lauantai 27. helmikuuta 2016

50.

Kunnioitettavat viisikymmentä postausta koossa tässä blogissa! Aaltoja! Oon laittanut niitä lyhyitä otsikoita, mutta tuo on oikeastaan aika pitkä ääneen sanottuna :)

Olisin suonut, että olisi ollut jotain hienoa postattavaa, mutta tämä on taas päivä, joka on mennyt pilalle päänsäryn takia. Olisi se voinut mennä pilalle muutenkin, mutta se särky nyt oli päällimmäisenä... jo yöllä alkoi. Ajattelin vielä illalla, että en uskalla juoda sitä yhtä Happy Joetakaan, joka on ollu jo viikon jääkaapissa, kun pelkäsin päänsärkyä. Ei auttanut juomattomuuskaan, särky tuli kuitenkin. Muut juo, mie kärsin krapulat. Oli Happy Joekin tyhjentynyt yön aikana, vaikkei mun toimesta.

Hieno ilmakin oli, aurinkoi paistoi (paistaa vieläkin) ja silleen, mutta ei voinut ajatellakaan ulos menoa. Yritin lievittää huonoa omatuntoa ajattelemalla, että nyt on pää kipee ja sillä selvä. Nyt vaan parannellaan sitä ja ulkoillaan toiste. Vaikka illalla, kun ei aurinko enää paista. Saattaa kuulla hyvässä lykyssä pöllön huuteluakin. Jota mie en sivumennen sanoen oo viime aikoina enää kuullut. Mihin lie pöllö lähtenyt.

Jaa, tytär sitten pudotti isäsä läppärin niin, että se hajosi. Pitänee ruveta sitten vieroittautumaan kun ei koneaikaa riitä kaikille entiseen malliin... oon kyllä ollukin ihan liian riippuvainen viime aikoina tietsikalla istumisesta. Ja harmittaa tietysti muutenkin, ei se mikään halpa vehje ollut...

Meillä näkyi tänään ennätysmäärä tiklejä; kerralla seitsemän! On sentään jotain muutakin kuin tavallisia tinttejä. Ja naakkoja ja närhiä. Harakoita ja pikkuvarpusia.


perjantai 26. helmikuuta 2016

Märkää

Hei te, joilla on tiskikone; kuinka märkiä astiat on ohjelman päätyttyä? Meidän koneessa on pitkä ns. kuivausjakso ohjelman lopussa, ja astiat on ihan hiton märkiä silti. Jotenkin tuntui tänään, että ne oli jääny entistäkin märemmiksi, siksi asia nyt tässä on esilläkin. Mielestäni esimerkiksi sisko pistelee astiat koneesta kaappiin melkein saman tien, mutta ei tämmöisiä kyllä pysty. Tuntikausia täytyy pitää luukkua auki, että astiat kuivuu, ja mukien ym. päällä saattaa silti olla lammikko.

Ja perussuomalaiset nuoret on hämmentyneitä. Voi hyvänen aika. "Kun se ei minua koske, se ei voi eikä saa koskea ketään muutakaan." Lapsia ei kuulemma saa myöskään hämmentää väittämällä, että kaikki ei ilmiselvästi olekaan tyttöjä tai poikia. Ihan kuin se ei lasta itseään hämmentäis, jos siitä tuntuu että sitä kutsutaan väärällä sukupuolella. Jotenkin tuntuu, että on rakennettu jokin kummallinen uhkakuva, missä naiseus ja mieheys yhdistetään väkivalloin samaksi, ja sitten taistellaan sitä vastaan. Tavallaan olematonta asiaa vastaan. Milloin ne ymmärtää, että jonkun toisen ihmisen erilaisuus ei ole mikään uhka heitä itseään kohtaan?

Sama juttu sen avioliittolain uudistuksen kanssa. On rakennettu uhkakuvia, että homosaatio tulee ja valloittaa kaikki, heterot pakotetaan homoiksi ja lapsetkin jo pienestä pitäen koulussa opetetaan homoiksi, heterous ja kristillisyys kielletään ja tehdään laittomaksi ja lapset otetaan oikeilta vanhemmiltaan ja annetaan homojen kasvatettavaksi ja hyväksikäytettäväksi. Siis kun kyse on aivan marginaalisen väestön avioliitosta! Wikipediasta löytyy tällainen tieto: "Seksuaalista identiteettiä on Suomessa tutkittu satunnaisotoksiin perustuvilla kysely- ja haastattelututkimuksilla 1971 ja 1992. 18–54-vuotiaista suomalaisista piti itseään homoseksuaalina vuonna 1971 tehdyssä tutkimuksessa 0,8 % ja vuonna 1992 tehdyssä tutkimuksessa 0,6 %. Toisaalta seksuaalivähemmistöihin kuuluvien määräksi on myös Suomessa arvioitu 5–15 %:ksi väestöstä." Muutaman tuhannen ihmisen asiasta on tullut hirvittävä uhka koko yhteiskunnan koossapysymiselle. Tai sitten kyse on vain tekosyistä, kun perimmäinen syy - "hyi, ällöttävää, anaaliseksiä!" - tajutaan itsekin todella typeräksi ja otetaan keppihevoseksi lapset, koska lasten oikeudethan vetoaa kaikkiin.

Eiköhän tässä maailmassa ole oikeitakin huolestumisen aiheita, ei niitä tartte itse kehitellä.

Lapset läks kylille, jäin taas rauhassa yksin. Tosin olen taas nauranutkin enemmän, kun lapset on ollu kotona. On ne välillä niin hupaisiakin. Käytiin eilen poliisilaitoksella tunnistautumassa henkilökorttia varten, ja on se tosi tarkkaa; huomasi se virkailija heti, että toisen tytön kulmakoru oli otettu pois, kun se kuvassa vielä oli. Ei sitä ihan heti vilunkipeliä voi pelata... Huomasin, että minunki henkkarit vanhenee loppukesästä taas.

Mutta kyllä oli stressaavaa ajella kaupungissa taas. Miten olikin niin paljon vielä liikennettä just sillon! En missään tapauksessa ole tasa-arvon kannalla, mitä risteyksiin tulee - ääliömäisintä on laittaa tasa-arvoisia risteyksiä pääkadun varrelle. Kierrän keskustan aina, kun se vain on mahdollista, mutta ei se helppoa ole silloinkaan.

torstai 25. helmikuuta 2016

Hatuttaa

 Koirat taas poseeras. Harmi, että tuohon taakse jäi punainen tukkapyyhe, näyttää niinkuin koira olis iso ja seisaallaan siinä. Melkein saman sävyinen kuin haalari.

Tein silloin taannoin sellasen käyttäytymiskyselyn, niin tuli sen tiimoilta pyyntö, että toinen koira antais verinäytteen. Tuo makaava yksilö. Sopi ilmeisen tarkasti rodun käyttäytymisprofiiliin ja sen takia halusivat sen mukaan jatkotutkimuksiin. Ei vaan oo yhteistyössä olevia eläinlääkäreitä näillä nurkilla, sellaset ottaa näytteen edullisemmin ja jopa ilmaiseksi muun käynnin yhteydessä - tosin en mistään löytänyt edes viitteellistä hinta-arviota, mitä sellainen ylipäätään, alennuksen kanssa tai ilman,  maksaa. Postikuluineen. Onko se viisi kymppiä vai viisi sataa. Täytyy kysyä kun tulee asiaa eläinlääkäriin, toivottavasti ei tule.

Uuni oli lämmin tänään. Kokeilin tehdä gluteenittomia tuulihattuja, ne onnistu mainiosti vaikka usko oli taas loppua taikinavaiheessa. Kökkäreinen mössötaikina. Gluteenittomat jauhot kun ei tahdo sekoittua oikein mielellään nesteeseen. Oon mahdollisuuksien mukaan pannu jauhot kulhoon ja sitten liruttanut vasta nesteen siihen keskelle, ja sekoittanut vinhasti niin että reunoilta sekoittuu nesteeseen hiljalleen aina lisää jauhoa. On toiminut. Tuulihatuissa se oli vähän hankalaa, kun jauhot piti vispata sinne kuumaan vesirasvaseokseen.
Sisällä appelsiinirahkaa ja kermavaahtoa. Nam. Söin sitten aikasen monta.

On suunniteltu sitä mun joogareissua, ja vähän tympeältä tuntuu, kun perheen suhtautuminen on  mitä on. Taidan jäädä sinne Saarijärvelle.

Pitäisi

No niin, nyt se mun oma-aikaloma loppui. Lapset tuli mamman siipien suojaan eilen, vanhempi meinas tulla jo tiistaina, mutta lykkäsi tuloaan. Ei siinä mitään.

