Kylmä ilmamassa

Yleensähän hellejakson päätteeksi saadaan ukkosia, mutta nyt ei. Syynä on kuulemma polaari-ilmamassa, joka tulee tuolta Jäämereltä luoteis-Venäjän yli ja työntää ukkosherkät ilmamassat hiiteen täältä.

Sataa kyllä vois, näyttää siltä että kaivosta on loppumassa vesi. Ainakin se, mitä hanasta tulee, on sameaa ja kellertävää, taidan käydä ostamassa juoma- ja ruuanlaittovettä kaupasta.

Jotain kumminkin on ihan yli tarpeen, nimittäin koivun siemeniä. Meillä kun noita koivuja tuossa pihan ympärillä riittää, niin tuulessa sataa ropisee pieniä lentokoneita yllin kyllin. Portaat on kuin sahajauholla päällystetyt, sisälle kulkeutuvat tietysti kans. Ulkona syödessä on tullu salaatin mukana varmasti syötyä muutamakin. Ehkä ne on terveellisiä. Minkähänlainen puuro niistä tulis, jos keittäis?

Mukavan vilakka oli maanantain lenkkeilyilma, kun vertaa menneisiin päiviin. Olin myös rohkea ja menin suunnittelemani lenkin, vaikka jouduinkin kulkemaan ihmisjoukon lävitse. Näin pupun ja paljon kauniita kukkia! Ja viime aikoina oon nähny hiekkateillä ohdakeperhosia parvina. Ne on komeita isoja perhosia, mutta harmillisen nopeita, ei juuri ehdi ihastella ku ne jo lehahtaa toisaalle.

Tänä kesänä oon kyllä nähny harvinaisen paljon "mustia" perhosia. Jotain nokiperhosia tai papurikkoja mitä lie, nekin vaan menee eikä jää tunnistettavaksi. Osasyy voi toki olla koirat, jotka hätyyttää ne jo ohi kulkemalla. Mistä tuli mieleen, että näin painajaiseksi luokiteltavan unen isästä. Ripottelin sen tuhkaa metallisella desilitramitalla sänkyyn (!!!) ja yhtäkkiä se nousikin sieltä sängystä istumaan, vaikka oli kuollut. Säikähdin unessa mutta kysyin kepeästi että no nytkö sie heräsit, se puisti päätään ja meni takas. Heräsin unesta ja olin hetken aikaa ihan kauhuissani enkä oikeen ees tienny missä oon. Kumma uni.

Tuli vajaan vuorokauden tauko tähän väliin, kun lähdin kaupungille. Tarkoituksella silleen, että tauotin pesukoneen ohjelman juuri ennen huuhtelua, että ehtii kaivo hiukan täyttyä. Olin ajatellu käyväni pankissa, kirjakaupassa, postissa, kirpputorilla ja ruokakaupassa, mutta sitten tulikin pieniä muutoksia ja kirppis jäi välistä, sen tilalle tuli verenluovutus ja lisäksi poimin vielä kuopuksen kyytiin kun se tuli miehelästä ja autonkin tankkasin. En sitten ehtinyt tehdä kaikkea, mitä suunnittelin, anoppilassakin piipahdettiin illalla.

Anopista puheenollen, mua taas huvitti kun se pauhas kuinka rastaat oli tyhjentäny hänen marjapensaitaan, sitten kuitenkin voivotteli että kun ei miehensäkään enää juo mehua, että hänen täytyy keittää sitten vain hilloksi ne marjat. Vähän niinku että valittaa rastaiden syövän marjat, muttei kuitenkaan oikein tiedä, mitä niillä itsekään tekis. Anoppi on alkanu puheissaan sivuta kuolemaansa... toivottavasti se nyt ei kuitenkaan vielä vähään aikaan kuole. On se mukava olemassa.

Mun pää taas hajoaa. Eilenillalla pidin hetken käynnissä tuuletinta makkarissa, ja ikkunaa auki, mutta arvelin että josko pystyttäis nukkuun ikkuna kiinni (nukkuisin niin mielelläni ikkuna auki, mutta sieltä kuuluu niin helvetillinen pörinä kun moottoripyörät ja mopot ajelee yötä myöten) ja tuuletin poissa päältä. Se kuitenkin meluaa aika kovaa. No, yö oli kamala. Kuumuus valvotti, miehen äänet valvotti (ne pienemmät krohinat ja pihinät ei kuulu jos tuuletin on päällä), koirat valvotti, ja aamulla sitten kuuden maissa oli jo niin kova päänsärkykin, että se ei antanu enää nukkua. Annoin niskalle ja hartioille shiatsuhierontaa ja otin kasan käsikauppalääkkeitä, mutta ei ne tunnu vaikuttavan muuten kuin tekemällä tokkuraisen olon. On vissiin pakko turvautua taas migreenilääkkeeseen, ja oksettaa ajatuskin. Vai oksettaako tää särky, en tiiä.

Hieno ilma olis lähtee lenkille, mutta silmät ja pää ei nyt kestä aurinkoa. No, sehän on kai pilvistymässäkin myöhemmin päivällä.

Lauantai-iltana valvoin niin myöhään (mies oli taas peuroja kuvaamassa) että saatoin poltella kynttilää hämärässä. Viime talvena kun oli se valokarnevaali Helsingissä, sain innostuksen tehdä roikasta lyhdyn, ja kohtahan illat jo pimenee niin että sitä vois ruveta rakenteleen.

Hajuhernekin kukkii ja kasvaa kovasti. Ruusupapu on vähän vaisumpi, kyllä sekin pituutta kasvaa mutta kukista ei juuri näytä tulevan papuja.

Niin sekalaista, etten keksi otsikkoa

Ootteko vielä hengissä helteen jäljiltä? Täällä hyvinkin. Olen siirtänyt ulkona tuolini toiseen varjoon, vaihteeksi näkymät on tällaset:

Ainoa kukkapenkkini, jossa on kunnolla kukintaa. Tuo alpi leviää hienosti, oon aatellu siirtää sitä muuallekin. Eihän se tuosta yläpihalta mihinkään näy. Tuossa kohtaa oli meillä ennen se suihkulähde, mutta kun sitä ei kukaan hoitanu ja se vaan kasvatti itikoita (ja sammakoita ja vesiliskoja, ne olisin voinu mieluusti pitää...) ja levää niin sen tilalle tuli sitten tuollainen kukkapenkki. Ostin siihen ei-ihan-halvimpia liljanjuurakoita, joista ei ikinä kasvanu mitään vaan ne vain mätäni maahan, joten sitten piti ostaa siihen sitä, mitä sattui puutarhamyymälässä olemaan. Se oli sitten tuo tarha-alpi. 

