Ympyrä sulkeutuu

 Ilmatieteen laitos sanoo, että vuosi 2020 oli Suomen mittaushistorian lämpimin. Vuoden keskilämpötila oli 2,5 astetta pitkän ajan keskiarvoa korkeampi. Ja seuraava keskiarvo onkin taas korkeampi, mihin verrataan... 

Juuri nyt sataa räntää ja mittari on nollassa. Onneksi ei ole mitään suunnitelmia paukkujen kattomis/kuvaamisjuttuihin, kun sää on mitä on. Sumua ja sadetta ja märkää. Voi kyhjöttää sohvalla, syyä suklaata kuin viimeistä päivää ja katsoa telkkarista eläinlääkärisarjoja.

Kovasti on taas varoituksia, että lemmikit pitää pitää tuplavarmistuksella taluttimessa ja ottaa karvaa säilöön etsijäkoiria varten. Ettei pääse paukkuja säikähtäessään karkuun ja jos pääsee niin löytyy vielä. Kävin uhkarohkeasti metsälenkillä ihan normivarusteilla, täällä ei oo vielä paukkunu. En oo oikein käyny missään, että olisin mitään varaslähtöpaukkuja ees nähny tai kuullu. 

Ainoa suunnitelmanmuutos tuli siitä, kun reitillä olikin yhtäkkiä kaivuri touhuamassa. Onneksi löytyi kiertotie. Koirat ei oikein diggaa näistä räntäloskakeleistä, eilenki mun piti kantaa niitä pari kertaa pätkän matkaa. Sitten kun pääsivät vasta edeltäkulkeneen koiran jälkiä haisteleen, innostuivat kyllä. Toinen koira alkaa aina hyppiä vasten, kun se kyllästyy, ja kun sen ottaa syliin, niin toinenkin haluaa, vaikkei se oliskaan kyllästyny. 

Petsofissa oli uusi kysely, millä verrataan omistajan persoonallisuutta koiran persoonallisuuteen ja jotain kiintymysjuttuja, laitoin sinne molemmista koirista vastaukset. Kiintoisaa nähdä taas siitäkin tuloksia, sitten kun niitä tulee. 

Kiintymyskoira nukkuu mamman mahalla

No niin. Tuulitunneli sulkeutuu tältä vuodelta. Hyvää tulevaa vuotta kaikille lukijoille!

Whinetystä

 Aaah, joulu on ohi, saan taas olla oma negatiivinen, ahdistunut valittajaitseni! Vihasin ihmisiä eilen, kun niitä vaelsi tuossa perhekunnittain sunnuntaikävelyillään. En olisi itse halunnut ollenkaan lenkille, kun oli liikaa ihmisiä. Onneksi loppupäivästä tyrehtyi ihmisvirta ja pääsin rauhassa käveleen lenkkini.

Joulu meni mukavasti, enimmäkseen, mitä nyt mies joi mutta tyttöjen kans oli kivaa. Katseltiin telkkarista eläinlääkäriohjelmia ja syötiin suklaata. Tyttöjen lähdettyä tuli ahdistus, masennus, ihmisviha, itseinho ja muut semmoset. Nukun hyvin (mielestäni) mutta olen väsynyt heti herättyäni, niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. Eikä ole oikeastaan mitään sellaista, mikä väsyttäis. Paitsi tosiaan kaamos. Ja ehkä se koronakin ahdistaa, vaikken hysteerikko olekaan enkä myönnä pelkääväni kovin paljon.

Etenkin kun junassa matkustettiin. Maskit oli, mutta osastoa jouduttiin vaihtamaan kun siinä oli laivalta palanneita kaljottelijoita, jotka mölötti koko ajan eikä tietenkään pitäneet mitään suojuksia. Käytiin Tampereella katsomassa valaistuja taloja. Ja mies kuvasi tietysti. Mie olin vaan seurana ja palelin, mutta en valittanut. Silti mies oli sitä mieltä, ettei se voinut kuvata tarpeeksi kun koki, että mie en halunnut viipyä. Vaikken sanonut yhtään mitään poikkipuolista. 

Luntakin saatiin ja se jopa jäi maahan, vieläkin sitä on. Kaikki on hyvin, mie vain en jaksa. 

Vanha kuva, ei liity.

Ai niin; talitintti mejän pihalla sanoo jo tittityi :)

 

Ja kinkku oli pahaa, en osta enää itelleni ikinä tuollaista pikkuista söpöä harmaasuolattua kinkkurullaa. 

Mutta Lidlin Jouluaitta Juhlasilakat oli mainioita. Melkeen kuin itsetehtyjä!

Chestnuts roasting on an open fire

 Avasin Jouluradion tänään. En tiedä onko siellä ollu jo aiemmin tämä, mutta nytpä on mullekin mieluinen kanava: Happy Holidays. Kun vielä olis brittiläisen kirkkokuoron esittämiä englantilaisia joululauluja, mutta lienee jo liikaa pyydetty. Tyydyn Bing Crosbyyn, Dean Martiniin ja kumppaneihin. Kuunteletko sie, ja mitä kanavaa mieluiten?

Herkkulakkoni päättyi, mutta ei vielä ole iskeny suklaanhimo. Vähän eilen yritti. Punnitsin uudet pohjalukemat maanantaina, kuutisen kiloa on karissut syksyn huippulukemasta. Hyvä minä, taputtelen itseäni olkapäille. Saunassa ihmettelin, kun maha on "pieni". Kyllä se välillä vieläki on iso, kun sille päälle sattuu että turpoaa. 

Mie oon nyt ostanu ns. kaiken joulua varten. Ei tartte enää mennä kauppojen ryysiksiin, ne on aika kauheita paikkoja näinä aikoina. Toivon vaan että kala säilyy... Munatonta perunalaatikkoa löysin, ja nyt on uunissa parhaillaan kokeilu, joka ei varmaan onnistu. Olis ehkä voinu onnistua, jos olisin käyttäny oikeita pottuja, mutta en jaksanu, laitoin muusijauhetta.

Jaksaminen on ollu tosi huonoa viime aikoina. Kävin antamassa testin, jossa ei löytyny VT- tulehdusta, vaikka oireita on vähän väliä. Sanoivat vaan että ota särkylääkettä. No parempi näin kuin turha antibioottikuuri. Kyllä mie pärjäilen. Ei sit ollu se mun elämäni ensimmäinen virtsatietulehduskaan, turhasta valitin. Mut se olis selittäny mun pahimmillaan 14 tunnin yönukkumiset ja päiväväsymyksenkin. 

Ilmatieteen laitos ennustelee jouluaatoksi lunta. Olishan se kiva, kun ei tarvi ajella mihinkään. No, lapset hakea kotiin. Pahaa pelkään, että räntänä se kumminkin tulee.

Tänään käytin koirat lenkillä kaupungissa, se on niille harvinaista herkkua. Hajujahan siellä on nuuhkittavaksi ihan erilailla kuin täällä. Merkkasivat paikallisten koirien hämmennykseksi niin kovasti, että varmasti merkkiainetankki tyhjeni. Ja toisen koiran suolikin, se aina kakkii monta kertaa jos ollaan tuollaisessa paikassa liikkeellä. Kaikki kakkapussit tuli käytettyä, mitä mukana oli. Samalla tein pienen palveluksen paikalliselle yhdistykselle ja eräälle sen kannattajalle ja kannoin omankin pienen korteni kekoon. Päivän hyvä työ tehty, torttutaikinat ostettu (esikoinen lupasi leipoa torttuja mun kans) ja nyt saa rauhottua joulun viettoon. Mahdollisimman ihanaa joulua joka saliin, tupaan ja torppaan!💗

...onkohan ne paahdetut kastanjat hyviä? Kukaan syöny?

Asiantuntijat konvehteja testaamassa

 Meillä on kuulemma surkea koronatilanne. Ihmiset vaan hilluu ja kyläilee entiseen tapaan, ja pöpö leviää. Mie keksin tavan pitää maskia niin, ettei rillit huurru, mutta ei se yhtään mukavaa ole silleenkään. 

Appelsiineja kuluu. Makeannälkään on mainio lääke kun pienii aplarin kulhoon, laittaa raejuustoa ja mantelirouhetta sekaan ja lappaa ääntä kohti. Joskus laitan banaaninkin sinne sekaan. Herkkuahan se on, vaikka sitä ei lasketa herkuksi mun herkkulakossa. Tosin viime viikolla (vai olikse edellisviikonloppuna) ostin pikkupurkin Pringlesiäkin, että en ihan sataprosenttisesti ole lakossa ollu. Paino on kumminkin hitaasti mutta epävarmasti hilautunut vähitellen alemmas, välillä ottanu takapakkia vai pitäskö sanoa etupakkia, kun onkin noussut. Näissä lukemissa en kuitenkaan ole tainnut juuri olla sitten vuoden 2014. Kyllä se piristää, paremmin tai ainakin pidempiaikaisesti kuin suklaan mässyttäminen. Melkein harmittaa että joulu tulee ja pilaa mun hyvän laihdutusmoodin. 

Eilen ja tänään on satanut jotain vastoin ennusteita. Tutkakuvissakaan ei aina näy. Kai se lunta on olevinaan, mutta ei hiutaleina vaan pieninä palluroina. Maa on osittain, varovaisesti valkoinen. Vähänkäytetyt tiet näyttää talvisilta, vaikka pientareilla ja metsissä lumi häviää varpujen joukkoon. 

Tänään tuntuu olevan väsypäivä. Edellisten menkkojen loppumisesta 2vk ja taas on, ja lisäksi jotain minkä epäilen kielivän virtsatietulehduksesta. En tiedä, kun ei mulla semmosta oo koskaan ollu. Niin lievänä kyllä, että juoskentelen tässä nyt paljon ja katon tapahtuuko muutosta mihinkään suuntaan. Ja poski on edelleen lievästi kipee. Anoppi oli keuhkokuumeesta sairaalassa, sille tehtiin nyt jo toinen koronatesti. Negatiivinen. Ja mie ruikutan pikkuvaivoistani... 