Oli tarkoitus ja suunnitelma eilen ottaa ompelukone esiin ja tehdä sitä sun tätä (verenpaineen sallimissa rajoissa - mulla kun tuppaa hermot meneen sen koneen kans) mutta suunnitelmat meni puihin päänsäryn takia. Oli jo joogaan lähtiessä - poikkeuksellisesti loman aikana pidettiin jooga, kun eräs ryhmän jäsen veti sen - hiukan outoa päänsärkyä, joka sitten vain paheni. On muuttanu kyllä luonnettaan mun päänsäryt, ja migreenilääkkeen haittavaikutukset pahentuneet. Melkoinen valinnanvaikeus on, ottaako lääkkeen ja ne siitätulevat oireet vai yrittääkö kestää kipua vielä vähän aikaa ja ottaa riski, että menee "yli" jolloin alkaa oksentaminen eikä lääke enää auta. Yleensä otan lääkkeen illalla, koska on toivo, että pystyis nukahtaan ennenkuin lääkkeen haitat pamahtaa päälle (no aika pieni toivo kylläkin) ja muutenkaan kun ei ole mihinkään kykenevä pitkään aikaan, niin sama se on maata sit sängyssä. Vaikka välillä tuntuukin, että kuolee.

Sain sentään käytyä sovitusti kaverin luona kahvilla ja rupattelemassa, se oli elähdyttävää.

Tänäaamuna heräsin, kun mies nousi, enkä saanut enää unta kun oli kuuma ja kylmä ja hankalaa, ja viimeistään silloin karisi unet, kun muistin, että piti ne tyttöjen henkkarit hommata kun miehellä oli iltavuoro, ja se unohtui. No, tein sähköisen hakemuksen ja maksoinkin sen (no ihme, että oli rahaa tilillä se vaadittu satanen... ei oo enää...) ja on toisen huoltajan suostumus, enää tarvii vain käydä viemässä se suostumus ja tunnistautumassa poliisilaitoksella, niin lähtee hakemus etenemään. On se kuitenkin hyvä olla olemassa se henkilökortti.

Edelliseen postaukseen viitaten, niitä elävänä pyytäviä loukkuja saa edullisestikin, kympin oli halvin. Siihen ei tosin mahdu kuin yksi hiiri, joka äkkiä kuolee nälkään, jos ei vapauteta. Sitten oli useamman hiiren loukkuja vähän kalliimmalla. Ehkä vielä hommaan jonkinlaisen semmosen.

Pitäis. Ja pitäis. Syödä ja lähteä lenkille esimerkiksi.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Herkkis

Justiin kun pääsin eilen sanomasta "rosvoista", että kunhan eivät sisään tule! Olin koirien kanssa tässä kolmestaan kaikessa rauhassa ja kello jotain 10.35, kun alkoi kuulua kolinaa jostain. Koiratkin tuhahteli. Kuulosti kuuluvan kuistilta, ajattelin, että lintu on lentäny sinne eikä osaa ulos kun on monta ikkunaa. Menin katsomaan, mutta ei - ulko-ovikin oli kiinni, ei lintu olis ees päässyt. Kuistilla kolina kuulostikin tulevan sisältä, vintin rappusilta. Hiiriparka oli jääny naamastaan kiinni loukkuun, ja rymisteli portaita alas hiirenloukku päässä kiinni... mun teki taas niiiiin pahaa, sielullisesti. Voi hyvänen aika, kun ne osais pysyä ulkona eikä tulis tänne sisälle pissimään ja jäämään loukkuihin! Metsähiiret! Metsässä niiden paikka on.

Odotin vähän aikaa kolinan loppumisen jälkeen ja vein sitten raadon taas roskiksen kannelle. Siellä se lumessa maatessaan näytti niin yksinäiseltä ja säälittävältä sievine korvineen, että mulla ihan väkisin meinas itku tulla. Silmiä piti pyyhkiä. Pitää nytkin, kun kirjoitan tätä. Miehelle kun puhuin asiasta, niin se sano että no ota loukut pois. Ei sekään kyllä ole vaihtoehto, muutenkin välillä haisee vintissä niin vahva hiirenpissa... elävänä pyytävä loukku melkein jäis sitten vaihtoehdoksi, ja sitten sais pähkäillä, että mihin ne pyydetyt hiiret veisi. Paljonkohan sellaiset loukut mahtaa maksaa? Olen kyllä nähnyt sellasia saaveihin rakennettavia ansoja, joissa on "laituri" jota pitkin hiiri kävelee ja sit se keikahtaa ja hiiri putoaa saaviin, mutta eihän tuonne nyt mikään saavi mahdu. Ja aina pitäs muistaa tarkistaa ja matkallelähtiessä ottaa pois, ettei kuole hiiret nälkään.

Kärsin säälin liikatoiminnasta.

Mutta olen pitänyt tänään sen uutistaukoni paria linkattua juttua lukuunottamatta. Poistin suksenpohjista vanhat voiteet ja laitoin uudet, mutta sitten huomasin, että ne ei olekaan vetäneet latua tuohon, missä ennen on ollu paikka, mistä sujahtaa ladulle. En sitten päässyt vielä hiihtämään. Pitää etsiä ensin ladun pää, kun ei ihan viitsi talojen pihojen poikki hiihdellä, tai ensin kävellä sukset kainalossa kilometriä, että pääsee suksille.

Peukku

Eilen orkideaa kylvettäessäni onnistuin katkaisemaan siitä kukkavarren, sen missä oli se ainoa kukka ja ne nuputkin, jotka oli hiljaiseloa viettäneet melkein koko talven. Tarttui vesihanaan kun nostin ruukkua, ja napsahti pois. Surin kovasti, mutta sitten huomasin, että kuivuneen ja ei-kuivuneen varren yhtymäkohdassa oli uusi alku!
Sieltä se punkee päättäväisesti. Orkidea ei taatusti elä parhaissa mahdollisissa oloissa täällä, mutta niin se vain jaksaa tehdä uutta eikä masennu, niinkuin omistajansa. Joka ajatteli pitää uutispimennon tänään. Ainakin osittaisen.
Eilen havaitsin, että oli vedetty latu pellolle, ainakin johonkin kohtaan. Aika surkean näköisesti se kyllä sänkipellolla meni, mutta parempi kuitenkin sänkipelto kuin kynnetty pelto. Saattaa olla, että pääsee hiihtämäänkin vielä, jos saa lähdetyksi. Ei taida kyllä olla kaksiset voitelutkaan suksenpohjissa...

Mustarastaskin tuli taas syömään, kun tuli paljon lunta. Laitoin sitä varten kuorettomia auringonkukansiemeniä laatalle ja maahankin hiukan. Viherpeipot syö maasta mielellään myös. Ja se rosvo, jonka luolan suuaukon taannoin bongasin... ei siinä mitään, kun eivät sisälle tule.

Kuka muistaa vielä sen mun työtapaturman tammikuussa? No, pyydystän kuvan tähän niin ei tarvi mennä muualle katteleen...

Tammikuussa

No se näyttää nyt tämmöseltä. Ei varmaan kyllä kiinnosta ketään.
Mustaa vaan tulee lisää esiin, eikä loppua näy. 

Tänään yritän tehdä jotain. Mullahan on lomaa kuskauksista, enkä aio lähteä autolla mihinkään ennen keskiviikkoa, joten ruuanlaitostakin on lomaa kun ei ole mitään mistä laittaa ruokaa. Tein surkean keiton eilen "kostoksi" siitä kun kukaan ei lukenut ajatuksiani ja vienyt minua syömään sushia, ja se olikin kuulemma hyvää ja sitä piti oikein santsata. On tää kummallista - kun yritän tehdä mielestäni hyvää ruokaa, siitä ei tykätä, ja kun teen "vain jotain" niin se onkin sitten hyvää...???

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Voitto

Joskus tuntuu, että se mun tulevaisuudenpelko jäytää niin lujaa, että se tappaa sen vähänkin ilon, mitä elämästä saa irti. Oon miettiny, pitäiskö lakata lukemasta uutisia kokonaan. Tuudittautua omaan pieneen hämäläiseen turkoosinväriseen kuplaan odottamaan lottovoittoa. No, tuon kirjoitettuani päätin käydä katsomassa, onko ollut onnea, ja oli; Eurojackpotista 5,44 ja jokerista 1,20...

Usein, kun ollaan jääty miehen kans kaksin, kun lapset on menny kuka minnekin useammaksi yöksi, niin ollaan käyty syömässä kahdestaan jossain ruokapaikassa. Vaatimattomasti. Mietin sitä taas, mutta huomasin, että aloite ja ehdotus on yleensä tullu multa, ja usein saanu ensalkuun huonon vastaanotonkin... Nälkä kyllä tulee, mutta vaimohan laittaa ruuan. Turha sitä minnekään ulos on viedä syömään, maksaakin semmonen. Mutta on mulla viikolle ihan omaa kivaa, ainakin yhdeksi päiväksi...

lauantai 20. helmikuuta 2016

Tätä

Nyt on ollu eri blogeissa juttuja vanhojen tansseista, ja kyllä mulla jonkinlainen suru ja harmitus on siitä, että meidän lukiolainen ei tule koskaan niitä tanssimaan, ei vietä penkkareita eikä potkijaisia. En oikeastaan ajatellutkaan koko asiaa aiemmin, nyt se hyppii silmille sieltä täältä. No, voinhan mie aina lohduttaa itteeni, ettei tarvi panna kauheeta rahamäärää pukuun, meikkaukseen ja kampaukseen :)

Ja juttelin tytön kans pari päivää sitten, sanoin että me vanhemmat ja muut aikuiset voidaan kyllä omia mielipiteitämme kertoa, ja saattaa lipsahtaa vaikka että "sinun pitäs", mutta tyttö itse on se, joka päätöksen tekee, mihin ensi syksynä menee.  Mejän höpinät voi kuunnella ja ottaa neuvoina, mutta mitään ei tarvi tehdä meidän mieliksi, siksi koska me haluttais sen tekevän, kun kyse on hänen elämästään ja valinnastaan.