On siinä tuo yksi unelmani, palavarakkauskin viihtynyt. Ja ite siemenistä kasvattamani pinkki päivänkakkara ja harjaneilikka. Osan neilikoista esikasvatin, kun pussissa väitettiin, että ne voi kukkia jopa samana kesänä, jos ne esikasvattaa, mutta ne näytti kaikki kuolevan - niin esikasvatetut kuin suorakylvetytkin - ja unohdin ne, sitten toisena kesänä hämmästyin, että mitä kumman hienoa kukkaa pukkaa. 

Jostain syystä myös konnantatar on alkanut kasvaa tuossa penkin ulkopuolella. 

Oon kyllä koittanu jossain määrin raivata tuosta pois nokkosia ja vuohenputkia sun muuta, mikä meillä valtaa kaiken, mutta ei näin kesällä enää tuu sukellettua tuohon puskaan... 

Perjantaina kävin aamulenkilläni hiekkatiellä, joka menee erään talon pihan läpi, niinkuin ennen oli monilla teillä tapana mennä. Vanha tila, hyvin hiljaisen näköinen, ja siellä osui silmään erikoinen efekti, kun ladon ovesta sisään katsoessa katsoikin ulos:

Tämä talo on muuten jämäkästi tässä jo 1500-luvun historiankirjoissa, että ei mikään uudistila. On joskus ollut iso ja vauras talo. Siis en tarkoita tuota rakennusta tietenkään, mutta historiassa puhutaan taloista, jotka muodosti kylän. Voin hyvin nähdä sieluni silmin, kun piiat on aamulla tulleet aitasta kukonlaulun aikaan ja menneet komealle tiilinavetalle töihin...

Illalla käytiin miehen kanssa kattelemassa, näkyiskö kauriita, ja näkyihän niitä. Näkyi myös komea auringonlasku, josta tässä vain kalpea aavistus:

Myöhemmin taivas meni ensin keltaiseksi, sitten oranssiksi ja lopulta ihan verenpunaiseksi, reilu tunti auringonlaskun jälkeen vielä oli ihan ihmeelliset loisteet taivaalla. En muista monesti sellaista nähneeni. Kuvia en ottanu ku autoiltiin, ja muutenkaan ne ei koskaan näytä oikealta kuvissa. Nautin vain näkymistä ja talletin ne omalle muistikortilleni.

Näitä tiekuvia vaan on aina napsittava, kun näkymä on niin mukava mun mielestä. Tykkään teistä ja poluista. Susannalla on myös postaus kivoista tienäkymistä, kurkatkaa ihmeessä!

En tiiä johtuuko helteistä, mutta nivelet on äityneet kipeiksi. Täytynee syksymmällä tosiaan varata aika lääkärille ja valittaa vaihdevuosioireista. Vaihdevuodet näyttää olevan vähän niinkuin masennuskin; kaikki maailman pikku- ja isommatkin oireistot mahtuu saman nimikkeen alle. Nyt voi lääkäri kuitata sekä masennukseksi että vaihdevuosiksi kaikki mun vaivat, valintansa mukaan. Ja maha! Kahtena iltana on ylävatsa turvonnu pinkeäksi, välillä kipee, välillä oksettaa, välillä nälättää eli ihan sekasin.

Ja sit vielä sellanen juttu.  Oon täälläkin ihmetellyt, kun mun sähköpostiosoitetta on käytetty maailmalla millon kenenkin tarpeisiin, sillä on avattu spotifyä ja verkkokauppatilejä ym., sille on tullu lentolippuja ja viimemmäksi autonvuokrauslasku. Nyt tuli vielä uusi lasku. Mitään ei voi asiasta vastata ko. autonvuokrausfirmalle, meilit on noreplyjä. Roskiin heittelin niitä, oli Goldcarin laskuja Espanjasta, vuokraajana näytti olevan Anna, Sanna. Kuulostaako vähän keksityltä? Kyseinen vuokrafirma on kyllä vähän huonossa maineessa.

Viikonlopuksi lämmintä luvassa

Että joo. Sitten kun pääsee innolla odotetulle lomaselle meren ääreen, on kymmenen astetta lämmintä. Rannikolla on aina viileämpää kuin sisämaassa. Kurkkasin iltasanomalehden sivulle, aattelin että ihan varmaan siellä on juttu että "Nauttikaa nyt, kohta kylmenee!" mutte ei ollukaan. Ihme. Ukkosiakin tarjottiin pari päivää, vaan ei meille taaskaan edes sade yltänyt.

Virittelin riistakamerankin pitkästä aikaa kytikseen. Oli äsken 25 kuvaa joko tyhjästä pihatiestä tai koirasta tai kuopuksesta pesemässä pyörää. Oon istunu taas melkein koko päivän ulkona lukemassa kuningatar Victorian vanhan elämäkerran uusintapainosta, ihan kiintoisa vaikka paikoin pitkäpiimäinen, ja tarinakin on pääpiirteittäin jo ennestään tuttu.

Nää kuninkaallisten elämäkerrat saa mut aina plaraamaan Wikipedian tietoja ko. hahmoista ja niiden sukulaisista. En tienny että sekä Ruotsin että Norjan kuninkaiden sekä Tanskan kuningattaren isoäidin isoäiti on kuningatar Viktoria, ja että Tanskan kuningatar Margareeta on Ruotsin Kaarle Kustaan serkku. Nyt tiiän. Ja tekis mieli tietää lisää, vaikka tiedän että unohdan kuitenkin kaiken. Sen tiesin, että Britannian Elisabethin isoisän isoäiti se on.

