Kiteistä vettä

Lumi on koittanu peittää jäälyhtyä, sitä on saanu olla kaivamassa esiin useamman kerran. Just kävin sammuttamassa 95 tunnin öljykynttilän sieltä sisältä päiväksi, samalla kun jälleen kerran siivosin auran jättämän vallin. Lapiolla tällä kertaa. Eilenkin tuli tehtyä lapiohommia, ja sen huomas lihaksissa kun nyt tarttui toimeen.

Oon muun muassa tehny tuollaisen "pissipolun" koirille, jos ne kävis tekeen keltaiset plänttinsä sinne vähän syrjemmäs mieluummin kuin kulkupoluille, kun nehän ei mielellään umpihankeen lähe lyhyine koipineen. Kuka nyt haluais kyykistyä paikassa, missä lumi ottaa pyllyyn kiinni. Sit miehen kans lapioitiin pressutallin sivut vähän lumettomammaksi, että mahtuu taas pudotteleen katolta lumia pois. Huomenna pitäs tulla taas lisää.

Eilen piristyin kun kävin siellä lenkillä, ja melkein valokin pilvien raosta pilkahti.

Tuolla talon katon yläpuolella näkyi viuru. Oli niin mukavan lämmin ilma, kun on ollu tiukkaa pakkasta monena päivänä. Lenkkireitit on vaan kutistunu ja vähentyny, pikkutiet ja polut on ummessa. Kyllä mie kävelisin vähän lumisempaa tietäkin, mutta koirat niine koipineen ei. Tuskin nauttivat siitä, kun loikkivat mun takana jalanjäljestä toiseen. Hajutkin on peitossa, eikä niitä juuri olekaan kun muut koirat ei oo kulkenu. Täältä muutti yks koiranomistaja pois syksyllä, ja oon miettiny, että sekö se oli, joka niitä polkuja auki piti, kun ne nyt on ihan lumessa.

Eilenillalla sängyssä, miehen korahtelua kuunnellessa mietin, että onneksi on saanu nukuttua yöt suht hyvin, vaikka illalla onkin usein vaikea saada unta, niin enkös sitten yöllä valvonut taas kahden maissa. Kipulääkekin oli lakannut jo siihen mennessä vaikuttamasta, olkapää oli hankala ja se jalkakin, minkä eilen kopsautin oveen. Se oli se sama varvas, jonka mie mursin syksyllä siskon taloyhtiön saunan kynnykseen ja kohta uudelleen kotona. Ja nyt taas kolahti siihen, en usko että mitään murtui, mutta varmaan vanhat vauriot liikahti. Ja minkä takia: koira halusi sohvan alta roskan, joka tuoksui syötävälle. Muovisen kääreen, joka oli sinne joutunut.

Heräsin sellasesta unesta, jossa olin taas eksän kanssa. Kyllä oli ahdistavaa.

Ja ahdistuksesta puheenollen; mulle on tullu viime päivinä sellasia nopeasti ohimeneviä olotiloja, jolloin tuntuu että ei saa ilmaa ja päässä humahtaa. Rinnasta puristaa. Täytyy haukkoa ilmaa ja vähän huimaakin ja kylmä hiki kihoaa pintaan. Liekö jotain vaihdevuosioireita nekin. Pelottavia. Ottaisin mieluummin ihan tavalliset kuumat aallot.

Mutta kyllä niin kivasti linnut laulelee jo :)

ÄÄÄÄ!

Onks pakko jos ei haluu? Mä en haluu!
Paitsi nukkua kevääseen asti. Huhtikuun neljänteen päivään. Ainaki. 
Ihan liian monta kertaa tänään jo tullu mieleen, että vois kuolla tähän. Ei oo hyvä merkki, kai. Paitsi että "haluun" on vaihtunu muotoon "vois", että jotain edistystä, kai. Ja haluun syödä kaikkea rasvaista, suolaista ja sokerista, ahmia ahdistuksen pois. No ei se sillä kumminkaan lähe.

En jaksa enää yhtäkään ahtaudesta johtuvaa kolausta sääriluuhun, tai pyykkitelineeltä vahinkotönäyksen takia pudonnutta vaatetta, jota ei tahdo ylettyä nostamaan ja jos ylettyy niin sormet ei saa otetta ennenkuin kolmannella kerralla, ja kun sieltä kumarasta nousee, lyö päänsä siihen pyykkitelineeseen josta sitten putoaa koko ritilä roikkumaan saranoistaan. En jaksa kun koira tahtoo jotain sohvan alta ja kun olen menossa katsomaan, nojaan patjanpaloista tehtyyn rahiin, joka on huonosti pinossa ja keikahtaa niin, että putoankin polvilleni kipeesti, ja kun sitten meen mahalleni kurkistamaan sinne sohvan alle, lyön jalkaterän ikävästi avoinnaolevan oven päähän. En jaksa rikkinäistä wc-istuinta. En jaksa sitä että pitää lähteä lenkille. En jaksa kipua. En tätä ahistusta ja niitä lapsuuden tunnemuistoja, joita taas putkahtelee.

 En jaksa lattialle putoilevia asioita, kuten juustoraastepussia.

Onneksi koirat on innokkaita siivousapulaisia, mitä juustoon tulee...

Aamu ei alkanu kovin hyvin, mieskin huusi mulle kun se hermostu kun sen auto ei lähteny käyntiin kun akku oli tyhjentynyt. Mun looginen ajatus tietysti oli, että se ottaa sit mun auton ja lähtee sillä, vie pari tyttöä samalla aseman liepeille. Ehtii hyvin itsekin töihin. Miehellä ei ole sama logiikka ja siksi huusi, kun en tajunnut sen logiikkaa kun se ei kertonu mitä se haluaa. Mun olis pitäny älytä sen suunnitelma ilman, että se kerrotaan mulle. Se alko viritellä akkulaturia omaan autoonsa ja tekemään lumitöitä, mie vein tytöt sit junalle sillä omalla autollani. Oli monta syytä, mitä mies luetteli miksei ottanu mun autoa, vaikka tarjosin, ja yksikään niistä ei ollu järkevä. Sillä on melko outoja tapoja ratkoa kriisitilanteita. Minusta se oli outoa ettei se ottanu sitä mun autoa. Jäin ihan miettimään, mikä oli se oikea syy - yleensä jos tekosyitä on monta, ei oikeaa kerrota. Ihan tahallaan myöhästyi töistäkin sen takia, vaikka se on normaalisti tosi tarkka siitä, että on ajoissa töissä ja useimmiten reilusti etuajassakin. 

Joogaan lähdin kumminkin. Kun kerran autoa oli jo kerran ajettu ja lumetkin siitä putsattu, niin lähdin vähän myöhemmin kuin normaalisti, mutta tietysti lunta oli jo taas satanut autonkin päälle - ja aura-auto tuupannut pihatien eteen puoli metriä korkean ja metrin leveän aurausvallin! Siitä ei mun ranskattareni olis selvinnyt, piti sitten vetää hanskat käteen ja hakea kola, että sain jonkinlaisen ajoväylän siihen. 