Tähän väliin kuvituskuvaksi äitin pupunen, jota harjasin tänäaamuna ja se oli tyytyväinen. Kuva kuopuksen ottama. Koirat pääsi myös hautausmaalla käymään, kun vein jäädytettyjä tulppaaneja muistokivelle. Tuli aika hienot, mutta kun jääty niin hitaasti, niin oli vain puolen purkillisen kokoinen. Toinen puolikas oli tarkoitus jäädyttää siihen päälle, mutta ei ollu kelejä enää ja tulppaanitkin ehti kuihtua. Kaunis se oli semmoisena pienenäkin, tosin lunta oli niin paksusti, ettei sitä paljon näkyny sieltä.  Kuvaa en hoksannu ottaa.

On ennakoitu lumisadetta maanantaihin asti - tosin jo tän päivän aikana on ennusteet muuttunu vähempilumiseksi - ja meidän lumilinko on ollu hiljaa tän talven. Mies sitä koitti kiskoa käyntiin pariin otteeseen, mutta ei lähteny, ja sitten on kolalla tuupittu. Aloin sitten sen lumisade-ennusteen (30cm) säikäyttämänä puhuun, että eikö sille lingolle vois jotain koittaa tehä, muutaki ku turhaan kiskoa narusta käden kipeeksi. No ei hän osaa sitä korjata, kyllä hän sen ehkä kesällä vie huoltoon tai saattaa jossain vaiheessa apikkeelta kysyä keksikö se mitä vois tehdä... sitten se kuitenkin hetken päästä pani ulkovaatteet päälle, kävi ulkona ja tuli sisälle kuivattaan koneen tulpan, ja hetken päästä hyrähti linko käyntiin pihalla. Vähän tuuppimista se vaan vaati, että jotain tapahtui. 

Tänään vietiin kuopus ja kaverinsa junalle, halasin molemmat matkaan ja loppupäivä ollaankin lähinnä hiljaa möllötetty täällä miehen kans. Kysyinkin jo siltä, että onko sillä jotain murheita kun on hiljaa ja jos jotain kysyykin, niin äreähkön vastauksen saa. Ei kuulemma ole. Mulla on jo nyt ikävä lapsia, niiden kanssa sentään joskus jutellaankin... Yritin tehdä lumiukkoa pihalle, mutta lumi ei ollu yhteistyöhaluista. Tein vain pienen, ja lyhdynkin, mutta en viitsinyt sinne panna tuliakaan, eihän niitä kukaan näe. Katoin yhden Poirotin, yhden dokumentin ja tässä koneella ollu. Taidan lähteä nukkumaan. 

perjantai 19. helmikuuta 2016

Hiiva

Meinasin, että teen sämpyliä, kun viimeksi tehdyt oli niin hyviä... ne "omasta päästä" kiukkuisena tehdyt. Ja kun pitää paistaa muutakin jos uunin kerran lämmittää. No, eihän mulla ollu gluteenittomia jauhoja tarpeeksi ja piti pistää sitä sun tätä, ei niistä tuu kuitenkaan hyviä. Ja nestettä on liikaa. Ehkä hiivaakin. Tätä se on aina ku tekee omasta päästä, ei onnistu toista kertaa tekeen samalla lailla, vaikka haluais. Toivottavasti edes kana riisipedillä onnistuu hyvin. Kuopus kyllä sanoi äsken, että "täällä tuoksuu samalle kuin puukässän luokassa"... !!! Sanoin, että toivottavasti ei maistu puulle kuitenkaan. (edit: ei maistu puulle, mutta suolaa olis tietty saanu olla enemmän)

Vein tytön kouluun, kolmen tunnin päästä hain sen pois, käytiin kaupassa ja taas parin tunnin päästä vein sen ja koulusta haetun poikakaverinsa sinne pojan luo. Hirveetä oli ajaa sitä huonokuntoista, loskaista tietä...

Mutta sitten mulla olikin pirteyttä lähteä mukavalle kävelylle koirien kans, nekin nautti pitkästä aikaa irrallaanolosta. Tosin ei kauaa, toisella sattui kai selkään ja toinen on yleensä muutenkin aina mun kantapäillä, kun se on irti taluttimesta. Nyt varsinkin, kun oli polullakin paljon lunta ja osin mentiin umpihangessa.


Sumu laskeutui päivän aikana. 

Luonnon erikoisuuksia. (Ei tosin tuo renksu varmaankaan)

Itsetehtyjä erikoisuuksia. "Iloinen vilkuttaja"

Aloite

Kun tässä on tullut valiteltua Ylen ohjelmiston huononemista yle-veron tulon jälkeen, niin nytpä on joku pykännyt kansalaisaloitteenkin asian tiimoilta. Ihan samaa mieltä en ole Ylen tarpeettomuudesta, mutta tästä kyllä: " Yle-vero voi olla yksityishenkilölle 143 euroa ja yhteisölle jopa 3 000 euroa. Tämä on täysin kohtuuton maksu ottaen vielä huomioon ohjelmiston tason. "
Kuvaa klikkaamalla pääset allekirjoittamaan!


Ja toinekin ruutukaappauskuva; mukavan pyöreitä lukuja :) Erityisen ylpeä olen neljästä seuraajastani ♥ kyllä neljäkin on mukava luku, vaikka onkin kulmikas. On se parempi kuin pyöreistä pyörein nolla!






torstai 18. helmikuuta 2016

Myöhä



Aamulla oli tämän väristä.


Huomaa naakkapari.
Niillä oli varsin vaaleanpunainen tuokio siinä vieretysten oksalla.

Jompikumpi niistä tai joku kaveri tuli pihallekin nauttimaan tarjotuista kuivan sämpylän paloista.
Harakka oli kuitenkin uskaliaampi ja napsi roskapöntön kanneltakin. Naakka vain maasta.

Rosvoluola löytyi lintujen ruokintapaikalta, pöllin takaa piilosta.

Tänään oli taas kiireinen päivä. Oli psykiatrisen hoitajan aika kylän terveyskeskuksessa ja puolitoista tuntia sen jälkeen nuorisopsykiatrian polilla rinnakkaisaika kuopuksen kanssa. Se meni omalle hoitajalleen, mie omalleni. Saipahan taas puhua sielunsa kyllyydestä. Vai voiko sitä ikinä niin paljon puhua?

Kävästiin Tokmannilla ostamassa öljyä autoon, mutta kauppa oli ihan sekaisin. Taas ne muuttaa järjestystä, vaikka vasta muuttivat. Just ku on alkanu päästä jyvälle, mikä missäkin on. Ehkä se on tarkoituskin, että ihmiset haahuilis eksyksissä, kuluttais kaupassa enemmän aikaa, kävelis pidemmän matkan ja tekis enemmän heräteostoksia. Tällä kertaa öljyt löytyi alushousujen vierestä, ku akkainvaateosasto muuttui autotarvike- ja työkaluosastoksi ja homma oli puolitiessä. Tietääpähän, mihin kauppaan ei tartte vähään aikaan mennä. Tosin on siellä vieläkin joulusuklaat puoleen hintaan, Juhlapöydän konvehdit n. 4 euroa normaalihinta ja siitä puolet pois, ei oo paha hinta. Sama rasia näky olevan ääsmarketissa yli viis euroa.

Terveyskeskukseen oli joku menny kauheasti verta vuotavana, oli oikee verijälki tieltä sisälle. Epäilen nenäverenvuotoa, sehän on joskus tosi runsasta ja kun se tulee peittämättömästä paikasta niin ei imeydy vaatteisiinkaan. Tosin onhan nyt liukkaita paikkoja, ties vaikka olis kaatunu. Nenälleen?

Repsahdin tilaamaan netistä repun, joka on ihan liian kallis meikäläiselle. Tai kuopus sen sieltä löysi, kun tilasin sille 4 euron venytyskorun korvaan ja käskin selata, löytyskö muuta mitä tarttis, kun postimaksut tulee sitten kuitenkin siihen... en aatellu, että niin kallista, mutta ihastuin itsekin siihen heti kun näin. Kumma, ettei se nyt näytä niin hienolta, kun se on jo tilattu... kuvassa näyttää aika isolta, mutta kun katselin mittoja, niin ihmettelen mitä photoshoppausta siinä on mahdettu käyttää. Verkkopankissa maksaessani tuli jo moraalinen krapula, kun näkyi jäljellejäävä saldo...

Sain palkan parista työpäivästä ja maksoin sillä sen mun joogaretriittini, josta sisko lupas maksaa osan synttärilahjana, mutta ei oo puhunu sen jälkeen enää mitään siitä... Joogaliittoonhan se minut liitti, se on 25 euroa (ja sillä sain kurssista alennusta sen 14 euroa ja risat) ja se vie minut opistolle, hakee minut pois ja hoitaa koiria sen aikaa ja lupaili se että olis mahollisuus viedä minut autolla ihan kotiin asti, kun mulla on ne koiratkin mukana ja junamatkailu hankalaa niiden kans yksin, niin enhän mie nyt ala siltä enää rahaa penäämään :) tosin on se saattanu unohtaa sen kyytimislupauksenkin.