Sitähän ei tiedä, miten siellä on huseerattu pitkin ja poikin, varsinkin aikaisemmin. Kun kattoo näitäkin kahta miestä, niin helposti pitäs kyllä sukulaisina naaman perusteella:

Kuitenkin toinen on Windsoreja, toinen Bernadotten sukua. Kyseinen Bernadotte sitten nai Victorian lapsenlapsen, että olivat kyllä ihan niinsanotusti naimanaamat. Nykyinen Ruotsin kuningas onkin sitten (valitettavasti) perinyt naamansa äidiltään. Tai keneltä lienee, ei ainakaan isältään tai isoisältään (kuvassa).

Jotain pientä välillä saan onneksi tehtyäkin, ettei päivät mee pihalla lukiessa vallan. Siivosin vaatekaappia ja keksin sinne sellasen patentin, mikä estää Elfa-korihyllyjen telinettä leviämästä ja irtoamasta liitoskappaleistaan niin että korit putoo. Ei tarvinnu ku käydä sahaamassa sopiva pätkä kakkoskakkosta ja tunkea se hyllytelineen ja seinän viereen. Ei mikään estetiikan riemuvoitto, mutta johan pysyy. Se on ollu mulle ainainen raivon asia, nyt kun sais vielä sille toiselle puolelle tehtyä saman, siellä on tuplaten enemmän korihyllyjä.

Äsken pihalla oli jo sen verran viileää, että sain viimein raivattua ne vatut, mitkä on mun silmää häirinneet pitkin kesää. Ja kasvaneet kovin. Sellasta sormenpaksuista vartta tämänkesäisissä! Joo, saishan sieltä poimittua jossain vaiheessa enskesänä ehkä vattuja, mutta ei oo sen väärti. Leviää ihan käsittämättömästi sekin.

Nyt ei onneksi oo ollu hyttysiä juurikaan, eikä edes paarmoja mejän pihalla. Metsässä paarmat kyllä rellestää. Ja varjossa ei oo ees liian kuuma. Kun vielä sais uimaan lähdettyä...

Luonnonkukkaunelmia

Uutiskatsaus iltapäivälehteen. Kymmenen päällimmäisen uutisen joukossa sota-aikainen juttu, Julia ja Sofia haluavat näyttää fitnessmalleilta, yksi "lasten suusta" -hauskuus, joku Tarja, 63, lemppas epämukavat ystävät elämästään, jalkapallokenttien tulevaisuus vaarassa, pornotähti Johanna on lopettamassa, Toivo Sukari kertoo mitä häänsä maksoivat. Yksi urheilujuttu ja pari tieliikenneonnettomuutta.

Mutta hyvähän se on, ettei tapahdu ainakaan kamaluuksia sen enempää.

Niin se kesäkin vaan vääjäämättä etenee kohti loppuaan. Yllä koiranheisi ja aronia, alla pihlaja.

Heinäkuu on kohta ohi. Siinä, että on jotain kivaa mitä odottaa, on se huono puoli, että odotusaika menee vähän niinkuin hukkaan. Jää elämättä, kun tähtää vaan johonkin kahden päivän Siikarannan reissuun. Vaikka kyllähän mie kesästä nautin, eilenkin pitkät ajat istuin lukemassa pihalla ja söinkin siellä. Meni pilveen eikä ollukaan helle, illansuussa jo melkein vähän kylmä meinas tulla tuulenpuuskassa. Nytkin ennuste tarjoaa kahtakymmentäseitsemää, kun havainnot on jotain 23 astetta. Parempi niin. (No heh, nyt kun päivitin, oli puolipilvisen ja kaksseiskan tilalle laitettukin hetki sitten salamia ja sadekuuroja ♥ taas ne korjaa ennustetta kun huomaavat, että ulkona on ihan erilaista mitä ovat ennakoineet)

Luonnossa on nyt paljon ihania kukkia! Jotenkin ehkä normaalia enemmän kukintaa on esim.

ahdekaunokilla. Yks mun haave on luonnonkukkapuutarha, tai puutarhan osa, johon tulis tätä ja huopaohdaketta, kultapiiskua, päivänkakkaraa, ruusuruohoa, mesiangervoa, oranssikeltanoa, huopakeltanoa,

ja tietysti kannusruohoa, josta tässä tämmönen kiviaidan päällä kasvava mutanttiyksilö.

Tuonkin vois ihan hyvin perustaa vaikka nyt, luonnonkukkarunsauden, mutta en vaan saa aikaiseksi, ja vaikka saisinkin, en jaksa sitä kuitenkaan huoltaa. Kuivakkopuutarhapläntinkin tein, reunustin sahrameilla ja kuskasin sinne esim. oranssivoikeltanoa, mutta mies halus väen vängällä just siihen kohtaan sen klapientekopaikan, ja kasvit kuoli puuröykkiöiden alle. Sanoin kyllä siitä, mutta ei välittänyt. Pari metriä eteenpäin tai taaksepäin tai toiselle sivulle olis hyvin mahtunu. Voi olla että oranssikeltanon lehtiruusukkeita on siinä vielä, koitan suojella edes niitä. Nyt helteillä ei kyllä raivuroidakaan eikä leikata ruohoa. Säälittää ne ruohokentät, joilla kulkee robottileikkuri, ne on niin lyhyeksi kynitty että palavat auringossa.

Näyttäs tutkakuvan mukaan olevan tulossa mukava sadealue tänne :)

Kauhumaha

Jopas oli kiukkuisia paarmoja kylillä! Ja miten ne saa aikaiseksi tuollaisia paukamia, vaikka ne hätistää tai litistää heti, kun purema tuntuu? Puoli säärtä turvoksissa yhdestä pistosta. Mutta toki muuten oli kiva aamulenkki.

Peruna kukkii. Yhtäkkiä vaan olikin kukat koko perunapellossa. Valkoista ja violettia.

Tää on yks mun lempikukista, kirjopillike. Se on kaunis ja sen kukat on makeat, lisäksi ne saa soimaan sopivasti puhaltamalla. Tietääkseni ainoa pillike, johon saa äänen.