Unien laatu on tosiaan muuttunut. Nyt nään unissani paljon ihmisiä vuosien varrelta, viime yönä olin laiva-ym. matkalla työkaverien seurassa, mutta enimmäkseen eksyksissä. Etsin hyttiäni ja vessaa, ja vessat oli ihmeellisiä pieniä koppeja, mihin hädin tuskin mahtui istumaan. Yhdessä niistä oli kalapehmoja. Välillä on ala-asteen, välillä yläasteen koulukavereita ja aikuisena tuntemiani ihmisiä, osa jo ammoin kuolleitakin. Pitkiä, monipolvisia unia. Mutta sentään nukun. 

Viikon päästä sallin itelleni jouluherkkuja. Kaapissa on kyllä suklaata... en älynny pitää koirien ulottuvilta pakettia, missä oli konvehtilaatikoita, ja ne ehti repiä yhden auki ja syödä muutaman konvehdin. Punnitsin loput ja totesin, että 30-40 grammaa jogurttitäytteisiä konvehteja ei edellytä oksennuttamista. Laitoin jouluherkuksi säästämäni konvehtilaatikon pakettiin ja jätin muovipussiin ne paketista revityt. Ja nyt on syötävää sisältävät lahjat visusti koirien ulottumattomissa. 

Menen keräämään voimia, että jaksan lähteä lenkille.

Roinaa ja tähtiä

 Ai että mua kyllästyttää tuo kauhea joulukrääsämäärä. Ei mun mielestä ennen ole ollu "runsain määrin erilaisia hauskoja joulutavaroita" kuten joulusilmälaseja (jotain kimalteisia pahvikehyksiä), vilkkuvia tonttulakkeja ja muita täysin tarpeettomia roinia laarikaupalla. Ja halvalla kuin mikä. Hyi. Ymmärrän kyllä kynttilät ja jouluvalot ja joulukoristeet, mutta en "turhaa" kamaa. Kertakäyttöroskaa.

On ollu ihanan kirkkaita ilmoja parina päivänä, ja iltaisin tähtitaivas. Mukavaa niiden moniaiden harmaantuhnuisten päivien jälkeen. Koirat kävi sydänkontrollissa, ja tilanne on säilynyt ennallaan; ei ole siis aggressiivisesti etenevä vajaatoiminta. Onneksi. Puolen vuoden päästä taas kuunteluttamaan. 

Eilenillalla epäilin jo jotain aivoinfarktia, kun yhtä Matkahuollon kautta menevää, itsemaksettua lähetystä laittelin. Ensin katsoin kartasta lähintä noutopaikkaa, että osoitan paketin sinne. Ja pää löi tyhjää - en muistanu osoitetta. Kymmeniä lähetyksiä olen siihen osoitteeseen kirjoittanut eikä enää vuosiin ole tarvinnut sitä katsoa mistään, kun olen muistanut ulkoa, ja yhtäkkiä en muistanukaan. Eikä siinä kaikki: seitsennumeroisen aktivointikoodin kirjoittaminen paketin päälle ei onnistunut. Ei toisellakaan kertaa. Ymmärsin kyllä numerot, mutta en saanut päähäni missä järjestyksessä ne on. Piti repiä paketti auki kun suttua oli jo liikaa, paketoida se uusiksi ja numero kerrallaan piirrellä se luku. Eipä oo sellastakaan ennen ollu.

Ne muutamat joulukortit kirjotin tänään, lehmäkortteja ja vähän muitakin. Kaipa sekin on perinne, joka tulee kuolemaan, kun posti ei enää kuljeta kunnolla postia ja muutenkin ihmiset on alkanu jättään koko korttirumban pois jouluvalmisteluista. Ei oo yhtään joulufiilistä vaikka joulu on parin viikon päästä... Enemmän mie ootan kai sitä talvipäivänseisausta. Tai sen jälkeistä aikaa.

Maailma oli hetkisen kaunis

 Kun ei odota lunta, ja asennoituu että koko alkutalvi on mustaa ja ankeaa, niin pieni lumisade ilahduttaa kovasti. Piristää. Lunta tuli enemmän kuin pitikään (siis sääennusteen mukaan) mutta ihan lumitöihin ei jouduttu.

Miehen autossa on vielä kesärenkaat, se on käytelly mun nastakkailla varustettua autoa työmatkoilla. Paitsi eilen pääsi omallaan, ja mie kävin sitten kirjastossa. Siellä oli maskipakko. Takaisin ajaessa oikeen sydämestä otti, kun oli niin harmaata ja hämärää.

Villieläinten jälkiäki näki, kun oli vähän lunta :) Lähdin seikkailemaan tuonne vähän syrjemmälle viime viikonloppuna, sanoin vielä miehellekin että "siellä on hiljasta" ku meän nurkilla on viikonlopuilla aina sutinaa kun kaikki tulee tänne päiväkävelylle. No, ei ollu tällä kertaa hiljaista, oli toinen koira, maastomoottoripyöriä, autoja ja jopa pieni kauhakuormaaja. 

Tällanen silta tuli vastaan, näytti huteralta mutta oli metallia ja kantoi hyvin minut ja koirat, kun heittelin niitä vastarannalle puolivälissä. Ne tottu Lapin-reissulla kyllä siihen, että niille annettiin vauhtia ojien yli, ja sit ku vielä sanoo samalla "hops" niin ne tietää että hypätään. Sit me oltiin kaikki oikein iloisia ja helpottuneita, kun selvitettiin tuollainen pelottava juttu yhdessä. 

Tässä kiivetään Janakkalan Kukonnokassa sijaitsevalle Linnamäelle. Sieltä jostain löytyi hyppyrimäki.

Ihanan hengästyttäviä nousuja myös. 

Nyt on taas lumet lähteny ja loskatkin. Ruoho vihertää mutta muuten on niiin harmaata. Hyi. Eilen ulkona tallustellessani mietin, miten olen luovuttanut tässä elämässä. Kun monilla ihmisillä on kaikenlaisia ilonaiheita tai vaikka harmin aiheitakin, jotka ikäänkuin - tässä vaiheessa piti jäädä taas pitkäksi aikaa miettimään, onko sellasia sanoja edes olemassa, jotka kuvaa sitä mitä yritän kertoa. Asioita, jotka toimii laukaisijana, sysää toimintaan, pitää ihmisen liikkeessä. Ja musta tuntuu, että mulla ei ole mitään. Illalla juttelin miehelle, että se on oikeastaan ainoa tällä hetkellä, "mitä mun elämässä on" koirien ohella. Lapsilla on oma elämä, vaikka kyllähän ne tässä välillä pyörähtää jopa yökylässä. Käytän koirat lenkillä, teen ruuan ja siinä se mun elämä.

Mies tuumi, että tartteeko sitä aina niin kovasti ollakaan jotain. Ja niinhän se on - tähänhän olen pyrkinyt ja tästä unelmoinut, että ei olisi mitään, ja nyt sen seurauksena tunnen tarpeettomuutta. Turhuutta. Ehkä se on tämä harmaus ja ankeus, kalseus ja jatkuva hämäryys, mikä saa miettimään tuollaisia, koska oikeasti, järjen tasolla olen ihan tyytyväinen näin luovuttaneena. Mutta olis se kiva, jos joskus jostain asiasta vielä innostuisi. 

Päivät niinkuin varisparvi raahautuu

Päivät soljuu väsyneesti ja tapahtumaköyhästi. Jälkimmäinen on osin ensinmainitun syytä, mutta ei paha asia sinällään. Mieluummin näin kuin ikävien asioiden kanssa taistelu. 

Ja varoituksena säikyille: postauksen viimeisessä kuvassa on jalaton matelija.

Kuopus on yksityissairaalassa parhaillaan toipumassa jalkaleikkauksesta. Poikakaveri sai vapaata intistä, että pääsee sitä hakemaan ja hoitamaan. Ku jonku aikusen pitää olla kotona paikalla ensimmäisenä yönä. Ennen sellanen aikunen on ollu äiti tai isi, nyt se on poikakaveri... mutta oltiin me varalla, jos poikkis ei olis saanukaan vapaata. 

Talvikin käväisi, tässä "talviomenia". 

Tässä ollaan valinnan edessä.

Oikeastaan ei, kun otin tuon kuvan taaksepäin. Tultiin tuolta vasemmalta. Polut oli sulia, vaikka lunta oli muualla. 

Possu antoi idean jalkakylpypommien tekoon, etsin netistä ohjeen ja pienensin sitä kolmasosaan ja tein laventelintuoksuisia jalkakylpypingviinejä. Ne lihoi ihan silmissä! Tuotos alkoi kuohua, vaikkei sen kai pitänyt niin tehdä. Tai ei olis pitäny, mutta kun tekijä oli ensi kertaa asialla ja soodalla on taipumus kuohuilla. Siksihän sitä leivonnaisiinkin laitetaan. No, kyllä ne silti toimi. Tulipahan kokeiltua.

Nyt on kuulemma uusi villitys ne kierrekynttilät, joita kaulitaan littanaksi ja sitten väännetään jengoille. Mie en oo innostunu, ne mitä oon nähny on enimmäkseen rumia ja säännöttömiä, paljon kauniimpia kierrekynttilöitä saa kaupasta ostamalla. 

Kääretortunkin tein, mutta siitä en ottanut kuvaa. Siitä hienosti onnistuneesta suorakulmaisesta pohjasta tuli ikävä kyllä suunnikas, kun se matkalla sokeroidulle leivinpaperille lennähtikin koirien koppaan. Onneksi paperi alaspäin, ettei tullu karvaseksi. Täytteeksi sitruunarahkaa, mutta vähän kuivakkaaksi jäi silti. 