Lukiolainen oli puolestaan lupautunut tarjoilijaksi vanhojentansseihin, ja mie ehin psykologi- ja kauppareissuni jälkeen silittää vähän sen tarjoilijanpaitaa (löyty taannoin 7 eurolla just semmonen pitkähihainen valkoinen kauluspaita ja tänään saunakamarin vaatekomerosta musta liivi) ja kyyditä sen koululle, sitten söin ja kohta jo piti mennä lämmittään saunaa. Saunan jälkeen hakeen tyttöä pois koululta. On se hyvä, että on tämmönen kuski, jolla ei ole muita velvoitteita juurikaan, eli lähinnä työtä.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Rangaistus

Aurinko paistaa jasmikkeessa olevaan lumeen
Mulla on menny ihan selvästi into tuohon joogaan. Tai joogaaminen sinänsä on kivaa, mutta jotenkin se porukka herättää minussa negatiivisia fiiliksiä. Ikäviä energioita virtailee niistä ihmisistä - ei tosin kaikista. Ensi viikolla piti olla väliviikko, kun on koulujen loma-aika, ja olin iloinen siitä, mutta sinne tuleekin yksi ryhmäläisistä vetämään joogan. Täytyy kai sinne sitten mennä, ettei väliaikainen vetäjä luule että sitä väheksytään.

Mie kun vaihtelen sitä paikkaani siellä melkein joka kerta, niin taisin taas mennä jonkun omistushaluisen tyypin nimikkopaikalle, kun se niin mielenosoituksellisesti löi mattonsa siihen todella lähelle, vaikka tilaa olis ollu paljon, kun täysi ryhmä ei ollut paikalla. Eikä vastannut, kun juttelin jotain smalltalkia. Kaipa se luuli jotenkin rankaisevansa minua tulemalla liian liki, mutta mie otin sellasen lempeän ja suvaitsevan asenteen ja kauhoin menemään viis veisaten siitä, että välillä oltiin ihokontaktissa. Ei mua häirinnyt, mutta sitä sitten tuntui häiritsevän, kun joutui siirtyilemään aika ajoin,  mutta itsepä asettui tarpeettoman lähelle, sali oli puolityhjä kun se siihen tuli. Niin, tavallista enemmän ehkä oli vielä niitä alustan ulkopuolelle ulottuvia liikkeitä.

Oli muuten se sama paikka (tosin eri ihminen) kuin silloin aiemminkin, kun jouduin häpeämään mentyäni jonkun omalle paikalle.

Pää on kipee. Tulee aaltoina; yhdessä hetkessä sattuu kovasti, hetken päästä saattaa olla ettei satu yhtään. En joutunut ottamaan migreenilääkettä eilen enkä yölläkään, mutta en enää muista monettako päivää on pää kipee. Jos joku varais mulle hierojan ajan, niin menisin mieluusti... mulla tökkii jo se ajan varaaminen. En kehtaa soittaa.

Rekrytoin eilenkin jo isäntää soittajaksi, kun vahingossa laitoin väärän puhelinnumeron mobiililipun saajaksi, kun tilasin tytölle ja sen kaverille junaliput. Että olis pitäny asiakaspalveluun soittaa ja kysyä, miten asian kans menetellään, voiko sen väärän nron perua tai jotain. Kävi sitten ilmi, että numero oli kyseisen kaverin äidin, mutta sinne väliin oli livahtanut yksi ylimääräinen nolla, että tuskin se meni minnekään. Olkoon, otin mie paperitulosteetkin. Kyllä tytöt reissuun pääsee. Menevät tätilään, siis mun siskon luo, missä olivat viime hiihtolomallakin

Se ei muuten enää ole hiihto- vaan talviloma. Koululaisillakin. Niin se maailma muuttuu! Tosin perunannostolomaa ei oo ollu enää vuosikymmeniin...

Tässä on ne aiemmin mainitut sukat paikatuilla jämälankavarsilla. Minusta tuo värimaailma on ihan hauska ja yhteensopiva, vaikka onkin monenlaista eri kirjavaa lankaa ja sitten kuparinpunainen tai oranssinruskea varvasosa. Ainaki tän koneen näytöllä ovat ehkä hippusen kirkkaammat värit kuin luonnossa. Möykyt johtuu housunlahkeista siellä alla. Nyt ei muuten särje päätä. Kumma homma. 

Puhelinkin on kumma. Eilen se oli pudonnu netistä -  asetuksissa sanoi, että on wifi-verkossa, mutta kuitenkin messengerissä sanoi, että hakee verkkoa. Eikä löytänyt, vaikka haki koko päivän. Käynnistin uudelleen, ja sitten tulikin viestirypäs, joka oli ollu jonossa ties kuin kauan. Viestiäänien kuulumisessa on jotain kummallisuuksia, välillä kuuluu välillä ei. Emmätajuu sitä. Ja tosiaan se kuluttaa virtaa akusta välillä tosi vauhdikkaasti, vaikka mua viisaammat on kattonu, ettei siellä pitäs olla mikään sovelluskaan auki. Eilen tai toissapäivänä otin sen latauksesta, kun siinä oli virtaa 100% (nyt taas vihloo päätä kovaa) ja kun viiden minuutin kuluttua katsoin, oli virtaa enää 98%. Viidessä minuutissa kaksi prosenttia pois. Tänään se taas on kuluttanut saman verran noin neljässä tunnissa. 

Kaikenlaisia kummia asioita on maailmassa. Kohta pitää taas lähtee hakeen tyttöä koulusta, pääsee ajoissa kun liikuntatunnit on peruttu jonkun liikkasalissa tapahtuvan tapahtuman takia.

tiistai 16. helmikuuta 2016

Pakkanen

Auringonnousu näkyi pitkästä aikaa. Ehkä tänään saa taas nauttia sinisestä taivaastakin? Olo on kyllä ankea, siihen tuskin auttaa aurinko tai taivaskaan. Sanoinkin eilenillalla miehelle, että mulla on varmaan joku syöpä jossain itämässä, kun oon aina niin väsyny ja on semmonen olo, että on tulossa kipeeksi tai jotain. On palellu iltaisin. Kolmena päivänä peräkkäin joutunu ottaan migreenilääkkeen, tai en tiedä oliko se viimeöinen eilisen vai tän päivän puolella, en katsonut kelloa. No, se lääkehän kyllä väsyttää kans.

Kumilyhty
Lumilyhty oli ehtinyt lämpimillä keleillä painua reunasta, mutta kyllä siellä silti ulkotulta saattoi poltella. Hieman elastiselta se kyllä näytti :)
Ja kun pitkästä aikaa ei satanutkaan tai tuullut liikaa tai tippunut vesi puusta, laitoin tuohonkin tulen. Minusta se on kivan näköinen pimeässä, pitseineen.

Mutta on kyllä saamaton olo. Aina vain saamattomammaksi menee. Muistelen aikoja, jolloin olin vähemmän saamaton, ja myöhemmin muistelen sitä muisteluaikaa, että olin sentään silloinkin saavaisempi kuin nykyään. Että aina menee huonommaksi. Ajattelen lähinnä siivousta ja muita kodinhoidollisia juttuja, mutta ne mukavat tekemisetkin on jääny. Sain mie yhet sukat tehtyä, vaikka mokailin niissäkin ja jouduin paikkaileen. Kudoin varret jämälangoista yhtäaikaa pyöröpuikoilla tasona, mutta olikin liian vähän silmukoita kun langat oli niin ohuita, ja sitten piti tehdä paikka. Muuten kyllä on hyvä systeemi minusta se yhtäaikainen kudonta - otan toiseen langanpään kerän sisältä ja toiseen ulkopuolelta, niin tulee tasamäärä lankaa kumpaankin eikä mitään jää tähteeksi.

Enempi kuitenkin on sitä, että yritän tehdä jotain, en onnistu ja luovutan. No sitä nyöriä oon tehny, sitkeesti vaikka välillä on lipsahtanu silmukat irti ja liukas lanka lähtenyt purkautumaan. On semmonen konelanka, joka on pyöriny vuosikaudet mulla nurkissa. Siitä on ollu tosi vaikee tehdä mitään, kun se on niin liukasta, mutta nyt ajattelin tehdä koko langan nyöriksi ja sitten vaikka virkkaan siitä maton tai jotain muuta. Tuossa tuo on sohvapöydällä, aina sohvalla istuessani otan nuken käteen ja nyherrän nyöriä. Voi olla, että työ kestää kauemmin kuin minä, mutta onpahan aloitettu. Ettekä kyllä usko, kuinka kauan oli edelliset lakanat sängyssä, kun sunnuntaina viimein sain vaihdettua... en itse asiassa taida muistaa itekkään sitä. Viime vuodesta asti kuitenkin.