Sitten tämmöisiä söpöjä koivuludevauvoja ♥ ihan sattumalta huomasin. Kun oli aikaa katella muuallekin kuin jalkoihin ja maahan... mettässä ja poluilla ei paljoo ympärille vilkuilla, kun pitää olla tarkkana ettei kävele käärmeen suuhun. Tai ei itestä väliä, mutta koirista. Ne voi kuolla käärmeenpuremaan, mie en. Tai ainakin se on erittäin epätodennäköistä.

Seurakunnanmetsuri huolehtii, ettei huudeilla kasva yhtään vanhaa havupuuta, ja ettei haitalliset vieraslajit ainakaan häviämään pääse.

Tuolle palsamiröykkiölle ei ole tehty mitään muuta, kuin otettu siitä multaa ja viety palsaminsiemeniä muuallekin leviämään. Eikä ole ainoa paikka, missä ne rehottaa seurakunnan jäljiltä.

Eilen miehen ehdotuksesta grillattiin. Söin possua ja tomaattia ja sipulia ja grillijuustoa. Ja jotain Lidlin lisäkesalaattiakin. Ja kyllä tuli syötyä! Mutta oli ihan mukavaa istuksia pihalla, ei ötökätkään pahemmin häirinny. Lueskelin siellä, osan aikaa kyllä kunnolla varjossakin, mutta silti nenä punotti aamulla kun peiliin katsoin. Mies siivosi ♥ kerrankin mie vaan olin enkä yhtään stressannut, että nyt minunkin pitää siivota kun mies siivoaa. Ei vaan jaksanu. Tänään ehkä jaksaiskin.

Vävykandidaatti kävi veljensä kanssa Mommilassa soutelemassa jotain kirkkovenettä. Kädet on rakoilla mutta hyvin pärjäsivät ekakertalaisiksi. Melkeen lähdin niitä kattomaan, mutta en sitten lähteny ku maha oli täynnä grillimuonaa ja mieskään ei ollu halukas tulemaan seuraksi. Se oli kaljotellu joten mun olis pitäny ajaa, ja pelkäsin etten löydä parkkipaikkaa ja jumiudun jonnekin tai kolaroin tai jotain. Sen verran on siellä käyty, että hirmu kapeat tiet sinne on. En sit tiiä onko systeemistä tehty yksisuuntainen, silleenhän se kannattais tehä.

Käytiin sitten vain illalla kuopus hakemassa junalta ja samalla ostin vähän herkkua, kun niin kovasti teki mieli... mutta ei vaan enää tehny mieli kun kotiin pääsin. Pesin hampaat ja menin nukkumaan, tyytyväisenä siitä että vältin taas kaloreita :)

Ja unet oli taas outoja. Menin töihin, ja siellä kaikki olikin halloween-asuissa. Tuumin, että mun ei tarttis kuin mahani paljastaa niin siinä olis kauhua herättävä "asu".

Pupuja, piirakkaa ja piinaa

Maariankämmekkä

Kesä tuli takaisin. Heräilin tänä aamuna rauhassa ja ihan ilman päänsärkyäkin, keittelin kahvit ja luin kirjaa ja istuin pihalla auringossa, ja sillon vasta hoksasin, etten oo kattonu ollenkaan kelloa koko aamuna. Sehän oli kuin lomalla olis ollu.

Pakkasin aamiaisleivän ja vesipullon selkäsäkkiin ja lähdin koirien kans lenkille, ajatuksena vähän pidempi kävely - pieniähän nämä minun pidemmätkin on, vähän yli viis tuli nyt kilometrejä. Puolitoista tuntia meni evästaukoineen. Hiekkatiellä, jonka reunoilla on kataja - lehtipuupusikkoa, sattui sellanen yllätys, että rusakko pompahti puskasta eteen, muutaman metrin päähän. Onneksi sattui flexit olemaan suht lujasti käsissä, koirathan sekos täysin. Ja pupukin säikähti, singahti saman tien yhdellä loikalla tien toiselle puolelle pusikkoon.

Oon kattonu Areenasta sen Prisman kolmiosaisen sarjan "pysy nuorena" tms., ja siinä mitattiin vapaaehtoisilta erilaisia suureita elämästä ja kropasta, ja niiden perusteella sitten määritettiin elimistön ikä. Yhtenä mitattavana asiana oli liikuntaan käytetyt minuutit viikossa. Niitä piti muistaakseni olla 150. Mutta se pelkkä minuuttimäärä ei riittäny (mullaki tulee heittämällä tuo 150) vaan piti sykkeenkin olla sitten kova. Olin jotenkin järkyttynyt, kun sain sellasen käsityksen, että liian matalalla sykkeellä liikkuminen ei ole hyödyllistä. Ihan kuin mullekin olis ihan sama, makaanko sohvalla vai vaeltelenko metsissä.

Kieltäydyn uskomasta, etteikö siitä olis hyötyä. Jos ei muuta niin mielenterveydellistä. Ja varmaan nämä mun polvet olis tätäki huonommassa jamassa jos ei olis ees tän vertaa liikuntaa ja lihastyötä. Kyllähän ne kipeytyy kävellessä, ja lonkat, mutta ei kai se ihme kun tämmöstä kilokasaa joutuvat kanniskelemaan ympäriinsä.

Koitin nauttia mukavan tuulisesta kesäpäivästä, mutta melkeen koko päivän jossain naapurissa vissiin hakattiin nauloja kiveen. Välillä oikein kaksissa miehin. Sellanen kilke alkaa jossain vaiheessa ärsyttää, kun sitä joutuu vasten tahtoaan kuunteleen... menin välillä sisälle mutta kun kuulostelin että hiljeni ja tulin taas ulos, se alkoikin uudestaan.

Eilen kävin muuten tsekkaamassa kanttarelitilanteen, oli niitä mutta osa oli jo aika kuivunu. Runsaan pannullisen sain paistettavaksi. Syömättä jääneet laitoin lautaselle tiskipöydälle odottamaan kaappiinlaittoa, ja sitten riisipakettia tavoitellessani pudotin kaapista kahvipurkin niiden päälle, se lensi nurinniskoin koirien ruokapaikalle. Mies keräs suurimman osan pois, mutta osan koirat söi, ja toisella oli sitten huono olo ja se oksensi valtavan oksennuksen illalla makkarin lattialle. Luulen, että se johtui sienistä. Toiselle ei ehkä kelvannu niin paljon - ite olin siinä muissa touhuissa enkä kattonu niin tarkkaan.

