LV:n hajusteetonta, jota se on ollu kuukausikaupalla, sen olen vapauttanut epäilyistä. Välillä raavin ihon rikki, eilenillalla kun sain vaatteet pois, raavin polvet ihan punaiseksi. 

Jesperi on huimasti kehittynyt eroahdistuksensa kanssa. Kun se meille tultuaan riehui aina eteisessä ja yritti väkisin ovesta ulos jos me oltiin lähdössä, se nyt menee sohvalle makoilemaan kun sanotaan että koirat jää kotiin. Pomppiminenkin on ehkä vähän vähentynyt. Ahne se kyllä on, ja häikäilemätön ruokavaras. Yks päivä ku tyär oli alkamassa syömään ja nousi pöydän ääretä hakeakseen jotain, Jesperi meni sen tuolille ja alko lipoa sen ruokaa. Paino oli noussu yhtäkkiä puoli kiloa, vaikka ell juuri varoitteli että paino on ylärajoilla jo ennen sitä. Mun vika, huomaamattani kasvatin annoskokoa. 

Pallit siltä kyllä lähtee, jos ei lakkaa kiusaamasta meän mummokoiraa. Tossa lähellä on koiralla ollu juoksut ja se vissiin on pannu pään pyörälle pojalta.

Ne on ihan kauheen näköset sitäpaitsi! :D Nakujen (tai tumppunakujen, kuten Jesperi) harjisten ja muiden vähäkarvaisten poikakoirien välineet on. 

Kuvakertomus

 

Mummun Tyttö

Mummun Tyttö oli taas hoidossa yön, kun emäntänsä kävi Linnanmäen valokarnevaalisssa vähän tuulettumassa. Kyllä se on niin mukava koira, mutta kyllä sekin on mukavaa, kun saa sen vietyä kotiinsa ja pääsee relaamaan...

Kolmen kopla

Myös Mummun Poika oli yhden yön meillä, poissa muuttorumban jaloista. Mutta kyllä se ikävöi! Keskellä yötä itki ulko-oven edessä, käytin sitä pihallakin enkä meinannut saada takaisin sisälle. Aikansa itkettyään se tuli meän viereen sänkyyn nukkumaan. Jesperin kanssa juoksivat ympäri pihaa. Ei yöllä siis juosseet, vaan ihan päivällä.

Poseerausharjoituksia I

Edesmenneen koiran aikana mulla oli tapana lenkillä hyppäyttää ne kivelle tai kannolle ja usein ottaa niistä kuva siinä, ja Jesperiä koittanu nyt opettaa samaan. Kuvat on millon minkäki laisia, välillä on kieli poskella ja yleensä ne kattoo kaikkialle muualle paitsi ei kameraan. 

Linnunruokabaari

Eilen laitoin jyväbaarin ikkunaan kiinni. Ei siinä kauaa mennyt, kun tirpusia alkoi tulla sitä ihmettelemään. Ilmeisesti menneen kesän poikaset on niitä, jotka pällistelee ja kummeksuu ensin, ja vanhat konkarit menee hakeen sapuskaa ihan niinku ennenki. Varsinainen linnunruoka-asema tulee käyttöön vasta kun lumia alkaa näkyä.

Poseerausharjoituksia II

Tänään käytiin seikkailemassa, menin aikalailla sinne minne koirat halus, vähän ohjailin varsinkin sillon ku valikoitiin mitä kauriintekemää polkua metsässä kuljettais. Näin kartasta että siellä piti oleman lampi, mutta se olikin vain ihan kuivunut kortteikko. Iso kanalintu rymähti lentoon läheltä ja säikäytti meät. Tai minut ainaki.

Oon värkänny risuaitaa. Ei vaan tahdo löytyä tarpeeksi suoria oksia/risuja siihen, kiharaiset ei oikein käy...

Se on nyt siis "kangaspuissa" ja tulee olemaan vaakatasossa. Laitapuina on vanhan riippumaton valmiiksi rei'itetyt päätypuut. 

Putkijalka

 Ei oikeen tuu tästä elämästä taas mitään, vaikka ulkona paistaakin aurinko. En tiedä olenko vain väsynyt vai masentunut, mitään ei jaksa, viitsi eikä halua. Mut aina on silti jotain tehtävä. Jos mahdollista niin teen pienissä erissä, esimerkiksi kun tulin ostaneeksi krookuksensipuleita 50 kpl niin oon niitä aina muutaman tökänny sinne tänne. Tein istutusreiäntekovälineen vanhasta kuivaustelineen romusta, T:n mallinen putkijalka jonka sakaroista kiinni pitämällä saa kairattua reiän joutumatta kumarteleen. Sit vaan sipuli reikään ja vähän multaa perään. Talvikamppeita vaan pitäs ettiä ku kylymä tullee äkkiä. 

Käytiin eilen kattomassa sitä komeettaa, jonka nimeä en osaa kirjottaa, joku Tsushishushin. En nähny, mutta miehen kameran näytöllä näky kun oli pitkä suljinaika. Oli pilvistäkin, se tais olla harson takana, ehkä tänä iltana on selkeämpää, vois käydä kattomassa. Pitää vaan ajella täältä kumpuilevasta metsämaastosta vähän aukeammalle paikalle. 