Kolmen- neljän kilon pudotus on nähtävästi vaikuttanu edullisesti mun polvien jaksamiseen. Oikea polvi ei oo juuri ollu kipee (paitsi sillon ku tulin sen 35 metrin alastulon sadan metrin matkalla) ja vasenkin vain vähän. Että jotain hyötyäkin siitä. Tänään on kyllä ollu syömähimo. Ja otsa- ja poskisärky... riistakamera otti minusta kuvan kun tulin lenkiltä, ja näytin siinä kyllä vähintään niin huonovointiselta kuin tunsin olevanikin. Kaulaa myöten punaisenkirjava ja naama roikkui. 

Jonain päivänä on paistanut aurinkokin. 

Tässä on kuopuksen aljo. Viljakäärme. Se viime viikolla loi nahkansa ja sunnuntaina söi rotan. Kaunis olento on hän, ja yllättävän vilkas. Luulin, että käärmeet on vaan tolleen kasana möllöttämässä päivät pitkät. Tuo jätskirasia on ns. wet box, siellä on märkää turvetta. Kärmes on viihtynyt kuulemma siellä ruokaa sulattelemassa.

 

Päivystystä

 Tänään pitäisi tuleman kuriirin paketti, ja sitä sitten kyttään tässä ikkunan ääressä siihen asti kun se tulee. Pikaisesti kaikki vessakäynnit sun muut, en halua että kuski tulee sisälle asti. Ja nopeuttaahan se sitä itteeki. Onneksi sataa, niin ei harmita lenkille pääsemättömyys.

Tässä on tämän marraskuun puolivälin moodi. Ja ilme. Eilenkin istuin sohvalla katsomassa telkkaria vaikka kuinka kauan. Areenasta dokumentteja ja yritin katsoa tallennettuja eläinlääkäriohjelmiakin, mutta jostain syystä se tallennussysteemi oli ihan sekaisin. Aiotun ohjelman sijasta näytti jo katsottua aivan eri sarjaa, ja sitäkin keskeltä jaksoa. Suututti. Aina suututtaa kun ei hienot systeemit toimi kuten pitää. 

Sain muuten viime viikolla heikot reisilihakseni kauhean kipeiksi yllättäen, kun valitsin tällasen reitin lenkillä. 35 metrin pudotus sadan metrin matkalla, oli aikasen jyrkkää ja hyvin varovaisesti sai kulkea. Päästin koiratkin irti, etteivät kiskase mua kumoon. Toinen meni ilosesti eellä, mutta toinen palas vähän väliä tarkistamaan, onko mulla kaikki ok. Tai miks sit tulikaan. Ehkä varmistaakseen, etten karkaa. 
 Viikonloppuna mies oli töissä, ja mie en meinannu yhtään käsittää, että on viikonloppu. En käyny näissä "omissa" metsissä lenkilläkään, kun aivan armoton ihmis- ja koiravirta meni molempina päivinä sinnepäin. Sunnuntaina tapasin yhen kylän miehen, ja jäin sen kanssa rupatteleen pitkäksi aikaa. Se kerto vähän "juorujakin" toisten kyläläisten asioista :) Oli hauskaa jutella, mutta aina mulle tulee tuollaisten juttutuokioiden jälkeen semmonen häpeä, kuin olisin nolannut itseni. Ehkä vedän vaan jotain ylipirteää roolia keskustellessa, ja sitten tyhjenen kuin ilmapallo ja joudun alakulon valtaan. Yritän liikaa. Oma minäni lähtis vaan meneen eikä jäis jutteleen, ja sitten kun rooliminäni jääkin juttelemaan, siitä tulee joku ristiriita. Kuka tietää. 

Lauantain reissulla kuulin taas teeren syyssoidinta. Aika lähelle pääsin, mutta sitten tie muuttui niin irtohiekkaiseksi, että askelten rahina mykisti teeren. Ja minuaki häiritti se rahina, että voi olla niin erityisherkkä että omien askeltenkin ääni häiritsee!

Ja ahdistaa kun ihmisille pitäisi keksiä lahjoja! Kaupoissakaan ei tohdi kovin kauaa kierrellä, kun on tautia liikkeellä, netissä on aivan liikaa kaikkea ja kaupat niin kummallisia ulkomaalaisia, että en ymmärrä niistä mitään. Oon semmonen digimuumio, etten sisäistä uusia asioita. En ees löydä enää sitä hyvää pasianssisivua, jolla tykkäsin pelata tuolla toisella koneella, vaikka sillon se oli ihan ekana googlen listalla. Sitä olis voinu pelata kuriiria ootellessa. 

Metsä <3

Yksinäisen teeren syyssoidin

 Tänään taas päivä, jolloin jalat painaa tonnin. Kymmenen metrin nousu sadan metrin matkalla sai minut puuskuttamaan, sydämen hakkaamaan hulluna ja jalat maitohapoille. Tiistain jälkeen en ole taaskaan jaksanut mitään. Muuta kuin nukkua. No sain mie tänään työnnettyä itteni lenkille, siellä kuulin yksinäisen teeren syyssoidinääniä. Ja näin kauniita jäkäliä. Ihan tarkoituksella menin metsään katsomaan vihreyttä, sieltä vielä löytää jotain kaunista kun muualla on niin rumaa ja mustaa ja ankeaa.

Paitsi jaksoin nipin napin, monta taukoa pitäen haravoida pihatien (ei kuvassa) reunat siistimmäksi. Ne mustat liiskalehdet pois. 

Hissukseen syksyn kuluessa oon katellu kaupoissa sopivan pientä tarpeellista tai hauskaa tavaraa joulukalenteriin laitettavaksi; kerään tytöille pussijoulukalenteria. Löyty vanhat kalenterit siivotessa, ja aattelin yllättää tytöt sellaisilla. Nyt on enää luukku 24 tyhjänä kummassakin, tilasin Crazy Factorilta toiselle sormuksen, toiselle korvikset sinne laitettavaksi. Suurin osa on tietysti syötävää... rusinoista lähtien. 

Huomaan sen, että kun on väsynyt, tekee entistä kovemmin mieli syödä jotain makeaa. Mutta sehän on tuttu juttu. 

Ja viikonloppuisin tulee hankaluuksia, kun mies haluaisi lähteä mukaan kävelylle, mutta sillä on eri ajatukset aikataulusta, eikä se tajua että mun on lähdettävä silloin kun jaksan, eikä kello kuusitoista tai miten jolleki muulle sopii. Sit se on harmistunut. Ensviikonloppuna ei oo sitä ongelmaa, kun mies on töissä, mutta viime viikonloppuna meillä oli kaikesta huolimatta mukava reissu, johon yhdistettiin mm. Mäntsälässä käyminen. Katsoin kartasta sopivan mittaisen asumattomalla seudulla menevän metsätien, ja mentiin sitten sinne. 

Kiva auringonlaskukin sattui olemaan just sinä iltana. Siellä oli ilmeisesti sitten turnipsipeltoja tien vieressä, vai onko tämä turnipsi?

Joku muukin siellä käytti nähtävästi koiraansa lenkillä, ainakin jäljistä päätellen. Ja niistä tuoksuista, joita koirat veti joka puskasta antaumuksella...

Alhaalla näkyy osittaiset jalanjäljet mejän koiralta. Ei paljoo ton toisen koiran varvasta suuremmat. 

Paluumatkalla kotiin päin piti vielä pysähtyä ottamaan lisää auringonlaskukuvia.

En tiedä miten nää kuvat lataantuu kun en pysty pienentään niitä ennen blogiin siirtoa. Tai pystyisin varmasti, mutta en jaksa ruveta opiskeleen. Tänään on semmonen semiväsynyt päivä, kunhan pysyn liikkeessä niin en ehkä ryydy. Ehkä saan vielä tehtyäkin jotain pientä. 

Joulunpunaista

 Kun itsellä on mielessä kirjoittaa jotain, ei pitäisi ensin lukea toisten postauksia... ajatus sumenee ja pää täyttyy muiden ajatuksista. 

Eilen olin aivan käsittämättömän väsyny. Nyt oli kyllä sitä fatiikkia. Koira herätti vinkumalla kahdeksan aikaan - en tiedä miksi se vinkui, ei sillä ollut uloskaan kiire. Kiskoin itseni sohvalle ja soitin hammaslääkärin ajanvaraukseen, varauduin pitkään soittojonoon koska maanantai. Takaisinsoitto tulikin melkein saman tien, ja olin ihan unisen kuulonen. Sain ajan samalle aamulle. Söin vastentahtoisesti yhden leivän ja join kupillisen lämmitettyä kahvia ja lähdin. 

Eivät löytäneet mitään. Testejä tehtiin, koputeltiin, kaiveltiin, hiottiin (TAAS!) ja röntgenkuvattiin, mutta mihinkään tulokseen ei tultu. Toisen hampaan arkuus voi johtua mahdollisesti tulossa olevasta tulehduksesta, mutta sekin oli vahva ehkä. Ja iso lasku tulee. No, kipu on helpompi kestää, kun tietää, ettei siellä ole mitään kovin vaarallista kipuilemassa.

Hammaslääkärin jälkeen en ollu yhtään sen pirteempi, kaaduin sohvalle ja nukuin kolme (!) tuntia vaikka kahden viltin alla paleli kauheasti. Tuli kiire laittaa ruokaa ja vähän itsekin syödä. Nyhjötin hytisten loppupäivän (no käytin mie koiria pienen iltalenkin) ja kasilta aloin valmistautua sänkyyn. 