Tänään leivoin mustikat piirakkaan. Ihan hyvä tuli persikkarahkapiirakan ohjeella, ehkä perunajauhoa oli liikaa täytteessä ja makeutta olis saanu olla enemmän (en tietenkään aatellu sitä että purkkipersikat on makeampia kuin mustikat) ettei tulis niin helposti syötyä paljon. Mutta yksin mie sen kumminkin taas syön, kun ei kuopuskaan oo kotona. En kuitenkaan tiiä, teenkö ainakaan täytettä samalla ohjeella uudestaan. Nätti siitä kyllä tuli, minun mielestä :) Siihen täytteeseen vaahdotettiin kerma ja munanvalkuainen. Kuohkeutta varmaan haettiin sillä, mutta se perunajauho tekee siitä hieman liisterimäisen.

Oon jotenkin halveksinu itteeni sen takia, että en voi katsoa ahdistavia, masentavia ja huonon lopun saavia elokuvia/sarjoja, enkä myöskään halua lukea sellaisia kirjoja. Usein katson lopun uusista kirjoista, taannoin en katsonut kun oli ihan hyväksi todettu kirjailija, mutta se tappoikin sankarittaren siinä lopussa. Tajusin vähän aikaa sitten, miksi: koska eläydyn niin vahvasti, että se tunnetila siirtyy minuun. Jos kirjan päähenkilöllä on ongelmia, mulla menee mieli matalaksi sen takia. Valvon välillä yölläkin miettien jotain kirjaa! Tai sarjaa... Jos paha ei saa palkkaansa, se jää jäytämään pitkäksi aikaa. Ihan typerää. Mutta tässä on syy. Äsken luin "Katsokaa kuinka onnellinen olen" (Holly Bourne) ja mua ahdisti kun se nainen oli siinä niin tyhmä, ettei nähnyt tilannetta vaikka se tuotiin lautasella eteen. Mutta hyvä kirja se kuitenkin oli. Ja sen, mitä nyt luen - Nina Lykke, Ei, ei ja vielä kerran ei - piti olla hyvä mutta alku ainakin on pitkäpiimäinen. Ehkä se siitä paranee. Toivottavasti se ei ainakaan vainoa mua yöhön asti. Iltalukemisena onkin nyt Koiramme-lehtiä, monta on jääny puolitiehen sinne sängyn viereen. Sopivan rauhallista luettavaa.

Päivitys

Kesä tais tulla takasin. Ukkosia on luvattu mutta ei nähty eikä kuultu. Vähän satanu.

Puolet perheestä kävi megalomaanisella Metallican keikalla Hämeenlinnassa, ja saivat keikkajulisteen jossa lukee Hamellina. Olihan laulaja kyselly, että miten te oikeen lausutte moisen sanahirvityksen. Aika moni meni sinne, meän kattoremppamieskin.

Saunan katto on valmis, mutta piipun pellityksessä menee aikaa, kun pelleissä olikin joku mittavirhe ja pitää teettää uudet pellit. Hieno musta katto. Kyllä kelpaa taas kimalaisten sen alla pesiä.

Ruusupapu kukkiikin valkoisin kukin, odotin punaisia. Ensimmäinen kehäkukka on myös avautunut, hailakan vaaleankeltainen, odotin oranssia. Ruusubegonia on kuollut.

Ja sellanen iloinen asia tuli yllättäen, että pääsenkin vielä tälle kesälle toisen kerran Siikarantaan ♥ Mies akkreditoitiin kuvaajaksi Porispereen, se osti työpaikalta saamallaan e-passilla kuopukselle sinne lipun ja varas mökin Siikarannasta siksi ajaksi. Meidän vakimökki ei ollu vapaana, mutta saatiin ihan hyvä mökki, jossa on vessa ja saunakin. Kumpaakaan ei ole vakimökissä. Mie saan siellä olla koirien kanssa, kun muut on porispereilemässä. Kävelen rannalla ja metsissä. Jos on keliä.

Pitäis, pitäis ja pitäis, mutta nyt lähden lenkille ennenkuin ilma kuumuu liikaa.

Kuvia ja pohdintoja

 No niin, elämä alkaa palata uomiinsa. Tai toiseen uomaan. Ahdistaa ja itkettää enemmän täällä kotona, kun reissussa, vaikka reissu oli aiheeltaan surullinen.

 Sain mukaani ristikkokirjan, tässä minun ja isän viimeinen yhteinen projekti. En halunnut kumittaa vääriä kirjaimiakaan pois. Hatunnosto isälle, ettei ollu luntannu takaosan ratkaisuista, vaikka oli jäänyt ristikko kesken.

Luen semmosta kirjaa kuin "Hän oli siinä", Markku Siltalan väitöstutkimuksesta tehty kirja, puisevaa ja toistavaa tekstiä, mutta mielenkiintoisia kokemuksia ihmisiltä, jotka on saaneet läheisen (tai ihan tuntemattomankin) vieraakseen kuoleman jälkeen. Se tuntematon oli sellanen tapaus, että joku oli saanu kohtauksen kaupassa, ja häntä auttanut ohikulkija sai tuolta kohtaukseen kuolleelta jälkeenpäin kiitokset siitä, että edes yritti auttaa. Sitten tietty sitä "kalmanväkeä". Osan uskon ihan täysiä, osan panen ihmismielen kiemuroiden piikkiin. Ja ihmisen erikoisuuden tavoittelun.

Toki oon tienny näistä kuolemanjälkeisistä tapaamisista, mutta että niitä oikeasti on niin paljon, eikä kuitenkaan ihmiset uskalla niistä puhua ettei leimaudu hörhöksi tai hulluksi... aloin pelätä, että kuolema ei olekaan se lopullinen uni ja unohdus ja eimitään-tila, vaan joutuu "seurustelemaan" vielä kuoltuaankin! En halua! Haluan täydellisen tiedottomuuden! Moni tutkimukseen osallistunut selitti, että kokemustensan jälkeen ei enää pelkää kuolemaa, mutta tuon kirjan luettuani mie aloin pelätä kuolemaa. Aiemmin pidin sitä vain helpotuksena maailman murheista. Mutta ehkä niitä murheita ja taakkoja ja ahistuksia ei kuoleman jälkeen enää oo, vaikka joutuiskin kekkuloimaan vielä ihmisiä pelottelemassa...