                                                                       ♥♥♥

Tässä välissä vein tytön kouluun, kävin miehen (joka on iltavuorossa) kans kaupungilla, tein nyöriä, tyhjensin astianpesukoneen ja laitoin likaisia astioita tilalle, tein miehelle eväsleivät kun aikataulu meni tiukille, ja kohta pitää taas lähtee hakeen tyttöä koulusta. Kolmen tunnin päivä sillä. Ja salaatinkin tein itelleni, kun ruokavalio on viime aikoina ollu sitä maissipastaa, pestoa, tonnikalaa, riisiä, jauhelihaa ja jauhemuusia. Ja suklaata. Voihan se väsymys johtua siitäkin. Vaikka oon mie aina välillä koittanu vitamiinejakin syödä, siis pillereinä. Viime hetkellä muistin heittää salaatin sekaan sen kourallisen pähkinöitäkin. Tai osa oli siemeniä.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Flamingo

Olin ihan hirmuisen yllättynyt, kun sain mieheltä ystävänpäiväkukan. Tai valenttiinuksenpäiväkukan. Sitten kävikin ilmi, että se oli ollut esikoisen idea, ja tullut siitä, kun kauppakeskuksessa oli ollut "pappa" myymässä kukkia, eikä kukaan ostanut.

Siis koska esikoinen sääli myyjää, jonka kauppa ei käynyt, sain mieheltäni kukan. Purkkikukan taas, vaikka en haluais enempää elättejä. Jos nyt sanon, että en halua ruukkukukkia, kun mun sitten pitää yrittää pitää niitä hengissä ja sitten on ränsistyneitä kukkasia kaikki tasot täynnä kun niitä ei voi heittää poiskaan, niin se ottaa asian silleen, että mie en oo tyytyväinen tuohon kukkaan, minkä sain, ja vika on taas minussa kun mikään ei kelpaa.

Oikeasti olin kovin iloinen kauniista kukkasesta. Etsin sille hoito-ohjeet ja kuulemma vaatii tasaista kastelua... pitänee viedä se keittiöön. Siellä ehkä muistaa kastellakin. Nyt muistaessani pitää panna orkideakin muuten kylpyyn, se unohtui viikonloppuna. Se ei ole voinut oikein hyvin tänä talvena, enää yksi kukka, ja nuput on vissiin kuollu kun eivät kasva. Siis olettaen että hyvinvointi ja kukkiminen korreloi keskenään.

Sitruunapuu on kyllä tykännyt valosta. Alaoksista, mihin valo ei yllä, lehdet kellastuu ja putoaa, mutta ylhäällä, missä valo on, pukkaa uutta alkua ihan hysteerisesti. Monta kymmentä oon nipsinyt pois, tänään viimeksi yhden. Jos ei ole tarkkana koko ajan, ehtii alut kasvaa isoksi ja sitten en saata poistaa niitä, katkaisen vain kasvupään... Ensi kuussa saattaa jo antaa jonkun kasvaa. Ties vaikka heltyisin avaamaan lannoitepurkinkin. Jos sitruuna on vielä hengissä silloin... luulen, että kun olen Joogaopistolla, nämä ei muista kastella sitä eikä ainakaan laittaa sille valoa päälle. Puhelimet pitäs kuulemma laittaa kokonaan kiinni, koko kurssin ajaksi. Ja mieku aattelin salakuljettaa sinne tabletinkin... hm. Ei ne varmaan laukkuja tutki :)

Tänään on luvattu lämpöasteita, huomiseksi yksitoista pakkasta.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Puu

Huono yhdistelmä; ärtymys ja leipominen. Etenkin ilman reseptiä leipominen, metodina jauhoja, kuivahiivaa ja vettä. Suolaa ja kurpitsansiemeniä. Kun tein sen pataleivän ja siihen ei tarvi kuin teelusikallinen kuivahiivaa, niin mulla - kuten kaikilla saitureilla - oli tarve tehdä jotain muutakin, että saa sen käytettyä. Ja ylipäätään tein sen pataleivänkin vain siksi, kun tänään oli tarkoitus tehdä sitä lasagnea, että tulee käytettyä uunia sitten muuhunkin.

Ja perhe meni sitten syömään Heseen.

Joo. Mie jäin tänne yksin leipomaan typeriä leipomuksiani, joita ei olisi tarvinnut tehdä, jos ei olis ollu tarkotus paistaa sitä lasagnea. Lasagne olis säilyny kyllä kaapissa paketissaan myöhempääkin käyttöä varten, mutta leipätaikina oli jo nousemassa ja se piti paistaa. Säilyyhän lasagnekin toki pari päivää senkin jälkeen, kun se on paistettu. Tosin yleensä katoaa parempiin suihin ennen sitä. En mie sitä harmittele, että perhe nyt meni Heseen syömään, mutta sitä, että olin tehny ite toisia suunnitelmia omia tekemisiäni kahlitsemaan. Tietysti olisin mieluummin menny muiden kanssa.

Tässä on hyvä lääke harmitukseen:
Ja se myös toimi. Vähän liian iso annos kyllä, puolitin ja panin loput takaisin pakkaseen. En ole ennen syönytkään pistaasijäätelöä, jotenkin vieroksuin ajatusta kun olen tottunut syömään pistaasit suolattuina ja paahdettuina. Mutta hyväähän tuo oli. Sokeria ja kermaa jäädytettynä, miksei se nyt olisi hyvää. Mitään erityistä pistaasipähkinän makua en erottanut, paitsi tietysti tuossa rouheessa mitä on päällä.

Taikinanestettä lämmittäessäni ja lämpötilaa mittaillessani aloin miettiä, että on siinäki ollu hommaa, että on saatu lasiputken sisälle lämpömittari kehiteltyä.
Jostain syystä kuva tuli pystyasennossa, en tiedä miksi... mutta ei se tuossa haittaa. Ihmeellistä, että siellä sisällä punainen neste vaan nousee ja laskee ja näyttää oikean lämpötilan! Kyllä on ihmisen aivo metka, kun on tuommoisenkin keksinyt. Kyllä ei meikäläisen aivosta olis.

Aiemmassa postauksessa puhuin taas tuosta tykkylumesta, ja se teki tuolle pihavaahteralle taas saman, minkä on tehny ennenkin:
 Siitä joku vuosi sitten katkes pienempi haara samaan suuntaan, nyt katkes isompi. Todennäköisesti pienen haaran revettyä irti pääsi sieni tekeen tuhojaan, ja edesauttoi lumen työtä.
Tuo pihatien vieressä oleva vaahterakin pudottelee niitä oksiaan ja on laho, kyllä se varmaan pitäs kaataa ennenkuin sattuu ikäviä. Mutta tää on tätä: pitäs ja pitäs. Sitten herätään, kun oikeesti sattuu jotain.

Mm, leipä.
Laitoin tällä kertaa puoli teelusikallista vähemmän suolaa kuin edelliseen, mutta silti on aika suolaista. Ehkä leivän kuuluukin olla. Eipä sitten kaipaa suolasta päälle.

Tällanen oli ilmestyny pihalle tänään:
Huomasin sen, kun palasin ravistelemasta lumia erinäisten pensaiden yltä. Yritin puustakin ravistaa, mutta se ei ollu moksiskaan mun yrityksistä heiluttaa sitä. Pieni pensaani on kasvanut aikuiseksi :) Se on toinen niistä terijoensalavista, joita 15 vuotta sitten (tai 16) istutettiin tuohon mejän ja naapurin väliin, kun sydämistyttiin niiden toljottelusta. Ihmisten, ei salavien. Naapuri ei ehkä tykkää, kun ne on siitä katsoen etelän puolella ja estää valon tuloa. Se jo luvan kanssa pari puuta kaatoi mejän tonttien rajalta sen takia. Kuka kaatais tuon metsikön mejän ja auringon välistä? Ja pistäis tuon mäen sileeksi kans? No, puut lähtee varmaan ajan kuluessa, kunhan metsänomistaja toteaa olevan aika. Mäkeä tuskin hävitetään ihan heti.

Katoin tänäaamuna eilentulleen Shetlandsaarten murhat -jakson, ja kyllä mun keskittymiskyvylle on liikaa noin pitkä ja moniosainen rikossarja. Nytkin siellä etsittiin jotain tyyppiä, jonka yhteyttä tapahtuneeseen en muista. Liian jännäkin se mulle on. Silti ajattelin, että voisivat kyllä jatkaa tuon sarjan tekemistä (vaikka mieluummin kyllä korkeintaan kahden jakson pätkissä) kun se on kuitenkin hyvä sarja.

Sini



Miten ihanaa oli nähdä pitkästä aikaa kunnon sinistä taivasta! Ja aurinkoakin, miksei, se vain porautuu kalloon vähän turhan kovaa. Ja sulatti se luntakin ihan keväiseen malliin:
Toistaiseksi jää kyllä häviölle, taas oli yöllä tullu lisää ja taitaa tulla koko ajan. Ennustettu vesisade on muuttunut lumisateeksi, ei sillä että se mua niin haittais tässä vaiheessa. Jossain vaiheessa saattaa haitatakin, jos alkaa sähköt pätkiä... yöllä oli ollukin jo sähkökatkos, ja linnuille ruokaa viedessäni koitin ravistella jasmikkeen oksista lunta ilmeisen turhaan. Oli ollu sen verran lämmintä, että sulanut ja uudelleen jäätynyt lumi oli liimannut lumikuorman oksaan kiinni, mikä tarkoittaa sitä, että aina vain lisää lunta jää oksille. Huonostihan siinä käy. Melko kovaa tuulta on kyllä ennustettu tulevaksi, se joko päästelee puut lumesta tai sitten katkoo oksia.