Tänään on onneksi jo vähän reippaampi päivä. Koirat oli jotain vailla ja lähdin niiden kanssa ulos, vahingossa kävelin ainakin tuplasti sen mitä aioin. Hieno aamu, valohoitoa. Pukeutuminen on hankalaa, kun on joko kuuma tai kylmä. 

Vakilukijat tietää, että mulla on taipumusta hypokondriaan ja omien oireiden hysteerisehköön tarkkailuun. Oon ihmetelly ku selkäranka tuntuu jäykältä ja kipeeltä, ja eksyin lukemaan selkärankareuman oireistoa. Rintakehäkipuja, nivelkipuja, moni oire täsmäsi mutta sitten kun pääsin lukemisessa siihen kohtaan, että selkä jäykistyy etukumaraan ja nivelet tuhoutuu, päätin ettei mulla oo semmosta. 

Tytöllä on 2 viikon päästä jalkaleikkaus, ja kukaan ei tiedä tuleeko kipsi, kepit se saa sieltä sairaalasta. Onneksi sen poikakaveri on lähihoitaja, jos se vaan saa armeijasta sillon vapaata... mie tietenkin menen sitten (pitää eka yön olla aikuista seuraa, ei saa olla yksin) mutta poikakaveri lienee mieluisampaa seuraa. 

Mutta onnellisena se kyllä asuu yksin, viimeksikin kun käytiin siellä niin huoneen lattia oli aivan täynnä maalausjuttuja sun muuta, ja tyttö sanoi että on kiva kun ei tarvi ruveta kesken kaiken siivoamaan :) Mie en sekaannu asiaan. Mutta jouluksi ne vissiin tulee meille <3 

Heheh, tässä välissä sain boostin tehdä jotain - vaihdoin verhot! Hyvä minä. Ja ripustin ikkunaan tollasen kynttelikköneliön, jonka oon joskus saanu siskolta, mutta joka on unohtunut vuosiksi piiloon. Löytyi siivotessa :) Muuten kyllä meni keittiö nyt vähän hämärämmäksi, kun tuli tummemmat ja paksummat verhot. Punaista. 

Posti ja kissa

 Haluan kertoa teille tarinan eräästä paketista. Toivon ja uskon, ettei Marjaanalla ole mitään sitä vastaan.

Lähetin paketin Marjaanalle heinäkuun lopussa. Ite reissasin elokuun alussa niin, etten seuraillut paketin kulkua tai noutoa (en kyllä yleensäkään niitä seuraile) ja yllätyksekseni sain sitten postilta ilmoituksen, että lähetystä ei ollu noudettu ja se oli palautunut ja voidaan hävittää 3kk:n päästä jos en hae sitä. Osoite ja puhelinnumero täysin oikein, mutta lähetetty tekstari ei ollut tullut perille vastaanottajalle. Posti vaati kymppiä multa, että olisin voinut lunastaa paketin. 

Sitten uudelleenlähetyskulut päälle, paketin lähetyskuluiksi olis siis tullut yli kaksi kymppiä (ilman takuuta, että menee tälläkään kertaa perille) ja kun paketin arvokaan ei ollut kummoinen, niin jätin lunastamatta. Kyselin kyllä Postilta selitystä asialle, sysäsivät vastuun puhelinoperaattorille. 

Lokakuussa viestitteli Posti sitten Marjaanalle, että meillä olis täällä paketti, joka on lähetetty sulle, mutta me ei toimitettu sitä perille sulle, joten saat sen nyt jos maksat kympin. Miettikää nyt miten törkeää touhua! Kummasti NYT kyllä viesti löysi perille, mutta ei vaan löytänyt silloin, kun piti. 

Eivät saaneet lypsettyä sitäkään kautta sitä kymppiään, joten nyt sain oikein paperisen kirjeen sitten, että hei sulle on tällanen perillesaamaton lähetys. Joka hävitetään 44 vuorokauden kuluessa, jos en nouda. Johan se elokuussa luvattiin hävittää 3 kuukauden päästä, ainakin uhattiin. 

Se, että ne kuskailee pakettia sinnetänne ja lähettelee viestejä siitä tekstareitse ja postitse tulee ihan varmasti kalliimmaksi kuin se, että olisivat lähettäneet uuden viestin vastaanottajalle, joka ei ollut saanut sitä ekaakaan. Mutta se on maksullinen lisäpalvelu! En nyt löytänyt nopeella vilkaisulla sen hintaa, mutta muistan nähneeni sellaisen pakettia lähettäessäni. 

Posti on alkanut periä lisähintaa asioista, jotka kuului ennen siihen palveluun.

Ja se kissa. Näin viime yönä aivan kauhean todentuntuisen ja omituisen unen kissasta, pentukissasta, jonka löysin radanvarresta surkeana. Toimitin sen asiantuntijoiden hoitoon (varmaan johonki kissataloon, jossa sillä oli lajinmukaista seuraa ja tarvittavaa eläinlääkärin hoitoa) ja sitten lunastin sen itelleni, kun se oli siinä kunnossa että sen pystyi. Oranssikarvainen kissa. Ihanan pehmeä. Koitin kaupasta löytää kissanhiekkaa kotiin mennessäni, mutta hylly oli tyhjä. Paikkakin hiekkalaatikolle löytyi kotoa, mutta uni loppui ennenkuin oltiin kunnolla kotiuduttu. 

Unesta jäi ihan omituinen olo. En mie halua kissaa, vaikka ne ihania onkin, kun niiden karvoja on sit jokapaikassa, nenässä ja suussa ja muutenkin naamassa kiinni, margariinirasiassa ja ruuassa ja ne on niin sähköisiä että oikeasti tarttuu kiinni mihin osuvatkaan. Tällanen sfiksi olis kyllä hyvä:

Siitä ei irtoais karvoja. Villapaitoja sille kyllä pitäs kutoa sitten. Meän koirien emokoiran kasvattajakin siirtyi kiinanharjakoirista karvattomiin kissoihin, että se voipi olla muutenkin seuraava askel. Voihan toki muissakin kissaroduissa olla sellasia, jotka ei holvaa niitä karvoja niin paljon ympäriinsä. 

Liekö alitajuinen tarve hommata lisää huollettavia, kun entiset lennähti pesästä omille siivilleen...

Fatiikkia

 No en tiedä onko tämä nyt fatiikkia vai mitä, mutta taistelen vielä hetken, ennekuin annan periksi jokapäiväisille tirsoille. Nukun välillä melkein kellon ympäri ja silti väsyttää, ja kun oon kokeillu herätä aikasemmin etten nukkus kellon ympäri, niin sitten väsyttää vielä enemmän. Tänäänkin heräsin ajoissa, kun oli jooga.

Joogat jatkuu toistaiseksi ilman maskipakkoakin, eikä tällä vetäjällä ollut tietoakaan siitä joogien keskuudessa levinneestä alt-fact-koronavastaisuudesta. Ilmeisesti on noiden hörhöjoogaajien juttu se, eikä perus Suomen joogaliittolaisten. Mutta toki tuollainen ympäristö vetää kaiken maailman new age-porukkaa ja vaihtoehtoväkeä. Meillä on onneksi hyvin tervejärkistä porukkaa.

Hienoja valojuttuja oli kaupungissa, käytiin katsomassa.

Kuopuksen kanssa hengailtiin kun mies kuvaili, ja kun käytiin kuuntelemassa Steelfestin pitopaikan ovesta kuuluvaa musiikkia, bongasin maasta ihania tiiliä poluksi laitettuna.

Hienoja valojuttuja olis ollu hautausmaallakin, mutta en jaksanut lähteä sinnekään. Eilen jaksoin lähteä lenkille kun ei pitänyt sataakaan, ja kastuttiin sitten ihan kunnolla. Alkuviikosta jaksoin tehdä koemielessä jotain syötäviä sokerijuurikkaasta

kun sain hakee niitä yheltä pellolta. Nyt tuntuu vähän siltä, että sokerijuurikasta tulee korvista ulos. Hyvä sosekeitto tuli Lidlin perunamuusijauhon kanssa, maistuu imelletylle perunalaatikolle. Sitten uunissa lastuina paahdettu on kans hauska makea naposteltava. Vähän samantapainen kuin kuivattu omenaviipale. Jää aika nahkeaksi heti, jos on paksumpi ja palaa nopeasti, jos on liian ohut. Uunissa ranskalaisenomaisesti valmistettuna ei ollu oikein hyvä ja jäi lötköksi. Kyllä sitä söi mutta on se bataattia kaksi kertaa makeampi. Ellei enemmänkin. Vedessä kun keittää, niin vesi on silkkaa sokerivettä. Siitä vois ehkä keittää siirappia, jos viitsis vaivautua. 

Hauska tuttavuus kyllä, mutta oikeastaan se on aika mauton (raakana lievä nauriin maku) ja melkeen sama kuin laittais ruokaa vaikka potusta ja lisäis vaan sokeria. Salaatissa toi mukavan vivahteen raastettuna. Mut ei musta silti tuu sokerijuurikkaan hc-käyttäjää...

Siinä uunia lämmitellessä tein myös ohrauunipuuron, joka meni pilalle kun en vaivautunut mittaamaan suolaa vaan hulautin suoraa purkista. Ja liikaa. Koirat tykkää kyllä, mutta liekö niillekin vähän liian suolasta syötävää. Koirat tykkää myös muuten sokerijuurikkaasta kypsennettynä. Pari on vielä tuolla ulkona oottamassa pesua ja käyttöä. 

Punnitsin tuossa joku päivä, oli kilo lähteny. Aletaan olla niissä lukemissa, missä olin kun yritin sitä pätkäpaastoa harrastaa. Ennenkuin syömämopo karkas käsistä. 