En muista oliko siitä puhetta, mutta isän kuoleman jälkeisenä yönä näin unen, missä se pyysi päästä pimeään huoneeseen ja saada vähän kylmää vettä suuhun. Kun sehän oli juomatta ja syömättä viimeisen vuorokauden ainakin, suu oli varmasti ihan kuiva. Ja huoneessa koko ajan valot. Vein sen unessa jonnekin huoneeseen, minkä piti olla pimennettävä, mutta en voinu sitä kokonaan pimentää, kun se oli samalla lastenneuvolan odotushuone ja siellä oli äitejä lapsineen.

Äidin kuoltua näin unen, jossa se valitti kylmyyttä, ja sen ruumishan oli sillon siellä saattohoitokodin kylmiössä. Tämä oli jotenkin vastaava.

 Löysin kävelyretkilläni vanhan puuhiomon hiomakivet. Kyllä tuommosilla on puu hioutunu!

Synkän näköisiä kuvia tuli pilvisellä kelillä, vaikka se ei oikeesti niin synkkää ollukaan.

 Tässä olin juuri päässyt satamaan, kun rupesikin satamaan:

 Ja melkein samasta kohtaa seuraavana päivänä otettu kuva hyvällä säällä:

 Erohan on huima! Alemmassa kuvassa vois kuvitella vaikka uivansa.

Eilen käytiin miehen kanssa vähän kuvailemassa ja tallustelemassa tuolla joutomaan tapaisella, ja löysin valkorohtoraunioyrtin, vai mikä tuon nimi nyt olikaan. Meillä kasvaa pihalla sinipunaisena tuota, mutta ekaa kertaa näin valkoisen.

Lisäksi näin ekaa kertaa törmäpääskyn pesiä.

Pitäs lähtee lenkille, mutta hirveästi väsyttää. En meinannu saada illalla nukutuksi, kun ensin kuopus pöristeli autolla pihaan (se pakoputki on poikki, korjausaika varattu ensviikolle) iltamyöhäsellä, olin just nukahtanu ja näin unta hiihtoputkessa hiihtämisestä (!) ja kun taas nukahdin, alkoi kirkonkellot soida (!) en tajua miks ne soitti sielunkellot keskellä yötä (tuli mieleen nuo kuolleiden käyntikokemukset, ajattelin vitsillä että meän isä käy sitten vähän komeammin ilmoittamassa itsestään) ja sitten havahduin kun tyttö tuli nukkuun ja sitten tuli mies nukkuun ja aamulla taas tyttö nousi aikaisin ja mies sitten ja ne hiton kirkonkellotkin alkoi soida niinku normaalistikin sunnuntaina. Yritin mennä lukeen vinttiin josko ois voinu torkahtaa mutta sitten kuopuskin tuli koluaan sinne ja alakerrassa taas mies oli vallannu sohvan ja nukkui siinä.

Kyllä tää on pieni kämppä. Jos olis se riippumatto siellä verkon sisällä pihalla, menisin sinne, mutta kun sekin hajos.

Viiminen ilta

Vapaapäivä tänään. Ei enää asunnon tyhjentämistä ja siivouksella ei oo niin väliä, kun se menee remonttiin. Mulle tulee sieltä keittiön tuolit ja pöytä, yksi taulu lisää, rinkka ja pienempää sälää. Muun muassa Iittalan kermakko ja sokerikko. Mulla ei olekaan sellasia. Tai voi olla jossain säilössä, mutta en muista. Eipä oo usein ollu tarvetta.

Kävin kahdesti lenkillä, mukavaa kun ei ole kuuma. Illalla vähän sataa ropsautti, mutta vaatteet kuivui matkalla. Pahimman kuuron ajan olin veneen alla suojassa, kun sellanen trailerilla oleva oli sopivasti kohdalla.

Oon kattonu telkkaria! Siis muutakin kuin Areenan ylejuttuja. Jostain Friiltä löytyi muinainen mieliohjelmani, Maailman oudoimmat ruoat, ja joku uusi eläinlääkäriohjelmakin. Siis mulle uusi. Ajatella, mistä kaikesta niitä kokemuksia saakin, kun elelee näin pienesti ku mie, etten ees telkkaria kato. Vois kyllä ostaa sen taas hetkeksi... tosin en mie kuitenkaan sais sitä kattoa, kun esikoinen kattoo sitä aina. Tuskin päivällä kuitenkaan mitään tulee, paitsi jotain salkkareita ja kaunareita. Siis hämmästyin oikeesti, ku pizzerian telkkarista hoksasin että Kauniit ja rohkeat jatkuu vieläkin! Tosin mainoksista huomasin, että ne on suunnattu keski-ikäisille ja sen ylittäneille... yhtä hirveältä se näytti kuin ennen vanhaankin.

Huomenna kotiin ♥

Reissun päältä

En luule, että mua ois kukaan täällä kaipaillu, mutta ilmoittaudunpa kuitenkin. Harvoin pidän näin pitkiä postaustaukoja! Jotenkin nyt ei oo ollu kirjoittamiseen painetta. Ehkä siksi, kun siskojen kanssa oon saanu jutella?

On tyhjennetty isän kämppää, ja se on säälittävää plarata toisen elämää. Niitä ruuveja ja muttereita ja kaikkea turhaa säilöön laitettua. Omituisia viestilappusia. Sitten tietysti on mysteerinainenkin, joku Amanda. Oli sen puhelinnumero isän puhelimessa, muttei kukaan tullu soittaneeksi sille ja kysyneeksi, kuka oot. Tietokoneen salasanassakin sen nimi oli... rakastajatar, avioton tytär??
Kaatiskuormia on tehty ja viety, siivottu ja otettu kuvia facebookin roskalavaryhmään, jotain sinne menikin mutta huomenna lähtee kierrätyskeskukseen mitä huolivat, ja kaatikselle loput. 