Sukulaispoika makaa nukutettuna sairaalassa hammaslääkärin takia. Kipu muka johtui hammaskivestä (!!) ja nyt poikaraukalta on leikattu paiseita joista bakteeri on päässyt vereen. Miten voi olla niin ignorantteja idiootteja inkompetentteja lääkäreitä, eikö ne osaa hommiaan vai onko ne vaan niin välinpitämättömiä ja laiskoja ettei viitti tutkia? Suututtaa. Tilanne kuulostaa aika huonolta jos on nähty tarpeelliseksi sedaatiossa makuuttaminen. 

Oon suklaalakossa, se on kannatuslakko miehen kaljalakolle. Huijaan vaniljajäätelöllä, jonka päälle on ripistelty kaakaota, ja salmiakilla. No miehen synttäreillä söin suklaakeksejä, mutta toki mieskin joi kaljaa kun oli synttärit. Nyt lakko jatkuu. Kyllä mie sen hinnan olen valmis maksamaan toisen kaljattomuudesta, vaikka vieroitusoireista kärsinkin. 

Muuten on kaikki hyvin. Pitäs olla tyytyväinen että on, mutta en vaan jaksa ja koko ajan on semmonen pelko että kaikki muuttuu huonoksi. Eli sitä samaa mitä aina. 

Onko

 Mummun Tyttö tuli yökylään ja lauantaihoitoon. Oli jotenkin niin ihanaa kun oikeassa kyljessä oli kiinni kaksi harjakoiraa ja vasemmassa kainalossa isovillakoira pienenä, pää mun olkapään päällä ja siihen kapealle patjankaistaleelle se oli itsensä mahduttanut. Se mahtuu uskomattoman pieneen tilaan ollakseen iso ja pitkäjalkainen koira. 

Riesa se muuten vähän on, on niin ylivilkas ja yölläkin haukahteli ja ramppas, mutta rakas silti. Pitää kuivata varpaatkin joka ulkoilun jälkeen, kun haisevat kuulemma hiivalle. Mun yöunet jäi viimeistelemättä ku aattelin että se haluaa ulos, ja viihtyihän se pihalla sitten aika kauan. Ei nukuttanu enää vaikka väsyttääkin. 

Ankea sää, märkää ja sateista. Tein eilen vähän raivaushommia oksasaksilla, mut oli ikävää ku koko ajan ropsahteli vettä niskaan raivattavista. Omenaa laitoin kuivuriin, pari satsia tehny hilloa omenoista ja toisessa on aroniaakin vähän mukana. Pakkohan se on jotain tehä ku on ihania omppuja niin paljon. Pakastin yhen pussillisen myös paloina, niitä voi käyttää vaikka piirakkaan. 

Tossa ehkä kuukausi reilut sitte keräsin parittomia kultakorviksia ja lonasin edesmenneen äitinikin korurasian ja vein sieltäki parittomia sun muuta kultasepänliikkeeseen ja pyysin tekeen pari uutta sormusta. Vein jopa vihkisormukseni sinne, kun en käytä sitä kun se oli "kompromissiostos" mikä tarkoittaa että se jäi sitten mulla käyttämättä kun oli epämukava. Eikä sopinu kihlasormuksen viereen. Tarkoitus oli siis teettää itelle ikäänkuin uusi vihkisormus ja miehelle 50-vuotislahjaksi sormus. Kultaseppä lupas ne valmiiksi ennen miehen synttäreitä, jotka on ensviikolla, mutta ei oo vieläkään kuulunu mitään.  Kyllähän se tekopalkka niissä on jonkinmoinen, vaikka kullat onkin omasta takaa ja ylikin jää.

En käsitä miten mun nuori aviomieheni voi olla jo 50... mutta ollaan me kauan yhessä oltukin, mieki jo puolet elämästäni. En olis vuonna -95 uskonu. Menin miehen vaatimuksesta naimisiinki vaan sillä mielellä, että pääseehän sitä sitten eroon kun ei huvita. Muutenkin oon tehny miehen mielen mukaan aivan liikaa kaikkea (yllämainittu sormuskin) sillon ku asia ei oo ollu mulle the hill to die on. Vaikka joissakin kohti olis pitäny kyllä pitää se kukkula, näin jälkeenpäin katsoen. Mutta vastoinkäymiset kasvattaa, jollei sitten katkeroita. Ainakin niistä oppii olemaan tekemättä samaa virhettä uudelleen. 

Muutenkin oon miettiny sitä, mikä mahtaa olla meidän "salaisuus" mikä on saanu meät pysymään yhdessä, ja aatellu että ehkä se on se, että me kumpikin aika paljolti annetaan toisen olla semmonen ku on, eikä nalkuteta. Toinen saa syyä suklaata vaikka onki lihava, toinen saa juua kaljaa vaikka maha silläkin kasvaa. Mua ei velvoiteta siivoamaan vaikka "makaan kaiket päivät kotona" - siinä vois monelle olla kova kiusaus komentaa tekeen edes jotain, kun toinen raataa päivät töissä. Teen kun tulee inspis. Tai tarttuu roskat jalkapohjiin. Ainoo mihin mie pakotan miehen kerran pari kuussa on koirien pissallevienti. Yleensä mie hoidan ne lähes 100-prosenttisesti. 

Ja yks asia, mistä koirat viime päivinä on olleet 100-prosenttisesti samaa mieltä on se, että lenkille ei lähetä mihkään kauas. Niin kauan kuin suunta on kotoa poispäin, ne raahautuu vastentahtoisesti perässä, mutta kun suunta kääntyy kotiin päin, mennään rinta rinnan naru suorana.