Joogan jälkeen kotiovella totesin, että on sitten kotiavaimet pudonneet taskusta lumitöitä tehdessä. Onneksi muistin suurin piirtein, missä kohtaa olin ne hanskat kaivanu taskusta, kun arvasin että siinä tilanteessa oli avain tippunu. Lumi oli jo osittain peittäny, mutta onneksi on sen kokoinen avamenperä, että vielä erottui. Ja onneksi en ollu kolannu siitä kohtaa! Kolasin nimittäin tultuani sen lopunkin vallin pois, kun sehän oli siinä postilaatikoidenkin kohdalla, postiauto ei olis päässy kyllä sen yli. Kovaksi pakkautunutta, painavaa lunta sai työnnellä korkeiksikasvaneiden kolauskasojen päälle. Kohta pitää miettiä joku toinen paikka, en enää jaksa työntää niin korkealle.

Aamulla ilahduin sääennusteesta - lumentulon piti lakata ja auringon näkyä, nyt auringot on otettu pois ja lumihiutaleita tilalla. Mutta on siellä kevään valo. Ehkä jaksan iltapäivällä lenkille. Pakko jaksaa. 

Leveilyä

No niin, nyt voin esitellä täällä jotain ihan itsekin tehtyä! Useampi päivä siinä meni, mutta tässä se jäälyhty kulhon ja säilykepurkin kanssa tehtynä. Tai kaksi päällekkäin tietysti.

Ensin päivänvalossa.

Sitten kun alkoi muka hämärtää niin vein sinne öljykynttilän, mutta eihän tuo nyt näytä kuvassa yhtään hämärältä. Niin kova tuulikin, että mahtaako pysyä tuli hengissä. Paiskii puista lumia lyhtyyn, jos ei puhaltamalla saa sammutettua. 

Aika ruma irvistys jäi tuohon rakoon, kun toisen satsin päälle kohosi omituinen möykky. Välillä jää käyttäytyy odottamattomilla tavoilla.

Ensimmäinen tossusatsi on valmis, alla poseeraus. Myös puku on uusi, itsetehty haalari. Vaikkei nyt ihan istukaan kuin valettu (edelleenkin ne kaavat on tehty lyhytselkäisemmille, enkä osaa ilmeisesti pidentää tarpeeksi pilaamatta koko hommaa) niin on ainakin lämmin. Paksua fleeceä. Tossuista tuli ehkä kuitenkin liian väljät. 

Kuopuksen koulu alkoi taas, ja vietiin se asuntolalle. Se on saanut nyt sellasen yksinasuttavan huoneen, on siellä toinen sänky mutta avaimia ei kuulemma ole kuin yksi. Viehättävä vanha rakennus leveine ikkunalautoineen, jolla tytöllä on "ateljee" hyvässä luonnonvalossa. 

Hei sanokaa, jos mulla rupee livahteleen enemmälti kirjoitusvirheitä tekstiin - sekin ongelma on tullu. Kirjoitan ihan surutta NO kun pitää laittaa ON ja ylimääräisiä kirjaimia tulee tekstiin tyyliin äsken "leveinen". En osaa puhua ja nyt alkaa kirjoitustaitokin hävitä. Krijoitustaito.

Mutta juustonhimo iski kaupassa! En osannut päättää ostanko makaroniruokaan tavallista vai parmesaaniraastetta, ostin sitten molempia. Tai "tavallinen" on neljän juuston sekoitus. Parmesaanikaan ei itse asiassa ole parmesaania, vaan Grana Padanoa. Nyt on kaapissa Auraa, Philadelphiaa (tuorejuusto ei mun mielestä kyllä aina ihan täytä juuston kriteereitä) jotain kermajuustoa sekä ne raasteet. Juustossa on kyllä jotain sellasta, joka osuu siihen tyhjään koloon mun sisimmässä. Ja suklaassa. 

Tammikuu on kohta lopussa. Päivä on melkein kaksi tuntia pidempi kuin jouluna! Kyllä sen jo iltapäivällä huomaa - ei oo heti neljältä pimee.

Nyt kyllä on. Ja tuli on pysyny lyhdyn sisällä:

Höh. Se otsikko.

En kestä taas noita uutisia. Niinku se kaksivuotias poikakin, joka putosi reikään ja päälle ropisi kiviä ja maata ja sinne tukehtui. Mikä kauhu sille on jäänytkään viimeiseksi tunteeksi! Sen reiän peittämättäjättämispäätöksen tekijä joutais joutua samanlaiseen tilanteeseen. Hyi.

Ja Brasiliassa on murtunut pato, joka toimitusjohtajan mukaan "ei ollut toiminnassa". Miten se voi olla mahdollista, jos sen "toimimattomuudesta" eli murtumisesta seuraa tulva ja maanvyörymä, ihmisten hukkumisia ja muita kuoloja? Kyllähän se sillon on ollut "toiminnassa" pitämässä nesteitä kurissa. Jotain hirveää kaivosjätettä vielä, eikä edes vettä. Hyi. 

Katsoin kartasta, ja näyttää niillä nurkin olevan enemmän ja vähemmän kaivoksia, täkäläinen Talvivaara ei oo mitään siihen verrattuna. Tosin maakin on hieman isompi. 

Tänään olis alkanu taas Pihabongausviikonloppu. Sopivasti tuossa oliskin kaksi hömötiaista, näiden tali- ja sinitiaisten lisäksi. Ja käpytikan. Saa nähdä jaksanko. Jotenkin niin turhauttavaa tihrustaa parista ikkunasta, kun suurin osa jää näkymättömiin, mutta jos menee ulos niin sitten ei näy mitään kun pelkäävät. Ilmoittaahan saa vain sen, mikä yhdellä silmäyksellä kerrallaan on näkyvissä. Vaikka tietää, että niitä närhiä on kaksi, niin voi merkata vaan yhden, jos ne vuorotellen käy hakemassa ruokaa. Monikohan siinä mahtaa huijata, laittaa erikoisuuden tavoittelun takia enemmän/monipuolisemmin lajeja, mitä oikeasti käy? Jos on yhtä vähälajinen pihapiiri ku meillä, niin houkutus varmaan on. Varsinkin, jos edellispäivänä on käyny pyrstötiaisia ja urpiaisiakin, ja tänään ei ole kun talitiaisia ja harakka. 

Toin mun itserakennetun rengasvuoan sisälle vähän sulamaan, että saisin sen keskelläolevan säilykepurkin irti, mutta se vaan ympäriltä, muovikulhon puolelta sulaa eikä keskiosan metallin reunoilta ollenkaan. Olen kuvitellut, että muovi ei johda lämpöä niin paljon kuin metalli. Hmp. Mitähän tuostaki tulee. Panin tölkkiin tuikkukynttilän palamaan, eiköhän kohta irtoa.