Toinen sisko on nyt päätymässä siihen, että se lunastaa kämpän meiltä ja muuttaa sinne. Helpottaa toki paljon, kun ei tarvi ties kuin kauan myydä kämppää kun ne vähän huonosti liikkuu nykyään.

Oon ehtiny kyllä käveleenkin, vaikka sadetta välillä on tullu. Linnutkin vielä laulaa!

Totuus valkenee

Tilasin Tieteen Kuvalehden. Oikeastaan mies maksoi mun tilille ja pyysi sit mua tilaamaan, en tiedä miksei voinut itse sitä hoitaa. Tilaus ihan vain siksi, kun sieltä sai tilaajalahjana valvontakameran, joka lähettää hälytyksen puhelimeen jos joku liikkuu kotona ja siihen voi puhuakin niin, että kuuluu kotona kameran kaiuttimesta. Ja tokihan mie mieluusti luen ko. lehtiä, että ei ne roskiin mee :) Mukavaa populaaritiedettä, vaikka kritisoin sitä utopioiden määrää, mikä siinä on. Tyyliin suunnitellaan asutusta Marsiin ja pähkäillään miten sen vois tehdä... tai pikemminkin kerrotaan, miten se tehdään, vaikkei tiedä edes että pystyykö. Mie en semmosista piittaa, mutta aina siinä jotain kiinnostavaa on.

Siinä pyydettiin salasanaa, että voi sitten lehden sivulle kirjautua. No tilaus meni läpi, mutta salasana ei, ja sanottiin että koodi uuden salasanan laittoon on lähetetty mun sähköpostiin. Olihan se siellä, mutta se oli tanskankielinen... sen verran siitä älysin, että osasin sen koodin laittaa ja salasanan uudelleen, ja kirjautua - tanskankielisen Tieteen Kuvalehden sivulle, Illustreret Videnskab. Sillon loppu mun kielitaito :D

Sekin oli hassua, että maksuvaihtoehtoina oli OKO, Nordea ja luottokortti. Kun on tanskalaisjuurinen yhtiö niin olis luullu, että Danske Bankinkin kautta olis voinu maksaa, mutta ei. Otin tilisiirrolla sitten.

Ollaan mietitty, että sillä hinnalla, mitä menee tuon hälytysjärjestelmän ylläpitoon, mikä meillä on, saa jo vuodessa aika monta tuollaista kameraa. Tietenkään ei ole sitten vartijaa, joka tulee paikalle jos hälytys laukeaa, mutta eipä se vartijakaan täällä maalla ihan salamana olis paikalla. Järjestelmän myyjä ei meille kertonut, kuinka paljon vartijoita on lähialueella ja kauanko kestää paikalle tulo, kierteli ja kaarteli että jos sillä on joku muu tilanne päällä toisaalla ja diipadaapa. Harvakseltaan niiden autoja näkyy. Ite voi soittaa aina poliisit, vaikka tuskinpa nekään välittömästi on paikalla. Vaikka hälytys huutaiskin niin ammattivarkaat saa kyllä kämpän tyhjennettyä arvotavarasta ennen vartijan tai poliisin tuloa.

Kävin pitkällä aamukävelyllä, ja tuntui, että vasta nyt alkaa upota tajuntaan, että isää ei ole. Se iso, turvallinen kivipaasi minun elämän taustalla, mikä on AINA ollut, on kaatunut. Kyllähän mie pärjään omillani, mutta ajatuksen tasolla siinä on nyt iso tyhjä kohta. Paljon vaikeampaahan se olis, jos oltais oltu päivittäin tekemisissä, niinkuin siskot nyt viime aikoina. Ja niinku mie olin äitin kans, kun sen asioita hoidin. Nyt ei ehtineet edes sitä edunvalvontapaperia tehdä, kun lääkärit ei antanu asianmukaisia todistuksia, mutta eipä sillä ole enää väliä. Ei saanu myöskään eläkeläisen hoitotukea haettua samasta syystä, vaikka isän hoitomaksut kuussa oli enemmän kuin sen eläke.

Tänään se on kai arkkuun laitettu ja lähtee tuhkaukseen, olen poltellut kynttilää. 

(Sori, oli pakko poistaa kuva, en voinu ite sitä kattoa) 

Syksy tulee!

Aronian lehdissä on jo syksyn värejä!  Tai ehkä se johtuu jostain muusta...

Kävin muuten nipin napin kesäkuun puolella vielä uimassa, sen kesän ekan kerran. Siellä mun talviturkki nyt kelluu Naarajärvessä. Kuvaa ei ole todisteeksi, mutta mies stalkkas saunan pukkarin ikkunasta kuulemma :) en tiedä miksi, epäilikö se etten tarkene mennä vai arveliko että huijaan...

 Laituri pilkottaa puiden välissä ja saunasta näkyy nurkka. 

Tän verran todisteita tuli, kun istahdin tuohon nauttimaan uinninjälkeisestä olotilasta hetkeksi. Kiva mökki se on, minkä sisko on vuokrannut melkein koko kesäksi, vaikka hyttysiä sielläkin tietysti oli. Missäpä niitä nyt ei olis, paitsi ehkä keskellä kaupunkia. 

Eilen piti sitä ukkosta tulla iltapäivällä; oli puoli vuorokautta myöhässä ja jyrisi puoli neljän aikaan aamulla. Mie muistin vasta sillon, että se mun Reposaari-asetelma on pihapöydällä ilman sateensuojaa umpinaisessa astiassa, ja lähdin viemään sen katon alle. Pari kertaa vielä jyrisi vähän, mutta se siitä. Tänään oli aamummalla ennuste tämän näkönen:

Eikä aamun jälkeen oo ees satanu, ukkosesta puhumattakaan. Tosin melko pian tuon ruutukaappauksen oton jälkeen on päivitetty, ja ukkosta vasta puolilta päivin.