Syys

 

Syksyn lomareissut on nyt tehty. Meillä oli se "sviitti" siellä Kilpisjärven Tundreassa, sieltä sitten tehtiin patikkaretkiä lähelle ja kauas. Mies kävi Saanallakin, mie en viittiny sinne lähtee. 

Kilpisjärvi ja auringonlasku. Kumma kun järvi on niin kuuluisa ja sitten sinne rannalle ei ole oikein edes pääsyä. Hotelli Kilpiksen kohdalla on kyltti että vain hotellin asiakkaille ja Tundrean kohdallakin siinä on sauna ettei kehtaa sit siihenkään mennä jos on saunojia ja uijia - ja noita jälkimmäisiä mieki sain ihastella Tsahkaljärvestä tulevan puron varrelta, kun vaihtoivat ihan suvereenisti vaatteita siinä laiturilla genitaalit vilkkuen. Enkä siis ollut siinä saunarannassa. Ja kartan perusteella siinä saunarakennuksen vieressä on vieläpä asuinrakennus, ei edes mökki.

Salmivaara on pieni jyrkähkö töppyrä siinä niemessä, jossa suurin osa kilpisjärveläisistä taitaa asua. Kiivettiin sinne, oli mukava pikku kiipeilyreissu ja hienot näkymät. Tuolta kantilta on moni Saanan kuva taidettu ottaa. Mejän mökki on kuvan keskellä, pikkuisen keskikohdan oikealla puolella näkyvien tummien plänttien tienoilla. 

Blåisvatnet i Lyngen, jäätikköjärvi. Kävelyreitti sinne oli kuulemma merkattu helpoksi, mutta se oli enimmäkseen louhikkoa. Molempia koiria piti suurin osa matkasta kantaa, toinen oli kantokassissa mutta toiselle piti improvisoida takista ja hupusta kantolaite. Jesperi olis muuten menny omin jaloin, mutta sen tassut alkoi kulua puhki niin kannettiin. Nilkat oli mullakin kovilla. Olihan se hienon turkoosi järvi, mutta ei se oikeastaan ollu sen kauhean kivikossa rämpimisen arvoinen. 

Hengenin vesiputous. Sinnemenoreitti on sellainen, jota kuvailisin helpoksi. Nousua toki jonkin verran, ja parinkymmenen asteen lämpötilassa hienvirtaus oli taattu. Ja ihmis- sekä koiravirtaakin riitti.

Tsahkaljärveä illan hämyssä. Niin ja möllöttäähän siinä Saanakin, mut en ymmärrä miks oon rajannu kuvan tolleen pöljästi.

Sviittikin illanhämyssä. Polteltiin terassilla kynttilöitä isän muistoksi, kun sen synttärit osui loman ajalle. Poroja näkyi tosi vähän aiempaan verrattuna, yks ainoa tallusteli siinä kyläkeskuksessa ja kourallinen nähtiin sitten Norjan puolella kun käytiin kävelemässä Goldahyttan -reittiä vähän matkaa. Se oli mun valinta viimeisenä kokonaisena lomapäivänä, kun en jaksanu enää kiivetä tunturien rinteitä. 

Tosin sitten lähtöpäivänä piti kiipeillä, kun auton vara-avain oli hukassa ja luulin sen pudonneen Hengenin reitin varrelle, mut joku turisti oli nähny sen Tsahkaljärven kodan edessä ja raportoi siitä Retkeilykeskukseen, ja sieltä kodalta se sitten löytyi. Oli pudonnut silloin kun otin niitä iltahämykuvia. Tuli siinä sit turhaa ajelua ja kiipeilyä mun huolimattomuuden takia, mutta onneksi saatiin avain takaisin.

Muutama päivä lepäilyä kotosalla ja sitten vielä reissu Reposaareen.

Sattui siihen täysikuukin, mut ei se kuu tässä kuvassa ihan täysi tainnu vielä olla. Jepsulle tuli ripaska, niin piti käyttää sitä ulkona aamuyöllä, ja sillon oli tämmöstä. Aivan uskomattoman hienoa. Parin laivan valot siinä näkyy, odottelevat Mäntyluodon satamaan pääsyä. Niitä oli parhaimmillaan neljä siinä, toinen noista on Kamui Galaxy joka oli siinä koko ajan ku oltiin mökissä, ja jäi sinne ootteleen. Toinen laiva ei näkyny tutkassa, mutta satamaan pääsi laivat Ocean Carrier ja Federal Yamaska. Mies niitä päivysti kuvaaminen mielessä, toisen satamaanpääsijöistä se saikin kuvattua.

Nyt alkaa arki sitten taas. Esikoinen muuttaa takaisin kotiin enskuussa, ne ei sen poikakaverin kans tiiä mitä ne seuraavaksi tekis, mihin lähtis opiskeleen vai mitä tekis ja opiskelija-asunto-oikeus loppuu. Toivon, että keksivät pian, oon ihan liian tottunu jo siihen, että asutaan miehen kans kaksin tässä...

Anpiaisia

 Oonpa ollu viime aikoina tosi laiskana blogimaailmassa. Mut niin muussakin maailmassa, millähän sitä sais itteensä vähän virtaa? 