Kuopus on viime päivinä taiteillut pieniä akryylimaaliteoksia, kysyin siltä saanko laittaa tänne blogiin joitain niistä, kun tykkäisin leveillä taitavan lapsen kustannuksella :D Sain luvan, joten tässä:

Omilla tekosilla kun ei juuri voi kehuskella... luovuus ja tekemisen ilo vain jatkaa vähenemistään. Miten sitä joskus jaksoikin, ja viitsi ja osasi! Pajusta tuli kaikenlaista ja ehkä jostain muustakin. Nykyään ei enää mitään. Eilen ajattelin sitä, että kuvasinkin paljon enemmän, löysin kuvattavaa ja näin maailman kauneuden, mutta nykyisin en enää kuvaakaan - mutta osittainhan se kyllä johtuu siitäkin, että mulla on nykyään koirat mukana ulkoillessa, ja niiden kanssa ei vaan aina voi eikä jaksa pysähtyä kuvaileen, kun se aina vaatis koirien sitomisen jonnekin kauemmas (eikä aina ole edes mahdollisuutta siihen) ja puhelimen kaivamisen taskusta ja kameran valitsemisen... ennen senkun tempaisi pokkarin taskusta, laittoi päälle ja otti kuvan. Soli siinä. Mutta kyllä mie vieläkin kauneuden näen, joskus oikein jään sitä ihailemaan vaikken kuvaisikaan. Nyt on maailma kaunis, kun on lunta puiden oksillakin. Ja yks päivä näin sen orkidean kukassa: 

Siinä on jotain pienenpieniä auringossa kimaltavia juttuja. Sattui hetken paistamaan aurinko just tuohon. Vaikka viisto aurinko aiheuttaakin ikäviä tunnetiloja, niin kivoja varjoja se välillä saa aikaan. 

Ruoka sentään vielä ilahduttaa minua...

Etenkin jos saa edullisesti jotain sellasta, mitä harvemmin tulee normihinnalla ostettua, ja onnistuu tekemään siitä maittavan ruuan. Kuvassa vielä tekovaiheessa, ruskistus takana ja keittäminen eessä. Kruunaus kermalla. 

Eilen mies tuli töistä just, kun olin ite tullu viemästä tytärtä vaihtopaikalle, mistä sen poikakaverin äiti poimi sen kyytiinsä, ja olin siivoomassa koirien tekemää sotkua. Ne oli kiivenny pöydälle ja löytäny tyttären saaman egyptintuliaisnamilaatikon (jotain sikäläistä herkkua, lähinnä sokeria ja pähkinöitä) ja syöneet sieltä pari ja repineet useaa. Olin varmaan vähän harmissani, mutta eniten ehkä siitä, että se sattui tulemaan ennenkuin sain siivottua ja tuttuun tyyliinsä sitten laittoi mäkättäviä viestejä kuopukselle. En sitten kai ollut häntä kohtaan tarpeeksi rakastava, ja sitten kyseltiin mikä sua vaivaa?! Se on aika tehokas tapa saada mua todellakin vaivaamaan jonkin, kun tuolleen huudetaan. Mikä ittees vaivaa, on ainoo kysymyksen ansaitsema vastaus. Anteeks nyt vaan, jos en käyttäydy oikealla tavalla. Jotenkin tuli semmonen olo, että sitä itteensä vaivas joku, ja se halus jakaa sitä pahaa oloa jotta pääsee syyttään mua taas. Ainahan vika on minussa, jos en ole riemullisesti kaikessa mukana. Mur. En kuitenkaan edes valittanut, vaikka kaljaa ja Jallua taas meni illan mittaan. Ei oo vieläkään noussu, taitaa olla kankkunen. Mutta hyvä kun nukkuu välillä. Kyllä mie täällä hyvin viihdyn :) ajattelin kirjoittaa kirjeen tai katsoa Areenasta jotain, ja kutoa koirantossuja. Jahka saan ton jääjutun eteneen. 

Käyttökiellossa muutama tunti

Joskus viikko sitten juttelin miehelle, että se mun auton katsastuskin olis lähiaikoina, mutta se sitten unohtui katsoa, mikä päivä oli viimeinen, ja eilenillalla kun sitten mies siitä muistutti, kävin katsomassa. No se oli just eilen se viimeinen päivä. Että auto oli sitten käyttökiellossa poliisien rekisterissä. Hurraa. 

Varasin välittömästi verkossa ajan tälle aamulle. Oi että musta on kivaa, kun voi vaan mennä nettiin ja ruksata itelle sopivan ajan! Ja sit siitä saa vielä alennustakin, kun niin tekee. Samalla kun vein tytöt kaupunkiin niin hurautin katsastusasemalle. Kylmä hiki kämmenissä odottelin tuomiota, mutta läpi meni! Olin niiiin helpottunut!Tuli korjauskehotus vaan siitä etupuskurista, joka on lohjennut, enkä oo nyt saanu teipattua sitä kokoon. Sehän on ollu vuosikausia vaan teipillä kiinni. Silleen mie autot korjaan :) Teipillä. 

Linnut on palanneet. Ostin kaupungilta lisää ruokaakin niille, pähkinöitä, pähkinätalipalloja ja pähkinärasvapötkön. Yhtenä aamuna oli pötköstä, joka on häkin sisällä, hakattu naru poikki ja se alaosa oli hävinny. Häkin takareunassa longotti aika iso rako seinän ja lattiaritilän välissä. Joku varmaan oli käyny vierailulla. Tikkahan toki hakkaa helposti narun poikki, mutta se ei kyytsää irtopalaa pois. Oravasta en tiedä. Laitoin sinne yhden nippusiteen lisää, ettei niin helposti kukaan pääse sisään. Tai ainakaan kuskaamaan tavaraa ulos.

Saunan vieressä oli jokin aika sitten ehkä näädän jäljet, periaatteessa sekin on voinu käydä.

Koirilla on sellaset punaset fleecehaalarit, jotka on aika vanhat ja kulahtaneet ja rikki, ja toiselle koiralle tuntuu käyneen kireiksikin. On ollu to do-listalla uudet haalarit, mutta kun tietää mun ja ompelukoneen suhteen, ei tarvi ihmetellä että se on jäänyt. Nyt kaivelin yhtä kangaspussukkaa ja huomasin, että mulla on vaiheeseen jääneet haalarintapaiset siellä, ei muuta ku pari lahjetta kiinni ja vetoketju. Ja tietysti pääntie ja lahkeensuut ja reunat... No, hermohan mulla meinas mennä heti alkuun. En vaan oo mikään ompelijaihminen! Heti toisen lahkeen harsin kiinni väärin päin, nurja puoli ulospäin. Muutenkin nuo palat on vähän kaavoja soveltaen leikattu, joten harsia pitää ensin, että voi sitten korjata helpommin, kunhan on kokeillut päälle. Koko ajan lanka lähti neulasta ja asiat tippu käsistä ja verenpaine oli pilvissä jo ennenkuin edes ompelukonetta oli esille kaivettu. Sitä ei ole esillekaivettu sitten vieläkään. Että vaiheessa edelleenkin. 

Siskohan on ompeluihminen, mutta en mie aina kehtaa sitä pyytää. On se jo kaksi haalaria tehny, mutta ne ei oo niin lämpimät ku fleece. 

Sen homman kans tapellessa mie koitin lohduttaa itteeni, että mie sentään joskus yritän ja teen, enkä anna sen lannistaa, etten osaa :) käsitöissä mie kyllä oon semmonen. Koitan keksiä ite ratkaisuja, jos esim. Punomo ei osaa neuvoa. 

Nyt päikkäreille oottaan, että pyykkikone saa pyykit puhtaaksi...

Turhaa elämää

Heräsin ennen neljää painajaiseen, missä isälle tapahtui jotain. En saanu enää unta, piti könytä ylös kirjottaan viesti siskolle. Seki on kuulemma nähny unia. Varmaan mejän alitajunta valmistautuu vääjäämättä tulevaan asiaan...

Kuu paistoi, katuvalot oli vielä pimeenä ja otin pari kuvaa ikkunan läpi, tää oli "yökuvaus" -toiminnolla otettu:

Musta se on hieno, vaikka tarkennus on ööluokkaa. Tietynlainen utuisuus tuo siihen oman tunnelmansa. Eri asia sitten, mihin tuollaista yökuvaustoimintoa tarvii, jos se ei osaa edes tarkentaa mihinkään.