Päätä särkee joka päivä. Yritän jaksaa jossain vaiheessa soitella jotain aikaa jonnekin, missä tutkisivat mun poskiontelot. Tänäänkin joogaan mennessä oli ihan hyvä pää, mutta kun hetken olin maannut alustalla ja nostellut koipiani, tuli naamaluihin särky. Just nyt on kuopuksella Helsingissä lääkärikäynti, jossa selviää millon sen koipi leikataan. Ja eilen esikoinen meni joulutöihin Citymarketiin. 

Ruokakuluissa huomaa, että meitä on täällä vähemmän. Nytkin on syöty tähteitä ja mie niitä sokerijuurikasjuttujani, rahaa jäi hiukan tilille vielä seuraavan eläkkeen tullessa. Tosin tulihan mulle ne veronpalautukset, että on sitä ollu vähän enemmän käytössäkin. 

Puistolehmuksessa on vielä lehdet.

Pieniä väripilkkuja luonnosta löytyy.

Puutarhatyöt eivät sovi minulle

 Vai olisko rehellisempää sanoa, että työt eivät sovi minulle? Mulle sopii vaan pullakahvit...

Lenkin jälkeen siirsin vähän tarha-alpia ja laitoin muutamia sipuleita maahan - tulppaania ja jotain posliinihyasintin näköistä, en tutkinu tarkemmin - ja heti on niskat ihan jumissa. Ei sais yhtään kumarrella pää kenossa, tulee vähästäkin ongelmia. Pitkästä aikaa on sellanen päivä, ettei oo pää kipee (varmaan ainaki puoltoista viikkoa ollu päänsärkyä joka päivä) ni saa nähä tuleeko tän takia sittten taas. Paskat. 

Valosarjojakin ripustelin pari lisää ulos, josko piristäis pimeitä iltoja.

Käytiin Keski-Suomessa, siskonpoikakin jo ihmetteli ku aina ollaan siellä käymässä. Muttaku ikävä. Saa nyt nähdä tarttuko hihhuliporukan Ranskasta tuoma koronalajike meihin...

En oo nyt sienestellyt, mutta tänään kävin kurkkaamassa suppispaikkaa, että onko muut käyny sen viikonloppuna tyhjentämässä. Ei ollu, oli paljon isojakin suppilovahveroita ja olihan mun tuosta paluumatkalla poimittava kourallinen mukaan. Piristän sillä kasvishöystöä. Yhden kanttarellinkin löysin, tai kaks mutta toinen oli jo liian vanha. 

Sellanen juttu vielä, että kun viime syksynä jäi melkein kaikki aronianmarjat pensaisiin ja meillekin taisi jäädä viinimarjoja, niin tänä syksynä ne on syöty viimeiseen marjaan jo viikkoja sitten. On osunu rastaat kohdalle, kun viime vuonna taisivat mennä toista kautta. 

Musta on tullu kamalan ääniärsyyntyvä. Kun liikenne tässä mejän kohallaki on lisääntyny huomattavasti tän 20 vuoden aikana, mitä on tässä oltu (mm. rekkaliikenne) niin oon alkanu kaivata hiljaisempaan paikkaan. Vaikka ihanahan tässä on asua. Nyt kun käytiin Palokan Prismassa ja pyöräytettiin koiria siinä pisulla samalla, niin jestas mikä härdelli, siinä vasta maalaista alko ahistaa. Kyllä meillä sentään on hiljaista!

Joku sellanen pieni vihreä masiina imuroi jalkakäytäviä lehdistä, ja siinä on läpitunkeva ujeltava ääni, kuului tänäänkin kepeesti ja häiritsevästi yli kilometrin päähän sinne, missä olin lenkillä. Voi olla että sieltä päin tuleva tuuli auttoi asiaa - oli ihanan lämmin, kostea tuuli, ei yhtään semmonen hytistyttävä viima mitä on viime aikoina ollu. Oikein mukava ulkoiluilma.

Ropinoita

Ankean syksyn valonpilkahduksia. Käytiin Lahdessa katsomassa miten vesiurut soi. Ne mitään urkuja ollu, olipahan hienoja suihkuja ja värivaloja ja musiikkia kaiuttimista. Kyllä välillä vähän nousi iho kananlihalle, muutenkin kuin kylmän tuulen takia. 

Metsässä on ollu harvinaisen vähän kuvattavaa nyt. Tai kyllä sitä varmaan on ollu, mutta en oo nähny. Paljolti huomaan käveleväni katse maahan luotuna, tai sitten kattelen koirien touhuja. 

Lunta satoi vähän, ja jopa jäi hetkeksi. Kuuraisista kasveista otin vähän kuvia, mutta ne nyt on niitä samanlaisia kuin aina. Ja taisin ladata ne pöytäkoneelle. 

Aurinkokin paistoi vähän, mutta nyt on kyllä ollu toooosi harmaita päiviä. Vettä satanu kaks päivää. Siitä ei ole muuta iloa ku että pohjavedet voi hyvin ja mie saan nauttia sateen ropinasta vintissä. Siellä "askarteluhuoneessa" sateen ropistessa syntyi nyt ne koirien Halloween-paidat. 

 Resorit on miehen vanhasta työpaidasta, vyötärölle kiinnitin tuollasen mustan nauhan. Olen aika tyytyväinen noihin, ne on vähän väljemmät kuin ne vaaleanpunaiset. 

Tinnitus, etenkin se sydämenlyöntisellainen, on häirinny kovasti viime aikoina. Oon katellu puolihuolimattomasti jotain valkoisen kohinan laitteita, jotka on tarkotettu unen (saamisen) parantamiseen ja tinnituksen häivytykseen nukkumaan mennessä, mutta nehän on vaan tollasia pömpeleitä, jotka kohisee. Saman ajais radio, joka ei oo aseman kohdalla. Haluisin sellasen mitä vois kuunnella kuulokkeilla, koska a) ei muiden tarvi joutua sitä kuunteleen b) sehän kuuluis vaan toiseen korvaan selälläänkin ollessa, jos sitä ei ripusta johonki ylös c) ne on kalliita. Enkä oo löytäny ku vauvoille tarkoitettuja. 

Sit jos siinä vielä olis ajastin, että se vaimenis esim. 3 tunnin kuluttua. Mulla on kyllä langattomat kuulokkeet joiden akku kestää sen 3h, että vois vaikka puhelimesta kuunnella, mutta ne alkaa sit piippailla ku virta on lopussa, eikä tunnu hyvältä ajatukselta pitää koko yötä puhelinta "käynnissä". 

Vois kokeilla sitä radiota. Ropiseva sadealuekin meni jo. 

Tyhjentelen välillä.

 No jes. Parin kuukauden herkkujenpuutteessa eläminen ja yhdeksän päivän ruokapäiväkirjan pitämisen jälkeen paino on liikahtanut pienen piirun alaspäin. Hurraamista siinä ei vielä ole, mutta suunta on oikea. Painoindeksin toinen numero muuttui yhtä pienemmäksi, ainakin se vaikutti motivaatioon positiivisesti. 

Synkeä syksy on nyt alkanut. Puista alkaa olla lehdet enimmäkseen pudonnu, pihatammessa on vielä kauniit keltaiset lehdet. Nyt ennustellaan lämmintä, lumetonta talvea - hyvä että ennustetaan, niin voi pitää toiveet sopivan alhaalla eikä ruveta odottelemaan mitään lumisateita. 

Olen vähitellen alotellu lintujen ruokinnan, ja jestas miten paljon on syöjiä! Enimmäkseen talitiaisia, mutta myös sini-, kuusi- ja hömötiaisia, viher- ja pikkuvarpusia, punarintakin siinä käy. Mustarastas syö vielä omenoita, mutta närhi ja tikka on löytäny apajan. Naakoista ja harakasta puhumattakaan. Välillä olen noille viimeksimainituille laittanu sopivaan paikkaan lihanperkuujätettä tai muuta syötävää, ja yllättäny naapurin Peran niitä syömästä! Yks päivä se söi lihat, ja kun harakat kävi sit tyhjää ruokapöytää ihmettelemässä, murensin niille yhden talipallon siihen. Eikö hetken päästä ollu se perhanan kissa syömässä sitä talipalloakin! Päästin koirat ulos, ajoivat sen pois. Kyllä se ihan varmasti kotonakin ruokaa saa, sen verran pulskassa kunnossa on. 

                                                                    ⭐

Mulla on ns. roskapostilaatikkona semmonen iänikusen vanha - itse asiassa ihan eka perustamani - sähköpostitili, se oli vissiin alunperin jippii.fi, vai oliko saunalahti.fi, nyt se on netti.fi. Sen koko on nykyään peräti 10 Mt, ja täysin tyhjänä siitä tilasta on käytössä jo 20%. Mihinköhän se tarvitaan? Jotenkin kuvittelisin, että jos lootan koko on 10 Mt niin sinne pitäs mahtua sen verran tietoa. Viiskymmentä viestiä niin se on täynnä. Mutta ei sillä ole väliä, käytän sitä vaan jos haluan johonki mihin pitää rekisteröityä. Tyhjentelen välillä. 

Nyt on valmiina koirien paidatkin, joita tein kuin Iisakin kirkkoa. Tai en tiedä, onko ko. kirkkoa tehdessä tehty yhtä monta virhettä... ja koira taas ilmeilee kun kuvataan. Mutta kylläpä olen ylpeä, että sain ne aikaiseksi! Mies vielä viime metreillä tsemppas minua, kun manguin että en kyllä tee hiharesoreja, ku olivat toiseenkin niin vaikeat. Sano että tee nyt kun kerran toiseenkin teit. Seuraaviin paitoihin pitää kyllä laittaa vähän enempi saumanvaraa. Ja korkeampi kaulus. 