Masis yrittää päälle, taistelen sen kanssa joka päivä. Oon yrittäny olla herkuttakin, että sais olon vähän keveämmäksi kun Lapissa sitten pitäs jaksaa patikoida, jos on kelejä. Tai tottahan siellä patikoidaan vaikka sataiskin, mutta ehkä ei niin paljon. Mutta siis herkuttomuus ja masis on tupla-ankeus. 

Ystävä kävi ja vei mut metsään, se kyllä piristi hetkeksi. Sanoin sille, että en oo ees kanttarelleja saanu kerättyä, siellä ne on mettässä, ja sitten mentiin keräämään ne pois. Löyty paljon vajaan 3 km:n kävelyn matkalta.

Samalla reissulla Jesperikin oppi yhtäkkiä, että se voi syödä mustikoita suoraa varvuista (aiemmin se oli syöny vain jos sille kädestä tarjos) ja sittenhän se olis vaan ahminu mustikoita eikä liikkunu mihinkään. Sellasta se nyt on ollu sitten, metsässä kulkeminen. Jumittelua. Välillä oon vaan pysähtyny ja ottanu meditoinnin kannalta sillävälin ku koira syö mustikoita. 

Vanha koira ei silleen jaksais enää nuoren koiran intoa...

Tänään onkin vaihteeksi sateinen päivä. Käytin hyödykseni sitä ja keräsin lehtokotiloita, ne on lisääntyny yhtäkkiä ihan julmetusti. Tällasella sadekelillä ne on näkyvissäkin, sai poimia melkein kuin jotain marjoja. Mulla oli peltisessä maitotingissä kiehuvaa vettä (eihän se kiehuvana tietenkään kauaa säilynyt) ja sinne nakkelin kotilot, haisi ihan jolleki simpukkakeitolle. 176 laskujeni mukaan sain kypsennettyä, ennenkuin tuli toinen tuholaistorjuja: 

Maanantaina (vai olikohan se tiistai no ihan sama) yritin mennä kerään omenia, ni huomasin kauheen ampiaistrafiikin kukkapenkissä. Siellä oli iso reikä maassa ja ampparit meni sisään ja tuli ulos. Olin ihan AAAAA ja soitin tuholaistorjujalle, saivat mahdutettua meät tälle päivälle. En kyllä tiedä tuliko siitä hommasta yhtään mitään, ku ei se muka löytäny pesää. Myrkytti kylläkin ja jotain sumujäätä (ehkä samaa millä jäädytetään syyliä?) suihkutti, että jos hyvin käy niin kuningatar kuoli. Muussa tapauksessa meillä on entistä kiukkuisempia maa-ampiaisia. 

Jesperi kun tahtoo olla vähän semmonen kärpästennapsija, kaiken pörisevän yrittää napata ja onhan se vähän ikävää jos se saa ampiaisenpiston suuhunsa. On kyllä melko oppivainen, saattas loppua napsiminen siihen. 

Mut joo, nyt on parempi pysytellä sisätiloissa ja liikkua mahdollisimman vähän pihalla, vaikka ilman pitäiskin kirkastua kohta.

Kuka vei Koistisen luudan?

 On muuten ollu sitten ahdistavia unia pari yötä. Nukun huonosti ja sitten kun nukun, näen unia että olen koditon, olen asunut eksän (jonka kanssa erottiin vuonna 1994!!!) kanssa ja se on lähteny toisen matkaan (mikä ei aikanaan ollut edes eron syy) ja toisissa unissa joudun luopumaan tästä rakkaasta kodistani tai mulla ei ole avainta omaan asuntooni ja viime yön unessa olin hukannut tai multa oli varastettu lompakko ja puhelin. Ja mun pihalla oli mun oma hauta, ja ihmettelin miten sellaseen on voitu saada lupa. Samaisen unen lopussa oli laulu, jonka sanoista muistan vain tuon otsikon.

Liekö asiat liian hyvin kun unien pitää sitten olla ahdistavia ja kurjia. 

Jesperille saatiin lemmikkipassi viime tingassa, en mie ollu aatellu että ku edellisistä rokotuksista ei oo mitään kirjallista tietoa, niin pitää olla kuukausi rokotuksen jälkeen kotimaassa, ennenkuin saa matkustaa ulkomaille. Rokotus tulee voimaan tasan sinä päivänä, kun ollaan Norjan rajan tuntumassa. Jos asiat menee kuten on suunniteltu. Ruotsissa emme siis käy, ei ole ekinokokkoosilääkitystä. Mutta ei sinne ole asiaakaan. 

Kovasti on jo välillä matkakuumetta. Meillä on varattuna hotelli Tundreasta "sviitti", joka on sellanen pitkulainen kapea parakki. 

 

(kuvat Tundrean nettisivulta)

Sieltä tehdään sitten ekskursioita Norjaan ja mihin sitten mennäänkin. Keleistä riippuen. Koirat varmaan tykkää kun ikkunat on lattiatasolle asti, saa kytätä kulkijoita :D

Siinä mun viimeyön unessa, missä mun lompakko varastettiin (löyty myöhemmin tyhjennettynä) olin juuri nostanut matkaa varten 700 euroa käteistä... onneksi oli vain uni. 

Eilen tehtiin koirien kanssa 5 km:n kierros kanttarellien perässä, sain 2 paistinpannullista. Pienimmät jätin kasvamaan. Pieniähän ne kaikki meinas ollakin, mutta isot meneekin puiseviksi. 