Valot sinnittelee vielä hangen yläpuolella. Punainen heijastus tulee sisältä valosarjasta, en nähnyt vaivaa sammuttaakseni sitä.

Linnut. Ne on hävinny tyystin! Nyt kun ilma lauhtui niistä sikapakkasista, ei oo ainoatakaan lintua näkynyt. Toissapäivänä oli mahdoton kuhina koko päivän, eilen en nähnyt yhtään. Täysin koskematon lumipeite oli ruokintapaikalla, ja ne siemenet, jotka laitan oravalle puunkoloon, oli siellä edelleen. Oravakaan ei siis ole liikkunut. Liekö pakkasten aikaan pakollinen hurja energiantankkaus väsyttänyt, vai paleltuneet kaikki. Tai muuttaneet etelään.

Mutta oli ihanaa, kun pääsi pitkästä aikaa lenkille pukematta koiria tönköksi. Tuulen puuttuminen oli muuten plussaa, mutta takaisin kun tultiin, meni tosi paljon savuttava säiliörekka ohi, ja se pakokaasu ei sitten hälvennyt mihinkään siitä pyörätieltä. Koiratkin puhahteli kun käry meni nokkaan.

Hevonen ja koira, kummallakin musta takki. Heppa oli utelias, tuli kattoon koiria mennen tullen.

Esikoinen taisi saada sen flunssan poikakaveriltaan, on ollu kotosalla, ja kuopuskin oli eilisen. Mie vaan kävin joogassa, vaikka itelläki oli vähän outo olo, mutta se vissiin oli vain väsymystä. Joogasin aivosumussa ja nukuin taas pari tuntia sen jälkeen. Ihmiset ärsyttää. Pms? Ihmettelin alkuviikosta outoa huimaustakin, mutta se selvis kun tajusin, etten oo kahteen päivään ottanu lääkettä. Mies oli siivonnu dosetin pois näkyvistä, ja miehän en muista ottaa lääkettä jos se ei oo näkyvissä - joskus en sittenkään. Mun elämä on kyllä niin turhaa. Täällä vaan kiukuttelen enkä saa mitään järkevää aikaiseksi.

Pulu pakkasessa

Mies sanoi, että kun se aamulla oli tullut alakertaan, täällä oli ollut kolmetoista astetta lämmintä. Keittiön ikkunalaudan mittari sanoi 16 kun itse tulin alas seiskan jälkeen. No, sitruunapuu ainakin viihtyy kun ei ole liian kuuma... Ulkona oli ollut yli 30 pakkasta, nyt on "enää" 27. Koirat makaa nyytissä, ei oo hievahtaneetkaan peiton alta pariin tuntiin, edes ulos eivät ole kokeneet tarvetta pyytää. Uunissa on tulet, ja sisällä hivenen savua, kun unohdin pellin kiinni. Taas vissiin dementiaa, en oo kyllä vuosikymmeniin unohtanu peltiä kiinni! Onneksi ei niin paljon tullu, että olis palohälytin alkanu huutaan.

Yhtenä päivänä tässä oli pulupariskunta vieraisilla lintujenruokinnalla. En muista, että olis koskaan ennen ollu. Ei niitä täällä edes näe, pitää mennä kaupunkiin asti bongaamaan, eikä niitä sielläkään paljoa ole. Luontoportti sanoo kyllä, että ne tykkää elellä maalla viljankuivurien ja - varastojen liepeillä. No onhan tässä naapurustossa pari kuivuria.

Linnut on vähän raukkoja kyllä näillä pakkasilla, eilenkin vein kolme kertaa ns. lämmintä ruokaa, Caran tapaan talipalloja pienittynä ja lisäksi läskinpaloja. Kun paistoin lihaa uunissa, leikkasin siitäkin läskit linnuille. Oon jo suunnitellu pönttöä, missä olis kynttilä sisällä ja lämmittelypaikka päällä... ei vaan oo tarvikkeita.

Äsken sulatin mikrossa linnunläskipalan, ja se oli vielä vähän lämmin kun vein sen ulos, ja se näytti sitten pelottavalta siellä höyrytessään :) linnutkin vierasti ensalkuun...

Joku nyt hieman esineellistää siskoaan, kun pitää sitä jonkinlaisena nojailutelineenä... ja noita valoja ripustaessani en kyllä tullut ajatelleeeksi, että lunta sataa niin paljon, että ne pian jää kinoksen sisään. Tän verran on nyt, ja huomenna alkaa tulla taas lisää. Ja sitten kun tulee hankikeli, mikä kestää koiran, niin nämähän pääsee aidan yli karkuun...

Otin pitkästä aikaa pokkarilla kuvia, ja onhan ne tuhrusia puhelimen kuviin verrattuna... mutta pokkarilla saa zoomattua paljon paremmin kuin puhelimella. Tässä esimerkiksi kamerakuva kuusta puun takana:

Tässä se on puhelimella otettuna:

No jaa, eipä noissa nyt tästäkattoen paljon eroa oo. Omat suttuisuutensa kummassakin. Kuusta on tavan kameralla vaikee ottaa kuvaa, kuopus otti aika hyviä kuvia taannoisesta kuunpimennyksestä järkkärillään.

Kudon tossuja koirille, kun entiset on aika rähjäset ja löysätkin. En kyllä tiedä, onko nuo yhtään sen tiukempia, mutta täytyy niissä vähän kokoa olla, että saa helposti jalkaan.

Pimennys kylmässä

Ihan kivat pienet kahvitukset oli eilen. Kuopus nauroi, että monet muut täysi-ikäiseksi tulevat pitää alkoholinhuuruiset bilesynttärit, hänen synttäreille tulee mummo ja kummit kahville... yllärivieraskin oli, kun toinen kummi oli tuonut puolison ulkomailta. En osannut lausua sen nimeäkään. Mutta kovaääninen anoppi ja puheripulin vaivaama asperger oli vähän liikaa samana päivänä, tuli yöllä migreeni. Mulla on vettä ja lääkettä sängyn vieressä ku usein tulee yöllä se migreeni, joten ei tarvinnu ees nousta ylös sitä varten, ja aamulla oli jo parempi olo. 

Ja kauhea pakkanen. Kävin useaan otteeseen kattelemassa kuunpimennystä, siellä se on vieläkin (mulle oli yllätys, että se kestää tosiaan viis tuntia ja rapiat) mutta mie kylmenin yli kahdenkympin pakkasessa niin sisuksia myöten, että nyt istun tässä koneella toppatakki päällä sekä toppahousut ja kahdet villasukat jalassa. Ja koira sylissä, sillä on joku mahakipukohtaus. Puin niille possupuvut, kun on niin kylmä.

Vanha kuva

Tarkenee vähän paremmin käydä pihalla pissalla. Ja täällä sisälläkin, ei täällä mikään superlämmin oo. Petroolilämmitintäkin on mies muutaman kerran taas käytelly, vaikka se on nyt säännösteltyä, kun loppuu polttoaine pian. Ja joikin taas viikonloppuna, mutta olihan se pari viikkoa raittiina. 