Lintulaudan syöntireiät oli jäätyny umpeen. Väitin joskus, että siinä ei ole vedenpoistoreikiä, mutta on siinä, ne vaan ei näytä toimivan erityisen hyvin. Ruuvimeisselillä hakkasin reiät auki.

Eilen oli omituisen väsyny olo, tuntui että silmätkin haritti, ja syönnin jälkeen suunniteltu ulosmeno lykkääntyi ruokaperästen ajaksi. Silti oli ihan kamalan vaikeeta päästä lenkille, ja lenkkeilykin oli kamalan vaikeaa. Jalat painoi sata kiloa, takapuoli toiset sata ja maha kolmannen. Miten olikin niin raskasta! Kävin oikein puntarilla, että olenko ehkä saanut yllättäen kauheen määrän kiloja, mutta ei niitä ollu tullu ku puolitoista edelliseen nähden. Joskus jalat tuntuu niin kevyiltä, että vois vaikka juoksahdella, ja nyt tuntui että kävelee tervassa.

Lenkkikaverit käveli kans tervassa osan matkaa. Onhan se rasittavaa, jos ne vaikka vetää koko ajan, mutta ärsyttää sekin, kun ne jää seisomaan jalkoihin, kiertää selän taakse ja tulee taas eteen, mutta väärältä puolelta ja sitten saa olla koko ajan selvittelemässä narujen sotkuja. Putsasin lumikokkareetkin niiden jalkakarvoista, kun aattelin että ne häiritsee, mutta ei se auttanut.

Laitoin eilenillalla taas pataleivän nousemaan, on sopivasti noussu kun alan lämmittää uunia lasagnea varten. Ihan kaupan lasagne, ei omatekemä... mutta sellanen toive oli ruuaksi, ja miehän olen mielissäni, kun joku kertoo mulle, mitä ruokaa haluaa. Eilisen ruuan sai kuopus - se huonosyömäinen - päättää; kauppaan lähtiessä sanoin, että saat päättää mitä ruokaa tehdään, sellasta mitä itsekin syöt. Sillä oli pitkä miettimisaika, eikä se keksiny, ja viimen sitten sanoi että "parsakaali". Tein sitten parsakaalisosekeittoa, ainahan se on hyvää mutta haisee pahalle... ja isäntä söi sitten Hesessä :)

lauantai 13. helmikuuta 2016

Ukko

 ITE-taidetta lumesta: "Iloinen hiihtäjä" (ilman suksia)

Sain myös sen lyhdyn tehtyä, en vain huomannut illalla laittaa sinne tulta. Lunta on satanut lisää toinen mokoma. Huomisen puolella sataa taas vettä. Mies sanoi, että ehkä huomenna tekee lumitöitä, jos tänään menee kuvaileen. Mie sanoin, että tänään kyllä kannattas, kun on pakkasta (lumi on kevyempää) kun huomenna on taas loskaa, niin se luuli mun puhuvan kuvaamisesta... huokaus.

Heräsin taas seittemän kieppeillä, vaikka olis saanu nukkua. Olihan siinä mukava hiljainen aamutuokio, näpräsin käsityötä ja koirat nukku sylissä. Tai jalkojen välissä, mutta on jotenkin mukavampi sanoa että sylissä... lauantaiaamusta huolimatta muukin perhe oli ylhäällä jo kahdeksan jälkeen. Yksi jäsen on jälleen toisaalla viikonlopun vietossa.

Olin ostanut tuollaisen nyörinuken Lidlistä kolmella eurolla, vaikken oikeastaan edes tiennyt, mikä se on ja mitä sillä voi tehdä. No, nyöriä... netistä katoin, että on hienoja kaulakäätyjä tehty, mutta en mie semmosia, ite en voi pitää ja toisille en kehtaa antaa. Katsotaan nyt, syntyykö mitään vai oliko tämä vain pieni kuriositeetti mun käsityöelämässä.
Nyöriähän sillä tulee, hieman haparoivan alun jälkeen ihan asiallisen näköistäkin sain aikaan. Tuo puuvillalanka vain ei ehkä ole parasta mahollista harjoittelulankaa, kun ei jousta yhtään, ja piti tehdä pitempi pätkä mutta onnistuin pompsauttaan silmukat irti pidikkeistään tuossa kohtaa ja päätin että nyt riitti. Jotenkin on minusta ärsyttävää, että sen pitää olla "nukke"... paketissa luki French Knitting Dolly. Jossain näytti olevan oikein nukeiksi maalattuja, mutta myös sienen muotoisia löytyi. Olisin ottanut mieluummin sellaisen.

Lintuja taas näkyy enempi, kun humpsahti tämä lumi maahan. Tiklejä on ollu myös useampia.

perjantai 12. helmikuuta 2016

Talvi?

 Eilen oli vielä kevät, tänäaamuna oli talvi. Oikein piti ruveta lumitöihin, että pääsi autolla pois pihasta. Vielä vois tehdä lumiukon, ennenkuin taas lumet sulaa pois. Tai edes sen lyhdyn, kun jäälyhty kerran suli pois.
Lumitöiden jälkeen kun olin lasta kyytimässä, oli pudonnu vaahterasta oksa tuohon pihatielle. Sitä ihmetellessäni kuului rutinaa, semmosta ääntä että kohta tuleekin isompi oksa alas, ja pinkaisin äkkiä puun alta pois... onneksi se kuitenkin oli ilmeisesti tuolla ojan reunalla kasvava raita, joka rojautti osan itsestään sinne ojaan.

Täytyy keväällä vähän siivota sitäkin. Raidat ei oikein tahdo jaksaa, lahoavat nuorena.

Kyllähän Ilmatieteen laitos tykkylumen vaaroista etelään varoittelikin. Valaisevat kauniisti kyllä lumet puiden oksilla - tai eivät valaise, mutta muuttavat maiseman vähemmän pimeäksi - vaikka ovatkin sitten kohtalokkaita painonsa takia. 

Viime yönä näinkin unta leipomisesta, ja se oli katastrofi. Eipä tee mieli leipoa tänään(kään). Unessa oli myös kivisellä aukiolla maassa ikkuna, joka oli parsinavetan kattoikkuna. Hassua. Siellä "kellarissa" oli navetta.

Tällä ja ens viikolla eduskunnassa viimein käsitellään niitä liitännäislakeja, jotka pitää muuttaa kun parisuhdelaki muuttuu. Ja voi jestas tiettyjä piirejä, kun ne todella luulee, että kun ne panee hanttiin, niin se laki kumoutuu! Tai että kun vastustetaan liitännäislakien muutosta, niin se on sitten hieno ja oikea homma? Ei, niillä ei ole muuta agendaa kuin se, että homot ei saa päästä naimisiin. Näkeehän sen tästä uutisestakin. Kun seurasi tuota keskustelua, niin siellä tuhlattiin aikaa niiden samojen fraasien esittämiseen kuin aikanaan parisuhdelakia hyväksyttäessä - aivan kuin kyseessä oliskin itse lain voimaantulo, vaikka se on jo ajat sitten hyväksytty. Täältä voi lukea kaiken; Oinosen fantasiat koirien kanssa olemisesta, esitykset moniaviosta, sukulaisten kanssa naimisesta sun muusta, mitkä vain aina pyöritetään, kun asia on pöydällä. Kannattaa vilkaista, mitä ne kansan valitsemat edustajat siellä keskenään rupattelee...

IMO ihan hyvin voisivat hyväksyä sen moniavioisuudenkin, onhan monilla ihmisillä jo nyt "luvallisia" sivusuhteita ja lapsiakin monen eri partnerin kanssa, elääpä jotkut jo nyt moniavioisesti. Mitä sitä aikuisten ihmisten suhteita määräilemään, jos vain kaikki osapuolet on myötämielisiä eikä ketään pakoteta vastentahtoisesti. Mitä tulee sisarusliittoihin, niin kunhan eivät lapsia tee. Se vaara on kyllä olemassa jo muutoinkin, koska kaikki eivät tiedä omia oikeita vanhempiaan; adoptoidut, lainasiittiöillä/munasoluilla tehdyt, syrjähypyn tulokset. Äidin nyt monissa tapauksissa, mutta isä ei ole varma kuin testattuna. No joillakin kyllä näkee sukulaisuuden jo naamasta :) 

Mutta kyllä taas loppui Doc Martin liian lyhyeen. Onhan Poirotitkin kivoja, mutta ne on kyllä aikalailla nähty...

torstai 11. helmikuuta 2016

Sää


Nämä tulppaanit tuli mun mukaan puoliväkisin... oli Lidlissä kaupan, ei ollu hintalappua, ja mie vain nostin tuon kimpun ja näytin sitä miehelle, että kato miten erikoisen sieviä tulppaaneja, ja samassa myyjä ottikin ne ämpärit, joissa tulppaanit ja muut leikkokukat oli, ja vei ne pois. Koska mulla ei enää ollu mitään paikkaa, mihin olisin kukkaset laittanu - enhän toki voinu niitä jättää kuivumaankaan mihinkään - niin laitoin kimpun hedelmäpussiin ja ostin pois. Nyt voi melkeen sanoa, että oli PAKKO ostaa :) ne on tuollaisia leveämpikärkisiä jotenkin nuo kukat, kun yleensä tulppaanin kukka on ylhäältä kapea, semmonen pisaranmuotoista lähentelevä.