Sitten trimmeröin Jesperin, tänään pitää vielä viimeistellä tupsut pois ja saappaat lyhyemmiksi. Sitten saakin kasvattaa talvikarvan. Pyysin miestä tilaamaan Temusta halvan trimmerin (tai kaksi - toinen pienempi naama-ja varvaskarvoille) ja on toistaiseksi ollu huisin hyvä. Kivijalkakaupasta ostettu kun kuoli yhtäkkiä, onneksi oli takuu voimassa ja kuitti tallessa niin sain rahat takasin. 

Mies tekee ympäripyöreitä päiviä ja lupasi jopa tehdä töitä ekana lomaviikkonaan. Se on väsyny ja pinna kireelläkin välillä. Olispa oma auto millä käydä joskus jossain... toki sähköpyörälläkin nyt pääsee pitkiä matkoja, kun siinä on uusi akku, mutta sit ei voi ottaa koiria mukaan. Pitäs olla semmonen peräkärry, missä jotkut kuljettaa lapsiaan. Maksaa vaan liikaa.

Kivifilosofiaa

 Aina mun puutarhurointi näillä hellekeleillä loppuu siihen kun poltan itteni nokkosiin tai siloviholainen puree. Tänään plakkarissa kaksi silonpuremaa ja yksi nokkosenmyrkky. Suututtaa, mut en nyt jaksa ruveta hävittään sitä murkkupesää, ehkä myöhemmin. 

 Mummun Tyttö on ollu yökylässä ja sanoin, ettei oo kiirettä hakea. Nauttii kun saa pyyhkäistä ulos milloin huvittaa ja juosta pihalla niin paljon ku jaksaa. Tytär, koiran omistaja, tuntuu olevan hieman hysteerinen lämpöhalvauksen pelossaan, mutta nytkin MT makaa kyljellään tossa vieressä keittiön lattialla eikä ees läähätä. Pakastin nakinpaloja avuksi kuumuuteen. 

 

 Omat koirat ei vaan oikein tykkää, kun MT on niin raisu ja iso ja kovaotteinen leikeissään. 

 Kävin muuten kirkkokonsertissa, ei ollu hääviä. Odotin komeaa ja elähdyttävää musisointia, olikin pelkkää tiluliita. No onpahan käyty niin ei tarvi enää käydä.

 Kelit on ollu kyllä helteisiä, lenkillä käyty aamulla ja illalla lyhyesti. No tiistaina oli niin leppeä ja mukava ilma, että jaksettiin tallustella nelisen kilsaa aamusta, mutta enimmäkseen ei oo jaksettu. Pihalla (varjossa) ja kuistilla oleiltu. Oon lukenu paljon ja kutonu sukkia. 

 Yhtenä päivänä löysin tuon harmaankirjavan kiven 200-vuotiaalta polulta, poimin mukaani ja mietiskelin siinä, että kiviä ei arvosteta ollenkaan niin paljon kuin pitäis. Ne on kumminkin olleet täällä jo ennen meitä ja tulee tänne jäämään meidän jälkeen. Tuokin on miljoonia vuosia sitten muodostunut maankuoressa, kovassa paineessa ja kuumuudessa, halkeillut ja halkeamat täyttyneet uudella, eri sulamispisteen omaavalla kiviaineksella. Tai, kuten ruskean kiven kohdalla, meren pohjaan on - aikana ennen kovin kummoisen elämän olemassaoloa - laskeutunut hiukkasia jotka on kivettyneet. Sitten on tulleet uudet valtaisat luonnonvoimat ja murskanneet ja palaset on hioutuneet ajan kuluessa sileiksi, tuo ruskea meren rannalla ja tuo harmaa on ajautunut tänne mannerjäätikön kasaamaan moreeniharjuun, johon ihminen on polkunsa tehnyt. Ja sitten mie poimin sen ja teen siitä tarinan tänne. Tarina häviää, mie häviän, ihmiskunta häviää, kivikin ehkä joskus hioutuu tomuksi, joutuu maankuoren sisään ja muotoutuu uudelleen. 

 Naapurin koira jouduttiin lopettaan pitkän sairastamisen jälkeen, ja koska elämänkoiran kuoleman vuosipäivä alkaa olla lähellä, tulee kipeitä muistoja ja itkin sen omistajan kanssa ja oon eilen ja tänään vahingossa kutsunu omia koiria elämänkoiran nimellä. Siinä paikassa, missä se viimeisen kerran lenkillä ollessa seisoi omilla jaloillaan, se tulee aina mieleen. Oon jopa laittanu muistamisia kivelle siihen viereen, neljä mustikkaa tai kanervanoksa tai kukkanen. Höpsöä, tiedän. Kyyneleet on silmissä nytkin. 

Muuten en oo mustikoitakaan poiminu, mitä nyt suuhun tai "uhrikivelle".

 Käsittämätöntä, että tänään on taas perjantai. Miehen juominen huolestuttaa. Kohta se varmaan saa jonku haimatulehduksen tai sydänkohtauksen. 

Siloviholaisen purema sattuu muuten aika kamalasti. 

Paarmoja, hyttysiä, ukkosia, nokkosia

 Oon paljolti viettänyt aikaa kuistilla. Taannoinen ukkonen ja sade tuli enimmäkseen siellä seurattua, komiasti välähtelikin! Ja rakeet ropisi peltikattoon oikein kunnon rominalla. 

Kuistillaoloon on paljolti syynä paarmat ja muut, joille kuten tunnettua oon sekä henkisesti että ruumiillisesti yliherkkä. Ja onhan siinä myös varjoisaa porotuspäivinä.