Illalla oli taas dementiaoireilua: meinasin ruveta peseen omia hampaitani koirien hammasharjalla - olisin varmaan pessytkin, mutta se on sellanen sormiharja, joten tuntui hassulta käsissä. Mua nauratti, pesin siis kuitenkin sillä (hieman hämmästyneiden) koirien hampaat. Sitten kun aloin pestä omiani, tajusin, miksi a) meinasin pestä väärällä harjalla b) koirat ihmetteli - olin laittanu ihmisten hammastahnaa siihen koirien harjaan! No, kerrankos sitä. 

Olis hyvä nyt tehä jääjuttuja ulkona, mutta en tosiaan uskalla, kun vesi saattaa loppua. Tietysti vois tuoda ämpärissä lunta sisälle sulamaan ja tehdä siitä jotain. Ehkä teenkin. Jos tarkenen jossain vaiheessa mennä tuonne ulos takaisin...

6h 51min juhlapäivän pituus

No nyt on se päivä, kun kuopuksestakin tulee (tuli jo) täysi-ikäinen! Loppui mulla huoltovelvollisuudet, vaan samanlaisenahan se jatkuu tämä elämä. 

Aina kuulee marmatusta Kelan ja muiden instanssien yrmeydestä ja tukien pienuudesta, mutta mie nyt vähän kehun: kuopuksen opintoraha nousi noin 150%! Se saa "hirmusti" rahaa sen takia, kun asuu asuntolassa. Esikoisen opintoraha sensijaan laski entisestäänkin, ja muutenkaan se ei ollu ku jotain 38 euroa. Keskimäärin meidän perhe kuitenkin jäi saamapuolelle, vaikka raha vähän epätasaisesti jakaantuukin. Kuopus vielä varmisti Kelalta sen, että se on oikein. 

Perjantaina oli tuollaista häkärää hankien päällä aurinkoisen päivän jäljiltä. Vaikee sitä kyllä oli kuvaan saada. Monta kertaa aattelin, että olispa mahdollista jäädä kuvaamaan, mutta oli mentävä sinne ja tänne ja auton parkkiin saaminen on oma hommansa tien päällä.

Lauantaina kävin lahjaostoksilla (Tigerissä kaikki max. 2 euroa sattumalta just sillon) ja iltapäivällä leivottiin yhdessä kuopuksen kanssa synttärileipomuksia. 

Nämä juustomuffinit on aina menestys, vaikka ne ei niin kauniita olekaan kun ne joka kerta luhistuu uunistaoton jälkeen, varmaan päälleripotellun juustoraasteen takia. Oli kiire ottaa tuo ylempi kuva äkkiä, ennenkuin kävi näin:

Sitten tuli laitettua tummia gluteenittomia jauhoja suklaakekseihin, ja ne on nyt - hmm - aika kuitupitoisia. En tiennyt, että tummuus tarkoittaa sitä, että seassa on roskia. "Sokerijuurikaskuitua". Oon saanu niitä anopilta, niitä jauhoja, en ite olis ostanu enkä ees niitä Sunnuntai gluteenittomia enää osta, kun tajusin, että ne on silkkaa vehnää. Ja tummat silkkaa roskaa. 

Sain Rudbergin loppuun, ja ihan oikeassa kirja-arviot oli: köykäinen. Ensin liirumlaarumia ja sitten tsädäm, loppuratkaisu. 

Tänään tulee olemaan rankka päivä henkisesti, kun tulee vieraita. Kuopuksen paras kaveri ei pääse, ku se on Egyptissä, vaihteeksi. Joku kuulemma yrittäny sen äidiltään ostaa kameleilla; ihmekö se, kun on siro, kaunis, vaalea nuori nainen. Ihmiskaupoilla kovaa valuuttaa.

Nyt otan ja kuskaan sohvan päälliset tuultumaan.

Kyllä tässä pärjätään

Kauhea myräkkä piti oleman, oli tavan lumisade. Mutta niin se usein on. Tuuleen yhdistettynä se lumisade vaan alas tultuaan asettui hieman epätasaisesti - mun auton tuulilasilla ei ollu mitään, mutta takalasilla oli 20 sentin lumikerros, miehen auto oli eri päin tuuleen nähden, niin sen autossa se lumikasa oli tuulilasilla.

Päivemmällä oli mukava sateeton hetki käydä lenkillä, tosin paikoin sai kahlata lumessa ja kantaa koiria, joiden jalat ei tahdo oikein yltää lumessa kahlaamiseen.

Jostain syystä tuo mustapukuinen koira ei olis halunnu kävelläkään, alkoi vaatia syliin jo kolmensadan metrin kävelyn jälkeen. Tai ainakin alle puolen kilometrin. Sillä kun on välillä ollu jalka kipee, niin nostin sitten syliin, mutta kun toinen on sylissä niin toinenkin haluaa, enkä jaksa kanniskella molempia kovin pitkään. Ja pöljäähän se onkin olla koirien kans lenkillä ja kantaa niitä... samoin tein voisin hommata sellaset koirien rattaat. No en.

Pihatien edessä oli koirankorkuinen, ellei korkeampikin, aurausvalli. Siinä sai mamma hikoilla hetken, ennenkuin tuo oli siirretty pois auton reitiltä ja postilaatikoiden edestä. Sais naapurit kyllä lahjoittaa vaikka suklaalevyn, kun pidetään niidenkin postilaatikonedusta puhtaana! Ei se vähälumisina talvina oo mikään homma, mutta just tälläkin hetkellä siellä on valli (näin kun aura äsken meni) joka tamppautuu korkeaksi jäiseksi polanteeksi postiauton renkaan alla, jos sitä ei siivoa pois. Ei oo muuten jokuseen talveen ollu mejän pihalla näin paljoa lunta. Vaikka joskus kyllä enemmänkin. Muistan hyvin mejän ensimmäisen talven tässä talossa, kun odotin esikoista ja sen mahani kans työntelin lumia ku mies vaan nukkui aamulla. Siihen aikaan se oli vielä nuori aamu-uninen mies eikä meinannu millään päästä ylös. Nykyään nousee välittömästi, kun herätys kilkuttaa.

Mie oon ronkeli kirjojen suhteen, mutta viime kirjastokäynnillä nappasin aivan itselleni tuntemattoman kirjailijan dekkarin, Denise Rudbergin. Enpä oo ennen lukenu dekkaria, missä kuvaillaan jopa gynekologilla käynti. Vielä se ei oo vienyt mukanaan, ja sitten kun lukee vaan pätkän silloin tällöin, tahtoo unohtua mitä kukakin teki ja miten se liittyy mihinkään. Varsinkaan kun ei alkuun oikeen mikään liity mihinkään. En erityisesti pidä tuollaisista kirjoista, missä on tusina eri juonta alussa (ja jokaisessa eri ihmiset) niin että vaatii shakinpelaajan aivot pysyä kärryillä. Kerrotaan vähän yhestä ja sit vaihdetaan toiseen ja sitten kolmanteen ja välillä jatketaan kakkosta ja sitten tulee neljäs miljöö uusine ihmisineen ennenkuin palataan jatkamaan ykköstä jne. Mutta onhan se hyvä, että aivoilla on jumppaa.

Muutenkin on taas ollu sanat kadoksissa. Vaikeaa, kun pitäisi nopeasti kommentoida jotain, eikä muista sanaa. Oon niinku lapsi, joka keksii omia sanoja. Tai suusta tulee random mieleentulleita sanoja sen oikean tilalla.