Mie ilahuin ku luin lehestä, että suosikkikirjailijani Seppo Jokisen Koskis-kirjoista ollaan tekemässä sarjaa. Sitten petyin, kun näin että ne oli ottanu raamikkaan, tumman ja parrakkaan Koskisen rooliin hintelän, värittömän, leuattoman näyttelijän. En tiedä, voinko katsoa, saattaa olla liian iso kynnys. Varsinkin, jos sarjaan lisätään täysin tarpeettomia aspekteja ja henkilöitä "jännitettä tuomaan" tai jätetään pois jotain oleellista. Se Murha Sandhamnissa -sarjakin jäi mulla heti kattomatta, ku Henrikin ja Thomasin näyttelijät oli pantu päikseen vääriin rooleihin. No, tää on vähän niinku jatkoa edellisen postauksen marinaan... poikkeuksena sääntöön ni Bones-sarjaa pystyin katsomaan, kun se oli niin täydellisen erilainen kuin kirjat, ja tyhmällä huumorilla höystetty.

Nyt vois panna jo sipuleitakin maahan, jos vaan sais aikaseksi. Eilen sain jo aikaseksi että menin pihalle katsastaan sitä paikkaa, mihin aioin ne lykätä, ja masennuin surkeasta rydöstä ja tulin äkkiä takas sisään.

Varasin ajan verenluovutukseen, saa nähdä onnistunko menemään.

Rumat mantrat

 Voi iesus, miten voi tämän ikänen "käsityöihminen" olla näin kädetön ompelutöissä! Aivan kertakaikkiaan onnetonta yrittää värkätä noita paitoja koirille, oon pitkän aikaa antanu niiden vaan olla keskeneräsenä ja oottanu inspistä. Nyt sain toiseen paitaan hiharesorit. Kone tökki, alalanka liian kireellä, löysäsin sitä, meni vielä kurjemmaksi, kiristin sitä ja löysinkin vian jostain muualta ja korjasin sen. Kiroillen.

 Ompelin noin 7 cm jousto-ommelta, kun taas tuli syltty, jumittu kangaskin sinne neulalevyn reikään. Kiroilin. Nyt oli syynä jostain syystä ristiin menny ompelulanka. 

 Ompelin vahingossa vääränmittaisen resorinpalan ympyräksi, kun en muistanu että sitä piti lyhentää. Kirvausta.

 Pistin kaksi kertaa neulalla sormeen. Huutoa ja sadattelua.

Mutta siinä ne nyt on. Kaksi resoria. Verta, hikeä ja kyyneleitä täytyy nyt säästellä toisen paidan resorien ompelua varten. Puhumattakaan kaula- ja helmaresoreista.

Miehen tädin mies kuoli - sillä oli maksasyöpä. Mun täti kuoli, sillä ei ollu mitään fataalia sairautta, joitain vajaatoimintoja, mutta eihän sekään enää nuori ollut. Ei kumpikaan ollu mulle mitenkään läheinen, että en osanottoja kaipaa, mutta jotenkin vain tuntuu, että nyt ihmisiä yhtäkkiä kuolee. Eddie Van Halen kuoli, nuoruuden idolini. Tai ehkä mie enempi idolisoin David Lee Rothia. En tienny, että Eddien äiti oli indonesialainen.

Olen ruvennut pitämään ruokapäiväkirjaa. Tuntuu, että se on hyvä konsti - ei tuu syötyä ku ei kehtaa raapustaa taas jotain siihen päiväkirjaan :) Oon saanu pois sen viime viikonloppuna tupsahtaneen kilon, ja toisen sen kaverina. Ennen oon pystyny punnitsematta sanomaan mahamakkaran paksuudesta, oonko lihonu vai laihtunu, mutta nykyään se indikaattori ei toimi. Ilmeisesti se johtuu siitä, että rasva on näin vanhana siirtyny enempi viskeraaliseksi kertymäksi.

Tyär kävi muutaman sadan kilsan lääkärireissulla. Oli ottanu valtatiellä kiinni irtokoiran jonku rekan eestä, ja siinä kiireessään käynyt sen kans kyselemässä lähitaloista, kuuluuko se jollekin siinä tai tunteeko ne sen. Ei kukaan tunnistanu, joten sen oli otettava koira mukaan kun piti sinne lääkärille ehtiä. Kymmenen minuuttia jäi perillä ennen varattua aikaa. No, asianmukaiset ilmoitukset karanneiden koirien nettisivulle, ja sitten soittaa vihainen omistaja, joka uhkailee poliisilla kun katsoo tytön varastaneen tuon koiran. Keskeltä tietä irrallaan. Hänen oma murheensa kuulemma olis ollu se, jos koira olis auton alle jääny. 

Kaikenlaisia hulluja niitä vain on koiranomistajissakin. Jos itse päästää koiran tielle juoksemaan, niin silloin poliisilla vois olla sille omistajalle ennemminkin asiaa, kuin koiran talteenottajalle. Koira oli kuulemma pelännyt, kun oli kuullut omistajansa äänen puhelimessa... 

Asiasta toiseen: luen Håkan Nesserin kirjaa Vasenkätisten seura. Se ei oo vielä lopussa, joten jotain voi vielä selvitäkin, mutta ärsyttäviä epäloogisuuksia siinä on. Esimerkiksi identtiset kaksoset, jotka välillä vaihtaa rooleja päikseen. No, toinen juuri tällasessa vaihtotilanteessa palaa poroksi. Toinen sit jatkaa vääränä henkilönä. En tarkkaan tiedä, miksi. Mutta: takuulla palaneella kaksosella oli omat henkkarit ja kotiavaimet mukana, miten se toinen pääsi edes sen asuntoon? No saattoi tietty olla vara-avain, mutta uudet henkkarit kuitenkin olis pitäny jotenkin hommata. Ihan sujuvasti se ei varmaan olis käyny, eikä sitä kyllä selitettykään. 

Toinen oli se, että luostarissa eli nuori mies, joka hässi monen nunnan kans pitkän aikaa, mutta kukaan ei tullu raskaaksi. Eikä niillä taatusti ollu kondomeita tai e-pillereitä. 

McDonald&Dodds - tv-sarjassakin roistopoliisia käskettiin jatkaa käsilläolevaa asiaa, kun hyvikset lähti toiselle rikospaikalle, mutta yhtäkkiä se poisjätetty roistopoliisi olikin niiden mukana. 

Ärsyttää olla tämmönen saivartelija ja pilkunnyppijä. Ei pysty nauttimaan enää lukukokemuksestakaan, elokuvistahan en enää oo aikoihin pystynykään, kun niissä vilisee epäloogisuuksia. Enkä mie pysty jättään niitä huomiotta ja keskittymään olennaiseen. 

Pystytin linnuille ruokintahäkin, vielä siellä ei ole kuin talipalloja, mutta kylläpä käyvät kaupaksi. Siemeniä oon laittanu vaan tolle laatalle aamuisin, ja ne on ennen puoltapäivää jo syöty. Hiirikin siinä vielä eilen kävi (nimesin sen Raunoksi) mutta kun raivasin ruokintahäkin paikan siihen niin hiiren portaat (=pöllistä pudonnut kaarnareuna) hävis eikä se enää kätevästi pääse siemenapajille. Vein sit saman tien vinttiin myös sellasen elektronisen hiirenkarkottimen, nyt kun lapset ei enää nuku siellä niin kukaan ei valita karkottimen äänestä :) tosin esikoinen taitaa ensyöksi tulla, pitää laittaa se vaan sit pois siksi aikaa. Esikoisesta puheenollen niin Keski-Suomen Liiton Nuorisovaltuuskunnan nettisivulla on miehen ottama kuva siitä. Kuopus puolestaan on päässyt johonki esitteeseen, en enää muista mikä esite se oli - kuvassa se makas mun isän sohvalla näpläämässä puhelinta. On minunki kuva myyty maailmalle, mutta minut oli häivytetty siitä valmiista kuvasta :D 

Nyt vois taas tehdä välillä jotain muuta kuin istua koneella. Keittää vaikka munia. Johan tässä tajunnanvirtaa turskahtikin ruudulle höyryävä kasa! 

Jaksetaan, ihmiset! Vaikka korona ja syksy vaan kurittaa.

Hyvää ja huonoa

 Ihana pieni lomanen Siikarannassa! Niin lämmintäkin. Mies halusi sinne kuvaamaan auringonlaskuja, kun paikan omistaja kehuskeli että melki joka ilta on. No ei ollu sit nyt, kun siellä oltiin. Mutta aika erikoinen oli lauantai-iltana; kuin aurinko olisi keskeltä pilvipeittoa pullahtanut esiin ja laskeutunut. 

Mie venäytin jotenkin jalkaterän, ja se on nyt kipee. Tai useemmankin kerran siihen sattui perjantaina, muun muassa metsässä kun kömmin polullekaatuneen puun yli ja hyppäsin alas, sattui juuri siihen jalan alle alastulossa. Siellä oli metsä aika surullisen näköinen sen taannoisen myrskyn jäljiltä...

Pää oli hyvä sielläolon ajan, mutta kun tultiin kotiin ja tavaroidenpurun jälkeen menin päikkäreille, alkoi päätä vihloa heti kun olin päässyt sänkyyn. Ja jatkuu edelleen, eli jotain vikaa täällä täytyy olla, jolle mie oon altistunu. Olen allerginen kodilleni. 

Sunnuntaiaamuna nimittäin oli aikainen herätys, kun mies halusi mennä kuvaamaan auringon nousunkin. En sitten saanut nukutuksi tarpeeksi, päikkärit oli must. Mulla oli tukka auki nukkuessa (selällään, olin niin väsyny etten jaksanu ees kyljelleen kääntyä ja sit heräilin kuorsuuseeni) ja sit ku heräsin ja tulin alakertaan, sain kuulla että tyär on tulossa vävykokelaan kanssa käymään. Sutaisin takkutukkani nutturalle etten näyttäs niin puliakalta. Sitten lähdettiin kauppaan, enkä ees peiliin kattonu lähtiessä... auton peilistä näytin ihan normaalilta. Ja tukka oli harjattu viimeks aamulla... ihan kätevä tämmönen pitkä tukka toisinaan.