Tänään ei ole porottanut, mutta tuntuu oudolta ettei ole edes satanut - pilvistä ja kosteaa ja tukalan lämmintä. Aiemmin tälle päivälle oli ennusteessa sadetta ja ukkostakin, mutta ne siirrettiin pois.

Sain omituisen tarmonpuuskan ja pesin ikkunat ulkoa - ei niitä paljoa ole, kolme isoa ja 11 pientä, mutta kyllä siinä hommassa hiki tuli. Sitten kun vielä otin ja nypin talon viereisestä, viime syksynä tehdystä kaivannosta kaikki nokkosenalut (25 litran saavi melkein täyteen) niin migreenin tulo tänään tai huomenna on lähes sataprosenttisen varmaa. Mut en vaan voinu jättää niitä viimeisiä nokkosia nyppimättä, vaikka niska oli hajoamispisteessä. Oon kyllä koittanu venytellä, mut en tiedä mitä oikein pitäs tehdä ettei tulis pääkipua. Sen lisäksi on vielä paarmanpuremaa, hyttysenpistoa ja nokkosenpolttamaa.

Koiravanhuskin on kipee, se venäytti vissiin selkänsä tai jotain. En nähny ku se oli mun takana tulossa pihalla, kun oltiin lenkiltä kotiin palaamassa, yhtäkkiä se vaan rääky kauheasti, piti toista jalkaa kippurassa ja oli koko koira ihan krampissa ja tärisi ja huusi. Mulla oli vanhentunutta koiran kipulääkettä kaapissa, annoin hätäensiavuksi sitä ja sit ku myöhemmin yritin tutkailla mihin sitä sattuu, niin se taas vaan huusi ja pakeni mua, luuli vissiin että se olen mie joka sitä satutan. Lopulta se kuitenkin käveli kaikilla tassuilla vaikkakin selkä köyryssä ja rääkyi aina jos se hyppäs jonneki ylemmäs, portaalle tai sohvalle. Tarpeiden teko ei tahdo onnistua. 

Nyt se on lääkärin määräämällä lepolomalla ja kipulääkekuurilla. 

Elämä on hiljaista. Hyvä niin. 

Sitruuna ja siloviholainen

 Piti tulla vielä kirjaamaan ylös, että karsin sitruunapuuta raakalla käjellä. Se ei oo voinu oikein hyvin ja juuretkin näky tunkevan pohjareiästä, joten päätin pienentää sekä lehvästöä että juurakkoa - isompaa ruukkua ei enää voi laittaa, muuten tulee mahdottomaksi siirrellä sitä ulos ja sisään.

Lähtötilanne oli tämä, kellastuvia lehtiä (se pahuksen vihannespunkki!) ja kun nostin multapaakun pois ruukusta, alkoi kihistä muurahaisia. Olivat mokomat tehneet pesän sitruunapuun juuristoon! Siloviholaisia vielä, jotka puree siitten niin maan perkeleellisen kipeesti. Eihän siinä voinu mitään tehdä ennen kuin ne oli saatu pois. Upotin veteen ja törkeästi hukutin. No, panin kyllä tikun sillaksi, jos joku haluaa tulla pois, mutta nehän lähti vaan kiipeen puuhun. Pyyhin rungon tolulla, se vähän hidasti.

Siinä se sitten oli tuntisotalla vedessä, ja murkut vaan hengaili siinä, ehkä siks ku ei ollu enää pesää mihin mennä ja liekö kuningatarkin hukkunut. Myrkytin loput, että sain homman hoidettua ja puun takaisin ruukkuun. 

 

Nyt se on huomattavasti pienempi, toivottavasti tokenee. Oon jo menettäny toivoni, että se ikinä kukkisi, sitruunoista puhumattakaan.

En vaan tiedä, mihin sen nyt laittaisin, kun niitä muurahaisia on siinä koivupöllissäkin, minkä päällä tuo on useamman vuoden kesiään viettänyt. 

Tuli vaan mieleen, kun äsken ihailin pihalla kukkivaa punakoisoa, ja hetken päästä ne viholaiset oli mun kengissä ja puri niin pirusti. Niiden puremat ei kutia, vaan särkee ja jomottaa. Etsin sen pesän, keitin kattilallisen vettä ja kaadoin niiden niskaan. Mauriaiset, punamuurahaiset ja keltiäiset saa olla, mutta siloviholaisia en halua pihalleni.

Ja kun tässä pihakuulumisia kerron, niin ihan ite viime kesänä kerätyistä leijonankidan siemenistä on kasvanut kukkeja, jotka on juuri avanneet nuppunsa :) että ei tässä ihan toivottomia viherpeukaloita olla, vaikka se onkin vähän keskellä kämmentä!

Tähän joku otsikko

 Tuli juhannuksena pyöräiltyä yli 50 km ihania maalaisteitä pitkin poikin (sähköpyörällä toki) ja sain toisen jalan akillesjänteen niin kipeeksi, että se on ihan tosi kipee välillä. Varpaillaan ei voi olla ku sattuu, ja välillä nykii ja natisee niinku jänne kulkis aivan kuivassa nahkaputkessa. 

Aina joku paikka kipiä, sitä tämä vanheneminen vissiin on. 