 Alkavan muistisairauden voi tunnistaa myös kielen köyhtymisestä.

– Ihminen saattaa jotakin juttua kertoessaan unohtaa tarvittavan sanan ja kiertää sen muilla ilmaisuilla. Terve kokee saman ilmiön, kun puhuu vierasta kieltä eikä yksinkertaisesti tiedä jotakin sanaa.

Mutta voihan se toki olla ihan masennuksen ja tämän pienessä maailmassa elämisen aiheuttamaa. Pitäs varmaan liikkua enemmän ihmisten ilmoilla ja toimia yhteisössä, mutta ei yhtään huvita. Ahdistaa ajatuskin. Sietokyky erilaisia ihmisiä kohtaan on madaltunut. Tällä viikolla totesin sietokyvyn täysi-ikäistä lastakin kohtaan vaihtelevan. Ehkä se on luonnollista kehitystä ja niin kuuluu ollakin. Luonnon järjestyksessä aikuistuneet jälkeläiset jättää synnyinkotinsa. Ja nyt kun kuopuskin on ollut kotona sen työharjoittelunsa takia, eikä asuntolassa, niin vaikka onkin mukavaa ja lämmintä kun on tupa täynnä rakkaita, niin nautin kyllä tästä keskipäivän yksinolosta. Saa heittäytyä sohvalle jos huvittaa tai istua koneella jos huvittaa, kun joka paikka ei oo täynnä muita ihmisiä.

Miehen mielestä mun pitäs "järjestellä paikkoja" täällä, kun viikonloppuna on tulossa pari vierasta kahville. Tuossahan tuo sen lojumaanjättämä imuri lojuu vieläkin. Ei oo kukaan imuroinu mitään sen jälkeen. Taidan järjestellä paikkoja niin, että pistän hänen kameransa ja kopterinsa ja ohjaimensa jonnekin talteen, ja sitten kun se kyselee niiden perään, en muista mihin panin. Silleen se itsekin siivoaa :)

Uni

Aamulla oli ihan järkyttävän raskas olo kun heräsin, en meinannut edes tajuta missä olin. Oli niin jotenkin voimakastunnelmainen uni. Varmaan tuli siitä, ku eilen hieroja otti puheeksi talven ja Lapin ja selitti omista kotiseuduistaan liittaan laattaan kauheesti, omista syntymäpäivistään jolloin se oli ollu Lapissa ja blabla. Ei olis kiinnostanu. Sitten näin unta että olin (oltiin jnkn kanssa) ostanu kotitaloni takaisin. Makuuhuone oli ihan kiva, mutta keittiössä oli kamala siivo (niinku siellä yleensä oli mun lapsuudessakin) ja joku oli leikelly suodatinpusseista pitsimäisiä. Joku sanoi, että pitää ottaa pois se joulutähti pihalta, kun kaikki sitä ihmettelee. Menin kiskoon sitä pois, niin menikin palohälytys päälle ja tuli palokunta. Hirveen pitkä ja paksu uni, vaikka aikaa ei ollu ku ehkä 20 minuuttia edellisestä hereilläolosta.

Luin kirjaa ja join mukillisen lämmitettyä kahvia ja lähdin joogaan, väsymyksestä huolimatta. Koko reissulla sanoin vaan 2x huomenta ja 2x kiitos. Eiku joo, sanoinhan mie että onkose ees laillista, ku yks "mainosti" paikallista kuntosalia kertoen kokemuksistaan. Sai "palkinnoksi" salikäynnin tai -käyntejä, ja sitten joutui maksamaan niistä.

Ja sitten kotiin päästyä samantien nukkumaan. Tai kysyin koiralta, joka kattoa napitti mua lattialla, että "voinko mie mennä nukkumaan?" Koira katto mua sekunnin, tuhahti ja lähti vintin portaikkoon, sänkyä kohti. Otin sen lupana. Kaks tuntia unta kaaliin, aamiainen ja ulos, jossa koiria rupeskin paleleen vaikka pakkasta ei ollu kymmentäkään. Aurinkokin paistoi kauniisti. Mut ei kun ei. Sillä vajaan kilsan reissulla ehdin kyllä todeta, miten on ihmiset pöljiä. Jotku ainaki.

Olin pahalla päällä, kiroilin elottomille esineille, en jaksanu mitään ja potutti kun piti jaksaa kuitenkin. Jos ei muuta niin koirat ja ruoka. Aina ei jaksa olla onnellinen perheenäiti.

Sain illalla kyydin isolle kirjastolle, just kun loppui se Sacksin kirja. Olipa tosi tylsä loppua kohden, selitti vaan omista tuntemuksistaan, kun näkö huononi. Huomenna pitääkin kuulemma pysytellä kotosalla, jos mahdollista. Myräkän takia.

Aleksia

Luen parhaillaan Oliver Sacksin kirjaa "Kirjailija, joka kadotti kirjaimet", ja siinähän se on, isän kuvailema lukemisen häiriö. Kirjaimet muuttuu täysin vieraiksi symboleiksi ja kirjoituksesta ei saa mitään tolkkua. Syynä vaurio vasemman aivolohkon takaosassa, ja isän kohdalla tietysti tulee mieleen metastaasi, kun keuhkosyöpä niitä aivoihin ruukaa lähettää. Ja kun isän syöpää ei enää hoideta, hoidetaan vain niitä oireita, mitä se aiheuttaa. Eikä tutkita mihin se leviää.

Koitin googlettaa aleksiasta enemmän tietoa, mutta ei siitä suomenkielisiltä sivuilta ainakaan löydy oikein mitään. Sen verran, että mitä se tarkottaa. 

Toissapäivänä kuulin lehtopöllön huudon! Olin saunasta tulossa, puin äkkiä ja menin takaisin pihalle kuunteleen. Se on sitten ihana pöllö. Olin kuulevinani eilenkin, mutta taisi huutaa vain sen yhden kerran. Mies hääräs pihalla lumi-ynnämuissa töissä pitkään, olikin paljon lunta kun koko päivän satoi. Mie työnsin pariin otteeseen kriittiset paikat kolalla päivän aikana, mutta mies sitten lingolla hoiteli pihan siistiksi. Kyllähän sillä vaan tulee tarkkaa jälkeä. 

Kävin siellä hammaslääkärillä, onneksi ei hiottu enempää mutta sain kuusi sivua jumppaohjeita. Sehän on normaalia, että lääkärikäynnin tuloksena on jumppaohjeet, mutta että hammaslääkärikäynninkin :) ei muuta kuin leukajumppaa kehiin sitten. Tänään on taas hieroja, nyt pidän huolen että leuka ei kärsi. Eilen ahdisti omituisesti se hammaslääkäriin meno, en tajua miksi. Lähteminen kai. Tänään ahdistaa kun pitää etsiä parkkipaikka sieltä hierojan läheltä, ja on outoja maisemia ja siinä on semmonen tosi inhottava monimutkainen risteyskin, vihaan sitä kun en osaa ajaa siinä ja aina kierrän, jos vain suinkin on mahdollista. Nytkin oon kattonu kartasta valmiiksi A- ja B-suunnitelman. Eikä mua silleen haittaa pitempikään kävely, mutta hieronnan jälkeen ei tunnu hyvältä ajatukselta kävellä pakkasessa kovin pitkälle.

Keväthanget!