Tänään on sitten kurja päivä, heräsin ihan väärällä jalalla kamalaan painajaiseen, sydän hakkas ja päässä vihloi. Unessa mun lompakko ja puhelin oli jääny jonnekin pukuhuoneeseen, jonne en enää päässyt kun oli perjantai ja ovet jo kiinni. Mun olis pitäny rakentaa puhelinkotelo laudanpaloista, jotka oli aivan liian paksuja tarkoitukseensa. Sit - edelleen lompakotta ja puhelimitta - olin menossa loistoristeilijällä risteilylle miehen kans, mutta se halus vaan olla toisen naisen kans. Olin vihainen, turhautunut ja umpikujassa. Onneksi heräsin. Taas kyllä vähän liian aikaisin. 

Ja kun punnitsin, paino oli noussut kilon. Siis oon tosiaan viikkokausia kärvistelly eikä paino oo laskenu, mutta kun lomasen kunniaksi syön viikonloppuna pizzan ja pussillisen SuffeliPuffia, paino nousee heti kilon! Kävelinkin kuitenkin sillä kipeellä jalalla kymmenen kilometriä viikonlopun aikana. Kyllä tää on niin paskaa. Karppausta kehuvat, mutta näillä ruokarajoituksilla on kallista hommaa se. Eikä ihan terveellistäkään kuulemma.

Rahajutuista puheenollen; sain jotain veronpalautuksia. On ollu niitä sössimisiä verohallinnon puolelta - perivät liikaa perintöveroa ja ottivat sen vielä mun veronpalautuksista, vaikka olin jo maksanut sen, sen lisäksi että olin tehnyt valituksen, että onhan se jo aikakin, että sieltä tulee jotain takaisin. Viime viikolla tuli myös paperilla se oikaisun hyväksyminen. En oo tarkistanu asiaa, mutta näyttää siltä, että ne maksoi sen mun veronpalautuksen täysimääräisenä, nyt kun vielä maksaisivat takaisin sen, mitä maksoin sitä perintöveroa. Kun kyllähän ne verot pitää maksaa eräpäivään mennessä, vaikka niistä valituksen tekisikin.

En jaksais enää kolmatta kertaa rustata valitusta. Varsinkaan kun en oikein ees tajunnu sitä oikaisua, minkä ne mulle lähetti. 0,00 luki oikaistun määrän kohdalla, joten voisin kuvitella että vero siis olisi 0 euroa. Ja oon maksanu sitä kumminki parisataa. 

No, eipä tuo miettimällä kummene, toimin sitten kun toimintaa tarvii. 

Tähtiä ja salamoita

 En oikeesti tajua mikä mun vasemman puolen hampaita/yläleukaa/kalloa vaivaa; taas on ollu eilisestä asti jatkuva kipu, johon ei mikään auta. Ei käsikauppalääkkeet eikä migreenilääkkeet. Ja poski tuntuu kuumemmalta kuin toinen poski. Mut ei mitään flunssan oireita, että vois epäillä poskiontelontulehdusta. Ja hampaissa ei vikaa. 

Ihanan lämpimiä päiviä ollu! Ja iltoja. Ukkonenkin oli yhtenä yönä. Jo päivällä lenkillä tuntui siltä, että vois tulla vaikka ukkonen, kun oli niin hiostavan oloista - sitten kun kotona katsoin sadetutkaa (koska ripsautti vähän vettä vaikkei pitäny) niin huomasin, että pohjoisempana oli kovastikin ukkosta. Sitten se tuli puolenyön jälkeen tännekin - istuin tässä keittiön ikkunassa ja ihailin valo- ja ääninäytelmää. Sitten kun salamointi harveni, kurkistin ovesta ulos ja oli yläpuolella ihan tähtikirkas taivas! Oli aivan epätodellinen fiilis, sattui tulemaan vielä sähkökatkoskin niin että kaikki valot sammui, seisoin ulkona lämpimässä pimeydessä tähtitaivaan alla ja salamat harvakseltaan välähteli taivaanrannassa. Vesi tippui puista että ropina vaan kuului. Se oli ihmeellistä. 

Kaupassa oli tarjouksessa linnunruuat, kävin ostamassa ämpärillisen kuorittuja auringonkukansiemeniä ja toisen ämpärillisen talipalloja. Anoppi toi kuorellisia auringonkukansiemeniä, kun sillä oli muttei se enää halunnu ruokkia sillä lintuja, kun tekee sotkua. Nyt oon varautunu ruokintakauden alkuun :) laitoin mie yhen pussinlopun (ehkä 2 ruokalusikallista) kuorittuja siemeniä jo tarjolle, ku pussi oli rikki enkä viittiny sitä laatikossa säilöä (oli siis ihmisruokaa) ja kyllähän siinä pari talitinttiä ja yks sinitintti kävi niitä syömässä. Ennenku tuli harakka ja hompsi nokkaansa kaikki. Sit ostin myös pienen punaisen ruokinta"talon" (en löytäny kuvaa netistä), jos se vaikka toimis. Mulla on monta siemenautomaattia linnuille, mutta vain se puinen vanhanaikainen malli toimii, alkaa vaan olla rähjäinen ja epähygieeninen. Nämä vesisateiset talvet tuo omat ongelmansa lintujen ruokintaankin.

Siirsin mun "erämaa"kukka-asetelmasta sen hirviömaksaruohon pois, kun se ryömi kaiken muun päälle ja kukki rumanvärisin kukin. Punakukkaisena mainostettiin, ja mielestäni jos punakukkainen on TÄMÄN  värinen, eikä TÄMÄN värinen. Tuo on vielä aika kirkas, ruohon kukat oli samean hailakan ankeat. 

Jostain puutarhakaupan jämähyllyltä löysin vielä yhden tarhakärsämön, keltaisen. Se on ilahduttanut mua viimeä päivinä kukinnallaan, kun pihalla ei paljo mikään enää kuki. Auringonkukat suurimmaksi osaksi ei kuki vielä. Paitsi ne orvokkipataan itsekseen kylväytyneet. Liian varjossa ovat olleet varmaan.

Toivottavasti kärsämöt selviää enskesään, nyt on punaisia, oransseja ja keltaisia. Tosin se hirviömaksaruoho siirtyi siihen samaan paikkaan, voi olla että se valtaa kaiken...

Hieno päivä taas.  

Sharlotka

 Ei kaatunut vaahtera eikä myrsky kaadellut juuri mitään muutakaan täällä meidän nurkilla. Yhden muovituolin pihalta, ja sadevesitynnyrin suojaverkon siirsi muutamia metrejä. Tai ei se ole varsinainen sadevesitynnyrikään, vaan siihen on tyhjennetty lähinnä kellarin kosteudenpoistajan vesisäiliötä. 

Hammaskin korjattiin, ei siinä vielä reikää ollu, mutta oon ilmeisesti purrut sen niin araksi, että puudutuksesta huolimatta sattui välillä kovaa, kun poistivat vanhaa paikkaa. Ylähampaista ei löytynyt muuta vikaa, kuin joku purentajuttu, jonka hioivat. Aina hiovat hampaita, ensin yhestä paikkaa ottaa kiinni ja kun se hiotaan, ottaa toisesta paikkaa kiinni. Kohta ne on hionu mun hampaat pois. Eikä se kipua edes poistanut. Sanoin hammaslääkärille, että en tiedä johtuuko päänsärky hampaista vai hammassärky pään kivuista, mutta käski tulla uudestaan, jos ei auta. Oottelen nyt vähän aikaa.

Sitä on niin vanha jo, että hajoaa vähän joka paikasta. Ja muutenkin aika on jo vähissä.

Eilen piti olla hieno auringonlasku johtuen Kalifornian maastopaloista, mut oli liikaa pilviä.

Tulipahan sen varjolla tehtyä iltalenkki koirien kanssa, tuulessa ja teepaitasillaan. Ei mulla ollu kylmä kun ripeesti kävelin, mutta kotona sit paleli. Oon tässä muutamana päivänä kävelly vähän normaalia enemmän, mutta ei vaan puntarilla näy yhtään. Toisaalta eihän sellanen käveleskely paljoa kuluta - katoin just trackerista, että oon kuluttanu tän kuun aikana kaloreita vajaan kahden tuhdin pizzan verran. 2406 kcal, 80,56 kilometriä. 

Tosin yhtenä päivänä oli niin kova rasvan ja sokerin puutostila, että tein pienen taikinallisen omenalättyjä ja söin ite kaikki! Löysin suht madottoman ompun ja höyläsin siitä juustohöylällä lastuja lättyihin. Nam. Ja oon syöny Omenanpaloja Sharlotka riisipiirakan päällä makiannäläkään. Ja Lidlin kirsikkajogurttia. 

Pullaa mies halusi ostaa, mutta aika hyvin oon vastustanut kiusausta, vaikka piru istuu olkapäällä ja sanoo, että ei yksi pullanpala kahvin kanssa oo pahasta :) yhden viipaleen oon syöny sharlotkan kanssa jälkkäriksi. 

Olin viime yön unessa vaeltamassa jossain Lapissa, tai tietä pitkin kuljin, koirat veti ja mie jotenkin lensin niiden perässä. Kaksi isoa vaaleaa petolintua kaarteli yläpuolella. Samanlainen lapinkaipuu oli sillon neljä vuotta sittenkin, kun edellisenä syksynä käytiin Lapissa. Kyllä se enssyksyyn mennessä hellittää. Mies kyllä puhuu että josko taas ensvuonna, mutta on se niin kallista. Sillä niitä suunnitelmia on, Liminganlahdelle pitäs keväällä kuulemma päästä lintuja kuvaamaan (vaikka lähempänäkin on hyviä muuttolintupaikkoja) mutta ei se ole mitään ilmaista touhua. 