Ruuvasin sen pesälevyn sillon maaliskuussa, ja kyllä siellä joku on pesinyt, mutta en halunnu häiritä niin että olisin tutkaillu kuka pesii. Saattaa olla vaikka harmaasieppo, sehän tekee pesänsä mihin sattuu. Mustarastas se tuskin on, vaikka sitä ajatellen sen laitoin.

Mies napsi Jesperistä eilen pihalla kuvia kun se juoksi pallon kans. Se on kyllä ihana. Jesperi siis. No kyllä mieskin monesti on. 

Oon katellu Areenasta iltaisin Vera Stanhopen vanhoja jaksoja, on hyvä kattoo ku en muista niitä enkä oo varmaan kattonukaan niitä kaikkia. Samalla virkannut kesähattuja, mutta aina teen liian pienen - mulla on ollu tapana tehdä liian isoja joten vissiin sen pelossa heittäydyn toiseen laitaan. Ettei pipo pyöris päässä.

Hääpäivä osui juhannusaatolle, ja aattelin kerrankin tehdä semmosen kakun, mikä maittaa miehellekin:

Pizzaboston

Rumaa mutta hyvää, vaikka skippasin vahingossa yhden nostatuskerran. En mie kyllä tavan peltipizzaakaan nostata kahteen kertaan. Aina mie vaan yritän jotain leipoa vaikka en osaa...

Kunpa voisi onnea säilöä...

 Hyttyspilvet on hälvenneet onneksi. Paarmat on tullu tilalle, mut ei ne pahasti häiritse, varsinkin kun välillä huitoo sähköisellä kärpäslätkällä. 

Käytiin uusi reissu Siikarannassa, tällä kertaa oli kylmää ja tuulista siinä rannassa, mutta heti kun meni tien toiselle puolelle kylään, oli ihan helle. Huvittavaa ku me pukeuduttiin rantasään mukaisesti (tuuli kävi avomereltä) ja miehellä oli oikein pipo ja hanskatkin, ja sitten kun kävelyreitti kulki kylään ni siellä porukat oli shortsisillaan. Mutta metsässä oli heti sääskiä, kun tuuli laantui vähän. Ja siinä rannassakin, piti oikein hyttyssavu laittaa käryämään.

Käytiin me silti koirarannallakin, pitihän se Jesperille näyttää.

Mies piti isä-tytär- viikonloppuja, ensin yhen kans kahdessa Metallica-konsertissa ja sitten toisen kanssa kahden päivän Helsinki City Festival. Siinä välissä vaimon kanssa yksi viikko.

Sain miehen vanhan älykellon ku se osti uuden, ja se on muka mittaillu mun untakin... en tiedä miten se voi ranteesta tulkita nukunko ja miten, eikä se aina osaakaan, ottaa kevyenä unena sen, kun vaan makoilee hereillä, eikä laske kaikkia yöllisiä heräämisiäkään. Sen mukaan mun syvän unen määrä (ja joskus REM-unenkin) on liian matala, ja syvän unen jatkuminen myös. Kevyen unen määrä on korkea. Jos se olis niin ni se selittäs mun muistihäiriöitä kyllä. Vaikka en kyllä luota kelloon muussa kuin ajan näytössä... askeleitakin se mittaa vähemmän kuin puhelin, vaikkei puhelin oo ees aina mulla mukana. Nytkin sanoo että niitä on 6411 kun puhelimen laskurissa on melkeen 6800. 

Niin ja herätyksessä se on kans hyvä. Nyt ku mies on heränny neljältä aamuisin (jääräpää pomo kun määräsi väen lomautettavaksi, eri aikohin 1vko jokainen, eikä kuunnellu asioista paremmin perillä olevia ni sinne tuli jumalaton kaaos, töitä on sikana ja työntekijöitä liian vähän ni joutuu nyt sit paiskiin ylitöitä, kun jäärä joutu myöntään että lomautukset on tarpeettomia ja ne loput peruttiin) ni en taho saaha nukutuksi ja sitten kun saan, nukun liikaa. Nyt laitoin puol ysiltä herätyksen ja se oli hyvä juttu. 

Oon huomannu, että oon varmaankin onnellisimmillani sillon, kun kävelen koirien kanssa aurinkoisessa, mutta viileähkössä kesämaisemassa, kun ei ole hyttysiä eikä muita kulkijoita, kun tuuli antaa iholle tunteen kuin sukeltaisi haaleaan veteen, kuuluu linnunlaulua ja näkyy vihreää ja kaunista. 

Oletko ajatellut, milloin Sinä olet onnellisimmillasi?

Yllätysreissu ja sateen kaipuuta

 Pitkän kylmän kevään päätteeksi tuli helle, ja kaikki kukkii nyt nopeutetulla aikataululla. Kattelin just äsken lenkillä, että aronian ja suomenpihlajan kukatkin alkaa jo lakastua, vaikka on vielä toukokuu. Samoin mäkitervakon, vaikka senkin kukinta-aika on normaalisti vasta myöhemmin kesällä. Riittääkö perhosille kukkia enää loppukesästä, kun kaikki kukkii jo nyt?

Enkä oo koskaan ollu toukokuussa näin ruskea kuin nyt olen.