No oikeesti keväästä ei nyt voi vielä puhua, mutta ihana auringonpaiste ja pikkupakkanen, oli tosi kiva ulkoiluilma! Olisin vielä enemmänkin tallustellut, vaan ei riitä puhti kropassa.

 Tuli kuitenkin käveltyä ylimääräinen kaksi ja puoli kilometriä, kun löysin sellasen vilkkuvan valosysteemin maasta, ja jäljistä päättelin, että se on pudonnut mahdollisesti lastenvaunuista. Seurasin vaunujen jälkiä ja kun ne kääntyi pihaan, laitoin valohärvelin siihen roskiksen kannelle. Jos ei oo niiden, niin sit ei voi mitään. Jos on, niin sitten ihmettelevät.

 Siinäkin muinaiset portinpielet, joiden välistä on hevonen ja rattaat menny varmaan monesti. Ei mee enää. Sivumennen sanoen; tätä pohtiessani vierähti taas tovi vanhojen karttojen parissa :)

Latujakin olis vedetty. Millonkahan sais vedettyä vanhat voiteet suksien pohjasta ja uudet tilalle...

Vaihteeksi hyvää

Jännästi nää päivät on erilaisia. Eilen oli pieni autokeikka aamulla, ja piti herätä vaikka väsytti. Tosin ei ihan viideltä olis tarvinnu herätä, mutta nousin sillon kun nyt satuin hereillä olemaan. Kolme tuntia hereillä ja taas kolmeksi tunniksi nukkumaan. Brunssi ja lenkille ja sitten kohta jo hierojalle. Olikin ihan mahtavaa monen vuoden välin jälkeen! Hieroja oli vähän semmonen hipsuttelija, mutta ihan se hommansa osasi. Loppuviimeksi päähieronta, jota en olekaan saanu ikinä ennen.

Ainoo mikä ärsytti oli se, että se ensin kysy onko joku erityinen ongelma ja sitten kun koitin selittää, se pani sanoja mun suuhun. Ku selitin tuosta ikävästä selänkohdasta, se ei meinannu ymmärtää ku siihen ei päde ne normaalit selkävaivan kuvaukset. Ja sit mun leuka jäi jotenkin siihen pääreiän reunalle niin, että niskan möyhyttäminen heilutti leukaa, jonka toinen nivel on muutenki ollu kipee.

Miehän kävin sillon viime vuoden puolella hammaslääkärissä ajoittaisen säryn takia, hiottiin hieman purentaa ja sen jälkeen leuat on "lonksunu", tuntunu vinoilta ja vasen puoli ollu kipee. Odottelin, että se helpottas ku leuat tottus uuteen purentaan, mutta ei. Eilen sit oli koko illan puoli naamaa kipee hieronnan jälkeen, ja päätin että nyt soitan uuden ajan sinne hammashoitolaan. Onneksi sain eri lääkärille - ei siksi, että epäilisin aiemman lääkärin ammattitaitoa (vaikka se näyttääkin kliseeltä hajamielisestä professorista) vaan ehkä just siksi, kun harmittas mennä sanoon, että meni huonommaksi sun hionnasta. Sanoi se kyllä itsekin sillon, että hionnalla se paine siirtyy vaan toisille hampaille. Mutta nyt on kyllä lisäksi joku epätasapaino.

Tänään olikin taas hyvä päivä. Tai ainakin aamu. Sain nukkua ja heräsin hyvällä mielellä, vietin aamua kahvin, kirjan ja koirien kera... ja korvapuustin puolikaskin oli. Sitten lenkille raikkaaseen ilmaan, oli kaunista (ja sinistä ainakin tuon ylemmän kuvan mukaan) eikä ollu liian kylmä. Oikein piristävä ihana lenkki. Lukemisena on nyt Kristiina Hanhirovan kirja Timo Laukkion leukemiasta, ja olinpa taas onnellinen siitä, että asiat on oikeestaan hyvin mallillaan.

Kotiin kun pääsin, aamuhämärä oli jo hälvennyt ja tilalla oli jopa auringonpaistetta!

Vaikka eihän se tänne meille paista, kun täällä kolossa asutaan.

Kuopus menee työharjoittelusta suoraan poikakaverilleen ja esikoinen menee huomenna omaispäivän viettoon sinne, missä sen poikakaveri on armeijansa aloittanut maanantaina.

Villasukkia ja samettimaitoa

No nyt on parempi päivä. Eilen oli kyllä kauheaa, ei nukkuminenkaan auttanu. Koitin tehä lumitöitä lenkin jälkeen, ja ryydyin totaalisesti. Eli väsy oli ihan fyysistä. Olisin illemmalla tehny lisää, mutta mies kielsi kun ropas lumilinkoa, että tekee sitten sillä. Mutta eihän se lähteny käyntiin. Taas on tullu lisää, meen kohta tekeen ne ettei tarvi miehen marttyyroida illalla. Tänään onkin energiaa ihan erilailla! Kävin joogassa - se oli pitkästä aikaa tosi ihanaa - ja sen jälkeen kaupassa, oli vanhaksi meneviä maitoja alennuksessa, ostin kaks litraa ja piimäpurkin, kotona tein juuston tekeytymään ihan enstöikseni.

Samettista maitoa lämpiämässä

Sitten salaatin. Eilen (olikohan se eilen...) kun pohdiskelin niitä syömisiäni, niin kyllä mie salaattia syön sillon tällön, mutta paljolti se ruoka on leipää. En jaksa itelleni tehä muuta ku perhe tykkää syyä makaroonia ja sitä sitten on usein. No eilen oli riisiä, ja se ei sitten oikein kelvannutkaan. Paljon on sen ruokahommankin kanssa tullu mentyä siitä, missä aita on matalin, kun ei vain jaksa. Joskus esikoinen tekee ruuan, mutta harvoin, ja mieshän ei koskaan. Kuopus on vissiin kerran tehny. Nyt kun ollaan taas koko perhe kotosalla, niin pitää tehdäkin ruokaa rippunen enemmän.

Sukat sain tehtyä vuoden ensimmäiseen joogaan, ja kyllä ne olikin mukavat jalassa! Tässä ne esiintyy mun paksuissa ja kuopuksen ohuissa jaloissa:

Oon kyllä tykästyny tuohon kärjestä aloittamiseen, aina tahtoo olla sen kärkikavennuksen kanssa epäonnea. Tai siis epäosaamista. Toki noin tehdessä on sen kantapään aloituskohdan kanssa oma sumplaamisensa. 

Liidelissä oli halpoja tulppaaneja, ostin. Vähänhän ne on surkean näköisiä, maljakkokin vääränlainen. Iso kynttilä leviää poltettaessa tolleen hassusti vadiksi. Joku kaunis päivä reuna varmaan antaa periksi ja lörpähtää, ja sula aines valuu pöydälle ja lattialle...

Nyt lähden niitä lumitöitä tekeen. Puut on kauniita, mutta täytynee heikompien päältä vähän ravistella enimpiä lumia pois, ettei katkeile.

Huojuvia rappusia

Saako mennä takaisin nukkumaan? No saa tietenki, eläkeläinen eikä oo mitään tälle päivälle. Mitä nyt pyykätä vois ja koirat pitää lenkittää ja ruoka tehdä. Nukuin huonosti, jostain syystä mies kuorsas joka välissä ja sitä piti töniä. Sehän lopetti sen häiritsevän kuorsauksen enimmäkseen sillon, kun vaihtoi työpaikkaa reilu vuosi sitten, mutta jostain syystä nyt sitten korisi. Edellisyönä heräsin taas omaan korinaani. Olkapää- ja käsikipuja oon saanu vähennettyä kainalotyynyn avulla, ja aamupäänsäryt lähti kun vaihdoin päänalustyynyn. Tai ainaki väheni.