Kyllähän se rahaa saa palamaan, nytkin osti sähköpotkulaudan. Muka että sillä voi käydä kaupassa. Kyllä ei voi kovin isoa tai painavaa lastia kuljettaa sellasella rimpulalla! Eikä ylipäätään kulkea ikävällä ilmalla. Viime vuonna osti läskipyörän, kun innostui, mutta tuolla se makaa varastossa joutilaana. Niin aina. Toivottavasti se ei oleta, että mie sillä alan kulkeen ja auto myydään pois. Tuosta tuli ihan riita, sanoin että jos sulla on ylimääräistä rahaa laittaa joutavanpäiväisiin leluihin niin anna mulle, löydän sille kyllä sellasta käyttöä, jossa se on hyödyksi. Mutta ei kuulemma oo poisannettavaksi asti rahaa.

Mie jo pakkasin osan kesävaatteista talvisäilöön, mutta kesähän on tulossa takas. Yli kahtakymmentä astetta lämmintä on luvattu. Mut ei se ehkä oo enää niin lämmintä lämpöä kuin kesemmällä... ei nyt kuitenkaan viitsi ruveta mitään kukkasipuleita maahan laittamaan, ennenku lämpöaalto on ohi. Ostin jonku perhossekotuksen ku Rustassa oli klubitarjouksena kukkasipulit halvalla. 

Taas tuli nuo ylähampaat kipeeksi kun söin :(

Hammassärkyä myrskyä ootellessa

 Onneksi on hammaslääkärin puolikiireellinen aika huomenna! Eilisestä lähtien on jomottanut ja jatkuu, ja yks paikkakin taas hajos jokunen päivä sitten. Ammottava kolo, johon menee ruuanpalasia. Söin eilen vadelmarisifruttin, ja tietysti siemen jänkkäytyi sinne koloon niin ettei meinannu saada pois. Aina rassaamisen jälkeen on vähän aikaa kipee, lienee ehtinyt reiänkin jo kehittää.

Vaikka oon ollu ihan ilman herkkuja ties kuin kauan... pakko saada painoa alas, kesällä tuli monta kiloa lisää. Ensalkuun oli tosi vaikeaa sen makeannälän kanssa kamppailu, mutta nyt menee jo helpommin. Vaikutusta ei herkuttomuudella paljoa näy, ainakaan puntarilla, mutta pakkohan sen on jossain vaiheessa alkaa näkyä. 

Oltiin kuopuksen kanssa eilen kuuntelemassa esitelmää kananpidosta, mitä se vaatii ja mitkä on kanojen menot ja ongelmat ja sensellasta. Aika vähän mitään uutta, mutta kiva ilta oli. 

Aila-myrsky  ei vielä oo iskeny meille, mutta iltapäivällä voi jo iskeä kun tuuli kääntyy. Sillon tuulee just niin, että jos tuo vanha laho vaahtera päättää kaatua, se kaatuu talon päälle. Ilmatieteenlaitoksen sivulla on harvinainen varoitus, Pohjanlahden rannikkovyöhykkeellä asuvia kehotetaan pysymään sisätiloissa. 

Viikkojen varsilta

Mietin tässä, että on aikaa kulunu edellisestä kerrasta, ja tuli mieleen sanonta että "vuodet vierii". Ei nyt sentään tässä tapauksessa ole vuosia vierinyt, mutta mistä on keksitty että ne vierii? Siksikö kun moni ajattelee vuoden olevan pyöreä? "Vuodenkierto". Yhtä hyvinhän se voi olla neliskanttinen, joka kulmassa yksi vuodenaika. Jotku näkee ajan spiraalina ja jotku janana. Itse kyllä hahmotan vuoden kuten kellotaulun. Joulu on ylhäällä ja kesä alhaalla.

Yksi auringonkukka ainakin on meillä kukassa. Tämä on niitä luonnollisesti kylväytyneitä. Oli pakko tukea se, kun taannoinen myräkkä meinas ihan lakoon sen laittaa.

Joskus pidin näitä avokassukkia ihan turhuuksina, mutta nää onki käteviä. Ja jotku söpöjäkin. On se mukava laittaa joku sukka kenkään, paitsi tietty sandaaliin tms. Tuolla kerralla menin käymään kaupungissa kangaskaupassa - ekaa kertaa ties kuinka pitkään aikaan! 

 Purin koiran yhen rikkimenneen hyvänkokosen puseron, ja ajattelin sen mukaan tehdä niille uusia puseroita. Helpommin ajateltu kuin tehty! Olisin tarvinnu joustavaa mutta paksua collegea, mutta olivat niin ankean värisiä (harmaita, ruskeita, tummansinisiä) niin ostin sitten "lastenkankaiden" jämälaarista jotain ohuempaa trikoota. Se kangas, mitä mulla itellä oli ja olin suunnitellu käyttäväni, ei joustanukaan yhtään, onneksi tein koekappaleen ennenku aloin tosissaan hommiin. 

Oon kyllä niin poropeukalo noissa ompeluhommissa, hermo menee omaan typeryyteenkin. Mun on pakko harsia kaikki palat ensin kiinni, koska muuten ihan takuuvarmasti ompelen jonkun kappaleen nurin päin tai sauman ulkopuolelle, väärän hihan hiha-aukkoon tai jotain muuta aivan ääliömäistä. 

Ruusupapu on tehnyt kaaren. Muuta se sitten ei ole tänä kesänä tehnytkään. Jokusen valkoisen kukan. Vähän meni ketuilleen tuo mun laatikkoviljelmäkin, hunajakukka tukehdutti kaikki muut lukuunottamatta muutamaa sinnikästä kehäkukkaa ja tuota papua. No, oppia kantapään kautta. 

Koirien kanssa oon käyttäny kauniit päivät hyväkseni mettässä ja muualla. Nyt ei onneksi ole ongelmaa sen kans, että pitäs ihan väkisin jokainen hyvä sieni kerätä mukaan. Muita kerääjiä on kyllä ollu paljon liikkeellä, ja välillä mie misantrooppi niille juttelenkin. Paljon on mettässä vielä mustikoita, ja puolukatkin on viimein kypsyneet. Eilen tein vähän liiankin pitkän lenkin, polvi vihotteli kovin. Pitäs ehkä ostaa jotku polvituet, jos ne helpottas kulkemista. Yleensä oikea polvi kipeytyy ekana ja taipeesta, ja haittaa alamäissä, mutta nyt se oli vasen, ja kipu lumpion alla etuoikealla, ja haittasi ylämäessä. Paskana ovat. 

Ollaan mun siskon kans ilmeisesti peritty äitin polvet; sillä oli kans jo aika varhain ongelmia niiden kanssa ja sisko onkin nyt jonossa tekonivelleikkaukseen. En tiedä raportoinko siitä jo tänne, mutta oon luvannu hoitaa sen koirat ja tarjoutunu hoitamaan sitäkin ensimmäiset päivät leikkauksen jälkeen, mutta se on vakaasti sitä mieltä, että se pärjää yksinki. I doubt. Mutta ei tupata, jos ei tykätä.

Tasan vuosi sitten oltiin Lapissa, ja mulla tulee vähän väliä semmosia flashbackeja näkymistä, kuten yllä. Se lapinkaipuu kyllä hellittää enssyksyyn mennessä, mutta oispa rahaa... mulla olis mökki meren rannalla ja Lapissa. Ja ehkä Italiassa tai jossain muualla, missä paistaa aurinko. 

Tämä kuva ketoneilikasta pilkistämässä kielojen ja lupiinin lehtien välistä piti ottaa ihan siksi, että pääsen vähän käsitteleen sitä Lightroomilla. Sehän toki vaati sen pöytäkoneen käynnistämisen sitten. On kuulemma selkeästi vaikuttanut sähkönkulutukseen kun en oo "koko päivää istunu pöytäkoneella". Ite huomasin, että koneellaolo lisääntyi tämän läppärin kanssa, kun se on niin helppo ottaa mukaan keittiöön, vinttiin tai mihin vaan. Tänään oon tarkoituksella rajannut koneellaoloa, ja voi olla että loppupäivän painin noiden koiranpaitojen kanssa... toisaalta tällä hetkellä oon jo valmiiksi vähän tympääntynyt niihin, joten ei ehkä kannata ruveta hommaan, jossa tietää tympääntyvänsä vielä enemmän :) 

Oon yrittäny ettiä kaupoista tällasta omenankerääjää, mutta Ei Missään oo. Siis täällä lähialueella. Olis paljon helpompi kerätä noita omppuja ilman päänsärkyä.

 

Tällasen upean ison kiitäjän (?) toukkakotelon löysin taannoin hakkeen seasta. Ei sitä olis muuten huomannu, mutta kävin puskapissillä ja siinä kyyköttäessä katoin, että ompa ouon muotonen puunpalanen siinä. Nostin käteen kuvaamista varten (oli 4-5cm pitkä) mutta kun laitoin sen takaisin vähän syrjemmälle, en enää nähnyt mihin laitoin, kun oli niin hyvä suojaväri. Tarkkaan kun katsoo, näkee ilmareiätkin. Jos haluaa nähdä. Minua puistatti ku näin ne isossa kuvassa...

En mie kuitenkaan varsin trypofoobikko oo, mutta tiesittekö, että on olemassa sellainenkin kuin nomofobia? Se on ilman matkapuhelinta olemisen pelko. Siitäkään mie en onneksi kärsi; parikin kertaa oon huomannu olevani kaupassa ilman puhlua, ei voi koronavilkkukaan ilmoittaa mahollista altistumista jos ei oo puhelin mukana...