Oon jo käyny kertaalleen lähteestä hakemassa vettä kukkien kastelua varten, kauhea homma mutta kannatti kyllä. En millään raaskis kaivovettä kaataa maahan, kun siitä ei tiedä miten sitä edes normikäyttöön riittää. Sadetta ei oo tänne saatu, aina välillä sääennusteessa niitä on, mutta ei sit käytännössä kuitenkaan. Kaikki menee kahta puolta ohi, niinkuin aina ennenkin. Ukkosta joku päivä kuulu kauempaa, mutta sekin meni satamaan muualle. Oon yrittäny sitä sadetta taikoa tänne kastelemalla kukkia, ripustamalla pyykkiä ulos, ja meillä on kasa tuoreita halkojakin kuivumassa pihalla, mut ei oo auttanu.

Synttärit oli, ja kun mies sai kipeen selän takia saikkua ni lähdettiin ihan ekstempore Reposaareen, kun se meidän vakimökki Siikarannassa oli vapaana. Saatiin vähän alennustakin kun ollaan kanta-asiakkaita ja toukokuu on vielä vähän niinkuin sesongin ulkopuolella. Laitoin pienen kuvatömpsäyksen tuonne Kuveja ja muuta sälää -sivulle, etten täytä niillä tätä osastoa. On niin vaikea valita vain muutamaa kuvaa!

Tein kaarnaveneen Siikarannan kalliolammikkoon 

Ketunleipäpuunrunko Siikarannan metsässä

Ollaan käyty siellä vähintään kerran joka kesä jo toistakymmentä vuotta. Jostain 2010/-11 lähtien, ja aina sinne vaan on yhtä ihana mennä. Tai ainakin melkein. Onhan se muuttunut alkuajoista, on tullu tuulimyllyjä näkymään, uusia mökkejä leirintäalueelle, vuonna 2016 oli maalattu meän vakimökin ihanat puunväriset seinät valkoisiksi, ja yks kerrossänky siinä vaihdettiin parisängyksi, viime kesäksi oli rakennettu vakimökkiin terassi (hieman pilaamaan maisemaa) ja ne oli möyriny niitä rannan kiviäkin uuteen järjestykseen, en tiedä miksi. Se oli suojeltua aluetta, nykyään se suojelumerkintä on kartasta hävinny. Ja kyhmyjoutsenia ei alkuun ollu, nyt niitä on kauheasti. Parhaimmillaan laskin näkyvillä 18 joutsenta. Välillä ne vähän kinasteleekin. 

Joutsenia

Sitten siellä pyöri monikymmenpäinen parvi nuoria, vielä pesimättömiä telkkiä. Haahkoja, joilla oli 9 poikasta. Koskeloita. Mandariinisorsiakin siellä Reposaaren kylän puolella, sain sellaisesta vähän harvinaisemman pinnan lintulistalleni.

Koirat ei ota rennosti ennenkuin olen "kotona"

Reposaaren puolelta

Sääennusteen mukaan siellä piti olla jotain 13-14 astetta, mutta en uskonu ja pakkasin mekon mukaan. Onneksi, koska siellä oli ihan helle! Pitkiä housuja ei tarvinnu kertaakaan, capreilla mentiin. Yhtenä iltana oli ihan tyyni meri, unenomainen fiilis kun katteli merelle jonka tyynellä pinnalla kellui joutsenia ja telkkiä. Ja hiljaisena seisovia tuulimyllyjä.

Jesperi tarkkailee

Meriveden korkeus oli -40, en muista että olis koskaan ollu niin matalalla. Koirarantakin kun on tosi matala jo muutenkin, niin nyt vesi oli karannut kauas. Jesperi ei vissiin ollu koskaan ollu meren rannalla, ku se joi sitä suolavettä, ei muuten oikein digannut vedestä. Ei ole uimarikoira.

Kaikki omenapuut kukki mahtavasti, syksyllä saa taas ihmetellä mihin ne kaikki omenat pannaan.

Hyttysiä on ihan sikana, pihalla ei voi olla ku on joko aivan liian kuuma tai sitten hyttysiä. Kuistilla majailen, ovessa on hyttysverho ja tässä kuulee hyvin lintujen laulun ja on melkein kuin ulkona.

Uimassa oon pari kertaa käyny, toissapäivänä pyöräiltiin ja eilen kävin skuutilla, samalla kun kävin kirjastossa, ennakkoäänestämässä ja fysioterapeutilla. Jotenkin ootin että se olis ollu se sama ku viimeks, ku miehen kans aikaa varatessa puhelimessa juttelin, mutta tämä oliki hirmuisen nuori poika, amisviiksinen. Semmonen suloinen lapsi. Olin ensin ihan jäätyny ku mietin, osaakohan tuo mitään ja kehtaanko ees kertoa mistä kohtaa mun jänteet on kipeet ja kireellä (persauksista alkaa ja akillesjänteeseen välillä säteilee)... mutta kyllä se mielestäni ihan fiksusti sijoitti ongelman piriformis/hamstring -alueelle, ja antoi jumppaohjeet, joita varten tietysti sinne meninkin. Samalla kysyin mitä voi tehdä bursiitille, joka haittaa nukkumista, ja se ohjeisti siihenkin. Kyllä se ihan hommansa osas, vaikka myönsikin että hieman mysteeriksi jäi eksakti vaiva.

Jesperi on tykänny olla, pötköttelee ja juoksentelee pihalla ja syö luita ja leikkii leluilla. Sillä ei edellisessä kodissa vissiin ollu yhtään leluja, ainakaan ei saatu sellasia mukaan sen tavaroissa. Tänä aamunakin se ryntäili ulos ja sisään lehmä suussa.