Torstaiksi sain itelleni sen hierojan ajan, kun viimein rohkaistuin soittamaan sille. Sen lisäksi, että vihaan soittamista, harmittaa soittaa jolleki hierojalle ku tietää, että se joutuu jättään senhetkisen asiakkaan oman onnensa nojaan ja vastaamaan puhelimeen mun takia.

Porukat lähti aamulla kaikki kerralla, mies töihin mennessään heitti tytöt junaseisakkeelle, toinen meni kouluun ja toinen työharjoitteluun lemmikkieläinkauppaan. Mie sain nukkua, paitsi että mies hätyytti mut ylös niiden lähtiessä, kun tiskikone oli päällä ja jätti tietsikankin auki mua varten, ja kahvinkeittimen päälle. En olis halunnu vielä nousta. Jotenkin uni nyt maittaa tavallistakin enemmän - sillon kun pystyy nukkumaan. Kyllä mie viime yönäkin enimmäkseen unen sain uudestaan, mutta se pätkäinen uni on aina huonolaatuista.

Ja näin unta työpaikastani, josta sentään olen lähtenyt jo viis - kuus vuotta sitten. Odotin siellä jonkun muun kanssa jotain, mitä ei ikinä tullu, ja sit viimein lähdin pois ja tapasin poislähtiessäni toimitusjohtajan. Aloin sille marmattaan, ja se lähti äkkiä karkuun, komealla mustankiiltävällä autolla. Sitä ennen unessa tein töitä navetassa, ja olin unohtanu juottaa vasikat ja työsuhde oli katkolla ja vaikka mitä surkeaa.

Mutta pääsin viimein kirjastoon!

Jumituin tosin psykologian ja lääketieteen puolelle, meni tunti siellä ja kolme kirjaa sain mukaani. Kotona on sängyn vieressä kesken ties kuinka monta kertaa lukemani Van Gulikin tuomari Dee-kirja ja puolivahingossa aloin lukeen myös kuopuksen lahjaksisaamaa Antti Tuiskun "Antti Tapani" -kirjaa. Sukatkin on kohta valmiit. Että ei tässä nyt ihan koko aikaa nukuttu ole.

Eilen oli raavittu jalkakäytävä hauskoille raidoille. Samannäköisille kuin luisteluhiihtoväylät. Jokohan pääsis kohta täälläkin hiihtämään, kun kelit näyttää ennusteessa tältä:

Joskus tuo naapurin setä on hiihdellyt omia latujaan tuohon tien toiselle puolelle, jos se nyt tekee niitä niin voisin joskus käydä siellä hiihtämässä. Kuntahan ei oo enää muutamaan vuoteen vetäny peltolatua tänne asti.

Voi jeeveli että voi ihmistä väsyttää. Kokeilen, auttaako siihen nukkuminen vai pitääkö lähteä katukaupasta piriä ostaan.

Valoa katsomassa Helsingissä

Aamut on vaikeita nykyään. Varsinkin kun aina on herätessä pää kipee ja moni muukin paikka. Eilenaamulla oli ihan oikein masennusta paikalla, ei yhtään olis haluttanu nousta mutta sängyssäkin oli niin vaikea olla. Nyhjäsin sit sohvalla ja rapsutin koiria. Uni maittoi taas, kun vähän aikaa oli ollu ns. ylhäällä, ja nukuin varmaan kaks tuntia.

Lupasin lähtee isännän kans Lux Helsinkiä kattomaan, jos päänsärky laantuu, ja lähdin vaikkei se ihan laantunukaan. Kyllä se kannatti, mieli oli parempi jo junassa - missä moni muukin oli matkalla samaan tapahtumaan. Ja olihan se omanlaisensa! Katuvalot oli sammuksissa valoteosten lähistöllä, ihmiset siellä pimeydessä vaelsi massoittain, kaikki samaan suuntaan. Siinä Finlandiatalon kohdalla jäin oikein katsomaan moista kansanvaellusta, harvoin näkee sellasta Helsingissä :) Joillakin koirilla oli valopantoja jotka loisti pimeydessä, yhdellä koiralla taisi olla oikeen jouluvalot kaulalla ja taluttimessa. Moni koira näytti kyllä siltä, että eivät nauttineet tapahtumasta...

Musiikkitalossa oli kuu, joka oli kyllä hieno, mutta ensinnäkin "ohjelma" oli aivan liian pitkä, ja suuri osa siitä oli semmosta, että tuo näyttötaulu oli enempi vähempi pienten valkoisten pisteiden täyttämä. Kuka semmosta jaksaa kattoa. Punainen se oli sillon, kun tultiin paikalle, mutta en hoksannu ottaa kuvaa just sillon ja liian kylmä tuli siellä tuulenvihurissa seistä oottamassa, että se tapahtuis uudelleen.

Oodikin siellä oli, tulipahan sekin nähtyä mutta ei sisällä käytyä, tietenkään, rynnittiin vaan valoteokselta toiselle. 

Finlandia-talon näytös oli ihan hieno äänineen päivineen, ja sitä pääsi kunnolla katsomaankin. Eikä ollu liian pitkä :)

Lyhtypuistossa oli inspiroivia lyhtyjä, tuli mieleen että roikan nokkaan vois itsekin rakentaa jonku hupsun lyhdyn ja laittaa pihalle. Laitan lyhdyistä enemmän kuvia tuonne "Kuveja ja muuta sälää"-sivulle. 

Tämä oli kyllä silti paras löytö! Ei kuulunut ohjelmaan, mutta oli ilmeisesti ihmisten iloksi laitettu museon luurangoillekin vaihtuvanväriset valot :)

Teoksista ehkä kiehtovin oli tämä: Large Pendulum Wave. Heilureita. 

Tämäkin oli ihan kiva, vaikka tietysti jonku Finlandia-talon jättiesityksen jälkeen varsin vaatimaton. Aidasta irtos lintuja, jotka lähti lentoon.

Violet, valonsyöjähirviö.

Kierroksen päätteeksi oli Shelter Seekers, Kansallismuseon seinään heijastettu teos äänimaailmoineen. Sinne oli hirveä ryysis, enkä ihmettele: porukka jäi siihen sisääntuloväylän tukkeeksi seisomaan, vaikka olis ollu tilaa levittäytyä teoksen eteen kattomaan sitä. Jonku olis pitäny olla siellä huutelemassa että siirtykää eteenpäin. 

Kolme viimeistä kuvaa on screenshotteja videolta, jos huono laatu hyppää silmille. Oli hyvä reissu se, ihan kiva että lähdettiin. Tultiin kotikulmille yhdeksän jälkeen, kaupassa oli paistopisteen tuotteet -60% ja ostin kaksi valtavaa korvapuustia. Ja kuopukselle banaania, se oli taas oksentanu kaikki syömiset. Sillä alkaa työharjoittelu maanantaina, saa nähdä onko työkunnossa vielä, jos ei saa ees syötyä...

On se hyvä, että ei oo tullu lähdettyä Kreikkaan aurinkolomalle! Siellä on talvi.