On tässä toivoskeltu, että kun kerran lämpimiä kelejä pitelee, niin olis sen verran lämmin sitten, että sulais nuo jääpolanteet pois... mutta ei taida olla toivoa:
Lisää vain lunta ja räntää. Autolla on silti ajettava, ei voi linnoittautua sisään pyryä katteleen. Tänään, ennenkuin lähdin tyttöä viemään kouluun, käytin koiria vähän kävelemässä, kun eivät taas pariin sadepäivään oo pihaa pidemmällä liikkuneet. Katoin, että ei sada paljon, mutta puin koirille kuitenkin ensin ohuet villapaidat ja sitten kurahaalarit, ja itelle semmoset toppavaatteet, jotka jouti tarvittaessa vähän kastumaan. Oli ihan hirvee vesiräntäsade sitten, kun lähdettiin! Koiratkin katto mua vähän niinku että oletsä tosissas, pitääkö nyt oikein niinkuin kävelläkin jonnekin...

Säästä puheenollen, katselin vähän matkoja, mitä meiltä on virallisille säähavaintoasemille, ja lähin on linnuntietä yli 20 kilometrin päässä, harjun ja vedenjakajan toisella puolen, eli säät ei todellakaan ole samanlaisia monestikaan, kun harju - saatika vedenjakaja - ohjailee ilmavirtoja. Tällä puolen lähin on 35 kilsan päässä. Meillä on Ilmatieteenlaitoksen säähavaintopaikoista esim. Rantiksen kanssa yksi yhteinen, vaikka Rantis asunee (linnuntietä) noin sadan kilometrin päässä täältä. Että ei se ihme ole, että joskus väitetään että lunta ei ole, vaikka meillä olis kuinka, tai että on 5 astetta pakkasta, kun meillä on 10 tai jotain muuta vastaavaa.

No, koirat oli märkiä muualta paitsi haalarin sisältä, tässä kuvassa ne on jo kuivunu ja saanu kuivaa vaatettakin ylle ja menny tuolille päällekkäin olemaan. Tällä hetkellä, kun tätä kirjoitan, ne on lämmittimen edessä. Ei päällekkäin, mutta ihan toisissaan kiinni kuitenkin.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Kevät?

 Vesisateen johdosta oli tullut puroja pihalle, ihan itekseen. Keväällä yleensä joutuu tekeen vähän töitä, että saa jäähän uria, mutta nyt homma hoitui itsekseen. Kuva on otettu eilen - tänään tuo on tuplaten leveämpi.
Jäälyhdyn tiilistä on tyngät jäljellä. Ja ruusut tököttää jään jämissä. Mutta onhan ilmatkin semmoset, että orvokit jo hyvin pärjäis tuossa padassa, jos niitä sais kaupasta. Narsisseja näin Lidlissä jo heti joulun jälkeen, nekin vois olla kivoja. No, on ne luvannu alhaisimmassa ennusteessa miinus kahdeksaa viikon päähän.

Muistin mennä joogaankin tällä kertaa. Sain iskiaskivun sieltä. Hurraa. Venyttelin ja sain sen rauhottuun, touhuilin kotona ja istuin tässä tietsikalla ja kaikki oli ok, mutta kun hain tyttöä koulusta, tuli ihan kamala kipu autossa istuessa. Ei varmaan kannata ajaa autoa. Kelikin oli kauhea.

Mutta oli outo juttu, kun kaupassa totesin, että kassalla oleva koripino on ihan hirveän korkea, ja kuskasin (tavarani hihnalle laitettuani) sen korikärryn sinne mistä korit otetaan, sisäänkäynnin luo, tyhjensin yhden kärryn ja toin sen siihen kassalle. Ja mun takana oleva mies nosti väärään paikkaan pinotut korit siihen mun tuomaan kärryyn kun mun piti jo mennä maksamaan, niin miksi minua hävetti? Outo juttu oli se häpeäminen. Mistä sellanen tunne tulee, kun tekee vain jotain hyödyllistä ja toisten toimia helpottavaa. Oliko se sitä, että "uuh, nyt mie herätän huomiota" vai oliko mulla joku alitajuinen pelko, että joku tulee kieltämään? Sanoo että näpit irti, niitä saa siirrellä vain henkilökunta. En tajua. Ehkä mulla on vaan joku sisäänrakennettu häpeä valmiina esittäytymään kaikissa tilanteissa. Naama punasena saan olla ja mennä.

maanantai 8. helmikuuta 2016

Väläys

Oli pitkä ja monipolvinen uni, jossa olin melko vasta mennyt naimisiin hieman docmartinmaisen ja erästä hieman inhoamaani äijää ulkoisesti muistuttavan miehen kanssa. Ei siinä mitään, kiva mies oli ja halasi ihanasti. Sitten sain tietää, että kuolen luoteihin ja ampujankin sain tietää etukäteen - sitten kun sen tapasin, tiesin olevani tähtäimessä ja pidin huolen, että sekin kuoli. Unen aviomies lähti heti mun kuoleman jälkeen jonnekin herrojen ja tyttöjen shakkikerhoon, olin vähän pettynyt siihen.

Harvinaisen pitkä ja erikoinen uni oli. En sitä ala kokonaisuudessaan tähän kirjoittamaan, moni on sitä mieltä, että toisten ihmisten unien kuunteleminen (lukeminen) on maailman tylsintä. Jännää kyllä, että ihmisen mieli tuottaa öisin niin kummallisia juttuja. Mie heräilen usein yön aikana, mutta kumma etten moniakaan unia nykyisin muista, ainakaan enää tässä vaiheessa päivää... yleensähän ne muistaa, jos on ollu hereillä hetkenkin unen jälkeen. Siis muistaa nyt edes aamulla. Kummallista, että voi edes tälleen kevyesti ikävöidä ihmistä, jonka on tavannut vain unessa...

Sekin on kummallista, että rekat ajaa ylinopeutta peltipoliisin haaviin. Tässä mejän nurkilla on ollu nyt viikonlopun kieppeillä kaksikin kameraa, ja olen nähnyt pe-ma viisi välähdystä - kaikki rekoille. Ei luulis, että kannattas niitä huomautuksiakaan keräillä, kun leipä on kiinni siitä ajokortin hallussaolosta. Etenkin kun on olemassa navigaattoreita, jotka varoittaa  peltipoliiseista, ettei varsinaisesti yllätyksenäkään voi tulla. Joskushan ne vaihtaa tolppienkin paikkoja kyllä, mutta nuo on olleet paikallaan vuosikaudet.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Kara

Jossain vaiheessa tulee liian rankaksi keksiä noita lyhyitä otsikoita :) Koskikara on toki jo liian pitkä. Mutta sellainen hyppelehti koskessa, ja onhan se niin kesy että antaa ottaa kuvia. Koiriakin katseli lähinnä uteliaan näköisenä, ja lensi mukana kun siirryttiin kosken partaalla eteenpäin.
Kaipa silläkin vähän palelee varpaita, kun yhdellä jalalla seisoi.


Vedessä oli kuin kotonaan. Ihmetyttää, miten tuollainen kevyt höyhenpallero pysyy paikallaan kovassa virrassa, eikä lähde veden mukaan. Tuosta kohdasta se sukelsi jotain syötävää itelleen ja meni vähävetisempään kohtaan syömään sitä. 

Saukon jäljet bongasin tästäkin koskesta, tosin vain yhdet.

Koirat oli reissulla matkassa, ei ne kovin pitkää kävelylenkkiä saaneet, mutta olivatpahan menossa mukana. 
Nami oli hyvää

Väsyneiltä ne kyllä nyt vaikuttavat, kuten minäkin. Vielä pitäs käydä saunassa, ennenkuin pääsee nukkumaan - ja jos normaalisti menee, niin sitten ei enää nukuta, kun pääsis nukkumaan.

Olen iloinen, että lähdin sinne kuvausreissulle - mieli parani siitä painavansurkeasta olotilasta, mikä oli aamulla. Olin kyllä hyvin skeptinen kuvien onnistumisesta siinä harmaassa vellisumussa, mutta mies otti muutamia erinomaisia otoksia, lähinnä autiotaloista. Niiden kuvaamiseen se nyt on innostunut. Mie olin kartturina kun ajeltiin pikkuteitä pitkin sitten tyttöä hakemaan poikakaveriltaan, ja poikkeuksellisesti onnistuin hyvin hommassani. Vaikka eräs tärkeä tien nimiviitta oli katveessa niin, että sen näki vasta käännyttyään ko. tielle... käskin kääntyä varmuuden vuoksi, ja olihan se oikea tie. Puhelin oli kyllä hyväksi avuksi, ja satelliitti, joka osas kertoa, missä mennään. Matkan varrella oli lisää hienoja autiotaloja.

Komiasti saa taas liukastella. Vaikka voipihan nuo jäät kohta sulaakin - ennusteessa näkyy yksi pakkaslukema; ensi perjantaille miinus nolla.