Tosin nyt soisi olevan sateettomia ilmoja, kun meillä on taas kattoremontti - tällä kertaa tosin vain pieni, kun saunan katto uusitaan. Yksi mukava mies sitä tekee. Lehdissä on kesäisen uutispulan tukkeeksi julkaistu vanhoja juttuja ja niiden lämmittelyjä, ja ainakin pari olen nähnyt näitä, joissa remonttirieskat kertoo miten naiset ahdistelee, ja mie nyt sitten pelkään, että annan vääriä signaaleja jos meen jutteleen :D kyllä mie kävin kysyyn onko paljon lahonnu se katto ja kun koirat oli siinä niin tuli juttua niistäkin ja aika nopeesti myös vaimo otettiin esiin. Tai siis mainittiin. Mutta kyllä mie osaan saada huolia aikaiseksi tosi mitättömistä asioista, niinku nyt siitä että luuleeko remonttirieska minusta jotain. 

Oon lukenu hiukan vertaistukifoorumia, ja tullut tulokseen, että alkoholistin lapselle tulee just näitä tämmösiä omituisia pelkoja ja stressejä, kun se on lapsuudessa kasvatettu vähän kieroon. Ei osaa suhtautua normaalilla tavalla asioihin. Panikoituu jos joku tiuskii tai huutaa. Ei osaa sosiaalista kanssakäymistä ainakaan miettimättä turhia. Mie esimerkiksi oon aina hiukan pelännyt miehiä, ehkä sen takia että isä oli äkkipikainen (jälkeenpäin on mietitty siskojen kans, että olisko siihenkin syynä ollu se sen vuosikymmeniä vaivannut kolmoishermosärky - vähemmästäkin tulee lyhytpinnaiseksi) ja muutenkin muistan, miten kamalasti pelkäsin naapurin miestä, joka oli kuulemma (äitin mielipide) kiltti. Ja koulussa pojat oli niin inhottavia, että en vieläkään pidä sen ikäisistä pojista. 

Tässä vielä loppuun kuva kukkasista, jotka sain toukokuussa synttälahjaksi mieheltä, ja on siinä anopinkin tuomia kukkasia:

Kivikasan päällä ja portailla on anopin tuomat kukat. Oranssi begonia on menny härmeeseen, varmaan oon kastellu sitä liikaa. Oon kai niin monta tappanu kuivuuteen, että varmuuden vuoksi nyt oon kastellu liikaa :) Portailla on jonkulainen apila tai käenkaali, jossa on kivat pinkit kukat, mutta kun kuva on otettu aamulla kun paikka on varjossa, ne on vielä kiinni. Krassia oon tyrkkiny ruukkuihin myös. Mustasilmäsusanna on liian paahteisessa paikassa, pitäs kai siirtää muualle. Ruusupapu kasvaa ja tekee nuppuja, ja hajuherneet on hyvin lähteny kasvuun. Nyt tulee taas kasteluvettäkin :)

Heinäkuu

Heräsin viideltä onnettomana. Mitenkä sitä ei nyt sitten kotona osaakaan nukkua, vaikka aattelin että nyt uni maistuu kun on raskas matka takana... unissa olin taas töissä, paljon töitä, paskamaisia työkavereita jotka haukuin ja sitten pyysin anteeksi, leivässä kasvoi sieniä ja ne piti heittää roskiin ja kukkia piti kastella, ja ne oli omituisia. Mun unissa toistuu (nykyään kyllä harvakseltaan) aihe, jossa kukat tai lemmikit on jääneet hoidotta ja on  huonossa hapessa.

Ehkä uneen antoi sysäyksen se, että tässä kuussa on tilaisuus, jossa mahdollisesti törmään erääseen työkaveriin, jota en ole nähnyt sen jälkeen, kun eläköidyin, ja suhtautumiseni häneen on hieman kahtalainen. Siinä ihmisessä on kaksi puolta, ja se toinen puoli on kyllä mukava, vaikka toinen luuraakin koko ajan siellä takana. Eikä se anna itsestään mitään kun sen kanssa on vuorovaikutuksessa. Jotain pinnallisia juttuja. Siltä unessa pyysin anteeksi haukkumistani.

Lisäksi unessa oli se pimu, johon miehellä oli jonkinlainen suhteenpoikanen. Oli pari vuotta työkaverina kun piti opiskelussa välivuotta, ja oli näin )( lähellä, etteikö mies olis vaihtanu mua siihen. Ne oli siellä työpaikan yläkerrassa sängyllä kuuntelemassa musiikkia. Siitä kai se suurin osa onnettomasta fiiliksestä herätessä tuli. Ja tietysti nyt muutakin, oikeaa surtavaa on.

Ennen kotiinlähtöä käytiin isän asunnolla kattomassa, onko siellä jotain, mitä haluaa itelle, ennenku pannaan kaikki roskiin tai myyntiin. Otin yhen takin, hyvä välikauden ja rämpsykelien takki. Joka tuoksui niin isälle, että itku tuli kotona kun sitä nuuhkin. Sitten mie mallasin isän hattua, ja kun se tuntui niin mukavalta päässä - kuin isä olis tukkaa silittäny - niin se jäi mun päähän kotimatkan ajaksi. Kaksi vajaata konjakkipulloa jos mies niitä tuosta kuluttelis, niskanhieromakone (ihana!) ja pari taulua. En tiedä, mihin isä on ne loput taulut laittanu, niitähän oli kymmeniä... toivottavasti on myynyt, eikä hukannut. Tytöille isän tekemät kuksat. Niin raskas mieli, siskokin sanoi, että ihan fyysisesti sattuu rintaan.

Plarasin isän lääkkeet, otin sieltä käsikauppalääkkeet, joilla on vielä käyttöaikaa ja laitoin loput pussiin apteekkiin palautettavaksi. Myöhemmin kotimatkalla tajusin ison eron, mikä oli äitin jälkeenjääneisiin lääkkeisiin verrattuna; isällä ei ollu yhtään masennus-, ahdistus-, nukahtamis- eikä rauhoittavia lääkkeitä, joita äitillä oli roppakaupalla ja se vielä alkoholiakin niiden lisäksi käytti. Isän kantti kesti sairauden ja kuolemantulon vääjäämättömyyden ilman turruttavia lääkityksiä.

Jasmike on komeimmillaan.

Iltapäivälle on luvattu ukkosta, sais nyt tullakin, kun aina lupaillaan eikä tuu. Mie lähen nyt koirien kans lenkille, en oo moneen päivään päässy omille nurkille käveleen. Kello ei oo vielä seittemääkään, on todennäköisesti mukavan hiljaista :)