Elämä

Tylsää elämää. Yritin lukea nettilehdistöä, mutta uutiset oli ikäviä ja huonosti kirjoitettujakin, esim. tämä. Muutenkin tuntuu, että tuon lehden nettiversion toimituksessa on jotain yläasteikäisiä pissiksiä tekemässä sitä; etusivulla on kymmenen luetuinta uutista otsikolla "Näitä luetaan!" ja kymmenestä otsikosta kuudessa on huutomerkki. "Ihmiset pakenevat täältä!" "Laihtui 50 kiloa!" "Loton jättipotti jäi jakamatta!" Ja sitten mua ihmetyttää se poliisin hakannut vanki, kun se mystisesti loukkaantui yksin sellissään ja sitten kuoli sairaalassa. Ei kuulemma liity rikosta, mutta siinä missä tarkkaan selitettiin, kuinka se hakkas poliisin - joka on myös sairaalassa - ei puhuta tuosta loukkaantumisesta mitään. Voisin jopa epäillä, että sitä on poliisikollegat käyneet vähän loukkaamassa kostoksi. Lienenkö lukenut liikaa dekkareita ja katsonut poliisisarjoja. No en ainakaan jälkimmäistä.

Dekkareita oon yrittäny lukea kyllä, viimeksi Åke Edwardssonia, mutta ei, siitä ei vain tule mitään. Ei ole mun mieleinen kirjailija se, vaikka sillä on monta kirjaa tuossa sarjassa ja sitä pidetään ihan hyvänä kirjailijana. Ilmeisesti kun on löytänyt Seppo Jokisen, Henning Mankellin ja Håkan Nesserin, ei enää ole mitään löydettävää.

Olen miettinyt sitäkin, että vaikuttaako tuo petroolilämmitys siihen, että on usein kurja olo ja pää kipeä. Viekö se hapen ilmasta? Tuossa toisessa ainakin tulee hälytys jos happipitoisuus laskee liikaa, ja se sammuu jos asialle ei tehdä mitään aika nopeasti. Ikkunaa auki lähinnä.

Kyllä ei ole meillä mitään tuon miehen kans, kun elämä on entistä tylsempää, kun ollaan kahdestaan. No, jonnekin kuvausreissulle ehkä lähdetään yhdessä, mutta taidetaan olla molemmat vähän apaattisia nyt.

lauantai 6. helmikuuta 2016

Kaksin

On hiljaista, kun molemmat lapset on yökyläilemässä ja mieskin nukkuu tuossa sohvalla. On krapulassa ja kävi valokuvausreissulla ja pössähti tuohon kaljan jälkeen. Vai kaksiko se joi.

Mie kävin koirien kans kävelyllä kun ilta hämärtyi, oltiin vähän ennen kuutta taas kotona. Ajattelin, josko olisin kuullut sen pöllön huutelun, mutta ei. Ei ollut oikein huutelukelikään; se pieni lumi"tihku" oli muuttunut huomaamattani oikein myräkäksi, piti vetää takin huppu pään ympärille ettei tuuli työntäny lunta kaula-aukosta sisään. Koiratkaan ei kovin tykänny, varsinkaan menomatkalla, kun vastatuuli oikein tuiversi. Käveltiin silti sitkeesti se vakilenkki.

Lumikin tarttui karvoihin, osa kyllä ehti jo irrota koiran säntäillessä kuistilla ennen kuin sain kameran käteen, ja toiselta koiralta piti isoimipia paakkuja päästellä jo matkan varrelle. Ulkona ei tullu mieleenkään ruveta mitään kuvaileen, varsinkaan puhelimella, kun semmonen tuisku oli.

Jos joku kävelee kohta mejän jälkeen samaa reittiä, saattaa ihmetellä koiran jälkiä tuollaisella puhtaalla lumella... varsinkin aina kun lähestytään jonkun koiran kotia, niillä on tapana edetä naru kireellä rinta rinnan siksakkia tien reunasta toiseen tasaisella kuviolla, tasaisen välimatkan päässä toisistaan. Kuin joku olis mutkitellut rattailla, joiden pyörät tekee tassunjälkiä.

Säästelin vähän niitä uusia Doc Martin -jaksoja, riitti vielä tällekin päivälle yksi... ihan selkeästi on Martin ja Louisa vanhentuneet sitten edellisten jaksojen, Bert laihtunut ja koirakin vaihtunut. Martin ja Bert on muuttuneet surullisemmiksi hahmoiksi. Kotiin takaisin -sarjaa lakkasin seuraamasta, oli ahdistavaa. Ja sisko, joka sarjaa katsoi, tiedotti jatkosta; meni ihan Kauniit ja Rohkeat -meiningiksi niilläkin. Kuollut aviomies onkin hengissä yms. Sitten bongasin jonkun "Naiskonstaapeli 56" -sarjan, joka sijoittuu 50-luvun lontooseen - mukava aika ja paikka, mutta sekin ahdisti. Liikaa ilkeyttä siinä sarjassa. Kyllä pahan kuuluu saada palkkansa ja mielellään saman jakson puitteissa! Ei saanut, kun sen ekan jakson katsoin. Ehkä mun pitäs ruveta katsoon vaan jotain My Little Pony -juttuja. Onko seitsemän ajatusviivaa liikaa yhteen kappaleeseen? Laitetaan vielä kolme --- niin tulee tasaluku.

Lapset kun on siellä kavereillaan molemmat, niin chattailtiin vähän ja puhuttiin ruotsia... mie sanoin lähteväni kuunteleen huutaako pöllöt, ja sitten iski epäilys, että onko skrika huutamista vai onko se kenties luistelua tai hiihtoa tai kirjoittamista... google kääntäjällä katsoin, ja jotenkin huvittavaa oli, kun luistelu on suoraan käännettynä "etenemiskengillä ajamista". Men ugglorna skrikade inte.

Kuopus on omin nokkineen opiskellut venäjää netin kautta... se sanoi, että jos hän viikonloppuna opiskelee, niin hän saa opiskella sitä mitä haluaa ja mitä voi kuvitella oppivansakin :) mutta kyllä se pitkät pätkät kirjoitteli ranskan sanojakin ja lauseita paperille... ne usein jääkin sillä tapaa paremmin mieleen imo. Siis ranskaahan se koulussakin opiskelee, venäjä on ihan omakeksimä. Eihän sellasta voi kuin kannustaa.

Tiklit

 Ne on täällä taas! Juuri ja juuri ehdin näpätä pari kuvaa likaisen ikkunan läpi (miksi sekin pitää joka kerta sanoa, että nimenomaan likaisen ikkunan läpi on kuvattu?) ja tässä kuvassa ne jo katselee valppaana rauhanhäiritsijän tuloa tuolta oikealta.
Orava se sieltä paukkasi paikalle. Niitä oli ainakin kaksi, koska näin sen tummemman yksilön singahtavan äsken metsään. Tämä on vaaleampi. Se toinen on ihan silmäänpistävän tumma, ainakin mun silmään. Ainakin valkoista hankea vasten.

Hetkeä myöhemmin kaksi vaaleaa kisaili toisaalla ja tämä tumma oli päässyt syömään, ja sain kuvankin:



Eilenillalla koiria iltapisulla käyttäessäni näin linnun varjon katulampun valossa - se oli luultavasti se lehtopöllö, joka taannoin huuteli tuossa metsässä. Kuopus kävi kaverinsa kanssa lähikaupalla (no liki kuuden kilsan kävelyreissu siitäkin tuli, että ei ihan vieressä ole kauppa) ostamassa kaverin karkkipäivänkarkit, ja sanoi että koko ajan siellä pellolla huuteli pöllö. Mukavaa! Mie tykkään pöllöistä. Tässä mejän pihalla ainakin näkyy hiirten jälkiä (ja sisällekinhän niitä välillä tulee) että hyvä vain, että napsivat pois kuleksimasta. Toivottavasti löytävät pesäpaikkoja, vaikka on metsääkin kaadettu... jokohan on myöhäistä laittaa pönttö? Vaikka en mie semmosta sais aikaiseksi, vaikkei oliskaan myöhäistä...

Eilisen stressini lievitykseen ostin oikein Alkosta yhden pullon vahvaa siideriä. Join siitä yhden lasillisen. Arvatkaa, tuliko migreeni? No tuli. Aamuyöllä heräsin unesta, jossa mulla oli päänsärky (ja ihmiset pyysi mua pelaamaan pesäpalloa...) ja kävin hakemassa lääkkeen, jonka sivuvaikutuksista kärsin sitten pitkän aikaa. Ja pyörin sängyssä ja sydän sekos kerran ihan totaalisesti muutamaksi sekunniksi ja sitten tuli oksettava olokin. Ja ajatukset oli rumia ja pimeitä. Mietin mm. sitä, miten me tullaan toimeen tässä talossa sen jälkeen, kun varastossa oleva petrooli loppuu ja sähkön hinta nousee mm. Carunan ahneuden takia - en voi tajuta, että meillä on ollu semmonen sakki maan johdossa, että on myyny sähköverkon ulkomaalaisille???!!! - kun ne laskut on muutenkin näin talvella kovat, ja meillä sentään lämmitetään muulla tavalla suureksi osaksi. Suora sähkölämmitys kun on harvassa vanhassa talossa, niin kalliiksihan se tulee. Täytyy ainakin korjauttaa tuo pönttöuuni ja piippu.